How did we go wrong? It was so good and now it's gone

Perjantai 3.2.2012 - klo 00:35 ->
The Tiger - yökerho
Mari Salminen & Miro Sparrok

-

Viime viikon alkupuoliskon Mari oli leijaillut jossain seitsemännessä taivaassa. Hän oli ollut onnellisempi kuin pitkiin aikoihin ja oli ollut varma, että mikään ei enää menisi pieleen. He olivat Miron kanssa sopineet erimielisyytensä ja oli vaikuttanut siltä, että nyt mikään ei kerta kaikkiaan voisi mennä pieleen eikä kumpikaan antaisi heidän välejensä mennä pilalle. Mari oli ihastunut korviaan myöten ja jo pelkästään Miron ajatteleminen oli saanut hymyn Marin kasvoille. Naisen kaveritkin olivat huomanneet, että tuo tavallisestikkin niin iloinen Mari oli entistä iloisempi ja selvästi onnellinen. Yhtäkkiä se kupla oli kuitenkin puhjennut ja Mari oli tullut ryminällä pilvilinnoistaan alas.

Mari oli uskaltautunut kertomaan Mirolle menneisyydestään ja sitä Mari katui enemmän kuin mitään muuta. Se toki oli toki auttanut Miroa ymmärtämään Marin elämää paremmin ja mies oli tuntunut olevan aidosti kiinnostunut Marista ja oli valmis tukemaan häntä mutta kun Mari oli kertonut abortistaan ja siihen johtaneista tapahtumista, oli kaikki muuttunut. Marista tuntui, että Miro ei pystynyt enää edes katsomaan häntä silmiin tuon tapahtuneen jälkeen eikä Marikaan kyllä voinut enää vilkaistakkaan Miron suuntaan, - jos edes olisi nähnyt vilauksenkaan tuosta. Miroa ei tosiaankaan ollut näkynyt yhtään missään ja se jos mikä Maria oli harmittanut.

Loppujen lopuksi Mari oli tajunnut ylireagoineensa taas kerran ja koska Mirosta ei ollut kuulunut mitään, oli Mari yrittänyt soittaa tuolle. Mies ei ollut kuitenkaan vastannut ensimmäisellä kerralla. Eikä toisella. Eikä kolmannella. Ja kun neljäskin kerta meni vain Miron vastaajaan, päätti Mari laittaa tuolle tekstiviestin. Hän oikeasti panosti viestiin, kirjoitti mitä tilanteesta ajatteli ja pyysi anteeksi mutta Miro ei vastannut. Lopulta Mari päätti itsekkin luovuttaa, Miro oli päässyt hänen käsistään ja hän oli yrittänyt kaikkensa, että saisi Miron palaamaan mutta mikään ei enää auttanut.

Marin kaveritkin olivat huomanneet, miten maassa nainen oli ja nuo olivat päättäneet piristää Maria eri keinoin ja viimeinen keino oli juottaa tuo humalaan ja viedä baariin. Kaverinelikko olikin päätynyt jälleen Miron työpaikalle ja kun Mari oli tajunnut asian, oli hän yrittänyt käydä kyselemässä, olisiko Miro töissä mutta tuo ei ollut. Sen sijaan, että Mari olisi jäänyt murehtimaan, oli tuo jatkanut juomista kavereineen ja lopulta kun he olivat päätyneet istumaan pöytään ja juoruamaan keskenään, tuli joku mies heidän luokseen. Tuo oli kuulema katsellut Maria jo jonkin aikaa kauempaa ja halusi tulla nyt tekemään hieman tarkempaa tuttavuutta.

Kyllä Miro oli ollut onnellinen Marin kanssa. Olikohan koskaan ollut edes onnellisempi? Oli vain niin ihanaa pitää jotakuta vierellään ja tietää, että tuo ei hylkäisi jostain pienestä asiasta. Siinä Miro oli ollut kuitenkin väärässä - niin väärässä kuin vain kuvitella saattaa. Mari todellakin oli pienestä asiasta hänet jättänyt. No, olihan nainen yrittänyt vielä soitella jälkeenpäin, mutta ei Miro enää jaksanut. Edes se viesti ei saanut häntä muuttamaan mieltään. Niin naurettavaa kuin se olikin, Miro oli ihan oikeasti loukkaantunut. Hän ajatteli, että Mari olisi hänestä pitänyt ja arvostanut häneen sanojaan, ja arvostanut myös sitä, että mies ei ainakaan lähtenyt tuomitsemaan. Marille se ei kuitenkaan kelvannut - ja se viilsi syvältä.

