If perfect's what you're searching for, then just stay the same

Torstai 26.1.2012, klo 20:00 -->
kapakka, Kristianin bändin keikka
Eevi Laakso & Kristian Nevantaus

Eevi käveli jännittyneenä katua eteenpäin. Kristian oli nimittäin kutsunut hänet kuuntelemaan bändinsä keikkaa. Ja tottakai hän halusi mennä, juuri sinne hän oli menossakin.
Eevi ei olisi millään malttanut odottaa pääsevänsä paikalle, mutta tuntui kuin kortteli toisensa perään olisi tullut vastaan, mutta juuri se kyseinen kapakka loisti poissaolollaan. Kellokin juoksi eteenpäin ja Eevi pelkäsi myöhästyvänsä. Se jos mikä ei tekisi Kristianiin vaikutusta, tulla nyt myöhässä paikalle.

Vihdoin ja viimein se kapakka kuitenkin tuli vastaan, ja turhia odottelematta Eevi suuntasi sisälle. Hän oli valinnut päälleen perustyylikkäät vaatteet, farkut ja siistin mustan paidan. Hiuksensa nainen oli jättänyt ihan vain vapaasti auki. Tosin ne olivat eilen olleet kunnon kiharoilla, ja koska hän ei ollut pessyt hiuksiaan niin nyt hiukset olivat kauniisti laineilla. No, pitihän sitä kaunis olla kun Kristianin näkisi.

Nainen katseli hetken kapakassa ympärilleen, täällähän oli ihan kivasti porukkaa. Seuraavaksi Eevi katsoi paremmin, tarkemmin ympärilleen, jos sattuisi näkemään Kristianin edes vilaukselta. No tuskimpa vain hän näkisi, olihan tuo varmaan jossain takahuoneessa bändinsä kanssa valmistautumassa. Keikanhan pitäisi alkaa ihan näillä minuuteilla, hän oli tullut niin viimetipassa, kun ei ollut tajunnut arvioida meikkaamiseen kuluvaa aikaa oikein. No, milloinpa hän olisi osannut arvioida ajan oikein, hah.

Koskaan takahuoneessa istuminen ei ollut näin jännittävää. Kristian joutui jopa oikein kunnolla yrittää rauhoittaa itseään, tehdä mielialaharjoituksia ja kaikkia muuta, kun sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Ei se kyllä mikään ihme ollutkaan, kun mies oli kutsunut Eevin katsomaan heidän esitystään. Vaikka yleensä kaikki meni esityksissä oikein hyvin, niin silti Kristiania jännitti. Tässä tapauksessa häntä oikeastaan jännitti vain se, että pitäisikö Eevi tästä kaikesta. Ei Kristian tiennyt, mistä Eevi piti.

Kristian kuunteli, kuinka bändikaverinsa puhuivat jotain ihmislaumasta odottamassa. Ihme, että heidän keikallaan oli porukkaa. Yleensä löytyi vain muutama känninen tunteella mukana laulava. Oikeastaan ne kännikalat olisivat olleet sopivia tähän tilanteeseen. Miksi? Koska Kristian oli päättänyt alkaa oikein tunteilla ja laulaa rakkauslaulun lavalla Eeville. Okei, hänen kaverinsa olivat nauraneet tätä suurin piirtein lattialla kierien mutta kyllä nuo sitten olivat suostuneet. 'Mitä vain, että sä saat naista' olivat Kristianin kaverit sanoneet. Olipa sekin taas hauska juttu.

Lopulta kello oli sen verran, kuin pitikin, ja he saivat mennä lavalle. Huh sitä jännitystä ja adrenaliinipiikkiä kehossa. Tuttuun tapaansa Kristian kuitenkin asettui sinne rumpujen taakse yrittäen samalla etsiä Eeviä katseellaan. Hitto, hän ei saanut tuota näköpiiriinsä. Mies huokaisi. Kyllä hän tiesi, että Eevi oli paikalla, mutta missä, siitä ei ollut tietoakaan.
Lopulta bändin solisti esitteli heidät ja ensimmäinen biisi pamahti soimaan. Että tämä rumpujen hakkaaminen oli niin vapauttavaa, ja oli ihanaa, kuinka siinä sai fiilistellä.

Vihdoin bändi saapui lavalle, joten hän sai Kristianin näkökenttäänsä. Tämä odottaminen, vaikka se olikin kestänyt korkeintaan vaivaiset pari minuuttia, oli tuntunut liian pitkältä ajalta. Eevi ei ollut tiennyt mitä tehdä joten oli vain vilkuillut kelloa kännykänsä näytöltä. Välillä hän oli toki vilkuillut ympärilleenkin siinä toivossa, että näkisi Kristianin ennen keikkaa, mutta turhaahan se oli ollut, ja sen Eevi oli tiennyt jo etukäteen. Piti sitä kuitenkin jotain tekemistä saada, joten se ympärille katseleminen sai toimittaa järkevän tekemisen virkaa.

