En mieti riskei, saati onko tässä järkee

Oli ystävänpäivä. Daniel oli saanut jo edellisenä kesänä kutsun lapsuudenkaverinsa Villen häihin; päivä oli hieman outo, sillä se oli tiistai ja näin ollen keskellä viikkoa, mutta toisaalta sen taas ymmärsi - olihan vuoden romanttisin päivä. Häät pidettiin Porvoossa, sillä varsinaisen seremonian jälkeen lähdettiin upeaan Haikon kartanoon juhlimaan. Daniel oli liikkeellä omalla BMW:llään, vaikka eräs toinen kaveri olikin tarjonnut kimppakyytivaihtoehtoa. Oma auto takasi kuitenkin sen, ettei mies ollut riippuvainen muiden aikataulusta ja saattoi lähteä takaisin Helsinkiin silloin kun halusi. Onneksi matkaa kotiin ei olisi kuin hieman yli puoli tuntia.

Daniel oli sonnustautunut tummanharmaaseen pukuun, jonka alle hän oli laittanut yksinkertaisen tyylikkään valkoisen kauluspaidan. Punasävyinen kravatti kruunasi koko komeuden. Juuri nyt Daniel istuskeli yksinään pitkän pöydän päädyssä, vielä äsken hänellä oli ollut Villen toinen isoäiti juttuseuranaan. Mummeli oli muistanut Danielin lapsenlapsensa lapsuudesta ja pitkät tovit he olivatkin jutelleet, ihmeen leppoisasti. Vähän tylsää Danielilla tuppasi kuitenkin jo olemaan, hän kun oli jo onnitellut hääpariakin, joten nyt piti vain muodon vuoksi mussuttaa kakkua ja esittää pirteää häävierasta.

Mies antoi katseensa lipua pitkin juhlasalia, kun hän joi kuohuviinilasistaan. Perheellisiä naisia miehineen ja lapsineen vilisi Danielin silmissä, kuinka tylsää. Näissä kekkereissä ei tuntunut olevan ketään potentiaalista sinkkunaista, jonka kanssa jutustella. Hääthän olivat mitä mainioin paikka tavata uusia ihmisiä.

Häät olivat aina Kiiran mielestä olleet mitä romanttisin tapahtuma mutta viime aikoina hän oli yrittänyt parhaansa mukaan pysytellä häistä erossa, vakka niitä olisi ollut muutamatkin tiedossa. Häistä vain tuli mieleen oma hääpäivä ja vielä paremmin oma avioero. Nyt kuitenkin oli kyseessä Kiiran läheisen ystävän häät, joten Kiiran oli vain pakko tulla paikalle, vaikka se kuinka tekikin kipeää. Ystäviensä puolesta Kiira kuitenkin teki kaikkensa ja ainakin hän oli parhaansa nyt yrittänyt, kun oli ollut seurana ja yrittänyt olla mahdollisimman iloinen ja onnellinen hääparin puolesta.

Kiira istui juhlasalissa ja pyöritteli käsissään lasia, johon hän oli ottanut ihan vain vettä, hän ei halunnut olla juomassa keskellä päivää, keskellä viikkoa. Hän oli juomisestakin oman osuutensa saanut ja vaikka juhliminen edelleenkin oli kivaa niin jossain se rajakin tuli vastaan, ei hän enää niin tyhmä ollut kuin nuorempana. Siinä istuessaan Kiira hieman suoristeli hailakan vaaleanpunaista mekkoaan, se kun tuntui nousevan koko ajan ylös päin, vaikka Kiira ihan vain istui siinä paikoillaan.

Siinä lasia pyöritellessään Kiira antoi katseensa myös liikkua salissa. Hänellä oli kyllä siellä tuttuja mutta suurin osa oli omissa porukoissaan ja sukulaistensa kanssa, joten Kiirakin oli vain linnottautunut pöydän ääreen. Pian hän kyllä varmasti voisi jo lähteä paikalta pois, tuskin kukaan kauheasti jäisi hänen peräänsä huutelemaan, sillä Kiira oli kuitenkin ollut paikalla jo ihan alusta lähtien, joten ei kai hänen täällä pitkään enää tarvitsisi olla, kun sen kummempaa seuraakaan ei ollut.

