Kohtaamisia

Keskiviikko 21.3.2012 klo 18:00 eteenpäin
Lähikauppa
Saara Särkilahti & Reko Lampinen

Alkuviikko oli ollut Saaralla melko kiireinen, mutta onneksi tänään oli alkanut työt jo helpottaa. Maanantaina ja tiistaina naisella oli ollut vielä myöhään illalla asuntoesittelyitä, joten tämä vapaailta oli oikeinkin kaivattu, ja Saaran itsensä mielestä jopa ansaittu. Eilinen asunto oltiin saatu myytyä, maanantailtakin oli tullut ostotarjouksia, joita asunnon nykyinen omistaja ei ollut kuitenkaan vielä hyväksynyt, mikä oli ollut Saaran itsensä neuvo, voisihan asunnosta oikeasti repiä vielä paremman hinnan.

Kotiin päästyä Saaralla oli ollut aikomus vain syödä ja lysähtää sohvalle katsomaan telkkaria. Tämä oli kuitenkin kotiin tullessa osoittautunut turhaksi toiveeksi, sillä jääkaappi kirjaimellisesti huusi tyhjyyttään. Jääkaapin valo oli ilkkunut Saaralle kun tuo oli pamauttanut jääkaapin oven kiinni ja lähtenyt etsimään lompakkoaan huoneestaan. Tai no käsilaukussahan se lompakko vielä oli, mutta täyttä työlaukkua hän ei kauppaan ottaisi mukaan. Sen sijaan lompakko ja pari muuta tärkeintä asiaa, kuten avaimet, saivat löytää tiensä seuraavan laukun pohjalle, minkä jälkeen suunnaksi otettiin lähikauppa.

Lähikaupassa Saara otti ostoskärryn pistäen käsilaukkunsa paikalle, jossa lapsien kuului istua. Siinähän se käsilaukku matkustaisi parhaiten, suoraa nenän edessä, eikä hautautuisi ostosten alle. Mitään mullistavaa kaupan tyhjentämistä Saara ei suunnitellut, vaikkei kotona ruokaa ollutkaan. Saara kävi yleensä perjantaina töiden jälkeen isommat ostokset marketissa, ja siitä pidettäisiin nytkin kiinni. Siispä nainen ajatteli ostaa vain sen kaiken oleellisimman, millä saisi elettyä perjantai-iltaan saakka.
Kärryihin löysikin tiensä niin jauhelihapakettia, maitopurkkia, kanaa, mehua, jogurttia ja hedelmää. Oli nämä ostokset taas yllättävän suuriksi paisumassa, mutta ei se mitään vakavaa ollut.

Saara katseli kaupassa ympärilleen kun ei muistanut missä paikassa kaupassa oli murot, myslit ynnä muut sellaiset. Samalla hän kuitenkin työnsi kärryjään eteenpäin, mikä taisi olla virhe. Kuului kolahdus kun hän ajoi jonkun toisen kärryihin pahki. Ei hitto, tämähän oli noloa. Nopeasti Saara käänsi katseensa tähän toiseen henkilöön ja alkoi pahoitella huolimattomuuttaan.
"hei apua, mä oon pahoillani. Mä en tiedä miten mä nyt tälleen törmäsin suhun", Saara pahoitteli tuolle mieshenkilölle manaten tämän tilanteen. Ei hänellä olisi ollut kiire mihinkään, paitsi sinne sohvan pohjalle, joten tällainen varomattomuus oli jotenkin ärsyttävää. Tai Saaraa itseä tämä ärsytti melkoisesti, hänellä kun ei ollut tapana törmäillä ihmisiin, tai muiden kärryihin. Ei ikinä. Ja kaiken lisäksi tuo komistus alkoi hetki hetkeltä näyttää yhä tutummalta ja tutummalta. Saara jäikin vahingossa katsomaan toista mietteliäästi, yrittäen saada mieleensä mistä hän voisi toisen tietää. Hän varmasti antoi hyvän ensivaikutelman toiselle, ensin törmäämällä tuohon, ja sen jälkeen tuijottamalla tuota kuin mikäkin idiootti. Go Saara.

Uusi asunto alkoi näyttää jo pahvilaatikkojen valtamereltä, mikä oli loistava alku. Kaikki tavarat ajautuisivat kyllä paikalleen, olisi vain ehkä pitänyt muistaa kirjoittaa jokaisen pahvilaatikon kylkeen vähän tarkemmin mitä missäkin oli - ''keittiöstä'' ei kertonut paljoa, löytyisikö sieltä juustohöylä vai leivänpaahdin. Pyyhe oli kuitenkin löytynyt juuri sieltä mistä kuuluikin, ja saatuaan kaikki tavarat isäpuoleltaan Heikiltä lainatusta muuttoautosta uuteen kämppään, oli Reko päättänyt käydä suihkussa ja hankkia uuteen, rosteriseen jääkaappiinsa muutakin sisältöä kuin valon, hyllyn ja sinappiputkilon. Päästyään suihkusta (ja eroon hienhajustaan) mies kiskoi päälleen mustan t-paidan, puvuntakin ja puvunhousut, keräsi mukaansa nahkaisen, miehekkään lompakkonsa ja uuden asunnon avaimet. Kauppa ei ollut kaukana, ja kaipa sitä tarvitsisi vähän maitoa, kahvia, leipää ja muita elintarvikkeita, jos aikoi selvitä huomiseen työpäivään elossa.

Kauppaan päästyään Reko otti esiin viisikymmentäsenttisen, ujutti sen kärryn kolikkolukkoon ja mietti mitä sitä tänään söisi. Hedelmä- ja kasvishyllyiltä, kurkkua, mandariineja, salaattia, tomaattia.. Jos tekisi vaikkapa jonkun kivan salaatin iltapalaksi, pistäisi sekaan vähän raejuustoa ja tonnikalaa, leipää ja karjalanpiirakoita.. Reko kasasi kärryynsä tuotteita, ja pohti milloin hakisi saksanpaimenkoiran Rymyn uuteen asuntoon äitinsä luota Riihimäeltä. Koira ei olisi kestänyt muuttoa, olisi varmaan karannut avoimista ovista tai muuten tylsistynyt, eikä Riihimäelle nyt niin pitkä matka ollut, etteikö siellä voisi käydä vain koiran hakemassa. Koiranruokasäkki ei painanut paljoa mitään kun sitä uuteen asuntoon kantoi, joten oli kai ostettava uusi. Aamupalaksi myslejä, niitä Reko rakasti, vaikka kovin paljon sokereita ja kaloreita sisälsivätkin. Reko suuntasi kärrynsä mietteliäänä kohti myslihyllyä - ja yhtäkkiä kolahti. Nainen pyyteli kovasti anteeksi ennen kuin mietteissään ollut mies edes tajusi mitä oli tapahtunut. Reko levitti kasvoilleen veikeän hymyn ja sanoi ''naiset ratissa, ei edes kauppakärryjä saisi päästää työntämään''. Tajuttuaan vitsinsä sovinistisuuden hän heitti heti perään ''Ei vaan mun moka, en kattonu yhtään mihin meen, sori!''. Miksi tuo nainen näytti niin tutulta? Reko oli sataprosenttisen varma siitä, että oli nähnyt tuon naisen jossain, ihan lähipäivinä, niin tutun näköinen.. Ruskeat pitkät hiukset, nätit kasvot jotka nyt olivat helahtaneet hieman punaisiksi ja ärtynyt ilme.. Viimeksi ne hymyilivät kylmän asiakasystävällisesti.. Mutta missä? ''Hei, tota, ollaanko me tavattu joskus aiemmin, näytät niin tutulta!'' Reko kysyi ja hymyili naiselle, pohtien päänsä puhki, missä olisi voinut tuon nähdä. Töissä, jossain kokouksessa? Ei nainen kyllä näyttänyt siltä että olisi millään tavalla kiinnostunut Applen tuotteista. Ehkäpä jotain ostaessaan, kenties jossain kun hän oli katsellut uutta autoa? Ei, ei se kyllä niinkään voinut olla.. Jostain syystä miehen mielessä tämä nainen yhdistyi uuteen asuntoon Huvilakujalla..

Saara tunsi olonsa todella epämukavaksi ja nolostuneeksi tämän törmäyksen johdosta. Se tuntemus kuitenkin väistyi tieltä kun hän kuuli tuon miesihmisen sanat, jotka saivat hänet kohottamaan tahtomatta kulmiaan, ja naurahduksen karkaamaan huuliltaan. Vaikka se vitsi oli sovinistinen, niin siitä huolimatta Saaraa alkoi naurattaa. Voisi toki johtua siitäkin, että yleensä häntä alkoi naurattaa silloin kun hän epävarma. Ja se ei ollut kovin mukavaa.
"no itseasiassa en mäkään katsonut yhtään eteenpäin, että en mä anna sun ottaa syitä niskoilles", Saara lausahti hymyillen, hymyn ollessa edelleen melko anteeksipyytävä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän tällä tavalla ihmisiin törmäili, ja hänen puolestaan tämä saisi jäädä myös viimeiseksi kerraksi.

