We're all part of the same sick little games

Takapenkiltä kuului innostunutta puheensorinaa, kun Teemu ajoi harmaalla Citroën Picassolla kohti Huvilakujaa. Hän oli käynyt hakemassa kaksoset entisen avovaimonsa ja tyttöjen äidin luota taas yhdeksi viikoksi luokseen ja saanut samalla käskyn käydä ostamassa molemmille tytöille omat matkalaukut tulevaa Teneriffan matkaa varten. Moni olisi ehkä pitänyt Teemua tossun alla olevana, mutta mies itse tyytyi mukisematta hyväksymään Annikan päätöksen: koska nainen maksaisi lastensa aurinkomatkan ruokineen ja juomineen, tuliaisista puhumattakaan, saisi Teemu luvan tulla edes matkalaukut maksamalla asiassa vastaan. Toisaalta se oli Teemusta jopa ihan kohtuullinen pyyntö, - ei kaksi pientä matkalaukkua nyt niin paljon maksanut etteikö miehellä olisi ollut niihin varaa.

He olivat siis kolmisin käyneet eräässä kauppakeskuksessa hakemassa tytöille kauan odotetut matkalaukut, ja nyt menossa takaisin Teemun asunnolle tutustumaan uusiin laukkuihin ja ehkä suunnittelemaan pakkaustakin. Teemu oli jopa luvannut katsoa lasten kanssa kuvia tulevasta lomakohteesta internetistä, saatuaan aiemmin Annikalta tiedot kohteesta ja hotellista. Tyttöjen innostus ja matkakuume oli suorastaan käsinkosketeltavaa ja Teemu melkein tunsi itsekin olevansa lähdössä. Harmi vain, että hänen täytyisi tyytyä postikorttiin, jonka lapset ainakin toivottavasti lähettäisivät hänelle lomalta.

"Ihan kohta ollaan perillä. Malttakaa nyt viel vähän aikaa, ne on vaan matkalaukkuja.." Teemu naurahti tyttöjen kitinöille, kun nämä alkoivat jo menettää keskittymistään. Kotimatka ei edes ollut 20 minuuttia enempää ja toisinaan Teemulta meinasikin palaa pinna tyttöjen keskittymiskyvyn kanssa. Auta armias sitä aikaa, kun nuo reilun vuoden päästä aloittaisivat koulun. "Vielä kymmenen minuuttia."

Pari päivää sitten Anna oli käynyt viemässä Heidin isänsä ja tuon vaimon luokse, pyydettyään jo aiemmin, jos Heidi voisi viettää isovanhemmillaan muutaman päivän. Aluksi Annan isä oli hieman kummastuneena kysellyt, eikö Heidi muka voinut olla päiväkodissa mutta Anna oli selittänyt, että hänellä ja Aleksilla oli niin pitkiä päiviä töissä alkuviikosta, että hän ei halunnut pitää Heidiä päiväkodissa niin pitkään ja haluaisi mieluummin, että Heidi oli tuttujen ihmisten kanssa. Mielellään Annan isä oli kyllä Heidin ottanutkin hoitoonsa, ei siinä mitään mutta hieman tuota oli vain tuo äkillinen pyyntö ihmetyttänyt.

Tosiasiassa Annalla ja Aleksilla oli sen verran suuri kriisi meneillään, että Anna halusi saada tytön vähäksi aikaa heidän jaloistaan pois. Heidi oli joutunut kuuntelemaan vanhempiensa riitoja jo niin kauan, että tyttö saisi vielä kohta jotain traumoja, jos joutuisi koko ajan riitojen keskelle. Viikonloppuna oli kyllä riidelty taas niin, että naapuritkin sen varmasti kuulivat, mikä perheellä oli hätänä ja sunnuntaina pariskunta oli oikeastaan päättänyt, että he eroaisivat.