Bändin saapuessa lavalle nauliutui Eevin katse hetimälleen Kristianiin. Voi kuinka hyvältä tuo näyttikään. Mies asettui rumpujen taakse ja Eevi vilkaisi bändin solistia sen aikaa kun tuo esitteli noiden bändin. Eevi huomasi Kristianin katselevan ympärilleen ja meinasi jopa vilkuttaa, tai nousta seisomaan, jotta Kristian näkisi hänet. Mutta ei, ei hän sellaista kehdannut tehdä, olisi vielä joku toinen bändiläisistä luullut hänen vilkuttavan tuolle. Siinä sitä olisi ollut. Sen lisäksi Eevi ei halunnut mitään turhaa huomiota kanssaihmisiltä, hän olisi täällä ihan kuin kaikki muutkin, katsomassa Kristiania.. Ei hitto, siis bändiä, bändiä tietenkin.

Ensimmäinen biisi alkoi soida ja Eevi soi katsettaan muilla bändin jäsenille hetken verran. Katse kuitenkin palasi Kristianiin melkein hetimälleen, eihän hän muita halunnut katsella. Ja Kristianin ansiosta hän täällä vain oli. Oli ollut ihana saada kutsu kuuntelemaan noiden keikkaa, ja pakko myöntää, että nuo soittivat hyvin. Eevi heilutti jalkaansa pienesti rytmissä ja hymyili pienesti vilkaisten sitten kanssaihmisten reaktiota noiden musiikkiin. Mutta taaskin, mikä kumma siinä Kristianissa oli, ettei hän pystynyt pitämään tuosta katsettaan erossa. Oli kuin jokin voima olisi vetänyt hänen katsettaan tuon komean rumpalin suuntaan. Ja niin Eevi tajusi taas vain tuijottelevansa Kristianin suuntaan, musiikinkin mennessä jo hitusen ohi korvien.

Kristian antoi vain mennä. Hän antautui ihan täysin musiikin maailmaan, nautti siitä vapauden tunteesta minkä sai soittaessaan. Joidenkin mielestä se saattaisi olla outoa, mutta miehelle se ei sellaista ollut. Hän oli soittanut ihan pienestä asti ja musiikki oli aina ollut se pakokeino hänelle paskasta arjesta. Ja niin - kyllä se vapauttikin. Se vapautti Kristianin niin jännityksestä kuin kaikista epämääräisistä ajatuksistakin. Tosin sillä hetkellä hänen ajatuksiinsa mahtui yksi ylimääräinen jäsen, nimittäin Eevi. Hän ei ollut vielä naista nähnyt, mutta ehkä sitten näkisi, kun pääsisi esittämään sen coverinsa - ja nimenomaan pääsisi! Nyt Kristian jo oikein odotti sitä innolla.

Biisit vain menivät koko ajan eteenpäin. Kristian sai jopa pitää yhden biisin jopa vapaatakin, kun oli akustinen versio menossa yhdestä heidän biisistään. Silloin hän jopa ehti tutkia yleisöä kunnolla. Ehkä hän jopa voisi saada Eevin näkökenttäänsä? Kristian kuunteli solistin, eli Jussin, lähes virheetöntä laulusuoritusta yleisöä katseellaan haravoiden. Pian Kristianin huulille nousikin se vino hymy - Eevi. Tuon katsekontaktin mies onnistui saamaan heti. Mahtoi Eevi siis olla katsonut häntä koko soittamisen ajan. Kristian heilautti päätään Eeville, ja antoi vinon hymynsä muuttua ihan hammasrivistönsä paljastavaksi. Hän ei kuitenkaan voinut kauaa Eeviä katsella kun jo joutuikin keskittymään seuraavaan biisin.

Kaksi biisiä hänen taukonsa jälkeen, ja nyt oli hänen aikansa. 'Meillä on tänään tällainen pieni erikoisnumero ku meidän Samu-Sirkka - siis Kristian - päätti alkaa älköromanttiseks!' Jussin ääni kaikui Kristianin korviin ja sai miehen naurahtamaan. Taisi muukin yleisö vahän hörähtää tuolle heitolle. Lopulta Kristian kuitenkin vaihtoi paikkoja Jussin kanssa ja pian mies olikin jo mikkistandin edessä.
"Joo", Kristian naurahti rennosti - ei häntä hermostuttanut. "Eli me tässä poikien kanssa coveroitiin Just the way you are -biisi. Tää laulu on omistettu kaikille ihanille naisille siellä yleisössä, ja eritoten tuolle kauniille blondille ihan mun edessä olevassa pöydässä." Kristian katseli Eeviä lähes koko ajan puhuessaan, mutta toki vilkuili välillä muitakin. Kristian naurahti kuullessaan, kuinka joku bändinsä jäsenistä vislasi Eeville. Lopulta ensimmäiset sävelet alkoivat ja laulu saattoi alkaa.

Eevi keskittyi siihen musiikkiin, ja Kristianiin. Harmi vain, mies ei ollut selvästi vielä huomannut häntä. No ei mikään ihme, pitihän tuon keskittyä soittamiseen eikä siihen, että löytäisi hänet katsomosta. Mutta silti Eevi odotti sitä hetkeä kun heidän katseensa kohtasivat. Voi kun toinen vain kääntäisi katseensa hänen suuntaansa ja huomaisi hänet. Entä jos mies luuli ettei hän ollutkaan tullut paikalle?

