I forgot how beautiful you are

Oliverin ystävän kämppä
4.2.12, lauantai, klo 23.00 >
Aurora Evans & Oliver Kaikkonen

Patrick oli kutsunut Oliverin tupareihin uuteen kämppäänsä, ja mies oli tottakai mielellään lähtenyt katsastamaan ystävänsä uuden kolmion. Tilava se ainakin oli, kyllä. Hyvä sijaintikin, melkein ydinkeskustassa, kuudennessa kerroksessa. Oliver katseli ympärilleen pieni hymynpoikanen huulillaan ja piteli oluttölkkiä käsissään. Tällainen kämppä olisi todellakin kelvannut hänellekin. Hmh. No jaa, ehkä sitten joskus kun olisi perhe ja rahaa olisi enemmän. Saihan arkkitehti kivaa palkkaa, muttei mies ollut vielä työelämässä ollut kauaa.

Miekkonen asteli olohuoneen puolelle ja istutti hetkeksi itsensä tummansiniselle sohvalle. Tämä otti pari kulausta tölkistään ja antoi katseen kiertää siellä täällä. Hetken kuluttua se kuitenkin jämähti paikoilleen. Mitäs ihmettä? Aurora? Nainen jutteli jonkun tummaverikön kanssa, ehkä hitusen 'eksyneen' oloisena - tai sitten mies vain kuvitteli. Nuorukainen otti pari hörppyä tölkistään, jätti sen hetkeksi pöydälle ja nousi lopulta paikaltaan.
"Hei.. Mitäs sä täällä?", mies naurahti hiljaa ja vilkaisi naiseen tarkemmin. Toisen numeroa oli unohdettu kysyä aikoinaan, ja sitäkös mies oli manannut mielessään kauan! Että nainen oli nätti! Katse lepäsi toisessa vähän turhankin kauan, ennen kuin Oltsu tajusi vilkaista muualle.

(Aukun asu)

Marika oli kysäissyt Auroraa mukaansa jonkun kaverinsa tupaantulijaisiin - jostain syystä Aurora sai sen kuvan, että hän saisi olla kuskina 'kun ei muutenkaan koskaan juonut'. Nooh, ei voinut valittaa - Aurora ei todellakaan juonut humalahakuisesti vaan silloin tällöin ehkäpä lasin pari. Hänestä nyt oli yksinkertaisesti mukavampaa olla suhteellisen selvin päin. Ja siksipä hänet usein nakitettiin kuskiksi, varsinkin jos joku kavereista asui kaukana ja sattui tarvitsemaan yöllä kyydin kotiinsa koska bussit eivät ilmiselvästi menneet tarpeeksi lähelle...

Joka tapauksessa, Aurora oli päätynyt ydinkeskustan tuntumaan hänelle täysiin outoon paikkaan täynnä outoja ihmisiä, joista jotkut olivat jo hyvissä maisteissa. Eivät nyt kaikki sentään. Marika kävi pyörähtämässä kuitenkin Auroran luona hetken verran.
"Hei, mä ajattelin että näistä varmaan tulee niin hyvät partyt, että jos lähdetään vasta aika myöhään. Mä sitä paitsi luulen että toi yks jätkä on iskeny silmänsä muhun", Marika sanoi - hitusen taisi tämäkin olla jo maistissa.
"No, jos päädyt sen matkaan niin tuu jooko edes sanomaan?" Aurora pyysi - ei hän viitsisi turhaan odotella sitten.

Aurora katseli ympärilleen ja nojaili hieman takanaan olevaa kaappia vasten. Paikalla oli melko paljon väkeä. Ei pitäisi varmaan olla vaikea löytää itselleen jotain tekemistä - tosin no, hän ei viitsinyt tungetella seuraan. Aurora tunsi olonsa hieman orvoksi - hän ei ollut oikeastaan koskaan päässyt sisään opiskelijoiden biletykseen (kuten Marikan), vaikka oli kuullut kyllä opiskelijabileiden menosta paljon. Yhtäkkiä Aurora kuuli kuitenkin toisen tutun äänen, joka sai naisen hymyilemään. Oliver.
"Hei", Aurora totesi hieman epäuskoisesti, mutta hymyili ja naurahti silti - hän ei olisi odottanut törmäävänsä tuttuihin niissä bileissä. "Luottokuskina... kai. Entä sä?"

"Ai.. Jännää törmätä täällä. Mut siis mä oon täällä ihan vaan juhlintasyistä", naurahti mies hiljaa ja katseli naisen kasvoihin. Kuskina? No, jonkunhan oli kai pakko siinäkin työssä olla.
"Aaa. Okei. No mut kiva että törmättiin! Tiedätkös kun.. Tai siis mä unohdin kysyä sillon viime kerralla sun numeroa", saneli Oliver ja raapi mietteliäänä niskaansa. Toisessa kädessä olevasta oluttölkistä kumottiin suuhun pieni annos. Hmh. Oli kiva saada vaihtaa viihteelle vihdoin ja viimein. Töitä oli ollut tarpeeksi jo viime aikoina.

