I swear I've seen your face before

Maanantai 16.01.2012 - klo 14:46 eteenpäin
Kampin ostoskeskus
Mari Salminen & Miro Sparrok

Mari

Marin päivä oli ollut yhtä kiirettä täynnä. Aamulla hän oli nukkunut pommiin ja myöhästynyt junasta, jolla olisi kerennyt kouluun ajoissa. Kiroamisen kanssa Mari oli jäänyt odottelemaan seuraavaa lähtevää junaa ja tekstannut samalla kaverilleen, että myöhästyisi hieman ensimmäiseltä luennolta ja tulisi kyllä perästä, kuhan vain pääsisi koululle asti. Vielä junassakin Maria oli ottanut aivan uskomattoman paljon päähän, sillä hän ei myöhästynyt ikinä mistään vaan hän oli aina paikalla ajoissa ja mieluummin vielä sovittua aikaisemmin, hän halusi antaa itsestään täsmällisen ja luotettavan kuvan, sellainenhan hän oli. Hän ei myöhästynyt ikinä mistään mutta nyt tänä aamuna hän oli sattunut myöhästymään. Päivä oli siis pilalla jo valmiiksi, hienoa.

Koululla Mari oli tullut myöhässä luennolle ja oli saanut osakseen sekä luennoitsijan sekä muiden opiskelijoiden paheksuvat katseet. Tämä luento ei olisi ollut edes pakollinen mutta Mari halusi silti käydä läpi kaikki mahdolliset luennot, mitkä oli vain mahdollista käydä ja ei hänellä olisi käynyt mielessäkään kääntyä enää kotiin, kun hän oli myöhästynyt ensimmäisestä junasta. Luennolla Mari oli yrittänyt skarpata mutta oli vaikea saada enää muista kiinni, kun hän oli jo jäänyt luennolta jälkeen. Aamuinen pommiin nukkuminen myös väsytti eikä hän olisi millään jaksanut olla koulussa yhtään hetkeä mutta hänen oli pakko. Hän ei voinut lähteä kotiin, se olisi niin vastoin hänen kaikkia periaatteitaan.

Koulussa kaikki muukin oli tuntunut menevän ihan penkin alle ja Marin eräs kavereista oli jo ihmetellyt, oliko tuo edes ihan kunnossa. Eräs hänen opiskelijakavereistaan tiesi kyllä Marin syömishäiriöstä ja tuo ilmeisesti heti ajatteli, että Marilla oli taas jotain ongelmia, kun tuo oli niin huonolla tuulella ja niin väsyneen oloinen. Todistaakseen olevansa hyvässä kunnossa, Mari oli pyytänyt kaveriaan kahville koulun jälkeen ja nämä olivatkin suunnanneet keskustaan ja siellä Kampin ostoskeskukseen. Kahvit juotuaan ja leivokset syötyään he olivat sitten erkaantuneet omille teilleen, - Marin piti käydä vielä ostamassa kirjakaupasta eräs koulukirja itselleen, kaveri puolestaan oli lähtenyt muille ostoksille.

Marin takki, kampaus + asusteet & Marin kengät + housut

Miro

Nuorukainen sitten rakasti omaa vuorokausirytmiään - eikä tätä ollut tarkoitettu mitenkään sarkastisessa mielessä. Kun oli töissä yökerhossa, sai nukkua aamuisin ihan mielettömään pitkään ja vastapainona valvoa yöt - Miro oli nimenomaan yöeläin. Päivisin hän oli usein kuolemanväsynyt kun oli valvonut myöhään, ja varsinkin opiskeluaikoina tämä piirre esiintyi miehessä todella vahvana. Luojan kiitos Miro siis pääsi tosiaan sinne työelämän pariin, jossa sai toteuttaa omaa vuorokausirytmiään ja mielenkiinnon kohdettaan. Drinkkien sekoittelu, ihmisten kanssa sosialisoiminen ja kauniiden naisten kanssa flirttailu oli Mirolle tosiaan sitä mieluisinta puuhaa. Mitään muuta työtä Miro ei edes voinut kuvitella tekevänsä.

Noin viiden aikaan aamusta töistä päästyään meni mies suoraan nukkumaan - kuten aina. Kello kaksitoista oli se maaginen kellonaika, milloin mies heräsi, ja tietenkin vain laiskotteli hetkosen kotona. Kaikesta tästä huolimatta Miro ei ole mikään kotikissa; niinpä hän päätti lähteä ulos itsekseen. Toki Miro olisi voinut soittaa itselleen seuraa, mikäli olisi halunnut, mutta kyllä niinkin sosiaalinen ihminen kuin Miro myös joskus halusi omaa rauhaa. Kotoa mies nappasi mukaansa vain lompakon, ja lopulta sulki oven lähtien Kampin ostoskeskukseen. Luojan kiitos sinne pääsi kätevästi niin metro, -raitiovaunu -kuin bussilinjoillakin. Tällä kertaa Miro kuitenkin valitsi metron.