Ei hänen kauaa pitänyt odottaa sitä katsekontaktia. Nyt oli nimittäin akustisen biisin vuoro, jolloin Kristian ei tietenkään soittanut. Eevi seurasi Kristiania katseellaan, kun toinen katseli yleisön suuntaan. Olisi nyt katsonut tänne päin, eih, aivan väärä suunta. Kohta mies kuitenkin huomasi hänet, vihdoinkin. Eevi nyökkäsi pienesti päällään tervehdykseksi ja antoi hymyn valaista kasvonsa. Harmi etteivät he voineet kauan tätä katseiden vaihtamista jatkaa, kun Kristianin piti jo keskittyä seuraavaan biisiin.

Eevi alkoi pikkuhiljaa laskea jo, kuinka monta biisiä toiset soittaisivat. Ei noiden musiikissa mitään vikaa ollut, ei hän sen takia alkanut laskemaan. Vaan hän laski, koska ei olisi malttanut odottaa, että pääsisi juttelemaan Kristianin kanssa. Hän kuitenkin joutui keskeyttämään mietintänsä kun tajusi solistin välispiikkauksen. Kristian mitä? Eevi kohotti pienesti kulmiaan, ihan vahingossa, kun katseli Kristianin nousevan rumpujensa takaa, ja menevän mikkistandin eteen.
Se Kristianin spiikkaus, ja häneen viittaaminen, sai pientä punaa Eevin poskille, taas kerran. Ja se puna vain syveni, kun joku bändin jäsenistä vislasi, ja tuntui kuin kaikki olisivat katsoneet hänen suuntaansa.

Sen laulun alkaessa piti Eevi katseensa entistä tiukemmin Kristianissa. Oliko se laulu oikeasti osoitettu hänelle? Voi luoja kuinka ihanan romanttista. Tämän hetken oli pakko olla unta, eihän tällaista tapahtunut tosielämässä. Eevistä tuntui kuin hän olisi leijunut jossain pilvissä. Hän ei voinut estää sitä onnellista hymyä, joka väkisin oleili hänen huulillaan, kun hän kuunteli laulun sanoja Kristianin laulamana. Melkoinen yllätys.

Mahtoi yleisö ajatella, että mitä helvettiä, kun rock-pohjaisella keikalla alettiinkin yhtäkkiä soittaa jotain pop-biisiä. Kyllähän Kristian oli yrittänyt etsiä jotain kivoja rockbiisejä, jotka kuvaisivat hänen tunteitaan Eeviä kohtaan, mutta sellaista ei ollut millään löytynyt. Niinpä Kristian oli turvautunu Bruno Marsiin ja tuon äklöromanttisiin sanoituksiin. Huh, kyllä Kristiania aina välillä nauratti, kuinka kliseinen tyyppi hän olikaan naisten kanssa. Hän ei ollut sellainen perusmies, mutta hei, eivätkö naiset pitäneet Kristianin kaltaisista taiteilijasieluista?

Vaikka Kristian melko tunteikas tyyppi olikin, ei se tunteista puhuminen hänelle mitään helppoa ollut. Näin musiikin kautta tunteiden kertominen oli kuitenkin helppoa. Sitä paitsi, kun Eevikin harrasti musiikkia, tajusi hän, millainen merkitys tällä oli Kristianille. Kristian tosiaan laittoi musiikkiin mukaan aina koko sydämensä eikä pidätellyt yhtään. Nytkin hän lauloi kaikella tunteella, ja katsoi Eeviä silmiin lähes koko laulun ajan. Toki hän välillä vilkuili muitakin naisia kohteliaisuudesta mutta hänen puoleltaa tämä laulu oli osoitettu nimenomaan Eeville; naiselle, joka oli täydellinen juuri sellaisena kuin oli.

Lopulta laulu loppui ja Kristian vain katseli Eeviä hymyillen. Hemmetti kuinka hänen olisi silläkin hetkellä tehnyt mieli mennä vain suutelemaan kyseistä vaaleaverikköä. Hänen olonsa oli niin vapautunut. Lopultakin hän oli onnistunut laulamaan niistä tunteistaan, ja nyt Eevikin tiesi, mitä hän tunsi. Pian Kristian tajusi sen tuijottamisensa.
"Siis joo, kiitos! Tämä ilta oli tässä!" Kristian naureskeli, kun ei ollut sanonut mitään vaan oli pelkästään katsellut Eeviä. Lopulta mies kuitenkin sulki mikin. Mitään we want more -huutoja ei tullut, eikä se mikänä ihme ollutkaan, kun keikka oli pienessä kapakassa.
Lopulta Kristian käänsi katseensa Eeviin ja osoitti tuolle kädellään, että pysyisi paikallaan, vähän kuin koiralle. Ei Eevi huutamista kuitenkaan kuulisi. Nopeasti mies katosi bändeineen takahuoneen puolelle.

Takahuoneessa ei tapahtunut mitään jännittävää. He vain puhuivat, miten keikka oli mennyt. Lisäksi he kehuivat Kristiania siitä, kuinka hän ei ollut koskaan laulanut yhtä tunteella. Ei hän ehkä niin ollut tehnyt yleisön edessä, mutta yksinään kyllä. Tänään hänellä oli kuitenkin ollut hyvä syy laulaa kaikesta sydämestään.
Pian alkoikin tavaroiden roudaus, ja siinä välissä hän ehti pompata alas lavalta. Automaattisesti hänen katseensa porautui Eeviin.
"No, mitä tykkäsit?" Kristianin huulille nousi taas se lempeä, vino hymy, jonka vaan Eevi onnistui näkemään. Ihan kuin muita ei edes olisikaan paikalla.

