Hurt (FAY & julle)

Puisto
18. joulukuuta 2011, klo 10.00 >
Iina Saarelainen & Janne Kapanen

Vaaleaverikköinen 23-vuotias oli vetänyt takin niskaan ja lähtenyt rauhalliselle aamulenkille läheiseen puistoon. Oikeastaan tällä kertaa lenkkiä ei tehty sen vuoksi että ajatukset olisivat jollain tapaa solmussa. Naisen elämä meni tällä hetkellä todella hyvin. Opiskelua, ystäviä, vapaa-aikaa. Tietysti jotain puuttui, ja se jokin oli ehdottomasti miesystävä. Nainen ei ollut jaksanut panostaa miesrintamalla sitten viimeaikojen, kaikkea muutakin tekemistä oli ollut. Silti välillä haaveiltiin siitä että elämässä olisi joku jonka kanssa käpertyä sohvalle lauantai-iltana kynttilänvalossa. Kaikki oli ollut hyvin vielä jonkin aikaa sitten, mutta siihen ei nyt haluttu palata sen enempää oikeastaan. Mennyttä jo kaikki.

Nainen kääntyi pienestä risteyksestä ja otti joitakin juoksuaskelia, oikeastaan vain sen takia kun varpaat olivat jäätymispisteessä. Saarelaisen nainen pisti merkille hieman kauemmalla aukiolla näkyvän penkin, jonka luokse sitten lopulta istahti. Nainen lipaisi huuliaan ja penkoi hetken aikaa vasemmasta taskustaan huulirasvatuubia. Korkki kierrettiin taitavasti pois ja blondi sipaisi pari kerrosta hunajalta tuoksuvaa rasvaa huuliinsa. Talviaikaan ne tuppasivat kärsimään, joten täytyihän niitä nyt hoitaa. Iina huokaisi hiljaa ja laittoi tuubin taskuunsa, antaen samaan aikaan katseen kiertää muissa ihmisissä. Oikeastaan puisto oli aika hiljainen. Ohits kulki eräs vanha pariskunta, sen jälkeen mies kahden lapsensa kanssa. Hento hymy kiri Iinan huulille tuon seuraillessa arviolta kolmevuotiaiden kaksosten temmeltämistä. Pahus. Naisen olisi aika tosiaan pian löytää itselleen se varteenotettava mies, halusihan tämäkin jossain vaiheessa jälkikasvua. Ei tosiaan vielä, opinnot olivat niin kesken.

Herättyään melko varhain kyseisenä sunnuntaina, Janne oli lähtenyt tavanomaisesti lenkille ja jättänyt tyttöystävänsä Nooran rauhassa nukkumaan asunnolleen, sillä mies ei halunnut herättää toista kolistelullaan joten aamulenkki kuulosti oikeastaan melko hyvältä ajatukselta. Tosin, lenkkeily oli Jannelle arkipäivää, eikä hän voinut jättää koskaan sitä välistä sillä kunto ei saanut rapistua, edes vapaapäivinä. Kyllä hän kävi myös kuntosalillaan, mutta nyt jääkiekko oli kuitenkin vienyt niin paljon aikaa, että mies oli ihan tyytyväinen siihen, että oli antanut Laurin pitää työpaikkansa. Nimittäin juuri näinä aikoina, kun Janne ei ehtinyt käydä firmalla, - Lauri piti kuntosalia mahtavasti pystyssä eikä omistajan tarvinnut huolehtia muista kuin palkanmaksamisesta ja sitä rataa.

Muutaman kymmenen kilometrin jälkeen Janne alkoi olla loppusuoralla lenkillään. Ei hänellä ollut kyllä aikomusta vielä palata asunnolleen, sillä herättäisi kuitenkin Nooran ja Janne halusi nimittäin että toinen sai nukkua rahassa, vaikka Janne ei pahemmin välittänyt nukkumisesta. Ainakaan tänään. Muutama kilometri oli enää jäljellä ja lopulta hän hidastikin juoksuaskeleitaan, kun saapui läheiseen puistoon. Liikkeellä ei miehen lisäksi tuntunut olevan paljoa väkeä, muutamia ihmisiä sekä lapsia mutta hetken tarkkailun jälkeen Janne kuitenkin näki läheisellä penkillä istuvan naisen, jonka kasvot hän kaukaa jo tunnisti. ”Iina?”, Janne kohotti kysyvän äänensävynsä lisäksi yllättyneenä kulmiaan, sillä ei ollut kutienkaan nähnyt naista pitkään aikaan, - Toisin sanottuna sen jälkeen kun oli jättänyt Iinan Nooran vuoksi. Törkeä temppu, Janne tiesi sen itsekin mutta minkäs tunteilleen mahtaa ja ei heidän suhde Iinan kanssa niin vakavaa ollut… Kai, tai ainakaan siitä ei ehtinyt tulla miehen tempun jälkeen. Hän ei siis ihmetellyt, jos Iina ei edes puhuisi hänelle mutta aina kannatti yrittää. ”Mitäs sä täällä teet?”

