I promise I'm not trying to make your life harder

Perjantai 24. helmikuuta 2012 - klo 17.30 ->
Tean ja Eetun asunto
Tea Laakso & Eetu Laakso

Tea ja Eetu olivat tulleet häämatkaltaan edellisen viikon sunnuntaina pois ja oikeastaan päivät sen jälkeen ainakin Tealla olivat menneet lähinnä nukkuessa, hän ei jaksanut aikaeron takia tehdä oikein mitään. Aikaero ei kuitenkaan ollut ihan ainut syy Tean väsymykseen vaan raskaus vaikutti siihen omalta osaltaan myös. Alkuviikko töissä oli ollut yhtä taistelua, Tea ei olisi jaksanut tehdä mitään ja asiatkin tuntuivat unohtuvan ihan koko ajan. Lopulta Tean pomollakin oli mennyt hermot tuon kanssa ja tiistaina tuo oli passittanut Tean kotiin ihan ennen aikojaan sekä käskenyt pitää Tean vapaata seuraavanakin päivänä. Tea ei ollut pitänyt tuosta ajatuksesta yhtään ja hän oli yrittänyt vakuutella, että pärjäisi kyllä töissä mutta pomo ei selityksiä kuunnellut, joten Tealla ei ollut paljoa vaihtoehtoja kuin totella pomoaan, mikäli mieli pitää työpaikkansa.

Vaikka ajatuskin parista vapaapäivästä oman jaksamisen takia ärsytti niin loppujen lopuksi Tea oli ollut ihan tyytyväinen, että sai vain olla kotona ihan kaikessa rauhassa sen reissuamisen jälkeen. Eetullakin oli ollut pitkiä päiviä töissä, joten Tea sai ihan rauhassa vain nukkua ja olla tekemättä kerta kaikkiaan mitään. Kieltämättä Teaakaan oli alkanut huolestuttaa, sillä hän oli koko ajan vain väsynyt ja huonovointinen eikä jaksanut kotonakaan tehdä enää mitään muuta kuin vain levätä ja nukkua. Kivutkin olivat jatkuneet edelleen reissun jälkeen mutta niistä Tea ei ollut uskaltanut enää edes mainita Eetulle, sillä hän tiesi, että tuo passittaisi hänet ties mihin tutkimuksiin eikä antaisi asian olla ennenkuin asia olisi selvitetty. Tea kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä, että tässä ei ollut mitään kummempaa taustalla vaan asia oli ihan normaali, kun kuitenkin oli kyseessä ensimmäinen raskaus, monethan olivat huonovointisia ja väsyneitä raskauden aikana, joten ei tässä mitään sen kummallisempaa pitäisi olla.

Keskiviikkona Tea oli kuitenkin käynyt pyytämässä sairaslomaa lääkäristä ja oli sitä saanutkin, kun oli vedonnut raskaaseen työhön ja raskauteensa. Tean äitiyslomaan oli kuitenkin vielä aikaa ja Tean työ oli fyysisesti sen verran raskasta, että hän oli saanut itselleen viikon verran lomaa ja se kyllä tuli tarpeeseen. Tänään Tea sitten oli kuitenkin yrittänyt hieman käydä ulkona kävelemässä ja tehdä rästiin jääneitä kotitöitä sillä välin, kun Eetu oli töissä mutta loppujen lopuksi päivä oli jatkunut samalla tavalla kuin aiemmatkin, - nukkumalla. Tälläkin hetkellä Tea vain makoili makuuhuoneessa sängyllä selkä huoneen ovelle päin, hänellä oli jälleen kerran niin huono olo, että häntä rupesi huimaamaan heti, kun hän edes yritti nousta sängystä ylös.

Tean asukokonaisuus

Heidän häämatkansa oli Eetun omasta mielestä ainakin onnistunut todella hyvin. He olivat viihtyneet Thaimaassa yhteensä parisen viikkoa, minkä jälkeen karu paluu arkeen odotti. Aikaero iski kunnolla päälle ja työpöydällä odotteli vino pino rästiin jääneitä tehtäviä, eihän kukaan niitä töitä hoitanut hänen poissaolonsa aikana. Niimpä Eetu työskenteli pari päivää ihan miten sattui, mennen vasta iltapäivällä tarpeeksi nukuttuaan töihin, ja saattoi lähteä töistä todella myöhään yöllä. Se hyvä puoli hänen töissään kun oli, että hän oli oma pomonsa, mikä tarkoitti sitä, että työaikoja ei ollut. Sen sijaan hommat vain piti saada tehtyä. Joinain päivinä töissä saattoi olla niin vähän tekemistä, että sieltä selvisi viidessä tunnissa, joinain päivinä taas tuntui, ettei kymmenenkään tuntia olisi ollut tarpeeksi kun otti huomioon työn alla olevien asioiden lukumäärän.

