I'm so happy, you came in my life

Tiistai 20.12.2011 - klo 11 aikoihin
Levin matkailukeskus, eräs vuokramökki rinteiden lähellä sekä mökin lähiympäristö
Lauri Hietala & Miia Kaikkonen

Perustuu tähän peliin.

Raikas pakkasilma soljui ympärillä, kun Lauri ja Miia talsivat ulkoilumaastossa Levin matkailukeskuksessa. He olivat edellisenä viikonloppuna tulleet viettämään kahdenkeskistä laatuaikaa Lapin luonnonrauhaan ja tänään oli loman viimeinen kokonainen päivä. Seuraavana päivänä heidän olisi noustava lentokoneeseen ja lennettävä sinivalkoisin siivin kohti Helsinkiä - arkea ja joulustressiä.

Lauri oli löytänyt eilisiltana alueen karttaa tutkimalla laavun vähän matkan päässä heidän vuokramökistään ja ehdottanut Miialle, että nämä tekisivät pienen retken sinne. Mies oli luvannut pakata mukaan kuumaa kaakaota sekä pikkusyötävää, jos Miia vain laittaisi itsensä kuntoon pukeutumalla lämpimästi.

"Vitsi tääl on kyl hyvä sää. Ei ois voinu parempaa toivoo viimeselle päivälle", Lauri huikkasi naurahtaen Miialle kulkiessaan tämän vierellä. "Oonksmä kiittäny sua jo tästä reissusta? Et lähit mun kanssa."

Miian onneksi ulkona oli aurinkoinen, raikas pakkasilma, - muuten hän olisi varmasti nukahtanut pystyyn, sillä jostain syystä hän oli tänä aamuna ollut väsyneempi kuin normaalisti. Sängystä nouseminen oli työn ja tuskan takana, ja Miian olisi jo tehnyt mieli ehdottaa Laurille, että hän jäisi nukkumaan ja mies voisi lähteä kävelemään yksin laavulle, jossa tuo oli halunnut lähteä käymään. Oli kuitenkin heidän viimeinen päivänsä Lapissa, joten Miia oli pakottanut itsensä sängystä ylös ja nyt kun he kävelivät ulkona, oli Miia iloinen siitä, että hän oli lähtenyt myös ulos, raitis ilma tosiaan virkisti.

"Sanoppa muuta. Melkein vaan harmittaa ajatuskin, et huomenna me lähetään takasin Helsinkiin, siellä ei oo varmaan ees lunta ja rauhasta ei oo tietookaan.." Miia sanoi hieman harmitellen. Oli ollut niin ihanaa viettää laatuaikaa kahdestaan ja ylipäätänsä levätä ennen pahinta joulustressiä.

Miia käänsi katseensa vieressään kävelevään Lauriin, kuultuaan tuon kysymyksen ja hymyili tälle sitten.
"Et sä oo kyllä tainnu." Miia vastasi tuon kysymykseen, hymy edelleen huulillaan.

"Ei se lumenpuutekkaan nii ärsytä, mut kaikki ne kiireet.. Jouluki tulossa. Oltaispa vaan samantien vuokrattu toi mökki joulun yli. Ja vaikka ens vuoteen asti", Lauri sanoi hieman huvittuneena, vaikka totta kai hän halusi viettää joulua perhepiirissäkin. Ja työtkin odottelivat pääkaupungissa, eli niidenkään puolesta ei sopinut enää jäädä lomailemaan Lappiin.

Laavu häämötti jo kaukana, Lauri arvioi etäisyydeksi parisataa metriä. Mies vilkaisi Miiaa ja naurahti pienesti. "No, kai mun pitää nyt sit kiittää. Et kiitos. Mulla on ollu tosi kivaa sun kans täällä, kruunas kyllä tän vuoden hyvin."

Pian he saapuivat laavulle ja Lauri laski mustan repun selästään, kävellen katoksen alle. Mies oli heittänyt reppuun kokoontaitettavan kahden hengen istuinalustan ja nyt hän kaiveli sitä esiin repusta. Nuotiossa ei palanut tuli, mutta tuskinpa sen puute haittaisi.