Daniel meinasi jo lähteä tupakalle kartanon pihamaalle, kun oli aikansa siinä katsellut ympärilleen ja sittemmin luovuttanutkin jo melkein. Yksinään hän tässä vain tappoi aikaansa ja odotti, että joku yliystävällinen mummeli taas istahtaisi tanssimisesta väsähtäneenä juttuseuraksi. Daniel oli jo tosiaan nousemassa ylös sinne tupakalle - paitsi että, eihän hän edes polttanut. Täytyi olla todella tylsää, että Danielille olisi ensimmäisenä tullut mieleen ajantappotupakointi. Kuitenkin siinä katsettaan kierrättäessä ympäri juhlasalia miehen katse hakeutui kuitenkin salin toisella laidalla yksinään istuvaan tummaverikköön, joka.. Hetkinen, tuo nainenhan oli tuttu Danielille: mies muisti toisen asuvan samassa taloyhtiössä kuin hän. Aivan varmasti - Daniel oli nähnyt naisen ainakin pihalla ja lähikaupassa.

Jes, tuttuja. Muitakin kuin hääpari ja muutama satunnainen häävieras. Daniel kumosi loputkin kuoharistaan kurkkuunsa ja nousi sitten pöydästä. Itsevarmoin askelin mies lähti kohti tuota tuttua naista ja mietti samalla naisen nimeä, oliko hän joskus kuullut sen? Daniel ei ollut aivan varma siitä, olivatko he joskus esittäytyneet vai oliko hän mahdollisesti kuullut nimen jostakin. No, pian se luultavasti selviäisi, sillä nyt Daniel oli jo puhe-etäisyydellä naisesta ja siinä silmänräpäyksessä mies olikin jo tarttunut naisen viereisen tuolin selkänojaan.

"Täällähän on tuttuja - moi. Saahan tähän istua?", Danielin kasvoilla komeili leveä hymy, kun hän kohdisti katseensa naisen silmiin. Varsinaisesti vastausta odottamatta Daniel kuitenkin istuutui naisen viereen ja käänsi tuolia aavistuksen verran naiseen päin, näin juttelukin olisi mielekkäämpää. Tummat silmät, ruskea tukka. Vahvat piirteet. Vaaleanpunainen mekko sopi täydellisesti naiselle. "Mehän ollaan naapureita? Daniel Kivikoski, A-rapusta." Daniel ojensi kätensä naiselle kohteliaan kädenpuristuksen merkiksi.

Jossain vaiheessa Kiira huomasi, että hän vain tuijotteli eteensä täysin ajatuksiinsa uppoutuneena, vaikka ei ajatellutkaan mitään. Tämmöiset hääjuhlat nyt vain olivat hänen mielestään lähes aina yhtä tylsiä ja nykyään Kiira meinasi olla sen verran kyyninenkin avioliittojen suhteen, että hän ei uskonut kenenkään avioituneen pysyvän kovin pitkään yhdessä. Hänen vanhempansa olivat eronneet samantien Kiiran syntymän jälkeen eikä Kiiran isä varsinkaan ollut antanut mitään varsin hyvää esimerkkiä tasapainoisesta parisuhteesta tai avioliitosta. Kaksi kertaa tuo oli jo tainnut erotakkin.

Kiira hätkähti, kun kuuli jonkun yhtäkkiä tulevan hänen viereensä pöydän ääreen. Nainen käänsi katseensa vierelleen ja vilkaisi tuota vierelleen ilmestynyttä miestä nopeasti päästä varpaisiin. Jotain tuttua tuossa miehessä tosiaan oli ja mieskin tuntui tunnistavan Kiiran mutta Kiira ei meinannut silti saada ensin päähänsä, että missä oli tuon oikein nähnyt aiemmin.
"Joo, istu vaan, ei se paikka kellekkään oo varattu." Kiira sanoi, pienen naurahduksenkin kera. Hänestä tuntui jotenkin niin tyhmälle olla täällä yksin mutta ainakin nyt joku sentään oli tullut hänelle juttuseuraksi.

Kiira seurasi katseellaan, kun mies istuutui hänen viereensä ja kun tuo sitten esittäytyi, ojensi vielä kätensä tervehtimisen merkiksi, Kiiralle välähti. No niimpä tietysti, he asuivat samassa pihapiirissä, joten siellähän he olivat nähneet!
"Ai no niin tietysti, joo. Kiira Anttonen, C-rapusta." Kiira sanoi hymyillen, ojentaen samalla kätensä Danielille, tuonkin jo ojennettua oma kätensä.
"En ois kyllä uskonu, et täällä vois naapuriinsa törmätä.."