Pikkuhiljaa elämä ja arki olivat kuitenkin palaamassa ja normaaliksi, ja huolehtiakaan ei tarvinut. Tea kun oli saanut sairaslomaa ja se jos mikä teki hänen olonsa rauhallisemmaksi. Nyt kun ei tarvinut huolehtia missä oma vaimo tällä hetkellä olikaan, ja kuinka raskaita hommia tuo töissä tekikään. Eetuhan oli melkein koko raskauden ajan ollut sitä mieltä, että Tea voisi jäädä kokonaan pois töistä. Heidän varansakin olisivat hyvin mahdollistaneet kyseisen asian, mutta ei Eetu ollut asiaa edes uskaltanut ehdottaa. Tea olisi vähintään tappanut hänet jos hän olisi asiaa oikeasti ehdottanut. Ensinnäkään Tean ylpeys ei sallisi tehdä mitään sellaista, toiseksi tuo rakasti työtään ja kolmanneksi, Tea olisi tehnyt itsensä raskauden alkupuoliskolla vähintään hulluksi jos tuo olisi joutunut olemaan vain kotona, tekemättä mitään järkevää ja energiaa vievää.

Vaikka Eetu tiesi Tean olevan kotona, ja juuri sen takia, hän halusi tehdä töitä mahdollisimman vähän, ainakin töissä. Niinpä tuo oli alkanut ottaa töitä kotiin päästäkseen nopeammin vaimonsa luokse kotiin. Työt sitten tehtiin illemmalla Tean jo ollessa nukkumassa, eihän Tean täytynyt tietää hänen työmäärästään. Oli hassua kuinka he molemmat huolehtivat toistensa jaksamuksesta. Tai no eihän se hassua ollut, kuului oikeastaan asiaan. Tea aina välillä jaksoi muistuttaa Eetulle, ettei hän saisi tehdä liikaa töitä, ettei hän väsyisi täysin. Sen takia työt tehtiinkin Tean ollessa jo nukkumassa, eihän naista haluttu huolestuttaa turhaan. Ja onneksi Tea nykyään nukkuikin paljon, ettei itse tarvinut ihan pikkutunneille asti työskennellä.

Eetua oli jäänyt kaihertamaan heidän häämatkastaan yksi asia. Se Tean mahakipu. Naisesta oli huomannut kuinka kipeää tuohon oli oikeasti käynyt, ja Eetu kun tiesi, ettei Tea pientä kipua heti olisi valittelemassa. Siksi hän ei edes uskaltanut aavistella kuinka kipeää naiseen oli käynyt, ja kuinka vakavasta asiasta voisi olla kyse. Eetu arveli kipujen jatkuneen täällä kotosuomessakin, mutta Tea varmasti yritti sen peittää häneltä. Luojan kiitos nainen oli ihan vapaaehtoisesti sentään käynyt hakemassa sairaslomaa, pitihän se oikeasti uskoa, että ei kaikkeen pystyisi raskauden edettyä näinkin pitkälle.
”Kultaa, mä tulin kotiin”, Eetu huikkasi astuessaan heidän asuntoonsa sisälle. Kengät otettiin jaloista ja takki päältä ja sen jälkeen lähdettiin katsomaan, että missä se vaimo piileksikään.
Eetu löysi Tean heidän sängyltään makoilemasta ja naisen nähdessään levisi miehen huulille hellä hymy.
”No hei pikkunen, mites jakselet?”, Eetu kysäisi kumartuessaan suukottamaan vaimonsa huulia, minkä jälkeen hän istahti sängylle naisen vierelle, silittäen toisen vatsaa hellästi. Heidän pieni muuminsa.

Tea kuuli kyllä Eetun tulevan sisään mutta ei jaksanut reagoida siihen mitenkään, häntä väsytti ihan liikaa ja sitäpaitsi, Eetu tiesi varmasti hänen olevan jälleen kerran makuuhuoneessa, siellä Tea tuntui suurimman osan ajasta nykyään viettävän. Se oikeastaan ärsyttikin häntä, sillä Tea ei ollut tottunut vain olemaan aloillaan vaan hän halusi aina tehdä edes jotain mutta nyt hän ei yksinkertaisesti jaksanut ja se tuntui pahalta. Tea tiesi kyllä, että hänen pitäisi ottaa rauhallisesti ja yrittää vähentää työmääräänsä mutta se ei onnistunut vain sormiaan napsauttamalla. Tea oli niin itsepäinen, ettei suostunut myöntämään kunnolla edes itselleen, että hänen pitäisi olla välillä aloillaan ja rauhoittua, ja jos joku siitä hänelle huomautti niin Tea veti samantien herneet nenään. Nyt hän kuitenkin edes yritti hillitä itsensä, sillä enää ei ollut kyse pelkästään hänestä vaan myös hänen ja Eetun vauvasti eikä Tea halunnut, että vauvalle tapahtuisi jotain hänen riehumisensa takia.

Ei mennyt kovinkaan kauan, kun Eetu sitten tuli jo makuuhuoneeseen, jolloin Teakin sitten kääntyi kasvot ovelle päin ja hymyili pienesti nähdessään aviomiehensä. Vieläkään Tea ei sanonut mitään, katseli vain Eetua ja vastasi sitten tuon suukotukseen.
"Mä en oo tehny tänään varmaan mitään muuta kun nukkunu, mulla on ihan kauheen laiska olo.." Tea sanoi pienesti naurahtaen Eetun kysymykseen mutta se naurahdus jäi melko vaisuksi. Teaa oikeasti heikotti ja hän näytti varmasti muutenkin kalpealta, sillä hän ei ollut huonon vointinsa takia pystynyt oikein syömäänkään mitään tänään, aamupalan jälkeen hän oli syönyt vain puoliksi yhden jogurtin mutta sekin oli ollut pakko jättää kesken, kun huono olo iski ja Teasta tuntui, että sekin puolikas tulisi kohta yhtä nopeasti ylös. Ei Tea kuitenkaan viitsinyt asiasta Eetua turhaa huolestuttaa, kyllä hänen vointista varmasti vielä paremmaksi muuttuisi.

