You don't walk into love, you fall in. That's why it's so hard to get out.

Tiistai 14.2.2012, ilta/yö
Poliisiasema
Katri Wahlman & Tuukka Halenia

(Katrin asuvalinta)

Kerran kun elämässään aikoi viettää kunnon vapaapäivän, olla menemättä töihin ja tekemättä yhtikäs mitään – joutui valitettavasti Katri unohtamaan tämänkin, kun sai heti aamusta puhelun työpaikaltaan ja illasta vielä ikävämmän sävyisen puhelun, joka pilasi koko ”vapaapäivän” lopullisesti. Yksi tatuointiliikkeensä tatuoijista, Sara, oli sairastunut ja ikävästi ilmoittanut muutamaa minuuttia ennen työvuoronsa ja ensimmäisen asiakkaansa tuloa ettei tulisi tänään töihin joten Katri oli kesken hyvin uniensa joutunut vastaamaan toisen työntekijänsä hätäiseen puheluun ja nousta ylös pehmeästä, näin talvesta ihanan lämpimästä sängystään – lähteäkseen vapaapäivänään töihin. Koko päivä sitten olikin mennyt liikkeessä eikä vapaapäivästä ollut tietoakaan, sen sijaan hän joutui lävistämään, tatuoimaan ja luonnostelemaan tatuointeja asiakkaiden pyynnöstä. Kyllä Katri rakasti työtään ja Body CTRL oli pieni lapsensa, mutta silti hän toivoi joskus saavansa viettää kunnon vapaan ja tehdä kaikkea mitä ei välttämättä viikolla kerjennyt, kunnon shoppailureissustakin oli jo sen verran aikaa, ettei Katri enää muistanut milloin vaatekaappinsa oli viimeksi saanut täytettä.

Töistä päästyään nuori nainen oli lähtenyt salille mutta muutaman tunnin jälkeen ja kotiin asti päästyään, päivänsä meni täysin pilalle. Päivää ei pilannut vain se että koiransa ja luultavasti siskonsa Krista olivat laittaneet asuntona uuteen uskoon; tyynyt oli revitty täysin hajalle roskiksen tapaan ja huonekalut olivat täysin möyritty, uudelleen sisustuksen lisäksi vaan sen sijaan puhelu Rantasten perhekodista laittoivat pisteen Katrin päivään. Katariina oli kadonnut illalla ja valehdellut lähtiessään että menisi ystävälleen joka ei tietenkään ollut totta vaan sen sijaan sulkenut puhelimensa ja tehnyt nuoruuden Katrit. Sen suuremmin empimättä Katri oli ottanut laukkunsa ja jättänyt asuntonsa siihen kuntoon mitä se oli - Katariina oli kadonnut ja siskokulta piti tietenkin löytää, sillä perhekoti ei kuitenkaan osaisi etsiä tuota oikeista paikoista, niin Katri sai hoitaa etsimisen ja perhekoti sitten rangaistuksen.

Seatillaan Katri kävi monen Katariinan ystävän ovella – sellaisten jota tiesi – ja näiden lisäksi soitellut ympäri Helsinkiä. Isä – saati Jenna ei tiennyt yhtään missä tyttö olisi, eikä Kristakaan ollut kuullut Katariinasta tänään. Ainoa johtolanka toisen olinpaikasta oli jonkun pojan järjestämät bileet näin viikosta ja tietenkin Wahlmanien kuopus oli tuonne mennyt, otettuaan ikävästi mallia nuoruuden Katrista ja Kristasta. Omena ei selvästikään kauas puusta pudonnut eikä toista voinut moittia. ”Mä oon nyt täs talon edessä mut soita mulle jos siitä kuuluu jotai, voi olla ettei se ookkaa täällä. Mm, joo moikka.”, Katri puheli puhelimeen ja lopulta sulki linjat, poistuen sitä mukaan taloon etsimään siskoaan. Katariina ei kuitenkaan näkynyt missään ja valitettavasti Katri osoittautui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan, osa nuorista veti viinaakin vahvempaa – jonkun ilmoitettua tästä poliiseille jotka pöllähtivät paikalle ratsaamaan teinien täyttämän bilehuumeluolan. ”Heiheihei, tää on pelkkä väärin käsitys, mä etsin mun sisko… Mitä helvettiä, päästäkää irti, tää ei ole sitä miltä tää näyttää!”, Katri vaahtosi, poliisien tultua paikalle ja otettua hänet sekä muutaman nuoren kiinni. Poliisit tietenkin uskoivat Katrin järjestäneet kekkerit, oltuaan kuitenkin sen verran vanhempi kuin muut paikalla olleet ja tässä tapauksessa hän oli paras syyllinen – sen lisäksi mitä hän oli ainoa joka laittoi kaikin voimin vastaan ja riuhtoi, kunnes poliisit nakkasivat hänet maijan kyyntiin.

