Every time that we meet, I skip a heartbeat

Juho oli vietellyt leppoisaa lauantai-iltaa kotonaan, sillä mies oli tehnyt iltavuoron ja päässyt töistä lähtemään vasta seitsemän kieppeillä. Sitä paitsi tuo oli jo ollut perjantaina istumassa iltaa erään kaverinsa luona ja siirtynyt siitä vielä pariksi tunniksi yhteen pubiin istuskelemaan. Nyt Juho olikin jäänyt jopa pieneksi yllätyksekseenkin kotosalle, eikä hän edes kaivannut sillä hetkellä kavereiden seuraa. Tosin Juholla oli kyllä ollut sinä päivänä - tai oikeastaan koko kuluvan viikon ajan - melkoinen ärsytys päällä kellon ympäri. Opinnot kauppatieteellisessä olivat alkaneet takkuilla ja maistua puulta heti joulun jälkeen eikä Juho oikein tuntunut löytävän inspiraatiota opiskeluun. Työt Prismassa kyllä maistuivat, niistähän sai kuitenkin rahaa vastineeksi. Opinnoista Juho ei puolestaan saanut mitään. No - opintotukea, opintopisteitä ja tietoa ja taitoa. Jippii. Juho oli käynyt menneellä viikolla tasan kahdella luennolla ja nekin mies oli sinnitellyt hampaita kiristellen. Miestä ärsytti tämä äkillinen inspiraation puute, ei hän halunnut luovuttaa.

Kun Juho oli katsellut erästä lauantai-illan elokuvaa kaikessa rauhassa, ja elokuva oli alkanut jo lähestyä loppuhuipennustakin, oli miehen puhelin pärähtänyt soimaan. Näytöllä vilkkunut Jasminin nimi sai Juhon kulmat kurtistumaan. He eivät olleet moneen viikkoon nähneet, lähinnä vain Facebookissa satunnaisesti jotain kirjoitelleet, ja kun kellonajan - hieman vaille yksi yöllä - otti huomioon, ei mieleen tullut mitään järkevää syytä miksi Jasmin yritteli tavoittaa ex-poikaystäväänsä silloin. Ellei nainen sitten ollut humalassa ja päättänyt soittaa perinteisen kännipuhelun. Tai sitten nainen oli kännissä eikä ollut päättänyt soittaa, mutta puhelin oli silti alkanut itsekseen soittaa Juholle. Hetken pohdittuaan Juho oli kuitenkin vastannut puhelimeen ja syy naisen soittoon selvisi: tuo oli ties miten tuhannen tuiterissa eräässä Helsingin keskustan yökerhossa, Fredan Tivolissa, ja Juhon pitäisi kuulemma tulla hakemaan hänet sieltä pois.

Vaikka Juhoa ei millään olisi huvittanut lähteä enää ajelemaan yöhön, ei hän voinut jättää Jasminia pulaan. Blondi saattoi olla aika helppo nakki humalassa ties keille yöllisille raiskaajille, jos olisi lähtenyt julkisilla sotkemaan kotiinsa ja Juho halusi aina vain Jasminin parasta. Niinpä Juho saikin naisen vannomaan, että tuo odottaisi kiltisti yökerhon ovien sisäpuolella niin kauan, kunnes mies olisi päässyt autollaan johonkin lähelle. Juho oli varmuuden vuoksi ottanut tyhjän muovikassin autoonsa, sikäli mikäli Jasminin kurkusta kumoamat herkkudrinkit ja petolliset shotit päättäisivät tulla ulos samaa kautta kuin ne olivat sisäänkin menneet. Loppujen lopuksi ei mennyt kauaakaan, kun Juho oli jo pysäköinyt valkoisen Hondansa Fredalle tyhjään parkkipaikkaan kadun varteen ja lähtenyt kohti yökerhon sisäänkäyntiä. Jono mutkitteli portsarin kautta sisälle ja Juho jäi kulmille norkoilemaan ja soittamaan Jasminille. "Mä oon tässä ulkona nyt - tuutsä?" Juho puhui tavallista kovemmalla äänellä puhelimeen, kun nainen vastasi, jotta tuo varmasti kuulisi hänen asiansa.

Jasminin elämä oli ollut yhtä alamäkeä Jennan kuoleman jälkeen. Naista ei huvittanut tehdä yhtään mitään, hänen opiskelunsa eivät sujuneet ja kavereiden kanssa hengaaminenkin tuntui pakkopullalta - sitä nainen tosin teki ihan vain velvollisuudesta. Tänäänkin nainen oli päättänyt lähteä viettämään iltaa Tivoliin muutaman ystävänsä kanssa, koska häntä sinne pyydettiin, ja siinä Jasmin olikin nähnyt hyvän mahdollisuuden ajatusten nollaamiseen alkoholin avulla. Sitä alkoholia nainen tosiaan oli kuluttanut - ja ihan liikaa. Nainen ei edes muistanut, milloin viimeksi olisi ollut niin humalassa kuin sillä hetkellä. Jasmin ei ollut enää yhtään varma liikkeistään, eikä siitä, että mitä hittoa teki ja kenen kanssa. Välillä nainen oli jopa huomannut istuvansa täysin outojen miesten sylissä, mutta luojan kiitos Jasminilla oli ystäviä, jotka huolehtivat hänestä. Noiden avulla nainen onnistui jotenkin monien mutkien kautta soittamaan Juholle, mikä oli saanut Jasminin hämmentymään - ei kai se kovin normaalia ollut, että entinen poikaystävä tuli ensimmäisenä mieleen.

Juho oli kuitenkin suostunut hakemaan Jasminin mikä oli kyllä kieltämättä saanut naisen hyvälle tuulelle; halutessaan Juho olisi voinut sanoa, että häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa lähteä hakemaan häntä. Onneksi tuo oli kuitenkin suostunut hakemiseen. Jasminia tosin vähän hävetti se soitto, olisi hän jonkun muun voinut soittaa hakemaan mutta ei, ensimmäisenä mielessä oli Juho. Vaaleatukkaisen neitokaisen kaveritkin olivat vähän ihmetelleet että miksi Juho, mutta olivat päättäneet, että kai tuolle pystyi soittamaan: Juhohan oli reilu kaveri joka halusi Jasminille vain parasta. Pitkän tapahtumaryppään jälkeen Jasmin seisoi nyt narikan edessä erään miespuolisen ystävänsä kanssa - yksin nuo eivät päästäneet naista minnekään. Jasmin siis nojasi kyseistä miestä vasten, kunnes säikähti tuntiessaan kännykän värisevän taskussa hänen reittään vasten. Naisella oli hetken kestänyt ennen kuin vastaaminen oli ollut mahdollista, mutta lopulta hän oli kuullut Juhon äänen puhelimen toisessa päässä ja sanonut tulevansa ulos - vaikka nainen ei itse edes ollut huomannut tehneensä niin.

Jasminin ystävä saattoikin hänet ihan ulos asti: "Juho, Jaska on sitte vähän sekasin joten kato että se oikeesti pääsee kotiin hengissä.. Me kaikki luotetaan suhun." Lopulta kyseinen ystävä heitti hyvästit Jasminille ja vaaleatukkainen nainen jäi hetkeksi seisomaan paikoilleen - kuinka paikallaan kaatokännissä nyt pystyikään olemaan. Jasmin antoi hymynsä levitä silmiin asti, kun Juho osui hänen näkökenttäänsä. "Juho, ihanaa että sä tulit!" Nainen tokaisi hihitellen sen jälkeen hetken. Pian nainen olikin jo halaamassa Juhoa, joka oli häntä nyt entistä lyhyempi koska Jasmin oli liikkeellä korkokengillä. Jasminia ei kuitenkaan koskaan ollut heidän kokoeronsa häirinnyt eikä se muillekaan ollut silloin aikoinaan heidän seurustellessaan ongelma. "Sä oot ihanan lämmin. Mulla on kylmä", Jasmin mutisi pidellessään yhä Juhosta kiinni. Lopulta hän kuitenkin tajusi irrottaa Juhosta: "Niin missä se sun Ferrari on?"

Kauaa Juho ei tosiaan joutunut odottelemaan yökerhon ulkopuolella, sillä pian hän jo huomasi blondin tulevan ulos jonkun tuon kaverin taluttamana. Vaikka Jasmin oli kännissä kuin käki ja muutenkin sekaisin, ei Juho silti voinut itselleen mitään - Jasmin oli tyrmäävän kaunis, humalassakin. Vaikka hän itse oli selvinpäin. Vaikka humalainen nainen ei yleensä ollutkaan mikään maailman kaunein ilmestys, - ylipäätään kukaan ei ollut humalassa, puhumattakaan kunnon känneistä, erityisen viehättävä. Juho nyökkäsi saattajalle ja lupasi olla luottamuksen arvoinen ja huolehtia Jasminin turvallisesti kotiin selviämään. Mies varmisti vielä tuon kyseisen kaverin nimenkin, jotta voisi laittaa myöhemmin Jasminin puhelimesta viestin, että kaikki olisi kunnossa ja Jasmin kotonaan. "Moi vaan sullekin", Juho sanoi hieman naurahtaen, kun Jasmin avasi sanaisen arkkunsa ja samantien kapsahtikin miehen kaulaan. Juho ei tiennyt pystyikö sitä halaamiseksi sanoa, vai oliko se pelkkää roikkumista, mutta halasi hän lopulta hetken aikaa Jasminin kanssa. Blondin sanat Ferrarista naurattivat miestä. "Oliskin sellanen. Saat kyllä nyt tyytyy pelkkään Hondaan."

