I forgot how beautiful you are

"Aijaa, meillä kotona - tai siis mun kotona - on yleensä jokseensakin niin, että isä siivoilee - tosin kyllä äitikin. Mutta ei ne koskaan täällä rupea siivoileen. Tosin ei ne täällä kyllä käykään kovin usein", Aurora selitti. "Mä käyn oikeastaan kuitenkin useemmin moikkaan niitä Töölössä."

"Joo, tosiaan", Aurora naurahti. "Uskosit vaan kuinka paljon tuokin osaa järjestää actionia - kyllä se toisinaan on käytäväänkin karannut. Tosin on se sen verran järkevä, ettei se esimerkiks ulkona lähde viilettään yksin mihinkään ja tulee kyllä kutsuttaessa takasin. Leikkisä se kyllä on. Pentuna se oli vielä pahempi."
Tai no - olihan Luka vieläkin vähän pentu, täytti vasta kaksi. Mutta oli se ollut paljon enemmän energisempi pentuna ja repi lakanatkin joskus sängystä leikkiessään. Mutta mikään räksyttäjä se ei ollut oikeastaan missään vaiheessa. Figarokin näytti heräilevän ylhäisestä yksinäisyydestään vain tallustellakseen vesikupille juomaan. Eipä kestänyt kauaakaan kun valkoinen persialaiskissa hyppäsi Auroran syliin ja pisti itsensä kerälle.
"Ja tää on tosiaan Figaro, varmasti maailman laiskin kissa", Aurora esitteli. "Teilläkö ei oo ollut mitään lemmikkejä?"

"Joo no oon mä sanonu äitille et se ei tulis tänne siivoomaan, mut kuulemma kotona on jo kaikki siivottu, joten se kiertää sit meiän lasten kämppiä..", Oltsu naureskeli huvittuneena. Yleensä jos äippä kävi Oliverin luona, kävi tuo myös Miian luona. Samassa taloyhtiössä kun nuo kuitenkin asuivat.

"Hmm.. Onhan noi koirat aika veijareita. Pitäs varmaan harkita sellasen hankkimista ni ei olis niin tyhjä kämppä odottamassa aina työpäivän päätteeks. Jaa-a..", Oltsu sanoi lähinnä vitsillä. Oli tuo kyllä joskus oikeasti ajatellut, että ottaisi koiran. Olihan rotuakin mietititty jo vähän. Kultainennoutaja, snautseri.. No, olihan niitä.
"Nonni... Okei, se näyttääkin aika laiskalta ja huomiota haluavalta.. Mut eiks sellaset kissat oo just kivoja?", mies naurahti hiljaa ja vilkaisi Auroran kasvoihin. Toinen taisi olla hyvinkin eläinrakas.
"Eeei.. Ei ollu", mies saneli ja pudisti päätään hieman.

"Näetkö sä sisaruksias sitten usein?" Aurora kysyi - tämä muisteli että Oliverilla olisi ollut paljon sisaruksia.
Auroran olikin siinä suhteessa helppoa yhden sisaruksen kanssa, ettei tämän tarvinnut ajella ympäri Helsinkiä tai ylipäätään ympäri Suomea vierailemassa - alaikäinen velipoika kun asui yhä kotona ja Töölöön pääsi kätevästi myös julkisilla. Olihan Mirokin hänet jo kerran ajanut evakkoon treffiensä tieltä ja Aurora oli päätynyt vierailemaan kotona.

"No seuraa niistä kyllä on - mutta on siinäkin tietty siivottavaa, varsinkin jos se koira sattuu olemaan todella touhukas eikä katso mihin menee. On meilläkin pari kukkaruukkua kaatunut joskus kun Luka oli ihan pieni pentu", Aurora selitti. "Siksi me ei enää osteta ruukkukukkia..."
Figaro näytti olevan jo melkein unessa Auroran sylissä.
"Noo, aina ne kivempia on kun raapivat kauhukatit", Aurora naurahti. "Ja no - Figaro nyt on täysi vastakohta sille."
Aurora nosti sitten kissan maahan ja se tallusteli takaisin tornilleen, hypäten sitten omaan "koppiinsa" jatkamaan makoisia unia - ja mistä vetoa, Figaro tasan näki unia hiirijahdista tai hiiribuffetpöydästä.

