Sometimes I just miss that man

1. maaliskuuta 2012, 19.00 >
Pro Training -kuntosali
Iina Saarelainen & Janne Kapanen

Iina oli saanut treeninsä lähes päätökseen - salilla oli vierähtänyt jo tunti, joten nainen mielellään lähtisi pian jo kohti kotia. Nälkä oli kiljuva, kotona odotti liuta papereita erästä tehtävää varten, pyykkejä oli taas liian iso pino, samoin kuin keittiö kaipasi siivoamista. Miksihän ihmeessä neitonen edes oli lähtenyt salille kaiken tämän kiireen keskellä? Tänään tuon oli muutenkin pitänyt pitää vapaata, salilla kun oli käyty eilenkin.

Vaaleaverikköinen avasi juomapullonsa ja otti siitä muutamia pieniä kulauksia janonsa sammuttamiseksi. Vuorossa olisi vielä vatsa- sekä selkälihakset, minkä jälkeen pikaiset venyttelyt ja reitti kotiin olisi selvä. Iina oli tyytyväinen siihen että hänellä oli aikaa kiireidensä ohella käydä salilla pari kertaa viikossa. Tyypillisenä naisena ulkonäkö oli tärkeä asia, ja kroppaa oli kiva pitää kunnossa. Ihan omaksi iloksi, mutta tottakai oli kiva jos naisen vartalo miellyttäisi muidenkin silmää.

Ajatuksiinsa uppoutuneena ja katse kenkiensä kärjissä nainen tunsi tömähtävänsä jotakin vasten. Hätkähtäen Iina nosti katseensa ja huomasi edessään entisen miesystävänsä. Oliko Iina tosiaan onnistunut törmäämään Janneen - kirjaimellisesti?
"Sori, mä en kattonu..", nainen pahoitteli nopeasti ja sipaisi ponnaristaan karanneita vaaleita hiussuortuvia. Toki Iina olisi voinu syyttää Janneakin, niinkuin melkein oli tehnyt, mutta päätti ettei käyttäisi energiaansa turhaan tappelemiseen.

Janne oli suunnannut suoraan jääkiekko harjoituksista kuntosalille – omalle sellaiselle jossa oli alkanut viettämään melko paljon aikaa eronsa jälkeen. He olivat eronneet Nooran kanssa monesta syystä, mutta painavin niistä taisi olla kaikenaikainen riitely, eivätkä kaksikko tahtoneet näkemään kauhean usein, joka oli loppujen lopuksi liikaa Jannelle vaikka hän välitti naisesta. Erosta alkoi olla jo melkein kuukausi ja vaikka Janne tiesi että tämä oli kummankin parhaaksi, miehestä ei oikein tuntunut siltä. Nooran ja Jannen välit eivät tainneet muutenkaan olla mitenkään erityisen hyvät eikä mies ihmetellyt, olihan puhe erosta tullut melko yllätyksenä kummallekin.

Audi kurvasi kuntosalin parkkipaikalle, eikä mies aikaillut portaissa harppomista kun hän lähestyi kuntosalin ovea. Perässä Jannella tuli treenilaukkunsa, jota ei ollut raaskinut jättää autoonsa. Hän oli ajatellut treenaavansa vielä hetken ennen kun lähtisi kotiin, sillä loppujen lopuksi Jannella ei ollut muutakaan tekemistä kuin treenata tai löhöillä kotona – joten mieluummin hän raahasi luunsa salille ja piti itsensä kunnossa. Ammattinsa oli kuitenkin hyvin urheilupainotteinen, eikä jääkiekossa ollut varaa huonontaa kuntoa pelkällä istumisella.

Lopulta salin ovesta sisälle astuessa, Janne nakkasi treenilaukkunsa ja takkinsa tiskin taakse, ottaen samalla matkalla kylmäkaapista itselleen palautusjuoman. Juoman kanssa mies seisoi hetken tiskin takana ja katseli muutamia papereita, astuen lopulta pois tiskin takaa salin puolelle – aikomuksenaan mennä treenaamaan. Sen sijaan – toiseen suuntaan katsoessa – mies huomaamattaan törmäsi johonkuhun ja tarrasi automaattisesti näin törmääjäänsä käsivarresta, estäen näin kummankin kaatumisen.
”Oho sori… Joo siis, ei mitää olihan tää munkin vika. En nimittäin katsonut eteeni.”, Janne pahoitteli Iinan nähdessään, pienen hymyn kaareen noustessa väistämättä huulilleen, pyyhkien sen kuitenkin yhtä nopeasti mitä se oli kasvoilleen kohonnut. ”Säkin näytät käyvän täällä… Mut tota, mitä sulle kuuluu?”, Mies ei keksinyt muutakaan sanottavaa, sillä mitä tällaisissa tilanteissa olisi muutakaan voinut sanoa? Janne ei myöskään tiennyt, oliko Iina hänelle vielä vihainen – ja kuinka vihainen, mutta tässä se nähtäisiin.

