Huvilakuja 13 RPG
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Oh my God, we did it..

2 posters

Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Oh my God, we did it..

Viesti  fay Su Maalis 11, 2012 1:00 pm

The tiger -yökerho
17.3.2012, klo 8.30 >
Vanessa Pääskylä & Elias Kuosmanen

Vanessa oli edellisenä iltana tullut parin ystävänsä kanssa iltaa viettämään - aikeina juoda vain muutama, tanssia ja pitää hauskaa, ja vähintään ennen kahta lähteä kohti kotia. Tietenkään suunnitelma ei ollut pitänyt. Juotavaa oli virrannut paljon enemmän kuin piti, ja illan aikana Vanessa oli törmännyt entiseen miesystäväänsä, Eliakseen. Aikansa väiteltyään ja hieman riideltyään olivat nuo päätyneet samaan porukkaan, eikä Vanessa ollut voinut kieltäytyä drinkeistä - muutkin joivat niin hyvää tahtia. Neitosen pieni päänuppi oli tosiaan ollut sekaisin sinä iltana, ja lopulta - yhden asian johtaessa toiseen, olivat Elias ja Vanessa päätyneet sänkyyn. Tai tässä tapauksessa kai sohvalle, sillä nuo olivat yönsä viettäneet yökerhon henkilökunnan tiloissa.

Neitokainen alkoi vajota yhä enemmän ja enemmän todellisuuteen, vaikka mieluusti olisi jatkanut uniaan täysin tietämättömänä kaikesta. Tuo rypisteli kulmiaan ja silmäili ympärilleen utuisessa ja pimeässä huoneessa. Mitä helvettiä? Tämä ynähti hiljaa tuntiessaan pientä vihlontaa päässään, samalla huomaten Eliaksen, jonka päällä puoliksi oli nukkunut. Vanessalla oli yllään pelkät alusvaatteet, ja loput vaatekappaleet, korut ja kengät olivat lattialla, sohvan läheisyydessä. Ei ei ei ei. Eiväthän he kai...? Hitto. Aivan varmasti olivat. Vanessa kampesi itsensä istumaan ja läpsi nuorukaista olkapäälle.
"Herää! Herää nyt, helvetin Elias!", Vanessa sihahti miehelle ja alkoi nopeasti keräillä vaatteitaan.
fay
fay
Rappukäytävän vakiokasvo

Viestien lukumäärä : 444
Points : 541
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  jensku Su Maalis 11, 2012 1:11 pm

Edellisenä iltana Elias oli ollut normaalisti työvuorossa, käynyt ensin läpi tilauksia, tuloja ja menoja, ylipäätänsä hoitanut paperiasioita, kunnes oli sitten siirtynyt yökerhon puolelle. Asiakkaaksi hän ei tosin ollut mennyt vaan meni tiskin taakse auttelemaan muita baarimikkoja, hänestä oli välillä ihan mukavaa vaihtelua olla asiakkaidenkin kanssa tekemisissä eikä vain selailla yksin huoneessaan papereitaan. Lopulta yökerhoon oli kuitenkin saapunut pari Eliaksen kaveria, joiden mukaan mies oli siirtynyt tiskin takaa. Siinä juodessaan ja juhliessaan Elias olikin sitten törmännyt muutaman naisen porukkaan, jossa sattui olemaan mukana myös hänen entinen naisystävänsä Vanessa. Aluksi entinen pariskunta oli vain riidellyt keskenään mutta lopulta he olivat päätyneet samaan porukkaan, - ja illan myötä myös samaan sänkyyn. Tai oikeastaan sohvalle, jos tarkkoja ollaan.

