How can I love when I'm afraid to fall?

Perjantai 20.01.2012 - klo 23.30
The Tiger - yökerho
Mari Salminen & Miro Sparrok

Eilisestä lähtien Marin päässä ei ollut tuntunut liikkuvan sitten yhtään mitään. Eilen kaikki oli mennyt ihan sumussa ja vaikka Mari oli kovasti yrittänyt tehdä koulutöitään, Miro pyöri hänen mielessään koko ajan. Muutamaan kertaan Mari oli pyöritellyt kännykkää käsissään ja valitsi jo Miron numeron soittaakseen tuolle, että saisi kuulla edes tuon äänen vielä kerran mutta lopulta hänen ylpeys ei kuitenkaan antanut periksi soittaa. Joka kerta Mari jättikin soittamatta ja yritti palata koulutöidensä pariin mutta siitä huolimatta hän ei saanut Miroa päästään pois. Hän oli auttamatta ihastunut, Miro oli kerta kaikkiaan vetänyt häneltä jalat alta eikä Mari enää onnistunut olemaan ajattelematta tuota miestä.

Kaverit olivat huomanneet, miten apaattinen ja maassa oleva Mari oli jo nuo olivatkin sitten päättäneet, että perjantain kunniaksi he lähtisivät baariin ja unohtaisivat kaikki huolet ja murheet. Ihme kyllä Mari oli suostunut ehdotukseen, ehkä se olikin ihan hyvä idea. Mari kavereineen oli aloitellut hänen kotonaan, kunnes he vasta nyt tulivat erääseen baariin. Tavaransa narikkaan jätettyään naiset suuntasivat baaritiskille päin, aikeinaan tilata jotain juomista ja Marista tuntui humalan ansiosta jo hieman paremmalta.


Marin mekko

Miro oli yrittänyt esittää kaiken olevan kunnossa. Mitä kauemmin aikaa kuitenkin kului, sitä vaikeammaksi se muuttui. Ei mies saanut Maria mielestään. Ei, vaikka olisi tehnyt mitä. Ihan kaikkialla nainen vaan pomppasi hänen ajatuksiinsa, ihan luvatta, mutta siltikin niin pirun toivottuna. Miro haluaisi vaan unohtaa. Hän oli mennyt pilaamaan kaiken, kun ei ollut kertonut Marille Aurorasta, ja sitä ei ollut enää muuttaminen. Ehkä sen oli määrä tapahtua. Ehkäpä maailmankaikkeus halusi ilmoittaa Mirolle, että ei, häntä ei oltu luotu seurustelemaan. Niin Miro oli ajatellut aikaisemminkin, ennen kuin oli tavannut Marin. Kyseinen nainen oli saanut hänet pohtimaan, että ehkä hän jopa voisi sitoutua ja tuntea vielä sen rakkauden tunteen. Tällä hetkellä se kuitenkin vaikutti olevan mennyttä.

Töitä mies oli myös paiskinut innolla - tai ehkä ei niin innokkaana. Oikeastaan Miro oli ihan poissa itsestään, mutta ei hän tietenkään kehtaisi mitään sairaslomia pitää sen takia, että oli surullinen. Hänen olisi vaan nieltävä kaikki tapahtunut ja todettava, että tehty mikä tehty. Kyllä Miro pääsisi yli Marista vaikka se aikaa veisikin. Silläkin hetkellä Miro oli baaritiskin takana, sekoitteli juomia ja sai flirttaavia katseita kauniilta naisilta. Yhteenkään niistä mies ei ollut vastannut. Toki hän oli osoittanut flirttieleitä naisille kysyessään noilta, että mitä he haluavat, mutta yhtään pidemmälle hän ei halunnut mennä. Yhtään ilmaista drinkkiäkään Miro ei ollut tänään jakanut.
Miro nosti katseensa sekoiteltuaan jälleen yhden drinkin. Mies sai kiittää onneaan siitä, että paikka ei ollut tänään kovin ruuhkainen, koska hän sai mahdollisuuden hengittää ja yrittää ajatella kaikkea muuta kuin Maria. Katsellessaan ympärilleen Miro jäätyi hetkeksi paikalleen - Mari. Nainen, joka oli juuri tullut kaveriporukkansa kanssa sisälle, oli Mari, hitto vieköön. Noiden lähestyessä tiskiä mies lähes panikoi - mitä tehdä? Lopulta Miro kuitenkin huokaisi syvään. Hänen oli nyt toimittava ammattimaisesti. Sitä paitsi, nyt hän voisi näyttää Marille että oli päässyt tuosta yli - vaikkei niin ollut oikeasti käynyt.
"Mitäs neideille?" Miro virnisti Marin ja kavereiden tullessa tiskille. Mies vilkaisi kaikkia muita naisia, paitsi Maria. Hitto - miehen piti tehdä tämä sujuvasti, mutta sen sijaan alkoikin väittelemään. Way to go.

Miron farkut, kengät ja vyö + paita

Marin hymyili muiden mukana ihan normaalisti, niinkuin kaikki olisi hyvin. Hänen paras kaverinsa kyllä huomasi, ettei kaikki tosiaankaan ollut hyvin mutta tuo ei sanonut asiasta muiden kuullen mitään, sillä Mari ei selvästikkään halunnut puhua asiasta mitään. Ei hän halunnut rueta tätä asiaa tilittämään tässä ja nyt, sitäpaitsi, humalassa koko juttu olisi kuulostanut vain paljon säälittävämmältä kuin mitä se todellisuudessa oli. Heidän tullessaan tiskille Mari oli vielä hyväntuulinen mutta kuullessaan äänen baarimikon suusta ja nähdessään, kuka tuo oli, olisi Marin tehnyt mieli juosta karkuun ja lujaa. Miten ihmeessä hän oli onnistunut tulemaan juuri siihen baariin koko Helsingissä, jossa Miro sattui olemaan töissä? Eihän Mari edes tiennyt tuon työpaikkaa! Kun Miro selvästi puhutteli vain Marin kavereita eikä edes vilkaissut Maria, tunsi Mari inhottavan vihlaisun sydämessään. Ei Miro ollut välittänyt sittenkään, Mari oli koko ajan oikeassa.