Vaikka eihän se mikään pelkkä Honda ollut - auto oli Juholle tärkeä ja tämä kulutti mielellään aikaa sen kunnossapitoon ja hoivaamiseen, autoa hoivattiin kuin vauvaa, jollaista Juholla ei toivon mukaan olisi todellisuudessa vielä moniin vuosiin. Joskus tulevaisuudessa mies siis toki tahtoi lapsia, mutta ei vielä, ei nyt 22-vuotiaana, kun koko elämä oli vielä edessä. "Noni - eiköhän me lähetä ettimään se mun Ferrari", Juho selitti ja lähti sitten Jasminia tukien kävelemään kohti vähän matkan päähän parkkeeraamaansa autoaan. Hän oli onnekseen saanut paikan aivan läheltä, eipä tähän aikaan yöstä parkkiruudut yleensä olleetkaan kovinkaan varattuja, - edes Helsingin ydinkeskustassa. Lyhytkin matka humalaista, entistä tyttöystävää raahatessa tuntui yllättävän pitkältä ja Juho ei voinut kuin huokaista helpotuksesta, kun he lopulta pääsivät valkoisen Hondan luo.

Juho avasi auton ovet ja auttoi Jasminin sisälle. Kokemuksesta Juho tiesi, että joillakin ihmisillä oli kännipäissään isoja vaikeuksia saada turvavyö päälle - tai sitten sitä ei muistettu ollenkaan laittaa - joten mies päätti samantien kumartua naisen yli laittamaan tuolle vyön kiinni. Jasminin hajuveden tuoksuun oli sekoittunut viinan ja tupakankin hajua, ei Juho uskonut että nainen oli itse poltellut, mutta saattoihan olla että tuo oli tepastellut tupakkakopin savuissakin illan aikana. Pian Juho jo vetäytyi Jasminin edestä ja länttäsi tälle muovipussin syliin. "Käytät sitten tota jos tulee paha olo, okei?" Jasminin olisi parempi totella tätä käskyä, tai muuten tuo saisi selvittyään siivota ihan itse Juhon auton. Juho sulki pelkääjän puoleisen oven ja kiersi sitten auton toiselle puolelle, istuutuen pian ratin taakse ja käynnisti auton. Autoradio heräsi käynnistyksen yhteydessä ja Juho vaimensi hiukan sen äänenvoimakkuutta.
"Tais olla aika hauska ilta?" Juho kuulosteli peruuttaessaan parkkiruudusta pois ja lähtiessään ajamaan pois keskustasta, suunnaten ydinkeskustan kautta moottoritielle.

Jasmin oli ihan varautunut siihen, että hän kävelisi autolle itse ja ilman Juhon tukea, mutta syystä tai toisesta nainen oli kuitenkin jäänyt siihen Juhon riippakiveksi. "Hei anteeks jo valmiiks, mä tiedän että tää varmaan vituttaa sua", nainen mutisikin siinä eteenpäin kävellessään. Vaikka se kävely olikin hieman haparoivaa ja vaikeaa, tunsi nainen silti olonsa harvinaisen vapautuneeksi ja kevyeksi pitkästä aikaa. Se oli upea tunne, kun hänen ei tarvinnut murehtia mistään turhasta. Lähiaikoina Jasmin olikin miettinyt vaan Jennaa ja koko perhetilannettaan - jos naisella enää edes perhettä oli. Hänen välinsä olivat tulehtuneet niin äitiinsä kuin isäänsäkin, ja oikeastaan Joni oli ainut, jota hänellä oli perheestään jäljellä. Jonin tuki olikin sanoinkuvaamattoman tärkeää Jasminille ja saattoikin sanoa, että Jasmin ei olisi tässä, mikäli veljensä ei olisi tukena. Toki Jasmin oli puhunut ystävilleenkin asioista, ja no, saattoi hän laskea perheeseensä myös parhaan ystävänsä Amandan. Tuo oli se toinen henkilö, joka antoi aina tukensa Jasminille tarvittaessa.

Autoon päästyään Jasmin käänsi katseensa Juhoon ihan hetkeksi - tiesiköhän Juho Jennan kuolemasta? Tuolla oli mahdollista tietää asiasta vain kahta kautta, nimittäin Huvilakujan juoruakoilta tai kuolinilmoituksista. Vähän naista oikeastaan hävettikin, että hän ei ollut sanonut Juholle mitään, koska kyseinen mies oli kuitenkin hänen entinen poikaystävänsä ja vaikutti siltä, että halusi yhä olla Jasminin tukena. "Kiitti, sustahan on tullu oikee herrasmies näin lyhyessä ajassa", Jasmin virnisti miehen laittaessa hänelle turvavyötä. Siihen nainen ei tosiaan olisi itse pystynyt, ja tuntuikin kivalta, että mies halusi huolehtia hänen turvallisuudestaan. Juhon läheisyys tuntui kyllä muutenkin kivalta. Jasmin vakavoitui hetkeksi siinä Juhoa katsellessaan. Hän ei voinut yksinkertaisesti mitään sille, että Juhon näkeminen sai hänet aina hyvälle tuulelle ja hyvällä tavalla hermostuneeksi. Ei kai Jasmin ollut ihastumassa uudelleen Juhoon? Sitä nainen ei toivonut, koska hän pelkäsi, ettei Juho voisi vastata hänen tunteisiinsa - ei enää.

Nainen katsoi Juhoa hieman hölmistyneenä tuon laittaessa muovipussin hänen syliinsä, mutta pian Jasmin nauroi tyttömäisesti kun kuuli miehen sanat. "Sä oot nyt kyllä vähän hupsu kun luulet että mä oksennan sun kiesiin", nainen osoitti sormellaan Juhoa kohden, mutta se sormi ei kyllä pysynyt siinä Juhon kohdalla vaan lipui vähän missä sattui. Outo tuntemus. Lopulta Jasmin kuitenkin laski sen käden syliinsä, kun Juho lähti kohti ajajan paikkaa. Koko ajan Jasmin seurasi Juhoa katseellaan, eikä voinut kuin ihailla tuon ulkonäköä. Nainen olisi tahtonut päästä eroon niistä tuntemuksista mutta se tuntui niin kovin vaikealta.
"Voi oli, oli", Jasmin hihitti, "siis ihan törkeen kivaa. Kuuntele ny, en osaa enää ees sanoo suuryrity.. Siis suury.. En mä onnistu!" Nainen kiljaisi huvittuneena. Suuryritysrypäs oli tosiaan sana, jota oli kuulemma lähes mahdoton sanoa humalassa, ja no, nainen kyllä saattoi todistaa sen oikeaksi. Hän yritti sanoa sitä alkumatkasta suhteellisen innokkaasti, mutta mitä pidemmälle matka jatkui, sitä pahemmaksi naisen olo muuttui. Ei häntä oksettanut mutta laskuhumala kyllä alkoi vaikuttaa jo melkoisesti. Juho sai onnekseen nauttia siis hiljaisesta loppumatkasta.

"Vittu mun päässä huippaa", Jasmin murahti. Hän oli yrittänyt sulkea silmänsä mutta ei koskaan voinut tehdä niin, koska sen tehdessään naisen päässä alkoi huipata ja se ei ollut kiva tunne. Se silmien auki pitäminen oli osittain kyllä ihan viisaskin teko, koska sen avulla nainen huomasi, että he olivatkin jo Huvilakujalla - ja pian Juhon auto olikin parkissa.
"Vitun vyö. Vittu", Jasmin tuhahteli itsekseen kun yritti avata turvavyötä lukostaan. Nainen ei voinut mitään sille, että kiroili kuin joku merimies, päätä nimittäin särki ja olo oli muutenkin huono. Ärsyttävää.

Melkein puolet matkasta Jasmin yritti sanoa sitä jotakin sanaa, jonka Juho oli jo motarille päästessä unohtanut eikä mies jaksanut enää kuunnella naisen höpötyksiä - tuo kun hölisi ja pölisi vähän väliä omiaankin jo. Vähitellen Jasminin innostus ja puheensorina kuitenkin hiipui hiipumistaan ja Juho tiesi laskuhumalan yllättäneen blondin. Toisaalta mies oli kyllä tyytyväinen, ettei hänen tarvinnut enää kuunnella humalaisen ex-tyttöystävänsä jonninjoutavia hölinöitä. Radiosta kuuluva musiikki rytmittikin heidän verkkaista ajomatkaansa ja tässä vaiheessa Juho olikin jo noussut rampille ja siirtynyt ajamaan pienemmille teille ja kaduille.

