It's the same old story, I don't need to read the end

Keskiviikko 29. helmikuuta 2012 - klo 23:35 eteenpäin
Ranska, pariisilainen yökerho
Miro Sparrok & Mari Salminen

Reissu Disneyworldiin oli ollut oikea menestys. Mirolla ja Marilla oli ollut siellä ihan mielettömän hauskaa, he olivat hullutelleet oikein kunnolla ja muutenkin päästäneet irti kaikista arjen paineista. Mies oli ajatellut, että mikään kohde ei voisi voittaa Eiffel-tornia mutta kyllä se Disneyworld oli ollut melkoinen kokemus - ainakin Mirolle. Miro ei silloin Lapissa asuessaan ollut törmännyt mihinkään Disney-hahmoihin mutta heti Helsinkiin tultuaan miehen ystävien oli ollut ihan pakko "sivistää" Miroa sen verran, että legendaariset Walt Disney -elokuvat oli nähtävä. Oli olemassa sanonta, että Disney-elokuvia katsomaan ei voinut koskaan olla liian vanha ja mies oikeastaan pystyi allekirjoittamaan sen, koska hän oli nauttinut niiden animaatioiden jokaisesta hetkestä. Ei Miro kyllä muutenkaan pitänyt animaatioiden katsomista mitenkään hävettävänä asiana, nehän olivat oikein hyvää viihdettä ja varsinkin kaveriporukassa niitä oli mukavaa katsoa. Aika lapsellinen ihminen olisi siinä vaiheessa, jos alkaisi valittaa siitä, että joku katsoi animaatioita. Ihmisen oma valintahan se oli, mitä katsoi.

Tänään kaksikko oli lähtenyt Marin kauan himoitsemalle shoppailureissulle - mikä itse asiassa kelpasi Mirolle oikein hyvin. Vieraassa maassa oli mukavaa käydä ostoksilla, ihan sama, mitä ostettiin,m sillä valikoima oli aina erilainen - ja usein suurempi - kuin Suomessa. Niinpä se kaupoissa lusmuaminen oli oikeastaan aika mukavaa puuhaa, ja vaikkei olisikaan, niin Miro kyllä kesti sen lähes aina kärsivällisen luonteensa vuoksi. Ranskasta tosin löytyi vaikka minkälaista hienoa tavaraa, ja Miro oli jopa innostunut kokeilemaan itsekin erilaisia vaatteita - kyllä tosin Marin avustuksella. Mari oli valinnut Mirolle ties minkälaisia vaihtoehtoja ja niistä Miro olikin ostanut muutaman. Mari oli sen sijaan ostanut vähän enemmän - hyvä on, paljon enemmän - vaatteita ja luonnollisesti Miro oli niitä kanniskellut ympäriinsä. Ei se Miroa kuitenkaan ollut haitannut. Ei miestä kyllä haitannut sekään, että hänen rahapussinsa laihtui huomattavasti kun vertasi sen aikaisempaa kokoa. Miro halusi joka tapauksessa ostaa tavaroita niin itselleen kuin läheisille ystävilleenkin, kuten Auroralle ja Iinalle, ja ostipa mies myös Marille pienen yllätyksen, jonka hän voisi antaa tämän reissun aikana tai sitten vaihtoehtoisesti Suomessa. Onneksi siitä ostoksesta Mari ei ollut ollenkaan tietoinen, koska Miro oli käynyt yhdessä kaupassa yksin sanoen, että osti kavereille muutaman tuliaisen. Niin hän ostikin, mutta oli siellä pussissa eräs Marillekin kuuluva asia.

Kun kaksikko oli päässyt takaisin hotellille, oli heidän pohdittava, että menisivätkö nukkumaan vai mitä tekivät. Mari oli kuitenkin ehdottanut, että he lähtisivät jonnekin yökerhoon, mikä oli yllättänyt Miron - mies oli ollut melko varma, että hän olisi jossain vaiheessa se joka sitä ehdottaisi. Se Marin ehdotus oli kuitenkin ollut Mirolle oikein positiivinen asia ja tietenkin Miro oli vastannut myöntävästi - miksei olisi myöntänyt? Mirohan oli oikea bile-eläin ja oli hienoa huomata, että Mari halusi tutkia miksi Miro tykkäsi siitä bilettämisestä niin kovin paljon. Syitä siihen bilettämisestä pitämiseen oli miehelle todella monia. Miro esimerkiksi piti muuten vain siitä yhteisöllisyyden tunteesta, ja hän muutenkin tykkösi juoda ja joskus vain tutkailla ihmisiä. Baarissa tapasi myös helposti uusia tuttavuuksia, sillä muutaman drinkin jälkkeen kielenkannat avautuivat helpommin ja tuolloin pystyi muodostamaan ties minkälaisia keskusteluja jopa yllättävien ihmisten kanssa. Mirokin välillä joutui oikein ihmettelemään, miksi puhui jollekin tietylle hnkilölle jostain ihan oudoista asioista. Se oli kuitenkin mielenkiintoista. Kun he pääsivät lähtemään, oli Miro pukenut päälleen farkut ja kauluspaidan.

Pienen kävelyreissun jälkeen Miro ja Mari olivat saapuneet hotellin henkilökunnan suosittelemaan yökerhoon. Miestä huvitti, että kaikki oli Pariisissa jotenkin mittasuhteellisesti suurempaa kuin Suomessa, ja tämäkin paikka oli isompi kuin suomalaiset yökerhot. Miroa se ei kuitenkaan haitannut, paitsi ehkä siinä mielessä, että hänen täytyi pitää Marista kiinni kahta kauheammin. Marilla tosiaan kävi niitä kosijoita aina välillä mutta kyllä Mirokin sai aina välillä huomiota osakseen. Englanniksi miehen täytyi aina todeta, että oli naisystävänsä seurassa jotta sai ne kiinnostuneet häädettyä pois luotaan. Tosin kenellekään ei varmasti jäänyt epäselväksi, oliko Mari Miron naisystävä; mies tarjosi naiselle niin suukkoja kuin oikein ranskalaisia suudelmiakin ja muutenkin kiehnäsi tuon lähellä koko ajan. Miro halusi osoittaa Marin olevan hänen naisensa ja lisäksi mies oli muutenkin vähän juonut joten rohkeutta jo löytyi. Mitenkään muuten se juominen ei kuitenkaan näkynyt.

Yhdessä vaiheessa iltaa Marin ja Miron seuraan oli liittynyt joku jätkä, joka vaikutti ihan oikeasti hyvältä tyypiltä. Tuo oli sitten pyytänyt Maria tanssimaan kanssaan, ja koska Mirosta vaikutti siltä, ettei kyseisellä miehellä ollut mitään taka-ajatuksia niin Miro oli antanut siunauksensa - niinpä kaksikko oli siirtynyt tanssilattialle. Nyt Miro siis istui baarijakkaralla ja katseli aina välillä tanssilattian suuntaan - kyllä mies oli luonnollisesti mustasukkainen. Mikäli Miron luona ei välillä olisi käynyt naisia rupattelemassa niitä näitä niin mies olisi varmaan tuijottanut sinne tanssilattialle herkeämättä.

