Sometimes I wonder if life is really worth it, then I look at your smile and I know it is

Keskiviikko 11.01.2012, klo 19:05 ->
Tean ja Eetun asunto
Tea Laakso & Eetu Laakso

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta Tean raskaus oli edennyt ja Tea sekä Eetu olivat kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että he pitäisivät lapsensa, vaikka vaarana olisikin, että tuolla olisi kehitysvamma. Raskaus oli edennyt myös sen verran pitkälle, ettei aborttikaan enää olisi oikein mahdollinen ja mitä enemmän Tea edes mietti abortin mahdollisuutta, sitä enemmän häntä ahdisti, että oli joskus edes miettinyt koko asiaa. Raskaus oli nyt noin 20. viikolla ja Tea huomasi päivittäin olevansa yhä väsyneempi töiden jälkeen eikä olisi enää iltaisin jaksanut tehdä enää mitään, sillä hänellä oli jatkuvasti huono olo, selkään koski ja vauvakin oli toisinaan ruennut jo potkimaan, mikä oli sinänsä kivaa mutta välillä Teasta tuntui, että vähän vähempikin olisi riittänyt, häneen koski jokatapauksessa muutenkin joka kohtaan eikä vauvan potkut kauheasti auttaneet asiaa. Harmi kyllä, vauva keskittyi potkimaan lähinnä Tean työaikana ja kotona ollessa tuo ei ollut potkinut vielä kertaakaan, joten Eetu ei ollut vielä saanut tuota nähdä ja kokea.

Tämä päivä ei ollut oikeastaan poikkeus Tean väsymyksen kannalta. Töistä tultuaan hän oli laittanut heille ruokaa, vaikka Eetu olikin vielä silloin ollut töissä. Ainakin tuolle oli ruoka valmiina, kun tuo tulisi kotiin. Muutenkin päivä oli mennyt lähes rutiinin omaisesti, ruuanlaiton ja syömisen jälkeen Tea oli mennyt jälleen kerran pienille "päiväunille", sillä hän kaipasi lepoa eikä tosiaankaan jaksanut riehua koko ajan ja raskaudenkin kannalta oli hyväksyi välillä vain olla aloillaan eikä olla koko ajan tekemässä jotain. Tea ei ollut lainkaan ajatellut aiemmin, miten paljon yksi raskaus voisi väsyttää ja siitä huolimatta hänestä tuntui mahdottoman laiskalta, kun hän ei enää jaksanut tai pystynytkään tekemään ihan kaikkea.

Jotta Tea ei tuntisi itseään ihan toimettomaksi, oli hän päättänyt hieman tutustua loppuviikon ohjelmaan töissä. Tea istui heidän olohuoneessaan sohvalla kaleteri ja kynä sylissään, tutkiskellen, miten paljon asiakkaita hänelle olisi tulossa ja minkälaista työtä oli tiedossa. Teasta melkein tuntui, että töitä oli liiankin kanssa ja hän olisi pärjännyt puolet vähemmällä mutta pakko hänen oli jaksaa, hänen ylpeytensä ei antanut periksi myöntää, ettei hän enää jaksanut tehdä kaikkea.

Eetu istui makuuhuoneessa tietokoneen äärellä ja naputteli työjuttujaan.
Hän oli tullut joku tunti sitten töistä, syönyt Tean valmistaman ruuan ja sanonut vaimolleen kuinka hänen pitäisi tehdä vielä työjuttuja hetken ajan. Pää ei kuitenkaan tuntunut toimivan. Miehestä olisi ollut paljon mukavampi olla Tean seurassa. Töissäkin ajatukset pyörivät todella paljon liikaa Tean ympärillä. Ehkä olisi pitänyt yrittää keskittyä töihin? Se ei kuitenkaan ollut niin helposti tehty kuin sanottu.

Eetu oli lähes kokoajan huolissaan vaimostaan, ja lapsestaan. Mitä Tea teki parhaillaan? Olihan noilla kahdella kaikki kunnossa? Oliko Tea jo kotona? Ja sitä rataa..
Tea oli valitellut kuinka tuota väsytti, ja varmasti naista väsytti. Eetua vain pelotti, että Tea olisi liian ylpeä sanomaan ettei enää jaksaisi kuten ennen. Raskaus varmasti vei voimia, kun piti olla energiaa kahdelle. Tai ainakin varmaan, eihän hän käytännössä mitään tällaisesta tiennyt, kunhan arvaili.

Eetu jättikin työnsä kesken, sammutti koneen ja lähti olohuoneeseen, jossa Tea oli.
"mitä sä teet?", mies mumisi kävellessään vaimonsa taakse, painaessaan pienen suukon tuon poskelle, ja alkaessaan hieromaan naisen harteita.
"et kai sä edelleen ota noin paljoa asiakkaita?", Eetu kysyi hitusen järkyttyneisyyttä äänessään. Kait Tean pitäisi osata ottaa rauhallisemmin kun raskaus oli jo näinkin paljon edennyt.

Tea naputteli kevyesti kynällään kalenteriaan ja olisi halunnut rastia yli kaikki asiakkaat, jotka oli luvannut tällä viikolla ottaa vastaan. Tea kyllä rakasti työtään yli kaiken ja hänestä oli ihanaa keskittyä oikein kunnolla autojen korjaamiseen mutta nyt hän ei enää yksinkertaisesti olisi jaksanut, ei sitten millään. Töissäkin jo huomauteltiin, että Tean pitäisi ottaa pikkuhiljaa rauhallisemmin mutta Tea otti muiden kommentit lähinnä vittuiluna, vaikka tiesi kyllä, että hänen työkaverinsa tarkoittivat vain hyvää eivätkä yrittäneet moittia Teaa.

"Eikös sulla pitäny olla töitä tehtävänä?" Tea kysyi, kun Eetu tuli olohuoneeseen eikä näinollen vastannut itse tuon kysymykseen. Ei hän haluaisi huolestuttaa Eetua työmäärällään, hän oli nimittäin jo pariin otteeseen hieman vähätellyt sitä työmäärää, mikä hänellä todellisuudessa oli. Eetu vain huolestuisi turhaan ja Tea ei halunnut tuon stressaavan hänen takiaan, kun mitään hätää ei ollut.

Tea sulkikin kalenterinsa, jättäen kuitenkin kynän sen väliin ja sulki hetkeksi silmänsä, tuntiessaan tuon alkavan hieroa hartioitaan. Hänen hartiansa olivatkin jatkuvasti ihan jumissa, joten tuntui kivalta, kun joku hieroi niitä. Hän oli tosiaan onnekas, kun Eetu ymmärsi huolehtia tuommoisista pienistä asioista, ilman, että Tea erikseen pyysi.
"No näköjään otan.. En mä osaa kieltäytyäkkään, kyllähä sä mut tiiät.." Tea mutisi, siirtäen hieman hiuksiaan syrjempään, etteivät nuo olisi Eetun edessä.

Eetun huulilta karkasi pieni naurahdus kun hän kuuli Tean kysymyksen.
"voin mä mennä takaski tekemään niitä, jos haluat?", mies lausahti hymyä äänessään. Kyllähän hän tiesi ettei nainen sanojaan ehkä nyt ihan niinkään ollut tarkoittanut, mutta sellainen mielikuva siitä tuli. Tai no ei tullut, mutta asian olisi voinut ymmärtää niin, joten pitihän hänen vähän päästä vaimoaan kiusaamaan.

Eetu kohotti pienesti kulmiaan Tean sulkiessa kalenterin. Nainen ei selvästi halunnut hänen tietävän kuinka paljon tuo töitä vielä teki. Nii'in, Eetun puolesta Tea olisi saanut jäädä jo nyt äityislomalle. Mutta sehän ei mitenkään ollut mahdollista, joten hänen pitäisi vain kestää se kuin mies, että hänen vaimonsa tulisi tekemään vielä varmaan pari kuukautta töitä. Vaikka Eetu arveli kuinka Tean pitäisi aikaisemmin jo aloittaa loma, sillä oli se eri asia olla siihen asti toimistotöissä kuin autokorjaamossa korjaamassa autoja, ja naiselle varmaan myönnettäisiin jotain sairaslomaa aiemmin. Tai ainakin niin Eetu toivoi.