"Niimpä, ihan hyvinhän se joulu ois täälläkin menny.." Miia totesi. Hän tosiaan olisi voinut pysyä Lapissa joulun yli, sillä Helsingissäkään ei ollut oikein muuta kuin muutama ystävä, pari hänen sisarustaan perheineen ja Lauri. Suurin osa Miian perheestä kuitenkin asui Viitasaarella ja tämä olikin Miian ensimmäinen joulu Helsingissä, yleensä hän oli aina lähtenyt Viitasaarelle äitinsä ja sisaruksiensa luokse.

"Sähän puhut ihan ku me oltais jo lähössä eikä nähtäis enää ollenkaan." Miia huomautti hieman huvittuneeseen sävyyn, vakavoituen kuitenkin hieman, vaikka pitikin hymyn edelleen huulilleen.
"On mullakin ollu tosi kivaa täällä sun kanssa, ei oo mitään valittamista. Et kiitos vaan munkin puolesta." Miia sanoi sitten vielä.

Miia katseli hieman ympärilleen, heidän viimein saapuessa laavulle. Se oli lähes keskellä ei mitään mutta Miiasta oli vielä ihana nauttia tästä rauhasta, mikä heidän ympärillään oli, kun huomenna pitäisi taas palata kiireen keskelle.

Lauri naurahti Miian sanoille, mutta vakavoitui sitten miettiessään, ettei osaisi enää kuvitella arkea ilman naista. Hassua. Mieshän oli vielä vuosi sitten ollut sitoutumiskammoisen perikuva, ellei jopa vain puolikin vuotta sitten. "Niin no, heti kun päästään Helsinki-Vantaalla koneesta ulos niin mä nappaan oman taksin", Lauri lopulta virnisti leikillään. "- Mut, kiva et säkin oot viihtyny."

Hän heitti istuinalustan pitkälle puiselle penkille ja istuutui sille, laskien repun jalkojensa väliin. Kaakaota täynnä oleva termoskannu laskettiin toiselle puolelle penkkiä, samoin kaksi mukia. Miialle Lauri sysäsi puoliksi syödyn keksipaketin - he olivat aiemmin kaupassa käydessään ostaneet jotain tavallisia suklaakeksejä makeanhimoon naposteltavaksi.

"Nonii, pitää sit varautua siihen, et sua näkee sit ehkä joskus ens vuoden puolella seuraavan kerran. Ehkä mä jopa pääsen sitten sun valmistujaisissa käymään." Miia sanoi hieman huvittuneesti hymyillen, ymmärrettyään kyllä hyvin, että Lauri vain vitsaili.

Miia katseli vierestä, kun Lauri laittoi puiselle penkille istuinalustan ja sen paikalleen saatuaan, Miiakin istui alas, varoen kuitenkin, ettei istuisi vahingossakaan puiselle osalle, hän ei halunnut tikkujen tarttuvan penkistä. Miia otti käteensä Laurin sysäämän keksipaketin ja katsahti sitten vielä ympärilleen.
"Nopeesti tää aika on kyllä menny täällä. Justhan me tultiin."

"Ei oo tulemista ilman lahjaa. Muistakki se", virnistys karkasi Laurin huulilta, kun hän kaatoi heille molemmille kaakaota mukeihin. Sitten hän ojensi Miialle oman mukin ja kiersi termoskannun korkin paikoilleen. Lopulta Laurikin keskittyi kaakaoonsa, maistoi sitä hieman, mutta totesi juoman olevan vielä liian kuumaa juotavaksi.

"Äläpä. Tosin musta nyt tuntuu et aika sun kanssas on muutenki menny törkeen nopeesti. Tai siis tää syksy. Ja pelkästään hyvällä tavalla."

Lauri nosti katseensa hetkeksi Miian silmiin ja katseli naista, laskien hanskan peittämän kätensä naisen reidelle. Vaikka he olivat pukeutuneet lämpimästi ja näyttivät kuin mitkäkin eskimot hyisessä Lapin erämaassa, Lauri näki paksujen vaatteidenkin alta tyttöystävänsä kauneuden ja kaiken sen, mihin tässä alunperinkin ihastui.

