Huvilakuja 13 RPG
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu

2 posters

Siirry alas

Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu Empty Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu

Viesti  nepa Ti Maalis 06, 2012 1:52 pm

Torstai 01. maaliskuuta 2012 - klo 01:50 eteenpäin
Miro pariisilaisessa kapakassa/Aurora kotona
Miro Sparrok & Aurora Evans

Miro oli murtunut. Olikohan siitä kulunut edes tuntia, kun hän oli ajautunut Marin kanssa pahimpaan riitaan ikinä - mutta miehen mielestä oikeutetusti. Mari oli pettänyt häntä. Suudellut toista miestä. Mikä oikeus tuolla muka siihen oli? Aivan, sellaista ei ollut, kun oltiin parisuhteessa niin silloin ei suudeltu muita. Kaiken lisäksi Marilla ei ollut pokkaa sanoa sitä Mirolle suoraan. Tuo oli sanonut, kuinka se tuntematon mies oli suudellut häntä eikä ollut päästänyt irti. Sitä selitystä Miro ei kuitenkaan pystynyt nielemään. Miro näki sen itse - ainakin osan siitä.

Tällä hetkellä Miro istui hiljaisessa kapakassa kaljatuopin äärellä. Ennen tänne saapumista mies oli kuitenkin käynyt hotellilla jättämässä Marille lapun, jossa kertoi, että oli lähtenyt ulos ajatuksia selvittääkseen. Kasvotusten Miro ei tosiaan voinut Maria kohdata vaikka se järkevintä olisi ollutkin. Järkevää ei ainakaan ollut tässä rauhallisessa kapakassa istuminen ja voivottelu - tälläkin hetkellä Miro pidätteli itkuaan herkeämättä. Yleensä hän ei edes itkenyt.

Kaikesta huolimatta Mirosta tuntui siltä, että hän halusi soittaa jollekulle, kertoa, mitä oli meneillään. Kenelle hän muka soittaisi? Aurora. Aurora kuuntelisi. Vapisevin käsin Miro otti puhelimen taskustaan ja soitti heti Auroralle. Mitään väliä ei ollut nyt kellonajalla tai puhelinlaskulla.
"Aukku..? Aukku ootsä siellä?" Miro kysyi murtuneella äänellä.
nepa
nepa
Taloyhtiön puheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 620
Points : 724
Join date : 13.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu Empty Vs: Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu

Viesti  valerie Ti Maalis 06, 2012 2:21 pm

Aurora oli viettänyt aamun siivoten ja lopulta lähtenyt iltavuoroon töihin. Kaupassa oli ollut yllättävänkin kiirettä ja Auroralla oli mennyt parisenkymmentä minuuttia ylitöiden tekemiseen. Vielä töiden jälkeen hän oli poikennut kaupassa ostamassa ruokaa. Kämppä sen sijaan oli erittäin hiljainen, kun Miro oli ulkomailla Marin kanssa. Kuulemma jonkin sortin ex tempore matka ja kaksikko oli päätynt lopulta kuulemma Pariisiin. Aurora oli ehkäpä hieman kateellinenkin Mirolle – hän olisi mielellään halunnut matkustella myös itse, mutta missä välissä hän oikeastaan olisi ehtinyt. Töitä, opiskelua ja kesät Britanniassa. Sekään ei ollut niin ”matkakohde” Auroralle, varsinkin kun hän oli siellä asunut ja kesät (tai ainakin osa siitä) vietettiin joka vuosi isovanhempien luona, joten se oli enemmänkin kuin toinen koti.

Yhdentoista aikaan Aurora oli ollut täysin valmis iltatoimiensa kanssa ja valmis rojahtamaan sänkyyn. Kauaa hän ei ehtinyt nukkumattia odotella, kun oli jo täydessä unessa. Valitettavasti unta kertyi vain pari hassua tuntia, ennen kuin Aurora heräsi puhelimensa soittoon. Hän jätti usein puhelimensa äänelliselle sitä varaa, että kyseessä olisi jokin hätätapaus. Puhelinmyyjät eivät kuitenkaan soitelleet öisin, eikä pilapuhelutkaan olleet enää muodissa. Aurora ynisi unenpöpperöisesti ja hänen kätensä etsi puhelinta yöpöydältä. Latausjohto irtosikin siitä kun Aurora nosti luurin eteensä. Hän näki hiukan sumeasti että soittajana oli Miro – mitähän ihmettä tällä oli mielessä. Aurora painoi vihreää luuria ja vei puhelimen korvalleen kääntyen samalla selälleen.
”Mmh”, Aurora mumisi puhelimeen. ”Sulla ei oo varmaankaan mitään käsitystä kellonajoista.”

