Hey, haven't seen you in a long time!

Pelin hahmot:Amanda Berg ja Sofia Salo-Benoit
Tapahtumapaikka: Kahvila Huvilakuja 13:n lähellä
Tapahtuma-aika: ke 11.1.2012 klo 16.45->

****

Sofia istui läheisessä rakastamassaan kahvilassa pöydässä ikkunan vieressä. Kahvi viileni pöydällä kun neiti teki muistiinpanoja lähdekirjasta. Siitä täytyisi saada aikaiseksi kymmenen sivun tieteellinen essee, ja parempi oli aloittaa heti kuin odotella viimeisiin päiviin ennen palautuspäivää. Ainakin näin neiti itselleen uskotteli, ja luulikin saavansa aikaiseksi. Sofia otti hörppäyksen kahvistaan ja kulmat kurtussa keskittyi lukemaansa. Jostain syystä aihe ei jaksanut kiinnostaa häntä, vaikka usein sanottavaa oli paljon ja kaikista mahdollisista asioista. Juuri kun neiti keksi miten aloittaa esseensä ja oli kirjoittamassa ensimmäistä lausetta, puhelin pärähti soimaan. Christophe Maë'n Je me lâche häiritsi kahvilan rauhaa. Sofian rauhaa.

Ärtyneenä nainen vastasi puhelimeensa.
"Haloo? Non.. oui.. soitan sulle ilallla. Kuulitko? Ihan sama, fais ce que tu veux. Jutellaan myöhemmin? Suis en train d'étudier. Mulla on nyt koulujutut tässä kesken. Écoute, je n'ai pas temps pour ça maintenant!" Sofia ärähti puhelimeensa turhankin kovaan ääneen ja löi luurit. Äiti siellä soitteli. Halusi pohtia kuvioita Sofian ja tuon isoäidin yhteisiä syntymäpäiviä varten. Eikä neidolla nyt ollut aikaa siihen. Kerrankin hän oli saanut ajoissa itseään niskasta kiinni koulutöitä ajatellen.

Ajatus tuntui karanneen ja Sofia siemaisi uudelleen kahvistaan. Samalla hän katseli ikkunasta ulos. Lunta tulla pyrytti ja Sofiaa melkein ärsytti rankka lumentulo. Olihan se mukavaa, että maa oli valkoinen talvella, mutta liika oli liikaa. Siinä vaiheessa, kun lunta meinasi mennä puoleen pohkeeseen ulottuvista saapikkaista sisään kun hyppäsi bussista ulos, ei paljoa naurattanut. Ja jos lunta tuli, joku voisi edes tehdä lumityöt. Sofia kulautti loput kahvistaan alas ja käänsi katseensa taas papereihinsa. Kunhan hän jaksaisi, hän hakisi toisen mukillisen kahvia. Santsikuppi kun oli ilmainen. "Sukupuoli-identiteetti", Sofia mutisi aihettaan ja laski kynän taas paperille.

Amanda saapui sisälle kahvilaan lumipyrystä. Hän pudisti ärtyneenä lunta mustalta talvitakiltaan, jossa oli karvareunusteinen huppu, sekä mustalta villapipoltaan. Koulupäivä oli saatu juuri päätökseen ja Amanda oli päättänyt poiketa kahvilla, sillä sitä hän juuri nyt tarvitsi lämmittämään, olihan hän kävellyt koko matkan bussipysäkiltä kahvilaan. Nainen lähti kävelemään kohti tiskiä ja mietti, että olikohan hänen poskensa pahasti punaiset, tai olikohan meikit levinneet lumisateessa. No sille ei kuitenkaan nyt voinut mitään.

"Kahvi mustana, kiitos", Amanda sanoi hymyillen myyjälle, joka oli kääntynyt kohteliaasti hänen puoleensa tiskillä. Myyjä meni valmistamaan kahvia ja sillä aikaa brunette vilkaisi nopeasti ympärilleen kahvilassa. Hän voisi juoda kahvinsa oikein hitaasti ja toivoa, että sillä aikaa lumimyrsky lakkaisi. Pian myyjä palasi kahvin kanssa ja Amanda maksoi ostoksensa, ennen kuin alkoi etsiä katseellaan sopivaa paikkaa. Samassa hän huomasi tutun näköisen hahmon ikkunapöydässä. Amanda rypisti otsaansa ja mietti. Se ei voinut olla totta! Miten eräs tuttu Ranskasta voisi olla täällä juuri nyt? He eivät olleet nähneet toisiaan pitkään aikaan ja Amandan mielessä olikin usein käynyt soittaa tutulleen ja kysyä, että mitä tälle kuuluu, mutta hän ei vain ollut saanut aikaiseksi mitään.

Amanda lähti kävelemään kohti ikkunapöytää ja samassa hän oli varma. Hymyillen nainen laski kahvikuppinsa pöydälle.
"Sofia?"
Amanda kysyi.

