You beat me at my own game, No its not ok

Perjantai 2.3.2012 Klo 2:30 eteenpäin
Beata Haavisto & Viljami Varpula
Viljamin asunto

Beata oli ollut ystäviensä kanssa baareilemassa ja viettänyt varsin juomarikasta loppuiltaa. Illan aikana ystävä toisensa jälkeen oli löytänyt itselleen miesseuraa ja Beata oli jäänyt katselemaan ympärilleen hämmentyneenä. Ei se yleensä näin mennyt. Ei hän olisi halunnut, että ilta olisi mennyt näin. Nyt piti olla tyttöjen ilta. Kyllähän hänelläkin olisi vientiä ollut, mutta jostain syystä Beata torjui nämä iskuyritykset melko kärkkäästikin, mikä ei ollut yhtään hänen tapaistaan. Viimeaikoina Beata oli tajunnut kuinka paljon hän oikeasti päätyi eri miesten kanssa vällyjen väliin, ja se tieto oli oikeasti järkyttänyt Beataa. Ei hän suostunut myöntämään, että oli sellainen ihminen. Hänhän oli kunnon peluri. Pahempikin. Vaikkei olisi halunnut olla. Ei siinä olisi mitään vikaa ollut, mutta kun asia häiritsi häntä itseä todella.

Siinä ympärilleen katsellessaan Beatalle iski yhtäkkiä aivan hirveä ikävä Viljamia. Heidän viimeisin juttutuokionsa tuli Beatan mieleen siitä hyvästä humalatilasta huolimatta, tai juuri sen takia. Beata keräsikin kimpsut ja kampsut nopeasti kasaan ja tilasi taksin itselleen. Hänen pitäisi päästä juttelemaan Viljamille. Hänen pitäisi saada puhua ja juuri kyseisen mieshenkilön kanssa. Toinen piti häntä varmaan aivan hirveänä ihmisenä. Voi Viljami, hänellä oli ikävä tuota! Beata oli oikeasti välillä miettinyt sitä heidän saunomisen jälkeen käymää keskustelua. Viljami oli ihan oikeassa. Ja hän oli saanut suututettua miehen. Miten hän oli siinäkin muka onnistunut? Voi paska. Ei hän olisi halunnut riidellä. Ja pahinta tilanteessa oli se, että hän oikeasti tajusi ikävöivänsä tuota. Viljamin kanssa oli niin helppo olla.

Taksi kaarsi pian huvilakujalle ja Beata könysi portaita ylöspäin toivoen jo tulevansa oikeaan kerrokseen. Vihdoin hän pääsikin Viljamin oven taakse ja hän alkoi määrätietoisesti soittaa ovikelloa ja hakata ovea. Viljamin oli pakko olla kotona. Ihan pakko. Ei hän halunnut riidellä tuon kanssa. Kait Viljami ymmärsi? Ei hänelle tullut mieleenkään, että toinen voisi olla nukkumassa. Ei kello varmaan ollut vielä paljoakaan, korkeintaan yksi. Kyllähän mies varmaan siihen aikaan olisi vielä hereillä? No, nyt ainakin olisi. Niimpä Beata jatkoikin sitä määrätietoista ovikellon soittoa siihen asti kun ovi aukesi ja unisen näköinen Viljami ilmestyi oviaukkoon.
"Viljami, ethän sä vihaa mua?", Beata mumisi melkein itku kurkussa kun hän kapsahti nuorukaisen kaulaan.

Viljami oli viettänyt varsin mielekästä iltaa erään vaaleahiuksisen naisen kanssa - Mira tuon nimi taisi olla? No, kaikesta huolimatta nuorukainen oli ollut käymässä ihan pikaisesti erään ystävänsä tupareissa, mutta mukaan oli jollain yllättävällä tavalla tarttunut mukaan tuo itseä pari vuotta nuorempi neitonen. Kaksikko oli tullut Viljamin asunnolle jo noin kymmenen maissa, syönyt ja juonut, juoruillut jotain epämääräistä ja tottakai pitäneet hivenen hauskaa makuuhuoneen puolella. Mira olikin ollut aika mahtava löytö. Rento, hauska, huumorintajuinen.. Ja tottakai oikein mahtavaa seuraa vällyjen välissä. Tästäkin huolimatta nuorukaiselle oli pari kertaa illan aikana tullut mieleen Beata. Miksi ihmeessä? Viltsu oli koettanut karistaa ajatukset mielestään, mutta turhaan. Kaunotar oli pyörinyt tuon mielessä aika tiuhaan tahtiin.

Nyt nuorukainen makoili sängyssään Mira kainalossaan ja tuijotteli kattoa. Pimeä huone oli rauhoittava, hmh. Viltsu haukotteli makeasti ja haroi hiuksiaan pari kertaa. Pitäisiköhän sitä alkaa nukkua? Viltsu oli tunti sitten tullut Miran kanssa suihkusta, ja nyt kaksikko oli vain makoillut hiljaa. Väsymys oli aika kova, mutta silti kumpikaan ei alkanut nukkua. Lopulta mies kuuli ovikellon soivan monta kertaa taukoamatta. Mitä ihmettä? Mies rypisti kulmiaan ja nousi lopulta seisomaan. Tuo laahusti boksereissaan eteiseen, laittoi valot ja katui sitä heti. Järkyttävä kirkkaus iskostui parissa sekunnissa tajuntaan ja Viltsu hieroi silmiään turhautuneena. Tämä avasi oven ja kohotti kulmiaan ihmeissään. Beata? Tähän aikaan yöstä ja ihan kännisenä? Voi helvetti. Mirakin oli makuuhuoneessa.

"Tota.. Mitä sä? Äh.. Beata. Enhän mä nyt sua vihaa..", mies saneli hiljaa ja koetti hieman irroittautua naisesta. Miksi tummaverikkö houri tuollaista? Tai no okei, saunahetki oli päättynyt vähän kyseenalaisesti. He olivat kumpikin vähän riidelleet ja lähteneet sieltä sitten omille teilleen.
"Shhh, ota nyt ihan rauhallisesti. Eiks sulla ole avaimia tai jotain.. Vai miks sä oot tässä?", kyseli Viljami ja raapi niskaansa mietteliäänä. Tämä vilkuili välillä makuuhuoneen ovensuulle, kunnes tapahtui juuri niin kuin Viljami olikkin pelännyt. Mira kampesi itsensä ylös sängystä ja suihkunraikkaana, punaiset alusvaatteet yllään kurkkasi makuuhuoneen ovelta hymy huulillaan.
"Viltsuuuuuu, tuu takas lämmittämään mua tänne. Kuka siellä on? Hätistele se nyt tiehensä..", kuului Miran hento ja hiljainen ääni. Viltsu ähkäisi vaivaantuneena ja vilkaisi ensin Beataan, sitten Miraan joka taisi huomata Beatan.
"Kuka toi on?", kyseli vaaleaverikkö heti.

Beata tunsi helpotuksen aallon läpäisevän vartalonsa kun hän kuuli Viljamin sanat.
"voi Viljami..", Beata henkäisikin helpottuneena, jääden vielä hetkeksi halaamaan nuorukaista.
"sä et tiedä kuinka ihanaa tuo oli kuulla", Beata sammalsi ja päästi sitten otteensa miehestä irti, horjahtaen heti hieman. Se Viljamin seuraava kysymys sai Beatan kurtistamaan kulmiaan ja tuo jäi tuijottelemaan miehen suuntaan miettien mitä tuo nyt oikein tuollaisia kyseli. Eikö hän olisi saanut tulla juttelemaan?
"..no voidaan me sopia niin jos sä haluat", Beata mumisi pienesti naurahtaen. Totta puhuen kyllä hänellä avaimet olivat laukussa, siellä jossakin, tai ainakin Beata luuli ja oletti niin. Ei hän avaimien takia tässä ollut.

Beata oli jo alkamassa vuodattaa tuntojaan miehelle kun hän kuuli naisäänen huhuilevan asunnon sisältä. Salamana Beata käänsi katseensa Viljamin suuntaan ja tuijotti tuota sekaisin tuntein. Hän ei tiennyt ollakko vihainen vai loukkaantunut, vai miten tässä piti olla.
"sulla on muuta seuraa", Beata totesi loukkaantuneena ja horjahti taas pienesti, joutuen ottamaan Viljamista hitusen tukea.
"Viljami, kuka helvetti tuo on?", Beata kysyi älähtäen, kuullen kuinka se toinen nainen melkein samaan aikaan kysyi kuka hän on. Helvetti. Ei hän ollut kuvitellut, että tässä näin kävisi.

Beata astui askeleen taaksepäin ja tunsi itsensä todella nolatuksi. Tässä hän oli valmis itkemään Viljamille kuinka hänellä oli ollut toista ikävä ja toisella oli toinen nainen sänkyä lämmittämässä.
"Sori ku häiritsin, ei ollut tarkoitus keskeyttää mitään mikä oli meneillään", Beata puhui käsillään huitoen ja äänessään sekä vihaa, pettymystä sekä loukkaantuneisuutta. Tämän jälkeen hän yritti mahdollisimman arvokkaasti vain poistua pois paikalta, mutta ei siitä tullut mitään. Hän oli vain aivan liian päissään. Se itseasiassa jäi vain ajatuksen tasolle, se arvokkaasti poistuminen, sillä hän ei kyennyt edes liikahtamaan. Hän vain tuijotti Viljamia ymmärtämättä kuinka tässä oli päässyt käymään näin.

Viljami tunsi hiljalleen hätääntyvänsä enemmän ja enemmän. Kysymyksiä tulvi Beatan suusta - syyttäviä ja vihaisia sellaisia, ja makuuhuoneen ovella norkoilevalta Miralta puolestaan pettyneitä katseita. Että mies osasi olla idiootti. Tuo ynähti hiljaa, raapi parransänkeään turhautuneena ja pudisti päätään hieman.
"Joo no tota.. Tosiaan mulla on seuraa täällä joo", mies mumisi hieman nolona. Jessus sentään - eikö Viljami muuta saanut sanottua? Hommaa tosin ei helpottanut se että Beata oli ihan kännissä. Ties minkä haloon toinenn nostaisi vielä.
"Rauhotu! Mä en ole tilivelvollinen sulle mistään! Se on.. Se on vaan yks kaveri", mies sanoi, toivoen että Mira ei ottaisi nokkiinsa tästä. Väärin kuitenkin arvattu, sillä kauempaa kuului naisen kiroamista ja pian kolistelua. Mitä nyt?

Pian eteiseen pyyhälsi farkkuihin ja neuletakkiin pukeutunut Mira.
"Olisit kertonut et sulla on naisystävä!", kivahti blondi ja kiskoi korkokenkiä jalkoihinsa. Toinen näytti ja kuulosti vihaiselta, eikä Viltsu ihmetellyt ollenkaan.
"En olis uskonu. Sä vaikutit ihan erilaiselta..", Mira sanoi pettyneenä, nappasi laukkunsa ja askelsi sitten Beatan ohi - toista 'vahingossa' hieman tönäisten. Viljami onneksi oli valmiina ottamaan vastaan, jotta nainen ei rojahtaisi maahan.

"No, ootsä nyt tyytyväinen?", huokaisi Viljami hiljaa ja katseli naista.
"Et sä voi alkaa räyhäämään jos mulla on seuraa täällä. Ite pyörität ties ketä", sihahti Viljami, mutta katui kuitenkin lopulta sanojaan. Äh.. Miksi he taas nostaisivat riidan. Ei se olisi hauskaa. Silti miestä hieman ärsytti. Oudointahan tässä oli kuitenkin se, että samaan aikaan Viljami oli iloinen että Beata oli tullut paikalle. Beata, jota mies oli ehkä ikävöinytkin. Kai. Kuulosti pelottavalta myöntää se.
"Miks sä.. Oliks sul jotain asiaa?", kysyi Viljami lopulta huokaisun kera ja sulki oven. Tuo himmensi valoa hieman, ja silmät kiittivätkin siitä heti.

Beata ei kyennyt muuhun kuin tuijottamaan Viljamia. Miten hän ei ollut edes ajatellut ettei tuo välttämättä olisi yksin? No, tämä tieto nyt iski rajusti päin kasvoja, vaikkei Viljami hänelle tilivelvollinen ollutkaan. Hän oli siitä huolimatta hyvin loukkaantunut.
"joo, huomasin", Beata tokaisi Viljamin muminaan ja pudisti päätään. Beata mietti jo, että alkaisiko oikeasti räyhäämään toiselle. Toisaalta hän ei haluaisi herättää koko rappua mölinöillään. Mutta siltikin, hän oli pettynyt. Se Viljamin seuraava selittely sai Beatan kohottamaan kulmiaan.
"ootko sä tosissas?", Beata onnistui pärskähtämään epäuskoisena. Oliko Viljami yleensä kavereidensa kanssa sängyssä? Olihan se toki melko söpöä, että toinen tuolla tavalla selitteli. Vaikkakaan ei hän tässä mielentilassa, ja humalassa, kyennyt ajattelemaan niin.

Beata katseli tuota blondia joka veti korkokenkiä jalkoihinsa.
"onko sulla naisystävä?", Beata toisti kummastellen, kääntäen katseensa Viljamiin. Mitä tuo blondi oikein höpötti? Vai oliko tuo oikeassa? Viljamilla naisystävä.. Olisi mies voinut hänellekin kertoa. Vai pitikö tuo nainen häntä VIljamin naisystävänä? Hitto naisystävä kuulosti todella pahalta. Vanhalta ja sitoutuneelta. Ihan pahaa teki. Beata yritti tarkentaa katsettaan tuohon vihaiseen blondiin, muttei humalansa ansiosta siinä kovin hyvin onnistunut. Tuo nainen kuitenkin töytäisi häntä saaden hänen tasapainonsa horjumaan ja äänekkäästi Beata kiroilikin, tajuten jossain välissä ettei ollut kaatunut vaan Viltsu oli ottanut hänestä kiinni. Mikä herrasmies. Paitsi hän oli edelleen loukkaantunut, joten hän ystävällisesti, tai no äksyillen, pyysi miestä pitämään näpit irti itsestään. Tämän vierailun tarkoitus oli näköjään hitusen onnistunut muuttumaan.

Se Viljamin huokaisten kysytty kysymys sai Beatan hämmentyneeksi ja ärsyyntyneeksi.
"Mä en pyrkiny tähän", Beata älähti ja päätti sitten istua Viljamin eteisen lattialle. Aivan. Siihen hän istui ja yritti repiä kenkiä jaloistaan.
"mistä vitusta minä olisin voinu tietää, että sulla on toinen nainen täällä", nainen jatkoi muminaansa, vieden kätensä hivenen hieromaan ohimoaan. Ne Viljamin seuraavat sanat olivat melkoinen isku Beatalle ja tuo hiljeni. Siihen tarvittiin jo jotain, että saatiin Beata hiljenemään, ja siinä Viljami oli onnistunut. Auts.
"..unoha koko juttu", Beata mumisi ja tunsi kuinka hän nukahtaisi tähän kohta. Olisiko siinä mitään järkeä, että hän nyt tunnustaisi miehelle kuinka oli ikävöinyt tuota? Ei, siinä vain onnistuisi nolaamaan itsensä täysin. Vaikka mitä sitten, ei hän ollut ennenkään välittänyt mistään sellaisesta.
"nyt sä viimeistään vihaat mua", Beata mumisi vielä onnettomana, ollen oikeasti varma siitä, että Viljami ei haluaisi nähdä häntä enää ikinä. Voi luoja, hän oli aivan hirveä ihminen.

"Ei, ei ole! Ei ei ei. Ei ole naisystävää!", älähti Viljami. Tuon teki mieli repiä pelihousunsa jo tässä vaiheessa. Mies halusi nukkumaan, eikä selvitellä kenenkään kanssa nyt sitä oliko hänellä naisystävä vai ei. Ei tosiaan ollut. Miksi kukaan haluaisi Viljamia miesystäväkseen? Mies oli liian.. No, mikähän sana siihen sopisi. Ei tuo kuitenkaan sopinut miesystäväksi kenellekään, vaikka ottajia taatusti löytyisikin. Viltsu halusi rentoa säätämistä eikä minkäänlaista vakavaa sitoutumista. Sitä kerkesi myöhemmin. Lapset ja vaimot voisi haalia sitten kolmekymppisenä vaikkapa. Silloin mies olisi hyvin kiinni työelämässäkin.

"No samapa se mihin sä pyrit", Viltsu huokaisi hiljaa ja pudisteli päätään. Ei Beata pahaa kai ollutkaan tarkoittanu, kyllä Viljami sen uskoi. Ei nainen ollut paha ihminen. Toisinaan vain ehkä hieman.. Hermoille käyvä. Jos nyt vaikka mietittiin saunailtaa, jolloin he olivat pieneen riitaan ajautuneet. Ei Viltsu toki sitä kieltäisi etteikö itsekin olisi silloin ollut ilkeä ja paha suustaan.
"No et mistään! Mut.. No en mäkään tiennyt että sä puol kolmelta yöllä tuut koputtelemaan mun ovelle. Sitä paitsi sä taisit juoda vähän liikaa..", mies saneli ja lysähti lattialle naisen viereen. Siinä sitä nyt istuttiin. Pimeässä eteisessä - Beata kännisenä ja Viltsu puolialastomana.
"Mikä koko juttu? No kai sul joku asia oli. Kerro nyt", huokaisi mies ja pyöräytti silmiään. Nyt se jäisi häiritsemään ja painamaan mieltä. Beatan tuntien toinen saattaisi kuitenkin olla niin jääräpäinen ettei kertoisi.

"Haluutsä jotain ruokaa? Juotavaa? Siis mehua tai vettä, huom..", mies kysäisi. Tuo huokaisi hiljaa, jota seurasi haukotus. Huomenna nyt onneksi olisi vapaapäivä töistä ja tottakai koulustakin - luonnollisesti. Viljami silmäili vastapäistä seinää parisen sekuntia, ennen kuin käänsi katseensa Beataan.
"Missä sä olit? Tuskin sä nyt kotonakaan yksin juopottelit..?".

Beata vakuuttui VIljamin toistellessa ettei tuolla ollut naisystävää. Hyvä juttu, hän hieman kummastelikin, että mistä se blondi oli sen asian oikein saanut päähänsä. Ja mitä Beata Viltsua yhtään tunsi niin hän oletti ettei toinen kaipaillut suhteeseen. Tuo tykkäsi vain säätää, ihan kuten hänkin. Mitä sitä nyt turhaa pilaamaan toimivaa yhdessäoloa jollain seurustelulla? Vaikka hänen ja Viljamin mitä lie säätämistä ei voinut missään nimessä toimivaksi edes kutsua. Vaikka missään välissä he eivät olleet ehtineet kunnolla edes säätämään kun he aina vain riitelivät. Hitto, miksi hän siltikin tunsi vetoa tuota miestä kohtaan? Vai kuvitteliko hän vain? Tai entä jos hän juuri sen takia tunsi vetoa miestä kohtaan? Tuon kanssa ei ainakaan olisi tylsää.. Vaikkei Beata kyllä tykännyt edes riidellä, se oli inhottavaa..

"No aivan, tuskin se sua kiinnostaa", Beata mumisi kun Viljami sanoi, että samapa se oli mihin hän pyrki. Ei hän pyrkinyt mihinkään. Varmaankaan.. Tai no, jotain välien selvittelyä hän oli tullut tekemään, mutta oli sotkenut asioita vain entisestään.
"kyllä mä tiedän ettet sä tienny. Ja oon edelleen pahoillani siitä, että keskeytin teidät.. Tai no niin. Mä en oikeastaan halua edes puhua koko asiasta", Beata älähti. Jos asiasta ei puhuttaisi niin sitä ei olisi olemassa? Tai ainakin niin sai toivoa.
"ja minäkö joisin liikaa? En ikinä..", Beata vielä mumisi, vaikka tiedostikin, että ehkä sen viimeisen shotin olisi voinut jättää väliin. Ja sitä aikaisemmat pari muuta. Beata katseli puolialastonta Viltsua, joka oli istahtanut siihen lattialle hänen seurakseen. Muuten oli hyvä, mutta Beata oli todella mustasukkainen, mikä ärsytti naista itseään valtavasti.

"Luuletko sä, että mä oikeasti olisin niin tyhmä, että mä edelleen tunnustaisin sulle ikävöineeni sua ku oon just onnistunu keskeyttämään sun illan jonku toisen naisen kanssa", Beata älähti katsoen Viljamia kuin vähäjärkistä.
"..voi vittu sanoinko mä sen ääneen?", oli seuraavat sanat, jotka karkasivat Beatan huulilta.
"tää on noloa", nainen mumisi ja lähti konttaamaan karkuun. Voi helvetti, oliko hän oikeasti nyt vahingossa sanonut sen alkuperäsen asiansa. Beata kuuli ne VIljamin kysymykset, mutta keskittyi vastaamisen sijaan siihen, että miten hän onnistuisi yhtäkkiä katoamaan.
"Jos sä meet nukkumaan ja me leikitään ettei mitään tapahtunu?", Beata huusi Viljamille ennen kuin kömpi keittiön pöydän alle, toivoen ettei Viljami löytäisi häntä. Kuinka viisasta. Mutta Beata oli sen verran kännissä, että eihän hän tajunnut tilanteen järjettömyyttä.

Viljami huokaisi hiljaa ja nappasi lattialta hupparin, minkä kiskoi ylleen. Okei, sillä hetkellä mies ei ehkä ihan järkevältä näyttänyt boksereissa ja hupparissa, mutta tuo paleli aika helposti. Miekkonen silmäili Beatan olemusta eikä voinut olla naurahtamatta ääneti. Mahtoi olla nestepitoinen ilta toisella takana. Ei mies ennen ollut nähnyt Beataa edes kännissä. Kerta se oli ensimmäinenkin.
"Hyvä on, ei puhuta siitä", myöntyi mies. Parempi se niin oli. Beata ei ollut tainnut pitää Mirasta, tosin ei myöskään Mira pitänyt Beatasta. Naiset olivat kyllä erilaisia. Beata oli temperamenttinen, Viltsua pari vuotta vanhempi ja tummahiuksinen. Mira puolestaan Viljamia hieman nuorempi, vaaleat pitkät hiukset omaava, ja luonteeltaan rauhallisempi - aika lailla naapurintyttömäinen. Ihan suloinen.
"Taisit sä tosiaan vähän liikaa", mies myönteli ja pudisti päätään. Ihan hyvä oikeastaan että Beata oli nyt siinä, eikä hortoilemassa missään kaupungilla. Siellä liikkuisi niin kyseenalaista väkeä tähän aikaan.

