I'm standing on my own two feet

Sunnuntai 04.12.2011 - klo 12:12 eteenpäin
Autokorjaamo
Tea Salminen & Luukas Saloranta

(viestit vanhalta foorumilta!)

Luukas

Vapaapäivät olivat kyllä aina yhtä ihania - varsinkin näin viikonloppuisin. Nykyään Luukas ei saanut ollenkaan rauhaa viikonloppuisin töistä, vaan joutui usein lastenklinikalle jonkun sairaanhoitajan soittaessa, että lisää lääkäreitä tarvitaan paikalle. Se oli oikeastaan rasittavaa. Joka tapauksessa tämä kullanarvoinen sunnuntai oli kuitenkin Luukakselle ihan oikea, virallinen vapaapäivä, eikä mies keksinyt mitään muuta yhtä hyvää tapaa viettää sitä kuin tuunaamalla autoa.

Luojan kiitos tämän autokorjaamon omistaja oli Luukaksen kaveri, koska ei mies täällä muuten saisi ostamaansa autoa korjata. Mitä hän sitten oikeastaan korjaili? No, vuoden 1996 Fiat Punto oli kokenut vähän kovia, ja oli siitä irti niin peilit, eivätkä ovetkaan olleet mitenkään loistokunnossa. Ei mies itse asiassa tätä autoa itselleen tuunannut, vaan kaverilleen, joka kaatan alkuperäisesti toi korjaamolle. Alun alkujaan auton piti olla sekä Luukaksen että hänen kaverinsa yhteinen projekti, mutta valitettavasti miehen ystävällä ei sitten ollutkaan aikaa enää puuhailla auton parissa, kun vaimonsa sai lopultakin esikoisen ja kaikkea muuta. Ei se tosin Luukasta pysäyttänyt - ei todellakaan.

Mies seisoi auton edessä ihan vain sitä katsellen, pohtien, mitä alkaisi korjaamaan. Juuri äsken hän oli hoitanut kuntoon toista sivupeiliä - pitäisikö hänen siis tarttua toiseen? Ähh, se oli liian tylsää. Mies huokaisi pyyhkien käsiään valkoiseen pyyhkeeseen, varoen, ettei tummat farkkunsa ja sininen t-paitansa tulisi ihan likaiseksi. Tosin, ei se mitään haittais, vaikka tulisivatkin, sillä tätä varten tuo asukokonaisuus oli koottu. Ei vaatteiden tuhoaminen moottoriajoneuvojen takia siltikään mitään kivaa ollut.

**

Tea

Sunnuntait olivat päiviä, jolloin Tea ei todellakaan olisi halunnut olla töissä. Eetukin oli kotona ja Tea olisi niin paljon mieluummin jäänyt nukkumaan miesystävänsä viereen kotiin kuin olisi lähtenyt aamulla töihin mutta valittaminen ei kuitenkaan auttanut, töihin oli lähdettävä jokatapauksessa. Tea kyllä rakasti työtänsä, joten haluttomaas lähteä töihin ei johtunut epämiellyttävästä työstä mutta hän teki toisinaan muutenkin niin pitkää päivää, että olisi mukava viettää edes sunnuntait vapaapäivää viettäen kotona. Varsinkin nyt kun Tea oli raskaana ja heillä oli häät suunniteltavana Eetun kanssa, hän olisi keksinyt niin paljon muutakin tekemistä kuin korjata autoja viikonloppunakin.

Korjaamolle oli tuotu aamulla auto, joka Tean pitäisi seuraavaksi korjata. Auton omistajan poika oli ajanut Nissan Primerallaan kolarin edellisenä iltana ja nyt autosta oli oikea puoli kokonaan rutussa. Tean mielestä auto näytti siltä, ettei sitä kannattaisi edes korjata, auto ei ollut enää uusi ja olisi melkein tullut halvemmaksi ostaa uusi auto mutta eihän Tea sitä voinut asiakkaalleen sanoa, Teallehan maksettiin siitä, että hän korjasi autoja. Ruokatuntinsa jälkeen Tea olikin tullut tutkimaan autoa ja katselemaan tarkemmin, mitä kaikkea sille täytyisi tehdä. Runko pitäisi suoristaa, oikean puolen kummatkin ovet tulisi maalata ja todennäköisesti auto pitäisi myös maalata. Autossa oli tekemistä ja Teaa väsytti ajatellakkin, että hänen pitäisi vain tarttua työhön ja alkaa tehdä töitään, että auto valmistuisi mahdollisimman nopeasti. Hirveä kiire autolla ei ollut mutta Tea oli sen verran kunnianhimoinen, että halusi auto valmistuisi ajoissa.