Iina riisui hetkeksi luonnonvalkoiset lapaset pois käsistään ja avasi takkinsa taskun. Sieltä tuo nappasi kännykkänsä ja vilkaisi kelloon. Hmh. Oli nainen loppujen lopuksi ollut jo suhteellisen kauan ulkona. Ihan hyvä vain, raikas ilma ja liikunta tekivät aina terää. Neitonen laittoi puhelimen visusti taskuunsa ja vaaleat lapaset eksyiät lämmittään neitosen kätösiä. Horroksestaan hätkähtäen nainen alkoi katsella ympärilleen kuullessaan nimensä lausuttavan. Iina kohotti kulmiaan hieman ja meni hyvinkin vaikeaksi nähdessään lähestyvän miehen - Janne? Vaaleaverikkö laski katseensa maahan ja huokaisi hiljaa. Aivan kuin kaikki muistot oltaisiin läväytetty päin naamaa. Sama filmi alkoi kiertää neitosen pään sisällä. Hän ja Janne juttelemassa Iinan asunnolla, kunnes mies lopulta kertoi että halusi erota toisen naisen takia. Se oli ollut vaaleaverikölle suuoraan sanottuna aivan helvetin vaikea paikka. Mitä muutakaan siinä tilanteessa voisi tuntea? Mies jota rakasti, jätti toiseen naiseen ihastuessaan. siinä tilanteessa ei naiselta ollut paljoa sanoja löytynyt, kyyneliä sitäkin enemmän. Nyt kun aikaa oli kulunut, nainen olisi voinut senkin edestä huutaa miehelle päin naamaa. Sitä ei silti tehty, jokin esti.

"Lähdin lenkille", Iina totesi Jannen katsekontaktia vältellen. Tuon silmiin katsominen tuntui vaikealta. Iinaa sitä paitsi ihmetytti mitä mies teki siinä. Mieluummin toista ei oltaisi nähty ollenkaan. Oikeasti. Vaaleaverikköinen vilkaisi nopeasti nuorukaiseen ja nielaisi vaivaantuneena, kunnes katse kääntyi hiekkatielle. Olisi sekin saanut mieluusti olla lumen peitossa - mitä oli joulu ilman lunta?
"Mitä sä sitten itse teet siinä?", tuo hymähti hiljaa ja työnsi kädet taskuihinsa. Olipa siitä aikaa kun he olivat jutelleet. Tai oikeastaan viime kerta oli ollut juuri se sama kerta, kun mies oli jättänyt Saarelaisen neidon. Vieläköhän Janne oli yhdessä naisensa kanssa? Sitä ei Iina todellakaan kysyisi, ainakaan vielä. Selvä katkeruus vain kuultaisi naisen huulien välistä, se oli aivan varmaa.


Janne tiesi ettei Iina luultavasti pitänyt hänen näkemisestä yhtä paljon kuin mies naisen näkemisestä. Kyllä, Janne oli kaivannut Iinaa mutta se ei muuttanut tunteitaan Nooraa kohtaa, tuo oli elämänsä nainen ja oli onnellinen siitä että oli tavannut Nooran paluunsa jälkeen. Tosin silti Janne tiesi loukanneensa Iinaa, jonka oli lopulta jättänyt Nooran vuoksi ja tiesi myös sen että tekonsa oli törkeää ja väärin. Noora ei kuitenkaan tiennyt sitä faktaa että oli jättänyt Iinan tuon vuoksi, mutta Janne ei kuitenkaan tuntenut tarvetta kertoa siitä tuolle. Noora ei välttämättä ottaisi asiaa hyvin, hän voisi nimittäin nähdä asian monella tapaa ja mies arveli, ettei tuo näkisi asiaa sillä tavalla miten Janne kuvitteli. Kaikesta huolimatta Janne kuitenkin muistin kaiken Iinasta ja heidän suhteesta, ei hän sellaista unohtaisi mutta Iina ei varmastikaan arvostaisi sitä ollenkaan, että Janne oli usein ajatellut toista, mietittyään lähinnä mitä naiselle kuului nykypäivänä. Hän muisti luultavasti parhaiten hetken kun hän oli jättänyt naisen ja näin jälkeenpäin Janne oli toivonut toiselta hiukan suurempaa reaktiota minkä Iina oli antanut. Hän ei ollut nimittäin huutanut, ei mitään ja se jos joku oli jäänyt vaivaamaan Jannea, vaikka olikin onnellisessa parisuhteessa Nooran kanssa. Tuo jopa toivoi että Iina olisi nyt huutanut jotain, mutta ei.