Marista alkoi heidän Pariisin matkan aikana tuntua koko ajan enemmän ja enemmän siltä, että hän ei haluaisi palata täältä enää yhtään mihinkään vaan hän haluaisi jäädä tänne Miron kanssa. Kaikki oli ollut vain kerta kaikkiaan niin upeaa ja ihanaa, hän ei ollut voinut kuvitellekkaan, että heille voisi sattua mitään näin hienoa. Pariisiin lähtö oli ollut ehdottomasti heidän suhteensa paras päätös ja se oli tehnyt kummallekkin niin hyvää. Kummallakin oli ollut Helsingissä ja Suomessa ylipäätänsä niin paljon asioita, jotka olivat painaneet heidän mieltään, että nyt oli ihan hyvä olla vain kaukana kaikesta murheesta ja stressistä ja nauttia pelkästään toistensa seurasta. Nauttineet he nimenomaan olivat ja Mari ei voinut kuvitella mitään niin romanttista kuin tämän heidän Pariisin matkansa. Oli ehkä kliseisyyden huippu tulla juuri Pariisiin oman rakkaansa kanssa mutta se tekikin siitä juuri niin ihanaa. Mari ei voinut sanoin kuvailla, miten onnellinen hän oli ollessaan täällä juuri Miron kanssa ja nyt kun he viettivät aikansa koko ajan kahdestaan, Marista tuntui, että hän oppi rakkaastaan koko ajan uusia puolia. Se oli vain ja ainoastaan positiivinen asia, sillä Mari todellakin halusi oppia tuntemaan Miron niin hyvin kuin vain pystyi ja haluaisi tietää joka ikisen pienenkin asian tuosta. Tällä reissulla sekin oli onnistunut oikein hyvin, hän tiesi jo Mirosta niin paljon enemmän.

Reissuun oli tietysti kuulunut Eiffel tornilla käynti mutta mieleen oli kyllä jäänyt myös Disneyworld. Jotkut olisivat ehkä ajatelleet, että heidän ikäistensä oli lapsellista lähteä päiväksi riehumaan jonnekkin lasten huvipuistoon mutta Mari oli kyllä ehdottomasti eri mieltä. Disneyworld oli kaukana pelkästään lasten huvipuistosta, siellä oli ollut niin paljon nähtävää ja koettavaa, että Mari ei olisi millään halunnut lähteä koko paikasta pois. Paljon oli jäänyt näkemättä mutta niin paljon oli kuitenkin silti tullut koettua. Päivä oli ollut unohtumaton ja Mari oli iloinen siitä, että he olivat kuunnelleet vaistojaan ja mennyt Disneyworldiin. Disney nyt vain oli niin klassikko, että pitihän heidän nyt ihan omin silmin nähde, minkälainen maailma tuossa huvipuistossa oltiin rakennettu Disneyn avulla. Se oli jotain niin uskomatonta, että Mari ei pystynyt vieläkään uskomaan, että he todella olivat olleet siellä. Kuviakin oli tullut otettua vaikka millä mitalla ja Marilla oli tuostakin reissusta nyt niin paljon kerrottavaa ystävilleen, kunhan he vain palaisivat kotiin. Kotiin paluuta ja arkea Mari ei kuitenkaan vielä odottanut eikä halunnut oikeastaan edes vielä miettiä sitä.

Tämä päivä sitten olikin mennyt shoppaillessa. Mari oli ollut varma, ettei Miro lähtisi hänen kanssaan lähellekkään ostoskeskuksia mutta kummasti päivä vain oli shoppailun parissa mennyt. Mari oli ollut jossain seitsemännessä taivaassa, kun oli päässyt tutkimaan niitä kaikkia kauppoja ja liikkeitä, joita Pariisista löytyi ja vaatteita oli kyllä lähtenyt niin paljon mukaan, että Mari ei ollut varma, miten saisi kuljetettua kaiken mukanaan Suomeen. Onneksi Miron hermot olivat tuon shoppailureissun kestäneet ja oli tuo tainnut itsekkin reissusta pitää, sillä Mari ei todellakaan ollut ainut, joka niitä vaatteita oli ostanut. Hänestä oli ollut oikeastaan hauska katsella, mitkä vaatteet voisivat käydä Mirolle ja ilokseen myös Miro oli pitänyt joistakin hänen ehdottamistaan vaatteista ja ostanutkin muutaman niistä. Ei Mari halunnut Miron tyyliä muuttaa, hän piti siitä muutenkin, mutta kun hän näki jotain, mikä Mirolle sopisi, halusi hän myös sen miehelle näyttää ja ilmeisesti Mari oli oppinut tuntemaan Miron tyyliä, kun tuo niin monesta hänen ehdottamasta vaatteesta olikin lopulta pitänyt. Shoppailu oli kuitenkin köyhdyttänyt kummankin lompakoita sen verran, että Mari oli ihan tyytyväinen, ettei asunut oikeasti Pariisissa, - hän ei varmasti pystyisi tekemään muuta kuin shoppailemaan.

Illalla he sitten olivat päätyneet erääseen yökerhoon. Yöelämään lähtö oli oikeastaan ollut Marin ehdotus mutta hän oli tuota ehdottaessaan tiennyt, että Miro kyllä varmasti suostuisi, tuo kun piti bilettämisestä. Yökerhokin oli löytynyt heidän hotellinsa henkilökunnan avustuksella ja ainakin ensivaikutelma yökerhosta oli ollut todella hyvä. Välillä Marista tuntui, että hän oli pukeutunut liiankin arkisesti, pariisilaiset kun tuntuivat pukeutuvan paljon juhlallisemmin kuin mitä suomalaiset ikinä mutta siitäkin huolimatta Mari oli kerännyt aina välillä huomiota osakseen ja niitä Miron "pelkäämiä" kilpakosijoita oli tosiaan hänen juttusillaan käynyt. Miro oli kuitenkin hätistänyt kaikki pois ja pariskunta oli muutenkin näyttänyt kaikille, että he todella seurustelivat. Marista oli ihanaa näyttää heidän onnensa muidenkin nähden eikä hän todellakaan peitellyt sitä, miten rakastunut hän Miroon oli. Varsinkin kun alkoholi oli noussut hänen päähänsä, oli Marin vaikea pitää näppinsä erossa miesystävästään mutta hän ei kuitenkaan halunnut aiheuttaa kenellekkään mitään traumoja heidän jutuistaan, joten he olivat tyytyneet vain suukkoihin ja suudelmiin, muiden asioiden vuoro olisi vasta sitten, kun he olisivat kahdestaan eikä kukaan muu olisi katsomassa.

Jossain vaiheessa iltaansa heidän seuraansa oli jostain ilmestynyt joku pariisilainen mies. Mies oli vaikuttanut oikein mukavalta ja he kumpikin olivat tulleet tuon kanssa toimeen hyvin eikä Mirollakaan ollut mitään syytä mustasukkaisuuteen. Mari sen sijaan oli hieman mustasukkainen ollut, hän tiesi, että Miroa kyllä välillä katseltiin ja useampikin nainen oli tuon juttusille yrittänyt mutta onneksi Miro oli nuo häätänyt pois. Sen sijaan, heidän seuraansa tullut mies oli jossain vaiheessa pyytänyt Maria tanssimaan kanssaan ja hetken aikaa Mari oli hieman epäillyt. Kyllä hän tanssimisesta piti ja tuo mies oli ihan mukava eikä taustalla ollut mitään sen kummempaa mutta mitä Miro siitä tuumailisi? Mirokin oli kuitenkin suostunut ehdotukseen ja tuo oli itse jäänyt baaritiskille, kun Mari oli poistunut miehen kanssa tanssilattialle, aikeinaan kuitenkin palata pian takaisin oman rakkaansa luokse, ihan kohteliaisuussyistä hän oli tuonkin miehen matkaan lähtenyt eikä hän edes ollut onneksi kaukana Mirosta, Miro pystyi koko ajan näkemään, ettei mitään todellakaan tapahtunut, Mari halusi olla miesystävänsä luottamuksen arvoinen.

Luottamusta tosiaankin tarvittiin, - yhtäkkiä kesken heidän tanssimisensa Mari huomasi, kuinka tuo mies tuli häntä lähemmäksi ja nappasikin Maria lantiolta kiinni. Mari yritti vetäytyä kauemmaksi ja pysytellä kauempana mutta sen sijaan, että tuo mies olisi kuunnellut Marin käskyä pysyä kauempana, tuo oli painanut huulensa Marin huulille ja suudellut häntä.
"Mitä helvettiä sä teet!" Mari kivahti miehelle, yrittäen päästä tuon otteesta irti ja yritti tönäistä tuota kauemmaksi mutta mies ei päästänyt Maria lähtemään, virnuili vain ja ilmoitti, että hän kyllä tiesi, että Marikin halusi tätä. Mari tiesi, että tilanne näyttäisi varmasti pahalta Miron silmissä eikä hän oikeastaan enää edes uskaltanut vilkaista Miron suuntaan, Mari meni ihan täysin pakokauhun valtaan.

Marin mekko & Marin kengät

Taas kerran Miro joutui pohtimaan sitä, että mitä oikein oli tehnyt ansaitakseen Marin kaltaisen naisen. Miro ei tajunnut sitä asiaa. Miro oli välillä niin lapsellinen ja ärsyttävä, että jotkut muut naiset joutuisivat varmaan ihmettelemään millaisen miehen oikein olivat ottaneet itselleen. Mari kuitenkin hyväksyi sen, oikeastaan tuntui, että tykkäsikin siitä - vielä kertaakaan Miro ei ollut kuullut valituksen sanaa Marin suusta. Kyllähän ne Miron vitsit saattoivat aika kuivia joskus olla mutta Mari nauroi aina, ellei sitten nauranut niille velvollisuudesta. Tuskin tuo niin teki. Miksi olisi tehnyt? Mari oli kaukana sellaisesta ihmisestä, joka feikkasi asioita, ja Miro arvosti sitä todella paljon. Liian usein Miro törmäsi vaan pinnallisiin naisiin jotka turvautuivat tissien vilautteluun, tekoripsiin ja vaikka mihin feikkeihin asioihin saadakseen miesten huomion. Mari oli kuitenkin silloin ensimmäistä kertaa baarissa saanut Miron mielenkiinnon persoonallisella kauneudella - ja hyvällä sellaisella. Sinä koko iltana Miro ei ollut saanut silmiään irti Marista vaikka niitä kaiken maailman muitakin naisia oli pörrännyt ympärillä.

Tälläkin hetkellä Miro tutkaili Maria tanssilattian suunnalla. Naurettavaahan sellainen oli, pakko tunnustaa, mutta miehessä asui aina se pieni mustasukkaisuuden pilke, ja luonnollisesti se nousi esiin tällaisissa tilanteissa. Mitään liian ahdistavaa siellä tanssilattialla ei kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan joten mies kykeni ihan hyvin mielin keskittymään aina välillä muihinkin asioihin. Huvittavinta yksin istumisessa oli se, että monet naiset - jopa samat kuin Marin aikana - tulivat käymään puhumassa ties mitä asioita. Toki Miro vastaili, ja ihan kohteliaisuudesta, mutta mikäli alkoi vaikuttaa siltä, että nainen kaipasi vähän jotain muutakin kuin juttuseuraa niin Miro totesi olevansa täällä naisensa kanssa. Jotkut jäivät siltikin siihen puhumaan, jännimmissä tapauksisa yrittivät kähmiä mutta Miro piti sitä oikeastaan vain huvittavana. Oli outoa huomata, että Ranskasta löytyi noinkin sisukkaita naisia jotka eivät ymmärtäneet sanomisesta. Tosin nuo naiset saattoivat metsästää nimenomaan varattuja miehiä, jotkut saivat siitä kiksejä kun onnistuivat valloittamaan varatun henkilön. Kun Miro oli vielä ollut vapaalla jalalla niin hän oli keskittynyt niihin vapaisiin naisiin. Nyt hänellä oli kuitenkin Mari ja hän sai keskittyä omaan, varattuun naiseensa. Miro hymyili ja käänsi katseensa tanssilattialle - ja näki asian, jota ei halunnut nähdä.

Miro kuuli musiikin etänevän hänen korvissaan sen näyn takia. Kaksikon tanssi oli lähentynyt. Mies piti Maria lantiolta kiinni, ja-- Miro käänsi katseensa pois. Hän ei halunnut nähdä. Ei edes kyennyt katsomaan. Hän kuitenkin nosti sinne katseensa takaisin - ehkä äskeinen oli mitätön väärinkäsitys. Eihän Mari häntä pettäisi. Eihän? Niinpä Miro nosti katseensa takaisin Marin ja sen tuntemattoman suuntaan ja siellä se todellinen pommi olkikin - suudelma. Taas kerran Miro käänsi katseensa pois. Okei, tuo ei ollut mielikuvitusta. Tuo oli tapahtunut. Miro tunsi sydämensä hakkaavan lujaa tahtia ja mahassa tuntui epämukava tunne - tunne, jonka hän oli tuntenut ennenkin. Miro oli petetty uudestaan. Miron oli pettänyt Mari, sellainen ihminen, josta Miro ei koskaan olisi voinut ajatellakaan mitään pahaa. Tuo oli ollut koko ajan rehellinen Mirolle ja vaikuttanut oikealta kultakimpaleelta, mutta ilmeisesti se kaikki oli ollut vaan esitystä. Siellä Mari nimittäin seisoi suutelemassa toista miestä eikä varmaan edes enää muistanut Miron olemassaoloa. Miro oli ollut Marille vaan joku hauskanpitoväline.