Kaiken tämän sotkun keskellä Anna oli käynyt töissä ja yrittänyt pitää ajatuksensa edes jotenkin koossa. Aleksi ei suostunut lähtemään kotoa mihinkään ja kun he eivät voineet olla edes samassa huoneessa keskenään, Anna oli päättänyt, että hän lähtisi jonkun kaverinsa luokse. Laurin luokse Anna ei halunnut mennä, sillä hän ei halunnut vielä kertoa veljelleen ongelmistaan Aleksin kanssa eikä Millakaan tullut kyseeseen, samasta syystä. Anna olikin päättänyt lähtevänsä erään parin kilometrin päässä asuvan kaverinsa luokse. Tuon päätöksen jälkeen Anna oli pakannut tavaroitaan pariin laukkuun, ottanut vielä käsilaukkunsa ja lopulta lähtenyt. Autolla hän ei aikonut lähteä, koska matka oli sen verran lyhyt, joten Anna lähtikin kävelemään Huvilakujalta tuttua reittiä kaverinsa luona, hieman surullisena mutta toisaalta helpottuneena, että kumpikin oli nyt Aleksin kanssa ääneen sanonut, että ero olisi tulossa.

"Hei, älkääs nyt alkako mitään tappelemaan siellä. Me ollaan ihan just perillä, malttakaa nyt viel hetki", Teemu huikkasi takapenkille kun oli nähnyt taustapeilistä kaksosten käyvän yhä levottomampina. Mies päättikin vääntää autoradiota vähän kovemmalle volyymille, niin että musiikki peittäisi edes hieman lasten kitinät ja natinat. Onneksi sieltä tuli jokin sen hetken hittikappale, jonka Teemukin oli kuullut, kun tytöt olivat katselleet musiikkivideoita telkkarista hänen luonaan.

Kun Teemu hetken päästä kääntyi eräästä risteyksestä oikealle, hän huomasi oikealla puolella tutun henkilön kävelevän jalkakäytävällä. Hetken aikaa mies joutui siristelemään silmiään, että varmasti tunnistaisi henkilön, mutta pian siitä ei ollut epäilystäkään. Anna. Nainen veti perässään matkalaukkua ja kantoi muutamaa muuta laukkua. Teemu hidasti vauhtia hiljaisemmalla kadulla ja kurtisti kulmiaan. Ystävänpäivästä ja samalla heidän viime tapaamisestaan oli kulunut viikon verran aikaa; silloin Teemu oli löytänyt Annan vähissä vaatteissa itkemästä rappukäytävästä ja vienyt tuon omaan asuntoonsa keräämään voimia. Mitä kuluneen viikon aikana oli mahtanutkaan tapahtua?

Teemu liukui autollaan jalkakäytävän viereen - ei siihen oikeasti saisi pysähtyä - ja piti auton kuitenkin käynnissä. Sitten mies odotti, että Anna kävelisi kohdalle, ja kurkotti sitten avaamaan pelkääjän puoleisen oven. "Anna! Minne sä oot menossa?" Teemu huikkasi ja kuuli samalla takapenkiltä kuuluvan ihmettelyjen täytteisen kysymystulvan, kun kaksoset ihmettelivät äkkinäistä pysähdystä.

Annaa alkoi pikkuhiljaa kaduttaa, ettei hän ollut lähtenyt liikkeelle autonsa kanssa. Laukkuja olisi ollut paljon helpompi kuljettaa auton kanssa mutta Anna oli ajatellut, että hän voisi kyllä ihan hyvin kävellä, kun oli kaverinsa luokse kävellyt ennenkin mutta ilmeisesti Anna ei ollut ollenkaan ottanut huomioon, että yleensä hän ei raahannutkaan laukkuja mukanaan. Nyt Anna oli kuitenkin pakannut kaiken mahdollisen ja mahdottoman, hän ei tosiaan tiennyt, milloin palaisi kotiinsa ja palaisiko enää edes ollenkaan. Anna oli viimeisen parin päivän aikana yrittänyt nimittäin katsella itselleen ja Heidille asuntoa lähiseudulta mutta toistaiseksi mitään ei ollut löytynyt.