Miro kierteli itsekseen kaiken maailman kauppoja. Monet pitivät melko omituisena sitä, että mies tykkäsi pyöriä kaupoilla ja ostaa itselleen jotain vaatetta. Syyksi mies kuitenkin heitti aina ulkonäkökeskeisyytensä - siis omalla kohdallaan. Muut saivat pukeutua miten lystäsivät, pukeutumistyyli tai ulkonäkö ei häntä haitannut, mutta mies itse tahtoi omistaa kivannäköisiäkin vaatteita eikä kulkea kuin ryysyläinen. Esimerkiksi baarissa kulkiessa täytyi olla suhteellisen asiallisen näköinen, jos naisen mukaansa mieli napata.
Mirolla oli kädessään kaksi muovipussia, kun hän suunnitteli lähtevänsä. Jostain kumman syystä mies kuitenkin päätti käydä kirjakaupassa - hitto, eihän hän edes lukenut kirjoja. Kaipa Miro halusi sitten vain yllättää itsensä siellä käymällä. Uusia elämyksiä tarvitsi aina, ja sellaiseksi kelpasi esimerkiksi tämä Kampin alakerran Suomalainen Kirjakauppakin. Kaikessa rauhassa Miro pyöri ympäriinsä ja katseli kirjoja, kunnes hänen katseensa pysähtyi liiankin tuttuun henkilöön, mikä sai miehen jähmettymään. Mari. Mitä tässäkin pitäisi tehdä? Eihän nainen ollut vastannut hänen soittoihinsa sitten baari-illan.

"Mari?" Miro kysäisi - itsepäisenä tyyppinä Miron oli kuitenkin pakko kävellä naisen luo ja sananmukaisesti tarttua tuota hihasta. Tämä ei saattanut olla hyvä idea, mutta miestä ärsytti se, että blondi ei ollut vastannut soittoihin. Se ei olisi välttämättä kaikissa tapauksissa ollut yhtä turhauttavaa mutta Marin kyllä.
"Et oo vastannu mun soittoihin", Miro irrotti otteensa Marin hihasta ja vei kätensä puuskaan. Hän yritti peitellä äänensä katkeruutta, mutta vaikeaa se oli, sitä ei ollut kieltäminen. Häntä vaan yksinkertaisesti kyrsi.

Marin kierteli kirjakaupassa ihan tympääntyneenä. Niin paljon kuin hän alaansa rakastikin ja piti opiskelusta niin kirjojen ostaminen oli aina yhtä tuskaa. Tai ei olisi ollut, jos olisi löytänyt samantien etsimänsä mutta toisinaan hänen piti kierrellä kaupassa ties kuinka kauan, kun kirja ei löytynytkään ihan loogisesta paikasta vaan piti kierrellä eestaas ja toisinaan oli pakko käydä kysymässä myyjältä, että kuuluiko kirja edes valikoimaan. Mari olisi ihan hyvin voinut lainata kirjansa kirjastosta mutta koska hänen vanhempansa olivat luvanneet maksaa hänen opiskelunsa niin Mari ei ollut niin tyhmä, että olisi kieltäytynyt tuosta mahdollisuudesta. Toisinaan olikin kiva, että vanhemmat olivat niin hyvässä asemassa töissään ja hyväpalkkaisia, nuo kun halusivat rahoittaa monet Marin isoimmista menoeristä ja Marin ei tarvinnut kituuttaa itsekseen omilla rahoillaan.

Aikansa kierreltyään kaupassa Mari oli löytänyt etsimänsä ja keskittyi nyt hyllyn luona kirjan takakannen lukemiseen. Kirja vaikutti ihan mielenkiintoiselta, tosin, sitä Mari ei ollut epäillytkään. Nuorempana Mari ei tosiaankaan ollut haaveillut opiskelevansa juristiksi mutta jostain kumman syystä hän oli tuolle alalle päätynyt eikä ollut ainakaan ensimmäisen opiskeluvuotensa aikana katunut päätöstään. Mari oli aina ollut erinomainen opiskelija, joten oikeustieteelliset opiskelut sopivat hänelle erittäin hyvin, opiskelu olivat tarpeeksi vaativaa ja siihen piti oikeasti keskittyä, jos halusi menestyä.

Yhtäkkiä Mari kuuli jonkun sanovan nimensä ja ennenkuin Mari kerkesi tajuta, kuka tuon nimen oli sanonut, joku oli jo tarttunut hänen takkinsa hihaan kiinni. Mari hätkähti hieman ja nosti katseensa kirjastaan, hätkähtäen vielä enemmän nähdessään Miron nenänsä edessä. Voi helvetti, oli Marin ensimmäinen ajatus. Hän ja Miro olivat tutustuneet baarissa vähän päälle viikko sitten ja vaikka he olivat loppuillasta olleet melko läheisissä väleissä ja vaihtaneet numerotkin niin seuraavana aamuna Maria oli alkanut kaduttaa koko juttu. Toki Miro oli ollut mukava ja vieläpä hyvännäköinen mutta Mari ei silti uskonut, että jutusta tuli mitään, joten ajatteli, että parempi pitää tuohon pientä etäisyyttä. Miro oli kyllä soitellut ahkerasti mutta yhtä ahkerasti Mari oli ignoorannut nuo puhelut.