Ja kaikenlisäksi hän tosiaan jäi vielä tuijottamaan tuota komeaa henkilöä. Mutta minkäs sille pystyi, että tuo vain näytti niin tutulta? Hänet pelasti se miehen seuraava kysymys, hän oli siis oikeassa, he olivat nähneet jossain.
"just samaa jäin kattomaan, että kyllä sä olet tuttu jostain", Saara lausahti pienesti hymyillen, jääden sitten katselemaan miestä hetkeksi, kunnes hänen mietteensä kirkastuivat.
"Mutta hei, sähän ostit sen yhden asunnon huvilakujalta?", Saara lausahti naurahtaen, hitusen kysyvästi. Ei hän voinut sataprosenttisen varma asiasta olla, mutta kyllä hän alkoi pikkuhiljaa yhdistää toisen kasvoja ainakin johonkin asuntoesittelyyn, Huvilakuja nyt vain tuli ensimmäisenä mieleen.

''Joo, niinhän mä ostin!'' Reko myönsi samalla muistaen naisen olevan hänen kiinteistönvälitysfirmasta. Olihan tuo silloin sanonut nimensä kätellessä, mutta eipä tullut mieleenkään painaa sitä muistiin - ei kai sitä ihminen kuvittelisi näkevänsä jotain kiinteistönvälittäjää lähikaupasta tuosta noin vain. Reko rapsutti ajamatonta muuttopartaansa, joka oli kovasti villiintynyt. Viimeksi maanantai-iltana ajettu parta oli nyt päässyt valloilleen ja sai miehen näyttämään hieman metsästä karanneelta, tai siltä hänestä ainakin itsestä tuntui. Hävetti olla näin ruokottoman näköisenä kaupassa, ja törmätä johonkin naiseen - kirjaimellisesti. Miksi häneltä pitikin löytyä ''valtaisa parrankasvu''-geeni joka mahdollisti tällaisen nolouden tapahtumisen...
''Mä en sori muista sun nimeä, mut mä oon Lampisen Reko. Hyvän kämpän myit, sain just roudattua kamat sisään ja päätin tulla hakemaan jääkaappiin vähän sisältöä. Saa nähdä mahdunko mä nukkumaan sinne pahvilaatikkojen keskelle mihinkään..'' mies nauroi, kolmenkympin naurunrypyt silmäkulmiin ilmestyen. Miten sattuikaan, mies pohti, ja mittaili naista päästä varpaisiin. Ihan näpsäkkä pakkaus, hän huomasi ajattelevansa, ja samoin tein moitti itseään. Silja ei pitäisi jos hän ajattelisi näin - ja samalla jälleen kerran karu totuus iski. Miksei hän voinut päästä siitä naisesta jo yli, erostahan oli jo monta kuukautta! Niinpä hän antoi itselleen luvan vilkaista vielä kerran kiinteistönvälittäjäänsä, kauppakärryillä törmääjää päästä varpaisiin. Epävarma hymy naisen huulilla oli hurmaava ja tämä tuoksuikin niin hyvälle, jopa parin kauppakärryn päähän!
Vanha mummo köpötteli Rekon ohi, anteeksi pyytäen livahti miehen selän takaa kohti kahvihyllyä. Ai niin, muista ostaa kahvia, mies ajatteli, ja toivoi kovasti muistavansa tämän vielä hetken päästä. Viimeaikoina työ- ja kämpänostostressin vuoksi oli muisti pätkinyt, ja pari kokoustakin oli mennä ohi ihan vain muistikatkosten vuoksi. Onneksi asunto oli nyt ostettu, eikä sitä tarvinnut enää murehtia.

Saara nyökkäsi pienesti kuullessaan tuon miehen myöntävän, että oli ostanut asunnon huvilakujalta. Onneksi hänen muistinsa ei nyt pettänyt. Sehän olisi ollut vielä nolompaa, että törmäämisen jälkeen hän olisi muistellut ihan väärin sen, missä oli nähnyt tuon miehen aiemmin. Joten hyvä näin.
Saara jäi huomaamattaan katselemaan tuota miestä, joka näytti komean renttumaiselta partansa kanssa. Eikun mitä? Saara yllätti itsensä ajattelemasta tuosta miehestä näin, huhhuh. Ei kuulunut hänen tapoihinsa, ei kuulunut hyviin tapoihin. Onneksi tuo mies ei osannut lukea hänen ajatuksiaan. Saara oli jo alkamassa kyselemään, että oliko mies viihtynyt asunnossa, kunnes mies alkoikin puhumaan ennen häntä. Hups.

"Särkilahden Saara", nainen lausahti hymyillen, pienesti päällään nyökäten.
"ja hyvä että oot kämppään tyytyväinen. Ja toivottavasti mahut sinne mahtumaan, tai sit nukut niiden pahvilaatikoiden päällä", Saara lausahti ehdotuksensa vitsillä, pientä ystävällistä pilkettä silmäkulmassaan.
"Itsekin asun siinä Huvilakujalla ja kyllä mä olen siellä tykännyt asua. Toivottavasti säkin tulet viihtymään", Saara totesi seuraavaksi, vilkaisten sen mahdollisimman hienovaraisesti taas tuon komean yksilön läpi päästä varpaisiin. Olisihan hänen nyt tällainen komistus pitänyt muistaa heti. Tai no, hän ei harrastanut asiakkaiden vilkuilua sillä silmällä. Työtilanteessa hän oli vain töissä, ei silloin katseltu muita sillä silmällä, ei todellakaan. Nyt Saara antoi itselleen kuitenkin luvan vilkuilla hitusen toisen suuntaan, minkäs hän sille pystyi, että hän juuri nyt tajusi toisen olevan komea? Saaran mielessä käväisi jo ajatus, että oliko hän jotenkin täräyttänyt päänsä tai jotain siinä törmäyksessä, sillä tämä ei kyllä ollut hänen tapaistaan. Normaalisti hän olisi varmasti vain pahoitellut törmäystä ja kiirehtinyt nopeasti pois paikalta.

Sen Saaran vilkuilun keskeytti se vanha mummo, joka anteeksi pyydellen livahti Rekon ohi kahvihyllylle. Saara havahtui mukavasti ajatuksistaan ja nosti katseensa tuon miehen silmiin oikein tietämättä mitä tehdä tai sanoa.
"mut me varmaan törmäillään vastasuudessaki ku asutaan samalla kadulla", Saara lausahti ja naurahti sitten huvittuneesti.
"..tai no toivottavasti ei sentään enää kirjaimellisesti törmäillä", nainen hymähti kun tajusi mitä oli sanonut toiselle.

''Kyllähän mä, jos nyt vaikka tottuis tähän sijaintiin. Ennen olin vuokralla Punavuoressa, mutta sattuneista syistä päätin sit ostaa oman kämpän. Eikä se Punavuori oikein ollut mun paikka'' Reko sanoi hymyillen ja laskeskeli mielessään että minkäköhänlaiset pisteet tuolta naiselta saisi. Karsea parta, selvästi miinusta, asuintason muutos Rööperistä Huvilakadulle, mitäköhän siitäkin tuo ajattelisi, kärryssä vain salaattitarpeita ja koiranruokaa, nythän hänestä vasta köyhän kuvan saisikin... Naisen kertoessa nimensä, Rekoa hymyilytti. Saara oli nimenä varsin tavallinen, mutta silti jotenkin viehättävän sopiva juuri tälle Särkilahdelle.

''No mutta, voinko mä korvata tän törmäämisen jotenkin? Kahvia tai jotain, punaviiniä?'' Reko huomasi ehdottavansa, eikä ehtinyt sulkea suutaan ennen kuin sanat soljuivat jo ulos. Eihän hän nyt tuollaista voisi ehdottaa, sehän kuulosti aivan treffipyynnöltä! ''tai siis, aika yksinäistä täällä uudella asuinseudulla ja ois kiva tutustua naapureihin..'' Hän yritti paikata sanojensa ilmettä punan noustessa kasvoille, vilkkuen poskipäiltä jonne parta ei ylettänyt. Mies toivoi kovasti naisen ymmärtävän tämän ehdotuksen oikein, eikä väärin, vaikka salaa myös ajatteli mahdollisuutta, että nainen ottaisi ehdotuksen treffipyyntönä ja vieläpä suostuisi.. Toisaalta pelottavaa - eihän hän ollut treffaillut kymmeneen vuoteen! Eihän hänen asuntoonsa mahtuisi, tai no, olihan siellä kulkuväylät ja sohva oli vapaa, keittiöönkin oli kivasti pahvilaatikot tullut kasattua nurkkaan eikä keskelle kaikkea.. Eteinen vaan muuton jäljiltä.

"Joo, kyllähän siihen totutteluun menee aina se oma aikansa", Saara lausahti mietiskellen itsekseen syitä siihen miehen muuttoon. Vaikkei asia hänelle kuulunut millään tasolla, ja hän ei ollut uteliaimmasta päästä, niin piti sitä nyt aina vähän pysähtyä miettimään. Vaikkei hän halunnutkaan tunkea nenäänsä muiden asioihin.
Tämä mieshenkilö nyt sai hänet muutenkin käyttäytymään hitusen oudosti, joten ei Saara enää edes jaksanut ihmetellä, että häntä näinkin paljon kiinnosti tämä mies. Tuolla oli sen verran harvinainen nimikin, että helposti hän sen muistaisi, vaikkei pyörittelisikään kokoajan sitä mielessään, joten sekin jo sai hänet kiinnostumaan toisesta. Kiinnostumaan? Huh, ei nyt sentään. Tai ei Saara sitä ainakaan myöntäisi.

Saara jäi katselemaan hämillään tuota komistusta kun hän kuuli toisen ehdotuksen. Aivot alkoivat surrata täysillä kun Saara jäi miettimään kuumeisesti oliko toinen kutsunut hänet treffeille. Salaa Saara sitä toivoikin, mutta toisaalta hän ei tiennyt miten asiaan olisi pitänyt suhtautua. Ehkä hän oli vain ylireagoinut? Jos tuo oikeasti halusi vain korvata tämän törmäyksen? ..punaviinillä.
"kyllä mulle aina lasi punaviiniä kelpaa", Saara lausahti hymyillen miehen seuraavien sanojen jälkeen. Hän ei melkein ikinä tehnyt mitään spontaania, joten nyt oli ehkä jo aika tehdä jotain yllättävää? Vaikka ei tämä nyt niin spontaania ollutkaan, niin Saara oli silti hitusen jännittynyt.
"mä oon kuitenkin sitä mieltä, että tää törmääminen oli mun vika, ja koska sulla on muuttokin kesken niin voidaan me munki luokse mennä", Saara lausahti hymyillen, toivoen ettei Reko ymmärtäisi hänen sanojaan väärin.

Rekon päässä pyöri miljoona ajatusta yhtäaikaa - miten voi olla, hän vasta tänään sai tavarat kannettua uuteen asuntoon aloittaakseen uuden elämän, aivan puhtaalta pöydältä, kuin Siljaa ei olisi ollutkaan, ja jo nyt oli tainnut vahingossa melkein pyytää kaupassa törmäämäänsä kiinteistövälittäjän treffeille! Tai siis, hyvittääkseen vain törmäyksen, ja tutustuakseen uuden naapuruston ihmisiin... Oli vaikea ymmärtää, että hän, kaavoihinsa kangistunut työnarkomaani, jonka tulevaisuus piti olla sidottuna Siljaan, joka oli tottunut tuohon naiseen vierellään, joka luuli ettei osaisi enää muille naisille puhuakaan, oli näin luontevasti jo juttelemassa tämän Saaran kanssa. Entä jos hän tällä nyt vain pilaisi jollain tavalla koko muuton, saisi jotain kautta naapureiden - tai ainakin tämän yhden - vihat niskoilleen, ja juuri asunnon ostaneena tilanne muuttuisi tukalaksi..

''Niin, mulla on kyllä aika hyvää punkkua tuolla kämpillä, jos mä vaikka kävisin heittämässä nää safkat jääkaappiin ja sit tota.. Nii, tuun sinne missä rapussa Huvilakadulla asutkin'' Reko ehdotti ja hymyili lämpimästi. ''Tai siis totta kai voin auttaa sua kantamaan sun ostokset ja viedä sit omat, tiedänpä sitten minne tuun'' mies virnisti ja nappasi viereisestä hyllynpäädystä kärryyn valmiskastikepaketin. Hänen mahanpohjansa heitti hieman ympyrää, tilanne oli uusi - ei hän ollut enää kun ikävuoden numerot olivat alkaneet kakkosella ollut tavannut naisia niin, että mittoisi heitä, kiinnostuisi - mitä, ajatteliko hän kiinnostuneensa, ei kai? Ensimmäinen tapaaminen (jos asuntoesittelyä ei laskettu) ja kiinnostumista jo... - tai muutakaan.. ''Niin tai, jos tänään ei sovi niin mulle käy.. no melkein milloin vaan iltaisin'' Mies vielä lisäsi, ettei olisi liian tyrkky.

Saara oli erityisen hämmentynyt tästä tilanteesta. Ehkä jollekulle hänen ikäiselleen naiselle tällainen olisi ihan normaalia, mutta ei hänelle. Saara ei ruukannut tapailla miehiä, ei yleensä hirveästi katsellut miehiä, eikä varsinkaan antanut itsensä kiinnostua. Ja se nyt oli jo todella harvinaista, että hän näin vain suostui treffeille. Mutta hitto vie, oliko nämä edes treffit? Ei? Saara yllätti itsensä hitusen toivomasta, että olisi, olisihan oma mies, jonka viereen voisi iltaisin käpertyä, melko toivottu kuitenkin. Mutta ei, eivät nämä treffit olisi, olihan Rekokin painottanut, että tuo halusi vain tutustua uusiin naapureihin. Hän ei siis saisi nyt antaa ajatustensa käydä ylikierroksella, nyt pitäisi vain rauhoittua ja käyttäytyä normaalisti.

"joo, se kelpaa", Saara lausahti hymyillen kun kuuli miehen ehdotuksen. Sen enempää hän ei ehtinytkään sanoa kun mies jo lausahdi uuden ehdotuksen, saaden Saaran naurahtamaan pienesti.
"vau, sitäkö ollaan ihan herrasmiehiä", Saara lausahti hitusen hämmästyneenä, hymyä äänessään. Oli se nyt melko uutta, että joku uusi tuttavuus oikeasti tarjoutui kantamaan hänen ostoksensa. Se jos mikä oli herrasmiesmäistä, ja mistä muusta Saara olisi tykännyt enemmän kuin komeista herrasmiehistä? Hitto, miksei tuo mies voinut olla yhtään epämiellyttävämpi, tämähän alkoi käydä vaaralliseksi.
"Ehei, nyt kelpaa oikein hyvin, jos oot varma, että haluat lykätä niiden laatikoiden purkamista sen aikaa", Saara lausahti nopeasti hymyillen, hän halusi saada viettää enemmän aikaa tuon miehen kanssa nyt eikä huomenna. Seuraavaksi Saaran mieleen tulivat Siiri ja tuon tytär. Hitto, suostuisikohan sisko siksi aikaa lähtemään lapsensa kanssa ulos? Pitäisi heti naputella tekstiviesti kun siihen tulisi hyvä tilaisuus.

Saara nappasi hyllystä käteensä muropaketin ja paketin kaurahiutaleita. Sen jälkeen katseen annettiin taas käväistä Rekon suunnalla, mutta varottiin visusti ettei tällä kertaa jäätäisi tuijottamaan.
"mä oon ainakin tehny nyt ostokseni, joten voisin mennä jo tonne kassalle", Saara totesi hymähtäen, kun ei tiennyt taaskaan oikein mitä olisi pitänyt sanoa. Hitto, hän oli jo onnellisesti unohtanut miltä tuntui kuin ei keksisi miehen läsnäollessa mitään järkevää sanottavaa.
"mulla ei oo ainakaan kiire mihinkään, niin tee toki ostokset rauhassa loppuun, mä voin ootella sen aikaa", Saara totesi vielä, lähtien sitten työntämään kärryjä kassan suuntaan, toivoen ettei hän onnistunut antamaan toiselle ihan torveloa kuvaa itsestään.

Reko hymyili leveämmin kuin pitkään aikaan. ''No en mä herrasmiehestä tiedä.. Ehkä mä vaan esitän että saisin naapuruston hurmattua..'' Reko naurahti ja iski veikeästi silmää. ''Enkä mä usko että ne laatikot lähtee karkuun, jos en niitä heti tänäiltana purakaan..'' mies hymähti miettiessään edessä olevaa urakkaa. Niin monta laatikkoa, niin monta esinettä jotka muistuttivat menneisyydestä.. Olisikohan sittenkin pitänyt tuhlata omaisuus uusiin, kuin kantaa vanhoja mukana? Nyt ne oli kuitenkin purettava pahvilaatikoista ja sanomalehtikääreistään - ja mihinköhän hän ne roskat laittaisi?
''Mulla on tota vielä vähän näitä ostoksia, mut, tuun kohta siihen kassalle!'' Reko sanoi ja kääntyi kylmän rauhallisesti hakemaan kahvipakettia. Mitä jos Saara nyt lähtikin pois? Ei kai se niin voinut tehdä, hehän olivat naapureita, olisi tosi noloa jatkossa tavata, jos vaikka he törmäisivät - vähemmän konkreettisesti kuin tänään - kadulla tai rappukäytävässä tai jossain. Mitäköhän hän nyt oikeastaan sanoisi tai tekisi? Kohteliaasti kantaisi tavaroita ja rupattelisi niitä näitä? Pitäisikö hänen kertoa muuttonsa syistä, erosta, siitä että ehkei hän halunnut mitään vakavaa? Miksi hän oikein mietti tällaisia? Tämä oli naapureihin tutustumista, naapureihin tutustumista, mies jankkasi mielessään, kerätessään kärryynsä pari pakettia Presidenttiä. Ei hän halunnut nyt mitään, eihän? Ei olisi reilua käyttää ketään laastarina. Vai olisiko hän muka valmis jo edes kuvittelemaan uutta suhdetta? Tuskin, olihan hän aivan palasina. Vaikkei sitä ehkä ulospäin näkisikään. Ehkä otan asiat päivä ja askel kerrallaan, mies pohti ja siirtyi nostelemaan pari maitopurkkia kärryynsä. Turkkilaista maustamatonta jugurttia, maitoa. Ei mitään kovin painavaa, kerran oli Saarankin ostokset kannettavana. Tosin, ei mitään hätää, eipä sillä etteikö voimat riittäisi, mutta eiköhän hän näillä pärjäisi huomiseen päivään. Ehkä koiranruokasäkki pitäisi viedä pois, kädet eivät riittäisi kantamaan kaikkia..

Reko kurkkasi hyllyjen välistä kassalle, jossa Saara oli pakkaamassa kauppakassejaan. Hän hengitti syvään, toisti mielessään ajatuksen naapureihin tutustumista, käveli kassalle ja latoi vähäiset ostoksensa kassalle. Ei niistä tulisi kuin yksi muovipussillinen. Myyjä oli keski-ikäinen, hiukan jo harmaantunut mies, joka ei suonut Rekolle hymyäkään. Tylyä, mies ajatteli, mutta hymyili silti miehelle ojentaessaan rahoja. Mies siirtyi pakkaamaan tavarat kassiin ja kääntyi sitten hymyilemään Saaralle, joka odotti häntä, ojensi kätensä tämän ostoksia kohti ja kysyi ''Shall we go?''

