love etc

( jensku megeen )

Paikkana toimii Mikaelin ja Kiiran asunto 11.4.2012 kello 18 etiäpäin
Messissä Mikael Vuori & Kiira Anttonen

Mikael käveli lähestulkoon ympyrää. Jos hänen oman huoneensa lattia olisi vuorattu hiekalla, olisi siihen muodostunut pikkuhiljaa erittäin selkeä jalkojen jättämä ura. Kuin ratsastuskentällä. Mies haroi hiuksiaan jopa epätoivoiseen sävyyn, rysähti hetkeksi istumaan sänkynsä laidalle ja tuijotti huoneensa yhtä ainutta punaiseksi maalattua seinää kohden, jota vasten nojasi hänen skeittilautansa. Ja, kuin sormia napsauttamalla, Mikael kohottautui ylös sängyltä ja jatkoi ympyrän kävelemistä ja raskaiden huokauksien, sekä ähinöiden ja puhinoiden päästelemistä. Joku oven ulkopuolella nököttänyt olisi saattanut luulla, että huoneessa oltaisiin harrastettu tuhmuuksia. Vielä mitä! Kun olisikin. Tämä oli vielä pahempaa.

Mies avasi lopulta huoneensa oven, käveli asunnon poikki keittiön puolelle ja avasi jääkaapin oven auki aavistuksen liian rivakalla kädenliikkeellä, napaten hyllyltä olutpullon käteensä. Nopealla liikkeellä mies avasi pullon seinään pultattua tyylikästä pullonavaajaa hyväksikäyttäen ja tiputti pullonkorkin roskiin. Jääkaapin ovi suljettiin ja Mikael käveli olohuoneen puolelle, istua lysäytti takapuolensa sohvalle ja jäi tuijottamaan mustaa television ruutua. Hän ei kyennyt tässä tilanteessa muuhun, kuin nostamaan keskiketterän huulillensa ja juomaan reippaalla huikalla oluestaan miltei puolet kerrallaan. Pari huikkaa rohkaisevaa tarkoitti Mikaelin sanavarastossa koko pullollista.
Katse käväisi seinäkellossa ja mies ahdistui entisestään. Tulisiko Kiira edes kotiin tänään? Missähän se nainen edes luuhasi? Kello oli niin kamalan paljon. Hän oli odottanut aivan liian kauan.

Kieltämättä Mikaelin teki sillä hetkellä mieli läpsiä itseään poskille. Ei hän ollut aikaisemmin ollut tällainen. Hysteerinen, kuin olisi ollut kyse wanhojen tansseista tai muusta yhtä typerästä. Mies veti hitaasti syvään henkeä, joi oluensa loppuun kerta heitolla ja laski pullon olohuoneen pöydälle, jääden edelleen tuijottamaan television mitäänsanomatonta ruutua - ikäänkuin se muka helpottaisi.

Voi, tältäkö todella tuntui olla niin turkasen perkeleen ihastunut? Tältäkö niistä kaikista pikkulapsukaisista tuntui, kun odotti pääsevänsä pusuttamaan ensi-ihastustaan koulunnurkalla?

Tämä päivä oli tuntunut ihan loputtoman pitkältä; Kiira oli mennyt työpaikalleen aamulla jo ennen yhdeksää ja siitä lähtien asiakkaita oli riittänyt koko ajan, Kiira ei meinannut keretä pitää minkäänlaisia taukojakaan. Yksi hänen työkavereistaan oli nimittäin sairastunut ja Kiiran oli pitänyt hoitaa sitten nekin asiakkaat, koska ei kaikkia aikoja kuitenkaan voitu peruakkaan. Töissä Kiiran oli niin tehnyt mieli kirota kaikki asiakkaat jonnekkin ei kovin ihanaan paikkaan ja vaikka hän työtään rakastikin niin liika oli ihan liikaa. Vielä olisi pari päivää ennen viikonloppuakin.. Viikonloppuna Kiira ei kyllä aikonut tehdä mitään, hän vain olisi kotona ja ei varmasti edes meikkaisi, makaisi vain huoneessaan ja katselisi elokuvia. No, ehkä hän edes jotain tekisi eikä hän ehkä viitsisi vain huoneessaan maata, ainakin jos Mikael oli kotona mutta ei hän mitään ihmeellistä jaksaisi ainakaan tämän viikon jälkeen tehdä.