Sen jälkeen Aurora kuuli Miron äänen toisestä päästä puhelinta ja tajusi jonkin olevan vinossa – sitä paitsi, jopa Miro tajuaisi ettei keskellä yötä kannattanut soittaa kuulumisia Pariisista. Aurora nousi hieman pystympään asentoon, jotta ei nukahtaisi puhelimensa päälle.
”Mitä on käyny?” Aurora kysyi vakavoituneemmalla äänensävyllä.
valerie
valerie
Hyvänpäivän naapuri

Viestien lukumäärä : 151
Points : 193
Join date : 12.01.2012
Ikä : 34

Takaisin alkuun Siirry alas

Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu Empty Vs: Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu

Viesti  nepa Ti Maalis 06, 2012 2:51 pm

Kuullessaan Auroran äänen Miro oli helpottunut - nainen olisi voinut jättää vastaamatta niin halutessaan. Kyseisen naisen ääni kuulosti ihanan lohduttavalta, tutulta ja yksinkertaisesti turvalliselta. Turvaa Miro nyt kaipasikin. Hän tunsi olonsa yksinäisemmäksi kuin koskaan, yleensä Suomessa hänellä oli joku jonka puoleen kääntyä mutta täällä Pariisissa oli.. No, ei ketään. Miro oli ihan yksin, vaikka Mari täällä nyt olikin. Marille Miro ei kuitenkaan menisi sanomaan nyt yhtään mitään koska se tuntui liian rankalta ajatukselta. Miro oli sitä paitsi vielä vihainenkin.

Auroran toteamus kellonajoista sai Miron hymähtämään huvittuneesti. Sitä iloa ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa - Miroa ei paljoa naurattanut. Hänen kehonsa läpi virtasi vaikka mitä tuntemuksia mutta huvittuneisuus ei ollut yksi niistä. Valitettavasti. Olisi helppoa kuitata äskeinen vitsillä mutta se ei ollut mahdollista. Silti Miro haluaisi tuudittautua siinä ajatuksessa, että hän oli ollut jossain Howie do it -ohjelmassa ja kaikki olisi ollut ennalta suunniteltua. Se ei kuitenkaan ollut todellisuutta vaan täysi haavekuva.

Se Auroran kysymys sai Miron nielaisemaan karvaasti. Ilmeisesti vaaleaverikkö oli tajunnut Miron äänensävystä, että kaikki ei tosiaan ollut kunnossa.
"Mä.. Me--", Miro etsi sanoja hämmentyneenä, "me taidettiin just riidellä. Ei ees taidettu, vaan riideltiin." Miro tiesi, että Aurora tiesi tasan tarkkaan keihin Miro viittasi käyttäessään ilmaisua me.
"Mari tais suudella toista miestä", nuorukainen totesi ja tunsi kuinka kyyneleet taas alkoivat tulla silmiinsä. Helvetti, ei hän nyt Auroralle voisi asiasta itkeä. Tosin oli hän itkenyt Auroran kanssa ennenkin mutta silti. Hävettävää.
nepa
nepa
Taloyhtiön puheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 620
Points : 724
Join date : 13.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu Empty Vs: Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu

Viesti  valerie La Maalis 10, 2012 12:45 pm

Aurora painoi olkapäällään puhelinta korvalleen samalla kun nousi vielä istumaan. Hän tunsi Miron liiankin hyvin kuullakseen milloin kaikki ei ollut kohdillaan. Plus kaukopuhelutkin maksoivat melko paljon, joten Miro ei luultavasti olisi soittanut hänelle kuin hätätapauksessa. Sitä paitsi Aurora huolestui heti kun kuuli Miron äänensävyn – kai hän nyt huolestua sai, olihan Miro kuitenkin hänen paras ystävänsä ja kaiken lisäksi hänen kämppiksensä. Tyttö oli muutenkin hyvin välittäväistä sorttia.

