Sometimes I wonder if life is really worth it, then I look at your smile and I know it is

Eetu kuunteli hymyillen, iloisen yllättyneenä, kuinka Tea selitti kuinka haluaisi ainakin toisen lapsen. Oli hassua, sillä Tea oli ensin vaikuttanut järkyttyneeltä jo tästä ensimmäisestä lapsesta, eihän nainen kuulemma ollut ikinä hirveästi suunnitellut hankkivansa lapsia. Sen vuoksi ne sanat oli aivan ihana kuulla Tean suusta, olihan Eetu haaveillut miltei aina omasta perheestä, vaikkei sitä ollut teini-ikäisenä ehkä niin kaikille kuulutellutkaan. Eetu ei ehtinyt millään muulla tavalla edes reagoida vielä niihin Tean sanoihin kun tuo jo jatkoi, että ei tähän asuntoon kyllä neljää ihmistä mahtuisi. Se oli ihan totta. Heidän pitäisi viimeistään siinä vaiheessa, kun toinen lapsi olisi tulossa, päättää mitä he haluaisivat. Etsisivätkö suuremman asunnon Huvilakujalta, vai muuttaisivatko jonnekin muualle, ja mihin.
"aivan. Viimestään siinä vaiheessa pitää tosiaan miettiä, että mitä tehään. Muutetaanko jonnekki muualle ja sitä rataa", Eetukin myönnytteli. Oli ihana suunnitella tulevaisuutta, aivan sama vaikka se saattaisi muuttua, ja vaikka tapahtumiin olisi monia vuosia.
"no, aina sitä saa haaveilla. Haaveilu on ihan tervettä. Ja musta nuo sun haaveilut kuulosti oikeen hyvältä", Eetu lausahti hymyillen ja suukotti Tean poskea.

"no se. Mut musta on jotenki itsestäänselvyys olla kiinnostunu näistä asioista. Tai siis, oonhan mä ollu kokoajan tosi innoissani. Musta vaan tuntuu, että ne siellä neuvolassa tulee pyörittelemään silmiä ku tämmönen yli-innokas tuleva isä tulee sinne kyselemään tyhmiä kysymyksiään", Eetu naureskeli. No, hän sentään oli kiinnostunut, se oli totta. Olisi Tea voinut valita lapsensa isän huonomminkin, oli sitä ties kuinka monia miehiä, joita ei olisi kiinnostanut ollenkaan.

Viimein Eetu sai koottua itsensä niin paljoa, että ihan kokoaikaa ei meinannut naurattaa. Mutta heti kun sana muumi tuli hänen mieleensä, uhkasi miehen pokka pettää. Voi luoja oikeasti, miten he eivät olleet tajunneet tätä aiemmin? No, tästähän ainakin nyt tässä vaiheessa repesi kunnon riemu, kun nimeä oltiin jo sen verran kauan aikaa käytetty.
"kuvittele nyt, ois siinä voinu itku lapselle tulla ku tommosen ois tajunnu", Eetu lausahti päätään pudistellen.
"se tulee kyl olemaan mulle ikusesti muumi. Vaikka ehkei sitä nimitystä kannata enää sen syntymän jälkeen, ja nimen päättämisen jälkeen enää hirveesti ääneen käyttää", Eetu mietiskeli naurua edelleen äänessään.
"..ainiin, se nimi. Ootko sä yhtään miettiny, että mitkä vois olla kivoja nimiä?", Eetu kysäisi. Hän ei ollut asiaa edes tajunnut miettiä, mutta kyllä hän tästä voisi lonkalta alkaa poikien nimiä heittelemään.

"No ainakin täältä meidän on pakko muuttaa pois ennemmin tai myöhemmin. Onhan tää kämppä kiva ja mä oikeesti tykkään asua täällä mut täällä tulee olemaan ahdasta jo siinä vaiheessa, kun muumi syntyy.. Sit jos täällä ois toinenkin lapsi. Ei tulis mitään, pakko meidän on muuttaa muualle." Tea sanoi hieman mietteliäänä, antaen katseensa samalla kiertää asunnossa. Tea oli asunut tässä asunnossa jo niin kauan ja nyt tästä oli tullut heidän yhteinen asuntonsa, tuntui lähes oudolta edes ajatella, että tästä asunnosta pitäisi joskus muuttaa pois. Onneksi se ei ollut kuitenkaan ihan vielä edessä, korkeintaan sitten, kun heidän poikansa olisi vanhempi tai kun toinen lapsi olisi ajankohtainen.
Tea hymyili Eetun sanoille ja käänsi katseensa takaisin tähän, tunnettuaan ensin tuon suukon poskellaan.
"En ois kyllä uskonu, et mustakin tulee tämmönen haaveilija, joka haluaa oman talon ja muutaman lapsen. Ihan outoo." Tea sanoi hieman huvittuneesti hymyillen mutta tottahan se oli. Hän ei ollut tämmöisistä asioista ennen haaveillut mutta Eetun kanssa hän halusi nuo asiat toteuttaa.

"Mä en usko, et sä oot ainut, joka kyselee kaikenlaista neuvolassa. Ja sitähän varten ne siellä neuvolassa työskentelee, et ne auttaa ja vastailee kysymyksiin, myös niihin tyhmempiin." Tea sanoi virnistäen, piirrellen samalla kevyesti jotain kuvioita Eetun käsivartta vasten. Hän ei olisi malttanut odottaa, että heidän vauvansa viimein syntyisi, hän niin odotti heidän perhe-elämäänsä. Tea tiesi, että Eetusta tulisi varmasti todella hyvä isä ja hän oli niin onnellinen siitä, että sai kokea lapsen saamisen ja kasvattamisen juuri Eetun kanssa. Siitä tulisi varmasti ihanaa, vaikka tottakai vaikeuksiakin olisi varmasti vielä edessä.

"Voidaanhan me sitä nimee edelleen käyttää, ei kai se sitä heti tajua..." Tea sanoi yhä huvittuneeseen äänensävyyn mutta vitsaili kuitenkin. Kyllä hän tiesi, että vauvalle pitäisi puhua ihan tuon oikealla nimellä, että tuo oppisi tunnistamaan oman nimensä ja niin suloinen lempinimi kuin muumi olikin niin kyllä pojasta pitäisi tuon oikealla nimellä puhua, mikä se nimi sitten ikinä tulisi olemaankaan.
"En mä oo kyllä rehellisesti sanottuna miettiny.. Entäs sä?" Tea kysyi. Ei hän ollut pahemmin nimiä miettinyt mutta ainahan he voisivat jo asiaa miettiä ja heitellä ehdotuksia, eihän sitä tiedä, jos se nimi sitten tulisikin mieleen.

"no joo, se on totta, että ei me tänne mahuta enää mitenkään jos meillä on kaks lasta. Muuminki kanssa tulee olemaan jo tiukkaa", Eetu lausahti ja katseli asunnossa ympärilleen. Olivatko he edes miettineet mihin muumi täällä sijoitettaisiin? Tai no, ensialkuunhan vauva nukkuisi heidän makuuhuoneessaan, tietenkin, mutta entä kun tuo kasvaisi isommaksi?
"no, elämä voi joskus yllättää", Eetu totesi hymähtäen kun Tea lausahti huvittuneena, ettei olisi uskonut tulevansa tällaiseksi haaveilijaksi.
"..mihin muumi muuten täällä mahtuu? Tai siis ensialkuunhan se nukkuu meidän makkarissa, mutta entä sen jälkeen?", Eetu kysäisi ääneen sen pohtimansa asian.

"no okei", Eetu lausahti naurua äänessään. Ehkä hänen huolensa oli ihan turha, juuri kysymyksiä vartenhan ne neuvolantädit suurimmalta osin sieltä olivat. Ja tosiaan, varmasti noille esitettiin aina välillä mitä tyhmempiä kysymyksiä, ei hän olisi ainut. Eetu tunsi Tean piirtelevän jotain kuvioita sormella hänen käsivarteensa ja pientä hymyä oleili miehen huulilla. Hän ei olisi malttanut odottaa muumin syntymistä ja sitä kuinka tuo kasvaisi isommaksi. Ja he saisivat Tean kanssa yhdessä kokea sen kaiken. Mikä onni hänelle olikaan suotu.

"no ei ehkä tajua joo.. Mut kyl se jossain vaiheessa alkaa tajuamaan", Eetu lausahti naureskellen. Samalla Eetu jäi miettimään nimeä heidän pienelle pojalleen. Mikä olisi mukava nimi? Joku melko perinteinen? Vaiko ihan moderni? No, ei ainakaan mitään hirveyttä, jonka takia lasta tultaisiin kiusaamaan.
"No en mäkää oo miettiny, mut kyllä mä voisin tästä vaan alkaa luettelemaan nimiä, jotka ainakin jollain tapaa miellyttää", Eetu mietiskeli.
"Millanen nimi me edes halutaan? Perinteinen?", Eetu kysäisi.
"kaikista paras tapa ois tyyliin kaivaa joku kalenteri esille ja sieltä kattoo", Eetu hymähti päätään pudistaen. Nimiä oli kyllä niin paljon, että valinnanvaikeushan siitä tulisi.

Eetun kysymys oli kyllä harvinaisen hyvä kysymys. Tea katsahtikin automaattisesti ympärilleen, käyden mielessään heidän asuntoaan läpi. Heidän asuntonsa oli kaksio, joskin tilava semmoinen mutta he eivät tosiaankaan tainneet olla miettineet sitä, mihin vauva majotettaisiin, kunhan tuo vähän kasvaisi.
"No nyt kyllä oli oikeesti hyvä kysymys.." Tea sanoi lopulta hitaasti, kääntäessään katseensa takaisin Eetun suuntaaan. Tealla ei ollut aavistustakaan, mihin he vauvan laittaisivat tuon kasvaessa.
"Ei hitto, miten me ei olla aateltu tota yhtään? Eihän se nyt kovin pitkään meidänkään huoneessa voi olla, nopeestihan vauvat kasvaa." Tea sanoi, pienen paniikinkin hiipiessä mieleen. Miten ihmeessä näin oleellinen asia oli päässyt unohtumaan kummaltakin?

"En mä oikein tiiä tosta nimestä.. En mä haluu mitään tavallista ja tylsää mut en mä haluu mitään liian erikoistakaan. Nykyään näkee ja kuulee nii kummallisia nimiä, et mä en ikinä antais meidän pojalle semmosta nimee, sitähän kiusattais koulussakin liian erikoisen nimen takia." Tea hymähti. Heidän pojalleen pitäisi keksiä joku hieno mutta silti ihan normaali nimi. Nykyään muodissa tuntui olevan ulkomaalaiset ja erikoiset nimet mutta eihän mikään semmoinen edes kävisi heidän tavalliseen, suomalaiseen sukunimeensä eikä semmoiset muutenkaan olleet Tean mieleen.

Eetun todetessä, että parasta olisi varmaan katsella nimiä kalenterista, Tea nousi sohvalta ylös ja katosi hetkeksi keittiön puolelle. Hän etsiskeli hetken aikaa heidän kalenteriaan, kunnes palasi sitten sen kanssa olohuoneeseen ja istuutui uudestaan Eetun viereen sohvalle.
"Noniin, mistäs me nyt sit alotetaan, täällä näitä nimiä ainakin riittää.." Tea sanoi, avatessaan kalenterin ja alkoi selailemaan sitä. Hänen omassa pienessä kalenterissaan nimiä ei lukenut, joten Tea oli katsonut parhaaksi hakea kunnon kalenterin tätä tarkoitusta varten.

Eetun kysymys ei oltu esitetty, että he saisivat uuden panikoimisen aiheen, mutta asia nyt vain sattui pälkähtämään miehen tajuntaan melkoisella voimalla, ja se oli pakko esittää ääneenkin. Vaikkei hän millään tavalla halunnut Teaa huolestuttaa. Tilanpuute tulisi kuitenkin melko pian. Viimeistään parin vuoden päästä pitäisi muuttaa isompaan asuntoon, jotta muumi saisi oman huoneen.
"aivan, miten me ei olla aateltu asiaa..", Eetu totesi päätään pudistaen. Mies alkoikin heti miettimään, oliko jotain muuta mitä he eivät olleet ajatelleet. Kaikki oli tapahtunut niin äkkiä. Raskaus ja naimisiinmeno olivat tulleet nopealla aikavälillä ja melkoisen arvaamatta, joten ei ihme etteivät he olleet tajunneet kaikkea niin hyvin miettiä.
"nii'i. Kyllä se joksiki parivuotiaaksi asti meidän huoneessa voi asua, ku kyllä sinne jonkunäkönen sänky mahtuu. Mutta sen jälkeen sen on hyvä muuttaa omaan huoneeseen jo ihan sen takia, että se ei tuu sitte koko loppuelämäänsä olemaan riippuvainen meistä, ja että mahollisimman nopeesti se oppis nukkumaan yksin ja niin edelleen..", Eetu mietiskeli. Kyllähän parivuotiaat vielä hyvinkin nukkuivat osan yöstä vanhempien vieressä, ja vielä viisivuotiaat ruukasivat kömpiä vanhempien väliin keskellä yötä. Mutta kyllä lapselle pitäisi oma huone melko pian olla, että tuo oppisi edes menemään nukkumaan omaan huoneeseen, vaikka kömpisikin heidän viereensä myöhemmin.

"Joo, mä oon samoilla linjoilla. Liian vanhanaikaiset nimet on.. noh.. liian vanhanaikasia", lausahti Eetu virnistäen ja jatkoi.
"ja just nykyään kuulee vaikka mitä aivan ihmeellisiä nimiä, jotka on jo sit aivan liian outoja ja uusia ja moderneja. Kyllä niitä raukkoja tullaa kiusaamaan koulussa.", Eetu totesi päätään pudistaen. Tuntui, että jotkut vanhemmat eivät ajatelleet yhtään järjellä lapsensa nimeä. Tai sitten oli vain liian muotia valita lapselleen hirveä, aivan liian outo, nimi.
"mulla on se periaate, että koska meidän sukunimi on ihan suomalainen sukunimi, niin kyllä sen pitää suomalainen olla sen nimen", Eetu totesi ja toivoi Tean olevan samaa mieltä.

Eetu seurasi Teaa katseellaan kun tuo katosi hetkeksi keittiöön, varmaan hakemaan heidän kalenteriaan? Olihan hän sanonut, että kalenterista nimiä löytyisi parhaiten. Tai netistä, tietenkin, mutta ei Eetu nyt jaksaisi enää konetta avata, kun koko päivä oli tullut töissä koneen ääressä kuitenkin oltua. Tean tullessa takaisin Eetu hymyili pienesti vaimolleen ja katseli kuinka tuo alkoi selata kalenteria.
"noo, alotetaan vaan jostain", Eetu totesi naurahtaen.
"on mulla toki jotain peruskivoja nimiä päässä. Kuten vaikka Kasper, Daniel ja niin edelleen, mutta katellaan nyt sitä kalenteria, jos sieltä löytyis jotain tosi kivoja nimiä joita ei muuten hoksattais edes ajatella", Eetu lausahti naurahtaen, jääden hetkeksi miettimään, että näyttäisikö vauva jo syntyessään jonkun tietyn nimiseltä. Monesti hän oli kuullut sanottavan, että vauvalle oltiin mietitty ihan eri nimeä, mutta syntyessään tuo näytti vaikka ihan Pekalta, joten sille piti antaa nimeksi Pekka.
Eetu kävi läpi katseellaan nimiä ja mietiskeli niitä mielessään.
"joku nimen päättäminenki on tosi iso asia", Eetu kauhisteli. Miten he osaisivat valita nimen, josta he, ja muumi itse, tykkäisivät vielä monen kymmenen vuoden päästä. Apua.

"Kai me sit vaan aateltiin, et se tulee ikuisesti olemaan joku pieni vauva, joka mahtuu jonnekkin meidän huoneen nurkkaan." Tea sanoi, hieman huvittuneestikkin hymyillen, vaikka asia ei sinänsä ollutkaan kovin vitsailun aihe. Tea ei kuitenkaan halunnut aiheen menevän liian vakavaksi ja hänen oli pakko yrittää keventää tunnelmaa, hän ei tosiaankaan nyt halunnut mitään ylimääräistä stressin aihetta. Heillä oli tulossa niin paljon muutoksia elämäänsä muutenkin ja oli vielä paljon asioista järjesteltävänä ennen vauvan syntymää ja Tea ei yksinkertaisesti edes halunnut miettiä, mihin lapsi mahtuisi vaikkapa viiden vuoden päästä.
"Nonii kyllä.. Mut siinä on vaan sekin, et eihän se sänky oo ainut asia, mikä vie tilaa. Pitäähän sille saada leluja, syöttötuoli, rattaat, hoitopöytä ois ollu kans ihan kiva... Ei noi kaikki asiat mahdu tänne mitenkään ja miten me muka saadaan ne rattaatkin tonne parvekkeelle, jos vauvaa nukutetaan ulkona? Ei me olla oikeesti aateltu nyt tätä asiaa ihan kauheen pitkälle.." Tea totesi vakavoiduttuaan hieman ja hän katselikin ympärilleen, hieman kulmiaan kurtistaen. Tätä asiaa olisi pitänyt miettiä ja paljon aikaisemmin.

Tea nyökytteli päätään Eetun sanoille lapsen nimestä. Liian outo nimen ei todellakaan pitäisi olla, lastahan saatettaisiin vaikka kiusata koulussa nimen takia ja kyllä varmasti monet katsoisivat hieman kieroon, jos lapsi saisi semmoisen nimen, josta ei pystyisi edes päättelemään, oliko tuo tyttö vai poika. Tea halusi heidän lapselleen mahdollisimman yksinkertaisen ja normaalin mutta kuitenkin hienon nimen. Se oli kuitenkin sitten asia erikseen, mikä tuollainen nimi olisi.
"Jep, ei me nyt rueta mitään ulkomaalaista nimee ees miettimään, kyllä sen nimen pitää suomalainen olla, kun kerta itekkin suomalaisia ollaan ja meidän sukunimi on suomalainen. Ei siihen mikään ulkomaalainen nimi kävis."

"Kasper ja Daniel kuulostaa kumpikin ihan kivoilta." Tea sanoi hymyillen, miettien, kävisikö kumpikoon heidän lapselleen. Ei hän tiennyt. Miten voikin olla niin vaikeaa päättää yksi nimi? Ja mistä sitä tietää, jos lapsi ei sitten näyttäisikään sen nimiseltä kuin he olisivat etukäteen päättäneet? Sehän olisi ihan mahdollista.
Tea alkoi kuitenkin selailla kalenteria ja tunsi hieman huvittuneen hymyn nousevan jälleen huulilleen.
"Miltäs kuulostais vaikkapa Ernesti, Jaakkima taaai... Pellervo." Tea ehdotti muka tosissaan, vilkaisten sitten Eetua leveä hymy kasvoillaan, hän tosiaankin vain vitsaili nimien kanssa. Tea ei nyt osannut ottaa tätä näköjään yhtään tosiaan vaan silmiin pomppasi ensimmäisenä ne kaikista huvittavimmat nimet.

Eetu naurahti pienesti kun kuuli Tean sanat, jotka toinen lausahti huvittunut hymy huulillaan. Juuri näin Eetu melkein oli ajatellutkin. Ei sitä tullut ajateltua kovin pitkälle, ja se näköjään kostautui jo ennen vauvan syntymää. Tässä pitäisi varmaan pikkuhiljaa alkaa opettelemaan pidemmälle ajattelemista, olihan lapsen kanssa eläminen tarkempaa.
"Joo no itseasiassa näin mä oon varmaan alitajusesti ajatellukki. En mä oo jaksanu ajatella edes asiaa. Tai no paremmin sanottuna en oo tajunnu aatella..", Eetu totesi pienesti naurahtaen vaimolleen, katsellen tuota pienesti hymyillen, mutta kuitenkin mielessään kyti huolestuneisuutta. Miten he oikeasti selviäisivät? Tämä oli oikeasti pieni asunto kolmelle hengelle. No, onneksi vauva olisi pieni näin aluksi. Mutta kyllähän pikkulapset kasvoivat nopeasti. Voi apua. Eetu tajusi miettiä, että ei olisi ehkä kannattanut siltikään mainita asiasta Tealle, ei hän halunnut aiheuttaa tuolle stressiä tämän asian takia. Naisella oli niin paljon muutakin ajateltavaa ja jännitettävää, että ei tuo kaipaisi yhtään lisää murheita mieltään painamaan.
"No mut hei, kyllähän me keretään tätä vielä miettiä. Ja aluksi tänne mahtuu kyllä hyvin. Pistetään hoitopöytä vaikka keskelle olohuonetta jos ei muutakaan keksitä", Eetu lausahti hymyillen, yrittäen saada Tean oloa varmemmaksi. Tai ettei tuo siis huolehtisi niin paljoa.

Eetusta oli mukavaa, ja todella tärkeää, että he olivat tästä nimi-asiasta samaa mieltä. Olisihan ollut aivan kauheaa jos toinen heistä olisi halunnut vaikka ulkomaalaisen, tai ihan oudon/erikoisen, nimen heidän lapselleen. Siinä sitä oltaisiinkin käyty vääntöä, että millaisen nimen lapsi saisi. No, mutta nyt ei onneksi tarvinut miettiä asiaa, sillä he olivat samoilla linjoilla.
"Musta kans, mut ne oli vaan tommoset heitot vaan. Vaikka en mä niitä vaihtoehdoista sulje poiskaan", Eetu lausahti hymyillen. Hän yritti maistella nimeä ja miettiä heidän tulevaa lastaan. Hmm. Daniel Laakso. Entäpä Kasper Laakso? Jaa'a, ei paha, ei paha. Mutta ei mikään maailman paraskaan yhdistelmä, siis kumpikaan noista. Tai no, kyllä se alkaisi kuulostaa paremmalta jos paljon toistelisi.
"Oi Pellervo Laakso! Me niin taidettiin löytää muumille nimi!", Eetu lausahti virnettä huulillaan.
"Ylermiki ois ihan hyvä vaihtoehto..", Eetu totesi seuraavaksi, edelleen naurua äänessään. Ei tätäkään hommaa liian vakavasti saanut ottaa..