Daniel virnisti hieman naisen sanoessa, ettei paikka kenellekään ollut varattu Kiira. Sehän se tietysti oli, ja nyt kun Daniel maisteli nimeä mielessään, muisti hän että oli toden totta kuullut tuon nimen aiemminkin. Ehkei naiselta itseltään, mutta ehkäpä Antonilta. Vaikka kämppis olisikin aiemmin heiluttanut lakanoita Kiiran kanssa, niin mitä sen oli loppujen lopuksi väliä. Ei se ainakaan Danielia estänyt tutustumasta tähän tummaan kaunottareen.

"Ei ehkä ihan heti olis mullekaan tullut mieleen, että täällä joku naapuri tulee vastaan", Daniel nyökytteli päätään. Huvilakujan yllä tosiaan tuntui leijuvan jonkinmoinen kirous; ensinnäkin kaikki talossa asuvat tuntuivat tuntevan toisensa läpikotaisin ja toisekseen kaikki tiet vaikuttivat aina johtavan takaisin Huvilakujalle. Nytkin he olivat reilun 40-50 kilometrin päässä Huvilakujalta ja silti törmänneet toisiinsa. Tosin Danielia nyt ei pahemmin moinen yhteentörmäys haitannut.

"Mitäs kautta sä hääparin tunnet?" mies päätti udella hienovaraisesti. "Toi Ville oli mun parhaimpia frendejä kakarana, - tai no, on vieläkin." Daniel tarkasteli Kiiraa, katseli tuota sen kummemmin häpeilemättä. Tosiaan, tummat piirteet naisella ainakin oli, ja ne tekivätkin Kiirasta erityisen kiinnostavan kaikkien niiden iänikuisten blondisinisilmien rinnalla. "Odotatsä jotakuta, vai yksinkö oot liikkeellä? Meinaan vaan, kun mäkin lähin tänne yksinäni ja tossa ehti jo tulla vähän tylsää. Että jos et pahastu niin mä enemmän ku mielelläni saisin susta juttuseuraa."

"No, tämmöstä tää on, naapureihin törmää näköjään missä tahansa. - On tullu huomattua muutamaan kertaan.." Kiira sanoi pienesti naurahtaen, sipaisten samalla kevyesti tummia hiuksiaan. Naapureihin tosiaan tuntui törmäävän ihan joka nurkan takana ja välillä Kiirasta tuntui jopa ihan uskomattomalta, miten jokainen tuntui tuntevan jokaisen eikä kehenkään pystynyt tutustumaan, kun kaikki olivat jotakin kautta tuttuja. Tuntuikin melkein oudolta ajatella, että Kiira oli koskaan viihtynyt Lappeenrannassa, jossa piirit olivat vielä pienemmät kuin Helsingissä, siellä jokainen tosiaan tunsi toisensa, vaikka ihan mikään pikkukylä Lappeenrantakaan ei ollut.

"Karoliina on mun yks parhaita kavereita. Muhun ei ihan rehellisesti sanottuna nää häät uppoo mut en mä viittiny jättää tulemattakaan tänne, Karo ois ollu mulle varmasti ikuisesti vihainen." Kiira sanoi pienesti hymyillen. Ei hän tosiaankaan olisi muuten jaksanut näitä häitä, ellei olisi tiennyt, että päivä oli todella tärkeä hänen ystävälleen ja tuo oikeasti olisi mököttänyt luoja ties kuinka kauan, jos Kiira olisi suvainnut jättää häät välistä. Ei Kiiralla ollut siihen sydäntä, vaikka hän ei häistä muuten nauttinutkaan.

Danielin kysymykselle Kiira pudisteli päätään, hän ei todellakaan odottanut yhtään ketään. Hän oli ihan ypöyksin liikenteessä ja juttuseura kyllä kelpaisi, muuten hän olisi varmasti lähtenyt ihan juuri menemään ja se olisi ehkä ollut hieman epäkohteliasta.
"Ihan yksin mäkin oon liikenteessä ja siks täällä varmaan onkin ollu näin tylsää." Kiira sanoi hieman huvittuneenkin ilmeen kera, hän tosiaan oli varmasti näyttänyt itsekseen siltä kuin olisi kuolemassa tylsyyteen.
" - Eli joo, juttuseura kyllä kelpaa paremminkin kuin hyvin."