Juhliminen oli tosiaan jatkunut yökerhon sulkemisen jälkeen, Vanessa ja Elias olivat keksineet pitää omat bileet henkilökunnan tiloissa, sillä omistajana Elias sai noissa tiloissa tehdä mitä lystää. Juomista ja musiikkia oli riittänyt eikä Eliaksen suunnitelmiin kyllä kuulunut nousta ylös ennen puolta päivää. Yhtäkkiä Elias alkoi kesken uniensa tuntea jonkun läpsivän itseään olkapäille sekä myös puhumaan jotain. Elias vain mumisi jotain ja olisi halunnut kääntää kylkeä mutta lopulta hän raotti hieman silmiään, tajuamatta kuitenkaan ihan tilannetta vielä.
"Älä helvetti huuda.." Elias vain älähti, hänen päässään hakkasi sen verran kovaa oikea rumpuorkesteri, että pelkkä normaali puhekkin tuntui huutamiselta.
jensku
jensku
Taloyhtiön puheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 923
Points : 1013
Join date : 12.01.2012
Ikä : 31
Paikkakunta : Savon pieni peräkylä

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  fay Su Maalis 11, 2012 1:20 pm

Vanessa haroi sormenpäillää punaisia hiuksiaan selvemmiksi. Tuo istahti sohvan reunalle hitusen hermostuneena ja oikoi alusvaatteitaan parempaan kuosiin. Pystyikö ihmisellä oikeasti olemaan sellainen olo? Aivan järkyttävä morkkis eilisen sekoilun jälkeen, josta tosin puolet olivat täysin pimennossa.
"Huudan! Huudan niin paljon kun haluan!", Vanessa älähti takaisin miehelle ja alkoi etsiä paitaansa. Minne hittoon se oli kadonnut? Neitonen liiteli ympäri huonetta, kunnes violetti olkaimeton toppi löytyi rutusta sohvan alta. Huh. Neitonen vetäisi sen ylleen ja alkoi etsiä korujaan ja kenkiään. Miksi ihmeessä vaatteet oli pitänyt heitellä ympäri huonetta?

"Tää on sun syy! Sä ihan takuulla käytit hyväkses sitä että mä olin kännissä!", nainen saneli hädissään ja tutki laukkunsa sisältöä. No, ainakin kaikki oli tallella. Punapää yskäisi hiljaa ja hieroi hetken aikaa ohimoitaan, kunnes käänsi katseensa Eliakseen.
"Sä juotit mut humalaan, ihan varmasti!", Vanessa kivahti toiselle. Mieleen puski välittömästi myös Ilmari. Ensin Vanessa painosti miestä miettimään asioita - sitä mitä heidän välillä oli, ja nyt neitonen itse liihotteli entisen miehensä kanssa vällyjen välissä. Ei niin kuulunut tehdä. Ei vain kuulunut.
fay
fay
Rappukäytävän vakiokasvo

Viestien lukumäärä : 444
Points : 541
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  jensku Su Maalis 11, 2012 1:30 pm

Elias alkoi Vanessan sanojen myötä palailla paremmin todellisuuteen ja hän aukaisi silmiään paremmin, meinaten sitten saada sätkyn, tajuttuaan vasta nyt kunnolla, että siinä vieressä istui pelkät alusvaatteet päällä hänen entinen naisystävänsä. Elias ei saanut millään päähänsä, mitä ihmettä tuo nainen teki täällä, hän ei todellakaan muistanut yhtään mitään viime yöstä, viina oli tullut kiskottua sen verran reippaasti kummallakin kädellä.
"Ei helvetti, oo nyt oikeesti ees sekunti hiljaa." Eliaskin jo ärähti, nousten samalla paremmin istumaan sohvalle, etsien katseellaan eilistä paitaansa, saamatta sitä kyllä silmiinsä. Bokserit hänellä onneksi oli jo jalassa eikä hän kyllä jaksanut vielä lähteä paitaansa etsimään.

Elias haroi hiuksiaan unisena ja krapulaisena, kun Vanessa puolestaan oli jo selvästi hädissään tilanteesta ja lateli miehelle ties mitä syytöksiä. Nuo sanat saivat Eliaksen entistä huonommalle tuulelle, ei hänellä ollut tapana juottaa ihmisiä humalaan ja käyttää hyväksi.
"Mistäs sitä tiedetään, kumpi se on käyttäny hyväks ja ketä? - Mä muistan viime yöstä varmaan ihan yhtä vähän kun sä, mä en ois siinä kunnossa varmaan ees älynny juottaa sua humalaan eli etköhän sä oo sitä viinaa kiskonu ihan omin avuin." Elias tuhahti.
jensku
jensku
Taloyhtiön puheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 923
Points : 1013
Join date : 12.01.2012
Ikä : 31
Paikkakunta : Savon pieni peräkylä

