Cup of coffee and cup of friendship

Hahmot: Petteri Rasi ja Sofia Salo-Benoit
Paikka: Kahvila
Aika: 4.2.2012 klo 17.30 ->

Pete vilkuili kadun molemmin puolin, ei näkynyt juurikaan ihmisiä ja autojakaan ei näkynyt tällä hetkellä missään. Pete hymyili hieman Sofian suuntaan kun tämä pääsi ulos ovesta ja sitten hän käveli reippaasti tien yli, katsahtaen kuitenkin matkallaan että Sofia pysyisi hänen perässään. Oli yllättävän hiljaista ja vähän ihmisiä, verrattuna siihen että oli lauantai iltapäivä. Olivathan he rauhallisella seudulla nyt, mutta siltikin. Hieman huurteisista kahvilan lasien läpi näkyi että kahvilassakin oli vain pari ihmistä, hyvä niin, he saisivat olla rauhassa.

Pete jäi taas oven viereen pitämään sitä auki Sofialle, toisella kädellä avaten takkinsa vetoketjun. Kahvilasta ajautui ulos mukava ja lämmin kahvin tuoksu joka sai Peten tahtoamaan vielä kovemmin sisälle lämpimään ja kupin kahvia. Pete seurasi Sofiaa sisälle ja laski kätensä tytön alaselälle ja osoitti hieman toisella kädellään kahvilan yhtä nurkkaa yrittäen kuitenkaan ettei osoittaisi ketään ihmistä.
"Mennäänkö tonne? Mä voin hakea sulle jotain, jos vaan sanot mitä haluat?", Pete oli tarkottanut tämän ehkä enemmänkin tokaisuksi kuin kysymykseksi, mutta jäi kuitenkin kysyvä ilme kasvoillaan odottamaan vastausta.
"Niin ja mä tarjoon tietenkin, kun kerta noin kaunis nainen suostuu mun kanssa kahville", Pete tokaisi vielä perään jättäen virneen kasvoilleen, ennenkuin Sofia kerkeisi edes yrittää kaivaa rahaa.

Vaikka Sofia huomasi Peten vilkuilevan ympärilleen ja sitten vasta lähtevän ylittämään tietä, oli neidin pakko tarkistaa vielä itsekin ettei autoja tullut. Sofia kipitti tien yli miehen perässä ja astui tuon auki pitämästä ovesta sisään. Hymyilytti, kun kahvilan tuoksut tulvahtivat naamalle. Hieman neiti hätkähti kun Peten käsi laskeutui alaselälle, mutta oikeastaan tunne oli mukava. Vaikka he nyt eivät vielä tunteneetkaan, tuntui siltä, että oli välitetty ja jotenkin turvassa.

"Joo se passaa hyvin", Sofia hymyili toisen ehdottaessa nurkkapöytää. Kysymyksen toiseen osaan vastatakseen neidin täytyi kuitenkin käännähtää naamakkain miehen kanssa. "Hmm.. Mähän en siis yleensä anna kenenkään tarjota mulle mitään." Sofia aloitti. Ei hän halunnut olla tyly kieltäytymällä Peten tarjoamis-tarjouksesta, mutta toisaalta neidille tuli aina vaivaantunut olo tällaisessa tilanteessa. Kyllä hän itse mielellään ystävilleen tarjosi vaikka ja mitä, mutta oli kovin huono ottamaan itse vastaan mitään. Kamppaillen ajatustensa kanssa Sofia kuitenkin myöntyi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Mut okei, tän kerran. Voisin ottaa ihan kahvin pienellä tilkalla maitoa ja...ja...ja..." Sofia kurkotti hieman kaulaansa nähdäkseen mitä tiskissä oikein oli "..ja vaikka tommosen savulohiruisleivän." Brunette päätti niinsanotun tilauksensa jalat alta vievään hymyyn, ettei vaikuttaisi kovin kiittämättömältä.