Saaran huulilta karkasi naurua kun hän kuuli Rekon sanat, ja näki sen silmäniskun.
"no pitihän se arvata", nainen lausahti kulmiaan pienesti kohottaen, hymyillen sitten kun mies sanoi, että tuskin laatikot yhdessä illassa karkaisivat mihinkään.
"mm, ei sitä ikinä tiedä", Saara sanaili seuraavaksi veikeästi hymyillen. Tämä tilanne oli jotain todella hassua. Milloin viimeksi hän oli käyttäytynyt näin vapautuneesti ja aidosti jonkun uuden miestuttavuuden edessä? Tai no aito hän aina oli, ei hän mitään ikinä esittänyt, mutta jokin tuossa kyseisessä miehessä vain oli. Tuo sai hänet oikeasti rentoutumaan, ei tarvinut miettiä liikaa, pystyi vain olemaan. Se jos mikä oli todella hämmentävää.
"okei, ei kiirettä", Saara totesi hymyillen miehelle ennen kuin lähti ostoksiensa kanssa kassoille päin.

Saara latoi ostoksensa kassalla ja tervehti aina yhtä yrmyä miestä kassalla. Saara oli välillä yrittänyt arvuutella mikä sai miehen niin tylyksi. Kenties keski-iän kriisi? Perhehuolia? Väärä työ? Sitä hän ei voinut tietää, mutta olisi ollut mukavampaa katsoa hymyilevää tyyppiä kassalla. No, aina ei voinut voittaa. Hän maksoi ostoksensa ja meni sitten pakkaamaan ostoksiaan kasseihin, jolloin Rekokin jo näytti tulevan kassalle, tuollahan ei kauaa kestänytkään.
Hän sai jo pakattua ostoksensa ja jäi odottelemaan miestä, joka urhoollisesti yritti hymyille tuolle kassan takana istuvalle yrmylle, hän itse ei enää jaksanut edes vaivautua kun palkaksi ei herunut edes pienenpientä hymynpoikasta. Hän itse asiakaspalvelutyössään oli aina vähintään kohtelias. Vaikka itsellä menisi kuinka huonosti ja ottaisi todella paljon päähän, niin asiakkaita kohtaan piti toimia aina ystävällisesti. Ja valitettavasti asiakas oli aina oikeassa, tai ainakin näin piti käyttäytyä.

"mennään vain", Saara lausahti hymyillen ja ojensi Rekolle vastahakoisesti toisen kauppakassinsa, sen kevyemmän tietenkin.
"..oisin mä voinu sen itekki kantaa", Saara älähtikin heti kaupan ulko-ovista ulos päästyä ja vilkaisi kauppakassiaan, ei hän ollut tottunut tällaiseen. Missä tämäkin valioyksilö oli tähän asti piileskellyt? Mikseivät kaikki miehet voineet olla näin kohteliaita? Tai sitten tämä mies paljastuisi joksikin peluriksi, joka oli vain oppinut hiomaan taidot huippuunsa, esittäen herrasmiestä. Tämä ajatus valtasikin hänen mietteensä ja hän yritti tehdä päänsä sisällä arviota tästä henkilöstä. Hitto, tänään pitäisi soittaa Mildalle jos muistaisi, nyt olisi perinteinen parhaiden ystävien välinen miesten arviointi. Kaikki miehet piti analysoida läpikotaisin parhaan ystävän kanssa, ei ennen sitä saanut antaa itsensä ihastua liikaa.
"ois munki luota kyllä löytyny punaviiniä", Saara lausahti hetken kuluttua hymyillen, pienen naurahduksen karatessa huuliltaan. Olipa hänkin nyt niin taitava tässä juttelun avauksessa.
"..ainiin mutta, pitäähän sunkin viedä ostokset kotiin", Saara muisti heti ja pudisti päätään.
"mulle on kyllä aivan sama, että käydäänkö ensin sun luona viemässä ostokset, ei sunkaan tarvis rampata edestakaisin?", Saara lausahti seuraavan ehdotuksensa, muisten samalla Siirin. Hitto, pikkusisko saisi todellakin lähteä pois kotoa joksikin aikaa. Kännykkä kaivettiin ulos takin taskusta ja pikkusiskolle lähetettiin viesti, jossa tuota pyydettiin lähtemään pois heidän asunnostaan hetkeksi. Olipa törkeää. Mutta kyllä tuon piti ymmärtää, eihän hänellä ikinä käynyt vieraita, joten saisi tuo olla ystävällinen ja kerran vuodessa poistua vaikka vain puoleksi tunniksi tyttärensä kanssa puistoon.

''Höpö höpö, etkä ois voinut. Anna mä nyt kerrankin oon kohtelias'' Reko virnisti ja tunnusteli miten kevyeltä Saaran kauppakassi tuntuikaan. Taisi olla se kevyempi.. No, jos nainen halusi kantaa itse painavamman, niin minkäs hän sille voi, hän teki parhaansa ja tarjoutui jo avuksi. Ja se teki hänet iloiseksi, voida auttaa jotakuta, ja varsinkin kun tuolla jollakulla oli varsin viehättävä hymy. Mies ei muistanut, milloin olisi viimeksi nähnyt noin aitoa ja iloista hymyä, joka näkyi silmissä asti. Oli Saaralla nätit silmätkin, ei valittamista, suorastaan kauniit. Mitä kaikkea olenkaan menettänyt tämän kymmenen vuoden aikana, Reko pohti ajatellen kaikkia naisia jotka oli kohdannut, mutta joita ei ollut ikinä katsellut sen tarkemmin, vaikka olisi kuinka ollut unelmanaisen tyylinen tai kaunis, povekas, hoikka, mitä ikinä.
''No, en mä epäile etteikö löytyis, mutta mä oon ostanut oikein tällasta muuttopunkkua, jota oli tarkoitus illalla siemailla keskellä vellovaa pahvilaatikkomerta ja katsella epätoivoisena sisustamatonta kämppää ja etsiä paikkaa mihin laittaisi nukkumaan'' Lampinen vastasi hymynkare huulillaan. Ja todentotta, ihan vain tätä iltaa varten hän oli ostanut itselleen pullon hyvää punaviiniä, tarpeeksi täyteläistä, mutta tarpeeksi kuivaa, jotta sitä saattoi juoda ilman mitään syötävää seuranaan. Tosin, se menisi myös oivallisesti medium-pihvin kanssa! Eikä siinä mitään vikaa, että suunnitelmiin tuli mutkia matkaan, totta kai hän ennemmin joisi pullon tyhjäksi seurassa kuin yksin.
''No, mä asun tossa B-rapussa, entä sä?'' hän kysyi, sillä olisihan kätevämpi käydä ennemmin viemässä Saaran ostokset jos tuo asui A:ssa, ja jos C:ssä niin sitten hänen ostoksensa. Toisaalta ajatuskin hävetti, että nainen pääsisi hänen asuntoonsa, kun se oli niin sekaisin -vaikka juuri äsken hän oli itse kutsunut Saaran luokseen. Kuitenkin parempi näin, jos he vain voisivat mennä Saaran luo. Olisi edustavampaa esitellä asunto sitten kun tavarat olisivat paikoillaan, verhot ikkunoissa ja astiat hyllyissä, sängyssä muutakin kuin pelkkä patja.. Ehkä kuitenkin kiinteistövälittäjänä työskentelevä ymmärtäisi, että keskeneräistä sisustusta ei tulisi arvostella.

Saaran huulilla käväisi virnettä miehen sanojen jälkeen. Okei, kelpasi tämäkin hänelle paremmin kuin hyvin.
"okei, jos sä kerran välttämättä haluat", Saara lausahti hitusen huvittuneena hymyillen, ollen salaa jo todella viehättynyt tästä miehestä. Tuo oli komea, hyväkäytöksinen.. Mitä muuta hän olisi vielä voinut odottaa? No, mitään sen enempää hän ei ainakaan uskaltanut toivoa. Eikä oikeastaan halunnut, hänhän kun ei haluaisi ajatella tästä miehestä mitään sen suurempia. Raukka yritti vain olla kohtelias naapuriaan kohtaan ja hän, näköjään epätoivoinen sinkkunainen, luuli heti jotain suurempaa.

Ne Rekon seuraavat sanat saivat Saaran väkisinkin naurahtamaan. Hän pystyi jo sielunsa silmin nähdä sen kuvan.
"..ja nyt mä pilasin sun suunnitelmat", Saara lausahti muka pahoitellen, pientä hymyä huulillaan. Kyllähän mies varmaan hänen seuraansa arvosti, ja jos tuolla olisi ollut tärkeämpiä suunnitelmia, niin ei Reko olisi hänelle edes ehdottanut tätä viinilasillista. Hui, tuo todella oli ehdottanut, että he voisivat juoda yhdessä viiniä. Romanttista? Ehei, nyt piti pitää kiinni tästä, mitä tämä oikeasti oli. Ystävällisyyttä uutta naapuria kohtaan.

"C:ssä, joten se sun asunto ois ihan matkan varrella", Saara lausahti hymyillen, tuntien puhelimensa värisevän kädessään. Haa, vastaus taisi olla Siiriltä. Luojan kiitos hänen pikkusiskonsa suostui siihen pyytöön, kysyipä vain virnuillen, aivan varmasti tuo virnuili, että kenet Saara oli kotiin tuomassa. Mitään Saara ei tuohon viestiin enää vastannut, pudisti vain päätään pikkusiskonsa järjenjuoksulle. Heti tuo oli miettimässä kaikkein pahinta. Tai no pahinta ja pahinta.
"ja jos et halua päästää mua sinne pahvilaatikkomeren keskelle niin voin mä jäädä vaikka rappuun odottamaan", nainen totesi hymyillen, ymmärsihän hän, että suurin osa ei halunnut päästää toisia keskeneräiseen asuntoon.

''Voi miten mua harmittaakin, että pilasit ne...'' Reko sanoi sarkastisesti hymyillen ja naurahti. Olisihan ilta voinut olla siedettävä yksinkin, jos olisi ollut edes Rymy seurana, joka olisi tarvinnut hieman raikasta happea ja koirakavereita, olisi voinut käydä hölkkäämässä ja pysähtyä koirapuistossa. Mutta Rymy ei ollut nyt täällä, vaan äidin luona Riihimäellä, ja olihan Saara nyt ainakin miljoona kertaa parempaa seuraa kuin lattialla kuorsaava koira. Ehkä se pitäisi tuoda kotiin vasta kun kaikki tavarat olisivat paikoillaan..
''Okei, tosi kiva, siellä on niin sekaista ettei sellaista viitsisi naisihmiselle näyttää, jos ei aivan pakko ole'' Reko virnisti iloisena Saaran ehdotuksesta että tämä voisi jäädä rappuun.

Pari käveli koti Huvilakujaa, ja poikkesi B-rapussa. Reko tilasi hissin, hymyili vienosti astuessaan sisään ja ovien sulkeutuessa Saaralle. Jostain syystä häntä kuumotti olla niinkin ahtaassa tilassa kuin hississä kahdestaan tuon upean ilmestyksen kanssa. Häntä kuumotti, ja hän tunsi kuinka vahingon kautta hänen kätensä hipaisi Saaran kauppakassia kannattelevaa kättä kun hän laski oman räpylänsä alas painettuaan kerrosnappulaa. Kuinkakohan vanha Saara olikaan? Reko pohti yrittäen saada ajatukset pois tuosta pienestä vahinkohipaisusta. Mitään hän ei kuitenkaan sanonut hissimatkan aikana, ja ovien avautuessa, neljännen kerroksen auetessa heidän eteensä mies harppasi ulos ja laski kauppakassit asuntonsa oven eteen, kaivaen samalla taskujaan. Mihin ne avaimet nyt joutuivat? Kun ne viimein osuivat käteen puvuntakin taskusta, Reko avasi oven ja virnisti, ''Ei mulla kauaa mee'' sanoen ja sujahti asuntoon.
Kuin paniikissa hän luikki ruskeiden laatikoiden välistä keittiöön, lappoi ostokset jääkaappiin järjestyksestä piittaamatta ja mietti missä se punkkupullo olikaan. Hetken päästä välähti - hän oli laittanut sen työsalkun viereen, eli.. tuossa, eteisen nurkassa! Mies pujahti vielä kylpyhuoneeseen, vilkaisi itseään peilistä, kirosi pörröistä partaansa ja suki tukkaansa parempaan kuosiin. Miten kamalalta hän näyttikään, mutta ei tässä nyt enää mitään partaa ehtinyt ajamaan! Hän kaivoi yhdestä laatikosta kylpyhuoneen ovenpielestä kosmetiikkapussinsa, suhautti Hugo Bossia hiukan päälleen ja loi nopean yleiskatsauksen. Siistit vaatteet, kyllä; kello näkyy, kyllä; hiukset hyvin, no melkein; pilke silmäkulmassa, kyllä. Niinpä hän nappasi punaviinipullon ja löysi itsensä rapusta odottavan Saaran ja tämän kauppakassien luota.
''No mutta nyt mulla onneks vapautui toinen käsi niin voin kantaa sun molemmat kassit tän vähäisen loppumatkan'' mies virnisti hyväntahtoisesti sulkiessaan oven takanaan.

"No varmasti, oon hyvin pahoillani tästä", Saara totesi muka anteeksipyydellen. Tosiasiassa? Hän ei ollut ollenkaan pahoillaan tästä. Tulihan hänenkin suunnitelmiinsa muutos, mutta tämä oli vain miellyttävä muutos illan suunnitelmiin. Jos piti valita ilta kirjan ja punaviinin kanssa, mikä oli hänelle normaali arki-ilta, tai komean miehen ja punaviinin kanssa, niin ei tarvinnut olla mikään nero, että oikean vastauksen arvaisi.
"joo, ja sano toki jos tarvit sitten apua järjestelyssä, kyllä mut kehtaa pyytää auttamaan", Saara lausahti seuraavaksi hymyä huulillaan. Ei hän tiennyt tykkäisikö mies purkaa tavaransa mieluummin yksin, joten siksi hän ei suoraan apuaan tyrkyttänyt, heitti vain ohimennen tuon ehdotuksen ilmaan, mies saisi tarttua siihen, tai olla tarttumatta.

Kun he saapuivat hissiin niin Saara ei tiennyt mihin katsoa. Oli ollut vielä todella luonnollista käppäillä Rekon vierellä jutustellen ulkona, mutta nyt hississä, näin paljon pienemmässä tilassa, tuntui kuin katse olisi alkanut itsestään harhailla. Hitto, mikä hänelle oli tullut? Hänhän oli kuin pahainenkin teinityttö hormonien heiteltävänä. Ei tämä saanut nyt näin mennä. Asiaa ei helpottanut ollenkaan se, että Reko hipaisi kädellään hänen kättään. Oliko se vahinko? Vai tahallista? Vai tahallista, mutta mies yritti peittää sen muka vahingoksi? Hitto, taas hän ajatteli liikaa. Saara hymyili pienesti miehelle, jääden sitten katselemaan hississä ympärilleen, mikä ei ollut kovin luontevaa sekään. Hissimatka kului hiljaisuuden vallitessa, Saara kun oli jäänyt pohtimaan omiaan. Ja yllättäen ne pohdinnat kohdistuivat tähän hänen uuteen naapuriinsa.

"okei, ei edelleenkään mitään kiirettä", Saar alausahti hymyillen, jääden nojailemaan siihen rapun seinään kun mies livahti sisälle asuntoonsa. Tavallaan Saaraa olisi kiinnostanut mennä sinne miehen asuntoon sisälle, katsella asuntoa, jota hän oli esitellyt muille ihmisille kun se oli tyhjä, ja huomata kuinka eriltä se näyttikään täynnä pahvilaatikkoja. Mutta parastahan se olisi nähdä sitten valmiiksi sisustettuna, silloinhan se iso kontrasti vasta olisikin.
Ei Saara siinä ehtinyt edes kauaa odotella, kun mies ilmestyi jo takaisin ulos asunnostaan. Miehen huomatessaan Saaran huulille ilmestyi väkisinkin pienoinen hymy. Mm, tuoksuipa tuo hyvältä, miten hän ei ollut aikaisemmin kiinnittänyt asiaan huomiota?
"no anna mä sit kannan sen viinipullon", Saara lausahti ja vastausta odottamatta tarttui pullosta kiinni, kätensä hipaistessa tuon miehen kättä täysin vahingossa. Tai ainakin suurimmalti osin vahingossa, heh, hupsis. Pieni hymy käväisi taas Saaran huulilla sen kosketuksen ansiosta, ja sen jälkeen hän meni hissin luokse ja he pääsivät suoraan astelemaan hissiin, eihän kukaan ollut tässä välissä hissiä vielä käyttänyt.

Tämänkään hissimatkan aikana he eivät liikoja jutelleet, mutta ei tämä hiljaisuus Saaran mielestä ainakaan mitään hirveän painostavaa ollut? Yhdessä välissä sen hiljaisuuden rikkoi hänen kännykänsä värinä naisen takin taskusta. Saara vilkaisikin kännykkäänsä, siskolta oli tullut viesti, että asunto oli vapaa. Tähän asti ei ollut tuottanut mitään ongelmaa se, että hänen pikkusiskonsa, ja siskon tytär, asuivat hänen luonaan vuokralaisina, mutta nyt hän ei halunnut noiden olevan kotona. No, tämä jäisi varmaan ainoaksi kerraksi. Tai ei tästä ainakaan tapa tulisi, toivottavasti. Ei hänellä ollut tapanaan tuoda miehiä kotiinsa, ei todellakaan.
Kohta he jo olivatkin C-rapussa, minkä ensimmäisessä kerroksessa he asuivat. Saara kaivoi avaimet taskustaan ja avasi oven.
"käy peremmälle", Saara toivotti, odottaen, että mies menisi hänen edellään sisälle.

[pistin nyt vähän pidemmälle tota ku tuntu, että jos oisin lyhyemmän vuoron pistäny, niin en ois vieny tätä yhtään eteenpäin :'D]

[joo ei mitään, niin aattelinki, et jätän tän seuraavan etenemisen sun käsiin, ku mä meidät kuljetin jopa tonne B-rappuun asti... tästä tuli muuten mieleen et täytyy kai vähän korjailla Rekon profiilia ja kertoa sen kämpästä! ]

Reko asteli Saaran edellä kämppään, joka oli paljon tilavampi kuin hänen yksiönsä, joka pienen vuokran lisäksi oli myös aivan tilava yhdelle henkilöstöpäällikölle ja tämän koiralle. Eteisessä hän riisui puvuntakkinsa, jolloin päälle jäi, yhtään kainostelematta, vartaloamyötäilevä, lihakset paljastava musta t-paita ja puvunhousut, puvuntakin alle kun ei tullut laitettua mitään pidempihihaista. Toivottavasti tämä ei ole kauhean typerän näköistä, Reko pohti ajatellen asukokonaisuuttaan vetaistessaan puvunkenkien nauhoja auki. Miksi, oi miksi hän ei tajunnut laittaa kauluspaitaa takkinsa alle kauppaan lähtiessään?
Kämppä oli tyhjä, mutta iso. Ainakin kaksio, ellei jopa kolmio, Reko näki jo eteisestä. Mitä Saara tekisi tällaisella asunnolla, olettaen ainakin että tämä oli sinkku, kun Rekon punaviiniehdotukseen suostui!
''Vau, täähän on iso!'' Reko henkäisi katsellessaan ympärilleen eteisestä ja vilkaisi kauppakasseja. ''Mä veikkaan mun pilliaivoilla, et haluut nää keittiöön'' mies virnisti ja hapuili katseellaan etsien keittiötä. Kämpän suuruus hämmensi Rekoa edelleen, mutta ei hän viitsinyt tarkempia alkaa kyselemään. Olisihan häntä itseäänkin isompi kämppä kiinnostanut, mutta toisaalta, mitä isompi asunto, sen yksinäisempää olisi, vaikka Rymy jaloissa pyörisikin. Ai niin, toivottavasti Saara ei ollut allerginen koirille! Ei kai hänen vaatteissaan kulkeutunut koirankarvoja mukana? Reko tajusi ja vilkaisi mustaa t-paitaansa. No, onneksi suoraan pahvilaatikosta tempaistu, puhdas paita, eikä Rymyn karvoista jälkeäkään!
Mies kantoi kauppakassit keittiöön ja katseli sitä ihailevasti. Totta kai kiinteistövälittäjällä voisi olettaa olevan hieno asunto, varsinkin jos tämä oli nainen, naiset kun tunnetusti osasivat sisustaa.. Reko laski ostokset maahan ja rapsutti partaansa. Taas. Pitäisi muistaa ajaa se. Samalla hetkellä Reko muisti Saaran koskettaneen häntä taas hississä. Vahingossa, kuten hän kosketti tuota ylösmennessä? Vai kenties hienoista flirttailua? Miksei hän osannut tulkita näitä tilanteita, voi miten tukalaa yrittää arvailla! Mutta todennäköisesti vahingossa, eipähän naisesta muita suurempia kiinnostuksen merkkejä löytynyt, tämä todennäköisesti oli hyväksynyt tmän punaviinipyynnönkin vain kohteliaisuudesta..

Saara asteli Rekon jäljessä asuntoon sisälle ja sulki oven perässään. Luojan kiitos kämppä oli aina yleensä siisti, eikä nytkään sen siisteydessä ollut valittamista. Saara otti ensimmäisenä korkonilkkurit jaloistaan, minkä jälkeen takki löysi tiensä naulakkoon. Saara pyyhkäisi toista kättään tummiin farkkuihinsa ja oikoi sen jälkeen t-paitaansa. Takki oli sen verran lämmin, että enää ei tarvinut senkään alle tunkea t-paidan lisäksi mitään muuta pärjätäkseen.

Saaran katse vaelsi Rekoon, ja tuon ylävartaloon, jota musta t-paita myötäili. Huhhuh, nyt pitäisi osata pitää katse kurissa.
"mm, onhan tämä. Oikein viihtyisä", Saara lausahti naurahtaen, jääden pohtimaan pitäisikö tuolle kertoa Siiristä ja Vilmasta. Ehkä olisi parasta niin, jotta vältyttäisin väärinymmärryksiltä. Mitä mieskin voisi ajatella jos näkisi Vilman tavaroita jossain. Saisi vielä päähänsä, että hänellä oli lapsi tai lapsia!

"joo no ihan hyvin päätelty", Saara lausahti hitusen kiusoitellenkin, mennessään jo peremmälle asuntoon. Miehen ohi kulkiessaan hän sipaisi kädellään toisen käsivartta pienesti ja nyökkäsi tuota seuraamaan itseään keittiöön. Se hipaisu oli jotain niin kuumottavaa, vaikka hän yritti nyt itse pysyä rauhallisena. Piti muistaa, että mies halusi vain tutustua häneen naapurina. Nyt pitäisi pitää järki päässä ja olla täysin oma itsensä, eikä mikään tällainen ihastuva ja kikattava teinityttö. Huh, tämä oikeasti oli outoa käytöstä häneltä.

"Katsele toki ympärilles sillä aikaa kun mä puran nää ostokset", Saara lausahti hymyillen, laskiessaan viinin keittiön pöydälle. Sen jälkeen hän kumartui nostamaan ostoksia pois pusseista, latoen niitä oikeille paikoilleen.
"Ja niin, älä sit ihmettele jos täällä on jotain lastenjuttuja ku mun sisko ja sen tytär asuu kans täällä", Saara totesi jääden katsomaan miehen reaktiota asiaan.
"..mut ne ei nyt näytä olevan täällä", Saara lausahti vielä hymyillen, aivan kuin ei olisi tiennytkään siitä, että pyysi kaksikkoa lähtemään joksikin aikaa pois täältä.

''Ai, okei..'' Sisko? Ja sen lapsi? No, se selittäisi miksei Saara eksynyt isoon asuntoonsa yksinään. Mutta sisko ja lapsi? Mies ei oikein tiennyt miten tähän piti suhtautua. Ei sillä, että asiassa jotain väärää olisi, ainakaan Saara ei siis ollut avoliitossa kenenkään kanssa, tai vastaavaa. No, ainakaan ei voisi kuvitella yökyläreissuja tai muutakaan, edes villeimmissä fantasioissa, Saaran luokse. Miksi hän nyt tällaisia pohti?! Mies pohti, huomaamattaan kulmat kurtussa, ja nojasi keittiönpöytään. Ei hän itsekseen kehdannut kierrellä toisen asuntoa, varsinkin jos siellä asui joku muukin kuin pelkästään tuo brunette. Naisen kumartuessa ostoskassien puoleen kerta toisensa jälkeen, Reko vilkaisi tämän takapuolta ja hymyili hieman. Kuitenkin hän nosti nopeasti katseensa, etteivät ajatukset päässeet villiintymään.

''No tota, sulla ei sit oo omia lapsia?'' Mies päätti varmistaa. Ei sillä, etteikö hän lapsista pitäisi, etteikö hän sellaisia itse haluaisi ja niin edelleen, ei lapsissa ollut mitään vikaa. Reko tuli lasten kanssa hyvin toimeen, osasi vaihtaa vaipat ja jo leikki-iässä olevat lapset tempasivat miehen usein mukaan leikkeihinsä.
''Tai vihaista poikaystävää, joka kohta tulee ja heittää mut niskapersotteella ulos?'' hän lisäsi ilkikurinen hymy kasvoillaan, mutta mahan samalla heittäessä volttia. Voisihan tuolla ollakin mies, ei hän mitenkään ihmettelisi. Enemmän hän päätyisi ihmettelemään, jos tuo kertoisi olevansa sinkku, pääasiassa siksi, ettei hän käsittänyt miksi kukaan ei nappaisi tuollaista namupalaa.
''Toivottavasti sun sisko ei kauheesti järkyty kun palaa, kun mä oon täällä. Katsoo vielä että minkä juopon oot raahannut kotiinne, ku mullon tällanen karsee muuttopartakin'' Reko nauroi, mutta tarkoitti kuitenkin joka sanaa. Mitä hän tekisi jos sisko palaisi kotiin? Miten hänen tuli käyttäytyä? Varmaan kuten uusi naapuri, mitä todennäköisimmin, yllätys yllätys..
''Missä sulla on viinipullonavaaja?'' Reko kysyi vielä ja Saaran viitottua avaajan oikean sijainnin, mies ryhtyi avaamaan pulloa.

Saara katui sanojaan heti kun oli saanut ne sanottua. Siinä hetkessä oli tuntunut todella järkevältä sanoa asia, mutta nyt kun hän katseli miehen reaktiota niin hän katui sitä, että oli mennyt sanomaan mitään. Tuskin Reko olisi mitään huomannut? Nyt tuo kuitenkin nojasi keittiön pöytään kulmat kurtussa, selvästi jotain pohtien. Saara oli jo täysin valmis selittämään sitä miksi täällä asui myös hänen siskonsa ja hänen pikkusiskonsa tytär, mutta kun hän avasi suunsa selitelläkseen, hän sulki sen saman tien. Ehkä olisi parempi tällä kertaa miettiä vähän kauemmin, että mitä sanoisi, vai sanoisiko mitään. Ei tarvisi ainakaan taas katua sanojaan, jos ei sanoisi mitään.
Hän pisti siinä mietiskellessään ostoksia kaappeihin, ja tunsi välillä Rekon katseen itsessään. Tai ainakin oli tuntevinaan, eihän sitä tiennyt, vaikka hän olisi kuvitellut omiaan.

Saara melkein säikähti sitä Rekon kysymystä. Mitä helvettiä? Saaran huulilta karkasi pientä naurua kun hän kääntyi katsomaan miestä.
"no ei oo, jos ei tota mun ja Mildan firmaa oteta huomioon", Saara lausahti pientä hymyä huulillaan. Hän ei halunnut lapsia, ei ainakaan vielä, eikä hänellä olisi edes ollut aikaa lapselle. Heidän yrityksensä oli Saaran oma vauva, joka vei kaiken ajan mitä Saara siihen vain päätti sijoittaa.
"ja ei, vihaista tai ei niin vihaista poikaystävääkään ei löydy", Saara totesi vielä huvittuneena. Kyllä hän ymmärsi Rekon huolen, jos tuo edes oli huolestunut, mutta silti oli hassua olla tällaisessa kuulustelussa.

Se Rekon seuraava naurahdus sai Saaran huulilla käymään pientä virnettä.
"..mm, taisin mä ehkä vähän vihjasta sitä olemaan poissa jonku aikaa", Saara myönsi hitusen nolostellen, kertoen asian kuitenkin ettei Rekon täytyisi asiaa huolehtia. Tämän paljastuksen jälkeen Saara kääntyi melko pian pistämään viimeiset ostokset kaappeihin, piilottaakseen poskilleen kohonneen vienon punan. Rekon kysymyksen kuullessaan Saara kertoi käsillään viittoen viinipullonavaajan sijainnin, pistäen vielä lopuksi muovipussin keittiön alakaappiin. Sen jälkeen katse suunnattiin Rekon suuntaan ja tuota jäätiin katselemaan joksikin aikaa.

"..sullakaan ei toivottavasti ole mustasukkaista tyttöystävää, joka tulee huutamaan mulle, että yritän varastaa sut itelleni?", Saara kysäisi sitten hymyillen, ottaen viinilasit kaapista jo valmiiksi pöydälle. Sen jälkeen hän kääntyi taas katsomaan Rekoa pienesti hymyillen, toivoen todella ettei tuolla olisi tyttöystävää. Toki nyt voisi paljastua ikävä yllätys, että tuo seurustelee. Eihän mies edelleenkään ollut täällä vaan kuin sen takia, että tuo halusi tutustua uuteen naapuriin. Ja olla ystävällinen. Tämä asia pitäisi pitää mielessä ennen kuin alkaisi rakennella turhia pilvilinnoja.

Reko kaatoi punaista viiniä lasin pohjalle lirauksen, pyöritteli lasia hetken ja nuuskaisi viiniä. Tuoksui kovin hyvältä ja herkulliselta, joten hän kaatoi molempiin lasiin hieman täytettä, laski pullon varovaisesti pöydälle ja ojensi toisen laseista Saaralle.

''Toivottavasti maistuu. Ja ei.. Ei mulla ole tyttöystävää..'' Reko sanoi äänen hieman masentuessa lopussa. Eipä ole, ei, vaikka vasta oli avovaimo ja unelmissa häät. Tai ainakin hänen unelmissaan, vaimokkeen näköjään ei. Miehen piti usein päivässä hokea itselleen, että oli päästävä yli. Lopetettava ajattelemasta. Edettävä elämässä. Sillä tähän Silja oli hänet jättänyt ja jatkanut omaa polkuaan, nyt oli aika tehdä omansa. Reko kaipasi iltoja toisen vieressä sohvalla, elokuvaa katsellen, helliä pieniä suukkoja, halaamista takaapäin kun tekee ruokaa, rentouttavaa hartiahierontaa kesken töiden.. Hän kaipasi naista. Hajuvesipulloja kylpyhuoneeseensa, typeriä koristetyynyjä, kiihottavia tekstiviestejä kesken päivän, romanttisia illallisia, yhteistä ajanviettoa kaikin mahdollisin tavoin. Ei hän enää osannut kaivata Siljaa, yksistään tuota naista, sillä sen hän oli tajunnut heti oven sulkeuduttua Siljan perässä, ettei peräänitkeminen auttanut. Aluksi oli mennyt hyvin, mutta nyt koski mennä yksin nukkumaan, ostaa ruokaa vain itselle, halailla tyynyjä, viettää illat töitä tehden tai koneella istuen..

Rekon teki mieli halata siljaa. Suudella tuota. Nostaa tämä pöydälle, riisua paita ja avata housujen napit ja vetoketju. Teki mieli olla toisen lähellä ja tuntea tuon iho ja hajuveden alle peittyvä oma tuoksu. Silja näytti niin lämpimältä ja pehmeältä seisoessaan tuossa. Olisi halunnut hamuta huulillaan tuon kaulaa ja saada tuo hihittämään kun parta kutitti. Hän olisi halunnut silittää tuon poskea ja kertoa miten todellakin nainen oli kaunis hänen silmiinsä. Seksikäs. Upea.
Mutta, naapurihan tuo vain..

Mies nosti punaviinilasin huulilleen ja maisteli hieman. Pyöritteli viiniä kielellään ja nieli. Oikein hyvää viiniä, ainakin hänen makuunsa. Reko ei tiennyt mitä sanoa.
''Mä tota, erosin tossa joku aika sitten. Tai siis, se.. Sillä oli toinen'' mies paljasti, peläten sanojensa reaktiota Saarassa. Ei pitäisi paljastaa herkkiä asioita heti, mutta ehkäpä tällä heruisi säälipisteitä. Toivottavasti hän ei humaltuisi ja menisi paljastamaan enemmän tuntemuksistaan, kaipuistaan ja muusta vastaavasta.

Saara katseli tarkasti Rekoa, toivoen ettei tuota haittaisi tämä melko intensiivinenkin tuijotus. Saara otti toisen laseista käteensä ja hymyili pienesti Rekolle, nyökäten kiitokseksi.
"no kyllä mä uskon", Saara lausahti hymyillen kun Reko lausahti toivovansa, että viini maistuisi. Saarahan rakasti viinejä, mutta tätä viiniä hän ei ollut tainnut ikinä maistaakaan. Saara kohotti kysyvänä kulmiaan kun miehen sanat kuulostivat melkein masentuneilta. Hän ei kuitenkaan kehdannut alkaa kyselemään hirveästi yhtään mitään. Mitä hän olisi edes kysynyt? Tai sanonut?

Saara tyytyikin vain juomaan tilkan viiniä, todeten hiljaa mielessään viiniin olevan erinomaista. Siinä hiljaisuuden vallitessa hän tyytyi mietiskelemään mitä mies oli tarkoittanut. Vai oliko tuo edes tarkoittanut mitään kummepaa? Saattoihan olla, että mies vain kaipasi läheisyyttä, mikä oli ihan normaalia. Vaikka Saara ei kaipaillutkaan kauheammin mihinkään parisuhteeseen, niin kyllä välillä oli ikävä läheisyyttä. Olisi ollut vain niin ihanaa kiireisen päivän päätteeksi kömpiä sohvalle miehen kainaloon, katsella yhdessä leffaa, siemailla viiniä, makoilla sängyllä höpötellen niitänäitä. Mutta hän oli itse tämän valintansa tehnyt, ainakin tavallaan. Ei hirveän moni mies ollut hänestä ollut kiinnostunut. Joko hän ei ollut viehättävä, tai miehiä kauhistutti hänen pärjäämisensä. Tai mistä Saara tiesi miksei hänellä ollut ollut mitään suurempaa, se voisi johtua niin monesta asiasta.

Ne Rekon seuraavat sanat saivat Saaran lopettamaan miettimisensä. Tuo oli eronnut vasta. Ja hän kun oli jo ehtinyt kuvitella vaikka mitä. Tuo mies kuitenkin vielä yritti päästä yli entisestä naisystävästään, ihan selvästi.
"..mä en tiedä mitä sanoa! Mä olen pahoillani", Saara lausahti kun ei keksinyt mitään järkevämmän kuuloista. Nainen hipaisi lohduttavasti Rekon toisen käden kämmenselkää, yrittäen kuvitella miltä sellainen tuntuisi. Se, että kumppanilla oli joku toinen.
"..haluatko sä jutella siitä?", Saara kysäisi kun yritti miettiä syytä miksi Reko asian paljasti. Jos tuota ahdisti se, että hän selvästi oli flirtannut tuolle? Mutta mies oli siinä kyllä ollut mukana.. Saara otti viinipullon käteensä ja nyökkäsi päällään olohuoneen suuntaan.
"mennään nyt ainakin tuonne olkkarin sohvalle istumaan niin ei tarvi tässä koko iltaa seistä", nainen totesi pienesti hymyillen kun lähti toisen edellä kävelemään sohvan suuntaan, istahtaen sitten siihen.

Mies seurasi Saaraa olohuoneen sohvalle, istui tämän viereen ja kallisti punaviinilasia huulillaan. Hän tuijotti lasia ja mietti mitä sanoisi Saaralle, ettei tämä ymmärtäisi väärin hänen tarkoitusperiään - ei hän halunnut laastaria tai psykologia. Ehkä hän kaipasi jonkun viereen, mutta myös pelkkä ystävyys kävisi. Punainen viini oli hyvää, ihanaa, maukasta. Niin monet illat Siljan ystävien kanssa punaviiniä juoden, juustoja syöden..