Keskittyneenä Sofia kirjoitteli muistiinpanojaan. Näistä hän kokoaisi kunnon esseen ja saisi tästäkin kurssista viitosen, kuten saman opettajan edellisestä kurssista. Sanoja virtasi paperille, suomeksi ja ranskaksi. Essee itsessään pitäisi kyllä kirjoittaa suomeksi, mutta kukapa hänen muistiinpanoistaan välitti.

Neiti oli niin ajatuksiinsa uppoutunut, että hätkähti todella pahasti kuullessaan jonkun sanovan nimensä. Ääni liikutti jotain muistin perukoilla ja kun Sofia kohotti katseensa pöydän vieressä seisovaan hahmoon, epäuskoisuus valaisi neidon kasvot. Luojalle kiitos hänellä ei ollut mitään suussaan, olisi varmaankin tukehtunut. Hetken Sofia kakoi pelkkää ilmaa, kunnes sai itseään niskasta kiinni. "Amanda? Mitä helvettiä?!" Sofia älähti yllättyneenä kuin mikä. "Mitä sä täällä teet?" Tajutessaan kuulostavansa hyvin tylyltä Sofia puisti vielä hiukan päätään ja hymyili toiselle. "Ça va?"

Tajutessaan ettei koulutöistä nyt tulisi enää mitään, Sofia kyllä turhautui hieman. Ehkä hieman rivakammin kuin aikoi, pyyhkäisi tavaransa kasaan ja laittoi ne laukkuunsa. Yllätys ja ilo Amandan näkemisestä pitkästä aikaa kuitenkin pyyhkivät ärtymyksen mielestä. Sofia muisteli hetkiä kun tytöt olivat tutustuneet Ranskassa. Sofia tosin luuli Amandan asuneen siellä, ja sen vuoksi oli hyvin hämillään siitä, että Amanda sattui tupsahtamaan juuri siihen kahvilaan Helsingissä, jossa Sofia vietti iltapäiväänsä.

Amanda naurahti huvittuneena Sofian reaktiolle, ja istui sitten häntä vastapäätä. Nainen riisui valkean kaulahuivinsa ja avasi takkinsa vetoketjun. Sen jälkeen hän kääntyi Sofian puoleen leveästi hymyillen. "Mä tulin kahville", Amanda vastasi Sofian kysymykseen ja kuin sanojensa vakuudeksi, hän hörppäsi varovasti kuumasta kahvistaan. Olipa ihanaa nähdä Sofiaa pitkästä aikaa ja Amandan teki mieli kuulla kaikki hänen kuulumisensa!

"Mut joo mulla menee ihan hyvin, mä asun tossa Huvilakujalla, jonne mä muutin viime kesänä. Mä pääsin just koulusta, mä siis opiskelen teatterikorkeakoulussa", Amanda selitti nopeasti, tajuamatta edes vastata innostukseltaan ranskaksi ranskalaiseen kysymykseen. Sitten hän loi uteliaan katseen Sofiaan, samalla kun joi taas varovasti kahvistaan. "Mut mitä sä täällä teet? Mä luulin, että sä oot jossain Ranskassa."
Voi että Amandan teki mieli udella lisääkin Sofian kuulumisia, mutta tajusi, ettei voisi kuitenkaan upottaa tätä heti kysymyksiin. "Mun on pitäny monesti soittaa sulle, mut mulla on ollu tosi kiire ton koulun ja töiden kanssa", brunette sanoi vielä ja päätti antaa sitten suunvuoron Sofialle.

Amandan mieleen muistui yhteiset ajat Ranskassa, eikä hän voinut olla hymyilemättä. Kaveruksilla oli ollut todella kivaa siellä. Nainen myös paloi halusta kertoa omia kuulumisiaan, mutta sen sijaan hän vain joi taas kahvistaan ja riisui mustan piponsa. Sen jälkeen hän oikoi hieman ruskeita hiuksiaan ja vilkaisi ikkunasta ulos. Lumipyry ei ollut loppunut.

"No kyllä mä nään että sä kahville tulit, mutta mutta mitä sä...", Sofia ehti alottaa ennenkuin Amanda jatkoi kertoen asuvansa Huvilakujalla. "Siis MISSÄ sä asut?" Sofia kysyi leuka loksahtaen. Hän ei voinut olla kuullut oikein. Amanda muka asui Huvilakujalla? Ja oli asunut viime kesästä asti? Sofia ei voinut ymmärtää, olisihan hän nyt nähnyt toisen jossain vaiheessa. Epäusko heijastui kasvoilta varmasti kahvilan kauimmaisiin pöytiin asti.

Sofia nyökkäsi toisen sanoille teatterikorkeakoulusta. Sitten hän purskahti nauruun. "Kuule, mä luulin että sä oot ja asut Ranskassa ja ilmotat nyt asunees Huvilakujalla kesästä asti? Mä oon asunu Huvilakujalla vaikka kuinka pitkään. Tarkemmin Huvilakuja 13, C-rappu ja neljäs kerros. Sano nyt vielä että asut samassa rakennuksessa?" Sofia virnisteli kaverilleen. Kylläpä elämä oli hauskaa ja hupaisaa. Ei tämmöisiä sattumia voinut olla olemassakaan. "Mähän olin Ranskassa sillon vaan lomalla, tai no käymässä vähän pitemmän pätkän kun oli koulusta vapaata ja sit tein kans harjottelun siellä", Sofia jatkoi hymyillen.