"sun pitäis osata", Eetu lausahti hellästi ja siirsi itsekin Tean hiuksia hitusen edestä, että pystyi paremmin hieroa tuon harteita.
"tai muuten mä otan ton kynän ja viivaan sun kaikki asiakkaat yli", mies muka pelotteli, vaikkakin äänessään kuuluen huvittuneisuutta. Eetu toivoi, että Tea oikeasti tajuaisi toimia jaksamuksensa mukaan. Ei tuon tarvisi enää jaksaa niin paljoa, kyllä kaikki ymmärtäisivät asian, olihan nainen raskaana. Eetu tunsi kuinka Tean hartiat olivat ihan jumissa, joten tuo hieroi hetken vähän varovammin ettei sattuisi niin paljoa.

"No en mä nyt sitä noin tarkottanu. Mä vaan olin varautunu siihen, et sä istut siellä tietokonees äärellä koko illan ja mä nään sut ensimmäisen kerran kunnolla, kun me ollaan menossa nukkumaan." Tea sanoi pienesti naurahtaen. Ei hän tosiaankaan ollut tarkoittanut sanojaan pahalla ja mieluummin hän oli Eetun seurassa, Eetu teki muutenkin niin paljon töitä, että oli ihan mukavaa, kun tuo välillä teki muutakin kun mietti vain työjuttujaan.

"Nii mut enhän mä voi vaan sanoo töissä, et sori, en mä nyt jaksakkaan. Sit muut saa töitä ihan hirveen määrän ja en mä nyt haluu, et muut on ihan pulassa töittensä kanssa vaan sen takia, et mua ei huvita tehä niin paljon töitä.." Tea väitti vastaan, vaikka tiesi kyllä, että varmasti töissä ymmärrettäisiin, jos Tea alkaisi pikkuhiljaa vähentää työmääräänsä. Mutta kun Tea ei olisi millään malttanut lopetella töitään, vaikka tiesi, ettei itsekkään enää meinannut jaksaa.

Tea käänsi katseensa hetkeksi Eetuun, kuullessaan tuon sanat ja virnisti.
"Älä kuule ees yritä. Jos multa jää noi hommat rästiin nii se oot sitten sinä, joka otat haukut vastaan, ku et oo päästäny mua töihin." Tea sanoi hieman huvittunut ilme naamallaan, pitäen kalenteriaan varmuuden vuoksi tiukasti käsissään kiinni, Eetu ei saisi päästä siihen käsiksi.

"Tarkotit kummiski. Yhyy, mun sydän särkyy", Eetu lausahti yrittäen tavoitella musertunutta äänensävyä, mutta onnistui kuulostamaan vain huvittuneelta.
"no okei. Mitä jos mä sanon, etten halua tehä töitä ku mulla on kaunis vaimo jonka seurassa haluan mieluummin olla?", Eetu kysäisi hymyillen kun kumartui suukottamaan Tean suupieltä.

Eetua naurahti hitusen se, miten Tea onnistui muotoilemaan asiansa tuolla tavalla. Siis ihan kuin se ei oikeasti olisi hyväksyttävää, että nainen raskaana ollessaan vähentäisi työmäärää.
"oot sinä kyllä melko taitava", Eetu lausahti. Verbaalinen lahjakkuus oli toki kyllä vain hyvästä.
"mutta mun mielestä voit. Tottakai ne nyt töissä ymmärtää, ettet sä voi näin raskasta työtä tehdä enää niin paljoa. Järki käteen kulta", Eetu totesi hymyillen.

Eetu virnisti myös kun Tea käänsi katseensa hänen suuntaansa ja virnisti.
"aina kannattaa yrittää", Eetu lausahti naurua äänessään, muttei tehnyt elettäkään napatakseen kalenterin naiselta. Hän vain jatkoi sitä naisen hartioiden hieromista, kuten hyvän aviomiehen piti. Sitäpaitsi, Eetusta oli ihan mukava hieroa. Päivät joutui istumaan tietokoneen ja työpäivän ääressä niin oli kiva tehdä jotain missä tarvi lihaksiakin.
"tai minä oon se, joka tekee ne hommat. Pidetään viikonlopun aikana molemmat pikakurssi omista töistä ja vaihetaan töitä sun loppuraskauden ajaksi?", Eetu ehdotti muka hyvääkin ideaa, jonka keksi ihan hetki sitten.

"Voi kulta rakas, kyllä mä haluan, et sä oot täällä." Tea sanoi edelleen hitusen huvittuneeseen äänensävyyn, vaikka kuuli kyllä Eetun äänestä, että tuo yritti tavoitella surullista äänensävyä, onnistumatta siinä kuitenkaan erityisen hyvin. Eetu kuulosti lähinnä siltä, että olisi purskahtamaisillaan nauruun.
"No toi kyllä kuulostaa ihan hyvältä." Tea sanoi sitten hymyillen, kääntyen vielä hetkeksi katsomaan Eetua. Tea oli kyllä iloinen siitä, miten he jaksoivat aina puhutella toisistaan milloin milläkin hellittelynimillä eikä hellyyden osoitukset ylipäätänsä olleet unohtuneet edes yhdessä asumisen tai avioliiton myötä. Toivottavasti niin ei tulisi käymään myöhemminkään.

"No vaikka voisinkin niin pakko mun on silti töissä käydä edelleen.. En mä pääse äitiyslomalle vielä pariin kuukauteen, en mä viitti vielä ees ottaa koko asiaa puheeks, kun ei se onnistu kuitenkaan.." Tea totesi, hieman harmistuneenakin. Hän kyllä omasta mielestään voisi jo jäädä äitiyslomalle mutta virallisesti hän saisi aloittaa loman vasta parin kuukauden päästä. Eikä Tea todellakaan viitsinyt mitään sairaslomaakaan lähteä pyytämään, hän oli ihan liian ylpeä siihen hommaan.

Tea laski kalenterin käsistään ja laittoi ne sohvapöydälle, naurahtaen sitten Eetun sanat kuullessaan ja pudisteli pienesti päätään.
"Sun työpaikkas ois varmaan konkurssissa alta aikayksikön, jos mä tekisin siellä yhtään mitään. Et eiköhän me kummatkin hoideta vaan omat työmme.." Tea sanoi naurahtaen.

"no hyvä. Se on kiva kuulla", Eetu lausahti naurua äänessään Tean sanoihin, kuinka nainen halusi hänen olevan täällä. Kyllähän Eetu sen toki tiesi, mutta tällaiset itsestäänselvyydet, pienet asiat, oli välillä todella ihana kuulla. Varsinkaan sen ihanan lauseen 'rakastan sua' kuulemiseen Eetu ei varmasti ikinä kyllästyisi.
"noni!", Eetu lausahti pienesti virnistäen kun Tea kääntyi katsomaan häntä hetkeksi siitä sohvalta.

"no joo. Mut mä oon kyl sitä mieltä, että et sä voi niin pitkään tehä töitä. Kummiski sen verran raskas työ, että kuitenki loukkaat ittes ja muumin jotenki. Oon ihan huolissaan jo nyt..", Eetu lausahti ollen ihan tosissaan. Mies rypisti kulmiaan kun vain kuvittelikin kuinka raskasta Tean työ oli. Kuinka nainen joutui nostelemaan raskaita asioita ja niin edelleen..
Kyllä Tean pitäisi jossain välissä jonkinnäköinen sairasloma saada, oli älytöntä, jos joku edes luuli Tean pystyvän vielä pari kuukautta tekemään työtään.