"Hmmm. Ois kiva vaihtaa kuulumisia vähän tarkemmin? Mentäiskö vaikka tonne sohvalle?", Oliver kysäisi ja käänsi katseensa naiseen. Sittemmin mies laittoi tyhjän tölkkinsä roskikseen ja työnsi kädet taskuihinsa.
"Taitaa olla vähän tylsää olla kuskina? Tai siis en mä oikeestaan tiedä edes juotko sä?", Oliver sanoi ikään kuin kysyvänä ja kohotti hieman kulmiaan. Ei mies alkoholilla lätrännyt juurikaan, mutta jos oli juhlat, kyllä tuo joi.

"Melko hyvä sattuma kyllä", Aurora totesi naurahtaen - eipä hän yleensä törmäillyt koviin moniin tuttuihin, varsinkaan jos oli itse "avecina". "Vai juhlasyistä... sulla on siinä tapauksessa parempi syy kuin mulla. Tunnet varmaan sitten tän kämpän omistajankin?"
Aurora naurahti. Ilmapiiri oli heti muuttunut mukavammaksi, kun joku tuttu ilmestyi paikalle - ei siinä mitään, Aurora sosialisoitui mielellään tuntemattomienkin kanssa, mutta juhlissa se yleensä jäi välistä... Ainakin niiden humalaisimpien kohdalla.
"Ai unohdit? Eikö Miro antanut sitä sulle?" Aurora piruili leikkisästi hymyillen.

Siitä oli ollut vähän päälle viikko, kun Aurora oli ollut sokkotreffeillä Oliverin kanssa. Vieläkään Aurora ei tosin ollut myöntänyt Mirolle mitään, sanonut ainoastaan ettei onnistunut sentään hankkimaan kavereistaan jotakuta pelimiestä areenalle, mikä oli yllättänyt hänet.
"Toki", Aurora vastasi lyhyesti hymyillen ja nappasi laukkunsa käteensä viereiseltä pöydältä.
Aurora siirtyi tyhjän sohvan luokse ja istuutui sitten alas odottaen Oliveria.
"No, siinä on puolensa. Ei ainakaan lähde muisti ja seuraavana päivänä voi tarpeen tullen muistuttaa ystäviä siitä, mitä tulikaan tehtyä...", Aurora hymähti. "Ei vais."
No totta puhuen pariin kertaan hän oli selventänyt tapahtumien kulkua kavereilleen, mutta oikeastaan vain näiden pyynnöstä. Ei hän nauttinut kuitenkaan toisten nolostuttamisesta.
"Mäkö?" Aurora totesi. "En mä oikeastaan. Tai siis, en mä absolutisti ole tai mitään, mutta juon oikeestaan todella harvoin ja yleensä vain yhden tai pari. Jokseenkin tykkään pysyä kartalla tapahtumista. Ja mitäs elämistä se on, jos ei muista kaikkea?"

"Nooo, jaa. Ja siis joo. Mä tunnen kyllä. Me oltiin samassa lukiossa ja ollaan siis sen jälkeen kyl pidetty yhteyttä myös", Oliver saneli ja silmäili naisen kasvoja taas. Ihan huomaamattaan niihin aina juututtiin. Jos totta puhuttiin, oli Oltsu hitusen hermostunut toisen seurassa, mistä lie johtui. Ehkä mies halusi antaa itsestään hyvän kuvan.
"En mä oikeestaan oo nähny sitä sen jälkeen. Pitäs ehkä kiittää että järjesti mut niinkin kivaan seuraan", Oltsu totesi hymy huulillaan ja vilkaisi toisen silmiin.

Oli ollut täydellinen yllätys kun neitonen oli nähty juuri nyt näissä bileissä. Saipahan ainakin juttuseuraa - ja vielä todella mukavaa sellaista!
"No joo, totta. En mäkään kovin usein juo silleen että muisti lähtis - mut on sitäkin tullut tehtyä. Hmh..", totesi Oliver ja naurahti hiljaa. Teininä sitä oli läträtty alkoholilla paljonkin, mutta nyt vanhempana ja viisaampana (krhm..) nuorukainen oli saanut hieman järkeä päähänsä. Kyllä alkoholi silti tuon elämään tietyssä määrin kuului. Juhliessa. Ja tottakai satunnaisten saunajuomien merkeissä.
"Aaaa, okei. No mut eihän siin mitään vikaa jos ei halua juoda. Parempi niin, kuin että juo liikaa", totesi mies hymyn kanssa ja haraisi hiuksiaan pikaisesti. Tämä katseli ympärilleen olohuoneessa, kunnes neitonen vei taas huomion ja tuota tapitettiin.
"Mä oisin kyllä varmaan ilmestyny jo pian sun ovelle pyytämään numeroa... - mä tajusin heti samana iltana että olin unohtanut pyytää", naurahti Oltsu hiljaa.

"Aijaa", Aurora sanoi kiinnostuneena. "Se ei kuitenkaan jatkanut arkkitehdiks sitten?"
Kaverustenkin teillä oli joskus tapana erota toisistaan - Auroran tiet muutaman kaverin kanssa olivat myös katkenneet lukion jälkeen. Nämä olivat ajautuneet opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja yhteydenpito oli vain jäänyt. Harmillista, mutta onneksi hänellä oli yhä ystäviä Helsingissä - ja Briteissä. Ja muutamalla muullakin paikkakunnalla Suomessa.
"Ja Miro tunnetusti leijuisi koko loppupäivän", Aurora naurahti.