Pian Juho jo kääntyikin Huvilakuja 13:n taloyhtiön pysäköintialueelle ja peruutti tyhjään parkkiruutuun. Jasminin hyväntuulisuus oli vaihtunut kiroilevaan ärhentelyyn ja Juho pyöräytti pienesti silmiään; mihin hän olikaan lupautunut lähtiessään naiselle juoppokuskiksi kotimatkalle. "Venaa nyt viis minsaa niin päästään sun kämpilles", mies tokaisi ja tapaili äänessään pientä naurahdusta, jottei aivan liian tympääntyneeltä kuulostaisi. Juho nousi autosta ja kiersi Jasminin puolelle - blondi ei ollut saanut turvavyötä auki tällä välin, joten Juho kurottautui painamaan vyön lukon punaista nappulaa alas. Nopeasti lukko naksahtikin auki ja Juho antoi vyön palautua käsiensä välistä takaisin paikoilleen odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Sitten mies ojensi kätensä Jasminille ja veti naisen varovaisesti ulos autosta, pitäen huolen ettei blondi vain kolauttaisi päätään auton kattoon tai muuta vastaavaa.

Jasminin käsilaukun Juho nappasi vapaaseen käteensä ja toisella kädellään hän piteli naista itseään pystyssä, kun oli ensiksi lukinnut Hondan ovet. He lähtivät kävelemään kohti C-rapun alaovea ja Juho kiitti yläkerran tahoa mielessään siitä, että he asuivat vierekkäisissä rapuissa: Juholla ei olisi pitkä matka kotiin ja halutessaan hän voisi aamulla poiketa nopeasti katsomaan Jasminin kunnon. Vaikka epäilemättä nainen saattaisi haluta olla silloin ihan yksinään ja kärsiä krapulatuskistaan ilman ulkopuolisia. Kun he kuitenkin saapuivat alaovelle, tajusi Juho alkaa etsimään avaimia Jasminin laukusta. Hän asetti Jasminin käden ovenkahvalle, jotta tämä saisi jonkun kiinteän tukipisteen eikä mätkähtäisi rapun eteen maahan. "Missä sun avaimet on.." Juho mutisi penkoessaan naisen käsilaukkua, kunnes viimein löysi muutaman avaimen nipun ja sai oven auki. Tuon kyseisen avainnipun Juho sujautti kuitenkin takkinsa taskuun, ettei se enää hukkuisi Jasminin laukun pohjalle, sillä pian he tarvitsisivat niitä uudestaan.

Vaikka Jasmin asuikin vain kolmannessa kerroksessa, tilasi Juho silti ala-aulassa hissin, sillä hänhän ei rupeaisi naista taluttamaan portaita pitkin. Hissi tulikin nopeasti eikä aikaakaan, kun he seisoivat jo Eskelisen nimikyltein varustetun oven takana. Juho avasi oven ja auttoi Jasminin tuttuun asuntoon, aina niin siistiin ja kodikkaasti sisustettuun sellaiseen. "Noni, anna ku mä otan sun takin", Juho alkoi ohjeistamaan ja avitti sitten Jasminilta takin päältä, alkaen sitten ripustamaan sitä narikasta nappaamaansa henkariin.

Vaikka Juho oli jo päässyt ulos autosta, ei Jasmin ollut vielä saanut edes siinäkään ajassa siitä hemmetin turvavyötä auki - ja sekös naista ketutti. Hän ei olisi tahtonut Juhon auttavan häntä, koska Jasminia oikeastaan vähän hävettikin tämä koko tilanne nyt kun laskuhumala oli iskenyt päälle. Sillä hetkellä Jasminia kyllä hävetti niin menneet kuin tulevatkin asiat, vaikka nainen ei edes vielä tiennyt, että mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Lähitulevaisuutta Jasmin kuitenkin pääsi todistamaan siinä vaiheessa, kun Juho tuli aukaisemaan hänen turvavyönsä - nyt naista kyllä nolotti. Hän loikin Juhoon pahoittelevan vilkaisun noustessaan ylös, varoen kuitenkin päätään, koska viimeiseksi nyt halusi jäätävän kuhmun päähänsä. Aamulla hänelle riitti ihan vain krapula ja siitäkin nainen haluaisi päästä kyllä eroon mahdollisimman nopeasti. Hitto - miksi Jasminin oli pitänyt juoda paljon? Naista ahdisti seuraava aamu jo valmiiksi.

"Apua missä mun laukku on?!" Jasmin havahtui siihen, ettei tuntenut käsilaukkuaan vierellään. Pieni tutkailu ympärille kuitenkin paljasti naiselle sen, että se oli Juhon kädessä, aivan niin kuin Jasmin itsekin. Tai no, ei hän sananmukaisesti Juhon kädessä ollut mutta nojasi nuorukaiseen kuitenkin. Juho-parka. Tuo oli joutunut kestämään Jasminin juopporeissuja jo heidän seurusteluaikoinaan, ja tuolloin neitokainen oli ollut vielä alaikäinenkin. Mitähän Juho siis oikein ajatteli tästä tilanteesta? Kirosikohan tuo mielessään, että miksi hitossa oli alun perin edes lähtenyt naista hakemaan? Jasmin ei edes huomannut tuijottavansa Juhoa suhteellisen avoimesti kyseistä asiaa pohtiessaan. Hän kuitenkin käänsi pian katseensa laukkuunsa Juhon etsiessä Jasminin kotiavaimia. Kyllä ne siellä olivat - ellei sitten joku ollut varastanut niitä. Sepä tästä illasta vielä puuttuisikin. Jasminin elämä oli muutenkin ollut yhtä alamäkeä lähiaikoina, ja sitten joku olisi vielä vienyt avaimetkin. Sepä se vasta olisi elämää.

Juho kuitenkin oli onnistunut löytämään sen avainnipun, koska, ennen kuin nainen huomasikaan, olivat he jo Jasminin ja Lauran asunnossa. Vaaleatukkainen nainen oli juuri alkamassa itse ottaa takkiaan pois kunnes kuuli Juhon sanat ja tunsi miehen jo ottavan takkia pois. Tämä oli niin säälittävää. "Juho, oikeesti, mä olisin pystynyt siihen itte. Kiitos tosi paljon, mutta mä en oo uusavuton", nainen totesi, vaikka tiesi itse tasan tarkkaan, ettei olisi kyennyt ottamaan sitä takkiaan pois. Ne Jasminin jalassa olevat korkokengätkin tuntuivat jo ylitsepääsemättömältä tehtävältä. Nainen sai kuitenkin kiittää onneaan siitä, että niissä ei ollut mitään remmejä ja naruja vaan he oli helppo ottaa pois jalasta. Pian Jasmin jo olikin muutaman sentin lyhyempi ja katsahti Juhoa virne huulillaan: "Moi kääpiö!" Täysi vitsihän se oli, ja Jasmin toivoi, että Juho ymmärsi sen - pakko tuon oli ymmärtää. Juho ei tosiaan ollut mikään kääpiö, heillä oli oikeasti kokoeroa vain kolme senttiä eikä se ollut paljoa. Korkokengillä Jasmin nyt oli äsken vain ollut pidempi.

"Hei noni, kiitti", Jasmin totesi, "sä voit nyt lähtee. Mä pärjään kyllä loppuajan yksin." Ei, Jasmin ei pärjäisi yksin, mutta kovin hän yritti ainakin niin vakuutella. "Mä tarvin vettä", nainen totesi pikaisesti päästään kiinni pidellen ja lähti kävelemään keittiötä kohti - jos sitä horjumista nyt saattoi kävelemiseksi kutsua. Jasmin liikkui enemmänkin seiniä pitkin ja pian olikin jo keittiössä jääkaapin ovi aukinaisena. Minkä helvetin takia? Naisen oli pitänyt ottaa vettä, mutta hän oli mennyt suoraan jääkaapille ja katsoi niitä kaljapulloja. Ai niin, Juho. Äsken nainen oli häätämässä Juhoa pois, mutta kun hän ajatteli tarkemmin, ei sitä kannattanut tehdä. "Hei älä meekkää vielä!" Jasmin huudahti keittiön puolelta. "Mä voin tarjota sulle kaljan. Nää on kyllä Lauran, mut.. Ihan sama. Mäki voisin vaikka tästä lähtee aikani kuluks uuteen nousuun ku mun elämä on muutenki ihan perseestä."

