Missä se päätetään kuka saa sen pienen palan onnea

Anna oli majaillut viimeiset kaksi päivää Teemun luona. Naisen lisäksi myös Emilia ja Emma olivat olleet sillä viikolla isänsä luona, joten asunnossa riitti vilinää ja vilskettä, kun siellä yhden ihmisen sijasta häärikin neljä ihmistä. Töitä Teemulla ei tällä viikolla ollut ollenkaan, hänellä oli käyttämättä lomaa jonkin verran, joten mies olikin päättänyt pitää pienen talviloman. Kaksoset olivat vieläpä lähdössä parin viikon päästä Teneriffallekin, joten Teemu kyllä ehtisi silloin tehdä ihan rauhassa töitä mielin määrin.

Toisen aikuisen läsnäolo oli vaikuttanut Teemuun muutenkin kuin vain ns. ylimääräisenä häslinkinä kotona. Oli mukavaa, kun oli joku, jonka kanssa jutella aikuisten asioista - joku, jonka kanssa katsoa aikuisten sarjoja illalla televisiosta. Jotta tilanne ei olisi aivan liian helpoksi mennyt, tuntui se kuitenkin Teemusta hieman hassulta. Näinä kahtena päivänä mies olikin joutunut vakuuttelemaan itselleen, ettei tämä ollut mitään pettämistä - hän vain tarjosi yösijan ystävälleen, joka ei juuri nyt voinut mennä kotiinsa. Se oli niin yksinkertaista. Hän ei ollut vienyt kenenkään naista, Anna oli täällä vapaaehtoisesti ja he olivat vain ystäviä.

Kello lähenteli puolta kymmentä ja Teemu oli juuri saanut laitettua kaksoset nukkumaan jokailtaisen suihku-iltapala-hampaiden pesu -episodin päätteeksi. Emma oli välttämättä halunnut ostaa kioskilta matkatoimiston katalogin, jossa esiteltiin muun muassa juuri se matkakohde ja hotelli, johon he olivat varanneet matkan - ja sitä katalogiahan oli sitten selailtu koko ilta. Nyt Teemu oli kuitenkin rojahtanut raukeana olohuoneen sohvalle, televisiosta oli juuri hetki sitten alkanut joku poliisisarja, jota Anna enemmän tai vähemmän kiinnostuneena jo katseli. "Huh huh, onneks mä saan kohta sen viikon hermoloman noista", Teemu puuskahti huvittuneesti ja yritti päästä sarjan jakson juonesta kiinni.

Annan suunnitelmiin oli tullut pari päivää sitten pienoinen muutos. Hänen oli pitänyt mennä ystävänsä luokse pariksi päiväksi mutta kun hänen ystävänsä ei sitten ollutkaan kotona niin jotenkin kummasti Anna oli jälleen kerran päätynyt Teemun luokse. Teemu tuntuikin sattuvan pelastavana enkelinä paikalle joka kerta, kun Anna oli tavalla tai toisella puolella mutta ei se Annaa haitannut. Hän oli ennen kaikkea kiitollinen Teemulle tuon tarjoamasta avusta mutta kyllä häntä myös hieman hävetti olla koko ajan tuon vaivana.

Viimeiset pari päivää olivatkin menneet nopeasti, vilinää oli tosiaan riittänyt, kun myös Teemun tytöt olivat isänsä luona. Annakin oli saanut oman osansa tyttöjen jutuista ja kovasti tytöt olivat myös kyselleet, miksi Annalla ei ollut Heidi mukanaan. Heidi oli edelleen Annan isän luona mutta Aleksi oli kyllä luvannut hakea Heidin viikonlopuksi kotiin. Annakin oli aikeissa käydä silloin kotona, pitäisihän heidän nämä asiat saada sovittua Aleksin kanssa, että asioihin saataisiin jälleen jokin tolkku. Ero olisi tulossa, se oli selvää mutta asumisjärjestelyt ja Heidin huoltajuuteen liittyvät asiat pitäisi selvittää.

Anna havahtui ajatuksistaan, kun Teemu ilmestyi hänen vierelleen sohvalle ja hetkeksi Anna käänsikin katseensa television ruudusta Teemuun, hymyillen tuon sanoille.
"Kyllähän noi aika vilkkaita on, pakko myöntää. Mut tosi sulosia kummatkin. Mua vähän pelotti, et miten ne muhun suhtautuu mut ihan hyvinhän tää pari päivää on menny." Anna sanoi pienesti hymyillen. Mielessä kuitenkin pyöri pieni epäilys siitä, mitä tytöt oikeasti ajattelivat, - entä jos nuo luulivat, että Anna oli heidän isänsä uusi naisystävä? Semmoinen Anna ei missään nimessä ollut ja vaikka Annan puolelta ainakin oli pientä kiinnostusta ilmassa Teemua kohtaan niin hän ei halunnut sekoittaa siihen kuvioon mitenkään Teemun lapsia.

Veristä ruumista kannettiin televisiossa ambulanssiin ja rikospaikkaa eristettiin poliisin nauhoilla. Sitten siirryttiinkin jo laboratorioon suorittamaan tärkeitä dna-kokeita. Teemu ei oikein jaksanut keskittyä sarjaan - hän katseli televisiota muutenkin yksin ollessaan että tuntui tuhlaukselta katsoa sitä nyt, kun olisi aikuista juttuseuraakin tarjolla.

"Tytöt tykkää susta hirveesti, ei ne todellakaan sua inhoo tai mitään. Vaikka ehkä ne ois sitä Heidiä kans toivonu tänne, mut.. Aina ei saa mitä haluaa", Teemu selitti ja naurahtikin hieman. Mies nappasi kaukosäätimen käteensä ja pyöritteli sitä aikansa kuluksi. Tosiasiassa Emilia oli äsken lastenhuoneessa kysynyt, oliko Anna isän tyttöystävä, mutta sitä Teemu ei aikonut Annalle kertoa. Tyttärelleen tuo oli vain naurahtanut ja vastanut kieltävästi, vaikka kysymys olikin saanut miehen hieman miettimään. Suhtautuiko hän oikeastaan Annaan ihan pelkästään pelkkänä ystävänä vai oliko taustalla joitain vahvempiakin tunteita? Ainakaan Teemu ei halunnut ajatella, että sellaisia olisi ollut - eihän sellaisia voinut olla.

"Haluaisitsä vielä jotain iltapalaa? Tai teetä tai jotain", Teemu kysyi havahduttuaan mietteistään. Hän pomppasi pystyyn ja käveli keittiöön, hieman takaraivoaan hieroen ja haukotuksen kädellään sitten peittäen. Harmaat kollarit lököttivät rennosti miehen jaloissa, paidakseen mies oli aiemmin valinnut tavallisen mustan t-paidan. Teemu nappasi keittiön työtasolla olevasta lasikulhosta banaanin ja alkoi kuorimaan sitä.

Anna naurahti pienesti Teemun sanoille, kun tuo sanoi, että tytöt olisivat ehkä halunneet nähdä Heidinkin. Nainen olisi itsekkin mielellään ollut tyttärensä kanssa mutta aina ei tosiaan saanut mitä halusi.
"Eiköhän niilläkin ois hymy hyytyny, jos Heidikin olis ollu täällä ja ne ois öisin saanu hereillä Heidin itkemiseen.." Anna sanoi vain pienesti hymyillen. Hänen omakin pinnansa oli välillä niin kireällä Heidin takia, että hän saattoi vain kuvitella, miltä kaksosista olisi tuntunut, jos Heidi olisi tosiaan ollut täällä ja aivan varmasti tuo olisi käyttäytynyt ihan samalla tavalla kuin kotonaan eli huutanut käytännössä koko yön.

Teemun kysymykselle Anna pudisteli pienesti päätään. Ei hänen enää tehnyt mitään mieli, hän ei muutenkaan iltaisin kauheasti syönyt, ainakaan tähän aikaan. Osittain se kyllä johtui myös siitä, että yleensä Anna oli jo tähän aikaan nukkumassa. Aiemmin niin nukkumista rakastava Anna oli totutellut menemään nukkumaan aikaisemmin kuin ikinä, sillä Heidi meni myös aikaisin nukkumaan ja Anna halusi ottaa kaiken ilon irti siitä ajasta, jonka hänkin pystyi nukkumaan. Yö kun yleensä meni valvoessa tai vähän väliä heräillessä.

"En mä kiitti." Anna sanoi, peittäen melkein heti sen perään pienen haukotuksen kädellään. Hän ei ollut Teemunkaan luona osannut nukkua ihan samalla tavalla kuin kotonaan, lähinnä tosin sen takia, että kaikki eroon liittyvät asiat pyörivät Annan mielessä koko ajan. Hän ei oikein tiennyt, miten olisi pitänyt olla ja mitä kaikkea pitäisi tehdä. Oli hän eron käynyt ennenkin läpi mutta tämä tuntui jotenkin niin monimutkaiselta, nyt kun heillä sattui olemaan yhteinen lapsikin Aleksin kanssa.

"Voi olla", Teemu vain naurahti pienesti. Tosiasiassa hän ei olisi varmasti itsekään järin innostunut läpi yön jatkuvasta vauvan itkusta, mutta ei se nyt ollut kovin olennaista mainita. Anna pahoittaisi vielä mielensä. Ja sitä Teemu nyt vähiten halusi. Hän halusi vain, että Anna viihtyisi ja että tuolla olisi hyvä olla edes hetken aikaa, - sen aikaa että saisi koottua ajatuksiaan parisuhteensa kariutumisen suhteen.

Teemu nojaili keittiön työtasoon ja haukkasi banaanista, kuorien sitä aina sitä mukaa kun söi sitä. Lopulta hän pudotti kuoret biojäteastiaan, - Teemu inhosi lajittelua, mutta pakko mikä pakko. Hän olisi mielellään heittänyt kaikki ruoantähteet ja muut keittiön roskat samaan, sen verran hän olisi sallinut itselleen laiskuuden. Pahvit, lehdet ja ongelmajätteet Teemu kyllä mielellään kierrätti, mutta jotain niissä keittiössä syntyvissä roskissa oli, että niitä ei olisi millään jaksanut lajitella paremmin.