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  fay Su Maalis 11, 2012 1:39 pm

Vanessa suuttui miehen sanoista hitusen - ei Elias ollut oikea henkilö päättämään puhuiko neitokainen vai ei. Tämä huokaisi hiljaa ja pudisteli päätään, samalla kun vilkaisi kelloon. Kaksikymmentä vailla yhdeksän. Olo oli ihan hirveä, ja neitonen mieluusti vaipuisi uneen uudelleen. Tosin ihan omalla sängyllään - ei sohvalla yökerhossa.
"Ole SÄ hiljaa! Mä en jaksa kuunnella sun ääntä just nyt!", neitonen ärähti takaisin yhtä kiukkuisena ja huokaisi hiljaa. Tämän Vanessa haluaisi unohtaa. Ihan siitäkin syystä, ettei vahingossakaan kertoisi tästä kenellekään. Ties vaikka juttu etenisi Ilmarin korviin. Mies taatuti pitäisi Vanessaa kevytkenkäisenä hutsuna, eikä haluaisi nähdä enää koskaan.
"No näytänkö mä joltain hyväksikäyttäjältä?!", Vanessa tuhahti miehelle ja tunki kengät jalkoihin. Hitto sentään - koroissa käveleminen siinä kunnossa ei tuntunut kivalta. Päässä vihloi jo tarpeeksi, eikä keskittyminen tuntunut olevan reilassa sen vuoksi.

"... Sä et sitten puhu tästä kenellekään, okei?", nainen mutisi itsekseen ja loi merkitsevän katseen nuorukaiseen, joka sohvalla istui pelkissä boksereissaan. Miksi Vanessa ei ollut pysynyt kotona? Että olikin pitänyt lähteä pitämään hauskaa..
"Koska tätä ei tapahtunut. Mitään ei tapahtunut. Mistä me edes tiedetään, tapahtuiko mitään!", nainen huokaisi. Entä jos he olivat vain nukkuneet..? Kyllä. Niin sen piti olla!
fay
fay
Rappukäytävän vakiokasvo

Viestien lukumäärä : 444
Points : 541
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  jensku Su Maalis 11, 2012 1:50 pm

"No mäkö sitten näytän?" Elias ärähti Vanessalle. Hän ei todellakaan ollut mikään hyväksikäyttäjä, ei ollut aiemmin ollut, ei ollut nyt eikä koskaan tulisi olemaan. Sen verran käytöstapoja Eliaksellakin oli, että hän ei ketään rupeaisi humalaan juottamaan ja käyttämään hyväkseen, - hän sai naisia muutenkin. Töissä ollessaankin hän kyllä tarjosi drinkkejä naisille mutta ikinä hän ei yrittänyt ketään juottaa humalaan ja katsoi tarkkaan, kuinka monta juomaa tarjosi ja kenelle, ettei kenelläkään olisi asiasta nokan koputtamista myöhemmin, hän ei todellakaan halunnut itselleen mitään hyväksikäyttäjän mainetta.

"Kuule, mulla ei oo mitään tarvetta mennä huutelemaan ympäriinsä tästä, ei mulla oo tapana mun yksityiselämästä muutenkaan huudella ulkopuolisille." Elias tuhahti hieman ärsyyntyneenä. Ei hänen asiansa todellakaan kuuluneet kellekkään ulkopuoliselle, vielä vähemmän hän seksielämästään puheli kenellekkään, se oli hänen oma asiansa, - niin ja sen toisen osapuolen tietenkin.
"Etkö sä nyt vaan vois rauhottua? Tuskin tässä nyt kuitenkaan mitään hirveetä vahinkoo on ees tapahtunu, joten eikö tän asian vois vaan antaa olla?" Elias sanoi lopulta hieman rauhallisemmin, nousten samalla sohvalta ylös ja nappasi farkkunsa lattialta sohvan vierestä, vetäisten ne sitten jalkaansa, jonka jälkeen alkoi etsiä paitaansa katseellaan. Minne hittoon sekin oli hävinnyt...
jensku
jensku
Taloyhtiön puheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 923
Points : 1013
Join date : 12.01.2012
Ikä : 31
Paikkakunta : Savon pieni peräkylä

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  fay Su Maalis 11, 2012 2:01 pm

"No en mä sitä..", nainen huokaisi silmiään pyöräyttäen. Okei, lause todellakin viesti sitä että Elias olisi muka syyllinen ja näyttäisi hyväksikäyttäjältä, mutta se oli vain lipsahdus. Ei Vanessa sitä ihan sillä tapaa ollut tarkoittanut. Neitosta vain hermostutti hieman - eikä selvää syytä edes ollut sille. Ehkä päällimmäisenä se, että Iltsu saisi tietää. Vaikka he eivät edes olleet yhdessä, ja Vanessa saisi olla sängyssä kenen kanssa tahansa, juttu vaivasi mieltä hieman. Helvetin omatunto.
"No kunhan varmistin! Mistä sitä tietää mitä sä saat päähän, sulta noi temput onnistuu..", Vanessa tuhahti, ikään kuin rivien välistä viestien Eliaksen pettämisen aikoinaan. Se oli vanha juttu, mutta Vanessalla oli joskus tapana riitatilanteissa vetää esille vanhoja juttuja.
"Kuule, tässä nimenomaan on käynyt valtava vahinko!", nainen korjasi. Ei Vanessa aikoisi tietenkään kertoa Eliakselle oikeaa syytä. Ties vaikka Elias ja Iltsu tuntisivat jotain kautta. Sehän tästä vain puuttuisi.

Nainen vilkaisi itseään pienestä peilistä ja hymähti hiljaa. Jessus. Naama oikein viesti siitä, että eilen oli biletety. Meikit olivat levähtäneet alaluomille kauniisti, ja neitonen koetti sormenpäillään niitä siistiä.
"Kai sä käytit kondomia? Elias?! Nyt pinnistelet kuule muistias..", Vanessa tuhahti peilin luota ja vilkaisi mieheen, jonka jälkeen etsi maasta katseellaan joitakin todisteita - esimerkiksi nyt kondomipakettia.
"Mä en nimittäin syö pillereitä, enkä tosiaan halua mitään kakaraa nyt", saneli punahiuksinen. Sehän tästä puuttuisi. Lapsi entisen miesystävän kanssa. Neitonen kääntyi lopulta kokonaan Eliaksen suuntaan ja vilkaisi toisen silmiin nopeasti.
fay
fay
Rappukäytävän vakiokasvo

Viestien lukumäärä : 444
Points : 541
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  jensku Ma Maalis 12, 2012 12:31 pm

"Just joo, olishan se pitäny arvata, et sä rupeet heti vanhoja muistelemaan.." Elias hymähti, puhumatta kuitenkaan kauhean kovaan ääneen, koko lausahdus ei välttämättä ollut edes tarkoitettu Vanessan korville. Silti Eliasta hieman ärsytti, että tuo otti joka kerta heidän riidellessään puheeksi Eliaksen pettämisen. Kyllä Elias tiesi, että hän oli tehnyt väärin ja katui sitä mutta hän oli myös pyytänyt jo anteeksi ja koska Vanessa ei selvästi voisi vain antaa asian olla ja unohtaa sitä mitä tapahtui, Elias ei voisi asialle mitään. Hän oli jo parhaansa yrittänyt mutta se ei näyttänyt riittävän nyt mihinkään.

Vanessan sanat saivat Eliaksen mielen synkkenevään entisestään. Olivatko he tosiaan käyttäneet ehkäisyä viime yönä? Voi hemmetti, Elias oli ollut tässä tilanteessa ennenkin ja ihan viimeisenä hän haluaisi jostain kondomista stressata mutta pieni ahdistus hiipi jo pintaan. Elias ei muistanut viime yöstä muutenkaan mitään, joten miten ihmeessä hän muistaisi mistään ehkäisystä yhtään mitään..
"Ei helvetti, en mä muista tommosia..." Elias mutisi hieman kulmiaan kurtistaen. Ei hänkään todellakaan mitään lasta kaivannut, ainakaan eksänsä kanssa. Millan kanssa seurustellessaan Elias oli salaa jo haaveillutkin siitä, että he saisivat lapsen mutta koko juttu oli kerennyt kaatua ennenkuin Milla oli raskaaksi tullut. Ja ehkä parempi niin.
jensku
jensku
Taloyhtiön puheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 923
Points : 1013
Join date : 12.01.2012
Ikä : 31
Paikkakunta : Savon pieni peräkylä

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  fay Ma Maalis 12, 2012 12:41 pm

Vanessa kuuli jotakin epämääräistä muminaa Eliaksen suunnalta, erottaen ehkä sanoja vähän sieltä sun täältä. Kyllä neitonen itsekin tiesi olevansa ärsyttävä riitatilanteissa - etenkin tässä, mutta silti. Neitokaista vain stressasi kaikki samaan aikaan. Se että Ilmari saisi tietää ei ollutkaan enää ainoa murhe, vaan tilalle oli tullut pelko ehkäisyn unohtumisesta. Helvetin helvetti. Naikkonen haroi punaisia hiuksiaan turhautuneena ja vilkaisi kertaalleen Eliaksen suuntaan. Mies alkoi näyttää itsekin ehkä hieman hermostuneelta saman kysymyksen tienoilta. Eikä tosiaankaan ihme.
"No hyvä!", nainen huudahti ja sulki silmänsä hetkeksi. Huudahdus tosiaan oli niin täynnä sarkasmia kuin vain mahdollista, sen tajusi tyhmäkin.
"Voi helvetti..", Vanessa mutisi itsekseen ja katseli vielä epätoivoisena ympärilleen. Ei. Ei paketin pakettia missään - todisteena siitä, että he tosiaan olisivat käyttäneet jotain.

"Nytkö mä joudun lähtee ostamaan jotain jälkiehkäsyä?", ärähti punapää tuohtuneena. Kerran aikaisemmin oli Vanessa joutunut sellaisen pillerin nappaamaan, ja se oli saanut tuon olon ihan tajuttoman huonoksi. Nytkö sellainen lysti olisi koettava uudelleen?
"Onks sulla auto pihassa? Sä lähdet nimittäin viemään mua apteekkiin, ellet halua olla synnytyssalissa mun kanssa vajaan vuoden kuluttua", nainen saneli ja laittoi rannekorut ranteisiinsa, jotka sohvan läheltä maasta löytyi.
"Noni, hop hop! Perse ylös sohvalta!", Vanessa komensi ja samalla nosti taas sormenpäänsä hieromaan ohimoitaan. Tämäkin vielä.
fay
fay
Rappukäytävän vakiokasvo

Viestien lukumäärä : 444
Points : 541
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  jensku Ma Maalis 12, 2012 12:50 pm

"No mä voin kyllä sulle sen pilleris maksaa, en mäkään just nyt kaipaile mitään lasta ja mieluummin mä sen pillerin maksan, kun jotain elatusmaksuja." Elias tuhahti hieman ärsyyntyneenä. Ei tämä tilanne hänellekkään mieluinen ollut, ei hänen suunnitelmiinsa eilen ollut todellakaan kuulunut päätyä sänkyyn entisen naisystävän kanssa, se nyt oli oikeastaan ihan viimeinen ajatus Eliaksen päässä. Heidän välinsä olivat olleet suoransa jäiset heidän erostaan asti, joten eipä Eliaksen mielessä kyllä todellakaan käynyt, että tämmöiseenkin tilanteeseen oltaisiin voitua joutua. Ja jos rehellisiä ollaan niin mieluummin Elias olisi tämän tilanteen jättänyt kokematta. Olihan Vanessa kyllä hyvännäköinen nainen ja mukavakin kun sille päälle sattui mutta nyt Elias ei olisi jaksanut tuon valitusta yhtään.