”Riitelitte?” Aurora kysyi ennen kuin Miro ehti täydentää lausettaan.
Hän tiesi kyllä tarkalleen kenen kanssa Miro oli riidellyt. Ellei mukaan ollut sitten eksynyt joku muu Miron kaveri, jonka kanssa riitelystä Miro olisi järkyttynyt niin pahasti että soitti Auroralle keskellä yötä.
”Taisi?” Aurora kysyi mitenkään tuomitsematta Miroa – tottakai tämä sai epäillä. ”Ootsä varma?”
Mari ei vaikuttanut Aurorasta sellaiselta ihmiseltä, joka olisi mennyt tekemään mitään sellaista – varsinkin kun huomioi sen tilanteen kun tämä oli luullut Auroran olevan Miron tyttöystävä. Ei Aurora suostunut oikein uskomaan että Mari olisi halunnut tuhota suhdettaan Miroon.
valerie
valerie
Hyvänpäivän naapuri

Viestien lukumäärä : 151
Points : 193
Join date : 12.01.2012
Ikä : 34

Takaisin alkuun Siirry alas

Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu Empty Vs: Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu

Viesti  nepa La Maalis 10, 2012 12:55 pm

Miro piirsi vapaalla kädellään kevyttä kuviota pöytään ja joutui nyt keskittymään siihen, että pitäisi itsensä kasassa. Hän oli itkenyt tänään jo kerran, ja se oli ihan tarpeeksi, oikeastaan vähän liikaakin. Nuorukainen ei aikoisi enää itkeä koska sitten hän saisi kuitenkin ihmisten katseet päällensä. Ei tässä kapakassa kyllä paljon väkeä ollut mutta Miro aikoi silti näyttää siltä, että mitään ihmeellistä olisi tapahtunut, kuin tämä olisi vain normaali, joskin vähän surumielisempi puhelu. Surumielinen tämä puhelu ainakin oli - siitä ei ollut epäilystäkään.

"Joo, riideltiin", Miro myönsi uudelleen ja päästi ulos katkonaisen huokauksen. Miten hän saattoi koko ajan meinata purskahtaa itkuun? Tällainen käyttäytyminen oli Miron mielestä naurettavaa.
Auroran kysymys sai nuorukaisen hiljentymään. Nimenomaan - oliko Miro varma? Olihan mies nähnyt vain osan tapahtuneesta eikä tosiaan voinut tietää, että oliko suudelma Marinkin mieleen vai oliko se tosiaan vain yksipuolinen kuten Mari oli väittänyt.
"Siis mä näin sen suudelman kyllä - ainakin osan siitä", Miro totesi ja kohautti sitten olkiaan. "Mutta en mä tiedä mitä se tarkotti. Mari sano että se mies ois suudellu sitä väkisin." Mies hiljentyi taas hetkeksi ja alkoi pohtia, että miten oli reagoinut aikaisemmin. Se oli ollut naurettavaa.
"Mut se jätkä vaikutti niin hyvältä tyypiltä.. Ei se vaikuttanu siltä että se Maria pyysi siinä mielessä tanssimaan", Miro totesi ja käänsi katseensa ulos ikkunasta.
nepa
nepa
Taloyhtiön puheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 620
Points : 724
Join date : 13.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu Empty Vs: Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu

Viesti  valerie La Maalis 10, 2012 1:14 pm

Aurora kuunteli rauhassa kun Miro puhui. Riitely ei ollut koskaan kovin mukavaa – hänellä ei ollut koskaan kunnon riitoja Miron kanssa, lähinnä vain pientä sanailua ja molemmat olivat muutoinkin hyvin huumorintajuisia. Aurora oli muutenkin itse sellainen ihminen, joka mieluummin sopi päivän päätteeksi riidat tai vältteli niitä. Hän ei ollut kummoistakaan riitelijätyyppiä, vaikka esimerkiksi Mirolle saattoi toisinaan marmattaa lattialla lojuvista vaatteista tai muusta. Aurora ei oikeastaan osannut edes kuvitella minkälaista oli olla pahoissa riidoissa jonkun kanssa.