"Ootko varma", Teemu kysäisi ihan vain varmuuden vuoksi, mutta kohautti sitten olkiaan ja tuli takaisin olohuoneeseen, rojahtaen itsekin sohvalle. Hetken aikaa mies antoi katseensa levätä Annassa, kunnes tajusi keskittää huomionsa televisioon. "Tehään sitten aamulla oikeen kunnon aamupala."

"Saanksmä vaihtaa kanavaa? Tuleeks sieltä ees muuta, mä en nyt yhtään pääse kiinni tän juonesta."

"Oon oon. Kyllä mä oon jo sen verran vanha, et uskallan sanoo, jos mulla on nälkä." Anna sanoi hieman vinosti hymyillen. Oli toisaalta kyllä ihan mukavaakin, että Teemu tuolla tavalla huolehti hänestäkin mutta kyllä Anna jo pärjäsi. Ei ehkä olisi pärjännyt niin hyvin ilman Teemun apua mutta kyllä hän sentään tuommoisista perusasioista osasi huolehtia ilman, että Teemu joutui hätäilemään muistiko Anna syödä ja niin pois päin. Teemun sanoille aamupalasta Anna nyökkäili vain päätään, hän ei ollut edes vielä jaksanut miettiä aamua ja mitä tuleva päivä toisi tullessaan.

Anna katseli hieman ajatuksiinsa uppoutuneena televisioruutua, päässä vilisi niin paljon ajatuksia mutta samaan aikaan Annasta tuntui kuin hän olisi vain tuijotellut televisioruutua ajattelematta edes yhtään mitään. Viime aikoina oli tapahtunut niin paljon, että Anna ei jaksanut edes ajatella enää mitään ja hän olisi kyllä enemmän kuin mielellään hypännyt ajassa muutamalla viikolla tai kuukaudella eteenpäin, - asiat olisivat silloin nimittäin jo varmasti järjestyneet, nyt edessä oli se vaihe, kun kaikki asiat pitäisi selvitellä ja puhua läpi. Siinä oli ihan liikaa miettimistä Annalle.

Ajatuksistaan Anna havahtui Teemun kysymykseen ja nyökkäsikin sitten nopeasti päätään.
"Joo, vaihda vaan. En mä kyllä tiiä tuleeko sieltä mitään parempaakaan mut en mäkään tota nyt niin innoissani oo seurannu, että en vois kanavaa vaihtaa." Anna sanoi pienesti naurahtaen, hän ei tosiaankaan ollut juurikaan keskittynyt television katselemiseen. Hänen puolestaan koko televisio voitaisiin vaikka laittaa jo kiinni, varmasti he keksisivät juteltavaakin, jos televisio olisi kiinni.

Kun Anna oli antanut suostumuksensa kanavan vaihtoon, Teemu alkoi metsästämään kaukosäädintä. Aluksi mies ei meinannut löytää sitä, mutta lopulta hän huomasi sen sohvalla Annan vieressä - toisella puolella kuin mitä Teemu istui. Teemu ojensi kätensä Annan yli kurottaessaan kaukosäätimen itselleen, mutta vetäessään kätensä takaisin kaukosäädin tipahtikin naisen syliin. Teemu puuskahti ja nappasi kaukosäätimen takaisin käteensä, mutta kun hän kätensä kosketti väistämättä samalla Annaa, ei tuo voinut olla vilkaisematta naista silmiin nopeasti. Mikä ääliö, Teemu parjasi itseään, olisi pitänyt heti pyytää Annaa ojentamaan kaukosäädin.

Pienimuotoisesta välikohtauksesta toivuttuaan Teemu kokosi itsensä ja alkoi selata kanavia. Rikossarja, teinisarja, antiikkisarja, liian sosiaalipornoa täynnä oleva dokumentti, ruokaohjelma, ohjelma maailman typerimmistä nettivideoista - seuraavat uutisetkin tulisivat vasta puolen tunnin kuluttua. Teemu puuskahti ja sulki television, ei sitten katsota mitään. Ja totta puhuen Teemu olisikin mieluummin käyttänyt tuon ajan ennen nukkumaanmenoa Annan kanssa juttelemiseen - nämä aikuistenkeskeiset juttelutuokiot näin iltaisin olivat harvassa.

"No, ei kai meidän sit tarvii mitään kattoa", Teemu naurahti pienesti ja jostakin syystä kääntyi hieman paremmin Annaan päin. Tuntui hölmöltä jutella niin että katse ja asento kohdistuivat suoraan televisioon. Oli niin paljon helpompi jutella kunnolla kasvotusten, vaikka ei sitä ehkä Teemun tuntien heti arvaisikaan, mies kun kuitenkin pohjimmiltaan oli melko sisäänpäinkääntynyt. Perheen ja lähimpien kavereiden kanssa läppä kuitenkin lensi, tuntemattomampien kanssa jutustelu oli melko jäistä. Teemu ei oikein tiennyt kumpaan kategoriaan Anna sillä hetkellä kuului. Naisen kanssa oli kyllä yllättävän helppo olla ja Teemu piti naisesta aidosti, tuon kanssa oli helppo keskustellakin - niin netissä kuin tosielämässäkin.

"Tiiätkö", Teemu aloitti pitäen katseensa Annan sinisissä silmissä. Naisella Teemua eniten viehättivät juuri siniset silmät, niissä oli vain sitä jotain. Melko kliseiseltähän se kuulosti: vaaleat hiukset ja siniset silmät, mutta minkäs sitä mies naisihanteelleen mahtoi. Lastensakin kohdalla Teemu oli vain tyytyväinen, että nämä olivat perineet silmien värin äidiltään - siinä missä hiustenkin värin. Siinä Annan sinisilmiä katsellessaan Teemu ei meinannut muistaa, että oli aloittanut sanomaan uutta lausetta toiselle. Mies naurahti pienesti ja jatkoi, "mä en oikeen tiedä miten, mutta susta on kyllä tullu mulle tosi lyhyessä ajassa ihan mielettömän tärkee ystävä." Ja se oli totta - totuus, jota Teemu ei aina itsekään kyennyt ymmärtämään. Kuinka vanhemmille tarkoitetun keskustelupalstan yhdestä nimimerkistä oli voinut muodostua niinkin lyhyessä ajassa niinkin tärkeä ystävä hänelle. Alussa Anna oli ollut vain neljä kirjainta ja kaksi numeroa, mutta nykyään paljon, niin paljon enemmän.

Anna katseli television ruutua, kun Teemu rupesi ilmeisesti etsimään television kaukosäädintä mutta ei sitten tajunnut, että kaukosäädin oli koko ajan vierellään. Teemu tuntuikin tajuavan asian ennen Annaa ja pian tuo jo kurkottelikin kaukosäädintä Annan viereltä. Kaukosäätimen pudotessa Annan syliin, tuo vasta kunnolla kiinni asiaan huomiota ja käänsikin katseensa Teemuun. Juuri silloin myös Teemu katsoi Annaa silmiin ja hetken ajan heidän katseena kohtasivat mutta kumpikaan ei sanonut mitään. Siitä huolimatta Annasta tuntui, että siinä katseessa oli ollut jotain.. Jotain, mitä Anna ei osannut sanoin edes kuvailla.

Teemu alkoi selailla kanavia televisiosta mutta Anna ei oikeastaan kiinnittänyt edes huomiota tuon selaamiin kanaviin tai niistä tuleviin ohjelmiin. Naisen ajatukset pyörivät äskeisessä, vaikka siinä ei edes tapahtumat mitään. He vain olivat katsoneet toisinaan mutta siitä huolimatta se oli taas saanut Annan ajatukset liikkeelle. Häntä melkein jopa ärsytti, sillä hänen pitäisi suhtautua Teemuun ihan vain ystävänä mutta koko ajan hänestä tuntui enemmän siltä, että hänen puoleltaan tässä oli ainakin jotain muutakin kuin ihan vain pelkkää ystävyyttä. Niin ei saisi olla, ei todellakaan.

"Nojoo, eipä tuolta kyllä mitään tuukkaan.. Niinkun mä arvelinkin." Anna sanoi pienesti virnistäen, kuultuaan Teemun sanat. Hieman vaistomaisesti Anna käänsikin katseensa taas miehen suuntaan ja huomasi, että Teemukin istui nyt paremmin kasvot suuntaansa ja oli kieltämättä kyllä mukavampi, kun he istuivat nyt näin, sillä mitäpä sitä suotta televisioruutuakaan tuijottamaan, kun sieltä ei edes tullut mitään, mitä kumpikin olisi katsonut. Näin oli sitäpaitsi helpompi jutellakkin, vaikkakaan tällä hetkellä kumpikaan ei edes mitään sanonut.

Anna kohotti pienesti kulmiaan, kun Teemu aloitti sanomaan jotain mutta tuo jättikin lauseen kesken. Tai ei oikeastaan jättänyt, tuo vain hiljentyi melko pitkäksi aikaa, pitäen kuitenkin katseensa kiinni Annan silmissä. Anna hymyili Teemulle pienesti, pitäen itsekkin katseensa tuossa, sipaisten samalla hiuksiaan korvansa taakse. Lopulta Teemun sanat kuultuaan Annaa hymyilytti vielä enemmän. Oli kyllä totta, että heistä oli nopeassa ajassa tullut ystäviä ja Teemu oli kyllä tärkeä Annalle, niin oudolta kuin se tuntuikin. He olivat tunteneet todella vähän aikaa mutta silti tuntui vaikealta edes ajatella, jos Annalla ei olisikaan Teemua ystävänään. Ei hän halunnut edes ajatella sellaista vaihtoehtoa.

"No siinä tapauksessa noi tunteet on kyllä molemminpuoleisia. Susta on tullu mulle tosi tärkee ystävä, vaikka eihän me olla tunnettu ees kovin pitkään. Mut jotenki.." Anna keskeytti puheensa hetkeksi, hakien jotain sopivia sanoja. "Jotenki musta silti tuntuu, kun me oltais tunnettu paljon pidempään, kun mitä me oikeesti ees ollaan."

Noi tunteet on kyllä molemminpuoleisia. Miksi tuo lause kuulosti niin.. vieraalta Teemun korviin, aivan kuin he olisivat tässä tunnustamassa jotakin ystävyyttä vahvempaa toisilleen. Mutta Teemu tunnusti vain ystävyyttä, toveruutta, aitoa välittämistä. Siinä Anna oli kuitenkin oikeassa, että aivan kuin he olisivat tunteneet paljon pitempään kuin mitä todellisuudessa olivat. Kuukausia. Jopa vuosia. Oikeasti Anna oli tullut Teemun elämään vasta viime syksynä, ja mies muisti, miten hän oli silloinkin niin kovin odottanut jokaista Annan chattiviestiä malttamattomana. Ja aina kun uusi viesti oli saapunut, niin Teemu oli lukenut sen, maistellut jokaista sanaa mielessään ja vastannut sitten harkitusti naiselle takaisin. Ja sitten eräänä päivänä he olivat tavanneet. Tavanneet kerran, tavanneet uudestaan.
Ja sitten Teemu oli alkanut nähdä Annassa muutakin kuin ystävän.

Siis - mitä. Teemun oli pakko rykäistä havahduttaakseen itsensä takaisin maan pinnalle. Eihän hän voinut olla ihastumassa Annaan. Anna oli varattu nainen. Tai no - nyt jo eroamassa, mutta teknisesti vielä täysin sidoksissa siihen Aleksiinsa. Asunto ja jopa yhteinen lapsi. Oli täysin Teemun periaatteiden vastaista edes ajatella mitään tällaista. Pois se hänestä.
"Siinä sä oot kyllä oikeessa. Tää kaikki on menny jotenkin ihan hullun nopeesti ja susta on tullu aika korvaamaton ystävä", Teemu lopulta sanoi ja tapaili hymyä huulilleen, kun oli tajunnut ettei hän voisi vain tuijottaa Annaa ja olla täysin omiin ajatuksiinsa uppotuneena.

Yhtäkkiä Teemu tunsi kuinka vaistonvaraisesti hänen kätensä tapaili kevyesti Annan reittä, puolivahingossa oli sille liukunut. Säikähtäneenä mies vetäisi kätensä pois, mutta katse pysyi siltä naisen silmissä. Katse lipui huuliinkin, mutta se palautettiin nopeasti takaisin silmiin. Tytöt olivat nyt jo taatusti nukahtaneet. Teemu mietti, kehtaisiko hän nousta siitä sohvalta sen tekosyyn varjolla, että menisi tarkistamaan, oliko lapsilla kaikki kunnossa. Mutta kaksoset olivat jo viisivuotiaita, nukkuneet monta vuotta yksinään eikä kummallakaan ollut mitään terveydellisiä ongelmia, esimerkiksi astmaa, joka olisi voinut aiheuttaa vaikkapa hengitysvaikeuksia öisin. Ei - Teemu ei kehdannut nousta siitä yhtään mihinkään, vaikka ilma heidän ympärillään väreili kireänä. Teemu ei osannut enää olla täysin rentona.

Anna pyöritteli hiussortuvaa sormiensa välissä täysin ajatuksiinsa uppoutuneena. Koko keskustelu ja tilanne ylipäätänsä oli mennyt ihan erilaiseen suuntaan kuin Anna oli alunperin ajatellut ja nyt hänen ajatuksensa olivat vielä pahemmin sekaisin kuin mitä ne olivat aikaisemmin olleet. Hän tiesi, että Teemuun pitäisi suhtautua kuin kehen tahansa ystävään mutta miten ihmeessä se enää tässä vaiheessa onnistuisi? Ei yhtään mitenkään. Anna saisi olli ylipäätänsä tyytyväinen, että he olivat vielä ystäviä, Anna kun oli kerran erehtynyt lähestymään Teemua ja vaikka hän ei ollut pakkeja saanutkaan niin tilanteen ei todellakaan olisi pitänyt mennä niin pitkälle. Eikä se todellakaan saisi mennä tälläkään kertaa, siitä Anna pitäisi huolen.

Anna hymyili Teemun sanoille ja katsoi tuota vain hetken aikaa silmiin. Hän oli kyllä samaa mieltä Teemun kanssa, tuosta oli tosiaan tullut hänelle korvaamaton, ties missä Anna nytkin olisi, jos hänellä ei olisi Teemua tukenaan.
"Totta. Säkin oot nyt auttanu mua ihan mielettömän paljon ja mä oon siitä oikeesti tosi kiitollinen." Anna sanoi pienesti hymyillen. Ystävien tukea ja apua hän tosiaan nyt kaipasi, kaikki asiat olivat muutenkin niin sotkussa, että kaikki tuki oli kyllä tarpeen ja Teemulta hän oli sitä tukea saanut todella paljon.

Kun Anna tunsi Teemun kädellään, hän lähes säpsähti. Ei se pahalta tuntunut mutta Anna vain yllättyi ja melko pahastikkin. Samalla hän kuitenkin nosti katseensa Teemun silmiin ja katsoi vain tuota, huomaten kyllä Teemun katseensa käyvän hänen huulillaankin. Tilanne oli yhtäkkiä muuttunut entistä oudommaksi ja Anna oli varma, että he kumpikin ajattelivat samaa asiaa mutta kumpikaan ei enää uskaltanut viime kertaisen jälkeen tehdä aloitetta. Lopulta Anna kuitenkin siirtyi lähemmäksi Teemua ja painoi kevyesti huulensa tuon huulille. Järki päässä huusi, että Annalla viirasi päässä, kun hän teki tämän taas mutta Annan oli vain pakko tietää, miten tässä kävisi.

Ilma heidän välillään väreili, suorastaan kipinöi. Teemu tiesi, että jos hän nyt antaisi periksi ja heittäytyisi siihen ilman väreilyyn - tai johonkin, mitä se nyt sitten ikinä olikaan - niin se olisi menoa se. Siitä ei olisi enää paluuta. Nyt oltiin vielä turvallisilla vesillä, tai ainakin aivan rannan tuntumassa, laiturista saattoi vielä napata kiinni ettei ajautuisi avomerelle. Kun Anna sitten lopultakin teki sen, mitä Teemun oli niin kovasti mieli tehnyt ja mitä mies ei todellakaan olisi saanut tehdä, tunsi hän vain suurta helpotusta. Annan huulet maistuivat yhtä hyviltä kuin silloin aikaisemmin siellä rappukäytävässä, ja nyt nainen oli kuin antanut luvan koskea häneen.

Teemu liikautti itseään aavistuksen verran lähemmäs Annaa ja laski kätensä nyt jo paremmin tuon reidelle. Ennen kuin Anna ehti vetäistä itseään kauemmas, tarttui mies vapaalla kädellään tuota hellästi leuasta ja suuteli tätä paremmin. Miksi - sitä Teemu ei itsekään tiennyt. Sydän sanoi, että tämä oli oikein mutta järki käski lopettaa. Mutta Teemu ei halunnut kuunnella mitään typerää järjen ääntä, vaan sydämen. Eikö maailmassa pärjännytkin, jos kuunteli sydämen ääntä? Ei kai aina tarvinnut mennä järjen mukaan? Jos Teemu olisi ollut järkevä aikoinaan, hän olisi pysytellyt Annikan kanssa kaksosten vuoksi, mutta eihän hän voinut. Sydän sanoi, ettei siinä suhteessa voinut enää elää ja sydäntä oli kuunneltava. Muuten Teemu olisi todennäköisesti seonnut.

Jokainen sekunti siinä heidän suudellessaan tuntui ikuisuudelta. Ei huonolla tavalla, pelkästään hyvällä. Teemun käsi, joka lepäsi Annan reidellä, oli yhtäkkiä alkanut hivuttautumaan ylöspäin, pian se hapuili jo Annan lantiolla, sitten vyötäröllä. Hetki tuntui täydelliseltä, tätäkö mies olikin tietämättään odottanut jo pidemmän aikaa? Ainakin siltä se tuntui. Hän meinasi unohtaa kaksosten läsnäolon. Tytöt nukkuivat, mutta saattoivat hetkellä millä hyvänsä herätä ja tulla etsimään isäänsä. Teemu ei tiennyt mitä tehdä, nyt hän osasi vain suudella siinä sohvalla Annaa. Tämä ei ollut enää turvallisilla vesillä seilaamista - he olivat ajatuneet avomerelle.

Hetki sitten Anna oli ollut varma, että Teemu ei olisi siihen suudelmaan vastannut ja heidän ystävyytensä olisi päättynyt siihen. Sen ensimmäisen suudelman Teemukin olisi varmasti pystynyt unohtamaan ja antamaan olla mutta kun Anna tällä tavalla yritti samaa vielä uudestaan... Annaa oikeasti hirvitti, mitä hänen päässään oli oikein liikkunut, kun hän tällä tavalla riskeerasi välinsä Teemun kanssa ja ennen kaikkea, meni pettämään Aleksin luottamuksen. Vaikka he olivatkin eroamassa niin ei tämä kyllä oikein ollut, ei sitten millään lailla.

Annan pelot eivät kuitenkaan Teemun osalta käyneet toteen vaan mies vastasi kuin vastasikin siihen suudelmaan. Vaikka Anna tiedosti, että tämä oli väärin niin hän oli silti niin tyytyväinen tästä tilanteesta, sillä Teemun suuteleminen tuntui ihan yhtä hyvältä ja kivalta kuin aikaisemminkin, Teemussa vain oli jotain, mikä sai Annan kiinnostumaan tuosta miehestä. Tästä tilanteesta ei kyllä tainnut enää paluuta olla, sillä vaikka Anna ajatteli, että tämä olisi pakko jättää tähän niin Teemu siirsikin kätensä Annan leualle ja jatkoi sitä suudelmaa entisestään. Annaa se ei kyllä haitannut yhtään, vaikka järjen ääni yritti kovasti huudella vastaan. Järjen äänestä huolimatta Annan sydän sanoi jotain ihan muuta, joten se kuuluisa järjen ääni sai jäädä huutelemaan jonnekkin taka-alalle.

Teemun liikutellessa käsiään Annan reideltä koko ajan ylemmäksi, vyötärölle asti, Anna ei voinut olla hymyilemättä miehen huulia vasten. Koko tilanne tuntui niin hyvältä, vaikka Anna kyllä tiedostikin, miten väärin se oli. Anna laski kätensä lepäämään Teemun reiden päälle, jatkaen sitä suudelmaa, tajuten kuitenkin siinä vaiheessa, että Teemun tytötkin olivat kotona, viereisessä huoneessa. Siinähän sitä sitten olisikin selittämistä, jos jompikumpi sattuisi ryntäämään olohuoneeseen, kyllähän tuon ikäiset saattoivat ihan hyvin hereillä öisin edelleen nukahtamisenkin jälkeen.

Anna ei tuntunut panevan pahakseen, ei katuvan suudelman aloittamista. Teemu ei voinut enää itselleen mitään, se Annan kanssa suuteleminen vain tuntui niin taivaalliselta. Teemu ei edes kunnolla muistanut, milloin olisi viimeksi suudellut jonkun kanssa, luultavasti joskus edellissyksyn aikana. Seksistä puhumattakaan, - seksin osalta viime kerrasta tosiaan oli aikaa useamman kuukauden verran. Mutta Teemu ei vain ollut sellainen ihminen, että olisi järin usein jonkun raahannut yöseurakseen baarista. Satunnaisesti sellaista tapahtui, mutta mies luotti enemmän ensiksi viattomampiin tapailuihin esimerkiksi kahvikupin äärellä kuin suoraan toimintaan makuuhuoneessa. Teemua hieman hävettivät hänen ajatuksensa, eihän hän tiennyt tahtoiko Anna juuri nyt mitään suudelmaa enempää. Mies itse oli kyllä valmis kaikkeen, enemmän kuin valmis. Ja se jos mikä Teemua pelottikin jopa.

Kun Anna laski kätensä Teemun reidelle, sai mies siitä lisäenergiaa, toiveikkuutta. Ehkä nainen ei sittenkään olisi muuttamassa mieltään, perumassa suudelmaansa. Tämä kaikki soti aivan liian paljon Teemun periaatteita pettämisen suhteen vastaan. Annahan oli vielä teknisesti varattu nainen, johon ei ollut koskemista. Mutta tunteiden kannalta tuo oli vapaa.. Halukas siirtymään kielletylle alueelle Teemun kanssa. Ainakin mitä Teemun oli omiin vaistoihinsa luottaminen. Ja hän halusi uskoa vaistojaan. Teemu liikutti vaistomaisesti huuliaan Annan huulilta pitkin tämän kaulaa, suukotti, suuteli sitä ja antoi käsiensä vaellella naisen vartalolla. Kuukausien seksittömyys saattoi ehkä näkyä Teemusta, mutta kyllä tässä oli kyse muustakin kuin pelkkien miehisten tarpeiden tyydyttämisestä. Ei vain se, että Teemu tahtoi sitä juuri Annan kanssa, hän tahtoi oppia tuntemaan Annan läpikotaisin, tuntea tuon kosketuksen, herätä tuon vierestä aamulla..

"Lapset", Teemu yhtäkkiä mutisi havahduttuaan euforiastaan. Hän ei tosiaankaan tahtonut joutua siihen luultavasti koko vanhemmuuden kiusallisimpaan tilanteeseen, että lapsi yllättäisi vanhempansa aikuisten leikkejä leikkimästä. Hän ei halunnut edes kuvitella itseään sellaiseen tilanteeseen, miten siitäkin muka luikerrelleltaisiin ulos? Tai mikä vielä pahempaa - lapset näkisivät heidät, mutta he eivät lapsia. Tytöt eivät taatusti uskaltaisi ottaa asiaa myöhemmin puheeksi.. Tai sitten uskaltaisivat, mutta silloinkin Teemu saisi vajota maan alle ja keksiä siellä jonkin erittäin hyvän vastauksen lapsilleen.
Teemu päätti nousta sohvalta ja vetää Annan mukaansa. "Tässä ei oo turvallista, mennään." Mies nyökkäsi makuuhuoneensa suuntaan, muttei malttanut odottaa sinne asti vaan vetäisi naisen lähelleen ja suuteli tätä uudestaan.

Alkuun Annaa pelotti melko paljonkin koko tilanne, monestakin syystä. Aluksi häntä pelotti, että hän tulisi vielä torjutuksi ja pian Teemu laittaisi pisteen koko tilanteelle. Toisekseen Annaa pelotti se, milloin hänestä oikein oli tullut tämmöinen, - ennen hän oli inhonnut pettämistä yli kaiken muun eikä pystynyt keksimään mitään hyvää syytä sille, miksi pettäminen olisi edes jollain tasolla hyväksyttävää. Silti hän oli nyt siinä tilanteessa, että oli valmis pettämään Aleksia, vaikka aiemmin ei olisi tehnyt sitä missään tapauksessa. Mielessään Anna oli kuitenkin tehnyt niin monta viikkoa, niin monta kuukautta eroa Aleksista, että hän ei vain enää jaksanut edes välittää siitä, miltä tämä tilanne mahtaisi Aleksista tuntua, jos tuo kuulisi. Annaa loukkaisi aivan varmasti, jos Aleksi menisi häntä pettämään mutta hän ei silti jaksanut välittää, aivot oli nyt heitetty narikkaan. Hän kerkeäisi kyllä miettiä asiaa sitten huomennakin, nyt hän keskittyisi täysin tähän tilanteeseen.

Ja tilanteeseen Anna todellakin keskittyi, niin tuntui tekevän Annan onneksi myös Teemu. Anna liikutteli kättään kevyesti Teemun reidellä, vastaillen tuon suudelmiin mutta pian Anna tunsi, kuinka mies vei huulensa pois Annan huulilta. Ennenkuin Anna kerkesi asiaa sen kummemmin ihmetellä, tunsi hän Teemun huulet kaulallaan ja se sai jonkun hymyn tapaisen Annan huulille ja tuo kallistikin päätään täysin vaistomaisesti. Samalla kun Teemu suukotteli hänen kaulaansa, nosteli Annakin kättään pois tuon reideltä, kuljetellen sitä ylöspäin, hieman tuon etumustakin housujen päältä koskettaen, kuljettaen kuitenkin kätensä sitten tuon vatsalle. Anna heitti viimeistään nyt kaikki ylimääräiset ajatukset päästään jonnekkin minne lie, hän halusi keskittyä täysin tähän tilanteeseen. Morkkis iskisi aivan varmasti huomenna mutta sille ei mahtanut enää mitään, Anna oli tähän peliin päättänyt ryhtyä ja siitä tuskin olisi enää mitään paluuta.

Anna lähes säpsähti, kun yhtäkkiä kuuli Teemun sanat, - tai pikemminkin sanan. Samaa Annakin oli juuri äsken miettinyt, lapset tosiaan nukkuivat viereisessä huoneessa ja jos nuo sattuisivat tulemaan paikalle, olisi tilanne kaikille vähän turhankin kiusallinen. Lapset eivät varmasti tilannetta ymmärtäisi ja sen jälkeen Anna ei ainakaan viitsisi enää Teemun luona majailla, jos viitsisi enää muutenkaan tämän jälkeen. Lopulta Teemu sitten nousi sohvalta ylös ja vetäisi Annankin mukanaan, jolloin nainen vain hymyili hieman ja nyökkäsi tuon sanoille, katsoen koko ajan Teemua silmiin. Ihan makuuhuoneeseen asti he eivät kuitenkaan kerenneet, kun Teemu jo vetäisi Annan lähelleen ja suuteli tätä uudelleen. Anna vastasi siihen suudelmaan, kuljetellen kätensä jälleen Teemun vatsalle ja siitä pikkuhiljaa paidan jälkeen, työntäen sitten samalla Teemua hellästi kohti tuon makuuhuonetta, tähän he eivät todellakaan voisi jäädä.

Matka makuuhuoneeseen ei tuntunut aluksi millään onnistuvan, sillä sekä Teemu että mitä ilmeisemmin myöskään Anna eivät näköjään osanneet hillitä itseään edes siksi pieneksi ajaksi. He peruuttivat Teemu edellä kohti huonetta, jonka oven Teemu sai vain vaivoin napsautetuksi lukkoon kun sisälle oli päästy – Teemu ei tosiaankaan kaivannut kumpaakaan lapsistaan juuri nyt etsimään unenpöpperössä isäänsä. Teemu ei ollut koskaan, luojan kiitos, yllättänyt lapsuudessaan vanhempiaan sänkypuuhista eikä myöskään halunnut että niin kävisi hänen omien lapsiensa kohdalla. Annika saisi kyllä äitinä ja naisena kertoa tyttärilleen sitten joskus kukista ja mehiläisistä...

Makuuhuoneen turvassa Teemu istuutui sänkynsä laidalle yhä Annaa pidellen hellästi ja naisen kanssa suudellen. Mies imi toisen tuoksua, ihon pehmeyttä, hiusten silkkisyyttä itseensä ja vain nautti. Tämäkö nyt oli sitä avomerellä ajelehtimista? Rantaa tai laituria ei ainakaan enää näkynyt, ja Teemusta alkoi pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että he olivat onnistuneet airotkin jo pudottamaan – paluuta ei enää ollut. Paluu entiseen olisi mahdotonta, tämän jälkeen mikään ei olisi enää ennallaan. Ei ainakaan heidän välisensä ystävyys. Se olisi joko syventynyt tai pahimmassa tapauksessa sitä ei enää olisi. Teemu ei tahtonut jälkimmäisen tapahtuvan, mutta hän halusi silti ottaa riskin. Koittaa onneaan – ettei tarvitsisi jälkeenpäin jossitella.

”Mä haluun sut. Sua. Ihan liikaa”, Teemun onnistui mumista suudelmien lomasta, kun hän painoi Annan hellästi alleen sängylleen. Vaatteet vähenivät vauhdilla, suudelmat vaihtuivat kiihkeimmiksi, Teemu oli suudelma suudelmalta varmempi haluistaan, varmempi tahdoistaan. Kaikki mitä juuri sillä hetkellä tapahtui, oli väärin, mutta silti niin oikein. Teemu ei ollut tehnyt tätä niin pitkään aikaan, että oli melkein liian väärin, että sen kerran kuin hän sitten teki näin, hän teki sen käytännössä varatun naisen kanssa. Jostakin baarista olisi varmasti saanut mukaan ihan vapaankin yksilön, mutta olisiko se tuntunut yhtä hyvältä, yhtä oikealta? Se olisi ollut vain pelkkää seksiä, mutta Teemu tiesi että tässä oli kyse muustakin. Hän oli kovaa vauhtia ihastumassa Annaan, halusi hän sitä tai ei.