I will be rising from the ground like a skyscraper

Maanantai 21.11.2011 - klo 17:30 eteenpäin
Urheiluhalli
Sofia Salo-Benoit & Jasmin Eskelinen
****

//anteeksi hitti, kerro jos häiritsee niin vaihtelen//

Sofia kohotti kulmiaan hieman yllättyneenä. "Tottakai mä tarkotin ihan tosissani! Yks, sä saat siit kokemusta kouluun. Kaks, sulle ei ehkä tarvii nii paljoo maksaa. Kolme, uskon et ne on ihan yhtä laadukkaita ku opiskeluiden jälkeen joillain. Joten miksikä ei", neiti totesi tyynesti. Ja tarkoitti kaikkea sanomaansa. "Ja muuten saat vapaat kädet mutta voit kyllä ömm...tehdä ei-niin-gootti-mekon." Sofia hymyili iloisesti.

Sofia nyökkäsi Jasminin sanoille tuon suhteesta Juhoon, samoin kuin sille että Jasmin halusi kuulla lisää Sofian erosta. Tottakai Sofia ymmärsi, että toinen halusi kuulla lisää. Vaikuttihan se kuitenkin Sofian olemiseen ja siten myös Sofian ympäristöön. "Joo no jos kerron tosiaan sitte kahvin ääressä lisää", Sohvi sanoi ehkä hivenen hiljaisempana kuin aiemmin oli ollut. No, saisipahan ainakin hieman lisäaikaa järjestellä ajatuksiaan. Eniten Sofia kai vihasi sitä, että kaikesta huolimatta ei halunnut haukkua Mattia ihan lyttyyn, ja suhteen lopusta puhuessa se vaan oli niin samperin hankalaa.

Sofia nappasi lokerostaan loput tavaransa ulos, heitti takin kassin päälle ja nosti kassin olalleen matkalla ulos.Neiti työnsi pukuhuoneen oven auki ja käveli kohti kahviota. Yksi neljänhengen pöytä oli vapaana ja Sofia vilkaisi olkansa yli Jasminiin (olettaen tuon olevan siinä): "Tähän?" Sinänsä vastausta odottamatta Sofia laski tavaransa toiselle penkeista, kaivoi lompakkonsa ja kipitti tiskille. Vesi herahti kielelle kun Sohvi valitsi itselleen suurinta ja mehevintä berliinimunkkia ja kaatoi mukiin kahvia ja tilkan maitoa. Sitten hän istahti penkille odottamaan Jasminin mahdollisten ostosten tekemistä ja tuon saapumista.

"Niin siitä erosta...", Sofia aloitti kun Jasminin istuessa alas. "Niinkun varmaan tiedät niin meillähän meni Matin kanssa poikki aika yllättäen. Tosi yllättäen.. Syy siihen oli se, että tulin kotiini minne Masa oli jääny ku lähin koululle. No yllärinä siellä, mun sängyssä, kun tulin himaan oli Masa toisen naisen kanssa parhaassa vauhdissa", Sofia jatkoi ja pysähtyi sitten miettimään mitä kaikkea kertoisi toiselle tästä eteenpäin.

"Hei vähän hienoo! Lupaan tehdä sulle nätin mekon", Jasmin huudahti iloisesti. Hän ei ollut edes kuvitellut saavansa lähiaikoina vaatetilauksia, koska ei ollut niitä mitenkään mainostanut. Yleensä hänen oli ihan pakko tehdä paljon töitä saadakseen myytyä jonkun vaatekappaleen. Harmihan se oli, että ihmiset eivät suhtautuneet suotuisasti opiskelijoiden tekemiin vaatteisiin. Eivät nuo kyllä niistä mitään tienneet, luulivat vain, että ne olivat jotenkin amatöörimaisia. Se ei kuitenkaan pitänyt paikkansa! Jasmin vain virnisti Sofian toteamuksiin goottimekosta. Ei nainen tietenkään tekisi ystävälleen goottimekkoa, mutta kyllä hän aina vähäsen kiusata sai.

"Selvä homma", Jasmin nyökkäsi vaisuna. Hän oli kyllä huomannut, että Sofia oli mennyt jokseenkin surulliseksi. Ei se mikään ihme ollut, ihmiset kun eivät mielellään puhuneet eroistaan, varsinkaan, jos ne olivat yhtä kipeitä kuin Sofialla oli ollut. Pääpiirteittäin Jasmin oli tosiaan miehestä kuullut jo aiemmin, mutta kyllä hän lisää tahtoi kuulla.

