Do you see how much I need you right now?

Keskiviikko 28.12.2011, klo 18:00 -->
Tean ja Eetun asunto
Tea & Eetu Laakso

Eetu

Keskiviikko 28. päivä joulukuuta. Sitä päivää Eetu oli odottanut monta viikkoa, kunnes hänen pomonsa oli ilmoittanut melko viimetipassa, edellisenä iltana, että tämän vuoden viimeinen ja tärkein kokous alkaisi tasan kello kahdeksalta aamulla, ja voisi jatkua pitkällekin iltapäivään. Ei siinä auttanut yrittää selitellä kuinka hän olisi halunnut mennä mieluummin vaimonsa kanssa neuvolaan, pomohan olisi nauranut hänelle vain päin kasvoja. Mutta tätä neuvolakäyntiä Eetu oli todellakin odottanut. Olihan ollut puhe, että tänään he saisivat tietää vauvansa sukupuolen. Ja paremmin, että miten raskaus oikeastaan edistyikään.

Eetu oli vihannut kertoa tämän asian Tealle, mutta pakkohan se oli ollut tehdä. Kyllä hän tiesi kuinka tärkeitä neuvolakäynnit olivat, ja hän tiesi mitä Tealle merkitsi se, että hän olisi mukana. Kaiken lisäksi hän oli jo luvannut vaimolleen mennä mukaan. Mutta, ei auttanut kuin niellä kiukkunsa ja mennä sinne saamarin kokoukseen. Ja toki Tea oli, oikeutetusti, suutahtanut hänelle asiasta.

Koko kokouksen Eetu oli ollut melko poissaoleva, olihan hänellä tärkeämpääkin ajateltavaa. Hän ajatteli kokoajan olisiko muumi tyttö vai poika. Kumpaa sukupuolta hän edes haluaisi heidän lapsensa olevan? Molemmissa oli hyvät puolensa.
Eetua myös pelotti se, ettei Teasta ollut kuulunut yhtään mitään. Hän oli sanonut Tealle, että ilmoittaisi edes miten neuvolassa oli mennyt. Mutta.. Ei mitään. Ehkä Tea vain osoitti mieltään? Tai sitten neuvola ei ollut mennyt hyvin? Ei, sitä sen piti olla, että Tea oli vieläkin vihainen.

Eetu avasi heidän asuntonsa oven melko tyytyväisenä. Olihan kokous mennyt hyvin, ja hän oli saanut tietää pienestä palkankorotuksesta, joka astuisi voimaan vuoden alusta alkaen. Varmuuden vuoksi Eetu oli käynyt ostamassa Tealle punaisia ruusuja, jos tuo olisi hänelle vihainen. Tai no paremminkin ehkä pettynyt häneen. Tai molempia?
"Kulta, mä olen kotona?", Eetu huhuili hitusen kysyvänä. Pitihän sitä ensin vähän katsella millaisella tuulella Tea olisi.
"Miten siellä neuvolassa meni?", Eetu jatkoi huhuiluaan kun otti takkinsa pois ja lähti etsimään Teaa heidän asunnostaan. Kait Tea sentään olisi kotona?

--

Tea oli odottanut tätä päivää kuin kuuta nousevaa. Hänen raskautensa oli nyt 17. viikolla ja hänellä oli uusi neuvola-aika. Neuvolasta oli aiemmin lupailtu, että tällä käynnillä olisi ehkä mahdollista selvittää vauvan sukupuoli, joten Tea oli aivan innoissaan odotellut tätä neuvolakäyntiä, he kun olivat Eetun kanssa pähkäilleet niin paljon, olisiko heidän vauvansa tyttö vai poika. Tean into oli kuitenkin edellisenä iltana laantunut, kun Eetun pomo oli ilmoittanut, että miehen tulisi olla heti aamulla jossain tärkeässä kokouksessa ja näinollen Eetun olisi pakko jättää neuvolassa käynti väliin. Tea oli suuttunut Eetulle eikä ollut aamullakaan puhunut Eetulle mitään. Kyllä hän tiesi, ettei Eetu voinut asialle mitään mutta Teaa asia kiukutti silti ja hieman lapsellisesti hän osoitti mieltään Eetulle tästä vääryydestä.

Aamupäivällä Tea oli kuitenkin jo hieman rauhoittunut ja lähtenyt kohti neuvolaa hyväntuulisena. Kyllähän Eetu pääsisi mukaan myöhemmille neuvolakäynneille ja ei Eetu oikeasti voinut kokoukselle mitään, pakkohan tuon oli mennä, ellei potkuja halunnut. Neuvolassa kaikki olikin mennyt aluksi hyvin; vauva oli paljastunut pojaksi ja vaikutti muutenkin, että kaikki olisi kunnossa. Tea kuitenkin halusi varmistua, että kaikki tosiaan olisi hyvin ja neuvolassa tehtiin vielä muutamia kokeita vauvan terveyden selvittämiseksi, kun selvisi jotain, mitä Tea ei olisi osannut edes kuvitella. Tutkimuksista paljastui joitakin kromosomipoikkeamia, jotka viittasivat siihen, että vauvalla saattoi olla Downin syndrooma.

Tea ei ollut ottanut uutista lainkaan hyvin ja alkushokin jälkeen oli vaatinut lisää kokeita asian varmistamiseksi. Tilanne kuitenkin näytti siltä, että vauvalla todennäköisesti tulisi olemaan Downin syndrooma mutta Tea ei mitenkään halunnut hyväksyä tilannetta. Neuvolassa hän kuitenkin yritti pitää tunteensa kanssa mutta kotiin päästyään hän oli romahtunut aivan täysin, - Tea syytteli itseään ja oli varma, että hän oli tupakoinnillaan aiheuttanut lapsen mahdollisen kehitysvamman.

Neuvolasta palaamisen jälkeen Tea ei ollut tehnyt oikein mitään, maannut vain sängyssä ja yrittänyt nukkua ja olla ajattelematta asiaa. Neuvolasta hän oli saanut matkaansa papereita, joissa kerrottiin Downin syndroomasta mutta samalla hänelle oli hieman varovaisesti kerrottu abortin mahdollisuudesta; se olisi vielä mahdollista ennen 20. raskausviikkoa, jos Tea ja Eetu päättyisivät siihen ratkaisuun eivätkä uskoisi pystyvänsä huolehtimaan kehitysvammaisesta lapsesta.

Eetun tullessa kotiin, Tea makasi edelleen sängyllä, silmät punaisena itkemisen jäljiltä. Hetken aikaa vain kuunneltuaan Eetun puheita kauempaa asunnosta, Tea nousi ylös ja meni makuuhuoneen ovelle, pyyhkien hieman silmiään ja katsahtaen sitten Eetun suuntaan, aukaisten suunsa sanoakseen jotain mutta ei kuitenkaan pystynyt. Ei tämmöistä asiaa ollut helppo kertoa.

--

Eetu rypisti jo kulmiaan kävellessään ruusupuska kädessään eteisestä pidemmälle. Teasta ei ollut kuulunut yhtään mitään. Nainen ei edes huutanut olevansa kotona. Ei hän kyllä sitä edes kysynyt, muttamutta. Olisi tuo silti voinut edes vastata hänen neuvola-kysymykseensä, tai sanoa edes jotain. Antaa jokin merkki täällä olostaan. Jos nainen nyt edes oli täällä? Okei, Tea oli selvästi vielä suuttunut, sillä tuo ei sanonut yhtään mitään, jos oli kotona. Piti siis miettiä jokin tapa, jolla toisen saisi lepyteltyä. No, onneksi nyt oli ainakin nämä ruusut. Ainakin aluksi. Sitten voisi yrittää pahoitella ihan sanoillakin, vaikka oli Eetu jo monta kertaa pyytänyt anteeksi.

Eetu huomasi Tean tulleen heidän makuuhuoneensa ovelle, nainen siis oli kotona. Ja suuttunut? Sitä naisen ilmettä Eetu ei kyllä osannut lukea sitten yhtään, vaikka kovasti yrittikin. Ei Tea näyttänyt vihaiselta, muttei kyllä mitenkään hirveän iloiseltakaan. Okei? Pitäisi varmaan kokeila rohkeasti kepillä jäätä, ja yrittää selvittää mikä Tealla nyt oli. Jos oli mikään.. Äh, naiset olivat vaikeita.
"Ootko sä vielä vihanen?", Eetu kysyi toivoen, että saisi kieltävän vastauksen. Ei hän halunnut riidellä. Tai pitää mykkäkoulua.
"..mä kävin matkalla ostamassa sulle ruusuja", Eetu vielä lausahti ojentaen kukkia vaimonsa suuntaan. Hyvinhän tämä avioliittokin näköjään alkoi, kun alle kuukausi naimisiinmenosta, ja nyt piti jo ruusuilla lepytellä.

Eetu kuitenkin tajusi, että ei tuo Tean ilme nyt kovin suuttunut ollut. Tai sitten Tea oli niin vihainen, ettei edes vaivautunut näyttämään sitä? Jos tuo oli tajunnut, että pahin rangaistus olisi vain olla välinpitämätön? Äh, tuskin Tea nyt niin pitkälle menisi. Eihän hän ollut voinut mitään sille, että pomo oli päättänyt pitää kokouksen juuri tänään. Ja että sieltä kokouksesta ei voinut olla pois, ei sitten millään.
"onko kaikki kunnossa?", Eetu kuitenkin kysyi varmuuden vuoksi. Ei tämä nyt ihan normaalia ollut, joten oliko jotain sitten sattunut? Neuvolassa? Kotimatkalla? Mihin tahansa liittyen?
"..jotain uutta muumista?", Eetu vielä kysyi sen häntä kiinnostavimman asian. Ei hän osannut yhdistää tuota Tean ilmettä ollenkaan siihen, että neuvolassa oltaisiin sanottu jotain kauheaa. Ei hän antanut sellaisille ajatuksille ollenkaan tilaa ajatuksissaan, ei heille voinut niin käydä, että jokin olisi hullusti. Ei vain voinut.

--

Tea vain katsoi Eetun suuntaan, tämän huomattua hänet eikä sanonut edelleenkään mitään. Hänen mielessään ei käynyt edes ajatus siitä, että Eetu luulisi hänen olevan edelleen vihainen Eetun töiden takia, ei Tea enää tuon asian takia jaksanut mököttää, hän oli saanut niin paljon muuta ajateltavaa neuvolassa käynnin aikana. Kun Eetu tuli hänen luokseen ja kysyi, olisiko hän vielä vihainen, Tea pudisti päätään.
"En mä oo sulle vihanen." Tea sanoi, tuntien sitten kuinka hänen alahuulensa suurinpiirtein alkoi väpättää, kun Eetu antoi hänellä tuon ruusunipun.
"Voi kulta, en mä oo sulle vihanen, ei sun ois tarvinnu mitään ruusuja ostaa.." Tea sanoi hieman surullisenkin oloisena, ottaen kuitenkin Eetun ojentamat ruusut käteensä. Hetken Tea vain katseli kädessään olevaa ruusunippua, pyyhkäisten sitten taas hieman silmiään, tuntien niiden kostuvan jälleen.

Eetun kysyessä, oliko kaikki kunnossa ja mitä neuvolassa oli tapahtunut, Tea meinasi jälleen purskahtaa itkuun, ihan vain pelkästään ajatellessaan koko asiaa. Tea ei sanonut hetkeen mitään, kunnes nosti katseensa Eetuun ja pudisteli päätään.
"Mennään tonne keittiöön juttelemaan, sunkin on varmaan parempi istua alas, kun mä kerron mitä siellä tapahtu.." Tea sanoi hiljaisena, lähtien itse jo keittiöön päin ja nappasi matkalla mukaansa käsilaukkunsa, jossa oli edelleen lappuja neuvolasta sekä valokuva ultraäänestä. Keittiöön tullessaan Tea kurkottautui ottamaan astiakaapista maljakon ruusuille ja laski ruusut siihen, istuen sitten pöydän äärelleen, ottaen käsilaukkunsa syliin.

"Meidän pikkunen on poika." Tea sanoi, kun Eetu oli tullut myös keittiöön ja hieman Tea pyyhki taas silmiään, yrittäen kuitenkin tavoitella jotain hymyn tapaista kasvoilleen. Tea penkoi samalla käsilaukkuaan ja viimein hän löysi kirjekuoren, avasi sen ja katseli hetken aikaa ultraäänikuvaa, tuntien kyyneleiden valuvan silmistään, kun edes katsoi kuvaa. Häntä harmitti niin paljon ajatus siitä, että heidän vauvansa saattaisi olla kehitysvammainen ja syytteli siitä koko ajan itseään. Tea ojensi kuvan Eetulle ja yritti hieman ryhdistäytyä, pitäisihän hänen saada edes kerrottua asiasta Eetulle eikä vain nyyhkyttää itsekseen.
"Mut se vaan ei oo välttämättä ihan kunnossa... - Meidän vauvalla saattaa olla Downin syndrooma."