Jättäen Peten hoitamaan tilauksia ja maksamisia Sofia kiirehti vapaaseen pöytään. Hänen täytyi päästä pois tiskin läheltä, ettei alkaisi jankkaamaan vastaan ja vaatimaan saada maksaa oman osansa. Eräs Sofian miespuolisista ystävistä kun oli hänet kerran siitä haukkunut. Miehen kuulemma piti saada maksaa, jos siihen tarjoutui. Sofia riisui takkinsa tuolin selkänojalle, suoristi hieman mekkonsa helmaa ja istahti alas penkille. Samalla hän katsahti takaisin tiskille päin ja katseli Peten selkää. Mies oli mukava. Lopulta Sofia painui hieman ajatuksiinsa ja käänsi katseensa ikkunasta ulos. Oli ihanaa saada olla sisällä kahvin ja pullan tuoksuisessa kahvilassa kun ulkona oli kylmä.

Pete ilahtui kun Sofia antoi hänen maksaa koko tilauksen. Pete ei kuitenkaan olisi halunnut tuottaa vaivaantunutta oloa, niinkuin hän ajatteli nyt tehneen kun nainen tuntui ensin miettivän ajatuksen torjumista. Petelle tämä oli kuitenkin tuttu tilanne, jotkut naiset vain olivat tiukkoja tasa-arvoisuudesta, ettei naisille tarjota sillä ajatuksella että se olisi miehen oikeus. Pete oli avoin molemmille ajatuksille, hän tykkäsi tarjota, mutta ei häntä olisi kieltäytyminenkään haitannut. Parempi tämä kyllä näin.

Pete hymyili Sofialle leveästi takaisin ja käänsi selkänsä kun tuli Peten vuoro jonossa. Hän tilasi Sofialle tämän pyytämän kahvin ja leivän, itselleen hän otti myös kahvin ja kanaleivän. Hän ei jaksanut pyytää leipää ilman suolakurkkuja, vaikka tiesi joutuvansa ne lapsellisesti noukkimaan ne pois sieltä. Suolakurkkuja leivässä? Asia jota Pete ei ymmärtänyt. Tarjottimelle Pete sai tilauksensa ja noukki matkaansa vielä kasan paperipyyhkeitä, ja rennosti talsi takaisin Sofian luo nurkkapöytään.

"Tässäpä neidolle", Pete sanoi yrittäen olla kuulostamatta liian hovimaiselta. Hän oli herrasmies, mutta kaikki kuningatar jutut olisi jo liikaa häneltäkin. Pete antoi pienellä lautasella olevan leivän Sofian eteen, samaten kahvin. Tyhjän tuolin eteen hän laski tarjottimen omine tilauksineen ja vasta sitten itse istuutui.
Mietteliäästi Pete rupesi kaatamaan pusseista sokeria kahviinsa ja sekoittelemaan kuumaa kahvia, hän kun ei pistä kahviin edes maitoa että se nopeammin jäähtyisi. Myös leivän ympärillä oleva pussi oli kohta avattu ja ensimmäinen suuri haukku siitä napattu.

"Niiaisin jos pystyisin", Sofia virnisti iloisesti Petelle tuon laskiessa kahvin ja leivän neidin eteen. "Kiitos." Jo leivän nähdessään vesi herahti kielelle ja Sofia nuolaisi pienesti huuliaan. Sofia haukkasi leivästään ja tiesi tehneensä oikean valinnan tämän pienen purtavan suhteen. Hetken pureskeltuaan Sofia kohotti kahvimukin huulilleen ja siemaisi huuhtoen leivänpalan kurkustaan alas. Vaikka maitoa kahvissa olikin, oli se vielä kuumaa ja Sofia älähti hieman. "No on ku tulella keitettyä. Poppaa", hymähti brunette ja siirsi hiussuortuvaa sivuun.

