Sometimes, someone can say something small that can fit into a big empty space in your heart

Perjantai 13.01.2012 - klo 17:30
Jonin ja Erikan asunto
Joni Eskelinen & Erika Karlsson

-

"Pitäisköhän iskän nostaa sut syliin, päästäs vähän nopeemmin kotiin... Äiti varmaan jo miettii, et missä me ollaan.." Joni puheli vajaalle parivuotiaalle tyttärelleen Sofialle, jonka kanssa oli juuri tulossa kotiin. Jonista tuntui, että hän oli viime aikoina laiminlyönyt Sofian hoitoa niin pahasti, että hän oli tytölle velkaa sen, että vietti tuon kanssa nyt entistä enemmän aikaa. Tänäänkin Joni oli tullut tavallista aikaisemmin töistä, olihan perjantai, ja ensitöikseen hän oli lähtenyt ulkoilemaan Sofian kanssa, saisipahan tyttökin hieman raitista ilmaa. Joni tiesi, että vaikka hänen sisarensa edelleen oli sairaalassa koomassa ja tuskin heräisi enää, hänen ei pitäisi purkaa stressiään Sofiaan vaan tytön kanssa pitäisi olla mahdollisimman paljon.

Joni nostikin tytön syliin ja käveli sitten hissin luokse mutta huomatessaan, että hissi oli varattu, ajatteli hän, että he pääsisivät nopeammin portaita pitkin kotiin.
"Mennäämpä sitten portaita pitkin, päästään nopeemmin äitin luokse. Vai mitä?" Joni jatkoi puheluaan tyttärelleen, hymyillen vielä, kun tyttökin hymyili. Sofia oli kyllä niin iloinen ja energinen lapsi, ja tuo oli Jonille tärkeintä tässä maailmassa, vaikka hänen jaksamisensa olikin ollut koetuksella viime kuukausina. Vaikka Jennan tilassa ei ollut tapahtunut muutosta niin Joni oli päättänyt koota itsensä ja jatkaa elämäänsä, pakkohan hänen oli jaksaa eteenpäin.

Kotiovea lähestyessään Joni etsi avaimmet takkinsa taskusta ja avasi oven, astuen sitten syliin ja potkittuaan kengät jaloistaan, hän istuutui eteisessä olevalle penkille, että voisi riisua Sofialta ulkovaatteet pois.
"Mooi kulta. Ootko sä kotona?" Joni huikkasi eteisestä, ottaen samalla Sofialta pipon päästä ja kengät jaloista, alkaen sitten availemaan tuon haalaria.

Vapaapäivänään Erika usein nukkui hyvin pitkään, hän ei herännyt Jonin remuamiseen asunnossa ennen kun mies lähti töihin. He olivat Sofian kanssa erityisen hyvä unisia ja siksi vapaapäivinä oli mukava nukkua pitkään, kun kukaan ei ollut häiritsemässä untaan – vaikka silti, Erika kyllä heräsi heti kun Sofiakin eikä jatkanut huonona äitinä uniaan. Tämä päivä oli kuitenkin ollut poikkeus, sillä Anne oli aamusta hakenut Sofian mukaansa ja Erika oli herännyt samoihin aikoihin kun avomiehensä, jäätyään kuitenkin makoilemaan sänkyyn siihen asti kun Joni oli lähtenyt asunnosta. Hän ei suoraan sanottuna pystynyt huonon olonsa vuoksi nousemaan sängystä vaan makoili pakon vuoksi sängyssään. Lopulta Erika kuitenkin kohottautui varovasti istumaan sängyn reunalle ja vilkaisi yöpöydällä olevaa kelloa. Turhautunut huokaus pääsi naisen huulien välistä, samalla kun yritti tasailla huonoa oloaan ja hengitellä rauhallisesti. Sen sijaan olo tuntui kuitenkin vain pahentuvan ja pikku hiljaa Erikasta alkoi tuntua siltä, että kyseinen olotila olisi joskin tuttu – joutuessaan lopulta juoksemaan asunnon kylpyhuoneeseen antamaan ylen.