"Kyllä mä tiiän, et sä et vois mua poiskaan käännyttävää, vaikka mulla ei ois lahjaakaan mukana, myönnä pois." Miia sanoi hieman vinosti hymyillen, ottaen sitten Laurin tarjoaman kaakaomukin käteensä. Hän kyllä tunsi jo mukin läpikin, että kaakao oli kuumaa mutta hän maistoi sitä varovasti, todeten kuitenkin saman, kaakao oli ihan liian kuumaa vielä. No, ainakin muki lämmitti kivasti, vaikka ei Miialla varsinaisesti kylmä ollut, sen verran paljon hän oli vaatetta tunkenut päällensä.

"Nojoo, kieltämättä. Musta me ruettiin ihan äsken vasta seurustelemaan ja nyt me ollaan seurusteltu.. Kauan me ees ollaan, puol vuotta? Melkein ainakin." Miia sanoi hieman mietteliäänä. Kyllä se oli kesää vielä ollut, kun he olivat päättäneet rueta seurustelemaan. Juhannuksena he olivat viettäneet aikaa vielä ystävinä mutta siitä ei kuitenkaan kauaa enää mennyt, kun heidän suhteensa vihdoin alkoi.

Miia käänsi katseensa Lauriin, tuntiessaan tuon käden reidellään ja hymyilikin tälle sitten. Oli ylipäätänsä outoa, että he olivat ruenneet seurustelemaan, Miia oli ollut niin varma, etteivät he ikinä päätyisi yhteen mutta tässä he nyt vain istuivat kuin vanhempikin pariskunta.

"Ei sitä tiiä, ei sitä tiiä.. Suosittelen hankkimaan sen lahjan ihan noin niinku varmuuden vuoks", Lauri myhäili ja nappasi keksipaketin Miialta, ottaen hanskan toisesta kädestään ja alkoi sitten syömään paketista ottamaansa keksiä.

Puoli vuotta oli tosiaan kulunut kuin siivillä. Muutoinhan syksy oli sujunut normaaliin tapaansa, Lauri suoritti opintoja ammattikorkeakoulussa ja kävi tuttuun tapaan kuntosalilla töissä. Kavereita nähtiin ja niin pois päin. Lisänä vain oli tullut Miia ja naisen kanssa vietetyt hetket. "Kyllä siitä ainaki tulee jo puol vuotta, ainaki ihan kohta. Heinäkuun alkua se nimittäin oli", mies totesi lopulta kun oli asiaa tarpeeksi kauan miettinyt ja laskeskellut. Hän laittoi viimeisenkin keksinpalasen suuhunsa ja joi sitten hieman kaakaota päälle.

"Tiiätkö mitä?"

"No, onneks mulla on vielä aikaa miettiä, et ostanko mä sen lahjan sulle vai en." Miia sanoi takaisin, virnistäenkin vielä. Hän antoi keksipaketin Laurille, kun tuo sen kädestään nappasi ja joi itse puolestaan jälleen varovasti kaakaostaan.

Miia tuijotteli kaakaomukiin ja joi siitä aina välillä, kun Lauri jäi selvästi miettimään jotain hänen sanojensa jälkeen. Miiakin vielä hieman mietiskeli, että milloin he oikein olivat ruenneet seurustelemaan. Ei tämmöisiä asioita ihan niin tarkkaan enää miettinyt, vielä yläasteella ja lukiossakin seurustelun alkamiset sun muut päivät olivat todella tärkeitä mutta nyt Miia vain keskittyi nauttimaan yhdessä olosta.
"Nii mä muistelinkin, et joskus kesä-heinäkuun vaihteessa se tais olla.."

Miia käänsi katseensa Lauriin, kohottaen hieman kulmiaan tuon kysymykselle.
"No en tiiä, kerro?"

Lauri oli hetken aikaa vain hiljaa, mietti ja pohti. Jollekin toiselle tämä saattaisi olla helpompaa, paljon helpompaa, mutta Lauri tahtoi olla asioista aivan varma. Se oli iso askel eikä sitä sopinut tehdä ihan milloin tahansa. Ainakaan aluksi. Mies hörppäsi taas kaakaostaan ja laski sen sitten reittään vasten, pidellen mukinkorvasta kiinni.

