Then I'll finally see, I'll see it all in my baby

Sunnuntai 23. huhtikuuta 2012 - kello 14 maissa
Ranta
Tea Laakso & Eetu Laakso

Kuukaudet olivat menneet melkoisella vauhdilla eteenpäin, vaikka jossain vaiheesta Teasta oli tuntunut, että aika ei kulunut lainkaan eikä hänen äitiyslomakaan tuntunut alkavan ikinä. Kaikki kivutkin vain jatkuivat ja helmikuussa heidän häämatkansa jälkeen asiat olivat pahentuneet siihen malliin, että Tea oli joutunut lopulta sairaalaan, - Eetun pakottamana tosin. Oli kuitenkin hyvä, että Eetu oli onnistunut pakottamaan Tean päivystykseen, sillä Tealle oli todettu raskausmyrkytys ja hetken pari oli saanut pelätä lapsensa menettämistä tai synnytyksen käynnistämistä niin paljon aikaisemmin mutta loppujen lopuksi kaikki oli kääntynyt parhain päin. Tea kyllä kävi nyt entistä useammin neuvolassa ja hänen vointiaan tarkkailtiin entistä enemmän, että vauvalla olisi kaikki hyvin ja että Teakin pärjäisi ilman niitä kovia kipujaan. Tea todella sai kiittää Eetua siitä, että mies sai hänet pakotettua päivystykseen, sillä ei tosiaan tiennyt, mitä olisi tapahtunut, jos Tea ei olisi suostunut lähtemään mihinkään. Sitä vaihtoehtoa Tea ja Eetu eivät olleet keskenään miettineet mutta oli sanomattakin selvää, että aihe oli pyörinyt kummankin mielessä.

Kevät oli kuitenkin edennyt ja samoin oli Tean raskaus. Vaikka niitä kipuja esiintyi edelleen toisinaan, oli Tean vointi yleisesti ottaen paljon parempi kuin mitä se oli ollut kuukausiin. Töissä Tea ei ollut enää käynyt ja se oli varmasti parempi vaihtoehto, sillä mekaanikon työ oli yksinkertaisesti ihan liian raskasta raskaana olevalle naiselle. Aluksi Teaa oli harmittanut jäädä pois töistään mutta hän tiesi, että työ kyllä odottelisi häntä, kunhan hän olisi ensin kaikessa rauhassa synnyttänyt ja ollut kotona vauvansa kanssa. Sitä vauva-arkea Tea kyllä odotteli kauhun sekaisin tuntein, sillä vaikka kumpikin odotteli vauvaa jo kovasti niin kaikki tuntui olevan kesken. Vauvalle oli kyllä saatu hommattua jo pinnasänky ja rattaat, vaatteita ja tarvikkeita ylipäätänsä mutta tärkein puuttui edelleen; nimi. Sitä Eetu ja Tea eivät jostain syystä saaneet päätettyä, vaikka aiheesta oli monen monta kertaa puhuttukin. Tea yritti kuitenkin lohduttautua sillä ajatuksella, että nimen kerkeäisi keksiä syntymän jälkeenkin ja olisihan ristiäisiinkin aikaa... Saattoi olla, että heille kävisi juuri niinkuin he olivat pelänneet; nimi keksittäisiin ristiäisiä edeltävänä iltana.

