Mut mitä tiellä tapahtuu, se tielle jää

Krista oli hypännyt 64-numeroiseen bussiin Rautatientorilta - nainen oli kirinyt viimeiset kaksikymmentä metriä ja juossut bussiin, joka sulki ovensa lähes samantien, kun hän oli ennättänyt kyytiin. Krista vilautti nopeasti matkakorttiaan ja käveli bussin perälle, kumma kyllä paikalla ei ollut hirveästi matkustajia, vaikka kello olikin vasta suhteellisen vähän. Ei edes kotiintuloaikoja noudattavia teinilaumoja takapenkillä kiljumassa. Ihme.

Kristalla oli takanaan koulupäivä, johon ihme kyllä ei ollut sisältynyt yhtään työtuntia lentokentällä. Olikin siis ollut suorastaan luksusta, kun aamulla oli saanut nukkua peräti kahdeksaan asti, sillä koulu alkoi vasta hieman ennen kymmentä. Neljän aikoihin iltapäivällä nainen oli karistanut koulupäivän pölyt ja suunnannut erään luokkatoverinsa kanssa keskustaan; nainen oli viikonloppuna netissä surffaillessaan bongannut erään pakko-saada-heti-nyt -paidan, jota piti sitten heti päästä metsästämään ihan livenä. No, paita oli löytynyt helposti, oikean värisenä ja kokoisena eikä hintakaan nyt sen kauheammin päätä huimannut. Ai että, Krista oli tyytyväinen.

Shoppailut eivät tosin olleet jääneet pelkkään paitaan - Krista änkesi istumaan takapenkille ja laski kolme, siis neljä, ostoskassillista tavaraa viereiselle penkille. Nainen pystyi jo näkemään sielunsa silmin isosiskonsa ilmeen, helvetin tyytyväinen tuo mahtoi taas olla. Mutta nämä olivat Kristan rahoilla hankittuja Kristalle itselleen, ei kenelläkään pitäisi siihen olla mitään nokankoputtamista. Tyytyväisenä Krista kaivoi puhelimensa ja kuulokkeet esille, kytki piuhan puhelimeen, laittoi napit korviinsa ja avasi puhelimen musiikkikirjaston.

Viljami jäädytti itseään bussipysäkillä tupakka huuliensa välissä, samalla kun odotteli urhoollisesti jo kymmenettä minuuttiaan bussia numero 64. Miekkonen oli nähnyt erästä ystäväänsä keskustassa kahvittelujen merkeissä, jossa olikin vierähtänyt tovi jos toinenkin. Töistä olisi vapaapäivä ja kouluakin oli ollut vain muutama hassu tunti aamulla. Ajatuksistaan lopulta maanpintaan nousten viltsu tumppasi röökinsä ja heilautti kättään bussille, joka urhoollisesti tottakai pysähtyi pysäkille. Luojan kiitos pääsisi lämpimään! Kädethän siinä tekivät kuolemaa kun poltti tupakkaa -20 asteen pakkasessa.

Mies vilautti vihreää matkakorttiaan lukijaan, joka näytti vihreän valon. Nuorukainen meinasi istahtaa nelinpaikalle, mutta silmään osui perällä istuva tutunnäköinen nainen. Hetkonen.. Eikös tuo asunut Huvilakujalla? Ja koska kyseessä oli Viljami ja samaan yhtälöön laitettiin kaunis nainen, olisi lopputulos selvä. Toiseenhan tehtäisiin tuttavuutta. Nainen kuunteli musiikkia, mutta kaipa tuo sen läpi silti kuulisi, jos Viljami alkaisi puhua pälpättää jotakin.

"Ai, moikka", mies naurahti hyväntuulisena ja istui kahden penkin paikalle, kääntyen hieman naisen puoleen, jonka nimeä tosin ei tiedetty.
"Mä katoin et sä näytät tosi tutult, ja tajusin et mehä asutaan samassa taloyhtiössä?", nuorukainen sanoi hiuksiaan haroen ja nopeasti loi silmäyksen naisen ostoksiin. Tosiaan, naiset. Nuo tyhjensivät puoli Kamppia vähintään tunnissa, jonka jälkeen Forumin puolessa tunnissa. Viljami tykkäsi toki itsekin kartuttaa vaatevarastoaan, mutta jokin roti sentään!
"Pari paitaa ostit..?", mies virnisti ja vilkaisi neitoseen.

Bussi ajoi verkkaiseen tahtiin ensin ydinkeskustasta pois, sitten moottoritielle ja lopulta kääntyen pienemmille teille. Matka keskustasta kotiin kesti hieman alle puoli tuntia ja nyt siitä oli mennyt jo vajaa puolet. Kännykän musiikkisoittimesta kuului tuttua bilemusaa, ei naisella oikein ollut mitään erityistä musiikkimakua - kaikki hyvä upposi, niinpä niin. Lunta satoi hiljalleen ulkona, kun Krista katseli ohikiitäviä maisemia. Yhtäkkiä joku selvästi puhutteli häntä.

Arviolta samanikäinen, ihan ookoo-näköinen mieshenkilö, oli istuttanut takapuolensa takapenkin edessä olevalle kahden penkin riville ja kääntynyt puhumaan Kristalle. Kun mies alkoi selittämään, että he olivat naapureita, joutui Krista aikansa tutkailemaan toisen kasvoja ja miettimään, kuka ihme tuo saattoi olla. Ei ainakaan samasta rapusta - ehkä he olivat törmänneet pihalla tai jossain lähikulmilla?

"Voi hyvin olla mahollista. Mut en mä kyllä sun nimeä tiedä", Krista lopulta sanoi ja vilkaisi sitten vieressään olevaa ostoskassiläjää miehen vinoillessa niistä. Mikä tuo tuntematon oli hänen ostoksiaan kommentoimaan? "No ihan vaan pari."

Miekkosen huulilla lepäsi pieni virne koko ajan. Neitonen ei selvästikään kovin innoissaan lämmennyt 'vieraalle' joka oli tullut juttelemaan. Viltsu ei sen antanut häiritä laisinkaan, tämä ylläpiti pientä hurmurihymyä huulillaan ja nyökkäsi toisen lausahdukselle.
"No etpä tiedäkään, koska ei me olla juteltu. Se selittää ehkä kaiken..", mies hymähti huvittuneena ja pudisti päätään.
"Mä oon Viltsu. Tai no, Viljami", mies sittemmin totesi. Ei tämä edes ollut varma kiinnostiko tuota naista, mutta sama se. Sosiaalisena ihmisenä Viljami mielellään teki tuttavuutta uusien ihmisten kanssa, ja etenkin tuon naisen koska he olivat naapureita (ja koska neitonen oli varsin viehättävä).

"Mmh, pari. Okei", mies nyökkäili ja naurahti hiljaa. Tämä lipaisi nopeasti huuliaan, kunnes hetkeksi käänsi katseensa muualle. Ei sentään koko aikaa ollut soveliasta tuijottaa. Kauaa Viljami ei kuitenkaan pitänyt silmiään tiessä, vaan kääntyi katsomaan neitoa.
"No, mikäs sun nimi sitten on?", Viltsu kysäisi kulmiaan hieman kohottaen. Olikohan neitonen asunut kauankin Huvilakujalla? Kyseiseen hameväen edustajaan oli kyllä törmätty pari kertaa, mutta nekin olivat hiljattain tapahtuneita juttuja.

Okei, äskeinen saattoi kuulostaa ehkä hivenen tylyltäkin - mitä Krista ei ollut oikeasti edes tarkoittanut. Hiukan hän oli vain hämmentynyt, kun joku tuli niin äkkiarvaamatta ja niin tuttavallisesti juttelemaan. Ei Viljamiksi esittäytynyt mies vaikuttanut edes miltään sekopäältä vaan ihan mukavantuntuiselta nuoreltamieheltä. Paitsi ehkä hieman.. flirttailevalta sellaiselta, kovin oli miehen suupielillä koko ajan pieni virnistys päällä. Ja sitä paitsi kuka Viljami-niminen edes pystyi olemaan mikään sekopää?

"Krista. Mä oon Krista", nainen hetken päästä esittäytyi ja tajusi nyt jopa hiljentää musiikin ja ottaa nappikuulokkeet korvistaan. Hitaasti Krista irroitti kuulokkeet puhelimesta ja kiersi ne pienelle rullalle, laittaen ne lopuksi laukkuunsa. Kännykästään hän vilkaisi vielä kelloa, kunnes laittoi senkin laukkuun ja nosti katseensa takaisin mieheen.

"Missä rapussa sä asut, et ainakaan beessä?" Krista päätti lopulta kysyä, hymyillenkin hieman sanojensa perään: ei hän halunnut vaikuttaa miltään tylyltä tiukkapipolta, joka vastaili kysymyksiin lyhyesti ja tympeästi. Nopea vilkaisu ulos, vielä oli jonkin verran matkaa että oltaisiin edes lähellä oikeaa pysäkkiä.

Viljamin hymy ei hyytynyt, vaikka nainen ei vaikuttanutkaan kovinkaan innokkaalta juttelemaan. Jos tuo vielä kauankin osoittaisi negatiivista asennettaan, ehkä Viltsu häipyisi hyvän sään aikaan. Ei tuo haluaisi välejään kiristää naapureihin. Ja varsinkaan noin viehättävään nuoreen neitoon.
"Hmh, no hauska tutustua Krista", sannoi Varpulan nuorukainen ja nyökkäsi. Nimi sopi kantajalleen hyvin, mutta Viltsu ei jaksanut lohkaista mitään yli-imelää 'nimi on yhtä kaunis kuin kantajansa' -juttua. Sellainen oli niin mautonta ja kulutettua.

"Joo, en. Mä asun C-rapussa.. Sä siis asut B:ssä?", nyökkäili nuorukainen. Mies oli käynyt katsomassa erästä B-rapun kämppää myös, mutta C oli vienyt voiton ja nuorukainen oli lopulta muuttanut sinne, omaan pikku lukaaliinsa.
"Ootko sä kauankin asunut siellä muuten?", jatkoi tämä ja kohotti hieman kulmiaan. Viltsu itse oli jo jonkun aikaa, mutta kaipa tätäkin silti jollain kaavaa saattoi sanoa melko tuoreeksi asukkaaksi.

Mies halusi ylläpitää keskustelua, sillä Krista näytti jo hievan 'avautuvan' sen tiimoilta. Tuo ei enää näyttänyt niin tympääntyneeltä nappikuulokkeet korvissaan. Ja hyvä niin, koska Viljami piti avoimista naisista.
"No.. Hmh. Ootsä vieläkin sitä mieltä että ostit pari paitaa vaan?", naureski Viltsu hiljaa.
"Eiks kaikki naiset muka tyhjennä aina puolet ostoskeskuksista", jatkoi nuorukainen ja sipaisi hiuksiaan nopeasti.

"Hyvin päätelty", Krista virnisti pienesti ja nyökkäsi sitten, "oonhan mä asunu siinä jo.. no, useemman vuoden." Mitä sitä nyt pienistä, jos toiselle ei samantien myöntäisi asuvansa siskonsa asunnossa ja maksavan tälle vain nimellistä vuokraa. Kristan ja Katrin kämppikseys oli sujunut tähän mennessä ihan kivasti - no, ainakin Kristan puolelta. Katrin pinna oli ehkä katkennut turhan monta kertaa, mutta sisaruusrakkaushan oli sellaista. Riitelyä ja tappelua kellon ympäri, mutta kumpikin välitti silti toisesta aidosti eikä halunnut tuolle mitään pahaa.

Hups. Krista havahtui mietteistään, kun oli tajunnut että oli jäänyt katsomaan Viljamia ajatuksissaan varmasti melko tyhmännäköisenä. Mies vaikutti yhä ihan kivannäköiseltä, melko voimakaspiirteiseltä nuorelta mieheltä, ei varmasti poikennut iältään paljonkaan Kristasta. Luultavasti olisi samanikäinen, ainakin melkein. Ikä saattoi heittää vuodella tai parilla, tai sitten vain joillain kuukausilla.

Krista katsahti taas vieressään olevaa ostoskassiläjää. Tyypillinen mies tuo Viljamiksi esittäytynyt henkilö ainakin oli; aina piti olla naljailemassa naispuolisten henkilöiden ostosvimmasta. "Jos mun ostokset kiinnostaa sua noin paljon, niin sähän voit varmaan kantaa ne mun puolesta kuhan päästään tästä dösästä", Krista päätti napauttaa ja vetäisi tietäväisen hymyn kasvoilleen. Mikäli Vilperiä todella kiinnostaisi hänen ostoksensa, niin sehän olisi vain voitto Kristan hyväksi. Ei tarvitsisi itse raahata ostoksia kotiin asti.

"No, mä satun onnekseni - ja onneksesi, olemaan aika etevä mies, joten ei ihme", totesi Viljami pienen virneen kera ja naurahti hiljaa. Tottakai se oli (osittain) vitsi, ei Viltsu nimittäin järin itserakas persoona ollut. Se olisi pidemmän päälle vain ärsyttänyt muita, eikä Viljami jaksanut sellaiseen ryhtyä. Tottakai oma itsetunto oli kohdillaan varsin hyvin, mutta siihen se jäi.
"Aijaa okei.. Hmh, aika kauan", mies pohti lähinnä itsekseen ja hymyili sitten nopeasti. Oli Viljamikin jokusen aikaa jo asunut, muttei tosiaan niin kauaa. Kristaan verrattuna Viljami todella olisi aivan uunituore sillä suunnalla. Miekkonen piti seudusta erittäin paljon. Se oli rauhallinen, lähellä oli sali, lenkkeilyreittejä, ranta.. Ja siltikin hyvät yhteydet keskustaan. Huvilakuja oli siis todellinen paratiisi, jos nyt niin sopi sanoa.

"Ah, no niin tietysti. Miehet on aina olevinaan jotain unelmien prinssejä jotka pelastaa sen jälkeen kun naiset itse on ensin kolunnut kaupat puolityhjiksi", huokaisi Viljami dramaattisesti ja pyöräytti silmiään.
"Mut eiköhän se onnistu, mä en nimittäin taida haluta nähdä sua vihaisena..", mies heitti toiselle ja virnisti. Krista olisi varmasti.. No, melko tulinen ja temperamenttinen. Ei siis tosiaankaan paha, sillä eikös sellaiset naiset olleet juuri parhaimpi? Miekkonen hymähti hiljaa ajatuksilleen ja siirsi hetkeksi katseensa ulos. Ei sitä nyt viitsitty naista tuijottaa koko aikaa.

Krista ei voinut olla naurahtamatta Viljamin hieman rehvastelevallekin kommentille. Ei mies järin itserakkaalta tyypiltä vaikuttanut, miehen kommenttikin oli lähinnä pelkkää vitsailua selvästikin. Krista vilkaisi ulos bussin ikkunasta, pian olisi heidän aikansa jäädä pois. Nainen vilkaisi keltapunaista stop-nappia ja käänsi sitten katseensa takaisin Viljamiin.

"Et sä sitten halua olla sellanen unelmienprinssi? Ja kyllä teiän miesten vaan kannattais tyytyä rooliinne ostostenkantajina, et naiset pysyy tyytyväisinä. Helpottaa teiänki elämää kummasti", Krista selitteli huvittuneena - joskin naisen huvittuneisuus vain kasvoi tuon kuullessa Viljamin lopullisen vastauksen.

"Nytkö sä jo pelkäät mua. Matelet vaikka perässä vaan sen takia, ettet haluu nähdä mua vihasena. Kivaa", Krista virnisti ja painoi sitten stop-nappulaa, heti kun bussi oli ohittanut heidän pysäkkiään edeltävän pysäkin. "Noni, otappa sä nää nyt.." Nainen nosti läjän ostoskasseja Viljamin syliin ja tuli sitten itsekin takapenkiltä pois, seisoen nyt takaoven rappusten yläpäässä odottaen bussin saapumista pysäkille ja ovien avautumista.

"No kun mä en ole sellainen, ni en mä sellaiseksi voi muuttuakaan. Enkä mä haluakaan. Liian siirappista", mies hymähti ja väläytti sitten pienen hymyn. No ei Viltsusta mitään prinssiä saisi tekemälläkään. Kyllä tuo naisystävälleen (jota ei edes ollut) voisi joskus kukkia ja suklaata tuoda, mutta eiköhän se siihen jäisi. No ehkä joitakin illallisiakin joskus. Viltsu ei tosiaan ollut mikään unelmien aviomies, joten siihen kannattikin haaveilut siltä osalta jättää.

"En mä sua pelkää..", mies sanahti ja virnisti. Tuo oli juuri nousemassa, kunnes saikin ostoskassit syliinsä. Ai niin, niinhän se menikin. Nuorukainen kirosi puoliääneen, mutta nousi lopulta kassien kanssa ylös ja väläytti hymyn - tai no, hieman tekaistun sellaisen, ihan vain Kristan kiusaksi.
"No.. Enköhän mä tän kerran kestä. Mut älä luulekaan et mä kantaisin nää sun ovelle saakka. Sä asut eri rapussakin, joten liikaa ponnistelua", vitsaili Viljami. Ehei, ei se olisi mikään rankka fyysinen suoristus tosiaankaan. Mutta silti - rajansa kaikella.

Mies askelsi bussista ulos ja alkoi ottaa askelia kohti kerrostaloa, joka kauempana näkyi. Onneksi pysäkki oli suhteellisen lähellä, että ei tarvinnut jäädyttää itseään iltapakkasessa. Hrr. Lämmin suihku kelpaisi muutenkin.

Krista hypähti edeltä bussin takaovesta ulos, kun bussi kaarsi pysäkille. Nainen jäi odottamaan, että Viljamikin pääsi ulos ennen kuin lähti talsimaan tuon vierellä kohti Huvilakuja kolmeatoista. "Mitä? Et kanna näitä ovelle asti? No ei sit tarvi kantaa ollenkaan!" Krista käännähti ja tuhahti muka kovinkin pettyneenä. Kasvoille väännettiin pettynyt ilme ja ostoskassit melkein tempaistiin mieheltä itselle. Lopulta Kristan suu kuitenkin vääntyi leveään hymyyn ja nainen vain pudisteli päätään.

"Joo joo, - jos nyt kannat ees alaovelle asti. En mä oiskaan kuin kahvit ja viiden ruokalajin illallisen tarjonnu kiitokseks", Krista hymyili tietäväisenä ja sulloi kädet villakangastakin taskuihin. Käsilaukku pysyi olalla - ah, tällainen kantajapalvelu pitäisi aina olla tarjolla rankan shoppailuretken päätteeksi.

Pysäkiltä ei tosiaan kävellyt kuin viitisen minuuttia kerrostalolle, niin vaivattomat olivat kulkuyhteydet alueella. He ohittivat A-rapun, kumpikaan ei siihen vielä jäisi. B-rappu oli vuorossa seuraavana, Kristan päätepysäkki. Nainen pysähtyi ja käveli muutamat raput ovelle ja alkoi kaivamaan avaimia laukustaan. Pian muutaman avaimen nippu otettiin laukusta ja nainen kääntyi katsomaan Viljamia. "Ooksä varma ettet haluu kantaa mun ovelle asti?" Krista virnisti.

Viljami kohotti kulmiaan hieman ja katseli naista. Hetken aikaa oli mies jopa luullut että tuo oli ollut tosissaan. Hmh, se olisi jo ehkä hitusen sekopäistä, joten ihan hyvä että Krista olikin vain vitsaillut. Miekkonen virnisti pikaisesti toiselle ja pudisti päätään.
"Naiset.. Aina yhtä hankalia", tämä tyytyi vain toteamaan ja huokaisi dramaattisesti. No, osittain Viltsu ehkä vitsailikin, mutta tavallaan ei. Se oli totta ettei hameväestä saanut koskaan kunnolla selkoa. Sen vuoksi mieskin oli joutunut pari kertaa pettymään - mutta niistä kerroista ei sen enempää.
"Ohhoh.. Säkö muka osaat kokata? Ei vaan.. Varmasti osaat. Hitsi kun nyt missasin sun pöperöt", mies päivitteli huulet mutrussa ja katseli hetken aikaa Kristaa, ennen kuin naureskeli hiljaa.

Kun kaksikko pian saapui naisen rapun eteen, miehen huulille suli vino hymy. Hmmm.
"Ehkä mä herrasmiehenä kannan nää sit ylös. Mun omatunto ei antais mielenrauhaa jos olisin jättänyt sut pulaan. Joten hop hop ovea auki, mulla on kädet täynnä - kiitos erään", yskäisi nuorukainen huvittuneena ja askelsi pian sitten sisälle kerrostalon aulaan.
"Niin mones kerroshan mahtaa kyseessä olla?", kyseli Viltsu ja lipaisi nopeasti huuliaan. Hissi olisi ainakin otettava, se oli saletti.

”Ai sä et tiiäkkään vielä, et se Chez Dominique on oikeesti mun. Siis se kahden michelintähden rafla”, Krista virnuili huvittuneena ja laittoi sitten avaimen lukkoon, vääntäen sitä kevyesti. Rapun alaovi aukesi ja kohteliaana Krista päästi pikkolonsa ostoskassien kanssa edeltä. He kävelivät hissin luokse – hissi ei näköjään ollut jäänyt edelliseltä käyttäjältään ensimmäiseen kerrokseen. Krista virnisti Viljamin sanat kuultuaan.

”Seiska. Etsä haluu kävellä vai? Mä aattelin et se kävis iltalenkistä.” No, todellisuudessa Krista ei itsekään kovin usein jaksanut nousta rappuja aina seitsemänteen kerrokseen asti vaan tyytyi sen sijaan hissin tuomaan mukavuudentunteeseen. Nainen painoikin siis hissin kutsuntanappia ja kääntyi sitten Viljamin puoleen hissiä odotellessaan. Aika jännää, että tuo lähes tuntematon naapuri oli kuin olikin suostunut kantamaan Kristan ostokset ensinnäkin Huvilakujalle asti ja toisekseen jopa Kristan kotiovelle saakka. Toisaalta, – ei Krista jaksanut asiasta pahemmin valittaakaan. Joskus oli kiva tuntea itsensä lähes prinsessaksi.

Pian hissi kolistelikin alas asti ja kaksikko astui sisälle siihen. Krista painoi oikean kerroksen numeroa ja nojaili sitten hissikorin seinään. Mitään ei juuri puhuttu koko ”pitkän” matkan aikana, ja kun he sitten viimein astuivat seitsemännessä kerroksessa ulos, käveli Krista kotiovelleen ja työnsi avaimen lukkoon. Ovi aukesi ja Krista antoi sen olla raollaan kääntyessään Viljamin puoleen. ”No, kiitos nyt ku vaivauduit noinkin paljon. Ei sun ois oikeesti ees tarvinu, kyllä mulle saa sanoo ei”, nainen naurahti pienesti ja tarjoutui ottamaan ostoskassit itselleen.

"No en tosiaan tiennyt joo - mut hei, hyvä että kerroit", Viljami saneli jokseenkin huvittuneena ja naurahti sittemmin lähinnä itsekseen. Mies oli tyytyväinen saadessaan tehtyä tuttavuutta jonkun naapurin kanssa. Kyllä Viltsu sosiaalinen oli, mutta viime aikoina ei juurikaan ollut aikaa jäänyt millekään ylimääräiselle. Naapureita tervehdittiin rapussa, jos tervehdittiin. Kaikkein happamimpia yksilöitä Viljami ei edes katsonut silmiin, sillä olisi saanut osakseen pelkkää mutinaa ja jotain vastaavaa. Se jos mikä oli omituista.

"No en tosiaan, jos sä ihan ylhäällä asut. Ja joo, seiska on aika ylhäällä", nuorukainen totesi hieman naurahtaen ja pudisti päätään. Kyllä mies liikunnallinen oli salilla treenaamisen ja lenkkeilyn osalta, mutta siihen se jäi. Jos talossa oli hissi, sitä käytettiin jos kämppä sijaitse kolmatta kerrosta ylempänä. Sitä alemmat vielä pystyi kävellä. Viljami askelsi hissiin ostoksien kanssa ja hymyili hieman naapurilleen. Päivä hyvä teko oli tosiaankin tehty, sillä ei mies kovinkaan monen naapurin ostoksia olisi kantamassa. Vain kauneimpien, heh. Tämä neitonen tosiaan oli nätti, joten miksei pientä palvelusta voitaisi tehdä? Nuorukainen loi vieöä yhden silmäyksen peilin suuntaan ja vilkaisi olemustaan. Ihan hyvältähän sitä näytettiin - hiukset asettuivat hyvin, eivätkä poukkoilleet sinne tänne kuin mitkäkin.

Viljami ojensi kassit naiselle ja naurahti toisen sanoille. Mies kohautti sitten vain olkiaan ja pudisti hieman päätään.
"No ei siitä vaivaa ollut edes", nuorukainen sanoi ja silmäili toisen kasvoja. Sitä paitsi ei tässä aikaakaan mennyt paria minuuttia kauempaa. Mitään ei siis menetetty ja Viljami oli saanut jopa tutustuttua yhteen ihmiseen - ei paljoa, mutta samapa tuo.
"No, mä muistan ton jatkossa", vaaleahiuksinen totesi virneen kera. Ei mies ollut ajatellut sanovansa ei kauppakassien kantamisen kanssa, joten turhaan nainen sitä ajatteli.
"Mut me kai törmäillään jossain vielä.. Uskottavasti", naurahti Viljami ja kohautti olkiaan. Kyllähän he nyt tulisivat näkemään, asuivathan samassa taloyhtiössä.