Täysin ajatuksiinsa uppoutuneena Anna säikähti hieman, kun hän yhtäkkiä kuuli jonkun huikkaavan hänelle jotain tien reunaan pysähtyneestä autosta. Anna oli kiinnittänyt sivusilmällä huomiota, että joku oli pysähtynyt tien reunaan mutta nyt kun joku puhuikin hänelle, hän mietti jo hetken, kuka hullu sieltä huuteli. Samantien Anna kuitenkin tajusi, että kyseessä olikin Teemu ja mielessään hän naurahti pienesti ajatuksilleen. Mtä ihmettä hän oli edes kuvitellut?

Teemun kysymys kuitenkin vakavoitti Annan uudestaan. He eivät olleet nähneet sitten ystävänpäivän ja siinä välissä oli tapahtunut niin paljon kaikenlaista, ettei Anna oikeastaan edes tiennyt, mistä olisi aloittanut kertomaan. Tosin, ei Teemu nyt sitä kysynytkään mutta hän tiesi kyllä, että sekin kysymys varmasti olisi ennemmin tai myöhemmin tiedossa, jos hän juttelisi yhtään pidempään Teemun kanssa.
"Yhen kaverin luokse." Anna vastasikin sitten melko lyhyesti, hieman vaisu hymy huulillaan. Hänen laukkumäärästään kyllä varmasti huomasi, ettei hän ollut menossa ihan vain kyläilemään vaan jäämässä pidemmäksikin aikaa.

Annan vastaus oli kovin epämääräinen ja laukkujen määrästä Teemun hoksottimet toimivat ennätysmäisen nopeasti. Anna ei tainnut olla menossa pelkästään kahvittelemaan tuon kyseisen kaverinsa luokse. Oliko Anna ehkä pakannut elämänsä noihin laukkuihin, oliko hän lähtenyt sen Aleksin luota lopullisesti? Tytöt vinkuivat takapenkillä minkä kerkesivät, mutta Teemu ei vilkaissutkaan heihin päin. Hänen huomionsa oli nyt vain keskittynyt Annaan.

Sitten Teemu muisti taas viikon takaisen välikohtauksen rappukäytävässä hissin luona. Suudelma. Tuo suudelma oli aika ajoin pyörinyt miehen mielessä kuluvalla viikolla eikä Teemu tiennyt yhtään, miten oli Annan laita asiaan. Oliko nainen ajatellut sitä vai unohtanut, niin kuin Teemu oikeastaan itse oli sitä alunperin ehdottanutkin. Vai oliko Anna kenties kertonut asiasta Aleksille? Jos oli, niin ei ainakaan kovin tarkkaan, sillä ainakaan tämä kyseinen Aleksi ei ollut etsinyt Teemua käsiinsä ja syyttänyt ties mistä. Vaikka oliko Teemu edes syyllinen mihinkään. Annahan se oli se, joka oli suudellut Teemua. Ja miksi Aleksi edes olisi etsinyt Teemun käsiinsä. Mitä tuo olisi Teemulle muka tehnyt? Vetänyt turpaan ja paiskannut oven kiinni nenän edestä? Tuskinpa tuo mikään väkivaltainen kuitenkaan oli, Annahan oli aina puhunut vain riitelemisestä. Ja tokihan Teemu olisi huomannut, jos Annalla olisi näkyviä mustelmia ollut - silmä mustana tai jotain. Teemun päässä pyörivät ajatukset saivat miehen hämilleen ja kestikin aikansa ennen kuin hän ehti toeta ja palata takaisin maan pinnalle.

"Et sä voi noiden kanssa mihinkään mennä kävellen. Ethän sä pysty kunnolla vetämään tota laukkuakaan tossa sohjossa", Teemu huikkasi ja viittoi Annan luokseen, "tuu. Mä heitän sut."

