Everything happens when you least expect it

Hahmot: Elias Kuosmanen & Sofia Salo-Benoit
Tapahtumapaikka: Huvilakuja 13
Tapahtuma-aika: su 8.1.2012 klo 15->

*******

Sofia oli viettänyt joulun ja uuden vuoden perheensä kanssa vanhempiensa kesämökillä (joka tosin soveltui myös talvikäyttöön). Kaikki oli sujunut hyvin, ja kaikenlaiset asiat olivat päässeet unohtumaan rentoutumisen lomassa. Seuraavana päivänä jatkuisivat opiskelut, ja Sofiallakin oli yksi kurssi tiedossa heti ensimmäiselle päivälle. Tavarat oli aamulla pakattu vanhemman isoveljen autoon, ja niin Sofia, Ville kuin Aleksikin olivat pakkautuneet tavaroidensa kera tuohon liikkumisvälineeseen, jolla oli suunnattu takaisin kohti Helsinkiä. Sisaruskolmikko oli ensin ajanut Villen kämpille ja pudottanut tuon sinne, ja nyt Aleksi oli lähtenyt heittämään Sofiaa kotiin Huvilakujalle. Auto pysähtyi kerrostalon etupihalle hieman kauemmas rappujen ovista. Sofia kieltäytyi kantoavusta, nosteli laukkunsa ulos takakontista ja vilkutti isoveljelleen tuon ajaessa pois näkyvistä.

Sofia huokaisi hieman. Seuraavaksi pitäisi taas paneutua arkeen, tehdä opinnäytetyötä, käydä pari viimeistä kurssia ja käydä tekemässä sijaisuuksia, jotta rahat riittäisivät elämiseen. Jostain syystä häntä ei kuitenkaan huvittanut ollenkaan. Mutta kaipa se johtui vain siitä, että loman jälkeen oli aina vaikea ottaa itseään niskasta kiinni. Sohvi kumartui laukkujensa puoleen. "Näistä nyt ainakin täytyy ottaa kiinni", neiti mumisi hiljaa itsekseen ja yritti saada kaikki käsiinsä samalla kerralla. Ei häntä huvittanut ravata edestakaisin, sitäpaitsi jokuhan voisi viedä kassit jos hän jättäisi niitä lojumaan pihalle viedessään ensimmäisiä.

Ponnistelujen jälkeen Sofia sai kaikista laukuistaan otteen ja lähti kulkemaan rappujen ohi kohti C-rappua. Kädet irtoaisivat ja sormet myös aivan juuri, mutta ei auttanut itku markkinoilla. "Olisi pitänyt kuitenkin antaa sen Aleksin auttaa", Sofia ajatteli tympääntyneenä.

Elias seisoi rappukäytävässä asuntonsa oven suulla, varmistellen, että hänellä oli kaikki mukana; lompakko, kännykkä, avaimmet sekä kotiin, autoon että työpaikalle ja tarvittavat työpaperit. Elias oli tullut vasta lähemmäs aamun puolella tullut kotiin töistä ja nyt hän oli jo lähdössä takaisin, paperihommia oli tehtävä ja oli hän lupautunut illallakin olemaan ainakin aluksi paikalla, kun yökerho aukaistaan. Eliaksesta tuntui, ettei hän pitkään aikaat ollut näin väsynyt kuin mitä hän nyt oli mutta joskus oli pakko tehdä uhrauksia ja käydä töissä, vaikka ei huvittaisikaan. Varmistuttuaan siitä, että kaikki tavarat oli mukana, Elias vetäisi ovensa kiinni ja lähti rappusia pitkin kävelemään kohti alakertaa ja ulko-ovea.

Kävellessään alakertaan, Elias pyöritteli vielä mielessään, mitä kaikkea tänään pitäisi tehdä. Pitäisi hieman tarkkailla, miten paljon juomia viikonloppuna oli mennyt, kuinka paljon porukkaa oli käynyt ja mitä pitäisi tilata ensi viikkoa varten lisää. Töitä oli niin paljon, että Eliasta melkein hirvitti mutta työt olivatkin Eliakselle hyvä tapa hukuttaa omaa suruaan ja olla miettimättä hänen ja Millan eroa. Ero oli tapahtunut vähän ennen joulua ja tämä joulu olikin ollut yksi Eliaksen elämän huonoimmista. Mikään ei ollut tuntunut oikeastaan miltään, hän olikin joulun pyhät viettänyt käytännössä vain töissä, muuhun hän ei pystynyt.

Alakertaan päästyään Elias avasi ulko-oven ja pääsi pihalle asti. Hän ryhtyi etsimään auton avaimmia takkinsa taskusta, kun katse kiinnittyi naapurirapun oven edessä olevaan hahmoon, - Sofia. Elias oli jähmettyä paikoillaan, sillä hän ei ollut nähnyt Sofiaa sen jälkeen, kun nuo olivat päätyneet sänkyyn pikkujouluissa. Ei Elias tarkoituksella Sofiaa vältellyt mutta häntä ei vain huvittanut muistella asiaa, sillä Sofiasta tuli valitettavasti mieleen syy, miksi hän ja Milla olivat eronneet.

Sofia oli juuri saanut hilattua itsensä C-rapun eteen ja tuskaili nyt miten saisi oven auki laskematta kantamuksiaan maahan. Kerta heitolla se olisi parempi saada tavarat vietyä kuin laskea joka toinen sekuntti maahan ja yrittää sitten saada kaikki taas kerralla käsiin. Sitten hän havaitsi liikettä silmäkulmastaan ja sen kummemmin pohtimatta kuka siellä mahtoi olla, huikkasi: "Hei anteeks, voitko tulla avaamaan tän oven kun on vähän kädet täynnä?!"

Sofia hymyili ja käänsi päätään liikettä kohti, nähden Eliaksen. Hymy valahti kasvoilta aika nopeasti ja kaikki minkä hän onnistuneesti oli saanut unohdettua perheen parissa palasi mieleen. Miten hän oli mennyt panemaan varattua miestä. Miten hän oli tuskaillut meniköhän Eliaksen ja Millan välit poikki. Miten hän oli vältellyt miestä kaikin keinoin, haluamatta varmistua siitä, minkä kyllä jo melkein tiesi. Että välit tosiaan olivat Eliaksen ja Millan välillä katkeneet. Miten hän oli ahdistunut tajutessaan olevansa nyt "se toinen nainen", jota hän oli vihannut syvästi omasta erostaan lähtien. Kaikki tämä valtasi mielen ja Sofia nielaisi pari kertaa, ja vilkaisi arasti Eliakseen.

Kädet huusivat hallelujaa, ja tärisivät jo miltei kivusta. Parikymppisen naisen parin viikon loma meinasi sitä, että kovin vähällä määrällä tavaraa ei oltu lähdetty liikkeelle, joten laukut siis painoivat aivan järkyttävän paljon.
Katse Eliakseen suunnattuna, suu kuivaten Sofia avasi suunsa uudelleen: "Niin.. Voisitko sä auttaa, ihan vaan avata tän oven? Jos sulla ei oo kauheen kiire.."
Soperrellen neiti sai kakistettua tämän suustaan.