"Kukapa ei olis - tai no, mun ja absolutistien lisäks", Aurora totesi. "Trust me, oon saanut kanssa monta kertaa kerrata illan tapahtumia tietyille kavereilleni, jotka tuppaa vetämään överiksi joka kerta. Vaikka eipä se mua haittaa."
Aurora oli aina ollut "kiltti tyttö", tai ainakin niin sanotusti. Toisinaan tuli kyllä mietittyä olikohan hänessä jotain vikaa, kun hän ei harrastanut kovaa biletystä ja muutoinkin joi huomattavasti vähemmän kuin ystävänsä. Kaipa siksi Aurorasta olikin tullut se luottokuski, vaikka yhtä hyvinhän sitä julkisillakin pääsisi kotiin. Aurora naurahti kevyesti kuunnellessan Oliveria.
"Siinä tapauksessa olisin kutsunut sut sisälle asti kahville", Aurora totesi. "En mä sua olis rappukäytävään sentään jättänyt."

"Ei. Se meni lääketieteelliseen", naurahti miekkonen hiljaa. No, lääkärin palkalla sotä ostelti helposti tällaisia kivoja luksusasuntoja. Oliver lipaisi nopeasti huuliaan ja käänsi katseensa tutkimaan Auroran kasvoja. Miestä jollain tapaa viehätti se ettei naikkonen ollut sellainen bilehile joka nyt ryömisi lattialla kännisenä ja pian oksentaisi jonnekin, niin kuin monella oli tapana. Moinen 'kiltti tyttö' oli oikein viehättävä monella tapaa. Nuorukainen hymyili ajastuksilleen ja yskäisi lopulta hiljaa.
"No joo, se on totta. Ehkä mä mainitsen sille asiasta sitten joku päivä", Kaikkonen totesi naurahtaen ja kohautti olkiaan hieman. Ehkä sitten joskus - silloin kuin olisi selvä pakotie karkuun toisen kehuskelevilta 'mä tiesin et sä tykätyisit Aukkuun!' -sanoja. Oliver osaisi kuitella niin hyvin, kuinka Mio kehuskelisi. No, eipä se miekkosta haittaisi. Ystävästä pidettiin hurjasti kaikesta huolimatta.

"Mut siis.. Ootko sä ollut joskus humalassa silleen ihan kunnolla?", mies kyseli. Nuorukaisella itsellään oli ollut aikeet juoda vähän enemmän tänään, mutta suunnitelmat olivat muuttuneet heti kun Aurora oli nähty. Ei Oliver halunnut olla edes pienessä sievässä tuon seurassa - ties vaikka menettäisi kaikki pisteensä neitosen silmissä!
"No mä laitan muistiin. Tuun kysymään sun numeroa vaikka heti huomenna ja voit keittää mulle kahvit. Sovittu?", totesi miekkonen naurahtae.

"Oikeen lääketieteelliseen?" Aurora vahvisti sanomalla sen itse - eihän se nyt mikään. "Siinä on kanssa yks kunnianhimoinen ala - ei tietty etteikö mikä tahansa ala olis. Mut... pitkä koulutus ja matikassa tarttee olla tosi tarkka. Ja tietty loppupeleissä voi olla ihmishenkiäkin käsissä. Ite en pystyis kyllä siihen."
Olihan niitä muitakin ammatteja - olihan juristeillakin käsissään se, päätyivätkö jotkut vankilaan vai eivät ja poliisienkin piti parhaansa mukaan estää rikoksia.
"Varaudu sitten siihen, että Miro hyppii loppuillan ympäri kämppää ja myhäilee tyytyväisenä sillonkin", Aurora naurahti.

"En oikeestaan", Aurora sanoi. "Tekeehän se vähäinenkin alkoholi omat vaikutuksensa, mutta en voi sanoa että olisin koskaan ollut varsinaisesti humalassa."
Jep, sitä kokemusta ei ollut vielä saatu - tuskin varmaan tulisikaan. Vaikka mistäpä sitä tiesi. Kaikenlaisia shotteja Aurora kuitenkin yritti välttää, koska ne olivat yleensä petollisia. Tavalliset juomat - lonkero, siideri, olut ja jotkut tietyt drinkin - menivät kyllä. Mutta Auroran mielestä ilman alkoholiakin voi olla hauskaa.
"Sovittu", Aurora totesi hymyillen. "Mutta en takaa että meillä on muuta kun kahvia. Miro tuppaa syömään jääkaapista - tai no kaapeista - yleensä aikalailla kaiken."

