So shut up, shut up, shut up, don't wanna hear it

Perjantai 16. joulukuuta 2011, klo. 20:15 eteenpäin
Nooran asunto
Noora Mäkelä & Janne Kapanen

vanhat viestit edellisestä foorumista

Ovi kolahti kiinni Huvilakujan C-rapun toisessa kerroksessa. Raskas huokaus pääsi Nooran huulilta ja nainen pudotti laukkunsa eteisessä olevalle tuolille. Mustan villakangastakin nuori lääkäriopiskelija laittoi naulakkoon samoin kuin huivinsa, ja kenkänsäkin Mäkelän nuorempi tyttö onnistui potkimaan joten kuten naulakon alapuolelle - ihan sama, nyt ei vaan jaksa. Uupunut nainen asteli peremmälle asuntoon, samalla paksun, harmaan neuleensa nappeja availlen. Päivä sairaalan päivystysasemalla oli ollut taas kerran rankka, ja Nooralla tuntui muutenkin olevan todella huono päivä.

Puuskahtaen Noora käveli ympäri asuntoa samalla valoja pimeässä päälle laittaen. Käsi haroi ruskeiden, luonnonkiharoiden hiusten läpi naisen pysähtyessä keskelle keittiötä. Kai sitä voisi jotain syödäkin, ruokatuntikin töissä oli jäänyt varsin lyhyeksi erään hätätapauksen takia. Luojan lykky että tämä viikonloppu oli kokonaan vapaa. Uusi, pieni huokauksen ja puuskahduksen tapainen pääsi Nooran suusta tuon avatessa jääkaapin, ja tutkiessa sen sisältöä katseellaan. Tyhjä - kuinka yllättävää, ihan kuin Nooralla olisi aikaa käydä edes ruokakaupassa. Naisen katse kävi seinällä olevassa kellossa, josko siellä kaupassa vielä ehtisikin käydä. Tosin, nyt oli kyse myös jaksamisesta. No, ehkäpä hän jaksaisi tunnin tai parin päästä tilata pizzaa tai vaikka kiinalaista...

Jääkaapin oven suljettuaan Noora astui olohuoneen puolelle, vilkaisten samalla keittiön seinällä olevaa kalenteria. Jouluun ei ole enää kuin viikko, ja Jannellakin on syntymäpäivä aattona. Janne... Noora ei ole ehtinyt suoda pientä hetkeäkään edes poikaystävälleen kaiken kiireensä keskeltä - tosin tänään nämä kaksi olivat sopineet viettävänsä aikaa yhdessä molempien päästyä töistä. Ai niin, olisi tietty voinut ilmoittaa Jannelle kotiintulosta... Noora kohautti hieman toista olkaansa. No, jos sitä kohta soittaisi. Ihan kohta.
Alahuultaan kevyesti purren Noora rojahti sohvalle ja nappasi kaukosäätimen käteensä, surffaillen aluksi parilla kanavalla, päätyen lopulta vain jättämään iltauutiset päälle taustahälyksi. Silmänsä sulkien Noora otti paremman makuuasennon isolla sohvalla, ja nainen hengitti pari kertaa kunnolla syvään. Silmät kuitenkin avautuivat muutaman minuutin päästä, - nukahtaa ei saanut vaikka kuinka mieli tekisi, Noora kun oli mennyt lupaamaan Jannelle että nämä tapaavat. Ai niin tosiaan, Janne..

~

Koko päivä oli mennyt harjoituksissa, eikä herra Kapanenkaan ollut säästellyt voimiaan. Aamusta asti kestäneet treenit olivat vetäneet miehen loppuun, eikä ollut yhtään ihme että hän makasikin pukuhuoneen lattialla puoli tuntia, ennen kun koki kykenevänsä lähtemään kotiin päin. Lopulta hän oli kuitenkin lähtenyt hallilta ja istunut autoonsa, suunnattuaan suoraan Huvilakujalle.

Parkkipaikalle kaarrettuaan ja jätettyään autonsa sille merkatulle paikalle, Janne lähti astelemaan oikeaan rappuun. Hän ei kuitenkaan astellut kolmanteen kerrokseen jossa oikeasti asui vaan saatuaan Nooralta avaimen tuon asuntoon, mies jäi kerrosta alempaan kerrokseen. He olivat kaiken tämän lisäksi vielä sopineet näkevänsä ja tekevänsä jotain yhdessä, mutta Janne kuitenkin toivoi, ettei Noora olisi keksinyt mitään kummempaa, ei hän tässä kunnossa jaksaisi tehdä mitään. Siis oikeasti, mitään, ainakaan jos oli saanut lenkkeillä viimeiset kolme tuntia ja luistella kiekon perässä sitä ennen viisi tuntia.

”Moro, ootkos kulta täällä?”, Janne huikkasi eteisestä, avattuaan asunnon oven ja heitettyään ensimmäiseksi suuren treenikassin lattialle. Kieltämättä hän ajatteli tällä hetkellä suihkua, sillä ihan Nooraa säästääkseen mies ei viitsinyt pahemmin näissä vaatteissa ja tämän tuoksuisena olla naisen lähellä. Riisuu kuitenkin ulkovaatteensa ja astelee peremmälle, heittäen avaimensa jollekin lipastolle jonka jälkeen Janne asteli olohuoneen puolelle, ajateltuaankin löytävänsä naisystävänsä tuolta. Hän kumartui suukottamaan sohvalla makaavaa Nooraa huulille, suunnaten tämän jälkeen kylpyhuonetta kohti, - Tietämättä vielä millainen pyörremyrsky saattaisi seurata perässä. ”Mä meen käymään suihkussa, törkeet treenit… Mitenkäs sulla meni päivä?”, Janne huikkasi, astellessaan kylpyhuoneeseen. ”Säkin voisit tulla suihkuun”, lisää vielä ennen kun avaa suihkun hanan ja riisuutuu, astuessaan lopulta lämpimän suihkun alle.

~

Noora oli ehtinyt jo käydä puoliunessa, aivan unen rajamailla, kun nainen havahtuikin yhtäkkiä oven ääneen. Aluksi Noora ei edes muistanut, että oli antanut toisen avaimen asuntoonsa Jannelle, ja olikin lähellä, ettei nainen painellut eteiseen vielä tuntematonta tulokasta vastaan paistinpannun kanssa. Avainten vaihtaminen muistui kuitenkin sekuntien päästä Nooran mieleen, eikä tuo jaksanut edes nousta sohvalta, silmätkin pysyivät vielä kiinni vaikka hereillä Noora kyllä jo oli.

Jannen tervehdyksen kuultuaan Noora ehti vain hymähtää jotain vastaukseksi, - senkin muutaman sekunnin viiveellä, jonka jälkeen Noora tunsi Jannen huulien käyvän nopeasti omillaan. Pieni, nopea hymy kävi töisstä väsyneen naisen kasvoilla, mutta katosi kuitenkin melkein samantien, Nooran kuultua Jannen seuraavat sanat suihkuun menosta. Just joo, tänne sitä siis tullaan vaan tuhlaamaan toisten vettä... Uudestaan tyytymättömänä hymähtäen Noora könysi istumaan sohvalle ja katsahti kylpyhuoneen ovelle, vastaamatta ollenkaan Jannen viimeisimpiin sanoihin suihkuseuraksi tulemisesta - tosin eipä nainen ollut miehen kuulumistenkaan kyselyyn tajunnut mitään vastata. Kasvoilleen valahtaneet hiukset Noora sitaisi nopealla kädenliikkeellä pois tieltä, ja yleensä aina niin iloisilla ja hymyilevillä kasvoilla oli vain vakava, selvästi tyytymätön ilme. Kaikki tuntui ärsyttävän ja menevän ihan väärin.

~

Suihku virkisti mukavasti ja se oli oikeastaan nyt tarpeen, sillä huhkittuaan koko päivän treeneissä, mies oli tuntenut olonsa vetämättömäksi tähän asti, kunnes pääsi viileän suihkun alle virkistäytymään. Toki treenilaukussa odotteli palautusjuoma jota Janne ei ollut saanut vielä käsiinsä, mutta aikomuksensa oli juoda se ja vetää muutama proteiinipatukka, jotka lojuivat myös laukkunsa pohjalla. Onnekseen hän oli jättänyt puhtaita vaatteita Nooran luokse, sillä muuten hänen pitäisi lähteä rappuun pelkkä pyyhe yllä, - Eikä Janne mielellään puolialastomana asunnosta poistunut.

Virkistäydyttyään ja pestyään itsensä suihkun raikkaaksi, Janne astui pois suihkun alta ja sammutti valuvan veden, kuivaten tämän jälkeen itsensä, kietoen lopulta pyyhkeen vyötärölleen. Noora ei ehkä laittaisi pahakseen jos hän olisi hiukan pidempään ollut suihkun alla, mutta astellessaan kylpyhuoneesta takaisin olohuoneen puolelle, Janne huomasi kyllä naisen kasvoilla tyytymättömän ilmeen. Tyttöystävänsä ei selvästikään ollut millään parhaimmalla tuulella, mutta mies ei kuitenkaan antanut sen vaivata. Ehkä Noora leppyisi, tai sitten ei… Sen näkisi pian, oli tuo sitten muuten ärtynyt tai väsynyt, mutta se ei kuitenkaan voinut johtua Jannesta, kai? ”Huvittaisko sua lähtee ulos syömään?”, Janne kysyi kulmiaan kohottaen, samalla kun pörrötteli kosteita hiuksiaan ja katseli Nooraa kysyvänä, astellessaan keittiöön vesilasilliselle pelkkä pyyhe vyötäisillään. Jannen väsymys ja hetkellinen ärtymys olivat tiessään, onneksi, sillä muuten hän ei edes ehdottelisi ulos lähtemistä, - Saatikka olisi jaksanut edes raahata itseään Nooran luokse.

~

Nooran tyytymätön katse pysyi kokoajan televisiossa joka oli jäänyt päälle, ja siinä pyörivissä ärsyttävissä joulumainoksissa, naisen odotellessa Jannen tulevan suihkusta. Kun mies sitten vihdoin astuikin ulos kylpyhuoneesta, vilkaisi Noora vain nopeasti tuon suuntaan ja hymähti taas hieman itsekseen, mitään sanomatta. Toisaalta Noora ihmetteli itsekseen, miksi oli taas niin huonolla tuulella, mutta ärtymys valtasi taas naisen pään ja peitti ajatukset käyttäytymisensä ihmettelemisestä.

"Ei oo nälkä", Noora vastasi lyhyesti Jannen kysymykseen ulos syömään menosta. No onpas - ja olisi kiva mennä muutenkin pitkästä aikaa Jannen kanssa ulos syömään. Noora kurtisti kulmiaan ajatellessaan outoa ristiriitaisuuttaan, ja nousi sohvalta, kietoen neuleensa tiukemmin ympärilleen. Kylmäkin oli tullut yhtäkkiä, äsken kun oli vielä niin kuuma...
"Mut mee sä vaan jos haluut. Tai emmä tiedä onks siel jääkaapis mitää.." Noora sanoi olkiaan hivenen kohauttaen ja katseli ulos olohuoneen ikkunasta, jäätyään vain seisomaan keskelle olohuonetta. Painoaan nainen vaihteli jalalta toiselle ja kurtisti uudemman kerran kulmiaan ajatuksissaan. Olo ja mielialat olivat olleet viimeaikoina melko kummalliset, ja varsinkin kuluneella viikolla Noora on tuntunut olevan todella ailahtelevainen mielialojensa kanssa.

Jostain syystä samainen ärtynyt tunne nousi taas pintaan, Nooran kuunnellessa mitä Janne teki keittiössä. Jaa, että taas vaan toisten vettä tuhlaamassa... Eikä Janne edes huomioinut Nooraa - ainakaan naisen mielestä tarpeeksi. Eivät nämä olleet kuitenkaan taas nähneet päivään-pariin. Illan aikana tutuksi tullut tyytymätön hymähdys pääsi naisen huulilta ja tuo istahti taas sohvalle, kädet edelleen puuskassa.

~

Janne täytti vesilasinsa uudelleen ja joi sen tyhjäksi. Hänellä ei ollut huono päivä, Janne oli vain väsynyt pitkistä treeneistä ja pyrki sitä mukaan pysymään mahdollisimman virkeänä ja rauhallisena, sillä vähäiset voimat piti loppujen lopuksi kuitenkin kanavoida Nooraan. Eikä se Jannea haitannut, he eivät olleet naisen kanssa pitkään aikaan viettäneet aikaa kahdestaan ja tänään se piti tehdä, oli Janne kuinka väsynyt tahansa. Tosin olivat he Nooran kanssa usein toisillaan yötä mutta jompikumpi ehti aina kuitenkin lähteä töihin ennen kun ehtivät edes sanoa huomenet toisilleen. Ärsyttävää, mutta tänä iltana mies aikoi tehdä toisin.

Hän ei huomannut tähän mennessä Noorassa muuta kuin väsymyksen merkkejä, mutta äänestä Janne huomasi jotain muuta. Noora ei ollut vain väsynyt vaan yhtälailla myös ärtynyt. Miehenä ja etenkin isoveljenä Janne tiesi että hän juuri saattoi olla tällä hetkellä se ärsyke, sillä siskonsa aina silloin tällöin samassa tilassa käyttäytyi samalla tavalla, vaikka Janne ei edes tehnyt mitään. Hän ei kuitenkaan kiinnittänyt aluksi huomiota vaan keskittyi janonsa sammuttamiseen. Saattoihan Nooralla olla vain huonopäivä tai sitten naisen ärtymys saattoi johtua jostain aivan muusta kuin Jannesta. Hän kuitenkin laski tyhjän juomalasinsa tiskipöydälle ja asteli olohuoneen ovelle, nojautuen ovenkarmiin samalla kun katseli sohvalla istuvaa Nooraa. ”Emmä sitten lähde jos säkään et lähde mun mukaan.”, Janne hymähti, samalla kun upotti toisen kätensä kosteiden hiuksiensa sekaan, vieden kätensä lopulta puuskaan eteensä.

”Onks sulla kaikki hyvin?”, Janne lopulta kysyi, kohottaen uteliaana kulmiaan. Hän kyllä tiesi ettei naisilta niin kannattanut koskaan kysyä, sillä heistä ei koskaan saanut suoraa vastausta, elleivät he sitten olleet liian ärtyneitä, - Jolloin he taas purkasivat kaiken kerralla ulos.

~

Ajatukset myllersivät Nooran päässä naisen tuijotellessa eteensä, ja raskas huokaus pääsi naisen huulilta tuon nojatessa sohvan selkänojaan. Noora ei tiennyt yhtään mitä ajatella, - tosin eipä siinä paljoa voinutkaan ajatella, kun ajatukset tuntuivat olevan ihan sekaisin ja menevän hullua vuoristorataa. Sekunnin-parin ajan Noora oli aivan tavallinen, iloinen oma itsensä, mutta sitten taas jokin outo ärtymyksen tunne sai naisen valtaansa, ja Noora muuttui täysin erilaiseksi.
Viimeksi kun he olivat nähneet Jannen kanssa, heillä oli ollut todella mukavaa. - Siis todella mukavaa, ihan makuuhuoneessa asti, ja koko ilta oli ollut muutenkin niin loistokas ja ihana, täynnä tunnetta. Kuitenkin nyt fiilikset olivat ihan erilaiset. Ehkä Janne on jättämässä Nooran... Joo, niinhän se on! Ehkä Jannella on joku uusi. Tai jos Janne on vaikka kyllästynt Nooraan. Noora uppoutui niin syvälle omiin sekaisiin ajatuksiinsa, ettei edes kuullut Jannen sanoja, ettei tuo lähtisi minnekään ulos jos ei Noorakaan lähde mukaan. Mistä ihmeestä nainen edes sai yhtäkkiä päähänsä että Janne olisi tämän nyt juuri jättämässä..?

Lopulta nainen havahtui ajatuksistaan Jannen kysymyksen kuultuaan, ja taas kerran ärsyyntyminen Nooran sisällä taas vain kasvoi. Just joo. Ai onko Noorassa nyt jotain vikaa, eikö kaikki olekaan hyvin? Noora hymähti ja pyöräytti silmiään.
"Joo, kaikki on tosi hyvin", Noora sanoi ärsyyntyneenä. Aijaa, että nyt muka oikein kovasti kiinnostaakin, onko naisella kaikki hyvin? Äsken sitä vaan tultiin paikalle kun mikäkin Euroopan omistaja. - Tai siis, Nooran asunnon omistaja...

~

Janne laittoi kyllä merkille Nooran omituisen käyttäytymisen, mutta pysyi kuitenkin hiljaa asiasta sillä odotti naisen reaktiota kysymykseensä. Naisen mieliala oli kyllä viime aikoina ailahdellut suuresti ja sen kuuli myös puhelimenvälityksellä, sillä he eivät olleet viime aikoina nähneet oikein kunnolla – Nooran menojen ja Jannen työn ja kuntosalin vuoksi. Tietenkin Janne olisi halunnut nähdä rakasta tyttöystäväänsä useammin ja olla tuon seurassa niin paljon kun sielu sieti mutta valitettavasti miehen olisi varmasti pitänyt ajatella hiukan paremmin ammatinvalintaansa, toivoessaan säännöllisiä työvuoroja ja viikonloppu vapaita. Sellaisesta ei ollut toivoakaan, vapaita tuli kun tuli ja muut päivät sitten treenattiin rankasti että pysyttiin kunnossa. Toisaalta turha sitä enää nyt mietti tai murehti, tehty mikä tehty ja loppujen lopuksi ei Janne kuitenkaan vaihtaisi jääkiekko ammattiaan mihinkään – toivoen siinä samalla että Noora tiesi että hän oikeasti välitti naisesta hyvin paljon vaikka eivät nähneetkään joka hetki. Se tästä vielä puuttuisi kun kyseinen nainen kuvittelisi miehen jättävän hänet…

Lopulta miehen kulmat kurtistuivat, katsellessaan Nooraa ihmeissään tämän sanojen johdosta. Oliko mies vain sekoamassa, vai oliko Noora tosissaan itsekin omituinen käytöksellään ja puheillaan. Janne tiesi ettei kuvitellut naisen ärtynyttä äänen sävyä ja pyrki parhaansa mukaan olemaan neutraali, sillä uhalla että Noora suuttuisi vielä enemmän. ”Mikä nyt mättää?”, Janne lopulta kysyi rauhallisena, katsellessaan Nooraa edelleen hiukan hämmentyneenä. ”Sä käyttäydyt ihan omituisesti, onks sulla menkat vai mistä nyt oikein kiikastaa toi sun… käytös?”, skitsoilu, se olisi sopinut niin paljon viimeisen sanansa tilalle mutta sen sijaan mies ei halunnut toisen kuitenkaan kilahtavan kunnolla – Vaikka hauskaahan sen toisaalta oli katsoa, kun Noora silloin tällöin tulistui. Huvinsa kullakin, mutta Jannen mielestä Noora oli erittäin suloinen jopa silloin, kun tuo riehui ja raivosi.

~

Noora istui vain paikallaan sanomatta hetkeen mitään, mitäänsanomaton tyhjä katse nauliintuneena televisioon jossa pyöri joku amerikkalainen saippuasarja, vaikka eipä Noora edes koko sarjaa katsellut. Ahdisti. Kaikki ärsytti, - ja paljon. Noora hengähti syvään ja laski katseensa alas, näpertäen neuleensa helmaa sormissaan taas ajatuksiinsa täysin uppoutuneena. Äskeinen ärsyynnyksenpuuska oli taas tiessään, ja nainen oli olemuksensa kanssa aivan tunteiden kirjon toisessa päässä. - Hiljainen ja ajatuksissaan, sulkeutunut.
Kuin Jannen ajatuksia lukien, Noorakin alkoi miettiä näiden kahden kiireisiä työkuvioita ja muutenkin aika hektistä elämäntyyliä. Töitä, harrastuksia, perhettä, ystäviä... Niin... Noora oli kokopäivätyössä sairaalassa - välillä eri vuoroissakin, ja opiskeli vielä siinä samalla saadakseen vihdoin lääkärin paperit yliopistolta. Kaiken työkiireen keskellä Nooralla oli myös tädin pesti, jota nainen tosin hoitaa ihan innolla, Niina-siskon poika kun on niin ihana. Jannella on omansa, todella kiireiset jääkiekkokuviot, ja näiden kahden työkiireet yhdistettynä veivät paljon parin kahdenkeskistä aikaa, joka tuntui muutenkin olevan välillä vähän kiven alla. Molemmat kyllä yrittävät kovasti, kyllähän Noora sen tiesi.

Jannen seuraavat sanat saivat Nooran pyöräyttämään silmiään ja lopettamaan neuleen helman näpläämisen. Kädet siirtyivät kuin automaattisesti puuskaan, ja nainen kääntyi katsomaan Jannea.
"Ai mikä oikein mättää?", Noora toisti toista kulmaansa kohottaen, melko kylmä ilme kasvoillaan. Jannen seuraavat sanat saivat kuitenkin naisen ilmeen muuttumaan, ja Noora laski kätensä taas syliinsä, katseenkin laskeutuessa mietteliäänä ja hiljaisena syliin. Mielinalojenvaihtelua parhaimmillaan...
"Miten niin omituisesti? Oonks mä sun mielestä joku outo vai? - Hullu?", Noora aloitti yhtäkkiä, nostettuaan taas katseensa Janneen. Ärsyynnyspäissään Nooran oli pakko itsekin nousta sohvalta ja kääntyä katsomaan Jannea. Kädet hakeutuivat lanteille, ja Noora katsoi Jannea taas se samainen kylmä ilme kasvoillaan, toinen kulma hieman koholla.
"Ai nytkö sä luulet että tää johtuu jostain menkoista vai? Hei mä voin kertoo sulle, että et sä oo mikää nais-spesialisti, vaikka ootkin jääkiekonpelaaja ja sulla on varmasti ollu naisia enemmän ku kellää täs talossa", Noora hymähti kiihtyneenä, katse kokoajan Jannessa. Noora kyllä tiesi ettei Janne ollut mikään naistenpyörittelijä, ja naisen tekikin mieli pyytää samantien sanojaan anteeksi. Taisi se äänikin hieman korottua.

"Sitä paitsi, mikä käytös, mitä sä tarkotat? Mä oon kyl käyttäyny ihan tavallisesti, mä oon ollu iha normaali", Noora jatkoi vielä, vaikka tiesi itsekin ettei ole todellakaan ollut oma itsensä vähään aikaan. Mutta kun nainesta oli näiden mielialanvaihteluiden ja oudon käytöksen lisäksi tullut vielä kovin periksiantamaton ja jääräpäinen, vastaan oli vain kertakaikkiaan pakko tivata vaikka mikä olisi.

~

”Niin just, mikä oikein mättää?”, Janne toisti kysymyksensä ja katsoi hyvin tiiviisti Nooraa silmiin. Mies pysyi rauhallisena ja hyvin neutraalina kuten aina, vaikka kevyt, hiukan huvittunut naurahdus pääsikin huuliltaan kysymyksensä jälkeen. Hän toisaalta tiesi mitä seuraavaksi odotettavissa, tyttöystävänsä kylmät kasvot nimittäin viestivät hyvin paljon sitä mitä mieltä nainen tällä hetkellä oli mieltä Jannesta.

”Miten niin omituisesti? Mitä sä oikein sekoilet, oonko mä sanonu että sä olet hullu? Lähinnä vaan totesin että sä käyttäydyt omituisesti, ei siitä tarvitse herneitä vetää takaraivoon.”, hymähtää, yrittäen piilotella huvittuneisuuttaan ja virnettä, joka yritti kohota Jannen huulille. Sen sijaan tuo kuitenkin vain rykäisi kevyesti ja siirsi katseensa hetkeksi pois Noorasta. Jannen olisi varmasti ollut vain parasta pysyä hiljaa ja olla kuin ei huomaisikaan toisen ärtyneisyyttä ja outoa käytöstä, mutta siitä huolimatta mies halusi selvittää asiat nyt – kauttaaltaan. Sen sijan Noora tuntui vain ärtyvän entiseltään, mielialojensa hyppiessä ylös alas kovaan tahtiin eikä Janne oikein osannut odottaa mitä seuraavaksi tapahtui. Tyttöystävänsä käytös oli kuitenkin outoa, mutta jostain syystä mies osannut ottaa sitä niin vakavasti – mitä olisi varmasti pitänytkin ottaa, niin olisi tämäkin tilanne vältetty.
”Hei hei mistä nyt tuulee?”, Miehen ilme venähti hämmennyksestä Nooran sanojen jälkeen, samalla kun Janne nosti kätensä antautumisen merkiksi eteensä ja korotti ääntään yhtä lailla kuin tyttöystävänsä. Jannen huvittuneisuus oli tipotiessään, eikä hän todellakaan ymmärtänyt enää mitä tapahtui.
”No nyt mä voin sanoa sua hulluks kun puhut tollasta, joten jos sä vain rauhotut ja kerrot mistä nyt kiikastaa.”

Naisen seuraavat sanat saivat Jannen kutienkin tyrskähtämään, samalla kun mies vei kätensä puuskaan ja katsoi Nooraa epäuskoinen ilme kasvoillaan.
”Normaali käytös? Anteeks nyt vaan mutta kuka sä oikein olet ja minne sä oot mun tyttöystävän vienyt?”, mies kysyi totinen ilme kasvoillaan kun asteli muutaman askeleen lähemmäksi Nooraa, kysyvä ilme kasvoillaan.
”Jos sä yrität tällä käytöksellä häätää mua täältä ulos, niin kyllä mä voin lähteä.”

~

"No ei tässä nyt kyllä mikään mätä, sä taas vaan luulet jotain omias...", Noora hymähti Jannen sanoille ja varasi painoaan enemmän toiselle jalalleen seisoessaan keskellä olohuonetta. Jannen pieni naurahdus sai Nooran kohottamaan hieman kysyvänä kulmiaan ja naisen päässä tuntui kiehuvan entistä enemmän, vaikkakin ilme pysyi muuten edelleen samana. Just joo, naura vaan...
"Aijaa mä en tiennytkään, onks tässä jotain hauskaa vai? Kerro toki mitä, varmaan ihan helvetin hauska juttu..", uusi tyytymätön hymähdys pääsi Nooran huulilta naisen pyöräyttäessä silmiään.

"Mä en oo vetänyt mitää herneitä minnekään, älä nyt taas alota. Sä ite sanoit mua tai mun käyttäytymistä omituiseks, selitä nyt mitä sä oikein sillä tarkotit. - Äläkä yhtään virnuile siinä, mä en edelleenkään tajua mikä tässä on niin helvetin hauskaa", Noora tivasi, äänenvoimakkuudenkin taas hieman noustessa naisen kiivastuessa entisestään. Eikö Janne todellakaan tajunnut? Tosin, eipä Noora itsekään oikein tiennyt mikä itseään vaivasi, mutta se oli sivuseikka eikä siitä tarvitsisi Jannelle mainita, kyllähän tästä puhumalla selvittäisiin. Tai no, puhumalla ja puhumalla...
"Nyt ei kyllä tuule yhtään mistään, koita jo ymmärtää!" Noora kivahti lopulta, huokaisten raskaasti sanojensa jälkeen. Katse siirtyi hetkeksi kattoon, ja Noora hengähti kerran-pari syvään ennen kuin sanoisi mitään. Lopulta Noora laski taas katseensa Janneen, ja kallisti hieman päätään. Ilme ei kuitenkaan värähtänyt vieläkään, vaikka Noora taisteli mielessään itkisikö vai huutaisiko, vai mitä oikein tekisi.
"Etkö sä voi ymmärtää ettei tässä nyt kiikasta mistään, eikä mun tartte rauhottua..."

Noora kohotti taas itsekin kulmiaan Jannen sanojen jälkeen, ollen muutaman sekunnin vain hiljaa ja tuijotti Jannea suoraan silmiin. Tällä kertaa naista ärsytti se, että oli saanut pienen riidantapaisen aikaiseksi näiden välille, vaikkei oikeastaan ollut edes tapahtunut mitään.
"No niin, normaali käytös. Niinhän mä sanoin. Jos mä oon sun mielestä käyttäytyny jotenki epänormaalisti nii ihan vapaasti voit selittää ja kertoo vaik esimerkkejä", Noora sanoi, tällä kertaa jo hieman rauhallisemmin. Jannen astuessa lähemmäs nainen oli jo heltymässä ja pyytämässä anteeksi, mutta Jannen viimeisimmät sanat saivat kuitenkin taas Nooran vaivoin estelemään itseään ettei tuo olisi alkanut heittelemään tavaroita. Joo, Noorahan tässä oli Jannea ulos heittämässä, aivan!
"Oonko mä sanonu että mä haluisin häätää sut ulos? - Just niin, en oo. Älä pistä sanoja mun suuhun ja laita taas kaikkee vaan mun syyks.." Noora sanoi, yrittäen olla korottamatta ääntään. 'Taas kaikkee mun syyks..' Noh, taas ja taas... Milloinkohan Janne olisi ikinä edes Nooraa mistään syyttänyt?

Mies tuntisi itsensä turhautuneeksi, eikä ihme. Hän ei enää tiennyt pitikö hänen nauraa vai itkeä tässä tilanteessa, Noora tuntui vain hermostuvan entiseltään, eikä mitkään Jannen sanat tai teot auttaneet – Noora sen kun jatkoi kiukuttelua, eikä tuo ollut leppyäkseen. Janne todella yritti pysyä tyynenä, rauhallisena kuten yleensä tämmöisissä tilanteissa, usein se nimittäin auttoi kun naiset saivat päästää höyryjä ulos tai ylipäätään kertoa mikä heitä vaivasi, mutta Noora ei sanonut sanaakaan mikä itseään vaan lapsekkaasti intti vastaan. Miten helvetissä tässä nyt sitten pitäisi olla? Pitäisikö hänen jättää tyttöystävänsä rauhaan ja lähteä kotiin niin että Noora saisi miettiä ja rauhoittua ilman ärsykkeitä? Ei, Janne halusi vielä yrittää toisen piristämistä – tai no asioiden selvittämistä ja että mikä oikein nyt mättäsi.
”Toi sun käytös… Kulta mä en ymmärrä mistä sä vaan suutut entiseltään.”, Janne naurahti jopa jo hiukan kuivasti, sillä oma kärsivällisyytensä alkoi olla pikku hiljaa jo lopuillaan.

Nooran seuraavat sanat saivat Jannen huokaisemaan ja pyörähtämään nopeasti ympäri, jonka jälkeen kasvonsa hautautuivat hetkeksi käsiään vasten. Mies yritti rauhoittua… Niin paljon kun hän halusi olla rauhassa, Janne veti syvään henkeä ja vei kätensä pois kasvoiltaan, seuraavaksi eteensä yhteen ja katsoi tyttöystäväänsä kulmat koholla.
”Sä et flippaa tolla tavalla usein, sä et raivoa kaikeasta mitä mä sanon saati mun virneestä. – Eikä tässä munkaan mielestä kyllä enää mitään helvetin hauskaa ole.”, miehen ilme alkoi kiristyä, huvittuneen virneen tilalle alkoi tulla kylmä katse eikä mies pahemmin peitellyt nyt sitä mitä tunsi. Väsymys, nälkä ja liian suuret odotukset tältä illalta alkoivat painaa päälle, eikä Janne osannut enää hallita kieltään saati vitutuskäyräänsä, joka saavutti huippunsa nyt.

”Voi jumalauta! Mä en tainnu äsken sanoa että sä sanoit jotain, älä itse laita mun suuhun sanoja jota en ole sanonu – Mä vain kysyin äsken hyvin yksinkertaisen kysymyksen ja mä oikeasti yritin ees vähän piristää sua mutta ei, nainen ei tuu senttiäkään vastaan.”, Janne lopulta älähti ja tuijotti hetken aikaa Nooraa tiiviisti silmiinä, kunnes mies kääntyi kannoillaan ja asteli Nooran makuuhuoneeseen, minne oli aikaisemmin treenisäkkinsä vienyt puhtaineen vaatteineen – miehen pukiessa ylleen mustan t-paidan ja harmaat collarit. Hän nosti treenilaukkunsa hihnan olalleen ja palasi takaisin olohuoneen puolelle, hieraisten turhautuneena niskaan.
”Mä en kaipaa tänään tällaista, mä oon ollut koko viikon tiukois treenissä kahdesti päivässä ja me ei olla nähty varmaan kokonaiseen kahteen viikkoon muuten kun ohimennen ja sä haluat riidellä. – Enkä edes tiedä mistä! Mä taidan nukkua tänään kotona, saat nukkua rauhassa sun hormoonit selviks.”, mies lopulta ilmoitti, katsoen Nooraa merkittävästi. Hän tiesi ettei Noora pyytäisi anteeksi käytöstään, ennen kun rauhoittuisi mutta Janne ei kuitenkaan aikonut jäädä täksi illaksi sotatantereelle vaan vetäytyisi omaan bunkkeriinsa suojaan, kerrosta ylempään asuntoon. Lopulta Janne käänsi selkänsä Nooralle ja lähti astelemaan eteistä kohti, huokaisten itsekseen uudemman kerran turhautuneena.

Noora kuunteli Jannen sanoja katse tiiviisti miehessä, kädet lanteillaan niin kuin nainen olisi kovinkin uhkaavan näköinen 15 senttiä pidemmän poikaystävänsä edessä. Paino vaihtui taas toiselle jalalle, ja Noora laski katseensa alas. Niin, nainen kyllä tuntui suuttuvan jokaisen Jannen päästämän sanan jälkeen aina vain enemmän. Mutta miksi? Ei Noora ennen ollut tuollainen, ja nainen ihmetteli itsekin miten oli muuttunut viime aikoina.

Katse nousi taas Janneen miehen selvästi hermostuessa enemmän, ja Noora laski kätensä sivuilleen, alkaen jo selvästi hävetä sitä kuinka käyttäytyi hetki sitten. Noora olikin jo avaamassa suunsa, kun Janne painelikin makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita ja palasi pian takaisin treenikassinsa kanssa, suunnaten eteiseen. Jannen sanat saivat Nooran vain tuijottamaan tuota suu auki. Nainen tuijottikin vain hetken miehen perään, eikä tuo saanut sanaakaan suustaan. Oliko hän nyt mennyt suututtamaan Jannen, vaikka itse aloitti koko riidan lapsellisella kiukuttelullaan - jolle ei keksinyt edes mitään järkevää syytä.

"Janne hei...", Noora sanoi, astuen pari askelta eteisen suuntaan. Nainen oli taas alkanut nypläämään neuleensa reunaa, niinkuin tuntui aina tekevän hermostuessaan tai stressatessaan. Mitä hän nyt sanoisi, ettei tilanne enää pahenisi?
"Mä... En mä tiiä mikä mua vaivaa...", Noora sanoi lopulta vaikeana, jääden nojailemaan eteisen ovenkarmiin, katse Jannessa.