"Miten sulla meni töissä?" Tea kysyi sitten pienesti hymyillen, hän halusi saada jotain muutakin ajateltavaa kuin oman huonovointisuutensa sekä mahakipunsa. Hieman Teaa kyllä huolestutti, että Eetu teki liikaa töitä ja tuo ei varmasti edes kertonut, miten paljon työskentelisi, ettei Tea vain pääsisi siitä huomauttelemaan. Oli oikeastaan hieman huvittavaakin, että Tea sekä Eetu kumpikin tekivät paljon töitä eivätkä onnistuneet vähentämään työmääräänsä mutta samaan aikaan he sitten huomauttelivat toistensa töistä, että pitäisi osata ottaa hieman rauhallisemmin. Tea kuitenkin puolusteli itseään sillä, että hän ei sentään tuonut töitään kotiin asti, toisin kuin Eetu. Tuo saattoi tehdä yömyöhään töitä Tean nukahdettua ja Teaa kieltämättä jo huolestutti, rasittiko Eetu liikaa itseään. Hän ei halunnut, että tuo ihan loppuun kuluttaisi itseään, sitäpaitsi, heille tulisi pian pieni vauvakin, joten ei Eetu voinut koko ajan vain työskennellä, jos tuo meinasi jaksaa vauva-arkeenkin osallistua.

Eetu katseli Teaa ja pudisti pienesti päätään. Nainen näytti kauhealta. Siis ei sillä tavalla kauhealta, tottakai Tea oli hänen mielestä kaunis ja kaikkea. Mutta tuo näytti niin sairaalta ja heiveröiseltä, että ihan pahaa teki. Ei tällainen ollut normaalia, missä vaiheessa hän oli päästänyt vaimonsa tuohon kuntoon?
"..sä näytätki ihan sairaalta. Sun pitäis varata se neuvola-aika, tai edes joku lääkäriaika nyt heti!", Eetu älähti huolestuneena, kokeillen kädellään naisen otsaa, josko tuolla olisi vaikka kuumetta. Se naisen naurahduskin kuulosti todella vaimealta, ja se jos mikä oli huolestuttavaa, ettei tuolla riittänyt kunnolla voimat edes puhumiseen.
"mutta onneksi sä oot saanu sentään nukuttua", mies totesi vielä nyökäten, laskien tietokonesalkkunsa sängyn viereen lattialle.

"mulla meni töissä oikein hyvin. Mitä nyt vaan ikävöin yhtä ihanaa naista koko päivän", Eetu lausahti hymyillen, tarkoittaen tietysti Teaa.
"..sä et tiedä kuinka vaikeeta on saada keskityttyä töihin ku tietää, että sä makaat täällä kotona. Entä jos jotain sattuiski sillä aikaa ku mä oon töissä?", Eetu lausahti kulmat kurtussa, päätään pudistaen.
"..sun pitää alkaa nykyään pitämään kännykkää aina sun vieressä! Ja varaat sen neuvola-ajan!", Eetu totesi seuraavaksi päättäväisesti.
"..ei ku hei, mä varaan sen sulle ku et saa aikaseksi kuitenkaan", Eetu jatkoi ja oli ylpeä neronleimauksestaan. Ei Tea varaisi kuitenkaan sitä aikaa kun ajattelisi, että tämä menisi heti ohi. Entä jos ei menisikään? Parempi käydä varmistamassa, että kaikki on kunnossa.

Eetu ei ollut vielä kertonut Tealle, eikä varmaan kertoisikaan vielä, että hän oli keskustellut pomonsa kanssa hyvistä vaihtoehdoista, mitkä olisivat mahdollisia sitten kun vauva olisi syntynyt. Eetu kun halusi olla mahdollisimman paljon arjessa mukana, joten ei hän tällä menossa jatkaisi. Yhtenä vaihtoehtona oli noussut esiin etätyöskentely. Hän voisi aivan hyvin työskennellä kotonakin, joskin sitä ei sitten tietäisi kuinka hyvin töihin voisi täällä keskittyä, varsinkin jos vauva itkisi paljon. Mutta jos vauva itkisi paljon, niin hän haluaisi olla tean apuna niin paljon kuin pystyisi, jotta nainenkin saisi välillä nukkua. Yksi vaihtoehto oli ihan palkattoman vapaan ottaminen isyysloman lisäksi, mutta se vähän epäilytti, vaikka rahaa olikin. Tässäkin vaihtoehdossa oli kuitenkin se hyvä puoli, että hänen työpaikkansa ei menisi mihinkään, hänelle vain otettaisiin tuuraaja oman firman sisältä.

"Ei mulla Eetu-rakas oo mitään hätää. Kyllä mä sen neuvola-ajan vielä varaan mut ei tänään oo enää varmasti mikään neuvola auki.." Tea sanoi. Samalla hän yritti nousta hieman parempaan asentoon sängyllä mutta tuli kuitenkin siihen tulokseen, että oli sittenkin parempi pysyä makuuasennossa, sillä hänen kuntosta ei tuntunut kestävän edelleenkään edes istumista. Kieltämättä Teaakin oli jo alkanut huolestuttaa mikä hänellä oikein oli mutta siitä huolimatta Tea halusi uskoa siihen, että kyllä hänen olonsa vielä tästä paranisi ja Eetu vain huolehti suotta. Hän oli sitäpaitsi jo kerran käynyt lääkärissä tällä viikolla, sillon kun oli hakenut sairaslomaa ja ei tuo lääkäri ollut mistään sen kummemmasta huomauttanut, käskenyt Tean vain levätä, - tosin, eipä Tea ollut pahoinvoinneistaan sun muista edes viitsinyt valittaa vaan ajatteli sillonkin, että pärjää kyllä ja nämä tuntemukset menisivät ohitse ajan kanssa.

Teaa hymyilytti hieman Eetun sanat. Kyllähän hänkin mieluummin olisi pitänyt Eetun luonaan kotona koko päivän eikä olisi päästänyt tuota töihin mutta pakkohan se oli töissä käydä eikä Tea nyt tosiaan voinut pitää tuota kotona pelkästään. Ei hän sitä Eetulta vaatinut eikä aikonutkaan vaatia, ehkä se oli ihan hyvä, etteivät he ihan koko ajan vain olleet kahdestaan.
"Voi sua. Kyllä mä täällä pärjään ja ainahan mulla on kännykkä jossain lähellä. - Sitäpaitsi, ainhan mä voin soittaa vaikka Eeville tai Kristianille, jos mä en saa sua kiinni ja jotain sattuu, tuskin te kaikki kolme yhtä aikaa ootte tavottamattomissa." Tea huomautti pienesti hymyillen. Kyllä hän aina jonkun saisi kiinni, sitäpaitsi, jos Eevi tai Kristianakaan ei vastaisi niin hätätapauksessa hän voisi soittaa myös siskolleen, joka asui myös samassa talossa. Ei hän oikeastaan ollut Marin kanssa tekemisissä mutta jos tilanne tosiaan sitä vaatisi niin Tea kyllä voisi soittaa myös tuolle.

"Kyllä mä sen neuvola-ajan vielä varaan, älä hätäile." Tea vain sanoi, ymmärtäen kyllä Eetun hössötyksen asian suhteen mutta Teaa ihan oikeasti pelotti. Vaikka hän olikin niin varma, että kaikki oli kunnossa niin silti häntä pelotti, että jotain vikaa olisikin jossain. Mitä ihmettä hän tekisi, jos heidän lapsellaan olisi joku huonosti? Vaikka Tea ei sitä Eetulle sanonut niin Tea oli myös miettinyt raskausmyrkytyksen vaihtoehtoa ja sehän olisi vaarallinen sekä hänelle että vauvalle.. Tuota vaihtoehtoa hän ei uskaltanut edes ajatella pidemmälle vaan toivoi, että kaikki oireilut menisivät ohi ajan kanssa ja pian helpottaisi.

Eetun huulilla käväisi jo vähän huvittunutkin hymy, Tea alkoi jo puhua hänelle kuin lapselle. No, olihan tämä hänen huolensa ehkä vähän ylireagointia.
"no joo, kyllä mä tiedän ettei enää tänään oo mikään paikka auki", mies lausahti naurahtaen, päätään pudistaen.
"mutta sitä vaan tarkotin, että huomenna heti aamulla varaat ja yrität saada jo huomiselle sen ajan", Eetu totesi vielä hellästi hymyillen, sanoen sanansa kuitenkin sen verran totisesti, että nainen tajuaisi hänen oikeasti olevan tosissaan. Hän oikeasti varmaan suuttuisi jos nainen ei sitä aikaa varaisi. Ja Eetu oli jo päättänyt varata itse sen ajan naiselle, sillä ei tuo kehtaisi/kertoisi muuten vain, kuinka kipeä oikeasti oli. Terveyden kanssa ei sopinut leikkiä.

Eetu kuunteli Tean puhetta ja nyökytti pienesti. Tätä asiaa hän ei ollut ajatellutkaan. Olihan Tealla tosiaan muitakin henkilöitä, keille soittaa, jos tuo ei hädän hetkellä häntä saisi kiinni. Mutta silti. Eetu olisi oikeasti varmaan palkannut jonkun huolehtimaan vaimostaan jos nainen olisi antanut. Paitsi se olisi jo todella ylireagointia, joten sitä hän ei edes tosissaan ajatellut. Olisihan se naurettavaa, hankkia vaimolleen "lapsenvahti". Olisiko se sitten vaimonvahti? Ajatuskin pisti hymyilyttämään.
"okei, sait vakuutettua. Melkein ainaki", Eetu lausahti lisäyksen puheeseensa hetimälleen ja iski sen jälkeen silmää. Eihän hän ikinä tulisi olemaan täysin vakuuttunut, että hänen vaimonsa olisi kunnossa, tuo kun voi niin huonosti nykyään aina, että oikeasti huolestutti.

"hmm, et varaa. Ku mä varaan sen aamulla ja mennään käymään siellä yhessä", Eetu lausahti pienesti nyökäten, silitellessään vaimonsa vatsaa. Hän oli oikeasti niin huolissaan, että halusi välttämättä itse varata sen ajan, jotta saisi vakuutettua neuvolahenkilökunnan, että tämä oikeasti olisi kiireellistä. Parhaassa tapauksessa he pääsisivät neuvolaan jo huomenna, ja hän todellakin oli menossa vaimonsa mukaan kuullakseen "tuomion", mikä toivottavasti olisi hyvä tuomio. Vaikka vähän alkoi tuntumaan, että tämän oli pakko olla jotain vakavampaa. Ei hän kuitenkaan mitään tiennyt raskausajan yleisimmistä sairauksista ja niiden oireista, joten ei hän oikeasti tiennyt yhtään mitä tämä voisi olla.
"..onko sulla mitään ideaa mistä tää vois johtua?", Eetu kysäisikin, kait hänen vaimonsa tietäisi paremmin.
"..ja ainiin, ootko sä muistanu syödä tänään? onko sulla nyt nälkä? tarvitko jotain?", Eetu jatkoi kyselemistään a hymyili pienesti, olipa hän nyt ylihuolehtiva. Teahan kohta alkaisi jo kunnolla raivoamaan hänen käytöksestään. Ehkä pitäisikin hillitä huolehtimistaan ihan hitusen.

"Ethän säkään nyt voi mua täällä olla koko ajan vahtimassa, joten ehkä sun kannattaa vaan luottaa siihen, et mä pärjään kyllä. Ja että mä osaan kyllä soittaa itelleni tänne apua, jos sä et oo himassa tai mä en saa sua kiinni mistään." Tea huomautti hymyillen pienesti. Ei hän todellakaan halunnut, että Eetu huolehtisi ihan turhaan ja tuon pitäisi saada työnsäkkin tehtyä ilman, että joutui koko ajan miettimään, oliko Tea kunnossa vai ei. Kyllä Tea tiesi, että hän ei tällä hetkellä ehkä voinut niin hyvin kuin olisi mahdollista mutta ei hän silti halunnut Eetun huolehtivan. Eetulla oli työt tehtävänään ja Tea ei halunnut häiritä tuon töitä, ja jos rehellisiä oltiin niin Tea ei välttämättä viitsisi edes soittaa miehelleen töihin, ellei joku olisi ihan oikaesti hätänä.

Tean olisi taas tehnyt niin mieli väittää Eetulle vastaan mutta lopulta hän ei kuitenkaan jaksanut. Mitä sitä suotta inttelemään tästä, kun hän selvisi niin paljon helpommalla, kun vain antoi Eetun huolehtia asiasta. Oli muutenkin ehkä hieman lapsellista olla inttelemässä ja väittelemässä vastaan, kun hänen miehensä halusi vain huolehtia hänestä ja heidän yhteisestä lapsestaan. Ei Eetu mitään pahaa tarkoittanut ja kyllä Teakin sen tiesi mutta jotenkin Tea ei kai vain ollut tottunut siihen, että joku ihan oikeasti huolehti hänestä ja hänen asioistaan eikä hän vain ollut oman onnensa nojassa. Tea oli nuoresta asti tottunut siihen, että omista asioista piti huolehtia itse eikä kotoakaan tullut ikinä tukea, joten kai siinä oli oma totuttelemisensa, että hänellä oli nyt Eetu, joka huolehti hänestä.
"Okei, varaa sä sit se aika. Ainakin se tulee kans varattua." Teaa myöntyi sitten lopulta.

Tea katseli vain pieni hymy kasvoillaan, kun Eetu silitteli hänen vatsaansa. Eetusta todella huomasi, miten paljon tuo välitti heidän tulevasta lapsestaan ja Tea ei oikeastaan malttaisi odottaa, että vauva syntyisi, Eetu tulisi varmasti olemaan niin hyvä isä. Omasta äitiydestä Tea sitten ei ollutkaan niin varma, edelleenkään.
Eetun kysymys sai Tean hieman vaikeaksi, hän ei olisi oikeastaan edes halunnut vastata tuohon kysymykseen, sillä omat epäilyksensä hänellä oli asiasta mutta ehkä hänen ei tarvitsisi siitä Eetulle mainita, tuo vain huolestuisi turhaan. Lopulta Tea vain tyytyi pudistelemaan päätään.
" - En mä tarvii mitään, oon syöny. En mä kyllä mitään ruokaa jaksanu tehdä enää mut siellä on sullekkin sitä eilistä kanarisottoo vielä, sitä näköjään jäi sen verran, et riitti tällekkin päivää." Tea sanoi lopulta, kehtaamatta kuitenkaan myöntää, että hän ei ollut syönyt koko päivänä mitään.