Ennenkuin Tea rupesi tekemään autolle yhtään mitään, lähti hän hakemaan työkalujaan viereisestä "huoneesta". Huoneesta kuului jotain kolinaa ja Tea kurtisti hieman kulmiaan, ei kenenkään pitäisi hänen tietojensa mukaan olla siellä. Astuessaan huoneeseen sisään, Tea näki ensimmäisenä siellä olevan Fiat Punton ja hetkeksi hän jäi katselemaan autoja, kunnes yhtäkkiä Luukas ilmestyi jostain auton vierelle ja Tea säpsähti hieman.
"Mitä hittoo sä täällä teet?" Tea älähti, lähinnä säikähtämisen takia. Hän ei tiennyt, että täällä olisi muita ja ihan viimeiseksi hän oletti näkevänsä työpaikallaan entisen miesystävänsä.

**

Mies hätkähti hitusen kuullessaan pienen huoneen oven käyvän, mutta ei kyllä sitä jäänyt sen pidemmäksi aikaa pohtimaan. Ehkä se oli vain tuuli? Luulisi ainakin, että kukaan ei näin sunnuntaisin olisi töissä, tai no, niin paikan omistaja Iiro oli ainakin kehuskellut. Ei Luukas luonnollisestikaan Iiron sanoja kyseenalaistanut, joten tuuli kuulosti oikein hyvältä vaihtoehdolta äänen aiheuttajaksi. Mitenköhän tuuli pääsisi muka suurin piirtein eristetyn tilan oven kimppuun.. No, hällä väliä, se oli se tuuli!
Luukas joutui kuitenkin pian hylkäämään sen teoriansa tuulesta, kun kuuli puhetta - vähän liiankin tuttua sellaista. Mies katsahti vierelleen, ja mites sattuikaan, näki vierellään menneisyytensä haamun, nimittäin entisen tyttöystävänsä haamun.

"Tea!" Luukas parahti säikähtäen. Ei hän kuitenkaan naista pelästynyt, vaan sitä tilannetta. Millä todennäköisyydellä hän pystyi törmäämään entiseen naisystäväänsä autokorjaamolla? Hetken mies vain katsoi Teaa hölmistyneenä, kunnes muisti Tean olevan tällä korjaamolla töissä. Voihan perhana.
"Siis Iiro näköjään kusetti mua sanoessaan, että täällä ei olis tänään ketään töissä, ja mä aattelin... No joo, toi Punto on mun projekti", mies nyökkäsi rämänä olevan auton suuntaan, kääntäen kuitenkin katseensa uudelleen Tean pariin. Ei tämä tilanne vaikuttanut mitenkään ahdistavalta miehen mielestä, paitsi ehkä siinä mielessä, ettei mies tiennyt, millä äänensävyllä Tea oli äskettäin puhunut. He olivat kyllä eronneet viimeksi hyvissä merkeissä, mutta siltikään ei tiennyt, miten Tea reagoisi.
"En muistanukkaa et sä oot täällä töissä."

**

"No se nyt ei muista omiakaan työvuoroja, saatikka sitten muiden.." Tea hymähti pienesti, laittaessaan kätensä työhaalareidensa taskuihin. Tean mielestä yksi hänen ammattinsa ehdottomasti parhaimpia puolia oli se, että hän sai pitää niitä haalareita päällään eikä hänellä ainakaan olisi koskaan vaatekriisiä töihin lähtiessään, kun haalarit oli pakko vetäistä päälleen, ellei halunnu tolla ympäriinsä öljyssä ja ties missä muussa liassa. Tea käänsi jälleen hetkeksi katseensa vieressään olevaan autoon, kuullessaan Luukaksen olevan rassaamassa sitä ja nyökkäsi sitten hitaasti päätään.
"Tossa se kyllä riittääkin tekemistä vähäks aikaa, ei oo nimittäin missään kauheen hyvässä kunnossa.." Tea totesi, autoa katsellessaan, kunnes kuitenkin kävi huoneen perälle ja otti työkalunsa sieltä, kunnes käänsi katseensa takaisin Luukakseen.