"Noniin, ruokaa ja juomaa ni voi alkaa jauhaa paskaa. Tai no.. niin. Kerro ihmeessä siitä pojastas!" Sofia sanoi ja hymyili. "Koska jos sä et ala puhumaan, ni mä alan ja sille ei sit tuu loppua", tyttö naurahti huvittuneesti pieni pilke silmäkulmassa. Sanat kyllä olivat totta, puhuminen ei koskaan ollut ollut Sofialle mikään ylitsepääsemätön este kuten neidin yhdelle kaverille. Sofia kuitenkin halusi kuulla millainen ihminen toinen oli, mitä tuo teki elääkseen, taustoista ja kaikkea muuta mahdollista tietoa, mistä voisi päätellä olisiko toisen kanssa vastaisuudessa mukava törmäillä vaiko ei.

Sofia puraisi leivästään uudelleen ja pyyhkäisi pienesti suunpieltään servetillä. Samalla hän vilkaisi kelloa kahvilan tiskin yläpuolella. Ei se ollut vasta kuin varttia vaille kuusi, joten aikaa olisi vielä jonkin verran. Illemmalla oli Heidi, Sofian paras ystävä, luvannut tulla käymään ja Sinkkuelämää katsottaisiin tuhannennen kerran. Nyt Sofia kuitenkin nautti hyvästä, tosin kuumasta kahvista, maukkaasta leivästä ja no, miellyttävästä seurasta.

Pete nauroi Sofian kommentille ja pyyhkäisi paperilla viiksien sänkeä jonne hän tiesi aina jäävän leivän muruja. Kaksi haukkua oltiin otettu ja kahvikin melkein puolillaan jo, tässä vaiheessa Pete tajusikin että hidastaisi vauhtia, eihän tässä olisi mihinkään kiire.
"Antti on tosiaan vuoden vanha, sellane paksu ja pallopäinen", Pete nauroi jättäen pienen virneen päälle huikaten sitten kahviaan taas.
"Nukkuu tosi paljon ja tykkää pikkuautoista ja hiekkaleikeistä," Pete jatkoi sitten, vähän miettien että miten paljon toinen tahtoi hänen lapsestaan kuulla. Antista Pete voisi puhua tuntikausia, mutta oli jo tottunut ja ymmärsi asian, että kaikkia ei voi lapset kiinnostaa - ainakaan loputtomiin.
"Anttia hoitaa perjantaisin mun veli Patrik ja aina välillä viikonloppuisin poika on mun toisen veljen Paulin ja sen vaimon luona. Mulle on tosi tärkeetä antaa lapselle mahdollisuuksia olla muidenkin tärkeiden ihmisten kanssa, ettei se leimaannu pelkästään muhun", Pete kertoi toivoen ettei Sofia täysin nukahda. Tämän mahdollisuuden Pete tahtoi kaikkensa välttääkseen koska nainen vaikutti mukavalta ja ihmiseltä jota voisi ehkä myöhemminkin tavata.

Pete huikkasi kahvistaan ja ajatteli ruveta pitämään pientä taukoa ettei tulisi kaikkea ahdattua nassuun.
"Mitä sä teet työksesi?" Pete kysyi uteliaasti. Tämä oli ensin ajatellut kysyä jotain lapsista, jatkaen aihetta, mutta ei voinut sitten uteliaisuudelleen mitään. Toisten ihmisten työt kun kiinnosti yleensä Peteä aikalailla, uusia asioita kun oppi sitä kautta tosi paljon.
Pete jäi odottamaan vastausta ja sillä aikaa kaivoi äkkiä repustaan kaunis koristeisen pienen paperin jota rupesi taittelemaan niin että paperista oli kohta muodostunut kolmiulotteinen paperijoutsen.
"Ooppa hyvä", Pete sanoi hymyillen ja ojensi joutsenen Sofialle.

Sofia nojautui hieman eteenpäin kiinnostuneena kun Pete alkoi puhua lapsestaan. Lapset olivat aihe, josta Sofia jaksoi puhua vaikka kuinka pitkään, vaikka joskus se tietenkin hieman masensi mieltä. Vaivoin neiti sai pidettyä suunsa kiinni ettei olisi toisen puhuessa päästellyt ihailevia äännähdyksiä, kuten "oi, voi, aww". Vieno hymy neidin huulilla karehti ja Sofia nosti kahvimukiaan ja puhalteli, siemaisematta sitten kuitenkaan.