"Sinnepä juuri. Vaativaa varmasti", naurahti mies hiljaa ja nyökkäili. Mutta jos sinne oli haluaa ja lääkärin ammatti oli kutsumustyö, niin piti antaa vain mennä. Miekkosen muutama muukin ystävä oli mennyt läketieteelliseen. Mikäs siinä, ihmisiä kuului auttaa ja lääkäreitä tarvitsi aina. Varsinkin kouluttautuneita. Viime aikoina oli valelääkäreitä ilmennyt aivan liikaa!
"No matikasta se tykkäs. Vei mua siinä ihan kuus-nolla, vaikka olin mä itsekin aika hyvä", mies virnuili. Pitkän matematiikan kursseista oli kuitenkin vedetty melko usein yhdeksikköä ja välillä kymppiä. Eli todella hyvin. Kirjoituksetkin olivat sujuneet.
"Joo, enköhän mä varaudu. Sellanen se on - mutta hyvä sellasenaan", Oliver totesi nopean hymyn kera ja sipaisi hiuksiaan.

"Aijaa. Aika jännää. Tai siis ei siinä vikaa ole lainkaan, mutta nykyään tuntuu että kaupungilla näkee 13-vuotiaitakin juomassa", Oltsu naurahti hiljaa ja pudisteli päätään. Siinä tosin ei ollut järkeä kovinkaan. Mies oli omat 'ensikänninsä' vetänyt 16-vuotiaana, eli ei nyt järin nuorena oikeastaan. Silloin tosin olikin juomilla sitten läträtty.
"No mä voin sitten vaikka tuoda katos jotain. Näkisit vaan kuinka mä kokkaan!", kehaisi nuorukainen, vaikkei se aivan pitänyt paikkaansa.
"No en mä kovin hyvä ole", naurahti mies.

"Eihän tosin mikään taida nykyään helppoa olla", Aurora totesi.
Auroran mielestä helpotkin asiat saattoi tehä vaikeiksi monimutkaisilla selityksellä tai kiertelyillä. Monesti hänen piti luennoillakin kääntää jotkut lauseet selvälle suomenkiellelle kun ne kierreltiin ties mitä kautta. Toisinaan joku ammattisanastokin oli hepreaa, mutta onneksi urban dictionary auttoi. Ainakin joskus.
"Oho, sen täytyy sitten olla joku lapsinero", Aurora kiusoitteli ja kohotti kulmiaan.

Kulmat kuitenkin kurtistuivat hieman kun Oliver alkoi puhua juomisesta, mutta ilme kirkastui kyllä pian takaisin.
"No joo, kieltämättä", Aurora totesi. "Mun veljeni taisi olla neljäntoista kun hain sen kotiin ensimmäistä kertaa humalaisena. Silloin se piti mua oikein kunnon ilonpilaajana."
Henryllä taisi olla vieläkin se uhmaikäinen vaihe päällä. Ja tämä täyttäisi vasta kuudentoista. Toisinaan Auroraa kammoksutti ajatus siitä millaisiin ongelmiin Henry itsensä vielä joskus hankkisi - tämä oli järkevä poika, mutta kuitenkin niin tyhmänrohkea.
"Usko vaan, kukaan ei pysty tekemään niin kamalaa ruokaa kuin mun pikkuveljeni. Luojan kiitos en asu enää kotona..." Aurora naurahti.

"No joo, totta puhut", naureskeli Oltsu hiljaa ja oikoi paitaansa. Tämä antoi katseensa hetken aikaa tuijottaa vähintään 50 tuumaista TV-ruutua, joka tosin tottakai oli sammuneena. Tuollaisesta olisi oikein mukava katsella leffoja - kheh, niin ja pelata tottakai videopelejä. Kyllähän sisäinen pikkupoika asui jokaisen miehen sisällä. Turha kieltää.
"Joo, vähintäänkin. Jotain sinne päin ainakin", Oltsu saneli virne huuliaan koristaen ja käänsi katseensa naikkoseen. Miehen teki mieli sipaista pari vaaleaa hiussuortuvaa toisen kasvoilta, muttei kehdannut alkaa lähentelemään. Ehm.

"Aaa, haha. Noo, sellasta se on. Mä olin ite 16. Mut sit kyl tuliki läträttyä melko paljon juomien kanssa, kun oli niiden makuun päässyt", muisteli Oliver ja raapi niskaansa huvittuneena. Oi voi nuoruusvuosia. Juomat tosin oli tullut kuvioihin silloinkin kun isä menehtyi. Se että Oliver ei enää juonut kovinkaan paljoa, johtui varmasti siitä. Mies ei halunnut päätyä samaan jamaan.
"Aijaa. Noo, odota vaan! Joskus vielä maistat mun kokkailuja ja huomaat sen", mies kiusasi. Kyllä Oliver ihan peruskokki oli. Spagetit sun muut onnistuivat.

"Taitaa olla vähän vaikee päästä eroon kun pääsee makuun vai?" Aurora kysäisi. "Toivottavasti Henrykin sais järkee vielä päähänsä jossain välissä. Se täyttää kuitenkin vasta kuustoista."
Vai että Oliver piti itseään huonona kokkina? Eihän se nyt voinut olla - tai no, tietenkin se vaihteli aina ihmisittäin. Miro oli hyvä kokki, Aurora ei itsekään ollut huono kokki, mutta Henry tosissaan oli - tämä oli aina onnistunut polttamaan ruuat pohjaan, tekemään ruuasta tappavan suolaista tai jotain sellaista.
"Hyväksyn haasteen", Aurora sanoi hymyillen ja kulmiaan kurtistaen - hetkinen, flirttailiko hän, ihan oikeasti?

