Kai ystäville voi kertoa kaiken?

23.3.2012, klo 10 >
Milda Rantavaata & Saara Särkilahti

Mildan asu

Milda oli lähtenyt parhaan ystävänsä kanssa tappamaan tylsää perjantaiaamua kahvittelun muodossa, saisivatpa ainakin rauhassa juoruilla ja puhua muista kuin työasioista. Tai no, tavallaan nekin kai tulisivat esille, sillä neitosella oli asiaa. Hänen oli pakko saada kertoa ihastuksestaan jollekin, ja Saara kun takuulla kyseli jotakin Missä te tapasitte? -tyylistä, olisi Mildan pakko kertoa että asuntoesittelyn muodossa. Toki naista hieman mietitytti, sillä ties vaikka toinen suuttuisi. Ei tilanne ollut muinoin ollut ehkä kaikista asiallisin, mutta sille ei nyt enää mitään voinut.
"Hmh, kiva et sä lähdit mun kanssa. Mä olisin muuten vaan katellut telkkaria himassa", tummaverinen naurahti hiljaa ja sipaisi hiuksiaan. Tämä askelsi Foumissa sijaitsevaan Fazerin kahvilaan ja asettui sitten jononjatkoksi. Porukkaa oli aika lailla paikalla, eikä se ollut ihme. Osa taisi hakea aamiaisensa sieltä.
"Mitähän mä ottaisin", mutisi naikkonen ystävälleen ja nappasi tarjottimen. Neitonen otti siihen sitten kupillisen kahvia ja suuren palan suklaakakusta. Moinen syöpöttely kahviloissa oli kallista, sillä kakkupalastakin sai pulittaa nelisen euroa.

Naisten maksettua ostoksensa nämä lähtivät kohti viihtyisää pöytää nurkassa. Pehmeä punainen sohva ja pieni pöytä. Milda laski tarjottimensa pöydälle ja istahti sitten sohvalle. Nahkatakkinsa riisuttuaan ummaverikkö käänsi katseensa Saaraan ja hymyili nopeasti.
"Oikeastaan mä halusin kertoo sulle yhdestä miehestä. Hmh. Äläkä nyt ala irvailla heti, tää on vielä niin alussa. Tai siis ei siitä kyllä edes mitään kai tule, koska me ollaan niin erilaisia", sepusti neitonen ja otti pienen kulauksen kahvistaan.
"Se haluaa kai vaan säätää. Ja mä tyhmä olen mennyt ihastumaan siihen ihan täysin", paljasti naikkonen ja pyöritteli samalla lusikkaa käsissään, ennen kuin otti kakustaan pienen palan.
"... Ja tota.. Älä nyt vedä mitään vuosisadan raivareita, mut kaikki alko kun mä esittelin sille yhtä kämppää Huvilakujalla. Me päädyttiin kellariin ja.. Ei nyt herranjumala mitään sellasta mitä sä nyt ajattelet, mut.. Vähän suudeltiin ja silleen.. Ja jonkun aikaa sitten me oltiin saunassa yhdessä.. Ja.. Helvetti. No, en mä taida mennä yksityiskohtiin", tunnusti naikkonen hivenen punahtuen.
"Mut sillon se ei enää ollut niinku asiakas", puolustautui neitonen.

Saaran asu

Mikä olisi parempi tapa aloittaa päivä kuin kahvihetki parhaan ystävän kanssa? Aivan, ei mikään. Oli ihana kerrankin herätä ilman kiirettä, laittaantua ja lähteä yhdessä Mildan kanssa kahville. Toki he tulisivat puhumaan myös työasioista, mutta kyllä tällä kertaa tärkeintä oli juoruilu. Puhuminen heidän elämistään, kuulumisistaan, sekä muiden asioista puhuminen. Tästä oli jo kyllä liian kauan aikaa, että he oikeasti näkivät myös vapaa-ajalla. Nykyään kun tuntui, että koska he näkivät aina töissä, olihan heillä yhteinen yritys, niin vapaa-ajalla ei niin vain tullut aikaiseksi nähdä. Asia pitäisikin korjata hetimmiten, ainakin Saaran mielestä.