"Aa, ootsäkin niitä ihmisiä jotka ei oikeen perusta tosta avioliiton ihanasta satamasta?" Daniel heitti. Hän ei tosiaan itse pahemmin naimisiin hinkunut - tosin eihän hänellä edes ollut sitä mielitiettyä jonka kanssa sinne satamaan voisi purjehtia - mutta muutenkin ajatus koko avioliitosta lähinnä ahdisti Danielia. Olla nyt kahlehdittuna yhteen ja samaan ihmiseen koko loppuelämän ajan. Puhumattakaan mahdollisista ipanoista roikkumassa jaloissa, pihalla räksyttävästä koirasta ja jostain helvetin perunapellosta takapihalla. Tai entäs sitten joku hirsimökki Keski-Suomessa. Ai että Daniel oli sitten niin helvetin tyytyväinen omaan elämäänsä juuri sellaisena mitä se nyt oli.

Kiiran yksinoloa juhlissa Daniel vähän ihmettelikin jopa. Tuo oli selvästi näyttävä ja nätti nainen, olisi voinut ihan hyvin luulla että tuo olisi raahannut mahdollisen poikaystävänsä mukaan näihin kekkereihin. Toisaalta naisella ei ehkä ollutkaan ketään edes kotona odottamassa, Daniel yritti selvittää toisen parisuhdetilannetta katselemalla tuota. Kun Kiira lopulta myöntyi juttuseuraksi ryhtymiseen, leveä virnistys kohosi Danielin kasvoille kuin tahtomattaan. "Jes, hienoa."

Daniel vilkaisi ympärilleen. Jotkut lapset kirmasivat tanssilattiaksi raivatulla tyhjällä tilalla juhlatamineissaan ja pari mummoa jorasi lasten kanssa. Häät olivat sitten ihana tapahtuma... Mies käänsi katseensa takaisin Kiiraan, oikeastaan naisen silmiin. "Vähän mä kyllä ihmettelen miten noin nätti nainen täällä yksin istuu." Daniel ei ihan totta voinut flirttaileville sanoille mitään, ne suorastaan vain hypähtivät aina miehen suusta. Välillä tuolle sopikin paremmin lause sanon mitä ajattelen eikä ajattelen mitä sanon. Nyt täytyi vain toivoa, ettei Kiira pahastuisi tai kokisi Danielin sanoja mitenkään liian tungettelevina tai ahdistavina.

"No kai sen niinkin vois sanoo. Mun mielestä vaan koko avioliittotouhu on ihan yliarvostettua, ihan niinkun ihminen ei vois olla onnellinen ilman sitä rinkulaa sormessa. Ja nii moni eroaa muutenkin nykyään, et mä en vaan kauheesti jaksa nähä avioliitossa järkee." Kiira totesi. Ei hän tarkoituksella yrittänyt kuulostaa miltään kyynikolta mutta hän nyt ei itse vain enää avioliittoon hinkunut. Se oli tullut kerran koettua ja siinä oli otettu siipeensä ja pahasti, joten enää hän ei samaa touhua halunnut edes kokeilla. Ehkä korkeintaan joskus huomattavasti vanhempana vakituisen kumppanin kanssa mutta ei ainakaan lähitulevaisuudessa. Ei hänellä sitä kumppaniakaan tosin ollut ja hyvä niin.

Kiira katseli vain hieman mietteliäänä salissa pyöriviä ihmisiä ja ei voinut olla kuin onnellinen siitä, ettei joutunut vierailemaan häissä kovin useasti. Vanhimmat sisarukset olivat naimisiin jo menneet, kun taas nuorimmat olivat vielä niin nuoria, että tuskin menisivät naimisiin vielä vuosikausiin. Ystävissä puolestaan ei ollut ketään, joka oli juuri kihlautunut, joten näiden häiden jälkeen Kiira saisi huokaista helpotuksesta. Kai hän nyt tämän päivän kestäisi loppuun asti ja nyt hän oli sentään saanut Danielin juttuseuraksi eli ainakaan hänen ei tarvinnut enää yksin istua.

Danielin sanat kuultuaan Kiira käänsi katseensa taas mieheen eikä voinut olla virnistämättä. Oliko tuo nyt sitten oikeasti tarkoitettu flirttailevassa mielessä vai oliko se kuulostanut siltä vain Kiiran päässä?
"No mun vaihtoehdot oli lähtee yksin tai jäädä kotiin. - Ja koska mä en kauheesti täältä ihmisiä tunne eikä täällä oikein tuntunu olevan mun ikästä seuraa nii yksin mä vaan päädyin istumaan." Kiira totesi sitten hieman vinosti hymyillen.