Istuttuaan kirjaimellisesti koko päivän kylpyhuoneen lattialla, Erikan olotila oli pikku hiljaa alkanut helpottamaan. Toisaalta koko päivänen ylen antaminen ei tuntunut hyvältä mutta olonsa helpottuessa, Erika oli juuri ja juuri kyennyt raahautumaan viereisille kylpyhuoneenkaapeille hakemaan raskaustestinsä, tehtyään kaikki viisi jotta oli varma siitä, ettei olonsa johtunut pelkästä vatsaflunssasta. Ei, valitettavasti Erika ei ollut vatsataudissa ja vaikka hän tunsikin pienen ilon kumpuavan sisällään, sen kasvaessa koko ajan vain suuremmaksi niin silti hän oli osittain myös kauhusta kankea, eikä voinut muuta kuin istua kylpyhuoneen lattialla – johonka oli takaisin päätynyt kun olonsa oli taas pahentunut.

”Miksi kaikki kutsuvat tätä aamupahoinvoinniksi, kun se kestää koko päivän.”, Erika jupisi itsekseen, nojaillessaan takana olevaa seinää vasten silmät ummistettuina ja pää koukussa olevia polvia vasten. Toisaalta aamupahoinvointi oli jo tuttua Sofian raskauden ajalta, mutta loppujen lopuksi hän oli enemmän huolissaan siitä mitä mieltä Joni olisi tästä. Oven kolahtaessa kiinni ja Jonin äänen kuuluessa, Erika havahtui ajatuksiinsa ja kampesi itsensä vaivalloisesti ylös kylpyhuoneen lattialta. ”Joo, mä oon vessas… Mä tuun koht.”, Erika huikkasi hiukan vaikeasti sopertaen, vilkaisten itseään vielä nopeasti peilistä, varmistaen olevansa suhteellisen normaalin näköinen – pesten vielä pikaisesti hampaansa ennen kun astui ulos kylpyhuoneesta. Huulilleen Erika kohotti pienen, varovaisen hymyn sillä olonsa ei ollut vieläkään erityisen hyvä, mutta päätti kuitenkin odottaa vielä hetken ennen kun pamauttaisi avomiehelleen ’ilouutisen.’
”Mitenkäs teidän kahden päivä oikein meni?”, kysäisee hymyillen ja suukottaa Jonia pikaisesti poskelle, ennen kun nappaa varovaisesti Sofian syliinsä – hakeutuen tuon kanssa kuitenkin nopeasti istumaan keittiönpöydän ääreen, ettei olotilansa vaihtuisi siitä mitä se nyt oli, niin huonommaksi.

Joni oli poikkeuksellisen hyvällä tuulella, hän ei oikeastaan ollut ollut kertaakaan näin hyväntuulinen sitten Jennan onnettomuuden. Toki joulu ja muut juhlapyhät olivat menneet ihan hyvissä tunnelmin mutta niitäkin oli varjostanut tieto siitä, ettei Jonille niin rakas pikkusisko Jenna oli edelleen koomassa sairaalassa eikä tuo näinollen voinut osallistua joulun viettoon. Joni oli sen verran perhekeskeinen, että olisi halunnut viettää aikaa myös siskojensa kanssa mutta nyt jäljellä heistä kolmesta oli enää Joni ja Jasmin. Onneksi heistä oli ollut tukea toisilleen ja joulunkin yli oli pärjätty, sen jälkeen Joni oli oikeastaan jo piristynytkin.
"Hei tyttöseni, sä et lähe mihinkään, ennenku on otettu tää haalari pois päältä." Joni sanoi Sofialle, kun tyttö yritti kiemurrella pois hänen sylistään. Joni sai otettua haalarin pois tuon päältä mutta ennenkuin Joni kerkesi päästää Sofian lattialle, Erika tuli kylpyhuoneesta ja pian tuo nappasikin Sofian hänen sylistään.

Erikan otettu Sofian syliinsä ja lähdettyä keittiön suuntaan, Jonikin nousi penkiltä ylös. Hän otti viimein takin päältään ja laittoi sen naulakkoon, tullen sitten Erikan perässä keittiöön. Joni kävi vielä pikaisesti suukottamassa Erikan huulia, kunnes itse meni astiakaapille, otti sieltä lasin ja laittoi hanasta valumaan kylmää vettä.
"Hyvin. Me käytiin leikkipuistossa ja Sofia oli siellä ihan onnessaan, ihan ku ei ois ennen päässy ulos.. Se sai sieltä kaverinkin, - joku Soffen ikänen poika, Tero. Meidän tyttö kerää miehiä jo vaippaikäsenä." Joni ei voinut olla naureskelematta, laskien sitten lasiinsa vettä ja sulki hanan.

