Mä joka päivä töitä teen

Tiistai 31.1.2012 klo 18:00 -->
Kuntosali
Mika Harju & Petteri Rasi

Mika oli taas vaihteeksi päättänyt lähteä salille. Tänään oli ollut sen verran kevyet yhteiset treenit, että oelaajille oltiinkin annettu tehtäväksi omaa harjoittelua. Mikan valinta olikin kuntosali, jossa tämä viihtyi paljon myöskin vapaa-ajallaan. Oli hassua kuinka Mika rentoutuikin ihan liikkumalla. Lenkille lähtemällä tai kuntosalilla itseään rääkäten.

Useimmissa ammateissa ihmiset tekivät normaalin työpäivän, joka kesti kahdeksasta neljään, jonka jälkeen nuo lähtivät työpaikalta vian palatakseen sinne huomenna. Töitä ei otettu kotiin mukaan, eikä työasioista sen kummemmin enää kotona edes murehdittu. Tällaista ammattiurheilijan elämä ei kuitenkaan ollut. Ammatti kun meinasi olemaan koko elämä.

Oli pakko olla kokoajan fyysisesti kunnossa, ja sitä oltiin melkein kokoajan töissä. Hallilla painettiin kovia treenejä, vapaa-ajalla urheiltiin itsenäisesti ja tämän kaiken päälle piti vielä ajatella omia tekemisiään fanien ja lehdistön kannalta. Joku voisi sanoa, että todella kuormittavaa, ja niin se tuppasi olemaankin. Ei tätä hommaa olisi jaksanut, jos tästä ei olisi niin paljoa nauttinut.

Mikalle tämä oli kuitenkin se unelmaduuni. Ei hän olisi jaksanut painaa päivää konttorilla tietokoneen ääressä. Hän oli myöskin onnekas, että oli onnistunut vuosien vierittyä vielä säilyttämään urheilemisen mielekkyyden. Välillä sitä olisi tietenkin kaivannut kunnolla lomaa, kun kehokin meinasi välillä huutaa liiasta treenistä. Silloin piti toki ottaa iisimmin.

Mutta nyt Mika oli lähtenyt tarmoa täynnä kuntosalille aikeenaan vetää mukavan leppoisa treeni. Hän oli aluksi polkenut kuntopyörää lämmittelyksi. Sen jälkeen oltiin siirrytty kunnon kuntoiluun, punttien nostamiseen ja laitteilla puurtamiseen. Parhaillaan Mika teki lihaskuntoa, vatsalihaksia oltiin vedetty jo päälle sata, seuraavaksi voisi siirtyä punnerruksiin.

Petteri oli astunut hieman hien hajuiseen pieneen kuntosaliin jossa seisoi steppereillä muutama ihminen, mutta muuten näytti olevan melko tyhjää. Peten vanhaa lihasongelmaa vaivasi taas ja hän oli ajatellut kuntosalin auttavan asiaa. Pete oli kengittäjän työssään saanut hyvät käsi-, selkä- ja jalkalihakset ja hän piti huolta ettei kunto pääsisi rapistumaan. Kolme vuotta sitten Pete oli uhmarohkeesti lähestynyt tuntematonta hevosta liian ripeästi ja tämä oli potkaissut Peteä jalkaan, repäissyt hokeillaan auki reiden sisäosaa ja siinä oli nykyään paksu puolikuun muotoinen arpi. Vamma oli osunut juuri suureen jalan lihakseen ja tilannetta ei helpota se että Pete päivittäin pitää siinä kohdalla hevosten jalkoja ylhäällä. Pete oli suurimmilta osin kyllä jo tottunut särkyyn, joka pysyi suurilta osin poissa kipulääkkeiden ja kuntoilun avulla, siinä toinen syy kuntosali reissuun tälläkin kertaa.

Normaalisti Pete menisi töiden jälkeen suoraan kotiin suihkuun ja hoitamaan lastaan, mutta tänään hänen veljensä Patrik oli luvannut mennä Peten poikaa Anttia hoitamaan. Pete nautti vapaastaan, oikaisi rypyssä olevaa mustien shortsiensa lahjetta ja nousi kuntopyörän päälle. Vesipullon hän asetti telineeseen ja lähti melko raskain vedoin polkemaan. Pete oli saanut mukavat lämmmittelyt jo töissä ja pitkälle hän ei jaksaisikaan jos täysin puhtaalta pöydältä alottaisi, joten hän uskalsi lisätä nopeaan tahtiin vastusta pyörään, kunnes siirtyi nostelemaan kevyesti puntteja kun paikalla ollut nuori mies lähti pois painojen kimpusta.

Mika punnersi hetken kunnes alkoi turhautua siihen ettei se oikein tuntunut missään. Mika lopetti hetkeksi punnertamisen istahtaen siihen lattialle, ja hörpäten juomapullostaan. Parahiksi mies näki jonkun mieshenkilön punttien kimpussa, tuolta voisi pyytää apua.

Mika pyyhki hikisiä käsiä housuihinsa ja käveli tuon miehen luokse noustuaan ensin lattialta seisomaan.
"Terve", Mika lausahti reippaasti, hitusen virnistäen. Käsi vietiin haromaan hiuksia kun tunnettiin olo hitusen uhkarohkeaksi. Tai no ei ehkä uhkarohkeaksi, paremminkin eksyneeksi. Ei hän yleensä mennyt juttelemaan tuntemattomille, vaikka sosiaalinen olikin. Yleensä ihmiset kun tulivat juttelemaan hänelle. Se eksynyt olo johtuikin siitä, että mentiin tällä tavalla juttelemaan vieraille. Varsinkin kuntosalilla. Eihän Mika itse tykännyt jos omaa treenaamistaan häirittiin.

"sitä mä vaan, että jos voisit auttaa", Mika totesi seuraavaksi pienesti nyökäten.
"mietin, että jos voisit pistää painon mun selän päälle ja ottaa sen sit pois ku pyydän. Ei tuo punnertaminen muuten tunnu oikeen miltään", Mika lausahti pienesti naurahtaen ja otti sitten yhden irtopainon käteensä, odotellen tuon muukalaisen vastausta, että voisiko tuo vähän jelpata häntä. Saisi hän ehkä sen painon ominkin avuin, mutta se olisi näin paljon helpompaa. Oma painovyö kun oli unohtunut kotiin.

Petteri tunsi hauiksen kiristyvän kerta toisensa jälkeen käsivarressaan ja toistojan viimeisiä vedellessä Pete huokaisi tyytyväisenä, mutta väsyneenä. Pete oli tänään joutunut taas kerran tappelemaan tutun vakio hevosen kanssa, joka oli vienyt mukavasti jo mehuja miehestä. Hän ajatteli että ainakin painot ja hauikset saisi tänään jäädä tähän, kotona vielä odotti vauva joka kaipaili isin syliin jatkuvasti.

Pete yllättyi kun hänen luokseen tuli lyhyillä hiuksilla varustettu nuori mies pyytämään apua. Peteä harvemmin lähestyttiin, yleensä se oli hän joka liimautui muihin ja sai itselleen ystäviä sosiaalisella luonteellaan. Yllätys oli Peten puolelta kuitenkin iloinen ja mies hypähtikin reippaasti ylös laskettuaan ensin käsipainon maahan.

"Ai hei", Pete tokaisi hieman hymyillen ja yritti vilkuilla miestä varpaista hiusrajaan asti salakavalasti. Mies näytti ihan mukavalta. Pitihän Peten taas etsiä uusia kavereita, hänen edellinen Hesan kämppänsä kun oli ollut sen verran kauempana kun Huvilakuja ja sinne oli tutut naapurit ja kaverit jääneetkin.
"Tottakai mä autan, mä ite sain just sarjat tehtyä", Pete vastasi, mutta jatkoi pian.
"Töissä oli sen verran rankkaa ettei paljoa jaksaa vetää. Tosin en mä muutenkaa oo noin puntti ku eräs", Pete sanoi huvittuneena yrittäen saada toisenkin miehen hymyilemään ja läimäisi kevyesti häntä että jääkiekkoilija tajuaisi Peten tarkoittavan häntä.

Mikan itsevarmuus lähti huimaan nousuun kun hän tajusi ettei toista näyttänyt ollenkaan haittaavan se, että hän tuli tällä tavalla häiritsemään.
"hei mahtava juttu", Mika lausahti naurahtaen ja virnisti sitten kevyesti kun kuuli toisen seuraavat sanat.

"Haha, tää sattuu olemaan mun työtä, että ihan hyvä, että ulkopuolisen silmiin näytän ees vähän urheilulliselta", Mika virnisti toisen käimäistessä häntä kevyesti.
"Mä oon Mika", mies sitten esitteli hymyillen, jääden odottamaan, että toinen sanoisi nimensä. Tämä uusi tuttavuus vaikutti ihan kivalta hepulta. Mika kiittikin itseään siitä, että oli uskaltanut tulla juttelemaan, tai no pyytämään apua. Tuostahan voisi saada vaikka vastaisuudessa kaverin, ainakin vaikka punttisaliseuraa.

Mika ojensi sitä painoa toisen suuntaan ja lähti sitten askeltamaan parin askeleen päähän, jossa mahtuisi punnertamaan.
"ja niin, jos sä oot vaikka lähössä tai jotain niin en mäkää kovin montaa punnerrusta aatellu sen painon kans tehä, että älä pelkää, ei tän pitäis niin hirveesti viivyttää. Pitää yrittää pitää treeni tällä kertaa ihan kevyenä", Mika puheli. Aivan, ei hän halunnut joutua ylikuntoon.

Seuraavaksi mies asettuikin punnerrusasentoon ja käänsi katseensa miehen suuntaan.
"Nyt voisit sen painon pistää. Pistä se melkolailla tohon yläselälle, että kuormitus ois paras mahollinen", Mika lausahti odottaen, että tuntisi painon selällään, ja voisi alkaa punnertamaan.

Pete raapi toisella kädellä partaansa, joka ikävästi kutisi kun naama kastui hiestä. Lihaksikasta miestä kuunellessaan Pete tarttui pieneen pyyhkeeseensä ja yritti sillä parhaansa kuivata naamaansa ja käsiään hiestä ja viskasi sen takasin lattialle lähelle sitä kohtaa missä Pete päätteli Mikan kohta punnertavan.

"Mä oon Petteri virallisesti, mut sano vaan Pete", Pete tokaisi rennosti hymyillen aavistuksen. Mies tarttui painoon ja seurasi Mikaa punnerruspaikalle. Hän seisoi hetken katse Mikassa, mutta istuutui itse kohta lattialle ja otti taas huikan pullostaan.
"Mitä sä muuten teet työkses?" Pete kysyi kulmiaan kurtistaen ja otti uuden huikan.
"Mä olen kengittäjä, on polvet ja selkä aika kovalla koetuksella aina", Pete kertoi hieman mumisten mietteliäästi katse käsissään.

Pete vilkaisi Mikan suuntaan ja katsoi kun tämä meni punnerrusasentoon. Mika oli tosiaan lihaksikkaampi kuin Pete, mutta Pete ei osannut olla kateellinen. Hänellä oli omasta mielestään tarpeeksi hyvä kroppa. Mutta saisikohan tosta baariseuraa, vai joikohan noin lihaksikat mies? Tosin Petekään ei ollut koskaan juonut alkoholia, vaan meni ainoastaan naisten takia baariin vaikkapa vieläkään se ei ollut tuottanut tulosta. Mika keskeytti Peten ajatukset johon Pete vastasi asettamalla varovasti painon Mikan selän päälle.

"Oukkei, eli Pete. Pitää yrittää muistaa", Mika lausahti virnistäen. Tottakai hän muistaisi toisen nimen, mutta piti sitä sanoihinsa jonkinnäköistä täytettä löytää, siksi se lausahdus pääsikin hänen suustaan ulos. Ei hän halunnut vain tokaista okei, toisen kerrottua oman nimensä.
"pelaan jääkiekkoa. Maalivahtina HIFKissä", Mika lausahti toisen kysyessä hänen ammattiaan.
Mika nyökytteli päällään pienesti kun kuuli toisen ammatin.
"mielenkiintosta. Tykkäätkö sä hevosista muutenki? Vai tallilta löytyvät naisetko ne houkuttaa?", Mika kysäisi virnistäen, toivoen ettei toinen loukkaantuisi hänen vitsailustaan.

Kun Mika tunsi painon vihdoin selässään, alkoi tuo määrätietoisesti punnertaa ylös alas. Noniin, alkoihan tämä tuntua jo joltakin. Punnerrukseen keskityttiin nyt ihan kunnolla, ei hän nyt hirveästi puhua voisi kun kaikki tahdonvoima, ja voima muutenkin, piti keskittää tähän. Jonkinaikaa punnerrettuaan alkoi lihakset huutaa lepoa, mutta sen jälkeen Mika teki vielä kymmenen punnerrusta.
"eiköhän se riitä", älähti Mika huultenraosta. Oli mahtava tunne kun keho ja lihakset saivat kunnolla rasitusta. Vaikka tämä treeni muuten oli ollut melko rento, piti tästä jotain hyötyäkin saada.
Peten otettua painon pois hänen selästään, istahti Mika alas ja hörppäsi juomapullostaan.

"en oo sua ennen täällä nähny", Mika lausahti hymähtäen, hitusen kysyvästikin. He eivät joko olleet sattuneet tänne samaan aikaan, ja tai Mika ei ollut vain huomannut toista. Mikä oli hyvin mahdollista. Tai sitten toinen ei ollut täällä pahemmin ennen käynyt, olihan kaupungissa monia muita kuntosaleja. Mika alkoi venyttelemään siinä istuessaan, olisihan aika hyvä käyttää hyödyksi kun kerta tänne oltiin tultu.

"Vai maalivahtina.. Aika cool. Täytyyki ruveta kattelee otteluita, ei oo oikein ollu aikaa kattoo mitään urheilua..", Pete tokaisi kun ei halunnut hiljaakaan olla. Pete keksi onneksi että hänen pitäisi vielä venytellä, muuten saattaisi paikat olla melko jumissa huomenna. Niinpä Pete tarttuikin toiseen käteen ja rupesi sitä venyttelemään toiselle sivulle ja selän taakse, sen jälkeen oli toisen käden vuoro. Jalkoihin Pete panosti enemmän, varoen koko ajan kuitenkin etten potkaisisi Mikaa.

"Mä haluaisin oman hevosen, että kyllä ne on upeita otuksia. Nyt ei ole vaan ihan resursseja, mutta ehkä tässä vielä tänä vuonna kuitenkin sellanen tulis mullekki. Mut eihän ne tallitytöt yhtään pahoilta näytä, varsinkaan kesällä kun ne on iha hiessä ja kireissä tallikamoissa", Pete kertoi virnistäen tarttuen Mikan vitsailuun mukaan. Mika oliki yllättävän kivaa juttuseuraa, ei tuntunut sellaisesta kireä pipolta niin kuin jotkut urheilijat.

Pojat pysyivät vaiti kun Mika punnersi käsien hauikset hieman täristen. Mika kuitenkin punnerrusten jälkeen rikkoi hiljaisuuden Peten onneksi. Pete ei ollut vielä kehdannut kysyä Mikaa myöhemminkin seuraksi, mutta ehkä kohta tulisi tilaisuus. Mikaa matkien, myös Pete joi loput vedet pullostaan ja vaihtoi hieman parempaan asentoon kovalla lattialla.

"Mä olen hetki sit vasta muuttanut tännepäin Hesaa. Asuin ennen iha tossa ydinkeskustassa, mutta ero tuli avokin kanssa niin eksyin tänne. Enkä mä loppujen lopuksi kerkeä käymään salille edes kun kerran kaks viikossa kun mulla on tältä avokilta tullut poika. Sulonen tapaus, vuoden täytti just", Pete kertoi melkein yhteen henkäykseen. Pete piti pienen tauon, mutta ennen kuin Mika kerkesi sanoa mitään, mies jatkoi.
"Kohta pitäisikin kyllä lähteä, lastenhoitaja on siellä nyt ja seitsemältä pitäis kotona olla. Tota.. Et sä haluaisi joskus tulla vaikka meille? Sori jos tunkeilen, mulla vaan ei pahemmin oo kavereita ja olisi kiva tutustua", Pete kysyi, hieman epävarmasti, mutta mahdollisimman rennosti. Pete toivoi ettei hänen lähestyminen ollut mitenkään tunkeilevaa Mikasta.

"Haha, toivottavasti satut kattomaan sellasen ottelun, jossa pelaan suhteellisen hyvin", Mika vitsaili. Kyllähän sitä tuli aina pelattua melkoisen hyvin, olihan hän ammattilainen, ja menestynyt sellainen. Välillä, useimmiten huonoina päivinä, ärsytti silti Mikaa oma julkisuus. Useissa ammateissa kun se oma työn edistyminen näkyi vain itselle, ja pomolle, mutta hänen työnsä sujumisen näki kaikki ketkä vain halusivat. Se oli inhottavaa, julkisuus, mutta oli siihenkin jo melko hyvin vuosien varrella tottunut.

"Okei, siistiä", Mika lausahti naurahtaen.
"mä en oo ikinä ollu mitenkään kiinnostunu eläimistä, ei sillä jäkis kaiken ajanki on vieny", mies jatkoi hymyä huulillaan. Ei hän silti toisen heppainnostusta vähätellyt, komeita eläimiähän ne olivat.
"No hitto, sun pitää ottaa mut joskus sinne tallille mukaan", Mika vitsaili seuraavaksi naurua äänessäni, toivoen ettei toinen pahastuisi tästäkään vitsailusta. Hän nyt vain sattui vitsailemaan melko paljon. Ja pakkohan se oli myöntää, että tallitytöt kiressä vaatteissa kuulosti melko kuumalta, heh.

Mika jäi kuuntelemaan toisen puhetta venytellessään, päällään pienesti nyökyttäen, jotta toinen ymmärsi hänen kuulleen.
Mika oli jo alkamassa ihmettelemään, kuinka yksinhuoltajuus oli varmasti raskasta. Mitään mies ei kuitenkaan todellisuudessa ehtinyt sanoa, kun Pete jatkoi jo puhumista.
"No tottakai! pitäähän mun tulla kattomaan onko se muksu yhtään isänsä näköinen", Mika lohkaisi virnistäen, juoden juomapullonsa ihan tyhjäksi.
"jos lähetään yhtä matkaa tonne pukkariin niin voit siellä heittää mua numerolla, ja voin itekki kertoo sulle numeroni", Mika lausahti hymyillen, nousten sitten seisomaan, odottamatta miehen vastausta. Oli mukava saada uusia tuttavuuksia, varsinkin kun Pete vaikutti niin mukavalta tyypiltä.

"No hitto sä veisit tyttöjen katseet vaa itseesi", Pete naurahti vaikka yritti kuulostaakkin Mikan kiusaksi mököttävältä. Pete mielessään ajatteli että harmi vain et suurimmaksi osaksi hän saa katseita ainoastaan teineiltä jotka pyörivät talleilla ja olivat aavistuksen liian nuoria miehelle. Aikuiset talleilla taas suurimmaksi osaksi olivat melko kireitä tuhansien eurojen kilpahevostensa kanssa joille Pete oli vain orja joka hoisi heidän hevosten kaviot. Pete teki kuitenkin loistavaa työtä, hänhän pystyisi tuhoamaan hevosen jalat yhelle liikkeellä. Mutta kaikesta huolimatta Pete heitä aina katseli kun naisten silmät vältti.

"Mä kiinnostuin hevosista entisen myötä, se kun pakotti kerran tallille. Ja en mä kyllä kadu, vaikka oon ollut aina avoin kaikille vaihtoehdoille. Kengitys on luovaa ja tuottoista, ni mikäs tässä", Pete kertoi työstään rennosti hieman vähätellen, oikeasti Pete piti työstään aivan liikaa ja hän ei edes tahtoisi tehdä muuta. Mutta olisi kai se tuollaiselle karskille jääkiekkoilijalle aika homoa kertoa että tykkää olla tyttövaltaisella alalla, vaikkapa melkeinpä kaikki kengittäjät ovatkin miehiä.

Pete naurahti ja virnisti iloisesti Mikan suuntaan kun tämä suostui tulemaan käymään joskus ja ehdotti vielä numeroiden vaihtoa.
"Antti on kyllä mukava lapsi, rauhallinen ja nukkuu paljon. Jollet pahemmin välitä lapsista niin voin mä soittaa sut paikalle joskus kun se nukkuu, niin Antti ei oo sitte niin paljon häiritsemässä", mies tokaisi hieman kohottaen kulmiaan kysyvästi että mitä mieltä Mika olisi ajatuksesta ja lapsista ylipäätänsä.
Mikaa matkien Petekin nousi hetken päästä ylös ja pyöritti äkkiä nilkkojaan jotka olivat hieman kankeat. Pete lähti etunenässä kävelemään pukukopeille päin ottaen samalla pyyhkeensä ja pullonsa lattialta, sekä huikaten Mikalle;
"Mulla on sekä työ- että normi numero, mutta voin antaa molemmat sulle kun ne kuitenki molemmat roikkuu mun mukana ja ei niillä oo niin tarkkaa eroa".

"Haha, tuskin", Mika naureskeli Peten sanat kuullessaan. Eihän hän pitänyt itseään mitenkään erityisen komeana.
"Tai no, ehkä ne saattais tuijottaa, että mitä helvettiä tuo täällä tekee, ihme hyyppä", Mika jatkoi naureskeluaan. Aivan, kyllähän sitä varmasti tallilla saisi väistämättä huomiota. Varsinkin jos olisi mies, ja ensimmäistä kertaa käymässä siellä. Ei se silti tarkoittanut, että häntä sillä silmällä katseltaisiin, vaikka eihän Petekään niin tosin ollut sanonut. Hmm.

"Aa okei. Mä mietinki, että miten oot löytäny ties tallille", Mika myönsi hitusen nolostuneenakin. Kyllähän sitä mietti aina jos joku mies kertoi harrastavansa jotain enemmän naisten lajina pidettyä. Ei ainakaan teininä sellaisilla ihmisillä olisi helppoa, mikä oli kyllä todella harmi.
"Eikö kengittäminen oo selälle tosi raskasta? Jostain oon sellaista kuullu.. Sano toki jos oon väärässä", Mika lausahti hymähtäen. Eihän hän käytännössä tiennyt kyseisestä työstä mitään, mutta oli kiinnostunut kuulemaan.

"Joo no ei sillä niin väliä, muksut on mun mielestä ihan mukavia siihen asti kunnes ne alkaa kiukuttelemaan", Mika lausahti virnistäen. Aivan, juuri sen takia hän ei lastakaan haluaisi, ne kun tuppasivat itkemään ja kiukuttelemaan, varsinkin ihan vauvoina, paljon. Eikä Mika edes osaisi kasvattaa lasta, huh. Pelkkä ajatus hirvitti melko paljonkin. Mika lähti kävelemään Peten perässä pukukopeille päin, nyökäten toisen miehen huikkauksen kuullessaan.
"ookei. Mulla ei oo ku yks ja sama numero, että soitat siihen aina ku tulee asiaa", Mika huikkasi takaisin hymyä äänessään. Pukukopeilla Mika ottikin heti kännykän kaapista, farkkujen taskusta, ja ojensi sen miehelle.
"jos sä siihen näppäilet numeros", tuo selitti toiselle. Oli hassua, että vaikka he olivat juuri tavanneet niin juttu luisti todella hyvin. Se oli sen verran harvinaista, että Mika tiesi, että heistä tulisi vielä hyvätkin ystävät. Ainakin toivottavasti.

"Ottaahan se selälle eniten, mutta kun peruskunto on muuten kondiksessa niin ei siinä mitään. Siin kuitenkin ei olla täysin samas asennossa kokoajan ja välillä kun pitää mennä muotoilee kenkää sun muuta ni selkä pääsee suoristuu ja näin. Ja tietenki kun on jo oppinut tekee asiat nopeasti ni ei selkä oo nii kauan pahassa asennossa", Pete selitti melkeinpä yhteen henkäykseen. Pete nautti puhua työstään ja hevosista, harvempi vain enää jaksoi kuunella niitä tarinoita, varsinkin jos toinen osapuoli ei ollut hevosihmisiä. Niinpä Pete ilahtui kun joku oikein kysyi asiasta hänestä vaikka olisi kyllä voinut suoraan sanoa ettei kiinnosta jos näin olisi.

Pete kuunteli tarkkaan ja kiinnostuneena kun Mika kertoi ajatuksistaan. Pete oli kyllä samoilla linjoilla Mikan kanssa, lapset olivat kivoja kun ne nukkuu ja leikkii rauhassa mutta siinä menee hermo monelta muultakin kun vauvat pistää kapuloita rattaisiin. Pete onneksi oli saanut äitinsä rauhallisen ja kärsivällisen luonteen ja kesti hyvin Anttia, joka ei kylläkään edes pahemmin ollut kauheana.

Mies kohosi varpailleen ja otti pukukaapin ylähyllyltä kännykkänsä ja kukkaronsa ja tunki kukkaron reppuunsa, kääntyen sitten Mikan suuntaan. Kännykän hän nappasi Mikan kädestä ja näppäili nopeasti kulmat kutrussa molemmat numeronsa ja ojensi kännykän takaisin.
"Tässä mun kännykkä, jos sä haluaisit kans antaa sun numeron", Pete sanoi kysyvästi ja ojensi kännykän.
"Ja melko nopeasti mieluusti, oon itseasiassa jo vähän myöhässä..", Pete mutisi lisäksi ja vaihtoi äkkiä shortsit farkkuihin ja heitti takin niskaansa ja lähestyi hieman jo ulko-ovea.

Mika kuunteli kiinnostuneena kun toinen selitti ammatistaan. Ei häntä liiemmin hevoset kiinnostaneet, mutta se kengittäjän työ kiinnosti hitusen. Eihän hän tiennyt siitä mitään. Mutta varmasti se olisi raskasta, sitä Mika ei lähtenyt kyseenalaistamaan.
"okei joo", Mika lausahti naurahtaen. Toisesta kuuli, että ammatti oli todellakin mieluinen. Ei sillä, kyllä Mikakin selittäisi työstään vaikka kuinka paljon jos joku kysyisi. Ei kukaan tosin pahemmin kysellyt, jääkiekkoilijan ammatti oli sen verran tuttu oikeastaan kaikille.

Mika nyökkäsi päällään pienesti kun sai kännykkänsä takaisin, miehen numeroilla varustettuna.
"Ookei, joo", Mika lausahti ja alkoi näpyttää numeroaan toisen kännykkään, ensin tietenkin otettuaan puhelimen käteensä.
"Ah joo sori. Tässäpä tää", Mika lausahti ja ojensi puhelimen takaisin miehelle, jolla selvästi oli jo kiire.

"mut joo, soitellaan", Mika huikkasi Peten perään ja jäi pukuhuoneeseen huvittuneena. Tuo kuulosti ihan siltä kuin heillä olisi jotain juttua. Hehheh. No joo, olipa taas. Mikaa silti nauratti oma huikkauksensa. Soitellaan. Noo, mutta hän kyllä tarkoitti sanojaan.
Mika kävi itse nopeasti kuntosalin suihkussa ja puku puhtaat vaatteet päälleen, lähtien sitten kotiin. Mielessään Mika toivoi, että Peten kanssa tulisi ystävystyttyä paremminkin, vaikka käytyä joskus esimerkiksi baarissa parilla? Vaikka toisen pikkulapsi saattaisi kyllä vaikeuttaa asioita, ei vauvaa voisi baariinkaan mukaan ottaa. Noo, kait mies aina välillä lapselleen hoitajan saisi. Ja sehän ei taaskaan ollut enää hänen asiansa edes. Pitäisi nyt vain odotella, että Pete ottaisi jotain yhteyttä, ties vaikka tuo ei haluaisi sittenkään olla hänen ystävänsä, sen verran kiireellä toinen kuitenkin lähti pukuhuoneesta.