Kaverinsakin olivat huomanneet Mirossa muutoksen. Ei mies voinut väittää, etteikö olisi ollut maassa hänen ja Marin välirikon takia. Hän oli ehtinyt hehkuttaa jo kavereilleenkin, kuinka ihana, ymmärtävä ja kaunis nainen Mari olikaan. Se ymmärtävä ei kuitenkaan ilmeisesti sopinut siihen listaan. Hitto, kyllähän Miro sen ymmärsi, että Mari oli sekaisin eikä halunnut syyttää tuota, muttei keksinyt muutakaan tapaa selvitä tästä kaikesta. Hemmetti, Miro Emil Sparrok oli ollut ihastunut. Nuorukainen oli ollut niin saakelin ihastunut, mutta sitten nainen käski antaa olla. Kyllä Miro sen toiveen sitten kuullutkin ja antoi todellakin olla. Kyllä sitten saatana antoi, vaikka se sattuikin henkisesti ihan mielettömästi.

Tänään oli Miron ensimmäinen vapaapäivä hänen ja Marin välirikon jälkeen, ja Miro vietti sen omalla työpaikallaan. Kaverit olivat häntä pyytäneet baariin, ja koska mies nyt oli päättänyt ottaa itseään niskasta kiinni, hän oli lähtenyt. Miro oli toitottanut itselleen, että pääsisi Marista yli ja sitten kaikki olisi hyvin. Jos hän tänään pokaisi jonkun naisen, niin Miro voisi taas olla itselleen ominaisilla vesillä. Mutta ongelma piilikin siinä, että kukaan nainen ei vaikuttanut mielenkiintoiselta. Kyllä Miro niitä katseita sai ties minkälaisilta kissoilta, mutta kukaan heistä ei ollut Marin veroinen. Ainoastaan Marin kasvot olivat pyörineet Miron kanssa näiden pitkien päivien aikana. Miro ei enää haluaisi yhtään sydänsurua itselleen. Se jos jokin oli varmaa.

Hei Miro, eiks toi oo se sun naises? Miro havahtui ajatuksistaan kuullessaan työkaverinsa Juden äänen. Kyseinen tyyppi oli tänään töissä ja baaritiskin takana, joten tuolla oli aina välillä mahdollisuus katsella ympärilleen. Juden sanat saivat Miron kurtistamaan kulmiaan - mikä hänen naisensa? Ei hänellä naista ollut Marin jälkeen ollut-- Ei helvetti. Juuri noita sanoja miettiessään oli vaaleatukkainen nuorukainen kääntänyt päänsä Juden osoittamaan suuntaan, ja kyllä, olihan siellä hänen entinen - eikä hän voinut painottaa sitä sanaa enemmän - naisensa. Mari. Jos Mari oli kuitenkin hänen entisensä, niin miksi jonkun onnenonkijan näkeminen Marin vieressä sai Miron raivostumaan? Kai se oli alkoholi - ja ei hitto kun se vaikuttikin hyvin. Oikeastaan niinkin paljon, että Miro oli jo huomaamattaan saapunut Marin pöydän ääreen.

"Näpit irti mun naisesta", Miro murahti katsahtaen sitä Marin vieressä olevaa miestä, joka ihan selvästi yritti flirttailla. Hemmetti, tuohan jopa käpälöi Maria, ja sekös sai miehen entistä vihaisemmaksi. "Eikö sana kuulu, mitä?" Miro ei voinut mitään sanoilleen ja reaktioilleen. Pian Miro olikin jo tönäissyt miestä tuohduksissaan hieman poispäin Marista. Virhe, mutta se tuli tehtyä. Mari oli hänen naisensa, perkele soikoon!