"tottakai mä lähdin", Saara naurahti päätään pudistaen, johan Milda heittäytyi hölmöksi.
"..pakkohan se on myöntää, että mäkin oisin varmaan vaan maannut sohvalla ja lukenut tai katsonut telkkaria. Sitäpaitsi me nähdään nykyään vapaa-ajalla aivan liian vähän. Tähän on tultava muutos", Saara nauroi pilkettä silmissään, olihan tämä aivan ihanaa pitkästä aikaa. Saara pysähtyi ystävättärensä vierelle jonon jatkoksi ja alkoi heti miettimään, että mitä oikein tilaisikaan tällä kertaa.
"Voi, mä aloin juuri miettimään, että ottaisinko mä sitä ainaista suklaakakkua vai uskaltaisinko kokeilla jotain muuta", Saara virnisti kuullessaan Mildan pohdinnan.
"mm, kait mäkin sitten otan tätä suklaakakkua, miksi ottaa jotain muuta kun tämä on koettu hyväksi?", Saara mumisi hitusen huvittuneenakin, kun otti yhden palan kakkua lautaselleen, jonka pisti tarjottimelle kahvikupin seuraksi. Kallistahan tämä kahviloissa käyminen oli, mutta tähän olisi varaa, ja ne varat oltiin itse kovalla työllä ansaittu. Ja kahviloissa oli ihana istua kahvia juoden ja ystävän kanssa jutellen. Tämä turhake siis oli ja pysyisi Saaran elämässä.

Kun he olivat maksaneet ostotoksensa, bongasivat neitoset vapaan pöydän kahvilan nurkasta. ah, mikä olisikaan loistavampi paikka saada lörpötellä kaikista asioista maan ja taivaan välillä? Sinne siis suunnattiin ja Saara laski laukkunsa maahan laskettuaan ensin tarjottimen pöydälle. Sen jälkeen oli aika istuutua ja tehdä olo mukavammaksi takki pois päältä ottaen. Kun Milda alkoi puhumaan, laajenivat Saaran silmät hämmästyksestä. Tämä ei voinut olla totta? Hänen parhaalla ystävällään oli mies ja hän sai vasta nyt kuulla asiasta. Milda, milda, milda, tuo saisi katua tämän tiedon pimittämistä.
"Miksi sä et ole kertonu? Milda!", Saara älähti janoten lisätietoa asiasta. Tottakai Saara toivoi, että Mildan ja tämän miehen juttu onnistuisi, mutta Milda ei kuulostanut kovin varmalta asiasta. No äkkiä enemmän tietoa peliin niin he pääsisivät yhdessä analysoimaan tätä tilannetta.
Saara hörppäsi kahvia ja kurtisti kulmiaan kuullessaan Mildan sanat, että kyseinen mies halusi kait vain säätää. Ei kuulostanut hyvältä.
Seuraavaksi Saara otti lusikkaan palan kakkua ja kohotti kulmiaan kun Milda pyysi ettei hän vetäisi kunnon raivareita. Kakkupala pistettiin suuhun, mikä taisi olla virhe, sillä hetken päästä hän oli todella tukehtua siihen. Ensin naisen silmät levisivät järkytyksestä, oliko Milda mennyt sekaantumaan asiakkaaseen? Sen jälkeen Saara tajusi vetäisseensä kakkua henkeen, ja tuo alkoi yskiä.

