Let me steal this moment from you now

Se keskiviikko oli ollut melko hiljainen toimistolla, puhelin ei ollut juuri soinut ja sähköpostejakin oli tullut vain muutama ja niihin muutamaankin Daniel oli jo vastannut. Hänellä oli yksi isompi projekti meneillään, erään lounasravintolan kanssa oli sovittu diili, että Daniel suunnittelisi kyseiselle raflalle webbisivut, koodaisi ne ja sitten huolehtisi ylläpidosta ravintolan markkinointivastaavan ohjeiden mukaisesti: päivittäisi lounaslistaa ja niin pois päin. Nyt Daniel oli kuitenkin hionut markkinointihäiskältä saamiaan kuvia kuvankäsittelyohjelmalla jo usemman tunnin ajan, joten hän oli sallinut kahvitauon itselleen.

Daniel tiesi, että eräästä tanssiryhmästä oli tulossa asiakas käymään heidän toimistollaan neuvottelemassa tanssiryhmän uuden kiertueen julisteen tekemisestä. Danielille ei ollut aivan selvää, kuka häntä oli tulossa tapaamaan, mutta ei kai se nyt ollut niin oleellista. Pääasia oli, että Daniel sai materiaalit ja ohjeistuksen, jotta pääsisi työstä jyvälle ja saisi tehtyä julisteen ja sitä kautta netottua hyvät rahat itselleen. Daniel hörppäsi vastakeittämästään kahvista ja naurahti huvittuneesti, joko sieltä tulisi joku raihnainen vanha äijänkäppänä tai sitten sutjakka tanssityttö. Mikä onni, ettei Anton ollut tänään toimistolla töissä...

Tänään Daniel oli tullut bussilla töihin, joten hän oli työmatkallaan napannut Metro-lehden mukaansa sillä lehti oli jäänyt bussissa kesken. Mies selaili lehteä siinä kahvia juodessaan hieman tavallista korkeamman pöydän ääressä ja istuskeli baarijakkaralla. Vilkaisu kelloon riitti kertomaan, että jos tulija oli yhtään täsmällinen, hän kyllä tulisi aivan näillä hetkillä.

Anya asteli lumista kävelytietä pitkin kohti määränpäätään - AD Designia. Dazzling Ladies -tanssiryhmän pomo - kyllä, itse Martina Aitolehti, oli määrännyt porukan uusimman, siis Anyan, hoitamaan uuden kiertuejulisteen aluillepanoa. Kuvat ja muut paperit oli tyrkätty Anyan käteen söpössä vaaleanpuna-mustassa kansiossa. Ilmeisesti Dazzling Ladieskin harjoitti uusien jäsenten pientä kiusaamista, tämä kun ei ollut ensimmäinen kerta kun Anya joutuu lähtemään hoitamaan ryhmän asioita vaikka muutkin olisivat siihen olleet kykeneviä. Koska Anyan päivät kuitenkin kuluivat muutenkin vain kotona istumiseen ja illan odotteluun, nainen oli vain mielissään saatuaan jotain muutakin tekemistä.

Iphone värisi tekstiviestin merkiksi vasemmassa kyynärvarressa roikkuvassa laukussa, mutta Anyan sormet olivat yksinkertaisesti niin jäässä ettei nainen ollut yhtään halukas kaivamaan puhelintaan jostain laukun pohjalta. Mustien saappaiden korot kopisten nainen jatkoi matkaansa, pysähtyen pian oikean oven kohdalle. Oikean käden etusormi käväisi AD Designin logon alla soittamassa ovikelloa, kunnes käsi taas hakeutui takin taskuun.

Katse kääntyi kuin automaattisesti katsomaan nopeasti ympäristöä, Anyan odotellessa oven avautumista. Kasvojen eteen karannut vaalea hiussuortuva löysi pian taas paikkansa naisen korvan takaa, ja pieni henkäys pääsi Anyan tulipunaiseksi värjätyiltä huulilta. Ei olisi välttämättä tarvinnut kävellä niin nopeasti.