Anna laski katseensa hetkeksi Teemusta pois päin. Hän kyllä tiesi, ettei hän voinut jäädä tähän vain seisomaan eikä Teemukaan voisi kovin pitkää autonsa kanssa olla siinä tien reunassa, ennemmin tai myöhemmin joku tulisi huomauttelemaan asiasta tuolle. Annaa vain jostain syystä hieman harmittikin katsoa Teemun suuntaan, ei hän tiennyt itsekkään minkä takia. Viime viikon takaisin yö pyöri edelleen Annan mielessä, ei hän sille mitään voinut. Hän ei saanut sitä suudelmaan päästään millään mutta hän ajatteli, että ainakin Teemu oli onnistunut unohtamaan asian, kun ei tuo ollut mitään asiasta sanonutkaan.

Anna nosti olallaan olevaa laukkuaan olalleen hieman paremmin, se tosin painoi jo inhottavasti. Anna tosiaan oli keräillyt aika suuren osan tavaroistaan, Heidin tavarat hän sentään oli vielä jättänyt Aleksin luokse. Ei hänellä ollut vielä varasuunnitelmaa, mihin he oikein Heidin kanssa menisivät, joten toistaiseksi hän oli jättänyt tavarat kotiin, siellä ne saisivat olla sen aikaa, että Anna keksisi jonkun toisen paikan, jonne mennä. Tai löytäisi heille uuden asunnon. Ajatuskin Huvilakujalta muutosta tuntui kyllä pelottavalta, vaikka Anna kyllä tiesi, ettei hän pystyisi ehkä jäämään asumaan samaan taloon tai edes sama pihapiiriin Aleksin kanssa. Se tuntuisi ihan liian pahalta.

Vasta Teemun sanojen jälkeen Anna tajusi, että miehellä oli myös tuon tyttäret kyydissä mukana ja ilmeistä päätellen kaksikko ei ollut kauhean ilahtunut tästä pysähdyksestä.
"Kyllä mä ihan hyvin voin kävellekkin, ei tästä nyt niin pitkä matka oo." Anna yritti hieman väittää vastaan, tarkoittamatta kuitenkaan mitään pahaa, hän ei vain halunnut olla Teemulle enää yhtään enempää vaivaksi.

"Et voi." Vastalause tuli Teemun suusta nopeammin kuin hän olisi voinut kuvitellakaan. Päässä ei liikkunut juuri mitään, kun Teemu irroitti turvavyönsä ja nousi ulos autosta, käskien ennen sitä tyttöjen olla hiljaa. Teemu kiersi auton toiselle puolelle jalkakäytävälle ja otti Annan laukun.

"Anna mä. Vien sut sille sun kaverilles. Äläkä väitä vastaan, istu kyytiin vaan", mies komensi ja nappasi isoimman laukun paremmin otteeseensa, vieden sen sitten autonsa tavaratilaan. Sitten hän vahti, että Anna todella meni autoon istumaan - hätätilanteessa hän olisi vaikka kantanut Annan istumaan autoon - adrenaliini ja päättäväisyys virtasivat nyt Teemun veressä.

Kun Anna oli vihdoin taipunut Teemun pyyntöön tulla kyytiin, Teemu huokaisi pienesti ja sulki pelkääjän puoleisen oven. Sitten hän kiersi takaisin kuljettajan paikalle ja istuutui alas autoon. Tytöille hän näytti hiljaisuuden merkkiä etusormi huulillaan, Annaa hän vain vilkaisi kulmiensa alta laittaessaan turvavyötä kiinni. "Missä se sun kaveris asuu?"

Teemu väänsi autoradiota hiljemmalle ja teki u-käännöksen. Kiellettyä, mutta katu oli sen verran hiljainen että ei se ketään kuitenkaan haitannut.

Anna aukaisi suunsa väittääkseen vastaan Teemulle mutta mies oli näköjään päättänyt pitää päänsä ja ennenkuin Anna oikeastaan kerkesi ajatella mitään, oli Teemu jo pompannut auton kyydistä ja napannut Annalta tuon isoimman laukun käsistään sekä vienyt sen auton tavaratilaan. Anna ei voinut kuin naurahtaa pienesti, tilanne oli jotenkin sen verran koominen.

"No jos sä nyt sit välttämättä haluat.." Anna sanoi pienesti naurahtaen, katsoessaan Teemun perään ja lopulta hän itsekkin meni istumaan autoon, vilkaisten vielä takapenkille istuvia tyttöjä, sanoen näillekkin "moit" hymy huulillaan, haluamatta kuitenkaan oikeastaan edes tietää, mitä tytöt tilanteesta ajattelivat. Hän oli tavannut nuo vain kerran aiemmin ja varmasti nuo olivat ihmeissään, kuka vieras heidän autoonsa yhtäkkiä tuli.

Anna laittoi turvavyön kiinni, edelleen hieman huvittuneen oloisena, vaikka tosiasiassa hän oli kyllä kaikkea muuta kuin huvittunut. Hänellä ei ollut mitään käsitystä tulevaisuudestaan ja hänestä tuntui kuin hän olisi pudonnut yhtäkkiä ihan tyhjän päälle mutta siitä huolimatta hän ei kauheasti jaksanut vielä stressata. Kaipa sekin aika tulisi, viimeistään siinä vaiheessa, kun he ihan virallisesti eroaisivat Aleksin kanssa ja Anna olisi muuttanut omilleen Heidin kanssa. Mikäli sikäli Heidi edes lähti hänen mukaan, eivät he olleet Heidin huoltajuudesta vielä sopineet.

Teemun kysellessä kaverinsa osoitetta, Anna kertoi osoitteen, keskittyen sitten lähinnä itse katselemaan auton ikkunasta ulos, ei hänellä oikein ollut mitään järkevää sanottavaa tilanteeseen.

"No sori toi äskenen. Jäi varmaan vähän päälle noitten ipanoiden paimentaminen", Teemu sanoi ja naurahtikin pienesti ajaessaan kohti määränpäätä, jonka osoitteen Anna oli juuri kertonut hänelle. "Niitten kanssa pitää välillä olla aika tiukkana, niin jouduit nyt näköjään säkin kärsimään siitä."

Kun Teemu oli aikansa ajanut kohti Annan kaverin kotitaloa, hän tajusi takapenkillä istuvat lapset ja sen, etteivät nämä välttämättä vielä muistaneet Annaa kunnolla. Teemu vilkaisikin tyttöjä taustapeilistä ja kyseli noilta, muistivatko nämä vielä Annan. Vastauksista päätellen ainakin naisen pieni tytär oli vielä tuoreessa muistissa ja Teemu naurahtikin pienesti. Mies katsahti Annaa nopeasti ennen kuin käänsi katseensa takaisin tielle. Missähän Heidi mahtoi olla, oliko Anna vienyt tuon johonkin vai jättänyt Aleksin hoiviin?

Pian Teemu kaarsi auton oikean kerrostaloalueen parkkipaikalle ja nousi autosta ottaen Annan matkalaukun tavaratilasta. Se painoi hieman, Anna oli ehkä saattanutkin pakata siihen ja muihin tuon mukana oleviin laukkuihin koko elämänsä. Teemu jäi odottamaan, että Annakin pääsi ulos autosta ja antoi sitten matkalaukun ylösnostetun vetokahvan tuon käteen. "Autanksmä sua saamaan kaikki tavarat tonne sisälle asti? Laitatko mulle vaikka viestin heti, kun oot päässy sen kaveris luo ja oot asettunu aloilles. Jooko?" Teemu nosti katseensa Annan silmiin eikä voinut sille mitään, että huoli naisesta painoi häntä niin kovin.

Anna naurahti Teemun sanoille pienesti, pudistellen sitten päätääkin. Ei häntä ollut haitannut äskeinen, lähinnä se oli vain huvittanut, sillä Anna tosiaan oli tuntenut itsensä jälleen ihan pikkulapseksi mutta eipä se haitannut.
"No ei mulle tosta nyt mitään traumoja jääny, usko pois. Ehkä jonkun pitää välillä sanookkin mulle ihan kunnolle, et mitä pitää tehdä, etten mä vaan inttele vastaan." Anna totesi sitten hymyillen.

Tyttöjen puheesta Annakin sai sen käsityksen, että ainakin nuo muistivat Heidin ja Annaa hymyilytti pienesti mutta siinä hymyssä oli pieni surumielinen sävy. Hän oli ollut erossa vasta pari päivää mutta silti hänellä oli jo ikävä tytärtään ja häntä harmitti, että Heidi joutui tämän kaiken keskelle. Ehkä hänen pitäisi soittaa myöhemmin Aleksille ja ehdottaa tuolle, että tuo hakisi Heidin kotiin, kyllähän Aleksi nyt pärjäisi Heidin kanssa vähän aikaa kahdestaankin, sitäpaitsi hänen isällään oli varmaan muutakin tekemistä kun vahtia Heidiä.

Auton pysähtyessä kerrostalon pihalle, Annakin tuli autosta ulos parin laukkunsa kanssa. Hän katsahti kerrostalon suuntaan hieman hiljaisena, kääntäen kuitenkin sitten katseensa jälleen Teemuun ja hymyili tuolle, nyökäten vain päätään, kunnes ilmeensä vakavoitui ja tajusi, ettei hän ollut edes soittanut kaverilleen, hän oli lähtenyt niin kiireellä.
"Ei hemmetti, enhä mä oo ees soittanu Lauralle, et onko se kotona." Anna älähti, miten hän nyt tämmöisenkin oli unohtanut. Ennenkuin Anna edes oletti Teemun vastaavan mitään, hän kaivoi kännykän jostain käsilaukustaan ja soitti kaverilleen, odotteli hetken hieman hermostuneena, että hänen kaverinsa vastaisi puhelimeen. Pian vastaus tulikin ja koko ajan Annan ilme muuttui vain synkemmäksi, kaverinsa ilmoittaessa, että ei tuo valitettavasti ollut kotonaan.
"Voi hemmetin hemmetin hemmetti.." Anna mutisi lähinnä itsekseen, puhelun lopetettuaan, alkaen kelaamaan päässään suunnitelma b:tä. Harmi vain, että sitä ei ollut.

Teemu piteli yhä Annan matkalaukkua, kun tämä yhtäkkiä alkoikin pohtimaan, oliko tuon kaveri mahdollisesti edes kotona sillä hetkellä. Teemu kuikuili lähimmän rapun alaovelle ja vilkaisi ylös kerrostalon ikkunoihinkin - ikään kuin Annan kaveri voisi seisoa jonkun ikkunan ääressä katselemassa heitä. Pieni ajatus hiipi Teemun alitajuntaan siinä odotellessa, mutta mies yritti olla päästämättä sitä valloilleen.

Siinä odotellessaan Teemu ehti huomata, että hänellä ei ollut edes hanskoja. Ei tainnut olla edes sisällä autossa. Pakkasta ei tosin ollut kuin muutama aste, mutta käsiä palelsi silti hieman. Anna puhui vielä puhelimessa, mutta lopetti puhelun pian lievien kirosanojen saattelemana. Lauraksi kutsuttu kaveri ei naisen ilmeestä ja sanoista päätellen ollut kotona.

Ajatus puski taas esiin Teemun päässä ja niin teki myös taannoinen yöllinen suudelma. Niitä punniten Teemu puri huultaan ja ajatukset miehen päässä pyörivät kehää eikä tuo meinannut saada mistään niistä kiinni. Ei hän voinut Annaa tähänkään jättää. Ehkä kannatti yrittää, - mitä Teemu voisi menettääkään. Ei mitään. "Sä voit ihan hyvin tulla mun luo pariks päiväks."