It's not always rainbows and butterflies, it's compromise that moves us along

Lauantai 4.2.2012 - klo 21:12 ->
Miron kaverin kämppä
Mari Salminen & Miro Sparrok

-

Kun Mari oli aamulla herännyt, oli hän ollut varma, että eilinen oli ollut pelkkää hyvää unta. Hän oli lähtenyt baariin siksi, että piristyisi hieman ja unohtaisi Miron mutta unohtaminen oli tällä hetkellä ihan viimeinen asia Marin mielessä. Hehän olivat nähneet Miron kanssa ja sopineet, että näkisivät tänään tai viimeistään huomenna. Tuo ei voinut olla vain Marin mielikuvista vaan he olivat tosiaan sopineet, että näkisivät ja sopisivat asiansa vihdoinkin selviksi. Maria hieman jännitti, se keskustelu päättäisi niin paljon asioita. Joko he jatkaisivat tapailua tai kääntäisivät katseet omiin suuntiin ja eivät enää edes yrittäisi mitään. Joku selvyys tähän asiaan nyt joka tapauksessa tulisi ja Mari tosiaan toivoisi, että he jatkaisivat tapailua.

Koko päivän Mari oli kytännyt puhelintaan kärsimättömänä ja aluksi hän oli lohduttautunut sillä ajatuksella, että Miro oli ollut edellisenä iltana sen verran humalassa, että tuo ei ollut varmaan edes herännyt, saatikka tajunnut heti ensimmäisenä soittaa Marille. Kun puhelua ei kuitenkaan ruennut kuulumaan, alkoi Mariakin hieman jo epäilyttää. Oliko Miro kuitenkin tullut katumapäälle? Jos tuo oli vain humalassa puhunut ohi suunsa eikä oikeasti haluaisi edes selvittää tätä asiaa? Mari yritti olla ajattelematta noin mutta pahalta se alkoi tuntua, kun Miron puhelua ei vain kuulunut.

Lopulta puhelin oli kuitenkin soinut ja juuri silloin Mari oli ollut kirjoittamassa tekstiviestiä kaverilleen. Hän oli melkein pudottanut puhelimen kädestään, sen verran hän oli säikähtänyt mutta oli kuitenkin lopulta tajunnut myös vastata puheluun. Aluksi Miro ja Mari eivät millään meinanneet päästä yhteisymmärrykseen siitä, missä he tapaisivat, sillä Aurora oli Miron luona kavereidensa kanssa illalla, joten siellä ei voinut jutella mutta Mari ei myöskään halunnut olla hänen luonaan, koska viimeksi kaikki oli mennyt niin huonosti. Miro oli sitten ehdottanut, että he lähtisivät yhdessä Miron ystävän järjestämiin bileisiin illalla ja pienen harkinnan jälkeen Mari oli suostunut.

Alkuilta Marilla olikin sitten taas mennyt meikkaamiseen, hiusten laittoon ja vaatteiden valintaan. Lopulta hän oli lähtenyt kävelemään Miron antamaan osoitteeseen, Miro itse oli mennyt paikalle jo edeltä, kun tuo oli auttanut kaveriaan bileiden järjestelyissä. Kun Mari rupesi lähestymään taloa, jossa bileet olisivat, otti hän kännykkänsä laukustaan ja etsi sieltä Miron numeron, soittaen siihen sitten. He olivat sopineet, että hän soittaisi, kun olisi lähettyvillä ja Miro tulisi häntä sitten vastaan.

-

Marin mekko

Ei Miro ollut ihan heti edes muistanut eilistä iltaa aamulla herätessään. Tai no, ei hän ollut herännyt edes aamulla, vaan kahdelta iltapäivällä, mikä kummastutti häntä. Yleensä Aurora olisi herättänyt hänet viimeistään kahdeltatoista. Tänään hän ei ilmeisesti ollut kuitenkaan kotona, eikä tuota tosiaan kotona näkynytkään, kun mies oli onnistunut ruhonsa keittiöön asti raahaamaan. Se oli ollut kyllä yhtä tuskaa. Hänellä oli taas kerran yksi niistä jäätävistä krapuloista, jolloin päätä jyskytti kuin viimeistä päivää eikä valokaan hänen olotilaansa auttanut. Burana oli kyllä kuitenkin auttanut hetken kuluttua siihen päänsärkyyn ja olotila olikin vähän parantunut - onneksi. Miro vihasi krapulaa.

Aamukahvit juotuaan Miro istuskeli hetken sohvalla silitellen Auroran omistamaa Figaro-kissaa, kun ei jaksanut tehdä muutakaan. Hänen ruumiinjäsenensä taistelivat liikettä vastaan. Vaaleatukkainen nuorukainen oli kuitenkin joutunut ojentamaan kättään sen verran että pystyi tarttumaan pöydällä olevaan kännykkäänsä sen soidessa. Soittaja oli ollut Eero, yksi Miron kavereista. Hän oli pyytänyt miestä tulemaan hänen järjestämiinsä bileisiin tänään, ja totta kai mies oli suostunut niin bileiden järjestämisessä avustamiseen kuin sinne menemiseenkin. Ei Miro tosiaan mielellään missaisi hyviä bileitä. Sitä paitsi, hän oli aina pitänyt bileiden järjestämisestä. Se oli jotenkin hauskaa.

Soiton loputtua Miro tuijotti yhä sitä kännykkää. Miksi hänestä tuntui siltä, että hän oli unohtanut jotain? Oliko hänen pitänyt soittaa joku työpuhelu, soittaa jollekin kaverille vai mitä ihmettä se oli? Vaikka kuinka paljon hän yrittikin aivojensa kanssa työskennellä, hän ei meinannut löytää vastausta kysymykseensä. Lopulta Figaro-kissan maukaisu sai hänet muistamaan - Mari! Hänen piti soittaa Marille! Outoa saada mielleyhtymä kissasta, mutta kaipa Marikin oli kissa. Omalla tavallaan. Miro oli naurahtanut asiaa itsekseen, mutta sitten hänen olikin jo pitänyt etsiä Marin numero kännykästään.

Puhelu oli alkanut jäätävällä pahoittelulla Miron taholta. Hän ei ihan oikeasti ollut muistanut, kun oli juonut eilen sen verran paljon, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Monien suunnitelmien jälkeen hän ja Mari päättivät, että tapaisivat Eeron bileissä. Siellä Miro olikin auttanut Eeroa laittamaan arvoesineitä piiloon ja muutenkin tekemään kaikkia pikkujuttuja.
Lopulta ne bileet olivat alkaneet, mutta Mirolla ei ollut kyllä bilefiilistä. Hän odotteli vaan Maria saapuvaksi. Miroa jopa vähän jännitti, että mitä tästä kaikesta taas tulisi, koska Miro oli kuitenkin ollut eilen jäätävässä jurrissa ja silloin oli pystynyt puhumaan paljon avoimemmin. Ehkäpä Miro löytäisi sen rohkeuden kun vain uskaltaisi ensinnä etsiäkin.

Mari piti kännykkää korvalla ja antoi puhelun hälyttää, alkaen kuitenkin pikkuhiljaa hermostua, kun Miro ei meinannut millään vastata. Vaikka he olivat muutama tunti sitten sopineet, että he näkisivät täällä niin silti Maria vielä epäilytti, mitä jos Miro sittenkin oli päättänyt tehdä oharit? Tuo oli ollut sen verran humalassa eilen, että tuosta ei tiennyt, jos tuo oli puhunut ihan mitä sattuu eikä halunnut oikeasti edes nähdä tänään mutta oli vain kohteliaisuudesta soittanut Marille. Mari yritti työntää nuo ajatukset mielestään ja ajatteli, että ehkä Miro ei vain juuri nyt ollut kännykän äärellä ja tuo kyllä vastaisi, kunhan kerkeäisi ja kuulisi puhelun.