Daniel oli saanut kahvinsa juoduksi eikä ovikello ollut vieläkään soinut. Mies vei tyhjän kupin tiskipöydälle odottamaan joko seuraavaa käyttökertaa tai tiskaamista. Juuri nyt hän ei ollut erityisen halukas siistimään tiskipöytää, vaikka sillä notkuikin jo jonkin verran likaisia astioita. Daniel taitteli lukemansa lehden ja heitti sen pöydän päädyssä olevien muiden lehtien pinoon, ja käveli sitten hetken aikaa ympyrää toimistossa. Lounasravintola-keissiin hän ei rohkenisi nyt juuri paneutua, sillä tanssiryhmäläinen tulisi varmasti aivan näillä hetkillä, ja Daniel ei halunnut liikaa uppoutua töihinsä.

Sen sijaan Daniel avasi yhdelle seinälle kiinnitetyn plasma-tv:n ja alkoi selailemaan kanavia. Ei tähän aikaan päivästä yleensä mitään järin kiinnostavaa tullut, mutta toisinaan Danielkin viipyi töissä iltaiselle asti ja silloin mies saattoi väsätä itselleen evästä kahvitauolle ja tapittaa sitten sen ajan televisiota - varsinkaan jos Anton ei olisi paikalla juttuseurana. Ja pianhan alkaisivat jääkiekon maailmanmestaruusottelutkin, kotikisat, ne oli pakko nähdä.

Lopulta ovikello kuitenkin soi ja Daniel sulki television, jättäen kaukosäätimen keittonurkkauksen vieressä olevalle pöydälle. Mies vilkaisi ympärilleen, toimistolla ei näyttänyt kovinkaan sotkuisalta, hän oli juuri edellisenä perjantaina vähän siivoillut paikkoja. Toistaiseksi heillä ei käynyt ketään ulkoistettua siivoojaa, joten miehet joutuivat tuon tuosta tarttumaan itse imurin- tai mopinvarteen ja siistimään paikat. Daniel käveli ovelle ja avasi sen.

Oven takana seisoi pitkähiuksinen blondi, varsin näyttävä sellainen. Hoikka ja pitkä vartaloltaan - Daniel kiitteli yhä enemmän mielessään, että hän oli sinä päivänä yksin toimistolla. "Daniel Kivikoski", mies esittäytyi kohteliaasti ja tarjosi kättään naiselle, kun tuo oli päässyt sisälle heidän toimistoonsa. "Dazzling Ladies? Martina varmaan lähetti sut, ellei mun arvaukseni ihan väärin mene." Pieni virnistys väläytettiin naiselle, ihan hyväntahtoinen sellainen. "Otatko kahvia?"

Kaduilla harhaillut katse kääntyi salamannopeasti oven avanneeseen Danieliin, ja Anya nyökkäsi miehen sanoille pienen naurahduksen kera, astuen ovesta peremmälle.
"Jep, Dazzling Ladies paikalla. - Tai no, siis ainakin yks niistä", nainen nyökkäsi miestä kätellessään, tajuten vasta sitten ettei ollut itse esittäytynyt ollenkaan, vaikka se varmaankin on ensimmäinen asia tällaisia asioita hoidettaessa.
"Mä oon siis Anya, Anya Volkov. Voit ääntää ihan miten haluat, kirjotetaan A-N-Y-A." Sanat tuntuivat tulevan Anyan suusta kuin joku suuri tulivuori olisi räjähtänyt, mutta mitäs nainen sosiaaliselle ja puheliaalle luonteelleen voi.