Eetu jäi odottelemaan naisen vastausta nerokkaan ideansa jälkeen. Ei Eetu tosin tosissaan ollut ollut. Eihän hän osannut korjata autoja niin hyvin kuin Tean työ vaatisi. Hän osasi vain sellaisia perusjuttuja, joita jokainen auton omistava, ainakin mies, osaisi tehdä. Ja Teakaan ei mitään tiennyt hänen työstään.
"Höpöhöpö. Ei sun tarvis tehdä mitään muuta ku allekirjottaa jotain hassuja papereita, olla allekirjottamatta, ja yrittää näyttää tärkeeltä. Ainaki melkeen", Eetu lausahti naurua äänessään ja lopetti sitten naisen hartioiden hieromisen, mennen sitten naisen viereen istumaan sohvalle.
"..ehkä on kuitenki tosiaan parempi, että me keskitytään omiin töihimme. Sillä muuten ne autotki vois olla enemmän rikki ku korjaamolle tullessa", mies lausahti pienesti virnistäen.

"No katotaan sitä sitten, kun toi asia on ajankohtasempi.. Eihän se laskettuaikakaan oo kun vasta toukokuussa nii en mä mitenkään voi jäädä ihan lähiviikkoina äitiyslomalle, vaikka mä kuinka haluaisin. - Tai vaikka sä niin haluaisitkin." Tea huomautti, hymyillen kuitenkin samalla, eihän halunnut tahallaan ilkeillä ja olla töissä mahdollisimman pitkään, oman ja vauvan terveydenkin uhalla. Tea näpersi hiuksiaan, samalla kun Eetu vielä hieroi hartioitaan ja katseli vain mietteliäänä eteensä. Pari vapaapäivää kyllä tulisivat tarpeeseen mutta onneksi kohta olisi edes viikonloppu.

Tea ei voinut olla naurahtamatta Eetun selittäessä omaa työnkuvaansa ja kun Eetu tuli hänen viereensä sohvalle, Tea vilkaisi miestään hieman huvittuneen näköisenä.
"Onko sun työ oikeesti muka noin helppoo? Epäreilua, vaihdetaan vaan työpaikkoja." Tea sanoi naurahtaen, vitsaillen kyllä vain. Tuskin hän viihtyisi Eetun työssä, hän teki mieluummin jotain käytännön läheisempää.
"Voi olla, kumpikin pärjätään ihan hyvin omien töittemme kanssa." Tea totesi hymyillen ja kurkottautui suukottamaan Eetua huulille.

Tea oli ottamassa paremman asennon sohvalla Eetun vieressä, kun hän tunsi yhtäkkiä jotain liikettä vatsassaan. Tea kurtisti hieman kulmiaan, vauva oli näköjään päättänyt potkaista. Tuon tajuttuaan Tea meinasi jo rueta valittamaan, että vauva ei antanut hänen kotonakaan vain rentoutua mutta sitten hän muisti, että Eetu ei ollut tuntenut vauvan potkuja vielä kertaakaan ja kerrankin Eetu oli siinä vieressä, kun vauva potki. Tea nappasikin Eetun kädestä kiinni, pieni hymy huulillaan mutta ei sanonut mitään ja vei tuon käden vatsalleen, olettaen, että vauva potkaisee varmasti kohta uudestaan.
"Meidän vauva potkas äsken. Nyt se ei tietenkään potkase uudestaan, kun sä oot siinä.." Tea sanoi pienesti naurahtaen.

"no joo, onhan siihen vielä kuitenki niin pitkä aika vielä", Eetukin myönsi. Mutta vaikka hän kuinka yritti ajatella, että oli normaalia tehdä vielä se pari kuukautta töitä, niin ei hän tykännyt siitä ajatuksesta. Oli huvittavaa huomata itsessään jotain tällaista? Milloin hänestä oli tullut näin ylisuojeleva?
No olihan hän aina ollut hitusen tällainen, mutta nyt hän todella alkoi ymmärtää miltä esimerkiksi hänen vanhemmistaan oli tuntunut kun hän oli viipottanut aina ties missä, melkein ilmoittamatta missä meni. Sen aika näyttäisi kuinka hirveän huolissaan hän aina olisi heidän muumistaan. Ehkä tuota ei uskaltaisi päästää ollenkaan silmistään?

Eetu nauroi kuullessaan Tean sanat.
"joojoo. Ideana on näyttää tärkeältä, kuulostaa tärkeältä ja saada muut kunnioittamaan itseään. Sitten voi tehdä käytännössä mitä lystää", Eetu vitsaili naurua äänessään. Olivat hänen päivät oikeasti täynnä tekemistä. Jos ei ollut paperihommia, laskujen hyväksymistä, pohjapiirrustuksien tutkiskelua ynnä muuta, niin oli kokouksia ja työmailla käyntiä.
"aivan. Ehkä me vielä toistaseksi pysytään omissa töissä", Eetu lausahti hymähtäen ja vastasi saamaansa suukkoon.

Eetu huomasi sen Tean kulmien kurtistamisen ja katsoi naista hitusen huolestuneena. Kävikö tuohon? Vai mitä? Sanoisi edes jotain, että tietäisi pitikö olla huolissaan. Tea ei edelleenkään sanonut mitään, tarttui vain hänen kädestään hymyillen.
"mitä?", Eetu lausahti kysyvänä kun Tea pisti hänen kätensä vatsansa päälle.
"No hitto. Aina multa menee sen potkimiset ohi", Eetu valitteli keskittyen kuitenkin nyt vain pitämään kättään vaimonsa vatsan päällä. Katsekin oli luotu vauvamahan suuntaan, jos se auttaisi siinä, että muumi potkaisisi uudestaan.
"muumi hei, potkase nyt vähän isin mieliksi", Eetu maanitteli ja vilkaisi Tean kasvoja virnistäen.

"Niimpä. Kyllä mä nyt pärjään vielä vähän aikaa töissä ja jos nyt rupee näyttämään siltä, et mä teen ihan liikaa hommia nii sun pitää sanoo siitä. Mä nyt vaan en osaa ottaa ihan niin rauhallisesti kun ehkä pitäis, kyllä sä sen tiiät." Tea sanoi, hieman mietteliäänäkin. Hän ei tosiaankaan osannut olla rauhallisesti ja teki kaiken itsepäisesti itse, vaikka voisi ihan hyvin pyytää muiden apua. Töidenkin jälkeen Tea jatkoi riehumista kotona eikä olisi millään malttanut olla aloillaan, kun oli kaupassa käyntiä, ruuanlaitto, siivoamista... Ei Tea vain osannut istua alas ja pysyä paikoillaan. Onneksi Eetu sentään yritti välillä hieman rauhoitella häntä, ettei Tea kuluttaisi itseään ihan loppuun.

"Voi kun mäkin oisin ollu viisas ja opiskellu itelleni jonkun siistin sisätyön, ois niin paljon helpompi vaan istua jossain toimistossa ja tehdä paperihommia.. Tosin, mä kyllä kyllästyisin varmaan päivässä, ei semmonen ehkä pidemmän päälle ois mun juttu." Tea totesi, hymyillenkin hieman ja peitti kädellään sitten pienen haukotuksen. Häntä oikeasti väsytti jo aika paljon mutta ei hän nyt tähän aikaan nukkumaan voinut mennä.

"Kyllä se sitten potkii, kun minä oon töissä ja ois muuta tekemistä mut ei kyllä voi sitten potkia yhtään, kun sinä sattusit olemaan paikalla kans.." Tea mutisi, hieman harmistuneenakin. Kyllä hän haluaisin Eetun kokevan myös sen tunteen, kun vauva potkaisisi, Eetukin varmasti ilahtuisi siitä, tuo kun oli muutenkin niin innoissaan vauvasta.
Tea katseli itsekkin vatsaansa ja alkoi jo oikeasti uskoa, että vauva ei potkaisisi enää uudestaa mutta sitten hän tunsi taas pienen potkaisun ja Tean ilme kirkastui samantien.
"Se potkas. Tunsitko sä sen?"