Daniel piti Kiiran suhtautumisesta avioliittoon, mitäpä sitä jollain sormuksella tarvitsi rakkauttaan jotakin ihmistä kohtaan muulle maailmalle näytti. Sellainen - Kiiran sanoin rinkula - sormessa tuntui Danielistakin aika turhalta rakkauden symbolilta. Rakastaa pystyi ilman sormuksia tai avioliittojakin, tosin ehkä Daniel oli vielä sen verran nuori ettei tajunnut maailmasta vielä tarpeeksi. Miehen ainokainen suhdekin oli tapahtunut sen verran nuorena, vain 22-24-vuotiaana, että ei silloin tullut mieleenkään ajatella mitään avioliittoja. Vaikka Daniel kuinka paljon rakastikin Suvia aikoinaan, niin siihen se sitten jäikin, ei mies kertaakaan edes vilkaissut korukaupan sormusvitriiniä. Tosin, Kivikosken perheen isän mielestä Danielin olisi ehkä pitänyt kihlautua ja mennä naimisiin Suvin kanssa sekä pyöräyttää pari kivaa muksuakin, mutta - eihän se olisi ollut yhtään Danielia, ei mies sellaista kaivannut.

Kiiran seuraavat sanat saivat Danielin vakuuttuneeksi siitä, että nainen ehkä sittenkin oli mitä suuremmalla todennäköisyydellä sinkku. Se tieto - tai luulohan se toistaiseksi vasta oli - kiinnosti Danielia vielä enemmän ja se sai miehen kiinnostumaan Kiirasta entistä enemmän. Danielin katse käväisi huomaamattomasti naisen rintamuksella, mutta nopeasti katse kierrätettiin pitkin juhlasalia - ei sitä nyt sopinut liian kauaksi aikaa jäädä tuijottelemaan toista. "Ai. Ei oo kukaan mummeli tullu vielä juttelemaan sulle? Yllättävän avartavaa puuhaa, antaa kummasti vähän uutta perspektiiviä elämään jutella jonkun vanhemman ihmisen kanssa", Daniel selosti ja naurahtikin kepeästi.

Danielin kahvihammasta kolotti. Tai ehkä se olikin alkoholihammas, joka kaipasi lisää kuohuviiniä. Kiiralla näytti olevan vain vesilasi edessään pöydällä, ja hetken aikaa Daniel ei voinut olla miettimättä, oliko nainen kenties absolutisti. Kehtaisiko tuolle tarjota lasillista tai edes kahvikupillista. Itselleen mies kuitenkin halusi jotakin juotavaa, joten hän nousikin tuoliltaan. Käsi laskettiin Kiiran tuolin selkänojalle rennosti eikä mies mennyt vannomaan, etteikö hänen kätensä olisi kevyesti osunut Kiiran olkapäähän. Daniel ei kuitenkaan moista tuntunut - tai halunnut - huomaavan, joten hän kysyikin vain: "Mä ajattelin hakea jotakin juotavaa. Kelpaisko neidille lasillinen kuplivaa tai ehkä sittenkin kahvia? Mitä vaan, mä haen kyllä. Kunhan se pyyntö rajoittuu tohon kahvipöytään." Pieni naurahdus karkasi Danielin huulilta. Olisihan hän voinut hakea Kiiralle vaikka kuun taivaalta, mutta kaikki aikanaan..

"No luojan kiitos ei oo tullu. Tai yritti joku mummeli itseasiassa tulla juttelemaan mut mä olin ehkä hieman epäkohtelias ja karkasin. - Mä oon kyllä varmaan ihan kauhee häävieras, kun mä vaan istun yksin enkä haluu ees jutella juuri kenenkään kanssa." Kiira sanoi hieman huvittuneesti hymyillen, tajuttuaan, miten kauhean negatiiviselta varmasti kuulosti. Ei Kiira tämmöinen todellakaan yleensä ollut mutta häät nyt vain eivät olleet todellakaan hänen juttunsa. Kyse ei todellakaan ollut siitä, että Kiira olisi jotenkin katkera tai kateelinen muiden onnesta, hän ei vain kauheasti nähnyt järkeä koko avioliittosysteemissä ja mieluummin jätti tämmöiset kekkerit väliin, sillä monesti hän onnistui vain suututtamaan ystävänsä ja lähipiirinsä puheillaan. Kiira tiesi, että ainakin hänen biologinen isänsä haluaisi, että Kiira vielä joskus uudestaan menisi naimisiin, tällä kertaa onnistuneemmin, - monesti Kiira olikin todennut isälleen, että toivottavasti tuo ei kyllästyisi odottelemaan.