"hah, kumpa voisinki", Eetu lausahti naurahtaen, hitusen huvittuneenakin, kun Tea sanoi ettei hän voisi olla täällä vaimoaan kokoajan vahtimassa. Mitä siitäkin tulisi? Ei mitään. Ehkä oli ihan hyväkin etteivät he viettäneet 24/7 toistensa seurassa? Se olisi vain tiennyt enemmän riitoja ja yhteenottoja, mitä Eetu vihasi. Joskus taas tuntui, että Tea tykkäsi oikeasti vähän väitellä ja ottaa yhteen. Mutta jotkut vain olivat sellaisia, mikä ei Eetua sinänsä haitannut. Tai sitten se kaikki johtui vain raskaudesta, vaikka oli pakko myöntää, että ihmeen vähän Tea oli raskauden aikana kiukutellut. Eikö raskauden aikana pitänyt juuri tunteiden olla pinnassa? No, onneksi tämä meni näin päin, kelpasi hänelle paremmin kuin hyvin.

Eetu huomasi taas vaimonsa silmissä sen tietyn katseen. Hän oli heidän yhteiselonsa aikana monesti huomannut, että tuo sama katse oli naisen silmissä aina kun tuo alkoi väittämään vastaan. Eetu kohottikin hitusen hämmästyneenä kulmiaan kun Tea ei alkanutkaan väittelemään, vaan antoi hänen "voittaa" tämän taiston. Parempi niin.
"noniin, hyvä tyttö", Eetu lausahti pilkettä silmäkulmassaan Tean myöntymisen jälkeen, ja suikkasikin pienen suukon Tean huulille.
"varmaan turha kysyä, että ootko suunnitellu huomiselle mitään? Että mikä tahansa aika käy?", Eetu kysäisi hymyillen.

Eetu silitteli vaimonsa vatsaa hymyillen, huomaten kuinka hymy valaisi toisenkin kasvoja. Eetu ei malttaisi odottaa heidän yhteisen, ensimmäisen, lapsensa syntymää. Vaikka ehkä olisi parempi, että muumi jaksaisi pysytellä vatsassa vielä pikkuisen hetken, olihan laskettuun aikaan vielä jonkinverran aikaa. Yksi asia Eetua kuitenkin vähän tässä asiassa pelotti. Miten ikinä hän osaisi olla hyvä isä heidän lapselleen? Kyllähän hän tuota rakastaisi, mutta mistä hän voisi olla varma, että toimisi aina oikein kaikissa tilanteissa? Toki pari ensimmäistä vuotta sujuisivat varmasti hyvin, mutta entä sen jälkeen? Miten hän osaisi kasvattaa lapsesta kunnon kansalaisen? Vaikka onneksi hänellä oli Tea apunaan, he kasvattaisivat lapsen yhdessä, mutta miten? No, se jäisi nähtäväksi, eikä sitä kannattaisi murehtia. Tea pudisteli päätään hänen kysymyksensä kuullessaan. Toisaalta oli paha jos Teakaan ei tiennyt mikä oli homman nimenä, mutta toisaalta taas ihan hyvä ettei Tea tiennyt tai arvellut tämän olevan joku vakavakin tauti.
"okei, joo. Ei mullakaan mikään hirvee nälkä oo", Eetu lausahti hymyillen. Nyt kun hän oli taas kotona, niin ei hän olisi malttanut erota vaimostaan edes siksi aikaa, että kävisi syömässä. Olikohan olemassa mitään "terapiaa", millä saisi miehen vieroitettua vaimostaan? Hah, tuskin. Mutta tämä alkoi olla jo huvittavaa, melkoista ylireagointia.

"Mun huomisen tavote on, et mä pääsen ylipäätänsä sängystä ylös eli joo, ei mulla oo mitään suunnitelmia, mikä tahansa aika käy." Tea sanoi pienesti hymyillen. Ei hänellä tosiaankaan ollut mitään suunnitelmia, ei hän uskaltanut tehdä mitään suunnitelmia kovinkaan pitkälle, sillä omasta voinnista ei ollut oikein mitään takuuta ja Tea ei tosiaankaan tiennyt, pääsisikö edes sängystä ylös, kun vointi saattoi olla niinkin huono. Kuten nytkin tämän viikon aikana Tea oli ollut lähinnä vuodepotilaana, kun ei vain kerta kaikkiaan jaksanut tehdä mitään. Ehkäpä hän kuitenkin voisi kerrankin ihan hyvällä omalla tunnolla olla vain aloillaan, normaalisti kun Tea oli menossa ihan joka suuntaan, joten nyt teki hyvää vain olla tekemättä mitään.

"Sun pitäis syödä, et sä muuten jaksa tehdä niin paljon töitä.." Tea ei voinut olla huomauttamatta. Oli toisaalta hieman huvittavaakin, kun Tea jaksoi huomautella Eetun syömisistä ja jaksamisesta mutta oman jaksamisensa Tea sitten asettikin ihan toissijaiseksi. Eetusta hän olisi voinut huolehtia vaikka kuinka paljon ja jatkuvasti Tea olikin huolissaan, että jaksoiko Eetu varmasti, kun tuo työskenteli niin paljon ja toi työt usein kotiinkin asti. Tea ei tosiaankaan halunnut, että Eetu kuluttaisi itsensä loppuun, ei tuo tulisi jaksamaan, jos tuo olisi ihan niin kiinni työssään kuin tuo oli nyt.

