So what we get drunk, so what we don't sleep, we're just having fun

Sinä perjantaina Kristan puhelimen herätyskello oli soinut jo varttia vaille kahdelta aamulla. Taksi oli tullut hakemaan naista kolmelta alaovelta; oli 4-tuntisen aamuvuoron aika heräilevällä Helsinki-Vantaalla. Krista oli jo parisen kuukautta tehnyt lähtöselvitysvirkailijan töitä, ensiksi ohjatusti, mutta nyttemmin jo ilman varsinaista ohjaajaa, joka seisoisi koko ajan vieressä. Tokihan siinä lähtöselvitystiskillä oli muitakin virkailijoita töissä, joten apua kyllä tarvittaessa sai. Krista oli vain vaivoin onnistunut vääntäytymään ylös sängystä ja tekemään nopeasti aamutoimet. Työvuoro oli sujunut verkkaisesti, Aasian koneita oli laskeutunut roppakaupalla ja muun muassa kiinalaisia piti lähtöselvittää jatkolennoille. Siinäpä se nelituntinen sitten nopeasti loppujen lopuksi hurahtikin. Seuraavaksi olisi ollut tiedossa 8.15-14.30 koulupäivä, - jolle Krista päätti haistattaa pitkät ja siirtyä kotiinsa nukkumaan. Tosin - kahdelle viimeiselle tunnille nainen kuitenkin päätti mennä hakkaamaan lentovarausjärjestelmää, muuten hän ei tulisi tentissä pärjäämään.

Koulun jälkeen Krista oli hilpaissut samantien kotiinsa jatkamaan ennen parituntista koulupäiväänsä aloittamia päiväuniaan. Illalla muutama Kristan kaveri kavereineen tulisi viettämään iltaa, sillä Katri oli aiemmin ilmoittanut olevansa poissa kotoa koko illan - vieden ne saamarin piskinsäkin ja sen rotankin pois. Kristan ei tarvinnut kauaa miettiä, mitkä olisivat illan suunnitelmat. Vieläpä kun edellisenä viikonloppuna oltiin otettu lautta Tallinnaan ja tehty perinteinen viinanhakureissu ja nyt viinakaappi (ikään kuin Wahlmanien asunnossa nyt jokin erityinen viinakaappi olisi ollut - ihan vain keittiössä nekin pullot ja tölkit olivat) oikein huusi avaamistaan.

Krista olikin köllötellyt ja torkkunut pitkälle alkuiltaan asti, sillä vasta seitsemän aikoihin nainen lopulta havahtui ja alkoi valmistautumaan. He olivat sopineet baariinkin lähdöstä myöhemmin illasta - tai yöstä - joten jos sitä nyt hieman ehostaisi itseään, oli Krista tuuminut siinä kylpyhuoneen peilin ääressä meikkaillessaan. Illan asukseen nuori nainen oli valinnut melko tavanomaisen yhdistelmän, joka toisaalta kuitenkin oli hänen mielestään myös täysin toimiva ratkaisu. Ei Krista nyt ollutkaan millään cocktail-mekko -fiiliksellä.

Kahdeksan jälkeen porukkaa alkoi virrata sisälle, tunnelma nousi kattoon hetkessä ja viina virtasi. Kristalle maistuivat niin siiderit kuin lonkerotkin sekä etelänaapurista tuodut väkevämmätkin. Musiikki pauhasi taustalla kuin viimeistä päivää, ihmiset viihtyivät ja Kristalla oli hauskaa. Siskokin oli pois jaloista pyörimästä.

Petteri oli tänään suunnannut autollaan jos minne ja siltä iltaa kohden rupesi tuntumaankin. Työvuoron mies oli tuttuun tapaan aloittanut kuudelta näin talvisin, on se pirullista kun pelkästään auton käyntiin saamiseen menee puoli tuntia. Vielä kun on hoidettavana vuotias lapsi joka pitäisi saada seitsemäksi hoitoon. Auto kun vihdoin käynnistyy, -15 asteen pakkasessa pitäisi jaksaa ajaa paikasta toiseen, kengittää parhaimmillaan kahdeksan hevosta ja takoa miljoonaa hevosenkenkää. Pete rakastaa työtään, mutta joskus kiire ja talvi ovat kovia vastuksia. Onneksi perjantaisin Petellä on käytössään hänen työtön veljensä Patrik joka mielellään ansaitsee lantteja hoitaessaan Peten poikaa Anttia.

Patrikin hakiessa Antin hoidosta kotiin ja hoitaessaan sitä, Petellä on hetki aikaa olla rauhassa, käydä salilla ja kaupassa. Tänään kuitenkin treenit saivat jäädä kun Pete halusi äkkiä lämpimään perheensä luo nauttimaan viikonlopusta, nämä oli harvinaisia viikonloppuja kun hänellä ei ollut töitä. Pete veti koko kotimatkan 10km/h ylinopeudella ja olikin ennätysvauhtia siistä syystä kotona. Jo käytävässä Pete kuuli kun heiltä kuului Antin lempilastenlauluja radiolta ja hymyssä suin Antin isä avasi oven.

Pete heilautti käden ja sanoi heit sisällä oleville pojille kun itse suuntasi äkkiä suihkuun. Hevoselta vahvasti haisevat työvaatteet sai vihdoin pyykkiin ja puhdas ja lämmin vesi kirveli, mutta tuntui todella hyvältä Peten kylmiintyneeseen vartaloon. Päälle Pete heitti mustat pillifarkut ja värikkään kauluspaidan. Onneksi Patrik oli paikalla, Pete sai hetken hengähtää rauhassa makuuhuoneessa ja selata postin.

Kello rupesi lähestymään yhdeksää kun Patrik oli pistämässä Anttia nukkumaan, joka oli ilmeisesti melko vaivalloista Antin itkusta päätellen joka kantautui makuuhuoneeseen asti lastenhuoneesta. Pete oli itsekkin huomioinut kovan musiikin pauhan joka naapurista kuului. Patrik ei varmasti kehtaisi tulla sanomaan että asialle ehkä kannattaisi tehdä jotain, joten Pete päätti itse mennä sanomaan naapurille jotain. Huokaisten mies nousi peilin eteen, katsahti ettei ihan peikolta näytä, puki punaiset tennarit jalkaan ja meni rappukäytävään. Ovessa luki Wahlman ja melusta päätellen kämpässä juotiin ja juhlittiin, jippii.. Siitä huolimatta Pete koputti ensin hieman, mutta heti perään kovemmin.

Krista tanssahteli ympäri asuntoa milloin mikäkin pullo, tölkki tai lasi kädessään ja pysähtyi aina välillä juttelemaan jonkun vieraan kanssa. Ei hän kaikkia asunnossa olevia tuntenut, vain varsinaiset kaverinsa. Suurin osa oli kuitenkin niitä kavereiden kavereita, jotka olivat kasvoilta tai ehkä jopa etunimeltäkin tuttuja. Välillä nainen pysähtyi tietokoneensa ääreen valitsemaan toista biisiä, mikäli senhetkinen alkoi kyllästyttämään. Koneeseen kytketyt kaiuttimet jyskyttivät läppärin vieressä.