"Niimpä en ookkaan vastannu." Mari napautti takaisin ja laski sitten katseensa takaisin kirjaansa, ollen kuin Miroa ei olisikaan. Kyllä tuo mies häntä jollain asteella kiinnosti mutta Miron motiivit olivat hämärän peitossa eikä Mari ollut edes varma, haluaisiko hän tietää niitä motiiveja tarkemmin. Mari oli pettynyt miesten kanssa niin monesti, että katsoi paremmaksi olla sekaantumatta jälleen yhteen kaksilahkeiseen.

Miro kurtisti kulmiaan Marin sanojen jälkeen - olipa hieno vastaus. Vaaleatukkainen nuorukainen oli jo hetken siellä baarissa ehtinyt luulla, että tästä välttelyvaiheesta oltiin päästy yli, mutta kappas vain, taas kerran nainen oli keskittynyt joihinkin kirjoihin enemmän kuin Miroon. Miro laittoi kädet taskuunsa ollen hetken vain hiljaa. Hänen teki mieli ihan piruuttaan vaan kääntyä ympäri ja hyvästellä edessään seisova kaunotar kokonaan, mutta ei se toteuttaminen ollutkaan niin helppoa kuin ne suunnitelmat miehen mielessä. Kyllä Miro siihen pystyisi, jos vaan kääntyisi ympäri ja kävelisi pois, mutta ei perkele kun ne jalat eivät millään suostuneet liikkumaan. Mies halusi jonkinlaisen päätöksen tälle kaikelle. Oli vaan niin hämmentävää, kun yhdessä hetkessä he suutelivat ja elivät molemmat sitä tilannetta, ja hetken kuluttua Mari oli suurin piirtein kääntänyt jo selkänsä Mirolle. Ihan oikeasti.. Mitä helvettiä?

"Ja et oo vastannu mun puheluihin koska..?" Miro kysyi odottaen, että Mari jatkaisi lausetta. Mies ei nielisi sitä, että blondi ei vastaisi mitään vaan hän halusi kuulla jonkun hyvän syyn. Hyvä syy olisi tietenkin se, että Maria ei yksinkertaisesti kiinnostaisi, mutta se ei voinut pitää paikkaansa, ei sen baari-illan jälkeen. Heidän suudelmassaan oli ollut sitä jotain, sitä niinsanottua kipinöintiä, eikä Miro ollut tuntenut sitä pitkiin aikoihin. Sitä paitsi ne kipinät olivat aina molemminpuolisia, ei sitä tuntenut vain toinen osapuoli vaan ihan varmasti samat tuntemukset olivat molemmilla. Miro oli vielä varmistuneempi teoriastaan sen takia, että Mari oli halunnut jatkaa sitä Miron antamaa ensimmäistä suukkoa. Jos nainen ei olisi tuntenut mitään, tuskin tuo olisi jatkanut vaan lopettanut siihen paikkaan. Naiset olivat vaikeita - sen jos jonkin Miro sai tuta luissaan taas kerran.

"Miks hitossa sä katot jotain lakioppikirjoja?" Miro heitti pikaisesti ja oikeastaan hieman huvittuneena, kun alkoi katselemaan hieman tarkemmin Maria. Vaikka naisen ulkonäkö oli ollut se huomattavasti mielenkiintoisempi osapuoli, ei mies voinut olla huomaamatta osastoa, jolla he olivat ja kirjaa, jota Mari piti sillä hetkellä kädessään. Hetkinen - oliko mahdollista, että Mari opiskeli lakia? No way! Ei noin näyttävä nainen voinut vaan istua luennoilla ja pitää elämäänsä järjestyksessä. Tai sitten voi. Miro oli kyllä hetken aikaa oikeastaan hämmentynyt.

Mari yritti pysyä tyynenä ja rauhallisena, vaikka mielessään hänellä oli vain yksi ajatus, - pakoon ja vähän äkkiä! Hän piti katseensa kirjassaan ja luki takakantta läpi ainakin neljättä kertaa, kohta hän varmasti osaisi takakannen tekstin jo ulkoakin, niin intensiivisesti hän tekstiä tuijotti ja suorastaan yritti keskittyä siihen entistä tarkemmin. Hän ei viitsinyt nostaa katsettaan enää Miroon, häntä oikeastaan hieman hävetti se, miten hän oli käyttäynyt. Miro oli baarissa vaikuttanut ihan tutustumisen arvoiselta tapaukselta mutta nyt Mari oli se kusipää, joka vain kylmästi jätti vastaamatta tuon puheluihin, vaikka oli kyllä huomannut, että Miro oli yrittänyt soittaa ties kuinka monesti. Miten ihmeessä hän edes selittäisi koko tilanteen Mirolle?

"Miks mun pitäis selittää?" Mari sanoi aluksi, nostaen nyt katseensa Miroon ja yritti pitää itsevarmuutensa kasassa, vaikka kaikki se itsevarmuus meinasi rakoilla hänen katsoessaan tuota edessään seisoo miestä. Ilman korkokenkiään Mari oli Miroa entistä lyhyempi ja hänen oli vaikea pitää ilmeensä aivan neutraalina. Ei hän halunnut ilkeä olla mutta.. Ei hän tiennyt oikein itsekkään. Lopulta Mari huokaisikin hieman turhautuneena ja yritti keksiä jotain järkevää selitystä.
"En mä tienny, kannattaisko sulle vastata. Mä myönnän, et mulla oli kivaa sillon loppuillasta sun kanssa ja sä vaikutit ihan mukavalta mut.. En mä tiiä." Mari sanoi suurinpiirtein totuuden mukaisesti. Ei hän voinut rueta selittelemään, että hän ei yksinkertaisesti luottanut miehiin.

