Only love let's us see normal things in an extraordinary way

Tiistai 28. helmikuuta 2012 - klo 10:15 eteenpäin
Ranska, Pariisin Disneyworld
Miro Sparrok & Mari Salminen

Pariisi oli kaunis kaupunki. Sen Miro oli ehtinyt tajuta, vaikka he olivat ehtineet olla Marin kanssa Pariisissa vasta kaksi päivää, jotka nekin olivat kuluneet kuin siivillä. Kaksikko oli kerennyt vierailla pienissä ja suloisissa kahviloissa sekä Eiffel-tornilla - jälkimmäinen oli selvästikin pakollinen käynti, kun kerran Pariisissa oltiin. Kyseinen reissu oltiin tehty juuri eilen. Heidän oli ihan pakko käydä Eiffel-tornissa ihan ylhäällä asti, eivät he tosin mitään portaita käyttäneet vaan menivät hissillä - siitä asiasta oli tosin vitsailtu. Eiffel-tornin korkeimmalla sijaitseva tasanne oli kyllä hieno kokemus. Miro oli ehtinyt pelkäämään vähän aikaa, että Marilla olisi korkeanpaikan kammo tai jotain, mutta ei, nainen oli selvinnyt siellä tasanteella oikein mallikkaasti. Miro itse ei ollut koskaan pelännyt korkeita paikkoja, oikeastaan vaan ihaili korkealla olemista: kaiken näki ihan uuden silmin. Sieltä huipulta oli nähnyt Pariisinkin ihan uudessa valossa ja kaikki näytti niin hiton pieneltä. Siellä ylhäällä sai olla vapaa, ja se tilanne olikin saanut Miron unohtamaan kaikki murheensa hetkeksi. Mikä saattoikaan olla parempaa kuin rakastamansa naisen kanssa ajan viettäminen kauniissa paikassa? Sillä hetkellä Mirosta oli tuntunut, ettei mikään voinut vetää vertoja sille tilanteelle.

Kaksikko olikin saanut viettää aikaa todella paljon yhdessä, ja ei, ketään katusoittajia ei onneksi ollut vielä yrittänyt hypätä mukaan kolmanneksi pyöräksi. Ihan sananmukaisia pyöriä Miro ja Mari olivat kutienkin nähneet esimerkiksi silloin, kun päättivät Eiffel-tornin jälkeen mennä istumaan iltaa pieneen katukahvilaan. Siellä he saivatkin pohtia seuraavaa määränpäätään - ja niitä vaihtoehtoja oli monia. Tuntui, ettei aika riittäisi kaikelle sille, mitä he haluaisivat tehdä, ja niinpä heidän oli pitänyt karsia raskain mielin muutama asia listaltaan. Yhteen paikkaan heidän molempien oli kuitenkin pakko päästä: Disneyworldiin. Kaksikko vitsaili aina keskenään, kuinka he käyttäytyivät kuin lapset, joten eikö olisi sitten hyvä lähteä Disneyworldiin ja päästää sisäinen lapsi pihalle oikein kunnolla? Kyllä, se oli hyvä idea Miron mielestä. Hän oli muutenkin halunnut käydä Disneyworldissa, tulipa siitä aina välillä puhuttua kavereidenkin kanssa, jotka siellä olivat käyneet ja paikka kuulosti oikein mielenkiintoiselta; mielenkiintoiselta sellaisille, jotka omistivat leikkimieltä. Tosikot tai vähän liian aikuismaiset ihmiset eivät varmastikaan Disneyworldin kaltaisessa paikassa viihtyisi.

Disneyworldille varattiin tuolloin seruaava päivä - eli tässä tapauksessa tämä päivä. Aamulla Miro kuitenkin oli joutunut taas kiroamaan sitä, että miksi oli oikein lupautunut heräilemään näin aikaisin. Lomalla pitää nähdä asioita eikä suinkaan nukkua kaiken yli, niin Mari aina sanoi, ja no, pakko miehen oli yhtyä siihen kommenttiin. Miro nyt vaan oli sattunut tottumaan siihen, että kaiken yli nukuttiin - mies nyt vaan sattui tykkäämään nukkumisesta. Miro oli kuitenkin noussut ylös vastaan hangoittelematta koska Mari kyllä puhui täyttä asiaa - tämä oli se helvetin irtiotto arjesta. Niinpä mies oli pukenut päälleen farkut ja harmaaraidallisen neulepuseron. Mitään muuta sen kummempaa hän ei itselleen tehnyt, koska Mari oli ilmeisesti saanut laitettua itsensä valmiiksi jo kauan ennen Miroa. Nuorukainen tunsi näyttävänsä hyvältä ihan sellaisenaan - tosin hieman geeliä hän laittoi hiuksiinsa saadakseen ne pystympään. Mari näytti Miron silmään hyvältä ja sen mies olikin osoittanut lempeällä suukolla ja sen myös ääneen sanomalla.

Bussimatka oli viimeistään herättänyt Miron kokonaan. He nauroivat Marin kanssa koko matkan jotain huonoja juttuja, mutta hauskaa kuitenkin kyllä oli. Olikin mukavaa huomata kuinka heidän huumorintajunsa kohtasivat Marin kanssa. Vähän karua se olisikin ollut, mikäli heidän huumorintajunsa eivät olisi natsanneet yhteen vaan toinen olisi pitänyt vastapuolensa vitsejä kuivina. Se vitsailu oli kuitenkin lennättänyt heidät nopeasti Disneyworldiin asti ja nyt he olivat jo jopa kävelleet siellä hetken aikaa.
"Ei hitto tää on siisti paikka", mies katseli ympärilleen aidosti paikasta pitäen. "Mutta tiiäks, me ollaan kävelty täällä nyt ihan liikaa. Mä haluun mennä johonki laitteeseen tai johonkin parkiin tai.. - No huh huh näiden vaihtoehtojen määrää. Sekasinhan tässä menee. Oisko sulla mitään mielessä?"