Jasmin odotti yllättävän kärsivällisenä, että Sofia sai tavaransa napattua mukaan. Yleensä Jasminilla ei tosiaan kärsivällisyys tähän riittänyt, mutta ei tässä kauaa menisi, ei varmasti – ellei sitten jotain olisi hukassa. Siinä vaiheessa Jasmin huutaisi tuskastuneena. Lopulta nainen lähti kävelemään kahvilaan Sofian johdattelemana.
"Vaikkapa", Jasmin loi huulilleen ystävällisen hymyn, katsahtaen sitten ympärilleen. Olipa kahvila tyhjänä. Tavaransa – laukkua lukuun ottamatta – tuolinkarmille jätettyään Jasmin lähti talsimaan itsekin tiskille. Kuten Jasmin ja Sofia olivat jo aikaisemmin puhuneet, valitsivat molemmat berliininmunkit. Jasmin tosiaan rakasti niitä. Sen kostukkeeksi otti nainen vielä teetä, jonkinmoista marjasekoitusta se oli. Luulisi kelpaavan.

Lopulta nainen pääsi takaisin pöytään, ja istuttuaan alkoikin sitten heti kuuntelemaan Sofiaa. Naiselle tuli haikea olo toista kuunnellessaan. Jasmin oli aikoinaan kokenut ihan saman. "Tiedän, miltä toi tuntuu. Mulle on käyny ihan samalla tavalla", nainen hymähti. Hän kuuli joka päivä, kuinka oli Jussi-nimisen miehen ainokainen, mutta kuinkas kävikään, yllätti Jasmin miehen saunasta toisen naisen kanssa. "Mitä se sano sulle? Mulle Jussi pahotteli sillo kauheesti, ku sain sen kiinni yksissä bileissä.. Se oli saunassa hommissa toisen naisen kanssa. Tosin yks mun kaveri kerto, et ne oli jatkanu hommia heti ku olin lähteny."

Kun Jasmin puhui, Sofia haukkasi berliinimunkistaan. Murunen jäi suunpieleen ja neiti nuolaisikin sen pois ja nyökkäsi sitten, lähinnä näyttääkseen että oli kuunnellut. Sofia hengitti syvään. Ei ollut reilua haukkua ihmisiä, vaikka he kuinka olisivatkin tökerösti tehneet. "Juu.. Niin mä oon kuullu, että usein miehet sitte pahottelee. Ja hyvähän se on sillon jos on humalassa ku aina voi selittää että hei, mä olin vaa nii kännis etten tajunnu", Sofia puuskahti. Sitten hän vilkaisi tiskille päin, ja käänsi katseensa takaisin Jasminiin. "Nyt tulee sitte pitkät pätkät tekstiä. Älä keskeytä, jooko? Mut siis nii... Matilla ei vaan ollut oikeen mitään sanottavaa. Tai ainakaan se ei sanonut. Mä pysyin yllättävän tyynenä ja komensin sen naisen pihalle mun talosta. En kiljunu tai mitään. Sitte mä katoin Mattia ku se vaan makas mun sängyssä, eikä tehny elettäkää mihinkää suuntaan", Sofia kertasi menneitä tapahtumia ja näki silmissään miten kaikki oikein tapahtuikaan.

Sofia haukkasi taas berliinimunkista ja huuhtoi sen alas kahvilla. Yht'äkkiä jostain oli tullut kurkkua kuristava tunne. Tuntui, ettei hän saisi nieltyä munkinpalaansa. Sofia irvisti pienesti ja hieraisi kädellään kurkkuaan.
"No", neiti jatkoi puraistuaan huultaan hieman, "mä sitten kysyin että miks. Eikä se sanonu vieläkää mitään ja katto mua vaan. Sitten se nous ylös ja käveli luokse." Mielessä viiletti muistikuvia, ja Sofia ahdistui hetki hetkeltä. Kohta hänen olisi pakko kertoa viimeisetkin muruset, joita oli pitänyt sisällään hyvin pitkään, eikä ollut koskaan kertonut kuin yhdelle henkilölle. Vain yksi henkilö Matin ja Sofian itsensä lisäksi siis tiesi asiasta, Sofian veli Ville. "Mä sanoin, että kai se tajuaa, että kun se lähtee ovesta niin sillä ei oo tulemista takasin enää ikinä, että vieköön kaikki tavaransa mukaan. Siinä vaiheessa Masa sitten otti mua käsivarresta kiinni ja kysy, että entä jos häntä ei huvitakkaan lähteä."

Ääni alkoi väristä hieman, Sofia huomasi sen. Mutta kerta hän oli alottanut, niin pakko se oli ladata kaikki ulos nyt samalla. Myöhemmin hänen ei sitten täytyisi todellakaan puhua kenellekään enää ikinä tästä asiasta. Villenkin hän oli vannottanut olemaan hiljaa. Sofia katseli Jasminia ja mietti, halusiko kuitenkaan järkyttää toista. Neiti hieraisi otsaansa, ja siemaisi kahviaan, tajuten, että oli aika puhua asiasta ja oikeastaan helpointa oli jakaa asia ihmiselle, joka oli hänelle tärkeä, ystävä, mutta ei kuitenkaan välttämättä alkaisi kantaa asiaa omana murheenaan kuten Sofia tiesi äitinsä tai parhaan ystävänsä, Heidin, tekevän.

Viimein Sofia avasi suunsa uudelleen; "Siinä kävi sitten niin, että Matti ilmotti kuinka olin ensin lähtenyt töihin antamatta hänelle ja sitten häätänyt Masan toisen naisen ovesta ulos ennen kuin Matti oli tullut, joten olin hänelle nyt sitten velkaa. Se piti mua käsivarresta kiinni, otti toisestaki kiinni ja vaikka mä rimpuilin ni alko työntää mua sängylle päin. No, Ville tuli just sillon omilla avaimilla sisään kun oli tuomassa äidiltä jotain tavaroita, ja kisko sitte Masan irti. Sain vaa sanottua Matille että painuu ulos, Ville hmm... autto...sen ovelle ja sillai." Sofia nyökkäsi pienesti, kohautti olkiaan ja nosti mukin huulilleen siemaisten taas kahvia. "Että sillain siinä loppuen lopuks kävi sitte kokonaisuudessaan. Keräsin kaikki Matin vaatteet ja hammasharjat ja muut tavarat mitä siltä oli jääny ja vein roskiin." Sofiaa melkein pelotti miten Jasmin reagoisi tähän kaikkeen, ja katsoi ystävätärtään silmiin kuin etsien niistä jonkinmoista varoitusta toisen reaktiosta.

Jasmin käänsi päätään hieman sivummalle hämmentyneenä. Jokin Sofiassa kieli siitä, että tuosta oli tullut melkeinkin jännittynyt, tai no, ainakin hieman surumielisempi. Jasmin ei edes tahtonut tietää, mitä Sofialle oli tapahtunut, jos jo hänen sanansa saivat Sofiasta esille tuollaisen reaktion. "Mä oon sun kanssa niin samaa mieltä. Ei sitä oikeesti petä, ei edes kännissä, jos on rakastunu", nainen nyökytti. Kaikki oli niin helppoa laittaa juomisen piikkiin, oikeastaan jopa syyttää alkoholia siitä kaikesta tekemisestään. Ei se alkoholi kuitenkaan valehdellut useinkaan, vaan silkasti toi ihmisen aidot piirteet esiin. Kyllä Jasmin oli tehnyt aikoinaan vaikka mitä typeryyksiä kännipäissään, teki varmaan vieläkin, mutta ei hän sitä suinkaan laittanut alkoholin piikkiin vaan otti vastuun teoistaan, Nykyään hän oli kuitenkin huomattavasti viisaampi ja varovaisempi juodessaan – toihan ikä sitä kokemusta.

"Okei, mä kuuntelen", Jasmin totesi vakavalla äänensävyllä, koska kuuli sitä Sofiankin äänessä. Vaaleatukkaisella naisella tosiaan saattoi olla vaikeaa pitää suutaan kiinni, koska hän oli kuitenkin hyvin puhelias. Pyydettäessä hän kuitenkin olisi hiljaa, ja päätti nytkin kunnioittaa Sofian toivetta. Ei Jasmin aikonut puhua toisen päälle kun tuo sisintään purki.
Jasmin katsoi Sofiaa empaattisesti silmiin tuon alkaessa puhua. Alussa ei vielä ollut mitään pahaa, paitsi no, olihan se varmasti ahdistavaa, että entinen miesystävä makasi sängyllä kuin kuuluisi siihen. Jasmin itse varmaan saisi sätkyn. Vaikka blondi oli äsken syönyt berliininmunkkia hyvällä ruokahalulla, tuli hänelle sellainen tunne, ettei häntä enää kiinnostanut siitä palaa haukata. Ei, kun Sofiakin vaikutti selvästi omankin ruokahalunsa menettäneen. Jasmin vilkaisi munkkia pian, kunnes laski sen tarjoiluastialle. Pian silmät olivatkin jo takaisin Sofian parissa.

