Nothing really matters when we're dancing, listen to the same sad song playing on repeat

Perjantai 10. helmikuuta 2012, 01:00 eteenpäin.
Fredan Tivoli – Yökerho Helsingissä
Laura Kivikoski & Mikael Vuori

(VAATETUS TÄNÄÄN)

Laura oli saanut kokopäivän olla menossa, vaikka iltaa kohden kiireensä tulisivat vasta eteen. Perjantaita ei ollut kulutettu yliopiston penkillä vaan sen sijaan nuori nainen oli keskittynyt täysin treenaamiseen ja tanssikuvioiden harjoitteluun. Toisin sanottuna Laura oli lintsannut koulusta sen vuoksi, että tanssiryhmänsä – jossa toimi yhtenä tanssijoista – esiintyisi tänään illalla Fredan Tivolissa. Keikka oli buukattu jo viime vuoden puolella ja vaikka tämä keikka Fredan Tivolissa ei ollut ensimmäinen tämän vuoden puolella, tytöt harjoittelivat siihen yhtä kovasti mitä kaikkiin muihin. Laura oli kuulunut jo tanssiryhmä Dazzling Ladiesien palkkalistoille jo pidemmän aikaa ja kattoi tällä asumisen, opiskelun ja elämisensä vaikka toisaalta isänsäkin palkkapussilla silloin tällöin käytiin. Tänään oli kuitenkin kyseessä ihan kunnon työpöyvä ja mitä pidemmälle iltaa päästiin, sitä jännittyneemmäksi Laura tuli.

Kellon lyötyä lopulta yksitoista, porukka oli saapunut Fredan takatiloihin ja vaihtanut tanssiasut ylleen – jokaisen heistä oli välttämätöntä pukea ylleen musta mini hame sekä pieni kaistale kangasta ylävartalon kriittisimpien paikkojen eteen. Aivan tavallinen esiintymisasu tytöille ja tähän aikaan yöstä yökerhot eivät olleet täynnä muuta kuin miehiä – jotka odottivat tyttöjen esiintymistä. Puettuaan Laura laittoi hiuksensa ja viimeisteli vielä meikkinsä, auttaen tämän jälkeen myös muiden valmistautumisessa. Aikaa oli tosin vielä puolitoistatuntia, sillä tyttöjen oli tarkoitus aloittaa puoli yhdeltä, kun yökerho oli kunnolla avattu. Sen sijaan aika kuitenkin tuntui menevän nopeasti ja lopulta tytöt astelivat yökerhon puolelle omille paikoilleen, tanssimisen alkaessa kun tyttöjen valitsema kappale alkoi soida.

Puolen tunnin esitys lopulta tuli päätökseen ja kiitosten saattelemana Laura jäi muutaman tanssikaverinsa kanssa yökerhon puolelle, siirtyen lavalta baaritiskin läheisyyteen. ”Mä voisin kyllä ottaa juotavaa, oon ansainnut sen.”, Laura virnisti naisellisesti sanojensa jälkeen, siirtyen tämän jälkeen tiskille. Tosin tyttö raivasi itsensä kaikkien niiden ihmisten seasta tiskille ja hymyili valloittavasti luokseen tulleelle baarimikolle. ”Yks tequila ja siideri – ja mulla on tämmönen.”, samaan aikaan hän näytti kaulassaan roikkuvaa passia, joka kattoi hänelle – kuten myös koko tanssiryhmälle juomat loppuillaksi jos he vain halusivat jäädä viettämään loppu iltaansa tänne. Juomiaan odotellessa Laura vilkaisi ympärilleen, jääden kuitenkin hetken katselun jälkeen katselemaan muutaman ihmisen päässä olevaa miestä. Mies näytti todella tutulta ja sen vuoksi Laura joi nopeasti saamansa tequilan, ottaen mukaan siiderinsä kun aloitti seuraavaksi tiensä raivaamisen miehen luokse. Päästyään tarpeeksi lähelle miestä, naisen kasvoille ilmestyi yllättynyt mutta suuri hymy – tunnistettuaan miehen Mikaeliksi, jota ei ollut jostain syystä pitkään aikaan nähnyt. Tosin kyseessä oli luultavasti omat menonsa mutta minkä niille mahtoi, Laura kuitenkin kävi työnsä ohella koulua. ”Mikael? Ei voi olla totta, mitä sulle kuuluu?”, nainen naurahti iloisena, kietoessaan kätensä varovaisesti miehen ympärille ja halaten tuota kuitenkin tiukasti, niin kuitenkin ettei juomansa läikkynyt. ”Kauheet ku ei olla pitkään aikaan nähty!”
 