Työt olivat sitten venähtäneet ylitöiksi mutta Kiira oli päättänyt kestää hampaat irvessä, saisihan hän kuitenkin rahaa työnteostaan ja yliteoistaan. Tämmöistä työpäivää hän ei kuitenkaan jaksaisi ihan heti uudestaan ja onneksi jo heti seuraavana päivänä olisi hieman lyhyempi päivä tiedossa, ettei Kiira joutuisi tekemään töitä ihan niska limassa huomennakin, hän ei todellakaan jaksaisi. Töistä lähdettyään Kiira oli kuitenkin päättänyt unohtaa raskaan päivänsä ja ensimmäisenä hän oli suunnannut kulkunsa lähimpään kauppaan; kotiin pitäisi kuitenkin ostaa jotain syömistä ja jotain ruokaakin pitäisi varmaan laittaa, Kiiralla nimittäin oli pieni aavistus siitä, että Mikael ei olisi tehnyt mitään ruokaa ja Kiira saisi vastata ruuanlaitosta tänään. No, ainakin hän saisi tehdä mitä haluaisi.

Kauppareissun jälkeen Kiira sitten suuntasi kotiinsa ja rappukäytävässä avaimmia etsiessään Kiira oli jo hieman paremmalla tuulella. Hän olisi ihan pian kotona, hän pääsisi syömään jotain hyvää ruokaa, saisi rentoutua. Hyvällä tuurilla Mikaelkin olisi kotona hänen seuranaan ja hänen ei tarvitsisi viettää iltaansa yksin. Ajatus hymyilytti Kiiraa syystä tai toisesta, hänestä olisi tosiaan mukavaa viettää iltaa yhdessä Mikaelin kanssa. Noissa ajatuksissaan Kiira avasi oven ja astui sitten sisään. "Mooi." Kiira huikkasi eteisestä, vaikka ei ollut edes varma, oliko Mikael kotona. Kiira potki kengät jaloistaan ja lähti kävelemään takki edelleen päällään keittiöön, laskien sitten ruokakassin keittiön lattialle ja alkoi vasta sitten availla takkiaan.

Mikaelille ei selvästikään riittänyt vain yksi kalja, sillä noin viiden minuutin päästä ensimmäisen oluen juomisesta mies harppoi keittiöön, poimi toisen pullon mukaansa ja käveli takaisin olohuoneeseen avattuaan ensin pullon keittiön puolella. Yksinkertaisesti mies oli vain loputtoman kyllästynyt pitämään tietoja vain itsellänsä, jonka seurauksena hän oli päättänyt jutella Kiiran kanssa. Ehkä hän joutuisi ottamaan vastaan kylmää kyytiä rehellisyytensä johdosta ja Kiira ottaisi ja lähtisi pois - tai parhaimmassa tapauksessa kaikki sujuisi vain hyvin, eikä nainen ottaisi nokkiinsa hänen sanoistansa.

Rappukäytävästä kuului askelia ja mies kohottautui paremmin sohvalla, yrittäessään vilkaista eteisen suunnalle, vaikkakin oli silkka mahdottomuus nähdä siitä kohtaa huonetta lähellekään eteiskäytävää. Epätoivo ja ahdinko iski viimeistään siinä vaiheessa, kun avain kääntyi lukossa, joka sai Mikaelin rojahtamaan vatsallensa sohvalle ja painamaan naamansa sohvatyynyyn.
''Mmmooii'', mies kykeni mumisemaan tyynyä vasten, kunnes kohottautui nousemaan viimein ylös sohvalta kuullessaan askelten menevän keittiön puolelle. Mikael käveli hitain askelin keittiön oven kulmalle, nojautuen ovenkarmiin silmäillessään Kiiraa kohden. Näky sai miehen väistämättäkin hymyilemään ja se tukala ahdistus katosi taas hetkeksi.
''Onks sulla mitään menoa nyt tänään? Vai jäätkö sä kotiin?'' Mikael kysyi olevinaan kovinkin huolettomaan sävyyn, vaikkakin pieni uteliaisuus väkisinkin sanojen takaa kuultaen. Tottakai Mikael toivoi, että Kiira pysyttelisi kotosalla sen illan, jotta hän kykenisi keräämään kaikki rohkeuden rippeet ja sanomaan suoraan ajatuksensa jopa ihan ääneen - etteivät tunteet jäisi vain oman pään sisäisiksi pyörremyrskyiksi.