Mari hymähti pienesti, kuullessaan Miron kysymyksen. Tuo ei ollut ensimmäinen, joka ihmetteli Marin alavalintaa, sillä ulkonäkönsä puolesta Mari vaikutti ehkä enemmän siltä, että opiskelisi kosmetologiksi tai kampaajaksi. Mari rakastikin ulkonäköönsä panostamista ja halusi näyttää aina huolitellulta mutta alavalinta oli tullut ihan muista syistä.
"Ihan vaan sen takia, et mä opiskelen lakia." Mari totesi sitten lyhyesti, huomattuaan kyllä huvittuneen äänensävyn Miron kysymyksessä.

"Siks, koska mua kiinnostaa tietää. Musta tuntu että meillä oikeesti oli joku.. Yhteys, sillon baarissa, ja mä haluun tietää mikä sun mieles nyt yhtäkkiä muutti", Miro totesi suoraan. Tosin sen sanan 'yhteys' löytäminen oli ollut ihan hemmetin vaikeaa, koska miten sen baarissa tapahtuneen voisi selittää? Mies ei kuitenkaan halunnut loppujen lopuksi antaa itsestään mitään pehmeää kuvaa ja alkaa selittää jostain kipinöistä, koska eivät tuollaiset ilmaukset kuuluneet hänen sanavalintoihinsa. Niitä sanoja Miro tosin oli pohtinut päässään tämän noin viikon aikana, ja, vaikka mies kuinka yritti keksiä parempia sanavalintoja, ei sellaisia löytynyt. Siis yhteys - se oli oikea sana, eikö vain? Kun kaksi ihmistä vetivät toisiaan puoleen kuin magneetit, niin kai se sana oli sopiva. Mari saattoi olla asiasta kuinka eri mieltä tahansa, koska kyllä Miro tiesi, että nainenkin oli tilanteesta nauttinut ja tuntenut sen yhteyden. Yhteys.. Sitä se oli ollut.

"Sä et tiedä mitä? Että kiinnostaako sua?" Miron äänensävystä alkoi paistamaan jo pikkuhiljaa se turhautuneisuus. Sille ei tosin voinut yhtikäs mitään. Nainen oli selittänyt asian jotenkin niin kaukaa haetusti, että ei Miro edes tahtonut niellä sellaista. 'Mä myönnän, et mulla oli kivaa sillon loppuillasta sun kanssa ja sä vaikutit ihan mukavalta mut..' Että Miro vihasi sitä maagista sanaa mutta. Se pilasi aina kaiken. Jos Mari olisi vain lopettanut tuon lauseen sanaan mukavalta eikä heittänyt mutta-ilmaisua sinne perään, niin mies olisi ollut onnellinen. Miro ei yksinkertaisesti voinut keksiä, että mikä naista sitten oikein mietitytti. Miron luonneko? Se saattoi hyvinkin olla se syy, koska hänestä kyllä sai pelurin kuvan lähes heti - ja sellainen hän kyllä olikin. Tosin silloin, kun Miro löysi naisen, josta kiinnostui enemmänkin, hän oli mukana täydellä sydämellä eikä edes haikaillut muiden perään.
"Pakko sanoo, että mä en ois soittanu sulle mikäli mua ei aidosti kiinnostais", Miron oli pakko tarkentaa. Hän ei tiennyt yhtään, mistä oli kyse, joten ehkä tuo saattoi saada naisen hieman varmasti päätöksestään. Täh - mistä päätöksestä? Siitäkö, että tahtoiko tuo tutustua Miroon paremmin? Siitäpä kai.

"Oikeesti? Vähän yllättävää, mutta aika hiton siistiä", Miro hymyili yllättyneenä. Oli oikeastaan mukavaa kuulla, että Mari opiskeli lakia, koska se kertoi naisen olevan viisas eikä suinkaan mikään tyhjäpää. Jos nainen sanoi olevansa kosmetologi tai joku muu vastaava kauneusalan ammattilainen, sai se Miron lähes aina varpailleen. Ei hän pinnallista naista kuitenkaan tahtonut.
"Miten sä sille alalle ajauduit?" Miron oli ihan pakko kysyä.

Mari kuunteli hiljaa Miron sanoja ja myönsi mielessään, että Miro oli kyllä harvinaisen oikeassa. Kyllä heillä oli oikeasti joku yhteys tuntunut olevan, vaikka Mari oli ensin yrittänytkin pysyä Mirosta mahdollisimman kaukana. Joku tuossa miehessä vain veti Maria samantien puoleensa ja nytkin Mari kerkesi aivan hetken katua mielessään sitä, ettei ollut antanut miehelle edes mahdollisuutta vaan oli kylmästi kääntänyt selkänsä ja jatkanut omaa elämäänsä niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Jos Marille olisi tehty samalla tavalla, ei Mari olisi vilkaissutkaan kyseisen miehen suuntaan, saatikka viitsinyt tulla enää puhumaan, joten se seikka sai Marin miettimään enemmän, miksi Miro ylipäätään vielä yritti edes selvittää asiaa. Voisiko tuo muka sittenkin olla oikeasti kiinnostunut hänestä?

