lauantai-illan syvälliset

Vanessan asunto
lauantai 4.2.2012, klo 20.00 >
Vanessa Pääskylä & Ilmari Sointu

Harmaaseen oloasuun pukeutunut punapää oli juuri hetki sitten tullut saunasta. Lämpimissä löylyissä loikoillut Vanessa oli pääpiirteittäin vain tyhjentänyt mielensä ja rentoutunut. Täysin tuossa ei oltu kuitenkaan onnistettu, mikä tarkoittu sitä että mieleen oli väkisinkin tunkenut kaikkea stressaavaa. Kuten Ilmari. Ei siis niin että mies tätä tosiaankaan stressasi (päinvastoin!), mutta heidä välinsä aiheuttivat neitoselle harmaita hiuksia. Okei, baarissa nuo olivat tanssineet melko läheisissä tunnelmissa, mutta mitä sen jälkeen? Kadonneet kumpikin omiin koteihinsa, ja siitä jos mistä oli romantiikka kaukana. Tottakai se oli ihan ymmärrettävää, eikä punapää välttämättä olisikaan halunnut mitään sellaista, eihän tämä edes ollut vielä niin läheinen Ilmarin kanssa. Ja kuitenkin, Vanessa halusi valita huolella ne kenen sänkyyn hyppäisi. Ilmari oli sangen hyvä vaihtoehto, mutta punapään täytyisi silti luottaa tuohon lähes sataprosenttisesti, jotta uskaltaisi heittäytyä mukaan. Jos totta puhuttiin, oli neitonen välillä ehkä hieman epävarma vartalonsa kanssa ja niin edelleen. Ei tiennyt pitikö toinen osapuoli häntä tarpeeksi viehättävänä vai ei. Normaaleja naisten murheita, ehkä..

Saunassa Vanessa oli kuitenkin saanut idean - ja niin oli tarttunut härkää sarvista. Tai no, tässä tapauksessa tarttunut puhelimeen ja soittanut miehelle. Sanonut vain ympäripyöräesti haluavansa jutella. Heidän välinsä eivät saisi kuihtua kaverillisiksi, sillä Vanessa haki Ilmarista jotain enemmän. Liikaa ei uskaltanut odottaa, sillä Vanessan miesrintamalla oli sattunut ja tapahtunut. Tätä oli mm. petetty, mikä automaattisesti kyllä katkaisee suhteen. Siksi neitonen suhtautuikin pienellä varauksella miehiin. Iltsu onneksi vaikutti ihanalta ja tuo ei ollut samanlainen kuin muut.

Ovikello soi lopulta ja neitonen asteli eteiseen. Mies tuskin pahastuisi vaikka Vanessa ei järin laittautunut ollutkaan. Harmaa pehmoinen oloasu, mustat villasukat ja saunasta kosteat hiukset nutturalla päälaella. Varsin seksikästä, voi kyllä..
"Heips.. Kiva kun tulit, vaikka vähän lyhyt olikin varotusaika. Tuu sisään.. Haluutsä juotavaa, syötävää? Mä just keitän teetä..", Vanessa hymyili Iltsulle ja silmäili toisen olemusta hetken aikaa. Jestas, että nainen alkoikaan aina pulputtaa puheliaana jos oli hieman hermostunut.
"Sori, mä tulin just saunasta ja.. No, vähän oon tällanen. Noh, en niin laittautunut..", naureskeli neitonen.

Ilmari vilkaisi itseään vielä nopeasti kylpyhuoneen peilistä ja hymähti hieman ajtuksilleen. No, ihan siedettävän näköinen tuo kai oli. Nuorukainen nappasi kotiavaimet ja puhelimensa harmaiden collogehousujensa taskuun, oikoi vielä kerran mustaa t-paitaa suorempaan ja astui sitten ulos asunnostaan. Vanessa oli soittanut hetki sitten, ja pyytänyt Ilmaria käymään. Juttelemaan. Sana ei kuullostanut kovin lupaavalta Iltsun korviin, mutta tässä sitä nyt oltiin menossa naisen ovelle. No, tottakai Vanessaa oli muutenkin kiva nähdä, eihän siinä mitään.
Hissin sijaan Iltsu päätti kipaista viidenteen kerrokseen portaita pitkin. Sitä paitsi, hissi oli kaiken lisäksi varattukin. Siinä samalla portaita noustessaan Ilmari mietiskeli välejään Vanessaan. He olivat olleet yhdessä baarissa yli kuukausi sitten, Hauskaa oli ollut, sitä ei voinut kieltää, ja ilmassa oli ainakin Ilmarin mielestä ollut hieman flirttiä. Kuitenkin kaksikko päätyi kumpikin tuon illan jälkeen omiin koteihinsa, ja sen jälkeen Ilmari ei ole nähnyt Vanessaa kuin vain nopeasti rappukäytävässä tai ulkona kerrostalon pihassa. Kuulumiset oli vaihdettu minuutissa-kahdessa, mutta sitten he olivat taas jatkaneet matkaansa. Mistäköhän Vanessa halusi nyt puhua, oliko Ilmari suututtanut hänet? Tehnyt jotain väärin, tai sanonut jotain typerää..?

Ilmari ei edes huomannut siinä niin kovasti asioita pohtiessaan, että oli jo mennyt viidennen kerroksen ja Vanessan oven ohi. Mies naurahti hieman itsekseen ja laskeutui portaat kuudennesta kerroksesta alempaan. Pieni hengähdys Pääskylän neidin oven edessä, nopea ulkonäkötsekkaus - pitihän sitä nyt edes yrittää näyttää edustavalta, ja sitten ovikellon soitto. Kauaa ei Iltsun tarvinnut odotella, kun Vanessa tulikin jo avaamaan oven. Pelkkä naisen näkeminen sai pienen hymyn nousemaan Ilmarin kasvoille.
"Moi. - Joo ei mitään, ei mulla ollu mitää muutakaan tekemistä, ja nyt kato mä pääsin sille vastavierailulle. Enkä mä tarvi mitään, kiitti", Ilmari sanoi naurahtaen astuessaan peremmälle asuntoon ja vetäessään oven perässään kiinni. Vanessan seuraavat sanat saivat Ilmarin vain hymähtämään, kuitenkin samainen hymy kasvoillaan.
"Ääh, ihan hyvältä sä silti näytät."

"Aaa, okei. No mut.. Tuu peremmälle", Vanessa saneli hieman hymyillen. Oli periaatteessa outoa olla taas Iltsun kanssa ihan kunnolla kahden, sillä heidän baarireissustakin oli aikaa. Ja sinänsä kun mietti sitäkin, eivät he olleet kahden olleet. Paikka oli ollut täynnä muitakin, tottakai. Oli siis kiva saada olla ihan kahdestaan, vaikka Vanessaa jännitikin nostaa kissa pöydälle. Mitä jos Ilmari halusikin Vanessasta vain hyvän ystävän? Neitosen kaikki salaiset haaveet murtuisivat kertaheitolla. Kyllä, neitonen oli nähnyt jopa muutamaan kertaan unta Iltsusta. Säälittävää tai ei, mutta Vanessa oli herännyt idioottimaisen leveä hymy huulillaan, autuaan onnellisena. Vielä kun ne unet olisivat olleet enneunia. No, ehkä oli aika jättää ne sikseen ja keskittyä todellisuuteen. Siihen, että Ilmari ehkä odotti kuulevansa miksi Vanessa oli kutsunut miehen luokseen näin lyhyellä varoitusajalla.
"... Mä juon itekin sen teen sit vaikka vähän myöhemmin", naurahti punahiuksinen hiljaa ja työnsi kädet hupparinsa taskuihin.

Neitonen talsi Ilmarin edellä jo olohuone-avokeittiö -tilaansa, jossa sammutti vedenkeittimen. Kerkeäisi tämä teensä juoda myöhemminkin. Nyt oli keskityttävä tärkeämpiinkin juttuihin. Vanessan katse kävi vähän väliä Ilmarin kasvoissa, kunnes neitonen sitten istutti itsensä sohvalleen risti-istuntaan. Jokseenkin ehkä hermostuneena tämä neitonen nypläili tummien villasukkiensa nilkkoja, josta purkautui langanpätkä jos toinenkin.
"Sä varmaan vähän ihmettelet miks mä halusin nähdä tälleen yllättäen", Vanessa sanoi ja naurahti hieman. Tämä nosti katseen jaloistaan ja viittoi miestä istumaan kanssaan sohvalle. Neitonen ei osannut puhua tunteista kovinkaan selkeästi, joten tästä saattaisi kehkeytyä aika mielenkiintoista.
"Mä vaan halusin puhua vähän.. Niinkun susta.. Ja musta. Tai niinkun silleen. Kun me ei olla nähty oikeen sen baarireissunkaan jälkeen..", nainen saneli ja vilkaisi nopeasti Ilmariin. Toinen tuskin tajusi vielä mistä oli kyse - tai sitten tajusi.
"Tai siis musta ois ollu kiva nähä sen jälkeen. Kun vähän tota.. Tai siis. Äh. Sori, mä en oikeen itsekään tiedä mitä mä olen sanomassa.
"Mentiinkö me sinne baariin ihan kavereina sun mielestä? Vai sit niinku.. Ei-kavereina", Vanessa kysäisi hieman nolona ja vilkaisi Ilmariin.

Ilmari katseli uteliaana ympärilleen astellessaan Vanessan jäljessä peremmälle asuntoon. Näytti todella hyvältä. Katse kääntyi taas Vanessaan. Niin, näytti tuokin hyvältä, vaikka olikin saunanraikas. Söpöä. Pieni hymyn ja virneen sekoitus käväisi Iltsun huulilla, ja tuo naurahti hieman.
"No oisithan sä nyt voinu juoda sen tees ihan rauhassa, ei mua haittaa."

Vanessan sanoja kuunnellessaan Ilmarin ilme hieman vakavoitui. Tämä ei kuullostanut hyvältä... Ilmari istuutui Vanessan viereen sohvalle ja rykäisi hieman, vaikkei oikein tiennytkään mitä sanoisi. Ilmarin onneksi Vanessa jatkoikin vielä. - Tai no, onneksi ja onneksi. Mitä Vanessa oikein tarkoitti? Tai siis... Olihan Ilmarikin Vanessaa ja näiden viimekertaista baarireissuakin miettinyt, paljonkin, mutta kun... Tai siis...
Ilmari tuijotteli eteensä Vanessaa kuunnellessaan, kunnes tuo pakottautui kääntämään katseensa naiseen. Sanat tuntuivat jäävän kurkkuun, ja Ilmari olikin vain suu auki pari sekuntia sen näköisenä että olisi sanomassa jotain vaikkei sanoista ollut tietoakaan.
"Mitä... Tai siis... Mitä sä tarkotat?", Iltsu sai lopulta kysyttyä, vaikkakin moitti itseään mielessään siitä miten tyhmältä varmasti taas näytti ja kuullosti. Kyllähän Ilmari tiesi mitä Vanessa haki takaa. Tai ainakin arvasi. Mutta sitä, miten tuo suhtautuisi asiaan, ei Ilmari vielä tiennyt. Olihan Vanessa mukava. Ja kaunis, hauska... Oikea unelmien tyttöyhtäväehdokas oikeastaan. Mutta että jos Vanessa halusi seurustella, nyt jo? Eiväthän he edes vielä tunteneet kunnolla...

Vanessa pyöritteli punaista hiussuortuvaa sormissaan ja antoi katseensa levätä television vieressä olevassa vaaleassa korissa, jossa oli kaikki lehdet. Kauneus & Terveys, Cosmopolitan, Trendi.. No, sinne oli kertynyt vähän sitä sun tätä. Kai siellä muutama teinivuosilta säästynyt Demikin oli. Niitä oli edelleen aika hauska lukea, ja nauraa muiden ihmisten jutuille - niin ilkeältä kuin se kuulostikin.
"No joo, mut.. No, mä juon myöhemmin", naurahti Vanessa hiljaa ja kohautti olkiaan. Tämä sipaisi villasukkansa karkuteillä olevaa lankaa taas mietteliäänä, kunnes käänsui katseensa nuorukaiseen. Vanessa saattoi vain toivoa ettei mies lähtisi pian juoksujalkaa karkuun. Sehän tästä vain puuttuisi. Silloin punapää ei ehkä kehtaisi enää näyttää naamaansa tuolle enää koskaan. Se olisi liian noloa.

Iltsun reaktio oli ehkä hieman.. No, se sai Vanessan pelästymään. Ei neitonen siis ollutkaan odottanut mitään vuodatusta tunteista, mutta kuitenkin. Nyt olisi ehkä mietittävä toinen tapa lähestyä. Hitto sentään.
"Mä tarkotan.. Äh.. Mites tän nyt sanois", huokaisi neitonen hiljaa ja vilkaisi nopeasti Ilmarin silmiin. Ehkä olisi paras puhua suoraan? Muttei liian, sillä toinen saattaisi vaikka pelästyä. Ei sitä koskaan tiennyt.
"No.. Mä haluisin niinku.. Tavata jatkossakin. Siis silleen. Tutustua paremmin ja niin..", Vanessa saneli hiljaa, aina välillä katse Ilmarissa.
"... Enkä ehkä ihan silleen miten niinku kaverit tutustuis", tämä sanahti lopulta. Vanessa vain tarkoitti sitä, että.. No, juurikin niin. Tämä taisi pitää Ilmarista vähän enemmänkin, ja halusi tutustua toiseen, ehkä vähän niinkuin tapailla. Ei mitään seurustelua tietenkään vielä, mutta tapailu oli sopiva sana ehkä.

Ilmarin olo tuntui kovin.. epämukavalta. Ahdisti. Ei hän ollut valmis puhumaan mistään tunteista tai ylipäänsä mistään... 'susta ja musta'. Meistä. Hui. Ei. Kertakaikkiaan ei. Tai siis... Ei Ilmari ollut valmis sellaiseen.
Iltsu katseli ajatuksissaan eteensä istuessaan sohvalla Vanessan vieressä, kunnes käänsi sitten katseensa naiseen, olonsa tuntuessa vain pahentuvan kun Vanessa valitsikin juuri ne pelottavimmilta tuntuvat sanat.
"Ai miten niin tavata jatkossa ja tutustua paremmin?", Ilmari kysyi, kuullostaen tahtomattaan kovin tylyltä. Olihan heillä aikaa tutustua, olivathan se tavanneetkin sattumalta ja tutustuneet jo siinä ja... Vanessan viimeisimmät sanat kuultuaan Ilmarin oli pakko vain istua taas hetki hiljaa paikoillaan.

"Mitä sä niinku meinaat tolla?" Vihdoin Iltsu sai suunsa auki, vaikka se vaikealta tuntuikin. Nuori mies hieraisi hermostuneena niskaansa ja vaipui taas ajatuksiinsa. Mitä Vanessa oli oikeasti tarkoittanut? Ettäkö nuo nyt alkaisivat... seurustelemaan, tai jotain? Ei Ilmari... Ei tuo vain ollut valmis. Tai olisihan Iltsu varmaan ollut valmis, mutta pelko siitä, että tuo menisi mokaamaan jotain ja onnistuisi pilaamaan mahdollisen suhteen, hiipi selkäpiitä pitkin Ilmarin ajatuksiin.

Vanessa huokaisi hiljaa ja sipaisi punaisia hiuksiaan ties kuinka monetta kertaa. Se ehkä oli vain jokin tapa jos hermostutti. Ja nyt tosiaan hermostutti. Punapää ei todellakaan puhunut usein tällaisia, mutta kun oli tavannut Ilmarin ja viettänyt tuon kanssa aikaa jonkun verran, alkoi Vanessa varmistua vain enemmän ja enemmän siitä, että haluaisi tutustua toiseen enemmän. Siinä mielessä. Kyllähän se nyt erosi hieman, tekikö tuttavuutta kaverimielessä vai sitten hieman ns. romanttisemmassa mielessä. Ja neitonen ei halunnut Ilmariin tutustua siinä kaverimielessä. Ei siis sillä etteikö toinen olisi mahtava ystäväkin, mutta kun Vanessa oli hieman tykästynyt toiseen, jos niin sopi sanoa. Lopulta kun mies avasi suunsa ja kuulosti oikeastaan jopa tylyltä, neitonen meni hieman hämilleen ja käänsi katseensa muualle. Ilmari kai ei ajatellut siis samoin, ja neitonen oli nyt yksin elätellyt haavekuviaan. Helvetti, miten noloa!
"Ai.. Mä kai oon sit vaan.. No, tulkinnu vähän väärin tai jotain. Unohda sit..", mumisi tämä hiljaa ja kohautti olkiaan. Olo alkoi tuntua entistä epämukavammalta ja Vanessa halusi ainoastaan karkuun siitä tilanteesta. Se nyt ei käynyt sillä tämä oli omassa kämpässään - tai no, ei karkaaminen muutenkaan. Tämä olisi kai paras jutella nyt selväksi. Ilmari kai etsi vain ystävää, ja Vanessa oli luullut väärin. Juuri tämän takia neitosta ei onnistanut miesten kanssa. Miksi ihmeessä tämä aina sekaantui niihin, keitä ei kiinnostanut?

"No juurihan mä sen sanoin..", neitonen huokaisi hiljaa, vältellen miehen katsekontakia ehkä edelleen hieman. Lopulta oli kuitenkin pakko vilkaista Ilmariin, mutta aivan nopeati vain.
"... Mutta kerta miehille saa vääntää kaiken rautalangasta", aloitti Vanessa hieman huokaisten ja oikoi paitaansa hermostuneena. "... Niin mä tykkään susta". Neitonen sulki sitten hetkeksi silmänsä, odottaen tuomiotaan. Sehän tästä puuttuisi että Iltsu alkaisi vaikka nauraa. Sen jälkeen punapää ei poistuisi enää asunnostaan.
"Ja.. Niin. Mitäpä siihen lisäämään. Mut mä nyt taisin käsittää siis väärin tän koko jutun. Että parempi kun unohdat nyt sit mitä mä sanoin", Vanessa totesi ja käänsi katseensa muualle.

Ilmari hieroi käsiään yhteen ja rykäisi hieman, tietämättä taas oikein mitä sanoa. Tällaisista asioista puhuminen oli niin vaikeaa Ilmarille, ja Vanessa tuskin ymmärtäisi mitä Iltsu tarkoitti sanoillaan, jos tuo nyt edes saisi suutaan auki. Varmaan vielä onnistuisi loukkaamaan toista sanoessaan jotain typerää...
Katse kääntyi Vanessaan naisen avatessa suunsa, ja Iltsun ilme venähti entisestään. Ei ei ei. Eihän Vanessa mitään väärin ollut tulkinnut, mutta kun...
"Ei, ku..." Iltsu aloitti, keksimättä sitten kuitenkaan miten jatkaisi lausettaan. Sanat eivät vain tulleet ulos suusta, ja pää löi muutenkin tyhjää. Ajatukset tuntuivat olevan ihan sekaisin, mutta samalla toisaalta Ilmari tiesi mitä tuon pitäisi sanoa. Vau, tästä tulisi vielä vaikea keskustelu.

Vanessan seuraavat sanat saivat Ilmarin taas hämilleen. Tätä tapahtui niin harvoin, hyvä jos milloinkaan, että tyttö, nainen, josta Ilmari itse piti, pitäisi myös Ilmarista. Kurkkua kuivasi ja Iltsu hieraisi niskaansa, kääntyen sitten paremmin Vanessan puoleen, hetken aikaa sanojaan miettien.
"Kyllä mä... Kyllä mäkin susta tykkään. Oikeesti", Ilmari sai vihdoin suustaan, vaikka se kovin vaikealta tuntui. Mutta olipahan tuo ollut ainakin rehellinen, vaikka tilanne kovin Iltsua ahdistikin.

Neitonen huokaisi hiljaa Ilmarin sanoessa jotain, jolle ei kuitenkaan saanut jatkoa. Punapää käänsi katseensa hetkeksi muualle ja silmäili ikkunasta avautuvaa maisemaa. No eipä se nyt kummoinen ollut, mutta piti saada katse hetkeksi edes jonnekin muualle. Nyt juuri Vanessa toivoi että olisi keittänyt kupin teetä, jotta olisi edes joku asia johon kiinnittää huomio - vaikka se teen lipittäminen. Tuntui niin tyhmältä istua siinä ja olla täysin hämillään. Neitonen oli juurikin tunnustanut kai tunteensa toiselle, tai jotain sellaista. Mikäli nyt Iltsu oli tajunnut että neitonen oli tykkäämisellään tarkoittanut jotain muuta kuin kaveritykkäämistä. Miehistä ei tosiaan tiennyt koskaan. Lopulta kuitenkin kun Ilmari avasi suunsa, neitonen kohotti hieman kulmiaan ja kääntyi toista kohden. Häh? Tykkäsikö nuorukainen myös Vanessasta? Siis sillä tavalla, millä neitonen toivoi? Ettei nyt tulisi pian lauseenjatkoa '... mutta vaan kaverina'. Sehän juuri kurjinta olisikin, vaikka kaikkeenhan piti varautua.

Nyt Vanessakin joutui miettimään mitä sanoa. Tästä oli jollain tapaa niin vaikea jatkaa keskustelua. Kumpikin siis tykkäsi toisesta, mutta.. No, seurustelua ei vielä voinut edes harkita, sillä eiväthän he toisiaan tunteneet mitenkään hyvin. Se tarkoitti sitä, että Vanessa halusi tutustua paremmin Iltsuun. Tietää miehestä paljon enemmän.
"Ai..", neitonen sai sanottua, vaikka tajusikin sitten kuinka idioottimaiselta se kuulosti. Olisi tämä voinut ehkä paremmin sanansa valita, mutta minkäs teit. Nyt Vanessakin oli kurkku kuivana, tietämättä kuinka jatkaa.
"Tai siis... Mä luulin et sä tykkäät musta vaan niinku kaverina.. Kun mä käsitin vähän silleen sun aiemmista sanoista", totesi nainen ja vilkaisi miehen silmiin pikaisesti.

Ilmaria ahdisti taas, vaikkakin tilanne oli parempi, ainakin verrattuna hetkeen pari minuuttia sitten, kun Vanessa oli ymmärtänyt Iltsun väärin. Mutta silti tilanne tuntui hieman junnaavan paikoillaan. Ilmari vihasi tällasia keskusteluja, tai siis... Jotenkin ne tuntuivat kovin vaikeilta, vaikka ajatusket Ilmarin päässä olivat vastakohtaisesti kovin selkeitä - ainakin melkein. Ilmari piti Vanessasta, ja Vanessa Ilmarista, se oli nyt tullut selväksi - toivottavasti ihan molemmille. Tällä hetkellä epäselvää oli vain, että mitä nämä nyt tekevät seuraavaksi, vai tekevätkö ylipäänsä mitään.

Jo hetken hiljaa sohvalla toimettomana istunut Ilmari käänsi katseensa Vanessaan, rykäisten hieman tämän sanojen jälkeen. Niin. Kai Ilmari olisi käyttäynyt jo alusta asti ihan eri tavalla, jos olisi kiinnostunut Vanessasta vain kaverina. Tosin, Ilmari tunsi olevansa niin huono näissä asioissa, ettei ihmetellyt yhtään jos onkin ollut hieman vaikeasti ymmärrettävä.

"Ei, kyl sä oisit oikeesti huomannu jos mä pitäisin susta vaan kaverina", Ilmari sanoi sitten, onnistuen jopa naurahtamaan ihan pienesti ja katse käväisi nopeasti naisen silmissä. Tilanne ahdisti edelleen, ja Ilmarin teki vain mieli lähteä menemään, vaikkakin se tuntui kovin tökeröltä Vanessaa kohtaan.

Vanessa nyökkäili hieman ja yskäisi hiljaa. No joo - Iltsun sanoissa oli perää. Eiköhän Vanessa sen verran osaisi tulkita ihmisiä, että huomaisi jos joku haluaisi vain kepeää kaveruutta. Onneksi kuitenkin Iltsu oli samoilla linjoilla punahiuksisen neitosen kanssa. Nyt oli jo toivoakin - enää nainen ei elätellyt omia, ehkä hitusen säälittäviä toivekuviaan.
"Hmh, nii..", huokaisi neitonen hiljaa ja vilkaisi miehen silmiin. Kumpainenkin näytti olevan ehkä hieman vaikeana, eikä se ollut ihmekään. Vanessa ei tiennyt laisinkaan mitä sanoa seuraavaksi, mikä teki tilanteesta entistä kiusallisemman.

"Hmh.. Joten.. Kun mä puhuin siitä että voitaisko siis nähdä jatkossakin ja silleen - vähän useamminkin ehkä..", aloitti Pääskylän neitonen ja koetti hymyillä hieman.
"Nii miltä se kuulostais susta?", tuo päätti lopulta lauseensa ja huokaisi hiljaa. Jos kumpikin piti toisesta, oli juttua lähdettävä kai jotenkin jatkamaan. Tai siis, miksi pitäisi heittää kaikki hukkaan? Vanessa ei ainakaan suostuisi 'antamaan periksi', kun kerrankin oli itsensä antanut ihastua.
"Äläkä käsitä että mä painostaisin sua. En tosiaan. Mä vaan.. No niin. Mä en usein tunne tälleen ja sen takii haluisin et tää ei nyt mitenkään.. No, kuivuis vaan kasaan", huokaisi Vanessa paitaansa näpräillen.

Katse käsissään Ilmari miestiskeli Vanessan sanoja ja pyöritteli kelloaan ranteessaan. Nuorukainen ei ollut itse taas sanonut mitään pieneen hetkeen, ja siksi Iltsu yrittikin kovasti keksiä jotain sanottavaa, ettei vain istuisi siinä ihan hiljaa. Katse kääntyikin taas Vanessaan ja Iltsu rykäisi ennen kuin uskalsi avata suunsa, vaikka mitään ideaa, mitä sieltä suusta pääsisi, ei ollutkaan.
"Se kuullostais tosi hyvältä", Ilmari sai vihdoin sanottua ihan pienen naurahduksen kera, vaikkakin ilme oli muuten vakava. Äänikään tuskin kuullosti kovin vakuuttavalta. Mutta kyllä Ilmari halusi Vanessan kanssa jotain muutakin kuin vain pelkän ystävyyssuhteen, mutta samalla Iltsu rakenteli mielessään kauhukuvaa siitä, kuinka kaikki menisi kuitenkin jotenkin pieleen, jos nuo jotain seurustelua tai muuta yrittäisivät.

"Sä oot tosi upee tyttö... - Nainen. Ja mä oikeesti pidän susta, tykkään, paljon", Ilmari aloitti, asettaen kätensä polvilleen ja pitäen katseensa koko ajan Vanessassa, naisen silmiä tuijottaen. Seuraavia sanoja piti miettiä taas hetki, koska viimeinen asia minkä Ilmari halusi tehdä, oli Vanessan loukkaaminen.
"Mä en vaan tiedä oonko mä valmis mihinkään... Tapailuun. Tai seurusteluun. - Ei oo todellakaan kyse siitä, ettenkö mä tykkäis susta iha älyttömän paljon tai ettenkö mä ois susta kiinnostunu, älä luulekaan niin."

Kuullessaan Iltsun sanat neitokainen henkäisi hieman helpottuneena ja hymyili. Ilmari siis piti ideasta, ja se jos mikä oli tärkeä asia naiselle. Vaikka saattoi vaikuttaa siltä että Vanessan oli helppo puhua näistä asioista, se ei tosiaan ollut niin. Punapää oli muotoillut sanomisiaan todella kauan mielessään, ennen kuin oli soittanut Ilmarille ja pyytänyt tuota luokseen. Sekin oli vaatinut jo pieniä ponnisteluja, mutta tässä sitä oltiin - kaikki tarvittava oli sanottu ja Ilmari oli itse kertonut että idea oli hyvä.
"Hmh, hyvä. Mä en yhtään tienny mitä mieltä sä olisit ja silleen..", neitonen saneli pieni hymy huulillaan ja pyöritteli tummanpunaista hiussuortuvaa sormissaan. Mitä sitten? Nytkö he olivat puhuneet kaiken? Ähm.. Toivottavasti heidän välilleen ei laskeutuisi mikään kiusallinen hiljaisuus..

"Ai.. Kiitos", naurahti Vanessa hitusen hymyillen ja vilkaisi hetkeksi muualle. Sitten katse kääntyi taas Ilmariin. Toinen ei ehkä ollut kuulostanut vakuuttavuuden huipentumalta, mutta se oli sivuseikka.
"Mäkin tykkään susta. Tosi paljon. Tai siis kun.. Sä oot tosi paljon erilaisempi mitä muut - ja siis se on hyvä. Ahm.. Siis et sun kaltasia miehiä on oikeasti tosi harvassa", Vanessa sanoi ja katsahti Iltsun silmiin. Ilmari oli tosiaan kaukana sellaisesta miehestä, joita tapasi liian usein. Se että mies oli ehkä hitusen ujo - tai miksikä sitä nyt kutsuttiin - oli suloista, oikeasti. Ilmari ei ollut mikään epätoivoinen ihme joka juoksi naisten perässä vain päästäkseen heidän housuihin. Kuitenkin lopulta kuullessaan miehen sanat, hyytyi naisen hymy hieman. Pahus. Ilmari siis ei siltikään kaikesta huolimatta halunnut yrittää mitään sen vakavampaa?
"Tota.. Ai. No, sille ei voi sitten kai mitään..", Vanessa totesi hiljaa ja kohautti olkiaan. Tuo veti pienen hymyn huulilleen ihan vain sen vuoksi ettei näyttäisi niin pettyneeltä, mitä oli.
"Sit.. Me kai vaan ollaan kavereita..?", Vanessa sanoi katse olohuoneen matossa ja pureskeli huultaan. Kurkussa oli ikävä tunne, eikä neitonen tiennyt miten päin olla. Tottakai nainen ymmärsi jos Ilmari ei ollut valmis mihinkään - silloin neitonen ei tosiaan halunnut painostaa.

Vanessan hyytynyt hymy sai Ilmarin soimaamaan itseään omassa päässään. Mahtavaa, tuo sai jo nyt Vanessan surulliseksi, pitihän se arvata... Rannekelloaan vilkaisten Ilmari käänsi taas katseensa takaisin vieressään istuvaan naiseen ja nielaisi miettiessään seuraaviaan sanojaan. Tuntui ettei mikään enää pelastaisi tilannetta, Iltsu oli jo mennyt pilaamaan koko jutun.

"Tätä on vaikee selittää, mut... Mä en vaan halua, että suhun sattuu. Mä onnistun kuitenki mokaamaan jotenkin, jos me alettais seurusteleen tai jotain", Ilmari selitti hieman vaikeana ja katse kääntyi taas mietteliäänä eteenpäin. No, ainakin Iltsu oli ollut taas rehellinen, ja sanonut suoraan sen mitä ajatteli. Tuo kylläkin pelkäsi, että onnistui kallistamaan venettä vielä enemmän koko seurustelu/tapailuasian suhteen. Ajatuksiinsa uppoutuneena Ilmari tuijotteli vain eteensä mitään sanomaton ilme kasvoillaan. Ei tuo pelkkiä kavereita halunnut olla, mutta... Niin, Ilmari oli jo kertonut että pelkäsi satuttavansa jotenkin Vanessaa. Ajatuksilleen hiljaa puuskahtaen Iltsu kohdisti katseensa taas kelloonsa ja harkitsi mielessään vain pois lähtemistä. Pakoon lähtemistä. Se oli raukkamaista ja Ilmari tiesi sen, mutta tilanne tuntui vain junnaavan ahdistavasti paikoillaan.

"Mä en usko tota..", huokaisi Vanessa hiljaa ja mutristi huuliaan hiukan. Miten kukaan sellainen mies kuin Iltsu, voisi satuttaa koskaan ketään? Vanessaa oli edellisen suhteen tiimoilta satutettu ihan riittävästi, joten kukaan tuskin enää samaan pystyisi.
"Musta tuntuu ettet sä pystyis tekee mitään sellaista", neitonen totesi ja siirsi katseensa hetkeksi miekkoseen.
"Mua on.. Tai siis mun edellinen suhde päätty vähän.. No, päätty miten päätty, ja mä ihan oikeesti haluisin sellasen miehen, mitä sä olet", totesi nainen suoraan, tajuten sitten vasta että Iltsu saattaisi ehkä 'säikähtää' lausetta. Ei sitä vakavasti tarvitsisi ottaa - eikä se niin ollut tarkoitettukaan ihan, mutta totuus se oli. Kaikkien mieskommellusten jälkeen Ilmari oli oikeasti sellainen, joka vaikutti mahtavalta seurustelukumppanilta. Niin, kunhan he tutustuisivat ensin.
"Äh, sori. En mä halua painostaa sua mitenkään", neitonen totesi lopuksi ja huokaisi hiljaa.

Tottakai Vanessa oli pettynyt. Tuo oli salaa elätellyt pikkuisia haaveita mielensä perukoilla, ja nyt niistä jokainen tuntui mahdottomalta. Entä jos Ilmari tutustuisi johonkin toiseen naiseen, jonka kanssa haluaisikin kokeilla seurustelua? Jos Vanessa joku kerta törmäisi rapussa Iltsuun, ja tuon kainalossa olisi joku blondi kaunotar? Mitä jos vika olikin Vanessassa, mutta mies halusi olla hienotunteinen?
"Mä.. No niin, ei kai mitään. Tää on vaan se mitä mä halusin kertoa. Jos susta joskus tuntuukin sit siltä että voisit kokeilla jotain, ni.. Niin", neitonen mumisi vähän vaikeana ja vilkaisi mieheen. Hitto että tilanne oli jäinen, ja Vanessaa pelotti että oli pilannut kaiken ottamalla asian esiin nyt.

"Ei sitä koskaan tiiä. Mä kuitenkin päätyisin tekeen tai sanoon jotain tosi typerää..", Ilmari sanoi hieman ajatuksissaan, vilkaisten Vanessaa silmiin. Iltsun vähäinen, jopa nolon vähäiseltä kuullostava seurusteluhistoria pyöri miehen mielessä. Viimeisin suhde.... Öh... No ainakin kaksi vuotta sitten, ja sekin ihan penkin alle mennyt. Ilmari ei ollut uskaltanut pitää tytöstä kunnolla kiinni ja kyseinen tyttö olikin sitten suhteen aikana löytänyt jonkun toisen. Niin, ehkä Ilmari pelkäsikin sitä, että Vanessa olisi se, joka tavallaan tekisi jotain väärin. Löytäisi toisen kun Ilmari oli niin sellainen... nysvö. Tosin, Vanessa vaikutti niin täydelliseltä, ettei tuo voisi tehdä sellasta. Mutta sitten taas, Ilmari ei ollut kovin hyvä suhteissa, - ne olivat niin vaikeita.

"Et sä mua painosta", sanoi Ilmari sitten hiljaisena, katse käännettynä taas eteensä. Eihän Vanessa edes painostanut, tuo oli vain ilmaisuut tunteensa ja kysynyt samaa Ilmarilta, no big deal. No, Ilmarille se tuntui näköjään olevan aika big deal, koska koko tilanne tuntui edelleen kovin ahdistavalta ja epämukavalta. Kuitenkin ristiriitaiset ajatukset vaivasivat Ilmarin päätä. Toki, seurustelu tuntui kovin vaikealta idealta ja Ilmari pelkäsi kaiken menevän pieleen, mutta toisaalta, ei tuo halunnut että kukaan muukaan veisi Vanessan Ilmarilta. Tai siis, eihän Vanessa Iltsun ollut, mutta siis... Ilmari hymähti pienesti ajatuksilleen ja kääntyi taas katsomaan Vanessaa.
"Mun ois varmaa parempi lähtee. Puhutan joskus toiste, paremmalla ajalla." Ilmari puraisi nopeasti alahuultaan sanojensa jälkeen. Mahtavaa, kuullosti ihan siltä kuin tuo nyt olisi pakenemassa, eikä enää olisi aikeissa nähdä Vanessaa enää vaikka niin sanoikin.

"Iltsu...", Vanessa huokaisi hiljaa ja vilkaisi toisen silmiin. Miksi mies pelkäsi nyt sitä, että sanoisi jotain typerää? Äh. Ei noin hieno mies sanoisi koskaan mitään sellaista, että Vanessa jättäisi tuon.
"Kunhan tutustut muhun paremmin, niin huomaat että mä itse olen se joka sanon mitä sylki suuhun tuo..", punapää huokaisi olkiaan kohauttaen. Vanessa oli ensi silmäyksellä ujo ja herttainen, mutta kunhan tähän tutustui - ja jos suututti - osasi nainen olla melko kova suustaan. Vanessa hymähti ajatuksilleen hiljaa ja haroi hiuksiaan mietteliäänä. Pääskylän nuori neito oli yhä enemmän sitä mieltä, että tunteista puhuminen tässä vaiheessa oli ollut huono idea. Siltikin joku näkymätön voima oli pakottanut Vanessan siihen. Naisen oli ollut pakko kertoa Ilmarille, että pitää tuosta. Ikään kuin sillä voisi vaikka jotenkin varata miehen itselleen, niin tyhmältä kuin se kuulostikin.

Vanessa punnitsi mielessään eri vaihtoehtoja siitä, mitä sanoisi seuraavaksi. Pää hakkasi kuitenkin tyhjää, ja mielessä alkoi vain pyöriä mitä leffoissa tehtäisiin nyt. Hypähdettäisiin toisen kaulaan ja suudeltaisiin intohimoisesti? Äh, ei.. Sitä Vanessa ei uskaltaisi (vaikka salaa halusikin, hmm). Iltsu pitäisi neitosta täysin sekopäisenä ja lähtisi karkuun siltä istumalta. Sitä Vanessa ei halunnut. Tosin karkuun tuo taisi haluta jo nyt - ainakin niin viestivät miehen sanat. Punahiuksinen nainen kurtisti kulmiaan hieman ja huokaisi. Paremmalla ajalla? No mihin Ilmarille oli nyt tullut kiire?
"Ai... No, ihan miten haluut. Mihin sulla sit on kiire..?", kysäisi neitonen vahingossa hivenen kylmästi. Äh, helvetti. Ei se ollut tarkoitus!
"Sori, en mä silleen.. Äh. Mut jos sä haluut mennä niin enhän mä sua voi estelläkään. Mut sit tässä käy kuitenkin niin et meiän 'jutellaan myöhemmin' on parin kuukauden päästä. Ja sit ei enää ole edes mitään, mistä jutella. Siks mä vaan haluisin et.. Äh. Ihan sama, anna olla", Vanessa mutisi ja askelsi keittiöön. Ensinnäkin tuo halusi piiloon hetkeksi tilannetta, mutta toiseksi, kurkkua kuivasi ja se aiheutti janon. Neitonen laski lasiinsa vettä ja hörppi sitä hivenen allapäin - miksi tämä oli sillä tavalla tiuskinut Ilmarille?

"Vanessa hei..." Ilmari aloitti, Vanessan painellessa sanojensa jälkeen keittiöön. Mies itse oli vain kuunnellut taas Vanessan sanoje, osaamatta itse taaskaan sanoa oikein mitään. Pienoinen puuskahdus pääsi Iltsun huulilta, ja tuo painoi kasvonsa hetkeksi käsiinsä. Eihän tämän näin pitänyt mennä...
Ilmari laski kätensä syliinsä ja tuijotteli niitä hetken mietteliäänä, nostaen sitten katseensa ja suunnaten sen keittiön suuntaan.
"Sä et ymmärrä, enkä mä osaa selittää - ainakaan just nyt", Ilmari sanoi sitten, nousi sohvalta ja astui muutaman askeleen keittiön ovelle. Kädet hakeutuivat housujen taskuihin ja Ilmari piti katseensa Vanessassa, miettien taas hetken mitä sanoisi.

"Mä en vaan just nyt pysty... tähän. Mä en osaa selittää sulle mitä mä tarkotan, ja... Mä tarviin vähä aikaa, et mä voin selvittää mun pääni", vihdoin onnistuttuaan avaamaan suunsa, Ilmari yritti parhaansa mukaan selittää Vanessalle ajatuksiaan - tai ainakin osaa niistä.
"Ja mä lupaan, ettei se veny minnekään kuukausien päähän, että me nähään taas ja jutellaan ihan kunnolla", Ilmari lisäsi vielä, katse edelleen Vanessassa, vaikkakin nainen oli selin tähän.

Pieni huokaus pääsi taas Ilmarin huulilta ja tuo hieraisi nopeasti niskaansa toisella kädellään.
"Mutta musta ois silti parempi, että mä meen nyt..." Ilmari sanoi sitten, hieman varovaisen äänensävyn kera. Hän ei halunnut pahoittaa Vanessan mieltä enempää, kun mitä oli jo nähtävästi tehnyt.
"Mä... Anteeks." Ilmari astui Vanessan eteen, nappasi naista hellästi olkapäistä ja katsoi hetken naisen kasvoja sanomatta mitään.
"Sori, mä nyt vaan oon tällanen", Iltsu jatkoi vielä anteeksipyytelyään. Sekunnin-pari tuo oli taas hiljaa, kunnes Ilmari ei keksinyt muuta kuin vetäistä Vanessan lähemmäs itseään, tiukkaan halaukseen.
"Oikeesti anteeks, mä en vaan pysty tähän just nyt", Ilmari sanoi vielä hiljempaa, kunnes päästi sitten Vanessasta irti ja katsoi tätä vielä hetken, kunnes miehen askeleet kääntyivät keittiöstä eteisen suuntaan, ja pian Ilmari sulkikin oven perässään lähdettyään Vanessan asunnosta.

"No mitä?", nainen mumisi hiljaa ja laski lasinsa hetkeksi keittiön tasolle. Ei tuo vihaisena sitä sanonut, lähinnä ehkä hieman pettyneenä - itseensä, sillä oli sanonut hetki sitten Iltsulle vähän pahasti. Tai vaikkei pahasti, niin ainakin pahalla äänensäyllä.
"Kyllähän mä ymmärrän.. Tai ymmärsin. Sä et halua just nyt mitään ja se on ihan okei", huokaisi Vanessa ja vilkaisi nopeasti olkansa yli Ilmarin kasvoihin. Naista harmitti ihan suunnattomasti, vaikka tuo muka oli valmistautunut kaikkeen, silloin kun Iltsulle oli soittanut. Tottakai kaikki tuntui silloin helpolta, mutta nyt kun tilanne oli oikeasti käsillä, niin tuntui jotenkin niin pahalta, vaikka se ei Ilmarin vika ollutkaan. Olikohan toisella jotain pahoja kokemuksia seurustelusta?

"Okei.. Kyl mä ymmärrän", Vanessa saneli. He vain olivat erilaisia. Vanessa olisi voinut heti mielellään ja sillä sekunnilla aloittaa 'tapailun' miehen kanssa, mutta Ilmari tarvitsi aikaa. Oli kai vain odotettava, vaikka sellainen tuntui pelottavalta. Mitähän odottaminen tässä nyt tarkoitti? Kolme kuukautta niin että he eivät näkisi toisiaan? Koko ajatus oli kamala - Vanessa halusi nähdä Ilmaria joka päivä, oikeasti. Viettää aikaa miehen kanssa ja olla tuon lähellä ja.. Hitto.
"Kuitenkin venyy. Aina tällaset venyy. Lopulta mä näänkin sut vasta puolen vuoden päästä. Entä jos joku toinen nainen onkin vienyt sun huomion sit?", Vanessa sanoi, ennen kuin oli edes tajunnut sanoneensa sen ääneen. Helvetti sentään, miksi ihmeessä tämä oli sen sanonut? Nyt Ilmari piti Vanessaa idioottina. Olikohan viimeisetkin mahdollisuudet menneet siinä kohtaa?

"Miks?", neitonen sanoi hiljaa, vaikka sanat takertuivatkin kurkkuun ikävästi. Miksi Ilmari halusi mennä? Oliko Vanessa sittenkin painostanut tuota? Oli takuulla. Mikä ihme tätä vaivasi? Miksei nainen vain osannut olla hiljaa ja uskoa Iltsua. Lopulta kun mies kaappasi Vanessan halaukseensa, nainen ei estellyt yhtään. Ei tuo ennen ollut päässyt edes niin lähelle Ilmaria, ja toisen läheisyys juuri nyt tuntui hyvältä. Vanessa kiepsautti kätensä varovasti Iltsun ympärille ja pystyi tuntemaan miekkosen tuoksun. Hmh. Punertavahiuksinen neitonen ei olisi halunnut irroittaa otettaan toisesta.

"Turhaan sä pyytelet anteeks. Munhan tässä pitäis", neitonen saneli hiljaa. Lopulta kun mies lähti ottamaan askelia kohti ovea, Vanessan huulet mutristuivat hieman. Ei ei ei.
"Et lähtis, Ilmari..", neitonen pyysi ja askelsi toisen perään, mutta mies oli jo kadonnut. Vanessa huokaisi hiljaa ja näpräsi paitansa helmaa hämillään, samalla kun kurkussa oli taas sama tunne ja.. Hetkinen. Ei kai naisen silmiä vain kirvellyt? Ei. Tai ehkä vähän.