Tovin päästä hän lopulta käänsi katseensa takaisin Miiaan, katsoen naista silmiin. "Niin sitä vaan, et mä oon oikeesti onnellinen et me tavattiin ja mä oon saanu tutustuu suhun. Ja susta on tullu tosi tärkee mulle. Niinku tosta yhestäkin-" Lauri vilkaisi nopeasti Miian vatsaa hymynkare huulillaan, mutta nosti sitten katseensa takaisin tämän kasvojen korkeudelle. "Ja mä rakastan sua."

Miia piti katseensa kiinni Laurissa, huomaten tuon miettivän jälleen jotain. Ilmeisesti tuolla oli jotain kerrottavaa oikeastikkin, kerta mietti noin pitkään sanojaan ja hiljaisuuden vain jatkuessa Miia kerkesi jo hieman huolestua, mitä Laurilla pyöri mielessä. Pienen hetken Miian päässä pyörähti ajatus siitä, että Lauri ei sittenkään ollut niin tyytyväinen heidän suhteeseensa kuin antoi olettaa mutta Miia yritti pyyhkäistä nuo ajatukset päästään samantien.

Kun Lauri lopulta avasi taas suunsa ja selitti mielessään pyörineitä ajatuksia, Miia meni puolestaan hiljaiseksi. Hän kyllä piti katseensa Laurissa ja kuunteli tarkasti mitä tuo sanoi, hymynkin noustessa jälleen huulilleen mutta Laurin viimeiset sanat kuultuaan, Miia oli vähällä pudottaa kaakaomukin käsistään, sen verran yllätyksenä nuo sanat tulivat.

Nyt Miia puolestaan meni sanattomaksi, mitä tuohon nyt oikein pitäisi vastata? Hetken aikaa Miia kasaili ajatuksiaan, ettei menisi sanomaan ihan tyhmästi takaisin.
"Voi sua.. Mitähän mä oon tehny, et mä oon saanu noin ihanan miesystävän itelleni?" Miia sanoi lähinnä itsekseen mutta katsoi kuitenkin Lauria samalla hymyillen.
"Mä en vois olla tän onnellisempi tällä hetkellä, mä oon oikeesti tosi onnellinen sun kanssa. - Ja.." Miia aloitti, jättäen kuitenkin hetkeksi lauseensa kesken. " - Mä rakastan sua kans."

Lauri kuunteli Miian "vastauksen" hiljaa, hymyn noustessa miehen kasvoille vähitellen. Mies nojautui toista lähemmäs ja suukotti pian tuon huulia, vaihtaen kuitenkin pelkät suukot pian suudelmaksi. Hetken kuluttua Lauri vetäytyi takaisin istumaan kunnolla ja joi hieman jo jäähtyneestä kaakaostaan.

"Tai sit mitä mä oon tehny, että sain sut ees vilkasee tällasta ikäloppua", Lauri lopulta virnisti - pitihän hänen nyt vähän heittää huultakin johonkin väliin, muuten oltiin liian ällösiirappisilla tunnelmilla liikenteessä. Ja he olivat pitkin suhdettaan Miian kanssa aina silloin tällöin kuittailleet neljän vuoden ikäerostaan.

Miia vastasi Laurin suukotukseen, hymyn pysyessä edelleen huulillaan ja kun suukot vaihtuivat suudelmaan, Miia vastasi siihenkin. Hän tosiaan oli tarkoittanut äskeisiä sanojaan, hän ei voisi enää olla ainakaan kovin paljoa onnellisempi, Lauri tosiaan onnistui tekemään hänet onnelliseksi jo ihan vain olemassa olollaan.

"Nii, pakko kyllä myöntää, et sä saat olla aika onnellinen, et mä ees vilkasin suuntaan, kyllä sä sen verran vanha jo oot." Miia sanoi hieman vinosti hymyillyt. Ei hän pahalla sanojaan tarkoittanut mutta pitihän Lauria nyt vähän kiusata, kun tuo itse oli ottanut heidän ikäeronsa jälleen puheeksi.