Danielin noustessa tuoliltaan, Kiiran katse seurasi hieman vaistomaisesti tuota. Joko tuo nyt sitten oli kerennyt kyllästyä hänen seuraansa? Ilmeisesti ei, kun tuo jäi nojailemaan Kiiran tuolin selkänojaan ja kääntyikin sitten katsomaan miestä silmiin, hymy huulillaan, pitihän hänen yrittää mahdollisimman hyvä kuva antaa itsestään, vaikka olikin kuulostanut varmasti jo ties miltä pessimistiltä tuon mielessä. Danielia katsellessaan Kiira ei voinut olla miettimättä, että tuo kyllä kieltämättä oli hyvännäköinen. Kiira ei ollut oikeastaan pitkään aikaan katsellut miehiä ihan sillä silmällä, häntä ei ollut oikeastaan huvittanut. Kyllä joku satunnainen yhden yön juttu olisi jo kelvannutkin mutta Kiira ei ollut viitsinyt semmoistakaan etsiä, sillä hieman pelkäsi, että juttu muuttuisikin yhtäkkiä liian vakavaksi, semmoista hän ei kaivannut.

Ajatuksistaan Kiira havahtui Danielin sanoihin ja jäi vielä hetkeksi katsomaan tuota. Okei, Kiira ei ollut juonut hetkeen mitään, nytkin hän joi vettä ja hän oli ollut kuivilla pitkään. Ei hän nyt yhdestä lasillisesta mihinkään sortuisi, olihan hän viettänyt baari-iltoja ennenkin eikä hän aiemminkaan ollut ollut mikään alkoholisti, joka ratkeaisi juomaan minä hetkenä hyvänsä uudelleen.
"No nyt kun menit sanomaan nii mä kyllä takerruin tohon mihin vaan. Mut ehkä mä nyt en sit juoksuta sua tota kahvipöytää kauemmaks." Kiira sanoi hieman vinosti hymyillen, näpertäen ehkä hieman flirttailevaan sävyyn hiuksiaan samalla.
" - Yllätä mut. Saat tuoda mitä haluat."

Okei, ehkä Kiirasta oli aluksi Danielille tullut hieman teinimäinen vaikutelma. Angstaava teini, joka oli pakotettu perheensä mukana tylsiin häihin, jossa morsian tai sulhanen oli sukua liian monen mutkan kautta, niin monen, ettei mitään sukulaisuussuhdetta käytännössä edes ollut. Kun Kiira sitten lopulta paljasti suloisen hymynsä ja ehkä jopa hieman flirttaillenkin suostui Danielin ehdotukseen, että mies kävisi hakemassa heille jotakin juotavaa, alkoi Danielkin hieman enemmän rentoutua. No, rentohan mies osasi olla aina naisten seurassa, mutta ainahan uuden naisen kanssa oli se oma alkujännityksensä. Sen jälkeen pidot ne vasta alkoivatkin. Olikohan Kiira edes flirttaillut juuri, Daniel ei ollut aivan varma. Toisaalta mies osasi kyllä tulkita moisia eleitä, mutta aina kannatti olla hieman varuillaan.

"No, mä yritän. Ei vaan, mä en yritä vaan mä yllätän", Daniel virnisti ja suoristi sitten puvun takkiaan, lähtien sen jälkeen kävelemään kohti kahvipöytää. Kuohuviinit hän ainakin tarjoaisi seuralaiselleen - kai Kiirasta saattoi sillä nimellä nyt kutsua, kun he kerran olivat päättäneet ryhtyä juttuseuraksi toisilleen? Sitä paitsi oli muiden häävieraiden silmissäkin imagollisesti hienompaa näyttäytyä seuralaisen kanssa kuin yksin. Vaikka eipä Daniel liiemmin muiden mielipiteistä välittänyt. Kiira nyt vain sattui olemaan sen verran näyttävä nainen, että tuon seurassa näyttäytyi ihan mielellään. "Ville! Minne sä oot tuoreen morsmaikun jättänyt?" Daniel huikkasi kohdatessaan kahvipöydän lähettyvillä ystävänsä, häiden toisen päätähden. Sulhasella oli kädessään pieni viinapullo ja Danielin kasvoille levisi tuttu, poikamainen virnistys. Sulhon kanssa vaihdettiin sananen jos toinenkin, ja saattoipa Daniel nyökätä Kiirankin suuntaan tietäväisesti. Ei mitenkään härskisti, Daniel vain selitti tilanteen kaverilleen ja että tuo kyseinen nainen nyt pitäisi jotenkin yllättää.