"En mä kiitti, just join", Anya puisteli sitten päätään kahvikysymykselle ja astui peremmälle samalla mustaa takkiaan availlen. Laukkunsa Anya laski jollekin pöydälle ja alkoi etsimään kansiota, jonka takia nainen oli paikalle ylipäänsä lähetetty. Vaaleat hiukset valuivat kasvojen eteen Anyan ollessa hieman kumarassa laukkunsa ääressä, naisen haroessa hiussuortuvat pois kasvojensa edestä ennen kuin kääntyi kansio käsissään taas Danielin puoleen.
"Tässä pitäs mun tietojen mukaan olla kaikki matsku mitä tarvitaan, ainakaa mitään muuta Martina ei mun mukana lähettäny", Anya selitti, ojentaen kansiota Danielia kohti. Samalla siinä miestä katsellessaan Anyan katse tuntui analysoivan Danielin koko olemuksen parissa sekunnissa, puoliksi naisen tahtomattakin. Mutta eipä se mitään, sillä... Ei paha, ei paha ollenkaan. Pieni vino virne nousi Anyan kasvoille.

Ryssä. Se oli ensimmäinen ajatus, joka Danielin mieleen putkahti, kun nainen esittäytyi. Ei Daniel mitenkään rasisti ollut, se vain ikään kuin lipsahti miehen mieleen. Daniel oli täysin sujut eri kulttuurien ja kansalaisuuksien kanssa; hänenhän yksi parhaimmista ystävistäkin oli espanjalainen. Ja sitä paitsi tämä kyseinen Anyahan oli oikein nätti tapaus - Daniel kun oli melko stereotypinen mies, pitkät hoikat blondit viehättivät erityisen paljon.

Daniel naurahti pienesti Anyan täsmentävälle esittelylle ja viittilöi sitten naisen peremmälle. Mies nyökkäsi kohti asiakkaille tarkoitettua nurkkausta, jossa oli kolme leveää toimistomaista nojatuolia pienen sohvapöydän ääressä. "Mä aattelin aluks että se Martina olis itse tullut, mutta kyllähän mulle tollasen kaunottarenkin seura kelpaa." Daniel ei häpeillyt tätä flirttaavaa kommenttiaan, hän kyllä huomasi ettei Anya vaikuttanut päällisin puolin sellaiselta naiselta, joka moisesta saattaisi vetää herneet nenään. "Istu vaan, ole hyvä."

Toisin kuin olisi olettanut, Daniel ei suinkaan istuutunut Anyaa vastapäätä olevalle tuolille vaan sen viereen. Oli aina yritettävä päästä mahdollisimman lähelle asiakasta, niin ajatuksen tasolla kuin - no niin, naispuolisten asiakkaiden kohdalla varsinkin - fyysiselläkin. "No niin, katotaas mitä täältä löytyy", Daniel naurahti ottaessaan kansion vastaan. Mies ei turhia peitellyt pitkiä katseita, jotka hän loi pieni poikamainen hymynkare huulillaan Anyaan samalla kun avasi kansion.

Mustan takin Anya riisui kokonaan päältään, laskien sen laukkunsa kanssa yhdelle tuoleista ennen kuin istui itse alas. Hiukset tuntuivat taas tulevan koko ajan tielle, ja Anya saikin taas haroa pitkiä vaaleita suortuvia pois kasvojensa edestä.
"Ääh, Martinalla on muutenkin kiireitä tän uuden kiertueen kanssa ja muutenkin..", kättään huolettomasti ilmassa heilauttaen Anya vastasi Danielin sanoihin, pienen virneen kuitenkin käydessä naisen huulilla ihan parin sekunnin ajan miehen pienen lisäyksen jälkeen.
" - Ja katos totta kai uus tyttö nakitetaan asialle aina kun vaa on mahdollista."