Miksei Miro kuitenkaan halunnut uskoa tätä tilannetta? Hän yritti keksiä sille koko ajan jotain järjellisiä selityksiä, muun muassa sen, että mies teki sen tahallaan, mutta ei Mari kyllä näyttänyt siltä, että olisi tahtonut lopettaa sen suudelman. Tai no, eihän Miro tiennyt mitä siellä nyt tapahtui koska ei edes katsonut sinne. Ei hän pystynyt, koska tunsi kouraisun sydämessään joka kerta kun katsoi sinne. Miro oli antanut Marille sydämensä ja nyt tuo tarjosi sitä takaisin pahimmalla mahdollisella tavalla. Silloin Miron täytti viha - eniten ehkä sitä tuntematonta miestä kohtaan. Miten tuo edes ajatteli, että voisi suudella varattua naista? Siinä vaiheessa jokin napsahti Miron päässä. Hän ei tiedä miten, tai miksi se tapahtui, mutta pian Miro oli jo noussut tuoliltaan ja käveli kohti sitä miestä ja Maria. Hänen katseensa oli liimattuna siihen mieheen - Mariin Miro ei kyennyt katsomaan. Ei äskeisen jälkeen. Se tuntematon mies selvästi huomasi Miron saapuvan, koska tuo nosti päänsä ylös - eli ilmeisesti lopetti Marin suutelemisen - ja loi huulilleen ehkä ärsyttävimmän virneen ikinä. Voi kyllä Miro sen virneen pyyhkisi pois. Niinpä Miro nosti nyrkkinsä kohti tuon miehen naamaa ja iski, vaikka ei yleensä väkivaltainen ollutkaan.

Tämän jälkeen Mirolta taisi katketa filmi ihan kokonaan. Hän muisti kyllä sen, että mies ei ollut lyönyt häntä takaisin mutta joka tapauksessa Miro huusi tuolle miehelle ties mitä - kiroten. Yhtään kaunista sanaa Miron suusta ei tullut siinä tilanteessa. Nyt Miro kuitenkin seisoi ulkona järjestyksenvalvojien avustamana. Vaaleatukkainen nuorukainen ei saanut selvää tunteistaan ja hapusi tupakkaa taskustaan. Hän oli sekaisin kuin käkikello. Miro vei tupakan huulilleen ja sytytti sen - rauhoittava nikotiini virtasi miehen keuhkoihin. Sitä hän nyt tarvitsikin. Hän tarvitsi jotain, mikä veisi ajatukset pois Marista ja siitä miehestä. Jääkööt Mari sisälle, menkööt vaikka yöksi sen miehen luokse. Sen kun vaikka panisi tuota miestä. Miro ei halunnut edes nähdä tällä hetkellä Marin kauniita kasvoja - jotka olivat juuri saaneet melko demonisen muodon - koska hän oli niin pettynyt. Tätä Miro ei tosiaan ollut tältä reissulta odottanut.

Mari oli täysin jäätynyt tilanteesta eikä tiennyt mitä tehdä, hän ei saanut tuota miestä kimpustaan mutta ei voinut todellakaan kutsua Miroakaan apuun. Tuo oli sitäpaitsi varmasti jo nähnyt tilanteen ja kauempaa se oli varmasti näyttänyt siltä, että Mari olisi ollut mukana tuossa suudelmassa. Se ei ollut todellakaan totta, Mari oli työntänyt heti tuon miehen hänestä kauemmaksi mutta tuo ei suostunut luovuttamaan vaan yritti uudestaan. Maria ihan oikeasti pelotti, mitä tuo mies vielä oikein saisi päähänsä, sillä tuo ei todellakaan vaikuttanut enää yhtään niin mukavalta ja luotettavalta kuin mitä tuo oli äsken ollut, silloin kun he olivat vielä Miron seurassa pöydän ääressä. Nyt tuo oli kuitenkin käyttänyt Marin kiltteyttä hyväksyyn ja kävi kiinni heti, kun hänen miesystävänsä silmä vältti ja parhaassa tapauksessa tuo oli nyt sitten onnistunut pilaamaan heidän suhteensa Miron kanssa. Maria kylmäsi inhottavasti sydämestä edes ajatella, että Miro oli tosiaan saattanut nähdä koko tilanteen ja ehkä tuo oli jo lähtenyt pois, jättänyt Marin oman onnensa nojaan, kuvitellen, että Mari petttäisi häntä jonkun toisen kanssa. Sitä Maria ei ikinä tekisi, ei ikinä, hän ei edes harkitsisi semmoista vaihtoehtoa.

Mari tunsikin sitten miehen vihdoin päästävän hänestä irti mutta syykin oli selvä, - Miro oli ilmestynyt heidän viereensä ja ei näyttänyt todellakaan iloiselta. Hienoa, Miro siis oli nähnyt tilanteen ja tuo oli varmasti ymmärtänyt tilanteen aivan väärin. Sen huomasi jo tuon olemuksesta, Mari ei ollut varmasti ikinä nähnyt Miroa noin vihaisena ja tuo ei edes vilkaissut Maria. Mari tunsi kuinka hänen kätensä tärisivät ja hän olisi halunnut sanoa Mirolle jotain mutta hän ei saanut sanaa suustaan, ei hän tiennyt, miten ihmeessä rauhoittelisi Miron, joka kaiken lisäksi oli vielä hieman humalassakin. Mari ei sitten kerennytkään sanoa mitään, kun yhtäkkiä Miro löi tuota heille puolituntematonta miestä kasvoille. Koko tilanne meni niin nopeasti ja Mari oli ihan varma, että kohta myös Miro saisi turpaansa mutta sitä ei tapahtunutkaan. Sen sijaan koko yökerho tuntui hiljenevän ja kääntävänsä katseensa heidän suuntaan ja pakokauhu todellakin iski Mariin. Ei heidän iltansa ei todellakaan pitänyt mennä näin ja nyt Miro kuvitteli, että Mari oli pettänyt häntä.. Ei tämä voinut olla todellista. Mari vain seurasi tilannetta vierestä ja jostain syystä tuo mies ei lyönytkään Miroa takaisin mutta sen sijaan järjestysmiehet tulivat salamana paikalle ja ennenkuin Mari tajusi tilannetta kunnolla, olivat nuo raahaamassa Miroa jo pihalle.

"Miro... Miro!" Mari yritti huutaa Miron perään mutta joko tuo ei kuullut tai sitten tuo ei vain halunnut kuulla. Marin olisi tehnyt mieli vain lyyhistyä siihen paikkaan ja itkeä mutta hän ei voinut antaa periksi näin helposta. Hetken aikaa Mari yritti vain rauhoittua mutta lopulta hän pinkaisi Miron perään, hän ei todellakaan antaisi tämän asian olla, tämä asia selvitettäisiin ihan varmasti. Ihmisiä kuitenkin yökerholla riitti, joten Mari meinasi kadottaa koko ajan Miron silmistään, tuo kun meni niin paljon häntä edellä ja kaiken lisäksi Marilla oli jaloissaan sen verran korkeat korkokengät, ettei hän yksinkertaisesti pystynyt kävelemään yhtään nopeammin, vaikka olisi halunnut saada Miron mahdollisimman nopeasti kiinni. Marin mielessä käväisi ajatus myös siitä, että järjestysmiehet menisivät soittamaan poliisin paikalle ja Miro vietäisiin putkaan, - ei hitto, mitä Mari sitten muka tekisi? Hän ei voisi estää tuota mitenkään ja tuo oli vielä kaiken lisäksi ihan todennäköinen vaihtoehto, ellei Miro onnistuisi jotenkin puhumaan itseään pois tuosta tilanteesta. Mari ei todellakaan antaisi itselleen anteeksi, jos Miro joutuisi tämän tilanteen takia vielä poliisienkin kanssa ongelmiin, tästä tilanteesta oli muutenkin hupi ja hauskuus kaukana.

Lopulta Mari pääsi kuitenkin pihalle ja kauaa hänen ei tarvinnut ympärilleen katsella, kun hän jo huomasi Miron kauempana. Järjestysmiehet edelleen katsoivat Miron perään mutta tuo seisoi kuitenkin nyt yksin tupakoimassa. Miron tupakoiminen kyllä ärsytti Maria mutta hän ei ollut valittanut siitä kertaakaan, niinkuin ei mistään muustakaan, jos joku asia oli häntä ärsyttänyt. Nyt hänellä ei kuitenkaan olisi oikeutta valittaa Mirolle yhtään mistään, ihme, jos tuo edes suostuisi kuuntelemaan häntä. Mari tunsi kuinka kyyneleet valuivat hänen silmistään ja hänen oli pakko pyyhkiä silmiään, ennenkuin pystyi edes lähtemään kävelemään Miron luokse. Häntä oikeasti pelotti, mitä Miro tällä hetkellä ajatteli. Jos tuo tosiaan kuvitteli, että Mari oli pettänyt häntä niin tästä tilanteesta ei seuraisi yhtään mitään hyvää. Se olisi Marin ja Miron tarinan loppu ja jo pelkkä ajatus tuosta sai Marin mielen entistä synkemmäksi. Hän ei todellakaan haluaisi luopua Mirosta, hän oli niin rakastunut ja tuo mies oli niin tärkeä hänelle, hän ei vain voinut luopua miesystävästään. Nyt kuitenkin näytti siltä, että Miro ei edes halunnut sopia tätä asiaa, olisihan tuo muuten tullut selvittämään tilanteen muuten kuin nyrkkien kanssa.

Mari kuitenkin keräsi rohkeutensa ja käveli Miron luokse, yrittäen hakea tähän katsekontaktia mutta Miro oli selvästi päättänyt, että tuo ei edes vilkaisisi Maria. Se sai kyyneleet Marin silmiin uudestaan, miten Miro saattoi edes kuvitella, että Mari ikinä voisi pettää tuota? Kyllähän tuon jo pitäisi Mariin luottaa ja tietää, ettei hän tekisi mitään sellaista ikinä. Ei ikinä.
"Miro.. Mä en suudellu sitä miestä. Mä en vastannu siihen suudelmaan, mä en todellakaan halunnu sitä. Se oli sen miehen vika, mä yritin estää sitä mut mä en pystyny." Mari aloitti lopulta, yrittäen pitää äänensä koossa, vaikka oli ihan varma, että purskahtaisi itkuun, sen verran pahasti hänen äänensä jo tärisi.
"Mä en ikinä pettäis sua, kyllähän sä tiedät sen."

Miro yritti rauhoitella itseään sitä tupakkaa polttamalla, mutta se ei vaikuttanut onnistuvan - miehellä oli sananmukaisesti itku kurkussa. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin itkenyt sen vuoksi, että joku olisi tehnyt hänelle jotain, mutta nyt mies kuitenkin tunsi olonsa haavoitetuksi. Hän ei olisi koskaan uskonut, että Mari tekisi hänelle jotain tällaista, sillä mies oli rakastunut Mariin juurikin sen takia, että tuo oli niin kiltti ja sellainen ihminen, joka ei koskaan satuttaisi muita tahallaan. Mies ei kuitenkaan olisi voinut olla enempää väärässä, kaipa miehen oli pakko sitten myöntää itselleen, että hänen ei kannattaisi luottaa kehenkään muuhun kuin itseensä. Harvoin Miro oli kuitenkaan sinisilmäinen mutta Mari näytti olevan poikkeus. Komeasti tuo oli ainakin onnistunut kietomaan Miron pikkurillinsä ympärille ja nyt se kaikki sitten kostautui. Kelle Miro edes nyt oli vihainen? Itselleen, Marille vai sille miehelle? Varmaan oikeastaan ihan kaikille edellä mainituille, varsinkin itselleen. Nuorukainen ei lähes koskaan avannut sisintään ihmisille täysin, koska pelkäsi, että siitä seuraisi ongelmia, ja kas vain, niin oli käynyt tässä tapauksessa. Miro oli idiootti kun ei kuunnellut itseään vaan oli sokeasti uskonut rakkauteen ja siihen, että Mari ei häntä hylkäisi.

Naisen saapuminen uloskaan ei saanut Miroa kääntämään katsettaan tuota kohden. Vaikka katsettakaan Miro ei Marille antanut niin kyllä mies silti tiesi, että Mari oli siinä jossain. Jossain lähellä. Helvetti, nuorukainen tunnisti Marin suurin piirtein jo pelkistä askeleista ja saattoi tuntea tuon lähistöllä. Yhtäkkiä kaikki se oli kuitenkin unohtunutta ja Miro tunsi pelkästään katkeruutta - hyvä on, ei Miro oikeasti voinut unohtaa sitä rakkauttaan. Empaattisena ihmisenä Miro kyllä tunsi, että Marikin oli lähes yhtä murtunut kuin hän. Miksi? Koska jäi kiinni? Miroa ahdisti ajatus siitä, että Marilla oli saattanut olla vaikka kuinka monta naista hänen aikanaan, eikä mies itse ollut huomannut mitään merkkejä. Miksi Mari edes petti? Eikö tuo saanut tarpeeksi tyydytystä Mirosta? Mitä vikaa Mirossa sitten oli, eikö hän huomioinut naista tarpeeksi henkisellä tasolla vai puuttuiko mieheltä jotain tiettyjä taitoja sängyssä? Ajatukset juoksivat Miron päässä kuin kilpaa ja mies tunsi, kuinka silmänsä kostuivat. Hän harvoin edes itki muiden edessä mutta nyt Miron turhautuneisuus kyllä purkautui ihan kyynelein. Jos Miro voisi ottaa oppia aikaisemmista itkemistapauksista, niin kohta hän alkaisi huutaa - eikä Miro pystyisi estämään sitä vaikka haluaisikin.

Epätasainen huokaus karkasi Miron huulilta. Lopulta vaaleatukkainen nuorukainen veti viimeiset henkoset tupakastaan ja heitti sen maahan, vaikka tuhkakuppi olisi ollut vain muutaman askeleen päässä - tosin ne askeleet olisi pitänyt ottaa taaksepäin kohti Maria. Ja tällä hetkellä mies ei kestänyt naisen läheisyyttä. Hyvä, kun Miro pystyi katsomaan Maria silmiin ilman, että purskahti itkuun kuin vauva. Miroa oikeastaan jopa hävetti. Miksi helvetissä hänen täytyi olla ihan itkun partaalla? Tässäkin tilanteessa hän olisi vain voinut säilyttää ylpeytensä ja puhua asiasta asialliseen sävyyn, mutta ei, sitä mies ei tehnyt vaan sen sijaan hän taas käyttäytyi kuin kakara. Mies vihasi tätä puolta itsessään. Tämäkin ero - kyllä, Miro oli varma, että ero oli nyt edessä - olisi voitu suorittaa asiallisesti puhumalla mutta mies ei saanut sanaa suustaan. Ei tosin saanut Marikaan, joten tilanne oli vähintäänkin jäätävä. Ainoat äänet kuuluivat yökerhon sisältä - toisin sanoen se oli sellaista jumputusta. Tällä hetkellä Miro taisi kuitenkin kuulla ihan vain oman sydämensykkeensä - tai oikeastaan sen murtumisen. Sydän oli vain lasia, ja se oli helppo rikkoa. Miron sydän olikin nyt täysin palasina. Mari oli sen murtanut.

Lopulta sen hiljaisuuden rikkoi Mari. Mä en suudellu sitä miestä. Ja paskat. Miro kyllä näki sen koko helvetin tilanteen ja saattoi huomata, että Mari ei yrittänyt pakittaa tilanteesta. Tosin jos tarkkoja oltiin, niin Miro ei ollut nähnyt puoliakaan siitä tilanteesta. Hän ei ollut kyennyt katsomaan. Joten mitä, jos Mari puhuikin totta? Saattoiko olla, että se mies oli suudellut Maria väkisin? Miro pudisti päätään näkyvästi ollessaan niin sekaisin ajatusten kanssa. Toisaalta Miro ei kyennyt uskomaan Marista mitään pahaa mutta silti Miro oli nähnyt tilanteen omin silmin. Ehkä Mari siis vaan yritti huijata Miroa. Mutta mitä nainen siitä hyötyisi? Miro ei ollut mitenkään erityisen rikas eikä missään arvostetussa ammatissa, eli tuskin tuo Mirosta mitään yritti hyötyä. Ehkä tuo oli sitten halunnut Miron hurmaamalla vähentää epävarmuuttaan ja todistaa ettei ollut niin huono kuin luuli? Miro keksi koko ajan mitä hullumpia vaihtoehtoja sille, että miksi Mari käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Ja mitä enemmän niitä selityksiä tuli, sitä tyhmemmäksi Miro itsensä tunsi. Miten kukaan nainen häntä jaksaisikaan ihan muuten vaan? Miro osasi olla lapsellinen ja taisi osata hoitaa homman kotiin vain makuuhuoneen puolella. Mari siis varmaan etsi vain jotain halpoja huvituksia Mirosta.

"Älä", Miro aloitti päätään pudistaen, "älä. Mari.. Lopeta." Kaikista vähiten Miro halusi nyt kuunnella jotain tekosyitä ja pahoitteluja - hän vihasi niitä. Varsinkin pahoittelut olivat niitä kamalia, sitä paitsi, Miro itse oli ollut tyhmä ja saattanut itsensä tähän tilanteeseen. Miro oli mennyt parisuhteeseen vaikka tiesi sen aiheuttavan vain sydänsuruja; historiahan tässä toisti itseään. Ne Marin viimeiset sanat saivat Miron värähtämään - Niila oli aikoinaan sanonut ihan samalla tavoin mutta eri merkityksessä. Kun he olivat piuhuneet Helsinkiin lähtemisestä, Niila oli sanonut, ettei koskaan pettäisi Miroa ja jättäisi lähtemättä. Toisin oli kuitenkin käynyt. Jokin siinä lauseessa sai Miron täysin tunteettomaksi.
"Sähän petit sen sun kaveriski pahimmalla mahdollisella tavalla", Miro totesi jäätävän monotonisella äänellä - siitä äänensävystä ei saanut selkoa. Mies ei kyllä saanut itsekään selkoa siitä, että miksi oli sanonut äskeisen, eikä oikeastaan voinut edes välittää siitä pätkän vertaa. Ja se oli tosiaan virhe.

Mari ei tiennyt, mihin olisi katseensa kohdistanut, kun Miro ei vilkaissutkaan häntä. Mari näki vain tuon selän ja Miro vain tuijotteli jonnekkin muualle. Tuntui tosiaan pahalta, että Miro oli niin loukkaantunut ja suuttunut, ettei tuo voinut edes katsoa Marin suuntaan. Tilanne oli kaikkea muuta kuin mukava, se oli Marin mielestä suoraan sanottuna ihan hirveä. Hän ei olisi ikinä uskonut, että he voisivat olla tämmöisessä tilanteessa mutta tässä sitä nyt oltiin eikä Mari todellakaan tiennyt, miten saisi Miron uskomaan itseään. Miro ei sanonut edelleenkään mitään ja se sai Marin entistä huolestuneemmaksi, Miro kun ei yleensä ikinä saanut ihan täysin sanattomaksi, aina tuolla oli edes jotain sanottavaa. Nyt tuo kuitenkin pysyi hiljaa ja poltteli tupakkaansa Maria vilkaisemattakaan eikä Mari voinut sille mitään. Toki hän olisi voinut kävellä lähemmäksi Miroa ja pakottaa tuon katsomaan itseään mutta Miro olisi todennäköisesti vain kääntänyt katseensa tai pahimmassa tapauksessa ruennut raivoamaan samalla tavalla kuin sille miehelle äsken. Kun Mari edes ajatteli äskeistä miestä, kylmät väreet nousivat hänen iholleen. Se mies oli ollut niin kammottava ja nyt tuon miehen takia heidän suhteensa Miron kanssa oli ihan vaakalaudalla eikä Mari ilmeisesti voinut pelastaa tilannetta enää millään tavalla.

Lopulta Mari ei enää kestänyt katsella vain Miron selkää ja hän käveli lähemmäksi Miroa, kävellen sitten tuon eteen, yrittäen hakea edes jonkinlaista katsekontaktia. Miro yritti kyllä parhaansa mukaan vältellä katsomasta Maria mutta siitä huolimatta Mari kerkesi nähdä, että Mirollakin oli kyyneleet silmissä. Mari ei ollut ikinä aiemmin nähnyt Miron itkemässä ja se sai hänet entistä huolestuneemmaksi tästä tilanteesta. Jos Miro ei uskoisi häntä niin mitä ihmettä hän sitten tekisi? Se äskeinen oli ollut niin silkkaa väärinkäsitystä, Marilla ei ollut siihen tilanteeseen osaa eikä arpaa mutta tuo mies oli suudellut häntä eikä Mari ollut pystynyt estämään sitä mitenkään. Hän oli ihan vain kiltteyttään mennyt tanssimaan tuon miehen kanssa, koska tuo oli vaikuttanut sekä hänen että Miron mielestä mukavalta mutta nyt Mari olisi voinut vaikka itsekkin käydä lyömässä sitä miestä. Tai ei, Mari ei edes haluaisi nähdä koko miestä enää ollenkaan. Jos he nyt eroaisivat tämän takia Miron kanssa niin Mari ei todellakaan tiedä, mitä hän sitten tekisi. Hän ei pystyisi enää olemaan ilman Miroa, pelkkä ajatuskin tuntui niin hirveältä, ettei Mari tiennyt miten päin olisi ollut. Mari pyyhki silmiään ja yritti ryhdistäytyä mutta kyyneleitä vain tuli hänen silmistään edelleen.

"Miro rakas, sun on pakko uskoo mua. Miks ihmeessä mä pettäisin sua? Mä en oo ikinä ollu niin onnellinen, kun mitä mä oon ollu sun kanssa, sä oot parasta, mitä mulle on ikinä tapahtunu. Mä rakastan sua, en mä vois pettää sua." Mari yritti selitellä, kyynelten valuessa samalla silmistään, ei edes pystynyt enää estämään niitä mitenkään. Koko tilanne oli ihan hirveä ja kun Miro ei selvästi uskonut Maria, Mari oli ihan romahtamispisteessä. Miron oli pakko uskoa häntä, Mari ei ikinä voisi pettää miesystäväänsä, ei missään tilanteessa, ei kenenkään kanssa. Mirosta oli tullut hänelle niin tärkeä, läheinen ja rakas, että Mari ei tekisi mitään, mikä satuttaisi tuota. Hän tietysti Miron menneisyydestä ja tiesi, että tuo pelkäsi tulevansa hylätyksi ja varsinkin sen takia Mari halusi pitää huolen siitä, että Miro sai koko ajan tuntea, että Mari tosiaan halusi olla hänen kanssaan eikä hylkäisi tuota. Nyt Miro sitten kuvitteli, että Mari oli mennyt pettämään ja se ajatus tuntui ihan mielettömän pahalta. Mari pyyhki jälleen silmiään, pystymättä oikein edes katsomaan Miroon, hän ei halunnut nähdä sitä pettymystä ja loukkaantuneisuutta miehen silmistä. Miten oli edes mahdollista, että vielä pari tuntia sitten kaikki oli ollut hyvin, suorastaan loistavasti ja nyt heidän suhteensa oli kaatumassa?

Mari yritti keksiä jotain, millä saisi Miron uskomaan itseään mutta sitten mies sanoi jotain sellaista, jonka ansiosta Marin sydän jätti ainakin pari lyöntiä välistä, ellei pysähtynyt kokonaan. Sähän petit sen sun kaveriski pahimmalla mahdollisella tavalla. Mari nosti hitaasti katseensa takaisin Miron silmiin ja tuijotti tuota suurinpiirtein lasittunut katse silmissään, olematta ihan varma, oliko kuullut varmasti oikein. Oliko Miro juuri ottanut puheeksi sen ainoan asian, jota Mari katui kaikista eniten menneisyydessään? Ihanko oikeasti tuo luotti Mariin näin vähän, että tosiaan kuvitteli hänen pettävän, ihan vain sen takia, että Mari oli mennyt väärän miehen kanssa sänkyyn vuosikausia sitten.
"Anteeks mitä.." Mari sanoi hiljaa, tuntien kaiken äänen häviävän kurkustaan kokonaan, hänellä ei tosiaankaan ollut nyt sanoja enää jäljellä. Jos Maria halusi loukata niin siihen oli monta keinoa mutta vain yhdellä tapaa häntä pystyi loukkaamaan ihan pahiten. Ulkonäön haukkuminen oli inhottavaa mutta Mari kesti sen, koska tiesi, että ulkonäköä voisi aina muokata. Sama oli luonteen kanssa, kyllä luonteenpiirteitään pystyisi edes hieman muuttamaan mutta menneisyyttä ei voisi muuttaa vaikka kuinka yrittäisi.

"Ihanko oikeesti sä luotat muhun niin vähän, et sä kuvittelet, et mä voisin tehdä sulle samalla tavalla?" Mari sai vain sanottua, tuntien surun tilalle tulevan nyt myös vihan. Harvoin Maria pystyi täysin sanoilla loukkaamaan mutta Miron sanat olivat jotain sellaista, että Mari ei tiennyt, pystyisikö antamaan sitä koskaan anteeksi. Hän katui Tean pettämistä niin paljon, enemmän kuin mitään muuta, ja tekisi kaikkensa, että voisi muuttaa tuon tapahtuneen jotenkin mutta hän ei voinut sille mitään. Kaiken lisäksi Mari oli kertonut kaiken tuon Mirolle ja luullut, että Miro olisi hyväksynyt nuo asiat mutta selvästi tuolla oli jäänyt jotain hampaan koloon tästä asiasta.

Miroa ahdisti - hän ei voinut tajuta, miten tämä saattoi tapahtua hänelle. Oikeastaan miten se saattoi tapahtua taas. Mies oli käynyt jo läpi tämän tilanteen. Hän oli kokenut tämän jo kertaalleen. Oli jopa naurettavaa kuinka päivänselvästi Miro muisti tämän kaiken, vanhempiensa kyynelet, Niilan häpeän ja oman pettyneisyytensä. Tosin Miron kyyneleet olivat tähän ihan uusi ulottuvuus - aiemmin mies ei ollut itkenyt. Nyt mies ei kuitenkaan voinut mitään sille, että silmänsä kostuivat nopeasti kaikesta katkerasta nieleskelystä huolehtimatta. Nyt Miro oli kyllä se, joka häpesi. Ensinnäkin häntä hävetti se, että itki tässä yleisellä paikalla mutta entistä enemmän hänet sai häpeämään se hänen sinisilmäisyytensä. Miten Miro saattoi olla niin tyhmä ja naiivi? Lapsellinen hän oli ollut aina mutta naiivi ja lapsellinen olivat periaatteessa kaksi eri asiaa. Miro huokaisi. Hän voisi vieläkin valita sen aikuisen tien, hoitaa sen kaikista karuimman osion kunnialla, mutta ei, mies päätti alkaa vollottaa kuin vauva. Kaiken lisäksi hän vielä oli kääntänyt katseensa pois Marista, oikeastaan niinkin paljon, että oli kääntänyt tuolle selkänsä. Miro kieltäytyi katsomasta naista. Hän ei halunnut tehdä sitä. Mari oli pettänyt hänet niin pahasti, että Miro ei suostunut antamaan tuolle katsekontaktia.

Edes Marin saapuminen hänen eteensä ei saanut Miroa katsomaan naista - tosin se sai ensimmäisen kyyneleen valumaan pitkin nuorukaisen poskea. Varmaan Marikin piti nyt häntä ihan heikkona. Varmaan suurin piirtein nauroi, että millainen herkkis Miro oikeasti oli ja tunsi voiton tunnetta siitä, että sai Miron itkemään. Mutta niille kyyneleille ei Miro voinut mitään. Hän rakasti Maria. Rakasti enemmän kuin ketään muuta. Aiemmin Miro oli ajatellut Marin olevan jopa hänen elämänsä rakkaus. Tällä hetkellä kuitenkin näytti siltä, että se kaikki oli ollut vain sitä petollista pilvilinnoissa asumista. Tosin Miro ei koskaan edes tuntenut asuvansa pilvilinnoissa. Hän oli oikeastaan enemmänkin sellainen henkilö, joka ajatteli realistisesti eikä odottanut missään liikoja. Ehkä siis tämä suhde itsessään oli ollut alusta asti täysi haave. Tässä sitä taas huomattiin, että kaksi täysin erilaista ihmistä eivät voineet olla yhdessä, ja ehkä oli hyvä, että edes jompikumpi heistä olisi kokonainen henkisellä tasolla. Molemmat olivat siitä kuitenkin kaukana. Mari oli mielettömän epävarma ja Miro taas täynnä itsevarmuutta, Mari oli vähän asiallisempi ja Miro lapsellinen, Mari oli järki ja Miro taas tunteet. He olivat liian erilaisia ja juuri ne pahimmat erilaisuuden kohteet liittyivät jollain tavalla heidän epäkokonaisuuteensa. Tämä oli siis ihan varmasti ollut tuomittu suhde jo alusta asti mutta Miro ei vain ollut huomannut sitä. Se olisi kuitenkin pitänyt huomata.

Miro pudisti taas kerran päätään Marin sanoille. Mä en oo ikinä ollu niin onnellinen, kun mitä mä oon ollu sun kanssa, sä oot parasta, mitä mulle on ikinä tapahtunu. Paskapuhetta. Mari halusi vain uudelleen kietoa Miron pikkurillinsä ympärille ja kun silmä vältti, oli tuo taas muiden miesten kimpussa. Ehkä Mari tunsi itsensä jotenkin vahvemmaksi kun sai olla Miron kanssa. Miksi? Kehtasiko tuo oikeasti pönkittää esimerkiksi asemaansa kavereidensa kanssa Miron avulla? Tosin ei Miro sitä paljon hyödyttäisi, elleivät sitten Marin kaverit olleet kaikki pinnallisia ja valinneet miehensä ulkonäön perusteella - kyllä Miro oli ulkonäöstään tietoinen. Aikoinaan, kun hän ei vielä ollut Marin kanssa, oli mies jopa käyttänyt sitä hyväkseen naisia metsästäessään. Nyt tosin näytti epäilyttävästi siltä, että Miro joutuisi palaamaan vanhaan elämäänsä; palaamaan sinkkumieheksi, joka harrasti vain yhden yön juttuja. Mikään niistä yhden yön jutuista ei kuitenkaan voinut vetää vertoja Marin kanssa olemiselle. Kun Miro oli Marin kanssa, ihan sama oliko sängyssä vai muuten vain, hän tunsi kaikkia tunteita. Yhden yön jutut huolehdittiin vaan nopeasti pois alta eikä noiden kanssa useinkaan paljoa keskusteltu, mutta Miro tunsi omistavansa yhteyden Marin kanssa. He keskustelivat asioita ja olivat lähellä. He kykenivät siihen ilman mitään seksuaalista ja se oli uskomatonta.

Anteeks mitä. Siinä vaiheessa Miro käänsi katseensa, kylmän sellaisen, Marin silmiin. Kyyneliä näytti valuvan molempien silmistä - ja vaikka Miro yritti peittää sen, se tuntui pahalta. Jos Miro uskoisi Marin sanoja, niin hän sulkisi Marin syleilyynsä ja lohduttaisi tuota parhaalla mahdollisella tavalla. Hän olisi halunnut ottaa kaiken sen tuskan pois Marilta. Mutta mistä se tuska juonsi juurensa? Eihän tuon tulisi olla surullinen jos kerran oli muutenkin pettänyt koko ajan. Pian Miro kuitenkin huomasi sen surun muuttuvan vihaksi - ja hyvä niin. Miro ei halunnut kuulla pahoitteluja vaan suoraa puhetta. Nainen saisi nyt sanoa ihan suoraan, miksi petti, eikä suinkaan kierrellä totuutta. Yli kaiken Miro vihasi valehtelemista. Asiat täytyi osata sanoa suoraan, ei sillä kaunistelulla mitään voittanut. Miro oli ainakin itse tottunut aina puhumaan suoraan ja arvosti sitä piirrettä myös muissa - jopa Marissa. Miro halusi niin paljon tietää, että mikä hänessä oli vikana, että miksi hän ei kelvannut Marille. Miksei mies kelvannut Marille tuon ainoana miehenä. Miro oli naurettavan varmistunut siitä, että Marilla oli enemmänkin miehiä.

"Tässä ei oo kyse luottamuksesta!" Miro tunsi kuinka turhautuneisuutensa purkaantui ja se sai hänen äänensävynsä vihaiseksi, isommaksi. "Sä suutelit toista miestä, mä näin sen! Sun on ihan turha kieltää sitä!" Mies ei voinut mitään sille, että äänensävynsä oli kohonnut jo huutamiseksi. Suoran katsekontaktikin Miro piti Marissa.
"Tässä kaikista pahinta on se, että mä oikeesti rakastan sua, ja sitte sä ootki suurin piirtein kusettanu mua koko ajan! No hyvä, että sain tietää tästä tässä vaiheessa. Sainpa huomata että mä en kelpaa sulle tällasena", mies totesi ja päätti ohittaa Marin voidakseen lähteä takaisin hotellille. "Haista vittu", Miro murahti naiselle ennen kuin oli tuon ohittanut ja lähtenyt hotellin suuntaan. Miro ei edes tiennyt, mitä sanoi mutta tiesi katuvansa sanomisiaan myöhemmin. Tällä hetkellä katumus ei kuitenkaan ollut hänen päällimmäinen tunteensa vaan se oli pettymys. Karvas pettymys.