Krista oli juuri pääsemässä keittiöön kaatamaan lasiinsa caipiroska-juomaa, kun joku tuli nykimään häntä hihasta, että oveen koputettiin. "No mee sit avaamaan, ääliö, äläkä mulle tuu valittamaan", nainen tokaisi ensialkuun - ainahan tällaisissa pippaloissa se avasi oven, joka ovea lähimpänä kulloinkin sattui olemaan. Helvetti, kaikki piti aina tehdä itse. Tosin - kyseinen hihastavetäjä tuntui olevan aika päissään, ei se olisi varmaan edes saanut ovea auki, Kristalla kun tuppasi itselläänkin kestävän joskus hetken ennen kuin sai oven auki. Niin uskomattomalta kuin se kuulostikin.

Lopulta nainen kuitenkin nappasi täytetyn lasinsa ja joi siitä aavistuksen verran samalla kun käveli eteiseen. Krista kurkkasi ovisilmästä; joku pellepaitainen mies seisoskeli rappukäytävässä, olikohan se joku naapuri? Krista ei ainakaan ensialkuun muistanut nähneensä miestä kertaakaan rapussa tai pihalla. Hetken päästä hän lopulta avasi oven, joka kuitenkin töksähti samantien. "Vittu", nainen mutisi ja mietti, kuka ihme oli laittanut varmuuslukon päälle.

"Ootsä se Veeran kaveri vai? Tänne vaan... Toitsä jotain?" Krista uteli muistaessaan ystävänsä puhuneen jonkun miehen tulosta paikalle, ja kuikuili sitten, josko mies pitelisi mahdollisesti esimerkiksi Alkon muovikassia. Sitten hän levitti ovea paremmin auki ja siirtyi kynnyksen reunaan, jotta tulija pääsisi sisälle.

Pete seisoi melko tovin kylmässä rappukäytävässä. Alapuoleltakin kuului ehkä jotakin ääntä, mutta ei läheskään näin kovaa kun tästä asunnosta. Voi miksi hän Antin kanssa oli saanut selvästikkin jonkun teinimuijan naapuriinsa, tai sitten kyseessä oli jokin kaapin kokoinen lihaskimppu joka vetäisi turpaan heti kun näkisi Peten naaman. Pete ei kovin mielellään odottanut näkevänsä kuka avaisi oven, varsinkaan jos kyseessä ei olisi asunnon omistaja vaan joku teinipelle joka yrjöisi hänen päälleen. Varmuuden vuoksi mies vielä hakkasi kaksi kertaa uudelleen ovea, hän kun ei edes tiedä kuulisiko kukaan häntä. Tai olisiko siinä kunnossa että haluaisi/pystyisi ovea avaamaan.

Mies jäykistyi äkkiä kun kuuli ovella selvästi olevan jonkun. Hieman myös helpottuneena Pete jäi odottamaan mahdollisesti pian näkyviä kasvoja. Ainakaan nyt ei tarvitsisi soittaa poliiseja kun hänet ovella huomioitiin. Ainakaan ei tarvitsisi vielä.
Vihdoin kun kasvot esiin tulivat, ne olivatkin täysin toisenlaiset kun Pete oli odottanut. Naapurihan oli ihan hyvännäköinen, jos siis kyseinen ihminen edes asui tässä. Pete kuitenkin äkkiä vaihtoi ajatuksensa toisiin ja köhäisi hieman.

"En tunne ketään Veeraa, vaan itseasiassa oon tosta seinän takaa ja mä sitä vaan että mun pojalla on vähä vaikeuksia nukkua kun täältä kuuluu niin kova mekkala", Pete yritti vihjata mahdollisimman lujalla äänellä ja äänensävyllä että hän tarkoitti sitä, kuitenkin myös yritti olla kuulostamatta siltä että hän pomottaisi mitenkään. Pete nosti hieman kulmiaan ja jäi hieman orpona katsomaan miten nainen suhtautuisi tähän.

Jaaha, joku tylsä nalkuttaja-naapuri siis. Eikö se riittänyt, että Krista oli saanut lahjaksi Katrin ja elukoiden poissaolon sille illalle. Ainakaan nalkuttaja ei ollut mikään ikäloppu mummeli tai vaari, vaan ihan kivannäköinen nuorehko mieshenkilö. Vaikkakin nalkutus vähän pilasikin miehen ulkonäköä, ei aivan sopinut kuvioihin.

"Aijaaaaa, - no anteeks ihan hirrveesti.. Me ollaan kyllä kohta lähössä stadiin et jos se sun muksu jaksaa viel vähän aikaa oottaa nii sit me hiljaa.. hiljennytään.. hiljennymme", Krista selitteli ja hörppäsi lasistaan. Alkoholi oli hivenen humahtanut päähän, eikä toisaalta ihan vähänkään. Pystyssä kuitenkin pysyttiin ja se oli pääasia - mitä sitten jos puhe vähän takkuili.

"Hei! Laittakaa se musa hiljempaa!" nainen kuitenkin lopulta huikkasi olkansa yli peremmälle asuntoon, ja yllättävää kyllä, joku meni vääntämään kaiuttimien nappuloita pienemmälle. Krista käänsi katseensa takaisin rappukäytävässä seisovaan mieheen.

"Jaa, sulla on siis lapsi. Minkä ikänen? Miksen mä oo ikinä nähny sua täällä?" Krista uteli ja nosti sitten lasin huulilleen, katsoi miestä tutkivana. Sitten hän kumosi loput juomasta kurkkuunsa.

Pete huokaisi hiljaa, tämä nuori nainen näemmä jopa oli vielä sen verran tolkuissaan että suomea ymmärsi. Vaikkakin nainen ensin kuulostikin siltä ettei häntä kiinnostaisi yhtään ja minähän saisin tehdä ihan mitä tahansa. Luultavasti tämä oli näitä harvinaisia fiksuja tapauksia, vaikka Pete ei ollutkaan ikinä ymmärtänyt miksi ihmiset juovat. Mies köhäisi uudestaan ja vilkaisi vaivaantuneena tennareitaan kun edessä seisovan naisen puhe sammalsi sen verran pahasti ja piti vielä lisää huikkaa ottaa. Ei Peteä ikinä ollut muiden juominen vaivannut, kunhan hänen ei tarvitsisi sekaantua siihen kuten nyt. Tälläkin hetkellä kun Antti vetäisi varmasti nokosia jos ihmiset eivät joisi.

Pete oli helpottunut kun kohta kämpän musiikki meni vähän pienemmäksi ja tämä uskalsi hymyillä hieman katsoen kunnolla suoraan tytön silmiin joihin pystyi uppoamaan helposti. Nainen oli muutenkin luonnollisen kaunis pisamillaan ja hiuksissaan josta erottui monia ruskean sävyjä jopa rappukäytävän huonossa valaistuksessa. Ja siitä puhe mistä puute, näissä merkeissä kun rappukäytävästä sammui valo, mutta Pete ei kehdannut mennä toiselle päähän käytävää pistämään niitä takaisin päälle. Oviaukon valaistuksessa näki sen verran hyvin että mies antoi asian olla.

Pete vilkaisi taas tennareitaan pikaisesti, mutta kohotti taas katseensa naiseen vastatakseen tälle.
"Joo, vuoden ikänen poika. Antti, sellanen pallopää. Asuttiin ennen hänen äidin luona, mutta ollaan nyt erottu niin muutettiin just hetki sitte tähän", Pete kertoi miettien samalla ettei kyseinen brunette enää huomenna enää edes muistaisi mitään.

Patrik piti onneksi Antille seuraa, paha sanoa olisiko tämä nainen ottanut yhtä lunkisti jos Pete olisi ovelle tullut kuolaavan ja huutavan kitisevän vauvan kanssa.

Krista nyökytteli päätään miehen kertoillessa pojastaan - puolet meni ohi korvien, mutta aina jonkun sanan naisen korvat huomioivat erityisen tarkkaan. Syystä että - sitä Krista itsekään ei tiennyt. Hän näpräsi tyhjää lasiaan, vilkaisi sitä, pohjalla oli vain muutama pisara juomaa. "Toi tuolla on kans Antti, sano Antille päivää", nainen naurahti ja huitaisi kädellään taakseen, sellaisella huitaisulla, jonka avulla oli mahdotonta erottaa yhtään ketään väkijoukosta.

"Erot on perseestä", Krista tokaisi hetken päästä ja nojasi ovenkarmiin. Olipa virkistävää näin iltaisella tutustua uuteen naapuriin. Vaikka naisen olo sinänsä ei ollutkaan mikään virkistäytynein, alkoholi tuppasi hieman väsyttämään, mutta skarppina oli pysyttävä baariin lähtöä ajatellen. "Vaikka en mä oo kyllä eronnu ku kerran ja sekin oli kauan kauan.. kauan sitten, mut perseestä silti."

"HEI!" nainen keksi yhtäkkiä ja ryhdistäytyi paremmin täyteen pituuteensa. Hän tutkaili miestä kauttaaltaan, silmäili tuon kasvoja ja kasvonpiirteitä. "Mä tiedän mitä sä tarviit. Sä tarviit piristystä, tuu tänne. Talo tarjoo juomat. Onhan sulla sellanen hälytin, ota se mukaan niin kuulet jos Arttu alkaa taas itkemään. Siis Antti. Antti."

Pete naurahti brunetelle. Melko selvästi nainen näki Peten lävitse, mutta ei ilmeisesti sentään täysin kokonaan. Kotona kyllä odottaisi vuoden vanha poika, joka tosin oli setänsä rakkaassa hoivassa. Mutta hän ei itse ollut tänään nähnyt Anttia kuin puoli tuntia, olisiko julmaa lähteä mukaan edes sanomatta mitään. Petestä olisi kyllä todella mukavaa tavata uusia ihmisiä ja tutustua varsinkin naapureihinsa, vaikka ei hän edes vielä tiennyt oliko kyseinen ihminen sitä. Kuitenkin vastuullisena vanhempana Pete ainakin meinasin yrittää kieltäytyä kohteliaasti kun ensin oli miettinyt hetken vilkaisten kaksi kertaa omaa kotioveaan.

"No itseasiassa mä oon täysin absolutisti ollut aina, ettäh.. Mä useimmiten oon vaan suojelusenkelinä frendien mukana kun ne on juomassa ja sä et taida sitä tarvita, tosta väkijoukosta päätellen..", Pete mumisi vähän vihjaillen ja vilkaisi naisen olan yli kämppään jossa bileasuiset ihmiset hyppivät ja joivat. Miestä kyllä mietitytti että juurikin näiden känniläisten takia nainen voisi tarvita jonkun selväjärkisen messiinsä, tosin sitä voisi tarvita myös hänen luonaan oleva Patrik joka oli taas pistänyt poikki uusimmaisensa kanssa. Tuntemattoman känniläisen ja veljen tärkeysero oli kuitenkin melko suuri.

"On meillä limppariakin", nainen ilmoitti samantien, "jotain mihin blandata on aina pakko olla." Kristan näkökulmasta oli omituista ajatella elämää ilman minkäänlaista alkoholia. Ensin hän oli viettänyt puolet lapsuudestaan alkoholistiäidin lapsena, ja sittemmin teini-iän myötä tuo oli itsekin alkanut kokeilemaan juomista pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Ei toki koskaan niin, että siitä olisi ongelma muodostunut, mutta niin kuin nyt suht koht normaalit 22-vuotiaat nuoret aikuiset tekivät. Jollain tapaa absolutistina oleminen vaikutti kuitenkin arvostettavalta suoritukselta. Vai oliko epäkorrektia puhua siitä suorituksena tai saavutuksena. Eihän hän itsekään syönyt punaista lihaa eikä se mikään saavutus ollut, valinta vain.

"Mä arvostan sua. Ei kannatakaan juoda", Krista sanoi. Hän ei oikein tiennyt, pitäisikö sanoa vain illanjatkot ja laittaa ovi kiinni vai yrittää vielä houkutella tuota eron murtamaa yksinäistä isukkia silti mukaan bileisiin. Kovasti mies ainakin vieläkin seisoi rapussa, joku toinen olisi voinut samantien häipyä kotiinsa nalkuttamisen jälkeen.

"Jos sä haluat silti tulla, niin saat tulla. Mut jos et niin mä lupaan et me ollaan hiljempaa ja lähetään kohta sinne baariin jatkamaan." Krista oli ylpeä itsestään - ai ettien että - kuulostipa hän fiksulta ollakseen kuitenkin hieman huppelissa. Leveä hymy kaartui naisen huulille.

Pete uudestaan naurahti katse naulittuna naisen silmissä. Limppari kuulosti Peten korviin niin teiniltä, vaikka hän myötääkin että limppari maistuu alkoholia paremmin. Normaalisti Peten miespuoliset kaverit tyrkyttivät minkä jaksoivat kolmos olutta, kun tämä tuntematon naikkonen tarjosi toiselle tuntemattomalle limpparia. Lisäksi Petestä oli hassua että tämän oloinen nuori nainen pyysi häntä sisälle, vaikka Pete on helposti lähestyttävä ja sosiaalinen persoona, se on yleensä hän joka kuitenkin tekee aina alotteen tutustumisissa. Mies myös hiljaa mielessään ajatteli miten fiksusti ja hyvin näinkin nuori ihminen otti sen että häntä vanhempi mies ei juo edes kun kaunis nainen sitä pyytää.

Peten oli hankala tästä näin vain lähteä, varsinkin kun oli juuri tuntemattomalle kertonut pojastaan ja erostaan. Samaten kyllä kasvoi huoli siitä miten Antti ja Patrik pärjäisivät. Miehellä oli kyllä luuri mukana, jos hän vain kävisi ja ilmottaisi sisällä Patrikille. Patrik oli muutenkin ylihinnoiteltu lastenhoitaja ja lojuisi kuitenkin koko yön Peten nurkissa.

"No tuota..", Pete aloitti ja vilkaisi äkkiä kotioveaan ja sitten kengän kärkiään nostaen katseensa jälleen naiseen. Mies raapaisi äkkiä kutisevaa partaansa ja vaihtoi painoa jalalta toiselle.
"Voisin mä tullakki, kunhan lupaat ettei mulle tyrkytetä limpparia vahvempaa", Pete sanoi rohkeasti naurahtaen ja nosti kulmiaan kysyvästi katsomaan mitä mieltä nainen olisi mielipiteen muutoksesta.
"Mä oon muuten Petteri, mut kutsu vaa Peteks", Pete vielä tokaisi äkkiä ennen kuin brunette kerkeisi sanoa mitään.

Mies tuntui viivyttelevän vastauksen antamisessa sen verran, että Krista oli jo vähällä perua kutsunsa ja vetää oven kiinni. Ei ketään väkisin näihin kemuihin raahattu. Joku väänsi juuri musiikkia kovemmalle, mutta Krista kääntyi samantien ja karjui, että volyyminappia oli paras vääntää samantien hiljaisemmalle, tai äänenvoimakkuudensäätäjä saisi painua pihalle salamana.

Lopulta tuo tuntematon miesnaapuri kuitenkin myöntyi kutsuun ja Krista siirtyi sivuun päästäkseen tämän peremmälle. "Ei kuulu mun tapoihin. Ja mä uskon että sä osaat itekin sanoa ei, osasithan sä äskenkin", Krista virnisti ja sulki sitten oven, kun mies oli tullut sisälle asuntoon.

Nyt tuo muukalainen esittäytyi ja Krista tajusi samantien, että tosiaan, eiväthän he olleet edes esittäytyneet.. Yleensähän se tehtiin heti ensimmäiseksi, kun kohdattiin uusi naapuri. Vai? "Petteri. Jos sopii niin mä kutsun sua Petskuks, se sopii paremmin, Pete on vähän tylsä", Krista naurahti huvittuneena - tosin ihan hyväntahtoisesti, "mä oon Krista. Siis koolla, en ceehoolla, en oo mikään ruotsalainen. Krista."

Krista hyppelehti keittiöön ja täytti lasinsa äskeisellä caipiroskajuomalla. Pöydällä oli joitakin kokis- ja jaffapulloja, ja ne huomattuaan nainen käveli koppaamaan yläkaapista juomalasin. Tai ainakin yritti - kaappi oli tyhjä, sillä kaikki lasit oli ilmeisesti otettu käyttöön.. Nainen mutristi huuliaan ennen kuin viimein otti toisesta kaapista viinilasin. "Toivottavasti sä voit silti juoda tällasesta", hän hymyili ojentaessaan lasia Petterille. Ei kai mies nyt niin absolutisti voinut olla, että viinilasitkin olivat joitain saatanan luomia paholaisuuksia. Kristaa nauratti omat ajatuksensa, joten hän keskittyi täyteen kaadetun lasinsa tyhjentämiseen.

Pete hymähti iloisesti kun huomasi bruneten tekevän hänelle ovesta tilaa. Normaalisti Pete ei tällä tavoin lähtisi tuntemattomien känniläisten sekaan, mutta mitä menetettävää hänellä olisi. Tuskin hän naapurikämpässä tulisi tapetuksi tai ryöstetyksi, varsinkin kun hänellä ei ollut mukana varastettavaa ja vastassa olisi luultavasti ainoastaan pari kovanaamaa kaatokännissä jotka kaatuisivat kun heitä sormella tuuppaisi. Pete käveli ovesta sisään naisen vierestä ja hänen teki mieli siristää silmiään tultuaan pimeästä käytävästä valoon, mutta pyrki pitämään naamansa suht normaalissa kuosissa kuitenkin. Mies tyytyi hymähtämään huvittuneena kuunnellessaan naapuria. Hänkään tosiaan ei tällaista ihan joka tilanteessa tekisi, mutta kai sitä sai perjantaina vähän yrittää pitää hauskaa, varsinkin kun lapsella oli hoitaja.

"Petsku on iha jees", Pete naurahti normaalia kuuluvammin, se kun kuulosti huvittavalta mutta myös koska musiikin takia oli näemmä pakko puhua vähän kovemmin. Pete seurasi Kristan matkaa keittiöön, vähän vain epävarmemmin vilkuillen samalla muita ihmisiä sisällä. Suurin osa katsoi Peteä takaisin, mutta jatkoi sitten kuitenkin tanssimista, juomista tai juttelua toisten kanssa. Ei Pete sentään ollut lukulasit päässä tullut sisälle, hän saattoi värikkäässä kauluspaidassaan jo näyttää tarpeeksi hintiltä ja nörtiltä.

Pete tarttui Kristan antamaan viinilasiin ja tyytyi hymyilemään. Eipä tolla lasilla ollut Petellä väliä ja hän uskoikin Kristan ymmärtävän sen hymyn ja lasiin tarttumisen takia. Olihan Petellä kotonakin viiniä ja viinilaseja, koska Pete kuitenkin ymmärsi että ruokailessaan monet viiniä tahtoivat. Viini tuntui kohteliaalta, mutta sen vahvemmat saivat Peten vieraat tuoda itse mukanaan.

Peter sai itse aikaiseksi ottaa jaffapullon ja kaadettua lasin täyteen ja huikattua hieman kylmää ja kuohuvaa limsaa. Ilmeisesti tuli hörpättyä liian voimakkaasti sillä Pete joutui pyyhkäisemään ylähuulen sänkeään jaffasta sormillaan. Hieman nolona hän käänty pikaisesti Kristan puoleen vielä kun tiesi missä tämä hilluisi.
"Sä oot tosi kaunis tossa mekossa", se tuli Peten suusta pelottavan korkealta ja rohkeasti. Ei Peteä ikinä ujostuttanut naisten seura, mutta tämä oli sentään täysin tuntematon ihminen. Naisen nimen hän oli pari minuuttia sitten kuullut. Pete kun ei halunnut että Krista jättäisi miehen yksin näiden muidenkin tuntemattomien sekaan, kun hän ei itse edes juonut. Jos hän joisi, muut eivät välttämättä katsoisi niin nenän vartta pitkin. Vaikka eihän Pete näitä tuntenut. Mutta eihän tuo Krista pahan näköinen ollut, ja Pete saattoi vaan toivoa ettei kehuminen nuorta naista haitannut.

Krista nojaili tiskipöytään odottaessaan, että Pete saisi kaadettua limsaa itselleen. Krista vilkaisi keittiön nurkassa olevaa kahvinkeitintä, olisiko hän pitänyt tarjota miehelle muitakin vaihtoehtoja. Vaikka kahvia? Tosin, naista ei kyllä pahemmin kiinnostanut alkaa räpläämään kahvinkeittimen kanssa yhtä kupillista varten - jos tuli bileisiin, jossa pääsääntöisesti juotiin alkoholia, niin sai luvan tyytyä ensimmäisenä tarjottuun vaihtoehtojuomaan. Ainakin viinilasi oli kelvannut.

Hän oli juuri hörppäämäisillään lasistaan, ja hyvä ettei juomaa purskahtanut ulos Kristan suusta, kun Pete alkoi yllättäen ladella kehuja. Okei? Tottahan Krista mielellään kehuja itsestään kuuli, miehen sanat nyt vain tulivat jotenkin niin.. yllättäen. Yhtenä hetkenä tuo oli kaatamassa itselleen jaffaa ja toisena kehumassa Kristan mekkoa. Hmm, mekkoa. Mikä mekko naisella muka oli päällä. Krista ei voinut huuliltaan karkaavalle naurahdukselle mitään, - hän vain kallisti päätään ja hymyili myötätuntoisena.

"Miehet. Tää on paita. Kato", Krista aloitti huvittuneena ja heilautti valkoisten farkkujen peittämää jalkaansa, "en mä käytä mekkojen kanssa valkosia farkkuja. Mut kiitos kuitenki. Et oo itekkään pahemman näkönen." Sitten Krista käveli keittiön pöydän luo, sen ääressä istui muutama puolituttu. Nainen nappasi pöydällä lojuvan chilipähkinäpussin ja palasi se kädessään takaisin keittiöön. Krista ojensi pussia Peteä kohti, ottaen itsekin muutaman pähkinän suuhunsa. "Haluuksäki?"

Pete odotti hieman vaivaantuneena miten Krista huomioisi hänen kehuaan. Olisikohan pitänyt sanoa jotain parempaa, tai olla sanomatta mitään. No, se oli jo tehty, eihän sille enää mitään voinut. Jos Pete olisi nyt ruvennut sönköttää jotain muuta, niin Kristahan pitäisi häntä ihan tyhmänä. Pete laski lasia pitelevän kätensä hieman alemmas lähemmäs lannettaan ja toisella kädellä tarttu tiskipöytään ja yritti näyttää mahdollisimman joukkoon kuuluvalta ja rennolta, tietämättä onnistuiko hän siinä vai ei. Sivusilmällä huomaten ei ainakaan kukaan häntä pahasti katsonut.

Mies vähän hämmentyi Kristan reaktiota, hänen hymynsä kuitenkin iski suoraan sisimpään ja Pete sai itselleenkin pienen hymynviren, jonka hän yritti pitää mahdollisimman luontevana kuitenkin. Hymy kuitenkin neutralisoitui kuullessaan Kristan vastauksen kehuun. Hänen teki mieli vajota maan alle, tai vähintäänkin pöydän alle. No eihän tuo tietenkään mikään mekko ollut, Pete vaan ei jännitykseltään ollut keksinyt sille parempaakaan sanaa. Mies köhäisi kuuluvasti yrittäen esittää ettei häntä haitannut virhe.
"Ai no siis kun tuo on tuollainen.. väljä.. ni mä mietin et.. No siis nii..". Pete takelteli sanoissa. Perkele, Pete mietti itsekseen. Häpeissään Pete ei edes heti tajunnut että Krista sanoi vastakehun hänelle. Eipä kummoisempi kehu, mutta ei kehu ole pahasta, ei edes pienikään sellainen.

Salamana Peten jo valmiiksi alhaalla oleva itsevarmuus laskeutui vielä vähän alemmas kun yhtäkkiä Krista päätti häippästä. Pete kääntyi perään ja yrittäen näyttää hätäiseltä tai välinpitämättömältä, hän seurasi katseellaan Kristaa joka onneksi meni vain lähellä olevan keittiönpöydän lyö. Pete kuitenkin ehti välillä tiputtaa katseensa toisen takamukselle asti. Krista palasi pian takaisin Peten onneksi. Eihän hän halunnut antaa Kristalle kuvaa että tämä olisi hänen suojelusenkeli, mutta Petestä tuntui epävarmalta näin monen tuntemattoman juojan seurassa ja Krista tuntui ainakin vielä olevan melko fiksuissa ajatuksissa.

Pete hymähti niin itsevarmasti kun pystyi ja viekkaasti hymyillen otti pussista sanaakaan sanomatta muutaman pähkinän ja pisti ne suuhunsa. Chili tuntui mukavalta suussa ja pähkinöiden jauhaminen rauhoitti yhtäkkiä todella paljon Peteä.

"Sä oot siis Wahlman?" Pete halusi vihdoin varmistaa.
"Asuks sä yksin tässä?" Pete jatkoi suoraan toiseen kysymykseen koska oli melko varma kyseisen naisen asuvan tässä.

"No rauhotu. Mitäpä te miehet naisten vaatteista tiiätte, en mä nyt tosta vetäny hernettä nenään", Krista virnisti huvittuneena. Toisen sanoissa takeltelu, hämmentyneisyys ja jopa nolostuminen vaikutti vain ihan söpöltä. "Kyllä mua kehua saa, en mä sellasesta suutu."

Krista hypähti istumaan keittiön työtasolle ja napsi chilipähkinöitä suuhunsa. Hemmetti, miksi tässä kävi aina näin - kun sortui ottamaan yhden tai kaksi, huomasi pian syöneensä puoli pussia samantien? Eikä tämä koskenut pelkkiä chilipähkinöitä.. Kyllähän Kristalla toisinaan piisasi itsekuria siinä, mitä tuli urheiluun ja sen vastapainoksi syömiseen, mutta joskus vaan oli helpompi mussuttaa kaikkea epäterveellistä roskaa. Varsinkin näin alkoholin kyytipoikana. Alkoholista puheenollen Krista tajusi pähkinöiden aiheuttaman janonsa ja hörppäsi taas lasistaan.

"Joo. Oon mä. Mut täällä asuu kans mun sisko, Katri", Krista vastasi Petterin jälkimmäiseen kysymykseen ja läheltä liippasi, ettei alkanut selittämään Katrin kyttäävän ja nalkuttavan isosiskon roolista. Sellainen nyt kuitenkin olisi kuulostanut vähän turhan teinimäiseltä, ikään kuin Krista olisi joku 18-vuotias pikkukakara, joka vastikään olisi muuttanut pois vanhempien (tai tässä tapauksessa perhekodin) nurkista.

"Niin te siis ootte iha vasta muuttanu tänne sen sun poikas kanssa? Oottekste viihtyny ja silleen?" Krista päätti kysäistä kohteliaisuudesta ja katseli Peteä lasinsa takaa mietteliäänä.

Pete kulautti pitkän ryypyn lasistaan ja vastapainona täytti sen kohta uudestaan jaffalla. Pullon hän laski takaisin pöydälle hitaasti samalla tutkaillen hiustenrajasta Kristaa. Tämähän oli ihan näyttävän ja fiksun oloinen, Petelle kävi tuuri jos nainen käyttäytyisi jatkossakin tällä tavoin. Kyllähän tuota painaisi, Pete ajatteli, mutta äkkiä mutrusti kulmiaan ja laski katseensa jalkoihinsa hämmentyneenä. Eihän hän yleensä näi halveksittavasti naisista heti kättelyssä ajatellut, mitäköhän Kristakin tähän sanoisi. Pete oli todella hyvää pataa useimmiten naisten kanssa, eikä ollut koskaan halveksinut tai alistanut näitä. Krista kyllä tuntui ihmiseltä joka ei pahottaisi mieltä vaikka Pete sanoisikin asiansa ääneen, tosin silloin hän muuttaisi ajatuksensa hieman hienompaan muotoon.

Pete naurahti Kristalle, tämä onneksi ei näyttänyt miehen hieman kömpelöstä kehusta välittävän ainakaan negatiivisesti. Pete ei keksinyt jatkumoa asialle, joten mies päätti olla hiljaa, tosin ei hän olisi mitään lisättävää enää keksinytkään. Pete seurasi kun Krista hyppäsi työtasolle ja napsivan pähkinöitä. Kristan normaali käytös Peten läsnäollessa sai tämän hieman enemmän itsevarmaksi. Pete nappasi pussista pari pähkinää ja kuunteli Kristaa katse tämän huulissa. Kunnes Pete tajusi asian itsekkin ja aaviastuksen hätkähtäen hän nosti katseensa takaisin naisen silmiin nielaisten samalla.

Vai että siskonsa kanssa. Miten Petestä se kuulosti todella.. teinimäiseltä. Ei sillä, hänen oma veljensä roikkui aina hänellä, joten eipä Petellä kai ollut oikeutta näin ajatella Kristan ja hänen siskonsa kämppäkaveruudesta. Helsingin vuokrien suuruudet ja ihmiset huomioon ottaessa, ei ihmekkään että asuvat yhdessä. Ties minkälaiset hämäräheebot täälläkin etsivät kämppistä ja kuka huumeveikko ei iskisi kun ja jos kämppistä etsisi nuori kaunis nainen?

Pete hätkähti vähän Kristan kysymystä. Miksiköhän kaunista ja hänestä selvästi vähän nuorempaa naista kiinnosti hänen juttunsa? Vai kiinnostiko vai kysyikö hän vain kohteliaisuudesta? Siitä huolimatta Pete otti huikan lasistaan ja lähestyi vähän Kristaa jotta musiikin yli kuuluisi Kristalle saakka hänen vastauksensa;

"Joo.. Ehkä 2 viikkoa ollaan asuttu nyt tossa naapurissa. Tää on tosi kivaa seutua ainakin, naapureita en oo juurikaan vielä nähnyt. Seinänaapurissa ei ainakaan valittamista", Pete vastasi ja naurahti loppua kohden jättäen suulleen leveän virneen, jonka kuitenki laski pian pelkäksi hymyksi jottei ihan dorkalta näyttäisi.

Hetken aikaa Pete vielä jaksoi seistä paikallaan, kunnes teki tilaa pulloista ja hyppäsi itsekkin työtasolle Kristan viereen. Hypähdyksen ansiosta hän melkein liimaantui Kristaan kiinni, joka ei ollut tarkoitus mutta eihän hän enää kehdannut mennä kauemmaksikaan. Kristahan vielä voisi kuvitella että hän haisisi tai on niin ruma ettei edes vieressä ilkeä istua. Sitä Pete ei tahtonut, eikä läheisyys Peteä vaivannutkaan. Toivottavasti ei myös Kristaakaan. Pete vielä varmistukseksi hymyili Kristan suuntaan ja käänsi taas katseensa uudestaan muihin juhlijoihin.

Krista katseli Peten jaffan litkintää, mieshän joi limsaa nopeammalla tahdilla kuin hän alkoholia - mikäli oli saavutus sinänsä. Siitä rohkaistuneena Krista kumosikin lasinsa tyhjäksi ja kaatoi sen jälleen täyteen. Baarireissua ajatellen Kristalla oli yleensä aina vain yksi tavoite; kunnon pohjat, niin paikan päällä ei sitten menisi niin paljon rahaa. Baarit kun tuppasivat aina veloittamaan kiskurihintoja drinkeistään ja vaikkapa ihan tavallisista siidereistäkin.

Pete rupesi vastaamaan Kristan kysymykseen. Nainen ei voinut olla naurahtamatta, kun tuo puhui positiiviseen sävyyn eräästä nimeltämainitsemattomasta seinänaapurista. "Nii, kiitä vaan onneas et sait naapurikseks tällasen kivan ja hiljasen tytön", Krista virnisti, joskin jälkimmäinen adjektiivi tuskin kuvasi tuota lainkaan. Eikä pelkästään sen hetkistä tilannetta ajatellen vaan ihan muutenkin. Krista kuunteli musiikkia mielellään muutoinkin kuin vain bileitä ja pippaloita järjestäessään.

Hetkellisesti Krista hieman hätkähti, kun Petterikin hyppäsi työtasolle istumaan lähes häneen kiinni. Nainen vilkaisi toista hieman huvittuneena ja jätti pienen hymyn huulilleen. Olihan Pete hyvännäköinen, ei Krista moista voinut itseltään kieltääkään. Kristan oli kuitenkin pakko hivuttautua muutaman sentin kauemmas, ihan vain.. Tunteakseen itsensä kotoisammaksi. "No - mä oon ihan varma, et te tuutte viihtyy tääl. Oon mäki viihtyny, just kivaa seutua. Paitsi et kyllä tossa alakerrassa asuu yks kyttääjä-mummo, ihme ettei oo vielä tullu vikisemään näistä bileistä."

Pete hymyillen kuunteli Kristaa. Tämän lempeät puheet saivat Peten melkein punastumaan, mutta onneksi Petelle harvoin niin kävi. Ja loppujen lopuksi sisällä ei ollut niin kirkasta valaistusta että asiaa olisi huomannut. Kulaus jaffasta niin ehkä posket lopettaisivat helottamisen, huoneessa kylläkin oli sen verran kuuma että se ei ainakaan auttanut asiaa. Pete kääri kuumissaan hieman paitansa hihoja, kunnes älysi että hän oli onneksi pistänyt paidan alle myös hihattoman. Hihaton oli aika mitäänsanomaton, pelkkä valkoinen ihoa myötäilevä, mutta ainakin olo helpottuisi. Pete vilkaisi ettei kukaan katsoisi hänen strippaustaan ainakaan pahalla ja napitti paikansa auki ja nopeasti kääriytyi paidasta ulos mytistäen paidan vierelleen pöydälle ensin tarkistettuaan ettei tasolla sattumoisin ollut mitään limpparin tippoja. Vaikkapa taisi olla riskialtista ottaa paita pois näin monen juopon keskellä, mutta eipä tuo paita ollut kuin kirpparilöyty vaikka persoonallinen paita olikin.

"No mut sähän voisit pyytää kyttääjä-mummon pippaloihin, saithan sä vikisevän absolutisti isänkin tänne", Pete naurahti hymyillen myös silmillään Kristan suuntaan.

Yhtäkkiä peten katseen keskeytti joku Kristan juhlijoista joka tuli etsimään Peten takaa talouspaperia. Nainen näytti melko juopuneelta ja siltä että hetkenä minä hyvänsä hän oksentaisi. Peloissaan housujensa puolesta Pete käännähti ja antoi tuntemattomalle juhlijalle koko talouspaperirullan jonka löysi takaataan. Liikaa meikkiä naamassaan omistava vieras otti kiittien paperirullan ja lähti nopeasti, Pete jäi katselemaan hieman huolestuneena perään kunnes käänsi taas katseensa Kristaan päin.

"Missä sun sisko nyt sitten on? Juhlimassa kans vai lähti juhlien tieltä?, Pete kysyi uteliaasti aavistuksen hymyillen katse naulittuna bruneten silmissä.
"Mun veli on hoitamassa nyt mun poikaa, en mä muuten olis tänne edes päässyt", Pete kertoi, mutta vaikeni sitten laskien katseen jalkoihinsa.

Peten ei pitäisi ajatella näin kun hänen veljensä Patrik oli seinän takana hoitamassa hänen poikaansa kun Pete itse oli lähtenyt juhlimaan sanomatta mitään, mutta perkeleen Patrik. Krista ei saisi tavata tätä, Patrikhan iskisi naisen heti. Peteä oli aina kalvanut se että Patrik oli saanut kaikki haluamansa naiset, ja loppujen lopuksi särkenyt melkein kaikkien sydämet. Patrik kyllä nykyään kertoi muuttuneensa, mutta pitäisikö tuota uskoa. Pete tahtoi ajatella Kristan parasta, vaikka ei edes tuntenut tätä. Ja Krista kyllä vaikutti niin fiksulta että näkee toivottavasti Patrikin läpi jos ja kun nämä törmäisivät.

"Mä luulen et se on meidän kaikkien etu, et sitä ihmistä ei tänne kutsuta", Krista pudisteli huvittuneena päätään. Viimeisimmäksi hän nyt edes uhallaan kävisi tökkimään tikulla jäätä esimerkiksi menemällä soittamaan kyseisen mummon ovikelloa edes leikillään. Sitä paitsi mummeli ei varmaan ollut kotona, muuten mokoma olisi käynyt jo aikaa sitten valittamassa ja nyttemmin poliisitkin olisi jo varmasti hälytetty paikalle.

Krista katsahti keittiöön tullutta humalaista naista, joka sattui olemaan eräs hänen lähimmistä ystävistään. Pete ojensi naiselle talouspaperirullan ja Krista itse oli jo hypännyt alas työtasolta ja tuumi hetken pitäisikö kaveri raahata vaikka väkisin kylpyhuoneen puolelle. Krista naurahti hieman nolostuneena ystävänsä puolesta, mutta tuo ehti poistua paikalta samantien. Krista käänsi katseensa päätään pudistellen Peteen. "Juulilla on ollu vähän.. rankkaa", nainen totesi epämääräisesti. Ei Krista itsekään ollut mikään moralisoimaan ystävänsä humalatilaa, olihan hän itsekin juonut eikä mitenkään selvinpäin ollut nyt itsekään, mutta kuitenkin toistaiseksi vielä ihan järjissään.

Peten seuraavan kysymyksen kuullessaan Krista jäi hetkeksi miettimään - mitä Katri oli sanonut aiemmin sinä päivänä, minne sisko olikaan mennyt? Kristaa ei ollut tähän mennessä kiinnostanut, missä Katri mahtoi nyt olla piskeineen ja rottansa kanssa - okei, fretin, rotta nyt vain oli kuvaavampi sana - varmaankin jonkun ystävänsä luona mitä todennäköisemmin. Petelle Krista ei kuitenkaan tohtinut mutista jotakin "en tiedä eikä kiinnosta" -tyyppistä vastausta, koska se nyt vain oli liian teinimäistä. Lopulta nainen sanoikin: "Se on jonkun kaverinsa luona."

Krista seisoskeli siinä työtason ja sillä istuvan Peten edessä, reilun puolen metrin päässä. Silmäkulmastaan nainen huomasi työtasolla lepäävän puhelimensa. Purppuranvärisillä silikonikuorilla kehystetty iPhone napattiin käteen ja viestit ja mahdolliset missatut puhelut tarkistettiin. Nojaa, vain yksi saapunut viesti. Krista lukaisi sen, muttei jaksanut ainakaan toistaiseksi alkaa näpyttelemään vastausta siihen - viestin luonne ei ollut kovin kiireinen.

Nainen käänsi katseensa eteiseen, kun sinne alkoi kerääntymään väkeä ja mesoamaan kovaan ääneen baariin lähdöstä. Krista vilkaisi puhelintaan, kello oli jo lähemmäs yksitoista. Hemmetti, hehän olivat vasta pari tuntia sitten puhuneet kuinka määränpäänä olevaan yökerhoon pääsisi kello 23:een asti maksutta sisään. Sinne katosi astetta halvempi baarireissu. Krista nosti katseensa takaisin eteisen väkijoukkoon, sitten olohuoneen sohvalla hidasta sammumista tekevään Juuli-nimeltä kutsutun naisen suuntaan ja lopulta Peteen. Kehtaisiko nainen vain sanoa miehelle heipat ja lähteä baariin muiden mukana vaikka oli itse alunperin kutsunut miehen istumaan iltaa, - mutta baarireissu huvittaisi nyt vain niin paljon. Mutta Peten lisäksi oli vielä tuo raukka humalainen kaveri olohuoneessa. Hiton Juuli. Krista hörppäsi lasinsa tyhjäksi ja laski puhelimen keittiön työtasolle Peten viereen.

"Musta tuntuu et mä skippaan sittenki tän illan, en mä voi jättää tota yhtäkään tänne yksin", Krista totesi yhdelle eteisessä takkia ylleen pukevalle kaverilleen ja nyökkäsi olohuoneen suuntaan, eikä nainen voinut v-sanan huulilta karkaamiselle mitään. Jengi oli pian kadonnut rappukäytävään jatkamaan mölyämistä ja asuntoon laskeutui hiljaisuus: musiikki soi enää vain hiljaisemmin, Juuli yski sohvalla ja Krista seisoi hölmönä eteisen ja keittiön välillä ja katsoi Peteä. Nainen meinasi horjahtaa seisoessaan niin suorassa, alkoholi vaikutti vieläkin päässä. Mitä juuri tapahtui, miten hän tähän joutui?

"Vittu."

Naurahtaen Pete hörppäsi taas kokista, laskien sitten tyhjän lasin pöydälle. Hän pystyi kuvittelemaan minkälainen koukkunokka selkävaivainen mummo tulisi kitisten valittamaan melusta. Valittaja naapurimummot olivat kauheita, Pete sentään yritti olla kohtuullinen ja reilu naapuri. Mies ymmärsi että kyllä kerrostalossa piti saada asua niin kuin kotonaan, kohtuuden nimissä tietenkin koska julma maailma vaan ei suo kaikille monen neliön omakotitaloa jossa lähin naapuri olisi puolen kilometrin päässä.

Pete tyytyi hymähtämään Kristalle tämän kommentoitua ystäväänsä. Hän oli tottunut, mutta ei tässä tilanteessa kehdannut asiaa myöntää ja helpommalla pääsi ettei tämän paremmin yritä syventää juttujaan, meteli kun edelleen oli melkoinen ja Krista voisi kuulla tai käsittää asiat aivan väärin. Hänen oli tapana olla kaveriporukassaan aina mukana, vaikka muut vetelivätkin kaljaa kaksin käsin ja lopulta päätyivät oksentelemaan ties minne. Tämänpä takia bileet pidettiin aina jonkun muun kuin Peten luona, tai sitten baarissa.

Paita oli ainakin vielä kunnossa ja puhtaana, joten Pete päätti ottaa sen syliinsä sormien hiplailtavaksi kun Kristan juhlaväki hieman vauhkoontui ja rupesi kulkemaan lasiensa kanssa pelottavan läheltä Peteä ja Kristaa. Pete kuunteli Kristan vastauksen koskien bruneten siskoa, pieni nyökkäys Peten suunnalta toiselle kuitenkin katse edelleen paidassaan.
Pete silmäili kulmiensa alta kun Krista otti puhelimensa ja tutki sitä hetken. Uskaltaisikohan Pete missään välissä kysyä Kristan numeroa? Pitäisiköhän sitä kysyä nyt vai vasta kun pitäisi lähteä? Vai pitäisikö edes ollenkaan?

Pete vilkaisi äkkiä Kristan puhelinta jonka hän oli laskenut tasolle, katse siirtyi siitä pikaisesti Kristaan ja siitä väkijoukkoon jonne Kristakin katseli. Nyt ilmeisesti olisi hyvästien paikka, mutta miten? Petestä tuntui jotenkin väkinäiseltä nyt vain lähteä, toisaalta tuntui väkinäiseltä myös jäädä paikalle. Ei Krista välttämättä edes kehtaisi sanoa Petelle että lähdes nyt.
Tällä kertaa Pete ehkä pelastui pelottavalta hyvästit-hetkeltä, kun Krista ilmoitti jättävänsä baarireissun nyt väliin. Nyt ainakin luulisi tulevan hiljainen hetki rauhallisesti lähteä kun sen aika olisi, eikä pitäisi monen muun ihmisen välissä huutaa melun yli hei.

Yhtäkkiä tyypit olivat lähteneet ja hiljaisuuden enää rikkoi musiikki ja Juulin yskiminen. Peten katse oli Kristassa joka katsoi hölmönä häntä. Sen fiksumman näköisenä Petekään ei osannut katsoa takaisin. Vaikka Pete ei katsonutkaan Juulia, tämän äänestä päätellen kannattaisi tehdä jotain joten Pete rikkoi tuijotuksensa ja hyppäsi tasanteelta ja reippaasti meni Juulin luo jaffapullon kanssa.

"Ota Juuli vähän jaffaa..", Pete mumisi kaataen pöydällä olevalle mukille limpparia ja ojentaen sen sitten Juulin suuntaan. Nyt Pete saattoi vain toivoa että oli naisen nimen kuullut oikein Kristalta, vaikkapa Juuli asiaa tajuaisi tässä tilanteessa. Juuli ei tuntunut välittävän, ei Petestä eikä nimestä, hän vain melko tyytyväisen näköisenä joi limppariaan.
"Tuu säkin tänne istumaan hetkeks", Pete pyysi katse tällä kertaa taas Kristassa. Nainen kun ei itsekkään näyttänyt olevan ainakaan fyysisesti priimakunnossa, vaikka juttelu luonnistuikin ainakin hetki sitten vielä.

Krista ei voinut kuin katsoa ilmeettömänä Peten perään, kun mies meni ja tarjosi Juulille jaffaa virkistykseksi. Eihän Krista ollut itsekään tuntenut Peteä kuin vajaan tunnin verran vasta ja Juulikaan ei ollut edes esittäytynyt miehelle. Olikohan tuo jotain vanhemmuusjuttuja, joita tajusi vain jos oli jo omia lapsia? Krista ei voinut kuvitella itseään Peten asemaan: hyysäämään känniläistä puolitutun tuttua. Krista itse olisi jo ottanut jalat alleen ja lähtenyt itse ryyppäämään.

Peten kutsu havahdutti naisen mietteistään. Krista empi hetken aikaa ennen kuin käveli sohvaryhmän luo ja istuutui nojatuolin käsinojalle, katsellen sieltä käsin sohvalla istuvaa Juulia ja tämän vieressä olevaa Peteä. Juuli ei reagoinut oikein muuhun kuin Petterin tarjoamaan jaffaan, ja hyvä niin, nainen kun osasi olla kännissä välillä melko rasittavakin - Krista oli ollut lukuisia kertoja tuon kanssa viihteellä.

"Kyllä sä voit mennä jo", Krista aloitti ja vilkaisi seinällä olevaa kelloakin, "mä vahdin että toi ei tukehdu oksennukseensa ja meen sit itekkin nukkumaan." Eipä kai tässä enää muutakaan voisi tehdä, baari-ilta oli jo tuhoon tuomittu, enää ei auttaisi kuin hakea Juulille sohvan viereen ämpäri ja vahtia, että tämä sammuisi sellaiseen asentoon, jossa tukehtuminen ei olisi niin helppoa.

Pete katseli hieman orvosti Kristan suuntaan kun tämä sanoi että mies voisi jo lähteä. Olihan tilanne outo, mutta Petestä tuntuisi pahalta jättää selvästi humalassa oleva toisen juoneen seuraan. Vaikka kyllä hän Kristaan luotti, tämä varmasti tietäisi mitä tehdä eikä jättäisi ystäväänsä yksin. Pete oli tyytyväinen kuitenkin että Krista mainitsi itsekki menevänsä nukkumaan eikä esimerkiksi jatkamaan juhlintaa.

Pete katsahti Juulia ja täytti tämän lasin täyteen taas kun nainen oli saanut juotua sen tyhjäksi. Hitaasti Pete sitten nousi sohvalta ja laahusti Kristan luo.
"Lupaathan että tuut ilmottamaan jos tarttet apua tai jotain?" Pete kysyi huolestuneella äänellä Kristalta seisoessaan tämän vieressä hiplatessaan taas paitaansa.
"Mä oon ihan tossa oven takana, saattaisin jopa kuulla jos hakkaat seinää oikeen kovaan", Pete naurahti loppua kohden ja heitti nopeasti paitansa takaisin päälle ja rupesi napittaa sitä.

Pete käveli hitain askelin eteiseen ja vilkaisi naulakkoon, muistaen heti ettei ollutkaan tullut takki päällä tänne. Pete vilkaisi vielä Kristaa, sitten Juulia ja lopulta kiersi katseensa koko kämpässä, avaten samalla kädellään ulko-oven lähteäkseen ulos.

"En tartte, mut lupaan kyllä jos sellanen ihme sattuis tapahtumaan", Krista virnisti, kun Pete oli suostunut pyyntöön lähteä jo kotiin. Ei Krista halunnut, että tuo vielä melko tuntematon ihminen joutuisi vahtimaan hänen kännissä olevaa kaveriaan sekä vähän Kristaa itsekin. Pieni puna oli kohonnut naisen kasvoille eikä tuo tiennyt johtuiko se hieman nolosta tilanteesta, alkoholista vai vain asunnon lämpötilasta.

Pete avasi jo ulko-oven ja Krista jäi nojailemaan eteisen seinään, katsoen miestä mietteliäänä. Pitäisikö hänen ehdottaa tapaamista joskus vähän paremmalla ajalla - vähän niin kuin hyvitelläkseen tämäniltaista. Vai pitäisikö mies Kristaa pelkkänä tyhmänä teinipissiksenä, joka vetäisi perseet joka viikonloppu tyhmissä kotibileissä. Ei naiselle ollut niin väliä, mitä muut hänestä ajattelivat, mutta nämä bileet olivat lässähtäneet kuin pannukakku, kiitos tuon sohvalla sammummista tekevän kaverin.

"No. Toivottavasti sä et liikaa pelästyny ja mä uskallan moikata sua jatkossakin rapussa", Krista naurahti huolettomasti ja vaihteli painoa jalalta toiselle tekemisenpuutteessa.

Pete astui muutaman askelman niin että oli oven ulkopuolella tyhjässä ja kylmässä rappukäytävässä, mutta kääntyi vielä Kristaan päin. Hän köhäisi kurkkuaan joka tuntui hieman kuivalta ja katsahti äkkiä vielä jalkoihinsa, nostaen sitten katseensa takaisin Kristan silmiin. Hän vain naurahti Kristalle kun ei mitään järkevää tässä tilanteessa ja muutenkin väsyneenä keksinyt.

"Tota, mä oon miettinyt miten voisin antaa mun numeron ja en ees keksinyt yhtään hyvää tekosyytä tarjota sulle kengittäjän käyntikorttia missä mun numero olis, mutta tässä tää kuitenki olis", Pete mutisi katseen siirtyessä paidan taskuun jossa oli aina muutama kortti varuilta yllätystilanteita varten. Korttia hän ei uskaltanut antaa Kristalle, mitä jos hän ei ottaisikaan sitä vastaan ja Pete olisi nolannut itsensä täysin? Sen sijaan hän tyytyi nojautumaan vielä sen verran sisälle että sai laskettua kortin eteisessä olevalle pöydälle ja suoristui takaisin rappukäytävään.

"Niin joo, mä oon kengittäjä, en oo varma tuliko se tän illan aikana selville..", Pete vielä jatkoi kun tajusi ettei tosiaan tainnut missään vaiheessa sanoa ammattiaan naiselle. Toivottavasti Krista ei nyt häntä homoksi luulisi, jokin heppapoika kun hän oli kuitenkin.
Pete ei tässä vaiheessa enää keksinyt miten pitkittää tilannetta, vaan nappasi kännykkänsä taskusta jotta oven suljennan jälkeen näkisi eteensä rappukäytävässä.

Pete loi vielä pitkältä tuntuneen katseen Kristaan jonka rikkoi sanomalla:
"No mut, heippa nyt, ehkä nähää vielä rappukäytävässä tai jotai jos et uskalla ikinä soittaa", Pete naurahti hieman epävarmasti, miettien että pitiköhän Krista häntä ihan tyhmänä. Ei hän ollut edes maininnut miksi Krista muka hänelle voisi soittaa. No mutta sitä oli nyt enää turha korjata, ajattelisi vaan että mikä daiju Pete on.
Pete sulki hitaasti oven ja rupesi kilistelemään avaimiaan jotka olivat autonavainten kanssa sekaisin taskussa.