"Mites sulla on päivä menny?" Joni sanoi, mennen istumaan pöydän äärellä Erikaa vastapäätä ja katsoi avovaimoaan hieman tarkemmin. Erika näytti hänen mielestään vähän kalpealta ja muutenkin huonovointiselta. Joni kohottikin hieman kulmiaan katsellessaan Erikaa ja oli melkein varma, että tuota joko vaivasi joku asia tai sitten tuo oli tulossa kipeäksi, sillä normaalilta Erika ei nyt jokatapauksessa vaikuttanut.
"Ootsä ihan kunnossa..? Sä näytät hirmu kalpeelta? Oothan sä muistanu syödä tänään?" Joni kyseli hieman huolestuneeseen äänensävyyn, juoden sitten vesilasistaan.

Erikan olotila helpotti hetkeksi, heti kun oli päässyt alas istumaan Sofia sylissään. Ei tyttärensä painanut mitään, vaikka oli itsekin hyvin pienikokoinen mutta jostain syystä Sofian pienoinen paino sai Erikan olon heilahtelemaan puolelta toiselle – aivan kun toinen olisi liikkuvassa laivassa merisairaana. Hän kuitenkin nostatti huulilleen mahdollisimman luonnollisen, pienen hymyn, johonka Sofia vastasi yhtä lailla hymyillen, samalla kun tarrautui äitiinsä ja nojautui tuota vasten hiljaisesti haukotellen. Tytöltä oli selvästikin jäänyt päiväunet välistä ja sen vuoksi Sofia oli onneksi hyvin rauhallinen, eikä tuttuun tapaansa riehunut ja viilettänyt ympäri asuntoa. Perheen toinen vauva, Jasu sen sijaan nukkui kaikessa rauhassa omalla paikallaan olohuoneen nurkassa olevassa pehmustetussa pesässä – joka oli vain plussa kaiken tämän lisäksi, sillä Erika ei todellakaan ollut valmis juoksemaan lapsiensa perässä, ei nyt, eikä luultavasti koko loppu päivänä.

”Ai, teillä taiski olla tosi hauskaa… Tai ainakin Sofia tuntuu olevan sen verran väsyny että päikkärit on jääny välistä… - Ja vai sellaista, isi varmaan haluaa sitten keskustella tämän pienen miehen kanssa tyttärestään ja mikä on tälle parhaaksi, ennen kuin mitään vakavampaa tapahtuu.”, Erika totesi jopa huvittuneeseen äänensävyyn, mutta virne joka pyrki huulilleen, haihtui yhtä nopeasti mitä se yritti niille nousta, sillä minkäänlaiset reaktiot eivät tässä vaiheessa tuntuneet kauhean hyvältä. Oli siis vain parasta istua paikallaan ja pysyä neutraalina. Sen sijaan hän kuitenkin vastasi Jonin suukotukseen ja käänsi katseena tämän Sofiaan, pois Jonista joka istui Erikaa vastapäätä pöydän ääreen.

”Ihan hyvin, mä oon vaan ollu kotona ja… Silleen.”, toteaa olkiaan nopeasti kohauttaen, nielaisten tämän jälkeen hiukan vaikeasti sillä olonsa alkoi taas hiukan huonontua. Erika kuitenkin käänsi katseensa pois Jonista ja vaikka tunsikin miehen tarkkailevan häntä, hän ei kääntänyt katsetta avomieheensä ennen kun kuuli tuon kysymyksensä. ”Joni, mä tuota…”, toinen ehti hiukan rohkaistua ja jopa aloittaa kertomisensa raskaudestaan, kunnes puheet syömisestä sai naisen vatsan kuitenkin muljahtamaan ja nopeasti Erika nostikin kätensä suunsa eteen, laskien Sofian varovasti lattialle ennen kun juoksi takaisin kylpyhuoneeseen. Erika kyyristyi uudemman kerran wc pöntön ylle ja oksensi, pidellen toisella kädellä hiuksiaan takana. ”Mä oon Joni raskaana…”, Erika sanoi lopulta heikosti, tietämättä edes kuuliko Joni mutta olotilansa taas helpottui, ainakin hetkeksi milloin toinen istui kylpyhuoneen lattialle ja repäisi wcrullasta paperia, jolla pyyhki suupieliään. Tämä päivä tosiaan tuntui menevän tällä tavoin…

