Yeah you're that guy I'd be stupid to trust

Torstai 19.01.2012 - klo 11.30 ->
Miron ja Auroran kämppä
Mari Salminen, Miro Sparrok & Aurora Evans

Mari oli ollut pari päivää sitten treffeillä Miron kanssa ja kyllä, heillä oli ollut todella kivaa. Ilta oli ollut suorastaan täydellinen ja Maria ei harmittanut yhtään, että hän oli suostunut Miron treffipyyntöön. Ilta oli mennyt jopa niin mukavasti, että Mari oli lopulta jäänyt Miron luokse yöksi. Yön aikana ei ollut tapahtunut mitään muuta kuin pussailua ja juttelua mutta Marin mielestä kaikki oli sujunut kaikinpuolin hyvin. Aamulla Marin oli pitänyt lähteä melko kiireellä, koska hänen piti keretä töihin ja siinä kiireessä hän oli unohtanut korvakorunsa Miron luokse. Nyt kun hän oli ollut kotona, oli hän ajatellut poiketa moikkaamaan Miroa ja hakea korvakorunsa takaisin. Mari olikin Miron oven takana ja soitti ovikelloa, toivoen, että Miro myös olisi kotona.

Aurora oli myöhässä. No okei, ei nyt NIIN myöhässä, mutta myöhässä aikataulustaan kuitenkin. Hänen piti ehtiä tulostaa materiaalia esseetä varten koulussa ennenkuin hänen luentonsa alkaisi, mutta jostain syystä hän uskoi ettei ehtisi - luennolle hän ehtisi kyllä vielä hyvin. Aika oli mennyt kirjoittaessa esseetä kouluun ja lukemalla kirjoja, joilla oli deadline kuun lopussa - Aurora piti kyllä kirjojen lukemisesta, mutta koulun deadlinet olivat toisinaan turhan tiukkoja, varsinkin jos kirjoja oli enemmän. Tosin no, pakko mikä pakko.

Ovikellon soiminen sai Auroran havahtamaan. Hän veti topin päällensä matkalla Miron huoneen ovelle, pitäisipä tuokin kai herättää tähän päivään.
"Ylös sängystä, lazy-ass!" Aurora tokaisi ovelta Mirolle ja kävi avaamassa tämän ikkunan sälekaihtimet ja viipotti sitten pikaisesti ovelle napatessaan sohvalle laskemansa paitapuseron mukaan.
Aurora avasi oven ja sen takaa paljastui nuori nainen.
"Hei", nainen sanoi kurtistaen kulmiaan hieman epäluuloisesti, sillä ei tuntenut oven takana seisovaa nuorta naista. "Voinko mä auttaa?"

Miro rakasti nukkumista - varsinkin työpäivän jälkeen. Vai oliko se hänen tapauksessaan työ-yö? Joka tapauksessa Miro oli päässyt kotiin noin puoli viiden aikoihin, ja tuttuun tapaansa mennyt suoraan nukkumaan. Syystä tai toisesta hänen oli kuitenkin vaikeaa saada unenpäästä kiinni. Taisi se johtua suurimmaksi osaksi siitä, että Mari oli pyörinyt hänen päässään niiden treffien jälkeen. Miro ei ollut viettänyt pitkästä aikaa niin hyviä aikoja naisen kanssa ilman seksiä.

Miro nukkui oikein syvää unta, kunnes kuuli ovikellon kilahduksen ja sitä seuraavan äänen ovelta - Aurora. Ennen kuin mies ehti valittaa mitään tunkeutui valo jo huoneeseen sädekaihtimien takaa. Vittu. Koska Miro ei kuitenkaan viitsinyt jäädä makaamaan paikoilleen heräämisen jälkeen, nousi mies ylös ja astui ulos huoneesta, josta oli suora näkymä eteiseen. Tuttuun tapaansa Miro oli liikkeellä boksereissa - Aurora ei välittänyt siitä mitään.
"Hei hanipöö, kuka siellä oikein on?" Miro naljaili Auroralle kutsumalla tuota mahdollisimman niljakkaalla lempinimellä. Tätä huutaessaan mies ei kuitenkaan huomannut, että ovi oli auki. Järkytys oli tosiaan melkoinen, kun mies näki liiankin tutun, tosin ihanan, hahmon ovenraossa. Mari. Hetkinen - Aurora oli mennyt avaamaan oven ja vaikutti lähtevän kiireellä, Miro oli boksereilla eikä soppaa ollut auttanut sekään, että mies oli kutsunut Auroraa hellyyttelynimellä. Ei helvetti. Tästä ei seuraisi mitään hyvää.

Marin ilme oli varmasti näkemisen arvoinen, kun joku hänelle tuntematon nainen tulikin aukaisemaan oven. Hetken Mari jo epäili, että hän oli väärän oven takana, ja hän kurkkasikin vaistomaisesti ovessa olevaa nimikylttiä, varmistaakseen lukiko Mieon sukunimi ollenkaan siinä. Kyllä luki.
”Tulinkohan mä nyt ihan oikeeseen osotteeseen? Mun oli tarkotus ettiä Miroo, eikös se täällä asu..?" Mari kysyi pienen naurahduksen kera. Oli kyllä oikeasti noloa, jos hän olisi tullut väärän oven taakse Ovikyltissä kyllä luki oikea nimi mutta kuka ihme tuo nsinen sitten oli? Ei tuo voinut olla kukaan Miron siskoistakaan.

Marin ilme muuttui entistä tyhmemmäksi, kun hän ensin kuuli tutun äänen ja pian hän näkikin Miron peremmällä asunnossa. Mikä pahinta, pelkät bokserit jalassa. Miron sanat kuultuaan Maro vilkaisi edessään seisovaa naista uudestaan ja ajatukset lähtivät taas liikkeelle hänen päässään. Ei kai tuo nainen ollut joku Miron baarisäätö? Tai vielä pahempaa, tyttöystävä? Mari ei ollut varma haluaisiko edes tietää, hän tunsi olonsa niin huijatuksi.

Aurora katsahti ensin naiseen ja sitten Miron ovelle - herra varmaan kohta nousisi sieltä ylös. Tai ainakin Aurora toivoi niin.
"Joo, asuu se", hän sanoi.
Aurora katsahti Miroon, joka oli päättänyt - tietenkin - ilmestyä pelkissä boksereissaan paikalle. Toisinaan Aurora toivoi, että Miro löytäisi jotain päällensä heti aamusta, mutta hän oli kyllä harvinaisen tottunut siihen, että tämä kuljeksi kämpässä pelkissä boksereissaan.
"Hei honeybear, sua kutsutaan", Aurora huudahti hieman kieroillen hellittelynimen kanssa - heillä nyt vain oli tapana kiusoitella toisiaan. Sen jälkeen Aurora nappasi naulakosta takkinsa ja ujutti pienellä korolla varustetut saapikkaat jalkaansa. "Sori, mut mun täytyy kiirehtiä, käy ihmeessä peremmälle vaan. Ja Miro - muistakin lenkittää Luka!"
Aurora sujahti sitten etuovesta ulos, sillä kello kävi ja jos hän jäisi viivyttelemään yhtään enempää, hän myöhästyisi luennoltaankin.

(Jaa Aukku poistuu jättäen Marin ja Miron selvittelemään tilannetta xP)

Miro katsoi Auroraa epäuskoiseen sävyyn. Oliko tuonkin vielä ihan pakko kutsua häntä hellyyttelynimellä? Miestä ihmetytti sekin, että eikö Aurora ollenkaan huomannut hänen järkytystään, mutta kai tuolla oli niin kiire lähteä, ettei tuo edes huomannut mitään.
Auroran kadotessa ovesta mies jäi hetkeksi katsomaan naisen perään, kunnes käänsi katseensa Mariin. Miten hän tämänkin selittäisi? Vaikka ei tässä sinänsä olisi mitään selittelemistä, mutta valitettavasti kävisi niin, ettei Mari varmasti uskoisi heti Miron selityksiä.
"Se oli mun kämppis, Aurora", Miro katsoi Maria suoraan silmiin. Hitto niissä silmissä näkyi pettyneisyyttä.

"Se oli sun kämppis..?" Mari toisti epäuskoisena. Mari ei todellakaan uskonut Miron selitystä. Miksi tuo ei muka ollut aiemmin kertonut, että hänen kämppiksensäöolikin nainen? Jos nainen olisi oikeasti vain Miron kämppis niin varmasti tuo olisi siitä maininnut, ettei tämmöistä tilannetta tulisi vastaan.
"Etsä oikeesti keksi yhtään parempaa selitystä!" Mari älähti, kuulostaen koko ajan vain entistä loukkaantuneemmalta. Hän oli sokeasti luullut, että Miro oikeasti välitti hänestä mutta Marin alkuperäinen vaisto Mirosta oli tainnut osua sittenkin oikeaan.

"Miten mä voin olla näin hemmetin tyhmä..." Mari mutisi lähinnä itsekseen, haroen samalla vaaleita hiuksiaan. Hän olisi halunnut vain lähteä pois mutta silti hän halusi kuulla totuuden tähän asiaan, oliko Miro tosiaan koko ajan vain valehdellut hänelle kaikesta?

Miro ei kestänyt sitä Marin äänensävyä. Tuo kuulosti niin pettyneeltä. Toisaalta Miroa itseäänkin otti päähän, että Mari ei uskonut häntä. Eikö naisen nyt pitäisi jo tajuta kaiken heidän välillään tapahtuneen jälkeen, että Miro ei ollut mikään kusipää, joka pettäisi tai makaisi toisen naisen kanssa ollessaan vakavissaan jonkun kanssa?
"Mari se on ihan totta! Aurora on mun kämppis!" Mies ojensi kättään Maria kohti. Mitä mies ikinä tekisikään, hän ei ainakaan päästäisi Maria lähtemään. Tuon oli pakko ymmärtää, että Miro ei pettäisi.

"Älä sano noin!" Miro korotti ääntään turhautuneena. Minkäänlaista vihaa hänen äänensävyssään ei kuulunut, mutta se turhautuneisuus puski esiin. Eikö Mari oikeasti luottanut häneen? Ilmeisesti ei. Toisaalta Miro ymmärsi sen, jos kaikki naisen kertoma oli totta, mutta siltikään se ei tuntunut mukavalta.
"Etkö sä luota muhun edes sen vertaa, että uskoisit? Mun ois pitäny mainita Aukusta", hän asteli lähemmäs Maria. Saakeli, kun tällaiseenkin tilanteeseen piti joutua.

Mari vain tuijotti Miroa eikä pystynyt puhumaan tai liikkumaan, hän oli aivan liian hämillään tästä tilanteesta. Miron ojentaessa kättään Maria kohti, tyttö ei reagoinut mitenkään, tuijotti tuota vain niin pettyneenä ja loukkaantuneena, ettei tiennyt miten päin olisi ollut. Ehkä hänen olisi vain pitänyt lähteä pois ja antaa Miron olla. Olisihan tuolla tuo salaperäinen nainen, kuka se ikinä olisikaan oikeasti.

"Miro miten tyhmänä sä oikeesti mua pidät..?" Mari aloitti, yrittäen kerätä ajatuksiaan kasaan. Hän ei halunnut huutaa tai raivota, mutta jotenkin se pettymys täytyisi Mirolle näyttää.
"Sä oot siinä bokserit jalassa, toi äskeinen nainen lähti hirveellä kiireellä pois, kerkes varmaan just ja just pukee.. Kaiken lisäks sä itekki kutuit sitä ties millä hellyttelynimellä.. Arvaa onko mun vaikee uskoo, et se on vaan sun kämppis!"

Mitä Miron oikein piti tehdä tai sanoa, että Mari lopultakin tajuaisi? Mies ei tiennyt miten pystyisi korjaamaan tämän tilanteen. Jos naisella tosiaan oli aikaisemmin ollut huonoja kokemuksia miesten kanssa, niin ei ollut mikään ihmekään, että nainen ajatteli Mironkin olevan samanlainen. Miro huokaisi syvään - tämä oli kyllä oikea aamupiristys.

"Voi vittu", Miro murahti ja hautasi hetkeksi kasvot käteensä turhautuneena. Näin unenpöpperössa hän oli huomattavasti ärtyneempi, joten mies ei voinut tietää ollenkaan, mitä tulisi sanomaan. Hän kuitenkin otti kätensä pois kasvojaan peittämästä ja käänsi katseensa taas Mariin.
"Aukku on myös mun paras kaveri. Jos sä nyt haluat tietää, niin mun molemmat parhaat kaverit on naisia - ja niitä on siis kaks. Se parhaan kaverin titteli ei kuitenkaan tarkota sitä, että mä makaan niiden kanssa", hän yritti saada naisen vakuutettua. Turhalta se tuntui joka tapauksessa, Mari kun tuntui olevan varmistunut siitä, että Miro oli kusipää.
"Mä en pidä sua tyhmänä! Miks helvetissä mä valehtelisin sulle? Mitä mä siitä hyötyisin? Jos haluaisin, niin mä voisin vaan vaihtaa naista mutten mä halua. Mä haluun sut hitto vie!" Miro korotti ääntään jo huomattavasti, ei kuitenkaan huutanut mutta tuohtumus oli jo esillä.

Mari vain tuijotti Miroa ja yritti peitellä sitä pettymyksen tunnetta, hänen olisi pakko yrittää pitää ilmeensä neutraalina, sillä hän ei halunnut, että Miro näkisi, miten paljon häneen sillä hetkellä sattui. Mito oli jo kerran onnistunut saamaan Marin puolelleen mutta nyt Marista tuntui, ettei hänen olisi pitänyt luottaa. Hän ei olisi saanut antaa itsensä ihastua Miroon, sillä heti kun hän ihastui, kävikin näin.

"No ei sit käyny ees mielessä mainita asiasta mulle, vaikka varmasti tiesit miten mä reagoisin, jos jotain tämmöstä tapahtuis?" Mari sanoi mahdollisimman viileän kuuloisena, hänhän ei oikeita tunteitaan näyttäisi, vaikka Miro varmasti huomasi ne Marin peittelystä huolimatta.
"Aika huonot keinot sullla on sit näyttää, et haluut vaan mut.. Ehkä on parempi et mä meen, ei tarvii soitella perään.." Mari sanoi nyt paljon hiljaisempana, katsoen vielä Miroa hetken silmiin, kunnes poistui paikalta nopeasti.


Aattelin et tän vois iha vaan lopettaa tähän ja sit pelataan se noitten välien selvittely erikseen? Saat toki vielä vastata Mirolla jos haluat:)