Se biisi meni kyllä suoraa Eevin sydämeen. Hän tiesi ettei tämä ollut mikä tahansa biisi, joka oltiin summassa valittu, vaan Kristian oikeasti allekirjoitti tämän biisin sanat. Mies todella tunsi häntä kohtaan vahvoja tunteita, sen tämä laulu osoitti. Vaikka Kristian oli sen ääneen sanonutkin, niin nyt Eevi alkoi tämän laulun avulla tajuamaan sen ihan oikeasti. Ja kuinka tunteella Kristian lauloikaan, se kuulosti niin hyvältä. Ja siinä laulun aikana, Kristiania katsellessaan, Eevi myös tajusi jotain muutakin. Hän taisi oikeasti rakastaa tuota miestä.

Vaikka laulu oli jo loppunut, he yhä tuijottelivat Kristianin kanssa toisiaan silmiin. Eikä Eevi edes melkein tiedostanut sitä tosiasiaa, että se laulu tosiaan oli loppunut, ja muu yleisö ehkä odotti jotain muutakin kuin sitä, että he olisivat tuijotelleet toisiaan. Eevin huulilla oli hymyä, aivan liian onnellista hymyä, kun Kristian totesi illan olleen tässä. Mikä täydellinen ilta, mikä täydellinen lopetus tälle keikalle. Eevi nyökkäsi osoittaakseen ymmärtäneensä, kun Kristian osoitti hänelle kädellään, että naisen pitäisi pysyä paikallaan. Sen jälkeen Kristian katosi bändinsä kanssa takahuoneen puolelle, ja Eevi jäi paikoilleen se typerä hymy edelleen huulillaan. Eevi laski katseensa hetken kuluttua lattiaan, kun halusi jo piilottaa tämän hymyn muilta kanssaihmisiltä, nuohan pitäisivät häntä vielä ihan hulluna.

Hän ajatteli sitä laulua, niitä sanoja, Kristiania, omia tunteitaan ja kaikkea. Elämä tuntui hymyilevän pitkästä aikaa todella leveästi, ja niin teki hän itsekin. Hän muistaisi tämän hetken varmaan koko loppuelämänsä. Aivan sama vaikka hänestä ja Kristianista ei tulisi mitään suurempaa, mitä Eevi ei kyllä edes jaksanut uskoa. Ei ollut mahdollisuutta, ettei heitä oltu tarkoitettu yhteen. Eevi tunsi sen sydämessään, että näin kuului olla, heidät oltiin luotu toisilleen.

Eevi käänsi katseensa taas lavan suuntaan, kun hän alkoi kuulla sieltä ääniä. Kristian kavereineen taisi aloitella roudausta, ja mies pomppasi tässä välissä lavalta alas. Se Kristianin kysymys sai Eevin virnistämään pienesti, kun nainen käveli Kristianin luokse ja kietoi kätensä toisen ympärille.
”mä oon ihan sanaton, se oli jotain tosi upeaa”, Eevi lausahti sitä hymyä huulillaan. Muuten hän ei olisi sanonut mitään, olisi vain suudellut toista, mutta kun ei hän oikein yltänyt. Se oli pienoinen ongelma. Siksi pitikin toivoa, että toinen vähän helpottaisi asiaa vaikka itse suutelemalla häntä ensin.

Kristian tunsi kerrankin tehneensä jotain oikein, ja ei hitto kun se tuntui hyvältä. Hän ei edes osannut kuvata sitä vapautta sisimmässään, sitä tunnetta, jonka tuon laulun laulaminen oli saanut aikaan. Se laulu oli osoitettu nimenomaan Eeville. Joojoo, se oli olevinaan myös osoitettu muille naisille kuin Eeville, mutta ei mies voinut kieltää, etteikö hän olisi ajattelut koko ajan Eeviä laulaessaan. Tai sen koommin kyllä katsonut. Hän yritti vilkuilla muitakin, mutta koko ajan Kristianin katse oli vain uppoutunut niihin Eevin kauniisiin silmiin. Ja se Eevin hymy.. Jeesus sentään, sehän valaisi koko tilan. Tajusikohan sitä kukaan muu kuin Kristian? Toivon mukaan ei, koska Kristian halusi, että Eevi oli vain tarkoitettu hänelle. Ja kyllä mies uskoikin, että niin oli.

Eevin vastausta odotellessaan Kristian katseli tuota vain silmiin ja hymyili lempeästi. Huh, kuinkahan idioottimaisena kaikki ne ihmiset kapakassa sitä ilmettä pitivät? Siitä ei ollut tietoa, mutta ei se oikeastaan miestä haitannutkaan. Ei häntä ollenkaan haitannut, vaikka muut näkisivätkin tai kuulisivat ne Kristianin ajatukset. Ei Kristiania hävettänyt se, että hän oli rakastunut. Hitto - hän tosiaan oli rakastunut. Aiemmin hän oli sanonut sen täyden tunnekuohun vallassa, mutta nyt hän pystyi toistamaan asiaa ihan täydessä järjessään. Vai oliko tämä vapautunut olo sittenkään normaalia? Kyllä, kyllä se oli, ja vaikkei olisikaan, kyllä Kristian tiedosti rakkautensa Eeviä kohtaan. Ei se ollut mikään salaisuus. Kaikkihan sen näkivät jo miehen elekielestä.