Elias yritti vain kävellä Sofian ohitse, vaikka se typerältä tuntuikin. He olivat olleet kavereita ja viettäneet aikaa yhdessä mutta sitten oli tapahtunut yksi ainut yö ja he eivät enää edes puhuneet toisilleen. Elias olisi kyllä halunnut selvittää välit edes Sofian kanssa, sillä Milla ei suostunut enää edes puhumaan hänen kanssaan mutta Sofia oli todennäköisesti vältellyt häntä, kun he eivät olleet nähneet vilaustakaan toisista viime aikoina. Eliaksen yritys kävellä viileästi Sofian ohitse kuitenkin unohtui, kun hän yhtäkkiä kuuli Sofian äänen läheltään. Elias käänsi katseensa tuohon naiseen ja ilmeestä päätellen, Sofia ei ollut edes tajunnut, kenelle tuo puhui.

Hetken aikaa Elias vain tuijotti Sofiaa sanattomana, hieman kahden vaiheilla. Sofia ei itsekkään sanonut mitään vaan näytti lähinnä kauhistuneelta tunnistettuaan Eliaksen eikä tuo välttämättä halunnut Eliasta avukseen. Tuolla oli kuitenkin selvästi ongelmia laukkujensa kanssa ja Elias ei voisi vain kävellä tuon ohitse, kun tuo selvästi tarvitsi apua.

Pian Sofia sitten avasikin suunsa uudelleen ja pyysi uudestaan apua, tosin selvästi hieman häkeltyneen näköisenä ja oliko se nyt ihmekkään. He eivät olleet puhuneet mitään pitkiin aikoihin ja heidän välinsä olivat jääneet hieman epäselviksi, lievästi sanottuna.
"Tottakai mä voin auttaa, ei mulla nyt nii kiire oo..." Elias sanoi, saatuaan koottua itsensä jälleen. Hän kävelikin C-rapun luokse ja aukaisi oven, kääntäen sitten katseensa takaisin Sofiaan.
"Pääsetsä nyt kotiis asti vai tarviitsä kantoapua? Kyllä mä voin auttaa, jos tarvii."

Sofia jännitti mitä Elias vastaisi. Jostain syystä sydän hakkasi tuhatta ja sataa, mutta yhtä kaikki Sofia toivoi miehen auttavan häntä. Kun Elias alkoi kävellä kohti C-rapun ovea ja Sofiaa, neiti huokaisi hiljaa helpotuksesta. Itku olisi tullut, jos Elias olisi vain kävellyt ohi, sanomatta mitään, kun oli vielä kääntynyt Sofiaan päin tuon pyydellessä apua.

"Kiitos", neiti henkäisi ja hymyili pienesti Eliakselle. Kun toinen vielä ehdotti kantoapua, Sofia hämmästyi hieman. Ei hän toki tiennyt miten itse olisi suhtautunut Eliaksen tilanteessa, mutta varmaan hän olisi itse ottanut hatkat heti avattuaan oven, ettei tarvitsisi puhua mistään. Kun Elias nyt kuitenkin tarjoutui auttamaan Sofiaa kantamaan laukkuja, neiti päätti nyökätä pienesti. Asiaanhan ei vaikuttanut kantamusten paino. "No jos sulla on hetki aikaa niin kyllä mä voisin avun ottaa vastaan", Sofia sanoi miehelle. "Mä vannon, mä en enää ikinä lähe näin paljon tavaran kanssa liikkeelle", neiti tuhahti toivoen kuin kuuta nousevaa, että Elias nappaisi häneltä edes yhden laukun pois!

Vasta nyt Sofia kävi pohtimaan, että ottaessaan avun vastaan Sofia auttamatta päätyisi kulkemaan Eliaksen kanssa nyt ainakin muutaman hetken samaa matkaa. Eikä olisi kohteliasta vain pysytellä hiljaa, varsinkin kun toinen oli lähdössä jonnekin ja tarjoutui silti vielä auttamaan tavaroiden kanssa. Mistä he puhuisivat? Sofiaa ahdisti hieman. Vaikka neiti oli vältellyt tietoa, miten Eliaksella ja Millalla oli käynyt, hänen täytyisi saada tietää. Jos Elias ja Milla olisivatkin vielä yhdessä, niin Sofian ei ehkä tarvitsisi tuntea itseään niin paskamaiseksi enää? Ei hän kuitenkaan voisi suoraan paukauttaa kysymystä, mutta matkaa neljänteen kerrokseen olisi vain juuri se neljä kerrosta. Sitäpaitsi Sofia halusi puhua Eliaksen kanssa, välit olivat jääneet niin kummallisiksi Sofian lähdettyä Eliaksen asunnosta ennen joulua. Ja olisihan se täysin naurettavaa, jos kaksi aikuista ihmistä eivät kykenisi käyttäytymään normaalisti tavatessaan. Auttamattahan sitä törmäisi taas joskus, samassa kerrostalossa kun asuttiin. Kulmat kurtistuivat neidin pohtiessa asiaa.

"No tuskimpa ne työt sieltä häviää sieltä mihinkään, vaikka mä hetken viivyttelisinkin lähdön kanssa.." Elias sanoi, napaten sitten ihan vaistomaisesti Sofialta yhden, painavimman näköisenä laukun käsiinsä, ei hänellä ollut sydäntä vain marssia paikalta pois, kun nainen selvästi tarvitsi apua. Sofia kyllä muistutti ikävästi siitä, että he olivat eronneet Millan kanssa mutta ei tuo nyt missään tapauksessa ollut Sofian vikana eikä Elias ollut tuota heidän erosta missään vaiheessa syyttänytkään eikä aikoisi kyllä jatkossakaan syyttää.

Elias laittoi auton avaimmet takaisin takkunsa taskuun, että sai pidettyä sekä kalenteriaan että papereitaan ja Sofian laukkua käsissään ja käveli sitten edeltä hissin luokse, painaen nappia, joka tilaisi hissin paikalle. Heidän tuurillaan hissi olikin varattu ja ilmeisesti joku oli menossa sen mukana toiseen kerrokseen, joten he joutuisivat hetken odottelemaan, ennenkuin pääsisivät hissiin ja Sofia pääsisi kotiisa. Elias tuijotti vain hissin oven ja odotteli hissiä, miettien, mitä Sofialle ylipäätänsä voisi sanoa.

"Mitäs sulle kuuluu?" Elias kysyi lopulta, katuen kysymystään samantien. Jos Sofia nyt tuohon vastaisi jotain niin Eliaksenkin olisi pakko kerta omista kuulumisistaan ja niissä nyt ei ollut paljoa kehuttavaa. Elias teki vain niska limassa töitä ja käytännössä asui työpaikallaan, mikä oli varmaan yksi syy siihen, että hän ei ollut Sofiaakaan nähnyt. Elias ei vain yksinkertaisesti kyennyt olemaan kotonaan murehtimassa yksin vaan hukutti mieluummin surunsa työhön, vaikka tiesi olevansa pikkuhiljaa lähellä totaalista burn outtia.

Sofia hymyili aidosti, kun Elias otti painavimman laukun hänen käsistään. "Kiitti." Sitten hän seurasi miestä rappuun ja katsoi laukku kummassakin kädessä hissin ovea, vilkaisi syrjäsilmin Eliasta ja käänsi katseensa taas oveen. Selvä, jo nopea hissimatka neljänteen kerrokseen oli jännittänyt häntä ulkona, mutta entä nyt kun hissiäkin joutui odottamaan? Sofia vilkaisi taas Eliakseen ja mietti kuumeisesti mitä sanoa.