Poliisiasemalle päästyä, nuori poliisi talutti rimpuilevaa Katria sisälle, kunnes tuo lopulta alkoi väsytä eikä hän jaksanut enää rimpuilla vaan sen sijaan suu kyllä kävi brunetella. ”Usko jo, tää on väärin käsitys! Minä en edes asu siinä talossa, mä etsin mun siskoa joka on teini ja tekee näitä teinien temppuja – se pitää löytää helvetti!”, Katri puhisi poliisille joka talutti hänet kuulusteluhuoneeseen ja avasi käsiraudat, sulkien lopulta oven perässään niin että nainen jäi yksin huoneeseen, missä oli ainoastaan pöytä ja kaksi tuolia. ”Mä en ole mikään narkkari eikä mulla ole tapana järkätä mitään typeriä teinibileitä missä pössytellään.”, nainen jupisi vielä miehen perään, kunnes istui alas ja huokaisi turhautuneena.

Tuukan piti olla tänään ihan tien päällä työparinsa kanssa, mutta toisin kävi. Mies sai tietää ehkä noin tunti enne töihin tuloa, että koirallaan oli jotain sairausongelmia, eikä kyseinen koira - jota Felineksi kutsutaan - voinut niin ollen työskennellä. Luonnollisesti Tuukka ei voinut ottaa vierasta koiraa työparikseen, joten parhain vaihtoehto oli se että Tuukka viettäisi yövuoron asemalla. Tuukka ei kyllä koskaan ollut pahemmin välittänyt asemalla olemisesta; useimmiten hänen töihinsä kuului vain tylsät paperityöt ja ehkä muutama pidätetylle puhuminen. Pidätetyille puhuminen oli tosiaan välillä ihan turhaa, varsinkin silloin, mikäli pidätetyt olivat ihan huumeiden tai alkoholin alaisia. Jos siitä yritti etsiä jotain positiivista, niin ehkäpä voisi sanoa, että siitä saattoi saada päivän naurut. Ei kellekään tietenkään päin naamaa naurettu, mutta jälkeenpäin pystyi muistelemaan, että millaista porukkaa asemalla oli ollutkaan.

Sillä hetkellä Tuukka istui toimistossa ja joutui lajittelemaan ties mitä papereita. Välillä hän katseli, että mitä kaikkea rikoksia ihmiset olivat tehneet. Hänen papereiden lajittelunsa kuitenkin keskeytyi, kun mies kuuli jonkun tulevan toimistoon. Saapuja oli Matti, mies, joka oli Tuukan kanssa samaan aikaan asemalla. Tuo pyysi Tuukkaa kuulustelemaan pian asemalla saapuvaa Katri Wahlmania jota epäiltiin huumeiden hallussapidosta. Tuukka luonnollisesti suostui - mikä tahansa oli parempaa kuin tällainen paperityö. Matin lähdettyä mies jäi pohtimaan tarkemmin Wahlman-sukunimeä. Missä ihmeestä hän oli kuullut sen aiemmin? Pienen pohdinnan jälkeen mies oli kuitenkin muistanut Jukka Wahlmanin; tuohan istui vielä tuomiota kaikenlaisesta rikostoiminnasta. Katri oli ilmeisesti kyseisen miehen tytär. Täytyi toivoa, että asia oli kuitenkin väärinkäsitys, sillä ei olisi mukavaa, mikäli rikollisuus kulkisi suvussa.