"Niin bändi vai minä?" Kristian virnisti leikkisästi naisen sanat kuullessaan. Kyllähän mies nyt ihan selvästi tajusi, että Eevi oli tarkoittanut sitä laulua, mutta pakko miehen oli tässä nyt vähän naista kiusoitella. Tämä oli kyllä taas sitä flirttausta, mutta nyt Kristian tiesi, että se oli ihan sallittua joten tässä ei ollut mitään hävettävää tai pelottavaa. Kristian tiesi, että Eevi oli nyt vapaata riistaa ja mies saisi kohdella naista miten halusi - tosin tietenkin Eevin ehdoilla. Ei Kristian tahtoisi saada Eeviä ahdistuneeksi hänen läsnäolostaan.

Mies jäi hetkeksi katsomaan Eeviä silmiin lämpimästi, kunnes vei kätensä naisen poskelle. Pelkkä naisen koskettaminen sai Kristianille sanoinkuvaamattoman hyvän olon. Eikä sitä tullut peitellä, eikä kyllä sitäkään, että Kristian halusi nyt suudella Eeviä. Vaikka kaikki ihmiset katsoisivat, ei sillä ollut mitään väliä, koska Kristian voisi kuuluttaa tunteitaan vaikka koko maailmalle. Kevyt hymy huulillaan mies lopulta kumartui viemään huulensa Eevin omille, ja vei vapaan kätensä tuon selälle. Se tuntui yhtä hyvältä kuin aikaisemminkin.

Eevi pyöritteli sitä ajatusta ja tunnetta mielessään. Rakastunut. Tältä siis tuntui olla oikeasti, ja palavasti, rakastunut. Ei hän ollut ikinä mitään tällaista kokenut. Siksi tämä olikin jotain todella ainutlaatuista, niin ihanaa. Eevi mietti mielessään pitäisikö Kristian häntä aivan outona, jos hän sanoisi tuolle, että oli tajunnut rakastavansa tuota. No, ehkä sitä riskiä hän ei vielä uskaltanut ottaa, eiväthän he vielä edes seurustellet. Aivan, se oli sääli. Mutta milloin seurusteluakaan uskaltaisi ehdottaa? Vasta parin kuukauden tapailun jälkeen? Siinä ajassahan ehtisi tulla hulluksi kun tiedosti vahvat tunteensa, muttei uskaltaisi osoittaa niitä toiselle. Tai sitten pitäisi ottaa se riski silläkin uhalla, että toinen säikähtäisi.

Eevi naurahti pienesti kuullessaan Kristianin kysymyksen, jonka tuo esitti virnistellen.
”no sinä tietenki, hölmö”, Eevi lausahti naurua äänessään, sipaisten sormellaan pienesti Kristianin poskea. Oli todella vapauttavaa saada toimia Kristianin kanssa täysin miten halusi. Ei tarvinut ajatella mitä saisi tehdä ja mitä ei, kun nyt olisi sallittua toimia ihan oman mielensä mukaan. Eikä Kristianinkaan tarvitsisi potea syyllisyyttä siitä, että hän olisi varattu. Vaikka mielellään Eevi olisi ollutkin varattu, nimittään Kristianille.

Eevi katseli Kristianin kasvoja, aivan kuin yrittäen painaa jokaisen pienen yksityiskohdan mieleensä. Katseen annettiin käväistä myös miehen huulilla, kun mielessään nainen toivoi saavansa taas toiselta suudelman. Pian Eevi vei kuitenkin katseensa takaisin toisen silmiin, hymyillen pienesti. Eevi raotti huuliaan pienesti, kutsuvasti, vaikka tämä huulten pieni liikahdus olikin aivan tiedostomaton. Voi kun toinen jo vain suutelisi.

Pian hän tunsikin miehen huulet omillaan, ja Eevi vastasi siihen suudelmaan. Tottakai hän vastasi, olihan hän tätä suudelmaa ehtinyt jo odotellakin. Eevi vei kätensä hellästi toisen niskan taakse, ikään kuin varmistaakseen, ettei toinen karkaisi mihinkään. Tämä tuntui niin täydelliseltä, ja Eevi toivoi, että Kristian tuntisi samoin. Ei tässä pitäisi olla mitään epäröintiä sen suhteen, että heidän kuului olla yhdessä. Kaikkihan sen nyt näkivät.

Eevin kosketus ja sanat saivat Kristianin naurahtamaan kevyesti. Hölmö. No, ehkä mies olikin vähän hölmö Eevin kanssa, mutta sehän siinä olikin niin hienoa, että hän sai olla millainen halusi. Eeviltä ei tarvinnut odottaa tuomitsevaa äänensävyä tai torumista. Sen sijaan Eevi oli sanonut Kristianille tähän mennessä vain hyviä asioita, mikä tuntui hyvältä. Silloinkaan, kun he olivat joutuneet miettimään tunteitaankin, ei vaaleaverikkö sanonut mitään pahaa vaan yleensä vaan totesi, että asia ei ollut Kristianin syytä. Nyt heidän ei kuitenkaan tarvinnut enää puhua siitä, että mikä oli kenenkin syytä, eikä ollut mitään syytä peitellä tunteita. Se oli turhaa heidän tapauksessaan. Olihan sitä yritetty jo aikaisemminkin, mutta no, komeasti he olivat siinä epäonnistuneet. Mutta olivatpa epäonnistuneet siinä yhdessä eivätkä erikseen.

Kristian ei edes tajunnut niitä Eevin pieniä eleitä, kun oli jo painanut huulensa naisen omille. Luoja naisen huulet olivat niin pehmeät ja muutenkin ihan mielettömän mukavat suudella. Ja huh, kuinka hyvä suutelija Eevi olikaan. Tuo osasi rentouttaa huulensa eikä suinkaan jännittänyt niitä - se kertoi siitä, että Eevi oli suudellut paljon aikaisemminkin. Ei se kuitenkaan Kristiania nyt haitannut. Olisi haitannut, jos Eevi olisi varattu, mutta ideahan oli se, että vaaleatukkainen kaunotar oli nyt vapaa. Vai olisiko? Mitä, jos Kristian vain avaisi suunsa ja kysyisi sen tärkeän, seurusteluun liittyvän kysymyksen? Voisiko se olla kovin vaikeaa?

Lopulta Kristian irrotti huulensa Eevin omilta, mutta jätti yhä toisen kätensä naisen selän taakse ja vei sinne sen toisenkin, joka oli hetki sitten levännyt naisen poskella.
"Eevi, mä haluan puhua sulle jostakin", Kristian totesi ehkä vähän jännittyneesti. Millä mahdollisuudella Eevi voisi sanoa ei? Kai se mahdollisuus olisi hyvin, hyvin pieni? Eevi ainakin vaikutti nauttivan Kristianin seurasta. Se paistoi jopa Eevin silmistä. Niistä kauniista, vangitsevista silmistä, joissa oli sellainen rakastava tuike. Vai oliko se pelkästään Kristianin mielikuvitusta? Ei se kai voinut olla. Siltikin Kristiania jännitti. Miten seurusteleminen sitten loppujen lopuksi vaikuttaisikaan heidän tunteisiinsa ja suhteeseen? Olisiko se liian iso hyppy näin nopeasti? Kristian huokaisi ääneen.

"Missä me sun mielestä tällä hetkellä mennään?" Kristian aloitti. "Tai siis.. Mä oon ainakin ihan hulluna suhun." Kristianin huulille nousi taas se vino hymy, kun mies nuo sanat oli sanonut. Mutta tottahan ne olivat. Kristian olisi tehnyt lähes mitä tahansa saadakseen tuon naisen itselleen, eikä siinä ollut mitään hävettävää. Ei hän edes hävennyt äskeisiä sanojaan. Miksi olisi pitänyt hävetä?
"Eevi - haluisitko sä olla mun nainen?" Kristian lopulta sanoi asiansa suoraan. Pian naurahdus karkasi miehen huulilta: "Hitto kun toi kuulosti tyhmältä."

Pakkohan sen suudelman oli joskus loppua, ja sen suudelman jälkeen Eevi keskittyi näyttämään järkevältä. Kristian ei tainnut edes tajuta, ja toivottavasti ei tajunnut, millaisia reaktioita ja tunteita oikeasti sai hänessä aikaan. Nytkin olisi tehnyt mieli vain hymyillä oikein leveästi ja vaikka huutaa rakkautensa koko maailmalle. Kristian palauttikin hänet taitavasti todellisuuteen ilmoittaessaan, että halusi puhua hänelle jostain.
”okei?”, Eevi lausahti hitusen kysyvästi. Mielessä ehti käväistä jo kaikkia kauhukuvia, mitä Kristian tulisi sanomaan, mutta mies vaikutti sen verran normaalilta, että tuskin sieltä mitään kauhean pysäyttävää kuitenkaan tulisi. Vaikka miehestä huokuikin sellainen pieni jännitys. Eevi hiveli pienesti sormillaan Kristianin niskaa, ei tuon tarvitsisi hänen seurassaan jännittää.

Eevi kuitenkin tajusi miksi miestä oli jännittänyt, kun kuuli tuon seuraavat sanat. Huh, tuollainen vaati jo melkoista rohkeutta. Olihan hänkin miettinyt asian kysymistä, mutta ei hän ollut uskaltanut. Onneksi Kristian kuitenkin uskalsi.
”niin mäki suhun. Siks mun mielestä meidän pitäis oikeasti miettiä missä me mennään. En mä halua, että tää jää tällaseksi”, Eevi totesi lempeästi. Nii’in, ei hän halunnut, että tämä heidän juttunsa jäisi tällaiseksi silloin tällöin näkemiseksi, hän halusi jotain enemmän.

Mutta silti ne Kristianin sanat, se kysymys, tuli yllätyksenä naiselle. Kristian oli siis tainnut miettiä juuri samaa kuin hän. Eevin huulilta karkasi pientä naurahdusta kun Kristian sanoi äskeisen kuulostaneen tyhmältä jo ennen kuin hän ehti, tai tajusi, vastata mitään siihen.
”Ei se mun mielestä kuulostanu yhtään tyhmältä”, Eevi lausahti hymyillen ja tajusi ettei ollut vastannut siihen miehen kysymykseen vieläkään mitään. Tuohan voisi luulla ettei hän haluaisi seurustella, mikä olisi täysin väärä luulo.
”Haluan mä. Toivottavasti sä haluat olla mun mies?”, Eevi kysyi vielä hymyä äänessään, vaikka tällä kertaa hän olikin jo varma siitä vastauksesta, jonka hän saisi, ja oli ikionnellinen siitä.

Kristian hymyili kevyesti Eevin hivellessä miehen niskaa. Toivon mukaan nainen ei luullut, että mies jännitti tuon lähellä oloa, koska asia ei ollut niin. Eevin kanssa Kristian oikeastaan tunsi olonsa harvinaisen rauhalliseksi, hän oli oikeastaan kuin kotonaan. Nyt häntä kuitenkin jännitti, kun sanojen keksiminen oli vaikeaa. Millä hän voisi aloittaa? Toki Kristian voisi todeta, että rakasti naista eikä halunnut nähdä tuota vain 'aina välillä', mutta ehkä se menisi liian tungettelevaksi tässä vaiheessa. Tosin Kristian oli sanonut jo kerran rakastavansa Eeviä. Silti mies ei voinut olla varma, että ottiko Eevi sen tavallaan tosissaan. Sen heiton voisi kyllä laittaa hyvinkin vain tunteiden mylläämisen piikkiin - jos ei tuntisi Kristiania. Hän ei vahingossakaan sanoisi rakastavansa, jos se ei pitäisi paikkaansa.

Sanansa sanottuaan Kristian oli helpottunut, mutta yhä jännittynyt. Eevin reaktiosta ei voinut olla varma. Ei voinut, vaikka Kristianista tuntuikin, että Eevi halusi tätä ihan yhtä paljon kuin hänkin. Seurustelusuhde oli kuitenkin loppujen lopuksi iso päätös, eikä kyllä mitenkään kevyt sellainen. Toki siitä voisi irtaantua halutessaan, mutta tajusikohan Eevi, että Kristian ei sitten haluaisi kyllä niin tapahtuvan. Kristianille suhteeseen astuminen oli ihan mielettömän iso juttu. Hän oli niin monta kertaa joutunut pettymään, ettei halunnut kokea sitä tunnetta enää kertaakaan. Ei Kristian kyllä uskonutkaan, että niin kävisi Eevin kanssa.

Eevi naurahti, Kristian kurtisti kulmiaan. Mitä tuosta nyt sitten pitäisi päätellä? Okei, se ei kuulostanut tyhmältä, mutta mitä mieltä Eevi oli asiasta? Tahtoiko Eevi alkaa seurustella? Hetken mies jo luuli, että nainen ei ollut kiinnostunut, kun tuo oli vain noin sanonut. Hitto. Ihanaa. Taasko kerran miehen piti pettyä?
"Mitä?" Kristianin kulmat kohosivat yllättyneisyydestä Eevin vastatessa myöntävästi. Olipa hyvä ja asiallinen reaktio, mutta sille ei taaskaan voinut mitään. Kristian tunsi sydämensä sykkivän nopeampaa, koska nuo sanat olivat niin ihanat. Herranjumala - olivatko he nyt siis parisuhteessa.
"En mä tietenkään haluu sun mieheks, mulla on vähän korkeempi taso kato", mies ensin leikitteli. "Ei vaan. Sä et sitte voi perua tätä", mies vielä totesi, jääden sitten katsomaan naista pitkäksi aikaa silmiin. Hän vain tuijotti. Tunsikohan Eevi ne samat tunteet, kuin mieskin? Tunsiko tuo sen hyvän olon ja rakkauden?

Nytkö he tosiaan seurustelivat? Aika suuri askel lyhyessä ajassa. Tai ainakin Eevin mielestä seurustelun aloittaminen oli iso asia. Ei hän halunnut hypätä suhteeseen, jos ei ollut aivan varma tunteistaan. Ja vaikka hän nyt oli enemmän kuin varma tunteistaan, kävi mielessä silti pientä huolestuneisuutta. Hän oli ihan vasta eronnut edellisestä, todella pitkäaikaisesta, miesystävästään. Ja nyt hän jo seurusteli toisen kanssa.. Toivottavasti se ei vaikuttaisi hänen ja Kristianin suhteeseen millään tasolla. Ei, ei hän antaisi sen vaikuttaa heidän suhteeseensa.

Seuraavaksi Eevin mielessä käväisi, että mitä muut ihmiset sanoisivat? No, hänen ystävättärensä olisivat ainakin todella mielissään, olihan hän noille purkanut tuntojaan jo silloin kun tajusi ihastuneensa Kristianiin. Mutta Eetu. Eetulle tämä varmaan olisi järkytys. No, saisi velipoika sopeutua tilanteeseen, ei tämä ollut hänen veljensä mielipiteestä kiinni. Muut, hieman tuntemattomat ihmiset eivät varmaan edes tienneet, että hän oli seurustellut. Ja vaikka tietäisivät, niin mitä sitten? Ei hän välittäisi noiden mielipiteistä vähääkään.