Tea yritti jälleen nousta hieman parempaan asentoon, ei hän halunnut vain makoilla siinä paikoillaan kuin mikäkin hylje mahansa kanssa mutta yritykseksi se istumaan nouseminen jäi jälleen kerran. Yrittäessään nousta istumaan, Tea tunsi inhottavan vihlaisun jälleen kerran vatsassaan ja vaikka hän yritti peitellä sitä niin Tean ilmeestä huomasi ihan varmasti, että Teaan koski taas ja melko kovasti. Tea sulki silmänsä hetkeksi ja suosiolla palasikin siihen makuuasentoon, siinä asennossa kun tuntui sattuvan ihan vähiten. Teaa tosiaan ärsytti, että häneen piti koskea juuri silloin kun Eetu oli paikalla, mies huolestuisi varmasti nytkin ihan suotta, vaikka Tealla tai vauvalla tuskin olisi yhtään mitään hätää, Tean mielestä..

"joo, niin mä vähän aattelinki", Eetu lausahti pienesti hymyillen, vaikka käytännössä tässä asiassa ei ollut mitään hymyilemisen aihetta. Oli kauheaa, että Tea ei voinut tehdä mitään. Tätähän Eetu oli toki toivonut, että Tea malttaisi vain olla paikoillaan, mutta ei hän toivonut toiveensa toteutuvan tällaisen kauheuden ansiosta. Ties mistä tämä kipu johtui, ja sen Eetu halusi tietää mahdollisimman pian, että mikä sen kivun sitten aiheuttikaan.
Ja vaikkei kipua ollut niin Tealta oli muutenkin ihan voimat pois. Ja Eetu tiesi, että se ei nyt ainakaan ollut normaalia. Hän ei ollut ikinä nähnyt Teaa näin huonossa kunnossa, ja siksi tämä oli niin kauhean huolestuttavaa.

"mm, syönhän mä. Ja sä et pääse sieltä sängystä ylös jos et syö", Eetu totesi takaisin, suukottaen vaimonsa nenänpäätä hellästi. Tea kuitenkin puhui totta, hän teki sen verran töitä, että olisi hänen pitänyt syödäkin kunnolla. Mutta ei hän vain olisi malttanut, ja välillä piti jättää töissä ruokatuntikin väliin, sillä syömään ei mitenkään edes kerennyt. Se oli toki todella huono tapa, mutta ei hän voinut sille mitään. Joskus onneksi heidän sihteerinsä tilasi jotain ruokaa työpaikalle, olihan tuo sellainen äitihahmo aina välillä, ja ihan hyvä vain.
"..ja kyllä mä kohta lupaan kävästä jotain syömässä", Eetu tokaisi vielä hymyillen.

Eetu katseli kun Tea yritti taas kerran nousta pystympään asentoon. Se ei kuitenkaan onnistunut ja taas kerran Eetu sai todistaa kuinka hänen vaimonsa kasvoille nousi todella kärsivä ilme. Se oli aivan kauheaa katseltavaa, varsinkin kun ei itse voinut tehdä mitään.
"Tää saa riittää, me lähetään nyt heti päivystykseen", Eetu tokaisi päätään pudistaen, kunnes tajusi, että miten hän saisi Tean autoon ja sairaalaan, jos tuo ei voisi nousta. Eetun mielessä kävikin, että pitäisikö tässä tilata ambulanssi. Mutta ei ambulanssi kyllä välttämättä tulisi.
"..pystytkö sä nousemaan jos mä tuen sua kokoajan, vai kannanko mä sut autoon?", Eetu kysäisi huolestuneena, ollen päättänyt jo täysin, että he eivät odottaisi huomiseen, eivät todellakaan.

"Sitten kans käyt oikeesti syömässä. En mä halua, et sulla on huono olo ihan vaan sen takia, et sä oo malttanu mennä syömään.." Tea huomautti. Kyllä hän aavistelikin, että Eetu saattoi toisinaan jättää ruokatunnit töissäkin välissä, työt kun tuntuivat olevan niin tärkeitä ja kaikki niin kiireistä, ettei mitään muuta muka kerennyt tehdä. Tea ei tykännyt tuosta miehensä tavasta yhtään ja olisi mielellään ollut itse vahtimassa, että Eetu muisti syödä ja pitää muutenkin taukoja työpaikalla mutta Tea ei halunnut olla semmoinen valittava vaimo, joka puuttui miehensä joka asiaan. Eetu kuitenkin oli jo aikuinen mies, kyllä tuon pitäisi osata huolehtia itsestään sen verran, ettei vaimon tarvinnut olla koko ajan nalkuttamassa. Ihmeen vähän Tea kyllä omasta mielestään valittikin mistään, yleensä se valittaminen oli semmoista hyväntahtoista, jonka pystyi helposti ottamaan myös vitsinä. Onneksi myös Eetu tiesi sen, ainakin tuon pitäisi se tietää.

Tean kasvoilta tuntui katoavan loputkin värit, kun Eetu sitten ilmoitti, että he lähtisivät nyt samantien päivystykseen. Tea ei halunnut lähteä yhtään mihinkään, siitäkin huolimatta, että hänen tiesi, että hänen pitäisi vain suostua Eetun vaatimukseen ja lähteä. Vauvalla saattoi olla jokin hätänä mutta Tea ei vain halunnut lähteä. Hän ei oikeasti uskaltanut.
"Kyllä mä Eetu pärjään, ei meidän tarvii lähtee tänään enää mihinkään. Me voidaan ihan hyvin odottaa huomiseenkin." Tea yritti inttää vastaan, vaikka tiesi, että Eetulla tuli nyt raja selvästi vastaan, tuo ei muuttaisi enää mielipidettään tästä asiasta. Ehkä olikin parempi, että edes jompikumpi heistä piti päänsä ja huolehti ihan kunnolla, Tea kun oli vähän turhankin huoleton.

Lopulta Tea sitten yritti nousta istumaan ja hänen ilmeestään näki varmasti, miten paljon hänen taas koski, kun hän viimein pääsi siihen istuvaan asentoon. Tea sulki hetkeksi silmäksi ja kyyneleet eivät olleet kaukana enää, - Teaan koski niin paljon mutta samalla häntä pelotti ihan mielettömästi, enemmän kuin hän oikeastaan pystyi edes myöntämään. Tea vain istui paikoillaan silmät suljettuina, aukaisten lopulta silmänsä ja käänsi katseensa Eetuun, varmasti surkeamman näköisenä kuin todella pitkään aikaan.
"Onko meidän ihan pakko mennä..?" Tea sanoi hiljaa. Häntä pelotti, ihan älyttömästi. Hän ei halunnut kuulla, jos heidän lapsellaan olisi joku hätänä, Tea tiesi, että hän ei varmasti kestäisi sitä, jos jokin olisi pielessä.

Tean kasvoilta katosi loppukin väri kun nainen kuuli hänen päätöksensä. Eetu kävi taistelua päänsä sisällä. Hän ei halunnut satuttaa naista, ja kyllä se meneminen sairaalaan aiheuttaisi varmasti Tealle fyysisiä kipuja. Mutta sen lisäksi hän ei enää kestänyt katsella tätä. Tämän oli pakko olla jotain vakavaa, joten ei hän voinut asian antaa enää edes olla. Sairaalaan siis mentäisiin, pitäisi vain rukoilla, että Teaan ei sattuisi todella paljon. Kauheinta, mitä Eetu tiesi, oli nimittäin nähdä Tean kärsivän. Oli se sitten henkistä tai fyysistä kipua, hän ei halunnut, että Tea joutuisi sellaista kokemaan hänen, eikä kenenkään muunkaan, aiheuttamana.
"Eiku Tea nyt oikeasti. Mä en voi enää sulkee silmiäni tältä. Parempi mennä ku katua", Eetu tokaisi varmasti, nyökäten päällään.

Niimpä Tea yrittikin nousta ylös, ja naisesta näki kuinka paljon se sattui. Ja se naisen kipu sattui myös Eetuun todella paljon. Oli jotain todella kauheaa nähdä rakkaansa kärsivän.
"Tea mä olen pahoillani tästä, mä tiedän kuinka paljon suhun sattuu, mutta mä haluan tietää mistä tässä on kyse. Tää ei oo enää normaalia", Eetu tokaisi hiljaa kun nainen sulki silmänsä. Mies nosti kätensä silittämään vaimonsa poskea.
"kyllä Tea, jos me ei nyt mennä niin me ei saada aikaiseksi mennä ikinä", Eetu totesi katsellessaan sitä pelkoa, joka loisti hänen vaimonsa silmistä.
"Mä olen sun tukena. Kuulitko?! Sulla ja Muumilla ei ole mitään hätää. Mä suojelen teitä", Eetu sanoi rauhallisesti, katse tiiviisti Tean silmissä. Oikeasti hän ei olisi pystynyt tällaista lupaamaan, mutta hän halusi luvata. Ja hän todella yritti nyt peittää oman pelkonsa, Tea tarvitsi häntä nyt todella paljon, ja hän aikoi olla mahdollisimman hyvä aviomies.

"Pystytkö sä nousemaan? Vai pitäiskö mun kantaa sut?", Eetu kysäisi seuraavaksi huolestuneena. Tea oli hänelle tärkeintä maailmassa ja hän ei antaisi itselleen anteeksi jos Tealle tai vauvalle sattuisi jotain, tai jokin olisi vialla. Tämä epätietoisuus raastoi mieltä todella pahasti, joten hän ei voisi odottaa enää aamuun.
"yks vaihtoehto on tietenkin ambulanssi..", Eetu mumisi vielä, tietäen Tean heti kieltäytyvän siitä. Mutta nyt ei paljoa ollut ylpeydellä ja muulla sellaisella merkitystä, nyt saattoi oikeasti olla jotain pahasti vinossa. Oli toki mahdollista, että tämä ei ollut mitään niin vakavaa, mitä Eetu päänsä sisällä pelkäsi, ja hän pitikin tästä toiveesta kiinni viimeiseen asti. Jos olisi vähääkään toivoa, niin hän ei luovuttaisi. Kaikista tärkeintä oli nyt kuitenkin se, että hän oli se, joka otti ohjat käsiinsä. Hän olisi naisen tukena, sillä nyt hän vasta tajusi kuinka paljon Teaa oikeasti pelotti. Hiljaa mies soimasikin itseään, miten hän ei ollut aiemmin tajunnut?