"Miten musta vähän tuntuu, et kyllä sä taidat vähän olla nyt", Juho pudisteli päätään Jasminin yritellessä vakuuttaa että pärjäsi kyllä. Takki ripustettiin henkarista roikkumaan ja sitten Juho jäi katselemaan, että Jasmin saisi kengät jaloistaan. Luojan kiitos niissä ei ollut mitään maailman monimutkaisimpia remmivirityksiä ja Jasmin vetäisikin kengät jaloistaan kuin tuolla olisi ollut pelkät sukat jaloissaan. Kun Jasmin sitten kengättömänä menetti aika reilusti pituuttaan ja tokaisi "moi kääpiö", ei Juho voinut olla tyrskähtämättä. He olivat aina heittäneet läppää pituuserostaan - joka yllättäen oli naisen hyväksi tuon ollessa Juhoa jopa kolme senttiä pidempi - mikä ei sinänsä edes häirinnyt Juhoa. Hän osasi kyllä ottaa asian huumorilla ja olla sinut pituutensa vuoksi. Olisihan hänelle kelvannut, jos senttejä olisi siunaantunut enemmänkin, mutta näin oli ihan okei.

Vaikka Jasmin vakuutteli pärjäävänsä yksin, ei Juho silti kääntynyt kannoillaan ja lähtenyt. Hän jäi katsomaan naisen perään, kun tämä seiniä pitkin lähti hakemaan kaipaamaansa vesilasillista keittiöstä. Juho kohotti pienesti kulmiaan ja punnitsi vaihtoehtojaan - kotiin lähteminen ei kyllä tullut vielä kuuloonkaan. Jasmin olisi pakko saada nukkumaan, jotta Juho kehtaisi lähettää tuon kaverille sen tekstiviestinkin. Siinä miettiessään mies tajusi, että Jasminin kämppäkaveri ei edes ollut kotona - helvetti, Laura olisi ollut nyt korvaamaton apu, ja Juho olisi voinut jättää Jasminin yksin levollisimmin mielin.

Juho havahtui ajatuksistaan vasta, kun Jasmin ilmoitti haluavansa tarjota kaljan. Ei helvetti, nainenhan oli mennyt hakemaan vesilasillista - miten tuo nyt oli jotkut kaljatkin löytänyt. Ja Jasmin ei kyllä todellakaan tarvitsisi yhtään enempää alkoholia, ei ainakaan enää tämän yön aikana. Juho lähti kävelemään kohti keittiötä ja yllättikin Jasminin sieltä jääkaapin luota kaljojen edestä. "Jasmin", mies aloitti ja sulki tämän nenän edestä jääkaapin oven, "jos jätetään noi kaljat Lauralle, jos ne kerran on sen kaljoja." Juho siirsi katseensa Jasminiin ja alkoi sitten etsimään naiselle puhdasta juomalasia. Sitä vettähän tuo nyt tarvitsisi eniten, ei mitään kaljaa.

Miehen kulmat kurtistuivat entisestään hänen kuullessaan Jasminin sanat naisen elämästä ja sen ollessa mukamas aivan syvältä. Juho ei ymmärtänyt, mitä nainen tarkoitti. Jasminillahan oli perhe - no okei, avioeroperhe, mutta perhe kuitenkin - opiskelupaikka, kiva asunto, ystäviä. Miksi nainen siis väitti elämänsä olevan hirveää? Juho juoksutti aikansa vettä hanasta, kunnes se oli tarpeeksi kylmää ja täytti sitten lasin. Mies antoi vesilasin Jasminille ja nosti katseensa tuon silmiin. "Miks sun elämä on ihan perseestä?"

Vaikka Jasmin oli aikeissa napata ne kaljat käteensä, ei hän sitä loppujen lopuksi tehnyt. Ensinnäkin kaljat olivat Lauran. Tosin se ei olisi mikään isompi juttu, vaikka Jasmin ne kaljat ottaisikin, koska hän kyllä ostaisi Lauralle uudet kaljat ja lähes aina kaksikko oli juomia velkaa toisilleen. Heidän jääkaappinsa oli kuin yhteinen. Kaikista suurin syy niiden kaljojen rauhaanjättämiseen oli kuitenkin Juho. Jasmin ei tajunnut, miksi Juhon mielipide oli hänelle niin tärkeä. Nainen ei todellakaan haluaisi antaa itsestään mitään alkoholistin kuvaa, koska ei sellainen ollut, eikä kyllä sellaiseksi tulisikaan. Siitä oli aikaa, kun Jasmin oli juonut kunnolla - jos siis tämäniltaista ei laskettu. Vai oliko se tapahtunut jo eilen? Jasmin kurtisti hieman kulmiaan ja alkoikin etsiä katseellaan kelloa. Nainen oli menettänyt ajantajunsa jo aikoja sitten, eikä nyt osannut enää yhtään sanoa kellonaikaa; kellon viisarit näyttivät kuitenkin noin kahta. Ei helvetti.

Jasmin katseli hetken aikaa sitä kelloa suhteellisen lasittuneena, kunnes kuuli Juhon äänen ja huomasi tuon laittavan jääkaapin oven kiinni. Hyvä niin. Koko ajanhan Jasmin oli vain päästänyt kylmää ilmaa ulos sieltä, eikä se ollut hyvä asia. "Joo, jätetään", nainen nyökytti päätään ja vaikutti varmaan vähän sekavalta, eikä se mikään ihme ollutkaan, sillä lopulta hänelle oli iskenyt se jäätävä päänsärky ja vapina. Jasminin mielestä se krapulakylmyys oli se kaikista pahin asia, ja naiselle se iski lähes aina - tosin onneksi tämä ei ollut vielä sitä pahinta osiota. Ei tätä voinut oikeastaan vielä edes kunnon krapulaksi kutsua. Jos nainen olisi krapulassa, hän varmaan oksentelisi parhaillaan niiden petollisten shottien takia. Kuinkahan monta niitäkin oli mennyt illan aikana? No, ainakin ihan liikaa, ei Jasmin niistä mitään kirjaa ollut pitänyt.

Jasmin päätti avata keittiön kaapin, koska tarvitsi nyt sen särkylääkkeen. Burana vai Panadol? Ihan sama, vaikka Panadol. Nainen otti sen irti pakkauksesta ja jätti sen odottamaan pöydälle - hänellä ei ollut vielä vettä. Juho oli kuitenkin ilmeisesti ollut häntä nopeampi vesilasin ottamisen kanssa. Jasmin hymähti kevyesti ja pieni hymy huulillaan nappasi täysinäisen vesilasin Juhon kädestä: "Thanks." Hän ei ollut edes kerennyt laittaa pilleriä suuhunsa kun jo kuulikin Juhon kysymyksen. Miks sun elämä on ihan perseestä? Se kysymys sai Jasminin hiljentymään; Juho ei tosiaan tiennyt Jennan kuolemasta. Miten edes oli mahdollista, ettei Juho ollut kuullut kun kerran asui samassa kerrostaloyhteisössä? Jasmin lopulta heitti pillerin suuhunsa ja kumosi sen alas veden avulla. Pian hänen lisäajatteluaikansa oli kuitenkin ohi, ja nyt Jasminin oli määrä avata suunsa.

"Jenna kuoli noin kuukausi sitten", Jasmin kuitenkin päätti heittää asian suoraan ilmoille. "Se ajo kolarin kaverin kanssa, joutu koomaan ja.... ja selviytysmisprosentti oli fifty-fifty." Nainen nielaisi karvaasti, koska tunsi kyllä, että kyyneleet alkoivat tulla pintaan pelkästä Jennan ajattelemisesta. Hän vilkaisi pikaisesti Juhoa kunnes käänsi katseensa vastapäätä olevaan seinään. Hän ei pystynyt katsomaan Juhoa sillä hetkellä, koska häntä hävetti kaikki, ja varsinkin se, että hän ei ollut kertonut kyseiselle miehelle Jennan kuolemasta. Hän vilkaisi Juhoa vielä nopeasti murtuneella äänellä: "Mä luulin että sä tietäisit."

Juho oli asettautunut nojaamaan vasten keittiön työtasoa. Jasmin rapisteli särkylääkepakkausta ja otti vastaan miehen antaman vesilasin. Jäätävä hiljaisuus oli laskeutunut asuntoon Juhon kysymyksen jälkeen eikä Juho tiennyt, mitä Jasminin päässä liikkui juuri sillä hetkellä. Mies katseli kun toinen kumosi särkylääkkeen kurkkuunsa veden kera oloa helpottamaan ja odotti, odotti vastausta. Mikä teki Jasminin elämästä niin paskaa?
Kunnes viimein nainen sai sen sanotuksi.