"Mä tiiän varsin hyvin", Eetu lausahti päätään pudistaen, kuitenkin hymyä äänessään.
"Ja voi, mä varmasti sanon sulle siitä jos teet liikaa töitä. Vaikka mun puolesta sun ei sais tehä työtä ollenkaan", Eetu lisäsi naurahtaen kun mietiskeli, että hän oli oikeasti liian huolehtiva. Mutta ei hän halunnut, että Tealle tai muumille kävisi mitään. Se olisi aivan hirveää. Liian hirveää ajateltavaksi.

Eetu kuunteli Tean ppuhetta siitä kuinka tuonkin olisi pitänyt tajuta opiskella joku siisti sisätyö. Mies oli jo sanomassa vaimolleen, että ei tuo sellaisessa työssä varmaan kovin pitkään viihtyisi, mutta Tea ehti sanoa sen jo ennen kuin hän kerkeksi sanoa yhtään mitään siihen suuntaavaankaan.
"olin just sanomassa, että et sä varmaan kovin kauaa semmosessa työssä viihtyis", Eetu lausahti hymyä huulillaan.
"..väsyttääkö mun pikkusta?", Eetu kysyi seuraavaksi hymyillen, kun nainen peitti haukotuksen kädellään.

"Aivan. Ilkee vauva ku jo ennen syntymää kiukuttelee isälleen. Oot tainnu käskee sitä olemaan ilkee mua kohtaan..", Eetu vitsaili muka hyvinkin totisena. Joo'o, ja varmasti muumi sen käskyn ymmärtäisikin tässä vaiheessa. Eetu odotti ja odotti ja oli jo varma ettei vauva potkaisisi uudestaan. Sitten, aivan yhtäkkiä hän tunsi potkaisun ja miehen silmät kirkastuivat innostuksesta.
"Tunsin", mies lausahti melkein mykistyneenä ja käänsi katseensa sitten Tean kasvoihin.
"..käykö nuo potkut kipeetä? Meidän muumista taitaa tulla joku jalkapalloilija..", Eetu vitsaili hymähtäen.

"Voi mun kultaa, onneks mulla sut huolehtimassa musta ja muumista." Tea sanoi hymyillen, katsahtaen Eetua silmiin ja jäikin katselemaan tuota hetkeksi aikaa. Eetu tosiaan osasi olla hieman ylihuolehtivainen aina toisinaan mutta se oli vain hyvä asia, Tea itse oli sellainen touhottaja, että oli vain hyvä, että joku oli välillä vähän rauhoittelemassa ja muistuttamassa omista rajoista. Eetu tasapainoitti muutenkin Tean luonnetta ja ehkä he sen takia sopivatkin juuri niin hyvin yhteen, kun olivat luonteiltaan hieman erilaisia.

"No nimenomaan, sehän siinä oiskin ongelma.. Mut ois se silti eri helppoo istua jossain toimistossa eikä pyöri korjaamolla rassaamassa autoja ja kuuntelemassa miesten juttuja.." Tea sanoi pienesti naurahtaen. Normaalisti hän kyllä viihtyi hyvin korjaamolla ja jaksoi kuunnella työkavereiltaan samoja juttuja päivästä toiseen mutta nyt häntä oli raskauden takia alkanut kyllästyttää ja ihme kyllä, hän olisi kaivannut enemmän naisten seuraa. Ja mielellään raskaana olevien naisten, että saisi edes hieman jotain vertaistukea tilanteeseensa.
Tea naurahti pienesti kuullessaan Eetun kysymyksen ja nyökkäili pienesti päätään. Häntä tosiaan väsytti, mitäpä sitä kieltämään.
"No arvaa.. Tää raskaus tekee musta pikkuhiljaa jonkun zombin, voisin vaan nukkua koko ajan.

"Ai nytkö se on mun vika, et se ei potki sillon ku sä oot paikalla? Tostahan vois melkein loukkaantua." Tea ei maltannut olla huomauttamatta mutta naurahti kuitenkin sitten, ei Eetu nyt ollut tuolleen sanojaan tarkoittanut ja kyllä Teakin sen ymmärsi.
Kun Eetukin oli tuntenut vihdoin ja viimein potkaisun, ei Tea voinut olla hymyilemättä, niin mukavaa hänestä oli, että Eetukin viimein tunsi vauvan potkaisun.
"Välillä se vähä koskee. Tai ei koske vaan tuntuu semmoselta oudolta.. Onneks muumi on nii pieni vielä, ettei se ihan kauheen kovaa onnistu potkasemaan, saa nähä miten on sitten raskauden loppupuolella.."

"Aivan, mitä te tekisittekään ilman mua?", Eetu lausahti naurahtaen ja hymyili sitten pienesti kun huomasi Tean jääneen katsomaan itseään, vastaten siihen katseeseen. Eetu sipaisi pienesti vaimonsa poskea yhä hymyä huulillaan. Hän todella saattoi vaikuttaa välillä aivan liian ylihuolehtivalta, mutta se kaikki johtui vain siitä suunnattomasta rakkaudesta, mitä hän tunsi Teaa, ja muumia, kohtaan. Ja kyllä hän tiesi Teankin tietävän sen. Ja Tea jos kuka sanoisi, jos se huolehtiminen alkaisi liikaa ärsyttää.

"no joo, onhan se aivan erilaista istua vaan toimistossa yksinään ja lueskella jotain sopimuspapereita. Melko helppoa, mutta välillä melko tylsää", Eetu lausahti pienesti hymyillen. Nii'in, oli hänen työnsä välillä melkoisen tylsääkin, mutta kyllä sen kesti kun työ oli muuten sellainen mitä hän oli aina halunnut tehdä.
"..kuulet varmaan välillä melkosia juttuja?", Eetu lausahti sitten kysyvästi, naurua äänessään kun mietti kuinka Tea työskenteli kaikki päivät miesten keskellä korjaamolla. Ei siinä voisi välttyä miesten jutuilta, ei varmasti.
Tean nyökätessä vastaukseksi hänen kysymykseensä, hymyili Eetu pienesti ja hellästi.
"no mut sitte sun pitää vaan alkaa nukkumaan enemmän. Aikasemmin nukkumaan, päiväunet tarvittaessa..", Eetu luetteli.

"enhän mä voi tietää vaikka sä oisitki käskeny sen olemaan potkimatta ku oon paikalla", Eetu vitsaili ja tiesi Tean tietävän hänen vitsailevan. Vielä varmaan tämän raskauden aikana tulisi sellainen vaihe, ettei hän voisi mitään tällaista vitsailla ettei Teaa alkaisi itkettämään. Hormonithan sellaisen saisivat aikaan. Tai no, ei Eetu kyllä niin hyvin asiasta edes tiennyt, mutta arveli, että voisi olla huumori jossain vaiheessa vähissä.
"..voiko se potkasta sulle mustelman? Sitte raskauden loppuvaiheessa.. vai onko sellanen käytännössä edes mahollista..?", Eetu lausahti kysymyksensä ja mietiskelynsä. Eetu toivoi, ettei muumi sitten raskauden loppuvaiheissa hirveästi Teaa potkiskelisi kun voimaa tuolla olisi jo enemmän. Ja tietenkin mies myös toivoi, että loppuraskaus etenisi muutenkin hyvin, ettei tarvisi pelätä.

"Ei varmaan mitään." Tea sanoi hieman vinosti hymyillen, katsellen edelleen Eetua silmiin ja tuon sipaistessa hänen poskeaan, Tea meni hieman lähemmäksi Eetua ja suukotti tätä hellästi huulille. Tea ei varmasti ikinä ollut ollut aiemmin näin onnellinen kuin mitä hän nyt oli Eetun kanssa ja se onnellisuuden määrä varmasti vain lisääntyisi, kun heidän vauvansa viimein syntyisi.