"No oon. Kelaa nyt, tänä vuonna tulee jo 26 täyteen. Mieti sitä, melkeen kolkyt", Lauri kauhisteli ja kulautti kaakaot kurkkuunsa. "Hoidatsä mua sitte, ku mä oon liian heikko tekemään mitään ja makaan vaan jossain sängyssä tuijottelemassa kattoa?"

Mies laski kätensä Miian selän taakse ja suukotti vielä kerran naista huulille ennen kuin käänsi päätänsä ja katseli eteensä pieni hymy huulillaan. Jollain tapaa melko täydellinen hetki. Ei, ei melko vaan täydellinen hetki.

"No sano nyt vielä, et kohta sulle iskee joku kolmenkympin kriisi. Ostat jonku moottoripyörän itelles, hankit pari tatuointia ja muutenkin muutut hysteeriseks. - Vaihat mut nuorempaan." Miia sanoi, mutristaen hieman huuliaan mutta hymyili kuitenkin pian uudestaan.
"Onko mulla muka vaihtoehtoja?" Miia totesi hieman huvittuneesti Laurin kysymykseen.

Miia joi itsekkin kaakaonsa loppuun, tuntien sitten vielä Laurin huulien käväisevän huulilleen, kunnes tuokin käänsi katseensa muualle. Miia nojasi Lauriin kevyesti tuntiessaan tuon käden selkänsä takana, siinä Laurin vieressä oli niin hyvä olla.

Lauri ei voinut olla naurahtamatta Miian sanoille ja menikin hetki, ennen kuin hän sai sanottua: "Just se. Paitsi et näytänksmä susta joltain harrikkamieheltä, joka tatuoi kroppansa ja pukeutuu vaan mustaan nahkaan.."

"Tietty joku makee pyörä vois olla siisti, mut kyllä mä taidan tyytyy mun Saabiin. Ja mä vähä luulen, ettei sulla oo vaihtoehtoja. Ku susta nyt kerran sellanen sosiaalitanttaki tulee, nii mikset hoivais mua samalla ku niitä potilaitas. Mua hoivaat rakkaudella, niitä muita sen takia että saisit palkan, jolla sä voit sit hoivata mua."

"Okei, okei. Mä lupaan yrittää pysyä kunnossa ainaki seuraavat neljä vuotta ennen ku se kolkyt pärähtää mittariin oikeesti. Lähettäiskö jo kävelemään takasinpäin, mulle iski kauhee nälkä yhtäkkii eikä noi keksit paljon lämmitä", Lauri naureskeli ja nousi sitten penkiltä.

"No et sä nyt näytä mut mistäs susta tietää, et mitä sun päässä muutaman vuoden päästä liikkuu.." Miia huomautti huvittuneeseen sävyyn, katseltuaan ensin Lauria muka mietteliäänä.

"Sosiaalitantta? Kiitos vaan, sä saat oikeesti tuijotella sitä kattoo sängystäs ihan rauhassa, mä voin tanttailla töissä ihan tarpeeks. Siellä mua ei ainakaan sanota tantaks." Miia sanoi naurahtaen, pudistellen sitten päätään huvittuneesti.

"Nii ja sit sen neljän vuoden päästä heittäydyt ihan uusavuttomaks etkä pysty tekemään mitään ilman mun apua." Miia sanoi, nousten sitten itsekkin penkiltä ylös.
"Voishan tästä rueta jo lähtemään, ollaanhan me tässä aika kauan istuttu."

"No älä nyt kilahda. Kyllä mä sua silti rakastan, vaikka sä oisit mikä tantta. Sovitaan vaikka et sä oot sellanen.. seksikäs sosiaalitäti", Lauri virnisti ja pakkaili sitten näiden tavarat reppuunsa ennen kuin heitti repun selkäänsä.

"Mut aatteleppa, et neljän vuoden päästä meillä on sellanen reilu kolmevuotias muksu", mies tokaisi yhtäkkiä, kun he olivat jo lähteneet kävelemään takaisin mökille päin. "Sit sulla on kaks hoivattavanas."