Juhoa oikeastaan hämmästytti, miten karkeasti Jasmin asiansa esitti. Kertoi että sisarensa oli menehtynyt, siskoa ei enää ollut. Juho oli monta kertaa nähnyt Jennan, muisti minkänäköinen ja millainen tuo oli. Ei hän silti tuota pikkusiskoa niinkään tuntenut, jutellut oli vain ja siitäkin oli jo useampi vuosi - silloin kun Juho oli Jasminin kanssa seurustellut. Yhtäkkiä Juholle tuli ylitsepääsemätön tarve soittaa omalle siskolleen. Sara oli Jennan ikäinen. Ajokortillinen. Tarpeen vaatiessa hieman tyhmä ja yllytyshullukin. Juhon käsi kosketti vaistomaisesti farkkujen toista etutaskua, jossa puhelin lepäsi. Mutta ei hän voinut nyt kenellekään soittaa, ei nyt. Ei nyt, kun hänen piti selviytyä tästä tilanteesta jotenkin. Mutta miten, mitä hän voisi muka sanoa? Olen pahoillani oli ehkä kamalin sanonta ikinä. Totta kai Juho oli Jasminin puolesta pahoillaan, helvetin paljon olikin, tällaista hän ei ikimaailmassa haluaisi naisen joutuvan kokemaan - hän ei halunnut nähdä Jasminia tuollaisena. Hän halusi nähdä blondin aurinkoisena, iloisena, säteilevänä, hurmaavana, kauniina, viehättävänä, rakastamanaan naisena.

Mä luulin että sä tietäisit. Miten Juho ei ollut voinut tietää asiasta? Tässä talossahan juorut tuppasivat toisinaan kulkemaan valoa nopeammin asukkaalta asukkaalle. Mutta he eivät olleet nähneet Jasminin kanssa kunnolla kuin viimeksi.. marraskuussa ja Erikankin kanssa oli käyty luokkakokouksessa joulukuussa. Koulu- ja työkiireet, joulu ja uusivuosi olivat vieneet suurimman osan Juhon ajasta, puhumattakaan muista kavereista, joille heillekin piti viettää aikaansa. Yhtäkkiä Juhoa rupesi jopa hieman suututtamaan, miksi ihmeessä Jasmin ei ollut kertonut hänelle mitään asiasta? Hehän olivat sentään seurustelleet aika helvetin kauan aikoinaan ja jakaneet keskenään lähes kaiken omista elämistään? Näinkö paljon Jasmin mieheen luotti? Juhon toinen käsi puristui nyrkkiin ja kynnet melkein upposivat ihoon - hampaita purtiin yhteen ja edes jonkinlainen itsehillintä yritettiin pitää. Ei Juho voisi alkaa moittimaan Jasminia tällaisesta, nainenhan oli juuri menettänyt perheenjäsenen.

"Mä en tiiä mitä mä.." Juho takelteli yrittäessään keksiä jotakin järkevää sanottavaa. Tällaisessa hän ei tosiaan ollut hyvä. Jasmin oli kääntynyt selin, epäilemättä peitelläkseen kyyneleitä. Juho nosti kätensä koskettaakseen naista, näyttääkseen tälle edes kosketuksen voimin osaanottonsa kun ei siihen sanallisesti tuntunut pystyvän. Juho laski kätensä varovaisesti naisen olalle, mietti, uskaltaisiko vetää tuon halaukseensa. Torjuisiko Jasmin hänet vai vastaisiko halaukseen. Juhon teki niin kovin mieli tuntea Jasmin lähellään, muttei tiennyt miten surun murtama, laskuhumalasta kärsivä nainen siihen suhtautuisi.

Asiansa sanottuaan nainen tuijotti vielä hetken sitä seinää edessään, kunnes itseään suojatakseen käänsi selkänsä Juholle. Se oli kuitenkin turha teko. Vaaleatukkainen neitokainen tiesi tasan tarkkaan, että Juho kyllä oli hänen tukenaan eikä suinkaan tuominnut naista, mutta tämä nyt vaan oli Jasminille niin kovin tyypillistä. Hän ei tahtonut näyttää heikkouksiaan muille, ei edes Juholle, vaikka tuo olikin hänen entinen poikaystävänsä. Ehkä se sana entinen tässä olikin se vaikea osa. Mitä enemmän Jasmin vietti aikaa Juhon kanssa, sitä enemmän hän tajusi, että ei vieläkään ollut päässyt tuosta yli. Neitokainen tahtoi niin kovasti heittää ne tunteet syrjään mutta mitä enemmän hän yritti, sitä vaikeammaksi se muuttui. Joskus nainen toivoi, että hän olisi voinut kelata itsensä takaisin menneisyyteen ja muuttaa sen hänen ja Juhon eron - vaikka se aloite siihen Juholta oli tullutkin. Jasminia silti kadutti, että hän ei ollut sanonut mitään vastaan, koska se ero oli tullut niinkin typerästä syystä kuin armeijasta.

Joskus Jasminista kuitenkin tuntui että se oli ollut vain tekosyy päästä hänestä eroon. Kyllä hän ja Juho olisivat ihan varmasti kestäneet sen välimatkan, ja kyllä he olisivat toisiaan kuitenkin tarpeeksi usein nähneet, lomilla Juho kun olisi kuitenkin tullut kotiin. Ehkä se tosiaan meni niin, että Juho tahtoi hänestä eroon, jotta voisi palata takaisin sinkkuelämäänsä. Silti se ajatus tuntui Jasminista niin oudolta, koska nainen ihan oikeasti oli tuntenut, että he olivat onnellisia. Oliko tunne sitten ollut muka täysin yksipuolinen? Jasmin ei halunnut kallistua sen vaihtoehdon suuntaan. Ehkä Juho sittenkin oli ollut tosissaan siitä, että ei olisi pystynyt olemaan erossa Jasminista niin kauaa - olihan tuo eronnut aikaisemmasta naisystävästäänkin välimatkan takia. Tosin se naisystävä oli lähtenyt Amerikkaan. Jasmin puraisi huultaan. He olivat Juhon kanssa nyt hyviä ystäviä, ja sen oli nyt oltava tarpeeksi tällä hetkellä. Hän ei voinut odottaa Juholta mitään muuta.

Jasmin värähti kevyesti tuntiessaan Juhon käden olkapäällään. Hetkeksi hän jopa laski katseensa maahan ja heräsi siitä koomastaan, mutta pian naisen katse olikin jo taas lasittunut - tosin ei kauaa, kun Juho taas avasi suunsa. "Ei sun tarvi sanoa mitään", Jasmin totesi ja nielaisi taas karvaasti. Hän tosissaan pidätteli kaikkia niitä kyyneleitä, ja entistä pahemmaksi hänen mielensä muuttui vielä erään toisenkin asian takia, nimittäin sen, että Jasmin ei ollut kertonut Juholle asiasta. Se tuntui pahalta. Nainen oli tyystin päättänyt olla kertomatta asiasta Juholle, ihmiselle, johon Jasmin oli saattanut aikoinaan luottaa täysin. Tuolla ei edes ollut ollut mitään hajua asiasta, ei edes silloin, kun Jenna oli maannut koomassa heidän leffailtansa aikana. Jasmin sulki hetkeksi silmänsä - hänen oli kerrottava, oli sen hinta sitten mikä tahansa.

"Mun on pakko kertoo sulle jotain", Jasmin totesi mutta ei silti kääntynyt Juhoa kohden - se vaikeuttaisi tätä tilannetta entisestään. "Mä oon salannu tota asiaa sulta. Ja pitkään. Jenna.. Se oli koomassa jo sillon ku meillä oli sillo se leffailta." Nainen tunsi ikävän piston mahassaan, eikä se johtunut vain alkoholista. Jasmin tiesi, että Juho ei varmasti voinut ohittaa tätä ainoastaan vaan olkia kohauttamalla. Kyllä nainen itsekin loukkaantuisi. Hiljaa Jasmin jäi odottamaan Juhon reaktiota.

"Mä haluaisin", Juho väitti vastaan, "mut en tiedä mitä. Mä oon kauheen huono tällasissa, anna anteeks." Mies laski kätensä Jasminin olalta eikä tiennyt mitä olisi käsillään tehnyt. Tuntui vain niin hölmöltä seistä siinä tumput suorina, katsoa vain kuinka toinen kärsi. Sara pyöri mielessä - missä sisko mahtoi olla sillä hetkellä? Juho oli kyllä aiemmin sinä iltana Facebookissa surffaillessaan lukenut pikkusiskon uusimman tilapäivityksen, jonka sisko oli epäilemättä pienissä maisteissa kirjoittanut profiiliinsa, mutta sen perusteella tuo oli kotonaan juhlimassa kavereidensa kanssa. Juho halusi uskoa, että Sara olisi yhä kotonaan eikä olisi humalapäissään muualle lähtenyt.