"Miiaa tosi usein, koska me asutaan siis samssa taloyhtiössä. Mun isoveljeä ja siskoa mä nään kans aika usein, mut muut jää sit vähän 'vähemmälle', vaikka mä yritän niitäkin nähdä tosi usein. Samoin äitiä", totesi mies hymyillen hieman.

"No joo, sitä mä aattelinkin. Onhan noissa työtä varmaan. Pitää lähteä viemään koira ulos vaikka sataisi räntää tai rakeita. Ja.. No, kissa ei vaadi ulkoiluttamista", naurahti Oliver hiljaa ja vei kolatölkin sitten taas huulilleen, kulauttaen hiilihapollista juomaa hieman kurkkuunsa.
"Totta. Seurallinen lemmikki on aina kivempi - vaikka se tarkottaiskin vaan että se makais sylissä", Oltsu saneli hymyillen.

Tämä silmäili ympärilleen taas asunnossa ja hymyili hieman. Miro oli varmasti töissä, kyllähän tämä tiesi ystävänsä työvuorot suunnilleen. Tai no sen, että tuo teki töitä öisin.
"Millasta musiikkia sä kuuntelet?", kysyi Oliver sitten ja hymyili toiselle.

"Sun siskos asuu kanssa Huvilakujalla?" Aurora kysyi kiinnostuneena. "Aika hyvä sattuma - vai muuttiko teistä jompikumpi tänne toisen suosituksista?"
Varmasti siinä kuluisi tietenkin aikaa ja rahaakin jos Oliver kiertäisi jokaisen sisaruksensa luona ja vielä usein - lähitienoille oli usein kyllä helppoa ja halpaa lähteä. Ja onneksi puhelimet ja skypet oli keksitty. Aurorakin piti skypen kautta yhteyttä brittiläisiin ystäviinsä.

"Joo, on se toisinaan vähän ikävää lähtee sateeseen tai kolmenkymmenen asteen pakkaseen rämpimään, mutta ainakin Luka on sellanen vilukissa tai muuten vaan kotirotta ettei se viihdy kauaa ulkona huonoilla keleillä", Aurora totesi.
Eipä häntäkään kyllä kieltämättä kiehtoisi lähteä ehdon tahdon pitkälle lenkille kylmään sateeseen, joten Luka oli juuri sopiva lemmikki hänelle - huonolla kelillä hommat hoituivat nopeasti kun koira tahtoi äkkiä takaisin sisälle.

"No, aikalailla kaikenlaista", Aurora myönsi. "En ehkä oo mikään raskaan musiikin suurkuluttaja, mutta se on aika paljon aina kappaleista kiinni. Mulle menee kyllä klassinenkin jos niikseen on. Tällä hetkellä kulutetuinta musiikkia taitaa olla Florence + The Machine, Elvis Costello ja Snow Patrol. Mites sulla?"

"No sattumaa sinänsä. Mutta kumpikin ollaa tosi tyytyväisiä tähän koko kerrostaloon. Ja helpompaahan se on sisaruksille ja äidillekin, kun hoituu kaks kärpästä yhdellä iskulla", naureskeli Oliver huvittuneena ja tyhjensi louptkin tölkistä suuhunsa.
"Hmh, kiitti", hymyili mies ja laski tölkin pöydälle. Tarkoittaen kiitoksensa tottakai ikään kuin juoman suhteen.

"Voin kuvitella. Mä en varsinkaan edes ole aamuihmisiä, joten se tuottais eniten hankaluuksia. Herätä aikasin lämpimän peiton sisältä ja lähteä rämpimään koiran kanssa metsään", Oltsu huokaisi ja hymyili nopeasti.
"Joo, mulla sama. En mäkään kovin raskasta musiikkia kuuntele. Rockia oikeastaan aika lailla, mut myös jonkun näkönen pop menee kans", mies totesi hieman naurahtaen.
"Mä oon tosi kaikkiruokanen musiikin suhteen. Mut mielellään englanniks. Suomi menee kyl toisinaan kans", saneli tuo.

"Mikäs siinä", Aurora sanoi hymyillen. "Tää on kuitenkin tosi hyvä paikka asua eikä tarvi kuitenkaan maksaa itseensä kipeeks. Plus että helpostihan tästä pääsee keskustaan julkisilla tai omilla autoilla."
Huvilakuja oli melkoisen hyvällä sijainnilla - bussilla meni ehkä vartti keskustaan ja omalla autolla vähemmän. Aurora tosin käytti mielellään julkisia, vaikka oma auto löytyikin - varsinkin ruuhka-aikaan. Ruuhkassa ei nimittäin ollut kovinkaan ihana istua.
"Ei kestä", Aurora totesi. "Haluutko toisen?"

"No, mä herään kyllä toisinaan aikasin kouluaamujenkin lisäks, mutta osaan mä kyllä nukkua pidempäänkin", Aurora sanoi olkiaan kohauttaen. "Vaikka en mä silti Miroa voita sen nukkumisennätyksissä."
Aurora ei sillä hetkellä muistanut mikä Miron ennätys oli, mutta hän veikkasi että se meni vähitään kolmeen. Eikä hän olisi ollut yllättynyt jos toinen nukkuisi kellon ympäri.
"Sama vika", Aurora sanoi hymyillen. "Usein kaikilla on aina joku genre tykättävänä, mutta mä en ainakaan itse oikein luokittele hyvää musiikkia genren mukaan."

"Joo, samaa mieltä. Kivempi asua tässä kuin keskustan vilskeessä. Kaiken lisäks siel on kallista. Tai kai mä siellä pystyisin elämään, mut tieks.. Nyt on varaa elää edes hieman ns. leveämmin", Oliver totesi olkiaan kohauttaen ja lipaisi huuliaan kertaalleen. Se oli totta. Huvilakuja oli kaikessa kokonaisuudessaan loistava paikka.
"Ei kiitti, emmä ota", Oltsu totesi hymyillen ja vilkaisi naisen kasvoihin paremmin. Toisen silmiä tarkkailtiin ja pieni hymy kävi huulilla.

"Aaa, niin joo. Mul on onneks aika joustava työaikataulu. Tai no välillä on niitä kuudelta heräämisiä, ja välillä kymmeneltä", naurahti mies ja katseli edelleen Aukkua. Edelleen, toinen oli niin nätti.
"Joo. No on mulla joitain genrejä mistä mä nyt silleen en tykkää, mut siis.. Niin. Aika lailla kaikki silti menee", naurahti Oliver ja kohensi paitansa asentoa.

"Totta", Aurora totesi.
Kimppakämppä Miron kanssa oli ollut siltä suunnilta myös hyvä ajatus, että heillä oli yhdessä varaa kolmioon. Oma olohuone oli kuitenkin melko must juttu, eikä Aurora olisi ehkä yksiössä halunnutkaan asua. Ei sillä, että siinä muutoin mitään huonoa olisi ollut - kuitenkin jos vieraitakin tuli kylään niin hänellä oli käytössään oma makuuhuone, johon voisi tarpeen tullen pistää eläimet ja rikkuvat esineet.

"Ugh, kuudelta heräämiset tuottaa kyllä välillä tuskaa", Aurora naurahti. "Onneks mulla on luentoja vasta keskipäivän aikaan tai myöhemmin. Ainakin nyt tässä periodissa. Saapahan nukkua vähän pitempään. Ja löytyy niitä vapaapäiviäkin, jotka yleensä menee aamuvuorossa töissä."
Hmm: taiteellinen, laaja musiikkimaku, todella mukava, eikä todellakaan mikään kauhistus silmillekään. Aurora taisi alkaa pitää Oliverista vieläkin enemmän - okei, Miro saisi tällä kertaa leijua sitten kun Aurora asiasta mainitsisi.

Mies naurahti hiljaa ja nyökkäsi.
"Jep. Kuudelta herääminen on silkkaa tuskaa", mies irvisti ja otti paremman asennon. Tuo vilkaisi sittemmin kelloon ja hymähti ajatuksissaan.
"Mun täytyis tosiaan alkaa lähtee täs pikku hiljaa. Nyt on kuitenkin jo yö", naurahti tuo. Olisihan naisen luokse ollut kiva jäädä, mutta silti. Mies ei halunnut millään olla vaivaksi. Tämä vilkaisi Aukkuun pahoittelevan hymyn kera, yskäisten hiljaa.

"Mut tosi kiva kun saatiin olla kahdestaan hetki", Oltsu totesi hymyillen ja asteli kohti eteistä. Tuo rapsutteli koiraa muutaman kerran ja hymyili hieman. Olipas tuo tosiaan huomionkipeä otus.
"No heippa sullekin sitten", mumisi Oliver pieni hymy huulillaan koiralle ja nousi koko pituuteensa, vilkaisten naiseen.
"Toivottavasti nähdään pian. Hmh.. Öitä", hymyili mies ja kääntyi sitten ovelle, ja siitä rappuun. Hittolainen, että Oltsu oli pelkuri. Tuo tosissaan taisi pitää naisesta, mutta.. No, oli tällainen hitusen.. Mikähän se sana olisi?

Aurora hymyili - ilmeisesti Oliverkaan ei ollut kovin aamuihmisiä. Tai no, ei Auroralle tuottanut tuskaa nousta aamuisin, mutta tarvitsi usein kahvin apua että aivot lähtivät raksuttamaan. Varsinkin jos aamu oli todella aikainen.
"Okei", Aurora totesi sitten Oliverille tämän todetessa, että olisi varmaan aika hipsiä kotiin.
Auroraa ei sinällään väsyttänyt, joten olisi voinut jutustella kyllä pidempäänkin - toisaalta hän ei myöskään tiennyt jos Oliverilla olisi töitä seuraavana päivänä.

Aurora nousi ylös omasta tuolistaan ja lähti saattamaan Oliveria etuovelle.
"Jeh", Aurora totesi hymyillen. "Mulla oli ainakin mukavaa - taas kerran."
Oliver hyvästeli vielä Lukankin - joka oli tullut kerjäilemään lisää rapsutuksia. Aurora katseli kaksikkoa hymyillen.
"Öitä", Aurora totesi toiselle hymyillen - olisiko hänen pitänyt ehkä sanoa jotain muutakin?
Lukalla oli kuitenkin muuta mielessään - koira päätti etteivät rapsutukset olleet ilmeisesti riittäneet.
"Luka!" Aurora huudahti - ei kuitenkaan hirveän kovaa etteivät muut naapurit häiriintyisi.
Luka näytti viipottavan kohti Oliveria. Aurora mietti hetken ja meni sitten hakemaan koiraansa.
"Luka, kotiin!" Aurora käskytti koiraansa, joka lähti viipottamaan takaisin asuntoon. "Sori, Lukalla on tosiaan tapana lähtee toisinaan ihmisten perään."
Aurora katseli hetken Oliveria ja huokaisi sitten silmät kiinni.
"Kuule, mun täytyy sanoo yks juttu", Aurora sanoi sitten. "Mä pidän susta. Mulla on hauskaa sun kanssa. Mä ihastun oikeasti harvoin. Tai varsinkaan näin nopeesti. Mut..."

Nuorukainen huomasi pian koiran perässään. No jopas nyt oli seurallinen otus.
"Hei, pikkunen.. Aurora varmaan ei tykkää että sä juoksentelet täällä", mies saneli ja kyykistyi koiran luokse tuota rapsuttamaan. Pian kuitenkin mies huomasi Aukun ja naurahti hiljaa, nousten seisomaan.
"Vilkas otus..", mies päivitteli naurahtaen ja pudisteli päätään. Harvoin koira lähti kuitenkaan vieraan perään.

Naisen seuraavat sanat tulivat kuitenkin puskista. Ei sillä tavalla ettäkö se olisi ollut kaukaa haettua että Aukku tykkäsi Oliverista.. Enemmänkin se, että nainen uskalsi sanoa sen. Mies kun oli huono tällaisissa. Nuorukainen pureskeli huultaan ja vilkaisi naisen silmiin.
"Mhm.. Mäkin.. Tai siis. Tykn.. Tykkään susta" Oliver sanoi ja raapi niskaan sa hitusen hämillään. Voi että mies oli huono tällaisessa.
"Eli siis.. Kun mä oon ehkä vähäsen ihastunu", tuo tunnustil.

Aurora ehkäpä huokaisi hieman helpotuksesta - ainakin sisäisesti. Ainakin äsken hän oli vielä ollut yhtä jännittynyt kuin vastaviritetty kitarankieli. Oliver oli kuitenkin selvästi mennyt hieman hämilleen - ja no, jos totta puhuttiin niin Aurora oli ehkä hieman yllättynyt itsestään.
"Okei, anteeks", Aurora sanoi sitten. "Mä en oo yleensä ihan noin... suorapuheinen. Musta vaan tuntu, että... sun pitäs tietää."
Okei, sepä oli sujuvaa... Aurora oli kieltämättä yllättänyt itsensäkin, koska hän ei oikeastaan ollut varautunut mihinkään muuhun tai ajatellut oikeastaan mitään muuta sanottavaa - hän vain piti Oliverista. Olisi sen tosin ehkä vähän hienovaraisemminkin voinut mainita...

Auroran mieleen juolahti äkkiä yksi juttu.
"Oota hetki", Aurora sanoi Oliverille, kun käveli äkkiä sisälle ja nappasi jonkun käyntikortin, jonka toisella puolella oli tilaa - taisi muuten olla kiinteistövälittäjän kortti, joka oli tullut jonkin paperien mukana. Aurora raapusti tyhjälle puolelle kuitenkin numeronsa. Hän palasi pian Oliverin luo ja ojensi kortin tälle.
"Alkuperäinen diili", Aurora hymähti hymyillen. "Sanoit tulevas kysyyn itse mun numeroa ja mä sanoin tarjoavani kahvit."

Miekkosen huulille piirtyi pieni hymy tuon katsellessa ja kuunnellessa Aukkua. Kumpikin siis ainakin oli ihastunut toisiinsa?
"Ei.. Siis ei haittaa. Mä vaan yllätyin. Ja.. Kiva et kerroit", mies sanoi ja vilkaisi maahan, sitten taas Auroran kasvoihin.
"Koska mä tunnnen ihan samoin. Enkä äm oikeasti ihastu näin nopeasti, mut.. Nyt sattu vaan kohdalle sellanen ihminen", mies naurahti hiljaa.

Nuorukainen kohotti kulmiaan ihmeissään, kunnes sitten näki naisen taas ja sai toisen numeron.
"Ahm, aivan.. Kiitos", naureskeli Oltsu hiljaa ja laittoi paperin taskuunsa. Tämä katseli Auroran kasvoja huultaa purren, lipaisten nopeasti taas huuliaan.
"Huvittaisko sua vaikka lähteä syömään? Niinkun.. Ylihuomenna?", ehdotti nuorukainen pienen hymyn kera ja katseli Auroraa.

Auroraa kieltämättä hymyilytti - hän oli tainnut kerrankin tehdä spontaanin teon. Tai no, yleensähän neitokainen tuppasi ajattelemaan päänsä halki ennen kuin oikeastaan teki mitään. Hän katsahti nopeasti lattiaan ja nosti sitten katseensa Oliveriin.
"Ja taas, yks yhteinen piirre lisää", Aurora totesi hymyillen. "Mä alan hiljalleen epäillä että Miro on löytänyt sut jostain "Aukun unelmamiehet" katalogista tai jostain."

"Etkös sä luvannut kokata mulle sen neljän ruokalajin gourmet-aterian?" Aurora kysäisi kohottaen kulmiaan ja naurahti sitten. "Mieluusti."
Luka haukahti sisällä. Toivottavasti ei nyt alkaisi päästelemään sen enempää ääniä, Auroraa ei välttämättä huvittaisi selittää naapureille miksi terrieri piti ääntä yöllä.
"Mun varmaan pitäis..." Aurora vihjasi nostaen käsivartensa pystyyn ja osoittaen peukalollaan kohti kämppä ottaen samalla askeleen taaksepäin.

"Hah.. Voi olla. Onks sulla sellanen katalogi vai?", mies kiusasi hieman ja hennosti pukkasi toista kylkeen. No, tuskin olin. Ei miekkosellakaan mitään naislistaa ollut, vaikkakin toki mielessä oli lista siitä, millaiset naiset veivät huomion. Ja Aukku tosiaan oli kiilannut nyt hetkessä kaikkien ohi. Ihanan "viattomalla" olemuksellaan. Tuo oli samaan aikaan niin eläväinen, mutta niin.. Noh, viaton ja rauhallinen. Sitä paitsi sen naisen hymy sulattaisi kovimmankin miehen.

"No mä haluan tehdä vaikutuksen... Sillon se on ravintola, ei mun ateria. Usko pois, ymmärrät joskus", Oltsu naureskeli hiljaa. Toisen ilmoittaessa että tuon täytyisi lähteä, puri nuorukainen huultaan. Nytkö? Jotenkin nyt kun kummankin tunteet olivat selvillä, nuorukainen tunsi Auroran kanssa olemisen taas hitusen erilaisena. Mies halusi olla toisen lähellä.
"Aa, okei.. No.. Öitä sitten kai taas. Uudelleen", mies saneli paitansa helmaa näpräillen, kunnes kumartui naisen huulten puoleen ja varovasti suukotti tuota. Pieni hymy kiri huulille ja Oliver vilkaisi Auroran silmiin.
"Nukuhan hyvin", pyysi tuo.

"Voi ollakin", Aurora totesi silmiään pyöräyttäen. "Tosin se on varmaan Mirolla kun en oo kuullut sellaisesta. Sitä ei koskaan tiedä."
Aurora vinkkasi silmäänsä leikkimielisesti - no ihan oikeasti hän oli yllättynyt että Miron kaveripiirissä oli jopa tällaisia jalokiviä. Jos Miro olisi viettänyt enemmän aikaa Oliverin kaltaisessa seurassa, tämä olisi varmasti jo ennen nykyistä tyttöystäväänsä ollut paljon sitoutuvampaa sorttia. Ei sillä, että Aurora valitti - tämä oli onnellinen Miron puolesta nytkin, mutta olisi ne muutamat nukkumattomat yöt voinut jättää tietenkin väliin...

"No, mä hyväksyin silti haasteen, joten sun on joskus kokattava jotain", Aurora heitti leikkisästi.
Aurora yllättyi ehkä hieman hyvänyönsuukosta muttei missään tapauksessa huonossa mielessä. Niinpä hän hymyili Oliverin huulia vasten.
"Sä kans", Aurora sanoi hymyillen peruuttaessaan kohti omaa asuntoaan ja kääntyessään sitten ovesta sisään.
Se oli mennyt jopa paremmin kuin Aurora oli suunnitellut - tai no, ei hän kyllä ollut sitä suunnitellut, mutta... noh.
That warm fuzzy feeling saapui jälleen kyläilemään. Viimeisestä kyläilystä olikin kulunut sen viisi vuotta.

Miekkonen tapitti naisen kasvoja kuin idiootti, eikä saanut pyyhittyä hymyä huuliltaan. No jaa, ei se ollut edes tarpeellista sinänsä.
"Mmh. Niin", Oltsu naureskeli hiljaa ja haukotteli kertaalleen. Äysh. Mies nukkuisi taatusti ärsyttävän leveä hymy huulillaan koko yön, uneksien Aukusta.

"Okei, mä kokkaan. Lupaan", naureskeli mies hiljaa ja nyökkäsi. Yh. Nyt oli jätettävä naikkonen? Tai no siis.. Vain hetkeksi. Ei kirjaimellisesti.
"Jep. Hyviä öitä", mies sanoi vielä ja lähti sitten portaikkoon ja siitä leveä hymy huulillaan kohti omaa rappuaan.