kiipeilyä & viinilasillisia

Salmisaari
6.2.2012, klo 17.00 >
Tomi Laitanen & Minttu Tainio

Tomi oli viikko sitten soittanut eräälle tutulleen, sopinut muutamia asioita ja näin saanut hänelle ja Mintulle varattua kahden tunnin mittaisen seinäkiipeilykurssin. Tämä halusi yllättää naisen täysin, ja oli varma että tämä oli siihen oikea tie. Naiset odottivat aina romanttisia illallisia, mutta nyt ei ollut luvassa sellaista. Tai no, oli Tomi ajatellut kutsua neitosen luokseen sen jälkeen vaikkapa lasilliselle. Mies itse oli aikamoinen hurjapää, ja jos siihen sai yhdistettyä jollain tapaa liikunnan, niin aina parani. Kertaalleen oli Tomi kokeillutkin seinäkiipeilyä, mutta ei sen kummemmin. Siitäkin oli kaiketi jo puolisen vuotta aikaa. Oli hyvä omistaa suhteita sinnekin suunnalle, saipahan ainakin tuntuvan alennuksenkin.

Miekkonen soitti pian naisen ovikelloa, eikä edes joutunut kauaa odottamaan kun Minttu asteli ovelle. Hymy levisi automaattisesti Tomin huulille ja tämä ei oikeastaan tiennyt mitä sanoa. Kumpikin tiesi tykkäävänsä toisesta, mutta.. No. Ei Tomi silti oikein uskaltautunut toista suukottamaankaan. Ehkä sitten myöhemmin.
"Pues päälle niin lähetään. En kerro mihin, mutta.. No, ulkovaatetta niskaan!", Tomi hoputti hymyillen ja katseli naista pää kallellaan.
"Älä laita mitään hienoa, koska.. Niin. Ota mukaan jotain niiku rentoa päälle. Ja lenkkarit vaikkapa", Tomi mietti.

Minttu istuskeli kaikessa rauhassa ruokapöydän ääressä ja söi juuri itselleen laittamaansa salaattiannosta. Samalla nainen mietti kuumeisesti tekemistä itselleen; hän ei suostuisi ainakaan jäädä mädäntymään sisälle. Hän vihasi muutenkin sellaista paikallaan olemista, ja tarvitsi ehdottomasti jotain aktiivista tekemistä. Paikallaan seisominen ei ollut hänen juttunsa. Nainen nosti katseensa murokulhon suunnilta ovelle, kun kuuli ovikellon soivan. Kuka siellä nyt oli? Ei Minttu ainakaan ollut sopinut tapaamista kenenkään kanssa. Hän kurtisti kulmiaan ja nousi ylös - ei hän sentään voinut ovea avaamatta jättää. Lopulta Minttu asteli ovelle rauhallisesti ja avasi sen suoraan katsomatta, että kuka saapuja oli.

"Tomi?" Minttu naurahti yllättyneesti huomatessaan miehen ovensa takana - ja vielä sporttisissa vaatteissa. Oliko tuo tullut huvikseen käymään naisen luona kun oli tullut lenkiltä, vai mikä oli homman nimi? Hetkeksi Minttu vain jäi katsomaan Tomia silmiin kevyesti hymyillen, mutta havahtui sitten ajatuksistaan kun Tomi alkoi itse asiassa puhua. Harmi - Minttu olisi odottanut suukkoa.
"Tomi, sä pelotat mua", Minttu nauroi. "Onko tää joku kuntokuuri vai mikä suhun on iskeny?" Nainen vilkaisi päällään olevia vaatteita, jotka menisivät kyllä oikein hyvin rennosta pukeutumisesta; hänen päällään oli harmaat collegehousut ja metsänvihreä toppi. Pian Minttu kuitenkin nosti hämmentyneen katseensa takaisin Tomiin.

"Mä en tasan tule ennen ku sanot minne sä oot viemässä mua", Minttu uhkaili. Nainen tosiaan ei millään tahtoisi elää epätietoisuudessa ympärillään tapahtuvista asioista ja onnistuikin pilaamaan monet yllätykset liiallisella uteliaisuudellaan. Lopulta Minttu pyöräytti silmiään, tosin sen jälkeen heti naurahtaen, ja käveli peilin eteen jossa laittoi hiuksensa poninhännälle. Kai hän sitten laittaisi itselleen sporttisen lookin päästä varpaisiin.

Tomi tiesi Mintun reagoivan niin. Sehän koko jutussa olikin hupaisaa. Tämä antoi virneen edellee levätä huulillaan ja pudisti päätään huvittuneena.
"Äläs nyt. Mä en tosiaan ole kertomassa. Mut kyllä sä pidät siitä.. Toivottavasti", naureskeli nuorukainen hiljaa ja haraisi hiuksiaan. Tämä nojaili ovenpieleen, kunnes tajusi sulkea sen ja astella kokonaan peremmälle asuntoon. Olihan siellä ennenkin käyty.
"Hyvä tyttö", Tomi virnisti kun Minttu alkoi sukia hiuksiaan ponnarille. Olisivathan ne kiipeilyssä vain edessä, se oli selvää.