Jasminin seuraavat sanat saivat Juhon varuilleen, naisen oli kuulemma pakko kertoa hänelle jotakin. Se ei kuulostanut hyvältä ja Juhoa epäilytti. Kun Jasmin sitten aloitti selittämään, kuinka olikin vartavasten salaillut asiaa mieheltä, meinasi Juhon leuka loksahtaa auki. Siis - mitä? Ensin Jasmin oli kehdannut ihmetellä, kuinka Juho ei Jennan poismenosta mitään tiennyt, ja nyt tuo tunnusti että hän oli erityisesti pimittänyt asiaa ex-poikaystävältään, jonka kanssa oli erosta huolimatta läheisissä väleissä. Pettymys valtasi Juhon, hän ei voinut sille mitään. Eikö Jasmin todella luottanut häneen, eikö tuo kokenut Juhoa merkittäväksi henkilöksi omassa elämässään? Juho luuli, että he olivat seurustelleet aikoinaan useamman vuoden ja senkin jälkeen kertoneet kaikkea ja välillä vähän liikaakin toisilleen, mutta ilmeisesti hän oli erehtynyt.

Juho tiesi, ettei hän saisi suuttua. Mutta pettymykselle ei voitu mitään, se oli vallannut miehen kunnolla. "Sä et oo tosissas", mies mutisi ja lähti pois keittiöstä, hän halusi pois koko asunnosta. Jos Jasmin ei kerta ollut halunnut kertoa Juholle Jennan onnettomuudesta ja koomasta aiemmin mitään, niin miksi Juhon pitäisi jäädä naista lohduttamaan siskon poismenon vuoksikaan? Oli ehkä lapsellista ruveta kiukuttelemaan asiasta, mutta ei Juho halunnut olla mikään kynnysmatto tai varakaveri, jolle saattoi soittaa silloin, kun tarvitsi baarista yömyöhäisellä kyytiä kotiin.
"Mä luulin että me voitiin kertoa toisillemme kaikki. Anteeks jos mä oon tehny jotain minkä takia sä et luota muhun tonkaan vertaa, että oisit kertonu mulle vähän aiemmin ku nyt kun --" Juhon lause jäi kesken. Ei hän voinut sitä sanoa vihaisena ääneen. Sanoa että kun sun sisko on kuollut. Se olisi ollut liikaa, liian törkeästi sanottu.

Juhon teki mieli mennä eteiseen, jonne mies kävelikin nopein askelin. Hän tajusi, että takkikin oli jäänyt päälle - hän oli huolehtinut niin kovasti Jasminista että oli tuskin muistanut ottaa itseltään edes kenkiä jalasta. Tutut tennarit olivat kuitenkin kenkätelineen luona ja Juho katsoi niitä kuin toivoen, että kengät vain lennähtäisivät jalkoihin ja hän voisi mahdollisimman nopeasti paeta paikalta. Juho tunsi itsensä ääliöksi. Niin kovin huolestuneena hän oli Jasminin hakenut Tivolista ja kuskannut kotiin, tullut sisällekin asti katsomaan että nainen pääsisi turvallisesti nukkumaan. Ja tässäkö oli kiitos? Jasmin oli jättänyt kertomatta niinkin ison asian kuin pikkusiskonsa koomaan joutumisen ja sittemmin poismenon. Juho antoi kaikkensa, mutta arvostiko Jasmin sitä. Juhosta tuntui sillä hetkellä, että toisinaan hän oli naiselle pelkkä itsestäänselvyys; ystävä, joka oli olemassa vain silloin kuin naiselle itselleen sopi.

Jasmin huokaisi syvään kuullessaan Juhon hiljaisuuden - tässä sitä sitten mentiin. Nuori mies oli mennyt ja vähintäänkin varmaan loukkaantunut, tuskin tuo kehtaisi kuitenkaan asiasta suuttua. Jasminia se ei tosin haittaisi ollenkaan. Hän oli tosiaan tehnyt todella paskaisen tempun Juholle, kun oli päättänyt jättää kertomatta. Nainen ei kuitenkaan tehnyt sitä piruuttaan, päinvastoin, yritti säästää Juhoa kaikelta Jasminin valittamiselta. Juholla ei ollut enää mitään velvollisuuksia Jasminia kohtaan, ja nainen yritti tajuta sitä vielä itsekin. Välillä hän kyllä toivoi että voisi yhä kääntyä Juhon puoleen kuten aikaisemminkin; mies osasi olla korvaamaton kuuntelija, tai ainakin Jasminista tuntui siltä. Juho oli ollut heidän seurustelunsa aikana myös hänen paras ystävänsä - eron jälkeen se oli kuitenkin unohtunut. Eronsa tullessa heidän välinsä kylmenivät hieman ja loppujen lopuksi he olivat pelkästään ystäviä, mikä kyllä harmittikin naista. Silti parhaina ystävinä oleminen eron jälkeen ei kuulostanut normaalilta, ei ainakaan Jasminin korvaan.

"Anteeks Juho", Jasmin totesi ja kääntyikin jopa ympäri miehen äänensävyn kuullessaan. Vaikka heidän välinsä eivät olleet läheskään niin lämpimät ja mutkattomat kuin aikaisemmin, ei nainen ollut valmis menettämään miestä, jota kohtaan hänellä oli vieläkin suuria tunteita. Neitokainen ei kyllä tiennyt, löytyikö niitä enää Juholta. Välillä Jasmin toivoi, että niin olisi ollut, mutta silti vaikutti siltä, ettei tuolta niita löytynyt. Vastausta siihen kysymykseen Jasmin yritti parhaansa mukaan löytää Juhon silmistä, mutta sillä hetkellä nainen ei saanut niistä mitään selkoa. Jasmin näykkäisi alahuultaan.
"Ei se siitä oo, etten mä suhun luottais. Mä en vaan.. En mä oo tottunu kertomaan asioistani. Kyllä sä sen tiedät", nainen totesi, hiljentyen sitten, kun Juho jätti lauseensa kesken. Kun Jenna oli kuollut, sen Juho olisi tahtonut sanoa muttei kyennyt siihen. Jasmin oli tyytyväinen, ettei tuo sitä sanonut, koska nainen olisi kyllä siitä järkyttynyt entistä enemmän.

Jasmin ei voinut tehdä muuta kuin katsoa Juhon perään tuon kadotessa eteiseen. Nainen ei tiennyt, mitä hänen tulisi tehdä - lähteäkö perään vai antoiko olla? Jasminin järki sanoi, että hänen ei tulisi mennä, mutta silti sydän kertoi jotain ihan toista. Juho saattaisi kyllä pitää Jasminia ihan säälittävä, mikäli hän nyt menisi anelemaan anteeksi häntä koipien välissä, ja toisaalta nainen ei itse halunnut alistua siihen. Jasmin ei kuitenkaan tahtonut menettää Juhoa - se jos jokin olisi vaikea pala nieltäväksi. Neitokaista itseään oikeastaan ärsytti se, kuinka pahasti hän oli jäänyt kiinni Juhoon vaikka he olivat eronneet, ja ajatuksetkin vaikuttivat olevan Juhossa aina välillä ihan liikaa. Mitenköhän Jasmin ikinä selviäisi, jos Juho esimerkiksi alkaisi seurustella jonkun kanssa? Mustasukkainen Jasmin ainakin olisi - ja pahasti. Kaiken lisäksi hän varmaan katkaisisi kaikki suhteensa Juhoon. Nyt hän ei kuitenkaan aikoisi tehdä niin.

Jasmin veti syvään henkeä, ja lähti kuin lähtikin sinne eteisen puolelle. Juho saisi pitää tätä kuinka säälittävänä tahansa mutta nainen ei tahtonut, että heidän tapaamisensa pitkään aikaan päättyisi näin. "Juho anteeks oikeesti", nainen nieleskeli itkuaan, "en mä vaan halunnu huolestuttaa sua. Sulla on varmasti omia ongelmia ja eihän me enää olla edes yhdessä." Hän totesi ja melkein kävelikin Juhon luokse, kunnes pysähtyi tuosta noin metrin päähän. Hän ei halunnut alkaa liian tunkeilevaksi - ainakin järkensä mukaan. Jos Jasmin olisi seurannut spontaanisti sydäntään, hän olisi nyt varmaan kiinni Juhossa ja pyytelisi anteeksi kuin rikollinen. Rikollinen Jasmin vaikuttikin olevan.

Vaikka he olivatkin aikoinaan tottuneet jakamaan lähes kaiken toistensa kanssa, niin kyllä Juho silti ymmärsi, että Jasminillakin oli asioita, joista ei välttämättä tarvinnut Juholle mainita. Niitä sellaisia asioita, jotka pidettiin seurustelusuhteessakin omana tietonaan - Juhosta oli tärkeää, että myös parisuhteessa osattiin pitäytyä erillään tietyissä asioissa eikä oltu kiinni toisissaan kellon ympäri ja tavattiin muitakin kuin sitä omaa kumppania. Tilan antaminenhan oli parisuhteessa yksi suhteen tärkeimmistä tekijöistä, liika toisessa roikkuminen aiheuttasi vain kitkaa suhteeseen. Mutta että Jasmin oli jättänyt jotain näin suurta ja mullistavaa kertomatta. Oman siskon sairaalaan joutuminen, oman siskon kuolema. Juho tiesi, että oli hivenen itsekästä alkaa tässä vaiheessa murjottamaan, ei tällainen muuttaisi asioita kuitenkaan. Ja mikä vielä pahempaa, se ei tosiaankaan toisi Jasminin siskoa takaisin.

