I walked away, from everything I had

Juho istui kellarissa pohjeita treenauttavan laitteen päällä ja pyöritteli biljardipalloa kädessään. Mitä hän oli juuri nähnyt? Juho oli aikeissa mennä moikkaamaan Jasminia neitokaisen kommuuniin, mutta kun hän oli astunut hissistä ulos C-rapun kolmannessa kerroksessa, oli Jasminin ja tuon kämppäkavereiden lukaalista astunut ulos joku vieras mies. Juhon ei tarvinnut olla miehiin päin huomatakseen, että mies oli hyvännäköinen ja että tuo ei välttämättä ollut pelkillä pullakahveilla liikkeellä. Ensimmäisenä Juhon mieleen olikin tullut, että Jasminilla oli ollut sitä kuuluisaa päiväkahviseuraa, ja siihen ajatukseenhan Juho oli sitten jumittautunutkin. Jasmin oli häikäisevän upea, kaunis nainen ja oli suoranainen ihme, että tuo viiletti vielä sinkkuna menemään.

Juho oli kohteliaasti vastannut miehen tervehdykseen, kai tuo oletti että Juho oli rapun asukas ja tervehti näin muodollisuuden vuoksi häntä. Juho oli kuitenkin jäänyt hämmentyneenä tuijottamaan Eskelinen & companyn ovea, ei hän enää osannut mennä soittamaan sen vieressä olevaa ovikelloa. Jos Jasminilla oli juuri ollut miesseuraa, mitä hän Juholla enää tekisi. Luultavasti Jasmin haluaisi nyt rauhoittua ja olla yksinään, juurihan hänellä oli ollut mies seuranaan. Sokeasti Juho luotti omiin arvailuihinsa, jotka tosiaan olivatkin vain arvailuja - eihän hän voinut tietää, mitä asunnossa todellisuudessa oli tapahtunut. Mutta sehän oli päivän selvää. Jasmin oli vetävä nainen. Se oli todellakin täysin selvää.

Nopeasti Juho oli lopulta liuennut C-rapusta, lähtenyt kohti A-rappua, jossa mies itse asui. Kotiin ei kuitenkaan huvittanut mennä, lukuisat tenttikirjat vain hyppelisivät silmille ja niitä Juho ei tosiaankaan haluaisi nähdä. Hän oli taas jättänyt väliin päivän luennot, ensimmäinen olisi alkanut jo aamuyhdeksältä. Juho vihasi motivaation puutettaan, mutta hän ei vain ollut jaksanut nousta sängystä aamulla. Ja kun herätyskellokin oli sammutettu, niin siinähän sitä sitten oltiin nukuttu puoleen päivään asti. Juho olikin aikansa harhaillut kotonaan ihan koomassa, kunnes oli lopulta vetänyt lenkkikamat niskaan ja tehnyt oikein pitkän juoksulenkin lähimaastossa. Kotiin päästyään mies olikin ottanut kuuman suihkun ja päättänyt sitten lähteä moikkaamaan Jasminia. Pieleen meni.

Kellariin Juho päätyi puolivahingossa. Yleensä hän kävi siellä vain saunavuorollaan ja jos piti tuoda kellarikomeroon jotakin säilöön. Mutta nyt Juho oli tullut vain tappamaan aikaa, selvittelemään pääkoppaansa ja vain.. olemaan. Miettimään mitä tekisi opintojensa kanssa, miettimään mitä se salaperäinen mies oli tehnyt Jasminin luona. Ehkä Juho ansaitsikin tämän; hän oli tehnyt kertakaikkisen virheen silloin armeijan aloittaessaan, kun päätti pistää heidän suhteensa Jasminin kanssa poikki. Nyt hän saisi nähdä, kuinka Jasmin viiletti menemään toisen miehen käsikynkässä.

Jasminin asukokonaisuus

Jasmin miesrintama oli jämähtänyt paikoilleen ihan kokonaan - ja joskus se sai naisen oikeastaan ärsyyntyneeksi. Kaikilla hänen kavereillaan oli jonkinlaista miessutinaa koko ajan, mutta Jasminin säpinät rajoittuivat baari-iltojen randomsäätöihin. Kyllä Jasminkin halusi seurustella. Hän suorastaan kadehti niitä kavereitaan, jotka saivat olla onnellisesti parisuhteessa, välillä noiden katseleminen sai naisen jopa huonolle mielelle, kun hän muisti, millaista oli olla onnellisessa parisuhteessa. Sellaisessa hän oli tosin ollut vain kerran Juhon kanssa. Ennen Juhoa Jasminilla oli ollut vain yksi parisuhde ja sekin oli mennyt päin metsää, kun Jasminille oli valehdeltu. Yläasteella Jasmin oli tosiaan ollut ihan liian sinisilmäinen ja sen vuoksi häntä olikin tuolloin ollut helppo satuttaa. Siitä neitokainen oli kuitenkin onnistunut pääsemään yli ja oli siitä ihan helvetin tyytyväinen.

Tänä päivänä Jasmin oli saanut taas kerran tuta sen, että mieselämänsä oli ihan kuollut, kun hän oli törmännyt puolialastomaan mieheen jo aamutuimaan. Jasmin ei ollut varma kumman kanssa tuo oli yön viettänyt, mutta hän sai kyllä todeta tuon olevan ihan jäätävän hyvännäköinen - ja kohtelias. Mies tervehti häntä heti ja vaikutti muutenkin mukavalta tyypiltä. Enempää Jasmin ei kuitenkaan ollut sen miehen kanssa jäänyt rupattelemaan vaan hän oli kadonnut takaisin omaan huoneeseensa pukemaan päälleen ja laittamaan meikkejä naamaan. Ei Jasmin kyllä tiennyt, että olisiko häntä edes kiinnostanut puhua kyseiselle miehelle. Komea tuo oli ja kaikkea, mutta nykyään Jasminille ei vaikuttanut käyvän mikään, ei, koska hän oli jo kerran kokenut sen kaikista parhaimman. Juho oli tosiaan ryövännyt Jasminin sydämen eikä nainen ollut onnistunut saamaan sitä takaisin.

Siinä meikatessaan ja hiuksia laittaessaan nainen huomasi, että pöytälamppunsa eivät sopineet ollenkaan muihin väreihin hänen huoneessaan - kyllä, sellainen asia oli Jasminille tärkeä asia. Naisen oli siis ihan pakko kerätä kimpsunsa ja kampsunsa ja lähteä ostamaan uudet lamput. Sellaiset Jasmin olikin löytänyt nopeasti ja sitten hän palasi kotiin vaihtamaan ne saman tien. Ongelma löytyi kuitenkin heti; naisella ei ollut tilaa laittaa vanhoja lamppuja minnekään - tilaa ei ollut edes kolmen tytön kellarihäkissä. Muutaman puhelun jälkeen Jasmin sai kuitenkin luvan laittaa lamput erään A-rapussa asuvan ystävänsä häkkikomeroon ja niinpä ongelma oli ratkaistu - ainakin väliaikaisesti. Ei nainen niitä lamppuja siellä kovin kauaa viitsisi pitää.

Pian Jasmin olikin jo availemassa sitä kellarin ovea - tosin pienten kirosanojen saattelemana. Hänellä oli iso pahvilaatikko sylissään, joten ymmärrettävästi sen oven avaaminenkin oli vaikeaa. Kuumakin naiselle meinasi tulla, kun hänellä kaikki vaatteet oli päällään, mutta sen nyt sentään vielä kesti. Melkoinen kolina taisi kuulua naisen avatessa sitä ovea. Lopulta nainen kuitenkin onnistui avaamaan sen oven vain huomatakseen, että punttisalilla - jonne näki koska sen ovi oli auki - oli liiankin tuttu hahmo. Juho.
"Juho?" Jasmin tunsi hymyn leviävän kasvoilleen. "Sä et tiedä kuinka ilonen oon ku nään sut!" Nainen tosiaan sai eriskummallisenkin hyvän olon Juhon näkemisestä, ja pian nainen olikin hylännyt sylissään olevan pahvilaatikon maahan ja oli nyt Juhon luona. Automaattisesti Jasmin asetteli kätensä Juhon ympärille, mutta ei kuitenkaan kehdannut halata tuota liian pitkään, vaikka mieli olisi tehnytkin.