Pariisiin tuleminen oli ollut kuin unelmien täyttymys Marille. Hän oli aina halunnut vierailla Pariisissa ja nyt hän vielä pääsi sinne rakastamansa ihmisen kanssa, mikä voisi olla enää parempaa? Jo lentokentällä Mari oli ollut kuin joku innostunut pikkulapsi, hän oli vain hymyillyt itsekseen ja katsellut innoissaan ympärilleen eikä olisi malttanut edes tehdä pakollisia asioita, kuten hakea laukkuja matkatavarahihnalta tai lähteä etsimään taksia, jotta he pääsisivät hotelliinsa. Hotellilla Mari puolestaan ei olisi halunnut rueta nukkumaan vaan olisi vain halunnut tutkia Pariisin oppaita ja karttoja sekä suunnitella, mitä kaikkea he tämän viikon aikana olisivat voineet tehdä. Yleensä matkustamisen jälkeen Mari oli väsynyt mutta silloin ensimmäisenä iltana hän oli ollut kaikkea muuta kuin väsynyt. Miro oli saanut kuulla ummet ja lammet Marin jutuista ja jo heti ensimmäisenä päivänä he olivat alkaneet toteuttaa niitä kaikkia asioita, joita he olivat Pariisissa halunneet tehdä. Yksi noista asioista oli ollut Eiffel-tornilla käynti; Mari ei varmasti ikinä unohtaisi sitä tunnetta, kun he olivat päässeet tornin korkeimmalle tasanteelle ja vain ihailleet sieltä näkyviä maisemia. Mari olisi voinut todellakin jäädä siihen hetkeen, hän pystyi edelleen muistamaan mielessään, miten hienolta Eiffel-tornissa käynti oli tuntunut.

Jo pelkästään Eiffel-tornissa käynti oli ollut aivan upea kokemus mutta Mari tiesi silti, että heidän matkaansa tulisi vielä mahtumaan lukuisia muita vähintään yhtä upeita kokemuksia, vaikka mikään tuskin ihan pystyi Eiffel-tornille enää vertoja vetämään. Pariisi kun oli täynnä kauniita puistoja, kahviloita, pieniä putiikkeja ja jo kadutkin näyttivät niin paljon kauniimmilta kuin Suomessa ikinä. Kun he ensimmäisenä iltana olivat kävelleet Pariisin katulamppujen alla kohti hotelliaan, Marista oli tuntunut kuin hän olisi onnellisempi kuin ikinä. Pariisiin lähtö oli ollut ehdottomasti hyvä päätös heidän suhteensa kannalta, he saivat kokea täällä niin paljon uusia hienoja kokemuksia, että niitä samoja kokemuksia ei mitenkään olisi saanut koettua Suomessa, sehän nyt oli itsestään selvää. Kokemuksia Mari tosiaan olisi halunnut mahdollisimman paljon ja heillä oli ollutkin Miron kanssa hieman päänvaivaa miettiä, mitä kaikkea he olisivat voineet tehdä, sillä nähtävää ja koettavaa olisi ollut niin mielettömän paljon, että viikko ei ihan kaikkeen riittäisi mitenkään. Jostakin oli vain osattava karsia tekemistä pois ja listaa karsiessaan Mari oli jo miettinyt, että heidän olisi ihan pakko tulla Pariisiin vielä joskus uudestaan, tämä oli ehdottomasti heidän kaupunkinsa.

Yhdestä kohteesta ja kokemuksesta kumpikaan ei kuitenkaan halunnut tinkiä; Disneyworldistä. Se oli paikka, jonne kumpikin halusi ja aluksi Mari oli ollut sitä mieltä, että se olisi ihan liian kallis heidän kukkarolleen mutta kun he olivat ottaneet selvää enemmän hinnoista, olivat he huomanneet, ettei se nyt ihan niin kallista yhdeltä päivältä ollutkaan. Suunnaksi he siis toisena päivänään päättivät ottaa Disneyworldin ja siitäkös he vasta innoissaan olivat. Kumpikin olivat innoissaan kuin pienet lapset mutta sekös ei heitä haitannut, nauratti vain. Nauru oli kylläkin kaukana Mirosta, kun Mari oli sitten aamulla miesät herätellyt. Mari oli jo lentokoneessa varoitellut, että tätä lomaa ei nukkumiseen käytettäisi mutta Miro tuskin oli ihan tajunnut, että Mari tulisi repimään tuon sängystä ylös vaikka väkisin oikeasti ajoissa. Mutta Mari nyt vain oli sitä mieltä, että nähtävää ja koettavaa oli niin paljon, että he eivät kerkeäisi tehdä mitään, jos kaikki aika menisi vain nukkumiseen. Aamulla suunnaksi oli siis otettu Disneyworld, sinne oli onneksi suorat yhteydet, joten jopa he onnistuivat löytämään sinne, - apuna tosin oli myös Marin ranskan kielen taito, jota ilman he varmaan olisivat jo olleet pulassa monta kertaa.

He olivatkin sitten joku aika sitten tulleet Disneyworldiin ja jo pieni kierros alueella osoitti, että paikka oli juuri niin uskomattoman hieno kuin he kumpikin olivat kuvitelleet. Paikassa oli niin älyttömän paljon kaikkea mitä vain kuvitella saattoi ja Marista oli myös suloista huomata, kuinka heidän ohitseen jatkuvasti kulku pieniä lapsia aivan onnesta soikeina. Jos tämä paikka oli jo heille niin mahtava niin varmasti nuo lapset olivat kuin jossain satumaassa. Satumaa tämä paikka kyllä tosiaankin oli.
"Totta, kyllä meidän pitää jotain tehdäkkin, muutakin kun vaan kävellä ympäriinsä." Mari sanoi Mirolle tuon sanat kuultuaan, nyökytellen päätään. Hän ei kylläkään tiennyt, mitä he voisivat tehdä, Disneyworldissa tuntui olevan niin paljon kaikkea, ettei Mari edes varmasti tiennyt kaikkia vaihtoehtoja, joita heillä olisi.
" - Täällä on ihan liikaa kaikkee, mä en ees tiiä, mitä me voitais tehdä.. Jossakin laitteessa ois kyllä kiva käydä, kerta tänne asti tultiin, noi nyt voittaa jonku Lintsin ihan mennen tullen."