Hetkisen kuluttua Daniel kävelikin jo takaisin Kiiran luo, koskenkorvalla täytetyt snapsilasit molemmissa käsissään. "Ootapa vielä ihan hetki, tää yllätys ei ollu vielä tässä", mies virnisti laskiessaan viinapaukut pöydälle ja katosi sen siliän tien takaisin kahvipöydän luo. Pöydälle oli katettu kakkujen sun muiden pikkusuolaisten ja makeiden leivosten lisäksi myös valmiiksi täytettyjä kuohuviinilaseja, joita Daniel nappasikin pöydästä kaksi kappaletta. Mies vilkaisi vielä pöytää, mutta totesi sitten mielessään, että he varmasti pärjäisivät näillä eväillä häiden loppuun asti. Siinä kuohareita Kiiralle kiikuttaessaan Danielille tuli sellainen pieni kutina siitä, että täältä ei todennäköisesti niin vain lähdettäisi omalla bemarilla kohti Helsinkiä. "Vittu", karkasi äänettömästi Danielin huulilta. No, kerta tälle linjalle nyt oli lähdetty, niin ei siltä kyllä turhaan lähdettäisi poikkeamaankaan. Kulkihan Helsingin ja Porvoon välillä bussejakin ja hätätapauksessa Daniel ottaisi vaikka taksin. Hän oli luvannut yllättää Kiiran ja lupauksensa Daniel tosiaankin aikoi pitää. "Ei kai täällä selvinpäinkään tarvii kärsiä", Daniel virnisti istuuduttuaan alas Kiiran viereen ja laskettuaan kuohuviinilasitkin pöydälle. "Ensin yhdet pohjanmaan kautta, ja sen jälkeen vähän sivistyneemmin lasit kuplivaa. Ei sillä että mä jostain Pohjanmaalta olisin."

"Parempi ois kans yllättää, kerta menit lupaamaan." Kiira huikkasi hymyillen Danielin perään, jääden hetkeksi aikaa katselemaan, kun tuo katosi jonnekkin kauemmaksi ja Kiira sitten käänsikin katseensa takaisin eteensä. Jotkut pienet lapset juoksentelivat edelleen tanssilattialla ja Kiira ei voinut olla miettimättä, miten onnellinen hän oli, kun hänellä ei ollut mitään kiljuvia kakaroita omissa jaloissa pyörimässä. Kiiran monet saman ikäiset kaverit olivat jo perustaneet perheen ja noilla oli lapsia tai vähintään olivat raskaana mutta Kiiralla ei ollut mitään halua eikä tarvetta perustaa perhettä vielä näin nuorena. Hänen oma äitinsä tosin oli ollu vasta 14-vuotias, kun Kiira oli syntynyt ja tuo oli varmasti kuvitellut, että Kiirakin tulisi saamaan oman esikoisensa nuorena mutta toisin kävi, hänellä ei ollut mitään tarvetta perheelle vielä pitkään aikaan. Hän oli sitä avioelämää kerennyt jo kokeilla, joten nyt oli hauskanpidon vuoro, perhettä kerkeäisi leikkiä sitten myöhemminkin, jos joskus rupeaisi biologinen kello tikittämään.

Kesken ajatustensa Daniel sitten jo ilmestyikin takaisin pöydän luokse ja laski kaksi snapsilasia pöytään ja Kiira oli jo avaamassa suunsa ja huomauttamassa, että odotti jotain hieman isompaa yllätys mutta Daniel sen sijaan sanoikin, että Kiiran pitäisi vielä odottaa hetken ajan. "Okei, mä odotan." Kiira totesi vain hieman huvittuneeseen sävyyn hymyillen, kääntäen katseensa taas Danielin perään, kun tuo katosi jonnekkin uudestaan. Ihan piristävä käänne kieltämättä, että Kiira oli onnistunut itselleen miesseuraa saamaan. Ei sillä, että Kiira olisi jotain sen enempää odottanut mutta mieluummin hän vietti tämän ajan komean miesseuralaisen kanssa kuin istui yksin ja laski minuutteja siihen hetkeen, että olisi kohtealiasta poistua paikalta. Nyt aika kuluisi varmasti nopeammin ja varmasti heillä olisi hauskaakin, ainakin jos kuningas alkoholi saatiin mukaan heidän juttuihin. Kiira katselikin Danielin tuomia snapsilaseja hieman mietteliäänä, kun odotteli miestä takaisin. Mitään juopon kuvaa Kiira ei itsestään haluaisi antaa mutta kyllä hän osasi ihan reippaalla kädelläkin ottaa, - kaiken lisäksi Kiira humaltui nopeasti.