Joni katseli hymyillen avovaimoaan ja tytärtään, tietäen kyllä, miten onnellinen oli, kun hänellä oli nuo kaksi. Vaikka Jenna olikin huonossa tilassa sairaalassa ja tuskin tulisi enää ikinä heräämään, oli Jonilla silti Jasminin lisäksi kaksi muutakin tärkeää ihmistä jäljellä; Erika ja Sofia. Nuo kaksi olivat Jonille siskojen lisäksi tärkeintä hänen elämässään eikä hän varmaan osaisi elää ilman noita. Onneksi tuommoisia asioita ei tarvinnut sen kummemmin miettiäkkään, sillä vaikka Joni oli tehnyt virheitä hänen ja Erikan suhteen alkupuolella niin noita virheitä hän ei tulisi enää ikinä toistamaan vaan pitäisi huolen siitä, että heidän perheellään oli kaikki hyvin. Joni olisikin oikeastaan valmis tekemään ihan mitä tahansa noiden kahden puolesta. Jonia hymyilytti väkisinkin, kun Sofia nojautui äitiään vasten, tuo pieni tyttö oli niin hellyyttävä näky. Sofia olikin vanhempiensa silmäterä ja vaikka heillä välillä olikin vaikeaa niin Joni ei olisi vaihtanut päivääkään pois, - tai ainakaan kovin montaa päivää.

"Nojoo, Sofia riehu siihen malliin, et eiköhän se oo tän illan ihan rauhassa... Mut ei kyllä anneta sen silti mennä liian aikasiin nukkumaan, muuten meillä menee ens yö valvoessa. - Ja hei, Sofia on mun pikkutyttö, pitäähän mun nyt kattoo, minkälaiset pojat sen perässä juoksentelee." Joni sanoi virnistäen, juoden samalla vetensä loppuun. Joni ei uskaltanut edes ajatella, minkälaista tulisi olemaan sitten, kun Sofia tosiaan oli sen ikäinen, että pojat rupeaisivatkin juoksemaan tuon perässä. Tytöstä tulisi aivan varmasti todella kaunis, ainakin jos tuo yhtään tuli ulkonäössään Erikaan ja pojat varmasti tulisivat juoksemaan tytön perässä. Joni ei kauheasti halunnut ajatella tuota asiaa vielä, hän tulisi varmasti olemaan turhankin suojelevainen tytärtään kohtaan, olihan tuo heidän ainut lapsi eivätkä he olleet edes puhuneet perheenlisäyksestä.

Joni katsoi Erikaa yhä huolestuneemman näköisenä, nainen näytti niin heikolta ja huonovointiselta, Joni halusi samantien tietää, mikä tuolla oikein oli hätänä. Oliko tuo kipeänä vai mikä tuolla oikein oli? Erika aloittikin lopulta kertomaan jotain, kunnes tuo sitten nousikin ylös ja laski Sofian lattialle, rynnäten itse puolestaan kylpyhuoneeseen. Joni jäi katsomaan tuon perään hölmistyneenä mutta kun hän kuuli Erikan sanat kylpyhuoneesta, Jonista tuntui, että häneltä jäi yksi sydämen lyönti välistä. Oliko Erika oikeasti raskaana?
"Soffe.. Meeppäs vaikka kattomaan mitä Jasu tekee, katotaan sulle kohta vaikka jotain syömistä, niin virkistyt vähän.." Joni sanoi tyttärelleen ja kumartui suukottamaan tyttöä päälaelle, mennen sitten kylpyhuoneeseen ja jäi katselemaan Erikaa oven suulta, haroen hieman hiuksiaan, tietämättä oikein mitä pitäisi tehdä tai sanoa.
"Sä oot raskaana?"

Erika oli onnellinen siitä missä oli nyt; hänellä oli rakastava avomies ja tytär – sen lisäksi vielä valtava perhe joka oli antanut hänelle tukensa tilanteessa kuin tilanteessa, virheistään siis huolimatta. Isänsä ei ollut halveksinut tytärtään edes silloin, kun sai tuon kiinni huumeiden käytöstä – saati siitä että oli tullut raskaaksi, itseään vuoden vanhemmalle pojalle, josta isänsä tosin ei ollut pitänyt sillä hetkellä sillä kaksikon aikaisemmat sekoilut parisuhteen aikana oli saanut Erikan isän Robinin huolestumaan esikoisestaan. Robin tosin nykyään piti Jonia parhaimpana isänsä lapsenlapselleen ja sen lisäksi, hän oli tukenut tytärtään kun oli kuullut tuon raskaudesta. Olihan se ollut kova isku kuultavaksi että kesken opintojensa, kesken nuoruuden Erika oli tullut raskaaksi ja aikonut vielä pitää lapsen. Robin oli hyväksynyt asian mukisematta ja ollut tukena – rakastuttuaan yhtälailla lapsenlapseensa kun tuo syntyi, Sofia oli myös isoisänsä lellikki ja tuo varmasti olisi iloinen, kun kuulisi Erikan olevan taas raskaana. Toivottavasti.