Oh dear, Auroran täytyi myöntää itsellensä, että taisi olla tosissaan ihastunut Oliveriin - kahden kerran jälkeen. Hän ei ollut tainnut olla ihastunut kehenkään sitten Roopen. Ja siitä oli tosiaan jo viitisen vuotta. Vielä kun Miro kuulisi... Siitä hehkuttamisesta ei tulisi loppua... Samalla hetkellä Aurora nosti katseensa juhlaväkeen ja huomasi Marikan viittoilevan häntä luokseen.
"Ootatko ihan hetken, mua kutsutaan", Aurora sanoi Oliverille ja nousi ylös.

"Hei Aukku", Marika sanoi. "Mä ajattelin että jos mä lähtisin Eeron mukaan."
"Eeron?" Aurora kysyi kurtistaen kulmiaan.
"No se mistä mä puhuin. Sä vaan sanoit että sano jos lähet jonkun mukaan. Niin mä aattelin...", Marika kierteli. "Haittaako se?"
Aurora pudisti päätään. "Kunhan muistat pysyä turvas. Kaikin puolin."
Marika lähti sitten kävelemään pois päin ja Aurora suuntasi sohvalle Oliveria kohti.
"Näyttää siltä että mun kyytiläinen lähti juuri jonkun muun matkaan", Aurora totesi. "Pitäis varmaan mennä kans hiljalleen."

"No sillon joo. Mut siinä oli vähän kaikkee muutakin..", naurahti nuorukainen ääneti ja kohautti olkiaan nopeasti. Ei Oliver aikoisi avautua isänsä kuolemasta, mutta.. No, se oli vaikuttanut juomiseen paljonkin.
"Eiköhän se saa. Tossa isässä se on sellasta, mut.. Kyllä se siitä. Luota vaan muhun", naureskeli Oltsu hiljaa ja katseli naisen kasvoja.
"Hyväksyt? Mainiota!", mies naurahti ja kohotti kulmiaan hieman. Heidän välillä taisi olla pienoista flirttiä, mistä Oltsu oli enemmän kuin tyytyväinen. Saipas kerrankin ottaa rennosti ja viettää aikaa ihastuttavassa naisseurassa!
"Aaa, joo. Mee vaan", hymyili Oliver ja nyökkäsi nopeasti. Neitosen noustessa sohvalta, saattoi Oltsun katse miehiseen tapaan nopeasti seuloa toisen takamuksen tienoille. Ei paha - todellakaan. Oliver ei kuitenkaan halunnut jäädä kiinni tirkistelystä, joten vastahakoisesti käänsi katseensa muualle.

"Lähteä? Nyt?", mies kyseli hieman ihmeissään. Ei, ei , ei! Oliver ei halunnut että Aukku lähtisi juuri nyt, kun heillä oli alkanut juttu luistaa.
"Ei sun tarvitse mennä vaikka sun ystävä menikin?", mies sanoi ja hymyili hieman.
"Jää mun seuraksi? Jos sä et halua olla kauaa, niin.. No, mennään sitten vaikka muualle?", nuorukainen saneli ja sipaisi toisen käsivartta hennosti. Ei Oliver oikeastaan tiennyt miksi, mutta silti.

"Joo, no, ainakin toivon että se kadottaa uhmaikäisen asenteensa pian", Aurora sanoi. "On se nyt muuten kyllä ihan järkevä ja pitää koulunumeronsakin hyvissä lukemissa. Ehkä se vielä järkiintyy."
Oliver näytti ainakin iloiselta siitä, että Aurora lupautui maistamaan tämän kokkauksia. Aurora ei ollut nirso ruuan suhteen - hänelle kelpasi kaikki. Tosin no, kuten mainittu, Henryn kokkauksia hän tuskin koskaan tulisi syömään, jollei tämä parantaisi niitä hieman.
"Odotan sitten vähintään jotain neljän ruokalajin gourmet-ateriaa", Aurora sanoi kulmiaan nostaen.

Aurora huomasi selvästi, että Oliver ei halunnut hänen lähtevän - toisaalta hän ei tiennyt oliko hänellä järkeä jäädäkään. Tai no, oli Oliver tietenkin siellä.
"Entä jos tarjoan myöhäisillan kahvit meillä?" Aurora keksi. "Tai no, meillä on kyllä muutakin kuin kahvia."

Miehen katse kirkastui heti. Kahvit? Auroralla? Se kävi paremmin kuin hyvin.
"Kuullostaa loistavalta! Tosin.. Mä saatan menettää yöuneni jos rupeen lipittämään kahvia tähän aikaan. Että ihan vaikka mehukin käy, sillä niin väliä.. Mitä vaan", naurahti mies hiljaa. Pääasia että saisi olla naisen kanssa. Liian innokkaalta ei Oliver halunnut näyttää, vaikka varmasti olisi parasta aikaa pomppinut tasajalkaa, mikäli yksin olisi ollut. Hmh, tosiaan. Ja ikää oli? Niin, ei tosiaan oltu enää lapsosia.
"Lähdetäänkö nyt vai heti?", virnisti nuorukainen ja kohotti tista kulmaansa hieman. Vaikka mies oli tullut juhlafiiliksen kanssa paikan päälle, ei lainkaan haitannut sysätä suunnitelmia ja mennä kahvittelemaan (tai mehuttelemaan) naisen luokse.