Maria ei ollut paljoa sinä iltana naurattanut. Kaverit olivat yrittäneet parhaansa mukaan saada Marinkin kasvoilla edes pienen hymyn mutta edes alkoholi ei meinannut saada sitä hymyä palaamaan naisen kasvoille. Mari edes tajunnut, miten kauhean paljon hän joi, hän vain huomasi aina jostain uuden drinkin ilmestyneen hänen eteensä ja hän vain joi sen ajattelematta mitään. Yleensä Mari ei juonut näin paljon mutta hänen oli pakko saada Miro edes jotenkin mielestään. Koulusta ja töistäkään ei meinannut tulla enää mitään, kun Miro pyöri hänen mielessään koko ajan, joten pitihän ne murheet hukuttaa edes yhdeksi illaksi. Hän kerkeäisi katua juomistaan huomennakin.

Kun Eeroksi esittäytynyt mies oli ilmestynyt Marin luokse, oli Mari saanut jonkun vaisun hymyn aikaiseksi. Mies vaikutti ihan mukavalta ja Marin kaveritkin selvästi olettivat, että Mari kiinnostuisi miehestä edes pikkuisen ja piristyisi tuon seurasta mutta Mari huomasi heti vertaavansa Eeroakin Miroon. Mies kuitenkin lupasi tarjota drinkin Marille ja kun mies poistui tiskille, Mari katsoi päätään pudistellen kavereitaan.
"Ei tästä tuu oikeesti mitään, ei toi yhtään mun tyyppinen.." Mari jupisi kavereilleen, hän ei olisi halunnut edes vilkuilla kenenkään muun suuntaan mutta Marin kaverit olivat sitä mieltä, että kun Mari löytäisi uuden miehen, tuo pääsisi Mirosta yli.

Mies palasi takaisin pöydän luokse ja istuutui Marin viereen. Mari katsahti tätä uudemman kerran ja totesi mielessään, että oli mies ainakin ihan hyvännäköinen ja kai tuosta voisi jotain iloa olla mutta miehen epäonneksi tuo oli onnistunut tilaamaan Marille Mansikkaeskimon, - juuri sen juoman, jonka Mirokin oli Marille tarjonnut, kun nuo olivat tavanneet ensimmäistä kertaa. Ei voi olla totta..., Mari ajatteli ja huomasi, että jo pelkästään tuo juoma oli saada hänelle itkun kurkkuun humalasta huolimatta, sillä jopa tuosta yhdestä juomasta tuli Miro mieleen. Mari kuitenkin yritti olla mahdollisimman normaalisti ja jutella miehen kanssa, vaikka huomasi kyllä, kuinka tuo yritti flirttailla hänelle.

Ennenkuin Mari kerkesi edes tajuta mitään, oli Miro yhtäkkiä tupsahtanut jostain heidän pöytänsä ääreen. Mari jäi vain tuijottamaan tuota lähes järkyttyneenä ja ei saanut sanaa suustaan.
"Mikä sun nainen?" Eero kysyi epäuskoisesti naurahtaen Mirolta ja vilkaisi Mariakin mutta ennenkuin tuo reagoi asiaan sen kummemmin, oli Miro jo tönäissyt miehen Marin luota pois. Siinä vaiheessa Marikin nousi ylös ja katsoi Miroa yhä hölmistyneempänä, mitä ihmettä tuo nyt tuli riehumaan? Ensin tuo ei vastannut Marin puheluihin eikä viesteihin mutta tuli sitten uhoamaan Marin seuralaiselle kuin mikäkin juntti.

"Mitä sä oikein riehut?" Mari ei voinut olla sanomatta Mirolle, huomaten kyllä, että tuo selvästi oli humalassa.

Kyllä se juominen oli ihan hiton kannattavaa - siis ei todellakaan. Sen huomasi taas siitä, kuinka Miro oli reagoinut. Aikaisemmin hän oli ollut niin varma siitä, että antaisi vain olla, että päästäisi Marin hyppysistään. Mitä nyt olikaan sitten tapahtunut? No, Miro oli mennyt tönäisemään sitä miestä, joka oli kehdannut kajota Mariin. Miro ei edes saisi reagoida näin. Niinhän se nimittäin meni, että Mari ei ollut hänen naisensa, eikä missään vaiheessa ollut ollutkaan. Heillä oli ollut vain säätöä. Paitsi se säätö oli kyllä ollut varmaan Miron elämän ihaninta aikaa. Ei se ollut mitään normaalia 'hei ollaanko yhdessä vai ei' -tyylistä säätöä vaan he olivat ihan oikeasti tutustuneet toisiinsa ja ottaneet aikaa suhteen kehittämiseen. Mitä enemmän Miro oli saanut tietää Marista, sitä enemmän hänen tunteensa olivat syventyneet.