Miroa ei haitannut enää lähes ollenkaan se aikainen herätys. Se olisi voinut saada miehen ärsyyntymään Suomessa, mutta ei täällä Pariisissa; kaikki oli täällä niin uutta. Ensimmäistä kertaa Mari oli tosiaan käskenyt Miroa raottaa silmiään siinä auringonnousun aikaan, ja kyllä hän oli sen tehnytkin. Silmät hän oli kuitenkin ummistanut uudelleen sen pyynnön jälkeen. Ennen sitä uutta nukahtamista Miro oli kuitenkin ehtinyt nähdä sen kirkkaan auringonnousun, ja pakkohan miehen oli sanoa, että se näytti kauniilta. Harvoin noin kauniita auringonnousuja näki Suomessa - tai sitten tämä vain näytti sellaiselta miehen mielentilan ansiosta. Miro tosiaan tunsi itsensä vapautuneeksi täällä Pariisissa. Hänellä ei ollut mitään ylimääräistä ajateltavaa vaan hän saattoi keskittyä täysin Mariin, itseensä ja Pariisin kauneuteen. Ei häntä siis se aikainen herätys oikeasti haitannut, ei sitten ollenkaan, koska Mirohan sai tässä ihan yliannostuksen kauneutta. Itse Pariisi oli tunnelmallinen ja romanttinen kaupunki, mutta ei se siltikään vetänyt vertoja Marille. Vähän huvittavaahan se oli, että Miro ei mielestään koskaan ollut nähnyt yhtä kaunista naista kuin Mari, mutta mies oli kyllä huomannut, että pystyi tuijottamaan Maria vaikka päiväkausia putkeen eikä se tosiaan olisi vaikeaa.

Tällä hetkellä Miro antoi katseensa kuitenkin lipua pitkin Disneyworldiä - jessus sitä nähtävää olikin, ja luonnollisesti kamera oli suhteellisen ahkerassa käytössä. Miroa harmitti se, että he eivät mitenkään kerkeisi katsoa koko Disneyworldiä läpi tämän päivän aikana, vaan heidän oikeastaan pitäisi valita joku yksi osio, minne suuntautuisivat täksi päiväksi. Heillä ei valitettavasti ollut varmastikaan varata toista päivää Disneyworldille, koska kaksikolta löytyi vieläkin vaikka minkälaisia suunnitelmia tämän reissun varalle. Tästä reissusta tulisi ikimuistoinen, siitä jos jostain Miro oli varma. Heillä oli ollut mielettömän kivaa jo aikaisempien kahden päivän aikana, ja ihan varmasti heidän reissunsa muuttuisi entistä mukavammaksi. Ei tosiaan ollut mitään syytä, miksi heidän reissunsa muuttuisi huonoksi, koska mitään pahaa ei ollut tapahtunut. Miro ja Mari olivat selvinneet nämä kaksi päivää ihan ilman riitoja, edes minkäänlaisia nokkapokkia ei ollut tullut esimerkiksi karttaa luettaessa vaan he tekivät yhteistyötä eivätkä sooloilleet. Siinäkin näki, kuinka hyvä heidän suhteensa olikaan; he pelasivat yhteen tilanteessa kuin tilanteessa. Jotkut ajattelivat parisuhteessa vain itseään ja omia tarpeitaan, mutta Mari ja Miro huolehtivat siitä, että he molemmat ovat tyytyväisiä.

"No niin voittaa", Miro nyökkäsi Marin sanat kuultuaan. Tämä paikka oli tosiaan paljon isompi ja näyttävämpi kuin joku Linnanmäki tai Särkänniemi. Oli hauska kyllä huomata, että täällä oli niin aikuisia kuin lapsiakin. Tosin jotkut niistä vanhemmista näyttivät vähän tuskastuneilta, eikä se kai mikään ihme ollutkaan, jos lapsi kiljui innokkaana ja puhkoi suurin piirtein ympärillä liikkuvien ihmisten tärykalvot. Miroa ne kaikki kiljumiset kyllä naurattivat ja ehkä vähän ilahduttivatkin. Ei Miro huomannut suomalaislapsissa tällaista iloa ja avoimuutta, niin karua kuin se olikin sanoa. Kaipa se kasvatus kuitenkin lapsia muokkasi todella pitkälle, ja kyllä täällä huomasi, että lapsia oli monenlaisia; oli niin asiallisempia kuin riehakkaampiakin. Suurin piirtein kaikki noista olivat kuitenkin iloisia. Hetken Miro vielä katseli niitä ympärillä häärääviä lapsia, kunnes pysähtyi ja käänsi katseensa karttaan. Nuorukainen oletti Marin tulevan vierelleen mahdollisimman pian.
"Mä sanoisin kyllä että toi Adventureland vois olla aika.. No, seikkailullinen", hän aloitti suhteellisen mietteliään näköisenä. Aikaa kaksikolla ei ollut tutkia monia paikkoja, joten valinta täytyi tehdä nopeasti että sitä aikaa jäisi edes vähän enemmän. "Ei hitto, siellä on joku Pirates of the Caribbean -juttukin. Eiku eteenpäin ja sinne."

Mitään muuta Miro ei ehtinyt sanoa kun hän jo tarttuikin Maria kädestä ja lähti kävelemään tuon kanssa eteenpäin. Olikohan tämä näky normaalia Disneylandissa - siis nuoripari? Jos Miron pitäisi arvioida asiaa, niin kai niitä sieltä löytyi, olivathan esimerkiksi Mari ja Miro nyt paikalla. Varmastikaan kaikki vastarakastuneet, nuoremmat pariskunnat eivät innostuneet Disneylandiasta vierailukohteena mutta Maria ja Miroa se kiinnosti kyllä molempia, ja se oli oikeastaan aika suloista. Luojan kiitos he olivat molemmat suhteellisen lapsenmielisiä - ei tosikkous ollut kivaa.
"Hei no niin, se kyltti on jo tossa", Miro osoitti sormellaan isoa Pirates of the Caribbean -kylttiä ja käänsi katseensa Mariin iloisena. "Minne sitä tästä pitäis mennä..? Tonne ainaki menis ny ihmisiä." Mies katseli ympärilleen mietteliäänä ja tosiaan yritti etsiä vihjeitä siitä, että mihin suuntaan seuraavaksi pitäisi mennä. Ihmismassaa voisi toki seurata, mutta ei sitä koskaan tiennyt jos muut menivät muualle. Hitto, kun kaiken piti olla ranskaa. Miro ei siitä tajunnut mitään mutta onneksi Mari osasi ranskaa.
"Lue sä nyt tosta ja kerro sitten mullekki. Äläkä sit kuseta", Miro virnisti leikkisästi. Kyllä mies sen tiesi, ettei Mari häntä tahallaan ohjaisi jonnekin väärään paikkaan, mutta pakko nuorukaisen oli leikkimielisesti rakastaan kiusata.

Marin olisi vain tehnyt mieli pysähtyä siihen paikkaan, sulkea silmänsä ja nauttia tästä hetkestä. Mari rakasti ihmisten ääntä ympärillään ja hänestä oli myös ihanaa, kun ympärillä oli niin paljon ihmisiä eri maista. Kaikki eri kielet sekoittuivat ympärillä ja Marista tuntui siltä kuin hän tosiaan olisi kotonaan. Hän viihtyi niin hyvin reissun päällä ja toisinaan häntä harmitti todella paljon, että hän oli aikoinaan luovuttanut niin helposti Yhdysvalloissa ja palannut Suomeen. Sisimmässään hän tiesi, että se oli ollut ainoa oikea ratkaisu, sillä Mari ei ikinä olisi saanut hoidettua syömishäiriötään ja muita ongelmiaan kuntoon käytännössä yksin vieraassa maassa ja vieraalla kielellä mutta ulkomailla asuminen vain oli ollut niin Marin juttu. Hän oli pitänyt Yhdysvalloissa asumisesta ja mielellään kokisi sen vielä joskus uudelleen mutta Mari vähän epäili, että hänen tilaisuutensa oli tullut ja mennyt. Nyt hänellä oli koulu, työ, perhe ja ystävät Suomessa. Ja ennen kaikkea hänellä oli Miro. Hän ei todellakaan voisi eikä haluaisi vain lähteä ulkomaille ja jättää Miroa oman onnensa nojaan, hän ei todellakaan edes pystyisi siihen eikä viitsisi kyllä näinollen edes puhua Mirolle siitä, että haavailee edelleen Suomen ulkopuolella asumisesta. Kyse ei ollut siitä, että Mari ei olisi viihtynyt Suomessa, kyllä hän siellä viihtyi mutta hän vain olisi halunnut uusia kokemuksia muualtakin kuin vain Suomesta.

Yhtäkkiä Miro pysähtyi ja Mari oli jo hyvää vauhtia kävelemässä miehen ohitse, kun älysi miehen pysähtyneen ja Mari palasi tuon vierelle. Mari huomasi Miron katselevan karttaa ja suuntasi sitten katseensa itsekkin siihen, hieman mietteliään oloisena. Paikkoja tosiaan oli ihan mieletön määrä ja Mari oli varma, että tällä menolla he seisoivat vielä illallakin vain karttaa tuijottamassa ja miettisivät, mitä oikein tekisivät ja minne menisivät. Pian kuitenkin Miro sitten ehdottikin, minne he voisivat mennä ja Mari jo käänsikin katseensa poikaystäväänsä, nyökkäillen vain päätään tuon sanoille.
"Nojoo, se vois olla. Ainakaan siellä ei varmaan ois mitään ihan älytöntä määrää pikkulapsia vaan siellä ois vähän muitakin. Ainakin niin mä luulisin.." Mari sanoi pienesti naurahtaen. Ei hänellä todellakaan ollut lapsia vastaan yhtään mitään mutta olisi kuitenkin ihan kivaa, jos heidän valitsemassaan paikassa olisi hieman heidänkin ikäluokkaansa, etteivät he ihan erottuisi joukosta kaikkien pienten lasten ja noiden vanhempien keskelle. Jo nyt Marista tuntui, että heidän ympärillään juoksenteli lähinnä lapsia ja pariskuntia ei juurikaan nähnyt. No, ehkä kaikki eivät olleet ihan yhtä lapsenmielisiä kuin mitä Miro ja Mari olivat.

Muuta Mari ei sitten oikeastaan kerennytkään sanoa, kun Miro oli jo napannut häntä kädestä kiinni ja matka jatkui eteenpäin. Marilla ei ollut aavistustakaan, tiesikö Miro edes minne he olivat menossa mutta kerta mies niin päättäväisenä matkaa jatkoi niin Mari tottakai seurasi perässä. Oli oikeastaan hauska nähdä, miten innostunut Miro tästä paikasta oikeasti olikaan. Moni muu ei varmasti olisi edes halunnut lähteä mihinkään Disneyworldiin vaan olisi kuluttanut Pariisin matkansa museoissa ja muissa nähtävyyksissä kuljeksien mutta se ei ollut kyllä Miron ja Marin tyylistä. No, Mari olisi toki voinut museoissakin pistäytyä mutta koska hän aavisteli, että se ei todellakaan olisi Miron juttu, ei hän semmoista ruennut miehelle edes ehdottamaan. Ei mitkään museokäynnit nyt olleet Marillekkaan se ehdoton juttu ja hän mielellään teki jotain tämmöistä huomattavasti rennompaa, mikä sopi kummallekkin heille. Disneyworldiin tulo olikin lähes unelmien täyttymys Marille, hän oli siellä aina halunnut vierailla mutta koskaan siihen ei ollut tullut tilaisuutta, joten mikäs sen parempaa kuin viettää päivä upeassa paikassa ihanassa seurassa.

"No ei meidän kyllä ehkä kannata noitten ihmisten perään lähtee, eihän niistä tiiä, mihin ne on menossa.." Mari sanoi, heidän pysähdyttyään hetkeksi aikaa miettimään, mihin suuntaan heidän nyt ylipäätänsä pitäisi edes lähteä. Mari katseli Miron hetki sitten osoittamaa kylttiä ja kuultuaan miehen sanat, Mari naurahti pienesti.
"Todennäkösesti siinä sanotaan, sulla ei oo tolle alueelle mitään asiaa." Mari sanoi leikillään vinoillen, napaten Miroa uudelleen kädestä kiinni ja käveli tuon kanssa lähemmäksi kyseistä kylttiä, että näkisi, mitä siinä luki ja hetken aikaa Mari keskittyikin lukemaan kyltissä olevaa tekstiä. Suurin osa tekstistä vain kertoi, millainen paikka heidän etsimänsä Adventureland oikein olisi ja todennäköisesti teksti oli tarkoitettu siksi, että se houkuttelisi lapsia paikalle. Mari kurtisti hieman kulmiaan, välillä hän ei ymmärtänyt ihan kaikkia sanoja mutta kyllä hän nyt suurimman osan kyltistä tajusi, vaikka ei ollutkaan hetkeen käyttänyt ranskan taitojaan mihinkään.
"Elikkäs.. Meidän pitää lähtee... Tohon suuntaan." Mari sanoi hetken aikaa ympärilleen katsottuaan ja osoitti sitten suuntaan, jonne kyltti neuvoi heidän menevän.
" - Sinne ei pitäis olla tästä enää pitkä matka."

Miro tuijotti hetken aikaa Maria tuon katsoessa sitä kylttiä. Oli kyllä luojan lykky, että Mari osasi ranskaa ja monia muitakin kieliä, koska Miron kielitaidolla ei kyllä pitkälle pötkittäisi - ja se oli totuus. Valtakielistä Miro osasi tosiaan vaan englantia. Välillä Miroa kyllä vähän harmittikin, ettei hän ollut lukiossa ollessaan jaksanut opiskella monia kieliä, mikä johtui siitä, että kieliopissa oli niin paljon opiskeltavaa. Tosin nykyinen kieliosaamisensa - joka rajoittui suomeen, saameen, ruotsiin, norjaan ja englantiin - oli sitten hyvää, eikä Mirolla ollut ongelmaa käyttää noita kieliä kaikenlaisissa tilanteissa. Kuitenkin Miro silti toivoi, että osaisi monia kieliä. Nytkin Miro olisi tahtonut tietää, että mitä kaikki ohikulkijat oikein puhuivat - ei sillä, että Miro olisi ollut liian utelias vaan hän tykkäsi kuunnella asioita ja ihmisiä. Eri kieletkin olivat oikeasti melkoinen rikkaus, ja oli kauheaa ajatella, että niitä katosi koko ajan. Joku oli esittänyt jopa teorian Suomen kielen katoamisesta pitkällä tulevaisuudessa; suomi ottaa koko ajan vaikutteita ulkomailta, tästä esimerkkinä esimerkiksi englannin ja ruotsin lainasanat. Miro ei osannut mitenkään ottaa kantaa tuohon väitteeseen koska harvoin hän ajatteli tuon kaltaisia asioita.

"Niin varmaan, muuten vaan siellä lukee, että Miro Sparrok: Bienvenue! Huomaaks, kyllä mäkin osaan ranskaa", Miro virnisti ilkikurisesti. Ei, mies ei yhäkään sitä ranskaa kunnolla osannut, ehkä muutaman hauskan sanan ja siihen se jäi. Hänen lausumisensa ei ainakaan toiminut ollenkaan. Mari onneksi huolehti tosiaan niistä molemmista puolista. Kahviloissakin - jos tarjoilija oli nokkava eikä suostunut puhumaan englantia - Mari huolehti siitä, että he saivat pöytään sen, mitä halusivat. Miro oli tosiaan huomannut monissa paikoissa sen, että jotkut eivät suostuneet puhumaan englantia, vaikka ihan varmasti osaisivat. Onneksi Miron ja Marin valitsema hotelli oli kuitenkin ulkomaalaisystävällinen ja sieltä löytyi ihmisiä, jotka puhuivat sitä englantia mielellään - hassulla korostuksella mutta puhuivatpa joka tapauksessa. Suomea Miro ei ollut kuullut vielä kertaakaan, ja no, ei hän sitä kyllä paljoa ikävöinytkään jos totta puhuttiin. Hän sai puhua sitä ihan liikaa. Toista äidinkieltään saamea Miro ei ollut puhunut tosin aikoihin, eikä hän kyllä kaivannutkaan sitä. Sitä saattoi puhua kun huvitti - ja harvoin niin kävi.
"Alright. Nyt pitää vaan toivoo ettet sä ohjaa meitä ihan väärään suuntaan", Miro virnisti taas kerran ja tökkäsi naista mahaan hellästi. Pian Miro kuitenkin otti naista kiinni lantiolta ja veti tuota lähemmäs lempeään suudelmaan.

Se suudelma oli kuitenkin suhteellisen pikainen ja viaton - ei Miro kehdannut alkaa oikein kunnolla suudella näiden kaikkien lasten edessä. Jos paikalla olisi ollut vain aikuisia, olisi tilanne ollut erilainen, mutta ei nuorukainen tahtonut lapsia järkyttää. Niinpä Miro irrotti itsensä Marista ja lähti kävelemään kohti sitä Marin osoittamaa suuntaa. Vaaleatukkaisen neitokaisen kädestä Miro kuitenkin päätti pitää yhä kiinni koska halusi kuitenkin näyttää, että he olivat täällä pariskuntana eivätkä esimerkiksi siskona tai veljenä. Mirossa ja Marissa ei kyllä paljon ollut samoja piirteitä; ne oikeastaan rajoittuivat vain hiusten väriin, ja Marin hiukset olivat vielä vaaleammatkin kuin Miron. Ihmiset saattoivat kuitenkin löytää heistä samoja piirteitä, ja Miro ei tosiaan halunnut että Maria luultaisiin hänen siskokseen, se olisi aika häiritsevää. Tosin ei Miroa ihmisten mielipiteet haitanneet ja ehkä kaikki näkivät kaksikon elekielestä, että he olivat nuori pariskunta. Miro ainakin kohteli Maria oikein varoen ja kauniisti, koska ei halunnut satuttaa naista, ei niin henkisesti kuin fyysisestikään. Satuttanut Maria Miro olikin jo ihan liian monta kertaa, ja Miro halusi varmistaa, ettei sitä tapahtuisi enää koskaan uudelleen. Niin tulisi varmaan käymään vielä jossain vaiheessa, pakko se oli tiedostaa, mutta Miro ei halunnut mitään häiritseviä tekijöitä tälle reissulle. Heillä oli ollut tähänkin asti jo niin pirun hauskaa yhdessä.

"No niin", Miro virnisti huomatessaan jonkun portin, josta ilmeisesti mentiin sisälle merirosvoalueelle. "Kyllä mun kannatti antaa sun lukee se kyltti vaikka sun ranskan kielen taito onkin huomattavasti heikompi ku mun." Miro virnisti taas kerran itselleen tyypilliseen, veikeään sävyyn. Vitsihän äskeinen oli, ja kyllä Miro tiesi, että Mari asian tiedostaisi. Kaksikko oli pian päässytkin jo sisälle portista ja Miro naurahti heidän alueelle päästyään - ei perhana, paikkahan oli ihan kuin joku satama.
"Ei hemmetti, tsiigaa noi tavernat", Miro nauroi katsoen pieniä puumökkeja, jotka ilmeisesti tavernoiksi oli tarkoitettu. "Hei tää on ihan törkeen siisti. Täällon merirosvojakin." Mies oli ihan oikeasti suhteellisen lumoutunut siitä, että joku pystyi toteuttamaan tällaisen paikan, koska ei tämän tekeminen varmastikaan mikään helppo juttu ollut ollut. Paljon tekemistä tämä oli varmasti vaatinut.

"Joopa joo, nyt sä kyllä kuvittelet ihan omias.." Mari sanoi vain naurahtaen, kun Miro vitsaili siitä, että kyltissä oikein toivoteltaisiin Miro tervetulleeksi kyseiselle merirosvoalueelle. Miro tuntui kyllä nyt heittävän vitsiä ihan joka asiasta mutta Maria se ei haitannut yhtään, päinvastoin. Hän oli itsekkin todella hyvällä tuulella ja oli ihana huomata, että Miro oli selvästi vähintään yhtä hyvällä tuulella, sen huomasi tuon elekielestä ja jutuista ylipäätänsä, vitsejä tuntui lentelevän Miron suusta nyt ihan koko ajan. Onneksi Mari oli tottunut Miron vitsailuun, sillä jollain tosikolla olisi saattanut mennä jo aikoja sitten hermot, ennen tätä Pariisin reissuakin. Mari ei kyllä tosikkoa ollut nähnytkään, vaikka voisi toisin kuvitella. Mari kuitenkin oli lakiopiskelija ja aina ollut tunnollinen niin koulussa kuin töissä ja ikävä kyllä monet kuvittelivat, että Mari oli joku tylsimys, joka ei osannut nauraa millekkään tai ei osannut pitää hauskaa. Tuommoiset väitteet eivät todellakaan pitäneet paikkaansa ja onneksi Miro sekä Marin lähimmät ystävät muutenkin tiesivät sen. Ei Mari todellakaan mitään yrittänyt todistella vaan hän viihtyi ihan hyvin omana itsenään, ainakin suurimmaksi osaksi aikaa. Välillä Maristakin pääsi se nipompi puoli esiin mutta ei onneksi ilmeisesti niin pahasti, että ainakaan Mirolla olisi vielä hermot mennyt. Monella olisi saattanut mennä hermot jo siinä vaiheessa, kun Mari halusi herätä melko aikaisiin reissussakin ylös, että he kerkeäisivät nähdä ja kokea mahdollisimman paljon.