"No ei se oikeestaan oo sitäkään... Kyllä mä oikeesti olin susta kiinnostunu ja kai mä nyt valehtelisin, jos mä väittäisin, että sä et enää kiinnosta mua mut jotenkin.." Mari jätti lauseen taas kesken heti sen kuuluisan mutta sanan jälkeen. Ei hän oikeasti tiennyt, miten tästä tilanteesta selviäisi järkevästi ja miten ihmeessä hän selittäisi Mirolle, mitä hänen päässään liikkuu. Marin päässä tuntui kyllä liikkuvan sillä hetkellä vaikka ja mitä mutta hän ei saanut niistä koottua mitään vähänkään järkevän oloista selitystä. Siinä miettiessään asiaa Mari kiinnittikin huomion Miron huomautukseen; tuo ei soittelisi, jos ei olisi kiinnostunut. Niin, siinä oli kyllä ihan hyvä pointti ja kyllä Mari oli sitäkin miettinyt.
"Nojoo, kyllä mä vähän sitäkin aattelin.. Mun vaan on nii hiton vaikee luottaa miehiin ja kun muistelee, miten se alkuilta meni nii väkisinkin mun päässä pyörii se, et ootsä soitellu mulle vaan siks, et sun kaverit yllyttää tai jotain." Mari hymähti lopulta. Hän oli ehkä paljastanut jo liikaa itsestään mutta menkööt nyt tämän kerran, Miro ei tuntunut luovuttavan asian suhteen, ennenkuin Mari antaisi kunnon selityksen asialle.

"Ilmeestä päätellen sä aattelit, et mä oon vaan joku tyhjäpää bimbo, joka opiskelee jotain rakennekynsien laittamista tai vastaavaa." Mari totesi hieman kyllästyneenä, vaikka olikin kyllä sulaa samantien nähdessään Miron hymyn. Tuo vain oli niin suloisen näköinen hymyillessään ja Marin oli vaikea olla itse hymyilemättä tuon kasvoja katsellessaan. Miron seuraavalla kysymykselle Mari kohautti vain kevyesti olkapäitään. Oikeustieteelliseen päätyminen oli vain jotenkin tapahtunut, ei Mari oikein tiennyt itsekkään. Hän oli aina suunnitellut olevansa lääkäri isänsä tapaan mutta suunnitelmat sitten muuttuivat ja hän päätyikin lakiin.
"En mä tiiä, se ajatus vaan tuli jostain."

Miro kuunteli Marin sanoja - taas kerran sieltä tuli se kuuluisa mutta. Se sai miehen väkisinkin huokaisemaan, eikä hän kyllä sitä yrittänyt peitellä millään tavalla, ja luojan kiitos sen huokaisun saattoi tulkita monella eri tavalla. Valitettavasti saattoi kyllä käydä niin, että Mari kaikessa siinä järkytyksessään lukisi sen jotenkin väärin. Se huokaus ei ollut tarkoitettu pahalla, vaikka se tulikin tällaisessa yhteydessä - miestä vain turhautti. Sitä se oli.
"Mari.. Älä pliis käytä sanaa mutta, vaan puhu suoraan. Mä haluun kuulla mitä mieltä sä oot. Jos sä vaikka sattuisit vihaamaan mua, niin sano se vaan", Miro sanoi. Hän ei ollut tottunut kaunistelemaan asioita vaan sanoi kaiken niin kuin se oli. Kaunistelu oli turhaa - ja aivan hemmetin turhauttavaa tietyissä tilanteissa, kuten tässä. Miron huulille nousi kevyt hymy, kun Mari kuitenkin sanoi olevansa kiinnostunut. Mikä sitten mätti? Sitä Miro ei voinut saada päähänsä, ei sitten millään.

"Ai.. Mut en mä oo kusipää. En oikeesti oo, vaikka mä siltä vaikutankin. En mä naureskele ihmisille selän takana", Miro vakuutteli. Syytä siihen, miksi Mari ei luottanut miehiin, ei nuorukainen kehdannut kysyä. Se kuitenkin menisi liian henkilökohtaisuuksiin, eikä Miro tahtonut udella liikoja vielä tässä vaiheessa. Ensin hän haluaisi vaan tutustua ihan kaikessa rauhassa. Mari vaikutti ihmisenä ihan mahtavalta, juuri sellaiselta naiselta, kehen Miron voisi ihastua tai jopa rakastua. Mies oli ollut rakastunut elämässään tasan kerran, ja silloinkin Niilaan, joka sitten lopulta käänsi miehelle selkänsä. Kaikesta huolimatta Miro ei ollut sitoutumiskammoinen, eikä hän ollut lopettanut uskomista rakkauteen. Kyllä Miro jaksoi uskoa, että löytäisi vielä naisen joka saisi hänet ihan sekaisin ja tekemään mitä tahansa toisen puolesta. Eikä Miro kyllä ihmettelisi ollenkaan, jos tuo nainen olisi juuri Mari.
"Ja se alkuilta.. No joo, mä lähdin baariin siinä mielessä, että vois hankkia naisen sänkyseuraks. Sitten sä kuitenkin tulit ja mä.. Mä halusin jotain muuta ku vaan seksiä. En mä yleensä lähde kenenkään perään jos tyyppi karkaa kerran mut sun kans niin kävi", Miro purki sydäntään. Olipa se outo ja haavoittuvainen tunne, mikä miehen sisässä sillä hetkellä velloi.