”Eli sä näit siitä loppuosan?” Aurora varmisti. ”Saanko mä arvata tarinan lopun?”
Aurora hymähti – hän pystyi hyvin kuvittelemaan, että Miro oli tehnyt jotakin todella hölmöä nähtyään sen suudelman.
”Miltä se sitten näytti?” Aurora kysyi. ”Vai olitko liian kiihtynyt ees huomataksesi sun tyttöystävän reaktiota siihen?”
Marin reaktio kertoisi paljonkin – jos tämä oli sanonut miehen suudelleen häntä väkisin, niin Aurora voisi hyvinkin uskoa tätä. Tosin no, oli Aurorakin toisinaan väärässä, mutta hän todellakin toivoi ettei olisi väärässä tässä asiassa.
”Niinhän ne kaikki, muruseni”, hän totesi. ”Hetkinen... sä siis annoit sille luvan tanssia tyttöystäväs kanssa? Oh dear...”
valerie
valerie
Hyvänpäivän naapuri

Viestien lukumäärä : 151
Points : 193
Join date : 12.01.2012
Ikä : 34

Takaisin alkuun Siirry alas

Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu Empty Vs: Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu

Viesti  nepa La Maalis 10, 2012 1:25 pm

Miro katseli ulos hiljaiselle kadulle ja alkoi pohtia toden teolla kaikkea sitä, mitä oli tehnyt. Ensinnäkin mies oli lyönyt jotakuta - eikä hän tehnyt sitä lähes koskaan. Tosin se idiootti oli sen ansainnut. Saipa ainakin opetuksen siitä, että varattuihin naisiin ei kosketa vaikka se nainen saattaisikin olla suostuvainen. Miro hieraisi niskaansa - oliko Mari sitten muka oikeasta ollut sellainen? Oli niin hullua ajatella, että tuo olisi aloittanut kaiken, koska loppujen lopuksi Mari vaikutti todella onnelliselta Miron kanssa. Nuorukaiselle luottamus oli kuitenkin ihan liian vaikea asia.

Miro mumisi hyväksyntänsä Auroran sanoille. Miron pitäisi tosiaan ymmärtää se, että hän oli nähnyt nimenomaan vain sen loppuosan eikä mitään muuta, hän siis saattoi luulla hyvinkin mahdollisesti tästä tilanteesta ihan jotain muuta kuin se oli oikeasti.
"Ei päättyny joo hyvin se reissu", Miro hymähti. "Mä löin sitä kusipäätä. Tosin se oli sille ihan oikein, mitäs koski Mariin." Nuorukainen kertoi ja saattoi jopa vähän järkyttääkin Auroraa sillä - tuskin kyseinen nainen koskaan kämppistään ja parasta ystäväänsä oli väkivaltaisena nähnyt.
"No mä vaan näin sen suukon enkä katellu sen tarkemmin", Miro tyytyi toteamaan hiljaisella äänensävyllä tajuten sitten, että saattoi tosiaan olla ollut väärässä. Ei helvetti.
"Annoin mä.. Miks?" Nuorukainen kurtisti hieman kulmiaan. Eihän se nyt huono juttu ollut, jos Miro kohteliaisuuksissaan antaa jonkun jätkän tanssia naisystävänsä kanssa mikäli kyseisellä jätkällä ei olisi mitään taka-ajatuksia? Toisaalta - löytyikö edes miestä joka tanssi tuntemattoman naisen kanssa yökerhossa ilman taka-ajatuksia?
nepa
nepa
Taloyhtiön puheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 620
Points : 724
Join date : 13.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu Empty Vs: Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu

Viesti  valerie La Maalis 10, 2012 1:43 pm

Miron reaktio ei yllättänyt Auroraa – vaikka tämä ei ollut kyllä koskaan nähnyt Miron käyvän kenenkään kimppuun fyysisesti. Hän uskoi silti että jokaiselta mieheltä löytyi sellainen puoli kun sietorajan yli hypättiin tarpeeksi näkyvästi. Ja suutelu oli ymmärrettävästi sellainen asia. Aurora katsahti vieressään nukkuvaa Lukaa – koira tuhisi suhteellisen sikeästi vaikka Aurora puhuikin puhelimessa. Lukalla oli yllättävän hyvät unenlahjat. Figarosta puhumattakaan. Se kissa pystyi vetelemään sikeitä vaikka naapurissa olisi taottu seinää lekalla.