Ne syvät tunteetko muka pitäisi yrittää haudata? Pitäisikö Miron sanoa, että ihan oikeasti vain antaisi olla ja siirtyisi eteenpäin? Ei, ei se saanut mennä niin! Miro ei suostuisi siihen, vaikka niin oli aikaisemmin ajatellut. Vaikka Miro olikin juonut melkoisesti, oli mies varma siitä, että tämä ei ollut mitään randomia kännipuhetta vaan ihan hänen oikeita ajatuksiaan. Nyt ne syvimmät ajatukset kuitenkin putkahtivat pintaan alkoholin avulla - tosin nämä hänen reaktionsa olivat ihan alkoholin aiheuttamia. Mikäli Mirolla olisi ollut järkeä päässä, ei hän todellakaan olisi mennyt tönäisemään jotain miestä, joka yritti iskeä Maria, vaan ehkä hän olisi mennyt vaikka puhumaan. Mutta hän olikin kännissä oikea idiootti - ihastunut idiootti.

"Hanki oma nainen saatanan tuppimuna", Miro sopersi, tietämättä enää itsekään kunnolla, mitä oli oikein tekemässä. Hän ei vaan voinut menettää Maria. Hän oli antanut suurin piirtein sydämensä kyseisen naisen hoitoon, ja nyt, kun Mari ei ollut enää hänen kanssaan, oli Mirolla ihan paska olo. Jos naisen menettäminen vaikutti positiivisuuteen, niin pystyi sanomaan, että enää ei liikuttu mitenkään normaaleilla vesillä vaan oltiin menty vähän liiankin syvällisiksi. Mutta miten Mirokin tuon onnistui sanomaan? Ei hän siinä onnistuisikaan. No, saisipa hän ainakin purkaa kaiken turhautuneisuutensa nyt tähän helvetin idioottiin, jolla oli ollut pokkaa yrittää iskeä Maria.

Miro kuuli kyllä Marin sanat, mutta ne olivat sillä hetkellä sen verran kaukaiset, ettei niistä saanut mitään selkoa. Miro halusi nyt vaan eroon tuosta Marin vieressä olevasta miehestä. Miehestä, joka yritti napata Mirolta hänen naisensa. Mari tosiaan oli Miron nainen. Okei, ei niin saisi sanoa, ei Mari ollut mikään objekti vaan elävä olento. Siltikin Mirosta tuntui, ettei hän voinut päästää irti Marista, ja kyllä hän toivoi, että tunne oli molemminpuolinen.
"Joko sä oot oikeesti päässy musta yli?" Miro käänsi nopeasti katseensa Mariin, kun se outo mies ei lähtenytkään hyökkäämään kimppuun. Ja hyvä niin.

Mari tuijotti vain entistä tyhmempänä Miroa, tuon jatkaessa uhoamista tuolle toiselle miehelle ja tuon vain hokiessa, että miehen pitäisi pysyä erossa Miron naisesta. Mikä Miron nainen hän muka oli? Mirohan oli kääntänyt Marille selkänsä eikä ollut edes halunnut puhua asioista selväksi hänen kanssaan. Se oli tuntunut Marista todella pahalta, sillä hän olisi omaa osuttaan tähän välirikkoon halunnut pyytää anteeksi mutta Miro näköjään oli sitä mieltä, että asiasta ei kannattanut edes puhua. Sekään ei kyllä tuntunut yhtään kivalta, Mari oikeasti oli ihastunut Miroon ja välitti tuosta edelleen niin paljon, että oli suorastaan sydäntä särkevää, kun he eivät olleet enää tekemisissä.

