Let's flip a coin. Heads i'm yours, tails you're mine

Lauantai 25. helmikuuta 2012 - klo 4:15
Huvilakujan piha-alue
Antonio Gomez &Laura Kivikoski

Antonin perjantai-ilta oli mennyt varsin vauhdikkaissa merkeissä. Hän oli hyvissä ajoin illalla aloitellut juomisen ystäviensä seurassa ja porukalla oli ollut niin hauskaa olutta litkiessään ja saunoessaan, että he olivat jo suunnitelleet, että baarin voisi tältä iltaa jättää väliin. Juttu oli luistanut ja mitään baaria ei oltu tarvittu alkuillasta yhtään mihinkään mutta loppujen lopuksi pikkuhiljaa humaltuessaan vähän jokainen oli ollut sitä mieltä, että baariin olisi lähdettävä, sillä eivät he voineet sentään koko iltaa viettää äijäporukalla, heistä kun melko moni oli sinkkuja, joten olisi lähes itsestään selvyys, että he lähtisivät baariin ja katsoisivat, löytyisikö sieltä kenties yölle vähän muutakin kuin miesten seuraa. Anton oli jo niin tottunut tähän kuvioon, aina se meni niin, että baariin he päätyivät mutta se ei häntä haitannut ei sitten lainkaan, Anton oli yöelämässä kuin kala vedessä, oli aina ollut, joten hänestä oli vain ja ainoastaan luontevaa lähteä baariin katsastamaan tarjontaa.

Baariin oli siis päätetty lähteä ja siinä vaiheessa kun he päätyivät keskustaan asti, oli yksi Antonin kavereista sen verran tukevassa humalassa, ettei tuo ollut päässyt edes baariin sisälle. Tuohan oli nostanut siitä kamalan metelin ja oli vähällä, että heidän koko porukkansa pääsy baariin oli evätty. Kyseinen kaveri olikin sitten laitettu taksilla takaisin kotiin päin nukkumaan humalansa pois ja muu porukka oli sitten jatkanut kulkuaan yöelämän sykkeeseen. Ilta ja yö olikin kuluneet hyvin, Antonilla oli ollut vientiä vaikka kuinka paljon mutta ketään sen verran mielenkiintoista ei ollut löytynyt, että Anton olisi ketään kotiinsa lähtenyt raahaamaan. Sen sijaan hän ajatteli, että voisi aivan hyvin toteuttaa tuon kotiin raahaamis suunnitelman huomennakin, viikonloppu oli kuitenkin vasta alussa.

Baareilun jälkeen olikin sitten aika suunnata takaisin kotiin Huvilakujalle ja Anton oli juuri astunut taksista pihalle, suunnaten kulkunsa kohti oikeaa rappua. Pihalle tullessaan Anton kuitenkin huomasi, että pihalla oli joku muukin ja hetken aikaa tuota kauempana olevaa ihmistä tarkkailtuaan huomasi hän, että kyseessä oli hänen kämppiksensä Danielin pikkusisko Laura. Laura vaikutti olevan humalassa ja omasta humalasta huolimattaan Antonin päässä raksutti ajatus siitä, ettei humalaista naista voinut pihalle jättää pyörimään itsekseen ja Anton suuntasikin kulkunsa naisen luokse, - hieman haparoiden tosin.
"Laura moi! Himaan menossa?" Anton totesi virnistäen, päästyään naista lähemmäksi.

Lauran vaatetus

Laura seisoskeli yökerhon ulkopuolella ja repi talvitakkia paremmin ylleen. He olivat lähteneet melkoisella tyttöporukalla ulos – vaikka hänen tarkoitus oli ollut jäädä kotiin ja viettää rauhallinen viikonloppu. Sen sijaan ystävänsä olivat kuitenkin saaneet Lauran suostuteltua ulos illan viettoon ja nyt hän oikeastaan katui suostumustaan. Naista väsytti, eikä hän jaksanut enää juhlia – juhlatuuli oli kadonnut tyystin kun jokainen ystävistään oli hakeutunut jonkun miehen seuraan. Tässä vaiheessa neiti Kivikoski oli huojuvin askelin hakeutunut narikoille ja ottanut takkinsa, jota nyt veti vähäisen vaatetuksensa päälle kylmässä ulkoilmassa. Tämmöiset perjantait tuntuivat kuluvan nykyään kaavassa; he aloittelivat joko Lauran tai jonkun muun ystävänsä luona, juoden niin hyvät pohjat että lopulta aika baariin lähtemiselle koitti – baariin päästyä he tanssivat ja hakivat miesten huomiot, joiden luokse loppu illasta päätyivät. Tämä perjantai oli ollut kuitenkin Lauralle aivan uudenlainen, hän oli lähtenyt yksin kotiin, eikä laittanut sitä ollenkaan pahakseen.

Puolen tunnin värjöttelyn jälkeen, Laura oli ottanut muutaman kävelyaskeleen poispäin yökerholta, kunnes onnistui nappaamaan humalapäissään itselleen taksin. Parempi se oli oikeastaan toiselle puolelle kaupunkia lähteä taksilla, kuin kävellen sillä sitä ei koskaan tiennyt, mitä matkalla saattoi kohdata. Turvallisempaa se oli myös näin, vaikka kukkaro keventyi mukavasti turvallisesta automatkasta. Aamu läheni tuloaan ja lopulta Lauran taksi myös kaarsi huvilakujan pihalle. Epämääräisen huitomisen ja kömpimisen jälkeen nainen sai itsensä autosta ulos, meinaten unohtaa jälkeensä laukkunsa ellei taksikuski olisi siitä naiselle sanonut. Lauran maksettua kyytinsä, tuo repi takkia taas paremmin ylleen, lähtien samalla astelemaan huojuvin askelin rappuaan kohti.

Huomionsa varasti nopeasti kuitenkin ääni, joka sai naisen kääntymään kannoilta ja hymyilemään. Anton, veljensä paras ystävä ja liikekumppani, kyllä hän miehen tunsi ja nyökkäili miehen sanoille kevyesti, huitaisten samalla rappunsa suuntaan. ”Anton heii! Sinnepä juuri.”, Laura sanoi hymyillen, avaten tämän jälkeen laukkuaan, etsiäkseen kotiavaimensa, jotka tajusi siltä seisomalta jättäneensä kotiin. ”… Paitsi että mulla jäi avaimet kotiin, voihan helvetin helvetti! Emmä kehtaa soittaa summeria että pääsen ees rappuun, Jaska varmaan tappaa mut.”, manaa itsekseen, nostaen hiukan huvittuneena kuitenkin katseensa takaisin Antoniin. ”Säkin taidat olla kotiin menossa?”, kysyy hymyillen, sulkien laukkunsa jonka jälkeen vie kätensä puuskaan. Tämä yö näköjään piti viettää jossain muualla kun omassa lämpimässä sängyssä.