Lopulta Tuukka huokaisi syvään - oikeastaan helpotuksesta - ja nousi ylös. Oli ihanaa päästä pois kaikkien niiden papereiden luota ja tehdä jotain ihan oikeasti aktiivistakin. Mies asteli ulos toimistosta ja vilkaisi sitten kuulusteluhuoneen ovelle, josta tuli eräs partiossa oleva poliisi pihalle. Katri oli ilmeisesti tuotu paikalle. Tuukka ei tajunnut, miten joku edes saattoi käyttää huumeita. Ne pilasivat elämiä ja tekivät kaikkea muuta pahaa, sen jos jotain mies oli huomannut kaikkien näiden vuosien aikana poliisina toimiessaan. Tuukka oli kaiken lisäksi vielä erikoistunut huumeisiin, sillä partiokoiransa Feline oli erikoistettu huumeiden etsintään, vaikka Tuukka teki tuon koiran kanssa normaalia työtäkin. Tuukka pitikin todella paljon poliisin työstään eikä vaihtaisi sitä mihinkään. Pian Tuukka avasi oven ja astui sisälle kuulusteluhuoneeseen. Sama ovi meni kiinni yhtä nopeasti kuin avautuikin.

"Iltaa", Tuukka katsahti Katria, joka istui ilmeisen tuohtuneen näköisenä tuolilla. No, ei se mikään ihme ollutkaan, pidättäminen kun otti varmasti päähän. "Mä olen Tuukka Halenia. Ymmärsin, että teillä oli bileissä jonkinmoista leikkimistä huumeiden kanssa?" Mies vielä seisoi paikallaan, koska ei päättänyt vielä istua. Tuukka otti pian Katriin katsekontaktin, ja yllätyksekseen huomasi, että kyseessä oli harvinaisen viehättävä nainen. Tämän Tuukka ei tietenkään antanut vaikuttaa työhönsä tai asenteeseensa millään lailla, jokaista rikollista tuli kohdella samalla tavalla - jos Katri nyt edes oli rikollinen. Väärinymmärryksiä saattoi käydä usein.

Katri ehti hetkessä rauhoittua hiukan, vaikka huoli siskonsa olinpaikasta painoi naisen mieltä kaiken aikaa. Katariina oli voinut ehtiä tässä ajassa ties minne – tuolle oli voinut tapahtua tässä ajassa myös ties mitä ja Katri virui parasta aikaa poliisilaitoksen kuulusteluhuoneessa. Suljettuaan hetkeksi silmänsä, toinen yritti keksiä loogista ratkaisua ongelmaansa sekä siihen missä siskonsa voisi olla. Katariinan tapoihin ei nimittäin kuulunut tämmöinen käyttäytyminen mutta mitä perheen naisiin tuli, tämä oli jotenkin tapoihin kuuluvaa joten oli ollut oikeastaan odotettavissa siskonsa kapinointi. Ellei sitten kaikki tämä olisi pelkkää sattumaa – Katariina voisi ihan hyvin olla jollain ystävällä josta Katrilla ei ollut mitään tietoa…