Janne kohotti hiukan kulmiaan kun kuuli Iinan vastauksen, huomaten samalla että nainen vältteli katsekontaktia. Sen sijaan hän ei kuitenkaan siirtänyt katsetta pois naisesta vaan katseli tuota, tosin hiukan varovaisesti. Iina ei pitänyt tilanteesta ja sen kyllä huomasi naisesta, eikä Janne ihmetellyt ollenkaan. ”Lähdin lenkille, kuten joka aamu.”, Janne vastasi naisen hymähdykseen, vilkaistessaan lopulta ympärilleen. Pian olisi joulu, mutta siltä se kuitenkaan ei oikein tuntunut, sillä maassa ei ollut ollenkaan lunta. Vähäiset jouluvalot toivat kuitenkin pientä tunnelmaa, joka onneksi pelastu tilanteen jotenkin. ”Mitä tota… Sulle kuuluu nykyään?”, mies lopulta kysyi, viedessään kätensä takaisin puuskaan eteensä.

Iina pureskeli huultaan hivenen vaivaantuneena ja vilkaisi pikaisesti Jannen kasvoihin. Neitosen olisi tehnyt mieli siltä istumalta alkaa huutaa, raivota, itkeä, kiljua.. Kaikkea mahdollista, millä tuo olisi saanut sisälle patoamansa surun ja kiukun purettua. Mutta siitä huolimatta nainen vain istui hiljaa, tuijotellen hämillään hiekkatietä. Juuri tällaisissa tilanteissa vaaleaverikkö meni niin vaikeaksi. Kai tuo jotain saisi suustaan kakistettua, mutta neitosta ehkä pelotti että Janne laittaisi samalla mitalla takaisin. Kertoisi kuinka hyvin tuon elämä pyyhki uuden naisen kanssa - se olisi viimeinen niitti, voi kyllä. Neitonen joko murtuisi aivan täysin, tai toinen vaihtoehto oli, että tuo haukkuisi miehen pystyyn. Se ei olisi kaunista kuunneltavaa. Periaatteessahan sydäntä oli kuunneltava.. Mutta silti. Iina ei voinut ymmärtää, että hänet oli jätetty toisen naisen takia. Se oli niin väärin.

"Itse asiassa todella hyvää", Iina totesi ehkä hivenen kylmälläkin äänensävyllä. Neitonen halusi antaa toisen luulla, että tämän elämässä pyyhkisi nyt hyvin. Ja oikeastaan ihan hyvin tällä menikin, tosin ei rakkausrintamalla. Se jos mikä ärsytti.
"Mä muutin yhteen toiseen kämppään pari kuukautta sitten", nainen mutisi hiuksiaan haroen. Iinaa suretti se, ettei tuo enää saanut olla se joka jakoi sohvan Jannen kanssa. Se joka käpertyi toisen syliin iltaisin. Sen paikan oli vienyt toinen nainen. Jos vain neitonen näkisi sen luntun..
"No.. Kai sulla menee hyvin sen sun uuden naisen kanssa? Vai joko sä jätit sen koska muualta löyty parempi?", Iina kysyi ääni hieman väristen, yllättyen ehkä hieman itsekin että uskalsi lähteä tälle kannalle. Neitokainen lipaisi alahuultaan nopeasti ja nielaisi vaivaantuneena, vältellen taas hetken aikaa Jannen katsekontaktia. Vasta silloin Iina tajusi kuinka tyhmä oli ollut. Nyt ainakin mies alkaisi hehkuttaa tuon parisuhdeonneaan. Sitä kuinka ihanaa yhdessäelo oli, ja kuinka olisi varmasti jo kolme kakaraa pyöräytetty.
"Asutteko te yhdessä?", nainen kysyi hiljaa, peitelleen edelleen hieman äänensävyään josta kaikui katkeruus ja suru.


Mies todella odotti Iinalta jotain suurempaa reaktiota. Hän oli sen ansainnut ja otti kaiken vastaan mitä nainen aikoi sanoa tai tehdä, vaikka sitten saikin nyrkistä. Janne ei kuitenkaan tuntenut niin suurta katumusta teostaan mitä olisi luultavasti pitänyt, olihan hän kuitenkin tehnyt todella törkeästi Iinalle ja vielä hyvin yllättäen, sillä ei itsekään osannut odottaa Nooran näkemistä niin pian Suomeen tulon jälkeen. Jannen olisi varmasti ollut vain parasta kävellä Iinan ohitse ja olla kuin ei huomaisikaan mutta huomattuaan naisen, ei hän voinut olla menemättä tämän luokse, vaikka tiesikin saavansa kylmän vastaanoton naiselta – odottamatta oikeastaan mitään muutakaan. Olisihan se ollut outoa, jos Iina olisi ollut täysin sujut asian kanssa että Janne jätti hänet toisen naisen vuoksi, mutta ainakin mies oli ollut asiasta rehellinen. Hän oli kertonut suoraan, ettei voinut olla enää Iinan kanssa kun tunteensa eivät olleet enää samanlaiset, eikä tehnyt mitään naisen selän takana. Hänhän ansaitsisi teostaan mitalin! – Omasta mielestään siis.

Iinan kylmä äänensävy sai Jannen ihon kanalihalle, mutta siitä huolimatta hän pysyi kaikin puolin neutraalina, samalla kun vei kätensä puuskaan eteensä.
”Mukava kuulla.”, Janne totesi rauhallisesti, meinaten jopa tavoitella huulilleen pientä hymyä mutta pyrki pitämään kasvonsa minkäänlaisina. Iina voisi ottaa hymyilemisensä - kuten myös kaiken muunkin loukkauksena joten oli luultavasti vain parasta pysyä hiljaa ja vastata ensiksi naisen kysymyksiin, ennen kun Janne aloitti omien utelujensa laukomisen. Vaikka toisaalta kysyikin jo miten tuolla meni mutta mitä siihen henkilökohtaisempaan puoleen tuli, mies tiesi että piti olla varovaisempi, kylmyyttä oli varmasti odotettavissa. Janne nyökkäsi kevyesti kun Iina kertoi muuttaneensa, viitsimättä kuitenkaan kysellä että minne päin, sen sijaan kuitenkin naisen seuraava kysymys sai miehen kurtistamaan kulmiaan. Hän kyllä kesti kaikenlaista, mutta oli tuollakin rajansa – eikä hän kauaa jaksaisi enää kuunnella tätä, vaikka tiesikin sen ansainneensa.
”Itseasiassa meillä menee hyvin ja ei, me ei asuta yhdessä mut samassa talossa kuitenkin. Mut Iina…”, Janne lopulta sanoi ja katseli hetken aikaa hiljaisena toista, kunnes jatkoi.
”… Mä tiedän, ettet sä ymmärrä, mut usko pois näin on parempi. Olisko susta ollut parempi, etten mä olis mitään sanonu ja tehnyt sun seläntakan asioita joista et tietäis mitään? Sulla on oikeus olla mulle vihainen ja sä voit vihata mua niin paljon kun haluat, mut sä tiedät kyllä itekin, ettei se oo sen arvosta.”


Iina haroi vaaleaa hiuskuontaloaan ja yskäisi hiljaa. Miehen läsnäolo sai olon todella epämukavaksi, eikä Saarelaisen nainen oikeastaan tiennyt kuinka päin penkillään istuisi. Tuo vaihtoi koko ajan asentoaan ja nojautui lopulta penkin selkänojaa vasten paremmin. Katse silmäili hiekkatiellä olevia pikkukiviä, kunnes Iina soi vilkaisun Jannenkin suuntaan. Oli järkyttävän ärsyttävää kuulla että kaksikolla meni hyvin. Tai ei se sinänsä uutinen - kerta Janne oli Iinan jättänyt sen hempukan vuoksi, taisi se melkoinen pakkaus olla. Mutta eikö Iinassakin muka ollut sitä jotain? No, Jannen menetys se oli. Iina oli jatkanut jo elämäänsä täysin palkein, vaikkakin nyt tuntui kun olisi tippunut taas vaihteeksi satojen metrien syvään kuiluun. Kunhan naikkonen saisi jutella jollekin ystävälleen ja ehkä haukkua Jannen samalla alimpaan helvettiin, olo paranisi huomattavasti.
"Sehän on kiva", nainen sanoi sarkasmintäyteisellä äänellä ja hymyili Jannelle. Ei tarvinnut järin viisas oikeastaan edes olla, kuullakseen vittuilun lauseen välistä. Tilanne sattui nyt olemaan sen verran ärsyttävä, ettei vaaleaverikkö edes jaksanut yrittää leikkiä asiallista aikuista.

"No ei tietenkään!", parahti nainen huokaisten ja pudisteli päätään. Ei tietenkään se olisi ollut parempi vaihtoehto, että toinen olisi salannut kaiken ja Iinalle olisi selvinnyt että tätä oli petetty.
"Mut vaikka sä et mua pettänytkään, niin usko tai älä, mä kyllä tunsin itseni ihan helvetin petetyksi", nainen totesi katsellen Jannea suoraan silmiin. Olihan se nyt melkoinen fiilis, kun tajusi että mies oli vaihtanut naisesta toiseen.
"Ja kyllä, aivan oikein. Sä et lukeudu mun suosikki-ihmisiin just tällä hetkellä, mutta en mä sua vihatakaan jaksa. Kun tiedätkös, mä en jaksa käyttää aikaani sun ajatteluun niin paljoa..", neitonen sanoi Jannelle, koettaen peittää oman äänensä särkymistä. Olihan se vaikeaa kaivaa nämä asiat uudelleen esiin, vaikka neitonen kuinka koetti vakuuttaa että kaikki oli täydellisesti ja Jannelle ei suotu ajatustakaan. Tämä vaipui hetkeksi täysin omiin mietteisiinsä ja pyöritteli hiussuortuvaa sormissaan.
"Mut yrititkö sä edes pelastaa meiän suhdetta? Vai heti kun sä näit sen naisen ja ihastuit siihen niin kovasti, sä laitoit meidän suhteen katki?", ysäkisi Iina vaisuna ja kohotti kulmiaan.

Janne ei voinut olla pyöräyttämättä silmiä naisen sarkastiselle äänensävylle, sillä tyhmäkin sen tunnisti tuon äänen sävystä. Miehestä alkoi pikku hiljaa tuntua, että hän puhuisi tiiliseinälle, sillä heidän keskustelu ei oikein liikkunut suuntaan tai toiseen. Janne kyllä ymmärsi, että Iina oli hänelle vihainen, mutta nainen ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän pointtia sanoistaan. Hän päästi kätensä puuskasta ja hautasi hetkeksi kasvonsa kämmeniään vasten, huokaisten samaan aikaan hiukan turhautuneena, jonka jälkeen Janne nostatti katseensa takaisin naiseen. Turha tämän sanoihin oli edes vastata mitään, sillä se kuitenkin pahentaisi tilannetta vaikka ei hän sitä nytkään parantanut. Hän ei voinut lohduttaa Iinaa saati auttaa tuota piristymään, mies kun oli itse aiheuttanut tämän.

Lopulta Janne levitteli käsiään toisen parahtaessa, vilkaisten tämän jälkeen ympärilleen – tuoden katseensa lopulta kuitenkin takaisin Iinaan. Janne oli yrittänyt olla hienovarainen asian kanssa ja pyrkinyt tekemään oikein, mutta silti Iina ei ymmärtänyt, saati arvostanut tekoaan. Eihän siinä ollut edes järkeä, olla yhdessä naisen kanssa jos oli toista naista kohtaan tunteita! Hänhän oli tehnyt suuren palveluksen Iinalle.
”Miks mä edes pysähdyin…”, Janne mutisi itsekseen, vieden kätensä lopulta takaisin puuskaan. Ei tässä auttanut puhuminen, kuten ei tuntunut mikään muukaan. He eivät tulleet yhteisymmärrykseen asian kanssa ja Janne aikoi nyt luovuttaa.
”Yritin, mutta luulis sun nyt ymmärtävän ettei siinä ole mitään järkeä olla toisen kanssa, jos ei ole tunteita enää toista kohtaan!”, parahtaa lopulta, ottaen jo muutaman askeleen pois Iinan luota.
”Mutta mulla on muutakin tekemistä kun taistella tästä vanhasta asiasta. – Nähdään.”, mies lopulta sanoi ja lähti kävelemään poispäin naisesta, koventaen vauhtinsa lopulta takaisin hölkkään kun katosi metsän lenkkipolulle.