Tuo toinen mies vilkaisi sekä Maria että Maria, jupisten jotain itsekseen, häipyen lopulta paikalta eikä Mari kyllä voinut tuota syyttää, tuo varmasti kuvitteli, että Miro oli Marin poikaystävä, joka oli tullut nyt mustasukkaisena uhoamaan. Eivät he seurustelleet keskenään ja Marista oli lähes outoa, että Miro oli ylipäätänsä tullut uhoamaan mitään, sillä tuo oli Marin mielestä tehnyt harvinaisen selväksi, ettei tuo haluaisi olla naisen kanssa enää missään tekemisissä. Niin Mari oli sen ymmärtänyt ja niin Miro oli hänen mielestään antanut ymmärtää. Miten muuten asia olisi pitänyt päätellä, kun Miro ei vastannut edes hänen puheluihinsa?

Mari havahtui ajatuksistaan Miron sanoihin ja hän katsoi tuota hieman kulmiaan kuristaen. Miten Miro saattoi edes kuvitella, että Mari olisi päässyt tuosta ylitse? Mari oli aivan täysin ihastunut Miroon eikä varmasti pääsisi tästä pitkään aikaan ylitse, ei puhettakaan siitä. Sitäpaitsi, Mari ei ollut edes yrittänyt äskeisen miehen kanssa mitään, tuo vain oli tupsahtanut hänen seuraansa eikä Mari ollut tuota poiskaan häätänyt mutta ei hän omasta mielestään ollut tehnyt mitään väärää, kun vain jutteli tuon miehen kanssa. Hän ei tosiaankaan ollut tuolle flirttaillut, sen puolen mies oli hoitanut ihan itse ilman Marin yllyttämistäkin, Mari ei ollut semmoinen nainen, joka vaihtoi miehiä kuin sukkia. Jos hän johon kuhun ihastui niin hän myös oikeasti ihastui.

"Samaa vois kyllä kysyä sulta? Sähän se et oo vastannu mun puheluihin etkä siihen viestiin?" Mari totesi, yrittäen pitää äänensävynsä neutraalina, vaikka samaan aikaan häntä ärsytti ja ahdisti. Ärsytti siksi, kun Miro oletti, että Mari oli siirtynyt seuraavan miehen kimppuun mutta ahdisti ja harmitti siksi, ettei Mari tosiaankaan ollut päässyt Mirosta yli eikä edes halunnut. Hän olisi vain nytkin halunnut halata miestä, suudella tuota ja olla tuon lähellä, hänellä oli niin ikävä Miroa. Ei pelkästään tuon läheisyyttä, yleensä vain jo tuon seuraakin, Mari oli aina niin hyväntuulinen Miron seurassa mutta nyt hän oli ollut heidän välirikostaan lähtien aivan maassa.

Miro katseli sitä Marin lähistöllä seisovaa miestä mitään sanomatta. Hän ei koskaan ollut tuntenut tämänkaltaista mustasukkaisuutta. Hitto, ei hänen ollut edes tarvinnut olla mustasukkainen. Lapissa jokaisella oli oma sielunsisarus suurin piirtein jo valmiiksi, eikä Helsingissä Mirolla naisystävää ollut ollutkaan. Ei Miro edes ollut mustasukkainen persoona, kun oikein kunnolla mietti. Ei hän ollut aikaisemmin ollut mustasukkainen kenestäkään ihmisestä tai mistään asiasta, vaan oli oikeastaan onnellinen niiden puolesta, keillä jotain itsellään oli. Nyt Miro oli kuitenkin menettänyt yhden itselleen tärkeän ihmisen, eikä hän osannut käsitellä sitä oikein. Hän olisi halunnut huutaa, kirota tai hakata vaikka seinää, mutta ei sitä aikonut tehdä. Hän yritti vaan tukahduttaa ne tunteensa rauhallisesti mutta ei sekään tuntunut onnistuvan.