Nainen pyöräytti pinkkiä rannekelloa ranteessaan samalla siitä kellonaikaa katsoessaan, ja katse kääntyi taas Danieliin. Pieni nyökkäys, ja Anya siirtyi tuolillaan enemmän miehen puoleen, katseen kääntyessä samalla kansion sisältöön.
"Niin... Tässä nyt on ainakin nää kuvat, mitä me ollaan porukan kanssa päätetty että käytetään. Ja tääl...", Anya osoitti ensin noin viiden-kuuden kuvan pinoa, kurottautuen sitten nappaamaan kaksi yhteen nidottua paperia kansiosta.
"Täs on nää päivämäärät, ja näköjään muutakin infoo siitä koko kiertueesta," nainen jatkoi, tutkiskellen nappaamaansa paperia hetken aikaa ennen kuin katse oli taas kääntynyt Danieliin.

"Onks tää sun ihan oma firma?" Pieni, vino hymy koreili Anyan kasvoilla, tuon katsoessa miestä hieman kysyvänä. Nainen ei todellakaan halunnut kaksikon keskustelun rajoittuvan vain tylsiin työasioihin, vaikka niiden takia Anya olikin paikalle lähetetty, ja juttu oli pakko saada valmiiksi ajoissa.

"No joo, se on kyllä varmasti ihan totta", Daniel nyökkäsi kansiota selaillessaan. Anya kertoi olevansa tanssiryhmän uusin jäsen ja tuo tieto sai Danielin katsahtamaan naisen jälleen päästä varpaisiin. No, eipähän ainakaan tuo äsken mainittu lööppikuningatar ollut mitään virhevalintaa tehnyt valitessaan Anyan joukkoihinsa. Daniel ei voinut olla miettimättä, millainen Anya mahtoi olla lavalla selvästi vähemmissä vaatteissa kuin nyt. Vaikka mies tiesi, ettei sellaisessa ollut kyse mistään strippauksesta, ei hän voinut olla yhdistämättä niitä kahta edes jollain tasolla toisiinsa.

Daniel joutui pakottamaan itsensä takaisin tähän hetkeen. Hän vilkaisi Anyaa taas ja nyökytteli naisen sanoille. "Just, aivan. Martina itseasiassa laittokin mulle jo sähköpostiin niitä päivämääriä ja sellasia. Mut - hyvä jos on varakopiot olemassa." Nyt Daniel laski kansion nojatuolien keskellä olevalle lasipöydälle ja mietiskeli hetken aikaa, mistä vielä tulisi keskustella asiaan liittyen. Mies antoi katseensa lipua pitkin toimistoa ennen kuin jätti sen jälleen Anyaan. "Niin", hän rykäisi, "mites toi värimaailma? Oonks mä ihan väärillä jäljillä ku mulla on sellanen kuva mielessä et musta pohja ja siihen sit tekstit ja muut pinkillä, liilalla, harmaalla? Ja valkosella? Mä luulen et niistä vois tulla toimiva paketti."

Kun Anya rupesi kehuvaan sävyyn utelemaan itse AD Designista, leveä hymy kaartui Danielin kasvoille. Omasta yrityksestä mies tosiaankin yli ylpeä ja kantoi vielä suuremmalla ylpeydellä yrittäjän titteliään. Toki Anton oli tässä yhtälailla mukana toisena osakkaana, mutta joskus Daniel puolihuomaamattomasti johdatteli naisen uskomaan, että ihan oma yritys tässä oli kyseessä. Vaikka ilman Antonia AD Design ei tietenkään olisi juuri AD Design, sillä tuolla nyt vain oli sellaista osaamista, jota Danielilla ei ollut ja Danielilla puolestaan oli sellaista, jota Anton ei taitanut niin hyvin. "No joo - periaatteessa. Oikeestaan meitä on tässä kaks, yhen frendin kanssa päätettiin pistää reilu kolme vuotta sitte oma firma pystyyn."

"Mites sä, - tanssitko sä vaan sen Martinan leivissä vai onks teillä yleensäkin joku toinenki duuni?"

"Mut ei mua haittaa, kiva vaan päästä kunnolla mukaan - vaikka sit tällasien hommien kautta", Anya sanoi iloisesti naurahtaen ja katsahti taas Danielin suuntaan, samalla hiuksiaan taas kasvojensa edestä pois haroen. Olisi tietty voinut laittaa vaikka hiukset kiinni. Olisi näyttänyt ehkä siistimmältä. Asialliselta. Anya sivuutti ajatukset asiallisemmalta näyttämisestä - hän tiesi näyttävänsä muutenkin hyvältä, ja keskittyi taas kuuntelemaan Danielia.

Nainen nyökkäsi pari kertaa miehen sanoille ja käänsi katseensa pariksi sekunniksi kansioon, katseen kuitenkin kääntyessä taas Danieliin.
"Joo, just niin. Siihen mä en saanu mitää erityisiä ohjeita, mut varmaan otetaan sit se joka näyttää parhaimmalta. Jos kokeilee vähä eri vaihtoehtoja? - Tai voinhan mä tietty soittaa viel Martinalle..." Anyan suu kävi taas nopeammin kuin blondin ajatukset ehtivät kulkea. Pieni huvittunut naurahdus pääsi taas naisen huulilta, tuon ollessa osittain huvittunut myös itseensä. Juttua Anyalta ei ainakaan puuttunut, mutta välillä voisi tietty miettiä hetken mitä sanoo, tai olla vain suosiolla hiljaa.

"Oho, aika siistii. Mäkin mietin jossain vaiheessa että oma firma ois tosi hieno pistää pystyyn, mutta ei se idea sit oikein saanu tuulta siipiensä alle", Anya nyökkäili taas Danielin sanoille leveä hymy kasvoillaan. Ammattikoulua käydessään naisella oli selvä yritysidea mielessään, oma kauneushoitola, kampaamo, naisen paratiisi. Haaveet kuitenkin jäivät unholaan.
"Ei mulla silleen oo mitään virallista työtä noiden Dazzlinigen lisäks. - Tai siis oon mä aina joskus tuolla Fredan Tivolissa tiskin toisella puolella, mutta se on aika sellasta... keikkahommaa. Pari kaveria siellä töissä ja ravintolapäällikkökin on tavallaan tuttu", Anya selitti käsillään hieman elehtien, niiden kuitenkin laskeutuessa pian naisen syliin, tuon tajuttua olleensa taas turhan paljon äänessä.

Daniel nyökkäili Anyan sanoille. ”Niin no, pohjaltahan se on yleensä vähän joka duunissa alotettava”, mies totesi mutta tajusi kuitenkin lähteä samantien paikkailemaan sanojaan, ”ei siis sillä ettenkö mä arvostais tota hommaa. Ja jonkunhan on pakko tehä aina joku homma, et saadaan kokonaisuus toimimaan. Kyllä mäkin oon alottanu aika mitättömistä hommista tällä alalla, tai ainakin nyt ne tuntuu mitättömiltä mut ilman niitä mä en ehkä olis tässä.” Oho, sehän kuulosti jopa yllättävän filosofiselta ja fiksultakin, Daniel ajatteli, ei hän ilmeisesti pelkkää sontaa osannut jauhaa.

”Vaihtoehdot”, Daniel toisti. Hän oli tottunut tekemään asiakkailleen yleensä kahdesta kolmeen potentiaalista mallikappaletta, joista sitten tuo asiakas sai valita mieluisimman. Toki hommaahan moisessa oli hieman enemmän ja työstä Daniel sitten veloittikin sen mukaan – ja useimmiten asiakkaalla olikin selvä visio siitä mitä halusi Danielin tekevän. ”Mä voin tehdä pari vaihtoehtoa ja pistää ne Martinan postiin, se saa sitten valita niistä jomman kumman”, mies lopulta sanoi.

Daniel kuunteli Anyan juttuja kiinnostuneena, katsellen naista samalla vielä kiinnostuneempana. Oma yritys oli tosiaan siisti juttu, oli ollut Danielista jo joskus lukioikäisenä kersana, mutta varsinkin nyt, kun se firma tosiaan oli pystyssä ja voi vallan mainiosti. Ei Daniel olisi koskaan halunnut mihinkään toiseen viestintätoimistoon töihin jonkun toisen alaiseksi – omassa yrityksessä oman itsensä johdettavana oli kaikkein parasta olla.
”Aijaa?” Daniel kysäisi Anyan mainitessa omasta yrityksestä. ”Minkä alan firmaa sä sitten olisit ollut perustamassa? Ja mikset olis vieläki, sä oot nuori ja mä tiedän paljon vanhempiakin ihmisiä jotka on perustanu oman lafkan vasta joskus nelikymppisinäkin.”
Fredan Tivoli. Daniel oli joskus käynyt kyseisessä yökerhossa ja nyt mies joutuikin miettimään, oliko mahdollisesti nähnyt Anyaa siellä koskaan tarjoilemassa tai blokkaamassa laseja. Toisaalta Daniel kävi paikassa nyttemmin enää melko harvoin ja jos Anyakin oli vain silloin tällöin siellä vuorossa, niin todennäköisyys sille että Daniel olisi naisen aiemmin nähnyt, oli suhteellisen pieni. Sitä paitsi mies keskittyi sellaisissa paikoissa yleensä muihin asiakkaisiin eikä saavuttamattomiin tiskin toisella puolella työskenteleviin tarjoilijattariin. Vaikka tähän tarjoilijattareen Daniel olisikin voinut tutustua astetta paremmin.

"Mm, niinpä. Niinhän se aika usein on", Anya vain nyökkäili Danielin sanoille keksimättä oikein mitään lisättävää, varsinkin kun puolet miehen sanoista olivat tuntuneet menevän aivan ohi. Olisi ehkä parempi, ettei nainen sanoisi mitään, tuo varmasti kuitenkin möläyttäisi jotain älyttömän typerää. Nyt oltiin kuitenkin edustamassa Dazzling Ladieseja, Martinaa, isoa konseptia johon kuului muitakin ihmisiä, eikä Anya halunnut antaa itsestäänkään huonoa kuvaa päästämällä sammakoita suustaan.

Anya nyökkäsi taas Danielin sanoille, hymähtäen hieman itsekseen tajutessaan kuinka tyhmältä varmasti näytti siinä vain nyökkäillesään. Mutta toisaalta, ottaen huomioon miten nainen aina puhui ennen kuin ajatteli, oli ehkä parempi vain tyytyä siihen nyökkäilyyn ja yksinkertaisiin vastauksiin. Martinakaan tuskin pitäisi siitä, että Anya viettäisi edustuskeikan vain jaaritellessa turhia.

"Ääh, ei se... Ei se ollu mikään erikoinen." Nainen puisti hieman päätään ja heilautti kättään huolettomasti. Ideahan oli ollut todellakin vain idean asteella, ei Anya ollut loppujen lopuksi niin tarkasti firmaa miettinyt, pääpiirteittäin vain.
"Sellanen typerä kauneudenhoitomesta vaan, mul oli ideana tehä sellanen kunnon joka naisen paratiisi", Anya selitti nopeasti, sen enempää muihin yksityiskohtiin menemättä.
"Mutta mä oon jo haudannu sen idean kauan sitten. - Ja kyl tää tanssijengi ja ne Tivolin keikkahommat on mulle ihan tarpeeks, mä pärjään näilläkin."

Ei se ollu mikään erikoinen. ”Hei nainen, älä vähättele itteäs”, Daniel naurahti kepeästi ja pudisteli pienesti päätänsäkin. Anya vaikutti hieman epävarmalta, mikä ihmetytti miestä suuresti, sillä hän oli saanut toisesta ainakin alkuun hyvinkin itsevarman kuvan. ”Ai niinku sellasen day span? Mitä typerää sellasessa on? Eiks sellaset menesty ihan kivasti, yleensä sellaset keski-ikäset naisethan buukkaa sellaset mestat seuraavaks kolmeks vuodeks täyteen kun ne huomaa ekat rypyt?” Daniel hörähteli typerästi. Vaikka totta kai se oli – eräs Danieliin tuttu (ei mikään säätö kuitenkaan, ihme kyllä) oli kosmetologi ja töissä erään hienostohotellin kauneushoitolassa ja tuo nainen olikin usein kertoillut, kuinka heidän varauskalenterinsa suorastaan huusi armoa, kun varauksia tuli jatkuvalla syötöllä sisään. Tosin – paikka nyt muutenkin oli suhteellisen arvostettu, joten liekö silläkin osuutensa asiaan.

”Muista et sä voit aina muuttaa mieltäs. Sä oot viel nuori ja vaikken mä sua tunnekaan – ainakaan vielä – kauheen hyvin, niin mä en silti epäile yhtään sun kykyjäs pyörittää tollasta lafkaa. Ja hei, jos sä joskus perustat sellasen niin tiiät kenen puoleen kääntyä, ku tarviit nettisivut sille joka naisen paratiisilles.” Leveä virnistys kaartui Danielin huulille, kun hän sanojensa päätteeksi kaivoi käyntikortin povitaskustaan ja ojensi sen Anyalle. Sitten Daniel laski Anyan antamat paperit sohvapöydälle ja nousi itse ylös. Mies vilkaisi kelloa ja sitten taas Anyaa.
”Ootko varma ettet haluu kahvia? Joisit yhet kupilliset mun kanssa, - kollega ei oo tänään duunissa ja mä ehkä kuolen tylsyyteen täällä”, Daniel ehdotti hieman naurahtaen. Totta oli, että Danielilla oli ollut melko tylsää yksinään sinä päivänä toimistolla, mutta sen lisäksi hän halusi myös tutustua Anyaan paremmin. Toisaalta Danielia arvelutti, ottaisiko Anya miehen sanat siltä kantilta, ettei AD Designin bisnes oikein kukoistanut, kun Danielillakin ehti tulla tylsää töissä. ”Tänään on ollut kumman hiljanen päivä. Mä en tiiä miten ne enimmät kiireet osuu aina maanantaille ja perjantaille – maanantaisin yleensä vaan haluais koomata viikonlopun jäljiltä ja perjantaina sit onkin jo hirveen levoton fiilis just viikonlopun takia. Tiiätsä?” mies päätti lopulta naurahtaa.

"No en mä sitä kyllä ihan vaan millekään keski-ikäsille, elämäänsä kyllästyneille naisille aatellu, jotka on vaa kateellisia meille nuoremmille, joille mä siis sitä mestaa just sillon kouluvuosinani alunperin kuvittelin ja suunnittelin", huvittunut naurahdus pääsi Anyan huulilta tuon selittäessä vanhaa bisnesideaansa, ja nainen puisteli taas hieman päätäänkin. Korvan takaa karannut vaalea hiussuortuva valahti naisen kasvojen eteen ja Anya hymähti itsekseen.
"Anteeks, pikku hetki." Nainen syventyi etsimään laukustaan hiuslenkkiä, ja sitoikin pian hiuksensa siistille ponnarille, kääntyen sitten taas Danielin puoleen.

Mies ojensi Anyalle käyntikortin, jonka nainen kävi nopeasti läpi katseellaan, nostaen sitten katseensa taas Danielin silmiin pieni hymyn ja virneen sekoitus huulillaan. Olisipahan ainakin joku syy tavata miestä uudestaankin.
"No okei, kiitti. Mä pidän mielessä", Anya nyökkäsi, taas pienesti naurahtaen ja sujautti käyntikortin lompakkonsa väliin. Katse kääntyi taas Danieliin ja Anya vilkaisi itsekin rannekelloaan.
"Kai mä sit otan kupillisen, vaikka en mä oikeesti paljoo ees kahvia juo. Mut jos nyt sit ihan vaan seuraks", nainen nyökkäsi pieni virne huulillaan.