''Kun mä vaan sitä, että musta tuntuu, et meidän pitäis jutella yhdestä jutusta. Niin ehditsä?'' Sanojensa päätteeksi mies kohotti kulmiansa aavistuksen, vinon hymyn kohotessa Mikaelin kasvoille, kuin kertoakseen, ettei mistään turhan vakavasta olisi kyse.

Kiira vilkaisi sivusilmällä Mikaelin suuntaan, kuultuaan tuonkin tulleen ilmeisesti olohuoneesta keittiöön. Kiira kiepautti kaulahuivinsa pois kaulaltaan ja otti takkinsa päältään, jättäen ne sitten yhden tuolin selkänojalle, aikeinaan viedä ne naulakkoon kunhan saisi ensin kauppakassin purettua. "Eei mulla mitään menoo oo, ihan himassa meinasin olla." Kiira sanoi hieman mietiskelevään sävyyn, ikään kuin hänellä olisi ollut edes jotain suunnitelmia tälle illalle, ei hänellä tosiaankaan ollut mitään, mikä häntä olisi jonnekkin kutsunut. Kaverit varmasti olisivat olleet valmiita lähtemään jonnekkin mutta Kiiraa itseään ei huvittanut näin työpäivän päätteeksi tehdä yhtään mitään, joten kyllä hän ihan kotona olisi, vaihtelun vuoksi, jos ei muuten.

Kiira nosti kauppakassin taas käsiinsä ja alkoi nostella kassista tavaroita kassista pois, laitellen niitä sitä mukaa jääkaappiin sekä muille tavaroille tarkoitettuun kaappiin jääkaapin vieressä. Kiira tutkaili samalla hieman jääkaapin sisältöä ja mietti, olisiko siellä jotain syötävää vai pitäisikö hänen ensimmäisenä rueta tekemään jotain ruokaa heille. Mikael ei ollut ainakaan ilmoittanut tehneensä mitään, joten voi olla, että tuo ei ollut tehnyt mitään ruokaa. Kieltämättä Kiiraakaan ei kauheasti huvittaisi enää rueta ruuanlaittoon, joten ehkäpä jääkaapista löytyisi jotain syötävää, jolla pärjäisi tämän illan ajan. Lopulta Kiira sulki jääkaapin oven, saatuaan kauppakassin tyhjennettyä ja hän rutisteli muovipussin pienemmäksi, vieden sitten lattialla olevaan koriin, johon he olivat tyhjiä muovipusseja kasanneet.

Ennenkuin Kiira kerkesi sanoa tai ajatella mitään muuta, Mikael sitten heittikin seuraavan mietteensä ilmoille. Kiira kohotti pienesti kulmiaan ja käänsi katseensa tuohon mieheen; miksi nuo sanat kuulostivat niin vakavilta? Hetken Kiiran mielessä jo käväisi ajatus siitä, että Mikael halusi Kiiran muuttavan heidän asunnostaan muualle mutta kun hän näki Mikaelin ilmeen, Kiirakin osasi taas hieman rentoutua. Ehkä mitään pahoja uutisia ei sitten olisikaan tulossa. "Kyllä mä ehdin. Mistä meidän sit pitäis puhua..?" Kiira kysyi, tosin hieman epävarmaan sävyyn.

Miehen huulille kohosi hetkellinen hymynkare tuon kuullessa illan suunnitelmista - tai oikeastaan suunnitelmattomuudesta, eli vain kotona olemisesta. Se sai Mikaelin huojentumaan, hänellä olisi siis koko ilta aikaa. Tai sitten asia kannattaisi hoitaa heti, jottei jännitys saisi miestä perääntymään. Tai eihän hän siis mikään nysvä ollut, eihän se siitä ollut kyse. Nyt oli kuitenkin pelissä helvetin hyvä ystävyys ja ei ollut hauska leikkiä ystävyyden kustannuksella.
Tuo hymähti puoliääneen seuratessaan Kiiran tekemisiä ja naisen kysymys sai Mikaelin heilauttamaan kättään vähättelevään sävyyn, sekä puistelemaan päätään kevyesti.
''Ei se oo mitään ihmeellistä. Jos sä vaik hengähtäisit hetken, kun sä kuitenkin tulit vasta himaan.'' Mies naurahti sanojensa aikana ja käännähti kannoillaan, kävellen olohuoneen puolelle. Toinen, puoliksi tyhjennetty olutpullo tarttui käteen ja tyhjeni nopeasti. Mikael poimi mukaansa molemmat tyhjennetyt pullot ja käveli takaisin keittiön puolelle, avasi yhden alakaapeista ja tunki kaljapullonsa valmiiksi jo muutaman pullon omaavaan muovikassiin.