Sen miehen lähtiessä paikalta Miro käänsi katseensa Mariin. Tuon sanat olivat melko osuvat. Niin - Miro se oli, joka ei ollut vastannut Marin soittoon tai siihen viestiinkään. Ja se oikeastaan hävetti häntä. Siitä viestistäkin kyllä huomasi, että Mari oikeasti katui, mutta siltikään mies ei suostunut nielemään ylpeyttään. Tällä hetkellä se kuitenkin vaikutti liiankin helpolta, mikä kyllä oli kokonaan sen alkoholin syytä. Ei Miro olisi tehnyt mitään tätä ilman alkoholia, että ei kun kaikki vaan alkoholin niskoille. Oliko tämä sitten kuitenkaan niin huono juttu? Ehkä oli hyvä, että Miro lopultakin sai rohkeuden.. Rohkeuden.. No, mennä suurin piirtein vetäisemään jotain miestä turpaan. Ei, siihen Miro ei kaivannut rohkeutta, vaan Marille puhumiseen. Ihan vain Marin katsomiseen. Sekin oli jo tarpeeksi vaikeaa.

"Luuletko sä niin?" Miro kysäisi neutraalisti, kääntäen sitten katseensa maahan. Hitto, kaikki katsoivat. Suurin piirtein joka ikinen silmäpari tässä yökerhossa osoitti Miron ja Marin suuntaan. Mikäs ihme se olikaan. Ihmisethän kuulemma kaipasivat elämäänsä sitä draamaa. Voi, Miro ei sitä kyllä kaipaisi. Oli niin paljon helpompaa kun kaikki sujui kuin vettä vain ja hänellä oli Marin kanssa välit kunnossa. Tämä draama sai pikkuhiljaa riittää. Siinä hetkessä mies päättikin jotain; joko tämä sovittaisiin nyt, tai sitten annettaisiin olla. Ei Miro enää jaksanut tätä ikuista kissa-hiiri-leikkiä, vaan tahtoi, että jotain alkoi jo tapahtuakin. Tämä oli ihan turhaa.

"Mari.. Anna anteeks. Mä oikeesti välitän susta ihan liikaa enkä haluu menettää sua", mies käänsi katseensa uudelleen Marin silmiin. Mies tunsi, kuinka Marin kaverit katsoivat häntä suurin piirtein leuat auki loksahtaneena. Ei tämä todellakaan mitään arkipäivää varmasti kenellekään ollut. Ei varsinkaan Mirolle. Hän ei koskaan, ei ikinä, ollut suurin piirtein ryöminyt takaisin naisen luo ja anellut anteeksiantoa. Nyt tilanne oli kuitenkin toinen, kun kyseessä oli Mari. Mikä hitto Miroa nykyään oikein vaivasi? Oliko tämä edes hyvä vai huono asia? Ei Miro osannut sitä enää määrittää.

"No siltä se mun mielestä vaikuttaa, kun et sä oo mulle mitään vastannu tai suostunu puhumaan asioista selväks." Mari sanoi, pitäen katseensa kiinni Miron silmissä, vaikka hän vain juuri ja juuri uskalsi edes katsoa tuota miestä. Marista tuntui, kuin hän olisi ollut joka säälittävä perässä roikkuja, joka ei älynnyt päästää irti siinä vaiheessa, kun kaikki oli selvästi ohitse mutta Mari halusi tälle jutulle nyt kunnon päätöksen. Ei tämä ollut ehkä oikea hetki puhua asioista, kun he kumpikin olivat humalassa mutta eikös sitä niin sanottu, että juuri humalassa ihmiset sanoivat sen, mitä nuo oikeasti ajattelivat?

Mari piti tiukasti katseensa kiinni Mirossa, vaikka Miro jo laskikin katseensa pois Marin silmistä. Sivusilmällä nainen huomasi, kuinka hänen kaverinsa katselivat heitä uteliaina muka ohimennen ja kyllä muutkin lähistöllä olevat ihmiset olivat tähän tilanteeseen kiinnittäneet huomionsa. Kaiken maailman tappelut ja draamat nyt aina sattuivat kiinnostamaan ulkopuolisia ja olihan heistä jo sen verran ääntä lähtenyt, että varmasti heihin oli kiinnitetty huomiota ja senkin takia, että muut halusivat tietää, miten tässä tilanteessa kävisi.

Kun Miro sitten yhtäkkiä pyysikin Marilta anteeksi ja kertoi, että välitti tuosta edelleen paljon, Mari jäi tuijottamaan tuota silmät suurinpiirtein lautasen kokoisina. Olihan Miro sanonut hänelle ennenkin, että tuo välitti Marista oikeasti mutta viime päivinä Mari oli jo kerennyt kuvitella, että Miro oli sittenkin onnistunut huijaamaan häntä ja tuo ei ollut tosissaan. Nyt kuitenkin kuulosti, että ne sanat tulivat oikeasti sydämestä ja kun Miro nosti katseensa takaisin Mariin, ei nainen tiennyt, miten olisi pitänyt reagoida. Hän olisi voinut vain heittäytyä Miron kaulaan ja hyväksyä tuon anteeksipyynnön samantien mutta kestäisikö heidän välinsä tälläkään kertaa? Joku päätös heidän pitäisi pikkuhiljaa tehdä, joko he olisivat yhdessä tai sitten lopettaisivat toistensa perässä juoksun.

"Ei sun tarvii mua menettää... Mut joku ratkaisu meidän pitää tälle tilanteelle saadaa, mäkin välitän susta ihan tosi paljon enkä haluais, että meidän välit on tämmöset. Ei me voida näinkään jatkaa.." Mari sanoi, katsoessaan Miroa samalla silmiin. Hänen kavereidensa katseet olivat nyt ihan avoimmen uteliaasti kääntyneet Marin ja Miron puoleen, nuo olivat selvästi ihmeissään tästä tilanteesta. Kyllähän nuo olivat tienneet, että Mari oli ihastunut Miroon ja noilla oli ollut säätöä keskenään mutta kai nuo sitten olivat ajatelleet, että koko juttu oli loppunut, Mari kun oli sitä itse koko ajan toitottanut kaikille. Nyt kuitenkin näytti siltä, että asiat voisivat kääntyä edes vähän paremmiksi ja siitä jos jostain Mari oli onnellinen.

Miro vain nyökkäsi Marin sanoille. Tottahan se oli - ja se hävetti miestä vieläkin. Hän oli menettämässä Marin oman, ylpeän asennoitumisensa vuoksi. Jos mies vaan päättäisi, että hei, nyt otan itseäni niskasta kiinni ja alennun myöntämään idioottimaisuuteni, tämä tilanne olisi sillä selvä. Kuitenkin se vaikutti niin vaikealta. Miro oli niin kaukana sellaisesta roikkuvasta tyypistä, mutta siltikin hän tajusi, että oli lähtenyt Marin perään jo vaikka kuinka monta kertaa. Ei sitä voinut enää edes luetella normaaliksi kiinnostumiseksi. Tässä oli ihan selvästi jotain muutakin taustalla, mutta mitä, siitä Miro ei saanut kiinni.

Lopulta mies pyysi anteeksi. Se kirpaisi kyllä ihan oikeasti, mutta se oli pakko tehdä. Ei hän voinut jäädä rypemään siinä paskassa fiiliksessään, vaan jotenkin siitä oli päästävä irti, ja se onnistui tällä tavalla. Marikin vaikutti selvästi hämmentyneeltä miehen sanojen johdosta. Hämmentyneeksi Miro ei voinut tunnettaan kuvata, se oli enemmänkin joku valaistuminen. Sepä se juttu olikin, että Miro ei enää edes osannut elää ilman Maria. Ei hän halunnut yrittää. Hän oli antanut itsensä ihastua peruuttamattomasti ja ehdoitta, eikä sitä tunnetta niin helposti enää voitukaan viedä pois. Eikä Miro siitä ihan heti luopuisikaan, jos hänellä vielä oli mahdollisuus korjata tilanne. Jos Mari ei kuitenkaan hyväksyisi tuota anteeksipyyntöä, niin sen kanssa Miron oli elettävä, ja sitten siirtyä eteenpäin, niin kauhea kuin se ajatus olikin.

"Mä oon ihan samaa mieltä. Ei me kumpikaan jakseta enää tätä epämäärästä touhuu, vaan meidän on ihan oikeesti pakko tehä jonkinlainen päätös. Millanen se sit on.. No, en mä halua päättää siitä ainakaan tässä. Millon sä ehtisit puhua?" Miro saneli, eikä edes yrittänyt hillitä kaikkia niitä sanojaan. Niitä tosiaan tuli hänen suustaan kuin apteekin hyllyltä konsanaan, minkä senkin sai kyllä laittaa alkoholin piikkiin. Osittain. Kyllähän ne kaikki olivat Miron ihan omia, syvimpiä ajatuksia, mutta niistä ei meinannut saada selvänä otetta. Nyt se kuitenkin onnistui.

"Sitä mulla vielä ois, että kai sä tajusit että mä en tuominnu sua millään tavalla siitä jutusta?" Miro katsahti Maria vilä nopeasti. Sitä juttua mies ei nimennyt sen tarkemmin, koska Marin ympärillä olivat kuitenkin myös hänen kaverinsa, eikä mies halunnut, että nuo kaikki saisivat tietää Marin salaisuuden. Miro ainakin oletti, etteivät kaikki noista kaveruksista tienneet sitä salaisuutta, koska olihan se vaikeaa Marille kertoa pelkästään jo Mirollekin. Ihan varmasti ne vanhat haavat olivat auenneet, siitä ei ollut epäilystäkään.

Maria alkoi väkisinkin hymyilyttää. Tilanne oli oikeasti vakava mutta Miron anteeksipyynnön johdosta Marista alkoi tuntua, että asiat voitaisiin ehkä sittenkin selvittää puhumalla ja ehkä tästäkin tilanteesta päästäisiin jotenkin ylitse. Olivathan se selvittäneet vaikeita asioita ennenkin eikä tämä varmasti ollut edes niistä asioista vaikein. Nyt he olivat kyllä olleet puhumatta toisilleen pidempään kuin vielä kertaakaan mutta eiköhän tämä asia silti ratkaistaisi jollakin konstilla, pakko. Mari ei todellakaan haluaisi luopua Mirosta näin helpolla ja kun he olivat jo näin lähellä sovintoa, hän ei todellakaan nyt antaisi periksi ja luovuttaisi.

"No ei sitä päätöstä varmaan tarvii nyt tehdä ja tuskin kannattaakkaan.." Mari sanoi, nyökättyään ensin päätään. He olivat kumpikin sen verran reippaassa humalassa, että olisi parempi, jos he puhuisivat joku toinen päivä uudelleen, kunhan kumpikin pää olisi selvinnyt ja he pystyisivät oikeasti puhumaan ilman mitään kännisönkötystä.
"Nähäänkö huomenna tai sunnuntaina? Ja yritettäis sitten kans ihan oikeesti puhua?" Mari ehdotti sitten. Mitä nopeammin he tapaisivat uudelleen ja puhuisivat, sitä parempise olisi. Mari ainakin haluaisi selvittää tämän asian eikä se saisi enää jäädä roikkumaan tällä tavalla. Jos he sitten päättäisivät jatkaa eri teitä niin sitten he päättäisivät niin mutta ainakin asiaan saataisiin selvyys.

Mari meni hiljaiseksi Miron ottaessa vielä puheeksi sen aborttiasian. Hän oli ajatellut, että Miro ei sitä enää edes mainitsisi mutta tuo oli kuitenkin päättänyt vielä siitä puhua. No, asiahan oli jäänyt kesken, joten olihan se ihan ymmärrettävää, että Miro halusi tehdä asian nyt selväksi, kun viimeksi se ei oikein onnistunut, Mari kun oli kääntänyt selkänsä tuolle, niin kuvainnoillisesti kuin kirjaimmellisestikkin.
"Kyllä mä sen tiiän." Mari sanoi lopulta ja sai hymyiltyäkin. Kyllä Mari sen nyt ymmärsi.

Pian Marin kaverit ilmeisesti kyllästyivät tilanteeseen ja nousivat ylös, tullen Marin luokse ja ilmoittivat, että nuo olisivat jo lähdössä jatkamaan matkaa ja nuo kysyivät, lähtisikö Mari näiden matkaan. Kun kerta Mirokin oli kavereidensa kanssa, ehkä Marinkin pitäisi lähteä kavereidensa mukaan.
"Joo, mun näköjään pitää lähtee.. Mut soitellaan huomenna, jooko?" Mari sanoi vielä, varmistellen, että he myös soittelisivat ja näkisivät. Pian sen jälkeen Mari lähti kavereidensa mukana, paremman tuulisena kuin päiväkausiin.