"No ei kuule paljoo lohduta." Miia sanoi naurahtaen, lähtienkin pian sitten Laurin kanssa kävelemään takaisin mökille päin. Ulkona olo oli tosiaan tehnyt hyvää ainakin Miialle ja olisi hän ulkona viihtynyt pidempäänkin mutta ehkä he välillä kävisivät mökilläkin.

Laurin sanat saivat kuitenkin Miian hieman hiljaiseksi. Miia ei ollut jotenkin edes ajatellut asiaa mutta nyt hänen päähänsä tuli väkisinkin ajatus, että jos heillä olisi mitään lasta. Tämän raskauden aikana Miian päässä oli edelleen kummitellut ajatus siitä, että entä jos tämäkin raskaus menisi kesken? Ei hän ollut Laurille tästä pelostaan puhunut, hän ei halunnut pelotella Lauriakin ajatuksillaan.
"Säkö meinasit ihan sänkypotilaaks heittäytyä ja jättää lapsenkin mun hoidettavaks?" Miia totesi sitten hymyillen.

"Ai ei kelpaa olla seksikäs sosiaalitäti. Höh."
"Ehkä mä jaksan just ja just leikkiä sen muksun kanssa.. Hemmottelen sen piloille ja leikin unelmaiskää. Sit sä oot sellanen tiukkismutsi", Lauri höhötteli leikkisästi, ei hän nyt todellisuudessa suunnitellut sellaisia vanhemmuusrooleja heidän tulevaan pikkuperheeseensä. Äidittömyys omassa lapsuudessa heijastui nyt mieheen niin, että hän halusi mahdollisimman tasapainoisen perheen heille. Rakastavat vanhemmat ja sitä rataa. Perheidylliksikin sitä kai kutsuttiin.

"No niimpä tietysti, oishan se pitäny arvata, et mä saan sen tiukkiksen roolin." Miia sanoi hieman huvittuneesti hymyillen, yrittäessään työntää ikävät ajatukset mielestään. Vaikka aiempi raskaus oli mennytkin kesken niin Miia ei silti olisi voinut olla onnellisempi tästä raskaudesta. Hän tiesi, että Laurista tulisi varmasti todella hyvä isä heidän lapselleen ja hän itsekkin odotti äitiytti enemmän kuin mitään muuta.
"Tosin, sä saat sit vastata myös siitä, jos meidän lapsesta oikeesti tulee joku pilalle hemmoteltu, kerta etukäteen jo lupaat hemmottelevas sen iha pilalle." Miia totesi virnistäen.

"Jonkun pitää kuitenki olla se. Ja yleensä se on äiti. Ku äideillä nyt kuitenki on kaikki "mä kannoin sua yheksän kuukautta mun vatsassa" -vastaväitteet, nii ihan jo senki perusteella mä voin ottaa sen kiltin isukin roolin", Lauri selitti asiantuntevaan sävyyn talsiessaan nyt Miian takana kinttupoluksi muodostunutta tietä pitkin eteenpäin.

"No okei. Ei siitä tuu mitää piloille hemmoteltuja. Johan sä nyt oot nähny millanen sellasesta kakarasta tulee, oothan sä nyt Annan tavannu", mies tokaisi vitsaillen.

"No nyt on kyllä pakko sanoo, et kyllä mulla nyt on oikeus vähän kuria pitääkin, mä tosiaan oon se, joka joutuu meidän lapsesta huolehtimaan nyt raskausaikana." Miia sanoi hieman huvittuneesti hymyillen. Niin paljon kuin hän oli raskautta odottanutkin niin ei hän kyllä odottanut raskauden tuomia huonoja puolia. Nyt niitä ei ollut onneksi ilmennyt vielä paljoakaan mutta Miia nyt ei ollut päässyt raskaudessaan edes ensimmäisen kolmanneksen yli.

"Ai onko se muka sun mielestä joku hemmoteltu kakara?" Miia kysyi hieman huvittuneesti. Hän ei Laurin siskoa tuntenut sen kummemmin, joten ei osannut tuohon väitteeseen sanoa juuta eikä jaata.