Elias kuunteli Vanessaa hieman epäuskoisena, kun tuo julisti, että hänen pitäisi nyt samantien lähteä ajamaan apteekkiin, että Vanessa saisi jälkiehkäisypillerinsä. Noille sanoille Elias vaan pudisteli huvittuneen oloisena päätään.
"Luule huvikses, et mä lähden vielä yhtään mihinkään. Mieti nyt, mä oon juonu koko yön, päässä heittää edelleen enkä mä muista viime yöstä mitään. Luuletsä oikeesti, et mä oon ajokunnossa? Todennäkösesti mä oon kännissä vieläkin ja puhaltasin nii mukavat lukemat, et multa lähtee kortti, jos poliisit tulee vastaan."
jensku
jensku
Taloyhtiön puheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 923
Points : 1013
Join date : 12.01.2012
Ikä : 31
Paikkakunta : Savon pieni peräkylä

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  fay Ma Maalis 12, 2012 1:06 pm

"Kyllä mä ne itsekin voin maksaa", tuhahti nainen hiljaa ja nyrpisti hieman nenäänsä. Ei neitosen talous yhden pillerin ostoon kaatuisi, mutta samapa se. Mikäli Elias sen tarjoutuisi maksamaan, säästäisihän siinä sen parikymppiä. Rahahan tässä tosin viimeisenä tällä hetkellä oli mielessä, Vanessan päässä pörräsi enemmänkin kauhukuvat hänestä maha pystyssä. Toki lapset olivat kovin sympaattisia kyllä, mutta Herranjumala, hänhän oli vasta parikymppinen. Se ei tosiaan tulisi kuuloon nyt.
"No se ei ole mun vika! Ite sä sitä viinaa joit, kukaan sua juottanut..", huokaisi nainen hiljaa ja pudisteli päätään. Ei naisella mitään kyytiä olisi nyt. Bussit kulkivat viikonloppuisin ihan järkyttävän huonosti, eikä Vanessa haluaisi odotella pysäkeillä. Entäpä taksi? Se olisi nopea vaihtoehto.
"Kai mä sit joudun soittamaan taksin.. Sustakaan ole mitään hyötyä tässä asiassa. Ajattelitko sä kenties jäädä nukkumaan tänne?", kysyi punahiuksinen kulmiaan kohottaen. Naisen teki mieli tupakkaa, juuri tällä sekunnilla, mutta nyt oli tärkeämpääkin tekemistä. Kuten taksin soittaminen vaikka.

Naikkonen istahti sohvalle ja alkoi penkoa kännykkäänsä. Taksin numero otettiin osoitekirjasta ja puhelimen Vanessa vei korvalleen. Muutaman tuuttauksen jälkeen linjoilta kuului pari nopeampaa tuuttausta, kunnes hiljeni. Mitä helvetin pelleilyä sekin oli? Viimeisenä Vanessa jaksaisi nyt alkaa leikkiä taksifirmojen kanssa.
"Hienoa. Tääkään ei toimi. Pitikin edes tulla tänne..", mutisi Vanessa itsekseen ja sulloin puhelimen laukkuunsa.
fay
fay
Rappukäytävän vakiokasvo

Viestien lukumäärä : 444
Points : 541
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  jensku Ma Maalis 12, 2012 1:13 pm

"Missä vaiheessa mä sanoin, et se on sun vika? Kyllä mä ite krapulani kestän mut mä en todellakaan lähde ajamaan tässä kunnossa yhtään mihinkään, tuskin lähtisit itekkään." Elias ärähti. Häntä tosiaan alkoi ärsyttää Vanessan kiukuttelu, ikään kuin koko tämä tilanne muka olisi vain Eliaksen vika. Todennäköisesti Vanessa oli ollut ihan yhtälailla tilanteessa mukana, kerta tuo oli tänne asti päätynyt ja he olivat vielä sängyssäkin olleet, joten ei Elias tätä tilannetta ottaisi todellakaan pelkästään omalle vastuulleen. Hän ei ollut pakottanut ketään mihinkään ja Vanessan oli ihan turha äristä hänelle koko ajan, sillä se nyt ei auttanut tällä hetkellä yhtään mitään.
" - Miks en jäis? Tää on kuitenkin mun firma eikä tänne oo ketään tulossa, joten ihan hyvin mä voin tänne jäädä." Elias hymähti. Hänellä ei tosiaankaan ollut mikään kiire mihinkään, koko yökerho oli muutenkin kuin hänen toinen kotinsa, niin paljon hän aikaansa siellä vietti.

Elias seurasi vierestä, kun Vanessa etsi kännykkäänsä ja yritti lopulta soittaa taksia itselleen. Yritykseksi koko homma näköjään jäi, aika pian puhelu nimittäin katkesi ja Elias pystyi oikein kuvittelemaan, miten paljon nainen rupeaisi nyt riehumaan, kun ei taksiakaan saanut.
"Mä voin soittaa vaikka Juhon tänne, se kyllä voi käyttää sua apteekissa ja heittää sut himaan, ei tarvii sunkaan mistään taksista maksaa.." Elias ehdotti lopulta. Juho oli hänen vanhin veljensä ja yleensä kyllä suostui Eliaksen pyyntöihin eikä kyselisi sen enempiä, ja tunsihan Vanessa tuon varmasti ennestään, olivathan nuo nähneet silloin kun Vanessa ja Elias vielä seurustelivat.
jensku
jensku
Taloyhtiön puheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 923
Points : 1013
Join date : 12.01.2012
Ikä : 31
Paikkakunta : Savon pieni peräkylä

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  fay Ma Maalis 12, 2012 1:36 pm

"No et sanonut! Älä käännä mun sanoja nyt toisiks, okei?", huokaisi Vanessa ja ajautui pyörittelemään hiussuortuvia sormissaan. Tuo teki sitä aina - oli sitten hermostunut, mietteliäs, poissaoleva, stressaantunut.. Oikeastaan siis kyllä, aina.
"... En mä sitä silleen tarkottanut", mutisi Vanessa hiljaa ja pyöräytti silmiään huomaamattomasti. Miksi Elias nyt väärensi Vanesssan sanoja? Ihan selkeästi. Neitonen nojautui sohvan selkänojaa vasten mietteliäänä ja punnitsi mielessään eri vaihtoehtoja. Ottaako bussi, vai ei? Taksi? Entä jos Vanessa lähtisi Eliaksen aut.. Ei. Punapää itsekään ei saisi mennä rattiin vielä, joten se ei tulisi kuuloonkaan.
"Okei, okei! Mä vaan kysyin..", nainen huokaisi ja pudisti päätään. Hyvä se Eliakselle oli. Vanessa joutuisi tekemään ensin lenkin apteekin kautta, ja sen jälkeen rämpimään Huvilakujalle. Kotiin päästyään tuo kyllä nukkuisi koko päivän.

Nainen kohotti kulmiaan hieman. Juhon? Ähm. Ei. Se ei olisi hyvä idea. Kaksikon matka olisi taatusti jäinen, eiväthän he olleet tavanneet sen jälkeen kun Elias ja Vanessa olivat eronneet. Ja kuinka epäilyttävää se olisikaan? Hakea Vanessa aamutuimaan yökerholta Eliaksen seurasta ja viedä apteekkiin. Voi sitä häpeän määrää..
"Ei.. Ei käy. Mitähän sä ajattelit sanoa Juholle jos se alkaa kysellä jotain? Voitko sä väittää et tää ei olis epäilyttävää? Ja johan mä sanoin et tää ei saa levitä!", muistutti neitonen ja pudisti päätään.
"Sä et voi todellakaan mainita että pidettiin pienet pippalot ja vähän seksiä siinä samassa harrastettiin", huokaisi neitonen, vaikka tiesi ettei Elias kertoisikaan sitä aivan niin - jos edes kertoisi.
"Mä menen sillä bussilla nyt sit vaikka vaan, kai tosta lähtee pian joku", mietti Vanessa ja rypisti kulmiaan hieman.
fay
fay
Rappukäytävän vakiokasvo

Viestien lukumäärä : 444
Points : 541
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  jensku Pe Maalis 16, 2012 4:41 am

"Kukahan se tässä kääntelee ja kenen sanoja.." Elias mutisi vain, puhumatta kuitenkaan suoranaisesti Vanessalle. Hän ei olisi jaksanut väitellä tuon kanssa näistä asioista yhtään enempää, hänellä koski päähän muutenkin eilisen juomisen takia ja asiaa ei auttanut yhtään se, että piti vielä krapulaisena riidellä entisen naisystävän kanssa. Oli suorastaan älytöntä, että ennen he olivat tulleet täydellisesti toimeen mutta nyt he vain tappelivat koko ajan. Elias ei pitänyt tilanteesta laisinkaan, vaikka olihan tämä nyt kieltämättä kummallekkin melko kiusallista. Okei, melko oli todella lievä ilmaisu, pikemminkin olisi voinut sanoa, että tämä oli todella kiusallista kummankin kannalta.