"No mut kyllä kai siinä kuitekin jotain semmosta on, mistä sä tykkäät, tuskin sä siellä kovin pitkään muuten viihtyisit." Tea huomautti. Ei Eetun työ voinut olla niin tylsää koko ajan, sillä ei kai mies muuten työssään viihtyisi ja harvemmin Teakaan oli kuullut, että tuo olisi työstään valittanut. Korkeintaan välillä siitä, että töitä oli paljon mutta harvemmin siitä, että ei viihtyisi työssään.
"Nojoo.. Vaikka mun kaverit nyt on aina ollukki miespuolisia nii kyllä munki sietokyky tulee aina välillä vastaan. Ei kauheesti maanantaisin kiinnosta kuunnella töissä työkavereitten tarinoita viikonlopulta ja kuinka paljon naisia ne on onnistunu iskemään." Tea sanoi hieman huvittuneeseen äänensävyyn. Hänen työkavereistaan suurin osa oli sinkkuja ja noiden tarinat olivat välillä sitä luokkaa, että Tean piti jo huomautella, että häntä ei ihan oikeasti kiinnostanut kuulla noiden seikkailuista tai siitä, kuka on ollut noiden paras petikaveri.
"No missä vaiheessa mä muka enää enemmän nukun... Sitäpaitsi, jos mä vaan nukun, kun tuun töistä nii meillä ei oo yhtään yhteistä aikaa." Tea huomautti.

"Hei sinuna varosin noita sanoja, mä saattasin ihan oikeesti suuttua." Tea sanoi naurahtaen, ymmärtäen kyllä Eetun vitsailevan. Ihmeen hyvin Tea oli pitänyt hermonsa kurissa raskauden aikana eikä itkeskellyt oikein mistään mutta välillä hänenkin hermonsa pettivät, harvemmin tosin Eetun kanssa. Eetulle Tea ei ollut raivonnut vielä kertaakaan kunnolla ja Tea kyllä epäili, että sekin hetki vielä koittaisi mutta toivottavasti ei ihan lähitulevaisuudessa.
Tea kohautti pienesti olkapäitään Eetun kysymykselle. Ei hänellä ollut oikeasti mitään hajua asiasta eikä hän oikeastaan ollut edes miettinyt tuommoista. Tuosta voisi oikeasti vaikka ottaakkin selvää jossain vaiheessa.
"No nyt kyllä pitää sanoo, et ei mitään aavistusta... Vois ehkä kysyä tuota neuvolassa ens kerran, jos mä muistan." Tea sanoi pienesti naurahtaen.

"Hmm, oikee vastaus", Eetu mumisi hymyillen naisen sanoihin. Vitsailuahan tämä toki edelleen oli, ei hän mikään itserakas ihminen ollut. Sen suukon huulillaan tuntiessaan vastasi Eetu siihen ja painoi huulensa vielä sen jälkeen uudestaan tean huulille pieneen suukkoon.
Eetu jäi fiilistelemään tätä onnellisuudentunnetta hetkeksi omien ajatustensa syövereihin. Milloinkohan hänestä oli oikeasti tuntunut näin täysipainoisen onnelliselta? Asiat olivat hyvin niin kotona kuin töissä. Ja heitä oli Tean kanssa kohdannut vielä niin suuri onni, että heistä tulisi vanhemmat.

"no on on", Eetu lausahti naurahtaen kun Tea sanoi, että kait hänen työssään nyt jotain sellaista oli, mistä hän tykkäsi. Ei Eetu olisi muuten töissä viihtynytkään, asiahan oli ihan selvä.
"no okei, sanoin tossa vaan millasta mun työ on tylsimmillään. Oon nyt siinä ammatissa, mihin halusinki, joten ei mulla ole valittamista", mies totesi vielä pienesti hymyillen.
"Haha, kunnon naistenmiehiä siellä. Varo vaan ettei ne sua onnistu nappaamaan", Eetu vitsaili, vaikka mielessä olikin joskus ollut mustasukkaisuutta kun tiesi, että kaiket päivät nainen työskenteli miesten keskellä.
"no en mä tiedä tota, että missä vaiheessa sä sitte nukkusit. Ja tosiaan, on tää yhteinen aikaki kieltämättä ihan kivaa", Eetu lausahti hymähtäen. Kuinka hulluksi sitä tulisikaan, jos kaiken sen ajan kun hän olisi kotona, Tea vain nukkuisi.

"okei, mä varon sanojani", Eetu lausahti hymähtäen kun Tea varoitteli kuinka tuo voisi oikeasti suuttua hänen sanoistaan. Tästä lähin pitäisi muistaa ajatella tarkemmin mitä suustaan päästikään.
Eetu nyökkäsi pienesti kun Tea kohautti olkiaan kuullessaan hänen kysymyksensä. Eipä se kysymys mikään maailman tärkein asia ollutkaan, se vain oli tullut mieleen ja mies oli kiinnostunut asiasta.
"tai sit vaan ootetaan ja katotaan alkaako niitä mustelmia ilmestyyn", Eetu lausahti virnistäen, ihan kuin siinä mustelmien tulemisessa olisi muka jotain hauskaakin.
"..millon se seuraava neuvola onkaan? Mä haluan tällä kertaa kyllä tulla mukaan, joten hyvissä ajoin pitää pistää se päivämäärä kalenteriin ylös", Eetu lausahti. Nii'in, kyllä hän tästälähtien haluaisi aina olla mukana, jos siellä satuttaisiin taas sanomaan jotain ei niin mukavaa. Ja muutenkin, halusi hän pysyä ajantasalla ja olla Tean mukana niillä neuvolakäynneillä.

"No, en mä kyllä valita, et mulla on noin huolehtivainen mies.. Ja muumikin saa olla vaan ilonen, miten ihanan isän se tulee saamaan." Tea sanoi hymyillen, vastaten vielä Eetun suukotukseen ja otti sitten paremman asennon Eetun vieressä, nojautuen tähän kevyesti. Hän tosiaan oli niin onnellinen ja oli ihan varma, että Eetusta tulisi täydellinen isä heidän lapselleen, Tea ei osannut kuvitellaan enää yhtään parempaa isää vauvalle. Eetu olisi niin huolehtivainen ja rakastava, että lapsi ei voisi olla kuin ylpeä isästään.

"Ei ne oo ikinä ees yrittäny, kyllä ne tietää, et mä en pyöri siellä miehiä iskemässä. Sitäpaitsi, jos ne mua aikois yrittää iskee niin ne ois tehny jo sen. - Eli ei hätää kultaseni. Ja mä en ees lähtis kenenkään muun kun sun mukaan, joten ei hätää." Tea sanoi hieman huvittuneeseen sävyyn mutta ei kuitenkaan tarkoittanut sanoillaan mitään pahaa. Hän vain ei halunnut Eetun olevan turhaan mustasukkainen, sillä siihen ei todellakaan ollut minkäänlaista syytä. Tean kaverit olivat pienestä pitäen olleet poikia ja vielä nykyäänkin Tean parhaat kaverit ovat miehiä ja Tea viettää noiden kanssa vapaa-aikaa muutenkin eikä Tea tosiaankaan halunnut, että Eetu tuntisi oloaan millään tavalla uhatuksi hänen kavereidensa takia, sillä Tea ei tosiaankaan aikonut hylätä kavereitaan kenenkään takia.
"No nii-in, mieluummin mä uhraan vähä mun unista ja oon sun kanssa." Tea totesi hymyillen.

Tea meni hetkeksi hiljaiseksi, kun Eetu kyseli, milloin hänellä oli seuraava neuvola-aika. Tea ei oikeastaan ollut edes miettinyt koko asiaa vaan oli sysännyt kaiken maailman neuvolat mielestään pois, sillä edellinen neuvolakäynti oli ollut kaikkea muuta kuin mukava. Tällä kertaa Eetun olisi kuitenkin parempi päästä mukaan, sillä Tea ei tosiaankaan halunnut mennä neuvolaan enää kertaakaan itse.
"Se tais olla joskus helmikuun alussa.. En mä oikein itekkään muista mut kai mä sen johonkin oon ylös merkannu.." Tea sanoi, hetken aikaa asiaa mietityään.