"Toi ei vaan oo sellanen asia, joka ois jotenki tottumiskysymys.. Ei siihen tarvita mitään tottumista!" Juho yritti kyllä välttää äänensä korottamista, mutta se osittain lipsahti, tuli vain kovemmin kuin oli tarkoitus. Mies päätti rauhoittaa itsensä ja veti syvään henkeä. "Jos mun porukoille tai Mikaelille tai Saralle kävis jotain lähellekään tollasta, niin luuletsä että mä pimittäisin sulta sitä tietoa? En. Mä kertoisin sulle varmaan ensimmäisenä, koska mä tiiän et sä olisit mun luottamuksen arvonen ja mä voin kertoo sulle kaiken ja mä --" Juhon lause katkesi taas, mutta mies ei jatkanut sitä, ei edes mielessään. Hän ei halunnut ajatella sellaista, ei nyt.

Juho tuijotti eteisessä kenkiään ilmeettömänä, mietti vain, laittaisiko ne jalkaansa ja painuisiko omaan kotiinsa. Ei hän halunnut riidellä, oli ehkä maailman inhottavinta riidellä tuon naisen kanssa, joka kerran oli vienyt Juhon sydämen mennessään... Mutta tänne Jasminin eteiseenkin jääminen tuntui turhalta, mies kun oli niin pettynyt naisen toimintaan. Tottahan hän tiesi, että Jasmin oli varmasti omalta osaltaan ollut aika shokissa Jennan jouduttua koomaan ja sitten vielä kaikki ne suremiset, itkut ja kaipuut, jotka olivat syntyneet kun pikkusisko oli lopulta nukkunut pois. Ei sellaisessa mielentilassa varmasti jaksanut muuta kuin surra - eihän Juho sellaisesta tiennyt. Läheisen menettämisestä. Juhon toinen isoisäkin oli lähtenyt tästä maailmasta jo silloin, kun mies oli ollut vasta kuuden vanha, eikä Juho siis muistanut surusta juuri mitään.

"Onko sillä jotain väliä, ettei me olla enää yhessä? Tän asian kannalta. Mä luulin että me oltiin silti ystäviä. Tai siis ollaan." Juho nosti katseensa eteensä ilmestyneeseen Jasminiin surkeana. Tuossa naisessa oli liikaa sitä jotakin, joka esti Juhoa unohtamasta häntä koskaan kunnolla. Eikä mies välttämättä olisikaan halunnut unohtaa Jasminia. Juhoa suututti se, miten naurettava pelle hän oli aikoinaan ollut, kun oli jättänyt naisen jonkin niinkin mitättömän asian takia kuin armeijan. Sen aikainen Juho oli ollut liian kärsimätön, naiivi ja typerä, idiootti suoraan sanottuna. Jasminia katsellessaan Juho ei voinut kuin ihmetellä, miten kyseinen nainen vieläkin viiletti sinkkuna. Juho olisi jopa ansainnut sen näpäytyksen itselleen, että Jasmin heilastelisi nykyään jotakuta toista miestä. "Jasmin", mies sanoi lopulta, "sä oot vaan niin helvetin tärkee mulle ettei siinä oo mitään järkee."

Riitely Juhon kanssa olisi viimeinen asia mitä nainen tahtoi tehdä - se oli siis vältettävä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ei Jasmin tosiaan halunnut pilata hyvää suhdettaan Juhoon, koska hän ei tosiaan ollut valmis menettämään tuota, eikä tosiaan edes halunnut tehdä niin. Sitä paitsi Jasmin riiteli nykyään ihan liikaa - ei ystäviensä mutta perheensä kanssa. Jennan kuolema oli saanut kaikki ihan varpailleen ja jotenkin se säikähtänyt tunne oli Eskelisen perheen parissa muuttunut riitelyksi. Pahinta Jasminin riitely oli kuitenkin hänen äitinsä kanssa. Tuo ihminen sai nykyään Jasminin tunteet kiehumaan ihan yli, mutta silti hän ei viitsinyt sanoa tuolle asioita suoraan - ei sen yhden kerran jälkeen. Se oikeastaan ärsytti Jasminia. Hän olisi tahtonut näyttää äidilleen, että tuolla ei olisi mitään sijaa elämässään, mutta sen sijaan neitokainen vain tyytyi olemaan huomioimatta äitiään, ja se oli väärä teko. Eskelisten perheen äiti ei tosiaan tajunnut pienistä eleistä vaan tuolle täytyi sanoa asiansa suoraan. Siihen Jasmin oli kuitenkin kykenemätön - hän ei halunnut olla kenenkään kanssa riidoissa tai vihata. Sen vuoksi nainen nyt yritti rauhoitella Juhoakin.

"Älä huuda mulle, Juho, oo kiltti. Älä sä kaikista maailman ihmisistä tuomitse mua", Jasmin tunsi kyyneleen vierivän poskeaan pitkin, eikä sitä ollut estäminen. Nainen oli nyt murtunut täysin. Hän ei pystynyt suhtautumaan tähän tilanteeseen millään muulla tavalla kuin itkemällä, koska tämä kaikki tuntui niin pahalta, varsinkin se, että Juho oli korottanut ääntään. Jasmin ei aikaisemmin ollut edes törmännyt vihaiseen Juhoon vaikka he olivat seurustelleetkin suhteellisen pitkään. Tämä tilanne oli naiselle siis vähintäänkin hämmentävä, mutta silti Jasmin kuunteli, kuinka Juho vielä jatkoi puhumistaan. Katsekontaktia Jasmin ei voinut kuitenkaan Juhossa pitää, koska hän häpesi niitä kyyneliä, vaikka ehkei niissä edes olisi ollut mitään hävettävää. Jasmin ei kuitenkaan ollut tottunut purkamaan tunteitaan muiden edessä näin avoimesti.

Jasmin nosti lopulta katseensa Juhoon tuon kysymyksen kuullessaan. "Totta kai me ollaan kavereita", nainen aloitti itkunsekaisena, "mutta mä en vaan.. En mä haluu kuormittaa sua kaikilla mun ongelmilla, koska multa löytyy niitä ihan liikaa ja.. Ei sun tarvi huolehtia musta, ihan totta." Jasmin yritti selittää tuntemuksiaan, mutta naisesta tuntui, että hänen ajatuksensa muuttuivat vain sekaisimmiksi koko ajan. Uskaltaisiko hän koskaan edes selittää, mitä oikeasti tunsi? Löysikö hän koskaan rohkeutta mainita, että tunteensa eivät olleet kadonneet minnekään vaan ne olivat yhä hänen sisimmässään? Jasmin ei tiennyt, miten kertoisi asiasta, jos kertoisi siitä ollenkaan. Neitokaisella nimittäin oli niin vahva pelko siitä, että Juho ei tuntisi enää samalla tavalla. Jasmin ei ollut valmis saamaan pakkeja, ei todellakaan - ei ainakaan Juholta. Jonkun muun hän voisi kestää mutta Juholle hän oli aikoinaan avannut itsensä kokonaan.

Jasmin nosti katseensa maasta Juhoa kohden kuullessaan nimensä mutta yllättyi kuullessaan lisää Juhon ääntä. Sä oot vaan niin helvetin tärkee mulle ettei siinä oo mitään järkee. Ne sanat tuntuivat pysäyttävän Jasminin maailman hetkeksi. Juho sanoi hänelle juuri mitä? Mitä tuo edes oli tarkoittanut äskeisellä? Jasmin hämmentyi noista sanoista ihan kokonaan ja tuijotti Juhoa silmiin koko ajan jäätyneenä. Jasmin ei tiennyt, mitä tehdä, koska hän ei saanut selkoa siitä, missä mielessä Juho oli tuota tarkoittanut. Jasmin toivoi, että Juho olisi tarkoittanut sillä jotain enemmänkin, mutta hän ei edes uskaltanut toivoa sitä.
Lopulta, pitkän harkinnan jälkeen, Jasmin käveli Juhon luokse ja kietoi kätensä tuon ympärille. Hän halusi tuntea Juhon läheisyyden ja lämmön. Juhoa halatessaan nainen sai todeta, että miehen halaaminen tosiaan tuntui yhtä hyvältä kuin aikaisemminkin, ellei jopa paremmalta - heillä ei ollut ollut tällaista läheisyyttä pitkään aikaan. "Mä en halua riidellä sun kanssa", nainen mutisi murtuneella äänellä ja alkoi taas pidätellä kyyneleitään. "Älä pakota mua menettämään suakin. Mä en haluu sitä."