Kuulusteluhuoneen oven käydessä, katseensa laskenut Katri nosti katseensa ylös huoneeseen tulleeseen poliisiin. Kaiken sen huolen ja ärtymyksen keskeltä hän kuitenkin pystyi huomaamaan, ettei poliisi ollut ollenkaan huonon näköinen, vaan itse asiassa erityisen komea jonka vuoksi pieni hymy kohosi hetkeksi naisen huulille. Sen sijaan hymy katosi hetkessä kun poliisi esittäytyi ja puhui huumeiden kanssa leikkimisestä joka sai Katrin huulet mutristumaan tyytymättömänä ja silmiensä siristyessä aavistuksen.
”Katri Wahlman. Enkä minä mitään leikkinyt huumeilla, mä etsin mun pikkusiskoa joka on ottanut hatkat perhekodista ja sen piti olla siellä mutta kuten näkyy – eipä ollut.”, Katri totesi neutraalina, katsellessaan Tuukaksi esittäytynyttä poliisia hiukan tarkemmin, samalla kun kallisti aavistuksen päätään. ”Mä en edes asu siinä talossa tai ole mitään sukua niille kakaroille, jotka piti tommosta huumeluolaa pystyssä.”, naisen äänestä saattoi kuulla pienen halveksunnan. Olihan hän toki nuoruudessaan kokeillut huumeita ja se sitten jäi kun nainen kasvoi ja sai hiukan järkeä päähänsä, ymmärtäen ettei niissä ollut mitään järkeä – saati hienoa.

”Kuules Tuukka, haluaisitko sä auttaa mua mun siskon löytämisessä? Sä kun olet tommonen komea ja luultavasti ihan hyvä sydäminen mies niin et kai sä aio jättää nuorta naista pulaan ku sellainen tarvitsisi apua?”, Katri muutti asennettaan ja loi huulilleen pienen, mutta ystävällisen hymyn. Jopa pieni anelevuus saattoi näkyä naisen silmistä mutta äänestä sitä ei huomattu, sillä luonnollisesti Wahlmanien tapoihin tämä ei kuulunut. Katrilla ei kuitenkaan mitään tietoa siitä, että Tuukka oli tietoinen vasta vapautuneesta isästään – jonka lapsenvahtina Katri toimi korjaamolla että tuo pysyi kaidalla tiellä, vaikka hänellä oli omakin yritys huolehdittavana. Sen sijaan Karin vankilaan joutuminen oli saanut Katrin ymmärtämään, etteivät perheen miehet välttämättä pärjänneet ilman hänen holhoamista.

Tuukka kyllä kuuli ja näki, ettei Katri ollut onnellinen siitä huumesyytöksestä - tämä oli kuitenkin pakollista. Miehen oli poliisina pakko heittää kaikki omat tunteet syrjään kuulustellessaan, ja hänen tuli käyttäytyä asiallisesti. Jos mies nyt alkaisi olla empaattinen niin hän rikkoisi työnsä sääntöjä. Tuukan täytyi kyllä tunnustaa, että välillä oli vaikea pitää tunteitaan kurissa, jos paikalle sattui vaikkapa henkilö, joka oli pahoinpideltu tai itse pahoinpidellyt jonkun. Myös kaikki perheeseen liittyvät asiat olivat Tuukalle välillä vaikeita sivuuttaa. Hän itse oli tosiaan perhepainotteinen, olihan hänellä lapsikin, eikä mies tietäisi mitä tekisi jos tuolle joskus tapahtuisi jotain. Tälläkin hetkellä Tuukka oli huolissaan Alisasta. Siihen ei kuitenkaan ollut edes syytä, koska tyttö ei joutunut olemaan yksin vaan eräs Tuukan läheinen ystävä oli tullut tyttöä hoitamaan. Silti Tuukkaa välillä kylmäsi.

"Selvä", Tuukka nyökkäsi sanomatta mitään sen enempää. Tuukan oli pakko tunnustaa, että hänen oli hyvin vaikeaa uskoa Katrin sanoja. Ei siksi, että Katri itse olisi tehnyt mitään pahaa, mutta tuon veli ja isä olivat kuitenkin istuneet - mahtoivatko vielä istuakin - vankilassa ties mistä rikoksista. Törkeäähän tällainen koko perheen yleistäminen oli, mutta valitettavasti Wahlmanin suvulla oli poliisien keskuudessa tietynlainen leima - siis rikollisten leima. Itse asiassa tämäkin oli melkoisen vaikea tilanne poliisille. Tuukka olisi halunnut tutkailla Katria nimenomaan henkilönä, jolla ei ollut mitään suhteita Kari Wahlmaniin, mutta valitettavasti se asia aina välillä kävi Tuukan mielessä. Ne asiat oli nyt ravistettava mielestä.
"Miten sä juuri niihin bileisiin sitten eksyit?" Tuukan oli pakko vielä esittää lisäkysymys. Jos Katri ajatteli tätä asiaa kauan, pystyi siitä päättelemään, että nainen valehteli kertomastaan. Ihan hyvältä ja asialliselta äskeinen oli kyllä kuulostanut, mutta sitä ei koskaan tiennyt, kehen pystyi luottamaan. Hyviä valehtelijoita oli liikkeellä ihan liikaa nykyaikana.