Lopulta neiti älähti vielä epäuskoisesti ja hieraisi silmiään, kuin ei vieläkään uskoisi Amandan istuvan häntä vastapäätä. "Mä en tajuu miten tää voi olla ees mahdollista. Mitä sulle kuuluu, missä sä oot mennyt, mäkää en oo saanu soitettua tai mitään ku on ollu kaikenlaista häppeninkiä sitte kotopuolessa", Sofia papatti. Innoissaan hän vahingossa vaihtoi kieltä ja hymähti iloisesti nojautuen penkkinsä selkänojaan; "C'est pas vrai!"

Ruskeat hiukset Sofia kiepautti löysälle nutturalle ja hymyili Amandalle. Neiti oli hörpätä kahvistaan ja tajusi mukin edelleen tyhjäksi. "Kuule, mä haen santsikupin kahvia niin saat sit kertoa kaikki maholliset kuulumiset", Sohvi totesi. Hän halusi kuulla kaiken mahdollisen, eikä antaisi ystävälleen rauhaa ennenkuin olisi taas maailman kartalla. Sofia nousi ja otti kahvikuppinsa ja kipitti kassalle. Kävellessään hän vilkaisi taakseen, virnisti ja puisti itsekseen päätään. Tiskillä Sofia hymyili kassaneidille ja ilmoitti ottavansa nyt sen santsikupin. Tämän jälkeen Sofia kaatoi mukiinsa kahvia ja tilkan maitoa ja käveli takaisin pöytään, istahtaen alas. "Noniin, kerro kaikki. Alkaen siitä ku ei enää nähty loppuen siihen että istut nyt tässä samassa kahvilassa mun kanssa."

Kuunnellessaan Sofiaa, Amanda aukoi suutaan hämmästyneenä, mutta iloinen hymy yhä kasvoillaan. Miten ihmeessä kumpikin oli voinut asua yhtäaikaa Huvilakujalla, eivätkä he olleet törmänneet? Elämä oli joskus todella ihmeellistä. "Oh, mon Dieu!" Nainen huudahti ehkä liiankin kovaa, sillä he tosiaan asuivat samassa rakennuksessa. "Taidan asua. Mutta rappu on eri, mulla se on B", Amanda vastasi huvittuneena, sekä ihmeissään. Sitten hän loi nopean katseen ympärilleen ja käänsi katseensa takaisin Sofiaan.

"Mä asuin Ranskassa sillon sen yhen vuoden ajan, kun mä en päässy ekalla kerralla teatterikorkeakouluun, mutta sit ku toisella kerralla pääsin, nii muutin Helsinkiin", Amanda aloitti kertomaan ja naurahti sitten ystävälleen. Muuta hän ei ehtinytkään sanoa, kun Sofia ilmoitti menevänsä hakemaan lisää kahvia. Hymyillen Amanda jäi odottamaan paikalleen ja tuijotti mietteliäänä juuri eilen laitettuja kynsiään. Hänellä oli paljon Sofialle kerrottavaa, eikä hän tiennyt mistä aloittaisi.

Sofian palattua, Amanda otti mukavan asennon tuolillaan ja mietti hetken. Miettiessään hän hörppäsi kahvistaan ja heilautti ruskeat hiukset selkänsä taakse. "No niin eli siis mä pääsin sinne teatterikorkeeseen ja muutin takas Helsinkiin. Aluks mä asuin hetken vanhempien luona, mutta sitten löysin ton kivan kämpän Huvilakujalta. Siellä mä oon nyt viime kesästä asunu ja eipä mun elämään oo kuulunu muuta kuin opiskelua ja töitä. Opiskelujen lisäksi mä oon cheerleaderina HIFK:n riveissä, se on kyllä tosi hauskaa, kun pääsee kannustamaan pelaajia peleihin. Sitten mä oon kans tarjoilijana yhessä ravintolassa, koska rahaa ei voi koskaan olla liikaa. Vanhemmat tietysti haluis auttaa, mut kyllä mä pärjään", Amanda selitti lyhyesti ja mietti, mitä muuta kerrottavaa hänellä oli. Äsken hän oli palanut halusta kertoa kaiken, mutta ei yhtäkkiä tiennytkään mitä sanoisi.

"Totta kai mä toivon et mä saisin tulevaisuudessa elokuvaroolin", nainen tunnusti pienesti virnistäen. Hän oli haaveillut siitä niin kauan kuin muisti. Olisi ihanaa olla joskus mukana elokuvassa. "Mitäs muuta mä kertoisin? Hmm... no mä oon sinkkuna edelleen. On mulla ollu muutama juttu mut ne ei oo oikein toiminu, mä en vaan osaa sitoutua. Viimesin oli tossa kesällä yhen Joelin kans, mut mua ärsytti miten se jätkä roikku mussa kokoajan. Mikään ei oo ärsyttävämpää kun liian omistushalunen mies", Amanda selitti ja pudisti sitten päätään. Muistot Joelista saivat naisen inhon valtaan, vaikka olihan hän miehestä aikansa tykännyt. Lopulta nainen karisti exän mielestään ja kääntyi innoissaan Sofian puoleen. "Mut entäs sä? Nyt on sun vuoro kertoo kaikki!" Amandan ruskeista silmistä paistoi innostus.

Sofia kuunteli miltei lumoutuneena Amandan puhetta. Välillä hän älähti hämmästyneenä, kuten siinä vaiheessa, kun Amanda myönsi asuvansa samassa rakennuksessa vaikkakin eri rapussa. Se nyt ei voinut olla mahdollista, oli Sofia naapurirapuissakin käynyt. Luulisi, että neiti olisi tunnistanut vaikka sukunimen.

Toinen kertoili työ ja koulu kuvioistaan, ja Sofia nyökkäsi. Niinhän Amanda oli Ranskassa puhunut, aikoneensa teatterikorkeaan. No, hieno homma kun ystävätär oli vihdoin sisään päässyt. Huvittunut hymy kohosi Sofian kasvoille elokuvaroolista puhuttaessa. Sofia virnisti: "Etköhän sä semmosen saa jossain vaiheessa." Oi että hän oli iloinen tästä tapaamisesta. Aivan loistavaa, superhienoa.

Kun Amanda pääsi kertomuksessaan miehiin, Sofia nojautui kiinnostuneena eteenpäin ja oli tyrkätä kahvikuppinsa nurin. "Hooo, tästä aiheesta mä tahdon kuulla lisää", mimmi hymähti iloisesti siirtäessään mukiaan hieman sivummalle pöydän kiiltävällä pinnalla. Pari lausetta eteenpäin ja Sofiaa puistatti. "Joo, liika takertuminen on liikaa", neiti totesi tyynellä äänellä. Onneksi hänen eteensä ei nyt ollut liian takertuvia miehiä sitten viime näkemän osunut kuin yksi. Ja tuon miehen kanssa ei ollut mitään tapahtunut. Sofia harhautui ajattelemaan tuota miestä ja havahtui Amandan innokkaaseen ääneen ja vilkaisi tuon silmiä, joista innostus paistoi yhtä lailla. Sofia nauroi iloisesti.

"Hmmm, mitähän mä kertoisin", neiti pohti hetken ja hymyili sitten ystävälleen. "No, mä siis suoritin sen työharjottelun. Mulla on nyt vika vuos tätä opiskelua jäljellä, ja oppari raastaa mun hermoja! Mä en vaa saa aikaseks, mut no ei sille maha mitään. Sitte samalla ku noita vikoja kursseja", Sofia viittasi laukkuunsa jonne oli siivonnut tavaransa pöydältä aiemmin, "käyn läpi nii oon tehny sijaisuuksia monissa kouluissa ja lastentarhoissa. Tulee vähän rahaaki." Sofia hymyili. Sijaisuudet olivat ihania, ja lapset olivat vallan mainioita tapauksia ja aina luokasta löytyi se yksi villiviikari joka hellyytti Sofian sydämen ja sai haikailemaan omien lasten perään.

"Sitte mä käyn zumbailemassa. Heidi sai mut viimein ylipuhuttua sinne", Sofia sanoi hymähtäen ajatellessaan parasta ystäväänsä. "Ja oon huomannu että se on äärettömän hauskaa. Miesrintama, no siitä mul ei oikeestaan oo paljon mitään sanottavaa. On tullu oltua typerä juodessa, nähny paria jätkää mut aika kaveripohjalta. Ei toi suhde huvita jotenki ollenkaa..Mut kyl mä silti oon salilla yhtä kuumaa miestä katellu", Sofia virnisti ja iski silmää. Sitten hän naurahti. "Mut oli yks jätkä jota näin kerran. Kävin sen luona kahvilla ja kateltii telkkaria, aika rauhallista menoa. Ku lähin sielt nii tää halus tulla saattaa ja myöhemmi alko tulee viestiä että menisinkö uudellee käymää ja viimeks hän ei saanu halia ja kui en vastaa hänen viesteihin et oonko suuttunu jostai ja plaa", Sofia huokaisi mutta ehkä ennemminkin huvittuneena kuin tympääntyneenä. "Tuli vaan mieleen tosta takertuvasta eksästäs."

Sofia hörppäsi kahvistaan ja asetti sen takaisin hieman sivummalle, ettei vahingossakaan onnistuisi sitä kaatamaan. "No, tu parles toujours francais?" Sofia vielä kysyi iloisesti. Kyllä hän vanhempiensa luona ranskaa puhui, samoin kuin ranskalaisten ystäviensä kanssa, mutta muuten Suomessa ei tullut kieltä käytettyä kovin paljoa. Oli ihanaa taas antaa kielen soljua ihanan kuuloisena.

Amanda kuunteli Sofiaa kiinnostuneena ja joi kahvinsa loppuun. Hän nyökkäili innoissaan ystävänsä jutuille. "Kyllä sä sen opparin saat varmasti tehtyä. Harmi kun musta ei oikeen oo apua", Amanda sanoi vilpittömästi ja sipaisi tumman hiussuortuvan silmiltään. Nainen hymyili Sofian sanoille sijaisuudesta ja arveli, että hän oli saanut tavata monia ihania lapsia. Kyllä Amandakin lapsista piti, mutta ei halunnut omia vielä vuosiin.

"Uu, kuumaa miestä? Kuka se on? Kai sä yrität tehä sille asialle jotain?"
Amanda kysyi innostuneena, ilkikurinen virne huulillaan. Miehistä oli aina hauskaa puhua, varsinkin jos kyseessä oli komea mies. Samassa virne hyytyi, kun Sofia kertoi omalle kohdalleen sattuneesta takertuvasta miehestä. Amanda irvisti.
"Just tollaset miehet on niin ärsyttävii."

Kuullessaan Sofian puhuvan ranskaa, hymy palasi bruneten huulille. Hän ei ollut puhunut hetkeen ranskaa, ellei satunnaisia Facebook-keskusteluja ranskalaisten ystävien kanssa laskettu, mutta siellä hän oikeastaan kirjoitti, ei puhunut. "Oui! Agréable de parler alors que le français", Amanda vastasi innoissaan. Ranskankieli kuulosti niin kauniilta, mikä oli yksi syy siihen miksi Amanda oli sen opiskelun lukiossa aloittanut.

Sofia hymyili. Oli ihanaa, että oli ihmisiä ympärillä jotka uskoivat sinuun ja kannustivat eteenpäin. Ja Amanda oli juuri tällainen ihminen. "Joo, enköhän mä sen jossain vaiheessa aikaseksi saa. Olis vaa kiva ennemmin ku myöhemmin nii pääsis iha kunnollaki pomppaamaan työelämään", Sofia pohti ääneen ja kurtisti hieman kulmiaan. "Ettei nyt menis koko elämä opiskellessa", neiti puuskahti mutta hymyili perään. "Ootko sä muuten nyt sen teatterikorkean kautta missään pikkuteattereiden esityksissä?" Kiinnostuneena Sofia tapitti ruskeilla nappisilmillään Amandaa. Koulunsa kautta toinen kun saattoi hyvinkin esiintyä jossain ja Sofia oli aina pitänyt teatteriesityksistä.

Virnistys valloitti tummaverikön kasvot. "Noo, en mä oikeastaan tiedä kuka se on. En tiedä nimeä tai mitään, kun en oo puheisiin menny. Mutta iso haba sillä on ja très très beau ylipäätään!" Sofia nauroi. Kyllä miehistä puhuminen aina piristi, jos unohti ne takertuvat, pettävät, inhottavat eksät tai muut tapaukset. Niinpä Sofia vain nyökkäsi Amandan kommentille takertuvista miehistä, muttei puuttunut asiaan enää sen enempää. Näin keskustelu miehistä pysyisi varmasti hyvillä ja hauskoilla uomilla. "Pitäisi varmaan pyytää sitä kahville. Ainaki tietäis heti jo et millanen oon hikisenä ja paskasena jos salilla sitä pyytäis treffeille", Sofia virnisti uudelleen. "Mut mitäs, sanoit et sul on ollu muutama juttu nyt täs takana mut onko uutta kiikarissa?" Sohvi hymyili kuin salaliittolaiselle ja kulautti santsikahvikuppinsakin tyhjäksi.

Into kuului Amandan äänestä selvästi ja se jos mikä ilostutti Sofiaa vain enemmän. Hän tiesi ihmisiä, jotka Ranskassa ollessaan mielellään kieltä puhuivat, mutta kotomaassa kun sitä olisi voinut treenata niin sulkeutuivat kuoreensa. Ei Sofia tiennyt johtuiko se siitä, että he pelkäsivät neidin olevan tuomitseva ääntämisen suhteen. Se nyt ei kuitenkaan ollut totta. "Magnifique! Je pense qu'on doit faire quelque chose ensemble une autre fois aussi!" Sofia hymyili. Ja tosissaan olikin. Hän tahtoi tämänkin kahvittelun jälkeen nähdä Amandaa vielä uudelleen. Tottakai nyt kun oli saanut niin sanotusti hukatun ystävänsä takaisin. Ja vielä naapurirappuun!

"Joo, on meillä tulossa yks näytelmä ens kuussa. Tuu ihmeessä kattoo", Amanda vastasi Sofialle. Tällä kertaa nainen ei ollut saanut suurinta pääroolia, mutta ihan hyvän roolin kuitenkin. Näytelmän harjoittelut olivat jo alkaneet, mitkä pitivätkin Amandan kiireisenä muiden menojen lisäksi. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä Amanda rakasti teatteria.

"Ooh! Sun on pakko pyytää se jätkä ulos! Kuulostaa kyllä tosi komeelta tapaukselta!" Amanda huudahti ja vilkaisi sitten ympärilleen. Pari asiakasta katsoi naista päätään pudistellen, mutta Amanda vähät välitti. Tuntui ihanalta puhua pitkästä aikaa vanhan ystävän kanssa. "Joo pyydä sitä jo salilla ja kerro sit miten meni", Amanda jatkoi keskustelua miehestä. Ei hän tietenkään halunnut pakottaa Sofiaa pyytämään miestä ulos, mutta halusi, ettei hän pilaisi näin mahtavaa tilaisuutta. Samassa Amanda kuuli piippauksen ja kumartui penkomaan laukkuaan, josta hän löysi pian kännykkänsä. Brunette luki siihen saapuneen tekstiviestin ja näpytteli nopeasti vastauksen, ennen kuin laittoi kännykän takaisin laukkuunsa. "Äiti haluu et me mennään huomenna yhessä kattoo mun pikkubroidii. Se on armeijassa", Amanda selitti Sofialle viestin sisällön ja mietti hetken Alexia. Hänellä oli kova ikävä pikkuveljeään, mutta onneksi he näkisivät pian.

Amanda joutui hetken miettimään Sofian kysymystä. Oliko hänellä ketään uutta kiikarissa, hyvä kysymys. Olihan hänellä ollut muutamia säätöjä baareissa, mutta se oli ollut vain tanssimista ja suutelua. Hän ei ollut vaivautunut pyytämään edes kenenkään jätkän puhelinnumeroa. Samassa Amanda muisti IFK:n maalivahdin Mika Harjun, jonka hän oli pistänyt nopeasti merkille parin viime ottelun aikana. Ei mitenkään merkittävästi, mutta hänestä maalivahti oli ihan komea. He eivät tosin olleet puhuneet koskaan.
"Ei mulla oikeestaan oo ketään nyt. Paitsi etä IFK:ssa pelaa yks ihan komee maalivahti ja itseasiassa, huomenna taitaa olla peli", Amanda sanoi ilkikurisesti virnistäen.

Kuullessaan mitä Sofia sanoi ranskaksi, Amanda ilahtui. Olisi mahtavaa nähdä Sofiaa uudestaan, mikä varmasti onnistuisi helposti, koska he olivat naapureita. "Sonne bien! Nous devons faire quelque chose d'amusant ensemble." Amanda naurahti.

Sofia nauroi. "Joo, no katotaan nyt meenkö kuitenkaa pyytelee sitä kahville. Voi olla, että en saa aikaseks." Tottakai olisi mukava hieman käydä kahvittelemassa tai syömässä jonkun kanssa. Mukavan miehen seurassa se oli parasta ajankulua. Kuitenkin Sofiaa pelotti ajatus suhteesta, joten tapailemaan hän ei ketään alkaisi. Ei, ei ja ei. "Mutta jos teen muuvit sen eteen niin kerron kyllä sulle!" Samassa Amandan puhelin piippasi ja Sofia kohotti kulmiaan kysyvästi. Kun tyttö kertoi viestin sisällön, Sofia nyökkäsi. "Joo", hän sanoi ja jatkoi miltei heti: "Onko sulla muuten vielä mun numero?" Sofian oli pakko myöntää itselleen (toiselle hän ei sitä kertoisi), että oli poistanut puhelimestaan numeroita, joihin ei ollut soittanut pitkään aikaan. Valitettavasti Amandan numero oli lukeutunut näihin. Mutta nytpä asialle saataisiin muutos, niin Sofia ainakin toivoi.

Kun Amanda paljasti tykkäävänsä IFK:n maalivahdista, Sofia virnisti. "Ama hei, ei yhtää suuremmat suunnitelmat", Sofia naureskeli. "Mut mikäs siinä. Tee sä alote sen suhtee nii mä käyn salilta pokailee hikisen bodarin", neidin silmät tuikkivat ja hän hymähti. Miehistä ei koskaan voinut puhua liikaa, ja tämä oli todella rentouttavaa. Harmi vain, että kahvi oli uudelleen loppu. Enää Sofia ei uutta mukillista hakisi, sillä 1) rahat loppuisivat 2) hän ei nukkuisi seuraavana yönä.

Jokin alkoi raksuttaa Sofian päässä. Hän hämmentyi hetken omaa hitauttaan ja katsoi sitten Amandaan. "Eihän sun ehkä tarvii pelin jälkee mitää tehdä ja huomiseen odottaa!" Sofia huudahti ehkä turhan kovaa. Sitten hän nojautui hieman eteenpäin ja nojasi kyynärpäänsä pöytään. "Eikö se maalivahti ole Mika Harju? Mä oon aika varma, että mun rapussa asuu yks Harju, joka on kävelly vastaa jääkiekkokamojen kanssa pariinki otteeseen." Sofia hymyili virnistellen. Ei hän toki täysin varma voinut olla, kun ei miehen kanssa koskaan ollut puheisiin ajautunut, mutta muisti neiti silti lukeneensa rapun seinältä Harjun asuvan häntä kerroksen ylempänä. "En mä tietty ihan varma oo mutta aika sûr kuitenki", Sofia myönsi ja livautti sanan ranskaakin huomaamattaan puheeseensa.

Amanda oli samaa mieltä, että heidän täytyisi get together myöhemminkin, ja se jos mikä piristi Sofian päivää vielä hieman lisää. "Just hienoa, pitää sopia ainaki et käydää kahvilla jossain vaiheessa, koska mä haluan kuulla kaiken tosta maalivahtijutusta", Sofia iski silmää ja vilkaisi puhelimestaan kelloa. 17.30, kylläpä aika oli vierähtänyt nopeaan. Neidillä ei kuitenkaan ollut kiire minnekään, joten hän lykkäsi puhelimensa laukkuun.

"Joo kerro sit", Amanda naurahti. Sofian kysyessä, että oliko Amandalla hänen numeronsa, nainen kaivoi kännykkänsä uudestaan esille. "Kyllä mulla pitäs olla. Onks se tää?" Amanda sanoi, selasi hetken kännykkäänsä ja näytti sitten numeroa Sofialle. Mistäpä sitä tiesi, vaikka Sofia olisi vaihtanut numeronsa, joten asia oli parempi varmistaa. "Entä sulla mun?" Amanda kysyi.

Keskustelun vaihtuessa taas Mikaan, Amanda virnisti. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi, että Mikahan oli julkkis. "No pitäähän sitä olla suuret suunnitelmat ja katotaa jos mä huomenna uskaltaisin sanoa sille jotain", nainen naurahti huvittuneesti. Kuullessaan Sofian puhuvan kovaa, Amanda hätkähti ja kohotti kulmiaan. "Joo on se Harju. Mitä? Asuuks seki Huvilakujalla?" Amanda oli ihmeissään, eikä mahtanut mitään naurahdukselle. Kyllä Huvilakujalle mahtui monenlaista porukkaa. Yhtäkkiä nainen purskahti nauruun, eikä voinut hillitä itseään. Tilanne oli vain jotenkin niin huvittava. "Ehkä mä voisin käydä soittaa sen ovikelloo ja kysyy et asuuks tässä varmasti Mika Harju", nainen sanoi leikillään ja yritti lopettaa nauramisen. Lopulta hän onnistui ja huokaisi syvään.

"Juu ja sä saat tulla iha koska vaan kylään", Amanda sanoi ja vilkaisi tyhjää kahvikuppiaan. Uutta hän ei enää jaksaisi juoda, joten pian olisi varmaan lähdettävä kotiin. Ei Amandalla kuitenkaan kiire ollut. Hän vilkaisi ulos ikkunasta ja haukotteli pienesti. Aikainen herätys väsytti hieman.

Amanda näytti numeroa puhelimesta ja Sofia hymyili. "Joo on se toi", neiti myönsi. Sofia luuli jo olevansa kuivilla vesillä, kun Amanda kysyi oliko Sofialla hänen numeroaan. Pieni puna nousi Sofian kasvoille ja tämä virnisti pahoittelevasti Amandalle. "No tota, mä oon vähän niinku poistanu sen. Ja pari muuta numeroa joihin en enää ollu soitellu. Mut jos piikkaat ni saan tallennettua sen? Tai soittelet vaan joskus." Sofia hymyili. Ei hän tosissaan uskonut Amandan ottavan itseensä tai loukkaantuvan, mutta pieni jännitys tuntui kuitenkin vatsanpohjassa.

Amanda alkoi nauraa, ja Sofiakin repesi. Ensin toisen naisen sanoille. Jossain vaiheessa nauramisen syy kuitenkin muuttui; nyt Sofia nauroi vain, koska oli varmasti äärettömän typerännäköistä kun kaksi aikuista nauroivat vedet silmissä. Ainakin Sofialla naurunkyyneleitä valui. Hän yritti rauhoittua, saikin naaman pokalle kunnes alkoi kikattaa uudelleen. Kun Amanda rauhottui, oli se Sofiallekin helpompaa. Neiti veti syvään henkeä, ja huomasi naurun kaikonneen. "Kelaa mikä näky me ollaa..." Sofia mutisi suunpielestään ja hymyili. Suunpieliä nyki, ja uusi naurunremakka teki tuloaan. Sofia sai kuitenkin hillittyä itsensä.

Brunette liikahti tuolillaan. Ei se kello paljoa ollut ollut, mutta Amandakin oli alkanut haukottelemaan hieman ja Sofiaa itseäänkin alkoi hiukan väsyttämään. Sofia hymyili ystävättärelleen. "Let's call it a night vaikkei nyt viel iha yö ookkaa?" Sofia kysyi toiselta ja kohotti kulmiaan. "Ja pitää sitte katella tietty uudellee et nähään, nyt ku tiiän et asut naapurissa ni et saa hetken rauhaa", Sofia tokaisi vakavalla naamalla, mutta hymyili sitten valloittavasti. Hän alkoi kieputtaa kaulahuivia kaulaansa.

"No problem", Amanda sanoi hymyillen, kun kuuli ettei Sofialla ollut hänen numeroaan. Kyllä hän ymmärsi, että Sofia oli poistanut sen, sillä eiväthän he olleet yhteyksissä pitkään aikaan. Amanda soitti pienen hälärin Sofialle, niin että nainen sai hänen numeronsa ja laittoi sitten kännykän takaisin laukkuunsa. "Nonii, nyt sulla pitäs olla se", Amanda sanoi hymy yhä huulillaan.

Naurukohtauksen jälkeen Amanda vilkaisi ympärilleen ja arveli, että hän ja Sofia olivat keränneet katseita muilta asiakkailta naurukohtauksen takia. "Ollaan kyl ihana näky", nainen vastasi Sofialle huultaan purren, ettei repeäisi taas, mutta uusi naurukohtaus pääsi taas valloilleen ja Amanda nauroi hetken kyyneleet silmissä, tietämättä edes syytä.

Kun Amanda oli taas saanut hillittyä itsensä, nyökkäsi hän Sofian kysymykselle. "Hei kelaa miten hauskaa siit tulee nyt ku me tiedetää et ollaa naapureita. Voidaan kyläillä toistemme luona ja kaikkee", Amanda virnisti ja laittoi pipon päähänsä.

//anteeksi superpaljon lopun oletukset ja suoranainen suuri hittailu! Pistä vaikka yksäriä tms niin mä muokkailen tottakai, jos niikseen on : ) //

"Äläpä! Mulle tuli ihan lapsellinen olo kun tajusin sen. Semmonen teinifiilis. Ku kipiteltii yökylään naapurissa asuvan kaverin luo ja tämmöstä", Sofia naureskeli muistellen lapsuuden ah niin iloista aikaa. Nyt kun aikuisuus vaati verojaan, tuntui, ettei aikaa jäänyt koskaan pienelle hulluttelulle. Mutta nytpä hänellä olikin yksi ihminen enemmän, jonka kanssa yrittää hulluttelua jonakin hetkenä. Monet muut neidin ystävät kun eivät olleet osoittaneet hulluttelutaipuvaisuutta, vaikka Sofia kuinka oli koittanut maanitella näitä puolia ystävistään esille.

Pieni hymy kasvoillaan Sofia nousi tuolilta ja heitti takin päälleen alkaen napittaa takkiaan kiinni. "Hei mä just tajusin", Sofia totesi, "että mun täytyy kyllä käydä kaupassa, ja sä vissiin olit kotiin päin lähdössä tästä suoraan?" Takin napit oli suljettu, Sofia sulki laukkunsa vetoketjun ja nosti sen olalleen samalla lapasia käsiinsä kiskoen. "Mutta me näemme ja vitsit kui hienoo oli törmätä!" Sofia jatkoi lähinnä olettaen Amandan lähtevän Huvilakujalle päin.

Kyllä suomalainen ranskatar odotti vielä ystävätärtään tämän pukiessa ja lähti sitten kävelemään kohti kahvilan ulko-ovea, olettaen toisen seuraavan. Ovesta Sofia työntyi kylmään viimaan, otti pari askelta pois ovenaukosta ja käännähti ympäri ollakseen naamakkain Amandan kanssa. Sofia hymyili iloisesti ja otti askeleen lähemmäs. Ranskalaiset poskisuukot hän suikkasi toiselle ja alkoi peruuttamaan kaupan suuntaan, kauemmas Huvilakujasta. "Nähään kuullaan, ma belle!" Sofia vielä sanoi hymyillen ja käännähti sitten kannoillaan kävellen kevein askelin kohti lähikauppaa.

[[Ei haittaa. (:]]

"Joo, mun pitää mennä tekee jotain ruokaa. Kauhee nälkä", Amanda nyökkäsi ja nousi tuolilta. Hänkin kiskaisi takin päälleen ja laittoi vetoketjun kiinni. Sitten hän laittoi lapaset käsiinsä ja nosti laukun olalleen. Jääkapissa taisi olla ainekset kasvislasagneen, mikä valmistuisi käden käänteessä illalliseksi.

"Todellakin nähdään", Amanda naurahti Sofialle iloisesti. Hän odotti innolla, että voisi tehdä kaikkea hauskaa ystävänsä kanssa ja muistella Ranskan aikoja. Amanda seurasi Sofiaa ulos ja vastasi naisen poskisuudelmiin. Oli hauskaa käyttäytyä pitkästä aikaa niin kuin Ranskassa. Naiselle tuli ihan ikävä vanhoja aikoja. Samassa Amanda havahtui kylmään tuuleen ja kietoi kaulahuivia tiukemmin ylleen. Onneksi kotiin ei ollut enää pitkä matka. Voi kuinka nainen odotti kesää ja sitä, että ikävät lumimyrskyt loppuisivat.

"Moikka ja nähdään!"
Amanda huikkasi vielä Sofialle kättään heilauttaen ja vilkaisi ystävänsä perään hymyillen. Sitten Amanda kääntyi vastakkaiseen suuntaan ja lähti kohti Huvilakujaa.