Damn, this girl can make me smile

Antonio Gomez & Anya Volkov
C-rapun rappukäytävä
Perjantai 2. maaliskuuta 2012 - noin kello 17

Anton rakasti työtään mainostoimistolla ja yleensä hän viihtyi siellä koko päivän ihan hyvin ilman mitään ongelmia, monesti kävikin niin, että hän ei edes lähtenyt varsinaiseen töistä lähtöaikaan pois vaan jäi jatkamaan töitään pitkälle iltaan. Niin ei onneksi käynyt usein, Anton ei halunnut stressata itseään ihan liikaa töillä vaan teki niitä ihan kohtuudella. Toisinaan myös Antonista alkoi tuntua, että suomenkieli alkoi tökkiä siinä määrin, että töistä oli tosiaan pakko päästä lähtemään hyvissä ajoin pois tai mistään ei tulisi yhtään mitään. Antonin suomi ei todellakaan ollut vielä täydellistä nähnytkään, mikä ärsytti miestä toisinaan paljonkin, sillä hän oli kuitenkin asunu jo lähemmäksi viisi vuotta Suomessa ja kyllä tässä vaiheessa pitäisi jo osata kieltä huomattavasti paremmin. Antonin kielipää vain ei ikinä ollut ollut erityisen hyvä ja kun suomi vielä oli niin vaikea kieli oppia, oli Anton ylpeä siitä, että osasi suomea edes sen verran hyvin, että pärjäsi arkielämässä.

Tänään Antonin oli ollut tarkoitus lähteä ihan hyvissä ajoin toimistolta pois mutta hänelle oli iskenyt hetkellisesti niin suuri inspiraatio työntekoon, että hän ei vain malttanut lähteä millään pois, vaikka hän tiesi, että häntä odoteltiin pian muuallakin. Mutta työt vain vetivät toisinaan häntä puoleensa ja nyt kun koko päivän töissä oli mennyt erityisen hyvin, Anton mieluummin hoiteli rästihommia pois alta, ettei heti maanantaina tarvitsisi palata työpaikalle, jossa odottelisi hirveä pino tekemättämiä töitä. Anton ei muutenkaan ollut mikään maanantai-ihminen, joten oli vain parempi, että hän hoiti työt kunnolla silloin, kun hänellä oli oikeasti siihen motivaatio.

Töidensä jälkeen Anton olikin suunnannut Huvilakujalle, käynyt kotonaan ja päättänyt jälleen jatkaa matkaa. Hänen eräs ystävänsä asui naapurirapussa ja Anton oli sopinut menevänsä käymään tuon luona jossain vaiheessa iltapäivästä, heillä kun oli tarkoituksena suunnitella yhteistä illanviettoa ensi viikonlopulle, heidän eräs ystävänsä oli menossa naimisiin ja jotkut illanistujaiset tuolle piti järjestää, vaikka tuo olikin ajatusta vastaan. Anton olikin lähtenyt A-rapusta pihalle ja suunnisti kulkunsa kohti C-rappua, itsekseen hyväntuulisesti vihellellen.

Kiireiseltä näyttävä - ja kuullostava Anya puhui vakavan näköisenä puhelimeensa samalla kun nainen vaelsi ympäri asuntoaan ja yritti pakata avaimiaan ja muita tärkeitä tavaroita pieneen laukkuunsa.
"Joo, mä oon just lähössä...", Anya mutisi puhelimeen, lisäten peilin edessä muutaman kerroksen lisää punaista huulipunaa. Pian nainen sai lopetettua puhelunsa ja puhelin mahdutettiin laukkuun muiden tavaroiden sekaan. Nopea vilkaisu kelloon sai Anyan vetämään kenkiä nopeammin jalkaansa ja pian nainen olikin jo rappukäytävässä.

Puhelin soi taas. Pieni turhautunut huokaus pääsi Anyan huulilta ja tuo penkoi taas laukkuaan samalla hissiä odotellen. - Kyllä, nainen oli laiska. Kolmannesta kerroksesta kävelisi nopeammin alas samassa ajassa kun nainen vasta odotteli hissiä, mutta vaikka naisella tuntuikin olevan melkoinen kiire, ei portaat tulleet kuuloonkaan.
"No? - Joojoo, mä oon ihan just autolla, käyn nopeesti Alkossa hakemassa sen skumpan ja hurautan sit sinne. Vai hei käynkö mä siinä välissä vielä nopeesti kotona? Mitä mä tarviin mukaan? Joo, auton mä jätän siihen teidän pihaan" Naisen ääni kaikui rappukäytävässä, tuon keskustellessa ystävänsä kanssa tulevasta illasta. Hissi pysähtyi kolmanteen kerrokseen, ja Anya astui hissiin, painaen alimman kerroksen nappia.