Eetu naurahti pienesti kun hän kuuli Tean sanat.
"paitsi ei siitä se oo varmaan teininä enää yhtään hauskaa. No, ehkä mä en enää sillon jaksa niin hirveesti huolehtiakaan mitä nyt. Vaikka mistä sitä tietää", Eetu hymähti ja kietoi kätensä pienesti Tean ympärille, naisen nojatessa häntä vasten pienesti.
"ei sillä, muumin äiti on myös ihana", mies vielä totesi suukottaen naisen hiuksia. Oivoi, hehän kuulostivat aivan vastarakastuneilta, vaikka olivat jo naimisissa. Mutta näin sen kuului mennäkin, rakkauden ja söpöilyn pitäisi säilyä aina tai suhde helposti muuttuisi huonompaan suuntaan. Mieluummin näin kuin että he jokapäivä riitelisivät.

Eetua huvitti hitusen oma mustasukkaisuutensa kun Tea oli saanut sanottua vastauksensa hänen varoitteluunsa.
"No hienoa. Ei sillä, että mä olisinkaan uskonu susta, että lähtisit jonku muun mukaan", Eetu lausahti hymähtäen ja pudisti päätään. Olisi käsittämätöntä olla mustasukkainen Tean työkavereille ja ystäville. Ihan sama sille sukupuolelle oli, nuo olivat silti Tean ystäviä eikä hän haluaisi kieltää naista millään tavalla olemassa tekemisissä niiden kanssa. Eikä Tea kyllä tottelisikaan.
"tai sitte me voitais nukkua aina yhessä?", Eetu ehdotti hymähtäen. Olisi siinäkin laatuaikaa yhdessä, haha..

Eetu jäi odottamaan vastausta kysymykseensä huomaten, että Tea joutui oikeasti miettimään asiaa. Eli eipä se nyt ainakaan hirveän lähellä tainnut olla se seuraava neuvolakäynti.
"joo. Jos se sillon on niin ei sillä mikää hirvee kiire sitte oo saada kalenteriin ylös", Eetu lausahti.
"kyllä mä oon puhunu mun pomolle siitä, että koska mä panostan töihin niin hirveästi, niin ois parempi antaa mun keskittyä tärkeämpään asiaan, eli suhun ja muumiin, aina sillon ku tarvii", Eetu lausahti. Hän oli oikeasti käynyt puhumassa vakavasti pomolleen tästä asiasta ja kyllä tuo oli pienen väännön jälkeen ymmärtänyt kuinka tärkeä se asia hänelle oli.

"Nii tai sitten sä oot vielä pahempi sillon ja et päästä poikaraukkaa mihinkään... Kauhee kyllä ees ajatella sitä aikaa, et se on teini, mieti nyt, jos siitä tulee kunnon naistenmies ja se raahaa jotain tyttöjä kotiin.. Mitenkähän sitä semmoseenkin tottuis." Tea sanoi pienesti naurahtaen mutta mieluummin hän kyllä antaisi poikansa liikkua ulkona ja kavereidensa kanssa niin paljon kuin tuota huvitti, sillä hän ei halunnut liikaa rajoittaa tuon menemisiä. Tietysti rajoista pitäisi sovittaa mutta hän ei haluaisi olla yhtä rajoittavainen kuin mitä hänen omat vanhempansa olivat, sillä silloinhan poika vasta rupeaisikin kapinoimaan vastaan. Tea hieman epäili, että heille tulisi myös kädenvääntöä Eetun kanssa pojan menemisistä, sillä todennäköisesti Tea olisi asian suhteen hieman rennompi ja Eetu yrittäisi pitää jotain kuriakin.

"No hyvä. Mä en tosiaankaan jättäis sua kenenkään takia ja hei, mä oon tuntenu suurimman osan mun kavereista ihan pikkulapsesta lähtien. Jos mä oisin jostain niistä kiinnostunu nii en mä kyllä istuis tässä sun kanssa." Tea sanoi hieman huvittuneesti. Hän ei ollut ikinä edes kuvitellut katsovansa kavereitaan sillä silmällä, nuo tosiaankin olivat vain kavereita ja Tea tunsi nuo niin hyvin, että nuo tuntuivat lähes omilta veljiltä. Ei noista tosiaankaan ollut poikaystävämateriaalia Tealle eikä hän kyllä halunnutkaan. Eetu oli se ihan paras vaihtoehto Tealle eikä Tea vaihtaisi tuota kehenkään, ei ikinä.
"Nojoo, kyllä mä nyt tykkään sun vieressä nukkua mut haluan mä viettää aikaa sun kanssa muutenkin kuin nukkumalla." Tea totesi virnistäen.

"No kai sun pomo sitten kans ymmärsi tuon asian? Ei oo oikeesti yhtään hauskaa, jos sulta jää enemmänkin noita neuvolakäyntejä väliin.. Osaanhan mä tietysti niissä yksinkin käydä mut kyllä sunkin pitäis ees kerran päästä sinne mun mukaan.." Tea sanoi, hieman vakavamman oloisena kuin äsken. Hän olisi voinut itsekkin käydä sanomassa pari valittua sanaa Eetun pomolle viime kertaisen jälkeen mutta hän oli onnistunut pysymään erossa koko asiasta ja antanut Eetun hoitaa itse asian kuntoon.

Eetu naurahti pienesti Tean sanat kuullessaan.
"Voi kauhee mikä ajatus. Toivottavasti siitä ei sentään ihan kauhee naistenmies tuu", Eetu lausahti huvittuneena. Ja toivottavasti hän itse oppisi olemaan tarpeeksi tiukka, mutta tarpeeksi rento, isä. Siinä voisi olla jo opettelemista, mutta onneksi tässä olisi hyvin aikaa opetella. Ja varmaankin Tea tulisi olemaan rennompi osapuoli, ja hän sitten vastavuoroisesti voisi olla se Hitler-isä, ilonpilaaja. Toivottavasti he kuitenkin Teankin kanssa jonkinnäköisen kultaisen keskitien löytäisivät kasvatuksessa.

"Joo. Kyllähän mä tiedän ettet sä lähtis kenenkään muun mukaan. Ja kaverit on kavereita sukupuoleen katsomatta", Eetu lausahti. Oli totta, että Tealla oli paljon miespuolisia kavereita, mutta ei se asia Eetua liiemmin haitannut. Olihan hänelläkin naisia kavereinaan, eikä hän ajatellut noita mitenkään seksuaalisesti. Pelkkä ajatus melkein kuvotti. Nuohan olivat hänen hyviä kavereitaan. Ja hänellä oli Tea, joten hän ei edes kaivannut ketään muuta.
"no joo, onhan se mukava välillä tehä yhessä jotain muutakin ku nukkua", Eetu lausahti naurua äänessään. Se jos mikä olisi huvittavaa, jos he viettäisivät kaiken yhteisen ajan niin, että ainakin toinen nukkuisi.

"Joo, kyllä se ymmärsi sen", Eetu lausahti Tean huolehtiessa, että ymmärsihän hänen pomonsa varmasti, että hänen piti päästä niille neuvolakäynneille. Hän oli ilmaissut asiansa sen verran selvästi ja tiukasti, että ei hänen pomonsa voinut olla ymmärtämättä. Ja mies varmasti oli ajatellut asiaa myös omalle kohdalleen, ja tajunnut, että kyllä se isyys on sen verran ihmeellinen asia, että sen puitteissa pitäisi hitusen voida joustaa. Varsnkin hyvän työntekijän kohdalla.
"Älä huoli, mä lupaan tulla sun mukaan sinne neuvolaan jokaisella jäljellä olevalla kerralla", Eetu totesi vielä ennen kuin suukotti Tean huulia.