"Hei, millon mä oon muka meidät ohjannu jonnekkin väärään paikkaan? Ilman mun kielitaitoo me ei oltais varmaan vieläkään löydetty ees meidän hotellille sieltä lentokentältä." Mari ei voinut olla vitsailemassa hieman huvittuneeseen sävyyn, yrittäen samalla väistää, kun Miro tökkäsi häntä vatsaan, naurahtaen kuitenkin sitten. Joskus nuorempana hän olisi saattanut saada kohtauksen jo ihan vain siitä, että hänen vatsaansa yritettiin koskea noinkin nopeasti, hän kun oli aina ollut niin epävarma mitä ulkonäköönsä tuli ja syömishäiriön ollessa pahimmillaan Mari ei todellakaan antanut kenenkään koskea itseensä, varsinkaan mahaansa. Mari oli niin onnellinen siitä, että nuo ajat alkoivat jo olla takana päin ja varmasti Mirollakin olisi mennyt hermot, jos Mari olisi ruennut valittamaan joka kerta, kun tuo häneen koski tavalla tai toisella. Tuskin he edes seurustelisivat, jos Mari olisi ihan niin hysteerinen itsestään ja ulkonäöstään, onneksi asiat olivat hieman parantuneet vuosien varrella. Tottakai Marilla oli vielä ajoittain lievää epävarmuutta itsestään mutta hän ei antanut sen päästä valloilleen ja Miro oli ollut aivan mielettömän suuri tuki Marille tässä asiassa, vaikka ei välttämättä itse sitä tiennytkään. Ilman Miroa Mari olisi varmaan stressaantunut liikaa koulunsa takia ja samat syömisongelmat olisivat jälleen päässeet valloilleen.

Pian Mari tunsi Miron nappaavan häntä lantiolta ja vetäisevän itseään lähemmäksi. Mari katsoi hetken aikaa Miroa hymyillen silmiin, tuntien kuitenkin sitten nopean mutta lempeän suukon huulillaan ja hän vastasi siihen. Oli ihanaa osoittaa tunteitaan tällä tavalla julkisesti ja näyttää, että he todella olivat pariskunta eivätkä vain kavereita. Mari ei kylläkään pitänyt yhtään semmoisista pariskunnista, jotka roikkuivat koko ajan toisissaan eikä Marin tai Miron edes tarvinnut mitään todistella, heidän onnensa näkyi varmasti heistä muutenkin mutta tämmöiset pienet huomionosoitukset toiselle tuntuivat todella kivoilta. Mari ei myöskään pystynyt käsittämään semmoisia ihmisiä, jotka eivät pystyneet suukottelemaan toisiaan julkisilla paikoilla tai pitäneet käsi kädessä kävelystä, hän kun itse piti tuommoisista pienistä romanttisista eleistä ja tuntui hassulta ajatella, että jotkut eivät noista asioista pitäneet. Tietenkään kaikki eivät samoista asioista mitenkään voineet pitää mutta siitä huolimatta tuo ajatus oli hänestä outo. Onneksi Miro kuitenkin piti käsi kädessä kävelystä ja nytkin he jatkoivat matkaa käsi kädessä kävellen, ainakin heistä varmasti huomasi, että kyllä he ihan pariskunta olivat, eivätkä esimerkiksi sisaruksia. Mari ei todellakaan olisi halunnut heitä luultavan sisaruksiksi, se olisi ollut ihan liian kummallinen ajatus.

Pian he sitten tulivat etsimänsä alueen portille ja kun Mari oli kävelemässä Miron kanssa portille, kuuli hän mitä Miro tällä kertaa vitsaili eikä Mari voinut kuin naurahtaa huvittuneesti.
"Joo, ihan vaan hyvää harjotusta mulle lueskella noita kylttejä, ehkä mäkin joskus osaan ranskaa yhtä hyvin kun sä." Mari sanoi muka tosissaan, pokkansa meinatessa kuitenkin pettää ja lopulta hän väläyttikin leveän hymyn Mirolle. Mari ei pystynyt kuvittelemaankaan itselleen parempaa seuraa tälle reissulle kuin Miron. Heillä oli ollut jo tähän mennessä todella hauskaa ja jututkin olivat sen verran tyhmiä, että tästä reissusta olisi tuskin saanut yhtä paljon irti jonkun toisen kanssa. Kaksikko astuivat lopulta alueen portista sisään ja alkuun Mari ei voinut kuin ihailla, miten upeaan paikkaan he olivat taas päätyneet. Aivan kuin he olisivat tulleet Pirates of the Caribbean - elokuvan lavastusten keskellä ja Mari vain katseli ympärilleen silmät pyöreinä, tämä paikka oli yksinkertaisesti ihan mielettömän hieno.
"Ei hitto, vähän tää on oikeesti siistin näkönen. On tässä kyllä varmaan ollu tekemistäkin.."

"Millon sä et ois ohjannu meitä hukkaan?" Miro yritti kysyä vakavana mutta mies ei voinut estää pientä, leikkisää virnettä, joka paljasti leikkimielisyytensä tässä asiassa. "Ei me olla oltu vielä yhdessä sellasissa paikoissa, minne vois eksyä. Ehkä joku vois eksyä kyllä Helsinkiin mutta me sentään asutaan siellä.." Se oli oikeastaan harmi, että kaksikko ei ollut käynyt aikaisemmin reissussa - mielellään Miro nimittäin olisi jonnekin Marin kanssa lähtenyt. Miro oli aina kiinnostunut maailman menosta mutta Inarissa pääsi harvoin pois Lapin läänistä; silloin kerran hän oli kuitenkin päässyt käymään Helsingissä ja oli menettänyt sille sydämensä saman tien. Paluu Inariin olikin ollut melkoisen katkeransuloinen, oikeastaan enemmänkin tuo katkera - Miro olisi mielellään jäänyt Helsinkiin vaikka loppuiäkseen tai ainakin pidemmäksi aikaa. Onneksi Miro kuitenkin päätti muuttaa Helsinkiin lukion jälkeen vaikka hänelle uhkavaatimus perheeltä esitettiinkin. Helsinki oli loppujen lopuksi tarjonnut menevälle miehelle paljon enemmän kuin Inari. Hän oli löytänyt niin tupakan, viinan kuin baaritkin - ja miehen mielestä se oli hyvä asia, ne olivat osoitus siitä, että hän sai tehdä mitä tahtoi. Lisäksi Miro oli suoraan sanoen uudistanut ystäväpiirinsä ja oli löytänyt itselleen jopa sydänkäpysenkin - siis Marin. Sitä päivää Miro ei uskonut enää näkevänsä Niilan jälkeen.