"Mut voinhan mä aina jonkun vinkin antaa.. Annas mä mietin vaan jotain", Laitasen mies totesi virne huulillaan ja vaipui hetkeksi omiin aatoksiinsa. Tosiaan, mikähän olisi sellainen vinkki, josta ei ymmärtäisi heti?
"En mä keksikään mitään, sori. Joudut kierimään jännityksessäs", Tomi sanoi pahoitteleva hymy huulillaan ja antoi katseensa levätä naisen vartalossa hetken aikaa. No, ainakin Mintulla oli ihan hyvät vaatteet sitä varten. Tomilla itselläkin oli lökärit, ja toppatakin alla oli musta t-paita. Sitä nyt ei kuitenkaan näkynyt, vaikka mies olikin avannut hieman vetoketjua. Tarkoitus ei ollut sulaa kokonaan kuumuuteen.

"No joko on valmista? Me ei saada myöhästyä", saneli Tomi hieman naurahtaen ja avasi jo ovea hieman. Tämä kaivoi takkinsa taskusta auton avaimia ja käänsi katseen sitten naiseen hymy huulillaan.
"Hyvältä näyttää jo, mennään", mies huokaisi ja veti hymyn huulilleen silti. Naiset.. Aina sai odottaa. Okei, olisihan Tomi voinut varoittaa etukäteen, mutta näin se oli hauskempaa!

"Toivottavasti?" Minttu naurahti huvittuneesti. Vitsi se nyt kuitenkin oli suurimmaksi osaksi - kyllä nainen oletti, että Tomi nyt jo tiesi, mistä hän piti, ja vaikka ei olisi tiennytkään, ei se haitannut mitään. Kaiken tämän tapailun ideahan oli tutustua toiseen entistä paremmin. Naurettavaa tässä oli kuitenkin se, että Minttu oli jo nyt ihan mielettömän ihastunut, vaikka he eivät tunteneet toisiaan kuitenkaan niin kovin hyvin. Pelkkä Tomin näkeminen sai hänet hymyilemään. Toisaalta - kuka ei hymyilisi nähdessään komean miehen? Minttu tosiaan antoi katseensa lipua miehen sporttisessa lookissa, ja sai taas kerran todeta, että Tomi oli todella näyttävä mies. Mintulla oli käynyt kyllä tuuri, kun hän oli onnistunut nappaamaan haavinsa Tomin kaltaisen herrasmiehen.

Minttu pudisti päätään huvittuneesti Tomin kutsuessa häntä hyväksi tytöksi. Mitään muuta nainen ei tehnyt kuin kietaissut pitkän hiuskuontalonsa poninhännälle; aikaisemmin hän oli jo laittanut ripsiväriä, eikä muuta mielestään tarvinnutkaan. Mintulla oli tosiaan itsevarmuutta -ja tuntoa vaikka muille jakaa, oikeastaan välillä vähän liikaakin, mutta hän kyllä osasi niitä tuntojaan rauhoitellakin.
"Sun pitäis mennä keksimään arvotuksia jonnekin Egyptiin sfinksien kans ku oot niin taitava", Minttu kiusoitteli flirttimielellä. Ihan oikeasti häntä kyllä harmitti, ettei saanut edes mitään vinkkiä siitä, minne he menisivät, mutta ehkä kerrankin oli parempi vain rauhoittua. Liian usein Minttu oli liian kärsimätön.

"Joojoo chillaa", Minttu naureskeli sitoessaan jo kiinni kengännauhojaan. Vielä toppatakki asukokonaisuuden päälle, ja hän oli valmis lähtemään - eikä hänellä edes kestänyt kauaa. Tällä kertaa Tomi oli kyllä se kärsimätön osapuoli, mikä sai naisen huvittuneeksi. "Ainahan mä näytän hyvältä", Minttu virnisti tyttömäisesti Tomin sanat kuullessaan. "Me mennään ilmeisesti sun kaaralla?" Minttu osoitti avaimia Tomin kädessä ja jo töni miestä ulos ovesta kevyesti. Tomin koskettaminen oli aina yhtä kivaa, ja osittain jopa jännittävää. Minttu oli kuin teinityttö ensi-ihastuksensa kanssa; flirttiä heitettiin ja silti jännitti.

"Niin no, ei tästä nyt mitään ihan sataprosenttista varmuutta ole, että sä tykkäät. Mut.. No äh, kyl sä tykkäät! Ja jos et ni sit mun pitää kai kehitellä jotain uutta. Kuka tietää..", mies pohti virnistellen ja raapi niskaansa. Tämä antoi silmiensä levätä Mintussa, tarkkaili jokaista tuon liikettä. Että tosiaan osasi mies olla ihastunut, huh huh. Kyllä, naisen takia oli vietetty muutamia unettomia öitäkin. Eikös se silloin ollut jo huolestuttavaa?
"Egyptiin? Hmh, joo. Toi oli joku vihjaus et mun pitäs kadota maisemista, eiks?", virnisteli tummahipiäinen ja kohotti kulmiaan. No ei nyt sentään. Ensinnäkin mikään muinaishistoriallinen Egypti ei voinut vähempää kiinnostaa - muuna kuin lomakohteena, ja toiseksi, ei mies ollut mikään viisas loppujen lopuksi. Ainakaan sellaisissa asioissa. Kyllä tuo ammatissaa toki oli. Englanti ja ruotsi sujuivat taidokkaasti.

"Mähän chillaan tässä koko ajan", mies irvisti. Tuo silmäili naisen lookia ja naurahti sitten hiljaa - Minttu oli oikeassa.
"Niin näytät, se on totta", saneli mies hymyillen. Ja tällä kertaa siihen ei sekoitettu joukkoom mitään ilkikurista hymyä, sillä Tomi oli sangen tosissaan. Kyllä vain.
"Jep. Sillähän me", naurahti nuorukainen ja lähti lopulta Mintun avittelemana talsimaan kohti rappua. Nuorukainen heitteli auton avaimia käsissään ja vihelteli itsekseen. Tyypillistä Tomia siis, tosiaan. Tämä saapui lopulta ulko-oven luokse ja painoi auton avaimistaan nappulaa, jotta ovet avautuisivat. Oranssi valo välkähti ja näin ollen he pääsisivät autoon sisälle.
"Naiset ensin", virnisti Tomi ja avasi pelkääjänpaikan oven. Sitten tuo talsi omalle ovelleen ja istahti auton kyytiin.

"Okei, ihan rauhassa", Minttu virnisti tyttömäisesti Tomin miettiessä kuumeisesti, että tykkäisikö nainen hänen yllätyksestään vai ei. Kyllä Minttu oli melko varma, että tykästyisi miehen suunnitelmaan. Jos totta puhuttiin, niin Minttu oikeastaan oli tyytyväinen ihan vain siitä, että sai olla Tomin seurassa. Miehessä oli jotain sellaista, mikä sai Mintun tuntemaan itsensä turvatuksi ja hän muutenkin tykkäsi olla Tomin lähellä. Tuossa oli sitä jotain. Oli oikeastaan aika outoa, kuinka Minttu oli antanut itsensä ihastua Tomiin, mutta se kyllä oli kiva tunne - niin vaikeaa kuin se oli Mintulle tunnustaakin.
"Nytkö sä vasta sen tajusit?" Minttu vitsaili. Hän ei nyt tosiaan tahtonut olla erossa Tomista kun kaksikko lopultakin oli saanut välinsä jopa tällaiseen kuosiin. Minttu oli tyytyväinen juuri näin. Häntä ei edes ahdistanut, kuten yleensä kävi.

Minttu virnisti Tomin irvistykselle. Ei, mies ei näyttänyt kovinkaan rentoutuneelta. Mitäs oli tullut myöhässä! No ei, ei se ollut Tomin syytä missään mielessä. Kaipa tuo oli laskelmoinut sen verran että he olisivat ajoissa paikalla - minne he nyt ikinä olisivatkaan menossa.
"No kiitos", Minttu soi miehelle aurinkoisen hymyn, joka kyllä oikeastaan tuli itsestään. "Selvä homma", nainen vielä totesi sulkien sitten oven perässään. Minttua inhotti ajatus pelkästä kylmästä ulkoilmasta, mutta hän oli tyytyväinen siitä, että Tomi oli ilmeisesti viemässä heitä jonnekin sisätiloihin. Ainakin toivon mukaan. Minttu ei ollut talvi-ihmisiä vaikka tarvittaessa oli ulkona muutaman tunnin.
"Aww ku sä oot oikee herrasmies", Minttu seurasi Tomia katseellaan autoon istuttuaan. "Muuten, jos me ollaan ulkona.. Sitte ei hyvää seuraa." Brunette virnisti odottaen sitten, että Tomi käynnisti auton ja he olivat matkalla. Jännittävää.

"Okei.. Missä hitossa me ollaan?" Minttu nauroi, koska ei oikeasti tiennyt, mihin Tomi oli oikein auton parkkeerannut.

hypin tosiaan vähän, uskon, ettei haittaa :DD

juuu ei tietenkää :--D

Tomi avasi vartin kuluttua turvavyönsä ja vilkaisi toiseen virne huuliaan koristaen. Minttu ei tosiaan tainnut tietää - mikä siis oli entistä parempi asia tämän suhteen. Tummahipiäinen nousi ulos autosta ja odotteli että neitonen selviäisi myös sieltä. Kunhan Minttu oli lopulta päässyt ulos autosta, Tomi otti varovaisesti neitoa kädestä kiinni ja lähti astelemaan toisen kanssa kohti pääovia.
"Jaa-a.. Ehkä mä en itsekään tiedä. Ei vaan.. Kohta näät", myhäili nuorukainen hiljaa ja naurahti nopeasti. Minttu oli suloinen ollessaan autuaan tietämätön siitä, mitä tapahtui. Yllätysten järjestäminen tosiaan oli hauskaa. Tosin jos nyt selviäisi että Minttu vihaisi korkeita paikkoja ja yleensäkin liikuntaa, olisi Tomi liemessä. Onneksi nainen ei kuitenkaan odottanut mitään romanttista illallista, sillä saattaisi sen suhteen pettyä pahasti. Kyllä Tomi mielellään toisen sellaisellekin veisi, mutta oli välillä hauska tehdä jotain uutta.