Kun Jasmin pyysi, ettei Juho huutaisi hänelle, Juhoa alko kaduttaa. Ei hän olisi saanut korottaa ääntään, hän ei ollut varmaan koskaan kunnolla huutanut Jasminille. Paitsi nyt. Ei hän pystynyt siihen, Jasmin oli liian.. liian täydellinen ansaitakseen huutoa. He eivät olleet edes seurusteluaikoinaan erityisemmin korottaneen ääntään, kaikki oli sujunut niin täydellisesti. Jopa ero, sekin oli hoidettu niin mallikkaasti, niin mallikkaasti. Ongelmana oli vain Juho ja se hänen helvetillinen välimatkasyndroomansa. Marin kohdalla välimatkan jopa pystyi ymmärtämään, olihan tyttö lähtenyt kauas Amerikkaan asti, mutta Jasminin ja Juhon välillä ei ollut kuin vajaa sata kilometriä ja armeija. Miksei Juho ollut kestänyt armeijan aikaansaamaa välimatkaa? Monet muut alokkaat pystyivät, miksei Juhokin?

"Et sä mitään kuormita, et todellakaan. Eikä mun ehkä tarvii, mut mitä jos mä haluan? Ei mun olis tarvinu sua tänäänkään hakee sieltä Tivolista, mut tulin kuitenki. Ilman et kukaan pakotti", Juho selitti. Jasminista huolehtiminen ei tosiaankaan ollut mitään pakkopullaa. Okei, ehkä kännisen ihmisen kuskaaminen tämän kotiin ei ollut mitään maailman mukavinta puuhaa, mutta Juho oikeasti halusi sinäkin yönä varmistaa että Jasmin olisi kunnossa. Ei hän olisi voinut sanoa ei, kun nainen oli hänelle soittanut.
Kun Jasmin sitten tuli ja teki sen, mitä Juhon oli tehnyt mieli tehdä jo hetki sitten, helpottui mies suuresti. Juho sulki Jasminin halaukseensa ja hetken aikaa vain hengitti naisen ominaistuoksua, jossa - no - oli vieläkin sitä baarireissun jälkeistä viinan ja tupakan hajua, mutta paskat, se oli kuitenkin Jasmin, joka oli niin kovin tärkeä Juholle, ettei mies meinannut sitä itsekään kunnolla käsittää.

"Anteeks kun mä kilahdin tolla tavalla. Se oli väärin sua kohtaan, sä oot kärsiny jo ihan tarpeeks. Mut lupaatko, et tästä lähin kerrot mulle enemmän etkä vaan mieti ettet sä voi rasittaa mua liikaa ongelmillas? Koska se ei oo ees mahollista." Juho silitteli blondin selkää siinä halatessaan tuon kanssa. Se läheisyys ja lämmön määrä kutkutteli miestä, tuntui mahanpohjassa asti. Aivan kuin he eivät olisi olleetkaan erossa, tällaista tämä oli ollut aiemminkin. Jasminin läheisyyttä Juho oli kaivannut. Lopulta Juho kuitenkin irrottautui varovasti naisesta, laski kätensä tämän käsille ja yritti hakea katsekontaktia naiseen. "Ei riidellä enää", Juho toisti Jasminin pyynnön ja hymyili pienesti.

Juho otti puhelimensa taskustaan ja vilkaisi sen näytöltä kelloa. Se lähenteli jo puolta kolmea. Hemmetti, toivottavasti Jasminin kaverit eivät olleet aivan huolesta sekaisin, kun hän ei ollut vieläkään lähettänyt mitään viestiä naisen kunnosta. Toisaalta kukaan ei ollut edes yrittänyt soittaa Jasminille vielä. "Kuule", Juho aloitti, "saisinksmä nyt saattaa mun tehtävän loppuun ja viedä sut nukkumaan. Nii et mä voisin sit laittaa sille sun kaverilles viestin että sä oot kunnossa. Kun ne niin kovasti luotti muhun, nii mä en haluais tuottaa niille pettymystä." Pieni virnistyskin jopa karkasi miehen huulilta, - hän halusi jo vaihtaa vähä kevyemmälle vaihteelle. Riitely oli ehkä puhdistanut ilmaa, mutta sen jälkeen Juho halusi kuulla Jasminin nauruakin, nähdä tuon hymyn kyyneleiden sijasta.

Jasmin kuunteli Juhon sanoja ja vei kätensä puuskaan luodakseen itselleen edes jonkinlaisen suojan. Eikä mun ehkä tarvii, mut mitä jos mä haluan? Neitokainen jäi märehtimään niitä sanoja. Miksi Juho haluaisi lähteä hakemaan häntä jostain yökerhosta keskellä yötä? Nainen ymmärtäisi sen siinä vaiheessa, jos Jasmin olisi lupautunut maksamaan Juholle vaikka bensarahaa, mutta ei, siitä ei puhuttu mitään. Ei Juho varmastikaan lähtisi mielellään hakemaan naista silloinkaan, vaikka he yhä seurustelisivat. Jasmin ainakin vihasi kännikuskina olemista, siihen kuului niin hiton paljon vastuuta, ja kaiken lisäksi täytyi olla melko topakka mikäli joku päätti alkaa riehua. Neitokainen itse oli humalassa melkoinen energiapakkaus ja ei tosiaan voinut mitään sille, että esimerkiksi autossakin alkoi heti keksiä jotain tekemistä itselleen - tänään oli kuitenkin selvitty pelkällä sanan suuryritysrypäs hokemisella. Nainen ei sitä tosin ollut onnistunut sanomaan kunnolla, mutta onneksi se laskuhumalakin tuli loppujen lopuksi jotta Juho sai olla kaikessa rauhassa. Jasmin ei halunnut vaikuttaa miltään kakaralta, ei enää - hän oli kasvanut paljon henkisesti ja tahtoi osoittaa sen.

Jasmin huomasi kiristävänsä otettaan Juhon ympärillä koko ajan kun tuo oli vastannut hänen halaukseensa. Nainen olisi varmaan saanut elinikäiset traumat siitä, mikäli Juho olisi nyt päättänyt kadota paikalta ja kääntää selkänsä. Ei Jasmin siitä olisi tosin voinut Juhoa syyttää. Juholla oli kaikki oikeus olla vihainen Jasminille, koska nainen kyllä oli tehnyt kusisen tempun jättäessään kertomatta asiasta Juholle. Juho oli ihminen, johon Jasmin pystyi luottamaan sataprosenttisesti, ja kyllä nainen sen tiesikin, mutta ehkä hän oli onnistunut unohtamaan sen asian heidän eronsa jälkeen. Lämpimät heidän välinsä olivat yhä mutta silti Jasmin kaipasi jotain muutakin; hän kaipasi juuri tätä. Juho lähellä - se oli asia, joka sai Jasminin onnelliseksi ja suurin piirtein sukat pyörimään jaloissa. Tuon kaltaista reaktiota ei kukaan muu saanut esiin Jasminissa kuin Juho - ei ainakaan eron jälkeen.

Jasmin kuunteli Juhon anteeksipyynnön, jonka jälkeen vain pudisteli päätään. "Sulla oli siihen kaikki oikeus, mä olin tyhmä ku pimitin tota asiaa sulta. Mun ois pitäny muistaa että sä kuuntelit mua aina ku oli tarve." Oikeastaan, ei Jasmin ollut edes unohtanut sitä - hän ei vaan uskaltanut ottaa sitä asiaa esille mielessään. Jasmin ei halunnut vaikuttaa joltain roikuttavalta kakaralta, joka ei hyväksynyt sitä, että ero oli tullut. Se heidän välinen eronsa nimittäin oli tapahtunut, vaikka Jasmin ei sitä olisi halunnutkaan. "Mä lupaan sen", Jasmin nyökkäsi kun Juho kysyi, että kertoisiko Jasmin hänelle enää asioitaan. Kun neitokainen nosti katseensa Juhoon, sai hän tuolta saman tien katsekontaktin ja pienen hymyn. Jasmin vastasi siihen hymyyn ja tunsi sydämensä lyövän lujempaa.

Lopulta Jasmin irrotti otteensa Juhosta ja vilkaisi kännykkää tuon kädessä. Kello taisi olla jo vaikka kuinka paljon. Niinpä nainen pyyhi kyyneleet kasvoiltaan ja veti syvään henkeä - luojan kiitos tuo tilanne oli nyt ohi ja he saivat sovittua. Ehkä se riita oli osittain jopa tervetullutkin. "Ähh, kyllä mä nyt ihan oikeesti sinne sänkyyn pääsen yksinänikin - lähetä sä siis vaan se viesti", nainen naurahti kevyesti. Jasminin kaverit olivat aina huolehtimassa, ja se oli kyllä oikein hyvä asia - nainen ei aina pystynyt pitämään huolta itsestään. "Mä siis päästään sut nyt jo lähtemään." Niinpä Jasmin odotti, että Juho oli pukenut päälleen ja lähtenyt ulos ovesta, jonka jälkeen lipui taas seiniä pitkin kohti omaa huonettaan. Hänen oli nyt pakko nukkua tämä kaikki pois.