Eevi huomasi kuinka Kristian kurtisti kulmiaan hänen naurahduksensa jälkeen. Sen takia Eevi kiirehtikin sanomaan vastauksensa Kristianin kysymykseen. Miehen reaktio sai pienen naurahduksen karkaamaan Eevin huulilta. Minkä takia toinen nyt noin yllättynyt oli? Oliko tuo luullut saavansa kieltävän vastauksen? Eevi kuuli Kristianin äänensävystä sen miehen puheen olevan vitsailua, no luojan kiitos se oli. Olisi ollut törkeää mieheltä nyt vain sanoa, että sori, se oli pelkkä vitsi. En mä nyt oikeasti halua sun kanssa seurustella.

”Mä tiedän ettei tätä voi perua. Enkä mä haluaiskaan”, Eevi lausahti pienesti hymyillen, ollen kuitenkin sen verran vakava, että Kristian tiesi hänen olevan tosissaan. Eevi tunsi itsensä todella rakastuneeksi tällä hetkellä. Olo oli muutenkin todella hyvä ja rentoutunut, ja Kristian sai sen hyvän olon hänessä aikaan. Pelkkä miehen näkeminen sai hänet niin hyvälle tuulelle, että oli järjetöntä ajatella, että hän oli joskus uskotellut itselleen sen ihastumisen olevan vain ohimenevää. Tunteet olivat vain vahvistuneet kokoajan, vaikka tuntui järjettömältä edes ajatella, että ketään kohtaan voisi tuntea jotain suurempia tunteita kuin hän nyt tunsi Kristiania kohtaan.
”Vau. Nyt me siis seurustellaan”, Eevi lausahti hitusen epäuskoisenakin. Pieni naurahdus karkasi naisen huulilta taas kun hän käänsi katseensa Kristianin silmiin. Hän kurottautui antamaan pienen suukon miehensä, hänen ja vain hänen miehensä, huulille ja jatkoi sen jälkeen sitä typerän onnellista hymyilyään.

Saattoiko tämä olla totta, vai elikö Kristian jossain haavemaailmassa? Vai näkikö kenties unta? Ei, kyllä tämä oli ihan totta - tai ainakin tämä siltä tuntui. Oli todellisuutta, että hän oli parisuhteessa. Parisuhteessa Eevin kanssa. Ja se tuntui ihan mielettömän hyvältä. Tosin Eeville tämä oli varmaankin melkoinen harppaus eteenpäin elämässä, koska tuo oli juuri jättänyt edellisen, pitkäaikaisen parisuhteensa taakseen. Siltikin Eevi oli vastannut myöntävästi Kristianin kysymykseen. Juttu oli selvä - he olivat luodut toisilleen. He törmäsivät aina uudestaan, vaikka jompikumpi olisikin yrittänyt vältellä, ja lopulta he saivat sovittua asiansa. Ja nyt he olivat tässä pisteessä.

Kristiania huvitti. Luojan kiitos bändin pojat eivät olleet kuulleet hänen sanojaan tai sitä, miten mies pyysi Eeviä parisuhteeseen kanssaan. Kyseiset miehet olisivat varmaan hajonneet. Eivät nuo koskaan mitään pahalla tarkoittaneet, mutta nuo nyt vain sattuivat olemaan melkoisia vitsiniekkoja koko tyynni. Mitenköhän noille uskaltaisi kertoa asiasta? Toisaalta voisi vaan huutaa, koska Kristian oli niin jäätävän onnellinen. Huh, kaikillehan tästä pitäisi kertoa. Ehkä Kristian ei kuitenkaan ihan vielä ilmoittaisi tästä vanhemmilleen, koska nuo sitten heti haluaisivat tavata Eevin. Ehkäpä Kristianin pitäisi ensin valmistella Eeviä vanhempiensa mahdollisiin kysymyksiin.

"Mm'm.. Ja mä en sitten taas antais sun perua. Oon onnekas ku löysin sun kaltasen aarteen", Kristian hymyili lämpimästi. Eevi ei halunnut, että tätä asiaa peruttaisiin, ja taivas, kuinka ihanaa se olikaan. Aivan yhtä ihana kuin Eevi itsekin. Kristian kelasi päässään niitä laulun sanoja siinä Eeviä katsellessaan, ja saattoi vain todeta, että kaikki ne sanat sopivat kyseiseen naiseen ihan mielettömän hyvin. Ties vaikka Bruno Mars olisi sanoittanut sen laulun nimenomaann Eeviä ajatellen. No hyvä on, ei se niin ollut, mutta Kristian kyllä pystyi allekirjoittamaan kaikki ne sanat Eeviin sopiviksi.
Eevin pikainen suukko sai Kristianin entistä paremmalle tuulelle, ja niinpä hän lopulta kääntyi kaveriensa puoleen yhä Eevistä kiinni pitäen.

"Hei jätkät! Tervehtikää mun naista!" Kristian huudahti iloisesti. Hän oli ihan mielettömän ylpeä saatuaan itselleen Eevin kaltaisen naisen, eikä halunnut sitä piilotella ollenkaan. Kristian rutisti Eeviä tiukasti ja painoi lempeän suukon tuon päälaelle. Eevi oli hänen naisensa, Kristian taas Eevin mies. He olivat nyt yhdessä.