Aurora huokaisi. Hän ei ollut mikään deittailun ekspertti, mutta hän tiesi naisen näkökulmasta jonkin verran
”Ei näin”, Aurora totesi. ”Muru, on ihailtavaa, että sä luotat Mariin niin paljon että annat sen tanssia toisen miehen kanssa... mutta se tarkoittaa myös sitä että ne toiset miehet ottavat sen avoimena kutsuna vikitellä sun tyttöystävääsi. Eri asia jos Mari olis tanssilattialla valmiina. Mutta jos sä annat toiselle jätkälle luvan viedä sun tyttöystäväsi tanssimaan, se tarkottaa yhtäkun kutsua threesomeen. Varsinkin kun oot jossain Ranskassa...”
No joo – Aurora tunsi pari ranskalaista ja oli kuullut monestakin paikkaa että ranskalaismiehet tuppasivat olemaan... noh, melkoisia gigoloita. Ainakin osa heistä. Tyttö huokaisi toistamiseen.
”Kuule, mä en usko että Mari valehtelee. Ja mä en ota mitään puolia tässä”, Aurora sanoi. ”Mutta mä rehellisesti uskon, että Mari ei tekisi sellaista. Ei ainakaan kaiken sen jälkeen millä epävarmuudella teidän suhde alkoi. Muistat varmaan? Sä, mä, Mari, kiireinen aamu? Mari tuskin haluais ehdon tahdon tuhota teidän suhdetta. Usko pois.”
valerie
valerie
Hyvänpäivän naapuri

Viestien lukumäärä : 151
Points : 193
Join date : 12.01.2012
Ikä : 34

Takaisin alkuun Siirry alas

Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu Empty Vs: Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu

Viesti  nepa La Maalis 10, 2012 1:57 pm

Miron huokaus kuulosti taas kerran onnettomalta ja katkonaiselta - tällä kertaa se oli jopa niin äänekäs, että läheisessä pöydässä oleva pariskunta käänsi katseensa nuorukaisen suuntaan. Luonnollisesti se sai Miron rykäisemään. Hän ei tosiaan halunnut osoittaa vieraille ihmisille, että tämä puhelu oli todella vakava ja saattoi se jopa määrittää, että mitä Marille ja Mirolle oikein tapahtuisi tulevaisuudessa - Miro nimittäin tiesi, että saisi Auroralta hyviä neuvoja tähän tilanteeseen. Aurora oli aina Miron tukena, oli tilanne sitten mikä tahansa ja se oli niin ihana tunne. Miro tiesi että hänellä tulisi olemaan ainakin yksi - oikeastaan kaksi jos Iina laskettiin mukaan - ihminen, joka ei pettäisi häntä.

Ei näin. Miro vilkaisi pikaisesti niitä läheisen pöydän ääressä olevia ihmisiä kunnes päätti taas keskittyä täysin Auroran kuuntelemiseen.
"Ootsä tosissas?" Nuorukaisen kulmat kohosivat ylemmäs järkytyksestä. Mirolle ei ollut edes tullut mieleen, että se ranskalaismies olisi omistanut jotain muutakin kuin ystävällisiä ajatuksia. Ei helvetti. Miten sokea Miro sitten muka oli ollut sen heidän keskustelunsa aikana? Tuo ei ollut missään vaiheessa sanonut tai tehnyt mitään epäilyttävää, mutta olihan Miro jo juonutkin silloin melko paljon. Ehkä hänen todellisuudentajunsa siis oli vähän hämärtynyt siinä vaiheessa.
"Muistan.. Todellakin muistan", Miro huokaisi ja tunsi olonsa idiootiksi. "Ei helvetti. En mä pysty enää korjaamaan tätä." Nuorukainen hieraisi taas kerran niskaansa ja käänsi katseensa uudelleen ulos, miettien, että lähtisikö takaisin hotellille ja pyytäisi anteeksi.
nepa
nepa
Taloyhtiön puheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 620
Points : 724
Join date : 13.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu Empty Vs: Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa kun mies murtuu

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa