Pimeässä yössä kiillät kultaa, sun rakkautesi maani saartaa

Perjantai 27.01.2012 - klo 05:20 eteenpäin
Kristianin asunto
Eevi Laakso & Kristian Nevantaus

Maailmanvalloittaja - sellaiseksi Kristian oli itsensä tuntenut eilisen jälkeen. Hän ei oikeastaan vielä edes kyennyt sisäistämään kaikkia eilisen tapahtumia. Ensinnäkin: hän seurusteli. Toiseksi: nainen, jonka kanssa hän seurusteli, oli Eevi. Eilen Eevi oli vastannut myöntävästi Kristianin kysymykseen seurustelusta, ja siitä lähtien he olivat olleet yhdessä. Eilen oli kyllä ollut hauskaa, vaikka se vähän pitkäksi olikin venähtänyt. Toki se sellaiseksi oli venähtänyt, kun Kristianin bändikaverit halusivat ensimmäisenä tietää, että millaisen naisen se heidän rumpalinsa oli oikein itselleen napannut. Kristiania oikeastaan vain naurattivat ne kavereidensa kovin tiukat, esimerkiksi seksiin liittyvät, kysymykset, joita he koko ajan Eeville latelivat.

Kaksikko oli saapunut Huvilakujalle ilmeisesti vasta joskus keskiyön jälkeen, mutta se ei miestä haitannut ollenkaan. Ei, vaikka hänen pitikin herätä töihin muutaman tunnin kuluttua. He olivat Eevin kanssa siinä ulkona sopineet, että nainen jäisi Kristianin luo yöksi. Mitään pusuttelua ja halailua kummempaa heidän välillään ei ollut kuitenkaan tapahtunut, eikä Kristian sitä ollut olettanutkaan. Hän oli onnellinen jo pelkästään siitä, että sai pitää Eeviä kainalossaan koko yön ja tuntea tuon läheisyyden. Ei sitä parempaa tunnetta ollutkaan, kuin se tunne, kun sai pitää rakastamaansa ihmistä lähellään.

Mies havahtui pikkuhiljaa siihen, kuinka kännykästään pamahti päälle herätyslaulunsa Raindrops keep falling on my head. Se oli miehelle aina sellainen positiivinen päivänaloitus, mutta nyt hän ei edes tarvinnut sellaista, kun hänellä oli Eevi vieressään. Mies laittoikin päälle pöytälampun ja katsahti vieressään makaavaa naista se vino, lempeä hymy huulillaan.
"Huomenta", hän tokaisi lämpimästi. "Nukuitsä hyvin?" Tummatukkainen mies ojensi sen verran itseään Eevin suuntaan, että saattoi painaa tuon huulille hellän suukon. Hitto, hän oli juuri suukottanut omaa naisystäväänsä. Kristian ei tajunnut sitä vieläkään.

Eilinen ilta oli ollut todella mahtava, paras pitkiin aikoihin. Jotain sen mahtavuudesta kertoi se, että nyt hän virallisesti seurusteli. Hän, Eevi Laakso seurusteli Kristianin kanssa. Voisiko mikään olla enää paremmin?
Ilta oli venähtänyt, kun Kristianin kaverit olivat päättäneet järjestää hänelle jonkinasteisen ristikuulustelun. Eevi otti sen tosin melko huumorilla, ja vastaili miesten kysymyksiin parhaansa mukaan, toivoen tekevänsä hyvän vaikutuksen. Kyllähän hän halusi, että Kristianin ystävätkin pitäisivät häntä mukavana ihmisenä.

He olivat päässeet lähtemään Huvilakujan suuntaan vasta melko myöhään, kello taisi olla jo yli keskiyön kun he siinä kerrostalon edessä sopivat Eevi menisi Kristianin luokse yöksi. Mitään kamppeita hän ei enää jaksanut lähteä kotoa hakemaan, vaikka matka ei olisikaan ollut pitkä, vaan he olivat menneet suoraan Kristianin luokse. Kello oli jo sen verran paljon, ja huomenna molemmilla oli töihin meno, joten he olivat melko pian menneet nukkumaan. Tietenkin se pakollinen söpöily, toisessa kiehnääminen ja pusuttelu, oli hieman viivästänyt nukahtamista, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä.

Eevi tajusi unen läpi kun jostain alkoi soimaan musiikkia. Mitä ihmettä? Ei hänen herätysäänensä kyllä tuollainen ollut. Samalla Eevi muisti eilisen tapahtumat ja pientä hymyä kipusi väkisinkin hänen huulilleen, samalla kun nainen hieroi vähän väsyneitä silmiään.
"mm, huomenta", Eevi mumisi hyvin onnellisen kuuloisena kun kääntyi katsomaan miesystäväänsä. Vihdoinkin hän sai kutsua Kristiania miesystäväkseen.
"oikeen hyvin", Eevi totesi ja vastasi saamaansa suukotukseen.
"..entä jos vaan ei mentäis töihin?", Eevi ehdotti seuraavaksi hitusen maanitellen, naurua äänessään. Kyllä hän tiesi, että heidän pitäisi mennä töihin. Tähän aikaan aamusta sänky olisi kuitenkin houkutellut enemmän. Ja varsinkin kun sai köllötellä oman kullan vierellä.

Kristian hymähti huvittuneesti Eevin sanoille. Se olisi kyllä unelmaskenaario. Olisi ihana vain viettää tämä päivä Eevin kanssa ja unohtaa kaikki muu maailma, mutta valitettavasti Kristianilla oli opetustyö. Se oli oikeastaan sellainen työ, josta Kristian aidosti piti. Oli mukavaa huomata, kuinka nuoret itse asiassa oppivatkin jotain nuotteja, vaikka nuo ensin valittivat, kuinka eivät varmasti osaisi. Tosin vielä iloisemmaksi Kristianin tekisi Eevin lähellä oleminen. Oi että, kuinka mahtavaa olisi, jos he saisivat nukkua vielä muutaman hupsun tunnin, jonka jälkeen voisivat vaikka puhua. Sitä puhumista he tosin pystyivät tekemään ihan tässä aamullakin.

"Et tiedä, kuinka mielelläni oisin pois töistä. Sinne nyt on valitettavasta vaan pakko mennä", Kristian naurahti. Kyllä Eevi tiesi sen ihan selvästi, että mies mieluummin naisen kanssa jäisi nukkumaan, mutta työ oli työtä. Siitä Kristian sai palkan, ja palkalla saattoi ostaa kaikkea kivaa ja maksaa vuokran. Ehkäpä juuri sillä palkalla Kristian voisi ostaa Eeville vielä jossain vaiheessa jotain kivaa. Mitä kivaa? Ei Kristian ollut siitä tietoinen, mutta kyllä hän sitten tietäisi, kun näkisi sen.
"Eiku kohti keittiötä. Tuu sitte kunhan oot valmis", Kristian hymyili, nousten sitten vastahakoisesti ylös sängystä. Ei se hänelle ollut koskaan vaikeaa, nimittäin sängystä nouseminen, vaan hän oli aamuisin yleensä ihan pirteäkin. Nyt hän vaan halusi olla Eevin kanssa joten nouseminen oli tuskaa.

Haukotellen Kristian veti päälleen collegehousut, mies kun oli nukkunut t-paidalla ja boksereilla. Mies vilkaisi Eeviä lempeästi, ennen kuin siirtyi keittiön puolelle. Ajatella, tämä oli hänen ja Eevin ensimmäinen, yhteinen aamu. Kristian ei voinut toivoa kuin sitä, että näitä tulisi vielä enemmän. Siihen mies kyllä jaksoi uskoakin, koska Eevi selvästi oli nukkunut hyvin. Tai no, mistä mies sen voisi tietää, kun itse oli nukkunut kuin tukki. Harvoin sitä tuli näin hyvin nukuttua.
Tuttuun tapaansa Kristian hyräili ties mitä viisuja laittaessaan kahvin tippumaan ja aamupalavälineet pöytään. Eiköhän Eevi leipää söisi. Ja jos ei söisi, niin se olisi ongelma - ei miehellä ollut muutakaan sillä hetkellä. Paitsi hedelmiä ja kasviksia löytyi kyllä. Kristiania huvitti tämä hänen liiallinen pohtimisensa.

Eevi jäi hetkeksi sanojensa jälkeen unelmoimaan sitä, kuinka he nukkuisivat vielä pari tuntia. Sen jälkeen olisi ihana herätä toisen viereltä ja he voisivat viettää vaikka koko päivän sängyllä makoillen ja jutellen. Mutta niin, eiväthän he sellaista voineet tehdä. Periaatteessa Eevi olisi voinut tehdäkin, pystyihän hän tekemään töitä samalla tavalla kotoaan käsin kuin töissäkin. Mutta Kristian taas oli opettaja, joten tuon olisi pakko mennä töihinsä. Ja tottakai Eevi sen ymmärsi.

"mm, kyllähän mä sen tiesin", Eevi lausahti pienesti hymähtäen. Sai sitä kuitenkin toivoa, että he voisivat vain jättää velvollisuutensa ja keskittyä vain toisiinsa. Ja kyllä Eevi tiesi, että Kristiankin mieluusti jäisi vain hänen kanssaan kotiin. Mutta se ei tosiaan mitenkään näin arkena ollut mahdollista.
"joo, tuun ihan kohta", Eevi lupaili katsellen sitten kuinka Kristian nousi ylös ja puki collegehousut ylleen. Pieni hymy suotiin miehelle ennen kuin tuo lähti keittiön puolelle.

Eevi unohtui vielä joksikin aikaa siihen sängylle vain makoilemaan. Nainen ei ikinä ollut mitään aamuihmisiä, ja siksi tuon pitikin aina hyvissäajoin pistää herätyskello soimaan, jotta ehtisi hetken köllötellä sängyssä, ikään kuin kerätä voimia siihen nousemiseen. Nyt Eevi selviytyi kuitenkin ennätysajassa vuoteesta ylös, ja pukemaan eiliset vaatteet ylleen. Syynä taisi olla se, että hän oli täällä, mutta Kristian oli keittiössä.

Eevi haroi hiuksiinsa ilmestyineitä pieniä takkuja pois kun käveli haukotellen keittiön suuntaan. Siitä väsymyksestä huolimatta pieni hymy kohosi naisen huulille kun Kristian ilmestyi taas hänen näkökenttäänsä. Oliko tämä enää edes normaalia? No, ainakin aivan ihanaa.
"monelta sulla loppuu tänään työt?", Eevi kysäisi miettien, että näkisivätkö he tänään illemmalla. Tai no, ehkä Kristian haluaisi omaakin aikaa, joten ehkei hänen kannattaisi roikkua tuossa kokoaikaa kiinni, mieshän voisi kyllästyä häneen.

Koska Eeviä ei näkynyt paikalla ihan heti, päätti mies tehdä valmiiksi muutaman voileivän. Ehkä Eevi arvostaisi sitä. Ihan aluksi Kristian oli miettinyt, että olisi vienyt Eeville aamupalan sänkyyn, mutta koska tuo oli herännyt ihan samoihin aikoihin ja suhteellisen pirteän näköisenä, oli mies jättänyt sen tekemättä. Olikohan Make koskaan tehnyt tällaista Eeville? Oliko tuo koskaan tuntenut sitä tunnetta, että halusi ilahduttaa rakkaansa ihan vain pienillä asioilla? Kristianilla se tunne vallitsi ainakin koko ajan. Hän halusi yksinkertaisesti osoittaa Eeville sen, että tuo oli tehnyt oikean päätöksen, kun oli alkanut seurustella Kristianin kanssa. Se tosiaan oli oikea päätös. He olivat samalla aaltopituudella ja heillä muutenkin synkkasi. Ne olivat hyvän suhteen merkkejä.

Kristian käänsi katseensa heti makuuhuoneen suuntaan kuullessaan sieltä askeleita. Eevi. Oliko se ihan normaalia, että jo kyseisen naisen näkeminenkin sai miehen huulille hymyn? Kai se oli. Osittain Kristian pelkäsi sen olevan silkkaa alkuhuumaa. Silti miehestä ei tuntunut, että tämä oli vain sitä. Tässä oli jotenkin paljon muutakin kuin pelkkää ensimmäisten suudelmien odottamista. Tämä oli syvempää.
"Mä pääsen varmaan noin neljältä lähtemään kotiin", Kristian aloitti. "Miks? Etkö sä kestä sitä aikaa ilman mua?" Kristian virnisti leikkisästi. Saattoi olla, että mies oli kyllä se, joka ei kestänyt olla töissä ilman Eeviä. Toivon mukaan Eevi kuitenkin haluaisi tavata hänet heti töiden jälkeen. Kristian ainakin halusi juhlistaa illalla tätä heidän parisuhdettaan jollain tavalla.

"Tuu syömään", Kristian hymyili. "Mä toivon että sä juot kahvia ja syöt leipää." Mies istahti lopulta itse alas, ja kaatoi maitoa omaan kahviinsa. Eeville hän ei sitä kuitenkaan kaatanut, koska ei tiennyt, että joiko Eevi kahvinsa mustana vai maidon kanssa, jos joi ollenkan. Yleensä naiset joivat kyllä maidon kanssa, mutta no, senpä näki sitten. Kristian käänsi katseensa Eeviin.
"Sä oot ihan mielettömän nätti näin aamullakin", Kristian hymyili sitä itselleen tyypillistä hymyään ja vain tuijotti Eeviä. Tuijottaminen ei muka ollut sopivaa, mutta kyllä se Kristianista tuntui ihan täysin hyväksyttävältä sillä hetkellä. Ei Eevikään siitä kyllä näyttänyt ahdistuvan millään tasolla.

Eevi nyökkäsi päällään pienesti kun kuuli Kristianin vastauksen. Johonkin noihin aikoihin hänkin varmaan lähtisi töistä, jos ei ollut jo aiemmin lähtenyt. Se Kristianin seuraava kysymys sai Eevin naurahtamaan pienesti.
"No en kestä, onko se paha?", Eevi lausahti hymyä huulillaan, vilkaistessaan sitten pöydän suuntaan. Kristian oli oikein tehnyt voileipiä valmiiksi, kyllähän häntä nyt hemmoteltiin. Ei Make ikinä ollut mitään tällaista tehnyt, vaikka Eevi ei halunnutkaan miehiä verrata keskenään. Mutta tämän huomion Eevi antoi itsensä tehdä, ennen kuin havahtui mietteistään.

"joo, mä oon kaikkiruokanen", Eevi lausahti naurahtaen kun meni istumaan pöydän ääreen. Kyllähän hänelle nyt kahvi ja leipä kelpasi. Eevi ei ollut millekään allerginen ja oli pienestä pitäen oppinut syömään kaikkea. Ainakin melkein. Tottakai hänellä oli joitain ruokia mitkä eivät niin maistuneet, mutta niinhän sitä oli oikeastaan kaikilla.
Eevi otti maitopurkin käteensä Kristianin jälkeen ja kaatoi kahviinsa sitä hitusen, ei hän sentään mustana ollut oppinut kahviaan juomaan.

Kristianin seuraavat sanat saivat Eevin naurahtamaan, ja tuo käänsi katseensa mieheen epäuskoisena.
"voi et oo tosissas?", Eevi kysäisi naurua äänessään, mutta Kristian vaikutti kyllä melko totiselta asian suhteen.
"ei kyllä mikään erityisen nätti olo oo nyt, mutta kiitos", nainen vielä totesi hymyillen, jääden hetkeksi katselemaan Kristiania, ja haukkasi sitten ison palan leivästään.
"vaikka mä olenkin niin nätti ja kaikkea, niin pitäiskö sun muistaa syödä ettet myöhästy töistä?", Eevi kysäisi naureskellen, toista lempeästi kiusoitellen.

"On, ihan jäätävän paha", Kristian virnisti. "No ei. Saattaa kyllä olla, että mulla menee tänään nuotit sekasin keskenään ku en saa sua pois mun mielestä." Mies katseli Eeviä lämpimästi. Hänen naisystävänsä - eikä han varmaan koskaan tottuisi tuohon - oli tosiaan vallannut mielensä. Kristian oli ajatellut Eeviä varmaan heidän ensitapaamisestaan asti. Tosin eivät ajatukset kyseisestä naisesta olleet näin suuria alkuaikoina, enemmänkin mies oli pohtinut, että olipa kyseinen nainen nätti. Sen haastattelun jälkeen Kristianin mieli oli kuitenkin ollut ihan sekaisin Eevin takia. Vaaleatukkainen nuorukainen oli ollut siitä lähtien peruuttamattomasti ihastunut.

"Ihmekös sä oot noin lihava", Kristian kiusoitteli, tarkoittaen sanojaan tietenkin ihan vitsillä. "Huomaaks, heti ku musta tulee sun miesystävä ni muutun kusipääks." Ei, Kristian ei todellakaan ollut mikään kusipää, eikä todellakaan tahallaan, vaan ihan vain leikitteli. Rakkauteenhaan kuului tällainen toisen leikkimielinen piikittely ja kiusoittelu. Jos se alkaisi muuttua aidoksi, niin siinä vaiheessa sai jo huolestua. "En jaksa odottaa, että pääsen tutustumaan sun lilaan vaatekokoelmaan, Matami Mimmi", Kristian vielä totesi naurua äänessään. Silloin hississähän he olivat puhuneet, kuinka Eevi oli Matami Mimmi.

"Sulla pitäis olla", Kristian hymyili. Tämäkin asia sopi niin hyvin eilisen laulun sanoihin; ei Eevi nähnyt samoja asioita itsessään kuin Kristian. Naisethan olivat muutenkin tunnetusti hyvin kriittisiä ulkonäöstään mikä oli miehen mielestä kyllä ihan turhaa. Kliseisesti voi sanoa, että sisäinen kauneus oli tärkeintä.
"Ehkäpä mun tarvis", Kristian virnisti. "Ihan näin yhtäkkiä, mitä sä haluut tulevaisuudelta? Kuvitteletko sä sen mun vai jonkun muun kanssa?"

Eeviä meinasi kokoajan naurattaa. Se kyllä johtui ihan puhtaasti Kristianista. Tuo sai hänessä aikaan sellaisen rennon ja hyvän tunteen, että ei tässä voinut mököttääkään. Ei sillä, ei hän olisi edes halunnut mököttää.
"no voi ei", Eevi lausahti muka kauhuissaan, kun Kristian sanoi sen olevan todella paha, tai no jäätävän paha, että hän ei kestäisi ilman Kristiania. Ne miehen seuraavat sanat nostivat pientä virnettä käymään hänen huulillaan, olipa toinen ihan hassu.
"no voi kuule, musta tuntuu, että mä tuun kirjottamaan tänään aivan mitä sattuu kaikkiin juttuihin mitä mun pitäis kirjottaa. Ja se on sun vika", Eevi lausahti syytöksensä hymyillen. Aivan, ties millaista rakkaudentäyteistä soopaa hän tulisi teksteihinsä suoltamaan. Ihan hävetti jo etukäteen se hetki kun juttu pitäisi lähettää tarkistettavaksi.

"No anteeks, mä vaan satun tykkäämään ruuasta", Eevi lausahti muka surullisena kun Kristian vitsaili, että ihmekös se sitten oli, että hän oli näin lihava. Lihava ja lihava. Seuraavat sanat saivat Eevin nauramaan ääneen.
"joo, mä jo tässä kauhistelen, että mihin ihmeeseen oon ryhtyny", nainen vitsaili. Ei Kristian ollut mikään kusipää, tämä nyt vain oli tällaista vitsailua, mikä kuului suhteeseen.
Kristianin sanoessa häntä matami mimmiksi, kohotti Eevi hitusen kulmiaan.
"mä olin onnellisesti jo melkeen unohtanu ton", hän lausahti naureskellen.
"mut joo, harmi ettei mulla nyt sattunu mitään lilaa päälle, oot varmasti tosi pettyny", Eevi totesi hitusen pahoitellen.

"hmm, ei siltikään oo", Eevi hymähti. No, harvoinpa sitä tunsi itsensä vasta heränneenä kauniiksi. Kun välillä tuntui ihan täydessä tällingissä, että ei näyttänyt sitten yhtään miltään. Sekin oli tietenkin opeteltaessa, siis se itsensä kauniina pitäminen. Ja kyllä Eevi useimmiten itseään kauniina pitikin. Mutta ei juuri nyt, ei aamuisin.

Se Kristianin kysymys yllätti Eevin ja tuo jäi miettimään sitä kysymystä hörpäten huikan kahvistaan.
"no..", Eevi aloitti ja käänsi katseensa taas miesystävänsä suuntaan.
"jos mä nyt alan kuvittelemaan tulevaisuutta niin kyllä mä nään sen ehdottomasti sun kanssa", Eevi lausahti.
"ja niin.. ainakin mä joskus haluaisin edes yhden lapsen", Eevi totesi hymyä huulillaan. Vauvakuume hänellä oli käytännössä kokoajan päällä, mutta ei sellaista sanottu ihmiselle, kenen kanssa oltiin seurusteltu alle vuorokausi.
"entäs sä? mitä sä haluaisit tulevaisuudelta?", Eevi kysyi seuraavaksi jääden oikeasti odottamaan miehen vastausta. Olihan se kiva kuulla mitä toinen haluaa elämältä.

Oli se naurettavaa, kuinka Kristianinkin huulet vain koko ajan kaartuivat hymyyn Eeviä katsellessa. Mies niin toivoi, että tämä heidän suhteensa ei kaatuisi. Ja miksi kaatuisikaan? Molemmat olivat ihan oikeasti todella onnellisia, tai no, siltä ainakin Eevi vaikutti, Kristianille hänen tunteensa olivat nyt selvät. Milloinkohan hän edes uskaltautuisi lausumaan ne kolme maagista sanaa? Kaipa sillekin oli oma aikansa.
"Ai että. Voin kuvitella ku kirjotat sinne jotain romaania musta, kun sun piti kirjottaa yleisesti miehistä", mies virnisti. Ei olisi ihmekään, vaikka Eevi tosiaan kirjottaisi omiaan. Kirjoittamistyössä oli se huono puoli, että kirjoittamiseen täytyi keskittyä täysin, eikä ajatusten saanut antaa harhailla.

"Laitan sut nälkäkuurille kuule. Tästä lähtien syödään vaan vettä ja näkkileipää", Kristian yritti kuulostaa määrätietoiselta muttei voinut peittää naurua äänessään. Ei hän todellakaan laittaisi naista nälkäkuurille, toinen kun oli suoraan sanoen elämänsä kunnossa ja Kristianin silmissä täydellinen. Eevin seuraavat sanat saivat Kristianin kohottamaan kulmiaan muutamaan kertaan: "Nii-i, kannattiko?" Kristian kyllä tekisi selväksi naiselle sen, että parisuhteeseen astuminen hänen kanssaan tosiaankin kannatti.
"Niin mua harmittaaki.. Sä näyttäisit varmaan aika seksikkäältä lilassa", Kristian flirttaili kevyesti. Ai että, nyt hän saisi flirttailla Eeville niin paljon kuin lystäsi, kun he olivat parisuhteessa. Milloinkohan mies edes sitten osaisi lopettaa sen? Eevi-raukka varmaan menettäisi vielä hermonsa.

"Mitä jos mä vaan pidänkin sua kauniina? Jos mä vaan kuvittelen niin, ku sä oot noitunu mut? Sähän oot tollane melkonen Matami", Kristian naurahti. Oli nainen hänet kyllä osittain lumonnutkin, mutta ihan vaan kauniilla ulkonäöllään ja aidolla, positiivisella luonteellaan. Ei Eevi tarvinnut mitään poppaloitsuja avuksi, kun itse omasi sen luonnonkauneuden ja piristävän luonteen. Eevi oli Kristianille sellainen oma annos auringonvaloa.

Kristian hymyili Eeviä kuunnellessaan. Oli ihanaa kuulla, että Eevi kuvitteli tulevaisuutensa hänen kanssaan. Lapsenko Eevi halusi myös? Kristiania hymyilytti, koska hän oli itsekin sitä mieltä, että lapsi olisi tulevaisuudessa melko kiva asia. Vaikka kaksikin. Kristian mutristi huuliaan mietteliäänä Eevin kysymyksen kuullessaan.
"No, mä haluun ainakin sut", Kristian virnisti. Sillä hetkellä mies ei tosiaan voinut edes kuvitella tulevaisuutta ilman Eeviä, koska he ihan oikeasti olivat luodut toisilleen. Kaikki ne törmäämiset olivat ihan varmasti kohtalon ivaa.
"Ja mä haluan todellakin lapsen. Vaikka kakskin", mies naurahti. "Mutta talosta mä en tiedä. Kaipa mä haluan asua kerrostalossa, koska mä oon aina sellasessa asunu." Kristian pohti. Huvilakuja oli ainakin lapsille turvallinen alue.

Eeviä huvitti se Kristianin virnuilu siitä, että hän kirjoittaisi kunnon romaanin Kristianista, vaikka pitäisi kirjoittaa vain yleisesti miehistä.
"mm, tuo voi olla hyvin mahollista", Eevi totesi hymyä äänessään. Kirjoitustyössä piti oikeasti keskittyä vain siihen asiaan mistä kirjoitti, tai muuten helposti tuli kirjoitettua aiheen vierestä, ja pahimmillaan ihan mitä sattuu. Ennen Eevillä ei ollut liiemmin tällaista ongelmaa ollut, mutta nyt oli ihan oikeasti se vaara, että hän kirjoittaisi kaikki juttunsa vaalenapunaisten lasien läpi, Kristian mielessään.

"Onneksi mä tykkään näkkileivästä", Eevi sanaili naureskellen Kristianin sanoessa, että tuo pistäisi hänet nälkäkuurille. Voisi oikeasti olla melko mielenkiintoista elää vain jollain vedellä ja näkkileivällä. Olikohan kukaan hyvävarainen ikinä kokeillut? Edes mielenkiinnosta. Olisikohan siinä kokoajan hirveä nälkä ja uupunut olo?
"jaa'a, en tiiä. Mutta vähän jo meinaa alkaa pelottamaan", nainen jatkoi vitsailuaan. Ei, ei häntä oikeasti kaduttanut yhtään. Miten sellainen olisi ollut edes mahdollista?
Ne Kristianin seuraavat sanat saivat jo naurua karkaamaan Eevin huulilta. Joo'o, hän näyttäisi lilassa varmasti seksikkäämmältä kuin ikinä.
"voi kuule, et osaa ees kuvitella, että kuinka seksikkäältä", Eevi jatkoi kuitenkin tätä vitsailua, iskien toiselle pienesti silmäänsäkin.

"voi ei, nyt mä paljastuin. Tein semmosen tosi monimutkasen loitsun, että näyttäsin sun mielestä kauniilta", nainen lausahti päätään nyökytellen, huvittunutta hymyä huulillaan. Tuollainen voisi kyllä olla ihan kiva taito, osata taikoa. Hah. Paitsi että kun tarkemmin ajatteli, niin ei sellainen loppujenlopuksi olisi kovin mielekästä, saada aina taikomalla kaikki haluamansa. Ei sellainen olisi enää ollut elämää. Ja kun kaikki olisi kokoajan hyvin ja mielekästä, niin pikkuhiljaa se menettäisi arvonsa, eikä mikään tuntuisi varmaan enää miltään.

Eevi virnisti onnellisena kun kuuli Kristianin sanat siitä, että tuo halusi ainakin hänet. Kuulosti todella hyvältä. Miehen seuraavat sanat kuulostivat myös hyvältä, sillä Eevi ei tiennyt olisiko loppujenlopuksi halunnut olla suhteessa ihmisen kanssa, joka ei haluaisi lapsia. Eevi oli aina ollut todella lapsirakas, joten ei hänellä ollut edes sitä vaihtoehtoa, että lapsia ei tulisi. Paitsi eri asia olisi, jos se ei jostain syystä olisi mahdollista. No, silloin vaihtoehtona olisi sitten adoptointi.
"Joo no mulle on periaatteessa melkein ihan sama missä me asutaan, kunhan saan olla sun kans", Eevi lausahti pienesti hymyillen. Hän oli aina ennen ajatellut, että tulisi asumaan aikuisena omakotitalossa, joka sijaitsi suurella tontilla jossain rauhallisessa paikassa. Mutta nyt kun oli jo asunut hyvän aikaa kerrostalossa, niin ei tämäkään kerrostaloasuminen huono vaihtoehto ollut. Varsinkin huvilakuja olisi turvallinen paikka lapselle.

Oli ihanaa tällä tavalla puhua tulevaisuudesta, yhteisestä tulevaisuudesta. Varsinkin kun heidän tulevaisuudennäkemyksensä kohtasivat todella hyvin. Ainakin näin lapsia ja asumista ajatellen. Mutta nehän ne tärkeimpiä asioita olivatkin, ainakin tässä vaiheessa suhdetta. Eevi jäi vielä hetkeksi kuvittelemaan millaista elämä voisi olla vaikka kymmenen vuoden kanssa. Heillä olisi pari ihanaa pientä lasta, he olivat edelleen rakastuneita, asuisivat ehkä vielä huvilakujalla, mutta ainakin isommassa asunnossa.. No, ei elämä välttämättä heitä tuohon suuntaan veisi, mutta olihan se aina ihana haaveilla.

"Mieti ny. Jos otsikkona ois vaikka 'unelmies mies'. Sähän kirjottaisit vaan musta koska mä oon niin upee uros", Kristian virnuili leikillään. Hän ei tosiaan koskaan ollut kuvitellut olevansa se unelmies mies, yhdessä vaiheessa, kun erosi Amandan kanssa, hän oikeastaan luuli, ettei kelpaisi kenellekään. Nyt kuitenkin vaikutti siltä, että Kristian oli onnistunut tekemään jotain oikein, kun Eevi halusi hänet poikaystäväkseen. Se tuntui aivan mahtavalta ja nosti oikeastaan Kristianin itseluottamustakin huomattavasti korkeammalle. Kohtahan hän kävelisi kaduilla nenä pystyssä - no hyvä on, ei sentään. Olihan kyseessä nöyrä Kristian.

"Entäpä sitten hapankorppu?" Kristian kurtisti kulmiaan mietteliäänä. Ei hän tietenkään laittaisi Eeviä nälkäkuurille, saattoi olla, että vahingossa vaikka lihottaisikin naista mikäli innostuisi tuolle aina välillä tuomaan jotain herkkuja. Eevi varmaan siitä innostuisi, hah. Kristianille se oli nyt se ja sama, koska kaikista eniten hän tunsi vetoa Eevin ihanaan luonteeseen. Ulkonäkö oli toistaitoinen seikka, vaikka tietenkin Eevin kauneus oli suuri plussa.
Kristian kohotti kulmiaan muutamaan kertaan kun nainen sanoi, että tuota alkoi pelottaa. Niin Eevin ei kuitenkaan täytyisi tuntea, koska mies teki mitä tahansa pitääkseen naisen turvassa kaikelta pahalta. Lopulta mies naurahti itsekin, kun kuuli Eevin naurahduksen. Kristian jatkoi sitä läppälinjaa: "Sun pitää tulla käymään joku päivä sun Matami Mimmi -asussa. Tai ehkä sä ootkin Matami Missi?"

"Sä oot ihan hirvee. Mä tiesin, että en oo oikeesti ihastunut suhun vaan se oli pakotettua. Tuhma koira", Kristian nauroi. Hän oli juuri torunut naista kuin koiraa konsanaan. Voi elämä, ja baarissa hän oli näyttänyt tuolle kädellä paikka-merkin kuin koirille tehtäisiin. Ehkä Eevi olikin kuin koira? No ei, ei tuo ollut. Mutta tykkäsiköhän tuo koirista? Kristian ja Eevihän voisivat joku päivä hankkia vaikka koiran - siis jos he edes muuttaisivat yhteen. Mies meni nyt koko ajan asioiden edelle kun oli niin innoissaan hänen ja Eevin yhteisestä tulevaisuudesta.

"Mä tykkään ainakin Huvilakujasta. Se ois lapsellekin hyvä asuinalue", Kristian hymyili. Miehestä oli ihanaa puhua näin avoimesti yhteisestä tulevaisuudesta ja huomata, että he olivat samalla aaltopituudella. Jos nyt olisikin selvinnyt, ettei jompikumpi tahdo lasta, niin se olisi ollut kyllä siinä. Ei Kristian halunnut olla ihmisen kanssa, joka ei halunnut lapsia. Miehellä ei tosin koskaan ollut mitään vauvakuumetta, mutta kyllä hän välillä pohti, että isänä oleminen olisi mukavaa. Hän olisi oikeastaan valmis siihen vaikka saman tien.
"Mä taidankin alkaa esitellä itteäni sun kavereille nimikkeellä Eevin tulevien lasten isä", Kristian virnisti. Se oli miesten huono, yleinen iskulause, mutta Kristian olisi sanonut niin tosissaan. Mies todellakin halusi perustaa perheen vielä jonain päivänä Eevin kanssa.

Eevi kuunteli Kristianin sanoja pieni virne huulillaan. Miehen puheesta olisi voinut päätellä tuon vitsailevan, viakka jotenkin noin se hänen kirjoittamisensa oikeasti etenisi.
"no johan sitä nyt ollaan niin itsevarmoja että", Eevi vitsaili virnistellen, naurahtaen kuitenkin kun mies oikeasti oli asian kanssa oikeassa.
"Ei siinä, pakko myöntää, että jotenki noin se mun kirjottaminen varmaan menis", Eevi totesi vielä pienesti hymyillen. Oliko sallittua olla näin hirveän ihastunut?

"Hapankorputki on kyllä tosi hyviä", Eevi totesi pienesti päällään nyökytellen. Kristianin kyllä oikeasti pitäisi hakemalla hakea löytääkseen jotain mistä Eevi ei tykkäisi. Tai no, ehkä jos tuo alkaisi jotain harvinaisuuksia luettelemaan niin ei kestäisi edes kauaa löytää ruoka josta hän ei tykkäisi. Mutta perusruuista hän aikalailla tykkäsi kaikesta.
Sitäpaitsi, ei tätä hommaa niin vakavasti pitänyt ottaa, eiväthän he edelleenkään olleet tosissaan. Tämänkään asian suhteen. Vaikka tällä kertaa se todella oli hyvä asia etteivät he olleet tosissaan, ei Eevillä ollut nimittäin minkäännäköistä erityistä halua alkaa nälkäkuurille. Eikä onneksi ollut edes tarvetta sellaiseen, hah.
Se Kristianin matami mimmi -lausahdus sai Eevissä aikaan taas pienen huvittuneen naurahduksen.
"oota vaan ku joku päivä ootan sun oven takana violetit vaatteet päällä, hiukset violetiksi värjättynä", nainen uhkaili naurua äänessään. Voisi melkein Kristiania joskus pelotellakin, kreppipaperilla kun sai hiuksia värjättyä parin pesukerran ajaksi. Hah, mitähän tuo sanoisi jos hän joskus tulisi violettien hiusten kanssa tuon luokse? Ajatuskin nauratti.

"Hah, oonko mä sulle vaan joku söpö lemmikki jota saa komennella?", Eevi kysyi naureskellen, kulmiaan kohottaen. Olihan Kristian nimittäin jo eilen siellä baarissa näyttänyt hänelle paikallapysymis-merkkiä kuin jollekkin koiralle. No, koirat olivat Eevin mielestä söpöjä, joten mukavahan se olisi jos hän Kristianin mielestä olisi söpö. Vaikka ei hän kyllä alkaisi mitään temppuja tekemään, haha.
"ehkä meidän pitää hankkia meille joskus ihan oikee koira ettei tarvi mua komennella?", nainen ehdotti naurua äänessään, ollen kyllä ihan tosissaan tämän koiraehdotuksen kanssa. Tai siis, että joskus joku koira voisi vaikka ollakin kiva heille lemmikiksi.

"joo, mä oon samaa mieltä, että täällä on mukava asua. Ja tää on sen verran turvallista aluetta, että kyllä täällä lapsen kans uskaltais asua ja liikkua", nainen mietiskeli päällään pienesti nyökytellen, pientä hymyä huulillaan. Vauvakuume meinasi olla melkoinen, olihan hänen kaksoisveljensäkin vaimo raskaana, ja muutenkin. Mutta ei vielä olisi vauvan aika. Sitten kun he olisivat seurustelleet jonkin aikaa. Mitään kiirettä ei pitäisi vauvakuumeesta huolimatta pitää.
Eevi virnisti pienesti kuullessaan Kristianin seuraavat sanat. Voi kuinka ihanalta tuo kuulostikaan. Vaikka monesti miehet käyttivät tuollaista vain iskukikkana.
"sopii mulle", nainen lausahti hymyä huulillaan. Olisi tehnyt mieli vain suudella toista, mutta se himputin pöytä oli tällä hetkellä heidän välissään. No, leipänsä Eevi oli jo saanut syötyä, ja kahvinsa juotua, joten tuo nousi ylös tuolistaan ja meni miehen luo kumartuen suukottamaan tuon huulia. Pieni virne kohosi sen jälkeen naisen huulille kun tuo pörrötti Kristianin hiuksia.
"oli aivan pakko..", Eevi totesi huvittuneena, vieden omat astiansa tiskialtaaseen.

"Enkö mä muka sais olla itsevarma?" Kristian hymyili flirttailevaan sävyyn. Mieheltä oli kyllä löytynyt aina itsevarmuutta tiettyihin asioihin, mutta esimerkiksi naisten kanssa hän ei ollut sellaista omistanut aikoihin. Nyt, kun Eevi oli kuitenkin saapunut kuvioihin, tunsi Kristian itsensä uudelleensyntyneeksi. Kun Kristian huomasi, että joku rehellinen, aito nainen ihastui häneen, oli miehellä ollut sitä itsevarmuutta huomattavasti enemmän naisten kanssa. Itsevarmuutta esimerkiksi soittamiseen ja opettamiseen mieheltä oli löytynyt kyllä aina.
"Oon vaan niin ihana", mies naurahti Eevin sanojen jälkeen vastaten tuon hymyyn. Luoja kuinka toinen näyttikään suloiselta hymyillessään.

"No voi perhana", Kristian löi kevyesti nyrkillä pöytään. "Onko sulla mitään mitä sä et syö?" Kristian lopulta tyytyi naurahtamaan huvittuneesti. Mikäli Eevi tosiaan oli kaikkiruokainen, niin Kristian oli siitä vain onnellinen. Ei hän voinut joka päivä tarjota naiselle ties minkälaista gourmet-ateriaa - jos edes pystyisi siihen. Kristian osasi kyllä tehdä kaiken maailman perusruokia, mutta ei hän mitään viiden tähden annoksia tehnyt, ei varmaan edes osaisi. Ehkä sellaisen tekemistä voisi testata joskus. Ehkä Eevi ilahtuisi sellaisesta? Se saattaisi kyllä jäädä sille yrityksen tasolle, mutta eikö ajatus ollut tärkein?
"Älä ny. Sehä vaa kiihottais mua - eiku mitä mä just sanoin?" Kristian vitsaili. Eevi itsessään saisi varmaan Kristianin syttymään, mutta ei kyllä mikään väri tai vastaava. Pian mies käänsikin katseensa leipänsä pariin ja haukkasi siitä palasen, tajuten, että he eivät olleet edes harrastaneet vielä Eevin kanssa seksiä. Ei sillä, että miehellä joku kiire olisi ollut, hän oli vain tyytyväinen jo siitäkin, että sai olla Eevin mies ja pitää tuota lähellään. Eevin päätös se seksuaalinen kanssakäyminen oli.

"No oot sä kieltämättä vähän tollanen ruttunaamasen mopsin näkönen... No ei vaa", Kristian mittaili Eeviä katseellaan tietenkin vitsailleen. Eevi oli ihan mielettömän kaunis nainen, eikä tuota mihinkään koiriin voinut verrata. Olivat koirat tietenkin suloisia ja muutenkin ihania, mutta eikö olisi vähän halveeraavaa verrata Eeviä koiraan? Eihän nainen ollut sellainen, ei lähimaillekaan. Eevin kysymys sai Kristianin hymyilemään. "Ehkä meidän pitäis kuitenkin ensin muuttaa yhteen", hän virnisti leikkimielisesti, "mutta kun se ollaan tehty, niin ottaisin meille koiran enemmän ku mielelläni. Sitten sä alat kuitenki vaan lellimään sitä ja unohdat mut kokonaan." Kristian katsahti Eeviä ja mutristi huuliaan kevyesti. Tuskin Eevi kuitenkaan oikeasti miestä tuosta vaan hylkäisi, mikäli koira tulisi talouteen. Heidän talouteensa. Huh - kuulostipa se oudolta, mutta niin pirun hienolta.

"Aika söpö ajatus", Kristian hymyili lempeästi, kääntäen katseensa Eevin silmiin. Olisi oikeasti ihan mahtavaa perustaa perhe Eevin kanssa, koska kyseinen nainen vaikutti todella hyvältä äidiltä, ja no, kyllä Kristian kuvitteli, että hänestä olisi hyvä isä tullut. Ei Kristianin ainakaan tarvitsisi pelätä sitä, että polttaisi päreensä hetkessä tai että tulisi hulluksi lyhyiden yöunien jälkeen. Kärsivällisyys oli loppujen lopuksi se avain vauvan kanssa toimimiseen.
Kristianin huulille nousi se vino hymy, kun Eevi totesi, että se kävisi hänelle. Eevin kaverit varmaan kyllä pitäisivät sitä iskulauseena, joten ehkä Kristianin täytyisi keksiä jotain parempaa. Jotain Eevin arvoista. Kristian käänsi katseensa Eeviin, kun nainen nousi ylös. Mies ei ehtinyt sanoakaan mitään kun jo tunsi Eevin huulet omillaan. Se suukko oli tosin ihan liian lyhyt, eikä Kristian ollut ehtinyt edes nauttia siitä. Eevin hiustenpörrötyksen jälkeen Kristian virnisti: "Toi oli törkee."

Lopulta Kristian sai itsekin juotua kahvinsa, leipänsä hän oli syönyt jo aikoja sitten, joten nousi itsekin ylös ja laittoi asiallisesti tuolin pöydän alle. Miestä otti päähän, kun joku jätti tuolin lojumaan ties minne. Mielenrauhan tuolista saatuaan käveli Kristian itsekin tiskialtaalle ja laittoi tarjoilutassin sekä kahvikupin sinne. Lopulta Kristian kääntyi Eevin pariin.
"Miten luulet sun sukulaisten ja kaverien suhtautuvan muhun?" Kristian kyseli kevyt virne huulillaan, jonka jälkeen hän käveli makuuhuoneen puolelle. Pakko hänen oli heittää päälleen jotain asiallista työpäivää varten.

Se Kristianin flirttaileva kysymys, tai no ainakin flirttailevasti esitetty kysymys, sai pientä naurua karkaamaan Eevin huulilta.
”Totta kai saat. Itsevarmuus on seksikästä”, Eevi lausahti kulmiaan kohotellen, flirttiä äänessään. Ja se itsevarmuus oikeasti oli seksikästä, mutta ei hän sitä ääneen sentään sanonut, tai no toistellut. Kristian oli Eevin mielestä muutenkin todella kuuma niin vielä tuo itsevarmuus joka miehestä huokui.. Huhhuh.
”No aivan, oot sä vaan niin ihana”, Eevi lausahti hymyillen, toistaen ne Kristianin sanat, jotka kyllä pystyi allekirjoittamaan ihan täysin. Ainakin tällä hetkellä mies vaikutti liian ihanalta ollakseen totta. Mutta kait hänelläkin oli oikeus olla onnellinen pitkästä aikaa? Ja se oli täysin Kristianin ansiota.

Kun Kristian löi nyrkillä pöytää sanojensa jälkeen kohosi Eevin huulille virnettä. Siinä virnistellessään hän pudisteli päällään.
”No ei oikeestaan. Enkä kyllä varmasti kertois sulle vaikka oiski”, Eevi vitsaili ja näytti miehelle pienesti kieltään. Kyllä vain. Hän, aikuinen ihminen, näytti juuri oikein lapsekkaasti kieltä miesystävälleen. No prkl, henkinen ikähän se oli joka merkkasi, hehheh.
Ne Kristianin sanat osoittivat sen, että ei mies tuota hänen uhkaustaan mitenkään tosissaan ottanut. No onneksi hän ei myöskään ollut tosissaan.
”joojoo, ehkä mä lähen värjäämään hiukseni violetiksi samantien?”, Eevi ehdottikin naurua äänessään. Hän yritti, oikeasti yritti, kuvitella itseään violettien hiusten kanssa. Mutta se oli kyllä pirun hankalaa. Ja toisaalta, ei hän edes halunnut ajatella sellaista. Kaikki ystävätkin, ja työkaverit, pyörtyisivät jos hän yhtäkkiä lähtisi värjäämään hiuksiaan. Hänelle sopi nämä blondit hiukset, ja hän todella halusikin pysyä blondina. Ikuinen blondi.

Ne Kristianin sanat kuitenkin havahduttivat Eevin miettimään ihan tosissaan asiaa. He eivät olleet harrastaneet vielä seksiä. Haluaisikohan Kristian? Tai siis, että häiritsikö miestä se, etteivät he olleet vielä olleet sängyssä. Hmm, toivottavasti ei. Eevi ei ainakaan haluaisi kiirehtiä missään. He harrastaisivat seksiä sitten kun siltä tuntui. Tai siis ei hän alkaisi ainakaan erikseen mitään ehdottelemaan. Mutta jos tilanne vaikka kääntyisi sille mallille, niin ei Eevi myöskään pistäisi jarruja päälle. Eli tässä mentäisiin ihan fiiliksen mukaan.

Eevi mutristi huuliaan kuullessaan sen Kristianin vertauksen. Ruttunaamainen mopsi, kuinka suloista. Oliko häntä ikinä verrattu mihinkään yhtä ihanaan? Ei varmasti.
”mä oon aina halunnu näyttää ruttunaamaiselta mopsilta”, Eevi totesikin pienesti hymyillen, huvittuneisuuden paistaessa äänestään. Ei kyllä heti ensimmäisenä tullut mieleen haluta näyttää kuitenkaan ihan siltä. Se Kristianin hymy sai hymyn loistamaan Eevinkin kasvoilla. Tällä hymyilymäärällä alkaisi kohta varmaan sattumaan jo poskilihaksiin. No, mieluummin sitä hymyili kuin murjotti.
”No okei, ehkä”, Eevi lausahti naurahtaen ja pudisti päätään kuullessaan miehen seuraavat sanat.
”Joo niin siinä varmaan kävis. Se koira veis mun kaiken huomion.. Ehkä sun kannattaa vielä miettiä haluatko hankkia sit sen koiran mun kans..”, Eevi vitsaili. Vaikka kun tosissaan ajatteli, ei yksi koira onnistuisi varastamaan niin paljoa huomiota ettei hän enää Kristiania huomioisi. Ja sitä paitsi, Kristianinhan kanssa hän oli suhteessa eikä sen mahdollisen koiran.

Eevi tuijotteli Kristiania suoraa silmiin toisen lempeästä hymystä lumoutuneena. Hän pystyi jo kuvittelemaan kuinka heidän lapsensa juoksentelisi ympäri asuntoa. Tuo olisi perinyt totta kai heiltä molemmilta jotain piirteitä. Aww. No okei, ehkä hän meni jo hitusen asioiden edelle. He olivat seurusteleet alle vuorokauden ja hän mietti jo minkä näköinen heidän lapsestaan tulisi. Miten niin hän oli romantikko? Mutta siitä Eevi oli varma, että hän haluaisi lapsia. Ja Kristian vaikutti siltä, että tuo olisi mitä ihanin isä heidän lapselleen. Eeviä hymyilytti jo se, että hän lausui mielessään sanat heidän lapsensa. Hänen ja Kristianin. Noniin, taas ajatukset meinasivat juosta ihan omia teitä, ei tuota vielä oikeasti kannattaisi ajatella.

Eevi nauroi Kristianin sanat kuullessaan. Astiat tiskialtaaseen laskettuaan hän kääntyi katsomaan Kristiania semmoista leikkisää hymyä huulillaan. Hän seurasikin katseellaan miestä: kuinka tuo nousi pöydästä, pisti tuolin siististi pöydän alle, minkä jälkeen mies tulikin sitten hänen luokseen. Tai no tuo toi kyllä astiat tiskialtaaseen, joten se oli varmaan se suurin syy miksi toinen oli tähän tullut. Sen miehen kysymyksen kuultuaan naurahti Eevi taas pienesti.
”Voi rakas ne tulee tykkäämään susta tosi paljon. Eihän susta voi olla tykkäämättä..”, Eevi totesi hymyä huulillaan, katsellessaan kun Kristian sitten lähti makuuhuoneeseen. Ehkä hänenkin pitäisi alkaa pikkuhiljaa laittautumaan töitä varten? Sen takia pitäisi kyllä lähteä jo kotiinpäin, meikkailemaan ja pukeutumaan parempiin vaatteisiin. Siispä Eevi lähti miehen makuuhuoneen suuntaan aikeinaan kerätä vähät tavaransa mukaan, ja ilmoittaa miehelle, että hän lähtisi nyt, että ehtisi ajallaan töihin.
"mun pitää varmaan pikkuhiljaa alkaa lähtemään käymään kotona, että ehin töihinki tän päivän aikana", totesi Eevi hymähtäen makuuhuoneen ovelle päästyään.

Eevin toteamus itsevarmuuden seksikkyydestä sai Kristianin virnistämään. Mies oli aiemmin ollut oikeastaan hieman arkakin ja häneltä puuttui se itsevarmuus tietyissä tilanteissa, mutta se oli kyllä nyt löytynyt uudelleen Eevin ansiosta. Kyseinen nainen sai Kristianin tuntemaan itsensä miehekkääksi ilman että täytyi esittää. Koskaan Kristian ei ollut esittänytkään. Hän oli aina ollut oma itsensä ja välillä sai sen takia jopa nössön kuvan.
"Pakkohan se tosiaan on tunnustaa, että itsevarmuus on seksikästä", Kristian virnisti ilmeensä muuttuen taas pian flirttailevaksi. Tuntui niin hyvältä, että mies saattoi flirttailla omalle naisystävälleen ilman pelkoa sen 'laittomuudesta.'

"Sulla ihan varmasti on jotain, mistä sä et tykkää, mutta hitto kun mä en voi keksiä sitä. Menee vaikeeks", Kristian nauroi. "Ja hei tosi aikuismaista näyttää mulle kieltä!" Mies purskahti nauramaan nähdessaan, että Eevi päätti näyttää hänelle kieltä. Kosto oli suloinen - Kristian teki täysin saman asian. He olivat molemmat kuin lapsia, mutta tuskin kumpikaan siitä häiriintyi. Kristian ei ainakaan pitänyt sitä pahana asiana, päinvastoin, tällainen leikkimielisyyshän kertoi, että kaksikko oli täysin rento toistensa seurassa. Naurunsa lopetettuaan Kristian joutui puuskahtamaan vielä kerran huvittuneesti, kun Eevi jatkoi puhumista niistä violeteista hiuksista.
"Joo, tuu sitte takasin ni katotaan kuinka villiks mä muutun", Kristian jatkoi kevyttä vitsailua flirttaileva pilke äänensävyssään. Miehestä kyllä ihan oikeasti löytyi se villikin puoli, kunhan hän vain rentoutuisi ja tietäisi, että voisi tehdä asioita pelkäämättä.

"Mä arvasin. Sen takia mä sua sellaseks vertasinkin", Kristian hymyili leveästi. Tämä hymyileminen oli ihan oikeasti täyttä idioottien hommaa, mutta kaikesta huolimatta se ei haitannut miestä ollenkaan. Mahtaisiko hän hävetä tätä edes yleisellä paikalla? Ehkä silloin, kun oli yksin, mutta Eevin kanssa häntä ei varmasti hävettäisi yhtään. Kristian tiesi, että Eevi hyväksyisi hänet sellaisena kuin hän on, eikä muiden mielipiteellä ollutkaan väliä.
"Ehkä?" Kristian naurahti. Ei se heitto ollut ihan oikeasti miehen mielestä törkeä, vaan nämä heidän väliset puheensa olivat vain viatonta vitsailua, sellaista hauskanpitoa, joilla pariskunnilla yleensä oli. Tai no, ei ehkä kaikilla, mutta heillä ainakin. Ja se tuntui ihanalta. Kristian oli lähes varma siitä, että heillä tulisi olemaan Eevin kanssa pitkä, vakaa parisuhde.

"Ootko sä ihan varma asiasta? Nehän saattaa vaikka vihata mua!" Kristian huikkasi makuuhuoneesta. Mitä mies pukisi päälleen? Ei hänellä koskaan mitään vaatekriisejä ollut, mutta lähiaikoina hän oli tahtonut näyttää hyvältä, kai siksi, että olisi saanut mielensä paremmaksi kaiken Eevin kanssa tapahtuneen jälkeen. Niistä asioista ei kuitenkaan enää täytynyt huolehtia, koska nyt kaksikko seurusteli. Ajatella. Kristian oli heittänyt aikaisemmin jo kaiken toivon kaivoon parisuhteen perustamisesta Eevin kanssa, mutta kohtalo oli kuitenkin johdattanut heidän tähän hetkeen. Mies pudisti päätään heittäen sitten päälleen tummat farkut ja punaisen sävyisen, skottiruutuisen kauluspaidan. Lopulta hän käänsi katseensa Eeviin pariin.

"Ää kulta en mä haluu päästää sua", Kristian mutristi huuliaan, kävellen sitten Eevin luo ja kietoi kätensä toisen ympärille. "No, voit mennä matkan ton mun t-paidan kans, jos haluat. Sun mekko voiki jäädä tänne niin mä saan pukee sen päälleni - eiku mitä?" Miehen oli taas kerran pakko vitsailla. Ei, Kristian ei todellakaan pukisi mekkoa päälleen, se olisi viimeinen teko, minkä hän tekisi. Lopulta Kristian painoi lempeän suukon Eevin huulille, ja tunsi, kuinka sisuksiinsa levisi taas kerran se lämmin tunne. Oliko edes sallittua tuntea tällä tavalla? Kristian ei sitä tiennyt, mutta sen kyllä tiedosti, ettei koskaan haluaisi tulla alas näistä pilvilinnoistaan.

Eevin huulilla käväisi myös virnettä kun Kristian virnisti hänen sanojensa jälkeen. Se kyllä oli ollut ihan totta mitä hän oli sanonut. Itsevarmuus vaan oli seksikästä. Vaikka oli sekin välillä ihana huomata, ettei toinen oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Ja liika itsevarmuus taas oli jo sellainen asia, mistä Eevi ei tykännyt yhtään. Mutta sopivasti itsevarmuutta oli aina seksikästä.
"no aivan", Eevi lausahti Kristianin sanojen jälkeen, katsellen tuota sitten pieni flirttaava hymy huulillaan. Oli ihanaa tuntea tämä ihastuminen, ja tajuta toisenkin olevan ihastunut häneen. Se flirttailu oli niin ihanaa, varsinkin kun Make ei yleensä ikinä jaksanut keskittyä häneen sen vertaa, että olisi sanonut mitään mukavaa. Siksi tätä osasikin nyt niin paljon arvostaa, ja siksi Eevi tunsikin itsensä tällä hetkellä niin hirveän onnelliseksi.

"Haha, siinäpä sulle mietittävää, että mistä mä en tykkää", Eevi naureskeli ja virnisti sitten kun Kristian purskahti nauramaan hänen näytettyään kieltä. Kohta Kristian näytti hänelle kieltä takaisin, ja oli Eevin vuoro purskahtaa nauramaan.
"Hei, paraski puhuja!", Eevi naureskeli, olihan toinen sanonut, että oli todella aikuismaista näyttää kieltä. Ja nyt mies oli tehnyt itsekin niin. Mutta ei mikään kieltänyt toimimasta välillä lapsellisestikin. Oli vain hyvä merkki, että he uskalsivat olla omia itsejään, ja ei-niin-aikuisia, toistensa seurassa. Se oli todella tärkeää, että uskaltaisi heittäytyä ja olla täysin vapautuneesti kumppaninsa seurassa. Ei Eevi tosin olisi osannutkaan käyttäytyä kokoaikaa todella aikuismaisesti ja sivistyneesti. Hän kun ei ollut sellainen ihminen, eikä hän osannut esittää mitään muuta kuin oli.
"En malta odottaa", Eevi totesi seuraavaksi kulmiaan pienesti kohotellen, kun Kristian lausahti, että heidän pitäisi katsoa kuinka villiksi Kristian muuttuisi kun hän tulisi violettien hiusten kanssa takaisin. Tosiasiassa Kristian ei oikeasti varmaan tykkäisi niistä violeteista hiuksista, eikä tykkäisi Eevikään, joten ei hän tosissaan ikinä kyllä hiuksiaan värjäisi. Ei minkään väriseksi.

"Ihanaa, että sä tunnet mut jo niin hyvin, että osaat verrata mua sellaseen, millaselta oon aina halunnu näyttää", Eevi totesi hitusen huvittuneena, naurua äänessään. Eeviä hymyilytti ja nauratti kokoajan, mutta ei hän osannut nolostua siitä, olihan se hymy Kristianillakin melko herkässä. Ja näin sen kuului mennäkin. Sellainen olisi ollut huolestuttavaa, jos häntä ei olisi yhtään hymyilyttänyt. Tämä oli siis vain ihanaa kun tunsi olonsa niin ihanaksi ja onnelliseksi, että oli pakko kokoajan edes vähän hymyillä ja virnistellä.
"ehkäehkä", Eevi toisteli virnuillen. Ei siinä oikeasti mitään ehkää ollut. Hän olisi varmaan oikeasti ollut valmis jo nyt muuttamaan yhteen jos Kristian olisi sellaista ehdottanut. No okei, ehkä ei sentään, olivathan he muutenkin edenneet niin nopeasti, että nyt pitäisi osata edetä vähän hitaammin. Ja ihan oikeasti. Vaikka ei olisikaan halunnut edetä hitaasti, niin se olisi järkevintä.

"No höpöhöpö, ei ne sua vihaa. Ei ne voi vihata sua", Eevi huikkasi miehelleen naurua äänessään. Sen jälkeen hän jo lähtikin kipittämään sinne miehen makuuhuoneen suuntaan. Kohta hän jo nojailikin makuuhuoneen ovenkarmiin, antaen katseensa levätä Kristianin vartalossa. Mm, tuo komistus oli hänen miesystävänsä. Hän oli varmaan maailman onnekkain ihminen. Kohta mies käänsikin katseensa hänen suuntaansa, kun toinen oli saanut puettua vaatteet ensin ylleen. Mielessä käväisi, että ehkä itsekin pitäisi tosiaan pukea päälleen se eilinen mekko. Sen takia Eevi lähtikin kävelemään peremmälle huoneeseen, Kristianin lähtiessä hänen suuntaansa.

"hölmö, mun on vähän pakko mennä", Eevi totesi pienesti hymyillen kun mies sanoi ettei halunnut päästää häntä pois. Se vielä tehostettuna huulien mutristuksella ja sillä, että tuo kietoi kätensä hänen ympärilleen, niin Eevi oli jo täysin valmis jäämään miehen luokse. Mutta se oli harmittava tosiasia, että kyllä hänen kohta täytyisi lähteä, että he molemmat ehtisivät töihinsä. Miehen seuraavat sanat saivat jo Eevin taas nauramaan.
"harmi ettei se mahu sun päälle", Eevi tokaisi virnuillen. Kohta hän tunsi jo lempeän suukon huulillaan, mihin hän vastasi yhtä lempeästi. Oliko sallittua olla näin ihastunut? Tai no pikemminkin tätä pitäisi kohta kutsua jo rakastumiseksi. Kristian tuntui vain olevan liian hyvää ollakseen totta.
"..ehkä mä kuitenki vaihan ton mekon nyt päälle", nainen mietiskeli hymyillen, painaessaan vielä pienen suukon miehen huulille. Hän olisi voinut jäädä tähän vaikka koko päiväksi kiehnäämään Kristianin kanssa, mutta työt odottivat.