Iina silmäili hetken aikaa maata, toivoen ettei puna nousisi tuon kasvoille. Lopulta kuitenkin vaaleaverinen nosti katseensa Janneen ja silmäili hetken aikaa toisen kasvoja. Nainen ei ollut kuvitellut törmäävänsä Janneen siellä, mutta eipä se loppujen lopuksi ollut ihme. Tämä oli kuntosali, ja Janne oli erittäin urheilullinen mies. Kaikki siis täsmäsi. Iina ihmetteli hieman sitä että Janne otti niin kovasti syyt niskoilleen. Olisi luonnollista jos toinen olisi vain mumissut jotain ja lähtenyt pois. Iina oli kuitenkin silloin kerran lenkkipolulla ollut miekkoselle suoraan sanoen suhteellisen vittumainen, mitä ehkä katui hieman. Olihan Janne tehnyt tälle ilkeästi ja se oli sattunut liikaakin, mutta.. No, siitä oli aikaa ja tehtyä ei saanut tekemätömäksi. Voisivathan he toimeen yrittää tulla, vaikka heistä ei mitään kavereita tulisi.
"Hmh, no.. Sovitaan että kummankin syy", huokaisi Iina ja kohautti olkiaan. Tuo käänsi katseensa hetkeksi muualle ja mietti Jannen sanoja, ennen kuin tajusi vastata.
"Joo, niin käyn. Emmä kauaa oo käyny.. Puolisen vuotta", neitonen sanoi. Salin vaihtaminen oli ollut loistava valinta. Tämä sali oli tuplasti parempi kuin edellinen.
"Mulle?", Iina aloitti, samalla mielessään haukkuen itsensä alimpaan maanrakoon. No oliko paikalla muita joilta Janne mahdollisesti oisi kysynyt? Ei. Ei tosiaan. Iina oli nyt vain mennyt hieman sekavaksi, mutta sattuihan sitä.
"... Ihan hyvää. Tai, ei ihmeempiä. Koulua ja töitä", Iina sanoi. Ei tämä sen pidempää versiota jaksanut kertoa. Sitä paitsi se olisi ollut jotenkin outoa. Ei hänen ja Jannen 'kuulunut' rupatella hyväntuulisina.

"No tota, mitä sulle?", Iina päätti kysyä, ennen kuin edes oli tajunnutkaan. Ehkä nainen onnistui hieman korvaamaan lapsellista käytöstään aiemmin kun nuo olivat nähneet. Periaatteessa Iina ei kyllä halunnut tietää mitä Jannelle kuului. Ehkä tätä vain.. No, pelotti että Janne kertoisi vaikka jotain uutisia siitä että tuo kihlautui naisystävsä kanssa. Tai että heille syntyisi lapsi. Mitä Iina sellaseen sanoisi? Onnittelisi ja taputtaisi olalle? Neitonen koitti pikaisesti kehitellä mahdollista hyvää lausetta onnitellakseen toista, kunnes tajusi että viisainta olisi ehkä kuunnella toisen kuulumiset ensin.

Kieltämättä tämmöinen, tavallinen jutustelu tuntui hyvin oudolta Iinan kanssa. Tosin Janne halusi kaikesta menneisyydestä huolimatta olla naisen kanssa väleissä ja vaikka Iina ei tahtoisi, mies kyllä aikoisi yrittää sovitella tuon kanssa. Olisi kieltämättä harmi, jos tämä kääntyisi lopulta samanlaiseen fiaskoon kun aikaisemmin lenkkipolulla, jossa Janne oli viimeksi nähnyt naisen – vaikka mies oli lähtenyt paikalta ärtyneenä, ei hän ollut sen pitkä vihaisempi kuin ennenkään. Kaikki se oli unohdettu ja Janne oli valmis yrittämään sovittelua uudestaan – tietämättä oliko Iina sen aikuisempi käytökseltään kuin viimeksi. Yrittänyttä ei kuitenkaan laitettu joten Janne oli valmis hyvittää tekonsa. Ei heistä luultavasti mitään kavereita ollut tulemassa, vaikka pientä parannusta väleihin hän kyllä toivoi.
”Sopii se mulle.”, Janne sanoi ystävällisesti, lempeästi hymyillen naiselle – vilkaisten tämän jälkeen tiskin puolella istuvaan Nikoon, joka käänsi samaan aikaan katseensa toisaalle. Pojan huulilla koreili jopa huvittunut hymy, eikä Jannea toisaalta haitannut vaikka työntekijä seurasi tätä esitystä. Sai nyt sitten nähdä mitä tästä tulisi. Miehen luonteeseen ei kuitenkaan ollut koskaan kuulunut arastelu ja se oli varmasti tullut huomattua. Hän ei nimittäin naisen tavoin pahemmin katsellut toisaalle ja yrittänyt vältellä katsekontaktia. Lopulta Janne käänsi kuitenkin katseensa takaisin Iinaan ja hymyili, nyökäten tuolle pienesti.
”Ai niinki kauan, kumma etten oo nähny sua täällä sitten aikaisemmin. ”, mies totesi lähinnä itsekseen, sillä saattoi olla niin että Janne taisi itse viettää, niin paljon aikaa kaukalossa ettei omalla salillaan ehtinyt montaa kertaa kuukaudessa käydä. Onneksi hänellä oli kuitenkin Lauri joka piti puljua mukavasti pystyssä. Iinan kysymyksen jälkeen Janne kuitenkin nyökkäsi uudemman kerran, lähinnä kehottaen toista kertomaan mitä tuolle kuului – hän oikeasti halusi kuulla miten Iinalla meni nykyään, vaikka toisaalta Jannea taisi enemmän kiinnostaa, seurusteliko nainen vai ei.

”Okei… No ei mulle oikein kummempaa, perusarkea; kaukalossa tai sitten täällä – ei mun elämään taida mahtua muu kuin urheilu nykyään.”, lausahtaa hartioitaan vaatimattomasti kohauttaen. Janne saattoi antaa sanoillaan hiukan vihiä, ettei enää seurustellut Nooran kanssa, mutta hänellä ei ollut kuitenkaan tarkoitus kertoa Iinalle että parisuhteensa oli kariutunut vähän aikaa sitten. Ei toista nimittäin välttämättä elämänsä aidosti edes kiinnostanut mutta oli tämäkin jotain, he juttelivat melko sovussa naisen kanssa.

Iina mietti hetken aikaa Jannen sanoja. Se oli totta. Oli outoa että he eivät olleet tavanneet siellä aiemmin. Sinällään ehkä ihan hyvä. Puoli vuotta sitten nainen oli kuitenkin ollut miehelle vielä niin vihainen, ettei samassa tilassa oleskelusta olisi tullut mitään. Säälittävää tai ei - Iina vain ei ollut osannut odottaa eroa aikoinaan, ja se oli tullut todellisena järkytyksenä. Vieläpä kun Janne oli lähtenyt toisen naisen matkaan. Se oli pistänyt miettimään, mikä Iinassa oli vikana. Itsetunto oli romahtanut pohjalukemiin, mutta nykyään Iina oli taas lähemmäs oma itsevarma itsensä.
"Mhm.. Me ollaan oltu eri aikaan vaan täällä", Iina sanoi olkiaan hieman kohauttaen. Ehkä loogisin selitys kaikelle. Mikä muukaan? Heidän aikataulunsa kuitenkin erosivat toisistaan aika lailla. Silloin kun Janne treenasi, Iina huiteli jossakin muualla.

Nainen kuunteli Jannen kuulumisia ja nyökkäili hieman, välillä katse miehessä, välillä muualla kuntosalissa. Janne näytti edelleen yhtä hyvältä - ellei jopa paremmalta. Eikö se aina mennyt niin, että eksä alkoi näyttää ihan laittoman hyvältä kun tiesi ettei tuota enää itselle saisi.
"... Mitähän sun naisystävä tykkää, kun sä asut puoliks kaukalossa? Tai siis.. Kun et sä sitä maininnut", Iina heitti kuin ohimennen. Tuo sipaisi pari hiussuortuvaa silmiensä edestä ja hymähti hiljaa. Hetkinen. Eikö miehellä ollut aikaa naisystävälleen, vai miksei sitä edes oltu mainittu? Ahm, niimpä tietysti. Mies luuli Iinan olevan
edelleen hauras kuin posliininukke. Kyllä nainen nyt kestäisi kuunnella
sen, että Janne vietti aikaa naisystävänsä kanssa. Kai se oli hyväksyttävä.
"Hei, Janne.. Sä voit ihan vapaasti puhua siitä naisestas.. Ei sun tarvitse jättää sitä pois laskuista vaan sen takia että mä mahdollisesti suuttuisin. En mä... En mä nyt mee rikki sellasesta tiedosta, vaikka mulla itsellä ei nyt ketään olekaan", nainen mutisi ja vilkaisi maahan. Okei, asian sanominen ääneen tuntui ehkä vähän pahalta. Iina kohotti katseensa Janneen ja hymyili nopeasti.
"Mut.. Niin. Tota..", nainen sanoi, koettaen kuumeisesti keksiä jotain puhuttavaa - siinä kuitenkaan onnistumatta.

Jannen pitäisi kyllä alkaa käydä enemmän salillaan, mies tiesi laiminlyöneensä yritystään mutta valitettavasti ammattinsa kuitenkin vei hyvin paljon hänen aikaa ja kahteen paikkaan oli täysin mahdoton revetä. Eikä Janne aikonut revetä, hänen pitäisi vain ajoittaa aikataulunsa oikein – tosin vuorokaudessa tuntui olevan liian vähän tunteja miehen aikatauluun mutta kai tämäkin kiire kevättä kohden rauhoittuisi. Toisaalta eihän jääkiekkoilijat paljoa viettänyt lomia kuten muutkin, vaan kaiken aikaa treenattiin jotta pysyttäisiin kunnossa eikä se haitannut Jannea. Hän oli valinnut tämän ammatikseen ja kestäisi sen. Hän kuitenkin hymähti vain hiljaisesti Iinan sanoille, harmi, miehestä olisi ollut mukava törmäillä hiukan enemmän naiseen mutta… Ehkä oli vain parempi etteivät he olleet viime aikoina kunnolla nähneet – ottaen huomioon sen mitä viimeksi tapahtui lenkkipolulla.

”Tota…”, Janne aloitti, ehtimättä oikein sanoa Iinan sanoihin mitään kun tuo jatkoi puhumista. Hän hieraisi jopa hiukan vaivautuneena niskaansa ja vilkaisi naisesta toisaalle, kunnes huokaisi ja suoristautui, vieden kätensä puuskaan eteensä. Seuraavat tieto varmasti saisi Iinan riemastumaan – saipa Jannekin nyt takaisin sen mitä Iina teki, vaikka he eivät Nooran kanssa eronneet samoista syistä kuin he aikoinaan. Jannen ja Nooran ero oli kyllä parhaaksi, mutta ei se millään tavalla hyvältä tuntunut, etenkin kun tunteita oli edelleen jäljellä. Ne oli kuitenkin unohdettava, sillä Janne ei aikonut jäädä vatvomaan asioita vaan jatkaa eteenpäin – aika parantaisi haavat, kai?
”… Emmä sen vuoks sitä pois laskuista jätäkään, me ei vaan enää seurustella, joten siinä ei ole paljoa puhumista.”, mies totesi melko yksitoikkoisesti kun käänsi katseensa takaisin Iinaan. Vaikka nainen saattoi luulla, mutta valitettavasti kaikki asiat eivät koskeneet toista, Jannen sanomatta tätä tuolle kuitenkaan sillä ei halunnut Iinan vihoja niskaansa – he juttelivat nytkin sen verran sujuvasti, ettei toivoa oltu kokonaan menetetty.
”Mut totta joo, sä varmaan haluat jatkaa treenaamista – mun on ehkä parasta palata tonne tiskin taakse ja päästää Niko himaan.”, hymähtää, hymyillen naiselle kuitenkin lämpimästi jonka jälkeen taputti kevyesti Iinaa olalle. ”Sano vaan jos sä tarviit jotai, niin kyllä mä jeesaan… Tai jos sä tarviit jotain palautusjuomaa niin hihkase vaan.”, pieni mutta huvittunut virne kohosi Jannen huulille, ottaen jo muutaman askeleen tiskiä kohti, vilkaisten Nikoa jolle nyökkäsi kevyesti – miehen kerätessä tavaransa ja lähtiessä töistä kotia kohti.