Mikael nojasi selkänsä keittiönkaappia vasten ja loi ruskeiden silmiensä katseen takaisin Kiiraa kohden, itsevarmuuden jo taas kohotessa takaisin - siinä samalla epävarmuuden kadotessa hitaasti mutta varmasti, kuin tuhka tuuleen. Ei se tosin tarkoittanut sitä, etteikö miestä olisi jännittänyt mitä tuleman piti.
''Mä en kadu hetkeäkään sitä, et mä nappasin sut tänne mun kämppikseks. Susta on tullu mulle tosi tärkee. Enhän mä kestäis mun paskatyötä ilman sua, koska kenelle muullekaan mä itkisin iltasin sitä miten kurjaa mulla on ollu töissä, kuin sulle.'' Mikael virnisti väistämättäkin viimeisimmän lauseensa aikana ja antoi toisen kätensä käydä haromassa muutenkin jo pystyssä olevia hiuksiaan.
''Mä pidän siitä, et kun mä tuun kotiin ni, ainakin yleisesti, sä oot ollu täällä mun seurana eikä mun oo tarvinnu tuijottaa telkkaria yksinään. Ja mä pidän siitä, et mä saan tehdä meille ruokaa, olla kaupassa ja valita sellasia ruokia, joista mä tiedän että säkin tykkäät. Ja kaiken tän ohella mä pidän susta.'' Mies sai lopulta sanottua asiansa. Juuri niin kuin ajattelikin. Katse ei ollut kääntynyt Kiiran silmistä mihinkään. Ehkä Mikael nyt odotti sitä reaktiota; joutuisiko hän pettymään ja katsomaan tavaroitaan pakkaavaa naista vai tapahtuisiko tilanteessa mitään muutosta. Ei hän sentään mikään ennustaja ollut.

"Okei.." Kiira sanoi vain pienesti naurahtaen, kun Mikael sanoi, ettei mistään ihmeellisestä ollut kuitenkaan kyse ja Kiira voisi hieman rentoutua. Mikaelin äskeiset sanat olivat kyllä onnistuneet oikeasti säikäyttämään hänet kunnolla, sillä mistä hän olisi tiennyt, mitä mies oli oikein päässään suunnitellut sillä välin, kun hän itse oli ollut töissä. Eihän sitä tiennyt, jos Mikael oikeasti oli suunnitellut, että Kiiran olisi parempi muuttaa muualle, vaikkakin Kiira olisi kieltämättä ihmetellyt, jos Mikael olisi yhtäkkiä ollutkin sitä mieltä. He olivat aina tulleet yllättävänkin hyvin toimeen keskenään ja Kiirasta olisi nykyään lähes outoa asua itsekseen, hän oli niin tottunut Mikaelin seuraan.

Kiira istui keittiön pöydän ääreen, seuraten katseellaan, kun Mikael hetkeksi katosi olohuoneen puolelle. Hieman Kiiraa ihmetytti, sillä Mikael oli juuri halunnut puhua jostain mutta oli sitten samantien itse kadonnut jonnekkin. Kiira jäi kuitenkin odottelemaan, jos Mikael tulisikin takaisin ja pianhan tuo sitten tulikin ja jäi nojailemaan keittiönkaappeihin, katse kiinni Kiirassa. Kiira vastasi tuohon katsekontaktiin ja hymyili hieman, vaikkakin edelleen hän ihmetteli, mitä ihmeen asiaa Mikaelilla oli, kun tuo oli jotenkin niin jännittyneen oloinen. Kun Mikael aloitti puheensa, Kiira jäi kuuntelemaan eikä voinut olla hymyilemättä tuon ensimmäisille sanoille. Niimpä, olihan se nyt eri kiva tulla kotiin, kun joku oli paikalla ja mm. omasta työpäivästä pystyi samantien jakamaan ajatuksia jollekkin toiselle. Ja ylipäätänsä oli joku, jonka kanssa jutellu asioista, yksin olisi ollut varmasti varsin tylsää.

Vielä Kiira ei kuitenkaan sanonut mitään, sillä hän oletti, että Mikael jatkaisi juttuaan vielä jollain tavalla. Pian Mikael sitten tosiaan alkoikin taas puhua ja Kiira vain kuunteli mutta mitä pidemmälle Mikael pääsi, sitä hämmentyneemmäksi Kiira muuttui. Kun Mikael sitten hiljeni, Kiira ei oikeastaan tiennyt, mitä olisi pitänyt sanoa vai olisiko pitänyt sanoa mitään. Tarkoittiko Mikael tosiaan, että tuo piti Kiirasta muutenkin kuin vain ystävänä..?
"Sä pidät musta? Siis ystävänä vai muutenkin?" Kiira sanoi hieman hämillään, voimatta kuitenkaan mitään huulilleen nousevalle hymylle. Tottakai häntä ilahdutti kuulla tämmöinen asia mutta Kiira ei tiennyt, mitä hän oikeasti tähän sanoisi. Kyllä Kiirakin oli kieltämättä välillä ajatellut, pitikö hän Mikaelista muutenkin kuin vain ystävänä mutta nyt kun Mikael sanoi nuo samat sanat... Kiira tosiaan jäi ihan sanattomaksi.

Mikael heilautti käsiään, kuin antautumisen merkiksi kasvojensa korkeudelle Kiiran kysymysten aikana.
''En mä kuule voinu sille mitään. Kyllä sitä nyt sit väkisinkin alkaa vähän tuleen yhtä jos toisenlaista fiilistä, kun sua saa nähdä joka päivä ja mä oon saanu viettää sun kanssas varmaan enemmän aikaa ku mitä sä vietät muiden ystävies kanssa. Kyl väistämättäkin alkaa välittään siitä toisesta osapuolesta ihan kauheesti. Ja tässä tapauksessa se toinen osapuoli oot sä.'' Mies paahtosi, kuin saarnaaja kirkossa konsanaan, viuhtoi välillä toisella kädellään sanojensa aikana ja välillä tuntui, että Mikael puhui jollekin ihan muulle, kun tuon katse harhaili ympäri keittiötä aina työtasoista jääkaappiin, kunnes lopulta siitä taas takaisin Kiiraan.

''Enkä mä sano, et nyt jos sä et kapsahda mun käsivarsille tän tunnustuksen jälkeen ni sun täytyis muuttaa pois täältä. Ei ny todellakaan mitään sellasta. Mä vaan halusin olla rehellinen sulle, et sä tiedät missä mennään ja mikä meno ja meininki tääl on.'' Viimeisten parin sanan kohdalla Mikael osoitti etusormellaan päätään kohden ja hitaasti mutta varmasti se tyypillinen vitsiniekka-Mikael oli taas takaisin bisneksissä - eikä jännittämisestä ollut tietoakaan. Hän ei edes ollut varma miksi tätä tilannetta oli pitänyt pelätä ja jännittää, koska kyseessä oli kuitenkin Kiira, eikä kuka tahansa random yhdenyön hässitty bimboblondi, joita kohtaan Mikael ei ollut tuntenut mitään muuta, kuin fyysistä halua sillä kyseisellä hetkellä. Nyt, jos mies törmäisi entisiin 'heilasteluihinsa' kadulla, ei tuo varmasti enää tunnistaisi näitä. Baaritutut olivat baarituttuja ja ne jäivätkin sellaisiksi.

''Ja mä uskon, et sä arvostat rehellisyyttä, ollaanhan me kuitenkin kämppiksiä.'' Mikael lisäsi nopeasti, vinon virnistyksen kohotessa lopulta miehen huulille.

Kiira ei voinut kuin hymyillä kuunnellessaan Mikaelin puheita ja varsinkin kun hän seurasi, miten tuo asiaa selitti. Mikael selvästi eläytyi tilanteeseen ja välistä Kiiran olisi jo tehnyt mieli huomauttaa, että oliko mies enää itsekkään varma, kenelle tuo puhu, kun katse harhaili siihen malliin jo muuallakin kuin Kiirassa mutta eipä Kiira siitä halunnut tuota moittia. Ei Kiira itsekkään olisi pystynyt katsomaan toista ihan täysin silmiin ihastusta tunnustaessaan, sellainen olisi ihan liian kuumoittava tilanne, varsinkin, jos ei tiennyt, mitä mieltä toinen osapuoli oli. Ja tässä tilanteessahan Mikael ei tosiaankaan tiennyt, mitä Kiira ajatteli ja olihan tuo melko uhkarohkea ollut, kun oli ees tunnustanut koko asian tietämättä Kiiran mielipidettä asiaan. Kyseessä oli kuitenkin heidän hyvä ystävyytensä ja Kiiraa olisi ainakin pelottanut lähteä moista asiaa kertomaan, jos ystävyys sitten menisikin pilalle.

"Nyt sä kuulostat ihan siltä, kun mä oisin syyttäny sua jostain." Kiira huomautti leveästi hymyillen. Ei hän tosiaankaan ollut Mikael tarkoittanut ihastumisesta syytellä, olihan se nyt ihan luonnollinen asia. Asia tosiaan nyt mietytti Kiiraa ja hän olisi mielellään lykännyt kunnollista vastaamista jonnekkin myöhäisemmäksi mutta kun asia nyt oli otettu puheeksi niin Kiirankin pitäisi varmasti yrittää keksiä joku järkevä vastaus Mikaelille. Mutta mikä se vastaus sitten olisi? Jos Kiira puhuisi ihan rehellisesti niin hänenkin olisi myönnettävä, että kyllä hänkin jotain ihastumisen tunteita koki Mikaelia kohtaan ja Mikaelin tunnustus ei ainakaan lievittänyt niitä tunteita yhtään mutta miten järkevää olisi kertoa tuosta asiasta miehelle? Entä jos jutusta ei tulisikaan mitään ja heidän ystävyytensä olisi sitten siinä? Se oli ihan viimeinen asia, jota Kiira halusi.

Lopulta Kiira nousi pöydän äärestä ja meni Mikaelin vierelle, jääden nojailemaan myös keittiön tasoon ja hetken eteenpäin katsottuaan, Kiira nosti katseensa ylemmäksi, jälleen Mikaelin silmiin. Sanoja ei tuntunut tulevan ihan hetkessä mutta hymy säilyi huulilla.
"Kyllä mä oikeesti arvostan sitä, että sä oot rehellinen tässä asiassa. Ja koska sä oot rehellinen niin pitäähän munkin olla." Kiira aloitti, miettien hetken, miten oikein jatkaisi, kunnes avasi sitten taas suunsa. "Kyllä mun on pakko myöntää, et mä ajattelen sua enemmän kuin vaan ystävänä. Ihan oikeessahan sä oot, me vietetään tosi paljon aikaa yhdessä ja mä oikeesti viihdyn sun kanssa enkä mä täällä viettäis niin paljon aikaa, jos mä en oikeesti viihtyis sun seurassa. Sun kanssa on vaan niin hyvä ja helppo olla." Kiira selitti sitten hieman sekavia ajatuksiaan, hymyillen kuitenkin edelleen.

Mikaelin huulille nyki väkisinkin hetkellinen vino, viaton virnistys tuon kuullessa Kiiran huomautuksen ja mies hymähti puoliääneen, ikäänkuin olisi naurahtanut. Tuo antoi tutkivan uteliaan katseensa pysytellä tuolilta nousevassa naisessa ja väistämättäkin Mikael kohotti kulmiaan Kiiran tullessa niinkin lähelle häntä. Ja se mitä Kiira sanoi, sai Mikaelin entistäkin yllättyneemmäksi. Kuuliko hän omiaan? Oliko hän unohtanut putsata korvat aamulla suihkun jälkeen, kun kuuli jotakin sellaista?
No, ehei. Kyllä hän kuuli aivan oikein. Pikakelauksella mies kävi läpi iltoja, joita hän oli viettänyt Kiiran kanssa ennemmin, kuin oli lähtenyt baanalle iskemään satunnaisia yhdenyön panotovereita. Koti-iltoja oli huomattavasti enemmän. Mikael ei ollut kyllä aikaisemmin ajatellut vielä tässä vaiheessa ryhtyvänsä minkäänlaiseen suhteeseen tai ylipäätään löytävänsä sellaista asiaa itsestään, kuin halu seurustella jonkun kanssa. Kuitenkin, kun hän ajatteli Kiiraa ja ajatteli tilannetta, jossa Kiira olisi turhankin läheisissä tunnelmissa jonkun muun, kuin hänen kanssaan, oli kevyt mustasukkaisuuden tunne taattu. Hm.