Tuukka nosti katseensa Katriin, kun nainen kehui häntä komeaksi ja luultavasti hyväsydämiseksi. Mies ei voinut pitää sitä asiaa hyvänä, vaikka tuskin Katri yrittikään nyt käyttää omaa ulkonäköään hyväkseen ja saada sen avulla Tuukan käännytettyä puolelleen - tosin ei Tuukka edes menisi siihen ansaan. Oli Tuukka sentään koulutettu tällaisia tilanteita varten ja oli hänellä jo iänkin tuomaa viisautta. Ei Tuukka enää langennut kauniiden kasvojen pauloihin, ei ainakaan kaiken sen jälkeen, mitä hänelle oli tapahtunut.
"Katariina ei ilmeisesti ole ollut kadoksissa vielä kahtakymmentäneljää tuntia? Jos hän on ollut kateissa niin kauan niin sitten voin kyllä auttaa mutta muuten mun on pakko kieltäytyä", mies aloitti, kunnes tajusi jotain tärkeää. "Hetkinen.. Onko pikkusiskos nimi Katariina Wahlman? Meille nimittäin tuotiin tänään putkaan tuon niminen henkilö." Katariina, niin tietenkin, aivan varmasti tuo oli Katrin sisko. Miten Tuukka ei ollut tajunnut sitä heti? Hänen hoksottimensa eivät nyt selvästikään toimineet kunnolla.

Katri kyllä tiesi perheensä taustat, paremmin kuin kukaan muu ja tiesi myös sen että Wahlamnien perhe oli tullut tutuksi myös poliisienpiireissä. Heitä näki kerta toisensa jälkeen korjaamolla, joko korjauttamassa jotain omaansa tai sitten muuten vain isäänsä kyttäämässä – vaikka olihan isällään ehdonalaisvalvoja joka vahti Jukan tekemisiä. Katri ei kuitenkaan kaivannut kenenkään sääliä, saati kuunnellut kenenkään syytöksiä perheestään ja heidän historiasta. Jokainen teki virheensä ja niiden seuraukset kärsittiin, usein ajan kanssa kuten perheen isäkin oli suorittanut tuomionsa, kun taas Kari istui edelleen kiven sisällä. Katrin nuoruuden sekoilut eivät olleet onneksi kirjoilla – kaikki se karkailu perhekodista ja ylenpalttinen sekoilu jonka vuoksi kiersi perhekodista toiseen. Olihan Katri tullut poliisien kanssa tutuksi tuolloin; he saivat etsiä Wahlmanin teiniä aina ties miestä ja kiikuttaa takaisin perhekodin helmoihin turvaan. Kyllä Katri osasi juosta karkuun sekä piiloutua virkavallalta, mutta aina joskus ne pahatkin oli saatava kiinni. Tosin kyllä nuori neiti oli oppinut nuoruuden sekoilusta vaikka kuinka paljon ja välttänyt tekemästä samoja virheitä kuin tuolloin.