Yllättäen Elias kuitenkin avasi keskustelun kysymällä kuulumisia. Sofia kohotti kulmiaan pienesti ja pohti mitä vastaisi. Loppuen lopuksi hän päätyi vastaamaan rehellisesti. "No, ihan hyvää. Vältellyt sua, viettänyt loman perheen kanssa ja yrittänyt unohtaa kaiken mahollisen epämiellyttävän. Justiinsa broidi heitti mut tähän", Sofia sanoi suoraan, kiertelemättä ja kaartelematta. Asiat voisi tehdä vaikeaksi, tai voisi yrittää käyttäytyä kuin aikuinen. Tämä päätös osoittautui kuitenkin hankalaksi kun Sofia pohti mitä sitten sanoisi. Tottakai hänen täytyisi kysyä Eliaksen kuulumisia, mutta miten muotoilla.

Sofiasta alkoikin tuntua samalta kuin aikoinaan teininä ensimmäisillä treffeillä. Kaikki mitä aikoi sanoa, tuntui jotenkin väärältä. "Miten..Oletko sä...Voitko..", Sofia änkytti ja pieni puna kohosi kasvoille. Olipa tämäkin, saisi nyt sanottua edes sanoja, saatana! Sofia kirosi mielessään ja pakotti sitten äänensä tasaiseksi. "Miten sä voit?", pääsi lopulta neidon suusta ja tuo käänsi ruskeat silmänsä Eliakseen päin odottaen vastausta, samalla peläten sitä.

Elias hymähti pienesti Sofian vastauksen kuultuaan. Olihan tuo nyt ollut odotettavissa, että tuo oli tarkoituksella vältellyt Eliasta, ei mies ollut oikeastaan muuta epäillytkään mutta tuo sanoi vain asian niin suoraan, yllättävän suoraan, jos rehellisiä ollaan. Elias ajatteli, että Sofia vain väittäisi, että nuo eivät olleet sattuneet näkemään mutta ainakin syy nyt sitten selvisi. Toisaalta, ei Elias syyttänyt Sofiaa siitä, että tuo oli itseään vältellyt, se nyt oli ollut täysin odotettavissa. Silti Eliasta harmitti, että hän onnistui tahtomattamaan loukkaamaan myös Sofiaa, ei hän halunnut tehdä tuon elämästä vaikeaa tämän asian takana.

"Tässähän tätä eteenpäin mennään.. Töitä, töitä, töitä.. Koulua, töitä.." Elias totesi, kohauttaen pienesti olkapäitään, eipä hänen elämäänsä juuri nyt muuta kuulunut eikä kyllä tarvinnut kuuluakkaan. Mielellään Elias kyllä olisi ottanut Millan takaisin elämäänsä ja olisi tehnyt mitä tahansa, että olisi saanut tuon naisen takaisin mutta se nyt oli mennyttä ja Eliaksen ei kauheasti auttanut ruikuttaa Millan perään, sillä tuo ei ollut palaamassa takaisin, sen Milla oli tehnyt harvinaisen selväksi, kun he olivat eronneet.

"Missähän se hissikin oikein viipyy.." Elias mutisi lähinnä itsekseen, kun hissillä tuntui vain kestävän ja kestävän. Joku mummo tietysti oli vallannut hissin eikä osannut nyt poistua sieltä sen verran ripeästi, että muutkin ihmiset pääsisivät käyttämään hissiä. Nopeammin he olisivat kerenneet portaita pitkin ja Eliaksen mielessä kävikin jo ajatus lähteä kipuamaan portaita, ainakin hän pääsisi tästä tilanteesta pois. Hän ei ollut maininnut mitään Millasta Sofialle, ei hän tiennyt, halusiko Sofia edes kuulla heidän erostaan ja ehkä se olisi vain pahentanut tuon oloa, jos tuo kuulisi asiasta.

Sofia vilkaisi Eliakseen. "Muista nyt hyvä ihminen levätäkin välillä", Sofia tokaisi. Hän mietti oliko oikeassa jos oli kuulevinaan äskeisen litanian välistä, ettei Elias ollut Millan kanssa enää tekemisissä. Luulisi, että mies olisi sanonut, jos kaikki olisikin fine. Sitä paitsi, Sofia ei uskonut hetkeäkään, ettäkö Eliaksen kuulumisiksi riittäisi "työt, työt, koulu ja työt", jos toinen vielä seurusteli. Pahan olon aalto kulki Sofian läpi, ja hänkin mietti missä hissi kuppasi. Olisi mahtavaa saada laskea laukut maahan, purkaa ne joskus ja käpertyä sohvan nurkkaan miettimään asioita. Nyt se ei kuitenkaan onnistunut, koska joku pelle ei osannut poistua tai nousta hissiin tarpeeksi nopeasti.

Hetken neiti pohti satuttaisikohan hän Eliasta kysymällä asiaa. "Mä.. Ootteko te..?" Sofia aloitti saamatta kuitenkaan lausetta loppuun. Sen verran hiljaa neiti oli kysymyksensä aloittanut, että Elias voisi teeskennellä ettei kuullut, vaikka varmasti kuulikin. Tottakai asia olisi arka Eliakselle, ja Sofia melkein oli varma, että Elias ei vastaisi mitään. Kuitenkin jokin hänen sisällään oli pakottanut esittämään kysymyksen.

Sofia ei todellakaan halunnut tilanteeseen, jossa olisi syy suhteen katkeamiselle, mutta hänen täytyi tietää. Ja täydestä sydämestään Sofia toivoikin, että oli aikaisemmin tulkinnut väärin miehen vastauksen, että tuo kertoisi kuinka asiat kukoistivat Millan kanssa paremmin kuin koskaan, ja kuinka pettäminen oli vain vahvistanut heidän suhdettaan. Toki Sofia tiedosti tuon olevan melkein toiveajattelua. Mutta oli hän semmoisiakin tarinoita kuullut!

Hissi rämisteli vähitellen alas tyhjänä, ja Sofia oli helpottunut. Se vielä tästä puuttuisikin, kun joku kyylä naapuri tulisi ulos hissistä ja tahtoisi tietää mikä mies Sofialla oli mukana. Semmoisiin naapureihin neito oli törmännyt aikaisemmin. Kädet täynnä Sofia vilkaisi Eliakseen, kuin lähettäen sanattoman pyynnön, että tuo avaisi hissin oven.

"Ei sitä paljon pysty lepäämään, kun on yritys, josta pitää huolehtia.." Elias sanoi, yrittäen naurahtaakkin mutta se nauru jäi varsin vaisuksi. Elias tosiaan oli lähellä kuluttaa itsensä loppuun töidensä kanssa mutta jonkun ne työt oli pakko tehdä. Periaatteessa Elias omisti yökerhonsa yhdessä isoveljiensä kanssa mutta noista veljistä tuntui välillä olevan enemmän haittaa kuin apua, noita ei paljon yökerhon asiat kiinnostaneet, Niklas kävi paikalla vain juomassa ja iskemässä naisia, Juholla oli muuten vain omat kuviot eikä joku yökerho voinut vähempää kiinnostaa. Kaikki vastuu oli Eliaksen harteilla ja ehkä se olikin vain hyvä, Elias pystyi hukuttamaan surunsa töihin ja ainakin hänellä oli syy lähteä ihmisten ilmoille kotoa.