"Jos suoria ollaan, niin totta, silleen mä luulin. Ei nätit tytöt yleensä lue lakia", Miro sanoi suoraan, kunnes nauroi huvittuneesti. Marin äänensävy oli niin kyllästynyt, että se oli melkein surkuhupaisaa, ja siksi Miro vähän hohottikin. Mies yritti saada naisen rennommaksi ja puhumaan suoraan, mutta tuo vaan yritti yhä vältellä. Surkeaa.
"Niin mistä? Onko sun vanhemmista toinen lakimies vai..?" Miro uteli mutta kuitenkin varoen.

Mari avasi välittömästi suunsa sanoakseen jotain, kun Miro sanoi haluavansa kuulla suoraa puhetta ja haluaisi tietää, jos Mari vihaisi tätä eikä haluaisi edes olla tekemisissä. Ei Mari vihannut Miroa, sinne päinkään, nyt ei ollut tosiaankaan kyse siitä. Mutta miten tuon asian nyt sitten selittäisi toiselle, kun ei oikein itsekkään tiennyt, mitä ajatteli tästä asiasta ja mitä sillä hetkellä halusi? Jos asiat olisivat alkaneet edes hieman toisenlaisella tavalla, Mari olisi langennut Miron jalkoihin varmasti jo aikoja sitten mutta sen sijaan, että Mari olisi edes yrittänyt tutustua tuohon paremmin, oli hän vain esittänyt kylmempää ja ilkeämpää kuin mitä todellisuudessa oli. Mari kyllä osasi tarpeen vaatiessa vetää melkoisen suojakuoren päälleen eikä päästänyt ketään tuon kuoren läpi mutta nyt hän yritti niin kovasti raottaa sitä suojakuorta edes pikkuisen, jotta saisi selvitettyä tämän asian Miron kanssa.

"No et sä nyt sit jälkeenpäin enää siltä vaikuttanukkaan enkä mä haluais ajatella susta silleen. Sen jälkeen ku sä lähit niitten kavereittes matkaan sieltä baarista nii mä aattelin oikeesti, et mä haluun tutustua suhun tarkemmin ja jotenkin tuntu, et sä haluut myös tutustua paremmin. En mä sit oikein tiiä, mikä siinä mätti. Ehkä mä vaan en osaa luottaa, ainakaan niin lyhyen tuntemisen jälkeen." Mari selitti, vaihdellen samalla kevyesti painoa jalalta toiselle. Ei hän kyllä ollut antanut Mirolle edes mahdollisuutta osoittaa olevansa luottamuksensa arvoinen ja siinä Mari kyllä myönsi tehneensä virheen.
"Itseasiassa, jos tarkkoja ollaan niin sä oot kyllä lähteny mun perään nyt jo kahdesti." Mari ei voinut olla huomauttamatta, onnistuen nyt vihdoin jopa hymyilemään. Niin, Miro tosiaan oli jo toista kertaa lähtenyt Marin perään, aiemmin baarissa ja nyt täällä kirjakaupassa. Ehkä Marin oikeasti olisi pitänyt antaa mahdollisuus tuolle eikä vain koko ajan kipittää karkuun kuin joku pahemman luokan pelkuri.

"No et sä oo kyllä ensimmäinen, joka noin luulee. Ei mua meinattu aluks koulussakaan ottaa tosissaan ja kaikki epäili, et mä oon vähintään lahjonu itseni sinne kouluun." Mari hymähti. Hän oli niin turhautunut siihen, että kaikki epäilivät hänen osaamistaan tässä asiassa mutta kai siihen piti vain tottua ja osata suhtautua huumorilla. Miron kysymykselle Mari pudisteli päätään.
"Ei mun vanhemmilla oo mitään tekemistä tän kanssa."

Miro ei halunnut palata enää yhtään taaksepäin. Jos Mari nyt vielä tämänkin jälkeen aloittaisi sen välttelemisen, niin mies kyllä heittäisi valkoisen pyyhkeen kehään ja antaisi olla, ei sitä loputtomiin voinut yrittää. Aivan - vaikka Miro olikin kärsivällinen, ei hän jaksanut leikkiä loputtomiin. Sillä hetkellä Miro halusi vain tietää sen, että kiinnostiko Maria mahdollisesti alkaa vaikka tapailemaan. Ei tästä tarvinnut tulla mitään vakavaa, jos Mari niin ei halunnut, mutta Miro tahtoi edes yrittää. Hän ei ollut pitkään aikaan tehnyt kenenkään kanssa mitään vakavaa, ja nyt, kun hän oli löytänyt yhteyden naisen kanssa, ei mies halunnut päästää heti irti. Mari todellakin sai Miron tuntemaan sellaista, mitä hän oli kaivannut jo pidemmän aikaa. Hän kaipasi sitä.. Sitä jotain. Sitä tunnetta Miro ei edes osannut nimetä.