Hetken yskittyään Saaran silmistä alkoi vuotaa vettä ja hän hörppäsi nopeasti kahvistaan. Tämä oli jotain todella hämmentävää. Ei hän ollut varautunut tällaiseen.
"Milda", oli ensimmäinen sana, minkä nainen sai suustaan. Sen oli tarkoitus kuulostaa syyttävältä, mutta se kuulosti lähinnä yritykseltä, sillä hänen äänensä oli käheä kaiken sen yskimisen takia. Kahvia juotiin taas huikka, jotta saatiin lisäaikaa ajatella.
"..sä tiedät ettei asiakkaaseen saa sekaantua", Saara sihahti seuraavaksi syyttävästi, päätään pudistellen.
"Milda voi luoja, mä olen oikeasti.. ..voi apua! Kauan tätä on jatkunu? Kuka se on? Miten se kaikki tapahtu? Voi luoja Milda, eihän tää juttu leviä?", Saara kauhisteli kysymyksiä toisensa perään. Toivottavasti tämä juttu ei leviäisi, sillä silloin heidän yrityksensä imago olisi vaarassa. Ja se jos mikä kuuluisi myös Saaralle.

Milda näpräili hiussuortuviaan ja katseli tarkkaavaisena Saaran kasvoja. Neitonen ikään kuin koetti lukea niistä jotain merkkejä ja tuon suhtautumista Mildan äskettäin kertomaan asiaan. Olihan se nyt ehkä aika iso pommi, mutta ei sellainen etteikö siitä pääsisi yli. Mitään vakavaa ei kuitenkaan ollut käynyt. He eivät sentään olleet harrastaneet seksiä asunnolla sen esittelyaikana. Se ehkä olisi jo otettava vakavasti.
"Mä tiedääääään.. Älä näytä tolta", nainen inahti huuliaan mutristaen ja käänsi katseensa hämillään muualle. Saara näytti ehkä jopa hieman vihaiselta, mikä ei ollut laisinkaan kivaa. Milda nyt vain oli niin vaikeassa tilanteessa. Tämä oli ihastunut Alexanderiin niin totaalisesti, ettei tiennyt miten päin olla. Asiaa ei auttanut se että hänet tyrmättiin - okei, oli normaalia että Saara moittisi tätä.
"No tiedän! Mut.. Herranjumala Saara, olisit nähnyt sen! Ihan helvetin seksikäs. Sitä paitsi.. Niin. Meil oli sellasta pientä flirttiä siinä, ja sit se jotenki vaan käänty siihen..", huokaisi tummaverikköinen ja vilkaisi ystävänsä silmiin. Kai Saara ymmärtäisi? Ei tuo itsekään olisi pystynyt vastustamaan sitä, jos joku hyvännäköinen mies olisi tullut asuntoesittelyyn.

"No se esittely oli viime syksynä siis jo.. Ja sillon me niinku ekan kerran. Ja muista.. Me ei olla harrastettu seksiä! Eli ei kai tää tilanne kovin paha ole?", nainen koetti hieman pehmittää lauseitaan ja hymyili epävarmasti. Mitä pahaa oli muutamissa suudelmissa? Toki sen jälkeen oli tapahtunut muutakin, mutta silloin ei Alex ollut enää ollut tämän asiakas.
"... Siis se on yks Alexander. Asuu samassa rapussa kuin mä. Alexander Lund. Sanooko nimi mitään?, huokaisi naikkonen ja taittoi palan kakusta lusikkaan, ja vei sitten suuhunsa sen avulla. Nam. Kakusta tosin ei täysin siemauksin voinut nauttia tämän puheenaiheen vuoksi.
"Ja ei kukaan tiedä! Mitä sä luulet? Ei Alex kerro hei kenellekään.. Enkä mä. Etkä sä. Meillä ei siis ole hätää, hei", totesi nainen ja kallisti päätään hieman.

Milda näytti vaikealta ja hyvä niin. Helvetti soikoon, olisi nyt luullut, että Mildallakin olisi jotain periaatteita ollut. Saaralle itselleen oli ainakin päivänselvää, että asiakkaan kanssa ei vehdattu, vaikka tuo olisi miten seksikäs ja komea tahansa. Voi luoja, hän ei vaarantaisi vuosien työtä, tärkeintä asiaa elämässään, sen takia, että asiakas oli niin seksikäs? Hän ei mitenkään voinut käsittää Mildaa, ei vaikka kuinka yritti.
"..miltä mun kuuluis sitten näyttää?", Saara kysäisi silmistä paistaen vihaa, vaikka hän yritti käyttäytyä mahdollisimman hillitysti ja normaalisti. Hän ei halunnut järjestää mitään kohtausta julkisella paikalla.
"Oli kuinka seksikäs tahansa, asiakkaaseen ei kosketa", Saara älähti tärkeimmän sääntönsä ja pudisti päätään epäuskoisena.