"Noo, jos tulee nii siinäpähän tulee, eiköhän se siitä iän kanssa rauhotu. Sitäpaitsi, mieluummin mä annan sen pyöriä kavereiden ja tyttöjen kanssa, kun et se istuu vain kaikki illat yksin kotona." Tea sanoi pienesti hymyillen. Hän itse ei ollut tosiaankaan paljoa kotona viihtynyt ja jos heidänkin poikansa haluaisi mennä kavereiden mukana niin ainakin Tea antaisi tuon mennä. Yksin istumisesta Tealle kuitenkin tuli mieleen sekin ajatus, että eihän sitä tiedä, jos poika saisi vielä sisaruksia joskus. Ajatus hieman hymyilytti Teaa, vaikka eiväthän he oikeastaan olleet edes puhuneet aiheesta Eetun kanssa sen tarkemmin.

"No nimenomaan ja mulle mun kaverit on sen verran tärkeitä, et en mä niitä kuitenkaan oo hylkäämässäkään. Nii tyhmiä ku ne välillä onkin nii silti ne on mun kavereita." Tea sanoi virnistäen. Hänen kaverinsa olivat tosiaan hänelle tärkeitä ja kun hän oli tuntenut suurimman osan noista ihan pienestä pitäen niin hän ei osannut edes kuvitella, että luopuisi ystävistään mistään syystä. Onneksi Eetu ei semmoista koskaan ollut vaatinutkaan ja tuskin tulisi vaatimaankaan.

Tea vastasi Eetun suukotukseen mutta ei voinut sitten olla mutristamatta hieman huuliaan ja katseli samalla Eetua, hieman huvittuneena.
"Parempi ois.. Kyllähän säkin nyt varmaan haluut kuulla tarkemmin, et miten vauvalla menee ja pääset kans näkemään sen ultran muuten kun mun tuomista kuvista.." Tea totesi. Hän tosiaankin halusi Eetun mukaansa neuvolaan seuraavalla kerralla, hän ei enää haluaisi sinne yksin mennä.

"Meidän pitäis muuten keksiä nimikin jossain vaiheessa." Tea sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, asian tultua jostain hänen mieleensä. Aiemmin he eivät olleet edes miettineet nimiasiaa, kun eivät olleet tienneet vauvan sukupuolta mutta nyt kun asia oli ollut jo jonkin aikaa tiedossa niin hehän voisivat rueta miettimään nimeäkin tarkemmin.

Eetu nyökkäili pienesti Tean puhuessa. Tuo oli kyllä totta. Mieluummin hän haluaisi muumista sosiaalisen ihmisen kuin vaikka koulukiusatun raukan, joka istuisi kaiket illat kotona eikä uskaltaisi poistua kodistaan mihinkään. Hui, onneksi tuollainen ääripääkin oli melko epätodennäköinen. Vaikka mahdollinen tietenkin.
"No joo, kyllä mäki mieluummin haluan sen olevan sosiaalinen ja viettävän aikaa kavereidensa, ja tyttöjen, kanssa kuin, että se kaiket illat nyhväisi kotona eikä ikinä poistuisi kotoa", Eetu mietiskeli ihan ääneenkin. No, pienestä pitäen pitäisi yrittää viedä poikaa sivistyksen ja muiden ihmisten pariin niin ehkä tuo sillä tavalla kasvatuksenkin kautta oppisi sosiaaliseksi. Vaikka saisi muumi ujokin olla, ei siinä mitään vikaa. Parastahan hän vain pojalleen haluaisi.

"Aivan. Kaverit on vähän ku toinen perhe. Ainakin ne kaikki vanhimmat ja parhaimmat kaverit", Eetu lausahti naurahtaen. Oli sinänsä harmillista, että hänellä ei kauheasti täällä Helsingissä ollut sosiaalista elämää. Oli vaikeaa näin aikuisiällä tutustua muihin ihmisiin. Helpompaa olisi ollut opiskelijana. Ja ne parhaimmat kaverit olivatkin opiskeluajoilta, ihan yläasteesta ammattikorkeaan. Mutta nuo kaikki tuppasivat asumaan joko Oulussa, tai muuten muualla kuin Helsingissä.
Ja vaikka hänellä olisi ollut paljon kavereita täällä, niin milloin hän olisi ehtinyt noita näkemään? Hän teki niin paljon töitä, että ei ainakaan arkena. Ja viikonloppuisinkin tuppasi olemaan niin paljon kaikkea, että vaikea sitä aikaa olisi ollut kavereille järjestää. Vaikka aina aikaa kavereille kyllä löytyisi. Ja jos ei löytyisi, niin pistettäisiin löytymään.

Eetun huulilla käväisi lempeää hymyä kun hän huomasi Tean mutristavan suloisesti huuliaan. Hänen oma pikkumyynsä.
"no tottakai haluan. Ja niin mä pääsenki näkemään, sillä mä ihan oikeasti lupaan tulla sun mukaan sinne neuvolaan tästä eteenpäin", Eetu lausahti.
"muutenkin haluan olla itse kuulemassa siellä niistä jutuista, sun kanssa yhtäaikaa, ettei sun tarvi aina erikseen selittää niistä täällä kotona. Plus siellä varmaan sanotaan aina jotain sellasta, mitä sä vaikka unohatki sanoa", Eetu totesi hymyillen. Eihän ihminen kaikkea kuulemaansa voinut muistaa, olihan se ymmärrettävää. Mutta juuri senkin takia Eetukin halusi päästä neuvolaan. Sitten heitä olisi kaksi muistelemassa niitä asioita, mistä heille oltiin puhuttu.

"ainiin. Se nimi", Eetu älähti kuullessaan Tean sanat.
"Eiks se vois vaan olla muumi? Muumi Laakso", Eetu lausahti ja jäi miettimään hetkeksi hiljaa miten se nimi kuulosti niin hassulta. Sitten Eetu repesi kunnolla nauramaan kun tajusi sen hassuuden. Muumi Laakso, Muumilaakso. Ei hitto, he olivat varsin onnistuneesti onnistuneet nimeämään lapsensa. Tai no lempinimihän se vain oli, mutta silti. Voi raukka lapsi millainen nimi tuolla olikaan.

"No totapa mäkin just tarkotin.." Tea sanoi hieman mietteliäänä, pyöritellen samalla hiuksiaan kevyesti sormissaan, vilkaisten sitten Eetuakin, miettien, viitsisikö sanoa ääneen sen, mitä oli juuri äsken miettinyt.
"Ja eihän sitä tiiä, jos muumi vaikka jossain vaiheessa saa sisaruksia, nii eihän se sitten välttämättä yksin ois..." Tea sanoi sitten ikään kuin ohimennen, hymyillen kuitenkin sanojensa jälkeen. Kyllä kai sitä tästäkin asiasta sai ääneen puhua. Nyt kun heille oli tulossa ensimmäinen lapsi, oli Teasta alkanut tuntua yhä enemmän siltä, että hän haluaisi myös ainakin toisen lapsen, sillä olisihan tuosta lapsesta sitten seuraa heidän esikoiselleenkin. Hänestä itsestään ainakin oli ollut nuorempana mukavaa, kun hänellä oli sisaruksia ja olihan Teemusta seuraa edelleen, vaikka hän ei Marin kanssa ollutkaan tekemisissä.

"Nimenomaan. En mä ainakaan osais olla enää ilman noita mun kavereita." Tea sanoi hymyillen. Hänen ystävänsä olivatkin hänelle kuin toinen perhe, oikeastaan enemmänkin. Noiden kanssa Tea oli kasvanut ja varttunut, kokeillut rajojaan, tehnyt kaikki tyhmät juttunsa. Noille pystyi puhumaan kaikesta ja nuo olivat olleet Tean tukena vaikeinakin aikoina. Tea välittikin ystävistään aidosti ja vaikka hänellä ei oikeastaan ollut naisia ystävinä, se ei häntä haitannut, tuskin hän olisi muiden naisten kanssa edes viihtynyt. Kyllähän häneen oli yritetty tutustua mutta Tea viihtyi mieluummin oman porukkansa kanssa ja piti asemastaan porukan ainoana naisena, vaikka joutuikin kuuntelemaan aika paljon miesten juttuja, jotka häntä eivät niin paljoa kiinnostaneet.