Tänään Tea ei kuitenkaan jaksanut murehtia nimiasiaa, raskausmyrkytystä eikä yhtään mitään muutakaan. Ulkona paistoi pitkästä aikaa aurinko kunnolla, Eetulla oli vapaata töistä ja Teakin voi paremmin kuin moneen päivään. Tälläkin viikolla hän oli lähinnä ollut vuoteen oma, kun ei ollut jaksanut nousta yhtään mihinkään ja ruokakaan ei ollut maistunut mutta tänään herätessään Tealla oli niin pirteä olo, että hän olisi voinut lähteä vaikka töihin, ellei olisi sattunut olemaan äitiyslomalla. Niimpä Tea ja Eetu olivat päättäneet lähteä pienelle kävelylle rannalle, sillä se tekisi varmasti hyvää heille kummallekkin. "Täällä on kyllä niin ihana keli, voi että kun kesä tulis vihdoin ja viimein, mä oon niin kurkkua myöten täynnä talvea.." Tea sanoi Eetulle ja vilkaisi miestään hymyillen. Viime talvessa oli kyllä ollut paljon hyviäkin asioita, olivathan he Eetunkin kanssa menneet naimisiin, joten ei koko talvi ihan pilalle ollut mennyt mutta Tean mielessä oli edelleen ihan liian hyvin ne kaikki kipukohtaukset, huonovointisuus ja ylipäätänsä se jaksamattomuus, kaikki se kipu ja paha olo mikä oli tullut raskauden myötä. Onneksi raskaus oli jo pitkällä ja pianhan vauva syntyisi ja kaikki se kipu olisi varmasti sen arvoista, - toukokuussa nimittäin viimein olisi Tean laskettuaika.

Eetu oli monet kerrat kiitellyt itseään siitä, että oli saanut pakotettua Tean päivystykseen. Naisella oli todettu nimittäin raskausmyrkytys. Mitään sen enempää Eetu ei sairaudesta tiennyt, ihan hyvä vain, mutta se oli varmasti jotain todella vakavaa. Lääkärien ilmeet olivat olleet järkyttyneet kun asia oltiin todettu. Huh. Ja mitä Eetu oli jälkeenpäin uskaltanut googlettamalla ottaa selvää niin ainut asia mitä hän oli saanut selville oli, että se oli vaarallista sekä äidille, että lapselle. Sen enempää Eetu ei ollut uskaltanut edes lukea, ehkä parempi jos hän ei saisi tietää?
Hän oli heti alkanut käymään töissä paljon vähemmän, mutta se tarkoitti tietenkin sitä, että kotona ollessan hän myös joutui tekemään töitä.

Luojan kiitos Tean olo oli lähtenyt kohonemaan, olihan tuo saanut tarvitsemaansa hoitoa. Tottakai nainen oli vielä kipeä välillä, ja tuon piti käydä useasti neuvolassa, mutta oireet olivat huomattavasti helpottaneet. Tänään he olivatkin päättäneet pitkästä aikaa lähteä yhdessä kävelemään ja katselemaan ympärilleen, olihan ilma kaunis ja Tea hyvässä kunnossa.
"joo, kesä sais munki puolesta jo tulla", Eetu lausahti hymyillen, painaen pienen suukon vaimonsa poskelle. Tottakai Eetua oli mietityttänyt Tean jaksaminen, ja mietitytti kokoajan, mutta pitihän Teankin välillä saada edes vähän liikkua. Ja tuo olisi varmaan oikeasti lyönyt häntä jos hän olisi edes ehdottanut, että jos he eivät lähtisi kävelylle vaan jäisivät kotiin.

Eetu unohtui hetkeksi ihastelemaan maisemaa, ja vilkaisi sitten taas Teaa hymyillen.
"vielä ehtii kuitenkin paljon tapahtua ennen kesää. Siksi voikin olla, että kesä tulee tänä vuonna ihan varkain", mies mietiskeli hymyillen, silittäen pienesti vaimonsa mahaa.
"muumi syntyy vielä, sille pitää muuten keksiä se nimi, ja kaikkea", Eetu lausahti naurahtaen. Miten olikin mahdollista etteivät he olleet vieläkään saaneet aikaiseksi keksiä vauvalleen nimeä? Huhhuh, jäisi vielä keksimättä. Ristiäisten edeltävänä iltana he keksisivät ihan paniikissa nimeä ja ottaisivat ensimmäisen vastaantulevan nimen lapselleen. No, toivottavasti siinä ei ihan niin kävisi.
"sano heti jos haluat pysähtyä hetkeksi levähtämään", Eetu ei voinut olla huolehtimatta.

"Niimpä, tässähän kerkee tapahtua vielä vaikka mitä ennen kesää, eihän tässä kuitenkaan mennä vasta kun huhtikuussa.. Ainakin toivottavasti muumikin on syntyny kesään mennessä ja sithän sitä tekemistä vasta riittääkin." Tea totesi hymyillen. Heidän arkensa todella tulisi muuttumaan vauvan syntymän myötä, vaikka, olivathan he sen kyllä tienneet jo aiemmin. Heidän suhteensa kyllä joutuisi myös koetukselle, sillä arki pienen vauvan kanssa olisi aivan varmasti raskasta ja uuvuttavaa, samalla kun pitäisi vielä huolehtia omasta jaksamisesta ja heidän parisuhteestaan. Tea kyllä tiesi, että he pärjäisivät Eetun kanssa ja kaikki menisi hyvin mutta silti häntä välillä pelotti, miten he ihan oikeasti jaksaisivat. Hän oli kerennyt lukea niin paljon kaikkia kauhutarinoita siitä, miten kaikki muuttuisi vauvan syntymän myötä ja kyllähän siinä oli järkeä, he eivät olisi enää pelkästään aviopuolisoita vaan myös isä ja äiti. Tea ei ollut ihan varma, miten hän ikinä onnistuisi pitämään itseään äitinä mutta ehkä siihenkin rooliin tottuisi ajan kanssa.

"Joo joo, kyllä mä sitten sanon. Ei hätää rakas." Tea sanoi hieman huvittuneeseen sävyyn hymyillen, Eetun alkaessa taas huolehtia hänen puolestaan. Kieltämättä Tealla oli ollut kestämistä, kun Eetu varoi koko ajan, ettei Tealle vain tapahtunut mitään mutta ehkä oli parempi, että edes jompikumpi huolehti, Tea kun oli turhankin huoleton ja sinne päivystykseenkään hän ei varmasti olisi mennyt, jos Eetu ei olisi pakottanut. Ja kestämistä oli kyllä varmasti Eetullakin, kun Tea ei meinannut tuntea omia rajojaan ja olisi mennä viipottanut edelleen samalla vauhdilla kuin normaalisti raskaudesta huolimatta, ellei Eetu olisi hieman jarruttelemassa. "Se nimi pitäis kyllä ihan oikeesti saada keksittyä.. Pitäähän meidän melkein kohta rueta jo ristiäisiäkin suunnittelmaan ja muumi raukalla ei oo vielä edes nimeä." Tea sanoi sitten hieman mietteliäänäkin. Nimessä tuntui olevan ihan liikaa miettimistä ja kun vaihtoehtoja oli niin kamalasti, etteivät he tuntuneet pääsevän asiassa mihinkään ratkaisuun. Onneksi tässä vielä olisi aikaa, ehkä he keksisivät nimen sitten, kun vauva olisi syntynyt.

Ristiäisajatuksiinsa uppoutuneena Tea yhtäkkiä heräsi takaisin todellisuuteen, kun hän tunsi vihlovaa kipua alavatsassaan. Tean ilmeestä näki varmasti, että johonkin koski taas mutta tällä kertaa Teasta tuntui, että tässä kivussa oli jotain erilaista kuin mitä yleensä oli ollut silloin kun häneen koski johonkin kohtaan. Kipu säteili hetken kuluttua uudestaan ja hetken aikaa Tea mietti, mistä tämä nyt taas johtuisi, kunnes hänellä välähti; niiden oli pakko olla supistuksia. Tea oli kokenut jo ns. harjoitussupistuksia aiemminkin mutta oli jättänyt mainitsematta asiasta Eetulle, sillä hän ei ollut halunnut huolestuttaa miestään turhaan ja huolestumiseksihan se olisi varmasti mennyt, supistukset kun olivat merkki synnytyksen lähestymisestä ja vauvan ei pitäisi vielä syntyä. "Eetu, pysähdytäänkö ihan hetkeks?" Tea joutui lopulta sanomaan Eetulle, pysähtyen sitten sen kummemmin vastausta odottamatta. Mielessään Tea yritti rauhoitella itseään ja hokea, että nämä edelleen olivat niitä harjoitussupisuksia, ei vauva kerta kaikkiaan voinut vielä syntyä.

Eetu kuunteli vaimonsa sanoja hymyillen, nyökäten pienesti. Aivan, muumikin syntyisi vielä ennen kesää. Valmistelut olivat vielä hyvinkin puolimatkassa. Vauvalle pitäisi vielä ostaa joitakin tärkeitä tavaroita, vaatteita ja sen sellaisia. Sen lisäksi tuolla ei ollut vielä yhtäkään nimeä, kummit pitäisi päättää ja niin edelleen. Hommaa siis olisi hyvinkin vielä ennen vauvan syntymää. Onneksi muumin syntymään siis olisikin vielä aikaa. Syntymä kuitenkin lähestyi kokoajan ja Eetua oli pikkuhiljaa ruvennut jo jännittämään, ja jopa hirvittämään. Heidän elämäänsä tulisi valtava muutos. Vauva voisi valvottaa heitä molempia, ja suhdekin varmasti olisi koetuksella. Eivät he myöskään kumpikaan varmasti tienneet miten vauvan kanssa tulisi toimia, ja se jos mikä hirvitti. Oli Eetu saanut äidiltään monia neuvoja, mutta olisi se eri asia yrittää niitä toteuttaa käytännössä, kuin toistella mielessään. Mutta aina ihmiset olivat oppineet huolehtimaan lapsistaan, joten kyllä hekin Tean kanssa oppisivat. Eihän tässä ollut muuta vaihtoehtoa. Ja päällimäisenä edelleen oli innostus, Eetu vain niin odotti sitä hetkeä kun saisi pidellä lastaan ensimmäistä kertaa sylissä.

Eetu ei voinut olla kuulematta kuinka Tean sanoista paistoi huvittuneisuus.
"no anteeksi, mä en vaan voi mitään, että oon susta huolissani", Eetu lausahti hitusen naurahtaen, yrittäen kuulostaa huolettomalta, ollen oikeasti kaikkea muuta. Hän oli oikeasti huolissaan vaimonsa jaksamisesta, vaikka kyllä hän uskoi Tean tietävän sen. Olisi siis turha esittää jotain muuta.
"Joo, no ehkä meidän pitää vaikka tänä iltana vaan istua alas ja keksiä raukalle nimi. Kuvittele nyt, tässä on hyvää vauhtia käymässä niin, että kun vieraat tulee ristiäisiin niin me ollaan vielä ihan paniikissa keksimässä pikkuselle nimeä", Eetu lausahti leikitellen ajatuksella, joka kyllä oli huvittava. Eivät he ehkä tätä siihen pisteeseen kuitenkaan antaisi mennä, kyllä pienoinen nimen ennen ristiäisiä saisi. Se kyllä olisi eri asia, että milloin se nimi tuolle keksittäisiin. He kun eivät oikein saaneet mitään aikaiseksi.

Eetu katseli Teaa ajatuksiinsa taas vaipuneena. Nimi-asia jäi pyörimään hänen mieleensä, eikä tällä kertaa jättänyt muille ajatuksille tilaa. Kohta mies sai kuitenkin muuta mietittävää, kun hän huomasi Teaan oikeasti alkavan taas sattua. Eetun silmät laajenivat järkytyksestä, eikä hän osannut tehdä oikein mitään.
"mihin sua sattuu?", mies sai kysyttyä, laskiessaan kätensä välittömästi vaimonsa alaselälle, silittäen rauhoittavasti, ihan kuin se muka auttaisi.
"..joo, pysähdytään totta kai!", Eetu tokaisi pysähtyen vaimonsa vierelle. Hetken Eetu oli hiljaa, mutta ei hän pystynyt vain olemaan kun Teaan oikeasti sattui.
"pitäiskö meidän lähteä sairaalaan? Mihin sulla sattuu? Mitä tapahtuu?", Eetu sateli kysymyksiä, yrittäen itse ainakin pysyä rauhallisena.

"Ei sun tartteis olla noin huolissas musta.. Mulla ja vauvalla ei oo nyt mitään hätää." Tea sanoi Eetulle pienesti hymyillen, vaikka Eetulla oli kyllä ihan hyvä syy olla jatkuvasti niin huolissaan. Kaikki ei kuitenkaan ollut niin hyvin kuin Tea halusi väittää ja kyllä hän sen tiesi itsekkin mutta hän olisi itse niin kovasti halunnut ajatella, että kaikki oli hyvin, että hän ei oikein halunnut edes ajatella muita vaihtoehtoja. Oli kuitenkin totta, että juuri tällä hetkellä mitään suurempia ongelmia ei ollut ja hän oli jo tämän viikkoa ainakin voinut olosuhteisiin nähden ihan hyvin, joten mitäpä sitä suotta stressaamaan, kun mitään varsinaista stressaamisen aihetta ei tällä hetkellä onneksi ollut. Kyllä hänen olonsa tulisi varmasti vielä huonontumaan, sen Tea tiesi jo aiemmasta kokemuksesta mutta sitä nyt ei kannattanut murehtia etukäteen. "Sitäpaitsi, mä oon oppinu läksyni. Mä kyllä kerron tästä lähtien sulle, jos mulla koskee johonkin tai jos mikään muukaan on hätänä." Tea totesi, hymyillenkin vielä.

Tea sai tosiaan huomata vain hetkeä myöhemmin, että hän oli saanut läksynsä oppia. Kipua alkoi tuntua yhä enemmän eikä enää pelkästään samassa kohtaa vaan tuntui, että kipu säteili vähän joka kohtaan. Eetukin oli nyt pysähtynyt Tean vierelle ja kyllä mies selvästi yritti auttaa, tuo kun silitteli Teaa alaselälle mutta ei se kyllä paljoa auttanut, jos rehellisiä oltiin. Teaan oikeasti koski enemmän kuin pitkään aikaan, ehkä jopa enemmän kuin mitä oli koko raskauden aikana koskenut ja Teasta tuntui, että nyt tässä oli ihan oikeasti tosi kyseessä, näiden oli pakko olla niitä supistuksia, kyllä Tea oli aikaisempaakin kipua kestänyt mutta nyt tuntui ihan yhtäkkiä siltä, että hän ei pystynyt edes liikkumaan enää mihinkään, kun joka kohtaan koski niin kauheasti.
"Ei helvetin helvetti.." Tea kirosi hiljaa itsekseen, pystymättä edes keskittymään asiaan sen vertaa, että olisi voinut miehensä kysymykseen vastata. Saattoihan se olla, että nämä kivut menisivät pian ohi mutta silti sisimässään Tea tiesi, että tämä ei nyt ihan hetkessä loppuisikaan.

"Eetu.. Älä nyt saa mitään kohtausta, jooko?" Tea aloitti lopulta, kun kipu hellitti sen verran, että hän pystyi keskittymään puhumiseen. Hän tiesi, että jos hän vain huutaisi suoraa huutoa, että vauva muuten saattaisi syntyä tänään tai viimeistään huomisen aikana, Eetu varmasti stressaisi itsensä hengiltä, joten olosuhteista huolimatta hänen oli pakko yrittää olla hienotunteinen. Häneen kyllä koski koko ajan eikä kivut paljoa hellittäneet mutta ei hän halunnut hermostuttaa Eetua liikaa, jos sitten mitään ei vielä tänään tapahtuisikaan ja tämä olisikin vasta väärä hälytys.
"Musta kuule tuntuu, että meidän vauva syntyy tänään. Nää on ihan varmasti supistuksia." Tea sitten kuitenkin sanoi pian suoraan, mennen sitten taas hiljaiseksi ja kasvoille ilmestyi lähinnä irvistys kipujen takia. Häneen oikeasti koski todella paljon ja mielessään Tea kirosi, että hän ei haluaisi olla enää ikinä raskaana, jos seuraavakin raskaus olisi näin vaikea. Tämän raskauden aikana hän ei ainakaan ollut päässyt todellakaan helpolla.