Elias kuunteli Vanessan vastaväitteitä ja jäi hetkeksi miettimäänkin niitä, olihan niissä hieman perää. Siitä huolimatta Elias tunsi veljensä ja tiesi, että tuo uskoisi selityksensä ja tuskin tuo rupeaisi enempää edes kyselemään, ei tuo niin kiinnostunut Eliaksen asioista ollut.
"No en mä nyt mitään semmosta sille sanois, en mä ihan tyhmä oo. Voisinhan mä sanoo, et me pidettiin täällä jatkot, joissa oli mukana muitakin ja nyt sulla ei oo kyytiä. Ja apteekissa sun pitäis käydä, koska sulla koskee päähän ja sulla ei oo täällä eikä kotona särkylääkettä." Elias totesi mutta ajatteli kuitenkin samalla, että ei rupeaisi pakottamaan Vanessaa, jos tuo halusi mennä bussilla niin siitä vaan, ei se Eliaksen päivää pilaisi.
"Tietty jos sä haluut mennä bussilla nii ihan rauhassa mut siinä vaan kestää kauemmin."
jensku
jensku
Taloyhtiön puheenjohtaja

Viestien lukumäärä : 923
Points : 1013
Join date : 12.01.2012
Ikä : 31
Paikkakunta : Savon pieni peräkylä

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  fay La Maalis 17, 2012 11:53 am

"Just..", Vanessa vain tuhahti Eliaksen sanoille ja huokaisi hiljaa. Tottakai tällaisesta asiasta riiteleminen oli ihan turhaa, mutta kummallakin taisi olla hitusen hermot kireällä tänään. Eilen oli ollut kellossa vielä hieman toisenlainen ääni. Punahiuksinen katseli ympärilleen ja varmisti että kaikki tavarat olivat mukana. Laukku, korut, laukun sisältö.. Kyllä. Neitonen olisi valmis lähtöön.
"No kunhan vaan halusin varmistaa. Kai siinä nyt itse kukin alkais ihmetellä jos sais tietää mitä on käynyt", huokaisi Vanessa ja pudisti päätään. Sitä paitsi neitosta pelotti että Elias tuntisi Ilmarin. Todella kaukaa haettuahan sellainen nyt oli, mutta silti. Se olisi niin Vanessan tuuria, ihan oikeasti.
"No.. Äh. Ehkä mä sitten menen Juhon kyydillä. Mutta varokin jos se utelee liikoja.. Tai jos sä puhut sille itse liikaa", varoitti neitonen ja nousi sohvalta. Katse kääntyi Eliaksen puoleen ja punapäinen odotti että mies soittaisi Juholle. Toisella kuitenkin menisi jonkun aikaa ajaa paikan päälle.

Kului noin kaksikymmentä minuuttia, kun Juho lopulta saapui parkkipaikalle. Kyseiset kaksikymmentä minuuttia olivat kieltämättä olleet enemmän tai vähemmän jäiset, mutta samapa tuo. Vanessa askelsi baarin puolelle ja haroi hiuksiaan parempaan kuosiin.
"Elias...? Mä meen nyt. Ei sit sanaakaan tästä kenellekään, jooko?", nainen pyysi vielä kertaalleen, kunnes sitten lopulta lähti ja veti kasvoilleen hymyn, nähdessään Juhon.
fay
fay
Rappukäytävän vakiokasvo

Viestien lukumäärä : 444
Points : 541
Join date : 12.01.2012

Takaisin alkuun Siirry alas

Oh my God, we did it.. Empty Vs: Oh my God, we did it..

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa