Jälleennäkemisiä

Jälleennäkemisiä
24.3.2012, puolenpäivän jälkeen
Jokin pieni kahvila
Pelissä mukana olevat hahmot: Reko Lampinen & Milda Rantavaara

Reko oli eilen muuttanut Huvilakujalle, ja nyt päätynyt istumaan pieneen enemmän tai vähemmän idylliseen kahvilaan. Siellä tuoksui pulla ja kahvi, myyjä oli kiltinnäköinen opiskelijatyttö. Reko oli lähestulkoon ainoa asiakas - toisella puolen pientä kahvilaa, kkunapöydässä, istui nuoripari juttelemassa niitä näitä, supattelemassa toistensa korviin ja jakamassa helliä suukkoja. Mies oli ostanut itselleen ison kupin kahvia, ruisleivän ja näpytteli nyt tietokoneellaan vastauksia sähköposteihin. Uudet alaiset kyselivät sitä ja tätä, mahdollisuuksia työvuorolistojen muutoksiin, eivätkä tienneet ettei se millään tavalla kuulunut Rekon toimenkuvaan. Vanhemmat työntekijät raportoivat kassavajeita ja tilauksia mitä pitäisi tehdä. Reko huokaisi, pyöräytti hartioitaan ja naksautti niskansa, nosti vaalean posliinisen kahvikupin huulilleen ja mietti mitä tähänkin viestiin vastaisi.
Isäpuolen yritys vei paljon aikaa Rekon elämästä. Ehkäpä se oli syy, miksi Silja oli hänet jättänyt. Ihastunut toiseen ihmiseen. Naiseen. Reko ei tiennyt kuinka kovana kolauksena asian ottaisi, että entisen avopuolisonsa nykyinen kumppani oli nainen. Eikä hän ollut varma, kauanko näiden suhdetta oli kestänyt, sillä eiväthän he loppujen lopuksi Siljan kanssa paljoa puhuneet viimeisinä vuosina. 10 yhteistä vuotta - hukkaan valuneina. Ja nyt elämässä ei ollutkaan enää muuta kuin työt. Sähköpostit, puhelut, kokoukset joissa istuttava kravatti suorassa ja kireällä, kivennäisvesipullot keskellä pöytää suorassa rivissä, hymyilevät sihteerit ja isäpuolen jyrkkä ääni, joka antoi viimeisen sanan kaikkeen.

Reko otti haukun leivästään, pureskeli sitä ja katseli kauempana olevasta ikkunasta ulos. Kaikilla oli kiire johonkin. Jokainen juoksi johonkin suuntaan, eikä kukaan tuntunut pysähtyvän, hyvä että ympärilleen vilkuilivat. Hänelläkin oli aina kiire, ja nyt varsinkin, kun hoidettavana oli muutto ja työt. Työt ja työt, joskus hänen tekisi mieli sanoutua irti, että voisi ajatella jotain muutakin, mutta kuitenkin tieto siitä, että joskus hän olisi tällaisen menestyneen suuryrityksen johtaja, auttoi häntä jaksamaan. Reko kumartui tietokoneen puoleen, pyyhkäisi näytöltä roskia ja jatkoi sähköposteihin vastaamista. Tänään pitäisi kai hakea Rymy kotiin, mies pohti samalla, kun sormet vaeltelivat näppäimistöllä.

Samaan aikaan kahvilan pieni ovikello kilahti, ja sisään astui tuttu nainen. Milda. Reko oli löytänyt uuden asuntonsa Mildan ja tämän ystävän kiinteistönvälitysfirman kautta. Mistä hän tunsi tuon naisen? Siljan kautta, tietenkin. Niin monet illat pelaten aliasta, syöden juustoa ja juoden punaviiniä, saunaillat, kesällä jopa muutama mökkireissu. Miksi kaiken tällä planeetalla piti muistuttaa Siljasta?! Reko haki Mildan katsekontaktia ja oli valmis tervehtimään tätä ystävällisellä pään nyökäytyksellä.

Asukokonaisuus

Milda oli päättänyt lyhyen työpäivän ja alkaneen viikonlopun kunniaksi pistäytyä kahvilla. Mitään vakiintunutta suosikkipaikkaa ei naikkosella edes ollut, mutta ensimmäinen vastaantuleva sai kelvata. Paikka ei tosiaankaan ollut täynnä, eikä ihmisiä siellä tainnut olla nimeksikään. Mukavaa vaihteluahan se oli ihmisiä kuhiseville suurkahviloille, sillä nyt ainakin palvelu pelasi, eivätkä jonotkaan olisi kummoiset. Tummaverikköinen laittoi aurinkolasit ruskeaan laukkuunsa ja silmäili hymyillen ympärilleen. Ihana kahvin tuoksu leijaili siellä täällä, ja lasisessa vitriinissä oli toinen toistaan paremmannäköisiä leivoksia. Ehkä Milda ottaisi jotain kahvin seuraksi? Kakkua ei tehnyt mieli laisinkaan, mutta valinnanvaraa oli kyllä melkoisesti. Naikkonen väläytti pienen hymyn tiskin takana seisovalle naiselle, kunnes teki tilauksensa. Suuri kahvi sekä sitruunamuffinsi. Nam. Naikkonen ei ollut aikoihin syönyt muffinseja, mikä johtui kai siitä ettei aikaa ollut leipoa. Ihan hyvä kokki Milda oli, ei siinä mitään, mutta työn vuoksi ei sellaiselle jäänyt aikaa ihan kauheasti.

Saatuaan tilauksensa ja ojennettuaan myyjälle tasarahan, viisi euroa, haki nainen katseellaan vapaata paikkaa. Sen sijaan silmiin osui varsin tuttu mies, eikä Milda oikeastaan tiennyt mitä tehdä. Toinen selkeästi haki katsekontaktia, joten Milda päätyi väläyttämään pienen hymyn ja nyökkäämään. Ei tuo kättäkään voinut heilauttaa astioiden takia. Neitonen palloili hetken aikaa pöytien välissä, kunnes askelsi lähemmäs Rekoa ja hymyili uudemman kerran.
"Tota.. Saaks tähän istua?", päätti Milda kysäistä ja laski samalla lautasen ja vaalean suuren kupin pöydälle. No, tuskin miehellä mitään sitä vastaan oli, sitä paitsi toinen teki töitäkin. Ei Milda olisi häiriöksi. Olisi vain mukavaa ehkä vaihtaa muutama sananen toisen kanssa, sillä viimeisestä tapaamisesta oli aikaa. Sitä paitsi se oli silloin, kun Reko oli vielä ollut yhdessä naisystävänsä kanssa.

"Mitäs sulle nykyään kuuluu?", kysäisi nainen kulmiaan hieman kohottaen ja murensi palasen muffinsistaan. Tämä laittoi sen sitten suuhunsa ja mietteliäänä pureskeli sen pienemmäksi. Reko näytti olevan aivan työn touhussa, mutta eipä se ihme. Kiireinen työmies oli tuo ollut aina.
"Ootko sä ollut yhteyksissä laisinkaan Siljaan?", jatkoi Rantavaaran kuopus ja kallisti päätään kysyvänä. Tuskin. Ainakaan Silja ei ollut puhunut mitään Rekosta pitkään aikaan, mutta saihan sitä pientä keskustelua luoda näinkin.

Mildan väläyttäessä Rekolle hymyn, mies nyökkäsi tälle takaisin. Siitä oli tovi, kun hän oli nähnyt Mildan. Ehkäpä joku puoli vuotta jopa. Viimeisinä kuukausina kun ei tuo pariskunta ollut tehnyt oikein mitään yhdessä, Reko oli käynyt töissä ja Silja opiskellut. Iltaisin oli kyllä käyty samaan sänkyyn nukkumaan, mutta ei mitään sen kummempia. Mies ei edes muistanut, milloin olisi viimeksi saanut, suhteen loppuaikoina petielämä oli olematonta.. Ruokaa ei tehty yhdessä, Reko teki illat työhommia tai kävi kuntosalilla ja Rymyn kanssa lenkillä, Silja katseli televisiota ja istui koneella.
''Moi, istu vaan'' Reko antoi naiselle luvan istua alas, ja näpytteli konetta vielä hetken. Jos vastaisi nopeasti näihin pariin sähköpostiin, niin sitten voisi keskittyä keskustelemaan Mildan kanssa. Kenties tältä saisi kuulla Siljasta jotain? Ainakin vielä viime tapaamisen aikaan tytöt olivat olleet keskenään hyviä kavereita. Reko huokaisi huomaamattomasti ajatellessaan mitä kaikkea ex-avovaimo olisikaan kertonut erosta ja muutenkin heidän yhteisestä elämästään Mildalle. Tiesiköhän tuo kaikki riidat, oikut, Siljan pihtaamiset ja muut?

''Ei kai tässä, muutin vasta, kiva kun löysin teidän kautta tosi kivan kmpän.. Töitä, kuten yleensä'' työnarkomaani vastasi hymyillen hieman ilon ja epätoivon sekaista hymyä. Muutto uuteen asuntoon oli selkiyttänyt asioita ja auttanut karistamaan eroa pois harteilta, mutta työt toivat stressiä, kuten aina. Ehkäpä Milda tiesikin sen, miten paljon mies stressasikaan töistä, teki kotona ylitöitä ja vastaili puhelimeen jopa lähestulkoon kesken seksin, kun joku soitti muka-niin-super-tärkeää asiaa.
''En mä.. Se teki selväks että ei halua olla missään tekemisissä enää.. Mut mitäs sulle?'' Mies vastasi ja hymyili ystävällisesti. Ei hän tiennyt kiinnostaisiko häntä tietää, mutta olihan se aina kohteliasta kysyä. Olihan tuokin kysellyt hänen kuulumisiaan. Hän napautti tietokoneen näytön kiinni osoittaakseen, että olisi nyt vapaampi keskustelemaan kun ei tarvinnut vastata työsähköposteihin.
''Ootsä.. Kuullu siitä, et miten se pärjää?'' Reko kysyi viitaten Siljaan, vaikka kysymys oli typerä. Jos Milda todella oli vielä hänen exänsä ystävä, kyllähän hän tietäisi miten Siljalla menee. Kuinka upea tämän uusi naisystävä oli ja miten iloinen tuo oli päästyään kaapista ulos ja eroon Rekosta. Eipä ihme, ettei Silja kovin usein vongannutkaan, kenties suhde tuon naisen kanssa piti hänet tyytyväisenä.

Milda hämmenteli kahviaan pienen lusikan avulla ja huokaisi hiljaa. Kieltämättä oli hiukan kiusallista olla näin. Yleensä kun Milda oli Rekon seurassa, oli aina hauskaa. Toki nainen muisti ne kaikki hauskat mökkiviikonloput ja muut, joissa porukkaa oli ollut enemmän kuin laki salli, ja meno sen mukaista. Enää sellaista ei ollut. Reko oli tällä hetkellä yksin, ja Silja eli omaa elämää naisystävänsä kanssa. Ilmeisesti sillä kaksikolla meni hyvin, mitä nyt Milda oli jutellut puhelimessa Siljan kanssa viikko sitten.
"Mhm, totta. Ne asunnot on kivoja kyllä. Sä et varmaan tiennyt että mä itsekin asun siellä?", totesi tummaverikköinen pienen hymyn kera ja kohautti pienesti olkiaan - nojaa pieniä liätietoja. Tuskin Rekoa kiinnosti missä tuon eksän ystävä asui. Tai no, olivat Reko ja Mildakin kai jollain tapaa ystäviä. Tai ainakin olivat olleet. Harmi että heidänkin välinsä olivat kaikkien sattumusten kautta menneet vähän niin ja näin.
"Ai.. Hmh. Harmi", totesi nainen hivenen pahoillaan. Tottakai tämä ymmärsi että Rekolla oli vaikeaa, ja se mitä Silja oli tehnyt, oli ollut väärin. Tai siis, ei tunteilleen kai mitään voinut, mutta Silja olisi voinut hoitaa eron hienomminkin.

"Ei mulle mitään ihmeellistä kuulu. Kunhan vaan teen töitä ja oleskelen. Nään ihmisiä ja silleen", naurahti neitonen hiljaa ja kohautti olkiaan. Miesrintamasta ei Milda viitsinyt puhua mitään, sillä ei itsekään ollut siitä varma. Hitto, elämä osasi olla vaikeaa välillä.
"Joo, oonhan mä itseasiassa kullut. Me juteltiin viikko sit puhelimessa parin tunnin verran", Milda sanoi. Kyllä, naiset saivat kulutettua puhelimessa ihan tolkuttomia määriä aikaa. Minkäs teit, jos puhuttavaa vain riitti. Milda oli avautunut omista asioistaan ja Silja vastapainoksi hehkuttanut onneaan naisystävänsä kanssa.
"Sillä menee tota.. Ymh. Hyvin. Se asuu tosiaan siis sen naisystävänsä kanssa", saneli Milda vaikeana. Tottakai oli vaikeaa hehkuttaa ystävänsä onnea Rekolle, sillä mies saattaisi pahoittaa mielensä.
"Mut hei, älä mieti nyt sitä. Kyllähän sä löydät uuden. Luulis että tolla ulkonäöllä naiset juoksentelee perässä", Milda yritti keventää hieman tunnelmaa.

Reko hörppäsi kahviaan, joka alkoi pikkuhiljaa jäähtyä, olihan se siinä kupissa jo hetken seissyt. Ei, hän ei tiennyt Mildan asuvan samassa taloyhtiössä. Tämä oli hämmentävä tieto. Pitäisikö hänen joka päivä nähdä joku, joka todella muistuttaisi elämästä Siljan kanssa? Vaikka hän muutti tänne juuri sen vuoksi, että pääsisi yli, pääsisi eroon, voisi jatkaa elämää? No, ehkä hän voisi hyväksyä Mildan naapurina, kutsua tämän tupareihin ja jäsennellä tästä mielessään jonkun muun kuin Siljan kaverin. Tehdä tästä oma ystävä, jos mahdollista. Ja, saisipa hän vielä silloin tällöin kuulla kuinka hänen valitullaan - joka ei halunnut tulla valituksi - menisi..
''Ai, en tiennyt, missäs siellä? Mähän oon siinä B-rapun neljännessä kerroksessa, oikeen kiva ja viihtysä kämppä, sijainniltaankin kiva, ei oo duuniinkaan pitkä matka. Ja järkevä pohjaratkasu'' Reko mainitsi vetäen huulilleen ystävällisen hymyn. Kyllä hän voisi elää tämän asian kanssa. Mildan kanssa. Naapuri-Mildan. Ehkä joskus joku päivä he voisivat viettää taas kivoja mökkiviikonloppuja isolla lössillä, viinan virratessa ja järviveden loiskuessa, makkaroiden ja vaahtokarkkien paistuessa nuotiolla. Tai muuten vaan.
''Hyvä et sillä menee hyvin. Toivottavasti niillä kestää'' Reko sanoi, tarkoittaen jokaista sanaa. Jos hän ei voinut tehdä Siljaa onnelliseksi, ja joku muu voi, oli Siljan etu olla sen toisen kanssa. Ehkä häntä ei sitten oltukaan tarkoitettu naiselle, vaikka nainen olisikn ollut hänen sydämenvalittunsa. Tai niin hän ainakin kuvitteli.
''Nii, juoksiski..Mä oon keskittyny vaan tota.. Töihin ja ettiin tota kämppää niin ei oo tullu kyllä huomattua että ykskään nainen juoksis kannoilla.. '' Reko vastasi, ja jatkoi:'' Ja sullako ei muka miehet juokse perässä'' mies heitti iskien juttelutoverilleen silmää, olihan Milda varsin vetävän näköinen nainen!

Milda taittoi uuden palan muffinsistaan ja tyytyi hetken aikaa olemaan vain hiljaa. Eipä tämä mitään järkevää sanottavaa edes keksinyt, joten samapa tuo. Eikä hiljaisuus tällä hetkellä sinänsä edes ollut kiusallista. Ehkä jos he eivät olisi tunteneet toisiaan, niin siinä tapauksessa. Tummaverinen nosti lopuksi vielä kahvikupin huulilleen ja otti pari suurempaa kulausta. Enää se ei niin kuumaakaan ollut, joten sitä saattoi huoletta juoda ilman pelkoa siitä, että kieli halvaantuisi.
"B-rapussa siis ollaan kumpikin. Mä tosin oon ekassa kerroksessa. En niinkään välitä noista korkeista paikoista. Mut.. No, sen sä varmaan tiesitkin", naurahti nainen hiljaa. Tämä söi loputkin sitruunamuffinsistaan ja laittoi lopulta roskan kahvilautaselleen. Nam. Tällainen herkuttelu tosiaan kelpasi.

"Niin joo.. Tietysti. Toivotaan. Eiköhän niillä. Tai siis kyllä Silja kuulosti aika onnelliselta. Ne on aikeissa lähteä kai ens kuussa Barcelon.. Hitto. Että mä oon idiootti, en mä tällä tavalla sais sulle jauhata siitä", huokaisi nainen pahoillaan ja pureskeli huultaan. Tuskin Reko halusi kuulla kuinka tuon eksä lähti Espanjaan kuhertelemaan toisen naisen kanssa. Mildalla oli välillä suuri suu, mutta ei voinut sille mitään.
"Irrottele välillä, hei. Jätät työt sivuun ja lähdet illalla baariin. Mä vannon että sä saat seuraa", naurahti Milda ja pudisteli päätään. Reko oli kuitenkin niin komea, joten miksei?
"Äh.. Ei mulla mitään suurta", vähätteli Milda ja kohautti olkiaan. Alexista puhuminen ei nyt olisi järin hyvä idea, joten ehkä sitä ei edes otettaisi esille.

''No mut niin lähellä asut, sithän sä oot tervetullut mun tupareihin, jos ja kun joskus saisin ton kämpän järjestykseen ja tyhjäks pahvilaatikoista'' Reko naurahti ja söi viimeiset palaset leivästään, joka oli jäänyt jäljelle. Murusia putosi syliin, mies pyyhkäisi ne huolettomasti pois. Kunhan ei jäänyt läkkiä pukuun, niin ei mitään väliä.

''Ei mitään, on vaan kiva kuulla että sillä menee hyvin. Tai siis, jos en tietäis, niin voisin ehkä olla huolissani.. Tai..'' ...enhän mä sille niin paljoa merkinnyt, että sillä jokin hätä oisi, Reko jatkoi lausetta mielessään. Ja kyllähän hän oli jo tottunut siihen, että Milda joskus sanoi ennen kuin ajatteli. Reko muisti elävästi sen kerran, kun he olivat olleet jollain kaveriporukalla ryyppäämässä ja Milda oli sanonut että ''hei Silja, tuolla on toi ketä sanoit et panisit jos et ois Rekon kanssa'' tai jotain sellaista. Eihän mies vielä silloin tajunnut, että asiat olivat niin huonosti, ja pienestä kännistään johtuen ajatteli kuulleensa omiaan. Ei se ensimmäinen kerta olisi ollut.

Reko taiteili läppärinsä tietokonepussiin ja sulki sen salkkuun. Kliksautti lukot kiinni ja pyöritti numerolaattaan väärät numerot. Oli hämmentävää ajatella, etteikö Mildalla olisi mitään, vai eikö tuo vain kehdannut kertoa? Voisihan asia olla niinkin, olihan Lampinen vain naisen ystävän exä, ei yksikään niistä naisista joille voisi ihmissuhdesotkuistaan ajatellen. Väärä sukupuoli, väärä syy miksi oltiin joskus tutustuttu. Reko hymyili ajatukselle baariinlähdöstä.
''No eipä mulla seuraa ole, menen varmaan hakemaan Rymyn kotiin'' mies nielaisi, Milda tiesi koiran olleen sekä Siljan että Rekon oma lapsenkorvike ''ja sitten nukkumaan. Kai sitä sitten huomenna on töitä. Tai jotain. Enkä mä yksin viitti lähtee istumaan, säälittävää.'' Mies virnisti yrittäen näyttää siltä että oikeasti ajatus hauskuutti häntä. Vaikka tottahan tuo, ei häntä yksin huvittanut mennä istumaan baaripöydän ääreen ja katselemaan tanssivia naisia. Ei häntä kiinnostanut, ei hänen tapoihinsa kuulunut ryypätä.. Ei hän halunnut yhdenyön juttuja.. Eihän?

"Ehdottomasti olen tulossa. Mä mielelläni näkisin sun kämpän - sitä paitsi naisena mä voin antaa hyviä sisustusvinkkejäkin", virnuili neitonen vitsillä ja naurahti sitten. Ei tämä nyt sentään ketään mennyt neuvomaan tuon omaan kotiin, mutta kuitenkin. Osaa Mildan miespuolisista ystävistä hän oli auttanut sisustuksen kanssa. Mildalla kuitenkin oli jonkunlaista silmää sen suhteen, joten miksipä ei? Sitä paitsi oma kämppä oli jo laitettu, joten mielellää neitonen fiksasi muiden asuntoja.
"No joo, ymmärränhän mä. Kunhan vaan.. No, kunhan et mieti sitä niin paljoa. Tai siis, no joo kai sä tajusit mun pointin", Milda sanoi nuorukaiselle ja kohotti hieman kulmiaan. Tottakai Reko sai miettiä entistä suhdettaan ja muistella sen hyviä aikoja, mutta kunhan nyt ei alkaisi rypeä siinä kaikessa surussa ja niissä huonoissa muistoissa. Sellainen ei ollut hyväksi, vaikka Mildakin tunnusti harrastavansa sellaista aika usein.
"Mut hyvä jos sillä menee hyvin ja sen kautta sulla on hyvä mieli", nainen totesi pienen hymyn kera ja kohautti olkiaan. Tämä hörppäsi kahvistaan hieman lisää ja käänsi katseensa hetkeksi tutkimaan ympäristöä. Ihmisiä siellä ja täällä, jokainen menossa eri suuntaan.

"Rekooo... Älä nyt ajattele noin. Jätä se koira heteksi kotiin ja meet baariin. Ihan tosi. Mä vaikka lähden sun seuraksi sitten. Mentäis silleen.. No, niin kuin ystävät menee", Milda sano hieman hymyillen ja kohautti olkiaan. Sellainen kuulosti ihan kivalta kuitenkin, he kun tulivat toimeen toistensa kanssa ihan hyvin. Sitä paitsi ainahan ystävyyttä sai lujittaa ja syventää.
"Mut tosiaan.. Laita toi mieleen. Jos joskus kaipaat baariseuraa niin täällä on", Milda totesi ja hymyili vinosti. Neitonen ei ollut ollut aikoihin baarissa, joten se voisi olla ihan hauskaakin kaiken työnteon ja kiireiden keskellä.