"Mä taidan käydä sanomassa heipat vaan Patrickille", hymyili mies ja nousi sohvalta. Tuo metsästi itse juhlakalun käsiinsä ja kertoi tilanteen. Tai no, että lähtisi Auroran kanssa naisen luokse.
"Ai se blondi jonka kanssa sä juttelit!? Nonni! Pidä hauskaa! Se olikin aika pakkaus..", Patrick vinkkasi silmäänsä. Oliver vain naurahti hiljaa. He nyt tuskin päätyisivät Auroran kanssa vällyjen väliin, mitä Ville ajoi takaa - ei sillä että ajatus olisi kamala. Päinvastoin.
"Hmm, pidetään pidetään. Nähään hei joku kerta paremmin! Moro", mies hymyili ja lähti sitten sohvan luokse ja hymyili naiselle.
"Homma hoidettu", Oltsu tokaisi ja oikoi paitaansa parempaan kuosiin.

"Luulen että meiltä löytyy muutakin kun kahvia", Aurora hymyili. "Plus siihen päälle vielä Miron varastot."
Mirolla olikin työilta, joten kämppä oli tyhjillään - ainakin johonkin aamuviiteen asti. Kyllähän tuokin varmaan ennenpitkää kotiin itsensä kampeaisi, mutta ei nyt ainakaan muutamaan tuntiin.
"Lähdetään vaan", Aurora sanoi. "Mä haen sillä välillä takkini."

Sillä välillä kun Oliver meni sanomaan lähdöstään ystävälleen, Aurora käveli etuoven luo ja nappasi takkinsa naulakosta, kävellen sitten takaisin sohvan luo odottamaan Oliveria. Tämä ilmaantuikin kohta takaisin.
"Okei, mennäänkö sit?" Aurora kysyi.
Neitokainen siirtyi sitten ovelle ja painoi hissin nappia. Kohta he olivatkin Oliverin kanssa jo alakerrassa ja Aurora astui ulos vilpoiseen ilmaan ja suuntasi autolleen, joka odotti aivan talon vieressä. Tällä kertaa hän hyppäsi ratin taakse ja Oliver pääsi pelkääjän paikalle - ei vaan, Aurora oli muutoinkin varovainen kuski, joten ei siinä oikeastaan ollut mitään pelättävää. Vartin sisään he olivatkin jo Huvilakujalla.

"Olit sä ihan hyvä kuski.. Onneks", kiusasi Oltsu pienen hymyn kera ja pysähtyi oven eteen siksi aikaa että nainen etsisi avaimet.
"Ei vaan.. Et ihan hyvä vaan tosi hyvä", korjasi Oliver hymyn kera ja lipaisi huuliaan. Tämä antoi katseensa levätä hetken aikaa naikkosessa, sitten vilkaisi muualle. Aukku oli järjettömän kaunis, ja mies olisi oikeasti voinut tapittaa tuota vaikka kuinka kauan. Toisella oli ihanan sirot kasvonpiirteet, kauniit silmät, ihanat hiukset, pieni nenä.. Ja ne huulet...

"Hmh.. Kivalta näyttää", mies sanoi hymyn kera kun pääsi sisälle asuntoon ja otti kenkänsä pois. Oliver oli erittäin tyytyväinen saadessaan viettää naisen kanssa aivan kahdenkeskeistä aikaa. Viimeksi he olivat olleet kahvilla, ja nyt bileissä. Eli toisin sanoen kummassakin oli ollut kuitenkin muutakin porukkaa.
"Niin.. Sulla oli siis koira ja kissa?", miekkonen kyseli pieni hymy huulillaan ja tähyili ympärilleen, ikään kuin katseellaan niitä etsien.

Aurora johdatteli Oliverin kotiovelleen ja etsi laukustaan vielä avaimet. Onneksi tällä kertaa mukana ollut laukku oli pieni, joten niitä ei tarvinnut etsiä pitkään. Toisinaan hänen oli vaikeaa löytää arkilaukustaan tavaroita, sillä se oli sen verran iso ja varsinkin kun siinä mukana kanteli vielä koulukirjoja ja muuta härpäkkeitä. Aurora astelikin kohta peremmälle jättäen takkinsa naulakkoon ja riisuen omat kenkänsä jaloistaan - turhaan niillä oikeastaan sisällä kopisteli.
"Joten mitä sais olla? Täältä näyttää löytyvän omenamehua, fantaa ja Miron järjetön kokisvarasto", Aurora sanoi. "Ja näköjään löytyy myös olutta ja lonkeroo. Teetäkin voin keittää, jos tahdot."