Katri katseli Tukkaa hiukan arvioivasti, kallistaen samalla päätään kun vei kätensä puuskaan eteensä ja nojautui tuolinsa selkänojaa vasten. Miehen naamastakin pystyi jo lukemaan, ettei tuo välttämättä uskonut häntä – mikä ei ollut uusi juttu. Wahlmanit olivat tosiaan saaneet tietynlaisen leiman poliisien keskuudessa ja vaikka kuinka Katri halusikin siitä luopua, tuo rakasti perhettään ja sen vuoksi puolustikin jokaista heitä viimeiseen hengenvetoonsa asti. Paitsi Jennaa, se lehmä saisi kuolla jos Katrista kysyttäisiin. ”Edelleen, mä etsin mun nuorinta siskoa joka on karannut perhekodistaan… Katariina Wahlman, se on 17-vuotias tyttö, joka on ehkä hiukan liikaa tullut siskoihinsa.” epäröimättä Katri avasi suunsa ja katsoi poliisia tiiviisti silmiin, kääntämättä katsetta pois Tuukasta kuten syyllisillä oli tapana; he eivät katsoneet puhuteltavaa silmiin saati puhuneet yhtä selkeästi mitä tämä nuori neiti artikuloi. Hän ei ollut syyllistynyt mihinkään laittomuuksiin, hän vain sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan – vaikka tämä mukava poliisisetä ei tuntunut uskovan sitä.

Seuraavaksi Katri oli jo nojautunut edessään olevaa pöytää vasten ja laskenut kätensä sen pinnalle. Hän tiesi ettei Tuukka välttämättä ollut halukas auttamaan häntä – joko sitten taustojensa tai jonkun muun seikan vuoksi – mutta Katri ei aikoisi jäädä koko yöksi tänne. Hänellä olisi sisko löydettävänä ja hän löytäisi sen joko poliisien avustuksella tai sitten yksin. Joko Jukasta tai Karista juontuen, Katri ei voinut myöntää itselleen että millään tavalla pitäisi poliiseista, heistä ei ollut elämänsä aikana kertaakaan kunnollista apua joten ehkä Wahlmaneilla oli myös omat ennakkoluulonsa poliiseista vaikka saattoihan Tuukka olla poikkeus. Sitä ei nainen kuitenkaan tiennyt. Katrin huulien välistä pääsi kuitenkin turhautunut huokaus kun kuuli miehen sanat, pudistellen tämän jälkeen päätään jonka jälkeen nousi tuoliltaan ylös. ”Ei ole ei, joten se sitten taitaakin tarkoittaa sitä että mun pitää löytää pikkusiskoni sitten yksin. – Kiitos avusta konstaapeli”., Katri sanoi jopa sarkastisesti hymyillen, noukkien pöydältä laukkunsa jonka hihnan nosti olalleen. Miehen kysymys kuitenkin pysäytti Katrin, jonka jälkeen nainen kurtisti hiukan kulmiaan ja nyökkäsi. ”On… Ei voi olla totta! Mitä se pikku nilkki on tehny?”, Katrin silmät suurenivat kun kuuli Katariinan olevan putkassa. Pikkusiskonsa… Ennen niin viaton ja kiltti tyttö, josta oli selvästikin tullut vuosien mittaa ikävästi Katrin kopio. ”Tai siis, saisinko mä sitten nähdä sen? Sillä on vähän selitettävää…”, toinen kysäisi kulmiaan kohottaen, toivoen että Tuukka veisi hänet siskonsa luokse sillä Katariina joutuisi kyllä selittämään kaiken, mitä oli tänä iltana – yönä – tapahtunut.