Lopulta Daniel sitten palasi pöydän ääreen ja istuutui jälleen Kiiran vierelle pöydän ääreen, laskien kouhuviinilasit pöydälle heidän eteens. "No, näyttää tää jo vähän paremmalta." Kiira totesi hymyillen, nostaen samalla katseensa laseista Danieliin. Hän tiesi, että humaltuisi varmasti nopeasti, jos kunnolla rupeaisi juomaan mutta ehkä hyvällä tuurilla alkoholi nousisi edes hieman Danielinkin päähän... Noissa mietteissään Kiira virnisti Danielin sanoille, ottaen sitten toisen snapsilaseista käteensä.
"No, eiköhän me sit ne yhdet oteta oikein pohjanmaan kautta, kerta sä nää tähän toitkin." Kiira sanoi sitten hieman vinosti hymyillen ja ennenkuin kerkesi edes jatkaa lausettaan pidemmälle, oli hän nostanut jo snapsilasin huulilleen ja joi sen tyhjäksi. Kiira ei voinut olla irvistämättä pienesti ja hän laski snapsilasin pöydälle. Alkoholi ei tosiaan meinannut enää upota ihan samalla tavalla kuin nuorempana mutta ehkä parempi niin, ettei mitään ongelmia enää tulisi.

”Pohjanmaan kautta”, Daniel toisti virnistyksen kera ja kumosi snapsilasin sisällön kurkkuunsa. Pieni irvistys käväisi miehen kasvoilla, kun kirkas viina poltti sen sekunnin sadasosan kurkkua. Daniel laski snapsilasin pöydälle ja tarttui vuorostaan kuohuviinilaseihin, ojentaen kohteliaasti toisen Kiiralle ja jäikin hetkeksi katselemaan tummaverikköä aavistuksen pidemmäksi ajaksi kuin oli tarkoitus. Daniel ei melkein saanut silmiään irti toisesta, kunnes pakotti katseensa kiertämään juhlasalia – eihän sitä nyt sopinut liian härskiksi ruveta. Danielin salaisuus yleensä perustui hienovaraiseen toimintasuunnitelmaan. Niin työkuvioissa kuin vapaa-ajalla naisten suhteenkin. Tai miksei työ- ja naiskuvioissa yhtäaikaa.

”No – milles me otetaan? Hääparille vai meille onnellisille sinkuille, joilla ei ainakaan toistaseks vielä oo sitä avioliiton palloa jalassamme?” Daniel kysäisi pienen naurahduksen kera, katsottuaan hetken aikaa lasissaan kuplivaa juomaa ja nostettuaan sitten katseensa takaisin Kiiran kasvoille. Daniel ei tosiaan tiennyt, miten aikoisi selvitä hääpaikalta takaisin Helsinkiin mutta ehkä kaikki selviäisi aikanaan. Ehkä he ottaisivat Kiiran kanssa yhteisen taksin kohti Huvilakujaa. Se olisi tietysti ihanteellisin päätös illalle. Tai, no, sen ihanteellisimman Daniel kyllä tiesi, mutta siihen päästäkseen ei pahemmin kannattaisi hoppuilla.

Juuri kun Daniel oli kilauttamassa kevyesti lasiaan vasten Kiiran lasia, tunsi hän värinän povitaskussaan. Hän kaivoi mustan iPhonen esille ja vilkaisi Kiiraa pahoitellen. Daniel avasi näytölle tekstiviestin, lukaisi sen ja pyöräytti pienesti silmiään. Hän oli kyllä varsin hyvin sanonut Antonille olevansa tämän päivän poissa toimistolta ja muutenkin työasioiden ulottumattomissa. Lopulta Daniel kuitenkin näppäili nopeasti vastauksen liikekumppanilleen ja sujautti sen jälkeen puhelimen takaisin taskuunsa. ”Niin, anteeks. Yrittäjä ei ilmeisesti saa koskaan täydellistä vapaapäivää”, Daniel naurahti pienesti pahoitellessaan äskeistä seuralaiselleen. Samalla hän tajusi, ettei edes tiennyt mitä Kiira mahtoi elääkseen tehdä? Daniel katseli hetken mietteliäänä Kiiraa, kunnes kysäisi: ”Mitä sä muuten teet? Siis työkses?”