Kuullessaan naisen seuraavat sanat laajenivat Saaran silmät uudestaan järkytyksestä.
"Viime syksynä?", Henkäisi saara kun sai puhekykynsä takaisin.
"..sä oot salannu tätä asiaa melkein puoli vuotta?", oli ainut kysymys minkä Saara sai tällä hetkellä muotoiltua. Voi luoja, tämä alkoi mennä vielä hirveämmäksi. Tämä kahvittelu ystävättären kanssa ei ollut enää läheskään niin kivaa kuin hän oli ensin luullut. Voi Milda, ei tuo ollut tosissaan.
"..luojan kiitos ei soita kelloja", Saara huokaisi. Olisihan se ollut noloa vaikka joka päivä olla tekemisissä miehen kanssa, joka hänen tietämättään vehtasi hänen parhaan kaverinsa kanssa. Tai no ei noloa, mutta hämmentävää. Todella hämmentävää.

"mä en saata uskoa, että sä teit jotain sellaista", tokaisi Saara ihan suoraan, pettyneenä.
"..tää yritys on kaikki mitä mulla on. Siis ihan oikeasti. Mä oon pistäny tähän kaikkeni, ja sä vaarannat meidän menestyksen tekemällä jotain noin typerää? Ja kyllä Milda, se oli mun mielestä todella harkitsemattomasti tehty", Saara totesi päätään pudistaen. Kuinka hän voisi enää luottaa Mildaan? Entä jos tuo oli tehnyt jotain tällaista aiemminkin? Apua.
"..mä oon sanaton", totesi Saara jääden katselemaan ystäväänsä. Hänen pitäisi oikeasti saada miettiä tätä asiaa. Nyt hän oli vain todella järkyttynyt.

Milda huokaisi hiljaa ja vilkisi hetkeksi muualle. Onneksi heidän äänenvoimakkuutensa ei ollut järin päätä huimaava. Olisi noloa jos joku läheisessä pöydässä istuva kuulisi kaiken. Mildaa nolotti nytkin jo tarpeeksi. Mikä hitto naiseen oli mennyt muinoin? Miksi tuo oli sekaantunut Alexanderiin juuri silloin? Olisi vain soittanut miehelle myöhemmin, jos nyt olisi ollut pakko vielä tavata.
"En mä.. Tiiä", totesi Milda ja kohautti olkiaan. Hitto että Saara näytti vihaiselta. Mildan olo alkoi käydä koko ajan enemmän epämukavaksi, eikä tämä tosiaan tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Antaisikohan Saara koskaan edes anteeksi tällaista? Tuskin. Nyt Milda oli menettänyt hyvän ystävän - tai no, parhaimman ystävänsä.
"Ku en mä tajunnut.. Oikeesti. Kaikki vaan.. En mä sillä hetkellä oikeesti vaan tajunnut mitään", nainen huokaisi pahoittelevaan sävyyn ja pudisti päätään.
"Mä tiedän, mä tiedän! Se vaan tapahtu. Eikä koskaan ennen ole käynyt näin, mä vannon..", Milda huokaisi vaikeana ja tavoitteli ystävänsä katsetta.