Mies avasi oven ja lähti neitosen kanssa kohti pientä informaatio -tiskiä, vai mikä tuo nyt ikinä olikaan.
"... Toivottavasti sä tykkäät seinäkiipeilystä", naurahti Laitasen nuorukainen lopulta ja kohotti hieman kulmiaan. Nyt tulisi joko huutoa ja Minttu lähtisi karkuun, tai parhaimmassa tapauksessa nainen innostuisi itsekin. Se olisio loistavaa.
"Mä en yhtään tiedä tykkäätkö, mutta pistetään sut tykkäämään", saneli mies ja tervehti tiskillä olevaa naista. Tuolle kerrottiin kaikki tarpeellinen, ja punapaitainen neitonen neuvoi heidät portaat alas ja oven luokse jossa olisi numero 9. Sinne he voisivat jättää tavarat ja lähteä kohti seiniä.
"No.. Jännittäähän sua jo ihan kamalasti?", virnisteli Tomi samalla kun he ottivat askelia kohti portaita.

Minttu avasi myös turvavyönsä Tomin esimerkkiä seuraten. Vaikka nainen yleensä olikin tottunut tällaisiin yllättäviin tilanteisiin esimerkiksi improvisaatiota tehdessään, ei Minttu voinut kieltää, etteikö häntä vähän jännittänyt. Minttu tosiaan toivoi ihan Tominkin puolesta, että tuo onnistuisi yllätyksessään. Ei Minttu nyt sentään Tomille ovea näyttäisi, vaikka tämä yllätys ei olisi naiselle mieleinen, mutta olisi mukavaa, jos Tomi onnistuisi.
"Se oiski hyvä jos et itekkää tietäis", nainen naurahti - siitä tulisi varmasti katastrofi. Minttu vilkaisi nopeasti kättään Tomin tarttuessa siihen kevyesti, ja miehen ele saikin Mintun hymyilemään. Oli ihanaa huomata, että Tomi ihan selvästi halusi osoittaa heidän olevan täällä yhdessä kuin pariskuntana. Minttu ei koskaan ollut saanut tällaista huomiota mieheltä, joten nainen oli kyllä tyytyväinen tästä kohtelusta, tosiaan oli. Tällainen suorastaan lämmitti sydäntä.

Minttu katseli ympärilleen Tomin avatessa oven. Missä hitossa he oikeasti olivat? Nainen vilkuili ympärilleen, ja pian huomasi ympärillään jonkinlaisia naruja ynnämuita - ei hitto, Tomi oli tuonut hänet seinäkiipeilemään. Tomin sanat vain vahvistivat naisen epäilyt.
"Oikeesti? Hei vähän siistiä!" Minttu kiljahti iloisena. "Siis tykkään, todellakin tykkään, oon aina halunnu testata seinäkiipeilyä." Nainen oli tosiaan aina pitänyt tietynlaisesta itsensä haastamisesta. Luonnollisesti Minttua jännitti hitusen tämä uusi tilanne, mutta se toi häneen vaan ihan uudenlaista intoa. Nainen seurasi Tomia kaapeille ja otti pois ylimääräisiä askeleita.
"Ehkä vähäsen - tosin mä oon ihan varmasti tässä parempi ku sinä", Minttu näytti Tomille kieltä leikkisästi. Pakko sitä oli pientä kilpailua saada ilmaan, sellainenhan oli vain tervettä.

"Moikka", Minttu tervehti jotain miestä, jolla oli kädessään ties minkälaisia naruja ja härpäkkeitä vuorikiipeilyä varten. Brunette vilkaisi pikaisesti Tomia ja loi tuolle lempeä hymyn - miehen lähistöllä oli ihanaa olla. "Nonni Tomi, ootko valmis tulemaan rökitetyks?" Minttu naurahti sen avustajamiehen laittaessa hänelle valjaita.

Tomin onneksi Minttu taisi tykätä seinäkiipeilystä enemmän kuin laki salli - tai no, ainakin tuo oli innokas kokeilemaan. Mies taputti mielessään itseään olalle ja onnitteli onnistuneesta saavutuksesta. Hienoa. Mies tosiaan oli osannut ilahduttaa Mintun positiivisesti. Ties vaikka he tulisivat joskus uudelleen kiipeilemään. Ei se harrastus halvimmasta päästä ollut, mutta opettaja tienasi ihan keskiverrosti - oli siis varaa omiin huveihinkin.
"Mahtavaa. Mä en nimittäin yhtään tiennyt innostuisitko", mies naureskeli matkalla sinne ovelle, mihin heidät oli alkujaan ohjattukin. Nuorukainen raapi mietteliäänä niskaansa ja vilkaisi aina silloin tällöin Minttuun. Mies tosiaan oli tyytyväinen että oli aikanaan kertonut tunteistaan naiselle. Muuten he ehkä säätäisivät vieläkin jotain epämääräistä, eikä mikään seinäkiipeily yhdessä kävisi edes mielessäkään.
"Parempi kuin mä? Pah..", naureskeli nuorukainen huvittuneena, toki leikkimielisestä. Saattoihan Minttu vaikka yllättääkin ja kiivetä ties kuinka ammattimaisesti. No, se nähtäisiin pian.
"En ole - koska mä valmistaudun siihen että sä tulet. Mut jos.. No, jos selviää että sä kiipeätkin paremmin niin mä olen velkaa sulle illallisen. Mut jos selviää taas että mä olen parempi..", mies aloitti ja mietiskeli jatkoa lauseelleen.
"... Sä voitkin tarjota jotain ihan muuta mulle", saneli tuo ilkikurinen virne huulillaan. No pitihän sitä nyt vähän kiusoitella. Mies onneksi osasi pitää äänentasonsa hiljaisena ja kumartua naisen puoleen, jotta valjaisen kanssa häärivä mies ei kaikkea kuulisi.