Niin muuten - missäs Luka taas oli... Toivottavasti mokoma ei ollut karannut mihinkään rappukäytävään Miron jäljiltä. Yleensä se oli ensimmäisenä vastassa. Aurora tosin alkoi vahvasti epäillä, että Miro oli laittanut Lukan naisen huoneeseen...
"Joo", Aurora sanoi hymyillen. "Kissa varmaankin löhöilee tuolla raapimapuussaan ylhäisessä yksinäisyydessään. Ja koira taitaa olla lukittuna mun huoneeseen."
Samaan aikaan Aurora käveli huonettaan kohti ja avasi oven - ja sieltäkös valkea pieni terrieri pomppasi heti vasten.
"Luka, alas", Aurora käski, mutta Luka oli siinä vaiheessa mennyt jo kerjäämään rapsutuksia Oliverilta.

Mies naurahti hiljaa ja katseli ympärilleen, samalla kun kuunteli Auroraa. Toisen äänikin oli niin miellyttävä, hmph. Mies alkoi kuullostaa entistä säälittävämmältä, sillä totuus oli se että taisi olla jo tavattoman ihastunut tuohon naiseen, vaikka he eivät vielä niin hyvin tunteneet edes.
"No en mä alkoholia viitsi alkaa kittaamaan. Eli... Hmm. Kokis käy hyvin", naurahti mies hymy huulillaan. Oli tuo juhlissa jo hieman pohjaa saanut. Pari olutta ja parisen shottia. Ei tuo silti ollut missään humalassa. Hieman vain rentoutunut ja.. No jaa, ehkä pienoisessa sievässä.
"En mä teeihmisiä oo kovinkaan. Tai no joskus harvoin, mut.. No niin", saneli Oltsu ja pian katse kääntyikin valkoiseen koiraan.

"Vai että tällanen otus", naurahti mies ja kyykistyi hieman, jolloin koira nousi etutassuillaan Oltsua vasten. Mies naurahti hiljaa ja rapsutteli koiraa, joka näytti nauttivan enemmän kuin laki salli.
"No huomiosta tää tykkää ainakin", tuumi mies ja nousi lopulta. Tämä asteli tutkimaan olohuonetta, koiran seuratessa tiiviisti vanavedessä. Hupsu otus.

Aurora nappasi jääkaapista kokistölkin ja itselleen hän nappasi fantatölkin - Miro tuskinpa edes huomaisi yhen cokiksensa olevan kateissa, sillä tämä kantoi niitä armottoman määrän kotiin lähes päivittäin. Joskus Aurora oli miettinyt miten ihmeessä Miron hampaat ja ruuansulatus kestivät sen kaiken kokiksen... Noh, omapa oli vatsansa.
"Tässä", Aurora sanoi ojentaessaan sitten cokiksen Oliverille.

"Todetusti", Aurora sanoi naurahtaen. "Tehän näytätte tulevan hyvin toimeen. Noh - Luka pitää jokaisesta joka sitä sattuu rapsuttamaan. Hemmoteltu sylikoira."
Luka näytti olevan jo kiintynyt Oliveriin ja seurasikin tätä sitten olohuoneeseen. Aurora laski oman limsatölkkinsä hetkeksi pöydälle ja nosti ilmeisestikin Miron jättämät likaiset astiat altaaseen - nainen nyt sattui yleensä olemaan se, joka siivoili kämppää, tosin ei hän Miroakaan aivan helpolla päästänyt. Ei Aurora nyt sentään mikään siivoojatar ollut.
"Ne taulut on mun tekemiä", Aurora huikkasi sitten Oliverille. "Jos sua kiinnostaa."

Oliver kiitti kolasta ja aukaisi tölkin hymy huulillaan. Siitä pari hörppyä otettuaan miekkonen jatkoi talon tutkailua hymy huulillaan. Ihan kivahan se oli - katse osui heti tauluihin.
"Aijaa, vau. Täytyy katella siis lähempää!", naurahti Oltsu ja nousi sohvalta. Tuo hörppi juomaansa hieman ja silmäili maalauksia. Taidokkaasti tehtyjä, muuta ei tosiaan voinut sanoa.
"Nää on tosi upeita. Mun täytyis näyttää mun työt ehkä joskus kans..", mies naurahti hiljaa. Tosin ihan teinivuosien maalauksia ei, ne olivat niin henkilökohtaisia. Ei niitä oltu viitsitty hävittääkään esimerkiksi polttamalla, sillä se voisi alkaa jo kaduttaa hiukan.
"Mut kyl sä osaat hyvin", mis päivitteli hymy huulillaan ja istahti sitten sohvalle.

"... Eiks sulla mee hermot asua miehen kanssa? Jos sä saat korjailla sen sotkuja", Oliver naureskeli hyväntuulisena ja raapi niskaansa. Tuo nojautui sitten sohvan selkänojaa vasten ja huokaisi hiljaa. Itse asiassa nyt tuntui siltä, että tämä voittaisi bailaamisen aivan mennen tullen! Sai viettää rauhassa iltaa Aukun kanssa, ja se jos mikä oli jotakin.

Aurora pyyhkäisi vielä tiskipöydän äkkiä rätillä ja pesi sitten kätensä ja kuivasi ne pyyhkeeseen. Ei hän nyt rupeaisi sen koommin siivoamaan, mutta jos hän löytäisi Miron vaatekappaleita jostain lattialta, saisi jätkä kuulla kyllä kunniansa - tai no, enemmän tai vähemmän. Aurora oli maininnut siitä useasti, mutta eipä se usein ollut tehonnut kuin hetken. Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi... Aurora oli kuitenkin kiitollinen siitä, että kämppä ei ollut täysin sekaisin. Hän yritti muutoinkin päivittäin katsella, että kaikki oli jotenkin kuosissa - olihan se paljon mukavampaa asuakin siellä kun oli puhdasta.
"Kiitti", Aurora sanoi hymyillen. "Ja näytä ihmeessä. Mä haluisin mielelläni nähdä ne."

Aurora nappasi oman fantatölkkinsä ja käveli sitten olohuoneeseen. Hän istahti nojatuolille sohvan viereen.
"Nääh", Aurora totesi. "Välillä ehkä vähän, mutta loppujen lopuks osaa Mirokin siivota kun sitä vaan tarpeeks käskee. Plus mulla ei varmaan olisi minkäänlaista tekemistä, jos en aina välillä sais siivota sen sotkuja. Koulutöiden lisäks siis."
Niin no, Aurora tykkäsi kyllä tehdä, mutta välillä ihan oleilukin riitti.
"Okei, kuulostinpa mä tylsältä ihmiseltä", Aurora sanoi sitten itselleen. "Teen mä muutakin kun siivoan Miron jälkiä ja kouluhommia."

Mies hymyili hitusen ja nyökkäsi. Totta. Tämä mieluusti näyttäisi teoksiaan sitten joskus. Sehän jo meinasi siis että he näkisivät tämänkin jälkeen. Mainiota. Oliver hymyili pienesti ja silmäili naista joka istui nojatuolille. Pyh. Olisi tullut Oltsun viereen. Miekkonen olisi mielellään ollut lähellä toista, mutta.. No, sopi se näinkin.

"Aaa, okei. No on siivoomienn oikeesti välil aika kivaa. Tai siis silleen. Mielummin mä olen siivotussa asunnossa, kuin sotkusessa. Vaikka usein mun kämppä edustaa tota jälkimmäistä", mies myönsi huvittuneena ja pudisteli päätään. No se oli totuus. Ja sellainen tuntui olevan jokaisen poikamiehen kämppä.

"Eeei. Ei susta tylsän kuulosta sais millään..", mies sanoi toiselle hymy huulillaan. Ja sitä tämä tarkoitti. Aurora vaikutti niin kiinnostavalta kaikessa siinä mitä oli. Tuo kulki omaa polkuaan, uskalsi olla erilainen (esimerkiksi juuri sen alkoholin suhteen).

"Onhan se", Aurora sanoi. "Ja no, ainahan se estää sen että kämppä ei näytä kaatopaikalta. Tosin en mä nyt mikään järjetön siivousfriikki ole, mutta... no tykkään pitää kuitenkin kämpän sellasena että siellä pystyy käveleen ilman että astuu jonkun päälle ja kaatuu naama edellä lattiaan."
Noh, ehkäpä piti kiittää onnea siitä, ettei Auroralla tai Mirolla ollut kummallakaan lapsia - vaikka Aurora piti kyllä lapsista hirmuisesti, mutta lapsien leikkikalut kun tuppasivat useassa kodissa jäämään lattialle. Olipahan ainakin toistaiseksi vähemmän siivoamista.

Aurora hymyili ehkä hieman ujostuneesti ja katsahti limsatölkkiinsä. Katse nousi kuitenkin pian takaisin Oliverin suuntaan. TV räiskähti yhtäkkiä päälle ja Aurora hätkähti hieman ennen kuin löysi syyllisen - Luka oli näköjään löytänyt tv-kapulan ja leikki sillä.
"Luka", Aurora torui ja kävi nostamassa tv-kapulan pöydälle, sulkien sen samalla. "Sori, Luka rakastaa aiheuttaa pieniä säikähdyksiä tässä huushollissa..."

"Mmh, nii. En mä ihan mikään siivousfriikki ole, mut osaan onneks pahimmat sotkut hoitaa. Mun äiti tosin on. Sillon kun se tulee käymään, ni se alkaa puunaa lattioita ja ikkunoita. Mut joo.. Eihän se mua haittaa. Ainakaa ei tarvii itse hoitaa niitä", naureskeli mies hiljaa ja vei tölkin sitten huulilleen. Mies katseli lattialla telmivää koiraa hymy huulillaan. Kai tuollainenkin saattoi sotkea hieman? Kaataa kukkaruukkuja.. Ainakin aina elokuvissa. Heh.

"Hah. Noo, sellasia koirat on", mies naureskeli kun oli vilkaissut televisioon. Aina aiheuttivat omia pikkuruisia 'tuhojaan'. No, se kuului asiaan.
"Hyvä vaan että joku pitää vähän elämää talossa, eikös?", Oliver totesi hymy huulillaan ja kumartui hieman rapsuttelemaan terrieriä. Toinen tosiaan oli todella huomionkipeä. Mutta parempi niin kuin että olisi aggressiivisena jossakin nurkassa.