Mies laski katseensa aavistuksen alaviistoon, hetkeksi vakavoituneille kasvoille kohoten Mikaelille tuttu ja ominainen ovela hymy. Ja, kuin varkain, Mikael nosti toisen kämmenensä Kiiran kasvoille, tarttuen etusormella ja peukalollaan kevyesti kiinni naisen leualta samalla, kun siirsi vielä vapaana olleen kätensä Kiiran selälle. FlirttiperseMikael was back in business. Vaikkakaan hänen ei todellakaan tarvinnut leikkiä flirttimies-sankaria Kiiran läsnäollessa, kunhan vain pelleili, jotta saisi tunnelmaa aavistuksen tasattua. Vaikka lällyt leffat olivatkin ällöttävän kivoja, ei hän itse osannut näitä juttuja. Ei vielä. Ehkä aika opettaisi.
Ennen kuin Mikael sanoi mitään takaisin naiselle, tuo veti häpeilemättä Kiiran lähemmäs itseään ja antoi huultensa miltei koskettaa naisen huulia. Hymy muuttui vinoksi virnistykseksi.
''Eihän kukaan kiellä meitä kokeilemasta miltä tää tuntuu.''

Kiiraa vain hymyilytti, kun Mikael oli katsonut häntä niin yllättyneen näköisenä. Okei, olihan Kiirankin myönnettävä, että ehkä se hänenkin tunnuksensa oli hieman yllättävänä, sillä he olivat koko tämän ajan olleet vain hyviä ystäviä ja ei kumpikaan ollut vihjannut mitään siihen suuntaan, että jotain tunteitakin saattaisi olla mukana. Nyt kun kuitenkin ajatteli asiaa tarkemmin niin he kyllä viettivät paljon aikaa yhdessä, Kiirakin monesti valitsi mieluummin koti-illan Mikaelin seurassa kuin illan ystäviensä kanssa. Ei häntä kiinnostanut mikään baareissa pyöriminen tai ylipäätänsä hengailu vain jossain, kun hänellä oli hyvää seuraa kotonakin ja hänellä oli hyvä olla Mikaelin kanssa. Ehkä siis oli ihan luontevaakin, että Kiiralle oli alkanut kehittyä tunteita Mikaelin kohtaan ja ehkä se nyt ei olisi niin väärin, vaikka Kiirasta tuntuikin hullulta ajatella, että nyt puhuttiin hänen kämppiksestään. Ei tässä nyt ihan näin pitänyt käydä, ei todellakaan.

Jos Mikaelin ilme oli äsken yllättynyt niin Kiiran ilme oli nyt vielä yllättyneempi. Hän kyllä tunnisti tuon hymyn Mikaelin kasvoilta ja siitä Kiira päätteli jo, että nyt tuon mielessä pyöri jokin suunnitelma mutta kun Mikael sitten toi kätensä Kiiran kasvoille ja vei toisen kätensä naisen selän taakse, ei Kiira osannut peitellä alun ihmetystään. Pikkuhiljaa Kiirankin kasvoille kuitenkin palasi se tuttu hymy, vaikkakin kieltämättä hänestä tuntui oudolta olla näin lähellä Mikaelia. Hyvällä tavalla oudolta. Mikael vetäisi kuitenkin Kiiran vieläkin lähemmäksi itseään ja ei mennyt kovinkaan pitkään, kun heidän kasvonsa olivat aivan lähekkäin ja heidän huulensa lähes koskettivat toisiaan. Kiira vilkaisi ihan vaistomaisesti Mikaelin huulia, nostaen kuitenkin katseensa takaisin Mikaelin silmiin. Kumpikaan ei sanonut oikeastaan mitään ja kun Kiira sitten kuuli Mikaelin sanat, hän vain hymyili ja kauaa hän ei asiaa harkinnut vaan painoi huulensa kevyesti Mikaelin huulia vasten.

Se suukko ei kestänyt sillä kertaa kauhean kauan, melko pian Kiira irrottautui siitä suudelmasta mutta pysyi kuitenkin edelleen Mikaelin lähellä ja katsoi vain tuota silmiin, hymy edelleen huulillaan säilyen.
"Nii, ei kai tuota kukaan kieltänyt." Kiira totesi sitten hymyillen.