Elias kyllä kuuli varsin hyvin Sofian kysymyksen tai pikemminkin kysymyksen alun mutta ei tiennyt mitä vastaisi. Pitäisikö vain sanoa, että he olivat eronneet Millan kanssa vai pitäisikö esittää, että kaikki oli hyvin. Totuus kyllä paljastuisi Sofialle ennemmin tai myöhemmin, joten valehtelu tuskin auttaisi mitään, Sofia kenties vain suuttuisi, jos kuulisi myöhemmin, että he tosiaan olivat eronneet Millan kanssa.

Elias rykäisi pienesti, hänestä tuntui, että sanat suorastaan juuttuivat hänen kurkkuunsa. Tuntui pahalta edes ajatella, että hän oli menettänyt Millan ja vielä pahemmalta tuntuisi sanoa se ääneen mutta ehkä hänen oli pakko yrittää edes sanoa se.
"Me erottiin pari päivää ennen joulua. Se mitä tapahtu oli Millalle vähä liikaa." Elias sai sanottua, kuitenkin lähes ilmeettömänä. Tuon sanominen sattui ihan oikeasti.

Pian hissi onneksi tulikin ja Elias avasi Sofialle oven, ja kun nainen oli astunut hissiin, meni Elias tämän perästä hissin sisälle. Elias odotteli, että Sofia painaisi hissin menemään oikeaan kerrokseen ja kun hissi lähti liikkeelle, Elias oli edelleen hiljaa.

Kun Elias vahvisti mitä Sofia olikin arponut, neiti puraisi huuleensa kipeästi ja käänsi päänsä poispäin miehestä.
"Mä oon pahoillani", Sofia sai sanotuksi ja katsahti takaisin Eliakseen. "Oikeesti", Sofia vielä lisäsi tarkoittaen joka sanaansa. Ei hän ollut muuta odottanutkaan, niin hyvin hän ymmärsi Millaa. Ja Eliasta Sofian kävi sääli, sillä Elias oli mukava ja ihana ihminen. Tähän asti Sofia oli aina ankaralla kädellä tuominnut pettäjät, ja vasta nyt hän ymmärsi, että joskus syynä oikeasti oli virhe, humalatila. Sanat, joita Sofialla yleensä aina riitti, olivat nyt ehtyneet. Neiti olisi halunnut lohduttaa toista, mutta viimeiseksi hänen sanansa mitään voisivat auttaa.

Eliaksen avattua oven hissiin, Sofia asteli sisään ja tyrkkäsi kyynärpäällään nelosnappulaa. Hissi hurahti liikkeelle ja Sofia mietti miten saisi avaimensa. Hän kuitenkin päätti, että vaikka tähän asti oli roikottanut laukkujaan, niin kotiovella ne voisi laskea lattialle odottamaan, kunnes avaimet saisi kaivettua ja oven auki. Hissi kolisteli ylemmäs ja kolmas kerros vilahti silmissä. Sofia vilkaisi viereensä Eliakseen, tarkasteli tuon kasvoja hetken. Mies näytti lopen uupuneelta.

"Kuule..", Sofia aloitti epäröiden, "jos sulla ei oo kauhee kiire ni haluaisitko sä kahvia? Mä mietin vaan, että..no, välillä on ihan hyvä vaan pysähtyä.. Ja tiiän että oon ehkä viiminen jonka kanssa haluat puhua yhtään mistään, mutta kuuntelen kyllä jos on tarvis." Sofia ei tiennyt miten loppuen lopuksi suhtautuisi jos mies tulisikin sisälle. Ei kai siinä vaiheessa auttaisi kuin keittää kahvit.

Elias sai aikaiseksi vain jonkun vaisun hymyn tapaisen, Sofian pahoitellessa tilannetta. Ei sille enää mitään mahtanut, Elias tiesi sen varsin hyvin ja mitä vähemmän Elias asiasta puhui, sen parempi, sillä asian muistelu teki kipeää. Tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta, kun Elias oli pettänyt, hänen eräs aiempikin suhde oli päättynyt pettämisen seurauksena, joten tällä hetkellä Elias tunsi olonsa suorastaan kurjaksi luuseriksi, joka ei osannut seurustella kenenkään kanssa. Ehkä hänen pitäisi vaan pitää ihan kunnon taukoa naisista ja seurustelusta ja miettiä asiaa uudestaan sitten joskus, kun hän oli saanut päänsä selvitettyä näistä asioista. Kyllä häntä kiinnostaisi tietää, että mikä hänet ajoi pettämään, vaikka hän oli aina inhonnut pettämistä yli kaiken eikä hyväksynyt sitä keneltäkään.

Elias vain tuijotteli hiljaisena eteenpäin, kun hissi lähti liikkeelle. Tuntui suoraan ikuisuudelta, että se pääsi neljänteen kerrokseen asti ja Eliasta jo hieman kadutti, että hän oli suostunut auttamaan Sofiaa. Ilmiselvästi tuo oli tarvinnut hänen apuaan mutta Elias oli todennäköisesti onnistunut pahoittamaan Sofiankin mielen, kun oli kertonut, että he sitten tosiaan olivat eronneet Millan kanssa. Vaikka, varmasti Sofia oli jo epäillytkin, että niin oli käynyt.

Elias käänsi katseensa hitaasti Sofiaan kuullessaan tuon kysymyksen. Sofian äänensävystä kuului epäröintiä ja Elias joutuikin hieman miettimään, mitä tuohon ehdotukseen nyt sitten vastaisi. Olisi toisaalta hyvä puhua asiat selviksi edes Sofian kanssa mutta kysyikö Sofia hän kahville ihan vain kohteliaisuudesta, kun huomasi varmasti, ettei Elias ollut nyt ihan oma itsensä.
"No.. Ei mulla nyt mikään älytön kiire oo, et.. Joo.. Kai mä nyt yhet kahvit voisin juoda." Elias sanoi, aluksi itsekkin hieman epäröivään sävyyn, jouduttuaan hieman punnitsemaan mielessään, oliko tuo nyt niin hyvä idea mennä Sofian luokse kahville.

Sofia nyökkäsi pienesti. Eipä neiti ollut tosissaan ajatellut Eliaksen suostuvan, mutta niin nyt oli käynyt. Epäröinti tosin kuului miehen äänestä, joten Sofia ei varmaankaan ollut ainut, joka ei ollut aivan varma tämän kahvittelun järkevyydestä. Hissi kolahti neljänteen kerrokseen ja Sofia työnsi oven auki selkä edellä, ja käveli asuntonsa ovelle. Käsiin sattui melkein enemmän, kun neiti lopulta laski laukut maahan ja alkoi kaivaa avaimia taskustaan.

"Täällä nyt ei sit oo kauheen siistiä, mutta no, ei mahda mitään. Kai siellä mahtuu kuitenkin olemaan", Sofia sanoi ja naurahti hieman epävarmasti avatessaan ovet. Sekä ulko-oven, että välioven. Hän kumartui uudelleen ja heilautti laukut eteiseen. "Mutta tervetuloa nyt anyway." Sofia avasi vetoketjut saapikkaistaan ja potki kengät jalastaan ja asetti ne eteisen oikeassa reunassa olevaan kenkätelineeseen. Takin hän heitti puiseen irtonaulakkoon. "Jätä vaan kengät ja takki mihin haluat, ei oo niin justiinsa", Sofia vielä sanoi Eliakselle.

Tämän jälkeen Sofia lähti kävelemään etuviistoon vasemmalle, kohti olohuonetta ja siitä oikealle keittiöön. "Oo kun kotonas", Sofia huikkasi. Jostain syystä kotonaan hän oli enemmän omalla maaperällä, ja tuntui turvalliselta, eikä Eliaksen läsnäolo enää jännittänyt ja tehnyt oloa epävarmaksi. Sofia raotti keittiön ikkunaa ja painoi liesituulettimen päälle. Sitten hän otti tupakan keittiötasolla lojuvasta askista ja sytytti sen alkaen häärätä kahvinkeittimen kanssa.

Heidän tullessaan hissistä ulos ja kävellessä Sofian asuntoa kohtia, Eliasta epäilytti hieman edelleen. Hänen pitäisi pysyä nyt kaukana Sofiasta, sillä pahimmassa tapauksessa Milla sattuisi ilmestymään paikalle, samassa talossahan tuo asui ja mitähän tuokin ajattelisi, kun Elias olisi jo "uuden naisen" luokse menossa? Ei Milla onneksi tiennyt, kenen kanssa Elias tuota oli pettänyt eikä Elias halunnut antaa tuolle pienintäkään vihiä siitä, kuka nainen oli ollut.

Elias kuitenkin tuli Sofian perässä tämän ovelle ja odotteli, että nainen sai oven auki ja astui sitten tuon perästä peremmälle taloon, vetäisten ulko-oven perästään kiinni. Elias vain nyökkäili hieman hajamielisen näköisenä Sofian sanoille, jättäen sitten Sofian laukun eteiseen, jonka jälkeen otti kenkänsä jaloistaan sekä takin päältään, jättäen ne eteiseen, kunnes lähti kävelemään Sofian perästä peremmälle tuon asuntoon.

"Ihan kivan näkönen kämppä sulla.." Elias totesi, katseltuaan hieman ympärille ja käveli sitten Sofian perästä keittiöön ja laski viimein työpaperinsa ja kansiosta käsistään ja jätti ne hetkeksi keittiön pöydälle, toivoen, että muistaisi myös ottaa ne mukaansa sitten, kun hän lähtisi takaisin töihin. Elias tunsi pientä morkkista siitä, ettei ollut lähtenyt töihin heti niinkuin oli suunnitellut mutta toisaalta, hän oli itsensä pomo, joten kai hän saisi mennä töihin milloin huvittaa.

Sofia hymähti. "No kiitos", hän totesi ja vetäisi henkoset tupakastaan ja heitti sen ulos raollaan olevasta ikkunasta. Ikkunan hän jätti vielä auki, jotta keittiö tuulettuisi. Vaikka neiti tupakoikin, hänelle oli tärkeää, että sisätiloissa oli tarpeeksi happea, eikä tunkkaista ja tupakalta haisevaa. Sofia vilkaisi kahvinkeitintä joka porisi ja tiputti kahvia edelleen. Neiti katsahti Eliakseen ja jostain syystä hämmentyi hieman. Olihan hän nyt etulyöntiasemassa sillä oman kodin turva oli niin sanotusti hänen puolellaan, mutta silti häntä jännitti. Ei hän edes tiennyt mistä puhuisi Eliaksen kanssa, tai halusiko mies ylipäätään puhua mistään. Vai oliko vain kohteliaisuuttaan tullut kun Sofia pyysi?

Neiti kääntyi ympäri ja nosti kaapista kaksi mukia pöydälle. Kahvikin näytti tippuneen ja Sofiaa hävetti, ettei hän ollut sanonut sanaakaan sitä odotellessaan. Hän kaatoi kummallekin mukiin kahvia. "Mulla ei ikävä kyllä maitoa ole.. En kyllä muista käytitkö edes", Sofia pahoitteli ojentaessaan toista mukia Eliakselle. Oikeastaan häntä itseään kismitti varmaankin enemmän se, ettei talosta maitoa löytynyt.

Koska keittiössä ei varsinaisia tuoleja ja pöytää ollut, lähti Sofia astelemaan sohvalle päin. Tuohon vaalean kermanvärisen muhkean pehmeän sohvan nurkkaan Sofia istahti ja kääntyi vähän sohvan toiseen reunaan päin johon odotti Eliaksen istuvan. "Miten sä oot pärjäilly sitte..kun..no niin..?" Sofia kysyi epäröiden. Olo ei ollutkaan enää ollenkaan niin rauhallinen, ja Sofia miettikin tekikö väärin repiessään mahdollisesti miehen haavoja auki. "Anteeks, en mä tiiä.. eihän se mun asia oo, vaikutat vaa jotenki nii rättipoikkiväsyneeltä. Toivottavasti nyt ees kahvi vähän piristää", Sofia jatkoi edelleen pieni epäilyn häivä äänensävyssään. Lopulta Sofia hymyili miehelle pienesti ja siemaisi kahvistaan. Kyllä, kauppaan täytyisi päästä maitoa hakemaan vielä tänään.

Harvoin Eliasta sai sanottomaksi mutta nyt hän ei osannut sanoa oikeastaan mitään. Eipä Sofiakaan kyllä sanonut mitään, nainen keskittyi vain tupakointiinsa ja ehkä se oli vain hyvä asia, eipähän Eliaksenkaan tarvinnut sanoa vielä mitään. Tuntui vain niin kummalliselta yhtäkkiä olla samassa tilassa kahdestaan sen henkilön kanssa, jonka kanssa hän oli pettänyt tyttöystäväänsä. Järki Eliaksen päässä yritti huutaa, että tässä ei ollut mitään järkeä ja tämä oli huono idea mutta Elias tosiaan halusi ystävystyä Sofian kanssa uudelleen, näiden välit kun olivat olleet aikalailla katkolla pikkjouluista lähtien.

Elias havahtui ajatuksistaan, kun Sofia heitti tupakkansa ikkunasta ja kääntyi sitten katsomaan naista, kun tuo palasi takaisin kahvinkeittimen luokse ja Elias seurasikin katseellaan tuon kaataessa kaapista ottamiinsa mukeihin kahvia. Elias otti Sofian tarjoaman mukin käteensä ja hymähti pienesti.
"Kyllä mä pärjään ilman sitä maitookin." Elias sanoi ja sai jopa hymyiltyä pienesti. Yleensä hän kyllä joi kahvinsa maidon kanssa mutta nyt oli ehkä parempi juoda kahvi ihan mustana, hän oli sen verran väsynyt, että kahvi ihan sellaisenaan virkistäisi varmasti edes hieman.

Elias meni Sofian perästä olohuoneeseen ja istui sohvaan siihen toiselle nurkalle, jonka jälkeen hän maistoi hieman kahvistaan. Kahvi oli edelleen kuumaa mutta Elias se ei haitannut, ainakin hänen luulisi virkistyvän, kun joi kuumaa kahvia. Virkistystä Elias tosiaan kaipasi, hän näyttikin varmasti aivan väsyneeltä.
Elias katseli kahvikuppiaan yllättävänkin hiljaisena kuullessaan Sofian sanat. Mitäpä tuohon nyt sitten vastaamaan? Kertoakko totuus siitä, että Elias oli loppuun palamaisillaan töidensä takia vai kaunistellakko totuutta ja väittää, että kaikki oli ihan hyvin?
"No hengissä tässä edelleen ollaan." Elias sanoi lyhyesti, juoden vielä kahvistaan hieman, yrittäen miettiä hieman fiksumpaa vastausta, sillä saattoi kuulostaa hieman tylyltä.
"Mä nyt vaan on tehny nii kauheesti töitä viime aikoina, et ei tässä oo kauheesti kerenny muuta miettimään.. Viime yönä, tai pikemminkin aamulla, mä tulin kuudelta himaan ja kohta pitäis olla menossa takas."

Tietenkään Sofia ei odottanut Eliaksen hänelle juttelevan kovin normaalisti, saati jakavansa syvimpiä tunteitaan. Silti lyhyt vastaus jostain syystä koski hieman. Ei neiti kysyisi, ellei tosissaan haluaisi tietää miten toinen voi. Sofia puraisi huultaan. Kun Elias kuitenkin jatkoi, Sofian olo helpottui hieman. Ehkä mies oli vain pohtinut mitä aikoo sanoa. Sohvi nyökkäsi.
"No, hyvä että ees hengissä. Ois kans hyvä jos jossain määrin kunnossaki", Sofia sanoi ja hymyili varovaisesti perään. Pienten laskelmien jälkeen hän tajusi, ettei Elias varmaankaan ollut paljoa nukkunut jos kuudelta oli tullut kotiin ja nyt kolmelta oli taas lähdössä. "Ja siinä kunnossa olemiseen kai vaaditaan pikkase enemmä unta ja rentoutumista", Sofia huomautti. Varovaisuus tuntui olevan tipotiessään.

Ei neiti tiennyt johtuiko olo mistä, varmaan siitä, että Sofia koki olevansa vastuussa Eliaksen erosta. Jostain syystä Sofia kuitenkin tunsi pientä kiintymystä Eliakseen. Huolta toisen jaksamisesta. Sofia todella toivoi, että he kaksi voisivat olla jälleen kavereita. Kaveruus oli jäänyt hieman tauolle sen yhden yön jälkeen. Eikä hän halunnut vaikuttaa huolestuneelta kanaemolta tai saarnata. Silti hänestä tuntui, että jos ei muuten niin kaveruuden nimissä piti koittaa herätellä toista tajuamaan, että vapaa-aikaakin sai olla.

"Jos ei jaksa ajatella nii voithan sä keksiä jotain kivaaki tekemistä kun paahtaa töitä ilman hetkenkää lepotaukoa.. Etkö sä pyöritä sitä paikkaa veljies kanssa ni voit ihan hyvin ottaa aikaa itelles?" Sofia kysyi ja kohotti kulmiaan hieman. Kyllä hän ymmärsi, että kukin suri tavallaan. Ja oli hän itsekin aikanaan tehnyt töitä ja opiskellut miltei ympärivuorokautisesti yrittäessään unohtaa eron Matin kanssa. Ja eroon liittyneet yksityiskohdat. "Vaikka toisaalta mä tein ihan samalla tavalla..." karkasi neidiltä suusta ja hän hätkähti hieman. Ei Sofian ollut tarkoitus ääneen mitään sanoa. Kuin peittääkseen möläytyksensä Sofia siemaili kahvistaan pariin otteeseen.

"Ei mulla oo oikein aikaa siihen rentoutumiseen." Elias sanoi, puhuen kyllä toisaalta totta mutta toisaalta myös tiesi, että itsellään olisi varaa ottaa rennomminkin, jos vain hieman löysäisi asioita ja uskaltaisi lisätä vastuuta työntekijöilleen. Elias oli vain niin itsepäinen ja riippuvainen työstään, ettei osannut yhtään asettaa rajoja itselleen ja varsinkin nyt kun erosi Millasta, Elias mielellään viettää aikaa työpaikallaan, sillä Eliaksella on ainakin kädet täynnä töitä eikä mies kerkeä murehtia Millan perään ja harmitella omia tekemisiään.

Sofian sanojen jälkeen Elias ei tiennyt, pitäisikö olla huvittunut vai ärsyyntynyt. Periaatteessa Sofia oli oikeassa, yökerho oli teoriassa myös hänen isoveljiensä mutta käytännössä Elias oli ainut, joka paikan pyörittämisestä vastasi, sillä kummallakin veljellä oli niin omat kuviot, ettei noita paljoa kiinnostanut, miten yökerholle kävisi. Elias olisi mielellään ottanut veljiltään kaiken vallan poissa mutta siihen nuo eivät kuitenkaan suostuneet.
"No jos mä luottasin siihen, että Juho tai Niklas tekis jotain sillä välin kun mä rentoudun nii se paikka ois konkurssissa alle viikossa. Juholla on niin omat kuviot, ettei se jaksa puuttua koko asiaan ja Niklas.. Sitä nyt ei muuten vaan kiinnosta." Elias totesi, juoden taas hieman kahvistaan. Häntä tosiaan ärsytti veljiensä asenne mutta harmi vain hän ei sitä asiaa onnistunut muuttamaan vaikka kuinka olisi halunnutkin.

Elias kohotti pienesti kulmiaan ja käänsi katseensa paremmin Sofiaan. Tuo oli kummasti hiljentynyt sanojensa jälkeen ja tottakai Eliasta kiinnosti, mitä tuo oli oikein tarkoittanut.
"Teit samalla tavalla millon?" Elias ei voinut olla kysymättä, haluamatta kuitenkaan kuulostaa liian uteliaalta.

Sofia hymähti hieman Eliaksen sanoille. "Kaikilla on aikaa rentoutua, mutta se on eri asia haluaako", neiti sanoi järkeillen. Ja tottahan se oli, kaikki lähtee itsestä. Kun Elias jatkoi ja puhui veljiensä asennoitumisesta bisnekseen, Sofia naurahti. Ei asia sinänsä huvittava ollut, mutta toisaalta kuitenkin. Sofia kurtisti hieman kulmiaan ja toivoi, ettei Elias nyt ainakaan itseensä ottanut.

Sofia oli tukehtua kahviinsa. Selvä, hän oli möläyttänyt. Hän oli kuitenkin toivonut, ettei Elias pannut neidin lausetta merkille. No, tiesipä tyttö ainakin, että Elias kuunteli häntä, mutta ei tarvitsisi kaikkea niin tarkasti kuitenkaan! Sofia mietti hetken, mikä voisi olla syy tälle möläytykselle ja päätyi siihen, että oli ennen joulua puhunut ystävättärensä kanssa erosta ja jouluna miettinyt sitä kaikessa rauhassa. Pelko Eliaksen ja Millan erosta oli ollut vielä omiaan muistuttamaan Sohvin omasta erosta. Neiti kallisti hieman päätään ja katseli ennemminkin arvioivasti kuin epäröiden Eliakseen. "Sanotaanko näin, että kun erosin kolme vuotta kestäneen suhteen jälkeen, niin seuraava vuosi meni aika lailla painaen kokoajan duunia ja kouluhommia. Ja ne vapaa-ajat jotka kaikesta huolimatta jäi ni meni liikkuessa", Sofia sanoi päätettyään ettei avarra Eliakselle itse eroa niin kovin.

Ajatukset kaikesta huolimatta alkoivat taas pyöriä omassa erossa ja ahdistuneena Sofia ponkaisi ylös sohvalta. Kahvi oli juuri sopivasti loppunut mukista. "Haen ton kahvin tähän", neiti sanoi mahdollisimman rauhallisella sävyllä kävellessään takaisin keittiölle päin. Hän veti syvään henkeä, pyyhkäisi hiuksia naamalta ja otti kahvipannun mukaansa palatessaan sohvalle. "Otatsä lisää?" Sofia kysyi samalla kun kaatoi itselleen mukin uudelleen täyteen.

Elias ei sanonut mitään Sofian sanoihin, tuon puhuessa, että oli eri asia, halusiko edes rentoutua kiireen keskellä. Sofia oli osunut harvinaisen oikeaan sanojensa kanssa, ei Elias tiennyt halusiko edes ottaa yhtään rennommin, sillä työssä käyminen oli hänelle nyt kaikki kaikessa, tärkeämpää kuin mikään muu. Yökerho oli Eliakselle oikeasti todella tärkeä ja hän halusi sen menestyksen jatkuvan niinkuin se oli tähänkin asti jatkunut ja Elias ei vain pystynyt hellittämään otettaan. Ei hänellä ollut mitään muuta mitä tehdä, hänellä oli enää jäljellä vain yökerhonsa, joten jos Elias halusi pysyä tämän kaiken keskellä edes joten kuten järjissään, oli hänen pakko vain tehdä töitä niska limassa, vaikka tiesi kyllä, ettei se olisi pidemmän päälle kannattavaa.

Sofian alkaessa kertomaan sanojensa tarkoitusta, Elias vain nyökkäsi pienesti päätään. Ei hän viitsinyt kysellä asiasta enempää, sillä tiesi omasta kokemuksesta, että tuollainen kysely ja utelu saattaisi vain repiä kipeitä haavoja auki. Hän ei sitäpaitsi tiennyt, miten kauan Sofian erosta oli, joten oli parempi pitää suunsa kiinni ja odottaa, jos Sofia haluaisi puhua aiheesta enemmän. Jos tuo haluaisi puhua niin Elias kuuntelisi mutta jos tuo mieluummin vaihtaisi puheenaihetta niin Elias ymmärtäisi sen kyllä hyvin. Eliaksen omakin ero vielä kummitteli mielessä, joten hän ymmärsi paremmin kuin hyvin, jos Sofia ei haluaisi erostaan puhua, eivät he niin hyviä ystäviä olleet.

Sofian lähdettyä hakemaan kahvipannua, Elias joi omankin kahvinsa loppuun. Hän ei oikein tiennyt, mitä sillä hetkellä olisi pitänyt ajatella mutta ehkäpä hänen ei tarvinnutkaan tietää. Sofia näytti olevan tilanteesta yhtä pihalla kuin hänkin, joten ehkä he tästä selviäisivät.
"Voisin kai mä ottaa." Elias totesi Sofian palattua takaisin ja tarjosi mukiaan Sofian suuntaan, pannun ollessa tuon kädessä.

Sofia kurkotti kaatamaan kahvipannusta lisää tuota ruskeaa nestettä Eliaksen mukiin. Käsi tärisi hieman ja Sofia vilkaisi Eliasta nopeaan. Toinen oli hiljainen, mutta sen Sofia ymmärsi enemmän kuin hyvin. Vasta nyt hän oikeastaan ymmärsi, että Elias oli tullut käymään naisen luona, jonka kanssa oli pettänyt tyttöystäväänsä. Se ei voinut olla helppoa miehelle. Kaadettuaan kahvia toiselle Sofia laski kahvipannun olohuoneen pöydälle. Pannuun oli jäänyt vielä tilkka, joten jompikumpi heistä saisi kolmannen mukillisen. Hetken Sofia tuijotteli pimeää televisiota ja käänsi katseensa Eliakseen. "Mut eipä siinä mun erossa. Siitä on aikaa, ja jossai vaiheessa tajusin, että pitää muistaa ajatella omia voimiaanki", Sofia sanoi. "Tietty sä teet mitä tykkäät, mut been there, done that, ja loppuen lopuks ei helpota painaa täysillä."

Sofia hieraisi niskaansa ja hörppäsi kahvia. Ei hän oikein tiennyt miksi muka välitti näin paljon siitä, mitä toinen teki tai ei tehnyt. Olihan se aika naurettavaa, että hän alkaisi holhoamaan aikuista miestä, joka varmasti tiesi mikä itselleen on parasta. "Sori, ei se mun asia oo", Sofia huokaisi hieman ja pahoitteleva sävy kuulsi läpi. Sofian olo alkoi olla vaivaantunut. Ei hän tiennyt mistä puhua toisen kanssa. Ei neiti halunnut puhua omasta erostaan, Eliaskaan tuskin omastaan ja säästä puhuminen olisi naurettavaa. Ennen kaikkea Sofiaa ärsytti tilanne, jossa hän ei kokenut voivansa käyttäytyä normaalisti. Aina neiti nimittäin pyrki olemaan samanlainen ihminen niin edestä kuin takaapäin katsottuna.

"Kuule, tää on ihan naurettavaa. Ihan typerää, ettei me muka voida puhua normaalisti vaan menee tämmöseks ihmeelliseks. Tottakai se mitä tapahtu ni vaikuttaa mut voitasko me yrittää vaa jotenki..olla normaalisti?" Sofia puuskahti. Lause oli sekava, mutta niin oli neidin olokin. Oli tarpeeksi vaikeaa olla törmäämättä Millaan kerrostalossa ja jos sattui kävelemään naista vastaan niin käyttäytyä normaalisti. Ei Sofia jaksaisi samaa taiteilua Eliaksen kanssa. Tummat silmänsä hän naulitsi Eliaksen kasvoihin yrittäen löytää niistä jonkinmoisen häivän siitä, mitä mieltä Elias oli asiasta. Sofia piteli kahvimukia käsissään sormiaan lämmitellen.

"Nojoo, onhan tossa kyllä pointti, kyllä mä sen ymmärrän. Mut jotenkin se on vaan nii helppo vaan mennä sinne töihin, siellä on aina nii paljon tekemistä, et ei siinä paljoo kerkee mitään omia ongelmia miettiä." Elias myönsi mutta tiesi kyllä itsekkin, ettei hän osaisi hellittää otettaan. Yökerho oli hänelle todella tärkeä, ihan jo senkin takia, että hänen isänsä oli sen perustanut vähän ennen kuolemaansa ja Elias oli vanhempiensa kuoltua päättänyt, että hän pitäisi huolta yökerhosta ja katsoisi, että se myös menestyisi. Hän oli sen velkaa vanhemmilleen ja halusi ajatella, että vanhempansa olisivat varmasti ylpeitä hänestä, kun hän oli niin nuoresta asti onnistunut huolehtimaan kaikesta. Eihän Elias ollut kuin 18, kun hänen vanhempansa kuolivat ja hän oli yhtäkkiä joutunut huolehtimaan yökerhosta käytännössä yksin. Silloin tosin hänen vanhin veljensä oli ollut edes hieman enemmän mukana, koska Elias oli vielä niin nuori.

Elias joi hieman kahvistaan mutta kuullessaan Sofian sanat, hän pudisteli päätänsä.
"Kai se on vaan hyvä, et joku yrittää välillä ees takoo järkee mun päähän, en mä vaan osaa olla aloillani ja tekemättä mitään.. Kai se pitäis vaan opetella. - Mut ei sun tarvii anteeks pyydellä mitään." Elias totesi, vilkaistenkin nyt jopa Sofiaa. Hyväähän tuo nainen vain tarkoitti ja Eliaksesta oli kuitenkin mukava huomata, että joku sentään edes hieman välitti, miten hänellä sillä hetkellä meni, kaverit kun eivät olleet tuntuneet kiinnittävän mitään erityistä huomiota Eliaksen käytökseen, veljistä puhumattakaan.

Kun Sofia huomautti, miten naurettava heidän tilanteensa oli, piti Elias katseensa kiinni kahvikupistaan ja joi siitä hieman, tuntien kyllä, että Sofian katse oli suorastaan naulittuna häneen. Lopulta Elias kuitenkin käänsi katseensa Sofiaan ja katseli tätä hetken aikaa, keräillen hieman ajatuksiaan ja miettien, mitä tuohon nyt pitäisi kommentoida.
"Nii no, sä oot kyllä ihan oikeessa. Onhan tää nyt älytöntä, miten me koko ajan pakoillaan toisiamme eikä osata olla enää ees samassa tilassa. Sille, mitä tapahtu, ei voi enää yhtään mitään, joten ehkä meidän pitäis vaan yrittää mennä eteenpäin ja tulla taas toimeen niinkun ennenkin."

Sofia hymähti. "Joo no lähinnä vaan se et oonko mä oikee ihminen yrittää takoo järkeä sun päähän", neiti pohti ääneen. Vaikka Elias sanoi ettei mitään anteeksipyytämistä ollut, niin pieni ääni Sofian pään sisällä ei ollut samaa mieltä. Ensinnäkin se haukkui Sofiaa siitä, kuinka neiti meni tyrkyttämään mielipiteitään toiselle. Lisäksi pieni ääni nälvi, että Eliaksen ero nyt sattui olemaan ainakin osin Sofian vika. Neiti ei kuitenkaan pienistä äänistä päänsä sisällä kommentoinut mitään vaan tyytyi hymyilemään.

Kun Elias ääneen sanoi samoja asioita kuin mitä Sofia oli itsekseen pohtinut ja ääneenkin sanonut hieman samaa, piristyi neiti silminnähden. Oli helpottavaa, että Eliaksen mielestä tämmöinen pelleily kahden aikuisen välillä oli naurettavaa. Kuitenkaan Sofia ei voinut olla rekisteröimättä pientä hiljaisuutta, ehkä epäröintiä, ennen kuin Elias vastauksensa antoi.
"Noni, hyvä että oot samaa mieltä." Ei Sofia siihen asiaan voinut oikein muuta sanoa. Neiti totesi seuraavan mahdollisesti kiusallisen hiljaisuuden tekevän tuloaan, mutta ei oikein tiennyt millä sanoilla estääkään sitä. Niinpä Sofia tyytyi juomaan toisenkin mukillisen kahviaan loppuun, ja kurkotti laskemaan tyhjän mukin sohvapöydälle kahvipannun viereen.

Ajatuksiinsa uppoutuneena Sofia jäi tuijottelemaan televisiota. Hän pohti, että vaikka nyt oli ainakin sanallisesti sovittu, että käyttäydyttäisiin normaalisti, niin se ei välttämättä tarkoittaisi niin tapahtuvan. Sofia mietti, olisiko tämän kahvittelun jälkeen helpompi törmätä Eliakseen opiskelutapahtumissa, jos mies niihin osallistui. Tai talonyhtiön tapahtumissa. Ennen kaikkea ajatus siitä, että Sofia ei halunnut kavereitaan menettää jäyti mieltä. Entä jos kaveruutta ei saataisikaan elpymään enää normaaliksi? Surullinen tunne valtasi mielen ja kehon, ja Sofia ihmetteli omaa reaktiotaan. Ei häntä yleensä pikkuasiat itkettäneet ja nyt suolaiset kyyneleet kokosivat ja järjestelivät rivejään kyynelkanavissa ennen hyökkäystä. Ja se jos mikä häntä ärsytti.

"No jonkunhan sekin homma on tehtävä." Elias vain totesi, tarkoittaen sanansa mahdollisimman neutraalista. Oli kyllä totta, että hän oli eronnut Millan kanssa juuri sen takia, että oli pettänyt tuota Sofian kanssa mutta ei Elias Sofiaa mistään syytellyt eikä halunnut edes syyttää. Oikeastaan oli ihan kivakin, kun edes tuo yritti takoa järkeä Eliaksen päähän, yleensä Elias vain painoi töitä niin kovasti kuin kerkesi eikä edes yrittänyt kuunnella jotain järjen ääntä päässään mutta myöskään kukaan muukaan ei tullut huomauttelemaan, että välillä voisi istua alas ja rauhoittua. Milla oli sentään yrittänyt saada Eliaksen hieman rauhoittumaan mutta nyt Millakaan ei ollut enää kuvioissa mukana.

Elias sai jonkun vaisun hymyn aikaiseksi huulilleen Sofian sanojen jälkeen, yrittäen kuitenkin itsekkin ryhdistäytyä, sillä olivathan he juuri sopineet, että tämmöinen hiljaisuus ja pelleily loppuisi nyt samantien. Eliaskin tuijotteli vain kahvimukiaan hiljaisena eikä oikein osannut sanoa yhtään mitään. Eipä ne välit tietenkään normaaleiksi samantien muuttuisi, kun he vain asiasta päättäisivät mutta ei hän tämmöisestä älyttömästi hiljaisuudestakaan tykännyt ja tuskin tykkäsi Sofiakaan, oli tilanne tuollekkin varmasti vähintään kiusallinen.

Elias joi kahvinsa loppuun ja laski sitten kuppinsa sohvapöydälle, johon Sofiakin oli hetki sitten oman kahvikuppinsa laskenut. Hiljaisuus kaksikon yllä vain jatkui jatkumistaan ja Elias vilkaisi jälleen Sofiaa, yrittäen päätellä, mitä tuon mielessä nyt liikkui. Elias kurtisti hieman kulmiaan katsoessaan Sofiaa, sillä hän oli vaistoavinaan, että tuo oli hiukan surullisen oloinen ja tuo näyttikin siltä, ettei itku ollut kaukana.
"Onks sulla kaikki hyvin..?" Elias kysyi Sofialta varovaisesti.

"Onko sulla kaikki hyvin...?", kuului Eliaksen ääni kuin jostain kaukaa. Sofia kiskaisi itsensä takaisin mietteistään ja räpytteli hieman silmiään. Neiti vilkaisi Eliakseen. "Joo", tyttö vakuutti ja hymyili. "En oikee miettiny mitää ja uppouduin sinne ei minnekään ajatuksiin ni varmaa siks näytin silt et joku ois huonosti. Mut eeeei, kaikki on hyvin", Sofia sanoi. Olivat hänen sanansa osittain totta ja osittain ei. Mutta ei hätä nyt tämän näköinen ollut. Mikä lie stressi tai hormonitasapaino oli varmasti syynä tämmöiselle tunteellisuudelle. Muuta syytä ei oikeastaan voinut edes olla. Hymy vain pysyi neidin kasvoilla.

Kun ei muutakaan aihetta keksinyt, Sofia päätti kysyä Eliakselta tämän töistä. Mies oli kuitenkin viettänyt aikaansa töissä puheidensa mukaan hyvinkin runsaasti. "No, jos viettää kaiken ajan duunissa ni miten se duuni menestyy? Mä oon varmaa jonku kerran teillä käyny", Sofia myönsi. Häntä oikeastaan huvittaisi lähteä bailaamaankin. Mutta vähemmällä viinan läträämisellä kuin viime kerralla. Neitiä puistatti hieman.

Sofia totesi kuulevansa Eliaksen vastauksen keittiöönkin ja otti kahvipannun sekä oman että Eliaksen mukin ja kiikutti kaikki kolme astioihin luettavaa tavaraa keittiöön. Brunette huuhteli kaikki astiat ja palasi sitten istumaa sohvalle.