"No enkä! Tai siis ei se ole ollut salailua! Mä vaan ajattelin et se oli ihan mitätön juttu, eikä siitä tarvitse kertoa!, puolustautui tummaverinen, laskien hieman tosin äänentasoaan, sillä eräs nainen vilkaisi heihin. Milda hörppäsi kahvistaan pienen kulauksen ja huokaisi päätään pudistellen.
"Mut nyt kun meiän juttu on tavallaan niin kuin edennyt, mä oon vaan alkanu miettiä kaikkea. Mun oli pakko saada hei kertoa jollekin. Ja sä oisit kuitenkin kysynyt missä me tavattiin, joten mä päätin olla rehellinen", saneli nainen ja sipaisi hiuksiaan hieman parempaan kuosiin. Eikö Saara voisi vain antaa anteeksi nyt?

"Äh.. Hei et sanois noin. Tai siis sano, mut.. Älä tolla äänensävyllä. En mä haluu et meiän välit nyt menee jotenkin tän takia. Mä ymmärrän et mä tein tosi väärin, mut sitä ei saa tekemättömäks", Milda totesi hiljaa ja vilkaisi Saaran silmiin. Niin se vain meni. Tehty mikä tehty. Ei se niin vakavaa kai ollut? Flirttiä ja pari suudelmaa vain.
"Hei, on tää meidän yritys mullekin ihan kaikki kaikessa! En mä ole itseänikään päästänyt tätä helpolla. Mä vannon ihan oikeesti, ettei tästä koidu mitään pahaa. Sitä paitsi jos olis koitunut, se olis tapahtunut jo. Täs on mennyt puol vuotta", Milda puolustautui.
"Anteeks", Milda vain sanoi ja pudisti hieman päätään. Naista hävetti edes katsoa Saaran silmiin, mutta pakkohan se oli.

Saaran mielessä käväisi hetken ajan jo sääliä ystäväänsä kohtaan. Tuo näytti niin katuvalta, mutta juuri siltä naisen tulikin näyttää, äärimmäisen katuvalta. Saara yritti antaa mielessään Mildalle tilaisuuden selittää, vaikkei hän kyennyt ymmärtämään miten tuo oikeasti oli voinut sekaantua asiakkaaseen, voi luoja. Niihin Mildan selittelyihin Saara ei osannut sanoa yhtään mitään. Tai no sanavalmiina ihmisenä hänellä oli vaikka minkälaisia vastauksia valmiina, mutta ei hän kehdannut sanoa kaikkea, se olisi ollut todella ilkeää. Ja hän ei halunnut, että hän joutuisi katumaan kovia sanojaan myöhemmin, sillä kyllä tästä kriisistä selvittäisiin. Tästä olisi pakko selvitä, olihan heillä yhteinen yritys. Ja he olivat parhaita kavereita, ei Saara sitäkään haluaisi heittää hukkaan, jos tämä asia olisi mahdollista sopia.
"no luojan kiitos näin ei oo tapahtunu aiemmin. Eikä tule ikinä tapahtumaan toista kertaa, sun täytyy vannoa myös se", Saara älähti päätään pudistaen, vastaten sitten ystävänsä katseeseen silmissään sekä vihaa, että pettymystä. Eniten hän oli pettynyt, ei niinkään vihainen.

Saara kuunteli Mildan puolustautumisen ja vilkaisi myös naisen suuntaan, joka vilkaisi heitä. Saaran ilme oli lähimmäksi 'mitä vittua siinä kyyläät'-katsetta, joka varmasti saisi kaikki kääntämään katseensa.
"Ensinnäkin mä luulin meidän olevan parhaita ystäviä. Mä tulisin heti kertomaan jos mä oisin tavannu jonku ihanan miehen. Ja sä tiedät sen kyllä varsin hyvin", Saara älähti. Ei tämä enää koskenut edes sitä, että tyyppi oli ollut asiakas. Saara olisi halunnut tietää ensimmäisenä, jos hänen paras ystävänsä oli iskenyt silmänsä johonkuhun. Se satutti, ettei tuo ollut kertonut mitään. Ei edes, että oli tavannut jonkun.
"..no okei, pisteet sentään rehellisyydestä. Ois ollu vielä kauheempaa jos oisit valehellu asiasta", Saara mumisi, pistäen lusikallisen suklaakakkua suuhunsa, minkä jälkeen hän joi vielä hörpyn kahvista.

"En mä voi sille mitään, että oon tosi pettyny. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta onneksi sä sentään osaat katua", Saara mumisi päätään pudistaen.
"Ja niin, mä toivoisin ettei kumpikaan meistä tekis mitään, että meidän välit huononis. Mä nyt en vaan tiedä mitä mun pitäis oikeasti ajatella", Saara totesi vielä perään, jääden katsomaan ystäväänsä melko pitkäksikin aikaa. Katseellaan tuo kävi ystäväänsä läpi, yrittäen miettiä voisiko oikeasti enää luottaa tuohon. Voisiko hän enää olla tuon seurassa kuten ennen. Tämä oli Saaran mielestä melkein yhtä paha kuin, että kumppani olisi pettänyt. Ja se oli Saaran mielestä anteeksiantamatonta. Siksi tämä teko ylsi niihin mittoihin, sillä yritys oli kaikki mitä Saaralla oli. Saara oli uhrannut koko elämänsä tähän yritykseen, ja hänen ystävänsä vaaransi sen kaiken teollaan? Huhhuh.
"..Milda ikinä ei voi tietää millon pahat asiat tapahtuu. Sitä on voinu itse jo unohtaa koko asian, voi luulla että kaikki on hyvin, kunnes se asia tulee eteen nurkan takaa. Tästä voi olla harmia vielä vuosien päästä, mitä mä en toivo, mutta mun on pakko ottaa se huomioon", Saara tokaisi. Jos Mildalla ja tällä miehellä menisi vaikka välit poikki todella riitaisasti, mitä sitäkään Saara ei missään nimessä toivonut, niin kyseinen mies voisi kostaa ja pistää asian liikkeelle. Ikinä ei saanut olla liian varma ja vain luottaa hyvään onneen.

Se anteeksipyyntö kuulosti Saaran korviin todella vilpittömältä. Se tuntui tulevan suoraan Mildan sydämestä, ja kyllä hänen ystävästään huomasi kuinka järjettömästi tuo asiaa katui. Saara ei olisi halunnut päästää ystäväänsä liian helpolla, mutta tässä vaiheessa tuli jo kasvatus vastaan. Saara oli kasvanut kristillisessä perheessä, joten kasvatukseen olivat kuuluneet vahvasti armo ja anteeksianto. Näin Saaralla ei oikeasti edes ollut muuta vaihtoehtoa kuin anteeksi antaminen.
"Saat anteeksi, jos lupaat tästä lähtien kertoa heti kaiken, et vasta puolen vuoden päästä", Saara totesi katsoessaan ystäväänsä suoraa silmiin, ollen edelleen täysin tosissaan. Vaikka hän antoi anteeksi, se ei tarkoittanut, että hän voisi heti luottaa ystäväänsä täysin samalla tavalla kuin ennen, ei vaikka hän olisikin kuinka halunnut luottaa tuohon. Ei sen jälkeen kun Milda oli salannut häneltä jotain tällaista puoli vuotta.

Milda oikeastaan katui hetken ajan jo sitä, että oli mennyt kertomaan. Tottakai se tavallaan oli hyvä asia, mutta neitoa harmitti nähdä Saaran pettymys. Tämä oli saanut ystävänsä surulliseksi, ja se harmitti. Tummaverikkö ei ollut aikoinaan vain osannut ajatella järkevästi ja kaikki ne tunteet olivat vieneet mukanaan. Hetken huuma ja silkka jännitys. Tottakai se oli väärin, mutta eihän tehtyä saisi tekemättömäksi. Jos Milda voisi kelata taaksepäin, tuo olisi varmasti pyyhkinyt tekemänsä. Milda olisi ihan hyvin voinut joskus törmätä mieheen muuten kuin työajalla, eikä silloin tilanteessa olisi ollut mitään kummallista.
"No ei tietenkään tule tapahtumaan enää! Kyllä mä nyt läksyni olen hei oppinut.. Mä vannon ja lupaan, ja vannon taas uudestaan, ettei mitään tällaista enää satu", huokaisi Milda ja vilkaisi ystävänsä suuntaan. Toivottavasti Saara voisi kuitenkin antaa anteeksi. Kaikkihan erehtyivä joskus? Tämä oli erehdys tietyllä tapaa.