Yksi hienoimmista asioista Helsingissä oli kuitenkin se, että se avasi ovet ihan uusille kokemuksille. Mies saattoi mennä minne halusi, milloin halusi, ja sen mahdollisti hyvät yhteydet kaikkialle. Kotikylästään Miro oli päässyt liikkeelle vaan autolla mikä tarkoitti suoraan sanoen vanhempia mukana. Ei Miro sellaisesta tykännyt. Hän olisi halunnut jo nuorempana testailla kaikkea asioita, mutta vastuuntuntoisena ja jopa liian kilttinä nuorena hän ei uskaltanut edes koettaa mitään tupakkaa tai viinaa - eivätkä muutkaan nuoret kyllä niin tehneet. Oli suhteellisen huvittavaa verrata tuota Helsingin meininkiin; täällä maistettiin ensimmäistä kertaa tupakkaa ja viinaa varmaan jo ala-asteella. Ei Miro ollut aikoinaan edes ajatellut mitään päihteitä ala-asteella, se aika oli mennyt ties minkälaisiin leikkeihin, kaikista kivoimpia olivat olleet aikanaan kaiken maailman polisi -ja rosvoleikit. Miro oli niissä lähes aina se rosvo, mutta luojan kiitos se ei ollut mikään enne tulevasta elämästä. Ei Mirolle koskaan ollut edes tullut mieleen mikään varastelu tai vastaava - tosin yhdessä vaiheessa joku kutsui Miroa sydäntenryövääjäksi. Silloin Miro kyllä nauroi, mutta tottahan se oli, että Miro oli aikoinaan vienyt mukanaan monien naisten sydämet, vaikka mies yritti sen aina parhaalla mahdollisella tavalla estää.

"Vittuiletsä mulle, hä?" Miro kurtisti kulmiaan epäuskoisen oloisena mutta tyytyi taas naurahtamaan huvittuneesti. Hän tosiaan vitsaili nyt ihan kaikesta - ja miksei olisi vitsaillut, kun oli onnellisempi kuin aikoihin? Hän tykkäsi ihan mielettömästi ulkomailla olemisesta, mutta kyllä se kotosuomi oli silti aina se kaikista parhain paikka. Kovin lämpimässä ilmastossa Miro ei ainakaan jaksaisi olla kovin pitkään mutta Eurooppa oli kuitenkin oikein kiva paikka. Vaikka Miro ei kuitenkaan nauttinut liian lämpimästä ilmastosta ei kyllä kylmäkään ilmasto ollut sen parempi - ei mies nyt minnekään Siperiaan lähtisi ihan tieten tahtoen. Tosin sellainen voisi olla hyvä seikkailu, mikäli Miron elämä kävisi liian tylsäksi - aina välillä mies tarvitsi jotain haasteita ja muutoksia. Aikataulun tarkasta rutiini-ihmisestä Miro oli siis kaukana. Hänellä ei koskaan ollut ollut mitään rutiineja, ei opiskeluiden, ei töiden eikä muidenkaan aikana. Ei Miron edes kannattanut olla sellainen - ammattinsa vaati melko hyviä unilahjoja, ellei sitten halunnut kulkea zombiena pitkin päivää. Baarimikon työt tosiaan olivat yötöitä mutta vapaapäivinään mies kyllä nukkui mieluiten yöllä ja valvoi päivällä, jotta saisi muiden ystäviensä elämänrytmistä kiinni. Ei Miro halunnut mikään erakko kuitenkaan olla vaan tarvitsi ihmisseuraa ympärilleen.

"Hei onko toi joku synkkä paikka!" Miro huomasi huudahtavansa mikä sai hänet naurahtamaan. "Ei hitto, mähän kiljun ku joku muksu tai nainen - anteeks tää mun jäätävä sovinistisuuteni." Miro ei mikään sovinisti ollut eikä tosiaan pitänyt naisia mitenkään alempina - sovinistisuus oli nyt vain täyttä läppää. Miro oli muutenkin ollut aina hyvin suvaitsevainen ja avarakatseinen. Kun joku ihmetteli jonkun ihmisen normeista poikkeavaa käytöstä, Miro arvosti sitä, kuinka joku uskalsi olla oma itsensä muiden mielipiteistä huolimatta. Äskeisen takia päätään huvittuneesti pudistaen mies alkoi raahata naista kädestä pitäen sinne synkän sisäänkäynnin suuntaan. Mielenkiintoista.
"Uskallatko sä tulla?" Miro pysähtyi oviaukolle esittäen Marille leikkisästi naljailevan kysymyksen. "Voit sä pitää mun kädestä kiinni jos se auttaa." Mies ei kyllä ollut kuullut naiselta koskaan, että tuolla olisi minkäänlaista pimeänkammoa, mutta kyllä tällainen kiusaava flirttailu aina kuului osaan parisuhteita - ainakin Miron mielestä. Häntä ihmetyttäisi mikäli joku ei tekisi näin. Miro tutkaili Maria katseellaan kunnes katsahti uteliaana sinne pimeyteen - pieniä valoja siellä näkyi, mutta ei kyllä todellakaan paljoa. Tämä voisi olla mielenkiintoinen paikka käydä, ja Miro toivoi, että Mari tulisi - oikeastaan tuon oli pakko tulla, tai he eivät pääsisi eteenpäin tässä adventurelandissa.

Lopulta kaksikko kuitenkin meni sisälle - ja pian koko rata oli jo selvitetty. Sen he olivat selvittäneet yhdessä, pariskuntana, rakastavina. Tämä tosiaan oli heille ikimuistoinen reissu.