"Nojoo, täällähän minä... Arvaa vaan miten paljon mieluummin mä oisin tälläki hetkellä kotona nukkumassa, ku täällä rassaamassa jotain autoo, jonka joku ääliö oli taas rutannu.." Tea sanoi pienesti naurahtaen. Ei hän pahalla tarkoittanut sanojaan tuota korjattavan autonsa kuljettajaa kohtaan mutta nyt häntä ei vain huvittanut olla töissä, vaikka hän työtään rakastaakin. Hetken aikaa Tea vaan katseli Luukasta, siitä oli jo jonkin aikaa, kun he olivat viimeksi nähneet, eivät he oikeastaan olleet edes nähneet kunnolla sen jälkeen, ku he viimeksi erosivat. Ei Tea heidän eroaan enää pahalla muistellut, olihan hän sen jälkeen löytänyt Eetun mutta oli silti kummallista nähdä Luukas jälleen siinä vieressään.

**

"Kivat. No, Iiro on Iiro. Aina se on vähä hajamielinen ollu", mies naurahtaa.Iiro tosiaan oli aina ollut hajamielinen, ja Luukasta ihan suoraan sanoen ihmetytti, että miten tuo pystyi pitämään omaa autokorjaamoa. Ihan varmasti Iirolla oli joku kirjanpitäjä palkattuna, koska ei tuo itse hommasta selviäisi. Mies käänsi sitten katseensa Teaan. Hän ei voinut mitään sille, että katseessaan oli selvää yllättyneisyyttä. Eivät he tosiaan olleet pitkään aikaan nähneet, ja se varmaan teki sen yllättyneen tunnetilan. Ei Luukasta mitenkään se yllättänyt, että nainen oli autokorjaamolla, tuo kun oli ollut jo pitkään kiinnostunut kaiken maailman moottoriajoneuvoista, aivan kuten Luukaskin. Niiden kautta kaksikko joskus oli tavannutkin. Luukas katsoi nyökytellen Puntoa Tean puhuessa sen nykykunnosta.

"Älä muuta sano. Alaks tuunaan sitä mun kans?" Luukas ehdotti naurua äänessään. Oli se oikeastaan vitsi, kyllä mies tiesi, että Tealla oli paljon tekemistä muuallakin, mutta ei miestä haittaisi, vaikka punapää suostuisikin. Kärsineen Punton kanssa kaikki apu kelpasi."Mullon kerrankin vapaapäivä, ni mä oon täällä enemmän ku mielelläni. Mitäs kotiin muuten nykyään kuuluu?" Luukas kysyi ihan silkasta uteliaisuudesta. Kyllä mies tiesi, ettei nainen loukkaantuisi kysymyksestä, jos loukkaantui, niin Tea olisi sitten muuttunut radikaalisti. Kaipa Tea oli yhä rento - tai niin Luukas toivoi.

**

"Muuten ihan hyvä ehdotus, mut mulla on toi toinenkin auto tuolla rassattavana ja huomenna pitäis taas tehdä ihan muitakin töitä... Mä saan rassata autoja niin paljon töitä, et vapaa-ajalla mä oon mieluummin kotona." Tea sanoi hieman vinosti hymyillen. Aiemmin Tea olisi ehkä suostunutkin Luukaksen ehdotukseen mutta tällä hetkellä häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa olla vapaa-ajallakin korjaamolla, paljon mieluummin hän nyhjäsi Eetun kanssa kotona. Teaa hieman huvitti omat ajatuksensa, mistä lähtien hän oli ollut semmoinen, joka ei olisi muuta halunnut tehdä kuin olla poikaystävänsä kanssa? Tai, ei enää voinut edes puhua pelkästään poikaystävästä, vaan kihlatusta. Ajatus hymyilytti Teaa entisestään.