Kun Pete lopetti puhumisen, Sofia nyökkäsi. "Toihan on fiksua, sitäpaitsi sedät ja serkut ja muut on tärkeitä ni hyvähän niiden kanssa on aikaa viettää. Ja saatpahan iteki vapaa-aikaa tehdä jotain... Mitä sä muuten teet vapaalla noin salilla käynnin ja sieltä mimmien pokailun lisäks?" Brunette virnisti pienesti.

Miehen kysymyksestä Sofia hymähti hieman. "No, työkseni mä teen sijaisuuksia kouluissa ja lastentarhoissa. Mut pääasiallisesti mä opiskelen vielä vikaa vuotta, yritän saada aikaseks valmistuaki tässä vähitellen. Jos vaikka kevään erässä tai jotain." Jonkinmoinen epävarma naurahdus ja Sofia mietti hetken kauanko sen opinnäytetyön tekemisessä loppuen lopuksi kuluisi ja kauanko menisi, kunnes loppuen lopuksi lastentarhanopettajan pätevyys olisi saavutettu ja pääsisi vihdoin tekemään töitä kunnolla eikä vain sijaisuuksia.

Peten sanoista Sofia tarkensi katseensa jälleen mieheen ja hämmentyneenä katsoi toisen kädessä olevaa joutsenta, ottaen sen vastaan. Neiti käänteli kaunista paperiversiota kauniista linnusta ja käänsi sitten katseensa Peteen. "Missä vaiheessa sä tän teit? Kaunis ku mikä.. Kiitos." Sofia laski linnun varovaisesti pöydälle odottamaan kotiinlähtöä. Ei hän halunnut toisen taittelemaa joutsenta murskata. "Mä en oo koskaan oikein noita taittelujuttuja tajunnu", neiti vielä myönsi olkiaan kohauttaen. "Oishan se kiva kun nättejä ne on, mutta aina ei saa aikaseks. Mä oon saanu aikaseks vaan semmosen perus..mikä se on, semmonen vaakku." Sofiaa nauratti hieman; "ja nekin kaikki on mun kummityttö pistäny paskaksi."

Pete naurahti Sofian uteluille hänen vapaa-ajan vietostaan. Toivottavasti Sofia ei oikeasti kuvitellut että Pete jatkuvasti iskee naisia ja käy useinkin näiden kanssa kahvilla ja muualla. Mikään naistenmies Pete ei todellakaan ollut, vaikka nyt sattumoisin olikin juuri eronnut yksinhuoltaja. Peten teki mieli korjata hieman Sofian juttuja, mutta ei hän kuitenkaan kehdannut. Ei Sofia välttämättä edes tarkoittanut asiaa, ainakaan pahalla. Eipä Pete tuntenut Sofiaa ainakaan vielä niin hyvin että tietäisi mitä tämä oikeasti sanoilla tarkottaisi, joten mies päätti asian olla, hän varmasti kerkeisi vakuuttaa Sofian että tämä oli erikoistapaus.

Oho, tämä nainenhan on lasten kanssa tekemisissä työkseen. Parempaa tuttavuutta sai etsiä, sillä nykyään tuntui että todella harva nuori nainen jaksoi lapsia, ja Petehän ei viitsinyt tällaisia ihmisiä edes luokseen pyytää, edes kaverimielessä. Hänen luonaan kun kuitenkin sattui melkein aina olemaan tuo kohta kaksi vuotias kuolaava vauva. Pete hymyili kuunnellessaan uteliasti Sofian juttuja, siemaisten sitten pitkän kulauksen kahvistaan joka vihdoin näytti jäähtyvän jonkin verran.