Jasmin ei edes tiennyt, kuinka olisi reagoinut Sofian kertomaan. Matti oli tarttunut Sofiaa käsivarresta? Ei siinä mitään, jos se olisi ollut ihan normaalia tarttumista, mutta naisen äänensävystä sai sen kuvan, että tuo oli suorastaan puristanut Sofian käsivartta. Karmea mies. Jasmin näykki alahuultaan, odottaen, että Sofia jatkaisi kertomista. Se ei varmasti ollut helppoa, mutta Jasmin halusi tehdä selväksi, että hän oli ihminen, jolle saattoi purkaa tunteitaan, mikäli sellainen tilanne tulisi esiin. Nytkin Jasmin kuunteli aidosti kiinnostuneena. Välillä se Sofian elekieli sai kuitenkin Jasminin epäröimään, että olisiko kuitenkaan hyvä, jos kyseinen nainen kertoisi. Jasmin pelkäsi avaavansa vanhat haavat niin, ettei niitä enää voisi sitoa kiinni.

Jasmin tunsi sydämessään kouraisun kuullessaan, kuinka Sofian äänensävy alkoi väristä. Oliko tämä sittenkään kovin hyvä idea? Hetken nainen jo pohti, että pitäisikö hänen jo sanoa Sofialle, että pakko ei ollut kertoa. Se olisi kuitenkin ollut Sofian toiveen rikkomista – tuo oli pyytänyt Jasminia olemaan hiljaa.
Niinpä Jasmin jatkoi kuuntelemista, ja nosti sananmukaisesti toisen kätensä suunsa eteen naisen jatkaessa kertomustaan. Helvetti mikä sika. Ei Jasmin enää edes tiennyt, mikä oli oma reaktionsa. Järkytys? Viha? Katkeruus Sofian puolesta? Jasminin päässä liikkui sillä hetkellä niin monta negatiivista tunnetta, ettei hän tiennyt minkä niistä valita.

"Siis mitä?" Jasmin lopulta päätyi tuhahtamaan. Oli nainen tietenkin kaiken ymmärtänyt, mutta ei hän siltikään pystynyt sisäistämään sitä kaikkea. Tuo oli ihan hirveää! Lopulta Jasmin nousi ylös, ja asteli Sofian luo kietoen kätensä tuon ympärille. Ei Jasmin voinut sillä hetkellä tehdä muutakaan.
"Toi on ihan kauheeta", hän totesi, irrottaen sitten otteensa Sofiasta. Lopulta hän käveli takaisin istumaan Sofiaa vastapäätä. "Miten sä pääsit tosta yli?"

Erilaiset tunteet näyttivät vilahtelevan Jasminin silmissä. Sofiaa jännitti, miten toinen reagoisi. Kyllä, kaikki oli ollut ahdistavaa. Kyllä, Sofiasta tuntui pahalta puhua asiasta. Sen kaiken hän kuitenkin kesti, mutta sitä neiti ei kestäisi jos ystävät alkaisivat hyysäämään. Asiasta oli aikaa, edelleen se nosti ikäviä tunteita kun sitä ajatteli, mutta hän oli selvinnyt pahimmasta, mitään ei sinänsä ollut käynyt ja kaikki oli nyt hyvin. Joskus Sofia seurustelisi vielä jonkun ihanan miehen kanssa, saisi lapsen tai pari, nauttisi työstään lastentarhassa, näkisi ystäviään. Yksi inhottava päivä ei sitä häneltä pilaisi.

Jasminin puuskahdus jostain syystä helpotti Sofian oloa äärettömän paljon. Ymmärsihän sen, että ystävä oli tuohtunut. Olisi Sofiakin aivan järkyttynyt jos Jasmin paljastaisi nyt jotain vastaavaa. Brunette varmaan ponkaisisi ylös samontein ja painuisi tervehtimään semmoista miestä. Jasmin ei alkanut voivottelemaan, tai laukomaan inhottavia kliseitä. Neuvoja, mitä pitäisi tai olisi pitänyt tehdä, ei tullut. Sofia hymyili hieman, siitä hän oli kiitollinen. Ja halauskin tuli tarpeeseen. Kun Jasmin kiersi kätensä Sofian ympäri, niin samoin teki Sohvikin. Hän kiersi kätensä ystävänsä ympäri ja rutisti.

Vielä yksi asia ja Sofia tiesi kertoneensa juuri oikealle henkilölle. Ei käyty vatvomaan itse tapahtumaa, vaan Jasmin kysyi, miten Sofia oli siitä selvinnyt. Brunette vilkaisi toiseen ja hymyili hieman. "Kiitos", neiti sanoi ensin. Tuohon yhteen sanaan Sofia latasi kaiken merkityksen, ja miltei toivoi Jasminin osanneen lukea Sofian edelliset ajatukset. Tämän jälkeen hän jatkoi; "No.. Me puhuttiin vähän Villen kanssa, sitten mä aloin opiskella ihan hulluna, tehdä töitä ihan sikana ja kaikki loppu vapaa-aika meni salilla treenatessa. If you remember ni mua ei kamalasti näkyny missään. Mut se oli väärä tapa. Totesin sen jossain vaiheessa, ku huomasin et oon ihan loppu. Ois vaan pitänyt kertoa jollekin, käsitellä asia ja jatkaa eteenpäin." Sofia pohti hetken. "Mut kaikki on nyt hyvin, tietty siitä puhumine vähä ahistaa mut mä oon ok, mitään ei sinänsä tapahtunu ja se oli vaan törkynen ero", Sofia nyökkäsi ponnekkaasti. Ja oikeastaan neiti tarkoitti kaikkea mitä sanoi.

Sofia oli aina ollut henkilö, joka mielellään puhui asioista. Hänen täytyi myös saada riidellä. Asiat oli aina hoidettu kotona verbaalisesti. Kuitenkaan Sofia ei koskaan jaksanut jauhaa samasta asiasta kovin pitkään. Niinpä nytkin, ettei koko kahvitteluhetki olisi aivan kamala, Sofia väläytti hymyn ystävättärelleen. "Että semmosta liittyen muhun. Mitään mitä haluat jakaa?" Sofia kysyi huolettomasti. Vasta silloin hän muisti Jasminin aiemman oudon käytöksen, joka oli nyt unohtunut, kun Sofia oli miettinyt omia onglmiaan. Neidin kulmat kurtistuivat sekunninsadasosaksi. Lopulta Sofia kuitenkin naurahti. "Onpa tämäkin keveä rupatteluhetki.." Sofia totesi hymähtäen. Berliinimunkki, joka aikaisemmin oli tuntunut takertuvan kurkkuun ja tukehduttavan hänet, näytti nyt hyvinkin herkulliselta. Niinpä Sofia haukkasi munkista, ja mussutti sitä hyvällä halulla.

Sofian kiittäessä Jasmin tyytyi vain nyökkäämään kevyt hymy huulillaan. Kuunteleminen oli vähintä, mitä Jasmin oli saattanut tehdä. Hänen olisi tehnyt toki mieli lähteä kysymään lisäkysymyksiä, oikein vellomaan siinä Sofian kertomuksessa, mutta nainen tiesi kokemuksesta, että se vain vaikeuttaisi asioita. Jasmin vihasi sitä, kun joku alkoi kysellä lisää. Se toi jo valmiiksi ahdistavaan tilanteeseen vain lisää negatiivisuutta. Valitettavasti monet eivät tajunneet sitä. Niinpä Jasmin toivoikin, että Sofia oli tyytyväinen siitä, ettei Jasmin ollut kysynyt lisäkysymyksiä. Kyllä vaaleatukkaisesta naisesta silti tuntui, että oli tehnyt oikein. Eiköhän Sofia olisi osoittanut, mikäli ei olisi pitänyt siitä, että Jasmin ei avannut niitä haavoja enää yhtään enempää.

"Mm.. Kyllä mä sen muistan. Ja kyllä kaikki sitä sillon ihmettelikin. Mutta usko pois, on paljon parempi, että tää tiedetään nyt. Tai siis en mä tietenkään kerro tätä kenellekään, mutta minä nyt kuitenkin tiedän", Jasminin piti painottaa, ettei tietenkään kertoisi Sofian asioita eteenpäin. Hän oli kaukana sellaisesta ihmisestä. Oikeastaan sellaisen vastakohta. Jasmin tosiaan tiesi monen ystävänsä synkimpiäkin salaisuuksia, mutta ei koskaan kertonut niitä eteenpäin. Jonkun salaisuudet eivät tosiaan kuuluneet muille, vaan ne oli pidettävä omana tietonaan, paitsi tietenkin ystäville – luotettaville sellaisille – saattoi kertoa. "Totta. Kauheempaahan se kaikki olis, jos se ois vielä jääny stalkkaamaan sua tai jotain. Onneks niin ei käynyt." Jasmin vei vaaleita hiussuortuviaan korvan taakse niiden lipuessa hänen silmiensä eteen.

"Enpä tiedä", Jasmin hymähti kevyesti. Vaikka Sofia vaikutti päässeen ihan yli äskeisestä, alkoi kyseisen naisen äskeinen ahdistus siirtyä Jasminiin. Jos Jasmin olisi viisas, kertoisi hän nyt Jennasta Sofialle, mutta ei tiennyt, voisiko luottaa naiseen. Luotettavalta tuo tietenkin vaikutti, mutta Jasminille puhuminen ei ollut aina kovin helppoa. Ei ollut oikeastaan koskaan. "Todella positiivinen joo", nainen naurahti ahdistuneesti Sofian sanat kuullessaan. Sofia oli hyökännyt innoissaan berliininmunkin kimppuun, mutta Jasminille ei se vieläkään maittanut. Ehkä sen vuoksi, että hän pohti ihan liikaa. Keventäisikö hän nyt sydäntään ja kertoisi, vai jäisikö märehtimään asiaa itsekseen kuten yleensäkin?

Suhteellisen pitkän hiljaisuuden jälkeen Jasmin nosti katseensa Sofiaan: "Mun sisko on koomassa." Mitä vaikeaa tuossakin oli? Vaikka sen sanominen olikin ollut Jasminille ylitsepääsemätön tehtävä, saattoi hän tuntea, kuinka taakka hänen harteiltaan nostettiin pois. Puhuminen tuntui hyvältä. Ehkä hänen pitäisi vaan jatkaa niiden sanojen suoltamista, ja antaa vain mennä. "Jennalla oli pahin kapinointivaihe. Se meni ajamaan kolarin jonku kaverinsa kanssa", Jasmin ei enää voinut katsoa Sofiaa silmiin. "Lääkärit sanoo, että sen selviytymismahdollisuus on fifty-fifty."

Jasminilla oli ristiriitainen olo. Toisaalta se puhuminen tuntui niin vapauttavalta, mutta siltikin häntä ahdisti kertoa asiasta. Kukaan muu kuin läheisimmät ihmiset hänelle eivät tästä tienneet. Jasmin oli pitänyt asian piilossa ihan kaikilta. "Kaikista pahinta on, että äiti syyttää tästä mun veljee, Jonia. Oot varmaan tavannukki sen. Toki me molemmat ollaan otettu kapinointivaiheeseen mallia Jonilta mutta mä oon lopettanu ajoissa. Se on Jennan oma päätös lopettaako se kapinoinnin vai ei."

Sofia nyökkäsi. Ei hän sitä ollut aikanaan ajatellut, että ihmiset huomaisivat käytöksessä jotain muutosta, mutta jälkikäteen ajatellen tottakai lähipiiri oli kaikenlaista varmasti havainnut. Kun Jasmin painotti, ettei varmasti kertoisi kenellekään, Sofia uskoi. Joskus hän oli hieman skeptinen, mutta Jasminissa vain oli jotain, ja oli siitä asti ollut kun naiset ovat tutustuneet, mikä kieli luotettavuudesta.

Vaikka Jasmin sanoi, ettei tiedä oliko mitään jaettavaa, ei Sofia oikeastaan uskonut. Ehkä se johtui juuri siitä tajuamisesta, miltä toinen oli aikaisemmin vaikuttanut. Jasmin vaikutti ahdistuneelta, se kuului naurahduksesta läpi. Sofia jauhoi berliinimunkkiaan, huuhtoi sen alas ja haukkasi uudestaan. Ahdistuksen lisäksi Jasmin näytti miettivän jotain, ja Sofia kohotti kulmiaan tämän huomatessaan. Niinpä brunette pysyi hiljaa, nielaisi ja jäi odottamaan, josko toinen kertoisi mikä mieltä painoi. Kun Jasmin avasi suunsa ja kertoi sisarestaan, Sofia älähti epäuskoisesti. "Eikä! Ei ihme kun sä vaikutit jotenkin...no, niin.." Sofia sanoi yllättyneenä, mutta yhtä kaikki ymmärtävä sävy äänessään. Tottakai tuollaisen asian tapahduttua se vaikutti.

Ystävätär pöydän toiselta puolelta jatkoi puhettaan ja Sofia hiljeni. Sofian ilme synkkeni hieman, eikä hän tiennyt miten reagoida tai mitä sanoa toiselle. Tyhjät lohdutuksen sanat olivat nimenomaan tyhjiä, ja usein vain ahdistavia. Kun Jasmin kertoi sisarellaan olevan 50% mahdollisuus selvitä, Sofiasta tuntui äärettömän pahalta toisen puolesta. Neiti ojensi kätensä pöydän yli, otti Jasminia kädestä ja silitti peukalollaan tuon kämmenselkää pari kertaa. Sitten Sofia irroitti kätensä, ja veti sen takaisin omalle puolelle pöytäänsä.

Kun Jasmin lopetti, Sofia nyökkäsi. "Nii. Varmasti se on kaikkein pahinta, koska nyt just teiän pitäs olla toistenne tukena." Sofia myönsi. "Ja se on hienoa, että sä osasit lopettaa ajoissa. Ja täytyy vaan toivoa että...", Sofia piti pienen tauon pohtien seuraavaa sanaa, "kun Jenna herää koomasta ni se tajuaa että nyt on aika lopettaa." Sofia katseli ystävätärtään. Ei, tämä ei todellakaan ollut hilpein neitien kohtaamisista, mutta ehkä sitäkin tärkeämpi. Kumpikin oli saanut sanottua asioita, joita täytyi purkaa. Oletettavasti tämä vain vahvistaisi heidän ystävyyttään. Tämä ainakin oli Sofian toive, ja niin neiti jatkoikin: "Ja muista, että jos toi painaa mieltä liikaa ni mulle saa aina jutskailla. Tuut vaik pimputtelee ovikelloa keskel yötä tai jotain." Sofia hymyili hieman. Hän halusi, että Jasmin tiesi hänen olevan tukena, mutta että Sofia ei alkaisi puhumaan asiasta, ellei Jasmin haluaisi.

"Tietenkään mäkää en puhu kenellekään. Tän päivän keskustelut siis jää tasan mun ja sun ja ehkä", Sofia madalsi ääntään ja kumartui pöydän yli lähemmäs, "ton kyylä kahviontädin välille." Eikä Sofia tarkoittanut tällä pienellä "leikinlaskulla" vähätellä Jasminin tunteita. Sofiasta oli ihanaa, että Jasmin oli kokenut voivansa uskoutua hänelle. Lopulta Sofia nosti kahvikupin huulilleen ja siemaisi jättäen mukin puolilleen.

Jasmin huokaisi kuunnellessaan Sofian rohkaisevia sanoja. Kun Jenna herää koomasta. Valitettava tosiasia oli kyllä se, että hän oli heittänyt jo toivonsa hukkaan. Ei siellä ruumiissa enää ollut Jennaa, vaan se henki oli lähtenyt jonnekin ihan muualle. Sieluista Jasmin ei puhunut, kun ei tiennyt, uskoiko edes Jumalaan. Tietenkin Jasmin toivoi Jennan päässeen parempaan paikkaan, mutta oliko se sitten taivas.. Sitä ei voinut sanoa. "Äiti on kusipää. En ees tiiä onko se mulle enää äiti. Se anto litsarin Jonilleki sillon sairaalassa", Jasmin kertoi. Ei äidin kuulunut lyödä lapsiaan tai syyttää turhaan, vaan olla tukena ja turvana näinä kauheina aikoina. Sitä sisarusten äiti ei kuitenkaan ollut tehnyt.

Jasmin jätti kommentoimatta mitään siihen, että luuliko hän Jennan heräävän henkiin. Kyllä se ihan huokuikin hänestä. Sitä paitsi, olisi neitokainen varmaan jo aikaisemmin puhunut Jennan heräämisestä ja ollut optimistinen, mikäli siihen olisi uskonut. Toivo oli menetetty jo aikoja sitten. "Toi on tosi lohduttavaa tietää, oikeesti. Kyllä meilleki saa tulla, kunhan soitat ensin, ettei Laura vaan herää." Ei Jasmin viitsinyt tosiaan parasta ystäväänsä ja kämppäkaveriaan häiritä öisin. No, joskus niin sattui käymään, mutta olivat he kuitenkin sopineet Lauran kanssa, että vierailija soittaa ennen kuin tulee. Niin säästyttiin ihmeellisiltä säätämisiltä.

Jasmin tunsi olevansa jo huomattavasti paremmalla tuulella, kun sai puhuttua asiasta, eikä Sofia jäänyt myllertämään sen asian parissa. Se olisi pahentanut kaikkea vain enemmän. Silloin asiassa sai kyllä vatvoa, jos toinen veisi keskusteluillaan asioita siihen suuntaan, että kaipasi lohtua, mutta ei muuten. Viimeiseksi Jasmin nyt halusi muiden alkavan sääliä. Sellainen sai mielen vaan huomattavasti pahemmaksi, ja purkamisella yleensä haluttiin vapauttaa mielensä kaikesta murheesta. Se ihmisten pitäisi oppia tajuamaan.

Jasmin kurtisti kulmiaan hieman ihmetellen, kun Sofia piti puheittensa jälkeen tauon ja kumartui lähemmäs. Reaktionomaisesti Jasminkin kumartui eteenpäin ja alkoi nauraa railakkaasti. Ei hitto, Sofiahan oli ollut ihan oikeassa, tuo samainen nainen oli katsellut heitä koko ajan. "Sä oot muuten oikeessa.. Ei oo totta", nainen vielä oikein vahvisti. "Mutta kuule, musta tuntuu, että koti alkaa kutsua", Jasmin totesi kietoen sitten jo huiviaan kaulan ympärille. Vaikka Jasmin olisi mielellään jäänyt puhumaan Sofian kanssa pidemmäksikin aikaa, kävi kello kovaa vauhtia.

Kun pieni leikinlasku sai ihan hyvän vastaanoton ja Jasmin räjähti nauramaan, virnisti Sofiakin pienesti naurahtaen. No, saipahan kahviontäti kuunnella juoruja. Ei Sofia uskonut asiasta sen kummempia koituvan. Ei ollut pienintäkään mahdollisuutta, että kukaan kenen kanssa tuo tantta voisi juoruta, tuntisi ketään Huvilakujalta tai muutenkaan. Näinpä vaikka tuo asiasta puhuisi, se ei kenenkään elämää haittaisi. Jos akka nyt oli mitään kuullutkaan.

"Jep, oon kyllä ihan samaa mieltä", Sofia myönsi alkaen itsekin kiskoa päällysvaatteitaan päälle. Neiti kiepautti kaulahuivin kaulaan ja kiskoi takkiakin päälleen nousten seisomaan. Olisi tietenkin mukava ollut jutella ehkä pidempäänkin, mutta tässä vaiheessa Sofia oli ensin treenannut itsensä henkihieveriin, sitten puhunut asioista, jotka olivat rankkoja. Nyt tuntui siltä, kuin Sofia olisi puristanut viimeisetkin mehut itsestään tämän päivän osalta. Olisi enemmän kuin ihanaa päästä olemaan rauhassa kotona. Ehkä Jasministakin tuntui samalta, Sofia pohti ja vilkaisi ystäväänsä kuin varkain.

Vielä takin napitus, lapaset käteen ja laukku olalle niin Sofia oli valmis syöksymään ulkoilmaan ja kipittämään kotiin. "Pitääks nää astiat viedä jonneki vai jättää tähän?" Sofia mietti ääneen, huomasi sitten astioiden keräyskärryn sivummalla ja nappasi lautasensa ja mukinsa kiikuttaen ne jo kärryssä olevalle hieman tyhjemmälle tarjottimelle. Tämän jälkeen hän siirtyi jo hieman lähemmäs uloskäyntiä odottelemaan Jasminia.

Jasmin jäi hetkeksi tuijottamaan sitä naista, joka selvästi tajusi, että nyt hänelle oltiin naurettu, kun niin nopeasti nainen alkoi tehdä jotain. Jasmin ei olisi ihan oikeasti edes huomannut koko naisen kyyläämistä, ellei Sofia olisi maininnut hänelle asiasta. No, tuskinpa kyseisestä naisesta mitään ongelmia koituisi, koska ei tuo näyttänyt huvilakujalaiselta. Vai oliko huvilakujalaisille joku tietty pukeutumiskoodikin? No ei, ei ollut, mutta ei Jasmin muistanut nähneensä koko naista Huvilakujan suunnilla.

"Ois kyllä ollu kiva jäädä puhumaan pidemmäksikin aikaa, mutta kello on jo niin paljo ettei ehdi", nainen vielä totesi. Hän oli tosiaan nauttinut Sofian kanssa puhumisesta. Ihme kyllä Jasmin oli jopa uskaltautunut purkamaan mieltään Sofialle, mitä hän teki harvoin. Kaipa Sofiasta vaan sitten huokui sellainen rauhallisuus ja luotettavuus, jollaista Jasmin oli kaivannutkin. Saipa Jasmin nyt kaiken pois mielestään edes hetkeksi.

Jasmin laittoi tuolin pöydän alle - se kun oli hänen tapansa - ja laittoi päälleen takin, pipon sekä hanskat ennen kuin nappasi mukaansa laukkunsa. Hän melkein jätti tarjottimen paikalle ennen kuin kuuli Sofian sanat ja katsoi tuon vilkaisemaan suuntaan. "Oho, melkein jo jätin tarjottimen tähän", nainen naurahti kevyesti. Hän oli niin tottunut siihen, että tarjotin jätettiin aina pöytään tällaisissa pikkupaikoissa, mutta no, kyllä se näinkin. Lopulta hän asteli Sofian luo ja ulos ovesta.

"Mennään."