"En mä taidakkaan ottaa mitään..." Mari mutisi vieressä olevalle ystävälleen, ollen kyllä varma, ettei tuo kuullut edes, mitä hän sanoi. Mari käänsi itsekkin katseensa muualle ja yritti olla huomioimatta Miroa, vaikkakin hänen olisi niin tehnyt mieli sanoa tuolle suorat sanat siitä, mitä mieltä hän oli tuon käytöksestä. Kun Marin kaverit tilasivat drinkkinsä ja Miro alkoi tehdä niitä, Mari vilkaisi miehen suuntaan varovasti mutta kun tuo ei katsonut edelleenkään Maria, käänsi nainen katseensa muualle, selvästi pettyneenä.

Miro odotteli naisten vastauksia, yrittämättä olla katsomatta Maria. Hitto kun ne silmät väkisin meinasivat ohjautua kyseisen naisen suuntaan. Mies yritti nyt kuitenkin esittää, että kaikki olisi kunnossa, vaikka se tulisi olemaan aivan helvetin vaikeaa, niin kuin oli ollut aikaisemminkin. Mies ei tiennyt, kuinka voisi päästää Marista irti. Toisaalta hän ei edes tahtonut tehdä sitä. Miro olisi nytkin halunnut mennä naisen luo ja halata tuota, sanoa, että kaikki vielä järjestyisi, mutta ei se käynyt päinsä. Hänen oli nyt etsittävä joku toinen nainen tai sitten jatkaa yhden yön linjaansa. Miroa otti päähän. Hän ei tajunnut, miksi välitti näin paljon. Tai no, tajusi, olihan hän ihastunut. Siltikään Miro ei halunnut sanoa sanaa 'ihastunut', vaan 'kiinnostunut' oli paljon parempi. Oikeasti se kuitenkin oli ihastumista.

"Selvä, hetkinen vain", mies hymyili naisille ystävällisesti, vilkaisten sitten nopeasti Mariakin. Mahtoivatkohan Marin kaverit muistaa Miron? Mitä, jos Mari oli kertonut noille jotain paskaa hänestä ja nyt nuokin jo vihasivat häntä? Ähh.. Ei Mari tekisi niin. Tuskin tuo miestä tieten tahtoen mustamaalaisi, ellei sitten olisi todella vihainen. Eikä tuo kyllä vihaiselta vaikuttanut. Miro vilkuili aina väliä Maria juomia sekoittaessaan, mutta oli pettynyt, kun nainen ei katsonut häntä. Oli tosiaan, vaikkei pitäisikään. Miro hymähti sekoittaen vielä yhden ylimääräisen drinkin.
"Tässä olis.. - Ja Mari, tässon sulle mansikkaeskimo. Talo tarjoaa", Miro yritti saada Marin katsekontaktia. Miten nainen edes tähän reagoisi? Juoksisiko vaan pakoon ja jättäisi drinkin siihen, vai joisi sen mielellään? Miroa ahdisti. Muistikohan Mari sen, että mies tilasi naiselle mansikkaeskimon heidän tavatessaan ensimmäistä kertaa? Miro huokaisi mielessään - hänen oli nyt rauhoituttava.

Mari vain tuijotteli baaritiskiä hieman surullisen näköisenä sillä välin, kun Marin kaverit odottelivat drinkkejään. Miten tässä tuntui kestävän niin kauhean kauan? Mari olisi halunnut lähteä jo pois koko tilanteesta ja melkein hän jo kääntyi ja lähti vain menemään mutta ei hän viitsinyt sitä tehdä. Hän ei kuitenkaan inhonnut Miroa mutta hän oli vain niin kamalan pettynyt, että oli päästänyt miehen niin lähelle itseään ja loppujen lopuksi oli sitten itse joutunut pettymään ja toteamaan, että eihän tästä hommasta tullut yhtään mitään. Hän olisi niin halunnut sopia koko jutun Miron kanssa mutta Miro vaikutti siltä, ettei tuolla ollut mitään kiinnostusta edes jutella Marin kanssa. Eihän tuo edes vilkaissut Marin suuntaan, aina kun Mari katsoi tuota niin tuo katseli ihan muualle. Välttelikö tuo Marin katsetta?

Mari havahtui ajatuksistaan, kun yhtäkkiä hänen eteensä tupsahti kuin tyhjästä drinkkilasi. Ei hän ollu tilannut mitään, eikö Miro ollut sitä tajunnut? Mari nosti katseensa Miroon kuullessaan tuon sanat ja ensimmäistä kertaa illan aikana hän sai tuohon jopa pienen katsekontaktin. Pieni hymykin käväisi nopeasti Marin kasvoilla, kun hän kuuli, minkä drinkin Miro oli tehnyt Marille. Mansikkaeskimon. Tuon juoman Miro oli hänelle tarjonnut sillon, kun he tapasivat ensimmäistä kertaa. Muistikohan Miro edes sitä.
"Kiitti. Vaikka, enhä mä kyllä mitään tilannu.." Mari sanoi lopulta, ei hän nyt ihan tylyksi viitsinyt rueta.

Saatuaan Marilta katsekontaktin nousi miehenkin huulille automaattisesti hymy. Miro ei ollut unohtanut, kuinka kyseisen naisen hymy sai hänetkin automaattisesti hyvälle tuulelle, mutta silti se oli yhä yhtä yllättävää. Ei Miro joka päivä alkanut hymyillä kun joku muukin teki niin. Marilla sattui nyt olemaan mieheen jotenkin mielettömän hyvä vaikutus. Marin kanssa mies ei ollut esimerkiksi ajatellut alakerrallaan. Vaikka sinä treffienjälkeisenä yönä olisi voinut mahdollisesti tapahtua jotain, oli mies ollut tyytyväinen silkasti vaan siitä, että sai suukotella naista ja pitää tuota vieressään. Miro ei edes muistanut, milloin oli viimeksi nukkunut yhtä hyvin kuin Mari kainalossaan. Miehen olisi tehnyt mieli pidentää sitä katsekontaktia vielä entisestään, mutta hän ei kuitenkaan pystynyt tekemään sitä, kun Mari oli jo kääntänyt katseensa pois.

"Ei mitään. Et tosiaan tilannu, mutta aattelin et piristäisin vähän.. Jos siihen ny edes on tarvetta", mies vilkaisi Maria pikaisesti silmiin. Tajusikohan Mari vihjeen? Miro ei tosiaan tiennyt, että oliko Mari yhtä murtunut kuin hän. Osittain mies toivoikin sitä, vaikka ei pahan tahtominen kenellekään ollut hyvää käytöstä. Miro vaan tahtoi niin mielettömästi Marin takaisin. Toivottavasti Mari vielä tajuaisi, että Miro olisi hänelle hyvä, eikä satuttaisi naista missään tilanteessa.
"Oikeestaan.. Pidä sitä drinkkii kiitoksena. Sä osotit, että voin vielä tuntee vähä enemmänkin naista kohtaan", Miro jäi katselemaan Maria ja yritti napata tuon katsekontaktin. Häntä ei voinut kiinnostaa pätkääkään se, että Marin ystävät olivat paikalla.

"No en mä varmaan ihan hirveen iloseltakaan tällä hetkellä vaikuta, et ehkä tää drinkki sit kuitenkin tulee ihan tarpeeseen.." Mari sanoi, napaten samalla baaritiskiltä iyselleen pillin lasiinsa, sillä hänen oli pakko saada tehdä jotain, ettei olisi vain tuijottanut Miroa. Mari pyörittelikin pilliä lasissaan ja piti katseensa kiinni siinä, sillä ei halunnit Miron näkevän, miten surkeana hän oli. Eilinen tosiaan oli saanut Marin mielen matalaksi ja hän olisi halunnut enemmän kuin mitään muuta sopia koko jutun Miron kanssa ja palata siihen, mitä heillä oli ollut.

Miron sanojen jälkeen Mari tunsi kavereidensa katseet itsessään, nuo varmaan paloivat halusta kuulla, mistä oli kyse.
"Meettekö te jo pöytään, mä tuun kohta perässä? Mä haluaisin eka jutella Miron kanssa.." Mari sanoi ja katsoi kavereitaan merkitsevästi. Lopulta nuo älysivätkin lähteä ja hetken päästä Mari nosti katseensa Miroon.
"Miten toi kuulosti mun korvaan ihan hyvästeiltä.."

"Tää nyt ei oo ehkä oikee paikka sanoo mut anteeks. Ehkä mä suutuin turhaan ja sanoin kans aika pahasti. Ja sanotko anteekspyynnön kans Auroralle? Mä sanoin turhan pahasti sillekkin, vaikka se tarkotti vaan hyvää kun tuli puhumaan mulle.."

Miro oli onnellinen siitä, että Mari tosiaan otti sen drinkin vastaan. Jos nainen olisi halunnut olla todella kylmä ja ilkeä, olisi tuo voinut vain jättää drinkin siihen, jonka jälkeen olisi häipynyt. Sanoilla Miroa ei tosiaan voinut satuttaa - vaikka Marin sanat aikaisemmin olivatkin sattuneet. Ne olivat saaneet Miron tuntemaan itsensä lähes riittämättömäksi. Hulluahan se oli, että Miron kaltaista ihmistä pystyi satuttamaan sanoilla, mutta kyllä se aina satutti kun joku käänsi selkänsä. Marin tapaus oli kaiken lisäksi muistuttanut vielä todella paljon miehen aikaisempaa kokemusta Inarista lähtiessään, vaikka tilanne olikin ollut erilainen.

Kyllä Mirokin huomasi, kuinka Marin kaverit olivat heti kääntäneet katseensa tuohon. Ei se kyllä mikään ihmekään ollut Miron sanojen jälkeen - varmasti kenen tahansa reaktio olisi ollut samanlainen äskeisen jälkeen. Mies käänsi nopeasti katseensa Mariin, kun tuo pyysi kavereitaan lähtemään paikalta. Mahtavaa - nyt alkaisi puhe jostain syvällisestä. Ei Miro uskaltanut kuulla Marin mielipidettä, kun pelkäsi sen olevan jotenkin huono. Ehkä miehen pitäisi yrittää olla optimistinen.
"Sellaset ne olikin. Tuskin sä haluat enää olla mun kans tekemisissä."

"Mitä?" Miro yllättyi Marin sanoista. Oliko tuo juuri pyytänyt anteeksi? Siis.. Mitä ihmettä? "Mari, mä.. En mä tiiä. Voisitsä tulla mun kans puhumaan jonnekin? Vaikka tonne taukotilaan?" Miron ajatukset menivät sekaisin. Hän oli pakahtua ilosta, mutta se hautautui kaiken sen hämmennyksen alle. Yhtäkkiä Mari olikin pyytänyt anteeksi. Oliko kenties Aurora tämän takana? Ilmeisesti. Kyseinen nainen oli kyllä melkoinen tukipaalu Mirolle.

"No mä ehkä muotoilin mun sanat väärien eilen.. Tai ei mitään ehkä, mähän olin iha kauhee, vaikka sä yritit selittää, miten asiat oikeesti on.." Mari sanoi, pyöritellen edelleen pilliä lasissaan. Eihän olisi tämmöisiä selvinpäin puhunut mutta nyt hän oli ennen baariin lähtöä juonut sen verran tukevat pohjat, että uskalsi puhua Mironkin kanssa näinkin suoraan. Ei nuo puheet varmaan olleet kovin fiksuja mutta Mari ei vain pystynyt pitämään suutansa kiinni. Marista tuntui niin pahalta, että heidän välinsä olivat menneet tämmöisiksi, vaikka hän olisi vaon halunnut olla Miron kanssa ja unohtaa eilinen välikohtaus.

Mari nosti katseensa taas Miroon ja kohotti hieman kulmiaan, kun tuo ehdotti, että he menisivät juttelemaan muualla. Mitähän siitäkin tulisi? Halusiko Miro vain sanoa, että tuo ei halunnut enää olla tekemisissä Marin kanssa. Jos tuo tosiaan aikoisi vain sanoa, että heidän juttunsa oli ohitse niin Mari ei välttämättä haluaisi edes kuulla sitä suoraan Miron suusta.
"No.. Joo. Kai noi mun kaverit voi sen aikaa mua ootella, et me puhutaan ." Mari sanoi, katsoen taas Miroa silmiin. Tuon silmät olivat niin ihanat, Maria rupesi väkisinkin hymyilyttämään ihan vain katsoessaan tuon silmiä.

"Et sä ollu-- Tai no okei, olit sä, mut.. Okei", Miro oli yhä hämmentynyt. Hänen hiljaisuutensa saattoi kuulostaa hyvin uhkaavalta Marin korviin, mutta ei se ollut sellaista. Ei mies vaan saanut sanoja pihalle. Hän ei tajunnut, miksi nainen puhui nyt noin suoraan. Kai tuo oli vetänyt jo hyvät pohjat tai jotain sen suuntaista. Tietenkään Miro ei valittanut Marin suorasukaisuudesta, tykkäsi siitä oikeastaan todella paljon, mutta oli nainen nyt yllättävän rohkea kun verrattiin siihen viimekertaiseen. Ei nainen ollut meinannut tuolloin paljastaa itsestään lähes mitään.

Miro huomasi Marin kohottavan kulmiaan ja vastasi tuon katseeseen. Hän yritti näyttää mahdollisimman tyyneltä ja vakuuttavalta. Ei mies aikonut naiselle sanoa mitään pahaa taukotilassa, hän vaan ei pystynyt puhumaan kaikesta tästä baaritiskillä, vaikka porukkaa ei nyt paikalla ollutkaan. Sitä paitsi hän halusi puhua Marin kanssa ihan kaikessa rauhassa ilman muiden läsnäoloa. Toki porukkaa olisi samassa rakennuksessa, mutta eri tilassa.
"Hyvä. Tuu tänne", mies nyökkäsi päällään taukotilan suuntaan. Hänen ei edes tarvinnut sanoa työkaverilleen Judelle mitään lähtemisestä, koska tuo oli varmasti tietoinen siitä, että jotain tärkeää oli tapahtumassa. Luultavasti tuo kyllä luulisi, että Miro menisi nyt särkemään yhden sydämen lisää, mutta ei se niin mennyt. Ei Miro halunnut sanoa hyvästejä Marille.

"Tää ei ny oo mikään kovin ylellinen tila, mut.. Eiköhän me täällä hetki pärjätä", Miro odotti Marin saapumista sisälle. Hän lukitsi oven saman tien - Judella ei nyt olisi tänne asiaa, kun Miro tahtoi puhua avoimesti. Sen tehtyään kääntyi Miro Marin puoleen, tosin harvinaisen vaisuna. Ei hän osannut mitään sanoa.

"Nonii, et sä pysty itekkään kieltämääm, et mä en ois ollu ilkee sillon sulle.." Mari sanoi ja joi sitten hieman drinkistään, vaikka tiesi varsin hyvin, että hänen ei pitäisi juoda enää yhtään mitään. Mari ei juonut kovin usein ja kun hän oli niin pienikokoinen muutenkin niin alkoholi nousi usein turhankin hyvin hänen päähänsä. Kun Mari joi, hän myös puhui paljon suorempaan kuin mitä puhuisi selvinpäin ja usein seuraavana aamuna Maria harmitti omat kännipuheensa, vaikka hän ei olisikaan sanonut mitään sen ihmeellisempää. Nytkin olisi ehkä parempi, että hän yrittäisi edes pitääösuunsa kiinni, ettei sanoisi Mirolle mitään tyhmää.

Miron ilmoittaessa heidän voivan lähteä, lähti Mari kävelemään tuon perään. Ehkä olisi ollut parempi jutella tämä asia selväksi, kun Mari oli selvinpäin mutta nainen halusi puhua tämän asian selväksi nyt heti ennenkuin hän alkaisi kaduttaa ja hän ei taas haluaisikaan puhua tästä aiheesta. Samalla kun Mari käveli Miron perässä taukotilaan päin, hän suoristeli hieman mekkonsa helmaa. Marin askelkin hieman heitti mutta pystyi hän sentään kävelemään ilman sen kummempia kompurointeja.

Heidän viimein tullessaan taukotilaan, Mari haroi kevyesti hiuksiaan ja tunsi olonsa hieman hermostuneeksi, sillä hän ei tiennyt mitä Miro aikoisi sanoa ja mitä tuon mielessä sillä hetkellä pyöri tästä tilanteesta.
"Eiköhän se oo ihan sama missä me puhutaan, kuhan nyt ees puhutaan.."

"En mä sitä tarkottanu sillee että oisit ollu ilkee.. Tai no.. Ihan sama", Miro hieraisi niskaansa nolostuneena. Aurora oli joskus sanonut Mirolle, että naiselle ei saa koskaan tunnustaa tuon olleen ilkeä. Miestä ärsytti, että hän oli hämmennyksissään mennyt tuollaisen asiankin sanomaan, ei sellaista kun ihan oikeasti saisi koskaan heittää ilmoille. Ei Miro silti ollut varma siitä, että oliko Mari ollut nyt ilkeä. Tuo oli ollut vain niin sekaisin ja järkyttynyt, ettei ollut tajunnut varmaan yhtään mitään mistään. Miro olisi käyttäytynyt samassa tilanteessa kyllä aivan samalla tavalla. Hänen reaktionsa olisi saattanut olla jopa vahvempi. Ei vaaleatukkainen nuorukainen sietänyt sitä, että joku pettäisi. Se oli tehty hänelle jo kerran ja se riitti. Se olikin syy, miksi Miro ei koskaan pettäisi muita - hän tiesi sen tunteen.

Mikäli tilanne ei olisi ollut näin vakava, olisi Miro naurahtanut Marin askelten heittäessä. Nyt se asia ei edes hymyilyttänyt häntä. Miro oli oikeastaan hermostuneempi kuin ikinä. Hänen kätensä eivät meinanneet millään löytää hyvää kohtaa, vaan ne heittelivät missä sattuivat, ja muutenkin miehen olo oli niin kovin levoton. Ja se varmasti näkyi. Ei Miro edes yrittänyt nyt peitellä sitä.
"Totta", Miro myöntyi Marin sanoihin.

Pian Miro hiljentyi. Hän tiesi, että nyt oli sanottava jotain tunteita paljastavaa. Miehen oli pakko kertoa suoraan, ettei halunnut menettää Maria, vaan sen sijaan pitää tuon mielellään. Se tuntui kuitenkin ylitsepääsemättömältä tehtävältä sillä hetkellä.
"Tajusitko sä itte vai sanoko Aurora jotain?" Miro lopulta kysäisi. Mies olisi toivonut niin paljon, että Mari olisi itse tajunnut olevansa väärässä. Saattoi kyllä olla, että Aurorakin oli muuttanut tuon mielen.

Taukotilassa Mari vain katseli ympärilleen edelleen hieman hermostuneen oloisena eikä hän oikein tiennyt, miten olisi ollut ja mitä olisi sanonut. Hän ei ollut todellakaan arvannut törmäävänsä Miroon juuri tässä yökerhossa mutta yhtäkkiä tuo olikin ollut ihan nenänsä edessä. Mari oli aivan varma, että hän saisi nyt kuulla kunniansa ja Miro ei haluaisi tosiaankaan olla hänen kanssaan missään tekemisissä enää eilisen jälkeen, joten Maria hieman pelottikin kuulla, mitä Miron mielessä pyöri. Tuo vaikutti kyllä vähintään yhtä hermostuneelta kuin mitä Mari oli mutta eihän sitä tiennyt, jos tuo oli hermostunut sen takia, että joutuisi nyt sanomaan Marille suoraan, että noiden olisi parempi pysyä kaukana toisistaan.

Miron kysymyksen kuullessaan Mari kohotti hieman kulmiaan ja katsoi tätä hieman häkeltyneenä.
"Tajusinko mä mitä?" Mari kysyikin samantien suoraan, näpertäen taas hiuksiaan mutta tällä kertaa ei flirttausmielessä vaan ihan vain koska oli hermostunut ja halusi tehdä jotain. Aiemmin hän oli pyöritellyt drinkkilasissaan pilliä hermostumisen takia, nyt hänen oli pakko näprätä hiuksiaan.
"Nojoo, ehkä Aurora vähä avas mun silmiä, vaikka kyllä mua senkin jutut aluks ärsytti... En mä oikein tiiä ees, mitä mä aattelin sillon, kun Aurora tuli juttelemaan mulle, mä olin jotenkin niin suuttunu edelleen mut Aurora sano sit itekkin mulle, et jos se ois joku sun säätö tai tyttöystävä nii ei se ois tullu mulle puhumaan ja yrittäny selvitellä meidän välejä.."

Miro seisoi paikallaan kädet puuskassa, kunnes päätti istua tilassa olevalle nahkasohvalle. Jos hän olisi jäänyt seisomaan, oli varmaa, että mies olisi juoksennellut ties minne hermostuneena. Niinpä istuminen oli asia, mikä rauhoittaisi hänen hermonsa - ehkä. Pelkkä ajatus siitä, että Mari oli hänen kanssaan samassa tilassa, ahdisti. Jos heidän tiensä eivät olisi erkaantuneet niin kuin viimeksi, olisi tilanne ihan erilainen. Ei Miroa tuolloin ahdistaisi. Nyt hänen pulssinsa oli kuitenkin korkea ja hän ei tuntenut oloaan mukavaksi. Miten hän edes pystyisi kertomaan aidoista tuntemuksistaan? Kuitenkin Mari pakenisi.

"No sitä, että.. Että mä en haluu sulle mitää pahaa", Miro kiersi taas oikeat sanansa. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa, että joko Mari tajusi Miron olevan tuolle hyvä mies. Sellainen Miro todellakin oli, kun oikein halusi, ja Marille mies tahtoi näyttää sen. Miro ei kuitenkaan tiennyt, miten. Ei ainakaan tässä tilanteessa.
"Aukku on mun kämppis ja paras kaveri. Jos mä kutsun sitä hellyyttelynimillä, se on vaan vittuilua. Ja no, ne bokserit.. Sanotaan vaan, että alastomuus ei ahdista mua", mies yritti saada Marin yhä uskomaan, mutta pakoili kuitenkin naisen katsekontaktia, mikä oli virhe. Hän olisi antanut itsestään vakuuttavamman kuvan mikäli olisi katsonutkin Maria, mutta sitä hän ei kuitenkaan tehnyt.

"No en mä nyt ihan noinkaan sillon aatellu... Tai siis kuvitellu, et se haluaisit mulle jotain pahaa..." Mari sanoi, näpertäen hiuksiaan entistä hermostuneempana. Miron hermostuneisuus sai Marinkin entistä epäluuloisemmaksi ja hän oli varma, että kohta tulisi oikeasti jotain pahaa, Miro näytti niin hermostuneelta, että tuota tuntui oikeasti pelottavan se, mitä tuo sanoisi. Mari yritti jo valmistautua pahimpaan mutta hän yritti ajatella, että humalan ansiosta ei ehkä tuntuisi niin pahalta saada pakkeja päin naamaa. Tai ehkä siinä kävisi juuri päinvastoin, Mari muuttuisi entistä hysteerisemmäksi juuri sen takia, kun oli sen verran humalassa.

"Kyllä mä sen ymmärsin, et se on sun paras kaveri.. Nojoo, en mä ehkä tajunnu sitä sillon siellä sun luona mut Aurora sai jotenki ehkä pikkusen taottua järkee mun päähän, vaikka mä kyllä olin sillekkin ihan hirveen ilkee.." Mari mutisi. Hän yritti ensin hakea katsekontaktia Miroon mutta kun tuo selvästi vältteli hänen katsetta, käänsi Marikin katseensa muualle. Miksi hänen pitäisi vaivautua ja yrittää muuttaa tilannetta, kun Mirokin selvästi vain vältteli tilannetta. Kun Miro vältteli hänen katsettaan niin Marille tuli väkisinkin semmoinen olo, että ei hän oikeasti merkinnyt yhtään mitään Mirolle. Ei tuo muuten olisi tuolla tavalla vältellyt hänen katsettaan ja aiheesta puhumista, kai tuo olisi jo suoraan sanonut, jos tilanne olisi enää korjattavissa mutta nyt vaikutti siltä, että tätä tilannetta ei korjattu enää millään.

Miro häpesi äskeisiä sanojaan. Jotenkin oli vaan vaikeaa saada muodostettua niitä sanoja, jotka mies oikeasti haluaisi kertoa. Ei hänen sanavarastoonsa yksinkertaisesti kuuluneet tunnesanat. Ne olivat kuuluneet joskus kauan sitten, mutta nyt, kun ne pitäisi saada takaisin, tuntuivat ne juoksevan karkuun. Miron päässä vaikutti olevan päällä oikea hippaleikki. Juuri, kun Miro meinasi saada ajatuksesta kiinni, pakeni se uudelleen. Turhauttavaa - turhauttavaa niin Mirolle kuin Marillekin. Ei Miro ainakaan jaksaisi katsella tällaista hermostuneisuutta Marin tilanteessa. Mari sitä paitsi varmaan luuli, että Miro aikoi antaa pakit tai jotain, kun minkäänlaisia sanoja ei kuulunut.

"Olisin mäki ollu ilkee sun tilanteessa. Tai siis, jos sulla oikeesti on ollu ongelmia miesten kans, niin ei mikään ihme että pelkäät", mies uskaltautui nostamaan katseensa Marin silmiin. Pian mies oikeastaan taas tuijotti. Se ei ollut alkuperäisesti hänen tarkoituksensa, mutta jokin naisessa sai hänet aina tuijottamaan. Yleensä Miro tuijotti naisia vain tahallaan. Nyt hän kuitenkin ihan aidosti oli lumoutunut Marin katseesta ja tuon elekielestä. Miro keräsi kaiken rohkeutensa - se oli nyt tai ei koskaan.
"Mari.. Mä tykkään susta ihan hitosti", mies tunnusti. Sieltä se nyt sitten tuli.

"No mut ku sä et oo tehny mitään nii en mä sais epäillä suakin ihan vaan sen takia, et mun aiemmat kokemukset ei oo nii hyviä.." Mari hymähti. Hänen olisi tehnyt mieli vain lähteä menemään ja antaa asian olla tämmöisenään mutta olisi kai se parempi puhua kerralla asia selväksi, ettei mitään jäisi kummankaan hampaan koloon, ehkä he voisivat vielä jopa joskus olla ystäviä ilman mitään taka-ajatuksia. Mari katseli jo ovelle päin ja mietti, voisiko hän oikeasti vain lähteä mutta Miron sanat pysäyttivät hänen ihan kirjaimmellisesti, - hiusten näpräys loppui kuin seinään ja Marista tuntui, että kaikki ajatukset katkesivat myös sillä samalla sekuntilla. Mitä ihmettä Miro oli juuri äsken sanonut, kuuliko Mari muka oikein?

"Sä tykkäät musta?" Mari toisti, ollen sitten vain melko pitkän aikaa hiljaa, kunnes hymyili hieman häkeltyneenä. Miron sanat olivat tulleet niin yllättäen ja Mari oli odottanut jotain ihan muuta, tuo oli onnistunut yllättämään hänet täysin. Hetken aikaa Mari vain katsoi Miroa, tuntien hymyn nousevan koko ajan enemmän hänen huulilleen ja pienen harkinnan jälkeen Mari meni istumaan Miron vierelle, pitäen katsekontaktin kuitenkin tässä.
"Mäkin tykkään tosi paljon susta." Mari sanoi sitten, hymyillen edelleen hieman häkeltyneen näköisenä.

"Olihan se vähän epäreilua, mutta en mäkään nyt mikään kaikista luottavin oo ihmisiä kohtaan. En mä yleensä päästä ihmisiä mun lähelle", Miro totesi katse tiukasti maassa. Mies saattoi vaikuttaa kovin avoimelta persoonalta, ja kyllä hän sellainen hyvin pitkälle olikin. Ketään hän ei kuitenkaan päästänyt kunnolla lähelle. Hän saattoi puhua asioistaan, mutta ei koskaan kertonut tuntemattomille ihmisille tunteistaan, ja jos kertoi, oli hän silloinkin humalassa. Humala nyt vaikutti ihan keneen tahansa. Juuri nyt Miro toivoikin olevansa humalassa; ei ainakaan hermostuttaisi.

Miro jäi katsomaan Maria sanansa sanottuaan. Mitään muuta mies ei pystynyt tekemään kuin nyökätä naisen vielä varmistaessa, että mies puhui totta. Voi kyllä, kyllä hän puhui totta. Ei Miro valehdellut tunteistaan, kun ei koskaan niistä oikeastaan puhunutkaan. Pian miehen epäilykset sanojansa kohtaan kuitenkin haihtuivat, kun Miro näki sen häkeltyneen, mutta pian leveäksi muuttuvan hymyn Marin huulilla. Se oli hyvä merkki. Miro ei kääntänyt katsettaan naisesta, vaan se katse seurasi naista aina sohvalle asti.
"Mun ois pitäny sanoo sulle toi jo siellä meillä. Mun ei ois pitäny peitellä sitä, vaan näyttää se", mies katsoi Maria suoraan silmiin ja tarkoitti jokaista sanaansa. Pian Miro tarttui Marin käteen, ja päätti kerrankin osoittaa, että tosiaan välitti. Hänen ei nyt tullut pelätä mahdollisia seurauksia.

"Et oo ainut.. Kyllä mullakin on vähän semmonen tapa, et ei ihmiset pääse mun lähelle ihan noin vaan ja sillon sun meidän treffeilläkin mä puhuin sulle tosi avoimmesti verrattuna siihen, mitä mä yleensä puhun." Mari sanoi, sipaisten samalla hiuksiaan korvansa taakse. Hän tosiaan oli ollut yllättävänkin avoin Miron suhteen, sillä yleensä Mari sulkeutui kuin simpukka eikä puhunut tunteistaan, sillä pelkäsi, että joku käyttäisi tunteitaan hyväksi ja loukkaisi häntä jotenkin. Sama pelko Marilla oli Mironkin suhteen ollut mutta ehkä hänen pitäisi vain oppia luottamaan ja ymmärtää se, ettei Miro haluaisi häntä loukata, ei ainakaan tarkoituksella. Olihan tuo itsekkin sanonut, että tuo ei haluaisi loukata Maria.

"No näytithän sä sen sillon meidän treffi-iltana... En mä tiiä mikä mua oikein eilen vaivas, kun mä sanoin sulle niin pahasti, kyllä mä kuitenkin tiesin, et sä oot kiinnostunu musta mut jotenkin.. En mä tiiä. Se tilanne oli vaan niin outo." Mari yritti selittää tunteitaan, onnistumatta siinä kuitenkaan kauhean hyvin. Ei hän edelleenkään tiennyt oikein, mitä eilisestä pitäisi ajatella. Ehkä se pitäisi vain unohtaa ja antaa olla.
"Mut nythän kaikki on hyvin? Sä tykkäät musta ja mä tykkään susta, ja kumpikin tiedetään se." Mari sanoi, hymyillenkin taas ja hymyili vain iloisemmin, kun Miro otti häntä kädestä kiinni.

"Mä oon tosi otettu tosta. Ihan samat sanat voisin kyllä sanoo sulle. Normaalisti mä en selittäis kenellekään tosta mun menneisyydestä, mut.. Mut sillo mä vaan puhuin", Miro kurtisti kulmiaan hämmentyneenä. Silloin hän tosiaan oli puhunut. Oli puhunut, vaikka hänestä tuntui, että kaikki ne vanhat haavat olivat auenneet. Kuitenkaan se ei ollut tuntunut niin pahalta kuin mies olisi luullut. Jokin Marissa oli lieventänyt niitä Miron kipuja silloin. Mari oli yksinkertaisesti ollut vaan läsnä, kuunnellut ja ollut tukena. Eivät kaikki ihmiset omanneet sellaista luontaista kykyä olla empaattinen. Ei Miro ollut aikaisemmin avautunut ongelmistaan kuin pelkästään Auroralle ja Iinalle - ja noillekin vasta pitkän ajan jälkeen. Miron luottamus Mariin oli siis ihan ainutkertaista.

"En mä oo sulle vihanen siitä, että olit mulle ilkee. Enhän mä oikeestaan ees pitänyt sitä ilkeilynä. Se oli enemmänkin.. Epävarmuutta. Sellasta tunteiden kieltämistä. Sä vaan pelkäsit, että mä satutan, eikä se oo sun syy", mies katseli Maria silmiin. Hän ei yhtään säästellyt nyt sanojaan, vaan jopa löysi niitä sanoja, jotka oli aikoinaan luullut kadottaneensa. Koko ajan niitä sanoja kuitenkin tuli esiin vain enemmän, eikä se kuitenkaan hämmentänyt miestä tällä kertaa. Kaikki tuntui vaan vapauttavalta.
"Todellakin. Mä en ois tienny, mitä oisin tehny jos oisin menettäny sut", Miro tunnusti puristaen Marin kättä hieman kovempaa.

Hetkeksi Miro jäi vain katselemaan Maria silmiin, kunnes katsahti pikaisesti tuon huulia. Hän tahtoi suudella vieressään istuvaa naista. Mari vain istui siinä paikoillaan, mutta silti veti miestä luokseen kuin magneettia. Miro ei kauaa miettinytkään, kun jo painoi huulensa naisen omille. Se tuntui yhtä hyvältä kuin viime kerralla - ellei paremmalta.

"Musta oli oikeesti tosi kiva, et sä kerroit mulle kaikesta niin suoraan. Mä tarkotin, mitä mä sillon sanoin sulle, mä haluun oikeesti oppia tuntemaan sut kunnolla ja se, että sä kerroit sun menneisyydestä, oli mun mielestä vaan hyvä juttu." Mari sanoi pienesti hymyillen. Hän oli oikeasti otettu siitä, että Miro kertoi hänelle menneisyydestään mutta samalla Maria harmitti, että hän ei uskaltanut olla samalla tavalla rehellinen omasta menneisyydestään. Ehkä hän vielä jossain vaiheessa pystyisi kertomaan syömishäiriöstään ja muista ongelmistaan mutta vielä ei ollut sen aika. Vaikka Mari tiesi, että voisi kyllä luottaa Miroon niin nuo asiat olivat sen verran kipeitä ja henkilökohtaisia, että oli parempi pitää suunsa kiinni vielä jonkin aikaa.

Mari hymyili vain pienesti Miron sanoille. Voi kun tuo tietäisi, miten lähelle tuo osui sanojensa kanssa, epävarma Mari nimenomaan oli eikä Miro voinut edes tietää, miten epävarma tuo loppujen lopuksi oli. Todennäköisesti paljon epävarmempi kuin mitä Miro osaisi edes kuvitella. Ehkä kuitenkin Miron kanssa Mari saisi sitä kaivattua itsevarmuutta lisää.
"Voi sua.. Mut ei sun tarvii pelätä, mä en oo menossa minnekkään sun luota enää." Mari sanoi hymyillen. Hänestä tuntui niin kivalta, kun Miro piti häntä kädestä kiinni. Se oli pieni ele mutta ajatuksena paljon suurempi.

Mari huomasi, kuinka Miro vilkaisi hänen huuliaan ja arvasi, mitä tuo ajatteli mutta tällä kertaa Mari ei tekisi aloitetta. Kauaa Marin ei kuitenkaan tarvinnut odotella vaan pian hän tunsi Miron huulet omillaan. Mari vastasikin tuohon suudelmaan ja sillä hetkellä hän oli onnellisempi kuin pitkään aikaan.

"Toi on kiva kuulla. Ja niin, mäkin haluun oppia tuntemaan sut. Mä toivon, että sä vielä joskus löydät rohkeuden kertoo mulle kaiken. Luonnollisesti mä en painosta sua tai mitään. Sä kerrot sillon ku susta tuntuu siltä", Miro nyökkäsi. Hän oli asiasta ihan tosissaan, ei mies halunnut painostaa Maria kertomaan asioistaan jos tuo ei halunnut. Ei Miro kuitenkaan nielisi sitä, ettei koskaan kuulisi tuon elämästä, vaan kyllä mies halusi kuulla naisen menneisyydestä. Heti Miro ei kuitenkaan kävelisi pois, vaan hän olisi kärsivällinen. Mies jaksoi odottaa, kun hän tiesi, että sitä kautta tulisi entistä läheisemmäksi Marin kanssa. Ei hän muiden naisten kanssa olisi noin kärsivallinen. Ei Miro oikeastaan edes muiden naisten kanssa olisi tässä tilanteessa.

Miro tahtoi Marin ymmärtävän, että hän oli naisen tukena. Mies ei keksinyt tapoja, miten hän sen voisi osoittaa, mutta ehkä nainen vielä tajuaisi sen. Pelimiehen luonnostaan huolimatta Miro ei ollut sitoutumiskammoinen kusipää, vaan halutessaan hän osasi muuttua myös seurustelevaksi mieheksi. Se oli koettu Niilan kanssa, ja nyt Miro tahtoi kokea saman Marin kanssa.
"Hyvä. Mä en edes päästäis sua enää karkaamaan", Miro hymyili taas siihen lempeään sävyyn. Pikkuhiljaa alkoi vaikuttaa siltä, että se hymy oli tarkoitettu vain Marille.

Miron huulille nousi kevyt hymy, kun Mari vastasi suukkoon välittömästi. Hän tunsi ne kipinät entistä vahvempina, mikä oli miehen mielestä melko outoa, vaikkakin se sai hänet harvinaisen onnelliseksi. Miro liu'utti itseään istumaan lähemmäs naista, ja vei toisen, vapaan kätensä naisen selän taakse. Sen avulla Miro myös veti Maria lähemmäs itseään.

"Enköhän mä vielä pysty kertomaan sulle kaiken musta mut toivottavasti sä ymmärrät, et mä tarviin aikaa. Ei siinä oo kyse siitä, et mä en luottais suhun mut mulla on vaan semmosia asioita, joista mä en osaa puhua kenenkään kanssa.. Mut kyllä mä tuun kertomaan sulle enemmän, sit kun mä koen, et on sopiva hetki." Mari sanoi pienesti hymyillen. Kyllä hän varmasti vielä puhuisi Miron kanssa avoimmesti, kun vain itse kokisi olevansa valmis siihen. Vielä oli ihan liian aikaista ja varsinkin kännipäissään Marin olisi hyvä pitää suunsa kiinni, ettei joutuisi aamulla harmittelemaan sanojaan.

"Ehkä se sittenkin meni niinkun sä sanoit mulle sillon siellä kirjakaupassa, kolmas kerta toden sanoo." Mari sanoi hieman vinosti hymyillen, vaikka periaatteessa asiassa ei ollut mitään hauskaa. Hän oli tosiaan karannut jo kolme kertaa ja vältellyt Miroa mutta nyt hän ei varmasti tekisi niin enää ikinä. Hän oli leikkinyt ihan tarpeeksi kauan vaikeasti tavoiteltavaa, nyt hän halusi oikeasti olla Miron kanssa eikä halunnut siitä miehen viereltä mihinkään.

Mari painautui automaattisesti lähemmäksi Miroa, kun tunsi tuon kätensä selkänsä takana. Suudelma jatkui edelleen ja Mari hakeutui vielä lähemmäksi Miroa, hän tosiaan halusi tuntea tuon lämmön ja läheisyyden itseään vasten. Mari veikin kätensä kevyesti Miron reidelle, sen tuntuessa ihan luontevalta paikalta sille sillä hetkellä.

"Mä ymmärrän", Miro nyökkäsi. Hän oli huomannut heti heidän tavatessaan Marin epävarmuuden, eikä sen vuoksi odottanutkaan tuolta liikoja. Hän oli valmis tekemään kaiken täysin Marin tahtiin. Mies tiesi liikaa miehiä, joista monet olivat kavereitaan, ketkä kohtelivat naisia kuin ilmaa noihin kyllästyessään. Miro ei kuitenkaan noita halveksinut. Oli jokaisen ihmisen oma asia, miten kohteli ketäkin, koska loppujen lopuksi se tulisi kostautumaan itselle. Sen vuoksi Miro olikin tehnyt naisille aina selväksi, että hän ei etsinyt suhdetta vaan ainoastaan viihdettä. Marin kohdalla tilanne oli kuitenkin ihan toinen. Mies oli nähnyt monia kauniita naisia, mutta Mari vaikutti voittavan nuo selvästi. Muutenkin Marissa oli niin paljon persoonallisuutta ettei kukaan pystynyt olemaan tuon kaltainen.

"Tää muuten tosiaan oli kolmas kerta. Tää tais olla kohtalon ivaa, että eksyit tänne", Miro kykeni jo virnistämään itselleen tyypilliseen, vinkeään tapaan. Mitenkään vittumaisesti hän ei todellakaan virnistänyt, vaan enemmänkin huvittuneena - vai oliko sekään oikea sana? Miro ei enää edes tiennyt itsekään, mitä teki, vaan oli menettänyt kaiken tietoisuuden Marin läsnäollessa. Kyseinen nainen vaikutti Miroon kyllä merkillisillä tavoilla. Se oli Miron mielestä tosin aika siistiä.

Marin asettaessa kätensä Miron reidelle mies hymyili - uudelleen. Naisen kaikki kosketukset tuntuivat niin kovin oikeilta, ja ne saivat lämpimän olon miehen sisimpäänkin asti. Pian Miro kuitenkin heräsi karuun todellisuuteen - hitto, hänen pitäisi olla töissä.
"Mun pitäis olla töissä.. Mutta siltikään mä en haluu lähtee tästä", Miro mutisi suudelmien lomasta, mutta ei todellakaan lopettanut. Työntekijät saivat kuitenkin ottaa tauot milloin halusivat, joten tässä sai olla vaikka miehen työvuoron kaikki tauot, jos niin kävisi. Miro nousi hieman pystympään ja yrittikin kavuta Marin päälle. Se oli hallitsematon, luonnollinen reaktio.

"Mmm, ilmeisesti.. En mä tosiaankaan tienny, et sä oot täällä töissä ja on tää nyt aika huvittavaa, et kaikista Helsingin yökerhoista ja baareista mä päädyin just sinne, missä sä oot töissä. Tosin, ei mua kyllä tosiaankaan haittaa, kerta lopputulos on näin hyvä." Mari sanoi hymyillen. Kun he olivat tulleet tänne ja Mari oli huomannut Miron, olisi hän voinut juosta karkuun niin kovaa kuin jaloista vain lähti mutta nyt häntä ei harmittanut yhtään, että he olivat päätyneet juuri tänne. Jos hän ei olisi sattunut juuri tähän yökerhoon tänään, olisivatko he edes saaneet sovittua välejään? Todennäköisesti eivät, tuskin kumpikaan olisi enää ottanut yhteyttä ja kumpikin olisi vain riutunut kotona onnettomina, kun ei uskaltaneet ottaa yhteyttä toisiinsa. Onneksi kuitenkin oli käynyt näin.

"Ainii... Mut entä jos mä sanon, et mä en päästä sua tästä nyt yhtään mihinkään?" Mari sanoi hymyillen siitä suudelmien välistä. Hän ei tosiaankaan halunnut päästää Miroa yhtään mihinkään, vaikka tiesi kyllä varsin hyvin, että Miron pitäisi varmaan pian lähteä jatkamaan töitään. Miron noustessa pystympään ja yrittäessä selvästi tulla Marin päälle, Mari vetäisi itsekkin tuota lähemmäksi itseään, mennen vaistomaisesti enemmän pitkälleen sohvalle, vetäen samalla Miroa päälleen. Ei hän ollut kuvitellut, että he menisivät suutelua pidemmälle mutta ainakin tällä hetkellä tilanne vaikutti siltä, että kumpikin olisivat tälläe kertaa valmiita menemään pidemmälle kuin aikaisemmin.