"Ei luottamus kieltämättä oo mitään helppoa hommaa, mut joskus pitää vaan vähä kangistuu pois kaavoista ja testata uusia asioita", Miro vastasi naisen sanoihin. Hän itse testasi alituiseen kaikkea uutta, vaikka jotkut asiat pelottavilta tuntuisivatkin. Avomielisesti mies joka tapauksessa suhtautui kaikenlaisiin asioihin, sen hän oli oppinut jo Inarissa eikä ollut päästänyt siitä elämänkatsomuksesta irti tänäkään päivänä. Sellainen stressaamattomuus ja vapaamielisyys taisivat yksinkertaisesti olla kaksi osaa Miron persoonallisuudesta.
"Niinpä oon.. Valitettavasti sanonta on kolmas kerta toden sanoo, että juoksepas nyt lujaa karkuun", Miro uskalsi jo hieman vitsaillakin koska Marikin oli ihan selvästi rentoutunut. Vaaleatukkainen nuorukainen jäi tuijottamaan edessään seisovaa kaunotarta hymy - lempeä sellainen - huulillaan. Miroa itseään hämmensi yhä se hymyn lempeys, mutta ei hän sitä yrittänyt estääkään. Se tuli jos oli tullakseen. Sitä paitsi, väkisinkin sitä alkoi hymyilemään, kun edessä seisoi ihastuttava nainen.

"Eihän se huono asia ole, siis se, että sua ei pidetä lakia opiskelevana. Ei kauniit naiset oo stereotypisia lainopiskelijoita", hän hymyili. Se varmasti sitten oli ärsyttävämpää, jos koulussa luultiin, että piti lahjoa joku päästäkseen sisään. Sitä Miro ei kuitenkaan epäillyt hetkeäkään, koska Mari vaikutti oikein fiksulta nuorelta naiselta.
"Haluutko sä tietää mun ammatin?" Mies virnisti ilkikurisesti. Saattoi olla, että Mari ei tosiaankaan haluaisi tietää sitä, mutta kyllä hän sai kuitenkin ehdottaa ammattinsa kertomista. Miroa pystyi kyllä ihan helposti luulemaan baarimikoksi, harvoin ihmiset epäilivät kun hän sanoi ammattinsa. "Kerron kuitenkin - mä oon baarimikko." Saa nähdä, mitä Mari sanoisi.

"Eikö sulla oo kylmä?" Miro kysäisi lempeään sävyyn katsoessaan Marin asukokonaisuutta. Se lempeä sävy ääneen tuli kyllä ihan vahingossa, aivan, kuten se pelkkä tunnekin ja hymy. Apua.

Miro oli kyllä pelottavan oikeassa sanojensa kanssa. Kai se joskus pitäisi vain heittäytyä hetkeen ja yrittää toimia tunteidensa mukaan mutta entä jos se vain pelotti niin paljon, että ei olisi halunnut edes yrittää kokeilla? Eihän semmoinen tietenkään olisi pidemmän päälle järkevää mutta Mari nyt oli vain niin "laskelmoiva" ihminen, että ei jättänyt varaa epäonnistumisille. Hän oli monta kertaa ennenkin maalaillut pilvilinnoja mielessään ja uskonut kaiken onnistuvan tällä kertaa mutta siitä huolimatta hän oli pudonnut linnoistaan alas ja kohdannut karun todellisuuden. Viimeisimmän kerran Mari oli mokannut ihan pahimman kerran, hän oli ihastunut isosiskonsa poikaystävään ja onnistunut vielä saamaan tuon sänkyyn kanssaan. Mari oli oikeasti kuvitellut miehen välittävän itsestään mutta lopulta karu totuus oli paljastanut ja nyt Mari ei ollut tekemisissä enää tuon miehen eikä myöskään siskonsa kanssa. Tuo kokemus oli opettanut Marille, että aina ei kannattanut luottaa vain tunteisiinsa vaan järki oli hyvä pitää päässä koko ajan, ettei myöhemmin olisi tiedossa itkua ja hampaiden kiristelyä.

"Kyllä mä tiiän, et välillä pitäis vaan uskaltaa luottaa ja antaa vaan mennä mut se vaan on niin vaikeeta.. Jos sä tuntisit mut yhtään paremmin nii ehkä sä ymmärtäisit, miks mä aattelen asioista tällä tavalla." Mari sanoi, ehkä hieman harmissaankin. Miro tosiaan olisi tutustumisen arvoinen ja Marin tekisi niin mieli kokeilla, mitä tästä jutusta tuli mutta silti häntä pelotti, että hän jäisi taas yksin ja päätyisi nieleskelemään kyyneleitä. Tuommoinen vastoinkäyminen voisi myös laukaista Marin syömishäiriön uudelleen käyntiin ja sitä vastaan Mari oli taistellut niin pitkään, ettei jaksaisi tai haluaisi palata enää lähtöpisteeseen. Mitä Miro siitäkin sanoisi, jos tietäisi, että kauniin pinnan alta löytyisi oikeasti todella epävarma pikkutyttö, joka otti kaiken niin itseensä?
"En mä taida niin kamala olla, et lähen taas juoksemaan karkuun." Mari sanoi sitten pienesti hymyillen.

"No en mä nyt tosta niin kauniista tiiä mut kyllä mä nyt silti haluaisin olla ees vähän uskottavampi lakiopiskelija, kun mitä mä nyt oon." Mari totesi, saaden jopa nyt jonkun pienen hymyn tapaisen kasvoilleen, vaikka aiheesta puhuminen hieman ärsyttikin. Miron arvuutellessa omaa ammattiaan, Mari kohotti hieman kulmiaan. Ei hän tosiaankaan tiennyt, mikä Miro voisi olla ammatiltaan mutta kun Miro lopulta paljasti ammattinsa, ei Mari voinut olla naurahtamatta.
"No pakko kyllä sanoo, et susta mä voin kuvitellakkin sen. - Eikä toi ollu ees pahalla tarkotettu." Mari sanoi hymyillen.

Mari pudisteli päätään Miron kysymykselle. Kyllä hän tiesi, että oli pukeutunut ehkä liian ohuiin vaatteisiin vuodenaikaan nähden mutta hän nyt vain sattui pitämään tästä asukokoinaisuudesta eikä hänellä oikeastikkaan ollut yhtään kylmä, ei hän nyt niin paljon ulkona joutunut olemaan.
"Ei sitten yhtään."

"Mä haluun oppia tunteen sut paremmin", Miro katsoi Maria vakuuttavasti silmiin. Tottahan se oli, että mies ei tuntenut Maria ollenkaan, mutta kyllä hän tahtoi sen oppia. Mirosta tuntui melko vahvasti siltä, että naisella oli jonkinlainen suojakuori päällään. Sitä ainakin viesti tuollainen vältteleminen ja hetken kuluttua taas lämpeneminen. Ei Miro siitä voinut tietenkään olla varma, mutta siltä se ainakin vaikutti. Luottaminen tuolla oli näköjään vaikeaa, sen Miro oli ainakin käsittänyt tässä heidän keskustellessaan. Miksi Marille luottaminen oli kuitenkin vaikeaa? Sen Miro tahtoi tietää, mutta ei luonnollisestikaan kehdannut heti alkaa niin syviä kysymyksiä kysymään, ties jos hän repisi vaikka jotain vanhoja haavoja auki. Siinä vaiheessa Mari sitten varmaan katoaisi taas uudestaan, ja sitä Miro ei tosiaan halunnut. Miten naiselta uskaltaisi kysyä kysymyksiä ilman liikaa utelemista? Siinä Mirolla oli tosiaan opeteltavaa.
"No hyvä. Jos sä olisit lähteny, niin mä tuskin enää olisin lähteny perään", mies vastasi naisen hymyyn. Ei Miro tosiaan olisi lähtenyt Marin perään enää uudelleen jos tuo äsken olisi lähtenyt, vaan olisi jatkanut naistenmiehen linjaansa.

"Kyllä sä mun mielestä oot uskottava. Et sä todellakaan miltään bimbolta näytä", Miro virnisti. Vaaleasta hiusväristään huolimatta nainen ei tosiaan vaikuttanut miltään idioottimaiselta blondilta, joka ei tiennyt suurin piirtein edes omaa nimeään. Mari vaikutti jotenkin.. Järjestelmälliseltä. Ja se oli oikeastaan vähän outoa, koska Miro ei tiennyt ollenkaan, miten oli saanut naisesta kyseisen kuvan. Kai tuon teot ja sanat saivat Miron miettimään kyseistä asiaa.
"Baarimikot on kato komeita, ni tietenki mä sovin siihen ammattiin", hän vitsaili. Kyllä Miro ihan oikeasti oli tietoinen hyvästä ulkonäöstään, mutta ei ollut siitä mitenkään ylimielinen - hyväkseen mies osasi sitä kyllä käyttää. Hän ei tosin tiedä, olisiko naisten mielestä yhtä haluttava mikäli olisi lyhyempi. Miro välillä itsekin ihmetteli, että kuinka oli kasvanut niinkin pitkäksi kuin oli ja omisti vaalean hiuskuontalon, vanhempansa kun olivat molemmat lyhyitä ja tummatukkaisia. Kai se pituus ja hiustenväri oli perua joltain isoisovanhemmilta tai jotain siihen suuntaan.

Miro vain hymyili naisen sanoessa, ettei tuota paleltanut. Aika outoa, mikäli nainen ei tuntenut kylmyyttä tuollaisessa asussa, mutta naiset ovat tottuneet varmasti vaikka mihin. Mies vilkaisi nopeasti kelloa kirjakaupan seinässä ja huokaisi - hänen oli lähdettävä.
"Hei mun pitää lähtee valmistautumaan töihin", mies totesi kääntäen katseen tiukasti Marin silmiin. "Vastaa sit ens kerralla, jooko?" Miron olisi tehnyt mieli suudella naista siinä paikassa, mutta lopulta hän lähti kävelemään poispäin. He suutelisivat vielä uudelleen. Ihan varmasti.