Herra oli juhlatuulella. Ehkä juhlinnan aihetta oli pelkästään jo siinä, että hän oli jaksanut uurastaa koko viikon töissä potematta maailmantuskaa ja hirveää morkkista jatkuvasta työpainosta harteilla, tai ehkä bailufiilis oli kohonnut siinä vaiheessa, kun hyvän työpanoksensa vuoksi Mikaelin palkkapäivänä tilille oli ropissut muutaman satasen edestä bonuksia. Kuka tahansa olisi hyvällä tuulella sellaisesta. Ja, koska Mikael ei kuulunut varattuihin miehiin vaan oli edelleen sinnikkäästi sinkkulistalla. Mies ei ollut harkinnutkaan deittipalstoille kirjoittamista, vaan kulki enemmänkin saalistajan vaistoilla lähtemällä Helsingin yöelämään katsastamaan joko paljasta pintaa tai sitten yksinkertaisesti vain kaatamaan muutaman tiukan alas kurkustaan. Mull' on jano, sull' on jano ..

Mikael kiskoi yllensä mustat farkut, punaisen kauluspaidan, jonka mies jätti parin ylimmän napin osalta avonaiseksi. Tyylikästä, mutta rentoa. Asukokonaisuutta koristi ylle kiskottu musta liivi, joka sopi sillä hetkellä mukaan kuvioihin, kuin nenä päähän. Mies kulki asunnossa rauhallisesti, vilkaisi itseään peilistä ja totesi hommat hoidetuksi; operaatio naistenkaato voisi alkaa. Viimeisimmästä sutinasta olikin ehtinyt kulua jo lähestulkoon ehkä viikon ajan. Järkyttävä menetys mutta ehkä hyvää kannatti odottaa.

Jotta hän ei olisi ryhtynyt liian pröystäileväksi, Mikael säästi taksirahat yömyssy -kutsuja varten ja kulki julkisen liikenteen kautta keskustalle. Vakibailumestat olivat ehdottoman täynnä ihmisiä - tottakai, kun oli perjantai - ja Mikaelilla oli pienen työn ja tuskan takana löytää mieltä hivelevä paikka. Lopulta päästyään perille Mikael suunnisti askeleensa suoraan baaritiskiä kohden, tilaten yhden shottimallisen janonsammuttajan ja oluen. Mies istuutui baaritiskin äärelle, silmäili syrjäkarein naiskauneutta lavalla ja vino hymynkare käväisi tuon huulilla. Äijät housujen etumukset karkean kovana ja helvetin kuumia naisia. Pikkukirpaiseva katosi alas kurkusta yhtä nopeasti, kuin oli ilmestynytkin miehen eteen tiskille ja oluestaan Mikael kiskoi yhdellä erällä miltei puolet. Samalla ripeällä meiningillä jatkettiin loppuun saakka. Tätä menoa illasta tulisi erittäin lyhyt ja ytimekäs, joten mies piti pienen juomatauon, kävellen hetkeksi pois päin tiskiltä. Mikael törmäsi entiseen alaiseensa, vaihtoi muutamat kuulumiset toverillisen kohteliaan kliseiseen tyyliin. Todellisuudessa hän olisi vain janonnut karata sillä hetkellä paikalta; ei työasioita bileilloille. Se oli ollut aina karu edellytys kaikille rälläilyille.

Hyvä onni saattoi kuitenkin olla aavistuksen matkassa, kun Mikael kuuli lähettyviltään tutuksi tulleen äänen ja väistämättäkin refleksit pakottivat miehen kääntymään äänen suunnalle. Miehen huulille kohosi leveä virnistys tuon tunnistaessa tutut kasvot muiden joukosta, ja Mikael ojensi vapaat kätensä poimien Lauran halaukseensa. Viimenäkemästä oli kieltämättä aikaa, siinä tyttö oli ollut enemmän, kuin oikeassa.
''Joo, työt on vieny vähän aikaa. Ja tytöt tottakai.'' Mies nauroi vastaukseksi, silmäillen Lauraa lämpimään tapaansa, vino hymy huulilla kareillen.
''Missä sä oot lymynnyt, kun et oo tullu käymään ollenkaan? Eikö unikaveri kelpaa enää?'' Vitsiä vitsin päälle, niillä oli aina hyvä aloittaa. Ja Mikaelhan oli tunnetusti hupimiehiä.

Tämä viikonloppu oli tosiaan alkanut samoissa merkeissä kuten kaikki – vaikka he eivät olleet tanssiporukan kanssa olleet ottaneet mitään ennen keikkaa, vaan vasta jälkeenpäin kuten ammattilaisten kuului mutta silti mentiin hyvin paljolti kaavan mukaan. Aamusta liidettiin yliopistolle, päivemmällä häntiin isää ja käytiin tuon kanssa syömässä, illalla ehdittiin jopa kipaista nopeasti kotona käymään jonka jälkeen saikin sitten taas juoksujalkaa mennä toiselle puolelle kaupunkia. Tosin Laura ei valittanut, hän rakasti elämäänsä sellaisena kuin se oli, eikä toivonut siltä mitään muuta. Vuorokaudessa olisi kyllä saanut olla hiukan enemmän tunteja kuin vain kaksikymmentäneljä – sillä ne eivät riittäneet läheskään Lauran tekemisiin.

Mikael näytti olevan juhlatuulella – aivan kuten myös Laura, joka oli onneksi ajautunut baaritiskille. Hän ei uskonut näkevänsä miestä tänään, vielä samaisessa yökerhossa, missä oli itse hetki sitten tanssinut ryhmänsä kanssa mutta ei tätä voinut sanoa muuksi kuin mukavaksi sattumaksi. Suoraan sanottuna Laura oli kaivannut Mikaelin seuraa ja oli harmi etteivät he olleet nähneet vähään aikaan – edes niissä merkeissä mitä ennen vanhaan. Kaikki naisen aika kuitenkin tuntui menevän tänä päivänä opiskeluun ja töihin, mutta myös juhlimiseen johonka panosti melko lailla viikonloppuisin. Tai no silloin kun hänellä sattui olemaan vapaata.

Laura oli kuitenkin hakeutunut juomansa kanssa lähemmäksi Mikaelia ja hymyili miehen nähdessään – ei ollut mitään mistä nainen ei olisi tunnistanut ystäväänsä ja Mikael nyt sattui olemaan niitä yksiä, hyvin harvoja miehiä joiden kanssa Laura hymyili aidosti. Mies oli hauska, komea ja kaikkea sellaista oikeastaan mitä unelma mieheltä toivoi – kaikesta huolimatta Lauran unelma mies sattui kuitenkin olemaan entinen poikaystävänsä Tommy, jota ei ollut edelleenkään unohtanut. Nainen kuitenkin hymyili aidosti iloisena miehen nähdessään ja levitti kätensä, kietoessaan ne Mikaelin ympärille kun asteli miestä lähemmäksi. ”Niin vähän arvelinkin… Milloin tytöt ei muka veisi sun aikaa?”, Laura virnuili huvittuneena mutta naiselliseen tapaan, suukottaen miestä poskelle nopeasti, kiedottuaan kätensä Mikaelin niskan taakse – tosin pidellen toisessa kädessä varovaisesti siideriään. ”No jaaa kuule… Mun aika painottuu hyvin paljon nykyään töihin ja opiskeluun.”, hymy kaareili edelleen naisen huulilla, jatkaen kuitenkin heti perään samalla kun veti kasvoilleen hiukan surullisemman katseen – mutristaen samalla huuliaan. ”Anteeksi siis etren ole ehtinyt soittelemaan sulle, tosin olisit säkin voinut mulle soitella.”, Laura sipaisi miehen poskea, hymyillen tämän jälkeen miehelle lämpimästi.

Miehen huulille kohosi vino hymynkare tuon silmäillessä Lauraa kohden, pitkittäen halausta jättämällä kummatkin kätensä naisen ympärille ja kulmiaan aavistuksen kohottaen Mikael tyytyi hymähtämään kevyen huvittuneeseen sävyyn.
''Tai no, jos totta puhutaan, ei ne naiset nyt ihan niiiin paljon sitä mun aikaani ole vieneet.'' Mikael väläytti viattoman virnistyksen sanojensa päätteeksi, pidellen käsiään yhä edelleen Lauran ympärillä ja pitäen katseensa kohdistettuna naisen silmiin. Ja, jos oltaisiin puhuttu vielä vähän enemmän totta, olisi Mikael voinut todeta että edellisestä kerrasta, kun hän sai naisen näinkin lähelle itseään, oli pieni ikuisuus. Siksipä Lauran lähellä oleminen tuntui enemmän, kuin hyvältä sillä hetkellä. Vaikka milloin se muka ei olisi tuntunut.

Kieltämättä Laura oli oikeassa sanoissaan ja naisen lopettaessa lauseensa Mikael painoi huulensa käymään Lauran poskipäällä, kuin pahoitellakseen sitä, ettei ollut itse oma-aloitteisesti kaivanut puhelinta kouraansa.
''Ehkä mä kuvittelin, että sulla on niin paljon säpinää elämässäs, etten mä sitten viitsinyt ryhtyä häiritsemään. Ja ihan vauhdikkaasti sulla näyttäis menevän.'' Viimeisen lauseensa aikana Mikael vinkkasi Lauran asua kohden merkitsevään sävyyn kulmiansa kohottaen, katse kohoten takaisin naisen silmiin vinon virnistyksen noustessa takaisin miehen kasvoille.

Jo pelkästään yksi shotti ja keskiketterä saivat Mikaelin olon vieläkin rentoutuneemmaksi ja mies kykeni olemaan vielä enemmän oma itsensä, eikä hänen tarvinnut enää jännittää. Työpaineet katosivat harteilta, kuin savuna ilmaan ja Mikael oli enemmän, kuin tyytyväinen sen hetkiseen oloonsa ja ylipäätään tyytyväinen siihen, että oli lähtenyt kyseisenä iltana baanalle. Kohtaaminen Lauran kanssa oli saanut mielen korkealla.