Tuukka yritti alituiseen etsiä viitteitä siitä, että puhuiko Katri totta vai yritti tuo viilata linssiin. Paatuneita valehtelijoita löytyi vaikka millä mitalla, mutta kieltämättä Katri vaikutti siltä, ettei tuo oikeasti ollut missään huumehommissa mukana; eihän tuo vaikuttanutkaan huumeiden alaiselta. Tuo ei puhunut sekavia tai epäselvästi, päinvastoin, tuo artikuloi oikein selvästi. Hänen ulkonässäkään ei ollut mitään viitteitä huumeiden käytöstä; elekieli oli ihan täysjärkistä ja tuon pupillit olivat normaalikokoiset. Huumeiden alaisena olevan ihmisen tosiaan tunnisti melko helposti todella laajoista pupilleista. Tuukka tiesikin huumeista paljon, oikeastaan siksi, että hänen työkoiransa Feline oli huumeisiin erikoistunut. Mies olikin todella usein kentällä huumeisiin liittyvissä tapauksissa kyseisen koiran kanssa, mutta usein - liiankin usein - hänen täytyi olla mukaan väkivaltaisuuksien taannuttamisessa. Koiran näkeminen rauhoitti väkivaltaisia henkilöitä lähes heti, ja niin kannattikin - poliisikoirat oli koulutettu puremaan. Tuukan Felien ei tosin ollut kovin aggressiivinen muuten, mutta niitä koko ajan aggressiivisia poliisikoiriakin löytyi. Koulutuksesta se oli suurimmaksi osaksi kiinni, ja koska Tuukan poliisikoira oli myös joskus laivalla tai jossain laukkuja haistelemassa, ei ollut hyvä, että se olisi koko ajan aggressiivinen.

Se Katrin sisko, aivan. Tuukka hymähti - vaikka Katri kuulostikin oikein vakuuttavalta ja muutenkin täysjärkiseltä, miehen mielessä kummitteli koko ajan muisto tuon veljestä ja isästä. Varmasti Katria harmitti se, että oli itsekin saanut tavallaan rikollisen maineen noiden takia. Kyllä se Tuukkaa ainakin ärsyttäisi, mutta onneksi hänen ei tarvinnut pelätä saavansa huonoa mainetta - hänen läheisimmät sukulaisensa olivat puhtaita pulmusia. Ja luojan kiitos he sellaisia olivat. Huomatessaan, että Katri nousi omin avuin ylös, nosti mies hieman kulmiaan. Aika nokkavaa käytöstä poliisien kanssa. Eikö Katri tiennyt, että istua piti niin kauan, ennen kuin sai luvan lähteä paikalta? Tuukka päätti kuitenkin olla hiljaa. Turha hänen oli asiasta mainita, koska kyllä tämä kuulustelu olikin suurin piirtein ollut tässä, mitään muuta puhuttavaa ei ollut, koska vaikutti siltä, että Katri oli oikeasti ollut siellä pirskeissä siskoaan etsimässä, sitä paitsi, tuosta ei ollut löytynyt huumeita. Jessus Tuukka kyllä välillä ihmetteli nykynuoria, jotka halusivat leikkiä huumeiden kanssa. Niillä pääsi vaan hengestään ja poliisin kuulusteluun - ja hauskaa pystyi pitämään muillakin tavoilla.

Tuukka ei voinut mitään sille, että hän meinasi tyrskähtää huomatessaan Katrin reaktion. Pikku nilkki. Vaikutti vähän siltä, että Katariina oli ollut ongelmissa aikaisemminkin. Tuukka ei kyllä kyseiseen tyttöön ollut vielä törmännyt missään vaiheessa ainakaan poliisiasemalla, mutta saattoi olla, että ongelmat liittyivätkin ainoastaan satunnaisiin katoamisiin, joista poliisien ei tarvinnut huolehtia. Jotkut tosiaan reagoivat välillä liikaakin, mikäli teinilapsena oli ollut kadoksissa kaksi tuntia. "Katariina Wahlman pidätettiin eräissä bileissä. Oli siellä mennyt meininki vähän liiankin kovaksi, joten mukaan noukittiin", hän totesi. Siellä oli sattunut vähän isompi käsirysy ja pakko suurin osa nuorista oli napata mukaan poliisiasemalle kuulusteluihin. "Hyvä on, tämä meidän haastattelumme taisi olla tässä. Seuraa mua", mies viittoi naisen luokseen ja avasi tuolle oven. Tuukka vihasi sitä, että hänen piti olla aina niin kovin asallinen tässä ammatissaan. Pakko se oli kuitenkin tehdä; eivät rikolliset ottaisi tosissaan liian rentoa poliisia.