Kuullessaan Saaran sanat Milda huokaisi hiljaa. Tottakai he olivat parhaita ystäviä, mutta Mildan mielestä se ei nyt ollut asian pointti. Nainen ei ollut halunnut kertoa Alexanderista, sillä koko juttu oli ollut niin alussa.
"No anteeksi että mä en halunnut intoilla liikaa heti aluksi. Mä en katsos halua pettyä jos mitään ei tapahdukaan. Et sä nyt siitä voi suuttua, jos et kuullut heti. Hei, ihan totta..", tummaverikkö huokaisi hiljaa. Milda ei halunnut elätellä turhia toiveita, joten oli sitten ollut ihan hiljaa kaikesta.
"No niimpä.. En valehdellut. Parempi että tää tuli kuitenkin esille myöhään kuin ei milloinkaan", sanoi Milda ja vilkaisi ystävänsä silmiin. Ehkä toinen oli jo myönteisempi? Mildalla siis olisi mahdollisuudet saada anteeksi ja koko juttu voitaisiin unohtaa.

"No.. En mä sun voi käskeä ajattelemaan jollain tietyllä tapaa. Mä oon nyt kuitenkin kertonut kaiken minkä oon tarpeelliseksi nähnyt, ja.. No niin. En mä muuta osaa sanoa tai tehdä", Milda sanoi ystävälleen ja huokaisi hiljaa. Tuo hörppi loputkin kahvistaan ja laski sitten tyhjän kupin pöydälle. Kakusta syötiin loput vielä nopeasti, minkä jälkeen Mildan lautanenkin oli tyhjä.
"Mä kyllä tiedän ton itsekin. Mut.. No, mä en jaksa uskoa että tästä koituisi hankaluuksia. Se oli vaan pieni virhe, ja siinä oli kyllä kumpikin mukana. Mä en sentään ollut mikään hyväksikäyttäjä!", neitonen sanoi hieman turhautuneena. Kumpikin osapuoli oli yhtä lailla ollut jutussa osallisena - tottakai tilanne olisi eri, jos toinen ei olisikaan tahtonut ollenkaan. Silloin Milda ymmärtäisi tämän kaiken höösäämisen ja huolehtimisen.
"Mä en edelleen osaa puolustella tätä sen enempää. Tai siis ei tässä puolusteltavaa olekaan, mut silti", nainen sanoi ja vilkaisi Saaraan vielä kertaalleen. Lopulta kuitenkin pieni hymy kohosi huulille kun Saara hyväksyi anteeksipyynnön. Se jos joku tarkoitti jo jotakin. Milda huokaisi hivenen helpottuneena ja katseli toisen silmiä.
"Kiitos", totesi neitonen ja nojautui sohvan selkänojaa vasten paremmin. No, ehkä heidän välinsä korjaantuisivat kuitenkin loppujen lopuksi.

Saara huomasi katumusta Mildan silmissä. Ja ihme kyllä, hän oli ihan varma, että se ei ollut enää katumusta sitä tekoa kohtaan, vaan sitä kohtaan, että tuo oli kertonut hänelle. Ei Saara tällaista käännettä tilanteelle halunnut, tottakai oli vain positiivista, että Milda oli kertonut. Ja hatunnosto naiselle paljastuksesta, tuo oli varmasti tiennyt etukäteen, ettei hän todellakaan ilahtuisi. Saara kävikin mielessään oliko hän suhtautunut tilanteeseen liian jyrkästi. Ihminen on erehtyväinen, ja jos oikeasti katui, teot pitäisi saada anteeksi. Toki eri asia Saarankin mielessä oli rikokset ja sellaiset, mutta tällaisissa pienissä asioissa hän pyrki noudattamaan tätä mielestään erittäin hyvää neuvoa. Oli jotain juurtunut hänenkin päähänsä vanhempien opeista. Oli se sitten hyvä tai ei.
"Hyvä. Mä luotan siihen, että sä pidät tuon lupauksen", lausahti Saara hitusen sovitellen, hymyäänkin jo jopa huulillaan.

"mä en ole suuttunut, mä olen pettynyt, taas kerran", Saara totesi hiljaa. Eikö Milda tajunnut? Saara riensi heti Mildan luo jos itse tapasi kiinnostavan miehen. Tai ainakin hän soitti heti. Miestä analysoitiin yhdessä ja pidettiin huoli ettei mikään yksityiskohta jäisi käsittelemättä. Ja Saara todella oli luullut, että Milda toimisi samoin. Oli ainakin joskus ennen toiminut niin. Saara ei voinutkaan olla loukkaantuneena miettimättä, että eikö hän ollut Mildalle enää niin tärkeä. Eikö toinen luottanut häneen vai mistä tässä oli kyse?
"Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kukakohan nämäkin viisaat sanat on keksinyt?!", Saara pohdiskeli juoden kahvistaan ja syöden viimeisiä paloja kakustaan. Saara rakasti pohtia tällaisia merkittömiä pikkuseikkoja, mutta nyt ei ehkä ollut sopiva hetki sellaiseen, joten Saara yritti pitää ajatuksensa tällä kertaa kasassa.

"totta tuokin", mumisi Saara seuraavaksi Mildan sanojen jälkeen.
"eikä sun tarvi enää edes sanoa mitään, hyvä näin", Saara tokaisi vielä vilkaisten ystävänsä kasvoja pikaisesti. Hitto, tässä jos missäkin oli sulateltavaa. Milda seurusteli. Ja hän ei tiennyt siitä. Se oli kyllä melkoisen loukkaavaa, vaikka hän kuinka yritti ajatella asiaa Mildankin näkökulmasta. Ei mutta, nuo eivät seurustelleetkaan? Hänhän muisteli väärin. Ehkä hänen pitäisi omaksua hyvän ystävän rooli taas ja oikeasti kyselläkin miehestä, ystävänä, ei työkaverina.
"hei apua, en mä ole sua semmosesta syyttänytkään. Ja pitää toivoa, että tästä ei koidu harmia, muuta me ei voida tehdä kuin toivoa", Saara mumisi mietteitään juoden viimeisen tilkan kahvistaan. Hän ei sen jälkeen tiennyt mitä muutakaan oisi käsillään tehnyt, joten hän jäi hajamielisenä pyörittelemään tyhjää kuppia käsissään.
"joo, älä enää puolestele, parempi niin", totesi Saara vielä ja lahjoitti Mildalle pikkiriikkisen hymyn.

Hetken nainen oli tämän jälkeen hiljaa ja katseli mietteissään kahvilassa ympärilleen.
"..mä voin tarjota santsikupin, vai mahtuuko suhun enää kahvia?", Saara kysäisi kääntäessään katseensa Mildaan.
"..pitäähän mun nimittäin kuulla nyt millanen mies sun sydämes on onnistut valloittamaan", Saara tokaisi hymyillen. Saara ei tosiaankaan ollut pitkävihainen. Yksi naisen hyvistä puolista oli ehdottomasti se, että tuo vihasi olla riidoissa. Vaikka hän oikeasti sanoi, äkäisestikin, jos kohtasi mielestään vääryyttä, ja hän osasi tapella ja riidellä, välillä myös rakasti sitä, niin hän vihasi olla riidoissa. Riitojen jälkeen asiat sovittiin, jos se Saarasta oli kyse. Toki aina asiat eivät olleet ihan niin helppoja, mutta yleensä Saaran oli pakko sopia riita, ennen sitä hän ei voisi olla rennosti ja normaalisti.