"Mulla nyt on muutenkin niin huono muisti, et mä tosiaan unohdan aina varmaan puolet kaikesta, mitä siellä neuvolassa puhutaan.. Et ois tosiaan parempi, et säkin olisit mukana ja kuitenkin tässä on kyse meidän yhteisestä lapsesta niin kyllähän sunkin pitää nyt vähän saada tietää, et miten meidän poika oikein voi." Tea sanoi hymyillen, katsahtaen Eetua samalla silmiin. Tuntui niin kivalta puhua heidän pojastaan eikä Tea olisi malttanut odottaa, että vauva viimein syntyisi. Hän niin haluaisi jo tietää, minkä näköinen vauva olisi ja minkälainen tuo tulisi olemaan luonteeltaan. Vaikka, eipä tuo luonneasia ainakaan selviäisi kunnolla vielä moneen vuoteen.

Tea katsoi hieman hölmistyneenä Eetua, kun tuo yhtäkkiä repesi nauruun sanojensa jälkeen. Tea ei meinannut millään käsittää, mikä tuolle oikein tuli mutta sitten Teakin rupesi miettimään tarkemmin tuon sanoja... Muumi... Laakso.. Muumi Laakso. Lopulta Teakin purskahti nauruun, hänen tajuttuaan asian. Voi kauhea, miten he eivät olleet tulleet edes ajatelleeksi asiaa?
"Ei helvetti me ollaan kyllä oikeesti fiksuja." Tea sanoi lopulta sanottua, yrittäen jo hieman rauhoittua mutta heti kun hän yritti olla nauramatta, purskahti hän nauruun uudestaan.

"aivan", Eetu lausahti pienesti hymyillen miettien sitten tulisiko heidän pojastaan samanlainen kuin hänestä. Niin ulkonäöltään kuin luonteeltaan. Vai perisikö tuo Tean luonteen ja olisi vaikea teini. Tai ainakin Tea oli sanonut olleensa melko vaikea. No, ehkä tuo osaisi sitten ainakin itse "käsitellä" hankalaa teini-ikäistä? Toivon mukaan..
Ne mietinnät katkaisi kuitenkin Tean seuraavat sanat, joista kuuli kuinka Tea tavoitteli sellaista kepeää äänensävyä. Tai sitten nainen oikeasti sanoi sen vain ihan ohimennen.
"Hmm, nii'in. Eihän sitä koskaan tiedä. Ja kyllä mä ainakin nyt oon sitä mieltä, että muumille ois mukava saada sisarus ettei sen tarvisi meidän kanssa yksin pärjätä", Eetu lausahti naurahtaen. Kyllä hän ainakin toivoi saavansa enemmän kuin yhden lapsen. Kyllä sisarus oli ihana asia. Varsinkin jos oli läheinen, niin pystyi kertomaan kaikki asiat toiselle, ja yhdessä vaikka vihata vanhempia. Vaikka ei Eetu tosin halunnut, että heidän lapsensa heitä vihaisivat, se oli vain esimerkki.

"hmm, ystävät on tärkeitä. Ei sitä sillon teini-iässä kyllä oikeasti tajunnu, että hitto, näiden tyyppien kanssa saatetaan pitää yhteyttä vielä ku on jo perhe ja lapsia", Eetu lausahti naurua äänessään. Hän piti vieläkin yhteyttä yläasteaikaiseen hyvään kaveriinsa. Monesti oltiin puhuttu, että pitäisi nähdä, mutta se oli jäänyt. Sampallakin oli kuulemma jo vaimo ja parivuotias tyttö. Niin se aika vain rientää.

"No just niin. Kyllä se on parempi, että ollaan molemmat jo ihan siellä kuulemassa ne asiat, niin voidaan myös molemmat kysellä niitä asioita mitä tulee mieleen. Nytki mulla on niin sata miljoonaa kysymystä mielessä niille tyypeille, mutta saa nähä muistanko niitä enää sillon, ja kehtaanko edes kysyä ettei ne pidä mua yli-innokkaana ja urpona", Eetu lausahti naurua äänessään. Aivan, se Tean viime neuvolakerta oli herättänyt hänessä niin paljon kysymyksiä, ettei mitään järkeä. Olisi pitänyt vain itsekin olla silloin paikalla. Ja voi kuinka paljon häntä vielä kaduttikin se, että oli mennyt sinne kokoukseen, eikä vaimonsa tueksi neuvolaan.

Eetusta tuntui, että hän voisi nauraa vaikka kuinka kauan tälle oivalluksekseen. Kyyneleet nousivat jo silmiin ja vatsaan sattui, kun hän niin räkätti tajuamalleen asialle. Voi herran tähden. teakin näytti tajuavan asian, kun nainenkin purskahti nauramaan.
"miten me ei olla aiemmin tajuttu?", Eetu kysäisi silmiään pyyhkien, yrittäen koota itsensä, mutta aina välillä huulilta karkasi uusi naurunpyrskähdys, Muumilaakso. Herranjumala, se nimi oli todella sopinut yhteen sukunimen kanssa. Huhhuh.

"Niimpä, tota mä aattelinkin.. Ja oishan se nyt sillekkin mukavampaa, jos sillä ois ees yks sisarus. Jotenkin nyt kun meille on jo yks lapsi tulossa nii kyllä musta ainakin tuntuu, et kyllä mä ainakin sen toisenkin lapsen vielä haluaisin." Tea sanoi hymyillen. Oli kyllä jotenkin niin kummallista, että hän haaveili isommasta perheestä, ei Tea ollut ikinä halunnut lapsia tai mennä naimisiin mutta niimpä vaan häät oli vietetty ja ensimmäinen lapsi oli tulossa.
"Tosin, eipä tähän asuntoon kyllä mitään toista lasta mahdu, et ennen sitä meidän kyllä oikeesti pitää muuttaa isompaan asuntoon.." Tea jatkoi mietiskelyään, kunnes ei voinut olla naurahtamatta ja hän pudisteli pienesti päätään. Mitä hän nyt tämmöisiä asioita jo mietti, kun heidän ensimmäinenkään lapsi ei ollut vielä syntynyt.
" - Mitä mä ees tämmösiä mietin? Ei oo ehkä vielä ihan ajankohtanen asia, eihän muumikaan oo vielä syntyny nii mä haaveilen jo toisesta lapsesta ja isommasta kodista.."

"Äh, musta se on vaan hyvä, et säkin oot kiinnostunu tästä raskaudesta ja haluat tietää asioista. Se se vasta oiskin ärsyttävää, jos sua ei kiinnostais yhtään ja mä oisin ainut, joka ottais asioista selvää ja ois kiinnostunu vauvasta ja raskaudesta." Tea totesi hymyillen. Hän tosiaankin oli iloinen siitä, että Eetu oli niin innostunut heidän vauvastaan, sillä oli monia miehiä, joita tämmöiset asiat eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Eetu kuitenkin oli jo raskausuutisesta lähtien ollut kiinnostunut tulevasta perheenjäsenestä ja tuo oli aluksi ollut varmaan paljon kiinnostuneempi ja innokkaampi kuin mitä Tea itsekkään oli. Eihän Tea ollut silloin edes varma, haluaisiko pitää koko lasta.

Tea pyyhki jo omiakin silmiään, häntä oli naurattanut niin paljon, että vedet nousivat väkisinkin silmiin. Koko muumi nimitys oli tullut heille jo aikoja sitten mieleen mutta kumpikaan ei ollut älynnyt yhdistää sitä heidän sukunimeensä. Miten ihmeessä tuo asia ei muka ollut tullut heidän mieleensä?
"Ei oo kyllä käyny mielessäkään, voi poikaraukkaa.. Onneks me sentään tajuttiin toi ennenku se synty ja tajus ton ite." Tea sanoi naurahtaen.