Kuullessaan naisen sanat Viljami kohotti kulmiaan. Ikävöineeni sua? Oliko Beatalla ollut ikävä Viljamia? Hetkinen. Nyt tilanne alkoi mutkistua. Viltsu kelaili jonkun aikaa sanoja mielessään ja koetti keksiä jotain järkevää. Oli outoa olla jonkun naisen ikävöinnin kohde.
"Kyllä sä taisit sanoa", Viljami myönsi nolostuneelle Beatalle. Naiset. Miksi nuo aina häpesivät heti sitä mitä sanoivat? Viljami huokaisi vain hiljaa ja pudisteli päätään.
"Anna olla, turhaan sä nyt häpeilet", mies saneli, mutta turhaan.
"Hei Beata, ihan totta. Minne sä meet? Mä en mee nukkumaan ennen kuin sut saadaan aisoihin!", Viltsu huikkasi ja nousi ylös. Minne helvettiin se nainen oli nyt kipittänyt?

"Beata, ihan tosi..? Tule pois", mies sanoi lopulta kun huomasi tummaverikön pöydän alla. Ei hyvää päivää. Tai tässä tapauksessa kai yötä.
"Nyt piis sieltä", mies huokaisi. Tuo otti naista varovasti kädestä ja hilasi pois pöydän alta, auttaen seisoma-asentoon. Kas näin.
"Nyt sä menet nukkumaan. Sä voit nukkuu tän yön mun sängyssä. Mä nukun vaik sohvalla jos sä et halua mua vierees", huokaisi Viljami ja ohjaili Beataa oikeaan suuntaan.

Voi jumalan terve. Hän oli oikeasti mennyt vahingossa paljastamaan Viljamille kuinka hänellä oli ollut tuota ikävä. Voi luoja, tämä oli jotain niin noloa, että oikeasti ei voinut edes niin noloa olla.
"No unohda se!", Beata käski kun Viljami sanoi, että kyllä hän oli asian ääneen sanonut. Voi eikö toinen olisi hänen mieliksi sanoa, että hän ei ollut sanonut sitä hirveää paljastusta.
"turhaan? Ton oli paras olla huono vitsi..", Beata mumisi päätään pudistellen.
"Mä etsin jotain hyvää piiloa", Beata myönsi ja katui heti tätäkin sanomista. Hitto vie, miten hän ei osannut pitää suutansa sitten yhtään kiinni silloin kuin se taito olisi ollut korvaamaton.
"Älä tuu tänne!", Beata huusi kun kuuli Viljamin nousevan seisomaan ja lähtevän kävelemään. Voi hitto, tämä ei tainnut olla hyvä piilo.

Ja ei tosiaan ollut, Viljami löysi hänet heti pakoilemasta pöydän alta. Jos hän ei olisi ollut näin päissään, ja tosissaan, niin tämä olisi saattanut olla todella hauska ja naurettava välikohtaus.
"Enn tule", Beata älähti ja sulki silmänsä punan kohotessa poskilleen. Eikö Viljami vain voinut jättää häntä nyt rauhaan? Ei näköjään, sillä seuraavaksi Beata tunsi toisen tarttuvan käteensä. Beata avasi silmät vain tajutakseen, että tuo hilasi hänet pois pöydän alta, ja nosti vielä seisomaan.
"et oo tosissas..", Beata mumisi kun toinen talutti häntä makuuhuoneensa suuntaan. Ei kait tuo tosissaan ollut epäillyt sitä, että hän ei haluaisi miestä viereensä nukkumaan.
"..ei sun tarvi mennä sohvalle", nainen mumisi istuessaan siihen sängylle, jolloin tuon silmät painuivat kiinni. Nukkuminen ei olisi pahitteeksi. Vaikka aamulla varmaan olo olisi hirveä, sekä fyysisesti, että psyykkisesti.

Mies huokaisi hiljaa toisen itsepäisyydelle. Tässä maailmassa ei tosiaan voinut tietää mitä tuleman piti. Rauhallinen ilta oli vaihtunut kännisen Beatan kaitsemiseen, mutta miestä ei haitannut. Tuo sai ainakin viettää aikaa naisen kanssa vähän - viime tapaamisesta oli aikaa. Kumpikaan ei ollut ottanut yhteyttä kaiketi sen riidan vuoksi. Ei se ihme ollutkaan.
"Älä nyt jaksa niskuroida vastaan. Nyt oot kuule kiltti tyttö ja käyt sängylle nukkumaan", huokaisi Viljami naiselle ja pudisteli päätään. Mies otti oman hupparinsa pois yltään ja meni sitten sammuttamaan muut valot asunnosta. Kas noin. Pimeys laskeutui taas ylle.

"Nukutko sä noissa vaatteissa vai otatko pois?", mies huolehti. Tuskin Beata bilevaatteissaan haluaisi nukkua. Vaikka ei sitä koskaan tiennyt. Naisilla tuntui olevan välillä outoja syitä vähän joka asioihin.
"No hyvä. Mä nukun sit tässä jos se on okei", Viltsu sanoi. Tuo kävi omalle puolelle sänkyä, jättäen naiselle toisen puolen. Kaikeksi onneksi Viltsu oli hetki sitten vaihtanut lakanat - silloin kun hän ja Mira tulivat suihkusta. Olisihan se nyt ehkä kiusallista laittaa Beata nukkumaan samoihin lakanoihn missä oli peuhattu hetki sitten. Jokin raja sentään.
"Parempi et nukkuisit nyt ton pääs selväks, eikös?", Viltsu huolehti ja vilkaisi Beataan. Mies käpertyi peittonsa sisään tiukasti ja huokaisi helpottuneena. Mhm. Takaisin lämpimässä. Katse lepäsi silti yhä Beatassa, jonka koko olemus - etenkin silmät, viestivät humalasta.

Beata älysi tässä vaiheessa vasta kunnolla, että oli oikeasti keskeyttänyt Viljamin illan. Ja tullut mököttämään ja kiukuttelemaan. Ei tainnut olla Viljami mielissään? Ei ainakaan Beata itse olisi ollut maailman ilahtunein kännisen ihmisen yöllisestä vierailusta, josta hän ei etukäteen olisi tiennyt mitään. Se Viljamin huokaisu ja pään pudistaminen sai Beatassa aikaan pienen hihittämisreaktion.
"..kiltti tyttö", Beata toisti naureskellen ja mumisi hän jotain siitäkin, että oli toista vanhempi eikä mies siksi voinut häntä sanoa tytöksi. Vaikka olihan se söpösti sanottu. Ja hän taisi käydä todella Viljamin hermoille, apua.

"äh kait se pitäis jaksaa riisua", Beata mumisi ja alkoi vetää mekkoa laiskasti pois yltään. Väsymys ja laskuhumala olivat yhdessä valtaamassa hänestä voiton.
"joo tottakai, sunhan sänky tää on", Beata mumisi seuraavaksi, kun oli jopa saanut mekon yltään. Seuraavaksi hän vain kallistuikin makoilemaan sängylle ja tunsi kuinka uni alkoi viemään voiton. Juuri kun Beata oli nukahtamassa, kuuli hän vielä Viljamin huolehtimisen.
"joojoo muru, ei sun tarvii huolehtia", Beata mumisi väsyneenä ja pyörähti mahalleen makoilemaan kun etsi parempaa nukkumisasentoa. Kohta hän nukahtikin siihen autuaan tietämättömänä siitä kuinka kauhea aamu hänellä tulisikaan olemaan.

(Sie voit pistää vielä vuoron tästä tai sitten aamusta (olettaen, että jatketaan pelaamista vielä aamusta?! :D))

Aamu, Klo 11.15

Nuorukainen oli hetki sitten herännyt auringonpaisteeseen, joka verhojen takaa pyrki yllättävänkin kirkkaana. Mies ynähti hiljaa ja yritti kaivautua vielä peiton alle lämpimään, mutta uni ei enää ollut tullakseen. Viljami oli herännyt käsi Beatan ympäriltä, nainen siis kainalostaan. Oliko mies muka hakeutunut niin lähelle toista? Ilmeisesi unissaan, krhm. Herättyään mies oli katsellut naisen hitusen rähjääntynyttä olemusta, muistellen viime yötä. Jestas sentään. Mielessä pyöri edelleen se kun Beata sanoi ikävöineensä Viltsua. Toki se oli ollut kännisen ihmisen sammallusta, joten ehkei sitä niin tosissaan pitäisi edes ottaa? Siltikään mies ei saanut ajatuksiltaan rauhaa. Tuo nousi istumaan ja askelsi kaappinsa luokse. Bokserit vaihtuivat uusiin ja niiden päälle Viltsu veti lökärit. Yläkroppaan laitettiin valkoinen normaali t-paita, ja hiuksia harottiin peilin edessä hetken aikaa. Pitäisiköhän Beata herättää? Ehkä..?

Noin vartin kuluttua, kun mies oli saanut hampaansa ja kasvonsa pestyksi, kahvin tippumaan ja lehden noudettua eteisen lattialta, tuo askelsi makuuhuoneen puolelle ja istahti sängyn reunalle.
"Beata? Herää.. Hei... Psst", mies sanoi ja varovasti laski kätensä toisen kyljelle. Naista hävettäisi ehkä viimeöinen, mutta samapa se. Ei Viltsu toista siitä muistuttelisi. Tai no aikeissa tuo oli kysyä sitä, oliko Beata oikeasti ikävöinyt Viljamia.
"Beaa? Nousisit nyt..", mies sanoi kuiskaten ja hennosti 'tuuppi' toisen käsivartta.

Bea oli nukahtanut heti kun pää oli tyynyyn osunut, ja hän oli nukkunut sikeästi, ja autuaan tietämättömänä, tähän asti. Nyt hän kuitenkin tunsi jonkun häiritsevän untaan, kuka helvetti kehtasi tehdä sellaista?
"mmh, en halua", Beata mumisi väsyneenä, pistäen tyynyn päänsä päälle. Olo oli aivan hirveä, päätä jomotti ja oksettikin aivan hirveästi. Sen lisäksi Beata yritti kuumeisesti ymmärtää kenelle tuo miehenääni kuului. Hitto vieköön, kenen luokse hän oli päätynyt.

Jos hän olisi saanut valita, hän ei olisi sittenkään halunnut muistaa koko asiaa. Muisti nimittäin palasi pieninä pätkinä. Viljami. Voi helvetti. Hän oli keskeyttänyt Viljamin illan jonkun toisen naisen kanssa ja sitten vahingossa paljastanut toiselle ikävöineensä, ja sen jälkeen hän oli paennut toisen pöydän alle piiloon. Voi helvetti.
"Mee muualle", Beata mumisi nolostuneen pyynnön sieltä tyynyn alta, toivoen, että jos oikein kovasti haluaisi niin mitään ei olisi tapahtunut. Helvetti, alkoholi oli vaarallista.

Beata oli kaiken lisäksi harvinaisen tietoinen olevansa puolialastomana, eikä muutenkaan niin hehkeän näköisenä. No, olihan Viljami nähnyt hänet alastikin, mutta silti tämä hetki oli jokin niin nolo. Miksi oi miksi hänen oli edes pitänyt tulla tänne Viljamin luokse? Hänhän oli onnistunut nolaamaan itsensä ihan täysin miehen silmissä. Jos hän vain nopeasti pukisi ylleen ja karkaisi täältä? Kylläkyllä, se taisi olla nyt paras idea, pitäisi vain ensin hioa pakoidea huippuunsa.

Viltsu pyöräytti silmiään naisen pyynnölle hivenen huvittuneena. Beataa taisi hävettää melkoisesti - luonnollistahan se oli sellaisen illan ja niiden sanojen jälkeen, mutta silti.
"Omasta kodistani?", mies kysäisi ja tukahdutti naurahduksensa. Tämä pälyili ympärilleen makuuhuoneessa ja palautti katseensa lopulta takaisin Beataan.
"Hei älä viitsi. Ei sun maailmas kaadu tähän. Nyt pois sieltä peiton sisältä", Viljami huokaisi pyyntönsä ja kallisti päätää hieman. Ehkei olisi viisasta kysyä naisen sanojen todenmukaisuutta nyt? Olisi kai ilkeää alkaa heti kaivella eilisen yön sanomisia esiin.
"Ihan turhaan sä häpeet. Tai siis.. Mulle käy ettei puhuta mistään mitä eilen tapahtu. Tai siis siitä mitä sä sanoit", Viljami korjasi lausettaan loppua kohden, muuten se kuulostaisi siltä kuin he olisivat tehneet jotakin. Eivätkä he olleet.

"No, tee miten teet. Mä kuitenkin nyt meen keittiöön, siel on kahvi valmiina. Ja särkylääkettä, jos mieli tekee", mies sanoi ja nousi seisomaan. Tämä laahusti keittiön puolelle - tai no, ei niin pientä koppia keittiöksi sanottu, ja nappasi mukin. Kahvia kaadettiin vaaleaan mukiin ja sen kanssa istahdettiin pienen pyöreän pöydän äärelle. Viltsu silmäili ikkunasta ulos mietteliäänä, mielessä pyörien taas ne Beatan sanat ikävästä. Miksi mies alkoi yhtäkkiä oivaltaa itsekin hieman ikävöineensä naista? Ei. Ei ei ei. Viljamihan ei antaisi millekään sellaiselle ajatukselle tilaa mielessään.

Beata kuuli varsin hyvin sen Viljamin naurahduksen tuon sanojen jälkeen. No perkele, he tosiaan olivat Viljamin asunnossa.
"..eli se ei taida olla mahdollista", Beata järkeili ja sulki silmänsä. Päätä pakotti eikä asiaa helpottanut se hirveä häpeä. Kun hän kuuli miehen seuraavat sanat niin tyyny otettiin pois naamalta ja miehen suuntaan luotiin melko kyseenalaistava katse. Ja tuon seuraavat sanat eivät ollenkaan parantaneet tätä ah-niin-ihanaa tilannetta. Syvä huokaisu karkasi Beatan huulilta kun tuo pudisti hitusen päätään. Kaikista mieluiten Beata olisi hypännyt ajassa taaksepäin, mutta koska se ei ollut mahdollista niin miten olisi ollut vaikka hetkelliset taikavoimat, joilla itsensä saisi taiottua täältä muualle?

"juu", Beata mumisi Viljamin sanoille ja kuunteli kun tuo lähti huoneesta pois. Sen jälkeen käsien annettiin lösähtää pään vierelle ja ohimoita alettiin hieroa pienin liikkein. Helvettihelvettihelvetti. Hän ei ollut oikeasti edes voinut ikinä kuvitella, että hänelle kävisi näin. Tämä oli aivan hirveää. Todella hirveää.
"voinko mä käydä suihkussa?", Beata huusi kysymyksen Viljamille. Hän ei voisi ajatella tai toimia selkeästi ennen kuin olisi saanut käytyä suihkussa ja juotua kupin mustaa kahvia. Ja hän ei tämän näköisenä haluaisi liikaa kekkuloida Viljamin edessä, tai muutenkaan poistua tämän näköisenä toisen asunnosta, joten siksi tämä suihkupyyntö esitettiin toiselle.

Tämän pyynnön jälkeen Beata nousi ylös sängyn pohjalta ja vilkaisi tämän hetkistä asuaan, ahaa punaiset pitsialusvaatteet. Tämähän meni vielä loistavammaksi. Hitto vie, voisiko itseään enää paremmin nolata naapurinsa edessä? Ei kyllä.. Kaikista pahinta asiassa oli se, että hän oli oikeasti keskeyttänyt Viljamin illan jonkun toisen naisen kanssa. Vaikka salaa hän oli hitusen mielissäänkin tapahtuneesta, mikä sekin oli todella huolestuttavaa. Beata haroi hiuksiaan ja paikansi mekkonsa olevan rytyssä lattialla. Hän nostikin sen ylös ja heitti sängylle, vilkaisten sitten keittiön suuntaan, eihän hän sinne ehkä tämän näköisenä kehtaisi mennä. Vaikka edelleen, oli Viljami hänet alastikin nähnyt.

"Joo, käy toki", mies huuteli keittiön suunnalta. Kyllä Viljami ymmärsi Beataa paremmin kuin hyvin. Kuka tahansa siinä tilanteessa haluaisi käydä suihkussa selvittelemässä niin ajatuksiaan, kuin olotilaansa. Sitä paitsi ilman suihkua ei päivä yleensä käynnistynyt. Viltsu itse ei tänään tosin ollut niin tehnyt, tuo kun oli käynyt eilen yöllä suihkussa. Veden haaskaustahan se olisi mennä nyt muutamaa tuntia myöhemmin sinne taas lotraamaan. Beata toki saisi mennä.
"Mä voin tulla näyttää mistä saat pyyhkeen..", mies sanoi mumisten kahvikuppinsa ääreltä, laski sen pöydälle ja askelsi sittemmin makuuhuoneeseen. Viljami oli tullut ehkä väärään aikaan (tai siis todellakin oikeaan...), sillä Beata hihhuloi puolialastomana, yllään punaiset pitsialusvaatteet.
"Sori, mä en tienny et sä..", aloitti nuorukainen ja muina miehinä käänsi katseensa muualle, vaikka olikin jo nähnyt näyn. Ja toisekseen, Beata oltiin nähty ilman rihmankiertämää ennenkin. Mies ei voinut todellakaan kieltää, etteikö näky olisi ollut täydellinen. Vaikka nainen olikin hiukset hieman pörrössä ja krapulaisen näköinen, ei se tehnyt hallaa tuon vartalolle. Nainen näytti tajuttoman seksikkäältä kyseisissä alusvaatteissaan.
".. Niin tota.. Joo. Tääl kaapissa", mies sanoi puhekykynsä takaisin saatuaan. Tämä kolusi yhtä kaappia ja ojensi mustan suuren pyyhkeen tummaverikölle.
"Tossa, ole hyvä", mies sanoi ja asteli ovensuulle. Pari salaista silmäilyä luotiin vielä toisen vartalolle, kunnes mies katsahti Beatan silmiin.
"Oo ihan rauhassa vaan. Siel tosin ei taida olla mitään naisille suunnattua suihkusaippuaa. Mut voit sä munki käyttää - voit sit tuoksua multa koko loppupäivän", mies sanoi virne huulillaan. No pitihän tunnelmaa vähän keventää.

"hienoo", Beata huikkasi kun kuuli Viljamin myöntävän vastauksen kysymykseensä. Ei tästä tosin omaankaan asuntoon olisi pitkä matka ollut, mutta voi sitä juoruilun määrää jos joku olisi nähnyt hänen luikkivan Viljamin luota pois tämän näköisenä. Ei hyvää päivää. No, saisivat jotkut naapurit ainakin jotain ajattelemisen aihetta, haha.

Beata ei ehtinyt erityisemmin reagoida niihin Viljamin sanoihin ennen kuin mies jo tuli makuuhuoneeseen. Pieni puna kohosi naisen poskille kun hän tajusi Viljamin jäätyneen tuijottamaan.
"ei mitään, ethän sä voinu tietää..", Beata mumisi taas hitusen nolostuneempana ja mietti jo, että pitäisikö tässä kääriytyä peittoon. Se olisi kuitenkin ollut naurettavaa, joten siinä hän odotteli, että saisi sen Viljamin lupaaman pyyhkeen. Pieni huvittunut hymy kohosi seuraavaksi Beatan huulille kun Viljami kuulosti vähän hassulta sitä kaappia penkoessaan. Jos hän oikein oli ymmärtänyt, niin ihan hyvä, että toisen silmää näytti vielä hänen vartalonsa miellyttävän.

"kiitos paljon", Beata hymähti saadessaa suuren mustan kylpypyyhkeen käsiinsä. Miehen seuraavat sanat saivat virneen väkisinkin käymään hänen huulillaan.
"haha, olipa hauskaa", Beata kommentoi huvittuneisuutta äänessään, päätään pudistaen. Sen jälkeen tuo lähti kävelemään sinne oviaukkoon, mihin Viljami oli jäänyt.
"..jos vielä näyttäsit missä sulla on suihku niin en ihan urpona vaella ympäri sun asuntoa", Beata tokaisi hymähtäen, jo vähän sen eilisen paljastuksen unohtaneena, Viljami kun oli melko normaalisti joten ehkei ollut aihetta nolostella?

"Mhm, niin..", Viltsu saneli. Mistäpä mies sen olisi tiennyt? Tuo oletti kai Beatan edelleen makoilevan sängyssä, peiton alla visusti piilossa. Tai sitten poissa sieltä, mutta vaatteet yllään. Eipä mies pahakseen laittanut silti sitä, että näki naisen niissä hepenissä.
"Mä tiiän, oon aika hauska pohjimmiltani", mies sanoi huvittuneena. Se oli ikään kuin vitsi kuitenkin - aiempi lause ei oltu kuitenkaan tarkoitettu ihan tosissaan otettavaksi, ja ehkä Beata oli tajunnut että Viltsu vain vitsaili.
".. Mut tosiaan. Kai sä löydät sieltä jotain pesuaineita ja silleen", mies saneli. Tämä vilkaisi vielä pikaisesti naikkoseen, jonka jälkeen lähti astelemaan kohti keittiötä. Kahvi oli jäähtynyt hieman, mutta ei suinkaan juomakelvottomaksi. Parilla hörpyllä Viljami sai kuppinsa tyhjennettyä ja alkoi penkoa jääkaappia ruuan toivossa. Sieltä napattiinkin lopulta vain voipurkki ja pöydän leipäpussista yksi ruisleivän pala. Hetken kuluttua mies jo mussutti leipäpalaansa sanomalehden äärellä, lueskellen puolikiinnostuneena mitä TV tarjoaisi tänään.

Vaaleahipiäinen nuorukainen käänsi lopulta lehden taas kasaan ja vei aamiaistarvikkeensa pois. Tosin voipurkki jäi pöydälle vielä siltä varalta, mikäli Beata haluaisi aamupalaa. Toinen taisi kuitenkin olla suihkussa, minkä ansiosta Viljami voisi luikerrelle parvekkeelle aamutupakalle. Tämä nappasi pöydältä askin ja sytkärin, ja niimpä poistuikin ovesta pienelle parvekkeelleen, raotti lasiovia jotta savu pääsisi karkuun, ja istahti rottinkituolille tupakka huuliensa välissä. Mies sytytti sen sytkärillään, ja lopulta alkoi rauhallisesti sauhutella pieni hymähdys huulilta lipuen.

"no ilmeisesti", Beata vastasi naurua äänessään niihin Viljamin sanoihin kuinka tuo oli aika hauska pohjimmiltaan. Sen jälkeen Beata meni sinne suihkun puolelle ja oven lukittuaan riisuutui alasti ja meni suihkun alle.

Beata unohtui suihkuun melko pitkäksikin aikaa kunnes tajusi, että hänen pitäisi ajatella toisen vesilaskua. Eihän hän voinut nyt Viljamin vesiä tuhlata. Hänellä oli kuitenkin niin paljon mietittävää, kun nyt yksin ollessa se eilinen toilailu tuli taas mieleen. Hitto vieköön, hän oli täysin idiootti.
Beata sammutti viimein suihkun ja kuivaili itsensä ennen kuin lähti hipsimään takaisin Viljamin makuuhuoneen suuntaan. Makuuhuoneen ovi suljettiin tiukasti kiinni ja päälle hutaistiin nopeasti kaikki vaatteet. Hiukset annettiin jäädä vain auki, onneksi ne kuivuivat melko nopeasti.

Sen jälkeen Beata lähti etsimään Viljamia, hänen olisi oikeasti pakko pyytää mieheltä anteeksi. Hän löysikin nuorukaisen parvekkeelta, mennen sitten hiljaa tuon seuraksi.
"..mä oon oikeesti pahoillani eilisestä", Beata mumisi pahoitellen, päätään pudistaen. Millaisena ihmisenä Viljamikin häntä tästälähin pitäisi? Ei varmaan hirveän ihanana ainakaan.

Nuorukainen käänsi katseensa Beataan, samalla kun pienen savupilven puhalsi ilmaan. Mies oli ottanut jo toisen tupakan - aikaahan tässä oli, joten miksipä ei? Kyllä Viljami oli lopettamista harkinnut (ja kokeillutkin), mutta yleensä ne pohdinnat johtivat siihen että mies juoksi äkkiä parvekkeelle tupakoimaan. Näinkin paljon tahdonvoimaa Varpulan nuorukainen omisti - huimasti siis.
"No älä nyt vaivaa päätäs sillä..", mies totesi hieman huvittuneena.
"Kyllähän sä onnistuit tulee vähän huonoon aikaan ja sua sai pyydystää pöydän alta, mut anna olla", irvisti Viljami ja kohautti olkiaan. Ehkä mies sittenkin voisi kysyä Beatan sanojen todenmukaisuutta?
"... Mut olitko sä ikävöinyt mua vai oikeasti?", kysäisi mies ikään kuin ohimennen ja tumppasi samalla tupakkansa. Hmh. Seuraavan voisikin koettaa polttaa vasta illalla. Todellisuudessa ehkä mies kuitenkin olisi parvekkeella muutaman tunnin päästä.

Viljami käänsi katseensa naiseen ja tutkaili toisen suihkunraikasta olemusta. Nainen oli kaunis koska tahansa. Oli tuo sitten juuri pynttäytynyt tai herännyt. Tullut suihkusta tai voivoitteli oloaan bileillan päätteeksi. Beata oli oikeasti järjettömän kaunis aina.
"... Vai sanoiksä vaan niin, sä olit kuitenki aika jurrissa?", mies kysäisi ja kohotti kulmiaan. Olihan sekin mahdollista - ja aika todennäköistä. Jotenkin mies silti salaa toivoi että Beata oikeasti olisi ikävöinyt.

Se Viljamin huvittunut äänensävy sai Beatan hitusen kohottamaan kulmiaan. No, tämä oli kyllä vain positiivista, että mies osasi ottaa asian positiivisesti.
"vaivaan..", Beata mumisi, sillä oikeasti hänen päätään vaivasi tämä asia. Toivottavasti Viljami ei nyt tätäkin ottanut pelkkänä inttämisenä, sillä hän oikeasti vaivasi päätään asialla, ei vain sanonut niin, että pääsisi inttämään. Beata ei kuitenkaan voinut mitään sille, että Viljamin seuraavan lauseen aikana hänen huuliltaan karkasi pieni naurunpyrskähdys, mikä yritettiin kuitenkin parhaan mukaan tukahduttaa.
"..mä en sit yleensä harrasta pöydän alla hengailua", Beata tokaisi pienesti hymyllen, vakavoituen kuitenkin kun kuuli nuorukaisen seuraavan kysymyksen. Auts. Viljami muotoili asian ikään kuin ohimennen kysytyksi, mutta Beata uskoi, että mies kysyi asiaa ihan tosissaan. Mutta hän ei kyllä tiennyt mitä siihen piti vastata. Vastata totuus vai suojella itseä ja valehdella sen olevan vain pelkkää kännistä höpinää.

Viljamin kääntäessä katseensa hänen suuntaansa antoi Beata katseensa pysyä hetken nuorukaisen silmissä ennen kuin katse luotiin parvekkeen lattiaan huulta purren. Mitä hittoa tähän nyt piti sanoa? Ei hän haluaisi valehdellakaan, mutta kun totuuden sanominen tuntui olevan ylivoimaisen vaikeaa.
"mm, taisin mä ehkä tavallaan tarkottaa sitä", Beata sai sanottua ja vilkaisi nopeasti Viljamin kasvoja. Tulihan se totuus sieltä, mutta melko kierrellen. Miehen reaktio pelotti, pelotti todellakin. Mutta tämä asia piti selvästi hoitaa pois alta, että seuraavan kerran hän ei saisi päähänsä tulla humalassa Viljamin ovelle tunnustamaan tuolle rakkautensa.

"Et vaivais.. Ihan tosi. Tollasta nyt sattuu kaikille. Olen mäkin kännissä mennyt ties kenen ovelle höpöttämään kaikkea..", Viljami huokaisi. Se oli totta. Onneksi mies oli kuitenkin päässyt siitä tavasta ikään kuin eroon. Eipähän tulisi noloja hetkiä seuraavana aamuna. Ihan turhaan Beata siis häpeili. Toki mies ymmärsi sen tunteen - olihan itse tuntenut samoin, mutta silti.
"... Eli anna olla. Mun puolesta tästä ei tarvitsisi edes puhua - voitas unohtaa se", naurahti Viljami. Olihan se ollut ehkä vähän hupaisaakin. Nainen konttaillut asunnossa ja lopulta sammahtanut miehen sängylle.
"Uskotaan, uskotaan. Tuskin meistä kukaan siellä pahemmin hengailee. Niin, muuta kuin kännissä ehkä sit..", Viltsu naureskeli hiljaa ja nousi lopulta tuolilta. Olihan parvekkeella hitusen kylmä, joten parempi oli mennä ihan suosiolla sisälle. Sitä paitsi naisen sanat ikävästä mietityttivät. Beata siis oli ikävöinyt?

Viljami raapi niskaansa mietteliäänä ja vilkaisi naikkosen suuntaan. Mitähän pitäisi sanoa?
"Ai.. Hmh", mies onnistui mumahtamaan ja yskäisi hiljaa. Ei, mies ei ikimaailmassa voisi kertoa itsekin ikävöineen Beataa. Heidän juttu oli niin omituinen muutenkin.
"Tota.. Mä en oikeen osannut odottaa et sä ikävöisit mua", Viltsu tunnusti ja kohahutti olkiaan. Ei miehessä ollut mitään ikävöitävää. Kuka halusi muka sekaantua sellaiseen renttuun? Ei kukaan.
"Vaikka oonhan mä aika ikävöitävä persoona", koetti tämä keventää tunnelmaa lauseellaan. Ehkä ei paras veto, mutta ei sitä tiennyt. Saattaisihan Beatakin ottaa tämän huumorilla. Toki Viltsua silti mietitytti. Pitikö Bea siis Viljamista, tai jotain?

"no mutta mä en", Beata mumisi päätään pudistaen. Aivan, hän ei ollut ikinä harrastanut tällaista toisten oven taakse ilmestymistä päissään. Ei sittne ikinä. Miksi hänen siis nyt piti mennä tekemään jotain tällaista? Eikö tällaisen käytöksen pitänyt kuulua enemmänkin villiin nuoruuteen? Hän kun ei enää ollut mikään maailman nuorin ihminen, joten tällainen oli vain noloa. Varsinkin kun otti huomioon kenen oven taakse hän oli mennyt ja minkä takia. Hitto. Tästä häpeilystä ei sitten hetkessä selvittäisi. Tai ainakin siltä nyt tuntui. Vaikka Viljami kuinka yritti sanoa, että tällaista sattui kaikille, niin se ei paljoa lohduttanut. Tällaista kun ei saanut sattua hänelle. Kaikille muille sai, mutta Beatalle itselleen ei.
"noniin, naura vaan mulle", Beata mumisi päätään pudistaen kun Viljamia meinasi ihan selvästi vähän naurattaa se hänen pöydän alle pakenemisensa. Ei sillä, jos hän olisi nyt saanut päättää niin hän olisi paennut kokonaan Viljamin asunnosta, eikä vain miehen pöydän alle.

Beataa alkoi kaduttaa se hänen paljastuksensa heti kun hän oli sen sanonut. Helvetti, nyt hän ei voinut syyttää edes humalaa. Oliko hän oikeasti sanonut nuo sanat? Hän ei ollut tunnustanut itselleenkään ikävöineensä Viljamia, ja nyt tunnusti kyseisen asian miehelle itselleen?
Beataa alkoi pikkuhiljaa jo palella tässä parvekkeella, olihan hänellä vain tämä pikkuruinen bilemekko päällään eikä täällä nyt niin lämmin ollut. Beata pudisti päätään kun kuuli Viljamin sanoja siitä ettei tuo ollut osannut kuvitella hänen ikävöineen. Hitto, voisiko hän vielä vetää sanansa takaisin? Tämä oli todella typerää. Jonkinasteinen mielenhäiriö hänellä oli nyt pakko olla.
"hei tiesitkö, voisitko sä sittenki unohtaa mitä mä sanoin?", Beata älähti päätään pudistaen, oli kauheaa kuulla Viljaminkin sanovan se, että hän oli ikävöinyt tuota.
"..meen tonne sisälle ennen ku jäädyn ihan kokonaan", nainen mumisi vielä ennen kuin pakeni taas Viljamin luota, mennen asunnon sisällä suoraan keittiöön. Voi helvetin helvetti. Hän taisi olla, ainakin tämän jälkeen, Viljamin mielestä todella vaikea ihminen.

Ehkä tämä hänen naurettava paljastuksensa johtui siitä, että hänellä oli ikävä ketä tahansa? Jos hänellä oli aivan hirveä läheisyydenkaipuu ja ensimmäisenä tuli Viljami mieleen? Kylläkyllä, niin sen täytyi olla. Hän kaipasi tuttua ja turvallista ihmistä lähelleen, sillä ei ne yhden illan jutut aina niin hohdokkaita olleet. Kyllä, näin sen täytyi mennä. Tai ainakin näin Beata tilannetta itselleen selitteli. Helvetti, hänhän oli ihan sekaisin omien ajatustensa kanssa. Niin kyllä oli viimeaikoina ollut melko usein.
Beata kaatoi kuppiin kahvia ja alkoi juoda sitä varoen ensin ettei polttaisi suutaan. Kahvi oli kuitenkin jäähtynyt jo sen verran, että vaaraa siitä ei ollut.
Nainen ei voinut mitään sille, että kaikesta huolimatta jäi miettimään, että oli hän Viljamia ikävöinyt. Sitä hän ei kuitenkaan olisi halunnut miehelle itselleen paljastaa, sillä hän ei vain ollut sellainen ihminen joka ikävöisi toisia. Ja heti alkoi ahdistaa tämä tilanne, hän oli päästänyt tuon miehen liian lähelle sillä, että oli oikeasti antanut itsensä ikävöidä tuota. Mutta vaikka hän itse käyttäytyi näin hirveän ristiriitaisesti niin koko ajan hän olisi vain halunnut vetää miehen lähelleen ja olla vain toisen lähellä. Kauhea tilanne.

"En mä nyt varsinaisesti naura sulle..", Viltsu saneli virne huulillaan ja pudisti päätään. Okei, kyllä eilinen nauratti miestä jonkun verran, mutta ei sitä tarvinnut Beatalle kertoa välttämättä. Toinen taisi muutenkin ottaa koko jutun aika raskaasti, mikä oli ymmärrettävää. Olihan tummaverikköinen lipsauttanut ikävöineensä Viltsua. Se oli outoa, sillä eihän heidän välillä ollut mitään. Tai siis heidän välinsä olivat erittäin sekavat.
"Oikeesti, hmh.. En naura", mies vielä vakuutteli ja veti naamansa peruslukemille. Tämä raapi mietteliäänä parransänkeään ja haukotteli makeasti. Yh, nukkuminen olisi kyllä edelleen tehnyt hyvää. Lämmin peitto ja tyyny olisivat tarpeen nyt - jotka tässä tilanteessa kyllä tosin olivat vain haavekuvia.

Mies kohotti kulmiaan hieman ihmeissään kun sai varmistuksen kysymykselleen. Beata siis oli ikävöinyt Viljamia? Tämä alkoi käydä pelottavaksi, sillä mieshän oli itsekin pystynyt hetki sitten tunnistaa tällaisia samanlaisia tuntemuksia itsellään. Viljami tosin päätti jättää sen mainitsematta, sillä se sekoittaisi pakkaa entistä enemmän.
"Ai..", mies vain mumahti typeränä ja vilkaisi hieman vaivaantuneena muualle.
"Miks? Eiku siis.. Tai siis.. Ei mua kannata ikävöidä. Oikeesti", Viltsu sanoi naurahtaen ja koetti ikään kuin keventää tunnelmaa sillä. Naisen seuraavat sanat saivat tosin miehen naurahtamaan uudelleen - vai että unohtaa?
"Musta tuntuu et mä en nyt ihan pysty unohtamaan. Sä kuitenkin sanoit ikävöinees mua. En mä.. En mä ole sellanen jota ikävöidään", Viltsu totesi olkiaan kohauttaen. Tämä oli kusipäinen renttu, eikä tosiaan halunnut että heidän 'jutusta' kehkeytyisi vakava. Outoahan oli se että mies itse silti oli ollut mustasukkainen, kun kuuli että Beatalla oli (tai oli mahdollisesti edelleen) juttua jonkun kanssa.

"Aivan, et varsinaisesti..", Beata toisti jo hitusen huvittuneena. Olihan se nyt pakko itsekin vähän nauraa itselleen. Oli hassua kuinka hänen luonteensa ei nyt päässyt oikeuksiinsa. Tai siis, hän käyttäytyi melko oudosti. Kyllä hän yleensä aina pystyi itselleen nauramaan, mihin tämä rentous oli yhtäkkiä kadonnut? Huhhuh, Viljami sai hänet oikeasti käyttäytymään oudosti. Beata jäi katselemaan Viljamia hitusen liian pitkäksi aikaa, joten hän käänsi katseensa nopeasti pois toisesta. Mitä tuokin ajatteli kun hän tällä tavalla vain jäi toljottamaan.

Beata huomasi, hänen ei edes tarvinut katsoa Viljamia, että tuo kohotti ihmeissään kulmiaan. Jopa sivusilmällä hän huomasi asian, joten ei se mikään pieni hämmästys ollut. Hitto, miksei hän oikeasti osannut pitää suurta suutaan kiinni missään vaiheessa. Miksi oi miksi.
"aivan, ei kannattais ei", Beata mumisi päätään pudistellen. Hänellä ei ollut tapana ikävöidä ketään. Ei yhtikäs ketään. Ja nyt hän oli mennyt ikävöimään tyyppiä, jonka kanssa oli kahdesti harrastanut seksiä. Eikä mitään muuta heidän välillään ollut. Tämä alkoi mennä niin ahdistavaksi, että tuntui kuin ei voisi oikeasti olla paikoillaan, tai että tälle pitäisi vähintään löytää joku looginen selitys.
"Ja mä en ole sellanen joka ikävöis", Beata älähti kun hänestä tuntui, ettei Viljami tajunnut millainen tämä tilanne oli hänelle. Ei tämä ollut helppoa hänellekään ikävöidä jotakuta. Ei hän olisi halunnut ikävöidä tuota nuorukaista. Hitto.
Beata joi kahvikuppinsa tyhjäksi sisällä ja katosi Viljamin makuuhuoneeseen. Siellä katseen annettiin kiertää nopeasti, jottei mitään tärkeää unohtuisi. Sen jälkeen suunnitelmissa oli pako: taas kerran.