Juuri kun Mari oli sulkemassa puhelun hieman turhautuneen oloisena, oli Miro viimeinkin vastannut puhelimeen. Mari kertoi, missä hän oli ja Miro lupailikin tulla hakemaan Marin pihalta, että tuo päätyisi varmasti oikeaan osoitteeseen, Mari kun ei jostain syystä ollut ihan varma oliko hän edes suurinpiirtein oikeassa suunnassa, vaikka uskoikin, että oli kyllä kuunnellut Miron ohjeet sen verran tarkasti, että ei varmasti ollut eksynyt. Puhelun loputtua Mari laittoi kännykän takaisin laukkuunsa ja laittoi samalla kätensä takkinsa taskuihin. Ulkona oli oikeasti kylmä ja Mari toivoi mielessään, että Miro tulisi pian, sillä hänelle tulisi kylmä, jos hän joutuisi kovinkin kauan odottelemaan.

Pian Mari näkikin Miron tulevan yhden talon ovesta pihalle ja hymy nousi naisen kasvoille samantien. He olivat nähneet viimeksi eilen illalla tai oikeastaan yöllä mutta siitä huolimatta Marille oli oikeasti kerennyt tulla ikävä Miroa. Miten hän oli ylipäätänsä kestänyt yli viikon eron Mirosta? Onneksi he olivat nyt ainakin tämän verran saaneet sovittua, että näkivät nyt ja toivottavasti saisivat myös sovittua asiansa. Mari kyllä ainakin yrittäisi kaikkensa, että asiat selviäisivät ja eivät he nyt mitään hirmu tappeluakaan voisi järjestää, kun paikalla olisi myös Miron kavereita. Miron kaverit kylläkin lisäsivät vain Marin jännitystä, mitä nuo oikein ajattelisivat, kun myös Mari ilmestyisi paikalle?

"Mooi." Mari sanoi hymyillen Mirolle, kun käveli tuota lähemmäksi. Häntä oikeasti jännitti kuin jotain pikkutyttöä, joka näki ihastuksensa ensimmäistä kertaa mutta nyt ei ollut sentään kyse ihan siitä, olivathan he nähneet Miron kanssa montaa kertaa aiemmin. Mutta tässä kerrassa oli jotain erilaista, sen he molemmat tiesivät varmasti. Kun Mari oli saapunut Miron luokse, lähtivät nyt yhdessä kävelemään Miron kaverin luokse. Mari ei meinannut enää saada sanaa suustaan, häntä oikeasti jännitti eikä hän edes tiennyt, millä puhumisen olisi voinut aloittaa. Tai pikemminkin mistä. Ehkä he vain odottaisivat, että pääsisivät edes sisälle, ehkä he siellä saisivat puhua.

Miro istuskeli kaverinsa sohvalla katsellen kelloa tarkasti. Mari oli luvannut tällä siinä vähän yli yhdeksän, mikäli bussiaikataulut pitivät paikkaansa. Aina välillä niitä busseja sai tosiaan kirota, kun ne ruuhkan takia olivat myöhässä, tai sitten hidastelivat ihan tahallaan. Toki oli niitä suorastaan hullujakin kuskeja, jotka eivät hidastaneet vauhtiaan sitten ollenkaan missään vaiheessa. Miron kaverin omakotitalon viereen jättävä bussikin oli tullut melkoista vauhtia paikalle. Se oli jopa saanut miehen toivomaan, että kyseisessä bussissa olisi ollut turvavyöt. Miro ei tosiaan mielellään kuolisi jonkun kaasupoljinta painavan bussikuskin takia.

Lopulta Miro katsahti kelloa, joka oli vähän yli yhdeksän. Ehkä hän nyt painuisi ulos Maria vastaan. Vaaleatukkainen nuorukainen pujotteli tietään ihmismassan lävitse ja nappasi mukaansa takkinsa. Takkkinsa taskussa pitäisi olla sytkäri ja tupakka, ja niitä mies tällä hetkellä tarvitsikin, koska halusi hieman rauhoittaa hermojaan. Miro kurtisti kulmiaan - tiesiköhän Mari edes hänen tupakoinnistaan? Kaipa tuo tiesi. Ei tuo ainakaan olisi voinut olla huomaamatta sitä kaikkialle tarttuvaa hajua, ellei naiselta sitten puuttunut hajuaisit. Miro melkein naurahti itsekseen, koska ajatuksensa olisi vain niin pirun typerä.

Hetken kuluttua Miro jo sitten olikin päässyt ulos ja katseli jo bussipysäkille. No voihan perhana, Marihan siellä seisoi. Miten tuo oli päässyt tänne näin aikaisin? Taisi taas kyseisellä bussilla olla joku vauhdin huumasta nauttiva kuski. Miro lähestyi Maria kevyt hymy huulillaan, koska hän ei voinut mitään sille, että Marin näkeminen hymyilytti. Oli tässäkin näky, kun Miro harvoin meni ketään naista vastaan bussiasemalle, ellei kyseessä ollut sitten kaveri. Tällä kertaa kyseessä kuitenkin oli enemmänkin kuin kaveri.
"Moikka", Miro heilautti kättään Marin tullessa myöskin häntä vastaan. Mies ei siltikään pysähtynyt, vaikka se olisi varmaan ollut järkevämpää. Niinpä he tapasivat tyylikkäästi puolitiessä ja lopulta kääntyivät kohti Eeron omakotitaloa. Se matka oli suhteellisen hiljainen, mutta he kuitenkin pääsivät perille.

"Ei kai sua haittaa, jos mä poltan?" Miro kysyi kohteliaasti. Kun nainen ei ainakaan vastaan laittanut, kaivoi mies mustan nahkatakin taskustaan tupakan huulilleen ja sytytti sen. Siinä Miro sitten poltteli sitä tupakkaa suhteellisen hiljaisena, kun ei sanottavaakaan keksinyt. Hyvä on, olisi kyllä keksinyt, mutta ei uskaltanut avata suutaan vielä. Miro katseli heidän ohitseen kulkevia ihmisiä, ja kas vain, yksi niistä monista naisista oli joku miehen entinen yhden yön juttukin joka tietenkin katsoi Miroa sillä silmällä. Miro vain nyökkäsi tervehdykseksi. Ei kyseinen nainen Miroa enää kiinnostanut. Mirolle oli jotain paljon mielenkiintoisempaa ja tärkeämpää edessään, nimittäin Mari.
"Oliks sulla tyyliin joku entinen rallikuski bussikuskina?" Miro lopulta avasi suunsa naurahtaen.

Mari pudisteli päätään Miron kysymykselle, ei tuota nyt varsinaisesti tupakointi haitannut. Okei, haittasi, mutta ei Mari ruennut tuosta asiasta Mirolle valittamaan, sillä tuo asia ei hänelle kuulunut ja Miron asiahan se oli, polttiko tuo vai ei. Mari itse ei ollut koskaan edes maistanut tupakkaa, hän oli ollut niin kiltti ja kuuliainen aina, ettei ollut uskaltanut edes kokeilla, kun vanhemmat kerta olivat kieltäneet. Asiaan kyllä vaikutti myös se fakta, että Marin isä oli lääkäri ja tuo oli kertonut niin karuja kertomuksia tupakoinnin seurauksista, ettei Marin ollut tehnyt mieli koskea tupakkaan pitkällä tikullakaan. Mutta siitä huolimatta hän ei rupeaisi saarnaamaan Mirolle asiasta, eiköhän tuo itsekkin tiennyt tupakoinnin haittapuolet.

Kun matka jatkui yhtä hiljaisena edelleen, Mari alkoi miettiä, oliko tämä sittenkään niin kauhean hyvä idea. He olisivat ihan hyvin voineet odotella sen verran, että olisivat voineet jutella kaikessa rauhassa jossain muualla mutta nyt he olivatkin menossa Miron kaverin bileisiin ja heidän muka pitäisi puhua asioista, mitähän siitäkin oikein tulisi? Mari vei käsiään enemmän takkinsa taskuihin, häntä oikeasti palelsi mutta hän ei ollut varma, johtuiko pieni käsien ja vartalon tärinä ylipäätänsä enemmän kylmyydestä vai jännityksestä. Varmaan vähän kummastakin, sillä Maria jännitti niin paljon, ettei hän edes muistanut milloin olisi jännittänyt niin paljon. Hän ei meinannut uskaltaa edes vilkaista Miroa, tuntui niin oudolta olla taas tuon vierellä. - Hyvällä tavalla oudolta.

"Mit.. - Aa. Ilmeisesti." Mari sanoi melko lyhyesti, naurahtaenkin pienesti. Hän oli ollut täysin ajatuksiinsa uppoutunut. Hänen jännitystään ei kauheasti auttanut se, että joku tyttöporukka tuli heitä vastaan ja yksi noista selvästi silmäili Miroa. Kun Miro vielä moikkasi tuota, alkoi Mari väkisinkin miettiä, että kuka tuo tyttö oikein oli. Kauaa Marin ei tarvinnut asiaa miettiä, kun tuo tajusi, että äskeinen tyttö oli varmasti ollut joku Miron entinen säätö. Väkisinkin Mari rupesi miettimään tarkemmin minkä näköinen tyttö oikein oli ollut ja mielessään hän tuli siihen johtopäätökseen, että tuo oli kyllä ollut ainakin nätimpi kuin mitä Mari oli.

Lopulta se matka päättyi ja he pääsivät Miron kaverin talon luokse. Miro aukaisi edeltä oven ja Mari astui sisälle, tuntien jännityksensä kasvavan entisestään. Hän yritti kyllä rauhoittua ja olla hermoilematta, sillä hän ei halunnut antaa itsestään mitään huonoa kuvaa Miron kavereille. Jos heidän juttunsa tästä jatkuisi Miron kanssa niin hän varmasti tulisi näkemään Miron kavereita useamminkin ja olisihan se hyvä saada annettua noillekkin hyvä ensivaikutelma itsestään. Heidän tullessaan eteiseen Mari availi jo takkiaan ja jätti kenkänsä muiden ihmisten kenkien joukkoon. Kengät riisuessaan Marista tuntui lähes kääpiöltä, sillä hän käytti aina korollisia kenkiä ja nyt kun hän heitti kengät pois, lyhentyi hän samantien muutaman sentin ja hän näytti Miron vierellä entistä lyhyemmältä.

Miro naurahti kevyesti Marin sanat kuullessaan. Ei hän oikeastaan tiennyt mille nauroi. Ehkä vaan tälle koko tilanteelle. Heistä molemmista kyllä huomasi sen, että he olivat jännittyneitä, vaikka molemmat sitä yrittivät piilotella. Mirokin yritti näyttää kovin rauhalliselta siinä nikotiinia keuhkoihinsa imiessään, mutta kyllä siitä tupakan huulilla käymisen tahdista huomasi, ettei mies ollut mitenkään viilipyttymäisen rauhallinen. Ei hän kyllä hermostunutkaan ollut jännittynyt vain. Tätä tilannetta ei kyllä edesauttanut sekään, että Miron entinen ei-niin-tärkeä säätö oli kävellyt ohi ja katsonut sillä silmällä. Saattoi nimittäin olla, että Marikin huomasi sen, ja sitten tuo olisi heti alkanut vertailla ulkonäköään kyseisen naisen kanssa. Täytyi vaan toivoa, ettei Mari ollut tehnyt niin epävarmuuksissaan.

Lopulta Miro sai tupakan poltettua ja heitti sen niinsanottuun röökipulloon. Se oli Miron ja kumppaneiden Eeron portaiden viereen jättämä kaljapullo, ja siitä päivästä lähtien sitä kutsuttiin nimellä röökipullo. Voi niitä aikoja, mies pohti avatessaan Marille oven ja päästi tuon edeltä. Kovin hiljaisia molemmat olivat. Miron olisi niin tehnyt mieli keventää tunnelmaa tutulla tyylillään, eli vitsin murjaisemalla, mutta siihen hän ei nyt suostuisi alentumaan. Se varmaan saattaisi pahentaakin tätä tilannetta, jos Mari onnistuisi luulemaan, että mies otti koko asian vitsinä. Kaksikolla oli tosiaan ollut aiemmin niin paljon ongelmia pienistä asioista, ettei tuokaan olisi poikkeus.

Takin ja kenkänsä eteiseen jätettyään Miro ensitöikseen tarttui Marin käteen ja katsahti tuota pikaisesti luoden samalla kasvoilleen toispuoleisen hymyn. Miro ei tosiaan haluaisi hukata Maria kaiken sen ihmismassan keskelle. Eero oli tosiaan siitä ihan käsittämätön jätkä, että tuo onnistui hankkimaan juhliinsa aina ihan mielettömän määrän porukkaa. Tällaiseen välienselvittelyyn iso ihmisjoukko ei kuitenkaan soveltunut, ja jo aiemmin Miro oli suunnitellut, että veisi Marin Eeron huoneeseen. Siinä Miro pujottelikin ihmisten välistä irrottamatta otettaan Marista. Kymmenien moikkausten jälkeen Miro ja Mari lopultakin saapuivat Eeron huoneeseen. Hetken Miro jo pohti, etteivät he pääsisi perille ollenkaan, kaikilla kun vaikutti olevan niin paljon asiaa.

"Mä laitan oven lukkoon. Ei sitä koskaan tiiä jos jotku.. lisääntymishimoset ihmiset yrittäis tunkee tänne", Miro naurahti tosiaan sen oven perässään sulkien ja lukkoon laitten. Pian paikkaan sitten laskeutuikin hiljaisuus. Hetken mies oli epävarma siitä, että mihin istuisi, mutta lopulta laittoi makuulle Eeron sängylle nojaten selällään sängynpäätyyn. Miro taputti paikkaa vieressään, jotta Mari tajuaisi tulla siihen.

Marin jännitystä ei kauheasti auttanut, kun hän huomasi, miten paljon porukkaa bileissä loppujen lopuksi oli. Ei hän ihan näin suurta ihmismäärää ollut odottanut ja sen varmasti näki myös Marin ilmeestä. Ihmisiä tuntui olevan niin kauheasti, että Mari oli jo varma, että hän hukkuisi tuon ihmismassan sekaan ja loppuilta sitten kuluisikin siinä, että hän yrittäisi etsiä Miron uudestaan käsiinsä. Kesken ajatustensa Miro kuitenkin nappasi häntä Maria kädestä ja Mari nosti katseensa tuohon mieheen. Nähdessään Miron hymyn, Mariakin alkoi jälleen hymyilyttää ja se jännitys katosi edes asteen verran hänen mielestään. Tuntui niin hyvältä olla jopa näinkin lähellä Miroa, jo tuo kädestä ottaminen tuntui kaiken tämän jälkeen niin isolta teolta, vaikka eihän siitä periaatteessa mitään ihmeellistä ollut.

Takkinsa ja kenkänsä eteiseen jätettyään Mari ja Miro lähtivät kävelemään peremmälle taloon, Miron pidellessä Maria kädestä kiinni edelleen, ilmeisesti sen takia, etteivät he eksyisi toisistaan väkijoukon seassa. Se olikin ihan hyvä idea, sillä Mari oli ollut jo ihan varma, että he kyllä tulisivat eksymään, sillä väkeä oli paljon. Väkijoukon paljouden Mari tajusi siinäkin vaiheessa, kun kaikki tuntuivat moikkailevan Miroa ja toki myös Mariin kohdistui utealiaita katseita, eiväthän Miron kaverit ja tuttavat olleet nähneet häntä aiemmin. Lukuunottamatta niitä, jotka olivat jo pariinkin kertaan saaneet huomata Marin baarissa. Marista kuitenkin tuntui, että suurin osa ajatteli, että Mari oli joku Miron uusin yhden illan juttu ja se ei tuntunut ajatuksena todellakaan hyvältä, sillä Mari halusi olla Mirolle enemmän kuin joku satunnainen pano.

Heidän tullessaan Miron jonkun kaverin huoneeseen, Mari hymähti hieman huvittuneesti Miron sanoille.
"Nojoo, ehkä siinä tapauksessa ihan hyvä idea." Mari sanoi pienesti hymyillen, katsellen samalla hieman ympärilleen. Hän yritti ikään kuin katseellaan päätellä, kenelle huone mahtoi kuulua ja millainen kaveri oli kyseessä. Ilmeisesti juhlien järjestäjän huone mutta eihän Mari edes tiennyt, kuka nämäkin bileet oli järjestänyt. Toki se bileiden järjestäjä oli äsken saattanut tulla vastaan mutta kaikki nuo äskeiset ihmiset olivat Marille vain jotain satunnaisia kasvoja, joita tämä ei tunnistanut ja tuskin muistaisi enää edes, ketä kaikkia he olivat äsken kerenneet tavata.

Mari käänsi katseensa Miroon, kun tuo selvästi mietti, mihin voisi istua. Hetken päästä tuo istuutuikin huoneessa olevalle sängylle ja Mari jäi vain katselemaan Miroa mietteliäänä, kunnes tuo taputti paikkaa vieressään ja Mari menikin sitten ensin sängyn reunalle, kunnes asettautui paremmin Miron viereen. Hetkeen kumpikaan ei taas sanonut mitään, Mari vain vilkaisi Miroa eikä voinut olla hymyilemättä tuota katsoessaan.
"Tiiätkö... Me ollaan ihan ku jotkut kaks teiniä, jotka on just ensimmäisillä treffeillä eikä kumpikaan tiiä, mitä pitäis sanoa." Mari sanoi hieman huvittuneesti, yrittäen vain hieman keventää tunnelmaa, vieden samalla kätensä hellästi Miron käden päälle ja katsoi vain tuota hymyillen. Tuntui kivalle olla jälleen Miron vierellä.

Miro virnisti naisen vastauksen kuullessaan, kunnes hän sitten käänsi katseensa ovella. Mitäköhän ihmiset siellä olivat oikein ajatelleet, kuin Miro oli vienyt Maria kohti Eeron huonetta? Ilmeisesti ajattelivat Marin olevan joku yhden yön viihde, jolla ei ollut mitään merkitystä Mirolle, kuten ei ollut kellään aiemmallakaan. Sen luulon Miro halusi kuitenkin poistaa noiden ihmisten mielistä. Muutamaan kertaan Miron olisi tehnyt mieli esitellä Mari esimerkiksi naisystävänään tai jotain muuta vastaavaa, koska häntä yksinkertaisesti ärsyttivät ihmisten asenteet. Kaikilla oli se tietty kuva Mirosta. Miro oli se ikuinen pelimies, joka ei koskaan vakiintuisi. Koskaan Miro ei ollut ajatellut sitä sen tarkemmin mutta nyt se pomppasi hänen mieleensä. Mitä, jos joku tulisi vaikka sanomaan Marille, että tuo oli joku Miron uusi pano? Siitähän sitten taas soppa syntyisi.

Siinä sängyllä istuessaan Miro katseli Maria. Mitkäköhän sanat olisivat kaikista parhaimmat tähän tilanteeseen? Vai oliko edes tällainen etukäteen suunnittelu viisasta? Miehen kannattaisi kyllä nyt oikeastaan käyttää hyväkseen sitä spontaania luonnettaan, ja lähteä puhumaan tuntemuksistaan ihan vain lonkalta. Mutta mitä jos Miro sitten sanoisikin jotain typerää? Siinä kaikki menisi sitten ihan mullin mallin. Mutta jos menisi, niin ehkä se sitten oli tarkoitettua. Ei Mari voinut loppujen lopuksi suuttua hänelle jokaisesta väärästä sanavalinnasta tai sanomatta jätetyistä asioista mikäli sitä ei oltu tarkoitettu. Ei Mari edes vaikuttanut sellaiselta naiselta, joka suuttui kaikesta. Tai ehkä Miro oli lukenut tuota väärin.

"Älä muuta sano. Tää menee pikkuhiljaa jo naurettavaks", Miro virnisti Marin sanat kuullessaan. Kyllä ne sanat olivat keventäneet tunnelmaa, varsinkin, kun ne olivat olleet ne sanat, jotka rikkoivat hiljaisuuden. Ehkä olikin helpompaa, että he lähestyisivät asiaa vähän enemmänkin vitsin kautta. Ahdistavaahan se olisi, jos keskustelu ihan yhtäkkiä muuttuisi kovin vakavaksi - varsinkaan, kun kumpikaan ei vaikuttanut miltään haudanvakavalta persoonalta. Miro ainakin mieluummin puhui asioista vapaamielisesti tai vähän vitsaillenkin, eikä missään nimessä halunnut puhua asioista kuin ne määrittäisivät elämää ja kuolemaa. Tuntiessaan Marin käden omallaan käänsi Miro katseensa naiseen, ja hymyili lempeästi.

"Me ollaan kyllä ihan yhtä lailla käyttäydytty ku teinit tässä lähiaikoina. Ehkä meidän pitäisi vaan oppia kuuntelemaan ja puhumaan asiallisesti", Miro katsoi Maria silmiin koko ajan puhuessaan. Koska mies tunsi, että he olivat melko samalla aaltopituudella siitä, mitä tapahtuisi seuraavaksi, uskaltautui hän liu'uttamaan kätensä naisen selän takaa tuon vatsalle. Niin hän pystyi ottamaan Marin entistä lähemmäs itseään ja muutenkin näytämään tunteitaan paremmin. Ehkä hän ei verbaalisesti ollut se kaikkein lahjakkain, mutta sen sijaan hän pystyi osoittamaan tunteensa kyllä teoilla mitä parhaiten. Sitä paitsi, tulivathan ne tunnesanatkin Mirosta aina, kun niitä tarvittiin. Ne vaan olivat vähän piilossa.

"Ja tiesiks, mä aion nyt tosiaan puhua", Miro totesi hymyillen. "Ensinnäkin mä haluun sanoo, että anteeks. Mä en oo tosiaan käyttäytyny viisaasti lähipäivinä. Mä nyt satun vaan olemaan aika kakara ku siltä tuntuu. Toiseks, mä oon ihastunu suhun", hän käänsi katseensa naiseen nuo sanat sanottuaan. Se ei ollut mikään salaisuus. "Ja mä haluisin, että me jatkettais tapailua. Mä haluun yhä tutustuu suhun enemmän ennen ku tapahtuu mitään isompaa. Kai sä tajuut mitä mä tarkotan?" Miro silitteli naisen vatsaa lempeästi. Miro ei tosiaan ollut vielä valmis parisuhteeseen, mutta tapailuun hän oli kyllä enemmän kuin valmis. Olivathan he tehneet sitä jo aiemmin, ja se oli tuntunut todella hyvältä.

Mari silitteli hellästi Miron kättä, katsellen tuota eikä voinut olla miettimättä, miten onnellinen hän oli saadessaan olla siinä miehen vieressä. Eivät nuo olleet vielä edes aloittaneet kunnolla asioista keskustelemista mutta Marin mielestä tämäkin oli jo ihan hyvä alku, ainakin he nyt olivat yhdessä samassa tilassa ja heidän tarkoituksenaan oli puhua asiat halki vihdoin ja viimein. Alku vaikutti ihan hyvältä ja Maristakin tuntui, että kyllä tämä hetki jotain merkitsi myös Mirolle, tuon eleet olivat semmoiset ja jo pelkkä hymy vakuutti Marin siitä, että Miro todellakin halusi olla siinä missä tuo nyt oli, siinä Marin vieressä.

"Sanoppa muuta.. Eihän me olla tällä tavalla ennenkään jännitetty toistemme seuraa mut nyt me ei suurinpiirtein uskalleta kattoo toisiamme päinkään. En mä tiiä, missä vaiheessa tää oikein tämmöseks meni.." Mari sanoi, hymyillenkin pienesti ja nosti samalla katseensa Miron silmiin, tuntien samalla hymynsä vain levenevän. Miro oli hänen mielestään vain niin ihana, tuon olemus oli jo semmoinen, että tuo sai Marilta jalat alta ihan pelkällä katseella. Se oli melkein pelottavaakin, ei Mari koskaan ollut ollut kehenkään näin ihastunut kuin mitä hän nyt oli Miroon. Oli Mari seurustellut aiemminkin ja ollut ihastunut mutta ikinä se ihastuminen ei ollut tuntunut samalta kuin Miron kanssa. Vaikka he olivatkin kuin toistensa täydelliset vastakohdat niin silti Mari ainakin tunsi jonkinlaista yhteen kuuluvuutta Miron kanssa. Ehkä se johtui juuri siitä, miten erilaiset he olivat?

"Tossa sä oot kyllä vähän liiankin oikeessa.. Kumpikin on vetäny niitä herneitä nenään vuorotellen millon mistäkin ja kyllä tää on niin pahaa teinimeininkiä, et meidän oikeesti pitäis rueta käyttäytymään vähän eri tavalla.." Mari sanoi, katsoen itsekkin samalla Miroa silmiin. Mari tiesi, että hänellä oli toisinaan tapana ylireagoida asioihin mutta se johtui vain ja ainoastaan siitä, että hän oli niin kauhean herkkä ja pelkäsi toisinaan turhankin kovasti sitä, että tulisi vain petetyksi ja loukatuksi. Noiden pelkojen vallitessa Mari sittein suuttui turhankin helposti, vaikka hän ei todellakaan normaalisti ollut semmoinen. Miron viedessä kätensä Marin selän taakse ja sitä kautta vatsalleen, Mari vetäytyi automaattisesti lähemmäksi Miroa, se tuntui suorastaan hänen paikaltaan, hänen, eikä kenenkään muun.

Kun Miro ilmoitti aikovansa nyt puhua, Mari hiljentyi kuuntelemaan, mitä tuolla oli sanottavanaan. Mari antoi tuon puhua loppuun asti ennenkuin itse sanoi mitään ja vielä senkin jälkeen hän oli hyvän aikaa hiljaa, hän halusi nyt miettiä Miron sanoja ihan kunnolla eikä sanoa mitää hetken mielijohteesta, sillä tämä asia ei ollut enää mikään leikin asia, vaikka tätä ei pitänytkään liian vakavasti ottaa. Mari oli kyllä jo tiennyt, että Miro tykkäsi hänestä ja olihan tuo pyytänyt aiemminkin anteeksi mutta oli ihan kiva kuulla tuo sana Miron suusta silloinkin kun tuo oli selvinpäin, viimeksi nuo sanat olivat tulleet humalassa.

"Ei sun mun mielestä tartteis ees pyytää anteeks, mähän se hölmö olin... Sä olit koko ajan valmis kuuntelemaan mua ja selvästi pystyit hyväksymään mun tekemät virheet mut siitä huolimatta mä suurinpiirtein häädin sut pois mun luota ja en halunnu ees puhua koko aiheesta. En mä tosiaankaan voi syyttää sua siitä, et sä et halunnu vastata mun puheluihin, en mä tiiä, oisinko mä itekkään halunnu vastaavassa tilanteesta." Mari aloitti lopulta, punniten samalla sanoja koko ajan mielessään, ettei vain enää menisi sanomaan mitään tyhmää, mikä saattaisi pilata tilanteen. Ei hän toisaalta epäillyt, että Miro enää suuttuisi mutta hän ei halunnut riskeerata enää minkään asian suhteen, kun oli kyse Mirosta.

Mari hymyili Miron sanoessa, että tuo haluaisi vielä jatkaa tapailua. No, ei Mari odottanutkaan, että tässä oltaisiin suhteeseen syöksymässä, hän kyllä tiesi, että Mirolla oli jo yksi vaikea ero takanaan ja tuo tuskin oli vielä valmis uuteen suhteeseen ja mieluummin Marikin vielä tarkkailisi tilannetta ja tutustuisi Miroon paremmin ennenkuin tekisi mitään äkillistä päätöstä heidän suhteensa.
"Kyllä mulle käy, et jatketaan siitä mihin jäätiin. Tutustutaan paremmin ja katellaan mitä tästä vielä tulee." Mari sanoi sitten hymyillen.

Kaikesta tästä pienestä jännityksestä huolimatta tämä tilanne oli helpottava. Nyt he saisivat tietää, että miten tästä jatkettaisiin. Tämän jälkeen heidän ei enää tarvitsisi viettää unettomia öitä miettien, mitä tästä kaikesta olisi tullut, jos toinen olisi vain ollut hiljaa tai sanonut jotain - nyt se asia tultiin selvittämään. Kaksikon ei enää tarvitsisi huolehtia siitä, että pitäisikö vain yrittää siirtyä eteenpäin vai oliko heillä yhä mahdollisuus. Miro itse toivoi sitä jälkimmäistä enemmän kuin muuta. Hän ei ollut valmis luopumaan Marista, ei ainakaan vielä. Eikä varmaan olisi tulevaisuudessakaan jos hänen tunteensa Maria kohtaan vain lisääntyisivät. Nämäkin tunteet olivat jo naurettavan vahvoja.

"Se meni siihen siinä vaiheessa ku meidän oli pakko alkaa draamailla", Miro totesi, tosin nyt jo huomattavasti rentoutuneempana ja hyväntuulisempana. Ei tässä keskustelussa enää ollut sellaista vakavuutta, vaan ilmapiiri oli muuttunut vapautuneeksi ja muutenkin avoimemmaksi. Se tosiaan kelpasi miehelle. Ei hän tahtonut tuntea oloaan ahdistuneeksi tulevaisuuteen liittyvän keskustelun takia. Vaaleatukkaisella nuorukaisella tosiaan oli tässä paljon pelissä, koska hän nyt joutui alkaa miettiä tarkasti sitä, että olisiko valmis parisuhteeseen, vai lähtisikö sittenkin lätkimään karkuun häntä koipien välissä kuin pelokas koiranpentu. Tällä hetkellä Mirolla oli suhteesta vielä positiiviset tunnelmat, mutta koskaan ei tiennyt, mitä miehen päässä liikkuisi huomenna, ylihuomenna tai vaikka viikon päästä. Ahdistus saattoi iskeä ihan yllättäen.

Miro nyökkäsi hyväksyvästi Marin sanoille - tuo oli niin oikeassa. Olisi eri asia, jos he olisivat oikeasti jotain teini-ikäisiä hormonihirviöitä, mutta ei, he olivat aikuisia, joiden tuli ottaa vastuu omista teoistaan ja huolehtia asioistaan. Miroa huvitti se, että hänellä vaikutti tulevan joku myöhäisteini-ikä. Ei hän aikoinaan mikään vaikea nuori ollut, kun ei hänen kotikylästään löytynyt mitään huvittelumahdollisuuksia. Jos niitä olisi löytynyt, ei se olisi välttämättä muuttanut Miron suhtautumista silloinkaan, koska hän oli aikoinaan kuitenkin melko helppo tapaus, jos niin pystyi sanomaan. Ei Mirolle olisi käynyt kapinointi edes mielessä ennen Helsinkiin ensimmäistä kertaa matkaamista. Helsinki tosiaan oli jo silloin varastanut osan hänen sydämestään, ja nyt saman oli tehnyt helsinkiläinen nainen. Marilla tosiaan olisi ihan erityinen paikka miehen sydämessä.

"Kyllä se oli osittain mun syytäniki. Mä tiesin sen, että jossain vaiheessa muodostuis ongelmaks tää mun tunteista puhumattomuus. Sen takia mun ois pitäny varottaa sua tai jotain. Tai no varotinhan mä tavallaan, ku mä sanoin, etten kehu syyttä, mutta kuitenkin", mies selitti. Miro oli ollut aikoinaan hyvinkin avoimesti tunne-elämästään puhuva, mutta kun hän oli lähtenyt Inarista, hän oli sulkenut sen puolen itsestään, koska hänet oli petetty. Vai oliko Miro sittenkin itse petturi? Julma petturi, joka oli tuosta vain hylännyt perheensä? Tuskin. Mirohan oli luvannut, että voisi tulla käymään, mutta hänelle sitten vaan sanottiin, että jää tai lähde lopullisesti. Miro sitten valitsi jälkimmäisen, vaikka aina välillä perhettään ikävöikin. Tosin hän oli pikkuhiljaa pääsemässä siitä yli.

"Sä oot kyllä upee", Miro ei voinut muuta kuin hymyillä Marin sanojen jälkeen. "Joku toinen nainen ois voinu suuttuu mulle siitä, että mä en haluu heti hypätä parisuhteeseen, mutta sä ymmärsit miks." Mies ei voinut olla onnellisempi siitä, että oli löytänyt Marin kaltaisen naisen. Jos Miro olisi jollekin toiselle naiselle sanonut, ettei vielä halua parisuhdetta, niin se olisi ollut siinä, mutta Mari oli tajunnut. Hän ymmärsi, että Mirolla oli takanaan kipeä ero, eikä hän ainakaan vielä olisi valmis päästämään ketään niin lähelle kuin parisuhteessa tarvittiin. Aiemmin Miro oli ajatellut, ettei olisi ollut siihen valmis ikinä, mutta Mari oli saanut hänet toisiin aatoksiin. Se nainen, jota Miro silläkin hetkellä tapitti. Miro ei voinut pidätellä itseään, vaan painoi kevyen suukon Marin päälaelle. Vaaleaverikön vieressä oli vaan niin hyvä olla.

"Nojoo, totta. Mä oon kyllä ainakin saanu siitä draamailusta jo ihan tarpeekseni, meillä on kerenny olla sitä draamaa jo sen verran paljon, et mä haluaisin päästä jo siitä yli." Mari totesi, vakavoituen hieman mutta ei kuitenkaan liikaa, ei hän halunnut liian vakavaksi tätä keskustelua vetää mutta halusi kuitenkin puhua ihan tosissaan. Tämä ei tosiaankaan ollut mitään leikkimistä vaan heidän oikeasti pitäisi yrittää nyt puhua kunnolla, mikäli he halusivat, että heidän mahdollisesta suhteestaan tulisi vielä jotain. Eihän mitään suhdetta kyllä vielä ollut mutta ehkä se tulisi kehittymään siihen vielä jossain vaiheessa, sitten kun he kumpikin olisivat siihen valmiinta.

Maria kuitenkin hieman mietitytti, tulisiko sitä hetkeä ollenkaan, kun he olisivat kumpikin valmiita parisuhteeseen. Eihän tässä mikään kiire ollut mutta Mirolla oli jo yksi kipeä ero takanaan ja tuo tuskin halusi toista ihan heti, kun taas Mari oli muuten vain niin pettynyt miehiin ja rakkauteen, että hän pelkäsi eroa ihan yhtä lailla kuin Mirokin. Mari ei tosiaankaan ollut etsinyt miestä tai parisuhdetta pitkään aikaan, sillä hän oli niin kyllästynyt kaikenlaisiin suhteisiin, että oli mieluummin ollut yksin. Mutta nyt kun hän oli löytänyt Miroa, hänestä tosiaankin tuntui, että hän uskaltaisi sittenkin kokeilla. Ei ehkä ihan vielä mutta ajan kanssa, kunhan he ensin saisivat tutustua toisiinsa ja tietäisivät kumpikin varmasti, mitä haluaisivat suhteeltaan.

"No mut en mäkään sitä asiaa kauheesti auttanu.. Mä vaan oon välillä niin kauheen epävarma ja pelkään, et joku pettää mut ennemmin tai myöhemmin jollakin tavalla. Mä oon välillä tosi sinisilmänen ihmisten suhteen ja jossain vaiheessa kun mä tajuan, miten lähelle itteeni mä oon jonkun uuden ihmisen päästäny nii mua rupee pelottamaan, et kohta mä saan kuitenkin pettyä.." Mari sanoi, jouduttuaan kuitenkin hetken aikaa hakemaan noita sanoja mielessään. Mari tosiaankin oli ihan liian sinisilmäinen ja Mirollakin oli nyt helpot mahdollisuudet satuttaa Maria, tuo tiesi Marista jo niin paljon ja pystyisi pettämään tuon ihan liian helposti, tuo oli päässyt niin lähelle, lähemmäksi kuin kukaan muu pitkään aikaan.

"En mä siis usko, et sä mut oisit jotenkin pettämässä tai sä satuttasit mua, kyllähän sä oot sen itekkin mulle sanonu mut mä en voi sille mitään, et välillä mua vaan rupee pelottamaan, et kohta muhun sattuu ja ihan kunnolla.." Mari sanoi, katsahtaen taas Miroa silmiin. Ei hän halunnut loukata Miroa sanoillaan ja ei oikeastaan edes uskonut, että Miro jotenkin loukkaantuisi, sillä heidänhän piti nyt puhua asioista ihan kunnolla, että näihin asioihin tulisi selvyys ja eikös sen tarkoittanut sitä, että kumpikin puhuisi myös peloistaan? Eihän siitä muuten tulisi mitään, jos he eivät tienneet, mitä toinen odotti suhteelta tai mitä nuo pelkäsivät siinä parisuhteessa. Eivät he muuten pääsisi tässä asiassa kovin pitkälle, jos eivät tietäisi toisistaan näitä asioita.

Mari hymyili pienesti Miron sanoille, jääden vain katselemaan tuota hetkeksi aikaa. Aika moni nainen tosiaan olisi tässä vaiheessa kääntänyt selkänsä ja lähtenyt menemään mutta Mari ei aikoisi enää tehdä niin. Jos Miro tarvitsi aikaa niin sitähän tuo sitten saisi, Mari ei haluaisi pakottaa Miroa mihinkään mihin tuo ei selvästikkään ollut valmis. Siitä huolimatta Marista tuntui pahalta se, että Niila oli onnistunut jättämään tuommoiset jäljet mieheen, olikohan tuo itsekkään tajunnut, miten pahasti tuo satuttanut miestä, kun oli kylmästi hylännyt tuon? Mari ei voisi ikinä tehdä Mirolle samalla tavalla.
"Mä oon kyllä valmis oottamaan ja eihän meillä oo mihinkään kiire minkään suhteen kanssa, kun kummallakin on ihan hyvä näinkin." Mari sanoi, tuntien hymyn taas nousevan huulilleen, kun hän tunsi Miron suukotuksen päälaellaan.

"Oon niin samaa mieltä. Jos vaikka luvataan tästä lähtien, että puhutaan asiat heti läpi? Jos me ei puhuta heti niin ne vaan pahnee, kuten ollaan jo huomattu", Miro ehdotti. Tosin eikö se olisi suhteellisen selvä asia? Vaaleatukkainen nuorukainen itse ei ainakaan enää hyväksyisi yhtäkään tilannetta, jossa hän tai Mari vain lähtisi paikalta ilman sopimista. Mitäköhän Mirolla oli oikein silloin mielessä, kun hän oli vain lähtenyt Marin asunnosta eikä ollut puhunut tuntemuksistaan? Se oli sellainen tilanne, jonka Miro halusi unohtaa. Ja jos jokin oli varmaa, niin se, että Miro ei enäää koskaan toistaisi sitä. Se oli ollut naurettavaa ja lapsellista, Mirohan tiesi tasan tarkkaan, että Mari oli epävarma ja tuota vain oli pelottanut. Siksi Miron olisikin pitänyt jäädä lohduttamaan Maria eikä suinkaan paeta paikalta.

Parisuhde. Se oli kyllä sellainen sana, joka oli yhtä hepreaa Miron korville. Ajatella, että mies oli ollut parisuhteessa vain kerran, ja siitäkin oli monta vuotta. Eikä sekään kokemus ollut tosiaan mikään maailman parhain, kun loppujen lopuksi se päättyi siihen, että Niila oli päättänyt jättää miehen oman onnensa nojaan. Sitä Miro ei kyllä kykenisi koskaan unohtamaan tai sen koommin antamaan anteeksikaan. Se oli tuntunut tuolloin ihan järjettömän pahalta, tuntui oikeastaan vieläkin, mutta Miro oli haudannut ne surun tunteet jonnekin syvälle itseensä ja oli päättänyt unohtaa ne. Kuitenkin aina välillä se pettymyksen ja haikeuden tunne vielä puski läpi, mikäli Miro sitä oikein kunnolla ajatteli. Nytkin hän oli hieman vakavamman oloinen. Onneksi Mirolla oli kuitenkin Mari vieressään, kyseisestä naisesta hän kun sai tukea.

"Mm.. Sen sun epävarmuuden mä oon kyllä huomannu", Miro nyökkäsi, pohtien sitten Marin sinisilmäisyyttä; se oli ihan uusi piirre Mirolle kuultavaksi, mutta hyvä, että Mari sanoi sen. "Tosta satuttamisesta.. Mä en koskaan tekis oikeesti mitään sua satuttavaa tahallani. Mutta juttuhan on se, että mä en haluu on/off -suhteeseen. Jos tää jossain vaiheessa muuttuu sellaseks, niin mä voin jo valmiiks sanoo, että kävelen sillon pois, vaikka se sun jättäminen kauheeta oliskin niin mulle kuin sullekki. Sä kuitenkin varmaan tajuut, mitä tarkotan. Tuskin kumpikaan meistä haluu onnettomaan suhteeseen." Miro oli huomattavasti vakavampi. Toivon mukaan Mari taas tajusi Miron pointin, koska joku saattaisi lukea miehen suorat sanat taas ihan väärin. Miro kuitenkin tunsi, että oli parempi puhua suoraan kuin jättää joku tunne kytemään sisälle.

"Mä pelkään suhteessa sitä, että mut hylätään taas. Sen takia mä pelkään päästään ihmisiä lähelle. Mä oon tuntenu sen tunteen jo kaks kertaa, ensin mun vanhemmilta ja sitten Niilalta, ja se riitti. En mä uskalla hypätä suinpäin suhteeseen vaan ensin pitää tutustuu. Mulla nimittäin saattaa pelko nousta pintaan jossain ihan normaalissa tilanteessa", Miro totesi. Pelko - se oli se oikea sana. Vaaleatukkaista nuorukaista pelotti parisuhteeseen astuminen, ja se, että hänen tuli taas päästää joku ihminen lähelleen. Jopa hänen oma sukunsa oli hänet hylännyt, ja se oli ehkä se kaikista pahin. Niilan nyt vielä pystyi jotenkuten kestämään. Mutta sukulaisiaan mies ei näkisi enää koskaan. Hänellä ei ollut ketään samaa verta olevaa Helsingissä häntä tukemassa.

"Nii.. Se on tosin harmi vaan, etten mä saa esitellä sua vielä kavereille mun naisena", Miro virnisti kevyesti. Mari oli tosiaan nainen, josta saattoi oll ylpeä, eikä mies jaksanut odottaa, että vielä joskus voisi mennä kavereidensa luo ja esitellä Marin hänen naisystävänään. Tulisikohan sitä päivää edes koskaan? Milloin kaksikko saisi sen rohkeuden astua parisuhteeseen? Sitä ei voinut sanoa kukaan. Saattoi olla, ettei sitä päivää tulisi koskaan, ja lopulta heidän tiensä eroaisivat. Sitä Miro ei kuitenkaan halunnut. He täydensivät toisiaan liian hyvin juuri näin.

"Sopii mulle. Kumpikaan ei lähde kesken "riidan" tai minkään muun draaman enää yhtään mihinkään, koska siitä ne asiat vasta pahenee, se on tullu nyt huomattua jo niin monta kertaa." Mari sanoi. Hän ei tosiaankaan jaksaisi enää tätä pelleilyä, että aina kun jompi kumpi sanoi jotain niin toinen lähtisi ovet paukkuen paikalta. Mari oli tehnyt sen itsekkin ja Miro oli toistanut saman heti perässä. Ehkä heidän nyt ihan oikeasti pitäisi opetella puhumaan myös niistä vaikeista asioista eikä heittäytyä vain tekopyhäksi ja lähteä lätkimään. Mari kyllä tiesi myös, että hänen pitäisi yrittää päästä tästä jatkuvasta epävarmuudesta eroon, ei hän aina vain voisi heittäytyä niin pelkuriksi ja epävarmaksi, muutenhan Mirokin kyllästyisi häneen lopullisesti, kukapa semmoista epävarmuutta koko aikaa jaksaisi.

Maria harmitti paljonkin se, miten epävarma hän oikein oli ja väkisinkin häntä alkoi mietityttää, oliko hän muka ollut semmoinen aikaisemmin. Kun hän oli lukiossa seurustellut Juhon kanssa, hän ei tosiaankaan ollut näin epävarma vaan luotti itsestään ja luotti myös siihen, että Juho piti hänestä eikä hänen tarvinnut koko ajan epäillä itseään. Kai ne ajat Yhdysvalloissa, kaikki se stressi, ahdistus ja ennen kaikkea syömishäiriö olivat tehneet Marista niin kamalan epävarman. Se oli jopa pelottavaa, Mari ei todellakaan haluaisi olla tämmöinen mutta hän ei tiennyt, miten ihmeessä pääsisi siitä epävarmuudesta eroon.

Mari kuunteli hiljaisena Miron sanoja, meinaten sanoa väliin jotain mutta antoi Miron kuitenkin sanoa asiansa loppuun. Joskus aikasemmin Mari olisi tosiaan saattanut loukkaantua noista sanoista mutta nyt hän mietti asiaa kunnolla ja Miro oli kyllä ihan oikeassa. Olihan se nyt parempi puhua tästäkin asiasta ihan suoraan eikä vain kaunistella asioita ja jättää joitakin tunteita kertomatta. Kerta he nyt olivat aloittaneetkin näistä asioista puhumisen niin pitäisihän ne asiat sitten puhua kerralla selviksi.
"Kyllä mä sen ymmärrän enkä mäkään nyt mitään on/off-suhdetta halua. Jos me jossain vaiheessa päätetään alkaa seurustelemaan niin sitten sitä kans ollaan yhdesssä eikä tosiaankaan pelleillä tällä tavalla, et välillä ollaan väleissä ja välillä taas ei. Toki välillä on varmasti vaikeetakin mutta jos se juttu rupee olemaan yhtä käden vääntöö ja hampaiden kiristelyä koko ajan nii ei siinäkään oo mitään järkee." Mari totesi. Ei hänkään haluaisi mitään onnettomassa suhteessa mutta hän halusi uskoa, että heidän mahdollisesta suhteestaan ei ylipäätänsä tulisi onneton.

"Jos sulle vaan tulee jossain vaiheessa semmonen tunne, et se sua pelottaa joku asia niin sun pitää puhua siitä mulle. Mä en oo hylkäämässä sua mutta mä haluun silti tietää tommosista asioista, et sun ei tarvii yksin aatella noita asioita." Mari sanoi, katsahtaen Miroa taas samalla silmiin. Hän tosiaankin halusi olla tuon tukena tässä asiassa ja Miron oikeasti pitäisi puhua hänelle näistä asioista, jos nuo halusivat, että tästä suhteesta joskus tulisi jotain. Kyllä Mari ymmärsi Miron pelot mutta silti häntäkin hieman pelotti ajatus siitä, että jos hän sattuisi joskus vahingossa säikäyttämään Miron ja näin ollen hätistelemään tuon elämästään pois.

"No, eiköhän se päivä tuu vielä joskus. Tai ainakin niin mä haluaisin." Mari sanoi hymyillen. Hän todellakin odotti sitä, että voisi esittäytyä Miron tyttöystävänä tuon kavereille ja saisi myös esitellä Miron kunnolla ystävilleen. Olivathan hänen ystävänsä jo Miron nähneet pari kertaa baarissa mutta nuo tuskin olivat silloin saaneet heidän tilanteestaan oikeaa kuvaa.

"Se on sitte sovittu", Miro virnisti ja ihan leikillä kätteli Maria - sopimushan piti. Pitäisiköhän laatia oikein kirjallinen sopimus? No ei sentään. Ihan varmasti tämä sopimus oli nyt jäänyt kaksikon mieleen, taisivat he lähes kirjoittaa sen sydämiinsä. Varmasti kumpikaan ei halunnut aiheuttaa toisilleen sydänsuruja. Miro ei ainakaan kestäisi sellaista tällä hetkellä, hän oli oikeastaan vielä ihan raakile näissä parisuhteeseen liittyvissä asioissa, ja tarvitsikin siinä paljon apua. Tosin Marikin vaikutti vielä olevan hiomaton timantti. Tässä he siis olivat, kaksi keskeneräistä ihmistä, mutta ehkä he yhdessä muodostaisivat yhden kokonaisen ihmisen. Siltä ainakin tuntui, sillä Miro tunsi olevansa kokonainen Marin kanssa.

Miro oli huomannut, että saattoi sanoa liian suoraankin asioita äskettäis, ja hetken onnistuikin pelkäämään, että Mari reagoisi. Jos tuo nyt suuttuisi, niin mies vannoi, että ihan varmasti kävelisi tästä suhteesta, sillä silloin se muuttuisi juuri sellaiseen on/off-suuntaan, jota mies vihasi. Miro oli kuullut kavereiltaan ihan tarpeeksi kaikenlaisia kauhutarinoita ristiriitaisista suhteista, eikä tosiaan halunnut itse sellaiseen, hänellä kun oli aikoinaan ollut tasapainoinen, hyvä parisuhde, joka sitten oli kuitenkin loppunut Niilan hylätessä miehen.
"Kiitos, että sä tajusit. Mä saatoin sanoo suoraan mun ajatukseni, mutta mä kans tarkotin niitä. Ja mä en siis todellakaan halua jättää sua. Mä haluun tällä hetkellä enemmän ku mitään muuta että tää meidän juttu onnistuu", Miro katsahti taas naista silmiin. Hän ei tosiaan haluaisi jättää Maria, mutta jos tilanne vaikuttaisi onnettomalta molempien mielestä, niin ehkä sitten olisi parempi, että Miro tekisi sen ensimmäisen, kuolettavan iskun. Ei onnettomassa parisuhteessa koskaan ollut hyvä olla.

"Mä ainakin yritän, mutta mä en voi oikeesti luvata. Mä en voi sille mitään että joskus mulle on vaan niin helvetin vaikeeta puhua mun tunteista. Sulle tunteista puhuminen on kyllä helppoo, mut sitte ku se pelko iskee niin tuntuu, ettei mulla oo ketään jolle uskaltais puhua", Miro jatkoi purkamistaan. Luoja kuinka vapautunut olo siitä tulikaan. Mies oli kertonut näistä asioista vain muutamalle, oikeastaan vain parhaille ystävilleen Iinalle ja Auroralle, eikä noillekaan ehkä ihan kaikkea, vaan sellaisen vähän kaunistellumman version. Marille Miro kuitenkin puhui ihan suoraan, koska rehellisyys oli yksi parisuhteen edellytys. Rehellisyyttä Miro kyllä saattoi luvata ainakin omalta puoleltaan, mutta asioista puhuminen oli asia, mikä miehen vielä piti opetella, ja ehkä Mari sen hänelle vielä opettaisikin.

"Sun pitää jo nyt valmiiks valmistuu henkisesti jätkien idioottimaisiin juttuihin", Miro naurahti muutaman kerran melko kovaäänisestikin. Hän vaan saattoi jo kuvitella, kuinka nuo vitsailisivat koko tilanteesta ja pommittaisivat Maria kysymyksillä. Se oli kuin joku ihmeen tulikoe. Miron naispuolisten ystävien kanssa tilanne sujuisi kyllä hyvin.
Lopulta mies käänsi katseensa naisen silmiin, ja painoi lempeän suukon tuon huulille. Ihanaa kun kaikki oli nyt sovittu. Mies ei olisi kyllä päässyt yli Marista vielä hetkeen, ja ei koskaan olisi voinut esitellä naista kavereilleen. Tosin hän voisi tehdä sen nyt. Hän voisi osoittaa, että kykeni viettämään koko illan aikaa vain yhden naisen kanssa ja olla tosissaan. Mies hymyili, nousten sitten ylös ja tarttui naista kädestä. Pian hän ohjasi Marin kohti sitä samaista ovea, josta he olivat tulleet tähän huoneeseen.

"Mennään näyttämään noille, että meillä on jotain ainutlaatusta."