"Joo, kiitoksia", mies naurahti sitten, kun tuo samainen mies oli laittanut Tomillekin valjaat. Olivat kyllä tiukalla, mutta hyvä niin. Ei olisi hauskaa lentää alas.
"Seuratkaa vaan mua, mennään tonne seinän luo. Alotetaan tosta keltasesta. Sit katotaan vaikka toi punainen. Musta on luonnollisesti se haastavin", selosti miekkonen. Tomi tyytyi nyökkäilemään hymy huulillaan ja Mintun seurana tallusteli kohti punaista seinää. Tai no, ei seinä itsessään punainen ollut, mutta sen vieressä olevan ohjetaulukon värit kyllä. Sama logiikka taisi olla lasketellessakin. Musta mäki oli se jyrkin ja niin edelleen. Hmh.

Minttu oli tosiaan innostunut tästä seinäkiipeilyreissusta. Hän ei koskaan ollut ennen tällaista testaillut, mutta nainen tosiaan oli sellainen ihminen, joka innostui pienistäkin asioista ja varsinkin tämä seinäkiipeily oli saanut hänet innostumaan. Miten Tomi oli edes keksinytkään näin hyvän idean? Eihän bruneten olisi edes tarvinnut huolehtia siitä, että saisiko Tomi järjestettyä mieluisan yllätyksen, kun mies oli tehnyt sen ihan leikiten. Tomi näköjään osasi lukea ihmisiä hyvin - tai sittenhän oli tehnyt vain arvauksen, joka osui nappiin. Idean alkuperästä huolimatta Minttu oli tyytyväinen.
"Sun ei kannattais kovin paljoa psyykata ittees voittoon koska niin ei kuitenkaan tuu tapahtumaan", nainen tönäisi Tomia leikkisään sävyyn. Ohjajaia varmaan huvitti tämä kaksikon välinen flirtti, mutta kaipa noiden oli pakko ollut tottua siihen jo aikaisemmin; varmasti täällä kävi paljon ihmisiä deiteillä. Vai vietettiinkö aikaa seinäkiipellessä paljon? Sporttiset parit varmaan ainakin tekivät niin. Pian nainen kohotti hieman toista kulmaansa kun kuuli Tomin sanat tuon kumartuessa lähemmäs.
"No sittenhän mun pitää hidastella ihan tahallani", Minttu madalsi hieman ääntään ja loi huulilleen kevyen hymyn. Kyllä nainenkin osasi kiusoitella halutessaan, teki sitä oikeastaan hyvinkin usein, ja sen taidon kyllä omasikin. Minttu oikeastaan nautti siitä kiusoittelusta, varsinkin nyt kun hän sai kiusoitella Tomille. Kyseinen mies oli kohdellut Minttua hyvin ja vaikutti aina vain herrasmiesmäisemmältä.

Minttu kuunteli ohjaajan ohjeita, ja varmaan puolet niistä menivät hänen korviensa ohi. Pian nainen kuitenkin Tomia seuraten oli ensimmäisen seinän luona ja vilkaisi ylemmäs. Herranen aika kuinka korkea se olikaan. Se ei tosin ollut huono juttu, sillä tämä toi tietynlaista jännitystä tähän tilanteeseen ja Minttu piti adrenaliinista.
"No, kuinka paljon jo pelottaa asteikolla yhestä kymmeneen?" Minttu virnuili, laittaen sitten jalkansa jo ensimmäiselle askelmalle. Hän jäi kuitenkin odottamaan Tomia, sillä kyllä heidän samaan aikaan täytyisi lähteä.
"Muista se veto", Minttu naurahti kevyesti ja vilkaisi Tomia kulmiaan kohottaen.

Tomi naureskeli hiljaa Mintun sanoille ja nyökkäsi.
"Jep. Sä voit nyt jo luovuttaa ihan tahallaan ni mä saan palkkioni. Ja no, voin mä sen illallisen tarjota vaikka kotonakin", nuorukainen sanoi pienen hymynpoikasen kera ja katseli hetken aikaa Mintun kasvoja.
"Tai no.. Eihän sun tarvii edes yrittää kun voittohan on jo taattu mulle", mies saneli virnuillen kun asteli kohti seinää. Tämä oikaisi hieman valjaitaan parempaan kuosiin ja ynähti hiljaa. Hemmetti että osasivat puristaa. Tämä oli jo ikävää. Tosin eiköhän se kiipeillessä unohtuisi sitten sekin.
"Hmmm.. Asteikolla yhdestä kymmeneen. Nolla", mies rehvasteli virne huulillaan - no lähinnähän se oli vitsi, sillä tottakai oli aina hieman jännittävää tehdä jotain tällaista. Eihän sitä Mintulle tarvinnut myöntää, hehe..
"Enhän mä vois unohtaa sitä vetoa.. Miettii kuitenkin mitä mä siitä saan", virnisti Tomi ja suukotti kertaalleen toisen huulia, ennen kuin lähti sitten kapuamaan seinää ylöspäin.

Nuorukainen hymyili hieman ja etsi katseellaan uutta paikkaa jalalle. Hmh, siinä. Mies pääsi melko tasaisen hyvää vauhtia ylemmäs, mutta näin näytti myös Minttukin tekevän.
"Hitto sun kanssa nainen, munhan pitää alkaa täs kyllä menee nopeempaa", mies virnisteli hieman ja vilkaisi alas nopeasti. Onneksi Tomi ei ollut mikään korkean paikan kammoinen. Tämä laittoi kädet uusille 'tapeille', samoin kuin jalat. Näin ollen mies eteni ihan hyvin taas hieman ylemmäs.

Minttu pudisti päätään huvittuneesti - hän ei tosiaan luovuttaisi. Nainen ei ollut sitä tyyppiä. Ei, vaikka tässä tilanteessa hän voisi luovuttaa, koska mikäli hän häviäisi vedon, sehän olisi vain hyvä juttu molempien kannalta. Tosin vaikutti vähän siltä, että vaikka lopputulos olisi mikä tahansa, niin Minttu niinsanotusti häviäisi tämän vedon.
"Voitto ei tosiaan oo taattu sulle, sä vielä häviit tän senki egoilija", Minttu osoitti miestä sormellaan huvittuneesti. "Nolla? Niin varmaan. Sähän oot ihan selvästi kuset housuissa, kyllä mä nään." Minttu naurahti huvittuneesti ja vinkkasi päällään tuon housujen suuntaan. Ei, Tomi ei kyllä vaikuttanut siltä, että tuota pelotti, mutta kaipa tuo osasi peittää tunteensa - eiköhän tällainen kaikkia jännittänyt edes jonkin verran. Kyllä Minttu saattoi tunnustaa että häntä vähän jännitti mutta näyttelijänä hän osasi naamioida sen pois. Pokerinaamalla tämä rata mentäisiin läpi.
"Hyvä", Minttu virnisti flirttaavasti. Pian hän kuitenkin yllättyi - positiivisesti - kun Tomi häntä päätti suukottaa. Mieheltä saatu suukko tuntui kivalta, mutta siltikään Minttu ei aikonut hävitä, ei tosiaan aikonut.

"No niinpä, laita pökköö pesään senki hidastelija", Minttu näytti miehelle kieltä välillä puuskahdellen ihan kovallakin volyymilla, koska ihan tosissaan ja melkoisella vauhdilla ylöspäin kiipesi. Brunette oli todellakin kunnianhimoinen ja oli aina vihannut häviämistä, eikä tämäkään ollut mikään pokkeus. Tässä tapauksessa ei häviö kuitenkaan saattaisi tuntua niin pahalta kuin muissa tapauksissa. Nainen vilkaisi ylös - hän oli jo perillä, ja kun mies vilkaisi Tomia, oli tuo hitusen alemmalla.
"Jes! Jes! Haha, siitä sait Tomi!" Minttu nauroi railakkaasti. Brunetella oli tosiaan ollut työtä voittaa tämä erä.

Nuorukainen laittoi lisää pökköä pesään ja puri huultaan. Hittolainen. Mintussa tosiaan oli virtaa! Tomi sai ihan oikeasti laittaa tassua toisen ylle jos halusi päästä tässä pienessä kisailussa nyt johtoon.
"Äläs nyt nainen huutele sieltä", Tomi naureskeli köysien lomasta ja laittoi jalkansa eräälle askelmalle, josta se tosin hieman lipsahti.
"Hemmetti", mies mumisi hiljaa, kunnes lopulta pääsi taas muutaman askelluksen ylemmäs. Valitettavasti kuitenkin liian myöhään, sillä Mintun nauru ja sanat kertoivat tuon olevan maalissa.
"Mä annoin katos sun voittaa", miehen oli pakko heittää toiselle, vaikkei se totta ollutkaan. Minttu oli ihan oikeasti nyt kyllä itse vienyt voiton, eikä se harmittanut. Heillä oli hauskaa, ja se oli pääasia.
"Noni, pääsette alas sieltä kohta!", huhuili alhaalle jäänyt 'opas', joka alkoi venkslata narujen ja köysien kanssa. Lopulta Tomi oli hilattu alas, ja tämä jälkeen Minttukin oli turvallisesti maankamaralla.

"Sehän meni kivasti", mies naurahti Tomille ja Mintulle. Tomi virnisti hieman ja raapi niskaansa mietteliäänä. Mies halusi ehdottomasti uudelleen!
"Te voisitte kokeilla tota viereistä seinää nyt. Se on ihan vähän vaan haastavampi, ei kauheesti", mies jatkoi hymyillen ja irrotti valjaat kaksikolta.
"Joo, käy", Tomi nyökkäsi ja askelsi Mintun vierellä kohti seinää.
"Mä vien voiton nyt - pahoitteluni. Sua odottaa jo illallinen minkä mä lupasin jos voitat. Mäkin kuitenkin haluan sen, mikä mua odottaa", virnisti mies.

"Ai annoit vai?" Minttu kohotti kulmiaan kunnes naurahti huvittuneesti. Vaikutti siltä, että mies oli vähän huono häviäjä - tai sitten nainen itse oli vain aivan helvetin ärsyttävä voittaja. Minttu oli itse tottunut niin voittoihin ja häviöihin, ja sen takia nainen osasi suhtautua molempiin ihan terveesti. Monet saivat Mintusta valitettavan itsekeskeisen kuvan mutta ei se pitänyt ollenkaan paikkaansa, kun Minttuun vaan jaksoi tutustua paremmin. Tomille nainen ainakin tahtoi osoittaa ettei ollut mikään akk - sellaisen kuvan jotkut kyllä Mintusta saivat.
"Voi Tomi, sä oot vähän huono häviäjä", Minttu keljuili vähäsen, vilkaisten sitten alas kun se avustaja heille jotain huuteli. Ilmeisesti auttoi heidät alas. Nainen naurahti kevyesti, koska ei ollut edes tajunnut, että kuinka korkealla oikein olivat. Häntä ei pelottanut tai mitään, mutta se oli oikeastaan siistiä.
"Wow, hitto me ollaan korkeella", nainen lopulta virnistikin, kunnes avustaja alkoi sitten auttaa häntä alas. Se olisikin ollut mielenkiintoista, mikäli avustaja olisi Mintun sinne jättänyt.

"Totta kai meni ku mä voitin", Minttu totesi ja tönäisi kevyesti Tomia, joka näytti rapsuttavan niskaansa. Brunette nyökkäsi avustajalle tuon kertoessa, että seuraava seinä olisi vähän haastavampi. Auts - toivon mukaan Minttu ei ollut kuluttanut kaikkia voimiaan viime seinällä.
"Ai se oikein odottaa sua? Et sä väkisin-- Eiku joo unohda", nainen naurahti, koska meinasi sanoa jotain suhteellisen epäsopimatonta avustajien korville. Tuskin noita olisi haitannut mutta ei Minttu kehdannut mitään riettauksia tässä selittää.
Kun valjaat olivat päällä ja Tomikin näytti olevan lähtövalmiudessa, nainen asetteli jalkansa ensimmäiselle askelmalle ja ponnisti ylöspäin - jessus, tämä muuten oli raskaampi seinä kuin se edellinen. No, saisipa lisää haastetta.

"Annoin tottakai. Mitä sä oikein luulet?", mies virnisti toiselle ja naureskeli hiljaa. Kyllä Tomi oikeasti osasi hävitä ihan hyvin, kunhan piti aina sanoa ne legendaariset sanat, mä annoin sun voittaa. Niin se meni.
"No enhän edes! Sä oot vaan huono.. voittaja", mies puolustautui ja vilkaisi ohjaajaan joka naureskeli itsekseen kaksikon jutuille. No ehkä he hieman kuulostivat huvittavilta, mutta mikäs siinä.
"Mut katotaan kumpi sen voiton vie nyt. Täähän voi kääntyä vaikka tasapeliksi, joten hei, se parhaiten nauraa joka viimeisenä nauraa", muistutteli nuorukainen ja oikaisi paitansa helmaa hieman. Tässähän alkoi todellakin tulla kuuma.

"Oho, eiku kerro vaan loppuun - nythän tää alkaa kuulostaa mielenkiintoselta", virnuili nuorukainen Mintun kesken jääneille sanoille. Ehkä ihan hyvä etteivät he ryhtyisi vitsailemaan nyt kyseenalaiseen tyyliin tuon vieraan miehen ollessa paikalla. Ohjaaja saisi uudet hyvät naurut jos vain kuulisi Mintun ja Tomin keskustelun.
"Noni, tästä lähtee", miekkonen mumisi itsekseen seinän kimpussa. Ei se onneksi paljoa raskaampi ollut, mutta vähän silti. Askelmat olivat erilaisempia, ehkä hitusen harvemmassa ja niin edelleen. Kiipeämistä piti tosiaan nyt miettiä ikään kuin paljon enemmän. Ties vaikka Tomi tosiaan innostuisi tästä enemmänkin, niin että alkaisi kiipeillä vaikka kerran viikossa. Ja parastahan olisi jos saisi Mintun aina seuraksi.

Lopulta, jonkun ajan kuluttua mies pääsi ylös - hah, ja tällä kertaa ennen Minttua.
"Hah, mä sanoin! Kukas se nyt hävis?", miehen oli pakko hieman irvailla toiselle. Nuorukainen tasoitteli hengitystään hieman, vilkaisten alas. Hitto miten korkealla. Onneksi Tomilla ei sentään ollut mitään korkean paikan kammoa.
"Piti ponnistella vähän kun on niin hyvä palkinto luvassa", nuorukainen totesi veitikkamainen hymy huulillaan.

Minttu tyytyi vain näyttämään ahh-niin-aikuismaisesti Tomille kieltä miehen sanoessa, että tuo oli antanut naisen voittaa. Niin varmaan! No saattoi se ihan oikeastikin niin mennä - olihan heillä ilmeisesti vielä toinenkin, rankempi seinä tulossa.
"Huono voittaja?" Minttu naurahti huvittuneesti. Millainenkohan oli ihan oikeasti huono voittaja? Kai se oli sitten ihminen, jolla loppujen lopuksi nousi menestys päähän jollain tavalla. Neitokainen oli ollut aikoinaan todella itsekeskeinen, mutta onneksi siitä oltiin päästy jo ohi.
"Nauroinko mä muka missään vaiheessa?" Minttu vinkkasi silmää ja siinä vaiheessa nauroikin oikein hetken. Hänen oli ihan pakko näsäviisastella edes vähäsen Tomin edessä. Minttu itse tosin vihasi näsäviisaita ihmisiä. Se otti niin päähän jos joku luuli olevansa parempi jossain asiassa. Näsäviisaus ja ohjeet olivat kaksi täysin eri asiaa.

Minttu puuskahti huvittuneesti kuullessaan Tomin sanat. "Voi kuule, ohjaaja ei taitais oikeen arvostaa jos mä alkaisin tässä selittää asioista", Minttu totesi. Toisaalta kyllä se ohjaaja voisi sitä arvostaa, jos olisi joku pervo. Yäk.
Lopulta Minttu huokaisi ja vilkaisi sitä seinää - se oli huomattavasti kauheamman näköinen kuin se äskeinen. Neitokainen oli tainnut tehdä virheen kun oli äsken kuluttanut kaiken energiansa siihen toiseen seinään. Saattoi siis olla, että brunetella ei enää löytyisi lihaksista niin paljon voimaa kuin äsken. Tahdonvoimalla tämä oli pakko suorittaa! Tosin ei Minttu ollut edes varma halusiko voittaa - hän tosiaan antaisi mielellään Tomille sen palkinnon. Pian Minttu kuitenkin alkoi kiivetä ylöspäin eikä tosiaan yhtä lujaa kuin äsken.

Minttu kuuli Tomin voitokkaan äänen ja otti itsekin muutaman, viimeisen askelluksen jotta pääsisi kaikista korkeimmalle.
"Hei mä sentään tein kaikkeni tossa äskeisellä seinällä!" Minttu naurahti ja vinkkasi viereisen seinän suuntaan. Tämä seinä oli kyllä huomattavasti pahemp kuin se äskeinen, mutta kyllä sen kanssa pystyi elämään. Minttu ei voinut muuta kuin naurahtaa huomatessaan sen veitikkamaisen hymyn miehen huulilla.
"Ku me päästään täältä pihalle ni sanon sen asian mikä mun piti sanoo jo aikasemmin. Ja sä et varmasti ilahdu siitä", Minttu virnisti vasta maan kamaralla. Ahh, rakas maa.

Tomi laskeutui itsekin maan kamaralle turvallisesti ja katse kääntyi Minttuun.
"Hei, toi kuulostaa jo pelottavalta. Muista että sä et voi viedä multa mun palkintoa - koska säkin saat omasi", mies sanoi ja virnisti hieman. Tosiaan, mies valmistaisi naiselle illallisen, niin kuin oli luvannut.
"Sä voit vaikka heti tänään tulla mun luokse. Annat vaan mulle pari tuntia niin mä lupaan loihtia sellasta ruokaa, mistä lähtee taju. Saat itse jopa päättää mitä", Tomi sanoi hieman nauraen ja lopulta riisuutui valjaista. Luojalle kiitos siitä - ne olivat puristaneet hivenen ilkeästi.
"Sehän meni aika hyvin. Ottaen huomioon että te ette ole tätä aikaisemmin juurikaan tehneet. Vähän on hiomista vielä tekniikassa, mutta jos kiinnostuitte niin meillä tosiaan on noita kursseja täällä. Ottakaa esitteet siitä tiskiltä toki ennen kuin lähdette", selosti ohjaaja pieni hymynpoikanen huulillaan, vuoroin katse Tomissa ja vuoroin Mintussa. Ohjaajan katse tosin viipyi Mintussa aina pidempään, mistä Tomi ei pitänyt laisinkaan. Minttu kuului hänelle - piste.

Pian kaksikko ottikin askelia kohti pukuhuonetta, mistä olivat lähteneet ensimmäisen kerran. Mies piti Minttua kädestä ja avasi oven lopulta.
"No, piditkö sä? Sen verran että voisit harkita lähteväs uudelleen?", Tomi kyseli hymyillen ja avasi kassinsa. Tuo otti juomapullostaan pari huikkaa ja silmäil naista vähän väliä.
"Mun täytyy petrata lisää, etten mä häviäis sulle enää kertaakaan", nuorukainen vitsaili ja otti paitansa pois. Sen tilalle laitettiin uusi paita, ja vanha meni treenikassin pohjalle. Housutkin vaihtuivat ripeästi toisiin, minkä jälkeen Tomi istahti penkille.
"Niin eihän sulla ole illalle mitään? Mä oikeasti haluan sut mun luokse - olis joku kenelle kerrankin kokata. Mä oon oikeesti hyvä!", mies lupasi.