--

Eetu huokaisi sisäisesti helpotuksesta kun Tea sanoi ettei nainen ollut hänelle vihainen. Eetu vain jäi kuitenkin miettimään, että mikä naisella sitten oli. Melkein olisi luullut, että tuo oli itkenyt. Ja näytti siltä, että tuo alkaisi taas itkemään. Eetu kuitenkin luuli näkevänsä harhoja, ja olevansa vain vainoharhainen.
"no, sovitaan, että mä halusin sitten vaan ilahuttaa sua näillä ruusuilla muuten vaan", Eetu lausahti hymyillen.

Nyt Eetu huomasi sen varmaksi, Tea oli purskahtamaisillaan itkuun.
"Hei kulta, mikä on?", mies kysyi huolestuneena, eikä saanut Tealta vastausta. Voi hitto, pitäisikö tässä alkaa vain arvailemaan, että mikä tuolla oli nyt hätänä.
"..mitä siellä siis oikeen tapahtu?", Eetu älähti kun Tea sanoi hiljaisena kuinka hänenkin olisi parempi istua alas ennen kuin Tea kertoisi mitä neuvolassa oli tapahtunut. Voi luoja, toivottavasti kaikki olisi kunnossa.

Eetu meni istumaan keittiön pöydän ääreen, Teaa vastapäätä, ja jäi tuijottamaan vaimoaan odottavasti.
Kohta Tea alkoikin puhumaan ja ensitöikseen kertoi muumin sukupuolen. Heille tulisi poika. Ilo täytti Eetun mielen, oli ihana kuulla muumin sukupuoli. Hän ei kuitenkaan voinut antaa liikaa tilaa tälle ilolle, kun tiesi sisimmässään, että Tealla olisi vielä jotain paljon tärkeämpää asiaa.
"Tea..?", Eetu sanoi hiljaa, huolestuneena, kun nainen alkoi itkemään. Eetu sai pian kuvan käteensä ja jäi ihastelemaan heidän pikkuistaan. Ensimmäinen kuva. Vautsi.

Siksi seuraavat sanat iskeytyivätkin niin lujaa Eetun tajuntaan.
Mut se vaan ei oo välttämättä ihan kunnossa. Mitä Tea oikein tarkoitti?
Enempää Eetu ei ehtinytkään jäädä spekuloimaan kun Tea sanoi, että muumilla saattoisi olla Downin syndrooma.
"..ootko sä tosissas?", mies sai vain sanotuksi, katsoessaan Teaa järkyttyneenä. Miten se oli mahdollista? Kaikenhan piti olla kunnossa..
"Onko se nyt aivan varmaa?", Eetu kysyi seuraavaksi, tajuamatta, että Tea syytti tästä itseään.

--

Tea yritti koota jälleen itsensä ja pyyhki silmiään, ei hän nyt tällä tavalla voinut koko ajan vain itkeä tämän asian takia, kun se ei edes ollut vielä varmaa. Tean tunteet olivat vain muutenkin raskauden takia niin herkillä ja nyt kun hän oli kuullut jotain tämmöistä heidän vauvastaan niin Tea ei pystynyt reagoimaan asiaan yhtään järjen kanssa vaan tunteillaan, jotka puolestaan purkautuivat itkemisenä. Hetken aikaa Tea penkoi jälleen käsilaukkuaan ja otti sieltä papereita ja esitteitä, joita hän oli saanut neuvolasta matkaansa. Osa kertoi ihan vain tästä raskauden vaiheesta ja raskaudesta ylipäätänsä, osa kehitysvammoista, osa mahdollisesta abortista. Tea ei olisi halunnut myöntää itselleenkään, että päässä pyöri ajatus siitä, että he eivät pitäisikään lasta. Hän oli varma siitä, että jos lapsi tosiaan olisi kehitysvammainen, he eivät pystyisi huolehtimaan siitä. Tai Eetu ehkä pystyisikin mutta Tea ei.

"No ei se vielä varmaa oo mut pahalta se tällä hetkellä näyttää.." Tea sanoi, kun oli onnistunut hieman rauhoittumaan ja uskoi pystyvänsä taas puhumaan. Koko tilanne tuntui niin epätoivoiselta, ei Tea ollut odottanut mitään tämmöistä. Hän olisi niin halunnut kuulla neuvolassa, että kaikki olisi hyvin mutta nyt hänestä tuntui, ettei mikään enää ollut hyvin.
"Siellä neuvolassa tutkittiin tietysti, et missä kunnossa vauva on, onko se viikkoihin nähden normaalin kokoinen ja niin pois päin, ja sit tietysti katottiin kaikki muutkin arvot, et onhan se kunnossa. En mä tiiä niitä termejä sen tarkemmin mut siellä oli kuitenkin jotain poikkeamia, jotka viittais Downin syndroomaan.." Tea jatkoi pienen hiljaisuuden jälkeen, pyyhkien taas silmiään.

Tea tuijotteli pöydän pintaa lähes lasittunut katse silmissään. Tämä koko asia tuntui ihan uskomattoman pahalta ja Tea olisi halunnut tämän olevan vain jotain pahaa unta. Heidän vauvansa ei olisi välttämättä terve ja eihän sitä tiennyt, miten paha tuon mahdollinen kehitysvamma sitten olisi. Lopulta Tea nosti katseensa surullisena Eetuun, tietämättä oikein, mitä tehdä tai sanoa.
"Entä jos meidän lapsi oikeesti on kehitysvammanen? Mitä ihmettä me sit tehdään? Pystytäänkö me muka huolehtimaan siitä?" Tea sanoi hiljaisena ja hänen katseestaan varmasti huomasi, miten surullinen hän oli tämän asian takia.

Myös toinen asia vaivasi Tean mieltä. Hän ei ollut tiennyt raskaudestaan ja oli sekä juonut että polttanut raskauden aikana ja tottakai Tean mielessä pyöri ajatus siitä, että hän oli aiheuttanut tämän tilanteen.
"Tää on mun syytä.. Jos mä vaan oisin tienny, et mä oon raskaana nii mä en ois ikinä polttanu yhtä ainutta tupakkaa tän raskauden aikana.. Jos meidän muumilla nyt on kehitysvamma mun takia.. Mä en varmaan anna sitä itelleni ikinä anteeks."

--

Eetu janosi vastauksia kysymyksiinsä, mutta tajusi kyllä ettei Tea välttämättä pystyisi niitä heti antamaan. Eetu oli edelleen niin järkyttynyt, ettei oikein pystynyt näyttämään minkäännäköisiä tunteita ulospäin. Sisälläkin päin tunteet olivat yhdessä isossa solmussa, eikä hän osannut niitä käsitellä. Hitto, juuri kun hän oli luullut kaiken olevan hyvin, niin tuli jotain tällaista. Eetu vain tuijotti hiljaa kuinka Tea kaiveli lisää jotain lappusia käsilaukustaan, mitähän nekin olivat? Varmaan kertoivat ainakin Downin syndroomasta? Pakkohan heidän olisi saada lisää tietoa, ei kaikki voisi tällaiseen epätietoisuuden jäädä vellomaan.

"Okei..", Eetu vain lausahti lyhyesti, Tean sanoessa, että ei asia varma vielä ollut. Ainakaan täysin. No, pitäisi uskoa vain ihmeen tapahtuvan? Voi kun ihmeitä tapahtuisikin. Eetu alkoi vaipua epätoivoon tajutessaan, että heidän lapsellaan olisi kuin olisikin downin syndrooma. Eetu ei ollut ikinä edes kuvitellut, että näin voisi tapahtua, joten hän ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt ajatella. Tekisivätkö he abortin? Huolehtisivat lapsesta? Antaisivat sen pois? Voisiko hän rakastaa lasta täysin?
Ajatukset risteilivät miehen päässä kuin eksyneet jäälautat isolla avomerellä, toisiinsa törmäten.

Eetu tajusi jossain vaiheessa ajatella, että Tea varmasti kävi näitä samoja asioita läpi. Ei hän ollut tämän asian kanssa yksin. Eetu kohdistikin katseensa Teaan ja huomasi vaimonsa tuijottelevan pöydän pintaan lasittunein silmin. Juuri tuollainen olo hänelläkin oli. Miten yksi asia pystyi saamaan pienen ihmisen näin sekaisin. Ja mielialan laskemaan todella paljon pienessä hetkessä.
"Mä en tiedä. Mä en todellakaan tiedä", Eetu mumisi vastauksen Tean kysymykseen päätään pudistellen. Aivan, hän ei todellakaan tiennyt voisivatko he huolehtia lapsesta.

Eetu jäi pohtimaan asiaa, yrittäen ajatella puolueettomasti ja järkevästi. Ei hän pitkälle päässyyt ajatuksissaan kun kuuli Tean sanat, joista kävi oikein hyvin ilmi, kuinka Tea syytti asiasta itseään.
"Herran jumala Tea. Ei tää oo sun vika", Eetu älähti päätään pudistaen, järkyttyneenä siitä, että Tea syytti itseään. Toki oli mahdollista, että se kehitysvamma johtui Tean polttamisesta. Mutta eivät he tienneet tuon olevan raskaana. Eetu nousi ylös ja kiersi pöydän toiselle puolelle kietoen kätensä Tean ympärille.
"Kyllä me tästä selvitään", Eetu lausahti vakuutellen, vaikka miettikin mielessään, että miten helvetissä he tulisivat selviämään. Entä jos aisat eivät selkenisikään?

--

Teasta alkoi tuntua, että hän purskahtaisi kohta uudestaan itkuun. Koko tilanne oli niin kamala ja niin uskomatonta eikä Tea olisi voinut kuvitellakkaan joutuvansa miettimään tämmöisiä asioita. He molemmat olivat olleet niin innoissaan raskaudesta ja tulevasta vauvasta mutta nyt heidän unelmansa oli hajotettu yhdellä neuvolakäynnillä täysin kasaan.

Tea vain pudisteli päätään, kun Eetu älähti, ettei tämä ollut hänen vikansa ja kun Eetu tuli kiertämään kätensä Tean ympärille, olisi Tea jälleen voinut vain itkeä. Tottakai Eetu sanoi, ettei tämä ollut hänen vikansa mutta kyllä he molemmat tiesivät totuuden. Jos Tea ei olisi polttanut raskauden aikana, ei mitään ongelmaa nyt todennäköisesti olisi. Mutta vahinko oli nyt kuitenkin päässyt tapahtumaan eikä Tea osannut lopettaa itsensä syyttelyä, hän tiesi kyllä, kuka tässä oli syyllinen.
"No onhan tää. Jos mä en ois polttanu nii meidän pojalla ei olis nyt mitään hätää." Tea sanoi, siirtäen samalla Eetun kädet pois ympäriltään ja nousi ylös, hän ei pystynyt enää istumaan vain aloillaan.

"Miten me muka pystytään selviämään tästä? Entä jos meidän poika ei opi kävelemään tai puhumaan? Entä jos se ei pysty ikinä kirjottamaan? Tai lukemaan? Jos se on niin vaikeesti sairas, et se joutuu johonkin hoitokotiin eikä pysty ikinä itsenäiseen elämään? Mä oon tänään selaillu noita neuvolan papereita ees taas ja yrittäny nähä tässä jotain hyvääkin mut ei, mä en vaan nää sitä." Tea sanoi hieman tuohtuneen kuuloisena, tuijotellen vain jonnekkin kaukaisuuteen.

"Mä en oikeesti tiiä miten mä voin elää itteni kanssa, jos mä koko ajan tiiän, et mä oon pilannu meidän lapsen elämän, ennenkun se on ees syntyny." Tea sanoi lopulta hiljaisempana. Hän ei nähnyt tässä asiassa mitään eikä pystynyt ajattelemaan mitään hyviä asioita vaan pelkästään niitä huonoja puolia. Eihän kehitysvammaisuus välttämättä huonoa elämää tarkoittaisi, lapsi voisi elää ihan hyvin ja eihän sitä tiennyt, miten lievä vamma olisi mutta Tea näki silti vain asian huonot puolet.

--

Eetu painoi pienen suukon Tean hiuksiin ja silitteli naisen käsivarsia pienesti, rauhoittavasti ja lohduttavasti. Toki hän tiesi kaiken olevan tupakoinnin seurausta, mutta ei Eetu silti osannut, tai edes halunnut, syyttää Teaa. Toki hän hitusen katkerasti ajatteli, että kaikki olisi hyvin jos Tea ei olisi tupakoinut. Mutta sellainen ajattelutapa oli naurettava, ja Eetu hautasi sen nopeasti jonnekin mielensä syövereihin.
"Sä et edelleenkään tienny", Eetu lausahti päätään pudistellen. Vai oliko Tea tiennyt? Entä jos nainen olikin tiennyt asiasta? Ja siksi syytteli niin vahvasti itseään?

Eetu antoi otteensa heltyä naisen ympäriltä kun tuo nousi ylös.
"Meidän pitää nyt vaan toipua tästä ensijärkytyksestä. Ei me voida nyt ajatella selkeästi tätä asiaa", Eetu mumisi miettien, että pystyisikö hän ensijärkytyksen jälkeenkään käsittelemään tätä asiaa hyvin. Kunnollisesti. Oikein.
"Meidän pitää soittaa sinne neuvolaan ja pyytää jotain lisäkokeita. Vieläki. Tää asia pitäis saada ihan satavarmaksi niin me osataan tehdä se täysin oikea päätös. Kauankohan kestää, että saadaan edes tietää varmuus tästä?", Eetu mumisi kysymyksiä ja ideoita toisensa perään, saaden asian jo jollain tasolla haltuunsa. Vaikka edelleen se järkytys oli päällimäinen tunne.

"Herranjumala. Et sä voi ajatella pilanneesi kenenkään elämää", Eetu lausahti päätään pudistellen, yrittäen saada katsekontaktin vaimoonsa. Ei Tea todellakaan voisi elää hyvillä mielin, jos ajattelisi pilanneensa muumin elämän. Mikä tahansa muukin, ihan kohtalon iva, olisi voinut aiheuttaa kehitysvamman. Ei se välttämättä siitä tupakoinnista johtunut. Eetun kävi todella paljon sääliksi Teaa. He olivat aina puhuneet kuinka hyviä vanhempia olisivat, ja Tea oli varmasti päättänyt olla parempi äiti kuin oma äitinsä. Ja nyt jos Tea syytti itseään jo tästä kehitysvammasta..

"..haluatko sä abortin?", Eetu kysäisi asian suoraa. Tea oli todella järkyttynyt, mutta Eetu oli sitä mieltä, että hän haluaisi lapsen. He voisivat katsoa pystyisivätkö rakastamaan muumia. Pystyisivätkö he huolehtimaan siitä. Jos Asiat kävisivät ylivoimaisiksi, niin aina lapsen voisi antaa pois. Se ajatus tosin kuulosti vielä hirveämmältä kuin abortti. Huhhuh, tämä tällainen oli jo ihan liikaa raskaan työpäivän jälkeen.

--

"No en tienny en.. Mut en mä voi silti olla aattelematta, et jos mä vaan oisin tajunnu paljon aikasemmin, et mä oon raskaana nii oisko asiat nyt toisin? Mä oon niin kauan yrittäny lopettaa tupakoinnin ja nyt sillä mun tavalla on tämmöset seuraukset.. Entä jos meidän lapsi joskus rupee vihaamaan mua sen takia, et mä poltin raskausaikana ja sen takia se on semmonen kun on? Tai.." Tea selitti mutta hiljeni sitten hetkeksi. Hänen mielessään pyöri myös ajatus siitä, että Eetu alkaisi inhoamaan häntä tämän seurauksena, katkeroituisi tai jotain.
" - En mä tiiä.. Eihän tälle voi mitään enää ja jos mä vaan oisin tienny.."

"Mmm, nii kai.. Tottakai niitä kokeita pitää vielä tehdä, mä ainakin haluan varmistua tästä asiasta.. Eihän sitä tiiä, jos mitään hätää ei kuitenkaan oiskaan? Ei siellä neuvolassa sitä asiaa julistettu vielä varmaks, ihan hyvin voi olla, et kaikki on kunnossa.." Tea sanoi, yrittäen hieman lohduttautua tuolla ajatuksella. Ehkä kaikki tosiaankin olisi hyvin ja he murehtisivat ihan turhan takia. Eihän sitä koskaan tiedä..

Eetun sanat kuullessaan Tea käänsi katseensa mieheensä ja katsoi tätä vain surullisen näköisenä, kunnes meni takaisin tämän luokse ja painautui kevyesti tätä vasten. He kumpikin tarvitsivat tässä asiassa toisiensa tukea tässä asiassa, eivät he olleet yksin ja paremmin he pystyisivät asian kanssa elämään, kun yrittäisivät tukea toisiaan.
"Entä jos musta vaan silti tuntuu siltä.." Tea mutisi hiljaa.

Lopulta Tea kuitenkin nosti katseensa varovasti Eetuun ja katseli vain tätä silmiin. Hän kyllä kuuli Eetun kysymyksen mutta ei tiennyt, mitä siihen pitäisi vastata. Rehellisesti vai pitäisikö hänen valehdella? Abortti kyllä pyöri mielessä ja tällä hetkellä Teasta tuntui, että se olisi paras vaihtoehto, hänestä ei olisi huolehtimaan kehitysvammaisesta lapsesta. Silti Teasta tuntui niin itsekkäälle ajatella noin ja hän tiesi kyllä kysymättäkin, että Eetu haluaisi lapsen joka tapauksessa eikä Tea pystyisi särkemään Eetun sydäntä sanomalla, että hän haluaisi tehdä abortin.
"Mä.. En mä.. - En. En mä halua."

--

Eetu pudisti pienesti päätään kun Tea puhui. Ensin Eetu oli sanomassa, ettei muumi edes ymmärtäisi olla vihainen, jos olisi kehitysvammainen, mutta viimehetkellä mies tajusi ettei se välttämättä kuulostaisi kovin lohdulliselta. Pikemminkin se kuulosti todella pahalta, ja Tealle olisi tullut vielä pahempi mieli.
"Ei se sua vihaa. Ja turha tätä asiaa on jossitella mihinkään suuntaan. Entä jos sä oisit lopettanu tupakoinnin, mutta muumi ois sillonki kehitysvammainen? Niinkin vois olla!", Eetu muistutti parantaakseen Tean mieltä, ja näyttääkseen, ettei asia välttämättä ollut tupakoinnista kiinni.
"Jälkiviisaus on turhaa..", mies vielä mumisi. Jälkiviisaus oli turhaa, mutta voi kuinka monesti itsekin oli jälkiviisas. Miksei asiaoita tajunnut ajallaan? Ikuisuuskysymyksen aineksia tuossakin.

"joo. Ja jos ne kokeet saatais tehtyä vielä mahollisimman pian", Eetu lausahti mietiskellen.
"Ei varmaan kannata hirveästi syytellä itseä tai ketään tai mitään ennen ku saadaan varmuus koko jutusta. Vaikka kyllähän tää sai ajatukset ihan sekasin. Melkonen herätys..", Eetu totesi ei niin riemuissaan. Aivan, tämä asia jos mikä herätti hänet ajattelemaan tosiasioita. Onneksi oli vielä mahdollista, että kaikki olisi kunnossa. Olisi se mahdollisuus sitten kuinka pieni tahansa, niin sitä mahdollisuutta hän vaalisi siihen asti, että varmuus tulisi.

Eetu vastasi siihen Tean katseeseen ja kietoi kätensä naisen ympräille tuon tullessa hänen luokseen, ja painautuessa häntä vasten. Eetu silitteli hellästi Tean kylkiä ajatellessaan, että onneksi Tea oli nyt heti kertonut asian. No, tottakai nainen oli kertonut.
Varmaan Tealla oli ollut aivan hirveä päivä yksin ajatustensa kanssa. Tottakai Tea olisi saanut soittaa hänelle, olihan asia niin vakava.
"No, mä en voi muuttaa sun ajattelutapaa. Voin vaan yrittää", Eetu mumisi ja suukotti Tean hiuksia.
"..oisit sä saanu soittaa mulle töihin tästä asiasta. Sulla on varmaan ollu ihan hirvee päivä", Eetu mumisi sitten syyllisen kuuloisena. Hän olisi tullut heti suoraa vain kotiin, jos olisi tiennyt asiasta.

Eetu tunsi Tean katsovan itseään, jolloin hän laski katseensa Tean silmiin. Eetu kallisti hitusen päätään katsellessaan vaimoaan silmiin. Pienesti hän sipaisi myös naisen poskea etusormellaan. Olipa sitten kauhea asia. Kyllähän heidän suhdettaan koeteltiin, ja kunnolla koeteltiin. No, toivottavasti tämä jäisi pitkäksi aikaa vakavimmaksi asiaksi, mitä he joutuisivat miettimään ja murehtimaan.
"ootko sä nyt ihan varma?! Kyllä mä tiedän, että sä oot ainaki hetken miettiny sitä", Eetu lausahti ja yritti lukea vastauksen Tean silmistä.
"pystytäänkö me huolehtimaan muumista jos sillä on kehitysvamma?", Eetu vielä älähti, sillä ei itse ollut ollenkaan varma asiasta. Ehkä heidän pitäisi vain päätyä aborttiin ja hankkia lapsi vasta kun suhde olisi vakaammalla pohjalla? Yhdessä vietettyjä vuosia ja elämänkokemusta olisi lisää..

--


"Okei, ehkä tästä nyt ei kannata vielä maalailla piruja seinille, kaikki voi olla ihan kunnossa ja me vaan ollaan turhaan huolissamme. Tuskin se tekee tälle raskaudellekkaan kauheen hyvää, jos mä vaan stressaan tästä asiasta.." Tea sanoi, tietäen kyllä, että stressaisi varmasti, vaikka kuinka yrittäisi ajatella, että ei stressaisi mutta pakkohan tässä oli edes hieman positiivisemmin yrittää ajetella. Kaikki voisi olla hyvin, vauva voisi olla ihan kunnossa ja Tea ja Eetu olisivat panikoituneet ihan turhaan.

"Kyllä mä sen tiiän, et mun ei ehkä pitäis ajatella tällä tavalla mut mä vaan en voi sille mitään. Mähän se tässä oon se, jonka tekemiset vaikuttaa vauvaan ja koska me ei tiedetty koko raskaudesta mitään pitkään aikaan niin tottakai mä ajattelen, et tää nyt on mun vika.." Tea mutisi, painaen päänsä paremmin Eetun rintakehää vasten. Tuntui niin hyvältä vain olla siinä Eetun lähellä ja tietää, että tuo oli tässä asiassa hänen kanssaan eikä varmasti jättäisi häntä yksin.

"No en mä viittiny sua häiritä, sullahan oli se kokous.. Mitä sun pomokin ois aatellu, jos mä oisin sulle jotain itkupuhelua ruennu soittamaan ja vaatimaan kotiin.." Tea sanoi. Ei hän olisi viitsinyt soittaa Eetulle töihin, hän tiesi kyllä, että työt olivat tärkeä asia tuolle, vaikka olisihan tämä päivä varmasti mennyt paremmin, jos Eetu olisi ollut hänen luonaan eikä hänen olisi tarvinnut pyöritellä tätä asiaa vain oman päänsä sisällä.

Tea vain katseli jälleen Eetua silmiin miettien tämän sanoja, kunnes sitten nyökkäili päätään.
"Tottakai mä oon tätä asiaa miettiny, onha mulla ollu tässä päivä aikaa miettiä.. Mut tässä on kuitenkin kyseessä meidän lapsi, jota me ollaan ootettu niin kauan ja kumpikin ollaan oltu ihan innoissamme siitä.. Ei tän asian pitäis siihen vaikuttaa." Tea sanoi, yrittäen itsekkin uskoa sanoihinsa, vaikka se tuntui niin kamalan vaikealta.
"Pakko meidän on pystyä. Ainahan siihen saa apua ja ei me nyt oltais ainoat kehitysvammasen lapsen vanhemmat.. - Ja eihän se oo vielä ees varmaa." Tea sanoi, huokaistenkin pienesti. Hän niin kovasti halusi tämän vauvan, eikä hän ihan helpolla siitä haluaisi luopua.

--

"Aivan, ehkä kaikki on sittenki ihan kunnossa ja me turhaan vaan huolehitaan", Eetu lausahti vaikkei itsekään uskonut omia sanojaan.
"..mut pessimisti ei pety! jos noin voi ees tähän sanoa. Ei ehkä. No, sanoin jo", Eetu mumisi ja tunsi olonsa aivan yhtä sekavaksi kuin mitä tuo mumina oli ajatuksenjuoksullaan onnistunut olemaan. Eihän tuossakaan ollut paljoa järkeä, sellaista pohdintaa vain, mikä olisi kannattanut ehkä käydä pään sisällä kuulostaakseen järkevämmältä.

"Joo no mä en voi sanoa miltä susta tuntuu. Mutta mä voin kuvitella. Tuo on varmaan yleisin ajattelutapa aluksi", Eetu lausahti silitellen Tean selkää rauhoittavasti.
"..mut mä toivon, että sä ainakin tiedät, että mä en pidä tätä sun syynä!", Eetu vielä totesi haluten sanoa sen ihan ääneenkin, sillä ei Tea välttämättä sitä tajuaisi, tai suostuisi tajuamaan, jos sitä ei ihan ääneen lausuttaisi.

"No herranjumala Tea! Sinä ja muumi ootte vaikka kuinka paljon tärkeämpiä ku työ. Ja se kokous.. Sun ois pitäny soittaa. Ja siinä ei ois ollut pomolla siinä vaiheessa enää mitään sanomisen varaa. Kyllä tämmöset vakavat asiat menee työn edelle. No, tiedätpä vastasuuden varalta, että mulle saa soittaa aina, jos on jotain tällasta asiaa. Vaikka oisinki kokouksessa", Eetu lausahti pienesti hymyillen sanojensa jälkeen. Jos hän huomaisi Tean soittavan niin hän vastaisi aina. Vaikka olisi missä lie tärkeässä kokouksessa tai jutussa.
"lupaathan soittaa ens kerralla jos tulee jotain tärkeää?", mies vannotti seuraavaksi, kuitenkin hymyillen. Ei hän voisi Teaa pakottaa lupaamaan.

Eetu jäi seuraavaksi kuuntelemaan Tean sanoja siitä, että tuolla oli ollut koko päivä aikaa miettiä asiaa. Aivan, nainen oli oikeasti ehtinyt miettiä asiaa yksikseen. Se ei olisi pahitteeksi Eetullekkaan, vaikka hän ei halunnutkaan jättää Teaa yksin näin hädän hetkellä. Tai no, eihän tässä kyllä mitään akuuttia hätää ollut, mutta kyllä nyt oli mukavampi olla yhdessä, tukea toista, ja miettiä yhdessä. Olisihan päätös aina heidän yhteinen.
"nii, ei tän asian pitäis antaa vaikuttaa", Eetu mumisi toistaen Tean sanat. AIvan, ei tämän pitäisi antaa vaikuttaa. He molemmat olivat odottaneet muumia niin innoissaan, että ei heidän pitäisi antaa tämän muuttaa heidän mielipidettään vauvan tulosta.
"Okei. Meidän pitää varmaan ottaa selvää kaikista vertaistukijutuistaki, jos tää on sit oikeasti täysin varmaa", Eetu totesi ja rutisti hetken Teaa lujemmin.
"Kyllä me selvitään tästä. Yhessä", mies vielä mumisi ja suukotti naisen hiuksia.

Tea oli jokseenkin helpottunut, että hän ei tuntunut olevan ainut, jonka ajatukset olivat täysin sekaisin vaan Eetukin puheli lähinnä omiaan eikä varmaan edes olettanut, että Teakaan mitään vastaisi. Olisihan se tietysti ollut mukava, kun toinen heistä edes olisi ollut se "järjen ääni", joka osaisi kannustaa myös toista tässä vaikeassa tilanteessa mutta se nyt oli ihan ymmärrettävää, ettei heistä kummastakaan ollut vielä siihen, kumpikin oli vielä liian shokissa koko tilanteesta.

"No kyllä mä sen tiiän.. Tavallaan. Tai siis.. Äh, en mä osaa enää itekkään selittää, mitä mä oikein aattelen.." Tea mutisi. Hänen ajatuksensa tosiaan olivat aivan sekaisin eikä hän tiennyt oikein mitä sanoa tai ajatella, saatikka, että olisi pystynyt järkevästi selittämään Eetulle ajatuksiaan. Hän ei siihen vielä pystynyt mutta uskoi, ettei Eetukaan sitä olettanut.

Tea katsoi Eetua taas silmiin, laskien kuitenkin lopulta katseensa alaspäin, ehkä hieman häpeillenkin. Totta, Eetu oli aivan oikeassa, Tean olisi pitänyt soittaa. Vaikka työ olikin Eetulle niin tärkeää niin Tean pitäisi tietää, että hän ja vauva menivät etusijalle ja jos Eetu olisi tiennyt, että heillä on joku "hätä" kotona niin varmasti tuo olisi tullut kotiin, kun Tea olisi vain pyytänyt ja vaikka Tea ei olisi edes pyytänytkään. Kyllähän Tean tämmöiset asiat pitäisi tietää, olivathan he sentään naimisissa.
"Okei, myönnetään, mun olis pitäny soittaa. Mut en mä sillä hetkellä osannu aatella kauheen selkeesti, aattelin vaan, et ei mun kannata häiritä sua ja me kyllä kerettäis puhua sun töitten jälkeenkin.." Tea sanoi, nostettuaan samalla katseensa takaisin Eetun silmiin.
"Mä lupaan, ens kerralla mä soitan, jos joku tämmönen tilanne tulee."

"Mmm, sä oot oikeessa. Kyllä me tästä jotenkin selvitään, meidän on pakko selvitä.." Tea sanoi hiljaisena, painautuen enemmän Eetua vasten, tuonkin rutistaessa häntä tiukemmin. Todellisuudessa Tea mietti edelleen, olisiko abortti sittenkin järkevämpi vaihtoehto tälle tilanteelle. He olivat kumpikin niin kauhean nuoria ja kyseessä olisi heidän ensimmäinen lapsensa, miten he selviäisivät, jos muumi tosiaan olisi kehitysvammainen? Mutta entä jos mitään hätää ei olisikaan, kaikki olisikin ihan hyvin ja Tea olisi silti mennyt tekemään abortin? Tässä oli ihan liikaa mietittävää tälle iltaa.

Eetu mietti päänsä sisällä pitikö Tea häntä aivan kahjona kun hänen puheensa oli niin sekavaa. Mutta kait oli ihan normaalia, että tuli puhuttua mitä sattuu tällaisessa tilanteessa? Hehän, tai hän ainakin, olivat käytännössä vielä pikkuruisessa shokki-tilassa saamansa tiedon takia. Se tieto ei edelleenkään tuntunut yhtään kivalta. Mutta sen kanssa pitäisi nyt vain oppia elämään. Pahinta oli tietenkin epätietoisuus, nytkään ei tiennyt oliko aihetta huoleen vai ei, ja oli huolissaan sen takia.

"No hyvä jos sä tiedät", Eetu lausahti vaikka Tea alkoi jo melkein perumaan sanojaan.
"okei, selitä sitten joskus jos osaat", Eetu mumisi kun Tea sanoi ettei osannut selittää ajatuksiaan. Ei Eetu olisi siihen hirveän hyvin itsekään juuri nyt pystynyt, joten hän kyllä ymmärsi Teaa täysin.
Omat ajatukset olivat ihan sekaisin, ja jos niitä olisi vielä pitänyt pukea sanoiksi.. Huh, onneksi ei sentään tarvinut.

Eetu huomasi Tean laskevan katseensa alaspäin, ikään kuin häpeillen. Toivottavasti Teasta ei tuntunut, että hän oli toiminut väärin asian kanssa, ei Eetu nimittäin ihan sitäkään tarkoittanut. Tai no, kyllä hän tarkoitti, mutta hän ei tuominnut Teaa. Ei nainen ollut varmasti osannut ajatella asiaa silloin selkeästi, ja ei asia onneksi niin kiireinen ollut ollut, että hän ehti kuitenkin asian kuulemaan näin töiden jälkeenkin.
"joo, no ens kerralla sitte", Eetu totesikin pienesti hymyillen, kun Tea nosti katseensa taas häneen.
"okei, hyvä tietää", Eetu lausahti vielä kuullessaan Tean lupauksen.

"Ei ikinä mikään ole pakko. Mutta loppuun asti silti yritetään", Eetu lausahti Tean sanoessa, että heidän olisi pakko selvitä.
Ei kukaan heitä tuomitsisi, jos he eivät pystyisikään huolehtimaan muumista. Jos he eivät jaksaisi, pitäisi heidän ajatella oikeasti silloin itseään. Muutenhan sitä oltaisiin kaikki aivan voimattomia, eikä elämästä tulisi mitään.
Ja onneksi tämän päätöksen ei tällä kertaa pitäisi olla lopullinen. Vielä olisi aikaa muuttaa mieltään ja se tieto sai jo mieltä vähän rauhallisemmaksi.

"..onko sulla nälkä?", Eetu kysäisi hetken kuluttua silitellessään Tean selkää. Hänellä itsellään oli nälkä, ja ei hän perustarpeitaan aikonut laiminlyödä vaikka vakavaa mietittävää olikin. Ja heidän pitäisi keskittyä johonkin muuhunkin, se oli tosiasia, mitä ei voinut kieltää. Ei tästä asiasta saisi tulla koko elämää, eikä sitä kannattaisi kokoaikaa murehtia. Sen kanssa pitäisi todella vain oppia elämään.

"Enköhän mä osaa jo vaikka heti huomennakin ajatella selvemmin kun mitä tänään.. Tällä hetkellä ajatukset vaan heittelee vähän miten sattuu ja jotenkin tuntuu, ettei mun ajatuksissa oo tällä hetkellä yhtään mitään järkee. Ja en mä haluu, et sä käsität mun sanat jotenkin ihan muulla tavalla, kun mitä mä oikeesti tarkotan." Tea sanoi, mietittyään jo hieman tuotakin, että miten oikein selittäisi asiansa. Tuntui ihan kummalliselta edes miettiä, miten selittäisi asioita omalle aviomiehelle mutta ei kai sen niin ihme ollut, että tässä tilanteessa hän ei pystynyt selittämään kauhean selkeästi.

Tea kuunteli vain Eetun sanoja ja meinasi jo väittää vastaan mutta antoi kuitenkin hetkeksi olla, ehkä hänen tosiaan pitäisi miettiä paremmin, miten sanansa asettaisi. Kyllä Tean olisi ainakin pakko jaksaa, hän ei todellakaan voisi hylätä omaa lastaan, jos koko lapsi edes syntyisi. Hän ei voisi ainakaan luovuttaa tämän asian suhteen, sillä hänellä itsellään oli niin huonot muistot lapsuudesta, kun vanhemmat eivät yksinkertaisesti välittäneet eikä hän voisi antaa oman lapsensa kokea samanlaista kohtaloa. Tilanne tietysti olisi eri nyt mutta siltikin siinä oli jotain samaa.

Tea kuitenkin yritti työntää ikävät ajatukset päästään pois ja unohtaa hetkeksi koko aiheen. Tekisi varmasti hyvää heille kummallekkin, jos he eivät hetkeen puhuisi koko asiasta vaan miettisivät kaikessa rauhassa, mitä he oikein tunsivat ja halusivat tämän asian suhteen. Ei heidän kummankaan pitäisi päättää mitään liian nopeasti tai vain pienen harkinnan jälkeen vaan asiaa pitäisi miettiä useammaltakin eri kantilta, kuhan he nyt olisivat ensiksi sulatelleet asiaa tarpeeksi kauan mielessään.

Tea havahtui ajatuksistaan Eetun sanoihin ja naurahtikin sitten pienesti. Aivan kuin Eetu olisi lukenut hänen ajatuksensa ja vaihtoi puheenaihetta.
"Itseasiassa, kyllä mulla on. Mä en oo syöny koko päivänä mitään, et kyllä tässä vähän nälkä alkaa olla.." Tea sanoi sitten, toivoen kuitenkin, ettei Eetu alkaisi saarnaamaan mitään siitä, että Tean pitäisi muistaa syödä säännöllisesti, varsinkin raskauden aikana.

"No se. Yön yli nukuttua on saanu jo unen kautta vähän reakoitua asioihin. Ja muutenkin, on sitä paljon helpompi miettiä ku tulee vähän aikaa", Eetu myönteli ja naurahti pienesti. Hassua sinänsä. Siis tämä juttu. Siis se, että ajatukset olivat niin solmussa. Eetu ei muistanut, että hänellä olisi ikinä ennen ollut ajatukset yhtä solmussa.
"joten ehkä me annetaan tämän aiheen kohta jo jäädä hetkeksi ettei tuu väärinkäsityksiä ja että saadeen yksinäänkin mietittyä asioita", Eetu vielä totesi.

Eetu jäi hetkeksi katselemaan Teaa ja älysi naisen uppoutuneen ajatuksiinsa. Toivottavasti Tea ei miettisi tätä asiaa liikaa. Voi kun olisi tapa, jolla hän saisi kaikki ajatuksety tähän liittyen pois Tean päästä. Ei näitä asioita ollut tervettäkään pyöritellä kokoaikaa, siinähän menisi ihan sekaisin. Oltiinkohan heille tarjottu neuvolasta jotain "kriisi-apua"? Varmasti sellaista järjestettiin. Mutta vasta sitten kun asia olisi selvä, niin sen täytyi mennä.

Osaksi sen takia Eetu kysyikin Tealta sitä asiaa, siis nälkää. Hän halusi antaa heille molemmille muuta ajattelemisen aihetta, ja ruuan tekeminen olisi ainakin sellaista.
"okei, mä voisin tehä vaikka munakasta?", Eetu kysäisi lähtien kävelemään jääkaapille kun oli suukottanut Tean huulia. Eetua huolestutti kyllä se tieto ettei Tea ollut syönyt tänään mitään, mutta hän ei jaksanut enää siitä huomauttaa, olihan Tealla ollut kauhea päivä muutenkin.
Eetu tutki jääkaapin sisäältöä hiljaisena ja mietti mitä pistäisi munakkaaseen. Jos tea edes haluaisi munakasta..