''Tota, en mä tiiä miks mä sulle siitä sanoin'' Reko virnisti vähän epätoivoisesti.
''Mut, kai mä voin sanoo. Me oltiin 10 vuotta yhdessä ja mä aioin jo kosia sitä kun se sano että sillä on toinen. Ja et se toinen on nainen'' mies irvisti ja raapi päätään. Mitä hän nyt sanoisi, mikä pelastaisi tilanteen?
''Kai mä nyt oon ihan ok sen asian kanssa, enhän mä sitä takaisinkaan saa, mut.. Kai mulla on vaan ikävä toisen ihmisen läheisyyttä'' Reko sanoi ja katui heti sanojaan. Nyt Saara ymmärtäisi tuon vihjailuna tai jotain muuta tosi väärää.. Ei hän mitään tahtonut tarkoittaa, eikä muutenkaan.
''Tai siis, mä muutin tänne et voisin jatkaa elämää. Ja pikkuhiljaa, nyt kun sain ton kämpänkin - kiitos kuuluu sun ja sun kaverin firmalle - tuntuu et alan pikkuhiljaa olla taas jaloillani'' hän sanoi ja hymyili hyväntahtoisesti, toiven ettei olisi kovasti säikäyttänyt Saaraa. Lampinen kaatoi taas hieman punaviiniä kurkustaan alas ja katseli olohuoneessa ympärilleen. Siististi sisustettu, ja totta, tuolla lattialla oli sellainen lasten leikkimatto. Ihan hyvä, että nainen oli maininnut asiasta, muuten hän olisi toki voinut ymmärtää väärin. Hyväntahtoista, sympaattista asuttaa oma sisko, ja tämän lapsi. Missäköhän lapsen isä oli? Reko pohti.

Istuttuaan sohvalle antoi Saara katseensa pysyä Rekon suunnalla. Hän paloi halusta kuulla enemmän. Tai no Saara oli kahden vaiheilla. Hän ei tiennyt halusiko tietää asiasta kaiken, vai eikö halunnut tietää mitään. No, mies oli jo sanonut asiasta, joten ei hän voisi asiaa unohtaakaan. Ehkä hän siis haluaisi tietää, ainakin enemmän. Kun Reko joi viinilasistaan, tajusi Saarakin juoda huikan. Tämä todella oli hyvää viiniä. Saara jäikin pyörittelemään viinilasia mietteliäänä käsissään. Rekon sanat pyörivät mielessä, mutta sen lisäksi Saara yritti miettiä olisiko jääkaapissa viinirypäleitä tai juustoja. Ne ainakin sopisivat viinin kanssa hyvin yhteen. Ties vaikka Rekolla olisi nälkä? Pitäisikö hänen kysyä asiaa mieheltä? Hehän voisivat vaikka kokata yhdessä. ..heh, se taitaisi mennä jo liian treffimeiningiksi miehen makuun. Ystäviä Saara, vain ystäviä.

Saara havahtui ajatusistaan kun kuuli Rekon sanat, mitkä oli höystetty melko epätoivoisella virneellä. Voi kun toinen osasi olla suloinen. ..Ei hitto! Miksi helvetissä hän nyt alkoi niin tykätä miehestä kun toinen hitusen avautui hänelle. Nyt pitäisi osata olla ihan vain kunnon naapuri, naapurinaapurinaapuri.
Saara oli jo sanomassa miehelle, että hän voisi kyllä unohtaa asian, jos mien niin haluaisi. Sitä hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa kun mies jatkoi puhettaan. Ja mies sai hänet niillä sanoillaan kyllä melkoisen hiljaiseksi. Huhhuh, mitä tuohon voisi sanoa.
"Oho", karkasikin Saaran huulilta ihan varomatta, ja nainen nostikin käden huulilleen kun tajusi lipsahduksensa. Toivottavasti se ei haitannut miestä aivan hirveästi. Saaraa itseään se kyllä haittasi, se oli melko aiheeton sivuhuomautus.
"no ei mikään ihme jos kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä, jos on ollu suhteessa kymmenen vuotta", Saara tokaisi seuraavaksi pienesti hymyillen, jääden miettimään halusiko Reko häneltä läheisyyttä? Asiaa hän ei uskaltanut sen enempää edes miettiä, eikä onneksi kerennytkään, kun mies taas jatkoi puhumista.

Saara kuunteli Rekon puhetta juoden aina välillä viinistään pienen huikan.
"ihanaa, että susta tuntuu tuolta. Ja oli ilo saada auttaa sua vaikka se nyt olikin vaan ton kämpän löytäminen", Saara lausahti pienesti hymyillen. Huh, mies oli ollut suhteessa kymmenen vuotta. Se oli aivan hirveän pitkä aika, ainakin Saaran mittapuulla.
"toivottavasti sä tuut viihtymään täällä, ja etköhän sä saa melko nopeesti uusia kontakteja luotua. Oot sen verran komea ja mukavan tuntonen kaveri, että kyllä ainakin talon naiset on mielissään", Saara tokaisi seuraavaksi pientä pilkettä silmäkulmassaan. Ehkei hän olisi normaalisti näinkään rohkeasti kommentoinut, mutta jostain syystä, oliko viini jo saanut häntä rennommaksi vai mitä tämä oli, sanat nyt karkasivat hänen huuliltaan, ja vielä tarkoituksella.

[sori jos tulee lyhyt, lagaa ihan sikana rankan työpäivän jälkeen.. ]

Reko virnisti epätoivonsa takaa Saaralle, iski silmää.
''Tähän mennessä naapuruston naiset ovat kovasti miellyttäneet silmää''
Reko flirttasi ja katsoi Saaraa silmiin.
''Ehkä oon nukkunut viimeyönä liian vähän tai tää muutto on saanut mut tosi väsyksiin, mutta tää viini menee aika hyvin päähän'' Reko, joka ei kovin usein kyllä juonutkaan eikä siksi kovin ihmeellistä viinapäätä omannut, nauroi. Hän nosti kätensä sohvan selkänojaa pitkin, niin että ne ylsivät Saaran hiuksiin, ja pyöritteli niitä vähän sormensa ympärille, hellästi.
''Mut sä oot tosi kaunis.'' Reko sanoi, eikä edes jaksanut välittää siitä miten Saara reagoisi. Hän oli saanut jo sellaiset rukkaset, ettei naapurin naiselta sellaiset paljoa mieltä painaneet. Toki voisi olla ikävää törmäillä jatkossa, mutta asuivatpahan eri rapuissa, joten eipä tuolla niin väliä. Ja mitä jos Saara lämpenisikin - jos ei koita, ei voita, oli Rekon motto.
''Sä oot ihan oikeesti upee..'' Mies kehaisi vielä.

Pientä hymyä kohosi väkisinkin Saaran huulille kun mies iski hänelle silmäänsä. Se hymy ulottui silmiin saakka, ja nainen teki kaikkensa pitääkseen punan pois poskiltaan. Oliko sittenkään ollut hyvä idea juoda viiniä komean naapurin kanssa? Hän kun ei niin hirveästi juonut yleensä alkoholia, että pienikin määrä tuntui monesti nousevan mukavasti päähän. Kaiken lisäksi humalassa välillä tuntui kuin hän olisi punastellut herkemmin mitä yleensä, joten pieni puna uhkasi kokoajan kohota hänen poskilleen. Oli myös monia muita asioita, mitä humala hänelle teki, mutta tällä hetkellä se punastelu oli se, mikä hänen mielessään pyöri. Hän ei halunnut punastella tuon edessä kuin joku typerys.
"no mukava kuulla", Saara lausahti hymyillen, pähkäillen flirttasiko tuo mies nyt hänelle. Apua, hän oli todella surkea flirttaamaan! No, välillä se tuli kuin itsestään, ilman, että hän huomasi flirtanneensa, mutta välillä taas se tuntui olevan niin vaikeaa.
Onneksi ne miehen seuraavat sanat saivat Saaran olon vapautuneemmaksi ja naisen huulilta karkasikin naurua.
"no, se ei onneksi ole älyttömän vaarallista. Mä taas voisin sanoa puolustuksekseni, että mä en hirveästi ruukaa alkoholia juoda, jos ei viiniä lasketa. Tää on kyllä tosi hyvää viiniä", Saara totesi ja vilkaisi miehen kättä kun tunsi tuon alkaneen pyöritellä hänen hiuksiaan hellästi sormen ympärille. Apua, tämä alkoi menemään jo vaarallisille vesille. Mihin tämä johtaisi? Voi elämä. Milloin hän oli edes viimeksi tapaillut jotakuta? Ei tämä kyllä tapailua ollut, mutta silti.
Ne miehen seuraavat sanat kaikesta huolimatta onnistuivat yllättämään Saaran. Apua, toinen oli sanonut häntä juuri kauniiksi! ..Voi luoja, tämä alkoi olla jo liikaa teinityttö-hermoilua. Hän oli herranjumala aikuinen nainen, hänen olisi pitänyt pysyä rauhallisena tällaisissa tilanteissa, eihän hän mikään aloittelija kuitenkaan tällaisissa jutuissa ollut, ainakaan omasta mielestään.
"mä en tiedä mitä sanoa! Mä en ole kuullut mitään tuollaista pitkään aikaan", Saara lausahti naurahtaen, katse miehen silmissä. Oli ihana kuulla olevansa kaunis ja upea, ja vielä vastakkaisen sukupuolen sanomana. Toki hän oli kuullut noin monesti, mutta ei pitkiin aikoihin tällaisessa mielessä. Siis, että hän oli itsekin edes vähän kiinnostunut toisesta. Oli se eri asia kuulla nuo sanat töissä tai jonkun kännisen sanomana, kuin näin.
"..mutta pakko kait se on sanoa, että sä olet myös erittäin komea. Ja ei, tämä ei ole mikään pakollinen kehu takaisin, mä olen oikeasti sitä mieltä", Saara lausahti hymyillen, toivoen ettei onnistunut kuulostamaan ihan hölmöltä. Ehkä pitäisi olla loppuaika ihan hiljaa, jotta mies ei pitäisi häntä ihan hölmönä?