Erika istui kylpyhuoneen lattialla ja nojaili koukistettuja polviaan vasten. Olo oli edelleen heikko, mutta se helpotti kun oli päässyt taas oksentamaan. Koko päivän oli ollut huono olo, mutta nuori neiti Karlsson tiesi erityisen hyvin sen, mitä raskaus toi tullessaan. Sen sijaan, vaikka vanhat muistot ja huonot kokemukset raskaudesta nousivat pintaan, Erika oli sisimmissään iloinen tästä hetkestä – vaikka se tiesikin lisäystä perheeseen, lisämenoja ja sitä rataa, mutta loppujen lopuksi Erika tiesi että he pärjäisivät kaikesta huolimatta. Olihan hänellä isoäitinsä jättämät perinnöt, miljardiperinnöt jos totta puhuttiin ja niillä pystyttiin pärjäämään pitkän aikaa, jos oikein tiukka tilanne sattui eteen.

”Mm… Valitettavaa mutta totta.” , Erika lopulta mutisi Jonille takaisin, samalla kun pyrki hengittelemään rauhallisesti ja parantelemaan kehnoa oloaan – joka tosin tuntui kohentuvan hetki hetkeltä vain enemmän.
”Mä en tiedä miten tää on mahdollista… Mä oon syöny pillereitä mut kyl nekin näköjään pettää.”, mietteliäs hymähdys pääsi Erikan huulilta, kammetessaan itsensä lopulta kylpyhuoneen lattialta – siirtyen lavuaarille huuhtelemaan suunsa ja pesemään hampaansa, oksentelu kun ei ollut mitään miellyttävää puuhaa. Lopuksi Erika huuhteli suunsa ja jäi katselemaan ovella seisovaa Jonia edessään olevan peilin kautta, hymyillen hiukan vinosti avomiehelleen.
”Viis raskaustestiä on roskiksessa, voit tarkastaa ne jos et usko.”, sanoo jopa huvittuneena, haroen tämän jälkeen vaaleita hiuksiaan, kunnes kääntyi Jonin puoleen ja nojautui takanaan olevaa lavuaaria vasten.
”Mut, mitäs sä sanot? Pidetääks me se vai?”

Joni haroi edelleen hiuksia ja nojaili kylpyhuoneen oveen, hän ei tosiaankaan tiennyt, mitä pitäisi ajatella tai sanoa koko tilanteesta. He eivät olleet aiemmin puhuneet mitään siitä, milloin yrittäisivät saada toisen lapsen, jos edes yrittäisivät. Sofiassakin oli välillä niin paljon tekemistä ja tällä hetkellä heillä oli muutenkin vaikeaa, kun Jonin perhe oli kriisissä Jennan takia ja tottakai nuo ongelmat myös heijastuivat heidän pieneen perheeseensä. Toisaalta hyvinhän he olivat pärjänneet tähänkin mennessä ja olisihan Sofiakin jo vanhempi kuin heidän kuopus syntyisi... Tässä riitti mietittävää, ei Joni osannut sanoa samantien mitään.

"No ei se nyt varmaan oo tässä oleellisinta, et miten tää pääs tapahtumaan.." Joni sanoi, havahduttuaan ajatuksistaan Erikan sanoihin. Eihän mikään ehkäisy ihan sataprosenttinen ollut, sen he kumpikin tiesivät ja kyllähän niitä vahinkoja sattui. Ei heidän pitänyt Sofiaakaan saada niin nuorina mutta niin tyttö vain oli saanut alkunsa ja he olivat päättäneet pitääkkin lapsensa, vaikka heillä kummallakaan ei ollut silloin ikää kovinkaan paljoa. Joni vain naurahti pienesti Erikan sanoille, tuon todetessa, että raskaustestit olivat roskiksessa ja Joni voisi halutessaan tarkistaa niiden tulokset. Ei Joni sentään niin utelias ollut, kyllä hän uskoi ilman mitään todisteitakin, että Erika oli tosiaan raskaana.