Luukaksen kysellessä, mitä Tealle kuuluu, nainen hiljeni hetkeksi. Mitä hän voisi kertoa? Luukas oli kuitenkin hänen entinen miesystävänsä, mitä tämmöisessä tilanteessa oikein edes pitäisi kertoa? Kyllähän he ystäviä olivat edelleen mutta kuinka tarkasti Luukas todellisuudessa haluaisi Tean kuulumisista tietää vai kysyikö tuo ylipäätänsä ihan vain kohteliaisuuttaan Tean kuulumisia.
"Hyvää, tosi hyvää, ihan loistavaa. Miten tarkasti sä haluut kuulla?" Tea sanoi lopulta, leveästi hymyillen. Ei hän osannut peitellä onneaan ja miksi oikeastaan edes pitäisikään? Kai Tea nyt saisi näyttää sen, miten onnellinen hän sillä hetkellä oikein oli.
"Me ollaan menossa naimisiin Eetun kanssa. - Ja meille on tulossa vauva." Tea sanoi sitten, viimeisen lauseen lipsahtaessa suusta kyllä puoliksi vahinsossa. Eihän se nyt periaatteessa mikään salaisuus ollut mutta ei hän siitä vielä paljoa puhunut.
"Okei, toi jälkimmäinen on vähän semmonen asia, mistä ei vielä kauheesti puhuta mut en kai mä nyt osaa siitä olla puhumatta, ku tämmönen hölösuu oon.."

"Entäs sulle? Onhan siitä jo aikaa, ku me ollaan juteltu viimeks?"

**

"Joko on autot alkanu vituttamaan vai?" Luukas heitti vitsinä. Mies oli useimmiten todella asiallinen virkansa puolesta, mutta tuttujen kanssa hän oli kyllä hyvin rento ja ärräpäitäkin lensi ihan suhteellisen tiuhaan tahtiin. Ei mies mikään mieletön kiroilija siltikään ollut, eikä niitä tahallaan ilmoille heitetty. Ne vaan tulivat jos olivat tulevaksi.
"Just kyllästymisen takii mä päätin pitää autot iha vaa harrastuksena. Into säilyy ku ei saa tuunaa autoja ku vaa joskus", mies totesi. Aivan, oli Luukaksen uravalintaan vaikuttanut osittain tuokin asia, mutta ei kyllä niin suuresti kuin vanhempien painostus. Jos mies olisi alkanut automekaanikoksi, eivät hänen vanhempansa varmaan edes olisi puheväleissä poikaansa. Niin se valitettavasti meni, eikä sitä ollut kieltäminen, vaikka Luukas sen kielsikin kysyttäessä.

"Anna tulla vaan, en mä kuole", Luukas naurahti. Kyllä hän halusi tietää kaikki Tean kuulumiset.
"Herranjumala Tea", Luukas naurahti hyväntahtoisesti, "nyt kyllä heitit kunnon pommin." Luukaksella ei ollut ollenkaan mustasukkaisuutta, koska he molemmat kuitenkin olivat jatkaneet elämäänsä eron jälkeen, mutta kyllä väkisinkin tuollainen tieto yllätti, tuli se sitten keltä tahansa. Tosin Tean suusta tämä oli outoa, koska Tea oli aina ollut se tyyppi, joka ei välttämättä halunnut naimisiin tai hankkinut lapsia.
"Taivas! Millon te ny kihloihin menitte? Ja lapsi.. Tuotte sen sitten mun hoidettavaks jos tulee ongelmia!" Mies virnisti. Luukas tosiaan oli lastenlääkäri, ja oli ihan tosissaan siinä, että Tea voisi kyllä tuoda tulevan lapsensa hoitoon hänelle jos tuli jonkinlaisia ongelmia. Mies ei oikein tiennyt, mitä sanoa enempää, kun sitten kuulikin jo Tean kysymyksen.

"Totatota.. Mä en sentään oo menny naimisiin tai hankkinu lasta, enkä mä kyllä seurustelekaan. Mitäs muuta.. Ei muuta? Onko jotain, mitä haluut tietää?" Luukas kohautti olkiaan, kun ei oikein tiennyt, mitä kertoa. Tea tosiaan oli saanut Luukaksen hiljenemään kertomisillaan, miehelle kun ei ollut tapahtunut mitään läheskään noin jännittävää.

**

"No ei nyt varsinaisesti.. Mä vaan oon viime aikoina paiskinu niska limassa töitä ja tuntuu, et koko ajan vaan tulis lisää tekemistä. Käytännössä noita korjattavia autoja on nii paljo, ku jaksan vaan korjata ja ois vielä enemmänki nii pitää ees vapaa-ajalla tehä jotain muuta. Ei huvita ees ajatella autoja sit ku pääsee vapaalle." Tea sanoi pienesti naurahtaen. Kyllä hän autoista edelleen tykkäsi mutta kun vietti joka päivä aikaa korjaamolla niin ei vapaa-ajalla enää huvittanut tehdä samoja asioita.
"Sä ootkin ollu fiksu tossa asiassa. Ois voinu itekkin vähä miettiä tota uravalintaa tarkemmin mut eipä sitä sillon 16-vuotiaana tullu mieleen, et niihin autoihinkin saattaa kyllästyä jossain vaiheessa, jos se on sekä työ että harrastus." Tea hymähti. Ei Tea kyllä olisi edes silloin tiennyt, mitä muuta olisi halunnut opiskella tai mihin kouluun olisi edes todistuksellaan päässyt eikä hän oikeastaan tiedä vieläkään. Tuskin hän tästä alasta tulisi vielä luopumaan mutta silti hän oli jo hieman miettinyt mielessään muitakin vaihtoehtoja.

"Joo usko tai älä, minä oon menossa naimisiin ja saan lapsen. Outoo, eikö ookkin?" Tea sanoi hieman huvittuneeseen sävyyn naurahtaen. Kyllä hän osasi arvata, mitä Luukas tästä ajatteli; Tea ei ollut ikinä ollut sen tyyppinen, että edes haaveilisi häistä tai lapsista ja oli monesti varmasti sanonut Luukaksellekkin, että hän ei lapsia haluaisi eikä varmasti menisi naimisiin mutta nyt nuo asiat tuntuivat niin luonnollisilta. Kaipa se johtui siitä, että Tea oli viimein löytänyt miehen, jota oikeasti rakastaa ja jonka kanssa oikeasti halusi perustaa perheen, joten koko asia ei tuntunut edes kummalliselta.
"Ei siitä nyt kauan oo.. Muutama viikko sitten. - Nonii, hyvä tietää, et kelle me meidän vauva sitten tuodaan, jos jottain ongelmia ilmenee." Tea sanoi hieman vinosti hymyillen. Olisihan se ihan hyvä, että hän tunsi lastenlääkärin, joka sattui vielä olemaan hänen eksänsä, ainakin tuolta voisi kysellä neuvoja, jos jotain ongelmia ilmenisi.

"No kai sulle nyt on jotain tapahtunu.. Jotain jännää töissä, onko sulla joku nainen kiikarissa, mitä tahansa?" Tea kyseli hymyillen. Ehkä hän oli hieman utelias mutta kyllä hän halusi tietää, miten Luukakselle menee, tuo kuitenkin oli ollut pitkään hänelle se tärkein ihminen ja tärkeä tuo oli edelleenkin mutta nyt vain eri tavalla kuin näiden seurusteluaikana.

**

Luukas nyökkäili aidosti kiinnostuneena Tean sanoja kuunnellessaan. Ihan ymmärrettävää se tietenkin oli, että autojen tuunaus ei ollut niin kovin kivaa silloin, mikäli joutui hoitamaan autoja työkseen. Kyllä Luukaksellakin lopulta niihin hermo menisi, vaikka mies olikin pienestä asti ollut niistä kiinnostunut - ja niin se usein menikin miessukupuolen keskuudessa. Naisia autot eivät välttämättä niin paljoa kiinnostaneet, mutta löytyihän niitä poikkeuksiakin, kuten Tea.
"No joo.. Ootsä aatellu vaihtavas alaa? Mä oon ite viihtynyt tosi hyvin tossa mun työssä, yksikään päivä tai muksu ku ei oo samanlainen", hän totesi. Luukas oli tosiaan ollut harvinaisen tyytyväinen valittuaan lastenlääkärin uran, sinne pääseminen ei ollut helppoa ja tie tosiaan oli ollut kivikkoinen, oli oikeastaan vieläkin aina välillä. Palkitsevaa lastenlääkärinä työskentely kuitenkin oli, sitä ei voinut kieltää.

"On, se tosiaan on! Mutta hei, onneks olkoon joka tapauksessa, oon ihan oikeesti onnellinen sun - tai teidän - puolesta", Luukas totesi vilpittömästi. Tottahan se oli, että mies oli Tean puolesta onnellinen. Sitä mies olikin toivonut heidän erotessaan, että Teasta tulisi onnellinen ja tuo löytäisi arvoisensa miehen. Onneksi Eetu vaikutti sellaiselta, tuo ainakin onnistui tekemään Tean onnelliseksi.
"Eli ette ilmeisesti oo vielä saaneet tietoa lapsen sukupuolesta", Luukas hymähti. Häntä ihan oikeasti olisi kiinnostanut tietää, että minkä sukupuolen edustaja sieltä oikein tuli.

Luukas avasi auton oven, katsahtaen hieman sen sisätiloja, kunnes toi ruhonsa uudelleen Tean lähettyville tuon puhuessa. Mitä hänelle oli tosiaan tapahtunut? Isänsä ainakin oli selvinnyt siitä syövästä. Kaipa sen voisi naiselle todeta. "No, isä ainakin selvis siitä syövästä."
Sen sanottuaan mies hiljentyi uudestaan Tean kysyessä miehen naiselämästä. Ei Luukakselle naispuolellakaan mitään kummallisempaa ollut tapahtunut. Naapurinsa Janni tosin oli melko kiva pakkaus, mutta vaikutti siltä, että nainen itse ei ollut kovin kiinnostunut.
"Ei mulla mitään kummempaa. Ois kyllä kiva, jos ois."

**

"Oon ja en. Toisaalta, mä tykkään mun työstä ihan älyttömästi ja mun on tosi vaikee kuvitella tekeväni mitään muuta työtä mut toisaalta.. Kyllä mua ehkä pikkusen houkuttas ajatus lähtee vaikka opiskelemaan jotain sit äitiysloman jälkeen. Mut tää nyt vaan on tämmöstä jossittelua, noita asioita kerkee miettiä myöhemminkin." Tea totesi, pienesti olkapäitään kohauttaen. Ei hän edes tiennyt, mitä muuta työtä haluaisi tehdä ja autoista Tea oli tykännyt aina, joten tuntui ihan loogiseltakin olla töissä autokorjaamolla. Ei mikään muu ala välttämättä olisi edes sopinut Tealle.

"Kiitos." Tea vain sanoi hymyillen. Hänestä oli tosi hyvä, että he pystyivät puhumaan tämmöisistäkin asioista Luukaksen kanssa eikä kumpikaan tuntunut enää kantavan mitään kaunaa heidän erostaan. Kyllähän se oli aikoinaan kirpaissut ja pahasti, ja olivathan he yrittäneet seurustelua vielä uudestaankin mutta se ei ollut silloinkaan toiminut, joten oli parempi, että he olivat eronneet. Sitäpaitsi, heidän eronsa jälkeen Tea oli löytänyt Eetun ja Tean oli pakko myöntää, että hän oli tällä hetkellä ehkä onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin ja se oli Eetun ansiota. Eetu oli niin rauhallinen ja ihana, tuo mies tasapainoitti Teaa kummasti, kun Tea itse oli paljon räväkämpi.
"Ei me tiedetä sitä sukupuolta vielä. Me saatiin tietää tästä raskaudesta ihan äskettäin, ei olla keretty vielä ees neuvolassa käydä."

Tea hiljentyi hetkeksi, kun Luukas kertoi, että hänen isänsä oli selvinnyt syövästä. Se nyt oli ainakin hyvä uutinen, ehdottomasti.
"No onneks se selvis siitä. Tommosia uutisia on aina hyvä kuulla." Tea sanoi pienesti hymyillen ja tarkoitti kyllä mitä sanoi, vaikka hän ei oikein tiennytkään, mitä noihin uutisiin pitäisi sanoa. Kun Luukas sanoi, ettei tuon naiselämässäkään tapahtunut mitään kummempaa, Tea nyökkäili päätään.
"Tää nyt varmaan kuulostaa ihan sairaan ärsyttävältä, mut kyllä säkin jonkun löydät, sitten kun on oikee aika."

"Jos sulle tulee joku ammatti mieleen ni eiku opiskelemaan. Kuitenkin sä tuut jossain vaiheessa katumaan, ettet tehnyt sitä mitä haluut. Sun kannattaa siis ehdottomasti toteuttaa unelmas", Luukas nyökkäili. Mies oli muutamaankin otteeseen pohtinut, että missä olisi nyt elämänsä kanssa, mikäli ei olisi lastenlääkäri. Hän olisi varmaan jossain huomattavasti huonopalkkaisemmassa hommassa ja luultavasti asuisi muualla – ei huonopalkkaisena Helsingissä asuttu. Luukas itse asiassa tykkäsi Helsingistä todella paljon. Siellä hän saattoi asua kaiken keskellä, ja kaikenlaista toimintaa löytyi vaikka muille jakaa.

Luukas nyökkäsi Teaa tuon kiittäessä. Mies oli kyllä ihan vilpittömästi onnellinen siitä, että nainen oli menossa naimisiin ja sai nyt lapsen. Minkähän näköinen Eetu oli? Luukas tosiaan muisti monet naapurinsa ihan nimeltä, mutta hän ei kyllä millään meinannut saada kasvoja mieleen. Ei se mikään ihme ollutkaan, useimmiten kun hän vain moikkasi eikä koskaan jäänyt sen enempää tuijottamaan. Se ahdistaisi vaan suurinta osaa ihmisistä.
"Ai, se on siis niin tuore juttu. Muistakaa sit käydä säännöllisesti, niin siellä huomataan mahdolliset komplikaatiot", mies totesi, vaikka asia itsestäänselvyys olikin. Hän nyt vain tahtoi huolehtia, että Tean lapsella kaikki tulisi olemaan hyvin.

"Totta. Ei se hetkeen töissä käy, mutta pääasia, että jäi henkiin", Luukas vielä jatkoi isästään. Hänet oli kutsuttu alun perin isän luo varmaan siksi, että hän pystyi hoitamaan tuon kuntoon. Pahalta se kuulosti, mutta se oli kyllä ihan yhtä lailla totta. Eivät nuo kaikissa tapauksissa halunneet Luukasta huolestuttaa.
"Toi kyllä kuulosti harvinaisen kliseiseltä", mies naurahti. "Mutta joo, kyllä mäkin uskon niin. En mä ikusesti haluu sinkku olla."

"No, onneks mulla on aikaa miettiä. Ja saanhan mä onneks äitiysloman aikana sen verran taukoo tosta autojen korjaamisesta, et voi olla sen jälkeen ihan mukavakin palata takaisin töihin. Ja ei mun nyt periaatteessa pitäis ees valittaa, mulla on mukava työpaikka, mukavat työkaverit ja mä tykkään mun työstä eli ihan turhaan mä varmaan kitisen." Tea sanoi hieman huvittuneesti hymyillen. Hän ei ollut varma, löytäisikö enää edes yhtä mukavaa työpaikkaa muualta, joten asiaa kyllä piti todellakin miettiä tarkkaan.

"Usko pois, kyllä me käydään. Mä luulen, et Eetukin on niin huolehtivainen, et se ei kyllä ees antais mun unohtaa yhtäkään neuvolakäyntiä ja lääkärin tarkastusta." Tea sanoi virnistäen. Eetu tosiaan oli huolehtivainen hänen suhteensa sekä tottakai myös vauvan ja tuo ainakin pitäisi huolen siitä, että Tea varmasti käy kaikissa mahdollisissa neuvoloissa ja tutkimuksissa, ettei vain mikään menisi pieleen ja vauvalla varmasti olisi kaikki hyvin. Kyllä Tea itsekkin noista asioista huolehtisi, tottakai, mutta ainakin hänellä oli Eetu muistuttelemassa, jos hän itse ei tajunnut jotain ajatella tai meinasi unohtaa jonkun asian.

"Ja tuskin sä sinkku tuut ikuisesti olemaankaan." Tea sanoi hymyillen. Hän ei osannut oikeastaan olla mustasukkainen ajatuksesta, että Luukaksella olisi joku uusi nainen, hänestä olisi vain hienoa, jos Luukas löytäisi samanlaisen onnen kuin mikä hänellä itsellään nyt oli. Kaikki oli niin hienosti, että hän mielellään soisi Luukaksellekkin samanlaisen onnen, tuo olisi sen todellakin ansainnut.

Tea havahtui ajatuksistaan ja vilkaisi kännykästään kelloa. Hitto, että aika oli mennyt nopeasti siinä jutellessa.
"Hei mut, niin kiva kun sun kanssa onkin jutella nii mun on pakko kyllä mennä jatkamaan töitä, et mä joskus pääsen vielä kotiinkin... Mut nähään taas, ehkä vähä paremmalla ajalla." Tea sanoi sitten hymyillen ja pian tuo poistuikin takaisin töidensä pariin.