Pete naurahti uudestaan Sofian jutuille ja kiitoksellekkin vaan tyytyi hymyilemään rennosti. Sofian vaakun kohdalla Peteltä tippui pieni naurahdus ja leveä virnistys jäi suulle joka sai Peten silmätkin hymyilemään.
"Mun veli on hurahtanut japaniin ja käyny siel useesti, sielt se on saanu kaikennäköstä oppia ja tää on ainut minkä mäki oon siltä oppinut..", Pete kertoi katse tekemässään joutsenessa. Taas pitkä kulaus kahvista ja iso haukku leivästä jonka Pete oli jo melkein unohtanut, katsellessaan Sofiaa.

Sofia nyökkäsi kiinnostuneena. "Vai Japaniin.. Enpä oo koskaan käynyt. Ehkä ainut kosketus on ollut joskus kun selaillut kaverin mangoja.. Vai onko se manga nyt ees sitä sarjakuvaa?" Sofia pohti ja kurtisti kulmaansa. Hän ei koskaan muistanut nimikkeitä, ja siitäpäs kaveri olikin kuittaillut. Onneksi takaisin pääsi sanomaan myös, sillä kirjan lukeminen takaperin oli jotain hyvin höhlää neidin mielestä. Huvittunut hymy häilyi kasvoilla hetken Sofian miettiessä kaveriaan.

"Mut se on hyvä että oot oppinu ees jotain. Voisit opettaa huvikses mulle noita ni jos saisin aikaseks sit tehä semmosen iteki. Tehä hmm..tieteellistä tutkimusta että kuinka nätti asia täytyy olla ennnen kuin Emppu jättää rauhaan eikä tallo jalkoihinsa. Ne oli kyllä hienoja vaakkuja!" Sofia hymähti. "Niin ja Emilia on siis mun serkuntyttö ja samalla kummityttöseni. Siinä on kyllä semmonen tyttö, josta tulee piloille lellitty kun sillä on vauvakuumeinen kummitäti." Virnistys kävi naamalla ja vasta sitten Sofia tajusi jutelleensa vauvakuumeestaan lähes vieraalle ihmiselle. No, eipä sille mitään mahtanut ja Sofia naurahtikin hieman häkeltyneesti.

Sofia haukkasi vielä leivästään ja kulautti kahvia kurkkuunsa. Se alkoi jäähtyä hieman, mutta oli se kuitenkin vielä sen verran lämmintä että ei aivan kuralta maistunut. "Huomaa, sun kannattaa alkaa juttelee lisää tai tulee tommonen toinen papatuskohtaus mun osalta", Sofia iski pienesti silmää ja hymyili.

"Öh, joo, manga taisi olla sitä sarjakuvaa", Pete takelteli ja toivoi ettei kuulostanut tyhmältä. Ei hän mikään japanitietoinen ollut, ja toivoi ettei Sofia nyt niin luulisi. Peten sorminäppäryyskin oli niin kehnoa, että oli ollut vain todella hyvä opettaja että Patrik oli saanut Peten oppimaan miten paperijoutsen tehdään.

Pete naurahti Sofialle, nainen oli todella söpö naurahtaessaan ja kyllä muutenkin hymyilessään. Välillä muutama sana meni sivu suun kun Pete jäi vain tuijottamaan Sofian suuta hymyssä suin, toivoen ettei nainen nyt minään kiimasena villisonnina kuitenkaan häntä pitäisi. Viimeinen haukku ja leipä oli kadonnut Peteltä, kahvitkin meni viimeiset nyt Peten kurkusta alasti. Pete laski hiljaa kupin takaisin pöydälle ja pyyhki huulensa mahdollisista murusista. Parran huonot ominaisuudet oli leivänmurut joita ei itse nähnyt. Pete toivoi että ehkä Sofia ei pystyisi olla sanomatta jos Peten sängessä roikkuisi leivänmuruja.

Pete naurahti rennosti hieman innostuenkin Sofian silmäniskusta ja hymystä, jättäen kasvoilleen taas oman leveän karhumaisen hymynsä.
"Mä opetan sua mielelläni", Pete sanoi hieman flirttaillen, toivoen että Sofia oli tosissaan opetuksen suhteen.