Ennenkuin Joni kerkesi vastata mitään, oli Sofia tullut vanhempiensa luokse ja kinusi päästä isänsä syliin. Joni nosti tytön syliinsä pienen vastaväittelyn jälkeen mutta tyttö ei ollut suostunut luovuttamaan, ennenkuin pääsi isänsä syliin. Joni vain katseli Sofiaa ajatuksissaan, miettien samalla vastausta Erikan kysymykseen. Toisaalta, jos he nyt pitäisivät tulevan lapsen, tulisi tuolla ja Sofialla olemaan pieni ikäero, mikä olisi varmasti vain hyvä asia. Jonilla itselläänkin oli vain kahden ja neljän vuoden ikäerot siskoihinsa ja se oli ollut pienestä lähtien mukavaa, kun sisaruksiin oli niin vähän ikäeroa. Nyt he myös olisivat vielä nuoria ja jaksaisivat touhottaa lasten kanssa, joten ehkä nyt olisi kuin olisikin oikea hetki toiselle lapselle.
"Haluaisitsä sit pitää sen?" Joni kysyi, siirtäen samalla katseensa Sofiasta Erikaan.

Olihan tämä taas pieni yllätys heidän tapahtumarikkaassa maailmassa – tosin tällä kertaa Erika ei osannut odottaa mitään tällaista. Olivathan he tosiaan puhuneet asiasta, että he hanbkkisivat toisen lapsen mutta vasta sitten kun Sofia olisi tarpeeksi vanha, jos edes silloinkaan. Sofia oli melkoinen pakkaus ja tuosta riitti tekemistä niin Erikalle kuin myös Jonille – tietenkin myös heidän lastenhoitajalle. Erika ei tiennyt halusiko hän enempää lapsia kuin pienen tyttärensä, mutta tämä asia kuitenkin muutti kaiken. Ajatus uudesta lapsesta kuitenkin jännitti Erikaa, sillä Sofiankaan raskaus ei ollut mikään helppo; tytön syntyessä kaksi viikkoa myöhään ja synnytyksen kestäessä vielä monta tuntia, joista Erika ei olisi selvinnyt ilman kunnon kipulääkitystä.

Erika ei sanonut mitään Jonin sanoille vaan katseli miestä hiljaa, haroen lopulta hiuksiaan pois kasvojensa edestä – vieden kätensä lopulta puuskaan eteensä. Vahinkoja tosiaan sattui ja tämä oli taas yksi sellainen, joka oli oikeasti puhdas vahinko, Erika ei tiennyt miten mutta näin pääsi kuitenkin käymään. Olihan Sofiakin kirjaimellisesti ollut vahinko mutta loppujen lopuksi ihana sellainen, jonka pitämistä Erika ei katunut hetkeäkään vaikka elämänsä vaikeutui aavistuksen raskaana ollessaan, olihan hänellä vielä koulutkin käymättä ja isä Ruotsissa, joka ei ollut aina häntä auttamassa. He olivat silti pärjänneet ja edelleenkin vaikka kyllä Erika kaipasi tällaisissa tapauksissa isänsä tukea.

Erikan katse siirtyi Sofiaan joka riensi lopulta paikalle ja kovaa vauhtia, kuten aina kinusi isänsä syliin joka sai Erikan hymyilemään pienesti. Sofia oli tosiaan tullut hyvin paljon äitiinsä, vaikka olihan tuossa isänsäkin piirteitä sekä enemmän isänsä ulkonäköä. Erikan uppoutuessa ajatuksiinsa, tuo tuli koko ajan entistä varmemmaksi vain siitä haluaisiko pitää lapsen, tietämättä pahemmin Jonin ajatuksia. Lopulta Erikakin havahtui takaisin ajatuksiinsa, kuullessaan miehen kysymyksen milloin tyttö mietti hetken aikaa, nyökäten melko varmasti. ”Kyllä mä haluaisin pitää sen.”, Erika sanoi ja asteli lähemmäksi Jonia ja Sofiaa, joiden ympärille kiersi kätensä, suukottaen Jonin sylissä olevaa Sofiaa poskelle. ”Mukavaa ois jos se olisi tän pikku riiviön sijaan poika.”