Kellarin ovi kävi yllättäen ja Juho nosti katseensa kuntosalille johtavaan oviaukkoon, sillä hän oli jättänyt sen oven auki sinne tullessaan. Kun tuttu - liiankin tuttu - henkilö astui ovesta sisään, ei Juho tiennyt mitä ajatella. Jasmin. Mitä hittoa nainen nyt yhtäkkiä tänne paukkaa, vieraaseen rappuun? Naisellahan oli omat säilytystilansa C-rapussa, aivan kuten Juholla oli siellä A-rapussa omansa. Sitä paitsi mitä helvetin kohtalon ivaa tämä oli, että juuri kun Juho oli selvittelemässä ajatuksiaan kaikesta Jasminiin liittyvästä, nainen itse kaikessa viehättävyydessään pamahtaa paikalle. Jos siellä jossain yläkerrassa oli joku, hän voisi ystävällisesti selittää Juholle tämän kohtalon ivan.

Ennen kuin Juho ehti edes sanoa mitään, oli Jasmin jo ilmaissut hyvin selvästi sekä sanoin että teoin sen, että oli iloisesti yllättynyt törmätessään siellä kellarissa juuri Juhoon. Juholle ei jäänyt oikein muuta vaihtoehtoa kuin vastata naisen nopeaan halaukseen. Se oli nopea, mutta riittävän pitkä kuitenkin. Tai oikeastaan liian lyhyt, ei se sittenkään olisi riittänyt Juholle. "En mä kyllä tiedäkään, mut", Juho aloitti hiukan huvittuneena ja kurtisti sitten kulmiaan, "mitä sä täällä teet? Miten sä ees pääsit sisälle tänne rappuun?"

Juhon teki niin kovasti mieli udella lisääkin, ei siitä, mitä Jasmin teki vieraassa rapussa vaan siitä hyvännäköisestä mieshenkilöstä, joka Jasminin ja tuon ystävien kimppakämpästä oli astellut äskettäin ulos. Mutta miten? Helvetti sentään, oliko Juho mustasukkainen? Ei, ei voinut olla. Jotenkin se kysymys pitäisi kuitenkin saada esitettyä ilman, että se kuulostaisi mustasukkaisen ja kateellisen esittämältä. Mitä Jasminkin ajattelisi, jos Juho kertoisi että hei joo, mä olin kyllä tulossa moikkaamaan sua mutta en sitten tullutkaan kun sieltä tuli ulos joku mies. Pitäisi Juhoa ehkä maailman idiooteimpana? Siltä Juhosta ainakin itsestään alkoi vähän tuntua. Mutta saisiko tuon muotoiltua jotenkin sopivammaksi, paremmaksi..

Juho päätti yrittää. Ei hän mitään voisi kuitenkaan menettää. Tai no voisi - kaiken. Pahimmassa tapauksessa. Eikä välttämättä edes pahimmassa. "Mä olin itse asiassa tulossa moikkaamaan sua, mut sit mä näin et teiltä lähti just joku--" Juho aloitti. Hän halusi vajota maan alle. "Sit mä kelasin et en mä samantien viitti tunkee sinne. Ku joskus mua ainaki rupee vituttamaan, jos koko ajan joku rämppää ovikelloo eikä saa olla yhtään rauhassa.." Selityksiä, selityksiä.

Jasmin olisi kyllä mielellään halannut Juhoa vielä pidempään, mutta olisiko se sitten ollut kovin hyvä idea, siitä nainen ei ollut varma. Ehkä oli parempi aloittaa nyt ihan rauhallisesti koska viimeiseksi Jasmin halusi karkoittaa Juhon luotaan saman tien - hellävarainen lähestymistapa oli siis parempi kuin liian suora sellainen. Juhokin otti näköjään rennosti, koska Jasmin kyllä kuuli sen huvittuneen äänensävyn miehen kysymyksessä, ja se kyseinen sävy sai Jasmininkin hymyilemään aurinkoisesti. "Mä hankin uudet lamput huoneeseen ja nyt nää vanhat ei mahtunu meidän varastoon. Tomi anto luvan tuoda nää tänne, joten tässä mä nyt oon", nainen totesi ja levitti käsiään sivulle kuin itseään esitellen. "Jospa mä skippaisin ton kysymyksen koska sä kuitenkin asut täällä.." Neitokainen asetteli hiuksensa olkapäidensä yli ja käänsi katseensa Juhoon.

Tässä tilanteessa ei oikeasti ollut yhtään mitään hauskaa; neitokainen vain katseli Juhoa. Hän yritti kovasti kääntää katseensa pois, mutta aina, kun hän yritti tehdä sen, niin se ei onnistunut. Kaipa hänen tahdonvoimansa ei riittänyt siihen - nainen tosiaan tahtoi tuijottaa Juhoa mielellään. Ei se mikään ihme ollutkaan koska Juho oli todella hyvännäköinen mies, ja no, Jasmin taisi tuijottaa Juhoa ihan vain niiden tunteidensa takia. Jasmin varmaankin yritti etsiä Juhon silmistä jotain vastakaikua, vaikka sellaista ei välttämättä löytyisikään - epätoivoistako? Ehkä, mutta ei kukaan ollut kyllä Jasminia kieltänytkään niin tekemästä. Ei kukaan muu naista kyllä voisi kieltääkään kuin hän itse, mutta siihen ei ollut tarvetta. Tuskin Juho tästä katselusta ahdistui - hyvä, että edes tajusi Jasminin tuijottamisen syyn. Hyvä on, ei varmasti tajunnut. Se oli karu totuus ja se oli myös kohdattava.

Jasminin oli kuitenkin pakko keskeyttää se Juhon silmiin tuijottelu ainakin siinä vaiheessa, kun tuo käänsi katseensa pois. Mitä nyt? Jasmin meinasi jo avata suunsa hiljaisuuden rikkoakseen mutta ei sitä tehnyt kun Juho oli nopeampi. Hetkinen - Juho oli tulossa moikkaamaan häntä? Pieni hymynkare kiiri Jasminin huulille mutta lähti kyllä yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, kun Juho alkoi selittää henkilöstä, joka oli tullut ulos heidän asunnostaan. Joku. Kuka joku? Eihän heidän luonaan ollut käynyt-- Ei kun, ai niin. Olipas. Heillä tosiaan oli ollut se miespuolinen henkilö joko Lauran tai Anyan yövieraana, kumman, sitä Jasmin ei tiennyt - ei vielä.. "Niin tarkotatko sä sitä komeeta miestä?" Jasmin avasikin suunsa. "Ei se ollu mun vieras. Se oli joko Lauran tai Anyan. En mä oo tuonu ketään meidän kämpille aikoihin. Musta on kato tullu lesbo. - Okei, se oli vitsi."

Jasmin oli yrittänyt keventää tunnelmaa pienellä vitsillä mutta se oli ollut kyllä harvinaisen huono sellainen. Naista ihmetytti se, että hänelle oli tullut kauhea tarve selittää se, että vieras ei ollut suinkaan hänen vaan jommankumman kämppiksensä. Mitä se tieto muka Juhoa liikuttaisi? Eihän kyseinen mies ollut mitään elettä näyttänyt siihen suuntaan, että omistaisi vielä tunteita. Vai oliko muttei Jasmin ollut vain huomannut sitä? "Olisit tullu, se ois ollu kiva yllätys", nainen hymyili vienosti. "Miks sä muuten olisit mua tullu moikkaamaan? Onko sulla jotain sydämellä tai..?" Jasmin kohautti olkiaan kysyvästi ja huomasi kuulostavansa ehkä vähän liiankin toiveikkaalta. Katsekontaktin Jasmin kuitenkin piti Juhossa kaikesta huolimatta.

Juho kuunteli, kun Jasmin kertoikin että mies oli ollut jomman kumman naisen kämppäkaverin vieraana. Komea mies, Jasmin oli sanonut, että mies oli ollut komea. Mutta eräänlainen helpotuksen tunne valtasi Juhon, kun hän tajusi että tietenkin, tietenkin mies oli ollut Lauran tai Anyan vieras. Miksei hän ollut sitä heti älynnyt, ajatteli vain sokeasti heti pahinta. Ja totta kai Jasmin sai sitä miestä pitää komeana, ei kai se keneltäkään pois ollut - olihan Juho itsekin nähnyt, että kyseinen mies oli hyvännäköinen, jopa näin toisen heteromiehen näkökulmasta katsottuna.

Naurahdus karkasi Juhon huulilta tuon kuullessa Jasminin lesboheiton. Sehän olisikin kruunannut kaiken, että nainen nyt tunnustaisi kallistuneensa naisiin päin. Tosin, Juho ei ollut aivan varma mitä hänen mielessään liikkui, mutta ehkä sekin olisi ollut helpompi sulattaa kuin se, että Jasmin heilastelisi jotakuta toista miestä. Tai ei, ei sittenkään, sillä jos Jasmin olisikin lesbo - sehän tarkoittaisi luultavasti vain sitä, että Juho ei olisi hoitanut tehtäviään miehenä tarpeeksi hyvin ja Jasmin olisi näin ollen menettänyt uskonsa miehiin ja kääntynyt lepakoksi. Okei - mitä helvettiä Juho oikein ajatteli? Jossitteli Jasminin olematonta lesboutta?

"No, en nyt tullut sit kuitenkaan", Juho vain totesi. Tokihan häntäkin välillä ärsytti, jos kämpillä koko ajan ravasi porukkaa, oma rauha oli kuitenkin loppujen lopuksi melko tärkeää vaikka Juhokin oli luonteeltaan sen verran menevää sorttia, ettei mies kauheasti viihtynyt yksin asunnollaan vaan oli aina menossa, tai sitten joku tai jotkut olivat tuon luona käymässä. Mutta liika oli aina liikaa ja joskus oli vain parasta, kun sai olla täysin omissa oloissaan ja kävellä vaikka alasti ympäri asuntoa ja olla korjaamatta jälkiään samantien.

Onko sulla jotain sydämellä. No sinä, Juhon teki mieli töksäyttää, mutta mies sai pidettyä ajatuksensa omana tietonaan. "Aattelin tulla vaan kattomaan, ootsä toipunu jo lauantaista. Tai sunnuntaitahan se tais jo olla", Juho lopulta vastasi ja tapaili jopa pientä naurahdusta äänessään. Mies nousi pois kuntosalilaitteelta ja käveli biljardipöydän luo. Keltaraitainen ysipallo laskettiin vihreälle pöydälle ja tuupattiin kevyesti vierimään kauemmas. Juho nosti katseensa Jasminiin ja kääntyi nojaamaan biljardipöytää vasten. Hänen ajatuksensa heittivät melkoista kuperkeikkaa jatkuvasti eikä niistä meinannut saada millään kiinni. Tämä heidän välisensä tilanne oli jotenkin aivan liian monimutkainen. Jos siis edes ylipäätään saattoi puhua mistään tilanteesta.

No, en nyt tullut sit kuitenkaan. Jasmin nyökkäsi ja käänsi katseensa maahan. Eikö Juho tajunnut, että nainen olisi halunnut tuon tulevan? Oliko Juholla ihan oikeasti mitään tietoa siitä, että mitä Jasmin vielä tunsi? Tiesikö tuo saavansa Jasminin värähtämään pelkällä kosketuksella? Hitto, jo Juhon läheisyys sai Jasminin jännittymään, mutta hyvällä tavalla. Kaikki nuo asiat olivat saaneet Jasminille hyvän olon silloin heidän seurusteluaikoinaan ja tuolloin nainen olikin ollut onnellisempi kuin koskaan - sitä Juho ei kuitenkaan tiennyt. Ei tuo voinutkaan tietää, koska Jasmin ei kertonut sitä. Ei oikeastaan uskaltanut kertoa. Ei nainen kyennyt nopeasti löytämään siihen sanoja.

Miksei Jasmin voisi kertoa tunteistaan vaikka saman tien? Hänellä olisi ollut hyvä mahdollisuus siihen nyt, koska he olivat kahdestaan eivätkä he tehneet pahemmin mitään muutakaan. Miksei Jasmin siis ottaisi tunteita keskustelunaiheeksi? Voisihan nainen kysyä vaikka kaunistellen sitä asiaa. Miten sitä voisi kuitenkaan kaunistella? Nimenomaan - täytyisi olla melkoinen sanasieppo, että sellaiseen kykenisi. Tosin ainahan Jasmin oli ollut hyvä puhuja. Koskaan naisella ei ollut ongelmia ilmaista itseään sanoin - paitsi nyt. Se johtui kuitenkin ihan vain siitä, että Jasminia pelotti. Juho mitä luultavammin tahtoisi jo siirtyä eteenpäin ja löytää itselleen jonkun upean naisen, jonkun paremman kuin Jasmin. Helppoa se tulisi olemaan, ainakin jos Jasminilta kysyttiin. Jasmin osasi välillä olla todellinen riippakivi ja se oli karu totuus.

"Sä olisit voinu kyllä sitten ihan vaan soittaa", Jasmin ei kyennyt peittelemään pettyneisyyttä äänessään. "Mä ihan oikeesti olisin halunnu nähdä sut." Nainen seurasi katseellaan, kuinka Juho siirtyi seisomaan biljardipöytää vasten - siis kauemmas Jasminista. Vaikka se ei välttämättä ollut mikään merkki siitä, että Juho tunsi olonsa epämukavaksi naisen lähistöllä, otti Jasmin sen sellaisena. Hän olisi tosiaan halunnut olla Juhon lähellä mutta mies ei siitä vaikuttanut innostuvan. Mikä Jasminissa oli vikana? Haisiko hän vai näyttikö muuten huonolta? Vaaleaverikkö tiesi kyllä ylidramatisoivansa tätä asiaa mutta hän ei voinut tunteilleen mitään - Juho oli kerran vienyt hänen sydämensä eikä nainen koskaan vaikuttanut saavan sitä takaisin.

Jasmin huokaisi ja jäi katsomaan Juhoa - ehkä olisi nyt aika luovuttaa. Ehkä naisen täytyi hyväksyä se totuus, että Juho ei enää tuntenut samalla tavalla kuin hän. Juho oli päässyt yli mutta Jasmin ei. "Juho", nainen aloitti vaisulla äänellä, "mä toivon että sä vielä joku päivä löydät naisen joka on sun arvonen. Sä oot täydellisin mies kenet mä oon koskaan tavannu." Jasmin jäi katsomaan Juhoa silmiin mutta käänsi lopulta katseensa muualle - mies varmasti huomaisi että nainen oli sydänsuruinen mikäli saisi katsekontaktin. Jasmin lopulta nosti katseensa takaisin Juhoon väkisin väännetty hymy huulillaan - tosin ei se kaikille sellaiselta näyttänyt. Vaaleaverikkö osasi naamioida tunteensa taidokkaasti joksikin muuksi.

Juho kääntyi hetkeksi katselemaan kuinka ysipallo vieri vierimistään, kunnes se osui biljardipöydän toiseen laitaan ja kimposi parikymmentä senttiä takaisin. Sitten hän kääntyi takaisin Jasminiin, joka oli nyt avannut suunsa taas yhden pitkän hiljaisen hetken päätteeksi. Löydät naisen, joka on sun arvonen. Niin Jasmin oli sanonut. Juho ei käsittänyt, aivan kuin hän nyt edes haluaisi löytää ketään sellaista toista naista, joka olisi hänen arvoisensa. Ei kai sellaista edes ollut – paitsi Jasmin itse. Tämä tilanne oli helvetillinen. Juho tiesi, että siihen ei ollut muuta ratkaisua kuin puhuminen, mutta sekin tuntui ylivoimaisen vaikealta. Ei hän vain voinut mennä töksäyttämään, ettei ollut ketään muuta yhtä arvokasta naista kuin Jasmin itse, ettei Juho halunnut ketään muuta. Se ei olisi ollut sopivaa. Juho oli valintansa aikoinaan tehnyt, ja jos mies oikein tarkasti ajatteli, ei hän olisi voinut enää tehdä sitä Jasminille että olisi kertonut katuvansa tekojaan ja haluavansa palata entiseen, sillä mitä jos – mitä jos vastaavanlainen tilanne tulisi uudestaan vastaan ja Juho joutuisi jo toisen kerran hylkäämään Jasminin? Juholla oli liian paljon sydäntä tehdäkseen sellaista.

Sä oot täydellisin mies kenet mä oon koskaan tavannut. Juho kurtisti kulmiaan. Eikä ollut. Pelkuri hän oli ollut kun oli sillä tavalla antanut armeijalle ylivoiman armeija vs. parisuhde -taistelussa. ”Enkä oo, ei kukaan oo täydellinen.” No se nyt oli ehkä pieni valkoinen valhe, kyllähän Jasmin oli täydellinen. Juuri sellainen nainen, jonka Juhokin olisi halunnut itselleen. Vielä kerran. Kauaa Juho ei ehtinyt Jasminia katsoa silmiin, kun oli katseensa naiseen nostanut niin tehdäkseen, kun toinen jo käänsi katseensa pois. Hetken ajan typerä idea käväisi Juhon mielessä, mutta se voisi toimia; mitä jos he eivät enää näkisikään toisiaan näin, laskisivat ystävyytensä tasoa vain kaverilliselle tasolle, ehkä moikkailisivat toisiaan joskus rapussa, tervehtisivät yökerhossa törmätessään. Ei yhteisiä elokuvailtoja, ei ostosreissuja kaupungille, ei mitään liian tuttavallista. Mutta toisaalta – eihän Juho nyt sellaistakaan halunnut. Hän halusi tuntea Jasminin läheisyyden. Mutta aina ei voinut saada sitä mitä halusi. Joskus oli vain pakko päästää irti, päästää toinen menemään.

”Jasmin.” Juho kuulosti idiootilta sanoessaan ensin vain naisen nimen. Hänen piti kyllä jatkaa lausettaan samantien, mutta jotenkin se vain jumittui tuohon nimeen. Se soljui Juhon huulilla, mies maisteli nimeä, kirjain kirjaimelta. Nyt Juhon teki mieli ottaa jalat alle ja paeta paikalta – juosta vaikka helvetti soikoon maailman ääriin pakoon tätä kiusallisinta tilannetta ikinä. Tai ainakin omaan kotiinsa. ”Kuule”, mies lopulta rykäisi ja katseli kiusaantuneena kengänkärkiään, ja sitten kellaritilaa. Jasminiin suoraan katsominen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta, mutta lopulta Juho pakotti siirtämään katseensa naiseen. ”Tää ei voi jatkua näin, ei vaan voi. Mä en tiiä miten tän pitäis jatkua, mutta ei ainakaan näin.” Se oli ehkä säälittävintä ikinä, täysin umpimähkään valittua potaskaa, mutta kai se sitten kuvaili Juhon sen hetkisiä ajatuksia parhaiten. Lopulta mies laski hetkeksi kätensä Jasminin olalle. ”Anna anteeks”, hän sanoi hiljaa, lähes, kuiskaten ja liu'utti sitten kätensä naisen olalta. Juho käveli hitaasti kellarin ovelle, avasi sen, astui ulos rappukäytävään ja sulki oven perässään. Sitten hän juoksi raput ylös oikeaan kerrokseen ja katosi asuntoonsa sekavien ajatusten myllertäessä päässä.