Huvilakuja 13 RPG
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

LET'S PARTY !!

2 posters

Siirry alas

LET'S PARTY !! Empty LET'S PARTY !!

Viesti  fay Pe Tammi 27, 2012 12:27 pm

Helsinkiläinen Yökerho
28.1.12, klo 1:15 >
Tommy Reval & Laura Kivikoski

Tommy oli vetänyt ylleen rennon printtikuvioidun t-paidan ja farkut, sekä lähtenyt kahden ystävänsä kanssa viettämään rentoa iltaa keskustan yökerholle - yhdelle niistä lukuisista. Sillä kyseisellä klubilla porukka oli käynyt pari kertaa, joten se ei ollut liian nähty paikka. Niihin kyllästyi kovinkin helposti. Tämä oli istuttanut itsensä baarijakkaralle ja siemaili kylmää oluttaan hymy huulillaan. Kumpikin miehen ystävistä oli haahuillut jo omille teilleen, eikä Tommy ollut jaksanut lähteä mukaan. Luultavasti nuo olivat tupakalla baarin edustalla. Nuorukainen nosti tuopin huulilleen, siemaisi pari kulausta ja laski sen sitten takaisin paikoilleen.

Miehen suunnitelmissa iltaa varten ei ollut mitään järin kummallista. Istuskella nyt jonkun aikaa muutaman tuopin kanssa, ehkä iskeä seuraa itselleen ja päätyä hieman testailemaan sitä makuuhuoneen puolelle. Ihan kelpo suunnitelma sille illalle - huominen menisi kuitenkin vain kotona, kun töitä täytyisi tehdä sieltä käsin.
"Laitaksä uuden?", mies huikkasi sitten tiskin takana seisovalle punapäiselle naiselle ja ojensi tuolle muutamie euroja. Tämä nyökkäsi ja alkoi sittemmin laskea olutta tuoppiin, ojentaen sen Tommylle.
"Kiitoksia", mies totesi nopean hymyn kera ja otti heti muutaman kulauksen.

Mies heilautti kättään ystävilleen, jotka tupakkatauoltaan olivat tulleet takaisin ja tilasivat itsekin juotavaa, kunhan lähemmäs olivat päässeet.
"Mä oon jo täysin varma kenet isken. Täst illasta tulee niiiiin hyvä..", Tommyn ystävä, Niko, totesi rehvasteleva hymy huulillaan ja sai pian tuopin käsiinsä.
"Noo..?", Tommy naureskeli hiljaa kulmat koholla, silmäillen ympärilleen ja yritti etsiä Nikolle sopivaa. Hmh, tuo vaalea. Kyllä, varmasti.
"Toi blondi jol on niskas tatuointi?", Tommy totesi ja sai vastaukseksi nyökkäyksen. No niin tietysti - mikä lie taipumus Nikolla oli tautoituihin naisiin, jaa-a.
fay
fay
Rappukäytävän vakiokasvo

Viestien lukumäärä : 444
Points : 541
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

LET'S PARTY !! Empty Vs: LET'S PARTY !!

Viesti  julle Pe Tammi 27, 2012 3:39 pm

Lauran asuvalinta tänään

Kuten jokaisen raskaan työviikon jälkeen, Laura oli lähtenyt illan viettoon ystäviensä kanssa. Tosin tällä kertaa naisen oli saanut kovalla työllä suostutella mukaan juhlimaan mutta kuten aikana, Laura oli lopulta lipsunut päätöksestään ja suostunut ottamaan muutaman. Viisikko, neiti Kivikoski mukaan lukien, olivat lopulta aloittelun jälkeen päätyneet yökerhoon. Hetken jonotuksen jälkeen tytöt pääsivät sisälle ja narikoiden kautta suunnattiin baaritiskille. Muutaman tequilan tilattuaan Laura seuraavaksi tilasi itselleen tavallisen päärynäsiiderin, jonka jälkeen hän siirtyi ystäviensä kanssa baaritiskiltä tanssilattialle.

Tanssilattialle asetuttuaan, Laura ei tässä ajassa huomannut baaritiskille asettunutta Tommya ja tuon ystäviä, sillä sen sijaan hän tyytyi katselemaan lattialla oleviin ihmisiin – jotka myös melko hyvin huomasivat Lauran ja tuon ystävät jotka tanssivat heidän seassa. Huomionsa siirtyi lopulta kuitenkin ystäväänsä Emmaan, joka oli siirtynyt Lauran vierelle j tökännyt blondia kylkeen. ”Sua kattelee joku baaritiskiltä… Eikä senkää kaveri todellakaan pahalta näytä.”, Emma virnuili pieni pilke silmäkulmassaan kun nyökkäsi tiskille päin, Lauran kääntyessä jolloin tuo huomasi häntä katselevan miehen – näkemättä kuitenkaan vielä miehen kaveria joka ikävästi jäi parin ihmisen taakse peittoon. ”Mä voisinkin viedä sen kotiin.”, Emma jatkoi, jonka jälkeen Laura vilkaisi ystäväänsä huvittuneena kunnes käänsi katseensa takaisin mieheen – huomaten lopulta myös tuon ystävän milloin nainen tuhahti itsekseen.

”Ei vittu Tommy…”, Laura mumisi ja jäi hetkeksi katselemaan Tommya ja tuon ystävää, kunnes otti ystävänsä siiderituopin ja kulautti tämän kurkustaan alas kerralla. Hänen piti saada itsensä enemmän humalaan, ennen kun pystyi käsittelemään asiaa, että oli Tommyn kanssa samassa baarissa. Edellinen kohtaaminen kun ei ollut mitenkään loistokas, joten miksi olisi tämäkään. Lopuksi Laura laski tuopin kädestään alas läheiselle pöydälle ja kääntyi Emman puoleen. ”Se jota sä tiirailit sattuu olemaan mun exä… Enkä suosittele, mä meenki sille juttelemaan.”, Laura totesi, kokien että oli tarpeeksi humalassa kohtaaman miehen vaikka todellisuudessa ei ollut läheskään niin humalassa mitä toivoi. ”Kukas tää sun ystävä oikee on joka mua tiiraili?”, Laura ei voinut olla heittämättä, pienen mutta hyvinkin omahyväisen hymyn kanssa kun saapui Tommyn ja tuon ystävän luokse. ”Kyllä tätä pakkausta kelpaakin katsella.”

julle
Ylijumala
Ylijumala

Viestien lukumäärä : 169
Points : 228
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

LET'S PARTY !! Empty Vs: LET'S PARTY !!

Viesti  fay Pe Tammi 27, 2012 4:20 pm

Tommy työnsi kädet taskuihinsa ja tutki Nikon kanssa tätä blondia ihmettä, jolta vain välkkyui tatuoitu niska. Katse seuloi naisen päästä varpaisiin ja pieni virne kohosi huulille.
"No ei toi paha oo.. Tosiaankaan", Tommy mietti. Niko nyökkäili myöntävään sävyyn ja naurahti lopulta hiljaa.
"Ei todellakaan. Siis sehän on ihan hemmetin seksikäs jo pelkästään takaa", Niko jatkoi ja kallisti päätään. Ei aikaakaan kun kyseinen nainen kääntyi, mikä sai Tommyn kiroamaan puoliääneen. Periaatteessa koko yhteensattuma oli hupaisa - ah, naisen pieni kiusoittelu voisi olla hauskaa. Ellei sitten Tommy koettaisi vaikka hieman lämmitellä tuota.
"No voi saatana.. Se on mun entine. Eli suomennettuna, sä et kajoa siihen sormenpäälläkään", Reval ohjeisti. Ei miekkonenkaan saanut koskea ystäviensä entisiin, se oli ihan luonnollista.

"Oli miten oli, mut se astelee tänne", Niko hymisi kädet taskuisaan ja lipaisi huuliaan. Tommy ajautui raapimaan mietteliäänä niskaansa, samalla kun mietti jotain hienoa millä avata keskustelu. Kuitenkaan ei kauaa tarvinnut leikkiä luovaa, Laura ehti ensin... Kyselemällä Nikosta? Se olisi saanut Tommyn näyttämään yhtä happamalta kuin sitruuna, mutta mies osasi onneksi pitää peruslukemilla pärstänsä.
"Katseli sun ohi - tuskin sua", totesi Reval toiselle ja pahoittelevan hymyn vetäisi nopeasti huulilleen.
"Mutta voin toki silti esitellä. Niko, tässä on entinen naisystäväni Laura.. Ja Laura, tässä on Niko", saneli Tommy tekopirteästi ja pyöräytti silmiään lopulta. Mies ei vain kestänyt että Laura oli kehunut tämän ystävää, ei itse Tommya.

"On se Helsinki vaan niin pieni paikka, Lauraseni", hymyili Tommy ja taputti naisen olkaa muutamaan kertaan. Tämä silmäili naista päästä varpaisiin, kunnes tyytyväinen virne tavoitti kasvot. Asussaan missä Laura oli, tuo näytti todella hyvältä. Tosin vaaleaverikkö näytti missä vain. Sitähän ei Tommy silti toiselle sanoisi.
fay
fay
Rappukäytävän vakiokasvo

Viestien lukumäärä : 444
Points : 541
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

LET'S PARTY !! Empty Vs: LET'S PARTY !!

Viesti  julle Ti Tammi 31, 2012 10:43 am

Lauran asteltua Tommyn ja tuon ystävän luokse, tuo kieputteli muutamaa vaaleaa suortuvaa sormensa ympärille samalla kun katseli hiukan huvittuneena miehiä – jättäen katseensa lopulta Tommyyn. Kukaan ystävistä ei tulisi kyllä koskemaan exäänsä sillä sama päti myös häneen, Lauralla ei ollut oikeutta koskea muiden miehiin joten ei myöskään muilla häneen, vaikka mies olikin exänsä ja he eivät enää seurustelleet, saati hyvissä väleissä. Vailla hän ei tosin sitä itselleen myöntänyt, Tommy näytti tänään – kuten aina – ihan helvetin hyvältä ja tämä jos joku nostatti naisen huulilla olevaa hymyä entistä suuremmaksi, vaikka myös alkoholilla saattoi olla tähän pieni vaikutus. Miehen ystävä ei niinkään ollut hyvännäköinen mutta Tommya voisi luultavasti hiukan kiusata tuon ystävän avulla, vaikka Lauran kyllä teki mieli kiusata tuota ihan henkilökohtaisesti – ilman siis välikäsiä.

”No harmi, tästä ois voinu liietä täks illaks jotain hauskaa.”, Laura totesi huvittuneena ja katseli tiiviisti Tommya silmiin, vilkaisematta edes miehen ystävään päin vaikka kyllä näki sivusilmällä miehen venähtäneen ilmeen. Sen sijaan entisen poikaystävänsä olemus näytti yhtä happamalta kuin sitruuna, eikä Laura voinut vastustaa miehen härnäämistä. Lopulta Tommyn esitellessä ystävänsä, Laura ojensi kohteliaasti kätensä Nikolle ja kätteli tuota, samalla kun kääntyi miehen puoleen hymyillen. ”Entinen Laura.”, Laura myhäili ja veti kätensä lopulta takaisin itselleen, kääntyen takaisin Tommyn puoleen, jota astui muutaman askeleen lähemmäksi, seisoen korjaimellisesti miehen baarijakkaran vieressä. Hän ei tosiaankaan voinut olla härnäämättä miestä ja pienen humalan kanssa oli myös unohtuneet menneisyyden kaunat – vaikka selvin päin Laura ei luultavasti olisi näin lähellä Tommya edes.

”Kyllä mä sen tiedän Tommyseni”, tyttö hymyili päätään kallistaen, samalla kun kietoi kätensä Tommyn hartioiden ympärille ja kallisti päätään, pitäen sitä mitä teki hyvänä ideana vaikka todellisuudessa Laura tulisi katumaan tätä, ehkä… Toisaalta hän ei voinut vastustaa kiusausta… Ja Tommya, mutta sitä ei miehelle kerrottu, tai selvälle pääkopalle. ”Haluutko sä parittaa mut sun ystävälle vai haluatko sä kenties muistella vähän menneitä?”

julle
Ylijumala
Ylijumala

Viestien lukumäärä : 169
Points : 228
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

LET'S PARTY !! Empty Vs: LET'S PARTY !!

Viesti  fay Ke Helmi 01, 2012 1:55 am

Tommy silmäili Lauran kasvoja ja kohotti hieman toista kulmaansa. Naista oli viimeksi ärsyttänyt todella paljon Tommyn tapaaminen, joten miksi tuo nyt hakemalla hakeutui tämän seuraan? Nuorukainen virnisti pikaisesti ja haroi hiussuortuviaan parempaan kuosiin. Hmh. Ehkä se johtui alkoholista - tuskin Laura ihan selvin päin olisi luokse tullut? Miekkonen hörppi oman oluensa loppuun, kunnes vittoi baarimikkoa tuomaan uuden. Katse kääntyi Lauraan ja nuorukainen hymähti hiljaa.
"Niin no, harmi ettei nyt liiennyt? Mäkin katoin tota sun ystävääs vähän sillä silmällä että sitä olis ollu hauska testata makuuhuoneen puolella, katsos..", Revalin nuorukainen saneli kädet taskuihinsa tunkien. Tämä silmäili Lauran kasvoja mietteliäänä ja hymähti. Jos neitonen halusi tälle ärsyttämisen tielle lähteä, niin samapa se.
"... Ulkonäöstä päätellen se olis ollu ehkä vähän liiankin täydellinen", tämä saneli ja katseli Lauran ystävien suunnalle, kunnes sai taas uuden oluensa, jonka hetki sitten oli pyytänyt.

"Mä en usko että tiedät", mies saneli hitusen huvittuneena ja virnisti kun Laura kiepsautti kätensä miehen niskan ympärille. Tommy nojaili kyynärpäällään baaritiskiä vasten, mutta toinen käsi laskeutui naisen lanteelle ja tuo vetäistiin vielä vähän itseä lähemmäs.
"No en mä sua ajatellut kenellekään parittaa", irvisti nuorukainen ja lipaisi nopeasti huuliaan. Tämä silmäili Lauran kasvonpiirteitä ja vapaalla kädellään otti sitten kulauksen juomastaan.
"Mehän voitas vähän muistella vanhoja menneitä aikoja... Vaikka mä ihan täydellisesti kyllä ne muistankin. Vankila katsos ei vienyt muistia multa kuitenkaan", nuorukainen irvisti ja sipaisi naisen poskea sormenpäällään kiusoittelevaan sävyyn.
fay
fay
Rappukäytävän vakiokasvo

Viestien lukumäärä : 444
Points : 541
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

LET'S PARTY !! Empty Vs: LET'S PARTY !!

Viesti  julle La Helmi 04, 2012 9:14 am

”No jos sä noin innokkaasti tahdot mielummin tutustua mun ystävään niin kyllä mä voin sut sille esitellä.”, Ei helvetissä, Laura ei todellakaan tulisi esittelemään Tommya ystävälleen – vaikka Emma sitä toivoikin jollain saralla. Hän ei kuitenkaan voinut sitä sanoa miehelle, etteikö esittelisi toista ystävälleen, se olisi liian läpinäkyvää jo mutta vaikka mies haluaisi, jollain kierolla tavalla Laura onnistuisi kuitenkin sivuuttamaan Emman. Tommy kuitenkin tuntui vain haluavan ärsyttää vaaleaverikköä, jonka jälkeen hän irrotti kätensä miehen niskan takaa ja kietoi ne eteensä puuskaan, kasvoillaan tyytymätön ilme. Sen sijaan katseensa siirtyi seuraavaksi kuitenkin baarimikkoon, jolle myös nyökkäsi aavistuksen uuden huoman saamiseksi, edellisen siideri tuopin ollessa jo tyhjillään. Jostain syystä Lauraa ärsyttivät suuresti Tommyn sanat ystävästään ja siitä, kuinka tuo tavallaan sivuutti hänet täysin – Toki hän voisi jatkaa tätä typerää nuoleskelua toisen ystävästä, vaikka miehen ystävä, Niko ei ollut oikein hääppöinen. Ei niinkään Lauran makuun.

Lopulta Tommyn kuitenkin laskiessa kätensä lanteilleen ja vetäessä lähemmäksi, naisen katse kääntyi takaisin edessään istuvaan mieheen. ”Oikeastaan kyllä tiedän, arvelin jo siitä että sä sattumalta muutit samaan taloon kuin minä – ja sen lisäksi vielä samaan rappuun sekä me käydään näköjään samoissa baareissa. Kyllä se kertoo aika paljon.”, Laura sanoi ja pyrki pitämään kasvonsa neutraaleina, vaikka katselikin Tommya ja tuon kasvoja tiiviisti; niitä ihania huulia ja silmiä, joissa katseensa paljolti harhaili. Laura ei noteerannut millään tavalla Tommyn sanoihin siitä, ettei mies parittaisi ystävälleen, sen sijaan otti toiseen käteensä uuden siideri tuoppinsa, josta naukkasi pienesti ennen kun hymy tulvi ehkä liiankin suurena naisen kasvoille. ”Kyllä se mulle sopii… Ainoa mutta vaan on että sä halusit hetki sitten testata Emmaa makuuhuoneen puolella joten miten on – Mä en nimittäin harrasta kolmenkimppaa.”, Laura laski tuoppinsa takaisin tiskille, kietoen tämän jälkeen kätensä takaisin miehen niskan taakse ja vei kasvonsa lähelle miehen omia. ”Mä nimittäin muistan edelleen mistä sä tykkäät…”

julle
Ylijumala
Ylijumala

Viestien lukumäärä : 169
Points : 228
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

LET'S PARTY !! Empty Vs: LET'S PARTY !!

Viesti  fay La Helmi 04, 2012 10:00 am

"Älä suotta vaivaudu. Et sä kuitenkaan haluais. Sustahan ihan näkee kuinka palavasti sä tahdot olla vaan mun", mies kiusasi ja sipaisi naisen hiussuortuvia hennosti. Voi että, kyllä Lauran ärsyttäminen tosiaan taas taisi olla omaa luokkaansa, vaikka sekin olisi kai lopetettava hyvän sään aikaan. Miehellä kuitenkin taisi olla selkeä visio siitä mitä siltä illalta haluaisi, joten.. Olisi kai vaihdettava nyt vaihdetta vielä kun se oli mahdollista. Muutama kehu ja Laura kehräisi kuin kissa. Ai kuinka niin Tommy oli hitusen itsevarma toisinaan?
"Mitä jos keskityttäis vaan meihin?", päätyi Tommy totemaan ja katseli naista päästä varpaisiin. Millaistakohan olisi päästä toisen kanssa hivenen lähempään kontaktiin, monien vuosien tauon jälkeen. Ajatus sai virneen kohoamaan huulille, jota Revalin nuorukainen ei edes yrittänyt peitellä.
"Multa ei nyt kato taida liietä huomiota muille naisille, kun sä viet niitä kuus-nolla ihan mennen tullen", kehui Tommy ja iski silmäänsä. No jos Laura ei nyt lämpenisi, niin ei kukaan enää koskaan.

"No äläs nyt.. Ehkä mä tosiaankin jooo seurasin sua. Tänäänkin oikein vaanin että sä lähdet, ja sit otin itsekin jalat alleni ja juoksin tänne baariin sun perässä. Ei vitsi, tosi loogista ja realistista!", Tommy huokaisi dramaattisella äänellä ja naureskeli itse omalle vitsilleen. Kätönen siveli toisen kylkeä edelleen hennosti, miettien miltä iho sen kankaan alla saattaisi tuntua. Kyllähän se tiedettiin, mutta siitä oli niin pitkä aika..
"Äh, voi helvetti. Mun haave on aina ollut olla samaan aikaan sängyssä kahden naisen kanssa.. Miten sä kehtaat viedä sen haaveen multa?", Tommy kiusasi Lauraa, sipaisten toisen poskea hennosti.
"Mäkin taidan muistaa mistä sä pidät", Tommy kuiskasi ja veti neitosen lähemmäs itseään, katsellen toisen silmiä lähempää.
"Mä tiiän. Sä oot niin palavasti kaivannut mua, et yksikin kosketus riittäis ni sä olisit ihan taivaassa", mies saneli toisen korvan lähelle ja kohotti hieman kulmiaan.
fay
fay
Rappukäytävän vakiokasvo

Viestien lukumäärä : 444
Points : 541
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

LET'S PARTY !! Empty Vs: LET'S PARTY !!

Viesti  julle La Helmi 11, 2012 2:17 pm

”Niinhän sun mielestä vaan kaikki naiset sen jälkeen kun pääsit ulos. – Te miehet osaatte joskus olla vainoharhaisia.” Laura sanoi ja hymyili Tommylle lempeästi. Tällä kertaa hän ei aikonut räjähtää miehelle, vaikka tuo tekisi mitä mutta alkoholi pehmitti mukavasti tunnelmaa ja naisen mielialaa. Sen sijaan hän halusi itse hiukan kiusata toista tai paremmin sanottuna jopa pitää miehen kanssa hauskaa – jos uskaltaisi antaa itsensä mennä niin pitkälle Tommyn kanssa. Menneisyys tuntui pulpahtelevan mieleen pieninä palasina ja mitä lähemmäs heidän pistettä tultiin, sitä pelottavampaa siitä tuli. Oli heillä hyvätkin aikansa, ei Laura sitä mutta ajatus tunteidensa viemäksi pelotti suunnattomasti.
”Kyllä se mulle sopii ja kyllähän sä tiedät, ettei vanhaa heilaa kukaan voita… Ainakaan tämmöistä pakkausta.”, omahyväinen hymy kohosi hetkeksi naisen huulille, nojauduttuaan lähemmäksi Tommya. Miestä silmiin katsellessa Laura ei voinut olla hiukan kiusaamatta toista ja sen lisäksi vei kasvonsa lähelle miehen omia, huuliensa lähes koskettaessa Tommyn huulia – kunnes kiusallaan vetäytyi miehestä kauemmaksi.

”Lähinnä poikakulta tarkotin sitä että Helsinki on näköjään pieni paikka.”, Laura sanoi lopulta kulmiaan kevyesti kohauttaen, hymyillen huvittuneena Tommyn dramaattiselle huokaisulle. Tommy sai hänet edelleen nauramaan mutta periaatteen vuoksi Laura piti itsensä suhteellisen neutraalina, miehelle ei saanut antaa minkäänlaista tyydytystä siitä että vaikutti jollain tavalla vielä Lauraan – vaikka Tommyllä oli edelleen suuri vaikutus Lauraan. Valitettavaa mutta hyvin totta mutta neiti Kivikoski aikoi pitää tämän vain omana tietonaan. ”Ehkä se joskus toteutuu, mutta ei niin että mä olisin se toinen osapuoli.”, Laura huomautti huvittuneena ja nojautui taas lähemmäksi Tommya. Miehen sanat särähtivät hiukan naisen korvaan mutta sen suuremmin tunteitaan näyttämättä, hän pysyi rauhallisena ja tiesi jo, miten saisi kiusattua toista enemmän. ”Jos sä kuvittelet että viiden vuoden jälkeen mä kehräisin sulle kuin kissa, niin saat vähän enemmän tehdä sen eteen kun sanoa muutaman nätin sanan…”, nuori neito kuiskasi miehen korvaan ja vetäytyi tämän jälkeen täysin miehestä, suunnaten suoraan narikoille niin että poistui kokonaan yökerhosta. Oli parasta ottaa etäisyyttä täysin ja lähteä vain pois paikalta.

julle
Ylijumala
Ylijumala

Viestien lukumäärä : 169
Points : 228
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

LET'S PARTY !! Empty Vs: LET'S PARTY !!

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa